Kellonaika on nyt 17.01.22 9:49

1 osuma on löytynyt haulle 9

Valerien päiväkirja

14. marraskuuta 2017 - #9 #valerienpäiväkirja

Valerie riekkui pitkän liinan varassa lumisen hiekkatien laidasta laitaan. Kirosanojen saattelemana ohjailin ja pidättelin vilkasta nuorikkoa, jolla oli mielessään kaikkea muuta kuin rauhallinen kävelylenkki. Ylisuuri viltti hulmusi raisujen askelien mukana tuulessa, ja jouduinkin oikomaan sitä useampaan otteeseen takaisin paikalleen.
Reilu puolituntinen napsahti nopeasti täyteen liinassa tempovan tamman takia. Valerien kiirehtimisestä ei enää ollutkaan haittaa, kun kellon löi tasalukemaa. Tallilla meitä jo odoteltiinkin itse ammattilaishierojan toimesta.

"Tässä olis tämänpäivän asiakkaasi", totesin Iivarille ja kiinnitin voikon hoitopaikalle molemminpuolin kiinni. Riisuin beigen enkkuviltin tamman selästä sillävälin, kun Iivari tarkasteli katsellaan hevostani.
"Mjahas. Taitaa olla nuoren ensimmäinen kerta", mies sanoi ehkä mielestäni hieman ajattelemattomasti. Minulla taisi olla liian kaksimielinen ajatusmaailma. Hänen tapansa ilmaista asia sai minut nielemään naurahdukseni.
"Joo, näkyykö se?" Vastasin varovasti, sillä en todellakaan ennen Auburniin tuloa ollut antanut kenenkään ammattilaisen hieroa herkkänahkaista neitokaistani.
"Näyttää hieman toispuoleiselta. Mutta eiköhän se saada korjattua", hän sanoi nostellessaan hihoja. Valerie loi mieheen arvioivan katseen. Se säpsähti maskuliinisen voimakasta kosketusta, mutta osaavissa käsissä rauhoittui hyvin pian nauttimaan hemmotteluhoidosta.
Istahdin katselemaan hierojan työskentelyä ja välillä olin sisäisesti varpaillani, kun Valerie veti korviaan luimuun tai nosteli takakoipeaan kokeilevasti. Mies otti ronskin ottein kiinni herkkää tammaani hännästä, milloin pelkäsin Iivarin viimeistään pääsevän hengestään. Hän nykäisi oikein kovasti kermanvärisistä jouhista ja sai Valerien silmät suurenemaan päässä. Sydämeni jätti lyöntejä välistä, mutta Iivari lääppi sabinovoikon takapäätä rennon tottuneesti.
"Nyt pitäis olla paketti taas kasassa", jo varttunut mies sanoi työhönsä tyytyväisenä minulle, taputtaessaan Valerien korkealle kavunnutta kaulaa. Kiittelin miestä tuhannesti avusta, vuoratessani veteläksi venähtäneen tammani yli-isoon enkkuvilttiin. Tamma vaikutti väsyneeltä, joten koin parhaaksi työntää sen karsinaan nojailemaan raukeaa oloansa.

Ei treeniä kahteen päivään, mitäs sitten? Nostin tiskialtaalla lojuneen vanhan mutta siistin kahvikupin, ties kenen, ja join siitä kaikessa rauhassa uudet sumpit. Aikomuksenani oli olla vielä jotenkin hyödyllinen ihminen, mutten vielä tiennyt tarkalleen miten. Ideariihi pysähtyi välittömästi nähdessäni mustaa kouluhevosta talutettavan maneesiin. Minullahan oli vielä kamerakin kaapissa pölyttymässä laidunlaukkojen jäljiltä!
Lampsin viheltäen lämpimään ratsastushalliin, missä jähmeä puoliverinen vei ratsastajaa kuin sätkynukkea. Murahdukset ja raipaniskut kantautuivat korviini ratsukon suunnasta. Istuuduin katsomoon säätelemään kameran asetuksia sellaisiksi, että ne toisivat liikeratojen parhaat puolet esiin. Enhän minä millekään ammattikuvaajalle vertoja vetänyt, mutta osasin sentään painaa videon kuvaamaan.
Ratsukko taisteli johtajuudesta ankarasti keskenään. Pidin kameraani kuvausvalmiuksissa siltä varalta, kun/jos tulisi vielä sopivia pätkiä kuvattavaksi, niinkuin Tilda oli aiemmin minulta ja Jonathanilta toivonut. Saamansa pitää.

"Kuvaatko sä mua?" Tilda kysyi epäilevästi jykevän oriin selästä, pysähtyessään katsomopäätyyn mustan orhin kanssa. Kouluratsukon meno oli hetkittäin näyttänyt jo ihan sopivalta materiaalilta kuvattavaksi.
"Kukapa ei noin hyvännäköistä parivaljakkoa tahtoisi ikuistaa", totesin kamerani takaa, ystävällisesti hymyillen. Musta kouluratsu kuopaisi kaviollaan ilmaa tyytymättömänä, maneesin hiekat pölähtäen. Tilda patisti oriin takaisin liikkeeseen ja viittoi minua nousemaan katsomosta kyhjöttämästä. Nappasin vaatimattoman kamerani mukaan ja kipitin laajan kentän keskeen, missä minulla oli tilaa kuvata yksityiskohtaisesti vaikka Fellun häntäjouhien tuuheutta, mikäli Tilda halusi.
Voittaja oli selvillä. Tilda sai vahvaluontoisen oriin hallittua erikoisen hyvin. Fellusta huokui tulinen temperamentti, joka näkyi sen temmokkaissa askellajeissa. Ravin kaksitahtisuus oli ilmiselvää, eikä mikään jalka laahannut perässä vaan teki ahkerasti töitä lihaksikkaan rungon alle polkien. Laukallaan ratsukko sai pääni pyörryksiin lisäyksineen ja kokoamisineen.
Ei sinänsä, ratsukko näytti hyvältä syystäkin. Tilda käytti apujaan hyvin eleettömästi, kuten kouluratsastajan täytyikin. Ja no, nainen näytti muuten vaan hyvältä, en voinut kiistää sitä. Hän miellytti silmääni erityisesti istuessaan alas hyvin korkeaa, koottua ravia. Tietysti Fellukin oli ilo silmälle kohdistaessaan ärhäkän energiatulvahduksensa työntekoon.

Havahtuessani takaisin maan, tai oikeastaan maneesin, pinnalle kamerani roikkui kaulassa kuvaten omia kengänkärkiäni. Olin lumoutunut kouluratsastajasta, siis ratsastuksesta niin, että olin hiljalleen vaipunut villien ajatusten suuren kuplaan.
"Näyttääkö edes hyvältä?" Vaaleaverikkö kysyi pidätellessään intoonsa korskuvaa kouluhevosta.
"Tottakai", vastasin hivenen liian innokkaasti ja korjasin sittemmin sanojani, nostaen kameran kaulaltani katseltavaksi.
"Tai siis joo", sanoin pannessani videon pyörimään. Kootut laukka-askeleet kumisivat kameran näytöllä täyttäen maneesin äänellään ja Tilda näytti eläytyvän ratsunsa menoon sataprosenttisesti. Ratsukon saumaton yhteistyö oli kerrassaan silmiähivelevää.
"Näytä mullekin", nainen huikkasi hengästyneen vanhushevosen selästä. Tiesin Tildan olevan tarkka siitä, mitä aikoi instagramissaan julkaista, joten minun oli varmasti ikuistettava vielä tusina samanlaisia pätkiä. Minua hirvitti mennä niin lähelle äkkipikaista Fellua, joten ojensin kameran pitkälle naiselle vähän kauempaa.
"Itseasiassa, tää on oikein mainio. Loppua lukuunottamatta", Tilda hymähti tyytyväisenä ja ojensi minulle kameran takaisin. Nappasin sen äkkiä oriin mulkoilevan katseen takia ja askelsin taaksepäin.
"Kuvaa uusi", nainen kyykytti minua kääntäen Fellun takaisin uralle. Naiset... Huokaisin syvään, sillä nyt piti toden teolla skarpata.
Viritin kameran lähtövalmiiksi ja nostin närkästystäni peitellen peukun pystyyn ratsuaan ruotuun kaitsevalle Tildalle.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 14.11.17 12:44
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 3018

Takaisin alkuun

Siirry: