Kellonaika on nyt 30.10.20 7:40

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Epin päiväkirja

P I M E Ä   L O K A K U U   31/10/18

Yhtäkkiä lokakuu oli ohi. Syksyn loputon pimeys oli tuonut mukanaan jatkuvan väsymyksen ja arki kului sumussa rutiinilla. Pyrin käymään tallilla aamupäivisin, kun oli vielä valoisaa, mutta yleensä taivas oli niin pilvinen että oli silti hämärää. Aina aikaiset vierailuni tallilla eivät edes onnistuneet, jos oli asiakastapaamisia tai firman sisäisiä tapaamisia - ja niitähän oli lokakuun aikana ollut liiaksi asti.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kilpailtu Harvest Games oli mennyt Isabellan sanojen mukaan aivan liian helposti. Voitto oli napsahtanut pienellä vaivalla niin kenttäratsastuksen kouluohjelmasta kuin maastokokeestakin. Rataesteillä yksi tiputus oli tiputtanut meidät kolmannelle sijalle, mutta olimme silti voittaneet koko luokan. Isabella oli oikeassa: mitä hittoa me vielä tehtiin tuttarissa?

Viimenen osakilpailu starttaisiin helpossa luokassa, ja muutaman hyvin menneen startin jälkeen voisi jo alkaa harkita tasonnostoa CIC1:een, oli Isabella todennut, niin ettei siihen sanottaisi mitään vastalauseita. Ei minulla sellaisia kyllä ollutkaan. Olin jo tovin mennyt sieltä mistä aita oli matalin, ja sen myöntäminen sai minut voimaan pahoin. Vitamiineja nassuun ja nokka pystyyn, talviunille ei päästäisi.

Sieltä se kylmä ja pimeä talvi nimittäin teki uhkaavasti tuloaan. Me oltiin käyty maastoesteradalla viimeistä kertaa tämän vuoden puolella Isabellan kenttävalkassa. Epi ei ollut tykännyt yhtään siitä, että esteet hypittiin yksi kerrallaan. Tammahan olisi hypännyt koko radan vaikka kymmeneen kertaan ja kaasu pohjassa, jos olisi saanut päättää. Hyvin se kuitenkin oli itse hypyt hoitanut, mihin olin oikein tyytyväinen. Edessä häämöttävä pitkä maneesikausi veti kuitenkin mieltä matalaksi. Tervetuloa vaan, kaamos.
 
#harvestgames #kenttävalmennus
kirjoittaja Anna S.
lähetetty 08.11.18 15:54
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Epin päiväkirja
Vastaukset: 26
Luettu: 2092

Syksyn 2018 valmennukset

Valmennusten kuittaus

horseKuittaukset ovat vapaaehtoisia, mutta vain ne vaikuttavat tasonousuihin.
Suoritukset hevosten päiväkirjoihin (poislukien mahdolliset roolipelit).

horseMikäli haluat kirjoittaa/piirtää valmennuksesta, tee se viimeistään kaksi viikkoa
valmennuksen jälkeen. Myöhempiä kuittauksia ei huomioida Kalla CUP:n lisäpisteissä.

horseKäytä hashtageja #estevalmennus #kouluvalmennus #kenttävalmennus

horse
Kuittaustapa on vapaa! Kirjoita (yhteis)tarina, piirrä, toteuta sarjakuva tai pelaa roolipeli jonkin ryhmäläisesi kanssa. Huomaathan, että tarinan ei tarvitse olla perinteinen valmennusselostus, vaan sekin riittää, että jossakin toisessa tarinassasi mainitset/ kerrot ohimennen miten valmennus meni. Voit tarinassasi esimerkiksi ajatella mennyttä valmennusta tehdessäsi jotakin ihan muuta, tai keskustella siitä (edes lyhyesti) jonkun kanssa.

horseSiispä rautalangasta väännettynä: valmennuksen huomioiminen toisessa tarinassa lasketaan valmennuksen kuittaamiseksi, kunhan huomionti sisältää edes lyhyen kuvauksen tai pohdinnan siitä, miten valmennus oikein meni.


Myös kansioiden päivittäminen siirtyy myöhemmin ratsastajien omalle vastuulle (syyskauden ajaksi).
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 05.09.18 15:49
 
Etsi: Valmennukset 2018
Aihe: Syksyn 2018 valmennukset
Vastaukset: 5
Luettu: 921

Syksyn 2018 valmennukset

Syyskauden valmennukset

Kunkin ryhmän valmennus järjestetään kaksi kertaa kuukaudessa (tasan kahden viikon välein). Valmennusryhmiin päässeet (tarkista muutokset!) osallistuvat näihin "taustalla pyöriviin" valmennuksiin automaattisesti, mutta kuittauksen kirjoittaminen on aina vapaaehtoista. Valmennuksista annettavan informaation määrä vaihtelee ja kuittaustapoja on monenlaisia. Tarkemmat sisällöt löytyvät seuraavista viesteistä.

Vain kuitatuista valmennuksista saa aktiivisuutta Kalla CUP:n pisteitä sekä tasonousuja varten. Valmennustekstit kirjoitetaan suoraan hevosen omaan päiväkirjaan. Merkitse valmennusteksti hashtagilla, jotta voimme tarkistaa kuittaukset helposti. Käytä muotoja: #kouluvalmennus #estevalmennus #kenttävalmennus (viimeisin tarkoittaa sekä maastoeste- että kestävyysvalmennuksia).



Uusi ohje kansioihin liittyen / TULOSSA:

Kokeillaan syyskaudella uutta tapaa täyttää kansioihin valmennustiedot. Toistaiseksi voimassa olevan ajan ratsastajat päivittävät kansionsa itse. Huomaathan kuitenkin, että kansioihin saa lisätä vain kuitattuja valmennuksia, joista on tehty joko teksti tai kuva. Tuotos täytyy linkittää kansion yhteenvetoon, jonka muotoilu on muuten täysin vapaa. Jokainen saa silti valmentajan lyhyen kommentin, jonka Isabella/Amanda muokkaa sinun kirjoittamasi viestin loppuun.

⚠ Tämä kokeilu ei ala heti, vaan perijättäret varmistavat kansioiden ajantasaisuuden ensin, jotta aikajärjestys säilyy. Asiasta tiedotetaan vielä.



Ohje valmennustaulukon ymmärtämiseen:

Taulukkoon on laitettu värikoodilla yleisesti "kouluryhmät" ja "esteryhmät". Sekä este- että koulu-valmennuspäivinä (tiistai ja keskiviikko) nuorten ryhmäläiset valmentautuvat ensin. Tarkista kumpaan ryhmään kuulut! Ryhmät päivitetty 5.9.2018. Valmennuskuvaukset ovat omassa viestissään.



Topics tagged under kenttävalmennus on Foorumi | Auburn Estate Valkat_syksy18
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 05.09.18 14:08
 
Etsi: Valmennukset 2018
Aihe: Syksyn 2018 valmennukset
Vastaukset: 5
Luettu: 921

Takaisin alkuun

Siirry: