Kellonaika on nyt 03.12.20 15:20

1 osuma on löytynyt haulle 7

Valerien päiväkirja

27. lokakuuta 2017 - #7 #valerienpäiväkirja

Laukka kiihtyy kiihtymistään, eikä vaihteet enää riitä voikon pitenevälle askellajille. Pidätän sen raisua neliä ennen vesihautaa, jossa syksyn vilvoittama vesi räiskyy pitkin puoliverisen ryntäitä. Valerie saa virtaa kylmästä vedestä entisestään ja ponnistaa tukkiesteen ylitse ilman varoitusta, saaden minut ottamaan tukea vaaleasta ratsuharjasta. Tamma varmistaa minun pysyneen kyydissä, ennenkuin kiihdyttää matkaavoittavaa laukkaansa.

"Teillähän meni kunniallisen hienosti", totean Jemiinalle, joka saapuu trailerimme tuntumaan hikisen poninsa kanssa. Toinen blondi kohauttaa olkiaan ja hymyilee tietäväisen oloisena. Voin jopa sanoa, että tunnen tuon ilmeen; Suunnistuskisojen voittajan kuuluisa ilme. Toisaalta en ollut naiselle kateellinen, vaan ennemmin iloinen hänen puolestaan. En voinut kiistää, etteikö Tevi olisi minunkin silmissäni yhdensortin unelmaponi.
"Ei Valeriekaan hullummalta näyttänyt", Jemiina toteaa nostaessaan suitsia ruunikon oriin päästä. Naurahdin hieman, sillä nimenomaan minusta tamma näytti hullulta radalla kauhoessaan vauhtia pitkillä jaloillaan.
"Kiitos", vastaan hymyillen ja autan naista riisumaan puuskuttavaa nyffiä.


Kenttäkisoista palautuminen vaati nuorikon kanssa paljon kärsivällisyyttä. Meidän viikko koostui lähinnä vapaapäivistä, juoksutuksesta ja köpöttelymaastoista. Nyt oli aika palata takaisin arkirytmiin, mutta viisaana tyttönä Valerie uskalsi pistää hanttiin, halutessaan jatkaa viimeviikkoisen rennolla linjalla.
"Liikettä niveliin neitiseni", totesin ja maiskuttelin kehottaakseni tammaa liikkumaan terävämmin eteenpäin. Puoliverinen nakkasi päätään uppiniskaisesti, piiskaten lautasiaan pitkillä häntäjouhilla. Puistelin päätäni tyytymättömästi ja otin käyttöön viimeisen avun, napauttaen pitkällä kouluraipalla pohkeen taakse. Säpsähtäen Valerie löysi ryhtinsä ja askelsi tahdikkaasti nelitahtista käyntiään uraa pitkin.
"Niin sitä pitää", totesin hellittäen ohjasta kiitoksena nopeasti oppivalle nuorikolle. Pitelin ohjia käsissäni vain tuntumalla, jotta sain tamman pitäytymään reaktiivisen herkkänä.
Valerien askel tuntui selkään pehmeältä, vaikka kentän hiekka oli alkanut jo vaipua talviunille. Tamma vaikutti silti jäykältä kyljistään, puhumattakaan notkomaisesta selästä. Otin tehtäväkseni ratsastaa Valerien tänään niin hyvin, kun vain osasin.

Kentän kauimmaisen kulman kohdalla napautin alapohkeet ratsuni kylkiin, tahtoen tammalta terävää ravia. Aluksi minun täytyi tehdä taivutuksia ja käyttää pohjeapujani tismalleen oikein, että sain Valerien edes asettumaan kaarteeseen. Siihen tarvittiin aikaa ja reilusti päättäväisyyttä. Sabinovoikko testasi minua nimittäin jatkuvasti, joten annoin raipan heilua lavalla että pohkeen takana tiheään tahtiin. Ravi alkoi muistuttaa hiljalleen sellaista, mitä näki useimmiten kouluaitojen sisäpuolella. Kehuin äänellä hyvin kuulolla olevaa ratsuani ja pehmensin ohjasotettani kevyemmäksi.
Tunsin kermanvärisen tamman puuskuttavan muutaman raviväistön jälkeen, joten pidätin nyrkinpuristuksilla Valerien käyntiin. Voikko venytti kaulaansa pitkän ohjan varassa. Huokaisin itsekin muutaman kerran, pyörittelin hartioitani ja kokosin rentoutuneen tammani uutta tehtävää varten.

Vatsalihakseni joutuivat tekemään töitä Valerien pyörivässä laukassa. Ison askellajin hallitseminen vaati mielestäni ydinfysiikkaa, johon minä en ollut käynyt oppituntia. Ympyröiden ja kiemuraurien myötä nuori tamma antautui helposti muokattavaksi, mikä yllätti minut täysin. Sain ilmaiseksi ikäänkuin uusia pelinappuloita, joita siirtelemällä sabinovoikosta kuoriutui kelpo kouluratsu. Ehkei olisi pitänyt tehdä niin hätiköityjä johtopäätöksiä Valerien ensimmäistä koulukisoista, missä tamma tiputti minut selästään ja paineli kouluaitojen yli radalta tiehensä. Ehkä sen potentiaali kasvoi iän myötä.
Lopetin tamman työstämisen heti, kun se alkoi väsyä. Oli turhan riskaabelia ottaa ensin askelia eteen ja sitten tuplaten taakse. Ravautin nuorikolla pitkät loppuverryttelyt, saaden ratsuni hakeutumaan takaisin sille helpompaan, pitkään muotoon.
Taputin kaulaansa kaartavaa tammaa hionneelle lavalle, ennenkuin valun alas vetelänä kuin makarooni. Valerie hönkäili hengästyneenä kuumaa ilmaa sieraimistaan kylmempään ulkoilmaan kuin pieni lohikäärme. Treeni oli vaatinut paljolti voimia myös nuorelta hevoseltani. Sen virkeä katse oli vaihtunut rauhalliseen tuijotukseen, jonka se loi erivärisillä silmillään minuun, kun nostin koulusatulan messinkiset jalustimet ylös.
"Sinä osaat yllättää", hymyilin, napaten ohjista kiinni taluttaakseni Valerien lämpimään talliin.

Paukkasin tallitupaan äänekkäämmin, kun oli tarkoitus. Katseeni kohtasi nopeasti toisen, mutta kylmemmän katseen, joka sai minut putoamaan ajatuksistani todellisuuteen.
"A-anteeksi jos häiritsen...", pahoittelin Amandalle olemassaoloani, joka oli minulle hyvin tyypillistä. Olin niin mielissäni nuoren hevoseni edistysaskelista, mutta perijättären nähtyäni unohdin samantien, mihin olinkaan ollut tyytyväinen. Aina löytyi jotain parannettavaa.
"Ei täällä mitään yksityistilaisuutta ole, joten sisään vain", nuorempi perijätär tokaisi ja sai minut samantien rentoutumaan. Tiukan valmentajan rooli puki Amandaa, enkä oikeastaan nähnyt hänessä kääntöpuolta, toisinkuin Isabellassa. Brunetelle olisin voinut kehaistakin Valerien upeaa koottua laukkaa, mutta Amandan silmissä siitä olisi löytynyt takuulla jotain moitittavaa.
Letti viuhahtaen Amanda kiirehti tallin puolelle piakkoin, minun jäädessä nielemään sanojani kahvin kera.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 28.10.17 12:53
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 2561

Takaisin alkuun

Siirry: