Kellonaika on nyt 17.01.22 9:57

1 osuma on löytynyt haulle 19

Valerien päiväkirja

11. huhtikuuta 2018 - #19 #valerienpäiväkirja

Valerie pyöritteli isohkoja korviaan uteliaasti. Maneesin hiekkaa väritti lukuisat erikoisesteet, joiden keskellä Isabella seisoa pönötti kädet puuskassa, tarkkaillen valmennettaviaan. Epi porhalsi entisen tallimestarin alla energisenä, eikä malttanut pysyä pöksyissään Annan näyttäessä malttamattomalle puoliveriselleen erikoisia esteitä. Valerie taas, no, oli tottunut tähän näkyyn. Se nautti haasteista ja vauhdista, saamatta mua mukaansa endorfiinihumalaan. En ollut läheskään niin rohkea, kuin nuori tammani.

Kieltämättä valmennus jännitti mua. Syytä en tarkalleen tiennyt, miksi, mutta viimeaikaisen raskaalla ja aktiivisella valmentautumisella oli varmasti osuutta asiaan. Kevään mittaan rima oli kavunnut jotenkin todella korkealle. Eriluontoiset valmentajat olettivat tietysti, että me suoriuduttiin kaikesta uudesta mutkattomasti, vaikka oppivainen mun nuorikko olikin. Mutta oikeasti mua stressasi liian vauhdikas edistyminen. Pieni osa musta oli edelleen se Julia, joka harrasti ratsastusta tavoitteettomasti vaellellen maastopoluilla ajankulukseen. Kilparatsastajuuden huuma tuli kuvioihin vasta paaaljon myöhemmin.

Toisekseen, mielen veti edelleen matalaksi Kiaran myyminen. Olinko sittenkään tehnyt oikeaa päätöstä?
Vaikka raha oli opiskelijan talouteen aina tervetullutta, ei muutama tonni todella tärkeksi tulleesta kasvatistani paikannut millään Kiaran jättämää aukkoa elämässäni. Jossittelu ei ainakaan auttanut hyväksymään tilannetta, vaan sai kyyneleet kohoamaan silmiin jo ties monetta päivää putkeen.
"Pistäppäs Valerieenkin vauhtia, Julia", Isabella huikkasi huomatessaan minun vaipuneen ajatuksiini. Keräsin konjakinruskeat ohjat salamana käteeni, ja sain tamman viskaisemaan päänsä ylös, tiukan ohjan varaan. Nyt ei ollut aikaa murehtia, joten työnsin ajatukset taka-alalle.

Pidin kevyen tuntuman ohjan päässä ja ratsastin jäykkää ravia reilusti eteen. Hieronta-aika tulisi selvästi tarpeeseen, sillä raviaskel tuntui selkään toispuoleisena. Kalenteri pullotti kuitenkin täynnä valmennuksia ja kilpailuja, joten oli täysi mahdottomuus saada mahdutettua niin montaa pelkkää vapaapäivää meidän aikatauluun. Toivon mukaan reilu sileätyöskentely, mitä me oltiin viime aikoina harrastettukin suht paljon, parantaisi nuorikon notkeutta.
"Julia, haloo! Sanon jo kolmatta kertaa; laukkaa, kiitos!" Isabella huudahti herätellessään huomiotani. Havahduin kovaääniseen huudahdukseen, johon pikapuoliin anteeksipyytävästi nyökkäillen siirsin oman tammani seuraavaan askellajiin. Enää en harhautuisi ajatuksiini, vaan ratsastaisin.

Laukka pyöri nätisti pitkässä työskentelymuodossa, joten uskalsin tiukentaa otettani ohjan päässä. Isabella ohjeisti meitä hyppäämään heti, kun olimme siihen valmiita.
Mutta minulla oli edelleen vaikeuksia keskittyä, kun tuhat ja sata ajatusta pyöri päässäni.
Oliskohan meistä Kiaran kanssa voinut tulla vielä jotakin? Entä jos en vaan antanut sille tarpeeksi aikaa? Hyppäsin vaan suoraan uuteen unelmaan, todella hullun päähänpiston seurauksena ja jätin ykkösratsuni pölyttymään.

Valerie ohjautui muurille oikein näppärästi. Hyppy kipusi juuri tarvittavan läheltä estettä, eikä tamman varovaiset jalat hipaisseetkaan puomeja. Sitä ei arvelluttanutkaan esteen korkeus, vaikka mua vähän kirpaisikin mahanpohjasta.

Minullahan oli ihan mahtava hevonen alla, parempaa en olisi osannut toivoakaan. Mutta olinkohan minä sopiva kuski sille?

Entä jos mä pilaisin taas nuoren, potentiaalisen hevosen, niinkun mä pilasin Kiarankin?

"Tee voltti ja suorista se hevonen!" Isabella murahti jo tiukempaan sävyyn, kun toin Valerien seuraavalle esteelle tosi huonosti. Tamma loikki jo kohti vesihautaa, eikä meillä olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä esteen ylitse puhtaasti. Kiskaisin nuorikon vielä pienelle ympyrälle ja yritin muodostaa askelten laskemisen avulla uutta lähestymistietä. Sekosin kuitenkin laskuissa välittömästi, mutta ajattelin korjaavani tilanteen vielä jotenkin. Este häämötti pian suoraan edessä, eikä mulla ollut antaa ratsulleni mitään apuja.

Kaviot liukuen pitkin maneesin hiekkaa Valerie veti liinat kiinni juuri ennen katastrofia. Se tajusi heti, ettei kaikki ollut kunnossa. Ei todellakaan, enkä mä voinut keskittyä enää ollenkaan. Kädet tärisivät niin, etteivät ne pystyneet enää puristumaan nyrkkiin ohjien ympärillä. Nyt tiesin tismalleen, miksi mua oli jännittänyt niin kovasti.

Kaiken kiireen keskellä pahoin pelkäämä kammoni oli tehnyt vauhdikkaan paluun.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 25.04.18 15:22
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 3018

Takaisin alkuun

Siirry: