Kellonaika on nyt 28.11.21 17:05

2 osumaa on löytynyt haulle 0

Vilan päiväkirja

19.05.2020
#isbenvalkka

Kisakevät (ja eilinen krapula) oli takanapäin ja olo oli samaan aikaan niin helpottunut kuin jotenkin "tyhjä". Sai hetken henkäistä kaiken sen hälinän jälkeen, mutta silti kaipasi jotain täytettä kalenteriin ennen Kalla CUP-osareita.
Täytettä kuitenkin oli ainakin tämän päivän verran, sillä oli Isabellan valmennus.

Matildan kanssa... Joka seurusteli Jessen kanssa... Jessen, joka oli mun kaveri. Kaveri, jonka exän sänkyyn olin Ruotsissa päätynyt...
Hermostutti, sillä todellakin tunsin huonoa omatuntoa asiasta! Mitä olin nuoruudesta oppinut, niin ei kavereihin exiin koskettu. Siinä saattaisi vaikka turpaan tulla... Ja siinä menisi myös hyvä kaverisuhdekin samalla.
Onneksi herra Aroa ei näkynyt katsomossa. Oli se toki eilen viestiä laittanut, ehtisinkö Inkaa liikuttelemaan tällä viikolla koska ei itse välttämättä ehtisi isähommiensa takia ja tietenkin olin suostunut. Ihan jo sen huonon omatunnonkin takia en voinut kieltäytyä.

Olikohan Jessellä lapsia Milankin kanssa?! Ei mies kyllä ollut mitään maininnut, että sillä muitakin ipanoita maailmalla olisi Sofian lisäksi, mutta mistä sitä ikinä tietää! ... Apua...

Eilinen tequilakrapula saattoi vaikuttaa edelleen enkä aivan täydessä terässä ollut, joten ei haitannut yhtään kun nti Sokka ilmoitti, että tänään otettaisiin vähän rauhallisemmin pitkän kisarupeaman jälkeen.

Vila ei olisi halunnut ottaa rauhallisemmin. Sillä kyllä virtaa riitti! Taas...
Isabellan kyhäämät jumppainnarit ei Vilalle ongelmia tuottaneet. Sehän meinasi paahtaa innarilta toiselle ihan suin päin ja kun yli piti mennä, otti kunnon loikan niin kuin siinä olisi ollut korkeakin este.

Isabellaa ensin turhautti suunnattomasti meidän kouhottaminen, mutta lopulta sitäkin alkoi vähän hymyilyttämään se touhu.
Sen jälkeen kun niin minä kuin Matildakin olimme naisen tehtävistä kunnialla päässeet läpi, oli aika lopetella.

"Mä lupaan, että tämän jälkeen otetaan ihan rennosti viikko tai kaks", supatin Vilan korvaan loppukäyntien aikana.
Ainakin minä ottaisin. Isabellahan nyt toki liikutteli tammaansa myös, mutta... Niih...

Rennosti ajattelin ottaa myös valmennuksen jälkeen, joten Vilan hoidettuani lompsin loungeen, nakkasin ratsastuskypärän kaappiini ja suuntasin kahvinkeittimelle hiuksiani haroen.
Matildakin oli siellä ja edelleen vähän luimistelin, koska Jesse ja sen ex.

Istuin kuitenkin alas pöydän ääreen ja Tammilehto vilkaisi minua puhelimensa takaa. Se ei paljoa naureskellut, mutta nyt se ihan varmasti tyrskähti pikkuisen.
"Mitä?" ähkäisin. Tiesikö se musta ja Milasta?! Tiesikö Jessekin!?!
"Nykänen", Matilda sanoi, hörppäsi kahvia ja jatkoi puhelimensa räpläämistä.
"Täh?!"
"Joko olet reissussa ryvettynyt tai sitten vain parturin tarpeessa, koska näytät ihan Nykäseltä", violettihiuksinen nainen mutisi.
"Mitä?" jatkoin ähinääni, mikä sai Matildan pyöräyttämään silmiään turhautuneena. Hetken se naputteli puhelintaan ja ojensi kätensä pöydän yli näyttääkseen kuvaa edesmenneestä mäkihyppääjästä.
Tuijotin kuvaa kulmat kurtussa.
"En tajua..."
"Samanlaiset hiukset", nainen ilmoitti.
Tarrasin naisen käteen ottaakseni puhelimen itselleni ja hetken taistelun jälkeen sain kuin sainkin riistettyä Matildan puhelimen omaan kouraan.
"En mä sun ja Jessen seksiviestejä täältä lue", nauroin kun Matilda melkein syöksyi pöydän yli kimppuuni. Laitoin etukameran päälle omasta puhelimesta ja vertailin omaa hiuskuontaloa Nykäsen kuvaan.

Jep, olin parturin tarpeessa.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 19.05.20 22:22
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 121
Luettu: 6209

Vilan päiväkirja

21.04.2020
#tietähtiin2020 #isbenvalkka

Oli kuukausittaisen Isabellan valmennuksen aika ja oli oikeastaan ihan kiva välillä keskittyä johonkin muuhun kuin TT-kilpailuihin, vaikka kyllähän se kyseinen kisasarja siitä huolimatta pääkopassa pyöri ja kai se vähän valmennuksen kulkuunkin vaikutti, sillä tällä kertaa ei niin himorääkkitreeniä vedetty Isabellan valvovan silmän alla ihan jo siitä syystä, että olimme eilen kotiutuneet Lehtovaarasta.
En tiedä kiukuttiko se Matildaa, koska näytti niin vakavalta, mutta niin kai se näytti lähes aina, vaikka olinkin sen muutamaan otteeseen nähnyt hymyilevän ja jopa vitsailevan!

Isabella piirsi kengän kärjellään viivan pystyesteen eteen ja kertoi kyseisen viivan olevan ponnistuspaikka.
"Laskekaa askeleet tarkkaan ja tulkaa esteelle suorassa linjassa", nainen ilmoitti ja nyökkäsi sitten suuntaani sen merkiksi että minun tulisi aloittaa.

Kolme laukka-askelta ja hyppy...
Niin sen olisi pitänyt mennä, mutta ensimmäisellä yrittämällä kyllä mentiin viivan yli ja Isabella komensi kokeilemaan uudelleen ja se meni paremmin, mitä nyt ei ehkä ihan täysin suorassa linjassa tultu.
Jäin sivuun ravailemaan siksi aikaa kun oli Matildan ja Zelian vuoro ja heidän meno näytti huomattavasti helpommalta kuin meidän vaikka ruunikolla tammalla näytti olevan omat vinkeet mielessään.

Matilda olisi ollut myös todella hyvä lisä Jalaviin Jusun lisäksi, Zeliasta ei kuulema vielä 120cm luokkiin ollut, mutta vuokrasihan violettipää Sokkien Sipsiä, joka kyllä kisasi kyseisellä tasolla Matildan kanssa.
Miksiköhän Ellie ei ollut ihan oikeasti Tammilehtoa kysynyt mukaan vaan oli päätynyt kysymään just multa? Kiian ja Rasmuksen ymmärsin, koska he olivat omissa lajeissaan kovatasoisia ratsastajia vaikkakin miespuolisen henkilön ratsuvalinta TT-kisoihin ei ehkä se kaikkein paras ollut.

En minäkään nyt ihan sysipaska ratsastaja ollut, mutta oli siellä Auburnissa ja Purtseilla paljon parempiakin!
Ehkä Ellie minut mukaan ottamalla ajatteli, että hän ei olisi tuloslistoilla viimeisin meidän tiimistä? Olisin sellainen ns. egon pönkittäjä? Ehkä minua oli kysytty mukaan säälistä?

Tai sitten se vain johtui siitä, että tieto kisoista oli tullut parin päivän varoitusajalla, oli ollut kiire saada tiimi kasaan ja minä olin sillä hetkellä vain sattunut blondin näköpiiriin?
Ken tietää...

"Hyvin meni molemmilla", Isabella totesi valmennuksen päätteeksi.
Vila ei vaikuttanut hirveän väsähtäneeltä muttei se kyllä täynnä energiaakaan ollut. Tammalla oli kyllä kunnon kisakevät tänä vuonna.
Tie Tähtiin minun kanssa ja Ruotsiin se lähtisi heti Hopiavuoresta. Olisin toki voinut lähteä itsekin samalla kyydillä Ruotsiin, mutta töissäkin oli käytävä, joten saapuisin sinne sitte vähän jälkijunassa. Ennen perjantaita kuitenkin...
Ehkä käyttäisin julkisia, sillä Volvon ruttelolle maistui bensa yhtä paljon kuin minulle olut, joten ei olisi kovin halpaa lystiä lähteä sillä ajelemaan.
Nooh, olipa tässä vielä aikaa miettiä ja suunnitella.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 21.04.20 19:53
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 121
Luettu: 6209

Takaisin alkuun

Siirry: