Kellonaika on nyt 25.01.22 1:48

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Santun päiväkirja

01.02.2018 Kristian ja Santtu, ensimmäinen ratsastus

Juoksutin Santtua suurella ympyrällä ennen ratsastusta. Ori liikkui upeasti, pätkittäin, välillä se taas keskittyi peeloilemaan mitä ihmeellisempiä asioita. Omat ajatukseni eivät olleet ihan kirkkaimmillaan ( #kookoskertoo , shokkiuutisia) ja lopetin juoksuttamisen heti kun Santtu liikkui sinnepäinkään hyvin. Irrotin liinan orin suitsista ja vein sen odottamaan juoksutusraipan kanssa maneesin sivuun. Talutin orin keskelle kenttää ja mittasin jalustimet sopiviksi. Santtu steppaili ja heilutteli päätään, mitä ilmeisimmin tästä olisi tulossa erikoinen ensimmäinen ratsastus. Otin ohjat vasempaan käteeni, laitoin jalkani jalustimeen ja ponnistin sulavalla liikkeellä orin selkään. Santtu päätti lähteä liikkeelle jo ennen kun pääsin istahtamaan kunnolla penkkiin, joten vetaisin sen ympyrälle ja otin seis. Ori vastusteli pidätteitä, eikä olisi millään tahtonut peruuttaa vaatimiani askelia.
"Jumalauta jätkä, sä pakitat vaikka perse edellä puuhun jos meinaat alkaa huliseen. Ei onnistu." tokaisin puolitosissani.
Eihän Santtu toki pahaa tarkoittanut, se vain testasi.

Orin seisoessa minimaalisen hetken paikallaan kehuin sitä kovasti ja pyysin sitä eteenpäin. Pidin ohjat pitkinä, mutta olin välittömästi valmiina nappaamaan ne käteeni, mikäli jotain tapahtuisi. Ratsastin oria aktiivisesti alusta lähtien, olin nimittäin kuullut aikoinaan yhdeltä ratsastuksenopettajalta, että hevonen tekisi ratsastajasta omat päätelmänsä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Tiedä sitten pitikö se paikkaansa vai ei, mutta olin päättänyt onnistua Santun kanssa. Paineitani ei ainakaan helpottanut mustanruunikon Eelan liitelevän upeasti Jonathanin kanssa maneesin toisessa päädyssä.
Alkulämpimät sujuivat ihan mukiinmenevästi, joskin niiden aikana Santtu pyrki aktiivisesti oikomaan kulmissa. Päätin ratsastaa ensin suuria ympyröitä ja kolmikaarista kiemurauraa ja hakea ensisijaisesti hevoseen rentoutta ja kokonaisvaltaisesti kropan käyttöä teemalla eteen ja alas. Tehtävä sujui mukavasti ja Santtu oli pääosin tosi mukava, mitä nyt muutaman kerran yritti temppuilla ja säikkyä, mutta kaikenkaikkiaan ihastuttava sählä. Se ei ilmeisesti ollut ihan sinut uuden ratsastajan kanssa ja viuhtoi jatkuvasti hännällään kiukkuisesti ja yritti purra kiinni kuolaimeen. Tehtävän loppua kohti parani kuitenkin huomattavasti ja suuret ympyrät saatiin pienemmäksi sekä Santtu alkoi taipumaan kivasti läpi kroppansa. Se ei kuitenkaan millään olisi tahtonut edetä rehellisesti ja kauniisti, vaan pyrki heti tilaisuuden tullen karkaamaan, erityisesti ulkolavan osalta. Seuraavaksi aloin ratsastaa kuvitteellista neliöä, jossa pääsin pureutumaan ulkolavan kääntymisongelmaan. Pyrin siihen, että etuosa kääntyisi ensin ja hevonen kulkisi suurta käyntiä käyttäen myös selkäänsä rehellisesti. Eihän meidän neliöstämme oikeasti neliö tullut, mutta yritys oli kova. Santtukin yllätti positiivisesti keskittymällä yllättävän pitkään tehtävään. Lopetin onnistuneeseen suoritukseen ja ravailin rennommin eteen-alas kunnon loppuravit.

Olin oikein tyytyväinen ensimmäiseen ratsastuskertaan, yhteys takajalkoihin toimi pätkittäin oikeinkin hyvin ja osan ajasta hevonen jopa käytti kroppaansa rehellisesti. Kyllä meidänkin yhteistyömme vielä alkaisi sujua. Ori vain tuntui välillä tikittävältä aikapommilta, mitä ilmeisimmin ratsastuksesta ei kummemmin kestäisi pitää välipäiviä. Kehuin Santtua kovasti, otin pitkät loppujäähdyttelyt ja hoisin orin iltapuuhat itse.
"Hyvää yötä Santtu, nähdään ensviikolla" kuiskasin raudikolle ja se möllötti takaisin pureskellen iltaheiniään. Eikä edes luimistellut. Ihana otus.
kirjoittaja Kristian M.
lähetetty 01.02.18 21:58
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Santun päiväkirja
Vastaukset: 31
Luettu: 2251

Kookos - otteita Kristianin elämästä

Shokkiuutisia 01.02.2018

Olin tullut juuri tallilta rivarikolmiooni, laittanut takkaan tulen ja pyykit koneeseen. Ulkona oli jäätävän kylmä, eikä innostanut tehdä juuri mitään. Olin kotiutunut Auburniin mukavasti, ihmiset olivat suhteellisen koppavan oloisia, mutta se nyt oli todella tuttua. Jokatoinen yliopistolla opiskellessani oli ollut samanlainen, ellei jopa pahempikin [ok, ok, ei oikeasti. Ne oli enemmän nörttejä kun ylimielisiä], noh vain(eläin)lääkisjutut ja silleen. Auburnilaiset eivät olleet erityisemmin innostuneet käyttämään lempinimeäni. Fiilis oli kun kotona äidin luona olisi ollut, Kookoksen sijaan kuului vain Kristiania. Noh, jokainen kantakoon oman taakkansa, minulla se ilmeisesti oli tulla kutsutuksi ristimänimelläni. Ja kirota sitä kuinka yllättävän paljon akkua webasto oikein veikään. Pitäisi varmaan hommata se helkatin ylläpitolaturi, mutta kun ei millään sattuisi kiinnostamaan. Noloa se kyllä toki olisi jäädä jumiin Auburnin pihalle kun uudenkarhea  BMW ei käynnistyisikään. Polttelin takkaa ja pelasin änäriä ennen kun menin nukkumaan.
---
*prr, prr, prr* tunkeutui vaativasti uneni läpi. Katsoin seinäkelloa, puoli kaksi, yöllä. Kuka helvetti muka soittaisi näin myöhään. Vilkaisin puhelintani, exäni Mette. Hiljensin puhelimen ja jatkoin uniani, kenelläkään ei olisi tähän aikaan mitään niin tärkeää asiaa, etteikö se voisi odottaa aamuun. Metelle en toki ajatellut edes soittaa takaisin, taitaisi olla parempi, ettemme olisi missään yhteydessä enää, hän pitäköön ihanan ja täydellisen elämänsä, minä pitäisin omani. Se ei ehkä ollut enää täynnä huipputason kilparatsuja, joilla saisin valmentautua, mutta oli se sentään täynnä uusia tuttavuuksia. Ravittyttö-Aksonin kanssakin oli nyt aikaa olla enemmän, olimme käyneet ajamassa hevosia useamman kerran yhdessä ja kieltämättä nainen oli ihan pirun mukava. Nukahdin uudelleen levottomaan uneen.
  Aamulla vilkaisin puhelimeeni; 4 vastaamatonta puhelua, Meteltä ja kaksitoista viestiä, joissa pommitettiin vastaamaan. Onneksi en ollut enää tilivelvollinen hänelle mistään. Raahustin keittiöön ja napsautin valmiiki ladatun moccamasterin päälle, jonka jälkeen huikkasin Sirun käymään aamupissalla. Joisin kupin vahvaa kahvia ja lähtisin Sirun kanssa tekemään aamutallin ja sen jälkeen töihin. Työpaikallani oli TET-harjoittelija, joka saisi tänäänkin katsoa leikkausta. Kuusi vuotta koulua, jotta sai sterkata kissoja ja kaivaa kasvaimia otusten, totally worth it. Tultuani takaisin sisään hörppäsin kahvit naamaan ja tein pikaisesti smoothien, joisin sen matkalla Lehtovaaraan. Kävelin Siru perässäni autolle ja lähdimme liikkeelle.
---
Aamutallin jälkeen vilkaisin puhelintani, tavallisesti aamu-uninen Mette oli soittanut useamman kerran, jälleen. Huokaisin kuuluvasti ja päätin soittaa hänelle takaisin samalla kun käyttäisin Sirun kunnolla lenkillä. Soitin numeroon takaisin ja Mette vastasi lähes heti.
"Mikä vittu kesti, oliko sulla joku akka siellä?!?" kuului ivallinen, joskin hieman panikoiva ääni.
"Mä en oo sulle millään tavoin tilivelvollinen enää, mutta ei, ei ollu. Mä yleensä nukun öisin ja äsken käväsin tekeen aamutallin ja nyt ulkoilutan Sirua. Kuinka niin? Käsittääkseni meidän välit oli täysin selvät kun lähdin teiltä, mulla ei oo aikaa sun draamalle" tokaisin lähes vihaisena.
Metellä nimittäin oli jonkinlaista elämää suurempaa aina. Ihan fine niin pitkään kun minun ei tarvinnut olla se, joka kaikkea selvitteli. Ennenhän se oli tietyllä tapaa söpöä ja ihanaa, mutta nykyään se lähinnä vain tympi.
"Ei vissiin sitte mitään ku ei kiinnosta" Mette puuskahti ja löi luurin korvaan.
Ah kuinka yllättävää. Noh päästiinpähän siitäkin.
---
Töiden jälkeen olin menossa hakemaan Sirua ja sen jälkeen lähdössä käymään ystäväni kanssa koirapuistossa. Mette oli soittanut jälleen. Laitoin blondille tekstarin, jossa kysyin mikä häntä tälläkertaa risoi. Ja noh, lopputulos oli se, että ei jumalauta. Parempi varmaan soittaa Joonakselle. Eipä täälläpäin muita ole, kenelle tästä todellakaan voisin kertoa. Tai oikeastaan ei. Ehkä tätä sietäisi sulatella ihan itsekseen hetken. Voi vittu.
Topics tagged under kookoskertoo on Foorumi | Auburn Estate Raskaana%2527

#kookoskertoo
kirjoittaja Kristian M.
lähetetty 01.02.18 21:24
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Kookos - otteita Kristianin elämästä
Vastaukset: 2
Luettu: 263

Kookos - otteita Kristianin elämästä

Ärsyttävä muutto - tammikuu 2018

"Missä helvetissä mun wokkipannu on" kiroilin potkiessani edelleen purkamatta olevia muuttolaatikoita pitkin upouutta vaaleanharmaata parkettia. Pengoin muutaman "keittiö"-laatikon läpi ja vetäessäni vesiperän huokaisin pitkään. Kaivoin tummien farkkujeni taskusta nuuskapurkin ja heitin pussin ylähuuleen. Menin kyykkyyn pakastimen eteen ja kaivoin pussin ranskalaisia ja heitin ne pellille muutaman nakin kanssa. Pitikin mennä eroamaan Metestä. Ruoka oli ollut aina pöydässä töistä tullessani ja se oli ollut hieman monipuolisempaa kuin ranskalaiset ja nakit. Kaikkeen sitä pitikin vajota mutisin itsekseni. Kävelin olohuoneeseen, jossa Novascotiannoutaja Siru torkkui pedillään ja lösähdin mustalle nahkasohvalle. Painoin 55-tuumaisen, seinälle kiinnitetyn, kaarevan taulutelkkarin päälle ja ajattelin katsoa hetken Bonesia ruoan valmistuessa.

*prr,prr,prr* Nappasin Sonyn käteeni ja katsoin soivaa puhelinta. Mammahan se sieltä soitteli Uppsalasta, mihinköhän kinkereihin se nyt yritti kutsua ja vedota siihen, että ainoan lapsen on oltava paikalla. Vedin syvään henkeä ja vastasin uppiniskaisesti, lempinimellä ja suomea puhuen;
"Kookos"
Tiesin hienostelevan ja kulisseja ylläpitävän lääkäri-äitini pyörittelevän silmiään keltaisessa puutalossa, joka sijaitsi vauraalla alueella.
"Kristian Johannes Malmstén, minä en sinua nimennyt ihan huvin vuoksi, mitä ihmiset ajattelevat tuollaisesta?! Ja oletko sinä tosissaan eronnut Metestä, Kaisu [Meten äiti] soitti minulle ja sanoi, että olet muuttanut pois sieltä. Aivan sydämestä ottaa, noh, sano jotain?!?" närkästynyt kaakatus alkoi.
Huokaisin äänekkään kapinoivasti ja kerroin olevani jo senverran vanha, ettei hänen tarvitsisi puuttua tekemisiini ja totesin muuttaneeni Kallaan.
"Missä sinä edes asut, ethän vain vuokralla? Me voimme sinulle kyllä rahaa lähettää." hän paapatti menemään.
Tilanne oli koominen, pystyin kuvittelemaan hieman pyylevän äitini kiihkoilemassa kukkamekossaan, ikkunalautaan nojaillen ja samalla naapureita verhon välistä tirkistellen.

Pääsin viimeinkin äidistäni eroon kertoessani vaivalla kokatun ruokani palavan (en todellakaan kertonut mitä syön) pian uunissa ja asuvani ihan omassa ja uudessa asunnossa. Nappasin ruoan uunista, kaadoin ne iittalan valkoiselle teema-sarjan astialle ja nappasin itselleni kylmän kokiksen seuraksi. Painuin istumaan takaisin sohvalleni ja mussutin onnellisena ranskalaisia tietäen, ettei kukaan nalkuttaisi minulle juuri nyt. Syötyäni katsoin whatsappin läpi, ryhmäkeskustelut huusivat kilpaa, Joonas pyyteli ulkojäille ja Aksoni käymään hiitillä hänen kanssaan. Omistin muutaman ravurin, joita pitkäaikainen ystäväni Aksoni treenasi, hoisi ja kilpailutti. Ne tienasivat pitkälti omat kauransa ihan itse -ja Aksonin palkan. Aksoni oli 155cm pitkä vaaleahiuksinen hoikka kaunotar, jonka veri veti ravipuolelle. Aksonin isä työskenteli samassa firmassa minun isäni kanssa ja oli juristi kuten minunkin isäni. Aksonin äiti puolestaan oli montératsastaja, kilpaili pääasiassa suurissa lähdöissä euroopassa.

"Syön pikaisesti ja tuun" vastasin Joonakselle. "Käyn jäillä ja tuun sitten, ketä ajattelit käydä treenauttaan, kärryiltä vai selästä?" naputin Aksonille, joka vastasi lähes samantien "Selästä tietenkin". Annoin viimeisen nakinpalasen Sirulle ja lähdin kaivamaan luistimiani. Siru odottakoon kotona sen aikaa kun kävisin läheisellä jäällä höntsäilemässä, pääsisi sitten tallille mukana. Hymynkaarre nousi huulilleni ajatellessani hiittiä, kovaa oli aina mukavaa ratsastaa ja tilannetta ei ainakaan huonontanut se, että pääsisin sinne kauniin tytön kanssa.

#kookoskertoo
kirjoittaja Kristian M.
lähetetty 31.01.18 19:22
 
Etsi: Spinn off -arkisto
Aihe: Kookos - otteita Kristianin elämästä
Vastaukset: 2
Luettu: 263

Takaisin alkuun

Siirry: