Kellonaika on nyt 17.01.22 8:24

1 osuma on löytynyt haulle 4

Valerien päiväkirja

15. syyskuuta 2017 - #4 #valerienpäiväkirja

Harvoin oli niitä päiviä, kun nuori hevonen toimi kuin unelma. Mutta miksi aina silloin, kun kukaan ei ollut katsomassa? Hiekkakentän pohja oli aivan erilainen kuin nurmikentän, jolla Valerie esitteli epäpuhtaita hyppyjään. Muutenkin valmennus oli ollut yksi pettymys, sillä olin varmasti näyttänyt idiootilta Isabellan silmissä. Nyt tamma oli kuin toiselta planeetalta ja askelkin tuntui aivan erilaiselta selkään, verrattuna vaikkapa vanhan tallin kenttään. Puitteet todella olivat laadukkaat, ja aloin salaa pitää siitä. Miksen jo aiemmin harkinnut siirtyväni perinteiseltä polletilalta aatelishevosten kartanoon?
Annoin pitkän ohjan hyvin työskenneelle tammalle nauttiessani syyspäivän raikkaudesta ja vielä epätoivoisesti lämmittävävästä auringosta. Kaikki täällä tuntui kovin ylelliseltä, kun normaalisti oli tottunut halpaan versioon.
Hieman yllättävä parivaljakko varisti kuitenkin pilvilinnani ja palasin takaisin todellisuuteen vetämään takkini vetoketjun tiukasti kiinni.
"Ai kappas, tulitko tuomaan vuokraajalle valmiin ratsun vai aiotko itse kavuta tuon selkään?" Totesin alentavasti tallipojalle Jonathanille, joka talutti syysauringossa punertavaa Eelaa. Huomasin vasta jälkeenpäin äänensävyni olleen hieman typerä - vaikkakin Jonathanille se oli varmasti tuttu, mutten koskaan ollut tuntenut itseäni paremmaksi kuin muut. En nytkään, joten yritin parhaani mukaan paikata idioottimaisuuteni.
"Oikeaan osuit, itselleni tämän tänne talutin", Jonnyksi tätänykyä kutsuttu punapää pudotti pommin ja alkoi kavuta uuden vuokrahevosensa selkään. Empä olisi uskonut tämän tapahtuvan, mutta nähtävästi kaikki oli mahdollista. Itseasiassa tämä sopi paremmin kuin hyvin.
"Aioin tänään hypätä, niin koottaisiinko yhdessä muutama este?" Ehdotin minua vahvemmalta näyttävälle miehelle, vaikka aikomuksena minulla oli raahata puomeja mahdollisimman vähän ja jättää raskaat hommat Jonnylle.
"No, mikä ettei", hän tarttui nopeasti ehdotukseen ja hivuttauduin alas kentän keskeen pysähtyneen puoliveriseni selästä.

Auliisti esteet kentälle koonnut Jonny pääsi vihdoin nousemaan vuokrahevosensa selkään. Vastapalkkioksi minä olin lupautunut nostamaan hänelle muutaman esteen, etten vaikuttanut niin omahyväiseltä hyväksikäyttäjältä.
Otin samantien tarpeeksi kävelleen Valerien ohjat käteeni ja nostin kaarteesta napakan laukan. Tamma vastasi apuihin kuuliaisesti ja pidätteet menivät läpi pieniä punaisia pystyjä lähestyessämme. Voikko teki ehkä liioiteltuja hyppyjä matalille esteille, mutta ainakaan se ei osunut puomeihin.
"Okseri!" Huusin aikomukseni niin, että kävelevä ratsukko osasi välttää lävistäjälinjan eteen tulemista. Valerie laukkasi pitkää ja tahdikasta laukkaa kohti korkeampaa estettä ja katsoi itselleen hyvän hyppypaikan esteen tuntumasta.
"Hienosti!" Sanoin hersyvästi kurottaessani taputtamaan tamman alakaulaa. Voikko laukkasi pehmeästi kaarteeseen ja tein ravin kautta täyskaarron. Jonny ja Eela ravasivat uralla vielä lämmittelyraveja, joten otin sisäuran käyttööni.
Vasempaan kierrokseen esteet lähestyttiin kutakuinkin vinosti, joten päädyin laukkuuttamaan Valerien ensin suoraksi uraa pitkin, ennenkuin kokeilin uusintakierroksen. Uudella yrittämällä pidin vastakkaisen pohkeen lähellä, helpottaen hyppyjä huomattavasti nuorikolle.
"Joko sä malttaisit nostella mulle noita esteitä?" Jonny huudahti Eelan selästä, näyttäen kaipaavan verryttelyynsä muutakin kuin voltteja ja raviväistöjä. Miehellä kun varmaan olikin aikomus hypätä vanhalla estehevosella, mutta uudella vuokrahevosella, korkeampia kuin meidän 80 senttisiä esteitä.
"Ennemminkin laskea", sanoin vitsikkäästi ja pidättelin loppuraveja laahaavan tammani käyntiin. Jonathan ei vastannut mitään, mutta heittäydyin silti alas Valerien selästä. Maltillisesti laskin esteitä ristikoiksi ja okserin matalaksi pystyksi, ettei vanhempi puoliverinen innostuisi liikaa. Ratsukon hypyt vaikuttivat reippailta ja onnistuneilta, mutta vaativat vielä hienosäätöä. Muuten parivaljakko näytti tulevan ilmeisen hyvin toimeen.

"Ehkä oli ihan hyvä ettet nostanut esteitä niin korkeiksi", punapää naurahti takaraivoaan hipoen, kun riisuimme ratsujamme varusteista. Eela pölisytti nimittäin semmoisia hiekkapilviä mennessään, että välillä pelkäsin tamman hyppäävän sarjan molemmat esteet kerralla.
"Niin minustakin", totesin hymyillen, jatkaessani Valerien kullankeltaisen peitinkarvan sukimista. Uppouduin harjaushetken ajaksi omiin maailmoihini, enkä edes huomannut Jonathanin höpöttävän jo toiselle blondille - juuri sille blondille. Nuilla kahdella oli meneillään jotain, jonka näki sokeakin, mutteivat ne itse halunneet sitä vain myöntää. Päätin poistua paikalta vähin äänin, joten peruutin Valerien käytävältä sen omaa karsinaa kohti. Olin jo tekemässä lähtöä, kunnes vastassani oli brunette, jonka suu oli tiukkana viivana. Isabella.
"Onko sun korviin kantautunut ne lehdessä olleet juorut?" Nainen tivasi ja minä pudistin päätäni hetimiten. En uskonut lehtien kuulopuhepalstoihin enkä kylällä liikkuviin juoruihin, joten kurtistin hieman kulmiani. Olisiko minun siis pitänyt tietää, mistä oli kysymys?
"Okei! Mukavaa päivänjatkoa", hän kuullutti ja jatkoi matkaansa, jättäen minut ihmettelemään, mitä tallista oikein juoruttiin.
"Ainiin, Julia!" Kuulin vielä takaani ja käännähdin ympäri hämmentyneenä. Isabellan ilme ei ollut paljoa muuttunut, mutta huomasin naisen silti hypänneen asiasta kukkaruukkuun.
"Teidän estetreenit näytti paljon paremmalta kun valmennuksessa. Hyvää työtä", brunette totesi tasaisella äänensävyllä, lopuksi pienen hymyn takaa. Punastuin varmasti siltä seisaumalta, kun kiitin perijätärtä - tai ehkä uutta valmentajaani oli parempi ilmaus. Minulle merkitsi jo paljon, että joku oli kerrankin kiinnittänyt huomiota meidän mukiinmeneviin hyppyihin.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 15.09.17 13:56
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 3017

Takaisin alkuun

Siirry: