Kellonaika on nyt 14.08.20 17:17

2 osumaa on löytynyt haulle 0

Yhtenä iltana | Rasmus A.

Siellä sun täällä
29. maaliskuuta 2020 #kevatpaivantasaus #jusmus #coral

Mä olin päättänyt olla lähtemättä Sokan siskosten hääteemaisiin after ride -juhliin jo kauan ennen itse kisoja, mutta heikohkot tulokset perjantaina eivät suoranaisesti kohottaneet mun mielialaa. Easy oli niin surkea, että vaikka mä olin taas pallotellut ajatusta sen myynnistä, saatoin unohtaa ne mietteet – kukaan ei ikinä ostaisi oria, josta ei olisi vielä opetusmestariksi mutta joka ei myöskään esittänyt kerta kaikkiaan minkäänlaista lahjakkuutta. Isabella taas varoitteli mua Cavan huonosta ratsastettavuudesta eikä ollut väärässä, sillä melkoiseksi vetokilpailuksi ja kahdeksaksi virhepisteeksi sen rata sitten kuitenkin meni.  

Pienen ilonpilkahduksen muuten niin ankeaan päivään tarjosi Carri, joka hyppäsi tyylikkään perusradan kahdenkympin luokassa. Se oli höyhenkevyt ratsastaa ja esitteli niitä itselleen tyypillisiä katapulttimaisia hyppyjä, joissa mä en edelleenkään osannut täysin istua, mutta jotka antoivat selkään huikean tunteen skoupista ja energiasta. Ehkä mä olin puhtaasta perusradasta vähän liian tyytyväinen, sillä uusinnassa jäin hitusen matkustelemaan ja toin Carrin säännönmukaisesti niin huonoihin paikkoihin, että se otti pari puomia vaikka yrittikin parhaansa mukaan vetää koipensa yli esteistä. Nopea se kuitenkin oli, joten tuloksissa me kiilattiin juuri ja juuri Josefinan edelle – jolla muuten meni koko kisapäivä huomattavasti kelvollisemmin kuin mulla.  

Oli miten oli, niin ikään hevosten ja ratsastamisen täytteisen lauantaipäivän jälkeen mä olin erinomaisen tyytyväinen, kun sain lysähtää sohvannurkkaan murehtimaan edellispäivän kisatuloksiani sen sijaan, että olisin alkanut selvittää mitä valkoista päällepantavaa mulla todella oli (vastaus: ei mitään paitsi sukat). Josefina livahti suihkuun ja sieltä ulos päästyään alkoi valmistautua pikavauhtia hiukset vettä valuen, sillä ilmeisesti Aliisa oli kerrankin ajoissa.

”Etkö sä varmasti halua tulla?” Josefina vielä kysyi hiuksiaan näpertäessään ja vilkaisi mua peilin kautta.
”En varmasti”, mä hymähdin. ”Amanda heittäisi mut kuitenkin ulos pukukoodin rikkomisesta. Ja huomenna kisatkin.”
”Niin no”, Josefina irvisti, sillä sekin oli ilmoittautunut Ruunaankoskelle. ”Onneksi mulla ei ole kuin Granni huomenna. Enkä mä pitkään ole.”
”Pidä hauskaa”, mä toivotin, ja Josefina kääräisi itsensä pikavauhtia takkiinsa, työnsi kengät jalkoihinsa ja paukkasi pihalle. Mä avasin sipsipussin ja tunsin tehneeni hyvän päätöksen.

Siltä se tuntui myös seuraavana päivänä, kun Josefina ”en mä pitkään ole” Rosengård, joka ei ollut koskaan selvinnyt edes kotiin saakka, vaikeroi huonoa oloaan hevosauton etupenkillä. Mä en muistanut nähneeni sitä krapulassa pitkiin aikoihin, ja koska itse olin kesäaikaan siirtymisestä huolimatta mieli kirkkaana ja valmiina päivän koitoksiin, mä koin koko jutun aika huvittavana.

Sitten keskustelu tosin sai omituisia käänteitä, kun Josefina kertoi vaivautuneena nukkuneensa Robertin vieressä.

”Mutta - mutta en silleen……….. seksuaalisesti”, se sanoi hiljaa. “Koska en tahtoisi. Ei sekään. Aliisa kertoi että se on homo, niin, siksikään, ja ei siis mitenkään muutenkaankaan. Mutta koska se kuitenkin oli mun huone ja, rutiini, ja Aliisa komensi ja menin, ja, ja, ja. Mä en tiedä miksi se tuli mun viereen. Niin.”

Mä olin hetken verran hiljaa, kun prosessoin tätä lausuntoa, ja Josefina näytti kerrassaan kurjalta. Mä en edelleenkään ollut erityisen ilahtunut Robertista, joka paitsi vaikutti jotenkin ylimieliseltä, oli myös savustanut Josefinan omasta kodistaan. Turha mainita että asiat olivat sittemmin kääntyneet paremmin kuin hyvin päin, sillä nythän mä asuin Josefinan kanssa meidän yhteisessä kodissa, mutta oli miten oli – päätös ei olisi ollut Robertin tai Aliisan tehdä.

”Hmm, okei”, mä vastasin. ”Sepäs vieraanvaraista tältä Robertilta.”

”Aliisa ei jaksanut sijata sohvaa, kun se tuli vain viemään mut niille, ja meni sitten takaisin Krouviin. Enkä mä herännyt kun ne tulivat, mikä on kyllä sinällään ihme, kun Aliisa kuitenkin… No mutta, niin, me tosiaan vain nukuttiin”, Josefina selitti nopeasti, ja mä taputin sitä polvelle jokseenkin kömpelösti.

”Eihän se mitään”, mä sanoin. ”Toivottavasti sait nukuttua. Ei ole hyvä hypätä 130-ratoja darrassa.”

Josefina tosin osoitti senkin vääräksi – Granni tuli toiseksi kahdessakympissä ja oli ensimmäinen ei-sijoittunut kolmessakympissä, mikä oli paljon paremmin kuin mun kisatulokset kummallakaan hevosella ja sai mut jälleen kerran potemaan lievää alemmuuskompleksia. Easy tosin petrasi perjantaiseen nähden ja sai ehkä joitain lahjakkuuspisteitään takaisin, ja ehkä mä saisin sen sittenkin joskus myytyä. Carri otti taas uusinnassa yhden puomin, mikä meni mun piikkiin, mutta muuten mä olin sen tekemiseen kohtuullisen tyytyväinen.

Siitä mä en ollut ihan varma, oliko meidän yhteistyö jo sillä tasolla, että me voitaisiin parin viikon päästä siirtyä jo 130-luokkiin. Mä halusin kovasti tavoitella Ruunaan Maljaa nyt kun mulla viimein oli hevonen, jolta ei loppuisi kapasiteetti kesken, mutta oliko vielä liian aikaista? Sitä mä en osannut sanoa, mutta toivoin, että Pirkko Repo osaisi. EM-pronssimitalisti Repo valmentaisi meitä tiistaina, jolloin mä taas ajelisin Carrin kanssa Ruunaalle, ja toivoin, että se laittaisi viimeiset puuttuvat palaset meidän yhteistyössä paikalleen.

CORAL
27.3. Kalla Cup Kevätpäiväntasaus - esteratsastus - 120cm - sijoitus 15/25, 0-8vp
29.3. Ruunaankoski - esteratsastus - 120cm - sijoitus 8/19, 0-4vp

EASY
27.3. Kalla Cup Kevätpäiväntasaus - esteratsastus - 90cm - sijoitus 28/28, 12vp
29.3. Ruunaankoski - esteratsastus - 100cm - sijoitus 8/19, 0-4vp
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 30.03.20 17:23
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 52
Luettu: 2300

Yhtenä iltana | Rasmus A.

Uusia koteja
6. maaliskuuta 2020 #jusmus #coral

Mä olin ollut viime hetkiin saakka ihan varma, että Coral ei loppujen lopuksi tulisikaan mulle. Alexander palaisi Ruotsista ja alkaisi ratsastaa sitä taas itse; tai Susanne tulisi järkiinsä ja kieltäytyisi tekemästä hyväntekeväisyyttä; tai me erottaisiin Josefinan kanssa jostain syystä muuttoviikonlopun paineessa ja Arne tappaisi mut, koska olin saanut Josefinan surulliseksi, sen sijaan että antaisi mulle hevosen. (Vai olisiko se niin onnellinen siitä, että sen tytär olisi viimein vapaa hankkimaan paremman miehen, että antaisi mulle kaksi tai kolmekin hevosta?) Mä olin ollut skeptinen vielä sittenkin, kun me perjantai-iltapäivänä Josefinan aamuvuoron jälkeen lähdettiin ajamaan kohti sen kotikartanoa. Me oltiin moikattu Laraa ja kahviteltu Arnen ja Susannen kanssa hyvin pikaisesti, ja koko ajan mä olin vain odottanut pommin putoamista. Sitten me oltiin allekirjoitettu paperi Coralista, ja kun asiasta oli mustaa valkoisella se alkoi tuntua hitusen todellisemmalta, mutta ei vieläkään täysin.

Jotenkin vasta, kun me oltiin Coral kyydissä varovasti körötelty koko pitkä matka takaisin Kallaan ja Keinupuun hevostallille, ja saatu ori tavaroineen purettua uuteen kotiinsa, mä aloin ymmärtää että se oli todella onnistunut. Mä olin saanut mielettömän hienon hevosen käyttööni mielettömän hyvällä diilillä, kiitos mun anteliaiden appivanhempien, ja mä olin saanut majoitettua sen ilmaiseksi Hanni hevoskauppiaan tallille, kun olin luvannut tehdä jonkun tallivuoron kuussa. Loput olisi vain mun omista taidoista kiinni.

Olisiko Coral ensimmäinen hevonen, jonka kanssa mä lopulta pääsisin kipuamaan 140-luokkien haamurajan yli ja kohti isompia luokkia ja isompia kisoja? Ehkä, ehkä ei – vielä ei voinut sanoa mitään. Mutta kovasti mä kyllä toivoin.

”Pitäisiköhän sitä kutsua jollain lempinimellä?” mietin ääneen katsellessani oria, joka pyöri karsinassa vähän levottomana ympyrää ja puhahteli toisella puolellaan majoittuvalle ruunalle. Coralin uusi seinänaapuri ei ollut orista innoissaan ja sen korvat painuivat tiukkaan luimuun joka kerta, kun Coral vain katsoi siihen päinkään, mutta mä olin varma että kaksikko asettuisi kyllä pian.

”Ai niin kuin vaikka… Ralli?” Josefina ehdotti viattomasti. Mä makustelin nimeä suussani, mutta ei se tuntunut sen sopivammalta kuin hevosen oikea nimikään. Cora? Ei, mulla oli ollut sen niminen tallikaveri joskus Ruolammen aikoina. Ali? Ora?

”Carri?” mä heitin. ”En tiedä, muistuttaako se vähän liikaa Callea?”

”Se voisi olla Kari, jos Ismo ei olisi jo vaihtanut nimeään”, Josefina naurahti.

”Ehkäpä me jätetään tää nimiasia hautumaan”, mä vastasin ja nappasin Josefinan kainaloon. Me jätettiin karsinassa ympäri pörräämisen lopulta lopettanut Coral napsimaan iltaheiniään ja suunnattiin autolle ja sillä kotiin: meidän omaan, yhteiseen, vielä vähän keskeneräiseen mutta silti jo tutulta tuntuvaan kotiin. Josefinan kanssa asuminen oli entistä ihanampaa nyt, kun meillä oli paikka joka oli molempien yhtä paljon ihan alusta saakka, ja kun oli tilaa levitellä tavaroita muuallekin kuin toistensa päälle. Siellä me puuhasteltiin kuin mikäkin vanha aviopari laittaessamme paikkoja hiljalleen kuntoon; ehkä Einon ja Eeditin henki oli tarttunut talosta meihin. Mitä seuraavaksi? Pitäisikö meidän hankkia yhteinen poni?
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 05.03.20 19:18
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 52
Luettu: 2300

Takaisin alkuun

Siirry: