Kellonaika on nyt 25.01.22 1:02

1 osuma on löytynyt haulle 0

How to ADHD | Ginevra V.

15.05.2019
rutiineja
#innanhaaste8

Linnunlaulu tunkee mun korviini kesken parhaimman unen. Silmiä avaamatta mä painan puhelimen näytöltä – toivottavasti vartin – torkun päälle ja käännän kylkeä kiskoen peittoa vähän paremmin päälle.

Se tuttu linnunlaulu alkaa taas. Huokaisen, raotan vähän silmiäni. Vilkaisen kelloa ja painan kymmenen minuutin torkun päälle. Palaan takaisin puolikoomaiseen olotilaani.

Kolmannella kerralla havahtuminen on jo vähän helpompaa. Mä saan jopa selvää kellosta. Se on kakskytviis yli kymmenen. Painan vielä viisi minuuttia torkkua ja suljen silmäni. Ihan hetkeksi. Ajattelen mukavia asioita, yritän saada kiinni viimeöisistä unista. Kellon soidessa viimeisen kerran mä olen jo melkein hereillä. Lampaiden metsästäminen puhelimen näytöltä ottaa silti hetken, mutta lopulta mä saan herätysäänen sammumaan.

Nousen hitaasti ylös sängystä ja raahustan kylpyhuoneeseen. Avaan suihkun auki ja alan pestä hampaitani. Mun silmiin osuu muovinen lääkepurkki jossa lukee sinisin kirjaimin concerta. Mä tuijotan purkkia hetken. Toisenkin. Havahdun siihen että hammasharja roikkuu mun suusta ja suihku on päällä. Mä kiirehdin hampaiden pesun kanssa ja kurotan sitten lääkepurkin käteeni. Se tuntuu huolestuttavan kevyeltä ja muistan taas, että se on ollut tyhjä varmaan viikon. Mun tarvis ihan vakavissaan poiketa apteekissa. Lasken hammasharjan mukiin ja menen suihkuun.

Kello on melkein puoli kaksitoista kun mä pääsen alakertaan. Äiti on onneksi jättänyt mulle valmiiksi ladatun kahvinkeittimen. Käännän sen päälle ja kahvin tippumista odotellessa mä alan metsästää mun tavaroita. Auton avaimet on eteisen pöydällä, läppärin mä oon unohtanut puoliksi sohvan alle. Reppu on mulla yläkerrassa, mä juoksen hakemaan sen sieltä. Mun huoneessa mä katon ympärilleni, mutta en nää mitään tärkeetä. Palaan alakertaan ja kaadan itselleni kupin kahvia. Mä menen terassille istumaan.

Kauaa mä en ehdi istua kun mun maha murahtaa. Ois pitänyt tehdä ruokaa. Mä nousen, jätän kahvin siihen ulos ja menen kaivamaan kaapista leipätarvikkeet. Siellä keittiössä ollessani mä vilkasen tyhjän kahvinkeittimen suuntaan ja huokaisen. Mä mietin että eikö se äiti muistanut tänään jättää mulle kahvia. Kaivan jääkaapista kookosmaitojuoman ja tiskikaapista ison mukin. Kippaan purkin jämät siihen ja heitän sen mikroon. Lämpenemistä odotellessani mä teen itselleni pari leipää ja kaivan samalla suklaakuution heitettäväksi mun kookosmaitoon. Kun mikro kilahtaa sammumisen merkiksi, mä kurottaudun ottamaan mukin ulos, tiputan suklaakuution sekaan ja taiteilen terassille kuuma muki toisessa ja leipälautanen toisessa kädessä. Ulos päästyäni mä näen mun kahvimukin, enkä tiedä pitäiskö mun kirota vai ei. Mä päädyn istumaan huokaisten alas ja syömään aamupalani.

Kesken aamupalan mun puhelin pitää meteliä. Mä vilkasen sitä. Näytöllä lukee caps lockilla kirjoitettuna että lähtö on vartin päästä. Mä vilkaisen mun kahvia ja sitten mun kaakaota. Mä en ole ehtinyt edes aloittaa niitä. Nousen ylös ja etsin mulle keittiöstä termospullon, johon mä kippaan kahvin ja kaakaon sekaisin. Vien likaiset kupit keittiön altaaseen ja alan vielä käydä läpi mun tavaroita. Mä en löydä avaimia käsilaukusta ja mä alan paniikissa etsiä niitä muualta: jääkaapista, lusikkalaatikosta, taskuista, mikä nyt mieleen tulee, mutta mä en löydä niitä mistään. Mua turhauttaa ja mä saatan huutaa ääneen. Sitten mä tyydyn vaan mutisemaan kirosanoja saksaksi samalla kun tarkistan että edes lompakko on mukana ja valitsen samalla taksin numeroa. Sitä lompakkoa tarkistaessani mä huomaan mun avaimet siellä käsilaukussa lompakon alla. Mua naurattais jos mua ei ärsyttäis niin paljon. Puhelin ilmoittaa että pitäis olla menossa jo ja mä juoksen kiskomaan kengät jalkaan ja nahkatakin niskaan.

Mä ajan vähän liian lujaa. Mulla on kiire, oon myöhässä ja mun kaasujalka on raskas. Mun onneni on, ettei vastaan tuu poliiseja tai kameratolppia. Onneksi mä en asunut Saksassa niin kauaa, että olisin saanut ajokortin. Muuten olisin ehtinyt tottua autobaanoihin ja Suomessa ajaminen olis tuskallista. Mun stereot huudattaa metallia ja mä hörpin mun kaakaokahviani. Kampuksen pihalle pysäköidessäni olen vaan vartin myöhässä, mikä mun mittapuulla on täysin ajallaan. Mä kiirehdin käytävien läpi oikeaan luentosaliin ja istahdan takariviin reunapaikalle.

Se päivä kuluu luennoilla. Mä yritän keskittyä, mutta mun ajatukset karkailee. Sitten mä karkailen. Mulla olis projekteja tehtäväksi, mutta mua ei jaksa kiinnostaa. Deadline ei oo vielä niin lähellä, että mä muistaisin ajatella niitä. Kun mun ajantajuni on now ja not now, ne menee not now -osastoon.

Se onni mulla on mukana, ettei mun tarvi viettää ihan koko iltapäivää luennoilla. Mä pääsen tallille jo ennen kuutta. Mä en aja ihan niin lujaa kun yliopistolle mennessä, mutta hitaus ei ole mun suosikkiasioita ja ylinopeutta esiintyy ihan varmasti. Auburnin parkkipaikalla mä hylkään mun repun autoon ja kaivan jostain takapenkin romukasasta mun tallitakin, ratsastushousut ja -kengät. Tavarakasa sylissäni mä marssin loungeen ja vaihdan mun vaatteet. Sen jälkeen mä keitän itelleni kahvia. Mä näin kyllä porukkaa tallin puolella ja pihallakin, mutta mun kahvituokion aikana kukaan ei eksy loungeen asti. Niin mä vaeltelen kahvikuppeineni ympäriinsä, läikytän vähän kahvia lattialle ja pohdiskelen syntyjä syviä. Mennessäni mä ehkä muistan pyyhkiä läikyttämäni kahvin. Yleensä en, mun ajatus on karannut jo tärkeämpiin aiheisiin. Mukin mä sentään pesen.

Tarhassa Rilla kävelee mua vastaan. Mä hymyilen sille, juttelen vähän. Pujotan riimun päähän ja vien hevosen tammatallin sisäpihalle. Kiinnitän sen puomiin ja alan harjata. Pitkiä ja voimakkaita harjanvetoja. Pöly ja irtokarvat pöllyävät vaan kun mä määrätietoisesti ja tehtävääni uppoutuen vietän pitkän tovin Rillaa puunaten. Samalla mä juttelen tammalle päivän kuulumiset, syvälliset ajatukset, tulevaisuuden suunnitelmat, etenkin sen miten mä odotan kesän purjehduksia ihan älyttömästi. Oikeesti. Siitä on taas monta kuukautta kun oon nähny purjeveneen muuten kun kuvissa. Kaipaan sitä tunnetta kun saadaan uudella porukalla isopurje ekaa kertaa nostettua ja mennään lujaa, hypätään keulapuomilta uimaan, oksennetaan kilpaa, istutaan yövahdissa tuijottamassa tähtitaivasta kun muuta ei nähdä ja purjeditaan vaan asteluvun mukaan. Kun on kylmää ja kurjaa, sataa vettä ja kaikki on alusvaatteitaan myöten läpimärkiä, mutta silti kaikilla on kivaa koska porukka on hyvä.

Mä palaan takaisin Auburniin vasta kun joku sanoo jotakin. Ei mulle, mutta toisen ihmisen läsnäolo palauttaa mun kauas karanneet ajatukset takaisin siihen missä nyt seison. Huokaisen vähän surumielisesti ja heti perään vakuuttelen Rillalle, että kyllä mä siitäkin tykkään, ei sen tarvi olla huolissaan. Sitten mä palaan höpöttelemään kevyemmistä aiheista.

Illalla kun mä ajan tallilta kotiin, mä teen nälkäkuolemaa. Matkalla meinaan poiketa hakemaan ruokaa jostakin, mutta äiti soittaa ja sanoo että se on tehnyt iskän kanssa ruokaa. Niin mä ajan suoraan kotiin, parkkeeraan mun auton meidän pihalle vähän syrjään, koska oon viimenen joka lähtee aamulla. Kotona, kun mä avaan oven, mua on vastassa meidän länsisiperianlaika Siru, joka hyppii vähän turhan innokkaasti mua vasten. Mä nauran sille ja komennan sen alas. Se oli huono metsäkoira ja tuli meille kodinvaihtajana. Meillä siitä on kuoriutunut ihan kiva seurakoira. Äiti harrastaa sen kanssa tokoa ajanvietteeksi.

Kun mä oon saanut kengät pois, Siru kiikuttaa mulle porolelun. Mä leikin sen kanssa hetken, ennen kun äiti tulee ja muistuttaa mua ruoasta. Mä rapsutan koiraa ja painun käsienpesun kautta keittiöön. Illan ruokana on nuudeliwokki ja iskä on tehnyt jälkiruoaksi marenkia. Me istutaan yhdessä pöydän ääreen ja jutellaan siinä ruokaillessa päivän kuulumiset. Tiskikoneen täyttö jää mun harteille, koska en ruokaa ollut laittamassa. Vähän pitkin hampain ja hitaasti mä sen teen, mutta ei muukaan auta.

Ruoan jälkeen mä menen huoneeseeni, avaan koneen ja alan kattoa mun projekteja. En oikeesti, avaan vaan Netflixin, kaivan itelleni jonkun sarjan ja teen kymmentä muuta asiaa pari tuntia.

Yhdentoista kieppeillä mä otan ja nousen viemään Sirun  lenkille. Ulkona on mukavan viileää ja hiljaista. Mä en tee etukäteen mitään suunnitelmaa vaan me kävellään ja juostaan sen mukaan miten mieli tekee. Siinä aamuyöstä joskus yhden aikaan me sitten palataan takas kotiin. Siru painuu lepäämään ja mä suuntaan taas huoneeseeni. Nakkaan puhelimen lataukseen ja alan lukea kirjaa. Joskus kolmen maissa mä nukahdan se kirja kädessäni sängyn viereen lattialle. Jossain vaiheessa aamua mä kiipeän sänkyyn odottamaan taas kellon soimista.
kirjoittaja Ginevra V.
lähetetty 24.05.19 23:43
 
Etsi: Spin off
Aihe: How to ADHD | Ginevra V.
Vastaukset: 10
Luettu: 608

Takaisin alkuun

Siirry: