Kellonaika on nyt 29.09.20 13:25

4 osumaa on löytynyt haulle 0

Branin päiväkirja

Vaihtokauppa
13. helmikuuta 2019 #isabellantähdet
kirjoitettu yhdessä @Matilda T. kanssa


Zelia tempoi riimunnarua ja oli riuhtoa itsensä irti. Matildan kasvoilla oli vakava ilme, kun nainen yritti saada nuoren tammansa pois lumipyrystä ehtiäkseen valmennukseen. Töistä lähteminen oli venähtänyt kollegan telottua kätensä, mutta lopulta violettipää oli päässyt livahtamaan tallille vain huomatakseen, että Zelialla oli huono päivä.

Jossain vaiheessa Matilda oli kuvitellut, että Zelian käytös oli tasoittunut puolessa vuodessa, mutta se ajatus hautautui karsinan kuivikkeisiin ruunikon tehdessä koko olemuksellaan selväksi, että kiinnostus valmennusta kohtaan oli pyöreä nolla.

“Hei”, Matilda tervehti Branin karsinan edustalla seisovaa Rasmusta, joka oli huomattavasti pidemmällä ratsunsa varustuksen suhteen. Nainen itse jatkoi matkaansa satulahuoneeseen, josta palasi hyvin nopeasti Zelian varusteiden kanssa.
“Tuo mun eläin on harvinaisen perseestä tänään”, Matilda totesi ohimennen Rasmukselle, jonka kanssa muodosti ryhmän. Tähtöset saattaisivat olla kaukana tämänpäiväisestä liikkumisesta, nainen mietti hiljaa mielessään harppoessaan viimeiset askeleet Zelian karsinalle.

Rasmus vilkaisi luimistelevaa Zeliaa ja sitten Brania, joka puuhasteli riimunnarunsa vetosolmun parissa. Kirjava ori oli tapansa mukaan hyväntuulinen ja valmis hommiin, mutta itsestään Rasmus ei ollut niin varma. Takana oli pitkä päivä töissä - yksi viimeisistä markkinointihommissa, ainakin tällä erää - ja edellisen kouluvalmennuksen epäonnistumiset muistuttelivat olemassaolostaan. Oikeastaan Rasmusta ei huvittanut ratsastaa ollenkaan.

“Mm”, Rasmus ynähti ja taputti jo varusteet päällä odottelevaa Brania. Karvasta nousi pieni pölypilvi; ori pitäisi klipata ennen kisoja. “Mee sä tällä, niin mä kokeilen sitä?”

Matilda oli saanut satulan Zelian selkään ja kääntyi katsomaan Rasmusta. Nainen mittaili hetken katseellaan miestä ja tämän kirjavaa oria, ennen kuin kohautti hartioitaan. Tuskin Bran voisi ainakaan Zeliaa hankalampi ratsastettava olla.

“Okei”, Matilda tokaisi ja nappasi suitset telineestä.

Rasmus nojasi Branin oveen ja nyökäytti päätään. Tuskinpa Isabellallakaan olisi mitään sitä vastaan.

Kun ratsut olivat valmiit, kaksikko suoritti hiljaisen vaihdon. Matilda tuijotti Zeliaa Branin vierestä ja naisen suupieli nykäisi tahattomasti, kun nuori ruunikko esitteli Rasmukselle hapanta naamaansa. Bran pukkasi violettihiuksista käsivarteen kuin alleviivaten sitä, että tässä vaihtokaupassa Matilda taisi olla voittaja.

Matkalla maneesiin Matildan teki mieli kertoa jotain Zelian ratsastettavuudesta, mutta se tuntui vähän turhalta. Nainen oli nähnyt Rasmuksen nousevan Haukankin satulaan ilman sen kummempaa ennakkovalmistelua ja ratsastanut oria rutiininomaisesti - ja hyvin. Bran oli nuori siinä missä Zeliakin, joten liian suurta kulttuurishokkia tuskin tulisi.

Isabella ei sanonut mitään huomatessaan ratsunvaihdoksen, mutta naisen kasvoilta näki, miten tämä punnitsi suhtautumistaan asiaan. Hetken ilmassa leijaili odotus - käskisikö Isabella molemmat omien ratsujensa selkään? Kun perijätär pysyi hiljaa, Matilda seurasi Rasmuksen esimerkkiä ja nousi ratsunsa satulaan.

Ratsukot kävelivät alkukäyntinsä hiljaisuuden vallitessa, kun taas Isabella alkoi luennoida lyhyesti valmennuksen teemasta: tasapainoisista siirtymisistä ja temponvaihteluista. Rasmus oli iloinen, ettei tiedossa ollut mitään sen vaikeampaa. Toisaalta jopa kolmikaarinen kiemuraura oli osoittautunut viime kerralla hänelle ja Branille haastavaksi, joten miehen odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kunhan nyt selässä pysyisi, Rasmus mietti kerätessään ohjat tuntumalle.

Zelia tuntui energiseltä mutta kireältä, ja Rasmus totesi melko pian, että se muistutti nuorta Laraa. Hevonen oli tasapainoinen liikkuja, hyvin herkkä ja vilkkaan oloinen. Samaan aikaan se ei kuitenkaan ollut kovin yhteistyöhaluinen; tamma olisi mieluusti edennyt omaa vauhtiaan hieman pitkänä ja kadota ulkoavuilta kaarteissa. Branin myötä Rasmus oli tottunut hieman yksioikoisempaan ratsastettavaan, jonka kanssa ei tarvinnut olla aivan yhtä tarkkana apujenkäytöstä.

Matilda oli seurannut hetken Rasmuksen ja Zelian työskentelyä, mutta tullut nopeasti siihen tulokseen, että Bran vaati täyden huomion. Isabellan teetättämissä verryttelevissä tehtävissä ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä, mutta Bran vaati ratsastajaltaan hieman uudelleenohjelmointia. Ori liikkui omalla moottorillaan ja vaikutti vireältä, mutta asettui silti helpommin ratsastajan asettamiin raameihin.

Ruunikonkirjavan satulassa istuminen avasi jo valmennuksen alussa Matildan silmiä, koska nainen oli Zelian lisäksi päässyt vain huomattavasti kokeneempien ratsujen selkään. Branin ja Zelian samankaltaisuudet ja eroavaisuudet auttoivat naista arvioimaan tammansa osaamista ja ratsastettavuutta uudessa valossa. Matildan katse lipui hetkeksi Zeliaan, jonka selässä istuvan Rasmuksen kasvoilta näki, ettei tamma päästänyt tätä turhan helpolla.

Branin sivuaskel ensimmäisessä laukannostossa havahdutti Matildan ajatuksistaan. Nuoren orin laukka oli voimakasta ja vaikka nainen oli kuinka rakentanut Zeliaan voimaa ja saanut ruunikon laukkaa paremmaksi, Branin liikkuminen nosti rimaa. Isabellan ohjeistuksella Matilda sai koottua Branin laukkaa muutamaksi askeleeksi ilman, että ori jännittyi, ja päästettyä sen taas pidentämään laukkaansa ennen siirtymistä raviin.

Isabellan ohjeille oli Rasmuksellakin käyttöä. Perijätär oli nähnyt tammaa enemmän liikkeessä ja osasi hyvin vinkata, miten sen saisi pikkuhiljaa paremmin avuille. Zelia ollut ensinkään helppo hevonen taivutella liikkumaan rennosti, mutta selän läpi polkien, eikä asiaa helpottanut se, että Rasmus tunsi tai ainakin oli tuntevinaan Matildan katseen niskassaan alituiseen.

Valmennus tuntui kuitenkin kummasti kuluvan nopeammin kuin aikoihin, ja kun Isabella alkoi ohjeistaa ratsukoita loppuverryttelyä kohden, Rasmus huomasi viihtyvänsä Zelian selässä ihan hyvin. Helppo se ei todellakaan ollut, mutta Rasmus ei ollut varsinaisesti pelännyt haasteita. Samalla hän huomasi kaipaavansa Laraa ja toivovansa, että ehtisi pian tervehtimään sitä Rosengårdeille - sen verran Zelia sitä tosiaankin muistutti. Rasmukselle oli tullut kuuma, ja hänen ratsunsakin kaula oli kostunut hiestä.

“Se riittää tälle kertaa. Kävelkää vaan”, Isabella huikkasi. Nainen kääntyi jo lähteäkseen maneesista, mutta jatkoi vielä olkansa yli: “Seuraavalla kerralla sitten omilla hevosilla, sileälläkin!”

Valmennus oli vilahtanut ohi ennätysvauhdilla, tai siltä se oli ainakin vieraan ratsun satulassa tuntunut. Matilda huokaisi syvään antaessaan Branille pidempää ohjaa.
“Loppukäynnit maastossa?” nainen kysyi Rasmusta vilkaisten.
“Joo”, kuului tuttu vastaus, eikä Matilda aikaillut kääntäessään ratsunsa kohti maneesin ovea.

Bran käveli reippain askelin tienreunaa, joka oli tullut varmasti tutuksi molemmille ratsukoille.
“Miltä se tuntui?” Matilda kysyi Rasmukselta, joka oli jättäytynyt Zelian kanssa taakse. Se kysymys oli poltellut naisen mielessä koko valmennuksen ja vaikka valmennusryhmäläisten kommunikointi oli vähäsanaista, Matilda oli päättänyt rikkoa kaavaa.

“Aika hauska, herkkä”, Rasmus kommentoi lyhytsanaisesti, ja oli sitten hetken hiljaa, ennen kuin lisäsi vielä: “Tästä tulee varmasti kiva. Mites se?”
“Ihan jees”, Matilda vastasi. “Kiitti lainasta.”
“Kiitti sulle”, Rasmus nyökäytti päätään ja hymyili vähän, mutta eteenpäin katsova Matilda ei sitä huomannut.

Keskustelu ei liiemmin ottanut tuulta alleen, mikä ei yllättänyt kumpaakaan. Nuoret puoliveriset kulkivat rauhassa peräkanaa tien laidassa - Rasmuksen mielestä yllättävänkin rauhassa. Kovin pitkälle he eivät menneet, ennen kuin kääntyivät takaisin tallia kohden. Matildan katse viisti ojaa ja nainen toivoi, ettei Zelia haluaisi näyttää kaikkea muuta kuin hauskoja puoliaan Rasmukselle.

“Vaihdetaanko?” Matilda kysyi laskeuduttuaan alas Branin satulasta. Ori yritti kihnuttaa päätään naisen hihaan, mutta tämä onnistui väistämään yrityksen.
“Joo”, Rasmus vastasi Zelian ohjia tarjoten.
“Joo”, Matilda hymähti yllättävän hyväntuulisesti, tarttuen sitten tammansa ohjiin päättääkseen vaihtokaupan.
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 13.02.19 20:31
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Branin päiväkirja
Vastaukset: 42
Luettu: 2071

Zelian päiväkirja

13.2.2019
kirjoitettu yhdessä @Rasmus A.:n kanssa

Zelia tempoi riimunnarua ja oli riuhtoa itsensä irti. Matildan kasvoilla oli vakava ilme, kun nainen yritti saada nuoren tammansa pois lumipyrystä ehtiäkseen valmennukseen. Töistä lähteminen oli venähtänyt kollegan telottua kätensä, mutta lopulta violettipää oli päässyt livahtamaan tallille vain huomatakseen, että Zelialla oli huono päivä.

Jossain vaiheessa Matilda oli kuvitellut, että Zelian käytös oli tasoittunut puolessa vuodessa, mutta se ajatus hautautui karsinan kuivikkeisiin ruunikon tehdessä koko olemuksellaan selväksi, että kiinnostus valmennusta kohtaan oli pyöreä nolla.

“Hei”, Matilda tervehti Branin karsinan edustalla seisovaa Rasmusta, joka oli huomattavasti pidemmällä ratsunsa varustuksen suhteen. Nainen itse jatkoi matkaansa satulahuoneeseen, josta palasi hyvin nopeasti Zelian varusteiden kanssa.
“Tuo mun eläin on harvinaisen perseestä tänään”, Matilda totesi ohimennen Rasmukselle, jonka kanssa muodosti ryhmän. Tähtöset saattaisivat olla kaukana tämänpäiväisestä liikkumisesta, nainen mietti hiljaa mielessään harppoessaan viimeiset askeleet Zelian karsinalle.

Rasmus vilkaisi luimistelevaa Zeliaa ja sitten Brania, joka puuhasteli riimunnarunsa vetosolmun parissa. Kirjava ori oli tapansa mukaan hyväntuulinen ja valmis hommiin, mutta itsestään Rasmus ei ollut niin varma. Takana oli pitkä päivä töissä - yksi viimeisistä markkinointihommissa, ainakin tällä erää - ja edellisen kouluvalmennuksen epäonnistumiset muistuttelivat olemassaolostaan. Oikeastaan Rasmusta ei huvittanut ratsastaa ollenkaan.

“Mm”, Rasmus ynähti ja taputti jo varusteet päällä odottelevaa Brania. Karvasta nousi pieni pölypilvi; ori pitäisi klipata ennen kisoja. “Mee sä tällä, niin mä kokeilen sitä?”

Matilda oli saanut satulan Zelian selkään ja kääntyi katsomaan Rasmusta. Nainen mittaili hetken katseellaan miestä ja tämän kirjavaa oria, ennen kuin kohautti hartioitaan. Tuskin Bran voisi ainakaan Zeliaa hankalampi ratsastettava olla.

“Okei”, Matilda tokaisi ja nappasi suitset telineestä.

Rasmus nojasi Branin oveen ja nyökäytti päätään. Tuskinpa Isabellallakaan olisi mitään sitä vastaan.

Kun ratsut olivat valmiit, kaksikko suoritti hiljaisen vaihdon. Matilda tuijotti Zeliaa Branin vierestä ja naisen suupieli nykäisi tahattomasti, kun nuori ruunikko esitteli Rasmukselle hapanta naamaansa. Bran pukkasi violettihiuksista käsivarteen kuin alleviivaten sitä, että tässä vaihtokaupassa Matilda taisi olla voittaja.

Matkalla maneesiin Matildan teki mieli kertoa jotain Zelian ratsastettavuudesta, mutta se tuntui vähän turhalta. Nainen oli nähnyt Rasmuksen nousevan Haukankin satulaan ilman sen kummempaa ennakkovalmistelua ja ratsastanut oria rutiininomaisesti - ja hyvin. Bran oli nuori siinä missä Zeliakin, joten liian suurta kulttuurishokkia tuskin tulisi.

Isabella ei sanonut mitään huomatessaan ratsunvaihdoksen, mutta naisen kasvoilta näki, miten tämä punnitsi suhtautumistaan asiaan. Hetken ilmassa leijaili odotus - käskisikö Isabella molemmat omien ratsujensa selkään? Kun perijätär pysyi hiljaa, Matilda seurasi Rasmuksen esimerkkiä ja nousi ratsunsa satulaan.

Ratsukot kävelivät alkukäyntinsä hiljaisuuden vallitessa, kun taas Isabella alkoi luennoida lyhyesti valmennuksen teemasta: tasapainoisista siirtymisistä ja temponvaihteluista. Rasmus oli iloinen, ettei tiedossa ollut mitään sen vaikeampaa. Toisaalta jopa kolmikaarinen kiemuraura oli osoittautunut viime kerralla hänelle ja Branille haastavaksi, joten miehen odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kunhan nyt selässä pysyisi, Rasmus mietti kerätessään ohjat tuntumalle.

Zelia tuntui energiseltä mutta kireältä, ja Rasmus totesi melko pian, että se muistutti nuorta Laraa. Hevonen oli tasapainoinen liikkuja, hyvin herkkä ja vilkkaan oloinen. Samaan aikaan se ei kuitenkaan ollut kovin yhteistyöhaluinen; tamma olisi mieluusti edennyt omaa vauhtiaan hieman pitkänä ja kadota ulkoavuilta kaarteissa. Branin myötä Rasmus oli tottunut hieman yksioikoisempaan ratsastettavaan, jonka kanssa ei tarvinnut olla aivan yhtä tarkkana apujenkäytöstä.

Matilda oli seurannut hetken Rasmuksen ja Zelian työskentelyä, mutta tullut nopeasti siihen tulokseen, että Bran vaati täyden huomion. Isabellan teetättämissä verryttelevissä tehtävissä ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä, mutta Bran vaati ratsastajaltaan hieman uudelleenohjelmointia. Ori liikkui omalla moottorillaan ja vaikutti vireältä, mutta asettui silti helpommin ratsastajan asettamiin raameihin.

Ruunikonkirjavan satulassa istuminen avasi jo valmennuksen alussa Matildan silmiä, koska nainen oli Zelian lisäksi päässyt vain huomattavasti kokeneempien ratsujen selkään. Branin ja Zelian samankaltaisuudet ja eroavaisuudet auttoivat naista arvioimaan tammansa osaamista ja ratsastettavuutta uudessa valossa. Matildan katse lipui hetkeksi Zeliaan, jonka selässä istuvan Rasmuksen kasvoilta näki, ettei tamma päästänyt tätä turhan helpolla.

Branin sivuaskel ensimmäisessä laukannostossa havahdutti Matildan ajatuksistaan. Nuoren orin laukka oli voimakasta ja vaikka nainen oli kuinka rakentanut Zeliaan voimaa ja saanut ruunikon laukkaa paremmaksi, Branin liikkuminen nosti rimaa. Isabellan ohjeistuksella Matilda sai koottua Branin laukkaa muutamaksi askeleeksi ilman, että ori jännittyi, ja päästettyä sen taas pidentämään laukkaansa ennen siirtymistä raviin.

Isabellan ohjeille oli Rasmuksellakin käyttöä. Perijätär oli nähnyt tammaa enemmän liikkeessä ja osasi hyvin vinkata, miten sen saisi pikkuhiljaa paremmin avuille. Zelia ollut ensinkään helppo hevonen taivutella liikkumaan rennosti, mutta selän läpi polkien, eikä asiaa helpottanut se, että Rasmus tunsi tai ainakin oli tuntevinaan Matildan katseen niskassaan alituiseen.

Valmennus tuntui kuitenkin kummasti kuluvan nopeammin kuin aikoihin, ja kun Isabella alkoi ohjeistaa ratsukoita loppuverryttelyä kohden, Rasmus huomasi viihtyvänsä Zelian selässä ihan hyvin. Helppo se ei todellakaan ollut, mutta Rasmus ei ollut varsinaisesti pelännyt haasteita. Samalla hän huomasi kaipaavansa Laraa ja toivovansa, että ehtisi pian tervehtimään sitä Rosengårdeille - sen verran Zelia sitä tosiaankin muistutti. Rasmukselle oli tullut kuuma, ja hänen ratsunsakin kaula oli kostunut hiestä.

“Se riittää tälle kertaa. Kävelkää vaan”, Isabella huikkasi. Nainen kääntyi jo lähteäkseen maneesista, mutta jatkoi vielä olkansa yli: “Seuraavalla kerralla sitten omilla hevosilla, sileälläkin!”

Valmennus oli vilahtanut ohi ennätysvauhdilla, tai siltä se oli ainakin vieraan ratsun satulassa tuntunut. Matilda huokaisi syvään antaessaan Branille pidempää ohjaa.
“Loppukäynnit maastossa?” nainen kysyi Rasmusta vilkaisten.
“Joo”, kuului tuttu vastaus, eikä Matilda aikaillut kääntäessään ratsunsa kohti maneesin ovea.

Bran käveli reippain askelin tienreunaa, joka oli tullut varmasti tutuksi molemmille ratsukoille.
“Miltä se tuntui?” Matilda kysyi Rasmukselta, joka oli jättäytynyt Zelian kanssa taakse. Se kysymys oli poltellut naisen mielessä koko valmennuksen ja vaikka valmennusryhmäläisten kommunikointi oli vähäsanaista, Matilda oli päättänyt rikkoa kaavaa.

“Aika hauska, herkkä”, Rasmus kommentoi lyhytsanaisesti, ja oli sitten hetken hiljaa, ennen kuin lisäsi vielä: “Tästä tulee varmasti kiva. Mites se?”
“Ihan jees”, Matilda vastasi. “Kiitti lainasta.”
“Kiitti sulle”, Rasmus nyökäytti päätään ja hymyili vähän, mutta eteenpäin katsova Matilda ei sitä huomannut.

Keskustelu ei liiemmin ottanut tuulta alleen, mikä ei yllättänyt kumpaakaan. Nuoret puoliveriset kulkivat rauhassa peräkanaa tien laidassa - Rasmuksen mielestä yllättävänkin rauhassa. Kovin pitkälle he eivät menneet, ennen kuin kääntyivät takaisin tallia kohden. Matildan katse viisti ojaa ja nainen toivoi, ettei Zelia haluaisi näyttää kaikkea muuta kuin hauskoja puoliaan Rasmukselle.

“Vaihdetaanko?” Matilda kysyi laskeuduttuaan alas Branin satulasta. Ori yritti kihnuttaa päätään naisen hihaan, mutta tämä onnistui väistämään yrityksen.
“Joo”, Rasmus vastasi Zelian ohjia tarjoten.
“Joo”, Matilda hymähti yllättävän hyväntuulisesti, tarttuen sitten tammansa ohjiin päättääkseen vaihtokaupan.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 13.02.19 17:27
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 59
Luettu: 2888

Zelian päiväkirja

30.1.2019

Olin antanut Zelialle eilen vapaata ja siihen oli kaksi syytä: kolmena päivänä satulassa istunut Lauri ja mun extrapitkä työvuoro sairaslomalaista paikaten. Verrytellessäni ruunikkoa maneesissa Rasmuksen kirjavaa ratsua ajoittain vilkuillen - Zelia uhitteli nuorelle orille ja pidin sen mieluusti etäällä juuri siitä syystä - tamma tuntui alusta alkaen letkeältä ja yhteistyöhaluiselta. Mun onnekseni se jatkui verryttelyhyppyihin, joiden aikana olin vielä tavallistakin motivoituneempi Laurin työskentelyä Zelian kanssa seurattuani.

Isabella oli päättänyt laittaa meidät jumppaamaan. Pituushalkaisijaa koristi innari, joka näytti päättymättömältä kahdeksan esteen mitassaan. Osa puomeista lepäsi sokeripalojen päällä, osa tolppien kannattimilla. Sen tehtävän nähdessään tiesi heti, että kävi miten kävi, reisiä hapottaisi valmennuksen päätteeksi.

"Suoraan! Hellitä kädellä! Tue pohkeella!" Isabellan ääni ohjeisti. Vaikka ne olivat itsestäänselvyyksiä, ne unohtuivat helposti, siis aivan liian helposti. Zelia reagoi mun apuihin niin piiruntarkasti, että se myös kiemurteli mun ajatuksen katketessa sekunniksikaan tai liirasi vasemmalle mun painon valahduksen myötä.

Rasmuksen ja Branin työskentely oli näyttänyt hyvältä Laurin opeissa ja näytti nytkin. Mä tosin olin sillä hetkellä suhteellisen tyytyväinen omaankin ratsuuni, joka oli taiteillut innarin alusta loppuun hipaisematta puomiakaan, vaikka osa olikin noussut napakampaan korkeuteen.
"Tällaiset tehtävät ovat hyvää jumppaa niille", Isabella myhäili ilmeisen tyytyväisenä tehtäväänsä. Mä tosin allekirjoitin naisen kommentin täysin ja jos mä olisin ehtinyt kasata sellaisia innarimonstereita omiin treeneihini, olisin tehnyt niin säännöllisesti - pienikin puomien kohotus maasta toi hyvää treeniä nuorelle ratsulle ja vahvisti sen takaosaa.

Innarijumppailun päätteeksi Zelia liikkui niin irtonaisesti, etten mä olisi malttanut siirtää tammaa Isabellan määräämästä loppuverryttelylaukasta raviin. Olin keventänyt istuntaani antaakseni ruunikolle tilaa laukata ja yhtäkkiä jokainen palanen oli tuntunut loksahtaneen paikoilleen. Mun allani oli laukannut viipyilevä, tasapainoinen tamma, jonka tyytyväiset pärskähtelyt olivat vahvistaneet tunnettani siitä, että kehitystä oli tapahtunut sitten viime kesän.

"Käydäänkö loppukäynnit maastossa?" kysyin Rasmukselta, kun Isabella oli säätämässä tehtäviä toiselle ryhmälle.
"Joo", Branin satulassa nököttävä mies vastasi.
"Joo", mä huokaisin takaisin, ennen kuin käänsin Zelian kohti maneesin ovea kiskoen ratsastusloimea paremmin tamman päälle satulasta käsin.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 31.01.19 19:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 59
Luettu: 2888

Branin päiväkirja

666-kaarinen kiemuraura
16. tammikuuta 2019 #isabellantähdet

Joulukuu me oltiin eletty Branin kanssa mukavaa hiljaiseloa. Pikkuori oli tehnyt kivasti töitä Vernerin valmennuksessa viimeistelyviikolla ja mä olin saanut niin hyviä vinkkejä radan ratsastukseen sen kanssa, että itse Cupin viimeisessä osakilpailuissa me oltiin sijoituttu kasikympissä neljänneksi ja metrissä kolmanneksi.

Ruusuke oli tehnyt mut iloiseksi ja ylpeäksi, mutta vieläkin siistimpää musta oli se, miltä Branin ratsastaminen tuntui. Mä olin iloinen ja ylpeä joka kerta kun mä nousin sen satulaan, ja lähes aina entistä paremmalla tuulella kun mä laskeuduin sieltä. Tietystikään joka ratsastuskerta ei ollut pelkkää vaaleanpunaista unelmaa, mutta kaiken kaikkiaan Bran sopi mun käteen niin hyvin ja tuntui niin OIKEALTA, että välillä mä olin varma että kohta se katkaisisi jalkansa tai kaikki menisi muuten päin seinää. Koska ainahan kaikki meni.

Mutta niin vain vuosi vaihtui, ja Bran oli edelleen terveenä ja loman jäljiltä entistä motivoituneempana ja halukkaampana oppimaan, ja mä pursusin intoa ja ideoita. Vaikka mä en ollut ihan varma, miten pitkään Bran olisi mulla käytössä ja mitä sitten tapahtuisi, mä olin päättänyt vaientaa mun pahimpaan varautuvat katastrofiaivot ja nauttia siitä, mitä mulla oli.

Mulla oli myös uusi valmennusryhmä. Sen nimi oli Isabellan tähdet ja se sisälsi mut ja Branin sekä Matildan ja Zelian. Mä en voinut olla näkemättä kokonaisuudessa pientä tilannekomiikkaa.

Komiikka oli kuitenkin kaukana meidän ensimmäisestä valmennuksesta, joka oli sileän tunti. Isabella oli päättänyt aloittaa vuoden skarpisti ja laittoi mut ja Matildan ratsastamaan 666-kaarista kiemurauraa suunnilleen koko tunnin. Bran joko taipui mutta ei suoristunut, tai suoristui mutta ei taipunut, ja kun sillä loppui inspiraatio, alkoi sekoilu.

Ja kun sekoilu alkoi, multa loppui moti, ja mä vaan mietin miten helpoiten saisin keploteltua itseni johonkin ryhmään joka EI sisältänyt kouluratsastustunteja, ikinä.

Matilda ratsasti vähän kireän oloista Zeliaa suu tiukkana viivana, eikä sanaakaan vaihdettu sillä tunnilla eikä sen jälkeenkään, sillä mä vähän luulin että me molemmat oltiin yhtä tympiintyneitä armaiden nuorten ratsujemme suorituksiin. Isabella yritti kannustaa meitä ottamaan tehtävän kotiläksyksi eikä sortunut huutamaan, vaikka aihettakin olisi saattanut olla, mutta varmaan kaikille meistä jäi vähän synkkä fiilis viidakon tähtösten ensimmäisestä kokoontumisesta.

Mutta valmennuksen jälkeen mä lähdin Branin kanssa vielä kävelemään maastoon ja siinä talvista ihmemaata katsellessani päätä puristava kouluratsastusvanne vähän hellitti ja elämä (kuvaannollisesti) kirkastui. Viikonloppuna mä menisin tapaamaan Hannia ja keskustelemaan lisää sen tarjoamasta työstä – oliko se sitten työhaastattelu vai ei, sitä mä en tiennyt, mutta kuitenkin. Ja kiireinen Isabellakin oli valmennuksen jälkeen huikannut, että voitaisiin joku päivä istua alas ja katsoa kevään kisojen aikatauluja.

Varmaan mun pitäisi pian ilmoittaa isällekin, että se saisi aloittaa rekryn, mutta sitä mä kieltäydyin murehtimista juuri nyt. Äkkiäkös se yhden markkinointi-ihmisen Murronmaan kokoisesta kaupungista kaivaisi mun, valeasiantuntijan, tilalle.
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 17.01.19 20:11
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Branin päiväkirja
Vastaukset: 42
Luettu: 2071

Takaisin alkuun

Siirry: