Kellonaika on nyt 28.11.20 4:54

22 osumaa on löytynyt haulle 0

50 shades of Jonathan


Tiistai 31.12.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Kotibileet, joissa 80% vieraista koostui malleista ja näyttelijöistä oli vähän omaa kaliiperia tavallisten kotibileiden rinnalla. Patrick sulautui joukkoon vaivatta, tuttuja kasvoja oli joka huoneessa ja väki oli pukeutunut juuri niin, kuin juhliin pitikin pukeutua - kauluspaidoilla ja muutenkin siisteillä vaatteilla. Ei huppareita, ei lökäreitä tai epäsopivia puvunhousuja.

“Hei Melissa”, Patrick tervehti puolikas hymy huulillaan, mutta ei jäänyt keskustelemaan 180-senttisen naisen kanssa sen pidempään. Ensin pitäisi saada vettä vahvempaa ja luissa poltteleva tanssifiilis päälle.
“Otatko olutta, boolia, vai väkeviä?” mies kysyi kääntyessään katsomaan perässään lipunutta poikaystäväänsä.
Jonathan oli kauhuissaan. Mies oli niin kaukana mukavuusalueeltaan, ettei nähnyt edes sen rajoja. Patrick oli raahannut heppapojan keskelle kauniita sekä tälle tuntemattomia ihmisiä.
"Väkevää. Neat." Jonathan sanoi nopeasti vastauksensa ja piti huolen siitä, ettei ollut senttiäkään kauempana Patrickista, kuin oli tarve.

Saadessaan lasin käteensä, jo oli kolmas henkilö saapunut heidän luokseen. Tumma, varmaankin Aasian suunnilta peräisin oleva mies halasi Patrickia pikaisesti ja väläytti Pepsodent-hymynsä kaksikolle.
"Ja ketäs sä piilottelet siellä selkäs takana, Patrick rakas?"
“En mä mitään piilottele”, Patrick hymähti laskien vapaan kätensä Jonathanin alaselälle.
“Jonathan, Jiro”, mies esitteli toisen toiselle.
“Vau, tässähän on melkoista… maalaissärmää?” Jiro pohti kevyt virne suupielessään.
“Varovasti niño, se on mun poikaystävä”, Patrick kertoi kulma koholla.
“Hah - Patrickilla poikkis. Hyvä vitsi”, Jiro nauroi ääneen ja poistui seurasta edelleen tyrskähdellen.

Jonathan nosti kulmansa epäuskoisena kohti Jeesusta. Oliko se tosiaan niin vaikeaa kuvitella Reyesiä parisuhteessa. Vai eikö Jonathan yksinkertaisesti ollut muiden silmissä tarpeeksi kaupunkilainen?
"Gosh, you really have wonderful friends", Jonathan tyrskähti kettuilevalla äänensävyllä ja sai mieheltään varoittavan katseen.
"Mitäs otit tälläsen maalaisen käsivartees roikkumaan", mies jatkoi ja veti Patrickin lähemmäs itseään painaen nopean pusun tämän poskelle.
“Kunnon hillbilly”, Patrick naurahti ja joi ensimmäisen lasillisensa boolia tyhjäksi, korvaten menetetyn nesteen kirkkaalla.

“Jos joku tarjoo sulle tupakkaa, älä ota. Melko suurella todennäköisyydellä se ei ole tupakkaa”, mies varoitti vielä virnistäen ja veti samalla Jonnyn perässään kohti tanssivaa ihmislaumaa. Pieni mahdollisuuden peikko nosti päätään Jonathanin mielessä ja mies yritti olla noteeraamatta sitä. Kuitenkin tieto vahvemman kaman saatavuudesta sai mieliteot heräämään.
"Noted." Mies hymähti paljastamattaan ajatuksiaan enempää. Jonathan oli tavallaan kertonut Matildalle historiastaan huumeiden kanssa, mutta Patrick ei tiennyt.

Jonathan jäi seinän vierelle lasinsa kanssa, kun Patrick kävi moikkaamassa tanssilattialla olevaa naista. Pitkät tummat hiukset saivat naisen näyttämään vieläkin pidemmältä, kuin mitä korkojen kanssa oli. Varmasti pidempi kuin Patrick. Vitun mallit.
"Sinä taidat olla se Patrickin käsipuolessa nähty mieskarkki?" Heleä ääni palautti Jonathanin takaisin itseensä ja vieressään olevaan pieneen naiseen.
"That's me", Jonathan sanoi ja taikoi kasvoilleen ystävällisen hymyn.
"Oot varmasti ylpee miehestäs Patrickin saatua sen Guccin keikan?"
"Guccin keikka? Kuulostaa isolta jutulta." Jonathan käänsi katseensa takaisin Patrickiin, joka näytti olevan täydellisesti omassa elementissään.
"Oi se on! Neljä viikkoa Madridissa Espanjan lämmössä ja komeiden miesten ympäröimänä. Kukaan ei voi kieltäytyä sellasesta!"

"Tanssi nyt, kyllä se sun miehes sen aikaa jaksaa odottaa", Neea houkutteli, tytön silmät paljastivat, että tämä oli nauttinut juhlien juomatarjoilusta Patrickia pidempään. Rennosti liikkuva lantio kertoi myös samaa tarinaa.
"Huokuttelevaa, mutta joku toinen kerta. Suuttuu vielä, jos jään tähän ja jätän sen huomiotta", Patrick kertoi virnuillen ja lähti takaisin Jonathania kohti.
"Voit sä pyytää sen mukaan", Neea yritti vielä ja sai vastaukseksi olkien kohotuksen.

"Tuutko tanssimaan?" Patrick kysyi Jonathanilta tämän luokse päästyään, autuaan tietämättömänä käydystä keskustelusta.
"I'll pass", Jonathan vastasi hymyillen. Nuori tiesi hyvin omistavansa kaksi vasenta jalkaa ja jätti tanssitaidottomuutensa pysyä salaisuutena. "Mut anna mennä jos siltä tuntuu. Oikein ihana… Ööh…"
"Jenni", likka vastasi hymyillen huomatessaan Jonathanin tökkivän.
"Jenni on pitäny mulle seuraa."

Mies ei aikonut paljastaa ainakaan tässä vaiheessa tietävänsä tulevasta kuvauskeikasta Guccille. Eikä Jenni näyttänyt myöskään valoittavansa kaksikon keskustelua Patrickille.
"Mä karkaan tupakalle, if you don't mind", brunette lisäsi nopeasti, vilkaisi hymyillen Jenniä ja kosketti hellästi Patrickia käsivarresta ohittaessaan tämän.

Patrick katsoi hetken miehensä perään, sen verran, mitä ihmisten keskellä pystyi, miettien oliko tämä niitä tilanteita, joissa piti kävellä perässä vai ei. Parisuhde ja sen säännöt tuntuivat välillä turhan monimutkaisilta, eikä Patrick ollut perillä niistä juuri laisinkaan.
"Sain tulla tanssimaan yksin", mies kertoi käveltyään takaisin Neean luokse.
Tyttö nauroi ääneen saaden Patrickin virnistämään, eikä vaadittu paljoa, että musiikki vei mennessään.

Puhaltaessa savua kylmässä ulkoilmassa, Jonathan ei haluunut miettiä mitään ylimääräistä. Viiden hengen porukan keskustelu kantautui hiljaisena miehen korviin, eikä tällä ollut mitään suurempaa halua salakuunnella pientä ryhmää. Tummahiuksinen, lyhyt poika kailotti kovaan ääneen käärivänsä hieman erilaista tupakkaa ja kaksi muuta hyssyttelivät tätä. Loput kaksi naureskelivat kolmikolle ja hoputtivat jätkää sätkän kanssa.
"Sori et häirihen…", Jonathan sanoi varovasti astellessaan lähemmäs viisikkoa.


Patrick tunsi miten veri kiehui suonia pitkin matkatessaan. Hän ei ollut huomannut ajan kulkua, tutut olivat pitäneet huolen viinan virtauksesta melkein, kuin vanhoina aikoina.
Kalvava tunne oli hetken hiljentynyt, kunnes se oli palannut vahvempana, huolena toisesta ihmisestä.
Hän ei ollut nähnyt vilaustakaan Jonathanista tuntiin? kahteen? Oli hankala sanoa aikamäärettä huojuvien ihmisten ja hyvän musiikin keskellä.
"Ootko sä nähnyt Jonathania?" puhe sammalsi hieman, kun mies pysähtyi Jennin luokse.
"En", tämä vastasi.
"Helvetti."
Miten hän olikin mahduttanut vielä tähän vuoteen oman miehensä hukkaamisen?

Jonathan oli saanut parkkeerattua takamuksensa valkealle nahkasohvalle paljon hiljaisempaan huoneeseen, kuin mistä oli lähtenyt. Patrickia ei ollut näkynyt hetkeen, mutta juuri nyt nuori ei edes kyennyt panikoimaan. Tuttu, turvallinen rauhallisuuden tunne oli vallannut Jonathanin kokonaan ja tuuditti tämän hellästi mielessään toiseen ulottuvuuteen.
Huoneen oven kynnykselle ilmaantui tuttu kikkarapää. Jonathan hymyili Patrickille rauhallisesti ja viittoi viereensä istumaan. Vastapäisellä seinällä oleva maalaus vanhasta naisesta näytti tuomitsevan kaksion siltä seisomalta.

"Oliks ees hauskaa?" Jonathan kysyi hiljaisella äänellä ja sulki silmänsä. Äänet miehen ympärillä vaikenivat yksitellen ja värikkäät muodot vasten silmäluomia tanssivat hiljaisuuden tahtiin.
"Et oo hetkeen näyttäny noin kaikkensa antaneelt."
"Mihin helvettiin sä kat...yhh. Arvaankin jo, hajusta päätellen", Jonathanin vierelle astellut mies tuhahti ja huokaisi turhautuneena.
"Tajuatko sä yhtään miten huolissani mä olin?" Patrick irvisti, vihasi kuulla itsensä sellaisena, huolehtijana. Hemmetin Jonathan, kun oli pakottanut hänet siihen rooliin.

"Mitä sä vedit ja paljonko?" kysymys oli tiukka eikä Patrick päästänyt toista lähelleen..
"White Widow, maybe…", Jonathan hymähti ja laski päänsä selkänojaa vasten. "I've missed this feeling so God damn much", tämä jatkoi. Jonathan tiesi utuisessa mielessään koko idean olleen huono. Monta vuotta tämä oli kyennyt pysymään kaukana huumeesta, mutta saatuaan itsensä juuri tähän tilanteeseen oli ollut liikaa.
"Sellanen pikkune iha söpö jäbä kääns sätkän ulkona. Kai siinä oli tupakkaa messis… Don't know…"

Patrick humalansakin keskellä vakavoitui.
"Missed? You mean… for fucks sake", mies kiroili hetken espanjaksi ja hieroi kasvojaan, ihan kuin se olisi helpottanut tilannetta jotenkin.

Suorasta varoituksesta huolimatta Jonathan oli tehnyt juurikin niin, miten ei pitänyt. Hyvää uutta vuotta hänelle, yhden pilvipäisen miehen lapsenvahtina.
"Mä en jaksa", Patrick huokaisi ja nousi ylös vain istuakseen viereiselle nojatuolille.
Jonathan avasi silmänsä ja katsoi Patrickia silmiin. Miehen ilme oli vakava, muttei kova tai läpintunkeva. Pikemminkin päin vastoin.
"What are you freaking about?" Jonathan hieroi etu- ja keskisormellaan ohimoaan. "It's not like I'm dying."

Tuleva Guccin keikka palasi miehen mieleen ja hetken mielijohteesta alkoholin ja rokkitupakan pönkittämänä mies ei ehtinyt estää sanoja putoamasta suustaan.
"Or leaving. For weeks." Jonathan huokaisi syvään ja nojautui eteenpäin painaen kasvonsa kämmeniin. "I'm sorry… I know it's your job and all. Jenni told me earlier."

Patrick tuijotti kämmenien taakse kadonneita kasvoja, yritti yhdistellä Jonathanin sanoja oikeaan tapahtumaan. Ahaa-elämys tuli hetken päästä.
"Mä en ole vielä lupautunut mihinkään."

Pitikö hänen kysyä jatkossa poikaystävältään aina, kun sai töitä jostakin?
"Mun työ sisältää paljon matkustelua, en usko, että se tuli sulle mitenkään yllätyksenä", Patrick hymähti miettien oliko järkeä käydä keskustelua, kun toinen oli humalassa ja toinen vähän tukevammassa.
"Yllätyksenä ei, sijaintina kyllä." Jonathan laski kätensä kasvoiltaan ja huokaisi. "Olisin mieluusti kuullu siitä sulta", mies jatkoi ja katsahti Patrickiin.

Tietenkin Jonathan oli ylpeä miehestään ja tämän saavuttamista asioista, mutta hyvin usein Jonathan tuntui jäävän kaiken sen ulkopuolelle. Vaikka juuri tällaisten juhlien kohdalla ulkopuolisen rooli ei haitannut juuri yhtään.
"Ja tietenki sä saat lähtee, et sä multa lupaa tarvii. Ja sun pitää mennä." Mies hymyili hieman ja nojautui takaisin selkänojaa vasten.

Patrick oli hiljaa. Minkä hän voi sille, että joku muu meni puhumaan hänen asioistaan? Miksi edelleen tuntui siltä, että Jonathanin "luvan" taakse piiloutui katkeruutta?
Mies nojasi leukaansa etusormeaan vasten, antoi myrkylliseltä tuntuvien ajatustensa soljua lävitseen, mietti olisiko parempi vain pysyä hiljaa.

"Mä menen hakemaan lisää juotavaa. Yritä pysyä erossa huumeista jatkossa", Patrick lopulta töksäytti hieman turhan kovaan sävyyn ja hävisi huoneesta ennen, kun saattoi kuulla vastalauseita. Ei tarvinnut miettiä kauaa missä suunnassa keittiö ja viinatarjoilu oli.
Jonathan vain tuhahti Patrickin sanoille ja jäi paikoilleen sohvalle. Ajantaju oli sumussa ja mies ei ollut varma, kuinka kauan suhteen toinen osapuoli oli poissa. Pian sen ajatuksen jälkeen askeleet ovensuusta saivat Jonathanin kääntävän katseen kohti ääntä.

"Wadap dude, mikä olo?" Se pikkuruinen äijä ulkoa sätkäkamoineen virnuili ovelta ja nojasi karmiin oikealla olkapäällään.
"Feels good man", Jonathan matki Aku Ankkaa ja nosti peukalon pystyyn.
"Liityks seuraan? Ollaa menos samal jengil pihalle."
"Ei mulla parempaakaa tekemistä oo", Jonathan naurahti, nousi ylös ja lähti pikkumiehen perään kaivaen tupakoitaan ja sytkäriään farkkujen taskusta.

"Mihin sä miehes hävitit?" Neea kysyi törmätessään Patrickiin uudelleen keittiön puolella.
"En mä tiedä", mies vastasi saatuaan tequilan nostaman irvistyksen hallintaansa.
"Tequila?"
"Mikäjottei."
Patrick laski kivitasolle toisen shottilasin ja kaatoi kumpaankin yhtä paljon nestettä.
"Salud", mies hymähti lasien kolahtaessa yhteen.
"Haluutko tanssia vielä?" Neea kysyi kulmaansa kohottaen. Olkapäällä viipyvät sormet eivät tuntuneet miltään, eikä Patrick nähnyt katsetta vihreissä silmissä.
"Vaikka."

Jonathan palasi ulkoa suoraan keittiöön hakemaan itselleen hieman juotavaa. Baileys pullo oli keittiön tasolla ja puhdas lasi löytyi läheltä. Mies haki katseellaan jääkaapin ja pakastimen ja ratsasi sen jääpalojen toivossa. Kalikat kilisivät lasin reunaa vasten miehen kävellessä kohti musiikkia. Katse haki Patrickia ihmisten seasta ja Jonathan bongasi toisen heilumasta Halseyn tahtiin sen samaisen likan kanssa, jonka oli nähnyt Patrickin lähellä aikaisemminkin. Paitsi nyt naikkonen oli kirjaimellisesti toisen iholla.

Britti jäi utuisen uteliaana seuraamaan kaksikkoa muiden ihmisten keskellä ja otti pieniä suullisia likööriä lasistaan. Jonathan näki tutut kasvot hieman kauempana ja hivuttautui ihmisten ohi Jennin luo.
"Vielä täällä?" nainen kysyi kovemmalla äänellä musiikin yli.
"Vielä täällä", Jonathan huokaisi hymyillen puolittain.
"Neea on pitäny sun miehelle ahkerasti seuraa", Jenni jatkoi ja nyökkäsi kaksikkoa kohden.
"Pitäkööt", Jonathan nauroi ja laski katseensa lasiinsa. "En usko et Patrick siitä syttyy." Ainakin niin Jonathan toivoi.

Tanssiminen ja vauhdikas nousuhumala saivat Patrickin kaipaamaan lisähappea hetken päästä. Hänellä ei ollut hajuakaan mitä kello oli tai missä Jonathan oli, mutta lähti silti Neean ja muiden tanssijoiden keskeltä kohti ulko-ovea.
"Patrick!" Neea huudahti, mutta mies jatkoi matkaansa, toinen saisi kyllä kerrottua asiansa hetken päästä.

Kylmyys iski melkein tuhansien veisten lailla, Patrick oli melkein unohtanut olevansa synkässä, kylmässä Suomessa. Hengitys höyrystyi välittömästi, kelmeä valaistus hallitsi valkoista maisemaa. Patrick pysähtyi kuistin pylvään viereen ja nojasi olkapäällään sitä vasten, vetäen purevan kylmää ilmaa keuhkoihinsa. Jossakin paukahti ja taivas valaistui hetkeksi värikkäillä valoilla.
Mies mietti oliko kello kohta jo kaksitoista.
Jonathan oli jättänyt lasinsa Jennille ja lähtenyt Patrickin perään tämän otettua hatkat Neean luota.

Hiljaa mies avasi ulko-oven ja sulki perässään. Patrick oli jäänyt kuistille ja britti näki höyryävän hengityksen. Jonathan kaivoi tupakan taskustaan, sytytti sen ja asteli Patrickin viereen tuijottamaan välkkyviä tulipalloja mustaa taivasta vasten.
"Varmaan koht kakstoista. Ellei oo jo", mies mutisi ja veti savua keuhkoihinsa. Tupakansavut kaksinkertaistuivat Jonathanin puhaltaessa keuhkonsa tyhjäksi kylmässä ilmassa.
"Oliks hauskaa sen Neean kans?" britti kysyi muina miehinä vieressään seisovalta Patrickilta. "Sillä ainaki näytti olevan", Jonathan jatkoi naurahtaen.
Patrick katsahti viereensä tullutta miestä lähes analysoivasti.
"Oli", tämä vastasi katsahtaen tupakkaan Jonathanin sormissa.
"En mä usko, että kello on vielä kahtatoista, liian hiljaista", Patrick mietti siirtäessään katseensa takaisin synkälle taivaalle. Iho tuntui nousevan kananlihalle ja mies risti käsivartensa eteensä pitääkseen itsensä lämpimämpänä.

Hiljaisuus pitkittyi, kunnes Patrick astui lähemmäksi viimeisiä savuja ulos puhaltavaa poikaystäväänsä. Katseen takana välähti hieman, kun tämä painoi suudelman tupakalta maistuville huulille, purki kaiken turhautumisensa eleeseen ja marssi sitten takaisin sisälle meluun ja lämpöön. Varpaita kipristeli kylmästä ja jostakin muusta, jota tunsi vain Jonathanin seurassa. Omahyväisen virneen kanssa Patrick löysi tiensä jälleen juomatarjoilun luokse ja kaatoi boolia muovimukiin.

Britti oli jäänyt kuistille seisomaan täysin dumb struck ja tuijotti eteensä pimeyteen. Patrickin poistuminen paikalta oli tullut yllätyksenä, eikä Jonathan tiennyt miten siihen olisi pitänyt reagoida. Mies neppasi tumpin kukkapenkkiin kuistin viereen ja jätti kylmän ulkoilman taakseen palatessaan sisälle taloon.

Mies tiesi löytävänsä Patrickin keittiöstä ja etsi tiensä oikeaan huoneeseen. Ja sieltähän se aussi löytyi.
"Talk to me, baby", Jonathan huokaisi. Mies nojasi keittiösaarekkeen päälle ja etsi Patrickin katsetta omaansa. "Johtuuks tää nyt siitä Kutzi-jutusta vai mitä helvettiä?" Britti tunsi mielensä selkeentyvän pikkuhiljaa.

Patrick tuijotti Jonathanin silmiä ja puri alahuultaan. Turhautuneisuus purkautui kevyenä huokauksena.
"En mä tiedä. Ärsyttää. Turhauttaa. Mä en tiedä mitä mun pitää ja kuuluu tehdä, ihan, kuin kaikki vaan on väärin, vaikka miten yritän."

Purkaus tuli jostain tukahdetusta paikasta, ajatuksista, joita mies oli piilotellut jopa itseltään. Booli maistui mansikkaiselta, peittäen suuhun jääneen tupakan maun tehokkaasti.
"Mä en tykkää siitä, että sä poltit, luulin, että tein sen jo selväksi." Epävarmuus oli ehkä paistanut aiemmasta paljastuksesta läpi, mutta se lause oli terävä, varma.
"Alright, mä oon pahoillani siitä, mut tehty mikä tehty…", Jonathanin ääni oli pehmeämpi ja katse pahoitteleva.

Ensimmäistä kommenttia Jonathan ei sen sijaan ymmärtänyt. Patrick antaa itsestään itsevarman ja vahvan kuvan, mutta juuri nyt se kuva näytti murenevan.
"Ja jos sanot, et kaikki on väärin, meinaatko, ettei meissä oo mitää oikeeta?" Mies suoristi selkänsä ja risti kätensä rintansa päälle, kuin torjuakseen suurimman osan tulevien sanojen kivulta.
"Ei", Patrick vastasi huokaisten. Askel lähemmäksi oli kevyt, hymy aiemmin niin ankarilla huulilla lämmin.
"Susta mä olen varma. Mutta siitä, mitä mun kuuluu tehdä, kuuluu sanoa, kuuluu kysyä, siitä mä en ole varma. Mä tiedän miten saan sun hengityksen salpaantumaan, mutta en miten sen saa pysymään tasaisena. Mä olen hyvä unohtamaan, että mun kuuluu miettiä omia suunnitelmiani myös sun kanssa."

Boolilasi tyhjeni kahden miehen välissä, muovi kolahti vain vähän koskiessaan pöydän tasoa. Patrick tuijotti Jonathanin silmiä edelleenkin.. Britti huokaisi ja laski katseensa valkeaan pöytätasoon nauraen.
"Sweety… Mä en odota sun suunnittelevan sun elämääs mun menoja mukaillen. Sulla on ura ja mä haluun sun menestyvän. Toivon vaa et mä voisin juhlii sun kans tollasia merkkipaaluja, kuten Gucci tai Hugo Boss and whatever." Jonathan nosti katseensa Patrickiin ja kurotti ottamaan miehen käden omaansa.
"It's just… Sometimes it feels like you're pushing me away." Ote Patrickin kädestä hellitti siinä pelossa, ettei aussi halunnut tuntea Jonathanin kosketusta. Hymy britin huulilla muuttui melankolisemmaksi ja katse sen mukana.

Erythrina vei aikaa Jonathanin elämässä enemmän kuin aikaisemmin ja mies toivoi Patrickin täyttävän sen ajan mieleisellä tekemisellä tai töillä. Kaksikko kyllä ehtisi viettää aikaa, vaikkei aina tuntunut siltä ja Jonathan oli tajunnut tämän onneksi ajoissa. Vaikka nuori mies välillä ruoski itseään siitä, että oli lähes ylipuhunut Patrickin jäämään Suomeen, se oli kuitenkin ollut aussin oma päätös. Ja Jonathan oli iloinen kikkarapään päätöksestä.

Patrick ei halunnut kiemurrella siinä tukahduttavassa epävarmuudessa enempää, se ei ollut hänen aluettaan, eikä mies aikonut totuttautua sellaiseen tuntoon.
“Sä olet ihan hölmö”, tämä hymähti suukottaen toista virnistäen poskelle. Samaan aikaan keittiöön ilmestyi molemmille yhtä tuntematon nainen.
“Tuutteko katsomaan raketteja, vuosi vaihtuu ihan just?” blondi kysyi napaten vodkapullon pöydältä kainaloonsa. Patrick naurahti ajatukselleen, että nainen taisi juhlia vuodenvaihdettaan sen pullon, eikä söpön pojan kanssa.

“Mennäänkö?” latino kysyi siirtäen katseensa Jonathaniin.
"Do you even have to ask", Jonathan virnuili takaisin, vetäisi miehen käsikynkkään ja johdatti tämän samaiselle kuistille, josta kaksikko oli vain hetki sitten poistunut.

Kaksi britille tuntematonta kaveria hääräsi rakettien kanssa hyvän välimatkan päässä ja Jonathan oli tyytyväinen, ettei turvallisuus ollut unohtunut juhlijoilta kaike alkoholin ja muun jälkeen. Pienehkö porukka kaksikon vieressä alkoi laskea sekunteja kahdestakymmenestä alaspäin. Mies käänsi katseensa Patrickiin ja hymyili lempeästi.
"Vuos sitte oltii turmelee siskos sänkyy, jos en ihan väärin muista", mies naurahti ja laski päänsä aussin olkapäälle. Jonathan kuuli Patrickin hymähtävän ja huokaisevan.
"Voi pommy", tämä vastasi ja nosti etusormellaan Jonathanin kasvot kohti omiaan.

Jonathan painoi huulensa kiinni Patrickin huuliin ja otti uuden vuosikymmenen vastaan hyvällä fiiliksellä rakettien paukahdellessa taustalla.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 03.01.20 10:31
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Tiistai 22.10.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Jonathan tuijotti reseptikirjaa silmät ristissä. Brunette oli tarjoutunut auttamaan Patrickia tekemään Sarahin halloween-pippaloihin tarjottavia ja juuri nyt, mies katui tarjoustaan yli kaiken.
“How do you… Why does this… Can we do…. WHAT THE HELL?!”

Mies nojasi molemmin käsin pöytäsaarekkeeseen ja yritti ymmärtää mittoja sekä niiden suhteita koko taikinan määrään. Teksti oli yhtä hepreaa kuin yläasteen matikka. Jonathan vilkaisi Patrickia vieressään, joka nauroi miehelle leveästi.
“No älä nyt suatana sinäkin siinä”, Jonathan virnisti ja käänsi katseensa takaisin reseptiin.
"Pyydänkö abuelan takaisin auttamaan?" Patrick kysyi siirtyessään Jonathanin taakse, silmäillen reseptiä toisen olan takaa. Sorminaposteltavat saivat uuden merkityksen halloweenbileissä.

"Mitä siinä sanotaan? Mittaa sokeri ja munat kulhoon? Onko meillä kulhoa? Tai mittaa? Munia?" Patrick virnisti, mutta samalla mietti olisiko ollut vain viisaampaa palkata pitopalvelu hoitamaan juhlien tarjoilun.
“Kolme munaa…? Onks meil tarp… Eiku joo. Onha meil.” Jonathan naurahti ja kääntyi ympäri kasvotusten Patrickia kohden. Mies asetti kätensä toisen lantiolle ja virnisti. “Sulta kaks ja jääkaapista yks, eiks je?” Jonathan vei vapaan kätensä Patrickin niskan taa ja veti tämän itseensä painaen huulensa Patrickin huuliin.

“Eikös meidän pitänyt, pojat, leipoa?”

Patrick naurahti Jonathanin huulia vasten ja katsahti sitten isoäitiään virne huulillaan.
"Niin me leivotaankin. Missä meillä on vehnäjauhoja?" mies kysyi ja seurasi miten tiukka ilme pehmeni abuelan kasvoilla.
"Alakaapissa, siinä nurkassa. Pärjäättekö?"
"Tietysti."
Ehkä”, Jonathan kuiskasi Patrickille ja nipisti tätä hellästi takamuksesta.

Elisa jäi hetkeksi seuraamaan Jonathanin sekä Patrickin taistelua ainesten kanssa ja neuvoi, miten saisi parhaiten mitattua jauhoja ohjeen mukaan. Jonathan yritti pysyä mukana, mutta jos yläasteen köksän opettajalta olisi kysytty, nuori oli saanut kutosen todistukseen ihan aiheesta.

Pitkähkön ajan kuluttua Elisa oli palannut yläkertaan ja jättänyt leipurimestarit vahtimaan uunissa olevia leivoksia.
“Sano nyt, et se halvatun kuorrute pitää tehä ite alusta asti?” Jonathan irvisti Patrickille ja otti tämän kädestä kiinni. “Mulla olis ihan muita harrastuksia mielessä…”
"Malta nyt, ihmiset maistaa eron. Voidaan tehdä vähän extraa, keksitään sille sitten käyttöä."

Pariskunta sai kuin saikin leivokset ulos uunista polttamatta niitä ja Patrick ryhtyi taikomaan kuorrutetta pöydällä olevista aineksista.
"Huomaakohan joku, jos tehdään sormileivoksista kakkapökäleitä?"
“Tuskin”, Jonathan naurahti.

Leivokset näyttivät suoraan sanoen kamalilta. Mutta kai se oli tarkoitus. Jonathan oli ertyisen ylpeä muffineista, joihin Patrcik oli tehnyt oranssin kuorrutteen ja Jonathan oli taiteillut mustalla sokerimassalla (pipareiden massaa mustalla elintarvikevärillä, hitto nää kaks on neroja) muka jonkin näköisiä hämähäkin verkkoja.

“Asiasta kukkaruukkuun, missä Sarah on? Luulis että sekin osallistus ees vähäsen tähän hommaan”, Jonathan kysyi viimeistellessään viimeistä muffinia. “Thomaski hävinny johkin. Tuskin ees näyttää naamansa viikonloppuna.”
"En mä tiedä. Ei sillä musta ollut edes töitä tänään. Kuitenkin jossain ryyppäämässä taas", Patrick vastasi olkiaan kohauttaen ja nosti tekopyhänä leipomiseen tarvitun viinilasillisen huulilleen.
"Ehkä ne on yhdessä ryyppäämässä?" Patrick spekuloi pieni virne suupielessään.
"Tai siis leipomassa, kuten mekin."
Jonathan ravisteli kylmät väreet pois harteiltaan.
“Don’t even say it.”

Tietenkin Jonathan oli pitänyt veljeään silmällä enemmän ja vähemmän Thomaksen palattua takaisin pohjoiseen, mutta eihän ketään voinut kyylätä 24/7, joten Jonathan oli antanut itselleen vapaata lapsenlikkana olemisesta ja antoi veljelleen mahdollisuuden kusta kaiken taas ihan itse.

Saatuaan kaiken sovitun valmiiksi ja pakattua ne odottamaan lauantaita, Jonathan tiskasi viimeistä taikinakulhoa lavuaarissa ja mutisi hiljaa ääneen Jacob Leen kappaletta Black Sheep. Britti oli nii omissa oloissaan ja mielessään, ettei edes muistanut Patrickin läsnäoloa keittiössä. Vasta kuullessaan hiljaisen naurahduksen takaansa, Jonathan hiljeni kuin seinään ja lehahti paloauton punaiseksi.
“Shut it”, mies naurahti nolona ja vilkaisi olkansa yli. Patrick kietoi kätensä Jonathanin ympärille.
"Älä anna mun häiritä, pommy", mies kommentoi laskiessaan leukansa toisen olkapäälle. Patrick tunsi kosteuden Jonathanin paidassa siinä, mihin tiskivettä oli roiskunut.
"I quite enjoyed the show", Patrick kuiskasi kaulan ihoa vasten, koskettaen sitten Jonathanin kaulaa kevyesti huulillaan.
“Sadly for you, it’s over now”, Jonathan mutisi ja roiskutti hieman vaahtoa Patrickin hiuksiin.

Mies virnisti kohdatessaan Patrickin katseen ja yritti näyttää viattomalta. Sen sijaan, että vanhempi miehistä olisi lähtenyt leikkiin mukaan, Patrick veti britin itseensä ja painoi vasten tiskipöytää.
“Aijaha, ettei saa tehä kotitöitäkää rauhassa”, Jonathan virnisti Patrickille varoen koskemasta tämän todella kalliin oloista paitaa märillä käsillään.
"Häiritsenkö?" Patrick kysyi vuorostaan varsin uskottavan viattomana. Mies siristi silmiään aavistuksen ja peruutti sitten kaksi askelta kauemmaksi.
"Parempi?" Ilkikurinen virne kohosi Patrickin huulille tämän nostaessa kätensä vielä luovuttajan elkein ylös.
“Close your eyes”, Jonathan sanoi rauhallisesti, kuitenkin virnuillen leveästi. Ja Patrick teki työtä käskettyä.

Vanhempi heistä oli uhannut jättää oranssia kuorrutetta myöhemmälle ja toteuttanut lupauksensa. Teräksinen kulho odotti keittiön saarekkeella ja Jonathan otti kulhon käteensä. Leveästi hymyillen Jonathan kaapaisi sitä hieman etusormellaan ja tökkäsi sillä Patrickia leukaan, nenän päähän sekä huulille.
“Sorry, en keksiny mitään parempaa tekemistä tälle mömmölle. Vielä.”
"Kai sä tiedät, että ton jälkeen en luota suhun enää ikinä?" Patrick selvensi kävellessään vessaa kohden. Oranssi kuorrute näytti kamalalta ja mies pesi aineen pois kasvoiltaan mahdollisimman hyvin.

"Ja että mun pitää kostaa tuo vielä", Patrick lisäsi palatessaan takaisin keittiöön pyyhe käsissään. Niin, hän saisi kostonsa vielä, muttei tehnyt elettäkään ottaakseen sitä heti. Pitkittäminen oli osa kärsimystä.
"Silloin, kun vähiten sitä odotat."
"That is so not fair!" Jonathan älähti nauraen. Mies otti Patrickin syliinsä ja pussasi tätä hellästi poskelle.

"Jos multa kysytään, meijän osuus tän suhteen on done. Seuraavaks saahaan varmaan vaa ryypätä, eikä sekää oo mikää paska idea", mies sanoi ja tutki Patrickin silmiä. Niissä oli viekas pilke ja Jonathan tiesi, että aussin kuorruttaminen saattaisi tietää sotaa.
"Harmi, ku Sarah pitää ne täällä… Oman rauhan saamine voi olla vaikeeta", Jonathan mutisi ja yritti näyttää pettyneeltä tuleviin järjestelyihin sijainnin suhteen.
"Toisaalta, sen asunto on sitten lauantaina vapaa…" Patrick vihjaili virnistellen. Hän ei kuitenkaan luottanut sanoihinsa, sillä Thomas tuskin ilmestyisi juhlimaan ja joka tapauksessa kiinnijäämisen viihdyttävä puoli oli koettu jo suhteen alkuaikoina. Nyt se olisi vain turhauttavaa keskeyttämistä.

"Aina me voidaan häipyä yläkerrasta tänne, jos halutaan. Tänne kun ei kellään ole pääsyä kuitenkaan", mies jatkoi ja kohotti viinilasin huulilleen. Sormet seikkailivat samalla toisen kylkiluiden päällä.
"Kuulostaa siltä, et sulla on pahat mielessä", Jonathan virnisti hieman ja rentoutui Patrickin kosketuksen alla. "Mut toisaalta, millon sul ei olis", brunette lisäsi vielä hymyillen.

Elisa ilmestyi tarkastamaan kaksikon aikaansaannokset ja taputti Patrickia olalle kävellessään miehen ohi.
"Nehän näyttävät oikein hyviltä", nainen sanoi ja kääntyi takaisin Patrickia kohden. "Oletpas kultapien hiljainen."
Patrick oli edelleen yhtä hämillään siitä, että oli vienyt pikkusiskonsa paikan abuelansa suosikkina. Hän oli koko nuoruutensa jäänyt taka-alalle Sarahin seurassa, mutta Thomas-sekoiluiden jälkeen abuelan huomio oli siirtynyt Patrickiin. Mies ei ollut edelleenkään ihan tajunnut, että sillä hetkellä oli perheen tasapainoisin lapsi.

"Leivonta on rankkaa puuhaa", Patrick vastasi virnistäen ja sai sormen heilautuksen isoäidiltään.
"Arvostatpahan taas vähän lisää abuelasi työpanosta", nainen kertoi ja hymyili lämpimästi.
"Saatte olla vastuussa, että paikka on hohtavan puhdas sunnuntaina illalla, kun tulen takaisin ystäväni luota", Elisa varmisti ennen, kun lähti jälleen yläkertaan.
"Buenas noches, chicos", nainen huhuili vielä portaikosta.

"She's awesome!" Jonathan hihkaisi Elisan kadottua omaan rauhaansa. "Vai mitä, kultapien?" Britti nipisti Patrickia hellästi poskesta samalla tavalla, kuin kaikki mummot tekevät lapsenlapsilleen. Patrick tuhahti ja kallisti viinilasiaan huuliaan vasten.

Jonathan peruutti kauemmas Patrickista heilutellen taskusta kaivamaansa tupakka-askia.
"Care to join, darling", Jonathan leperteli. Hellittelynimien käyttö ei ollut ikinä sopinut miehen suuhun, eikä sopinut edelleenkään. Kunhan kiusasi Patrickia.
"Ei kiitos, muru", Patrick vastasi poikaystävälleen ja antoi viinin pulputa pullosta tyhjentyneeseen lasiinsa. Hän ei ollut Jonathanin polttamisesta huolimatta lisännyt satunnaista poltteluaan. Tapa oli edelleen melko ällöttävää, mutta ei aikonut vaatia toista lopettamaan.

Se taisi olla Jonathanin kaikista poltetuista tupakeista nopein. Kylmä viima puhalsi hupparin läpi kuin kalman kosketus ja sai luut ja ytimet hytisemään kylmästä. Palattuaan takaisin sisälle, Jonathan hakeutui suoraan Patrickin kainaloon.
"Siel on kylymä", mies naurahti ja kietaisi käsivartensa toisen ympäri. "Ja asiasta kukkapurkkiin, jos kyseessä on halloweenpileet, pitää varmaan pukeutuu?"
Patrick yritti olla kiemurtelematta kylmyyden lävähtäessä melko raa'asti iholleen. Hän oli syystä lämpimien maiden asukas.
"Sä olet kylmä", mies nurisi, mutta kietoi sitten kätensä Jonathanin ympärille.

"Niin pitääkin. Mulla tosin on jo asu valmiina, luonnollisesti", Patrick vastasi kohottaen kulmaansa merkitsevästi. Katse vaelsi toisen keholla aivojen miettiessä Jonathanille sopivia asuvaihtoehtoja.
"Onko sulla jo asua? Menisitköhän sä cowboysta?"
“Jaa että lehmipoika… Ei kiitos”, mies naurahti vastauksensa ja katsoi Patrickin silmiin mietteliäänä. “Hetkinen. Sulla on jo asu? Eikös me ollakaan sellanen pariskunta, joilla on joku tosi siirappinen tai kliseinen couple’s costume tai jotain?”
"Oksennetaan glitteriä jiiänee?" Patrick naurahti.

Koko pukeutumisasia oli lipsahtanut Jonathanin mielestä ja tässä vaiheessa viikkoa oli tulossa kiire. Kallasta ei löytynyt mistään mitään pukuvuokraamoa tai vastaavaa eikä miehen käsityötaidot rättikässän puolelta riittäneet puvun muodostamiseen ideasta konkreettiseksi asiaksi.
"Viime hetkellä voi vielä heittää lakanan päälle ja leikkiä kummitusta, eikö? Tai käydä Murronmaalla, sieltä löytyy liike", Patrick osasi kertoa. Hän oli kävellyt liikkeen ohi kesällä, matkallaan johonkin tapaamiseen paikallisessa kuppilassa.
"Eiköhän Sarah lainaa sulle meikkejä sen verran, että saadaan maalattua sulle vaikka joku kasvomaalaus naamalle, jos ei muuta keksitä", mies jatkoi tutkien poikaystävänsä kasvoja mietteliäänä.
"Onks nyt se hetki, ku saa pukeutuu mekkoon ja meikata luvan kans?" Jonathan katsoi Patrickia ensin epäilevästi, mutta uppoutui kuitenkin ajatuksiinsa.

Drag queen. Miksei? Mutta siinä tapauksessa pitäisi saada ainakin Sarahilta apua. Useampi vuosi takaperin mies oli yrittänyt juurikin halloweeninä esittää jotain vampyyrin kaltaista kuvatusta, mutta punertavat silmänaluset sekä musta kajaali saivat Jonathanin näyttämään enemmän turpaan saaneelta pelleltä tai pahan silmätulehduksen levittäjältä.
"I need a dress. Scratch that. A gown, for real!" Jonathan innostui todella.
"Oh Dios, ten piedad", Patrick hengähti virne suupielessään. Tästä ei seuraisi mitään hyvää.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 24.10.19 16:44
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Maanantai 01.07.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
2/2

“Mitä suunnitelmia sulla on tänään?”
“Ootas tsekkaan kalenterin”, Jonathan nauroi ja sulki silmänsä muutamaksi sekunniksi. “Nada, tyhjää näyttää. Kesälomalla on aika jees ja silleen”, brunette virkkoi ja vinkkasi silmää Patrickille. Hetken Jonathan halusi ehdottaa pientä reissua pois Suomesta tai edes kauas Kallasta maan rajojen sisäpuolella, mutta piti kuitenkin suunsa kiinni. Patrick tuskin oli halukas tai innoissaan lähtemään (romanttiselle) pakomatkalle Suomesta (muka) poikaystävänsä kanssa. “Mitäs sulla?”
Patrickin huulilla viipyi huvittunut virne Jonathanin laskiessa leikkiä kalenterinsa lukemisesta. Ajatus kesälomasta ja molempien tyhjistä kalentereista sai latinon sydämen sykkimään hetken iloisena. Tai sitten se oli toisen vapaamielinen silmänisku, mies ei ollut aivan varma.

"Mun päivä on valitettavasti täyteen buukattu. En vain millään muista kenen nimikirjaimet on J.R. Jonkun sen nimisen kanssa olen sopinut viettäväni koko päivän, ehkä jopa viikon."

Vaaleat silmät tutkivat toisen kasvoja, yrittivät olla näkemättä pahoinpitelyn jälkiä.
"Haluatko sä lähteä johonkin?"
Muutaman sekunnin ajan Jonathan salli mielensä suurvaelluksen. J.R. Mitä jos R ei tarkoittaisikaan Raynottia? Vaivoin mies sai pidettyä punan poissa kasvoiltaan ja hymyn kurissa.

"Gladly." Lyhyt vastaus kertoi varmasti tarpeeksi Patrickille. "Sano vaan mihin haluut lähtee." Seuraisin sua vaikka maailman ääriin. Tallimestari oli ehdottamassa Englantia, muttei ollut valmis esittelemään Patrickia edes ystävänä Gracelle.

Patrick joutui todellisen valinnan eteen. Hän tunsi Suomesta hirvittävän vähän paikkoja, joissa haluaisi käydä, mutta ajatus pidemmälle matkustamisesta sai juuri vuorokauden koneessa viettäneen latinon mielen ankeaksi. Ruotsi olisi kyllä riittävän lähellä, mutta siinäkin piili omat haasteensa. Hän oli tullut kotiin siskoaan varten ja jo nyt oli ajattelemassa toisen hylkäämistä omien tarpeidensa - koska kyllä, Jonathan oli tässä vaiheessa jo tarve - vuoksi.

“Lähdetäänkö Tukholmaan?”

Hän ehtisi kyllä myöhemminkin sulattelemaan siskonsa jäämuureja.
"Jag talar inte svenska", Jonathan hörähti ja joi viimeisetkin litkut kupin pohjalta. Ruotsi ei ollut miehen ykköslomakohde, mutta oli sekin Kallaa parempi. "Tuleepahan tehtyy lomalla muutaki ku istuttuu kämpillä tai kaljalla", mies jatkoi.

Tukholma oli kuitenkin täysin vieras kaupunki tallimestarille. Mitä siellä voisi tehdä? Mihin mennä? Oliko Ruotsi kallis maa? Ja tietysti tärkein; miten nopeasti kaksikko lähtisi? Jonathan oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei tajunnut tuijottavansa suoraan Patrickin syliin, joka onneksi jäi pöydän reunan taa miehen katseen kantamattomiin.

“Mä voin puhua molempien puolesta”, Patrick lupasi virnistellen, muistellen koska oli viimeksi käyttänyt kieltä. Se oli jossain valmistumisen ja Australian välissä, mutta vuodesta miehellä ei ollut hajuakaan.
“Niinkö sä lomasi meinasit viettää? Neljän seinän sisällä ja kaljapullo kädessä?” kysymys esitettiin virnistellen, mutta sai myös aikaan pienen nyrpistelyn esittäjässään. Hän saattoi melkein nähdä siistiksi pukeutuneen Jonathanin räsyvaatteissa, viikon pesemättömänä ja muutama pizzalaatikko olohuonettaan koristaen. Ruskeat silmät näyttivät tuijottavan johonkin pöydän pintaan, mutta Patrick piti omansa niiden omistajassa.

“Koska lähdetään?”
Kysymys herätti Jonathanin mietteistään.
"Ööh… Apua… Ylihuomenna? Jos vaan on lentoja, laivoja millä ikinä mennään", mies naurahti jännittäen tulevaa reissua. Vaikka kaikki oli täysin alkutekijöissään ja vain suunnitelmana kaksikon välissä ajatuskuplan lailla, Jonathan oli mielessään lyönyt koko homman lukkoon.
"Pitää ilmottaa Isabellalle… Ihan muodon vuoks… En ajatellu tehä samanlaista katoomistemppuu ku broidi."

Jonathan oli saanut nostettua katseensa takaisin aussin silmiin ja tämä tunsi itsensä onnekkaaksi. Ja ehkä hieman onnelliseksi. Enemmän kuin tavallisena päivänä. Jonathanin mieleen pulppusi ajatuksia siitä, mitä voisi Patrickille sanoa juuri nyt, mutta oikestaan jokainen niistä vain tuhoaisi alulle saadun suhteenkaltaisen.

“Mennään laivalla, sellaisella en ole ollut hetkeen. Lentokoneet on niin nähty jo”, latino kertoi irvistäen pienesti.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 01.07.19 23:13
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Maanantai 01.07.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
1/2

Jonathan istui Pionin ikkunapöydässä. Kuuma kahvikuppi oli miehen kämmenien välissä tämän tuijottaessa ulos kesäiseen maisemaan. Kallan kylä oli herännyt hieman enemmän lämpimien kesäpäivien aikana ja ulkona näkyi muitakin, kuin kantajuoppoja Alkon muovipussien kanssa.

Miehen ohimolla oli edelleen selkeät todisteet edellisviikonlopun menoista. Samoin huulessa komeileva vekki. Silmänympärys oli ollut pahimmillaan samana iltana ja seuraavana päivänä. Pakasteherneet olivat laskeneet pahimman turvotuksen ja väri oli tasoittunut hennompaan sävyyn. Ilkeältä se edelleen näytti, muttei onneksi niin tuoreelta.

Hermostuneena Jonathan naputti mukin kylkiä odottaessaan Patrickia paikalle. Kaksikon käymä keskustelu edellisviikolla oli ollut miehen mielessä paljon viime päivinä. Sinä iltana Patrcikin menneisyys oli valottunut Jonathanille hieman enemmän, mutta silti ei juuri ollenkaan.

Kohdatessaan tutun ihmisen kasvot kahvilan tiskin luona, miehen kasvoille levisi helpottunut hymy ja Patrickin astellessa Jonathanin luo, tallimestari nousi ylös ja odotti miehen laskevan omat ostoksensa pöydälle, ennen kuin halasi tätä tiukasti varoittamatta.
Latinon hyväntuulinen virne laskeutui halauksen päätteeksi, kun tämä vihdoin sai Jonathanin kasvot katseensa alle. Mies nielaisi ensimmäiset sanansa vain vaivoin ja nosti etusormensa tallimestarin kasvoille.

“Kuka?”

Kysymys oli kärjistetyn rauhallinen. Patrickin kasvoilta näki miten kovin toinen joutui hillitsemään pintaan pyrkiviä sanoja ja ilmeitä.
“Älä välitä… Ei se nii iso juttu oo”, Jonathan tuhahti ja naurahti pinnallisesti. Helsingin reissu oli takanapäin ja siihen liittyvät jutut unohdettu. Ainakin Suurimmilta osin. Mies käänsi kasvonsa poispäin Patrickista ja istahti takaisin oman kahvinsa ääreen.

Hiljaa Jonathan otti suullisen jos toisenkin kupista ja yritti olla katsomatta liian pitkään mieheen edessään.
“Mitäs sä oot puuhaillu?” Tyhmä arkinen kysymys oli paras kaikista vaihtoehdoista, jotka pyörivät Jonathanin mielessä.
Patrickia suututti toisen olankohauttelu, mutta latino tiesi, ettei voinut tehdä sille mitään. Hän myös muisti miten siskoa oli kerran lyönyt hevonen päähän omalla päällään ja jälki oli ollut sen mukaista. Patrick kuitenkin epäili, ettei kokeneen hevostenkäsittelijän tapauksessa ollut nyt aivan puhdas onnettomuus kyseessä.

“Fine, ei sitten puhuta”, latino huokaisi ja nojasi penkkinsä selkänojaan.
“Fine.” Jonathan toisti ja nojautui omaan selkänojaansa.
Hiljaisuus kahden miehen välillä syveni sekunti sekunnilta ja kahvin ryystäminen kaikui Pionin seinillä. Pari muuta asiakasta katsahtivat miesten suuntaan, mutteivat tehneet äänistä sen kummempaa mekkalaa.

Myös Jonathanin hyvällä tuulella alkanut hetki oli vajonnut maan kamaralle. Ehkä tallimestari vielä joku päivä jättäisi ne pilvilinnat rakentamatta.

Patrick tuijotti vielä hetken kahvilan ikkunasta ulos ja käänsi sitten katseensa Jonathanin silmiin. Syvän huokauksen myötä latino avasi uudelleen suunsa.
“Kokeillaanko sitten uudella kysymyksellä, missä?”
“Helsingissä. Käväsin Prideilla.” Miehen ääni oli vaisu. “Ja jos välttämättä haluut tietää, nii yks jätkäporukka kävi päälle.” Jonathan hipaisi huulessaan olevaa vekkiä. Siihen ei sattunut, mutta välillä tippa verta jäi sormenpäähän.

Latino irvisti ja nojasi sitten eteenpäin.
“Vai niin”, Patrickin ääni oli silti kaikkea muuta, kuin huoleton.
“Ootko muutoin kunnossa?” mies jatkoi antaen katseensa tutkia huolellisesti Jonathanin kasvoilla selvästi näkyvillä olevat jäljet. Häntä ärsytti, ettei voinut tehdä asialle mitään ja se, että häntä kiinnosti silti tehdä asialle jotain.
“Joojoo, kaikki ok, älä huolehi”, Jonathan naurahti hieman vaivaantuneena toisen huolenpidosta. Mies ei todellakaan ollut tottunut sellaiseen. Paitsi tietenkin isoäidiltään.

Jonathan kurotti ottamaan kiinni Patrickin kädestä. Lämmin hymy oli osoitettu vain ja ainoastaan aussille.
“Kerrotko nyt mulle, ketä, krhm… mitä sä oot puuhaillu?” vihjaileva äänensävy ei voinut mennä toiselta ohi. Vaikka tallimestari oli itse kysynyt toisen puuhista (mahdollisesti jonkun muun kanssa), tämä ei silti ihan 100% varmuudella halunnut tietää vastausta. Kaksikko oli aikaisemmin puhunut kesäheiloista ja sen sellaisista, ilman selkeämpää tulosta siitä, mitä kaksikko oikein toistensa kanssa teki.

Latino antoi suupielensä nousta jo hieman, laskien katseensa hetkeksi käsiin, jotka lepäsivät pöydällä.
“Oikeastaan yrittänyt vain saada Sarahia puhumaan, laihoin tuloksin kylläkin. Se ei taida luottaa muhun vieläkään”, Patrick vastasi ja huokaisi lähes äänettömästi. Hän ei voinut syytellä siskoaan, sillä ei ollut ollut varsinaisesti vuoden isoveli koskaan perheen kuopukselle.
“Se osaa olla itsepäinen sille päälle sattuessaan”, mies lisäsi ja irvisti hyväntahtoisesti.

“Siihen ketä kohtaan ei taida olla mitään vastattavaa, pommy”, Patrick kertoi nostaen katseensa takaisin ruskeisiin silmiin. Latino mietti miten toinen oli vieläkin sitä mieltä, ettei hän ollut tosissaan tämän vaikeasti selitettävän suhteenkaltaisen kanssa.
“Ketä sä olet sitten puuhaillut?” kysymyksen esitettyään Patrick käänsi päätään aavistuksen kenoon.

“No one.” Jonathan sanoi ja mietti, voisiko tämä laskea hieman leikkiä. Patrick varmasti ymmärtäisi. Toivottavasti. “Mä tapasin yhen tosi kuuman jätkän Kallan juhannuskokolla. Been thinking about him ever since”, Jonathan naurahti ja katsoi Patrickia kulmiensa alta.
“Ja mitä tulee Sarahiin, älä mieti sitä liikaa. En oo kuullu Thomaksesta vähään aikaa pihahdustakaan.”
Jonathan oli jo seonnut laskuista, kuinka monta päivää sitten tämä oli Sarahin kanssa törmännyt nuorempaan kartanon mailla. Thomas ei ollut ilmoittanut itsestään, eikä WhatsAppin viestit menneet miehelle asti. Sarah sentään oli vielä tässä ulottuvuudessa. Sikäli mikäli oli Jonathanin humalaisia silmiä uskominen. Ja sen ajatuksen myötä tuli huono omatunto. Lyhyt uni, jonka Jonathan oli Sarahin sohvalla nähnyt, sai miehen ruoskimaan itseään henkisesti.

“Kukahan sellainen mysteerimies mahtaisi olla? Kuulostaa hieman liian hyvältä ollakseen totta”, Patrick vastasi virnistäen ja tunsi itsensä rentoutuvan hieman enemmän.
“Sisko on aina ollut sellainen murehtija, vaikka se koittaakin näyttää kamalan huolettomalta. Mutta kyllä mä sen vielä murran, kukaan ei voi ikuisesti vastustaa mua”, latino kostutti huuliaan ja katsoi Jonathania flirttaileva pilke silmäkulmassaan.
“Vai mitä mieltä olet?”
“Sä ja tää mainittu mysteerimies kuulostatte samanlaisilta. Ettei sulla vaan olis veljee, josta kukaan ei tiiä”, Jonathan vastasi.

Tallimestarin keho reagoi heti Patrickin ilmeisiin ja äänensävyyn. Brunette tunsi kylmät väreet selässään ja niskassaan. Miksei edessä istuva mies vain voinut sanoa pystyvänsä ja haluavansa normaaliin suhteeseen Jonathanin kanssa. Britti kuitenkin halusi antaa toiselle tämän tarvitseman tilan ja ajan. Vaikka se tuntuikin pahalta ja mahdollinen yhteinen tulevaisuus epävarmalta ja epätodelliselta.
“Mun mysteerimies valitettavasti lähtee piakkoin pois Kallasta. Joten… Ehkä koko homma on vaan kahen kevytkenkäisen summer fling.” Olkien kohautus kiteytti kaiken oleellisen, vaikkei se tosiaan ollut Jonathanille samantekevää.
“Noh, noh”, Patrick torui laskematta virnettä kasvoiltaan.
“Ei me ihan niin kevytkenkäisiä sittenkään olla, pommy”, mies lisäsi eikä antanut ajatustensa viilettää edellä aikaansa syksyyn. Tai siihen, ettei hän ollut vielä ostanut paluulentolippua toiselle puolelle maapalloa.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 01.07.19 23:13
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Perjantai 28.06.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
2/2

Patrick yritti tasata hengitystään, nauttien toisen läheisyydestä, vaikka tunsikin tukehtuvansa peiton alla Jonathanin keho itseään vasten. Pieni naurahdus karkasi latinon huulilta, kun tämä suukotti kevyesti bruneten olkapäätä, siirtäen katseensa viereisellä tyynyllä makaaviin kasvoihin.
“Sä olet kehittynyt, pommy”, Patrick lausahti virnistäen.
“Thanks?” Jonathan siristi silmiään ja naurahti. “Wish I could say the same”, tämä piikitteli hyväntahtoisesti ja kierähti Patrickin päälle. “I’d love to have another round, but...”, Jonathan jatkoi mutta hiljentyi ja jätti lauseen lopun leijumaan kaksikon välille.

Britti tutki Patrickin silmiä ja niiden värejä, halusi tietää mitä toinen ajatteli ja tunsi, muttei uskaltanut eikä halunnut ottaa aihetta esille juuri nyt. Pelko toisen pakenemisesta paikalta kolkutteli britin mieltä, eikä hän halunnut toisen lähtevän. Jonathan pyyhkäisi etusormellaan Patrickin alahuulta, kunnes antoi tälle vielä nopean suudelman.

Latino halusi kysyä, mutta ei uskaltanut.

“Suihku?” Patrick kysyi ja hymyili pehmeästi. Tämän rintakehä nousi ja laski edelleen tiiviisti, mutta kaiken sen ahdistuksen tilalla oli kepeys ja hyvä olo.

Latino juoksutti sormiaan toisen sotkuisten hiusten joukossa, antoi Jonathanin kehon painon tuoda itselleen tietynlaisen turvallisuuden tunteen. Niin valheellinen, kuin se loppujen lopuksi olikin. Jonathan sulki silmänsä ja vain oli. Kuunteli Patrickin hengitystä, tunsi miehen pulssin omaa rintaansa vasten ja hengityksen poskipäillään.
“What if I don’t want to...”, Jonathan kuiskasi edelleen pitäen silmänsä kiinni. Hän ei halunnut nähdä miehen silmissä sitä, kuinka nuorena ja naiivina tätä piti. Kuinka heidän maailmansa eivät välttämättä ikinä kohtaisivatkaan.

Patrick hymyili, etsien vapaaseen käteensä toisen sormet ja kietoi omansa niiden lomaan.
“Then we don’t need to”, mies vastasi pehmeällä äänellä ja jatkoi Jonathanin hiusten kanssa leikkimistä. Liike oli kevyt, liian välittävä ollakseen latinolle normaalia. Silti se tuntui hyvin luonnolliselta.

“I missed you”, Patrick kuiskasi ja tunsi sydämensä hakkaavan hetken hieman kovempaa. Latinon keho yritti muistuttaa tälle kuinka tässä pelissä lopulta kuitenkin kävisi. Mies yritti hiljentää ajatuksensa ja nauttia toisen läheisyydestä.

Jonathan ei ollut uskoa korviaan. Oliko Patrick juuri myöntänyt jotain kehuakin suurempaa. Miehen silmät rävähtivät auki ja kohtasivat aussin katseen.
“I’m here now, aren’t I”, Jonathan naurahti ja kosketti toisen poskipäitä ja huulia sormillaan. Vaikka mies oli kuinka luvannut itselleen ottaa taukoa ihmissuhteista ja niihin liittyvistä asioista, Patrickin kanssa se tuntui lähes mahdottomalta.

Sitä paitsi, mies oli lähdössä. Ei ehkä vielä, mutta Patrickin koti oli maapallon toisella puolella. Ja vaikka toinen oli sanonut miettineensä muuttoa Suomeen, se ei ollut lupaus. Mistään ei olisi takeita ja se vaikutti Jonathanin mieleen. Enemmän, kuin mitä hän halusi. Miljoona ja yksi kysymystä poukkoilivat britin mielessä ja tämä taisteli niitä vastaan.

“Do you...”, Jonathanin täytyi kerätä joka ikinen rohkeuden rippeensä mielensä nurkista ja kohdata toisen katse, vaikkei se juuri nyt tuntunut hyvältä idealta. “Do you wanna be with me? I mean...” Miehen rohkeus kuitenkin oli mitä oli ja tämä pudotti katseensa Patrickin rintakehälle.

Patrick tuijotti Jonathanin kasvoja, mietti miten paljon elämää ne olivat nähneet. Mietti miten helppoa olisi särkeä toisen sydän sillä hetkellä.

“It’s not that simple, pommy. I … I’d give anything to be able to simply say ‘yes’ to that. I just.. I need time. I know it sounds stupid, but I’ve been hurt before like no one should ever be.”

Patrick oli hetken hiljaa, yritti olla antamatta sille ahdistukselle liikaa valtaa, joka levisi kuin kasvain miehen sisällä.

“It’s just too much right now, but it won’t be like that forever. I need you to be patient with me, pommy”, latino henkäisi ja kosketti varoen toisen kasvoja. Jonathanille tilanne oli liiankin tuttu. Matilda oli sanonut samankaltaisia asioita ja Patrickin sanomana ne satuttivat yhtä paljon.
“I know...”, mies kuiskasi ja nousi istualteen Patrickin jalkojen väliin. Jonathan kiersi kätensä polviensa ympäri ja painoi leukansa niiden päälle. “I’m not saying that… I too need time, but not for the same reasons, I guess.”

Kipu Jonathanin rinnassa tuntui pistävältä ja vaikka mies tiesi, ettei tulisi todellakaan saamaan haluamaansa tai edes toivomaansa kuin hopeatarjottimelta, totuus ja todellisuus satuttivat.
“I just need to know, that I’m not waiting for nothing… Hell, I don’t even know about your past”, mies älähti ja nosti katseensa nopeasti takaisin Patrickiin.
“I don’t really know you.”
Patrick kohottautui istumaan Jonathanin perässä, tuntien toisen näyttämän tuskan sisällään.

“My past has always been a subject I’d rather not discuss, but for you, I’m willing to make an exception. You can ask something you’d like to know. I’ll answer if I can.” Patrick piti ruskeiden silmien katseen itsessään, näyttäen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan niin haavoittuvaiselta, miltä itsensä tunsi.

Patrickin ei tarvinnut kertoa Jonathanille, kuinka nuori ja hölmö tämä oli, sillä juuri sellaiseksi mies itsensä tunsi toisen edessä. Aussi oli varmasti kokenut enemmän, nähnyt ja tuntenut laajemman tunneskaalan kuin Jonathan.
"But I don't want to force you into anything. You need to know and remember that. Promise me", Jonathanin katse oli vakaa. Hänen ei tarvinnut edes kuulla vastausta ääneen, sillä tiesi Patrickin tuntevan omat rajansa.

"What happened?"

“You kind of need to be a bit more specific than that”, Patrick hymähti, vaikka aavistelikin mihin kysymys liittyi.
"Him. Or her. How did it happen…?" Jonathan kosketti varoen miehen käsivartta ja liikahti lähemmäs Patrickia.

Patrick vastasi toisen katseeseen, purren alahuulensa ihoa mietteliäänä. Miljoona asiaa pyöri latinon mielessä, eikä niiden jäsentely tuntunut helpolta.
Syvä huokaus karkasi toisen huulilta ja tarve päästä pois yritti väkisin valloittaa miehen mielen.

"Really… You don't have to, if…"

Patrick nyökkäsi.
“Mä tiedän kyllä. Mä en oikeastaan ole kertonut siitä vielä kenellekään”, mies paljasti ja naurahti hermostuneena.
“Selvitetään vaikka aluksi se, että mä en ole ikinä ollut naisen kanssa. Ihan vain tehdäkseni asian hyvin selkeäksi”, Patrick kertoi ja hymyili vähän. Se oli ollut se helpoin osuus.
“Ja syy, miksi mä muutin Australiaan asti eron jälkeen on siinä, että..” latino huokaisi syvään, puristi sormiaan nyrkkiin ja auki muutaman kerran.
“Meidän ero tapahtui hyvin julkisesti ja hyvin epämiellyttävästi. Ei sillä, että erot koskaan olisi miellyttäviä, mutta noh, next fucking level and all that shit.”

Hyvä että Jonathan uskalsi edes hengittää. Mies britin edessä vaikutti liian hauraalta ja pelokkaalta. Yksikin väärä liike olisi voinut antaa toiselle mahdollisuuden vetäytyä takaisin tuttuun, turvalliseen kuoreensa. Ainakin siltä se tallimestarista vaikutti.
Jonathan hapuili Patrickin käden omaansa ja puristi hellästi, kuin rohkaistakseen miestä.

Kukaan ei halunnut nähdä itselleen tärkeän ihmisen henkisen tai fyysisen kivun alla. Jonathanin mieleen palasi muisto omasta äidistään isänsä pahimpina aikoina ja sai miehen sykkeen nousemaan. Hän oli halunnut auttaa, mutta oli itsekin joutunut kestämään isänsä raivon. Yhtä lailla hän halusi viedä pois Patrickin kivun.
"Did he hurt you…? Physically?"

“No”, Patrick huokaisi, tuntien olonsa vielä enemmän ahdistuneeksi nyt, kuin mitä oli ollut Jonathanin asunnolle tullessaan. Vaikka hänen pitäisi pystyä kohtaamaan menneisyytensä haamut, ne eivät edelleenkään antaneet latinolle tarpeeksi tilaa olla tuntematta kaikkea uudelleen.
Patrick nousi ylös ja käveli Jonathanin kylpyhuoneeseen, vääntäen suihkun päälle ja astuen sen alle. Ihon alle hiipinyt epävarmuus tuntui kalvavan jokaista senttiä miehen kehossa.

Jonathan istui yksin sängyllä. Hämmentyneenä, eksyneenä ja alasti. Ei paras mahdollinen yhdistelmä, varsinkaan kun puheenaiheet olivat sisintä raastavia itse kullekin. Mies vilkaisi kylpyhuoneen suuntaan, muttei nähnyt vielä hetki sitten sängyllä ollutta miestä. Suihkun kohina täytti asunnon ja Jonathan punnitsi vaihtoehtojaan.

Asetelma oli uudemman kerran tuttu; hänelle tärkeä ihminen oli karannut paikalta. Viimeksi Jonathan oli jäänyt niille sijoilleen ja menettänyt tälle rakkaan henkilön toiselle. Nyt ei olisi pelkoa kolmannesta osapuolesta, mutta menetyksen mahdollisuus oli silti läsnä.

Jonathan nousi hitaasti sängyltä ja asteli ovensuuhun. Patrick seisoi virtaavan veden alla ja hengitti raskaasti. Jonathanin sydäntä särki nähdä mies siinä tilassa, eikä tiennyt miten helpottaa toisen oloa. Britti astui kynnyksen yli ja käveli Patrickin taakse, kiertäen kätensä miehen rinnan ympäri.

Patrick tunsi Jonathanin kädet ympärillään ja nojasi toisen viileää kehoa vasten. Yksi pisara kerrallaan latino tunsi olonsa vähän vähemmän rikkonaiseksi toisen syleilyssä.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 01.07.19 0:05
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Perjantai 28.06.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
1/2

Korkeasaaren reissu tuli ja meni. Jonathan oli myöntänyt toiselle hiljalleen päätään nostavat tunteet, muttei saanut Patrickilta vastausta. About viikko oli kulunut, eikä Jonathan ollut vieläkään kuullut toisesta. Tallimestari alkoi hieman turhautua ja viime päivät olivat menneet sumussa ja ajatuksien keskellä eteenpäin kuin automaattina.

Jonathan kuitenkin aikoi ottaa härkää sarvista ja lähetti Patrickille viestin, jossa pyysi toista tulemaan käymään kartanolla. Miestä hieman pelotti, miten tilanne tulisi selviämään, jos ollenkaan.

Monta tuntia myöhemmin Jonathan seisoskeli parvekkeellaan olut kädessään tupakalla. Vaikka mies oli useamman kerran päättänyt lopettaa tupakoinnin ja pitää ainakin yhden alkoholivapaan kuukauden, tässä sitä oltiin. Hermostuneisuus oli ottanut miehestä vallan. Jonathan palasi takaisin asuntoon sisälle ja kuuli oveltaan koputuksen.

Britti asteli olohuoneeseen, jättäen oluttölkin sohvapöydälle ja avasi ulko-oven. Sen toisella puolella seisoi tuttuakin tutumpi mies viekas virne huulillaan. Jonathan ei voinut muuta, kuin hymyillä. Olisko mies voinut halata toista? Tuskin. Eiväthän he edelleenkään olleet enempää kuin ystäviä. Jos sitäkään.
“Hey”, birtti tervehti Patrickia ja astui sivuun oven suusta.

“Hei”, Patrick tervehti, eikä oikein tiennyt kuinka olisi ollut. Kengät jäivät eteiseen, kun latino asteli juhannuksena tutustumaansa asuntoon sisälle. Patrickia hermostutti, sillä ei ollut varma mitä Jonathan haluaisi jatkolta.

“Mitäs sulle kuuluu?” mies kysyi ja hymyili, jatkaen matkaansa sitten sohvalle saakka. Jonathan sulki oven Patrickin jälkeen ja kääntyi tätä kohden.
“Meh, paskaaks täs”, Jonathan naurahti ja istahti miehen viereen sohvalle. “Olut?” Ilman aussin vastausta britti nousi takaisin jaloilleen ja suuntasi suoraan keittiöön jääkaapille ottamaan ainakin itselleen uuden tölkin.
“Voin mä”, Patrick huhuili toisen perään ja yritti rauhoittaa juoksevan mielensä. Jonathan oli itse painottanut, että ei hakenut suhdetta, eikä sellaista oltu rakentamassa.

Latino hengähti syvään ja otti toisen tuoman tölkin vastaan.
“Gracias”, mies totesi ja napsautti kyntensä tölkin avaajan alle. Se sihahti ja kuohautti oluet miehen päälle.
“Oliko tää suunnitelmissa, vai …?” Patrick kysyi nostaen katseensa oluen liottamista vaatteistaan Jonathaniin. Ilme latinon kasvoilla pysyi neutraalina, vaikka toista hymyilyttikin.

“Oh shit I’m so so sorry”, Jonathan ähkäisi ja laski uuden tölkkinsä vanhan viereen pöydälle. “Just a sec!” Mies sanoi, kääntyi ympäri makuuhuoneen kautta kylppäriin ja nappasi pyyhkeen seinältä koukusta. Britti palasi Patrickin luo ja ojensi tekstiilin tälle.
“Sä voit käydä suihkussaki, jos tulee liia tahmane fiilis”, toinen sanoi anteeksipyytäen kaljan uittamalle miehelle.

“Eipä tässä taida paljoa vaihtoehtoja olla”, Patrick vastasi nostaen vihdoin virneen huulilleen.
“On sullakin keinot saada toinen alastomaksi”, latino lisäsi ja nousi varovasti ylös. Pyyhe oli imenyt suurimman osan, mutta ei ihan kaikkea.

“Haluatko liittyä seuraan?” Patrick kysyi kävellen suoraan Jonathanin eteen, jättäen hädin tuskin kahtakymmentä senttiä heidän väliinsä. Jonathan jäätyi niille sijoilleen. Mielikuvat kaksikosta saman suihkun alla oli todellakin uutta todellisuudessa, muttei niinkään miehen mielessä. Koska tilanne oli niin absurdi, Jonathan ei saanut sanoja suustaan, vaan nyökytteli kuin lapsi, jolle tarjottiin maailman suurinta tikkaria; typerä virne naamallaan, silmät kirkkaina ja intoa puhkuen.

Ennen, kuin mies tekisi mitään typerämpää, Jonathan väisti Patrickin edestä makuuhuoneen puolelle ja oli aikeissa riisuutua, mutta pysähtyi miettimään, pitikö hänen olla omatoiminen, vai odottaa Patrickia “apuun”.

Latino pudisti virnuillen päätään, jättäen mieltään painaneet asiat paitansa mukana olohuoneen lattialle ja seurasi Jonathanin perässä. Toinen seisoi oudossa asennossa, kuin keskeytettynä makuuhuoneessa.
“Mä voin avustaa sua”, Patrick kuiskasi toisen korvaan kierrettyään tämän taakse ja nosti kätensä toisen rintakehälle. Sormet liukuivat aikailematta Jonathanin vatsalihaksia pitkin tämän paidan helmalle ja nostivat sen ylös lihaksikkaan kehon päältä pois.

“Sun vuoro”, Patrick henkäisi ja perääntyi muutaman askeleen kauemmaksi. Jonathania hieman hävetti, miten huono oli tällaisissa tilanteissa varsinkin juuri tämän henkilön kanssa. Tallimestari kääntyi ympäri ja kohtasi toisen katseen. Hitaasti ja epävarmana Jonathan silmäili toisen yläkroppaa ja tunsi punastuvansa.

Hieman tärisevin ottein Jonathan avasi Patrickin shortsien sepaluksen ja antoi vaatteen pudota toisen nilkkoihin. Britti ei jäänyt odottamaan toisen lupaa, vaan riisui myös omat housunsa jättäen ne lattialle lähes tunnistamattomaksi mytyksi.

“Ah, niin kiire”, Patrick hymähti ja astui Jonathanin luokse. Sormet hapuilivat toisen olkapäillä, piirtäen epämääräisiä kuvioita toisen iholle samalla, kun siirtyivät alemmas toisen keholla.
Vaaleat silmät eivät irronneet hetkeksikään ruskeista, nauttien saadessaan niihin hieman eloa.
Patrick veti Jonathanin itseensä kiinni painaen toista vaativasti selästä kädellään. Toisen käden sormet juoksivat britin leukaperissä, kun mies painoi huulensa janoisina bruneten huulille.

Kaikki ilma karkasi Jonathanin keuhkoista tämän keskittyessä vain ja ainoastaan Patrickiin ja tämän kosketukseen. Britti tiesi menettävänsä itsehillinnän, jos ei astuisi kauemmaksi. Kaksikko oli, ainakin ollut, matkalla suihkuun. Joten Jonathan otti pienen etäisyyden edessään olevaan mieheen.
“Se… Öööh… Suihku?” Jonathanin katse ei meinannut pysyä toisen silmissä, vaan tajuamattaan valui koko ajan hieman alemmas.

Patrick naurahti kevyesti, antoi itselleen muutaman sekunnin miettimisaikaa, kunnes sulki ajatuksensa täysin ulos. Tämän hän osasi vaikka unissaan.

“Myöhemmin”, latino kuiskasi himon karhentamalla äänellä ja pyöräytti toisen kohti pedattua sänkyä.
“Parempaa tekemistä, you know”, mies lisäsi virnistäen ja kaatoi Jonathanin kevyesti selälleen.

Jonathan ei tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Osan tilanteen kiihkosta ja tunnelmasta rikkoi kaksikon vaatetus. Myös brittiä alkoi hymyilyttää ja kevyesti nauraen tämä veti Patrickin päällensä ja antoi mielensä vaeltaa vapaasti toisen kehoa ja kosketusta pitkin.
Latinon huulet keskittyivät hetken Jonathanin kaulan ihoon, valuen sitten virnistyksen kera yhä alemmaksi.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 01.07.19 0:04
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Maanantai 23.06.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
2/2

Karhujen luona oli paljon enemmän ihmisiä, kuin muualla puistossa. Eikä se ollut ihme. Pienehkö naaraskarhu leikki puukepin kanssa keskittyneesti ja sai monet yleisöstä päästämään 'Aww kato ny sitä' tai 'Voi kuinka suloinen' lausahduksia. Varsinkin aikuisten keskuudessa, joiden mukana oli lapsia.
Patrick joutui nojaamaan ihan reilusti Jonathania kohden nähdäkseen ihmisten välistä karhun leikin. Hetkeksi latino kuitenkin unohti eläimen, sillä Jonathanin hengitys kutitteli hänen kasvojaan.
“Sulla on ripsi tossa”, mies totesi hiljaisella äänellä ja enempää ajattelematta nosti sormensa toisen poskelle. Pieni häiriötekijä oli kuitenkin tullut jäädäkseen ja vaati useamman pyyhkäisyn, jotta se luovutti otteensa.
“Noin”, Patrick totesi hymyillen, siirtäen katseensa Jonathanin poskesta tämän silmiin.

"Kaiken maailman eläimiä täältä löytyykin…", vieraan miehen ääni kantautui läheltä Jonathanin korviin. Hetken kestänyt hyvä tuulahdus tallimestarin rinnassa katosi jäljettömiin. Mies käänsi katseensa äänen suuntaan ja näki reilun nelikymppisen miehen katseen ja kaiken sen inhon tämän silmissä kaksikkoa kohtaan. Jonathan kääntyi takaisin Patrickia kohden ja kohtasi tämän katseen.
"We should go…"

Patrick pyöräytti silmiään ja hymähti.
“Niinpä näyttää olevan”, mies vastasi heille puhuneelle miehelle rennosti hymyillen.
“Vaikka kaipa eläintarhaan eläimiä mahtuu, eikö?” latino lisäsi siristäen hieman silmiään vieraalle. Muutaman heidän lähellä olevan ihmisen katseet kävivät sekä kaksikossa, että pienen matkan päässä olevassa miehessä. Patrick oli kuullut Jonathanin sanat, mutta ei ollut aikeissa lähteä toteuttamaan niitä.
“Kyllä se lähtee, kunhan on elämöinyt tarpeeksi”, latino vastasi toiselle ja siirsi vielä kyllästyneen katseensa keski-ikäiseen mieheen.
Jonathan vilkaisi kaksikon lähellä olevaa naista, joka katsoi takaisin pahoittelevasti.

"I just…", Jonathan mumisi ja kääntyi takaisin Patrickia kohden. "Can we go?" Jonathanin äänessä oli anovuutta ja luovuttamista. Mies astui kauemmas Patrickista ja kääntyi lähteäkseen. Ensimmäisen askeleen ottaminen oli vaikein ja se tarkoittaisi sitä, että Jonathan antaisi muiden ihmisten mielipiteen vaikuttaa liikaa. Eikä tallimestari uskaltaisi olla oma itsensä.

Patrick seurasi Jonathanin perääntymistä, mutta ei osannut olla vihainen toiselle. Hän oli hyvin sinut itsensä, oman suuntautumisensa ja kehonsa kanssa, mutta se ei tarkoittanut, että kaikki olivat.
Latino laski katseensa toisen silmistä ja huokaisi syvään.
“Fine”, tämä henkäisi, vaikka olisi kaikkein mieluiten jäänyt paikalleen. Jonathanin kiirehtiessä edellä, Patrick hidasteli toisen takana, tutkaillen tämän loittonevan selän kehonkieltä.

Tallimestari oli toivonut päivän olevan rento, hauska ja kaikkea muuta paitsi ahdistava tuntemattomien ihmisten kommenttien takia. Mutta näköjään kaikkea ei aina saanut. Mies tunki kädet taskuunsa ja laski katseensa maahan. Jonathan potki suurimpia kiviä kengän kärjellään ja yritti häätää epämukavaa tunnetta rinnastaan. Useamman kymmenen metrin päässä mies hidasti ja istahti puiselle penkille. Patrick perässään.

Jonathan nojasi selkänojaan ja katseli kauempana olevia ihmisiä sekä eläimiä. Ilme värähtämättä Jonathan kaivoi tupakka-askin ja sytkärin taskustaan. Otti yhden savukkeen hampaidensa väliin ja sytytti sen. Varoen tämä vilkaisi Patrickin suuntaan, mutta käänsi nopeasti katseensa takaisin eteenpäin.

Patrickin huulia poltteli, kun tämä seurasi Jonathanin liikehdintää. Epävarmuuden luoma aalto pyyhkäisi latinon ylitse ja tämä siirteli katsettaan britin ja maisemien välillä.

“Häpeätkö sä mua?”

Miehen ääni oli kevyt, kuin tuulen henkäys heidän välillään. Kysymyksen esittäminen kuitenkin aiheutti Patrickin sisällä rajuja reaktioita. Latinon sydän hakkasi hetken kovempaan, kun tämä yritti muistella olevansa nyt eri tilanteessa, eri ihmisen seurassa. Jonathanin katse siirtyi silmän räpäyksessä edessä olevasta kukkapenkistä Patrickiin.
"God no!", Jonathan älähti hämmentyneenä. Tallimestari tutki Patrickin silmiä ja katsetta. "Mä en vois ikinä hävetä sua…"

Jonathan hivuttautui lähemmäs Patrickia ja laski päänsä miehen olalle. Tallimestari hapuili kädellään Patrickin kättä ja tuntiessaan toisen, Jonathan pujotti sormensa seuralaisensa sormien lomaan.
"Mun faija ei…-", Jonathan nielaisi kipeät muistot kauemmas mielestään ja hiljeni.

Patrick tunsi painon olkapäällään, mutta ei tuntenut sitä. Vasta toisen hivuttaessa sormensa latinon sormien lomaan, tämä palasi takaisin siihen hetkeen. Lämpöön, joka lähti toisen kämmenestä ja tunteeseen, jota yhteen kiedotut sormet saivat aikaan.
Jonathanin sanat saivat miehen huokaisemaan syvään.
“Mä muistan kyllä”, tämä lausahti muistaen heidän shoppailuretkensä Murronmaalla. Patrick puristi hellästi toisen kättä. Jonathan vastasi puristukseen.

Kaksikko istui hiljaa useamman minuutin penkillä, Jonathan nojaten Patrickin olkapäähän ja pitäen tätä kädestä. Tallimestari näki jo pidemmältä sen samaisen miehen tulevan lapsensa kanssa, joka oli karhujen luona tuonut oman kommenttinsa kuuluvasti ääneen. Miehen silmissä oli inhoa ja ehkä myös häivähdys pelkoa. Siitä, ettei ymmärtänyt.

Hetken mielijohteesta Jonathan nosti päänsä Patrickin olalta ja kohtasi tämän katseen. Pieni varoittava anteeksipyyntö oli ainoa, jonka mies kuiskasi Patrickille, ennen kuin painoi huulensa kiinni latinon huuliin.

Patrick tunsi Jonathanin huulet omillaan ennen, kuin oli ehtinyt aivan täysin rekisteröidä tilannetta. He eivät olleet suudelleet uuden vuoden jälkeen ja kaikki siihen päivään saakka pidätetyt tunteet vyöryivät aallon lailla latinon ylitse.
Sen yhden täysin puskista tulleen eleen myötä Patrick myös unohti olevansa hillitty nuorukainen kaverinsa kanssa eläinpuistossa. Latinon käsi kietoutui toisen niskan taakse ja tämä uppoutui suudelmaan, kunnes ei saanut enää kunnolla henkeä.

Patrick nousi ylös vauhdilla, kompuroi jalkoihinsa ja joutui ottamaan tukea itsensä melkein kaataneesta penkistä.
“Why did you do that?” mies henkäisi nostaen kätensä suunsa eteen, yrittäen tasoitella rinnassaan hakkaavaa sydäntä.
Jonathan hätkähti miehen elettä ja jäi katsomaan toisen hoipertelua. Oliko tallimestari kuitenkin ylittänyt jonkin näkymättömän rajan kaksikon välillä?
"S-sorry…", Jonathan mutisi hiljaisella äänellä. "I won't do that again… Promise", mies lisäsi ja laski katseensa maahan.

Jonathan oli luullut Patrickin reaktion olevan positiivinen. Loppuun asti. Oliko mies kuitenkin lukenut tilanteen väärin. Kädestä pitäminen, katseet, läheisyys. Olivatko ne kaikki olleet vain Jonathanin omassa päässä. Kaikki siitä eteenpäin, tunteet mukaan lukien, ollut miehen mielikuvitusta. Harhaa?

Patrick nielaisi, saaden pikkuhiljaa jälleen kiinni omasta järjestään. Latino henkäisi ja istui takaisin penkille, otti Jonathanin käsistä kiinni ja huokaisi syvään.
“I didn’t mean it like that.. I just… You surprised me, that’s all”, Patrick mutisi, yrittäen jäsennellä ajatuksiaan.

“I had this weird thought in my head, that when we would kiss.. It would’ve been somewhere a bit more, romantic, you know. I’m sorry, it’s not important”, latino peitteli, yrittäen karistaa ajatukset auringonlaskuista ja sen sellaisista päästään.
Patrick irroitti toisen kätensä Jonathanin käsistä ja vei sen toisen niskan taakse.
“Like this”, mies mumahti hymyillen, antaen katseensa viipyä hetken ruskeissa silmissä ja painoi sitten hellän suudelman toisen huulille.

Jonathan ei todellakaan ollut pitänyt Patrickia romantikkona. Ei villeimmissä ajatuksissaan. Silti mies puhui siitä, kuin sateesta, politiikasta tai päivän tapahtumista; kasuaalisti, mutta ehkä hieman nolostuneena. Vaikka mies oli lähes kirjaimellisesti hypännyt toisen päälle, Patrick oli jäänyt siihen ja tehnyt britille selväksi, ettei ollut lähdössä mihinkään.

Tallimestarin huomatessaan oman itsehillintänsä rakoilevan, tämä vetäytyi suudelmasta ja painoi otsansa kiinni Patrickin otsaan ja sulki silmänsä.
"You know I'm not looking for a relationship right now…", mies sanoi hieman hengästyneenä. "It's been crazy couple of months…" Jonathan avasi silmänsä vain nähdäkseen Patrickin erittäin lähellä itseään.
“I’m not too keen on labeling things, pommy”, Patrick vastasi virnistäen, koskettaen toisen leukaperää sormillaan.

“Luulisin, että meidän kannattaa jatkaa kiertämistä. Ellei haluta jäädä tähän loppupäiväksi”, latino naurahti.
“Ei sillä, että sekään haittaisi.”
Hymähtäen Jonathan nousi ylös ja ojensi kätensä Patrickille.

Kaksikon jatkaessa eläinpuiston kiertämistä Jonathanin mielessä kävi monesti mielessä tilanne, jossa tämän pitäisi esitellä Patrick Nanalle. Olisiko aussi Jonathanin ystävä, poikaystävä vai laimeasti kaveri. Vaiko pelkkä Patrick? Britti halusi uskoa kaksikon voivan löytää asetelman, joka sopi molemmille. Mutta suurimman ongelman tekisi molempien kotimaat.

"Ootko miettiny takas Suomeen muuttamista?" Jonathan uteli kaksikon seuratessa kahden prewalskin heinän syöntiä omassa aitauksessaan.

Jonathanin kysymys oli pyörinyt Patrickin mielessä monesti. Että oliko hän valmis jättämään kaiken Ausseissa taakseen ja palaamaan synkkään, introverttiin Suomeen? Mitä Gloria ajattelisi asiasta, varsinkin, jos saisi kuulla mikä oli suuri syy muuton harkitsemiselle?

“Ehkä”, mies vastasi, sillä lupauksen antaminen tuntui liian suurelta. Olihan hänellä ollut jo puoli vuotta aikaa miettiä sitä, mutta ei vielä ollut kyennyt päättämään sitä varmaksi.
Ehkä ei ollut ei. Mutta se ei myöskään ollut kyllä. Jonathanin ihon alla innostuneisuus ja toivo nostivat pieniä päitään, mutta mies toppuutteli niitä. Mikään ei olisi varmaa.
“Mä ymmärrän, et se olis sulle riski ja iso juttu, muuttaa… toisen takia.” Britin ääni oli hiljainen ja varovainen.

“Enkä mä ikinä vois pyytää sitä sulta. Tietenkään… Kaukosuhteet vaan on...”, lause tukahtui, ennen kuin Jonathan sai sitä loppuun. Mitä mies olisi muutenkaan sanonut. Vaikeita? Yleensä tuomittu tuhoon? Ettei edes kannattanut yrittää?

“Suhteet?” Patrickin ääni oli kevyt, kun tämä virnisti ja tönäisi toista hellästi olkapäästä omallaan.
“Kylläpäs se pyörsi päänsä nopeasti”, latino lisäsi nostaen katseensa Jonathanin silmiin.

“Jos mä päätän muuttaa, se tapahtuu monen asian vuoksi, ei vain sun”, mies kertoi hymyillen. Jonathan naurahti ja käänsi katseensa Patrickiin.
“Tietenkin… En mä sitä...”, mies selitti nolona. “Enkä mä pyörtänyt mieltäni mihinkään”, tämä lisäsi. “Mut… Sitä mä oon miettiny.” Jonathanin ajatukset olivat pyörineet aussin ympärillä viimeisten viikkojen aikana enemmän ja enemmän.

“I like you”, Jonathan myönsi ja hipaisi etusormellaan miehen alahuulta. “Ei sen ihmeempää.” Hiljainen naurahdus karkasi Jonathanin huulilta ja tämä käänsi katseensa takaisin eläimiin kaksikon edessä.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 24.06.19 22:49
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Maanantai 23.06.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
1/2

Patrickia huvitti istua bemarin apukuskin penkillä. Mies ei harrastellut sellaisia teemapäiviä, jotka muistuttivat erehdyttävän paljon treffejä. Eikä hän normaalisti myöskään harrastanut sohvalla sylikkäin nukkumista, mutta olipahan sekin koettu edellisyönä.
Latinon katse harhaili betonireunaisessa moottoritiessä, Jonathan ajoi tasaisesti ja auton ilmastointi helpotti ulkona paahtavan auringon kuumuutta. Patrick oli toisaalta jo tottunut lämpöön, kerrankin Suomessakin tarkeni ilman pitkähihaista ja farkkuja.

Sormet haroivat villinä roikkuvia hiuksia aavistuksen, kun Jonathan johdatteli heidät Helsingin katuja pitkin. Patrick oli pukenut päälleen valkoisen t-paidan ja jalkaansa tämä oli vetänyt tummansiniset shortsit ja vaaleanruskean nahkavyön. Miehen päivettynyt iho korostui merkittömästä, väljän pääntien omaavasta paidasta.
“Mihin ihmeeseen sä olet mua viemässä?” Patrick kysyi Jonathanin kääntyessä Sörnäisten rantatielle.

“Näät kohta”, Jonathan myhäili. Rantatien varressa olisi hyvillä tuurilla parkkipaikka vapaana, joten mies kääntyi ennen eteen ilmestyvää venelaituria vasemmalle. Vapaa ruutu löytyi suht läheltä päätietä ja Jonathan parkkeerasi valkoisen peltilehmänsä sen keskelle.
“Vähän joudut harrastaa liikuntaa, sorry”, mies naurahti ja virnisti apukuskin paikalla istuvalle Patrickille.

Tallimestari oli suunnitellut pienen retken Helsinkiin ja tarkemmin sanottuna Korkeasaareen. Jonathan ei tiennyt, oliko Patrick ikinä käynyt Korkeasaaressa, mutta sinne mies oli aussia viemässä. Oli tilanne mikä tahansa. Sitä paitsi, Jonathan halusi viettää Patrickin kanssa aikaa. Vaikka kaksikko olikin vain kavereita, tai ystäviä mitä lie, mies nautti toisen seurasta ehkä enemmän kuin oli varmaan sallittua.

Jonathan viittoi matkassaan olevaa turistia kohti tietä, jolta he olivat parkkialueelle kääntyneet ja hymyili lempeästi.
“Ei oo pitkä matka. Ja kohta saat kahvia”, mies lohdutti toista.

Patrick huokaisi, mutta siitä huolimatta virne levisi miehen kasvoille. Latino seurasi Jonathania viivytellen, nauttien näkymästä salaperäinen hymy kasvoillaan.
“Sä tiedät mistä naruista vetää”, mies hymähti ja työnsi kätensä puoliksi taskuihinsa asettautuen Jonathanin kanssa samaan askeleeseen.
“Jaa että naruista”, Jonathan naurahti ja vilkaisi vierelleen ilmestynyttä miestä.

Pian kauppatori näkyi kaksikon edessä ja Jonathan käänsi huomionsa Patrickiin.
“Sulla on nyt mahdollisuus saada kahvia. Ei mitään maailman parasta, mutta ei myöskään millään kiskuri hinnoilla”, mies naurahti ja kaivoi tupakka-askin taskustaan. “Sitä paitsi, mikään ei oo parempaa kun paikallisen yrittäjän tukeminen.” Pieni silmänisku sai Jonathanin itsensä odottamaan liikoja omalta suunnitelmaltaan. Entä, jos Patrick vihaisi Korkeasaarta ja kaikkea mitä sieltä löytyi?

“Mmm, kahvia”, Patrick mumisi ja naurahti seuratessaan toista Helsingin keskustassa. Jonathanin silmänisku ei jäänyt huomiotta, eikä myöskään sitä seurannut hyvänolon tunne latinon kehossa.
“Mitäs muuta, kuin salaperäinen kahvikupillinen tähän päivään mahtuu?” Patrick uteli silmäillen Jonathanin kasvoja.
“Kuten sanoit, näät kohta”, mies vastasi ja käänsi katseensa takaisin kauppatorin suuntaan.

Jonathan silmäili vapaata pöytää kaksikolle useiden kahvilan pitäjien telttojen sisältä ja niiden ulkopuolelta. Onneksi silmään osui vapaa pieni pyöreä pöytä, jonka ympärillä oli kolme tuolia.
“Varaatko ton meille, nii haen kahvit”, Jonathan pyysi ja osoitti etusormellaan pöytää kohti. Sen suurempia miettimättä tallimestari suuntasi kahvilan kassalle ja otti kaksi kahvia mustana sekä yhden valtavan kokoisen munkkipossun.

Brunette palasi pöytään tarjotin kädessään. Tasapainotellen mies laski kaksi kahvikuppia ja yhden munkin alla olevan punaisen muovilätkän pöydälle ja virnisti voittajan tyylillä Patrickille.
“Jos ei sulle kelpaa, kyllä mä sen yksinkin vedän.” Mies naurahti ja istuutui Patrickin vieressä olevalle penkille, vetäen sitä hieman kauemmas toisesta. Jonathan ei halunnut vaikuttaa yli-innokkaalta minkään suhteen. Sitä paitsi, tämä kunnioitti aussin henkilökohtaista tilaa ja hehän olivat vain kavereita. Mitä siinä siis lähentelemään.

Patrick katsahti munkkia ja sitten Jonathania, hymy viipyillen kasvoillaan.
"Sä muistat, että mä teen töitä kehollani?" mies kysyi hyväntuulisena.
"Jätän tällä kertaa väliin", latino lisäsi ja otti sitten oman kahvikuppinsa sormiensa väliin.
"Kiitos", Patrick hymähti ja nojasi sitten rennosti tuolin selkänojaa vasten.
"Live a little", Jonathan naurahti ja repi munkin puoliksi kertakäyttölautaselle. "Et sä siihen kuole", mies lisäsi.

Jonathan otti oman kahvikuppinsa tarjottimelta ja nosti sen huulilleen. Mies naurahti kerran jos toisenkin saadessaan mieleensä täysin vääränlaisia mielikuvia siitä, miten Patrick teki töitä kehollaan. Tallimestari halusi sanoa ääneen niin monta eri heittoa, jotka mieleen juolahtivat, mutta piti kuitenkin suunsa kiinni.

Patrick virnisti, tarttui Jonathanin jättämään puolikkaaseen ja haukkasi siitä suunsa täyteen.
"There. I lived", mies julisti suu vielä täynnä munkkia.

"Mitähän tästä uhrautumisesta saa palkaksi?" Patrick kysyi ja joi suullisen kahvia munkin perään. Jonathan naurahti ja katsoi Patrickia. Aurinko sai miehen hiukset näyttämään entistä vaaleammilta ja miehen todellisuutta nuoremmalta.
"Malttamaton vai?" Jonathan virnisti Patrickille ja otti varovaisen hörpyn kuumaa kahvia.

Kahvit juotuaan Jonathan viittoi seuralaistaan Korkeasaaren lautan suuntaan.
"Oota hetki", mies sanoi ja asteli lipunmyynti kojun luukulle. Pari minuuttia myöhemmin tallimestari palasi Patrickin luo ja heilutti kädessään kahta paperilätkää.
"Prepare yourself", mies naurahti ja ojensi toisen lipuista aussille.
Patrick pidättäytyi pyöräyttämästä silmiään, 'oh god' viipyillen hiljentyneillä huulillaan.

"Mmh, eläimiä", mies mumahti ja otti lipun vastaan.
Pienehkö pettymys nosti päätään Jonathanin mielessä. Tallimestari oli suunnitellut täysin "normaalista" poikkeavan päivän Helsingissä, eikä Patrick näyttänyt kovin innostuneelta.
"Vielä ehit lähtee takas Kallaan, lautan lähtöön on joku 10 minuuttia", Jonathan sanoi kuivasti ja tunki kädet shortsiensa taskuun.

Patrick tunsi sydämensä hypähtävän tajuten, että Jonathan oli odottanut aivan toisenlaista reaktiota. Vaaleat silmät kaventuivat aavistuksen toisen sanojen myötä.
"En vaikka lautan toisessa päässä olisi Azkaban", Patrick vastasi ja hipaisi toisen käsivartta kevyesti.
"Mä yritän pitää avoimen mielen", mies lupasi ja hymyili sitten anteeksipyytävästi.

Kaksikko pääsi vihdoin lautalle ja Jonathan kiipesi ennen vastaväitteitä yläkannelle ulkoilmaan. Hän vilkaisi taakseen ja hymyili huomatessaan Patrickin seuraavan tätä kiltisti. Patrickin reaktio Korkeasaaren visiittiin painoi edelleen Jonathanin mieltä, mutta tallimestari yritti peittää sen.
"Toivottavasti ei tuu liia viilee", mies hymähti nojautuessaan kaidetta vasten lautan perällä.
“Ai sun seurassa?” Patrick palautteli virnistäen, mutta jätti silti pienen, kaverillisen välimatkan Jonathaniin.
“Anteeksi”, latino murahti lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen. Sanasta kuului sen harvakäyttöisyys, Patrick toivoi, että Jonathan ymmärtäisi eleen arvon. Vaaleat silmät siirtyivät maisemista Jonathanin silmiin.
"Nah… It's cool." Mies vastasi päätään puistellen. "Ehkä mulla vaa oli liia korkeet odotukset oman ideani suhteen… Tai jotain."

Matka oli pidempi kuin mitä Jonathan muisti. Lautta kuitenkin pääsi Korkeasaaren laituriin kiinni turvallisesti ja pehmeästi. Kaksikko jonotti muiden vierailijoiden tapaan ulos lautalta ja ensimmäisenä eteen sattui Gift Shop turisteille.
"Me ei varmaan tuolta tarvita mitään", Jonathan totesi ja vilkaisi Patrickia.
“Käydään siellä vaikka lopuksi, jos tulee sellainen olo?” Patrick kysyi ja huomasi varovansa sanojaan. Alahuultaan jäystäen mies yritti ravistella itsensä takaisin siksi ihmiseksi, jota oli esittänyt Ausseihin muutosta alkaen.

“Johdatatko sä, vai etsitäänkö jostain kartta?” latino kysyi jo huomattavasti kevyemmällä äänellä.
"Kyl mä ehkä jotenki muistan nää reitit", Jonathan tuumi ja vilkuili ympärilleen. Kaksikko jatkoi lahjakaupan ohi ja eteen sattui ensimmäisenä leijonat sekä tiikerit yhdessä muiden isojen kissaeläinten kanssa. Amurintiikeri oli suht lähellä turvan takia asennettua lasia ja lapsijoukko katseli ihaillen suurta kissaa. Kuten myös Jonathan.

"Damn… On se upee", Jonathan henkäisi ihaillen. Huomaamattaan mies oli nojautunut Patrickia kohden ja kaksikon välissä oli naurettavan vähän tilaa, ottaen huomioon, että miehet olivat keskenään kavereita, ystäviä, tai jotain siltä väliltä.
Patrick huomasi joutuvansa muuttamaan ajatuksiaan eläintarhasta heti kättelyssä. Ilmeisesti seuralla todella oli merkitystä, sillä Jonathanin ihastellessa tiikereitä, latinoon tarttui osa toisen intoa. Ehkä oli sallittua käyttäytyä vähän lapsellisesti edes yhtenä päivänä?
“Tykkääköhän sekin leikkiä laasereilla?” Patrick kuiskasi Jonathanin korvanjuureen peitellen virnistystä ja nojasi toisen käsivartta vasten. Jonathan käänsi katseensa mieheen ja naurahti.
"Doubt…"

Jonathan ja Patrick jatkoivat Korkeasaaren kiertämistä rauhassa ja Jonathanin mieleen tulvi muistoja tämän lapsuudesta.
"Oltiin tääl viimeks perheen kans. Mä olin seittemän tai kaheksan ja Thomas kaks vuotta nuorempi." Miehen äänessä oli lämpöä ja tietynlaista haikeutta. "Thomas oli vauhikas kaveri… Faijan silmä vältti sekunniks ja Thomas lähti juoksee päinvastaseen suuntaan pää kolmantena jalkana. Mutsi oli helvetin huolissaan." Jonathan vilkaisi Patrickia. "Sori, ei oo tarkotus masistella tai mitää."
Patrick kuunteli tarkkaan, pitäen kädet taskuissaan, olkapää hipoen toisen olkapäätä. Miehen omat lapsuudenmuistot eivät olleet ihan niin kultaisia.
“Täytyy siis laittaa sille joku lieka, jos lähdetään sen kanssa joskus eläintarhaan?” latino vitsaili hymy viipyillen huulillaan.

Jonathan nauroi aidosti ja tajuamattaan nojasi vieressään olevaan mieheen.
"Juuri niin", tämä vastasi naurunsa seasta. Jonathan käänsi katseensa Patrickiin ja tajusi olevansa hieman liian lähellä, kaksikon ollessa vain kavereita. Mies otti omat jalkansa takaisin alleen ja palautti kaksikon välimatkan.
"Sori", tallimestari mutisi ja tunsi ottavan hieman punaa kasvoilleen.
Patrick oli iloinnut kuullessaan Jonathanin nauravan. Toisen läheisyys ei ollut haitannut latinoa, mutta tämän hyvin selkeä vetäytyminen kyllä sen sijaan haittasi.

Pidättäytyen ajattelemasta mitään ensimmäisen ajatuksensa jälkeen, Patrick hymyili ja askelsi toisen perässä, palauttaen heidän läheisyytensä.
“Perdón”, mies vastasi virnistäen aavistuksen.
"I'll live", Jonathan vastasi hymyillen. Mies halusi ottaa seuralaistaan kädestä, mutta jätti sen kuitenkin ajatuksen tasolle. Kaksikon kämmenselät tasasin väliajoin hipaisvat toisiaan ja Jonathan oli varma, että myös Patrick huomasi sen.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 24.06.19 22:49
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Perjantai 21.06.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
2/2

Jonathan avasi kartanon alaoven Patrickille ja ohjeisti tämän portaita ylös. Tallimestari itse käveli latinon perästä portaissa ja piti katseensa visusti puisissa askelmissa. Nyt ei kaivattu ylimääräistä ajatuksenjuoksua.
“No, näätpähän tänki paikan”, Jonathan hymähti ja avasi oman kaksionsa oven tutkien Patrickin kasvoja ja miehen ensireaktiota pieneen asuntoonsa. Mitä Skypen välityksellä Jonathan oli nähnyt Patrickin ja Glorian asuntoa Australiassa, tallimestarin kalusteet ja sisustustyyli olivat selkeästi halvempaa ja ihan eri sarjassa.

Patrick antoi katseensa kiertää Jonathanin kodissa, joka oli ihan omistajansa näköinen. Huolettoman hillityn sekaisin, kotoisa.
“Ihan kiva, maisemat vähän huonommat, mitä meillä”, Patrick kommentoi suupieli nykien. Miehen katse lipui huonekaluista brunetteen, jotka katsoivat häntä odottavan näköisenä.
“Söpö”, tämä lisäsi virnistäen hurmaavasti ja käveli syvemmälle asuntoon.

"Söpö?" Jonathan naurahti. "Ei miehisen miehen asuntoa voi söpöks sanoo." Tallimestari huomasi itsekin olevan paljon rentoutuneempi kuin kokon luona vielä reilu vartti sitten.
"Mut kyl sun kämppä pieksee tän mennen tullen", Jonathan myönsi. Enepää Patrickilta kysymättä Jonathan haki jääkaapista kaksi Coronaa, avasi ne ja ojensi toisen olohuoneen puolella olevalle Patrickille.
"Kesälle?" Jonathan kohotti kulmiaan kysyen, samalla nostaen pulloa hieman korkeammalle kuin nostaakseen maljan.
Patrick otti oluen vastaan, virnistäen kevyesti toisen sanoille.
“Kesälle”, mies toisti toisen liikkeet ja joi puoli pulloa tyhjäksi laskematta katsettaan Jonathanista.
“Mä ajattelin lähteä kotiin vasta syksyllä”, Patrick lausahti ja laski lasipullon rintakehänsä korkeudelle eteensä.

Jonathan oli vetää olutta henkeen. Epäuskoisena mies katsoi Patrickia.
"Syksyllä?" Aussi nyökkäsi vastauksen. "Entä sun duuni?" Jonathanin rinnassa läikähti ilo, mutta sen tukahdutti oma lupaus ottaa enemmän aikaa itselleen. Ja vaikka Patrick sanoikin olevansa kesän Suomessa, syksy tulisi pian ja jälleen Jonathan olisi yksin. Tallimestari musersi pienimmänkin toivon pilkahduksen mielessään ja rinnassaan.
“Mä voin tehdä mun työtäni missä vain. Eikä se tavallaan ole edes työ, ennemminkin harrastus”, Patrick totesi olkiaan kohauttaen.

Latino nosti Coronan jälleen huulilleen ja joi tällä kertaa harkitummin.
“Mitäs muuta uutta tälle puolen maapalloa?” mies kysyi antaen katseensa jälleen tutkia asuntoa.
Jonathan seurasi katseellaan aussin liikehdintää asunnossaan.
"Ei kai sen paskempaa. Sarah ja Thomas…", Jonathan aloitti muttei tiennyt mitä kertoisi. Ja sitä paitsi, Patrick tiesi. "Kyl sä tiiät…" Tallimestari naurahti ja asteli sohvan viereen. "Ei sun oo pakko seistä, you know", Jonathan sanoi istahtaessaan sohvalle. Brunette osoitti sohvan vastakkaista reunaa ja hymyili puoliksi. Oman takamuksensa Jonathan oli vienyt niin reunaan kiinni käsinojaan kuin mahdollista.

"Heitetääs sulle sama kysymys, mitä utelit multa aikasemmin…," Jonathan otti suullisen Coronasta ja katsahti Patrickiin. "Ootkos löytäny itelles kesäheilaa?"

“Mmh”, Patrick kommentoi. Kyllä hän tiesi. Sisko oli perimmäinen syy siihen, että latino oli ajatellut viipyvänsä hetken pidempään.
Toinen puheenaihe sai vaeltamaan lähteneet jalat pysähtymään television edustalle.
“Kesäheilaa?” mies hymähti kevyesti.
“Ilmottaudutko vapaaehtoiseksi?” Patrick möläytti ennen, kuin ehti ajatella sanojaan. Aavistuksen turhan suora lähestymistapa, latino ajatteli ja kääntyi katsomaan television takana olevaa seinää rennon näköisenä.

Jonathan tunsi kehonsa värähtävän Patrickin sanojen myötä, mutta miehen oli pakko rauhoittaa kehonsa ja mielensä lupauksensa vuoksi.
"Houkutteleva tarjous", tallimestari sanoi yllättäen itsensäkin. "Mutta…", Jonathan huokaisi syvään. "Eikös tää keskustelu jo käyty… Huonoin tuloksin?" Mies nosti katseensa oluesta edessään olevaan mieheen. Oikeastaan tämän selkään ja niskaan.
“Mmh, mahdollisesti”, Patrick tavoitteli kepeyttä ääneensä, kuullen itse sen teennäisyyden. Huono näyttelijä, mies manasi mielessään.

Askeleet veivät Patrickin makuuhuoneen ovelle, joka oli jäänyt raolleen, peitto hieman sotkuisesti sängyn päälle. Olutpulloa pitelevät sormet työnsivät ovea aavistuksen paremmin auki.
“Söpöä”, mies toisti hymyillen. Jonathan pudisteli päätään, nyt jo hieman hymyillen.
"Sielt löytyy sit kylppäri, by the way…", tallimestari sanoi. Hän yritti kuumeisesti muistella, oliko vahingossa jättänyt likaisia vaatteita tai boksereita sängylle tai sen läheisyyteen. Tuskin Patrick olisi sanonut näkemäänsä söpöksi jos oli.

Jonathan nousi ylös sohvalta, jätti olutpullonsa sohvapöydälle ja asteli Patrickin taakse.
"Palaako?" Mies kaivoi taskustaan tupakka-askin ja ohitti Patrickin oven suussa ihan liian läheltä. Jonathan haistoi miehen käyttämän hajuveden sekä hiustenhoitotuotteet. Näki jokaisen värin Patrickin silmissä ja kuuli toisen hengityksen. Vaivaantuneen oloisena Jonathan pääsi kuin pääsikin parvekkeen ovelle ja raotti sitä hieman.
“En mä..polta”, mies vastasi muistaen viime kerran, kun oli kuitenkin polttanut.
“Kovin usein”, Patrick lisäsi naurahtaen. Vain silloin, kun nikotiinin tuoma humiseva tunne oli enemmän kaivattu, kuin sen jättämä ahdistus ja tukkoisuus.

Latino seurasi kuitenkin Jonathania parvekkeelle, tutkaillen kartanon maisemaa nojaten lopulta kaiteeseen kyynärvarsillaan.
Syvä huokaus karkasi miehen huulilta tämän antaessa katseensa pysytellä kaukaisuudessa.
Jonathan kuuli Patrickin hengenvedon ja laski katseensa puiseen lautalattiaan. Tallimestari oli asunut kartanolla jo pitkään, muttei ollut onnistunut vieläkään hommaamaan pöytää tai tuoleja parvekkeelleen. Niimpä päivästä ja aamusta toiseen Jonathan nojasi seinään oven vieressä, jaloissaan suuri tyhjä maustekurkkupurkki tuhkakuppina.

"Mitä mielessä?"

Patrick hymyili kaukaisuuteen.
“Elämä”, tämä vastasi viivytellen, ennen kuin kohottautui jälleen seisomaan ja kääntyi selin kaidetta vasten.
“Se, miten se aina välillä heittää kierrepalloa ja toisinaan on niin tavattoman tylsän tasaista.”
Lyhyen tauon aikana vaaleat silmät tutkailivat toisen kasvoja savupilven ympäröiminä.
“Sinulla?”
Jonathan naurahti ja nosti leukaansa painaen takaraivonsa viileään seinään.
"Kaikki. Ei mitään. Jotain", tallimestari lateli. "Selkeetä, eikö?" mies naurahti ja katsoi Patrickiin. "Mun kohalle on sattunu ihan tarpeeks kierrepalloja vähäks aikaa, olispa ees hetken tappavan tasasta."

Mies veti viimeisetkin hengenvedot tupakasta, kunnes avasi tuhkakupin kannen ja pudotti natsan sen pohjalle.
"Sais ittensä kasaa iha rauhassa taas enemmän ja vähemmän läjään", mies murahti.
“Kuulostaa kierrepallolta”, Patrick myönsi seuraten toisen liikkeitä ja eleitä.
“Mitäs sellainen tappavan tasainen tekeminen olisi?”
"Netflixiä illasta toiseen, samoja safkoja kaupasta viikko tolkulla… Jotain sellasta", Jonathan naurahti ja työnsi kätensä farkkujensa taskuun. "Sellasta, ettei tarvi miettii mitää…", brune hymähti ja katsoi Patrickia silmiin. "You know…"

“Viihtyisitkö sä kauan sellaisessa...olemisessa? Miten kauan siitä sun alkaa tehdä mieli edes pientä kierrepalloa?” Patrick kysyi, miettien melko paljon siskonsa tilannetta. Siihenkin elämään oli mahtunut monta kierrepalloa viimeisen puolen vuoden sisällä.
"Usko tai älä, mä pidän tappavan tasasesta", Jonathan nauroi. Sitä miehen elämä ei tosiaankaan ole ollut vähään aikaan. "Mut…", huomaamattaan tallimestarin katse hiljalleen valui Patrickin silmistä. "Kierrepallo, vaikka puolikaski sillon tällön… En sano ei."

“Mmh”, latino mumahti purren alahuultaan mietteliäänä.
“No, mitäs me sitten katsotaan?” Patrick kysyi seuraavaksi hymyillen hieman.
"Katsotaan?" Jonathan kysyi hämmentyneenä.
“Netflix and chill, remember?”
Jonathan naurahti. "Right." Nuori haroi hiuksiaan ja kierrätti katsettaan pitkin ja poikin parveketta sekä sen ympäristöä.
"Netflix, mikä ettei… Chill?" tämä katsoi ihmeissään Patrickia. Eikö kaksikko ollut sittenkään yhteisymmärryksessä tämänhetkisestä tilanteesta keskenään.
"Mennään nyt ainaki sisälle, hyväne aika…", Jonathan naurahti ja avasi parvekkeen oven aussille.

Patrick käveli sisälle peitellen virnettään, eikä kaarrellut juurikaan valitessaan suorimman tien sohvalle. Latino kaatoi itsensä sohvalle pitkää pituuttaan, nojaten pehmeään selkätyynyyn vinottain.
“Sä päätät leffan”, mies kertoi virnistäen ja joi pullostaan hieman. Jonathanin päästessä makuuhuoneen oviaukosta läpi, mies ei voinut olla naurahtamatta.
"Älä vaan luota mun päätäntävaltaan, tai saat todistaa mun itkemistä Mufasan kuoleman takia", Jonathan naureskeli ja haki katseellaan itselleen paikkaa sohvalta. Patrick oli vienyt 90% tilasta, joten Jonathan änkesi vapaalle kymmenelle.

Tallimestari nosti läppärin sohvapöydän väliköstä oman pullonsa viereen ja avasi läpän.
"Sori, en omista niit hienoja telkkareit mis Netflix on valmiina tai jotain", brune selitti nolona katsomatta Patrickia.
“Täytyy ostaa sulle sellanen .. vaikka joululahjaksi?” Patrick vastasi naurahtaen.
“Minkälaisia rahoja tällaisen mestan tallimestari oikein tienaa?” mies kysyi keskittyen enemmän ruudulla pyöriviin elokuvavaihtoehtoihin.
"Tarpeeks elättääkseen ittensä joten kuten, plus tietenki hevosen…", Jonathan naurahti. Mies oli tarkka rahan kanssa, varsinkin kun kyse oli suuremmista hankinnoista. Lyylin menot olivat aina korkeammalla tärkeysjärjestyksessä kuin miehen omat. "Kelpaako… Umm… Amerikan Psyko?" Jonathan kääntyi katsomaan Patrickia, jonka silmät olivat nauliintuneet tietokoneen näyttöön.

“Täydellisesti”, toinen vastasi hymyillen, siirtäen katseensa hetkeksi Jonathaniin. Hetki kerrallaan, latino muistutti itselleen ja katsoi näyttöä jälleen.
"Et kai sä vaan ota vinkkejä Balelta mitä tehä mulle ku mä en kato",  tallimestari nauroi ja asetteli konetta paremmin Patrickin suuntaan. Mies kurotti ottamaan oluensa pöydältä ja nojautui sitten selkänojaa vasten omalla pienellä alueellaan, jonka Patrick oli tälle jättänyt.

“Mm, siinä sulle miettimistä”, Patrick naurahti. Mies keräsi jalkojaan hieman pienempään kasaan antaakseen Jonathanille aavistuksen enemmän tilaa. Samalla latino siirsi tietokonetta vielä lähemmäs itseään.
“Miten tästä pitäisi muka nähdä mitään?” tämä kysyi virnistellen, miettien huomaisiko Jonathan taktikoinnin liikkeiden takana.
"Hah, tervetuloa mun elämään pienien näyttöjen maailmaan", tallimestari vastasi huvittuneena. Patrick oli vaihtanut asentoaan hieman ja Jonathan otti itselleen kaiken tilan minkä sai. Samalla se tarkoitti olemista todella lähellä Patrickia. Jonathan vilkaisi nopeasti toista ja ehti saada nopeasti tämän katseesta kiinni, ennen kuin aussi käänsi huomionsa alkavaan elokuvaan.
"Mitä?" Jonathan kysyi virnuillen.

“Ei mitään, keskity nyt vain siihen, mitä tuolla ruudun toisella puolella tapahtuu”, Patrick hymähti peittäen virneensä olutpullon viileään pintaan. Tyhjä Coronapullo kolahti hieman sohvapöydän kulmaan, kun latino asetteli sen pois käsistään puoli ajatusta elokuvassa ja hieman enemmän seuralaisessaan.
“Jos me saataisiin edes yksi leffa lopetettua myös”, tämä huomautti hymy huulillaan.

Elokuvan edetessä Jonathan huomasi hivuttautuvansa jokaisella asennon vaihdolla tai korjauksella lähemmäs Patrickia. Pian tallimestari olisi helposti voinut painaa oman otsansa kiinni aussin otsaan. Jonathan kuitenkin piti päänsä kylmänä ja seurasi näytöllä Christian Balen taidonnäytettä elokuva-alalla. Välillä sivusilmällä mies vilkuili Patrickia, muttei enää saanut tämän katseesta kiinni.

Jossakin loppuvaiheessa elokuvaa, Patrick huomasi haukoittelevansa. Jonathanin ei-niin-huomaamaton lähestyminen oli ollut koukuttavan mielenkiintoista seurattavaa. Vaati mielettömän paljon itsehillintää, jottei olisi vastannut toisen huomaamattomiin katseisiin.
Latino kuunteli miehen tasaista hengitystä ja yritti miettiä koska oli saattanut itsensä sellaiseen tasaisuuteen. Että kiinnitti huomiota niin pieniin asioihin.

Jonathan huomasi huojuvansa unen ja hereillä olon rajamailla. Mies paransi asentoaan ja sulki silmänsä vain hetkeksi. Ei hän tähän voisi nukahtaa. Patrick tuskin pitäisi siitä. Jonathan kuitenkin horroksessaan sai ujutettua itsensä Patrickin rinnan päälle. Hän kuuli miehen hengityksen sekä sydämen lyönnit, mutta luuli niitä omakseen. Eikai hän niin väsynyt ollut, että sydänkin hakkasi tuhatta ja sataa. Se jäi kuitenkin viimeiseksi kokonaiseksi ajatukseksi miehen nukahtaessa kesken elokuvan viimeisen viisitoistaminuuttisen aikana.

Patrick katsoi puoliksi päällään makaavan Jonathanin kurittomia hiuksia. Latino ei uskaltanut liikkua ennen, kun miehen hengitys tasaantui niin paljon, että Patrick oli varma toisen nukkumisesta. Ruskettuneet sormet koskivat kevyesti tummia hiuksia, eikä latino voinut olla hivuttamatta etusormeaan toisen kasvojen ihon poikki. Hetken mies harkitsi herättävänsä toisen, sanovansa, että lähtisi kotiinsa.
Syvän huokaisun myötä Patrick antoi kädelleen luvan asettautua jonnekin Jonathanin olkapään tienoille ja asetteli sohvatyynyn hieman paremmin alleen. Tummaverikon tasaisen hengityksen ääneen oli liian helppo nukahtaa tietokoneen näytön sammuessa akun loppuessa.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 23.06.19 19:08
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Perjantai 21.06.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA
1/2

"Sun on pakko tulla sinne!" Markus oli vaatinut viikkoa aikaisemmin. Pitkän, pitkän suostuttelun ja kahvien jälkeen Jonathan oli lopulta antanut periksi ja päättänyt juoda sellaiset etukumarat ennen Kallan juhannuskokolle menemistä, ettei mies muistaisi koko illasta mitään. Britti kuitenkin lipsui lupauksesta itsensä kanssa  ja saapui paikalle selvin mielin (ihan jo tallivuoronkin takia).

Markus ja Jonathan oli monta vuotta takaperin osallistunut Kytömäen kokon polttoon useampana vuotena, mutta ajan saatossa se oli jäänyt. Nyt nuorempi heistä halusi herättää vanhan tavan uudestaan henkiin.
"No onko nyt niin kamalaa", Markus kysyi Jonathanilta ja heitti toisen käsivartensa pidemmän miehen harteille.
"Oon vielä hengissä, so…", Jonathan vastasi epävarmana tulevan illan onnistumisesta.

Kallan kunta oli järjestänyt suuren hiekkakasan kokon pohjalle estääkseen maastopalon suurempaa riskiä. Pellon laidassa sytytettävä kokko oli muutama vuosi takaperin aiheuttanut pienehkön palon ympäristöön, joka kuitenkin Orijoen sekä Kallan VPK:n avulla saatiin sammutettua.

Jonathan silmäili ihmisiä ympärillään. Jotkin kasvot olivat tuttuja joko Krouvista taikka Koivun majatalosta. Pienestä kylästä löytyi yllättävän paljon porukkaa juhannuksena sekä Suomen voittaessa MM-jääkiekossa kultaa.

Patrickia hymyilytti Suomen kesä. Se ei ollut kuuma, nihkeä eikä useimmiten polttava, ellei sitten sattunut houkuttelemaan ötököitä iholleen. Latino seisoi väkijoukosta hieman syrjemmässä, kylmästä hikoileva Corona sormiensa välissä ja kuunteli.
Musiikki oli saanut pienen osan ihmisistä jo nyt tanssimaan, mutta musiikin yli kuului naurua, sekä tasaista puhetta. Eloa, joka oli suomalaisissa nähtävillä oikeastaan vain juhannuksena ja festareilla. Patrick piti sellaisesta Suomesta.

Latino nosti lasipullon huulilleen ja joi pitkän siemauksen, nojaten rennosti puunrunkoon takanaan. Ehkä hän voisi viihtyä Suomessa kesän ja mennä takaisin kotiin talveksi, kun loska ja kylmyys peittäisivät kaiken vihreän ja eloisan osan maasta?

Markus repi Jonathania pitkin ja poikin aluetta, väistellen alkoholista nauttivia ihmisiä. Jonathanin eteen ilmestyi kuitenkin tutut kasvot.
“Ville”, Jonathan sanoi kuivasti vanhalle tutulleen edessään. “Empä uskonu et sä olisit täällä nimen omaan tänään”, birtti lisäsi ja mulkaisi Markusta.
“Musta olis aika että te kaks sopisitte asiat!”
“Ei kiitos”, Jonathan ja Ville vastasivat yhteen ääneen Markukselle.
“I’ll be going, k bye.” Kaksikolle tylysti selkänsä kääntäen tallimestari otti uuden suunnan kohti autotietä ja Auburnia.

Patrick oli antanut jalkojensa johdatella itseään hyväntuulisten ihmisten joukkoon. Vaaleat silmät kohdistuivat näkyyn, joka sai Coronaa maistavat huulet kietoutumaan hymyyn. Jonathan näytti hyvältä, keskikesän ruskettamana ja fyysisen työn saattoi nähdä väljienkin vaatteiden läpi.
Mies seurasi mielenkiinnolla keskustelua kahden muun miehen kanssa, jonka äänistä Patrick ei kuullut ainuttakaan. Jonathan näytti tympeältä ja kääntyi ympäri, lähtien kohti parkkipaikkoja.

Latinon ei tarvinnut käskeä jalkojaan kahdesti liikkeelle.
“Mihin sillä on noin kova kiire?” ääni oli kevyt, lähes huoleton. Patrick seisahtui muutaman metrin päähän Jonathanista, antaen katseensa kiertää miehen kehoa häpeilemättä.
Tutun äänen kuulessaan Jonathan kääntyi salamana ympäri ja yritti sisäistää Patrickin läsnäolon.
“Mitä sä täällä teet?” Jonathan sai sanottua hetken hiljaisuuden jälkeen. “Siis niinku Suomessa, Kallassa? Kuka tänne vapaaehtosesti tulee?” Miehen mieli huusi ja rukoili tämän olevan hiljaa, mutta sen sijaan tallimestari jatkoi papattamistaan.
“Chill, darling, muista hengittää välillä”, Patrick hymähti hellän humalan saattamalla äänellä.

Latinon kasvoille kohonnut virne oli rentoutunut.

“Mihin sä sen sun naisen olet jättänyt?” Ennen kuin Jonathan ehti vastata Patrickin kysymykseen, mies huomasi tutut henkilöt aussin selän takana.
“Ai sä aioit ihan oikeesti lähtee”, Markus huokaisi pettyneenä. “Ja kukas tämä on”, miehen ääni muuttui heti innostuneeseen ja perinteiseen Markus Näki Hyvännäköisen Miehen -ääneen.
“Hitto, Jonathan, en tienny et sulla oikeesti on kavereita Kallassa”, Ville heitti oman kommenttinsa kehään ja jäi ivaillen katsomaan tallimestariin.

Patrick käänsi katseensa kaksikkoon, jonka oli nähnyt Jonathanin luona vain hetkeä aikaisemmin. Kiharat miehen pään päällä heilahtivat tämän siirtäessä katseensa britin ja tämän tovereiden välillä, yrittäen lukea tilanteen edes jokseenkin oikein.
“Kavereitako?” Patrick kysyi kohoittaen kulmaansa merkitsevästi, jättäen tarkoituksella oman nimensä lausumatta. Vaaleat silmät tutkivat kaksikon kasvoja, salaperäinen hymy viipyillen huulillaan.
“Far from it...”, Jonathan sylkäisi sanat suustaan.
“Mmmh, I see”, Patrick hymähti, eikä kasvoilta voinut lukea tämän ajatuksia. Markus sen sijaan näytti liiankin innokkaalta ja ojensi kättään tuntemattomalle.
“Markus, Jonin kaveri ja noh, entinen erityinen ystävä”, silmänisku lauseen loppuun oli tarpeeton. Ainakin Jonathanin mielestä. Ville älysi pysyä hiljaa, sillä mies tiesi osittain Jonathanin lyhyestä pinnasta tiettyjen asioiden suhteen.

Syvää huokausta seurasi liioitellun koristeellinen kädenpuristus, eikä Markukseksi esittäytyneen miehen silmänisku aiheuttanut juurikaan värisyttäviä tuntemuksia latinossa.
“So nice to meet you”, Patrick vastasi antaen aussiaksenttinsa tulvia yli äyräidensä.
“One special friend of Jonathan’s”, mies jatkoi ja hymyili hurmaavasti Markukselle, antaen katseensa viipyä toisen silmissä tarpeettoman pitkään.

Jonathan näki, kuinka Markuksen mielessä nuorikko kävi läpi tämän ja Patrickin yhteenmuuton, suhteen rekisteröimisen, lapsen adoptoinnin sekä yhteisen hautapaikan.
“Ummm… Mä menen.” Jonathan ilmoitti kuin salama kirkkaalta taivaalta, kääntyi kannoillaan ja lähti kohti parkkipaikkaa. Miehellä ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa jäädä katsomaan hänen eksänsä ja entisen säätönsä tuijotuskilpailua, jossa toinen osapuoli selkeästi riisui toista katseellaan.

Patrick huokaisi uudemman kerran ja pyöräytti silmiään, vaikka yrittikin estää eleen näkymisen Markukselle ja tämän äänettömäksi muuttuneelle seuralaiselle.
“Perdóneme”, latino henkäisi hymyillen Markukselle vielä ja lähti sitten kiirehtimättä Jonathanin perään. Toisen kireä selkämys ja matkaavoittava askel kieli hyvin selkeästi britin asenteesta.
Mies luotti siihen, ettei Jonathan löytäisi autoaan ihan sekunneissa ja kaasuttaisi sitten pois rallikuskin tavoin.

“Slightly tense are we, darling?” Patrick kysyi päästyään kuuloetäisyyden päähän.
“Shut it, Patrick”, Jonathan tuhahti ja etsi katseella autoaan muiden seasta. Miksi kaikkien piti näyttää samalta, auton sekä maaston, puiden ja kivien.
“Not in the mood right now”, britti lisäsi ja kaivoi avaimet taskustaan. Keskuslukitus auki, keskuslukitus kiinni. Keskuslukitus auki…
“Fucking finally”, Jonathan huokaisi saadessaan oman autonsa välkkyvät valot näkökenttäänsä. “What do you want? Shouldn’t… Siis, eiks sun pitäis olla toisella puolen palloo tai jotain?"

“Oh, very tense, I see”, Patrick vastasi, kadottaen hyväntuulisen hymyn kasvoiltaan. Jonathan vaikutti mielipuoliselta yrittäessään paikantaa autonsa sijaintia.
“I’ll go if you want me to”, mies kertoi painaen lopuillaan olevan Coronan huulilleen ja kaataen sen sisällön suuhunsa.

“I could turn around and go talk to your special friend, yes?” Patrick leikki tulella ja odotti sen seurauksia lähes hengitystään pidättäen.
“Markus on mun eksä ja Ville… Markuksen...” Jonathan päätti valottaa tilannetta sen verran kuin näki tarpeelliseksi. Ehkä sekin oli liikaa, mutta ainakin Patrick tiesi, kenen kanssa oikein oli kättä päivää sanonut. “It’s complicated. As always.” Britti kääntyi ympäri ja kohtasi Patrickin katseen.

“I’m sorry… It’s just… Juhannus on mun mielestä vuoden paras päivä ja toi kauhukaksikko tais just pilaa sen pienenki ilon...” Jonathan kiersi katseellaan muiden autoja ja puita niiden takana.
“Miten ne sun juhannuksen pilasi?” Patrick kysyi liikahtamatta.
“Villen ja mun välit jääty kun noi kaks alko tapailee enemmän. Ne tavallaan sulki mut ulos, mut...”, Jonathan yritti selittää tilannetta mahdollisimman selkeänä, mutta sitä se ei todellakaan ollut. “En vaan olis halunnu nähä sitä ihmistä. Markus ylipuhu mut tänne. Valitettavasti.”
“Valitettavasti? Mä en ainakaan näe mitään valitettavaa tässä tilanteessa”, latino vastasi kallistaen päätään aavistuksen. Patrick antoi pienen virneen nousta suupieleensä, mutta ei liiaksi. Hän ei halunnut Jonathanin ajattelevan, että hän piti toista pilkkanaan.
Patrickin sanat saivat Jonathanin hymyilemään puolittain. Ehkä tilanne ei ollut läheskään niin paha, kuin miltä se britin silmiin näytti.
“Noh, mä oon edelleen tässä samassa paikassa noiden idioottien kanssa.” Jonathan naurahti laskien katseensa maahan. Hän ei ollut vieläkään kertonut Patrickille lähteneensä Gabriellan kanssa eri teitä aikaa sitten. Sen takia britti oikeastaan oli aikanaan Skypellä toiselle soittanut, mutta kuitenkin jänistänyt.
“Tota...”, Jonathan nosti katseensa hiekasta ja risuista Patrickiin. “Kalja?” tallimestari kysyi nolostuneena hieroen niskaansa.
“Se vähän riippuu”, Patrick vastasi laskelmoivan näköisenä.
“Mistä?” Jonathan kysyi.

Vaaleat silmät tutkivat toisen kasvoja hetken.
“Siitä vastauksesta, jota sä et ikinä antanut mulle.”
Jonathan oli tiennyt joutuvansa vastaamaan Patrickin aikaisemmin esittämään kysymykseen vastauksen, mutta oliko sen pakko olla juuri nyt.
“Gabi ja mä… Me päätettii pysyy vaan ystävinä”, Jonathan sulki silmänsä ja puri hammasta. Miten noin yksinkertaisen asian kertominen oli niin perkeleen vaikeaa?

Patrick huomasi yllättyvänsä, mutta toivoi, ettei se lukenut ihan liian selvästi kasvoillaan.
“Yksi erityinen ystävä siis lisää”, mies vihjaili, mutta hymyili hieman rennompana jälleen.
“Siinä tapauksessa, mikäjottei. Kunhan sä tarjoat”, tämä totesi lopulta.
“Ellet ole jo tähän hätään löytänyt uutta ystävää?”
“Uutta yst…? En mä ihan niin nopee oo”, Jonathan naurahti selkeästi rennompana. Jälleen kerran, tallimestari oli tehnyt kärpäsestä härkäsen omassa mielessään.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 23.06.19 19:07
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Tiistai 14.05.2019
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Jonathan naputti hermostuneena läppärinsä kulmaa. Näytöllä oli auki Skype ja valittuna yhteystietona Patrick. Reilu kaksi viikkoa sitten Jonathan oli napannut härkää sarvista, ottanut vaikeahkon aiheen Gabriellan kanssa esille ja kaksikko oli saanut ratkaisun. Mies oli jälleen sinkkumarkkinoilla. Ja tällä kertaa asia tulisi pysymään sellaisena.

Jonathan klikkasi puhelimen kuvaa soittaakseen Patrickille. Uskaltaisiko mies kertoa uutiset. Olisiko Patrick iloinen, surullinen Jonathanin puolesta vai kenties vahingoniloinen? Enempää mies ei ehtinyt vaihtoehtoja ajatella, kun tutut kasvot ilmestyivät ruudulle.
"Hey…", Jonathan henkäisi antaen heti liikaa itsestään toiselle miehelle, kuin mitä oli suunnitellut. Äänensävy oli ihan liian ystävällinen, innokas.

Patrick tuijotti Jonathanin kasvoja puhelimensa näytöllä. Mies ei ollut ajatellut ehkä tarpeeksi pitkälle vastatessaan skypepuheluun kesken ostosreissunsa.
“G'day mate”, Patrick tervehti vahvalla aksentilla ja vilkaisi ympärilleen. Valkoiset napit korvissaan latino istui suihkulähteen vieressä olevalle penkille, laskien ostoskassit käsistään kivilattialle.
“How ya doin’, pommy?” mies letkautti ja virnisti. Vuosien saatossa Patrick oli poiminut itselleen vahvan aussi-sanaston, jota käytti satunnaisesti hyödykseen myös töissä. Aksentit kiehtoivat ihmisiä aina hirveän paljon. Jonathanin näkeminen tuntui edelleen ristiriitaiselta, eikä Patrick osannut sanoa, miksi toinen oli halunnut soittaa hänelle videopuhelun.

Jonathan hymyili leveästi ja yritti hallita intoaan. Patrickin näkeminen piristi miestä ihmeen paljon, eikä oikein vieläkään halunnut ymmärtää miksi. Olihan heillä ollut hauskoja hetkiä, mutta tietenkin myös niitä ikävämpiä.
"Fine… Ollu rauhallista, ihme kyllä", Jonathan sanoi ja yritti hallita puheripuliaan.
"Ostoksilla vai? Löytyykö mitään sun silmien väriin sointuvaa?" Jonathan muisti Patrickin ja tämän toisen tapaamisen kuin eilisen. Valitettavasti tällä kertaa mies ei päässyt auttamaan aussia henkilökohtaisesti.

“Tietenkin”, Patrick vastasi, sovitellen suomen kieltä jälleen kielelleen sopivaksi. Joku ohikulkija tuijotti häntä kysyvästi ja latino seurasi toisen kulkua tylsistyneesti katseellaan. Mies palautti katseensa puhelimensa näytölle.
“Oliko sulla jotain asiaa? Mulla ei oo kauaa aikaa”, Patrick kysyi valehdellen vähäsen. Hän oli luvannut tavata siskonsa kahvilassa puolen tunnin päästä, mutta Jonathanin ei tarvinnut tietää aikataulusta.

Yht äkkiä tallimestarin suuta alkoi kuivamaan. Olihan hänellä ollut syy soittaa toiselle puolen maapalloa, mutta ajatuksien pukeminen sanoiksi oli muuttunut mahdottomaksi.
"Eeääähh… Eeeei sinällään… Mä tota…" Kaikki miehen mielessään muodostamat lauseet kuulostivat typeriltä, tekaistuilta tai muuten vain retardeilta. "Lyyli lähti ratsukoulutukseen!" Jonathan torui mielessään itseään armottomasti. Paskin tekosyy soittaa kenellekään. Ikinä.
"Ei sillä, että sua varmaan paljoa kiinnostais, mut…" Mies laski katseen käsiinsä ja keräsi viimeisiäkin arvokkuuden rippeitään tietokoneen näppäimistöltä.

Patrick muisteli hetken Lyyli-nimeä ja siihen liittyviä asioita. Jonathanin hevonen? Melko luultavasti.
“Ai. Kiva”, mies vastasi purren alahuultaan kevyesti.
“Kai sä muistat, etten mä ymmärrä juurikaan hevosten päälle. Sarah on se perheen eläinihminen”, Patrick muistutti ja hymyili aavistuksen. Hänestä tuntui rennommalta pitää toinen puhelimen näytöllä, sillä silloin hän itse päätti paljonko Jonathan näki. Nytkin levottomasti heiluva jalka jäi kuvaruudun ulkopuolelle, antaen paljon aitoa rennomman kuvan puhelun toiseen päähän.
“Vaikka kyllä mäkin hevosen selässä olen käynyt pienenä”, latino paljasti hymähtäen. Hän ei ollut siltikään ymmärtänyt harrastuksen hienoutta.

"Stupid. Stupid. Stupid." Onneksi Patrick ei kuullut Jonthanin ajatuksia. Mies hymyili ruudulla olevalle miehelle kuvitellessaan tämän hevosen selkään.
"Sen mä olisin halunnu nähä", tallimestari sanoi. Jos Thomas oli käynyt Eelan selässä, ei ollut epäilystäkään, etteikö Patrick olisi myös käynyt samaa kohtaloa läpi. Lapsena tai aikuisiällä.
"Sarahista mieleen, ootko jutellu likan kanssa? Niil tuli Thomaksen kans jotain ongelmaa mut idioottiveli ei kerro uusimpia juttuja. Ellei sulla oo liian kiire…" Jonathanin äänestä paistoi ilotulituksen lailla pettymys. Hän ei ollut nähnyt Patrickia Orijoen jälkeen, eikä ollut ihan vielä valmis sulkemaan puhelua, päästäen toisen taas kerran silmistään. Eikä tällä kertaa kukaan voinut sanoa sitä epäreiluksi teoksi jotakuta toista kohtaan.

“En”, Patrick vastasi ja näytti aidon huolestuneelta. Sisko oli vaikuttanut omituiselta, kun hän oli käynyt Suomessa, mutta oli vakuuttanut kaiken olleen kunnossa. Sanonut, että johtui vain kisaväsymyksestä jonkun ihme ratsastuskilpailusarjan vuoksi.
“Mitä ongelmaa? Tai sanoithan sä jo, ettet tiedä. Ei Sarah sanonut mitään”, mies totesi ääneen pohtien.
"Jotain sellasta, et broidi punkkas mun sohvalla jonku aikaa… Nyt se on vaihtanu jo onneks takas omaan sänkyyn...", Jonathan sanoi.
"Ei kai voi mitää… Onneks ite pääs helpommalla…", tallimestari ajatteli ääneen.

Kesti hetken, ennen kuin Jonathan tajusi puhuneensa ensimmäistä kertaa juuri sitä aihetta sivuten, jonka takia oli soittanutkin.
Patrickin ajatukset lähtivät liikkeelle, kuin pikajuna. Hänen pitäisi selvittää asia pohjiaan myöten Sarahin vuoksi. Miksi sisko oli peitellyt häneltä asian, vaikka hän itse oli avautunut kaikesta Jonathaniin liittyvästä.
Ajatustensa keskellä britin sanat meinasivat lipua miehen ohitse.

“Ai missä?” Patrick kysyi yrittäen saada kiinni ajatuksistaan..
Jonathan manasi. Mies puristi hampaitaan yhteen ja kiitti heikkoa kuvanlaatua, joka peitti kaikista pienimmät liikkeet.
"Asioissa…?" Jonathan venytti sanaa, kuin pelatakseen aikaa itselleen. Tallimestari kuitenkin keksi nopeasti hätävalheen ja lausui sen liiankin reippaasti ennen kuin Patrick ehtisi kysellä enempää.
"Siis Lyylin kans. You know… Eroahdistus ja kaikki… Mulla siis. Heh." Hermostuneisuus silti paistoi läpi, mutta mies toivoi olevansa jo väljemmillä vesillä.

Hetken aikaa mies antoi itselleen luvan vain katsoa Patrickia. Hiukset olivat kasvaneet hieman viime näkemästä, mutta silti toinen näytti siistiltä.
"You look… Good as ever…", Jonathan tunsi poskiensa lämpiävän hieman.

“Aivan”, Patrick vastasi ja tutki Jonathanin kasvoja. Niissä tuntui olevan kireyttä, jonka näkemiseen latino oli jo tottunut. Toisen sanat saivat miehen hymyilemään puoliksi.
“Tiedän”, hän vastasi ja pitkitti hiljaisuutta heidän välillään. Jonathanilla oli pakko olla jokin tarkoitusperä soitossaan. Mikä se oli, siihen Patrick ei osannut vastata.

“Mun pitää oikeasti alkaa mennä, pommy”, latino huokaisi ja väläytti väsyneen hymyn kasvoillaan. Hän ei halunnut pitkittää omaa kärsimystään kovin kauan pidemmälle. Jonathan oli parisuhteessa, eikä hän ollut osallisena.
"Yeah… Sure… Of course." Jonathanin sisällä paniikki nosti päätään.

Patrick aikoi lopettaa puhelun, eikä tallimestari ollut saanut alkuperäistä asiaansa sanottua. Ja nyt sen möläyttäminen ääneen ei kuulostanut lainkaan hyvältä idealta.
Jonathan hymähti. Hän tiesi olevansa nössö. Minkäs sille mahtoi. Sitä paitsi, ehkä tämän kaltainen asia nousisi esille omalla painollaan. Selkeästi tallimestari ei ollut valmis puhumaan siitä, varsinkaan Patrickin kanssa.

“Bye, Jonathan. It was..umm.. nice, to talk”, latino lausui sanat harkiten ja tuijotti hetken puhelimensa näyttöä sen näköisenä, että olisi halunnut vielä jatkaa. Patrick huokaisi syvään.
“Bye”, tämä toisti ja painoi punaista luuria sovelluksessa.

Tallimestarin kuullessa Patrickin lausuvan tämän nimen, mies tunsi kylmät väreet selässään. Jonathan hämmentyi eikä saanut sanaa suustaan. Mies katsoi Patrickin kuvaa ruudulla siihen asti, kunnes näyttö pimeni.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 14.05.19 20:53
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Torstai 25.04.2019
OSA 5
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Patrickin ei tarvinnut kuin mainita sana suudella, kun Jonathan huomasi katseensa laskevan miehen huuliin. Tallimestari puristi silmänsä kiinni ja hengitti syvään, ennen kuin kohtasi uudestaan miehen katseen.
"Jos haluisin, iso ja lihava jos, mä en tekis sitä. Sä tiiät, että mä seurustelen. Joten toi on vähän paska esimerkki. Try again", miehen äänensävy haastoi Patrickin.

Rennolla liikkeellä Jonathan kumosi oman shottinsa vihdoin tuulen suojaan ja antoi voimakkaan alkoholin tunteen näkyä kasvoillaan.
Patrick hymähti. Olisihan se ollut tavattoman järkyttävää, jos Jonathan olisi todella uskaltanut ryhtyä leikkiin.
“Keskityn mieluummin tähän juomiseen”, Patrick totesi koruttomasti. Hän ei halunnut tuntea oloaan niin hyödyttömäksi.

Jonathan tuhahti. Ei ihan sellainen vastaus jota mies oli odottanut.
"Ja muistin, että sun kans olis muka hauskaa", mies tokaisi ja upotti kaiken huomionsa olutpulloon. Valitettavasti sen pohjan tullessa näkyviin, Jonathan vaihtoi esineen kädessään tuhdimpaan. Turhautuneisuus nosti taas päätään ja sen myötä uteliaisuus miestä ja tämän tekemisiä ja mielipiteitä kohtaan laski kuin lehmän häntä. Jonathan halusi saada Patrickista edes jonkin reaktion, jotenkin. Muttei tiennyt miten.

Kovien alkoholiprosenttien kietoessaan sormiaan Patrickin ympärille, tämä alkoi ajattelemaan liikaa asioita. Jonathania nyt ensi kädessä, mutta myös syitä heidän tilanteelle. Sille, että blondi nyt halusi härnätä häntä tahallaan ja jättää sitten yksin, kuten aikaisemminkin.
Patrick hulautti loput juomastaan alas kurkustaan ja nousi horjahtaen ylös.

“Mä olen oikeasti aika huumorintajuton ihminen”, mies huomautti itselleen tuntemattomista syistä.
“Kiitos vain seurasta”, latino huokaisi, katsoen vielä haparoiden Jonathania silmiin. Sormet kävivät lähellä toisen leukaperiä, lupaa kysymättä hipaisivat leuan vahvaa luuta ihan aavistuksen.

“Oli tosi hauskaa”, Patrick kuiskasi, virnisti nousuhumalassaan ja lähti sitten kohti baarin uloskäyntiä. Viileähkö ulkoilma tunkeutui nahkatakin alle, mutta latino ei välittänyt siitä.
Jonathan sen sijaan kärsi väreistä sisuskaluissaan asti Patrickin kosketuksen jäljiltä.

Kikkarapää oli vain sekunteja aikaisemmin kadonnut ulko-ovesta raittiiseen kevätiltaan ja Jonathan taisteli itseään vastaan, ettei lähtisi Patrickin perään, kuten tämä oli elokuvateatterissa tehnyt.
"Oh fuck me…", mies tuhahti, kaatoi lasista yli puolet kurkkuunsa ja jätti loput lasiin pöydälle. Korjaten takkinsa asentoa, Jonathan työnsi ulko-oven auki ja törmäsi suoraan tuttuun kikkarapäähän.

Tässä vaiheessa juominkeja humalatila oli liittymässä illallisseuraan muiden tunteiden kanssa, eikä se todellakaan ollut toivottu vieras näissä kemuissa.
"Äh, sori." Jonathan oli huomaamattaan ottanu kiinni toisen käsivarresta ja sen tajutessaan päästi pian irti.
Patrick hymähti huomattuaan Jonathanin seuranneen häntä. Mies kääntyi kasvotusten vaaleaverikön kanssa ja astui toisen henkilökohtaiseen tilaan, tuijottaen Jonathanin silmiä.
“Miksi sä teet näin, Jonathan? Mä en osaa olla sun lähellä, jos en voi olla lähellä. Älä härnää mua, jos et kestä seurauksia”, Patrick varoitti, lähestyi vielä muutaman sentin verran toisen kasvoja ja perääntyi sitten muutaman askeleen verran.

Jos Patrick olisi pysynyt aloillaan hetkenkin kauemmin, Jonathanin olisi pitänyt käydä erittäin paska-aiheinen keskustelu Gabriellan kanssa.
"Miks sä sitten ikinä lähdit." Jonathan ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan astui kymmenkunta askelta vasemmalle ja kaivoi tupakat taskustaan. Punaisen sytkärin rulla oli jäänyt jumiin kaiken taskussa olleen hiekan jälkeen. Hetken tapeltuaan, Jonathan huomasi Patrickin seisovan vieressään.

Patrick huokaisi syvään ja nojasi tiiliseinään.
“Mitä sä haluaisit kuulla? Mä menin kotiini, Jonathan. Vai olisitko sä halunnut, että mä jätän kaiken jonkun jätkän takia, jonka just tapasin? Että kaikki olisi mennyt, kuin elokuvissa?”
Jonathan oli saanut sytytettyä tupakkansa ja Patrick nappasi savukkeen tämän sormien välistä. Savu tuntui syvällä keuhkoissa, kun latino palautti tupakan omistajalleen.

Hermostunut, pettynyt, mutta huvittunut naurahdus karkasi Jonathanin huulilta.
"Hah, jonkun jätkän takia...", mies aloitti, kääntyi Patrickia kohden ja nojasi olkapäällään samaiseen tiiliseinään vain senttien päästä toisesta. "...jonka lähellä et osaa olla. Olit oikees, sä oot aika huumorintajuton jätkä, etkä yhtää spontaani…" Jonathan naurahti uudestaan. Tallimestari itse ei todellakaan ollut mikään spontaaniuden mestari, mutta Hurulta varmasti saisi neuvoja. Mies veti tupakan savua keuhkoihinsa ja puhalsi ne lähes samantein ulos. "En mä olettanukkaan olevani mitään muuta ku saavutus sulle, no hard feelings."

Patrick nauroi ääneen. Saavutus, okei.
“Niinhän sun pitikin olla”, mies sanoi ja käänsi katseensa liian lähellä olevaan Jonathaniin. Silmien katse oli aavistuksen liian lempeä, välittävä, jotta latinon kehonkieli olisi kertonut samaa tarinaa tämän sanojen kanssa.
“Ehdottomasti piti”, mies toisti ja nosti sormensa uudemman kerran Jonathanin kasvoille. Iho tuntui pehmeältä. Tarve suudella toista lähti syvältä, mutta humalastaan huolimatta Patrick sai pidettyä itsensä kurissa.

"Miksen mä sitten ole?" Jonathan kysyi sallien toisen koskettaa itseään. Kaksikko liikkui hyvin vaarallisilla vesillä ja Jonathan tiesi sen. Tallimestari ei kuitenkaan ollut pettäjä. Ei ollut, ei ole, eikä tule olemaan. Mies tunsi Patrickin sormenpäät leuallaan. Harmaa alue oli todellakin harmaa, eikä rajoista ollut saada selvää.
“Siinäpä vasta kysymys, Jonathan hyvä. Mä en ole vielä keksinyt siihen vastausta.”
Patrick antoi kätensä pudota sivulleen ja kääntyi selälleen seinää vasten. Latino nojasi päällään kylmään tiileen ja sulki silmänsä.
“Elämäni suurimpia mysteereitä, kieltämättä”, Patrick mutisi hädin tuskin kuuluvalla äänellä.

Jonathan pudotti päänsä miehen olalle. Millaiseen soppaan mies olikaan itsensä saanut. Tätä Jonathan ei todellakaan ollut suunnitellut muuttaessaan Kallaan. Ei mitään lähellekään nykyistä tilannetta.
"Oon nähny susta unta. Useesti." Jonathan möläytti sanat, kuin ne olisivat polttaneet tämän kurkkua ja suuta sisältäpäin. Todellisuudessaan se saattoi olla viinan jäämät sekä tupakka. Hitaasti tämä nosti päänsä toisen olalta ja kääntyi itsekin nojaamaan seinään koko selällään.
Patrick ei avannut silmiään, vaikka tunsikin toisen pään lähtevän olkapäältään. Ei, vaikka Jonathan kertoi nähneensä hänestä unta. Ei, vaikka olisi vain halunnut painaa miehen seinän ja itsensä väliin ja suudella toista.

“Unta? Mitä siinä unessa tapahtuu?” latino kysyi, sillä häntä kiinnosti aidosti. Olivatko he onnellisia yhdessä edes jossakin satumaailmassa? Tuskin.
Jonathan hyhmähti.
"Mä oon jossain… Yksin. Jonku asunto tai jotain. En tunnista sitä. Sä kutsut mua nimeltä ja ilmestyt jostain mun luo." Tallimestari veti kerran, kaksi henkeä ja yritti järjestellä sanoja edes jotenkin järkevän kuuloisiksi. "Seinäl on peili, mist näkyy meijän peilikuva ja mä tunnen oloni… Onnelliseks, kai?"

Jonathan sulkee silmänsä ja yrittää elää unen yhä uudestaan ja uudestaan.
"Se peilikuva kuitenkin muuttuu. Gab… Mun tyttöystävä ilmestyy sun tilalle, vaik edelleen oot mun takana. Pyyän ettet sä… Krhm… Jättäis mua ja sä vastaat 'Sä itse halusit näin'."

Patrick oli huomaamattaan lopettanut hengittämisen. Jonathan lopetti puhumisen, saaden latinon vetämään syvää henkeä repeämispisteessä oleviin keuhkoihinsa.
“Niinhän sä taisitkin haluta”, mies vastasi lähes kuiskaten ja heilautti itsensä irti tiiliseinästä. Patrick katsoi seinään nojaavaa Jonathania ja astui askeleen lähemmäs. Tuntui liian helpolta antautua himojensa vietäväksi, mutta Patrick sai pidettyä itsensä siinä. Hädin tuskin, mutta sai silti.
Latinon katse kertoi kuitenkin totuuden. Sen, miten paljon hän olisi halunnut, jos olisi saanut.
“Toivottavasti se sun nainen antaa sulle mitä ikinä sä tarvitsetkin. Mä en siihen selvästikään pysty”, Patrick sanoi, eikä peitellyt katkeruutta äänessään.

"Sä lähdit… Remember…", Jonathan nosti katseensa mieheen, joka oli ihan liian lähellä. Joka ikinen solu miehen kehossa käski koskettaa Patrickia, mutta taistelu tuotti tulosta. Jonathanin oli pakko ottaa etäisyyttä mieheen.
"Mistä sä tiiät, pystyisitkö vai et? Sä et antanu itelles, tai meille, mahollisuutta!" Tallimestari hätkähti jopa omaa ääntään. Blondin ei ollut tarkoitus korottaa sävyään, mutta liian kauan piilossa ollut katkeruus ja viha olivat ottamassa vallan.

Patrick astui automaattisesti askeleen taaksepäin. Jonathan uskoi vieläkin, että heistä olisi voinut tulla jotakin. Että Patrick oli rikki, mutta korjattavissa. Että vain Jonathan yksin olisi riittänyt vapauttamaan sen latinon rintakehän suojassa piileskelevän rakkauden.
“Usko pois, sun on parempi olla ilman. Mun rakkaus ei tee mitään, muuta, kuin tuhoa. Broken beyond repair”, Patrick vastasi surullinen hymy kasvoillaan.

“See you around, love”, latino huokaisi ja käänsi sitten selkänsä Jonathanille. Miehen askel ei tuntunut kevyeltä, kun tämä lähti britin läheisyydestä kohti tyhjää hotellihuonettaan. Jonathan jäi katsomaan Patrickin perään.
"You don't know that…" Hiljainen kuiskaus yössä oli kuin rukous.

Ja kuin tilauksesta huono omatunto kolkutteli miehen takaraivoon. Miten tämä voisi ikinä selittää Gabriellalle, miksei mennytkään katsomaan elokuvaa. Mikä tai kuka oli häirinnyt ajatuksia niin paljon. Jonathan heitti aikaa sitten sammuneen tumpin maahan ja kirosi itseään. Se siitä rauhallisesta elokuvaillasta omassa seurassa ilman häiriötekijöitä.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 26.04.19 21:27
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Torstai 25.04.2019
OSA 4
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Patrick ajoi Jonathanin hulluuden partaalle, eikä sillä hyvällä tavalla. Miehen lausumat sanat olivat ihan liian myöhässä.
"Too bad." Jonathan sanoi, otti uuden suullisen oluestaan ja nojautui yhtä lailla pöydän ylle Patrickia kohden. Puolittainen virne katosi nopeasti miehen huulilta. "Oot hieman myöhässä ton kans…" Jonathan kuuli omasta äänestään pettymyksen.

“Sääli”, Patrick sanoi pyöräyttäen silmiään aavistuksen ja juoden uudemman kerran martiniaan.
“Mä en saa susta selkoa”, mies mutisi lasiinsa ja huokaisi syvään.
“Miten tämä tilanne etenee sun mielessäsi? Sä saat kiusata mua oman pääsi mukaan ja menet sitten onnellisena nukkumaan kotiin naisesi viereen?”

Jonathan naurahti, jo pikkiriikkisen rennompana.
"Kiusata?" Mies katsoi epäluuloisesti pöydän toisella puolella olevaa kikkarapäätä. "En ainakaan tietosesti…" Jonathan vastasi. Mutta että onnellisena? Miksei. Gabriellan kanssa oli turvallista olla, mukavaa. Jonathan ei kuitenkaan ollut täysin varma, oliko mies oikeista syistä onnellinen.

Tallimestari katsoi kirkkaita silmiä edessään. Vielä neljä kuukautta sitten, tilanne olisi voinut olla täysin erilainen, mutta jossittelu tässä vaiheessa oli turhaa. Kuten myös unelmoiminen. Jonathan halusi kertoa unesta, mutta pelkäsi Patrickin nauravan tälle. Vihdoin Jonathan saattoi suoristaa selkänsä ja mies nojautui takaisin tuolin selkänojaa vasten.
"Entäs sä? Miten sä näät et tilanne etenee, realistisesti tietenkin."

“Sä et vastannut mun kysymykseen”, Patrick huomautti terävästi. Häntä ahdisti nähdä Jonathan siinä, sillä oli suonut miehelle liikaa ajatuksiaan lähikuukausina. Patrick tiesi, ettei heitä olisi, eikä tulisi olemaan. Oli turha jossitella mielessään asioita, joita ei tulisi tapahtumaan.

“Sä olet häiriötekijä. Mun pitäisi palata siihen teatteriin ja antaa sun jatkaa sun elämääsi. Mä en kuulu siihen kiiltokuvaan.”

"Kiiltokuvaan?" Jonathan naurahti. "Näytä ihmeessä sellanen, mäkin haluan nähä." Hymyillen mies katsoi Patrickia. "Ja mitä tulee mun olemiseen häiriötekijänä, nii siinä sä vielä oot." Patrick tulisi varmaan aina olemaan Jonathanille yksi iso kysymysmerkki. Ihmisinä kaksikko vaikutti täysin erilaisilta, mutta silti toinen kiehtoi enemmän kuin mitä ehkä olisi saanut.

"Palaan koht", Jonathan huikkasi ja nousi pöydästä. Tallimestari asteli tiskille, tilasi Patrickille uuden martinin. Itselleen Jonathan otti suomalaisittain kossuvissyn sekä kylkeen kaksi kossupaukkua. Illasta tuskin jäisi käteen mitään, joten sama oli ottaa hiukka enemmän.

Tarjottimen kanssa Jonathan palasi pöytään ja nosti martinin sekä toisen shoteista Patrickin eteen.
"Nyt ainaki ollaan tasoissa."

Patrick seurasi huokaisten Jonathanin kulkua tiskille. Miksi se ihminen kiehtoi häntä edelleen ja jatkuvasti vain enemmän? Kaiken järjen mukaan Jonathan olisi pitänyt olla jo historiaa. Hän oli saanut miehestä irti jo kaiken haluamansa. Paitsi nyt hän huomasi haluavansa lisää.
“Voi kiitos”, Patrick totesi hymyillen puolittaista hymyä, äänensä vuotaen sarkasmia.

“Mitäs uutta Jonathan Raynottin elämään? Paitsi kaunis nainen käsivarressa ja niin edelleen.” Jonathan lähes purskautti kaljat suustaan.
"Krhm… Kai sen niinkin voi ilmasta", mies vastasi pyyhkien suupieltään. "To be honest, tää ei tosiaan oo sellanen aihe mistä avautuisin sulle ensimmäisenä… Ja muutenkin, must tuntuu et sua ei ees kiinnosta. Aidosti. Kunhan kysyt, kohteliaisuudesta. Tietenkin."

Jonathanin ääni oli varma ja tasainen. Mies lukitsi katseensa Patrickiin ja toivoi tämän edes tämän kysyvän jotain tai jostain, mikä aidosti kiinnosti miestä.

“Ei väkisin”, Patrick tuhahti, vetäen uuden shotin kiduksiinsa ääntäkin nopeammin. Miestä ahdisti yhä enemmän olla Jonathanin seurassa, mutta ei pystynyt lähtemään.
Oli niin paljon, mitä latino olisi halunnut sanoa, niin paljon, mitä olisi halunnut tehdä. Jonathan ei ollut enää sama, arka ihmisraunio. Siinä oli oma viehätyksensä nähdä toisen itsevarmuus. Eikä hänellä ollut osaa eikä arpaa sen löytymisestä.

“Mistähän se sitten haluaa puhua? Säästä?”
"Säästä? Jos ei kuitenkaan…" Jonathan antoi päänsä pudota. Tajuamattaan, mies tiukensi otettaan lasipullon ympärillä. "Miks sä seurasit mua ulos sieltä salista? Olisit ihan hyvin voinu jäädä kattomaan sen leffan. Mä en pyytäny sua seuraamaan." Tallimestari nosti katseensa lasipullon kautta Patrickiin.

“En mä tiedä. Sä näytit siltä, että halusit itseäsi seurattavan. Eikä mulla ole sitä luxusta, että voisin odottaa sun tulevan mun luokseni. Sä haparoit liikaa”, Patrick vastasi kohoittaen kulmaansa merkitsevästi.
“Miksi sä halusit tulla juomaan? Tuskin makuelämysten vuoksi”, latino piikitti ja tunsi miten alkoholi alkoi vaikuttamaan. Kireydestään huolimatta Patrick hymyili, hieman liian viettelevään sävyyn ottaen kohdeyleisön huomioon.

"Avaas vähän… Haparoin?" Jonathan katsoi miestä kohottaen kulmiaan. Tallimestaria oli sanottu nössöksi, idiootiksi, homoksi ja kaikki siltä väliltä, mutta epäröiväksi haparoijaksi? Ei ikinä.
"Toisekseen, sä saat mut hermostuneeks." Jonathanin katse pehmeni ja toinen suupieli nousi pieneen hymyyn. Patrickin täytyi tietää millaisen reaktion toisessa aiheutti.
“Niin. Haparoit. Haluat jotain, mutta mietit liikaa seurauksia, joita siitä saattaa koitua ja sitten jätät kokonaan kokeilematta. Esimerkiksi, jos nyt haluaisit suudella mua, haparoisit ja jättäisit suutelematta, koska pelkäisit, että joku näkee. Hypoteettisesti puhuen tietenkin”, Patrick selvensi.

“Hyvä, hermostuneena sä ainakin olet hereillä”, mies lisäsi ja nojasi selkänojaansa rennosti hymyillen.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 26.04.19 17:16
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Torstai 25.04.2019
OSA 3
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Patrick ei seurannut heti. Ei, vaikka miehen jalat tuntuivat repeävän liitoksistaan mielen rajoittaessa niiden toimintaa.
Hetken päästä latino kuitenkin nousi ylös, käveli huomattavasti maltillisemmin Jonathanin perässä, yrittäen olla ajattelematta miksi. Miksi hän ei vain voinut antaa olla?

“Tuliko parempi olo?” Patrick kysyi saadessaan Jonathanin näkökenttäänsä jälleen. Birtti nosti katseensa kivilattiasta kohti Patrickia. Mies tiesi olevan parempi jättää vastaamatta. Jonathan käänsi katseensa pois ja tunki kätensä takkinsa taskuihin, jottei tekisi mitään typerää. Typerämpää ainakaan.

“Fuck you!” Sanat ehtivät lipsahtaa miehen huulilta, ennen kuin tämä kykeni estämään itseään. Turhautuneisuus oli palannut suurempana kuin koskaan. Terävämpänä ja kuin jäädäkseen. Jonathan halusi kertoa toistuvasta unestaan, muttei halunnut riskeerata tilannetta enempää. Patrick varmasti vain nauraisi ja sanoisi tätä haaveilevaksi, typeräksi nuoreksi, joka ei tiennyt mitä halusi.

Pahinta olisi se, että toinen olisi oikeassa.

“Please do”, Patrick vastasi virnistäen pahaenteisesti. Hän pelasi vaarallista peliä, mutta ei välittänyt. Patrickilla ei ollut mitään menetettävää, tosin, kuin Jonathanilla ilmeisesti.

“Mun tän illan suunnitelma löysi myös jotain parempaa seuraa, niin olen ihan vapaa”, mies jatkoi ja siristi silmiään. Jonathan punnitsi vaihtoehtojaan. Patrickin seurassa olemiseen liittyi aina riskejä. Suuria riskejä, jotka voisivat muuttaa kaiken täydellisesti.
"Sä tarjoot", Jonathan sanoi katsomatta mieheen ja lähti kohti teatterin ulko-ovia. Illasta tulisi mielenkiintoinen. Understatement of the year.

Kadulla kävellessään Jonathan piti huolen, että pysyi askeleen tai kaksi Patrickin takana. Hän ei halunnut olla enää niin lähellä miestä, kuin oli teatterin salissa ollut. Rentous oli kaikonnut ja tietynlainen varautuneisuus oli tullut sen tilalle. Oli kuin edellämainittu olisi järjestämässä illalliskutsuja; kaikki epämukavat olotilat olivat vieraslistalla.

Patrick naurahti huomatessaan Jonathanin jättäytyneen hieman jälkeen. Mies käveli ensimmäisestä siedettävän näköisestä baarin ovesta sisään ja suoraan tiskille. Jonathan oli varautunut, mutta niin oli Patrickin. Latino tilasi itselleen martinin ja tequilashotin, sillä ei halunnut olla kauaa selvinpäin siinä tilanteessa.
Katse siirtyi kysyvästi Jonathaniin.
"Krušovice", Jonathan sanoi baarimikolle, joka odotti toista tilausta. Mies piti katseensa visusti kaikkialla muualla, paitsi Patrickissa. Jonathania ärsytti, minkälainen vaikutus miehellä tähän oli. Hyvässä ja pahassa.

Juomien kanssa kaksikko siirtyi vapaan pöydän ääreen istumaan. Pieni Ikea-tyylinen pyöreä pöytä ei sopinut ollenkaan baarin sisustukseen kokonsa puolesta. Kolme toisistaan täysin eroavat tuolit oli asetettu tarkan välimatkan päähän toisistaan, kuin viivottimella. Patrick istahti yhdelle, Jonathanin seuratessa perässä kuitenkin vetäen tuolia kauemmas kikkarapäästä.

"Siinä meni hyvä leffa näkemättä", Jonathan tuhahti ja nosti olutpullon huulilleen. Kylmä, hennosti hiilihapotettu olut tuntui kuin pelastajalta tukalassa tilanteessa.

“Byhyy”, Patrick vastasi terävästi ja veti shotin naamaansa välittämättä peitellä kasvoilleen levinneestä irvistyksestä.
“Muistaakseni en sua pakottanut mukaani”, mies lisäsi hymyillen hurmaavasti. Jos ilmeessä ei olisi ollut sarkastista virnettä, se olisi voinut olla suloinen.
“Mitä sä haluat, Raynott?”

"Ainakaan mä en ollu se, jolle tehtiin oharit", Jonathan naurahti mielessään. Oli selkeästi virhe katsoa Patrickia sillä sekunnilla, kun tämä hymyili. Oli se sitten kuinka sarkastinen tai ei, siitä aiheutuva tunne jyräsi Jonathanin yli, jättäen miehen hetkeksi hämilleen.

"Nauttia mun oluesta. Ja saanen tarkentaa, ilmaisesta sellaisesta." Tallimestari yritti kuulostaa rennolta, vaikka oli kaikkea muuta. "Mitä haluat?"

“Ole hyvä vain”, Patrick totesi siemaisten juomastaan sivistyneesti. Jonathanin kysymys sai miehen nojaamaan rennosti vaaleaverikköä kohden. Latino siristi uudemman kerran silmiään ja puri alahuultaan oikein ärsyttäen tahallaan.
“Sut. Mut kaikkea ei voi saada”, Patrick totesi kallistaen päätään aavistuksen.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 26.04.19 9:46
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Torstai 25.04.2019
OSA 2
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Piinaavat minuutit menivät eteenpäin. Tuhat ja yksi ajatusta sanoa Patrickille vilisivät Jonathanin mielessä, mutta yksikään niistä ei päässyt kuultavaksi. Molempien onneksi elokuvaa edeltävät mainokset alkoivat pyöriä, päästäen molemmat hiljaisuuden piinasta vapaaksi.

Patrick turhautui vielä enemmän, kun tajusi, ettei seuralaisensa luultavasti ollut tulossa. Kuka jätti ilmestymättä treffeille, eikä edes ilmoittanut asiasta? Kohtalo nauroi latinolle, kun oli tuonut Jonathanin todistamaan hänen epäonnistumistaan.
Mies halusi tuoda turhautumisensa julki, mutta päätyi heittämään puhelimensa tyhjälle penkille viereensä ja suuntaamaan katseensa valkotaululle.

“Etkö sä oikeasti aio puhua enempää?” Patrick puuskahti lopulta, kun elokuva oli jo alkanut, mutta sen seuraamisesta ei tullut juuri mitään. Nopeasti Jonathan vilkaisi vieressään istuvaa miestä. Kasvonpiirteet näkyivät selkeästi Lionsgaten mainoksen valossa.
“Mitä pitäis? Sinähän se mulle luurin löit”, vaivaantuneesti hymähtäen Jonathan kertasi viimeisintä keskustelua miehen kanssa.

Jonathanin hermot eivät olleet lähelläkään kireää, miltä Patrick kuulosti, mutta vaivaantuneisuus sekä tilanteen epämukavuus olivat muuttumassa pelosta enemmän kuin todeksi. Hiljaa mielessään, Jonathan rukoili kykenevänsä katsomaan elokuvan alusta loppuun, ilman suurempia häiriötekijöitä tämän lyhyen ja oudon keskustelun toisen osallistujan puolelta.

Hiljaisuus oli pitkä heidän välillään, se tuntui vain kertovan miten hankalaa se kaikki oli Patrickille. Hän ei ollut tottunut sopimaan, parhaiten mies toimi silloin, kun oli tunteeton.

“Sen jälkeen, kun sä totesit, että sulla on joku uusi”, Patrick lausui harkitun hitaasti, valuttaen kaiken tunteen pois äänestään.
“Teit melko selkeäksi sen, ettet halua olla enää missään tekemisissä mun kanssa.”

Jonathan nosti kulmiaan yllättyneenä ja katsahti miestä vierellään.
“Mä tein melko selkeeks, etten haluu olla sun kans tekemisissä…?” Jonathan toisti uskomatta korviaan. “Heeeetkinen…”, mies sanoi hiljaa ja vilkaisi nopeasti ympärilleen, kumartui lähemmäs Patrickia ja madalsi ääntään. “Jos en ihan väärin muista, mä sanoin haluavani sut, not the other way around…”

Patrick ei voinut mitään suupielelleen nousseelle virneelle, ei, vaikka tiesi sen vain pahentavan asioita.
“Sulla on silti joku toinen. Mä en jaa mun sotasaaliita kenenkään kanssa. En vaikka sä näytätkin siltä, että sut voisi jakaa”, Patrick vastasi antaen katseensa kiertää massaa saaneessa kehossa häikäilemättömästi. Mies nojasi lähemmäksi, koetellen omia rajojaan tuntiessaan Jonathanin hengityksen ihollaan.
“Sä valitsit sen, muistatko”, latino kuiskasi, tuijottaen suoraan Jonathanin silmiin.

Sä itse halusit näin.

Uni palasi Jonathanin mieleen elävämpänä kuin kertaakaan aikaisemmin. Omaa ajatuksen juoksuaan pelästyen Jonathan kavahti pois päin Patrickista ja jäi katsomaan tätä silmiin. Kaikki muut miehen sanomat sanat lipuivat tallimestarilta ohi.
“Muistan…”, mies vastasi hiljaa. Samalla teatterin loputkin valot himmenivät pimeyteen asti ja hurinaa muistuttava ääni kertoi valkokankaan levittyvän koko mitalleen elokuvaa varten.

Jonathan harkitsi paikalta poistumista, muttei halunnut antaa pienelle pelkotilalleen valtaa. Ei edes siinä vaiheessa, vaikka Patrick seuraisi perässä. Toisin kuin aikaisemmin.
“Sä lähdit.”

“Kotiini. Sä et tullut mukaan”, Patrick vastasi nopeasti, prosessoituaan hetken Jonathanin perääntymistä. Mies tunsi olonsa lapseksi, joka väitteli toisen lapsen kanssa siitä, kumman vika oli, että jäätelö oli tippunu maahan.
“Sä tiedät, etten mä voinut vaan lähteä”, Jonathan intti takaisin ja sai osakseen hyssyttelyä takanaan istuvalta naiselta. “Vitut.”

Jonathan nousi nopeasti ylös ja varoi parhaansa mukaan, ettei talloisi kenenkään varpaita poistuessaan salista. Työntäessään suuren mustan oven auki, viileämpi ilma tuntui hyvälle osuessaan miehen kasvoihin. Näkemättäkin Jonathan tiesi naamansa ottaneen punertavaa väriä Patrickin läsnäolosta. Vielä enemmän se oli tarttunut väittelyn edetessä.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 26.04.19 0:27
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Torstai 25.04.2019
OSA 1
KIRJOITETTU PATRICKIN KANSSA

Jonathanin arki tallilla oli rullaillut tasaiseen tahtiin omalla painollaan. Edelleen mies pohti omaa tilannettaan Gabriellan kanssa. Sen mahdottomuutta sekä mahdollisuuksia. Kiusasiko tämä itseään ja naista roikkumalla tilanteessa josta ei välttämättä tulisi koskaan mitään? Sen sijaan vastapainona naisesta huokuva turvan ja välittämisen tunne, luottamusta unohtamatta, yritti kaikin voimin pitää edes jonkinlaista romanttista suhdetta yllä.

Kuitenkin tänä iltana Jonathan halusi ottaa aikaa itselleen ja lähti kohti Orijoen elokuvateatteria. Kallasta edelleen mokoma uupui mutta plussana päälle; tuttuja tuskin näkyisi.

Jonathan selasi taksissa puhelimestaan teatterin näytöksiä ja valikoimaa elävien kuvien puolesta. Bohemian Rhapsody oli ollut Jonathanin Must Watch -listalla viikkoja, joten jo taksimatkan aikana nuori varasi lipun, vaikkei katsomokartta varoittanut tungoksesta. Olihan leffa jo pyörinyt Luoja tiesi kuinka kauan.

Patrick oli lentänyt Suomeen eilen illalla ja yöpynyt Orijoella hotellissa, aikomuksenaan yllättää perheensä myöhemmin. Miehellä oli ollut mallikeikka Helsingissä aamulla, joka jatkuisi huomenna illalla vielä muutaman tunnin verran. Orijoella ollessaan mies oli selaillut tinderiä, kunnes oli löytänyt etsimänsä. Nuori, mustahiuksinen nuorukainen oli luvannut ilmestyä treffipaikalle, Orijoen leffateatterin kakkossaliin.
Patrick oli lähtenyt hotellilta ajoissa, kävellyt verkkaisesti teatterille ja siirrellyt vallattomia kiharoitaan jonkun vaateliikkeen näyteikkunan edessä. Mies oli silti liian ajoissa ja istahti alas tyhjän teatterin penkille syvään huokaisten.

Muutama yksittäinen ihminen käveli salin puolelle, mutta yksikään niistä ei näyttänyt oikealta. Patrick laski katseensa puhelimeensa ja selasi ajankulukseen instagramia.

Rivi 10, paikka 15. Niin keskeltä kuin olla ja saattoi. Kerrankin leffateatterionni suosi blondia. Parin hujopin jalat olivat venytetty niin pitkälle jalkatilaan kuin vain pystyi ja Jonathanin piti köhäistä, jottei talsisi raajojen yli, miehen tuurilla kompastuen.

Nopea vilkaisu kertoi, että viereinen paikka oli viety. Tietenkin. “Voi perkele. Se siitä istumatilasta”, Jonathan mietti. Nopeampi tarkkailu sai miehen jäätymään pariksi sekunniksi paikoilleen. Kuitenkin, kaikkihan tässä aikuisia oli, jotenka mitä sitä tekemään tilanteesta outoa. Muina miehinä Jonathan istui omalle lipun osoittamalle paikalleen ja suuntasi katseensa eteen. Nyt ei draamaa kaivattu, muuten kuin valkokankaalla.

Patrick nosti katseensa puhelimestaan huomatessaan viereisen paikan täyttyvän. Miehen sydäntä kylmäsi, kun tämä tajusi kuka hänen viereensä oli istunut. Latino tuijotti tuttuja kasvoja, häikäilemättömän suoraan, kun Jonathan itse piti katseensa jossakin muualla.
Miksi toinen oli ilmestynyt siihen?
Missä viipyi mystinen tumma mies, jonka paikka oli hänen toisella puolellaan?

Patrick siirsi viipyillen katseensa takaisin puhelimeensa ja mietti, että olisi lähtenyt. Jättänyt kylmän hien aiheuttajan siihen ylhäiseen yksinäisyyteensä ja ottanut vaikka seuraavan koneen Australiaan. Se kuulosti sopivan mukavalta.

Mies yritti olla, kuin ei tuntisi viereensä istunutta nuorukaista. Olla haistelematta toisen tuoksua ja näkemättä vaaleiden hiusten kurittomuutta. Patrick risti jalkansa ja nojasi hieman kauemmaksi Jonathanista. Tilanne tuntui sietämättömän epämukavalta.
Olikohan mies tulossa treffeille sen uuden ihmisensä kanssa? Patrick ei edes muistanut oliko kyseessä nainen vai mies.

Jonathan tunsi tutut silmät itsessään ja huomasi silmäkulmastaan miehen vaihtavan asentoa pois päin. Hienoinen pettymys helähti Jonathanin rinnassa. Milloin tästä oli tullut näin kiusallista? Vai tekikö hän tilanteen oudoksi käyttäytymällä kuin tuntematon.

“Öh… Moi”, Jonathan lopulta sai sanottua pitkän rohkeuden keräämisen jälkeen. Varoen tämä käänsi katseensa Patrickiin, jonka silmät olivat kiinnittäneet huomionsa onneksi muualle, kuin miehen kasvoihin. “...tai muualle.”, Jonathan ajatteli ja pidätteli hymyä.

Jonathan puhui, saaden Patrickin melkein nousemaan penkistään ylös. Epämiellyttävä kiemurtelu tuntui tarpeelliselta, vaikka mies sai kitkettyä melkein kaiken pois.
“Hei”, Patrick vastasi jälleen vahvaksi muuttuneella aussiaksentilla.
Mies hei halunnut kysyä, mitä Jonathanille kuului. Ei halunnut tietää toisen onnesta, eikä lohduttaa toisen suruja.

Britti jäi odottamaan Patrickilta enemmänkin sanoja, mutta turhaan. Eikä Jonathan tietenkään voinut pakottaa toista puhumaan. Hieman pettyneenä Jonathan käänsi katseensa pois kohti valkokangasta ja korjasi asentoaan kuten Patrick oli tehnyt; pois päin toisesta.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 25.04.19 17:28
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Tiistai yö 26.03.2019

En ole kotona. Paikka on etäisesti tuttu, mutta en osaa nimetä sitä. Asunto on todella tilava. Se ei kuitenkaan ole täysin maan tasalla. Ikkunat puuttuivat toiselta puolelta asuntoa. Huonekalut puuttuvat. Poislukien yksi.

Iso vaalea sohva on asetettu keskelle olohuonetta. Sen edessä lattialla palava tumma kynttilä. Asetan kämmeneni liekin päälle. Se ei satu. Liekin kuumuus ei polta.

“Hei.”

Käännyn ympäri. Ääni on enemmän kuin tuttu. Tutumpi kuin asunto, jossa olen. Kuitenkaan tutun äänen lähdettä ei näy. Vilkuilen ympärilleni. Ei ketään. Ainoastaan minä ja palava kynttilä.

“Jonathan.”

Ei ketään. Nytkö tulen hulluksi? Kuulen ääniä. Kuvittelen omiani.

Tunnen kosketuksen käsivarrellani.

Ketään ei ole asunnossa kanssani.

Näen yhdestä ikkunoista peilikuvani. En tunnista itseäni.

Lävistykset.
Punaiset hiukset.
Vihreä huppari.

Räpäytän silmiäni.

Vaaleat hiukset.
Ainoastaan venytyskorut korvanlehdissä.
Harmaa lyhythihainen t-paita.

Patrick.

En ole enää yksin. Tuttu mies seisoo takanani. En kuitenkaan uskalla kääntyä. Entä jos toinen katoaa? Jään taas yksin.

Kuin kala kuivalla maalla haukon henkeä. En saa happea. Tukehtuisinko?

“Mulla on ollu ikävä sua”, Patrick toteaa ja virnistää pehmeästi. Mies juoksuttaa käsiään käsivarttani pitkin, kosketus on kevyt, mutta vaativa.

Turvallinen kosketus. Saatoin hengittää jälleen. En kuitenkaan uskaltanut vastata. Entä jos ääneni ei kantaisi? Jos en osaisi sanoja? Pelottaisin tutun miehen pois luotani.

“Patrick.” Vaivoin saan lausuttua miehen nimen. Patrick hymyilee.

Patrick näyttää kauniilta.
Levolliselta.
Pelottomalta.

Entä minä?
Rauhattomalta.
Pelokkaalta.

Tunnen kosketuksen uudestaan.
Selälläni.
Ihollani.
Se polttaa.

Miksei kynttilä tuntunut tältä? Tai kuumemmalta? Miksei se satuttanut?

Miksi Patrickin kosketus tuntuu hyvältä, mutta satuttaa?

Käännyn ympäri. Hitaasti. En halua toisen katoavan. En halua jäädä yksin.

“Hei”, sanon kohdatessani vihdoin toisen miehen katseen.
Ääneni on kuuluvampi. Kantavampi. Varmempi.

Patrick katsoo syvälle silmiini, se tuntuu tuijottavan sieluuni saakka.
“Sun iho tuntuu viileältä. Tuu lähemmäs, mä voin lämmittää sua”, Patrick sanoo hymyillen pehmeästi. Miehen kädet kietoutuvat ympärilleni ja lämpö hohkaa toisen kehosta. Tunnen sormet alaselälläni ja kylmät väreet valtaavat kehoni.

Mulla on turvallinen olla siinä. Tutun miehen kanssa.

Patrickin kanssa.

Painan pääni toisen olkaa vasten. Kuulen miehen hengityksen. Tunnen Patrickin sydämen lyönnit.

Yritän nostaa käsivarteni miehen ympärille, mutten voi liikuttaa niitä. Kuin elottomat, kuolleet varvut ne roikkuvat sivuillani.

Nostan pääni miehen olalta ja yritin saada tämän katseesta kiinni. Kirkkaat silmät katsoo ohitseni. Peiliin. Heijastavaa pintaa selkäni takana.

Käännyn katsomaan.

Peilistä ei näy meidän kahden kuvaa.

Jonathan. Minä.
Gabriella. Hän.

Käännän hitaasti katseeni takaisin Patrickiin.
“Älä mene.” Se on vain puolikas kuiskaus.

Sä itse halusit näin.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 26.03.19 0:42
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Maanantai 28.01.2019
Osa 2

Patrickin virne sai myös tallimestarin hymyilemään. Jonathan tyytyi vastaukseen ja naurahti seuraavan kysymyksen jälkeen. Voisiko mies myöntää asian todellisen laidan toiselle? Vai saisiko se Jonathanin vain näyttämään takertuvalta kakaralta?
“En kiellä, mutten myöskään myönnä”, mies päätyi vastaamaan. Hetken hiljaisuus ei tuntunut enää kiusalliselta. Ei Patrick niin vieraalta.
“Entä sulla?”
Patrick hymyili ja peitteli sitä martinilasin taakse. Tätä menoa vartin päästä alkava neuvottelu sujuisi melko hilpeässä tunnelmassa.
“Ehkä”, tämä vastasi lopulta ja tuijotti kameraa kasvoillaan ilme, joka oli jotain virnistyksen ja flirttailun väliltä.

“Voitko kuvitella, että jätin biletysillan väliin skypetapaamisen vuoksi?” mies tokaisi yhtäkkiä naurahtaen.
“Sisko meinasi ihan suuttua, kun sanoin sille jääväni kotiin.”
Jonathan yllättyi aidosti miehen tunnustuksesta.
“Gloria on varmasti hyvin pettynyt”, Jonathan leikki mukana. Pieni flirttaileva hymy hiipi myös tallimestarin huulille.

“Toisin kuin Gloria, mä en olis ottanu kieltävää vastausta hyväksyttävänä”, mies virnuili. “Olisin raahannu sut vaikka jalat edelle baariin.”
Patrick siristi silmiään haastaen.
“Sen haluaisin kyllä nähdä”, mies vastasi virnistäen ja nosti oikean jalkansa takapuolensa ja keittiön jakkaran väliin.
“Haluatko nähdä Melbournen kaupunkinäkymät?” tämä kysyi yllättyen itsekin ehdotuksestaan.
“Tietenkin!” Vaikka katsoisin mieluummin sua, Jonathan vastasi. Kallaa ei miehelle tarvinnut näyttää, onneksi, joten Patrick oli nyt jumissa Jonathanin kasvojen kanssa. Tallimestari havahtui omaan toiveeseen pienessä mielessä; Australiaan Patrickin kanssa.

Patrick irroitti johdon läppäristään ja nousi ylös. Hetken aikaa kone tärähteli vallattomasti, mutta sitten mies esitteli Jonathanille auringonlaskua toisella puolella planeettaa. Korkeiden kerrostalojen taakse laskeva aurinko värjäsi kaiken oranssin ja kullan sävyihin. Patrick käänsi koneen ruuden takaisin itseensä ja käveli kerrostaloasunnon toiseen päätyyn, ikkunaan josta näkyi merinäköala. Korkealla asumisessa oli ehdottomasti näköalaplussa.
“Miten kylmä teillä on?” Patrick kysyi ja istui hetkeksi valkoiselle nahkasohvalle asettaen läppärin selkänojalle. Hänen pitäisi pian lopettaa puhelu, mutta halusi nauttia hyvistä maisemistaan vielä hetken verran.

Se oli selvää, Jonathan halusi Australiaan Patrickin luo. Tai kanssa. Kumpikin vaihtoehto kelpaisi.
“Kylmä”, Jonathan naurahti. “Lämpö kyllä kelpais”, mies lisäsi. Suomen kylmyys ja pimeys tuntui entistä masentavalta kun oli yksin. Kirjaimellisesti varsinkin. Pienehkö kaksio tuntui välillä ihan liian isolta yhden asuttavaksi, jos sulki pois faktan, että saman katon alla asui kaksi muutakin henkeä. Välillä enemmän.
“Patrcik…?”
Jonathan näytti ajattelevalta ja henkäisi Patrickin nimen ääneen yhtäkkiä. Kiharapilven alla olevat kulmat liikkuivat kysyvästi.
“Niin?”
Miestä vähän pelotti mitä Jonathan sanoisi seuraavaksi.

Miten helvetissä Jonathan osaisi muotoilla ajatuksensa järkeviksi sanoiksi? Tuskin mitenkään.
“Oikeestaan, ei mitään.” Jonathan huokaisi syvään ja käänsi katseensa poispäin näytöstä. Nyt ei olisi oikea aika kertoa, mitä miehen mielessä oli pyörinyt uudesta vuodesta asti.

Patrick olisi ärsyyntynyt normaalisti sellaisesta asian kiertelystä, mutta tällä hetkellä aavisteli, ettei ollut valmis kuulemaan Jonathanin sanoja kiertelyn takana.
“Mun on hei pakko lopettaa, mun tapaaminen alkaa viiden minuutin päästä ja Charlie soittaa yleensä aina pari minuuttia etuajassa.”
Miestä harmitti, että tämä vahinkopuhelu oli sattunut juuri sellaisena hetkenä, kun hänellä ei ollut tuhottomasti aikaa puhua.
“Mutta soita toki toisenkin kerran, vaikka ihan tarkoituksella sitten”, mies keventeli vielä virnistäen, vaikka meiltä painoikin sakeampi sumu, kuin aikaisemmin.

Vaikka Patrick kehotti Jonathania soittamaan uudestaan ihan tarkoituksella toistekin, tämän puhelun päättäminen näin pian sai tallimestarin mielen tummumaan.
“Okei… Piä ittes miehenä”, Jonathan yritti saada äänensä huolettoman kuuloiseksi, mutta uskoi epäonnistuneensa täysin. Nyt taisi olla se hetki, kun pitäisi painaa punaista luuria näytön alareunassa, mutta sen sijaan Jonathan katsoi miehen kuvaa pienellä ruudulla. Vielä vähän aikaa sitten, Jonathan oli katsonut samoihin silmiin vain senttien päästä.

Patrickia harmitti valtavasti Jonathanin haikea äänensävy, sillä se heijasti hänen sisällään vellovia tunteita täysin.
“Oli todella mukava nähdä sua, Jonathan. Älä murehdi liikaa”, Patrick hyvästeli ja hymyili sitten hieman surumielisenä. Hän olisi enemmän kuin mielellään ottanut uusintaoton vuodenvaihteesta, mutta se tuntui vain kaukaiselta haavekuvalta nyt.

Patrickin painettua ilmeisesti punaisen luurin kuvaa miehen kasvojen kadottua näytöltä, haikeus ja ikävä täytti Jonathanin mielen pahemmin, kuin mitä oli odottanut. Jonathania ärsytti se, miten nopeasti oli päästänyt toisen ihmisen ihonsa alle Matildan jälkeen, mutta ei kai sitä kukaan tunteilleen mitään mahdannut. Eikä Jonathanilla ollut sen suurempaa tietoa omista tunteistaan miestä kohtaan, vielä vähemmän Patrickin tunteista tätä kohtaan.

Jonathan viskasi puhelimen toiselle reunalle sohvalla ja peitti kasvonsa kämmenillään. Entä jos Patrick vain leikki miehen kanssa? Jos Jonathan olikin vain yksi valloitus lisää miehen elämässä? Sitä tallimestari ei suostunut olemaan. Ja siksi hän päätti sysätä kaikki Patrickia koskevat ajatukset syvälle mielensä pimeimpään nurkkaan, ainakin siksi aikaa, että saisi tilanteeseen jotain selvyyttä miehen kanssa. Tai ilman. Sekin olisi selkeä vastaus Jonathanin kysymyksiin. Sitä paitsi, tallimestarin mielen tulisi olla nyt selkeä, terävä sekä keskittynyt Lyyliin. Siihen ei saisi mitkään maailman miehet vaikuttaa, ei edes Patrick.

Kirjoitettu @Patrick R. kanssa
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 28.01.19 23:03
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Maanantai 28.01.2019
Osa 1

Entiselle punapäälle tammikuu, ja oikeastaan myös joulukuu, oli ollut epäselvää aikaa. Eikä pienimuotoinen ihastuminen Patrickiin auttanut yhtään. Nyt mies oli palannut takaisin kotiinsa Australiaan, eikä Jonathanilla ollut tietoa siitä, näkisikö kikkarapäätä enää koskaan. Puhelinnumero OnePlussan yhteystiedoissa muistutti kaksikon yhdessä viettämästä ajasta sekä vuoden vaihteen yöstä.

Ehkä Jonathanin pitäisi vain päästää irti. Jos tallimestari jäisi vatvomaan omia fiiliksiään yhtään enempää, siitä seuraisi vain pahaa mieltä. Ainoastaan hänelle itselleen. Patrick tuskin edes ajatteli tätä. Pieni kateellinen tunne hiipi Jonathanin mieleen tämän kuvitellessa Patrickin edes kahville toisen miehen kanssa.

Patrick oli palannut takaisin kotiinsa sumuisella mielellä. Paahtava ilta-aurinko väreili kerrostaloasunnon tummennettujen lasien takana ja Gloria huudatti radiota vähän liian kovalla. Miehellä oli mallitoimiston kanssa sovittu skypetapaaminen puolen tunnin päästä ja valkoinen kannettava oli aukinaisena keittiön pöydällä. Martinilasi nousi miehen huulille, kun tämä katsoi siskonsa laittautumista illan baarikierrokselle.
“Etkö sä oikeasti tule mukaan?” Gloria kysyi virnistellen ja otti ison kulauksen siideritölkistään.
“Mulla on töitä”, mies vastasi ja virnisti itsekin. Se kuulosti kamalan viralliselta ja aikuiselta. Valkoisen kauluspaidan kanssa puetut shortsit ja martinilasi pöydällä rikkoivat sitä kiiltokuvaa onneksi tehokkaasti. Ei hän ihan niin kypsä ollut kuitenkaan.
“Noh, mä menen nyt”, sisko ilmoitti ja sulki asunnon oven perässään. Naisen valkoinen lyhyt mekko jätti vähän mielikuvituksen varaan.

Patrick sääti musiikkia vähän pienemmälle, sen ehtisi kyllä sammuttaa ennen tapaamisen alkamista.

Jonathan taasen tiesi yhden ihmisen saavan mielen varmasti paremmaksi; Grace. Vaikka mies oli juuri vähän aikaa sitten puhunut mumminsa kanssa, hän tiesi voivansa soittaa tälle aina kun siltä tuntui, olkoot vaikka aikainen aamu, kuten nyt. Puhelin oli valmiiksi näyttö auki Skype avattuna ja täysin käytettävissä. Heti Gracen nimen alla oli erään Australiassa asuvan miehen nimi. Typerä älypuhelin oli lisännyt myös Patrickin yhteystietoihin pelkän numeron perusteella. Tietenkin.

Tallimestari valitsi nimen ja sen jälkeen painoi videokameran kuvaa. Ensimmäisenä näytölle rävähti Jonathanin omat kasvot, eikä (lähes) blondi pitänyt vieläkään näkemästään. Kuitenkin parin tuuttauksen jälkeen Jonathanin kuva siirtyi alareunaan paljastaen täysin väärän ihmiset kasvot.

Patrick pääsi juuri istumaan takaisin keittiön pöydän ääreen, kun skypen saapuvan videopuhelun ääni valtasi asunnon. Mies tunsi sydämensä hypähtävän kurkkuunsa ja painoi vastaa, vaikkei ollut edes ehtinyt katsomaan soittajan tunnusta. Odottaen Fionan ja Charlien kasvoja ilmestyvän ruudulle, kiharapää säikähti tajuttuaan tuijottavansa Jonathanin kasvoja.
Kaikki se sumu, jotka olivat vääristäneet miehen ajatuksia, palasi valtavana vyörynä tämän mieleen ja jätti Patrickin hetkeksi sanattomaksi hämmentyneen näköisen miehen edessä.

“Jonathan”, Patrick henkäisi ja puri sitten alahuultaan tajuttuaan äänensä kuulostavan kovin janoiselta. Mies tarttui martinilasiinsa ja joi siitä suullisen saadakseen yhtäkkiä levottomaksi muuttuneille käsilleen jotakin tekemistä.
Ainakin hän näytti hyvältä näytöllä.

Tutun kikkarapään kasvot ruudulla eivät saaneet Jonathanin oloa ainakaan yhtään paremmaksi. Päin vastoin. Jo muutenkin alakuloinen olo vajosi vielä syvemmälle. Totta kai mies oli iloinen nähdessään toisen voivan hyvin, mutta samalla ikävä kasvoi entistä suuremmaksi.
“Sori, mun piti soittaa ihan toiselle tyypille”, mies mutisi ja käänsi katseensa sylissään lepäävään käteen. Juuri nyt tallimestari toivoi perseensä alla olevan sohvatyynyn imaisevan tämän sisuksiinsa.

“Ai”, Patrick vastasi aavistuksen pettyneen kuuloisena. Tunne hämmensi miestä, oliko hän oikeasti toivonut Jonathanin soittavan hänelle ihan tarkoituksella?
Suomesta lähteminen oli ollut Patrickin päätös, mutta mies oli myös toivonut välimatkan tuovan järkeä päähänsä. Jonathan oli ollut mukava ajantappoväline, eikä saanut olla mitään sen enempää.
“Kukapa nyt tällaista komeaa miestä ei haluaisi katsella?” Patrick sanoi ja hymyili maireasti, vaikka halusikin kysyä Jonathanilta vaikka mitä.

Pieni hymy nousi tahtomatta miehen huulille. Komea mies ruudun toisella puolen oli selkeästi vain harmia Jonathanille, mutta jostain syystä tallimestari oli laittanut sen seikan syrjään päättäessään tutustua toiseen paremmin.
“Onko paljon ollu kiinnostavia miehiä ympärillä?” Jonathan ei todellakaan halunnut kuulla vastausta kysymykseen, muttei keksinyt mitään muutakaan täyttääkseen hiljaisen tilan kaksikon välillä.

Vaikka Jonathan kuinka yritti saada itseään lopettamaan puhelun mahdollisimman pian, jokin esti. Tallimestari ei tiennyt mikä, tai kuka, mutta siinä hän edelleen katsoi Patrickin kasvoja ja yritti ymmärtää, miksei voinut päästää miehestä irti.

Patrick mietti eilisiä kuvauksiaan, jossa oli esitellyt uuden suunnittelijan alusvaatteita kolmen muun miehen kanssa.
“Ei erityisemmin”, tämä vastasi ja nojasi keittiötuolissaan taaksepäin. Laskeva aurinko värjäsi miehen vaaleat hiukset oranssinpunaisiksi ja sai tämän asunnon liekehtimään väreissä.
“Sulla?” tämä kysyi kuitenkin ja mairea virne laski ihan aavistuksen tämän kasvoilta. Sydän hakkasi yhtäkkiä vähän epätahdissa, kun tämä mietti oliko Jonathan jatkanut virheidensä tekemistä vaiko ei.

Patrickin vastaus sai miehen sisälmykset vääntymään. Eli jokunen oli ollut. Oliko Patrick kiinnostunut yhdestäkään? Ennen kuin Jonathan ehti udella enempää, kikkarapää kysyi vastakysymyksen, joka yllätti Jonathanin. Oliko tällä ollut ottajia? Patrickin jälkeen Jonathan oli saanut nauttia pettymyksen sekä ikävän seurasta. Eikä kumpikaan niistä ollut mieluinen. Jonathan halusi tietää, mikä toisen reaktio olisi, jos tämä vastaisi myöntävästi.

“Pari juu.” Miksi Jonathan vastasi niin, sitä hän ei varmaksi osannut sanoa, mutta nyt oli liian myöhäistä perääntyä ja vaihtaa vastausta.

Patrick näki kulmakarvojensa nousevan näytöllä olevalla videolla ja otti jälleen kulauksen martinilasistaan. Pieni pettymys nosti päätään miehen sisällä ja tämä mietti miksi olikaan sekoittanut ajatuksiaan Jonathanin vuoksi.
“Vai niin”, tämä kuitenkin sanoi kameralle varsin maltilliseen sävyyn.
“Ketään potentiaalista?”
Kysymyksen esittäessään Patrick puraisi hieman alahuultaan ja tuijotti mahdollisimman huolettoman näköisesti Jonathanin kasvoja.

Jonathan katui heti sanojaan, mutta onneksi Patrick antoi pienen mahdollisuuden puhua edes hivenen totta tähän melkein alkaneeseen valheiden verkkoon.
“Eei.” Puolittainen hymy hiipi Jonathanin kasvoille ja sekunnin ajan tämä antoi itsensä kuvitella Patrickin samaan huoneeseen, samalla sohvalle kanssaan.

“Aiotko… Tai siis ootko suunnitellu, tai mitää, seuraavaa reissuu Suomeen?” mies kysyi katsoen varovasti Patrickia kulmiensa alta. Jonathan huomasi innostuvansa jo paljon ennen, kuin kikkarapää ehti edes vastata. Tiedä vaikka edellinen kerta olisi ollut viimeinen.

Jonathanin kysymys tuntui puskeneen kaiken ilman miehen keuhkoista. Tämä ei tiennyt vastausta kysymykseen eikä tiennyt minkälaisen vastauksen haluaisi antaa Jonathanille.
“En tiedä”, tämä vastasi totuudenmukaisesti ja katseli ruskeita silmiä tietokoneensa näytöllä. Kaiken järjen mukaisesti vastaus olisi ollut kielteinen, mutta nyt Patrick ei enää osannut olla niin varma asiasta.
“Onko sulla jo niin ikävä?” tämä kysyi ilkikurinen virne nousten kasvoilleen. Jonathanin ei tarvinnut nähdä minkälaiseen solmukasaan oli kysymyksensä kanssa sohaissut.
Kirjoitettu @Patrick R. kanssa
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 28.01.19 19:27
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Sunnuntai 9.12.2018
Part 1 - Part 2

Tallimestari vilkaisi miestä vierellään, jonka silmissä katse oli kaikkea muuta kuin viettelevä. Rohkaiseva pikemminkin. Jonathan tunsi olevan todella väärässä paikassa ja halusi päästä tilanteesta pois pikimmiten, muttei tiennyt miten sen toteuttaisi mahdollisimman kohteliaasti. Päästä heitetty tallivuoro voisi toimia, mutta Sarah kyllä saisi totuuden selville. Mikään mikä liittyisi heikkoon isoäitiin menisi suoraan viemäriin Thomaksen tietäessä asian oikean laidan.

Jäljelle jäisi totuus. Vaaleaverikkö kumartui hieman Patrickia kohden ja kuiskasi tälle pahoittelunsa.
“Sori, mä en todellakaan kykene tähän. En nyt...” Jonathan suoristi itsensä penkillä, yllättävän päättäväisin ottein siirsi miehen käden tämän omalle puolelle ja katsahti jokaista pöydän ääressä istuvaa, paitsi Patrickia.
“Kiitos kaikesta, mut mulla on vielä asioita hoidettavana tälle iltaa.” Tarpeeksi ympäripyöreä selitys saisi toimia, vaikka mies tiesi sen tulevan takaisin omaan nilkkaan jossain vaiheessa.

Sarah oli samanaikaisesti helpottunut ja harmissaan, että Jonathan oli lähdössä jo nyt. Nainen halusi kysyä tallimestarin kuulumisia, mutta tiesi niiden ehtivän myös myöhemmin. Pöydästä nouseminen ei tuntunut luonnolliselta, joten nainen vain hymyili pahoittelevasti toiselle.
“Nähdään myöhemmin”, tämä sanoi ja seurasi, kuinka Jonathan lähti pöydästä - Patrick perässään.

Mies asteli Jonathanin perässä alakertaan, pitäen parin askeleen etäisyyden. Vaaleaverikkö vaikutti sulkeutuneen yläkerrassa, eikä Patrick halunnut päästää toista käsistään, jos tälle jäisi se mieliala päälle.
“Kaikki hyvin?” Patrick kysyi ja nojasi jo toistamiseen sille illalle Sarahin eteisen ovenkarmiin.

Thomas jäi hölmistyneen näköisenä seuraamaan veljensä pakoa alakertaan, mutta Jonathanin oli päästävä väljemmille vesille. Ja arvatenkin Patrick oli seurannut toista ja nojasi samaan ovenkarmiin kuin aikaisemmin. Kysymys kuitenkin yllätti Jonathanin. Kiinnostiko Patrickia oikeasti, vai oliko toinen vain kohtelias?

“Mä en rehellisesti sanottuna ees tiiä mitä mä teen täällä.” Jonathan nosti kätensä kasvoilleen ja yritti tasata pulssiaan ja hengitystään. “Oon just ihan vähän aikaa sitte eronnu, enkä mä...”, mies aloitti mutta lopetti kesken. Jonathan ei tiennyt miten olla tai ilmaista itseään. Tallimestari oli mennyt yhtä lukkoon kuin monta vuotta sitten isänsä takia, vaikka kyseessä olikin kaksi erilaista tilannetta.

Isänsä kohtelua Jonathan ei ollut halunnut kertoa oikeastaan kenellekään. Mies pelkäsi, jos sanat sanottaisiin ääneen, asiasta tulisi enemmän totta. Eikä hän välttämättä halunnut myöntää totuutta itselleen. Ne kaksi asiaa tapahtumissa kuitenkin oli yhteistä.

Patrick halusi koskettaa toista, mutta piti jalkansa paikoillaan. Jonathan näytti siltä, kun olisi mennyt rikki, jos miestä olisi hipaissutkin.
“Vaikka en ehkä näytä siltä, niin oon aika hyvä kuuntelemaan, jos sulle tulee sellainen olo joskus. Mutta ei sun kannata mun takia itseäsi ruoskia, kyllä mä kestän, jos sä haluat lopettaa tähän.” Patrickin ääni alkoi selkeästi vetreytyä kielen käytöstä ja muodolliset lauseet muotoituivat pikkuhiljaa kieleksi, jota mies oli käyttänyt nuoruudessaan. Tämä katsoi Jonathania rauhallisesti silmiin, tutkien mitä niiden takana oikein tapahtui. Jonathan kiehtoi tätä vieläkin, mutta kevytkenkäinen yhdenyöntuttavuus oli pyyhitty pöydältä viimeistään nyt. Patrick ei ollut enää varma halusiko vaaleaveriköstä pelkän kaverin, vai oliko miehen sisältä kumpuaville tuntemuksille vielä käyttöä.

“Lopettaa tähän?” Jonathan laski kätensä ja katsoi epäuskoisesti Patrickia ja naurahti perään. Mies pudisti päätään ja laski katseensa kuitenkin lattiaan. “Sinähän se olit kävelemässä pois paljon aikasemmin.” Jonathan ei enää tiennyt mitä ajatella. Turhautuneisuus kasvoi miehen sisällä ja sen ruokkima viha nosti päätään. Jonathan halusi osata sanoa juuri ne oikeat sanat je tehdä ne oikeat teot, mutta kumpiakaan ei tainnut olla olemassa.

“Taidan päästää sut etsimään hieman parempaa seuraa, kuin itseni”, tallimestari sanoi kuivasti, lainaten Patrickin omia sanoja kahvilassa ollessa. Nopea vilkaisu ovenkarmiin nojaavan miehen silmiin sai Jonathanin lähes perumaan aikeet lähdöstä. Sillä heikolla vielä olemassa olevalla tahdonvoimalla mies kuitenkin kääntyi poispäin Patrickista ja oli valmis lähtemään rakennuksesta.

“Yksi juttu vielä”, Patrick totesi tarttuen Jonathanin käsivarteen ja pyöräyttäen tämän kasvotuste itseään kohden. Mies virnisti hieman ja painoi kevyen suudelman toisen huulille, vetäen oikealla kädellään Jonathania itseään vasten alaselästä.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 10.12.18 19:56
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Perjantai 7.12.2018
Part 2

Kylmä ilma Krouvin ulko-oven takaa lävähti miehen kasvoille. Vasemmalla kädellään Jonathan nyki takkinsa kaulusta pystympään suojaamaan kylmältä viimalta. Tänne vieras häiriköitsijä tuskin seuraisi. Kukaan täysjärkinen ei vapaaehtoisesti astuisi ulos kapakasta, jos oli mahdollisuus istua sisällä.
Tupakkiaskia kaivaessaan miehen puhelin kilahti viestin merkiksi. Askin sijaan Jonathan otti puhelimen taskustaan ja katsoi näyttöä. Veli Thomas. Nyt miestä ei kiinnostanut. Puhelin sujahti takaisin taskuun ja sen tilalle vaihtui Chesterfieldin vihreä Menthol-aski.

Palatessa takaisin sisälle, jokunen silmäpari kävi miehen läpi. Yksi niistä kuului tuntemattomalle ahdistelijalle. Nyt, kävellessään pöydän ääreen, Jonathanilla oli paremmin aikaa tutkia toista. Hyvännäköinen. Komeat kasvot. Siinä se. Ei muuta. Viime viikko oli ollut yhtä hullunmyllyä, eikä mies kaivannut enempää bensaa liekkeihin, vaikka tämä ruokki tulta ihan hyvin itsekin; alkoholilla sekä melankolisilla tunteilla. Punaisen sijaan liekki oli sininen ja raivokas. Pöydän ääressä istuva mies tuskin halusin nähdä sitä. Vielä vähemmän Jonathan halusi antaa sitä osaa itsestään tälle. Oikeastaan kenellekään.

Patrick vilkaisi pöytään takaisin istunutta miestä pikaisesti ja siirsi sitten katseensa takaisin kännykkäänsä.
“So, you came back?” mies kysyi kiharapilvensä takaa ja vilkaisi uudelleen vaaleaverikköä silmiään siristäen. Patrick ei ihan osannut selittää mikä tässä vieraassa oli niin kiinnostavaa, mutta se jokin oli silti pitänyt nuorukaisen istumassa kulmapöydässä.
“I came back or you didn’t leave?” Jonathan kommentoi kuivasti miehen kysymykseen.

Tuoppi hevosmiehen edessä oli taas uhkaavan nopeasti tyhjä. Krapulasta ei tarvinnut huolehtia seuraavan aamun ollessa vapaata tallivuorosta, joten kättä heilauttamalla tämä tilasi tiskiltä kaksi uutta olutta pöytään. Lähimaksu oli liian helppo tapa hoitaa tilin tyhjentäminen.
“Well since you’re not leaving, drink up.” Edellinen tuoppi tyhjäksi ja uudesta iso kulaus. Voisi illan näinkin viettää. “You find my depressed face interesting or what?”
Patrick virnisti lasinsa taakse, josta juuri oli juomassa loppuja pois oluttuopin alta.
“You could say that”, mies vastasi ja puraisi tarkoituksella viipyillen alahuultaan. Katse kiersi häikäilemättä siinä osassa vastapäätä istuvaa nuorukaista, mitä baaripöytä heidän välissään antoi myöden.
Jonathan ei tiennyt mitä ajatella yht’ äkkisestä huomiosta. Tuntemattoman katse ei tuntunut oikeastaan miltään, eikä Jonathania edes kiinnostanut, miksi tämä oli iskenyt silmänsä juuri häneen. Siitä huolimatta tallimestari soi kiharapäälle puolittaisen hymyn. Sen parempaan hän ei nyt pystynyt.

“Glad to hear that, I guess.” Jonathan otti uuden suullisen oluestaan ja harkitsi kahdesti, ennen kuin uteli enemmän. “What brings you to this little and almost dead place?”
“Boring stuff, family and things”, Patrick vastasi kohauttaen olkiaan. Häntä ei oikeastaan kiinnostanut kuulla miehen elämäntarinaa, ennemmin katsella toista lakanoiden keskellä.
“And tonight I just felt like having a drink or two. A good way to get a break from things.”
Patrick nojasi tuolin selkänojaan ja risti kätensä rinnalleen.
“Amen sister.” Jonathan kohotti tuoppiaan kuin nostaen maljaa. “Well, it seems that I can’t get rid of you”, mies hymähti jo lähes neutraalisti.

Ruskeilla silmillään tämä tutki tuntemattoman kasvoja pöydän toisella puolen. Jonathan ei ollut nähnyt tätä aikaisemmin Kallassa ja silti toinen puhui perheestä. Oliko viime vuosi vain mennyt niin sumussa Matildan kanssa, ettei mies ollut tajunnut oikeasti katsoa ympärilleen?
“I’m Jonathan.” Tallimestari ojensi kätensä pöydän yli. Britti oli kasvatettu hyvin Gracen toimesta, vaikkakin nyt käytöstavat näyttivät olevan kohmeessa omasta päätöksestä.
Patrick melkein vastasi toiselle, ettei tämän nimellä ollut väliä, mutta ajatteli sen olevan liian kylmäkiskoista. Ehkä toinen tarvitsi hieman lisää lämmittelyä ennen kotiin viemistä.
“Patrick”, mies vastasi ja tarttui ojennettuun käteen hieman virnistäen. Ote oli tiukka ja mies viipyi sen kanssa hieman sallittua pidempään.

Sekunti sekunnilta Jonathanin ajatukset lipuivat pois Matildasta ja yllättävän rauhallisesta erosta. Patrick tämän edessä oli vallannut miehen mielen. Jonathan ei ollut kiinnostunut miehestä sillä tavalla. Fyysistä kartoitusta, sekä osittain henkistä tuntemusta tallimestari halusi välttää. Vastahan tämä oli saanut tuntea, miten voimakas särkynyt sydän oli. Mutta Jonathan tunsi Patrickin katseen ja jokin miehessä herätti uteliaisuuden uudestaan ja uudestaan. Mies ei kuitenkaan halunnut tuntea Jonathania. Ei muuten kuin ihollaan yhden illan ajan.
“Mmmh, I think I need to get going. Want to escort me outside?” Patrick nousi ylös ja joi loput tarjotusta oluttuopillisesta. Miehen katse pysähtyi Jonathanin silmiin ja tämä tutki niiden katsetta tarkasti. Jonathan mietti kahdesti, ennen kuin vastasi myöntävästi.
“You got a curfew or something?” nyt pieni hymy yritti nousta miehen huulille. Vaikkei Jonathan halunnut myöntää itselleen, Patrickin änkeäminen samaan pöytään oli ollut positiviinen häiriötekijä. Ainakin tähän mennessä.

Tallimestari repi takkia paremmin päälleen saadessaan taas kylmän tervehdyksen ulkoilmalta. Patrick seisoskeli katukivetyksen vieressä kierrättäen katsetta ympäröivissä taloissa ja parissa ikkunassa, joista kajasti valoa. He eivät olleet ainoat pöllöt hereillä keskellä yötä. Jonathan kaivoi uudestaan askin taskustaan ja sytytti tupakan helposti ja tottunein liikkein.
“You have a long way home?” mies kysyi Herra Kiharapäältä.
“Not that long”, Patrick vastasi seuraten Jonathanin tupakointia. Mies ei itse ollut koskaan ymmärtänyt sen päälle, sillä se vanhensi ihmistä huomattavasti ja sai kaiken haisemaan tunkkaiselta. Nuorukaista ei kuitenkaan häirinnyt se, jos toinen halusi polttaa.
“You know..”, Patrick aloitti, kun Jonathan oli sammuttanut savukkeensa ja astui lähemmäs miestä, “you have the most interesting eyes. So much going on in there.”
Patrick hipaisi sormellaan toisen ohimoa, kevyt kosketus nosti hymyn miehen huulille. Katse viipyi jälleen toisen silmissä ja hento höyry leijui heidän välillään kummankin hengittäessä kirpeää yöilmaa.

Jonathan hätkähti kosketusta, muttei astunut kauemmas. Patrick oli tehnyt kuten oli halunnut. Seisoessaan tämän edessä, Jonathan tajusi olevansa hieman lyhyempi. Ei paljoa, mutta ero oli näkyvä. Se hämmensi miestä. Tähän mennessä juuri kukaan ei ole ollut tallimestaria pidempi. Ei ystävistä ainakaan. Jonathan tutki vihreitä silmiä ja halusi tuntea olonsa edes hetken paremmaksi.
“I bet you say that to every guy you meet in a bar.” Enempää selittelemättä Jonathan nojautui eteenpäin kohti Patrickia painaen huulensa varoen miehen huuliin.

Muistot Matildasta yrittivät nousta pintaan, mutta tahdon voimalla kuva naisesta pysyi poissa. Jonathan pystyi irrottamaan lilaletistä edes hetkeksi. Vaikka se vaatisikin toisen ihmisen, miehen läsnäoloa. Hitaasti ja kokeillen vaaleahiuksinen veti Patrickia lähemmäksi itseään tunteakseen toisen ihmisen omaa kehoaan vasten. Tunteakseen toisen lämmön.
Suudelma muuttui varovaisesta kiihkeämmäksi ja pian Patrick vetäytyi virnistäen ja hengästyneenä irti Jonathanista.
“Good night, see you around”, Patrick tokaisi, iski Jonathanille silmää ja lähti kotiin. Jonathan tuijotti hetken toisen loittonevaa selkää ja sai vihdoin jalkansa liikkeelle.

Kirjoitettu yhdessä @Sarah R.:n kanssa
#jonrick
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 06.12.18 15:15
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

50 shades of Jonathan


Perjantai 7.12.2018
Part 1

Krouvi tuntui samaan aikaan vieraalta ja tutulta. Nuori mies asteli hämyiseen pubiin ja pudisteli lumihiutaleet kangastakkinsa olkapäiltä. Kohmeiset sormet kävivät hiuksissa jättäen kiharapilven sopivan sotkuiseksi. Vaaleat silmät kiersivät asiakkaissa ja pysähtyivät baarimikkoon tiskin takana. Patrick käveli tiskille ja istui korkealle jakkaralle, hän sai odottaa hetken, että oli hänen vuoronsa tilata.
“Mojito”, mies tilasi ja seurasi työntekijän työntekoa tarkasti. Ausseissa sekin tehtiin paremmin, sen lisäksi sieltä löytyi myös huomattavasti trendikkäämpiä yökerhoja. Kallan ainoat vaihtoehdot olivat tylsiä ja pieni kylä saisi hankkia kyllä edes hieman vaikutteita ulkomailta. Patrick ei voinut uskoa, että hänen pikkusiskonsa oli alentunut työskentelemään baarissa. Hiljainen tuhahdus hukkui stereoista soivan musiikin alle.
Kyllä elämä Suomessa osasi olla tylsää.

Samaan aikaan Krouvin pimeimmässä nurkassa tunteitaan juova nuori tuijottaa puhelimen näyttöä. Kirkas valo oli ainoa, joka valaisee pöytään nojaavan miehen kasvoja. Viestikeskustelu jo päättyneen suhteen osapuolien kanssa sai nuorikon mielialan maihin. Jonathan olisi halunnut tehdä asioita toisin, mutta kukaan ei voinut muuttaa menneitä. Mies halusi ajatella tämän olevan “uusi alku”, mutta se tuntui kaukaiselta ajatukselta. Miten kukaan voisi saada uutta, parempaa alkua tässä mielentilassa? Tuskin mitenkään. Siksi Jonathan oli Krouvissa. Tuoppi tummanpuhuvalla pöydällä hupeni liian nopeaa vauhtia, joten pian olisi aika palata tiskille hakemaan uusi. Vaikka se tarkottaisi “ihmisten ilmoille” menemistä. Tästä nurkasta tuskin kukaan ensimmäisenä kiinnittäisi huomiota apeaan nuoreen.

Patrick huomasi viereen ilmestyneen miehen. Tämä ei katsonut häntä kohden, tuijotti baaritiskin takaista seinää ajatuksiinsa uponneena ja odotti baarimikkoa osuvaksi kohdalleen.
“Yks kalja”, mies tokaisi työntekijälle, Patrickia alkoi kiinnostaa vaaleahiuksinen mies yhä enemmän.
“G’day mate”, Patrick tervehti, hän rakasti hämmentää ihmisiä eri kielillä. Aussimurre oli pinttynyt syvälle nuorukaisen sanavarastoon, mutta osasi hän puhua ilmankin sitä.
Kevyt virne nousi miehen suupieleen, kun tuo omissa maailmoissaan ollut vieras käänsi katseensa häneen hämmentyneen näköisenä.

Jonathan vilkaisi vieressään olevaan mieheen. Auburnin tallimestaria ei juuri tällä kyseisellä hetkellä kiinnostanut paskaakaan tutustua uusiin ihmisiin, jotka voisivat satuttaa sopivan tilaisuuden tullen.
“Evening.” Lyhyt vastaus brittiläisesti murtaen kuului tuskin ollenkaan kaiuttimista kuuluvan musiikin läpi.
Patrick siristi silmiään hieman ja nosti lasin huulilleen. Sydänsurut paistoivat kokeneen miehen tutkaan kilometrien päähän. Se melkein sai miehen luovuttamaan heti alkuunsa, mutta tylsyys vaihtoehtona sai mielenkiinnon säilymään yllä.

Jonathanin saadessa uuden tuopin eteensä, vaaleahiuksinen otti suuren kulauksen. Sivusilmällä tämä huomasi vieraat silmät mittailevan vajaan metrin päästä. Tallimestari oli saanut tarpeekseen saamastaan huomiosta täysin vieraalta ihmiseltä. Jonathan tilasi vielä vodka-shotin, maksoi juomansa ja palasi takaisin omaan hämärään nurkkaansa. Turhautuneisuus nosti jälleen päätään ja kyynelet polttelivat silmien takana. Nopea vilkaisu tiskin suuntaan kadutti heti alkuunsa.

Patrick oli juonut ensimmäisen juomansa loppuun ja tilasi uuden. Sillä välin vaaleaverikkö oli hävinnyt miehen vierestä ja nähtävästi siirtynyt nurkkapöytään istumaan. Lähes kaikki olisivat siinä tilanteessa todenneet, ettei seuraa kaivattu ja jättänyt toisen rauhaan. Patrick ei kuitenkaan ollut löytänyt parempaakaan tekemistä, joten mies nousi ylös uuden mojitonsa kanssa ja käveli häikäilemättä vieraan miehen pöytään, istuen tätä vastapäätä.
“I suffer from amnesia. Have we had sex before?" poikamainen virne kohosi miehen huulille. Okei, vähän röyhkeää, mutta takuuvarmasti aiheuttaisi edes jonkun reaktion.
“Umm, no?”
“Well, why don’t we?”
“Give me one good reason why should we?” Jonathanin sanoja painotti välinpitämätön olemus ja tyhjä katse täydessä tuopissa. Mies joi vodka-shottinsa ja vilkaisi miestä vastapäätä. “You’re still here.”
“Well, have you seen this?” Patrick vastasi ja osoitti itseään. Totta, mies ei ollut hetkeen joutunut tekemään töitä seuran eteen, mutta tämä alkoi olla jo melko viihdyttävää.
“Plus you look like you need a distraction”, Patrick lisäsi ja suki jälleen kuontaloaan sormillaan.
Jonathan vilkaisi uudestaan miestä, huokaisi syvään ja nyökkäsi.
“Yes, but not from you. I’m not interested.” Vaaleahiuksinen otti tuopin pöydältä käteensä ja nousi ylös. “Excuse me.”

Kirjoitettu yhdessä @Sarah R.:n kanssa
#jonrick
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 06.12.18 14:22
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 3045

Takaisin alkuun

Siirry: