Kellonaika on nyt 17.01.22 8:51

1 osuma on löytynyt haulle 18

Valerien päiväkirja

1. huhtikuuta 2018 - #18 #valerienpäiväkirja #tietähtiin

Estekilpailut Yläkokossa


Letitin kermanvaaleaa ratsunharjaa pitääkseni silmät väkisin auki. Näpertely oli ainoa keino pysyä hereillä. Viimeaikoina univelkoja oli kertynyt kiitettävästi, eikä vuorokaudessa ollut tarpeeksi tunteja niiden paikkaamiseksi. Nerokas suunnitelma koulukirjojen tuhoamisesta tyssäsi heti alkumetreillä, sillä sovinto minun ja Innan välillä oli syntynyt yllättävän nopeasti kuin kivuttomastikin, joten koulujuttuja kerääntyi tehtäväksi Kanadan matkan jäljiltä paljon. Tilannetta ei helpottanut yhtään tiukka aikataulu myös valmennuksien ja kilpailujen suhteen, vaan aikaa piti nipistää, mistäkäs muustakaan, kun yöunista.
Muutama pikkuletti harjamarrossa näytti suuremmalta kuin toinen, mutten jaksanut liiemmin välittää. Tuskin ratsastuskoulun tiluksilla sitä katsottaisiin kieroon, toisinkuin meidän kotitallilla. Valerie seisoi paikallaan hievahtamatta, eikä silläkään ollut yhtään ylimääräistä virtaa. Ensi viikolla me todellakin humputeltaisiin ainoastaan maastopoluilla vailla huolen häivää.

Kilpailupaikan hälinä pisti heti ohimoni jomottamaan. Haukotukset karkailivat jatkuvasti suustani, enkä lopuksi jaksanut enää peitellä niitä. En tosin ollut ainoa, sillä Isabellakin yritti muiden huomaamatta sulkea silmiään aina, kun väitti Viiville 'hoitavansa yhden jutun'.
Havahduin pian vaaleanpunaisen turvan tuuppaukseen. Harjasin edelleen tamman lapaa, mitä olin sukinut viimeiset viitisen minuuttia.
Tällä menolla nukahtaisin vielä kesken suorituksen.

En tiedä, oliko todellisuudentajuni niin hämärtynyt väsyneissä aivoissani, vai miksi en ollut huomannut jo aiemmin kisahoitajan pestiin nakitettua Jusua hääräämässä kisapaikalla. Nyt, jos koskaan tarvitsin sen apua taatusti enemmän, kuin Nita.
"Luojan kiitos", huokaisin tytölle, joka käännähti salamana ympäri. Se seisoi yhtenä kysymysmerkkinä kumisuka kädessään, eikä ymmärtänyt mistä oikein puhuin.
"Tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta viitsitkö varustaa ja kävelyttää Valerien? Mun on pakko... hoitaa yks juttu", totesin brunetelle kiireesti, sillä suorituksemme alkuun ei totisesti ollut odoteltavaa vajaata tuntia kauempaa. Sisimmässäni teki pahaa käskyttää helposti suostuteltavissa olevaa tyttöä, mutten voinut muutakaan. Itsepähän oli uhrautunut.
"J-joo, toki! Sitähän varten mä täällä olen", lettipää totesi hymyillen varovasti, jättäen Merisalon oman onnensa nojaan.
"Niin tietysti", mumisin Jusulle, joka siirtyi raudikon ympäriltä rapsuttamaan voikonkirjavaa tammaa. Valerie ei pahemmin välittänyt, kuka sitä paijasi, kunhan se joku teki sen -ja hyvin.

Matkallani hevosrekkaan muistin vasta, millainen suitsittava rakas tammani oikein oli. No, Jusu pituutta oli kumminkin enemmän kuin minulla ja se saisi ängettyä meksikolaiset suitset Valerien päähän vaikka väkisin.
Kiipesin etupenkille, pistäen itseni vaakatasoon välittömästi. Unta ei tarvinnut kovin houkutella, vaan silmäni lupsahtivat heti luvan saatuaan kiinni, aivojen annettua käskyn siirtyä tiedostamattomaan tilaan.
Puolituntisen jälkeen heräsin totisesti kuin uudestisyntyneenä. Aurinko paistoi kirkkaana tuulilasin nurkasta, mitä kauneimmalla tavallaan pistäen lumikinokset säteillään kimaltamaan. Ensimmäistä kertaa tunsin sen tänään; voittajafiiliksen. Mehän tultiin tänne voittamaan, eikä tyhjin käsin kotiin lähdettäisi.
Tallipihalla Jusu talutteli kirjavaa hevostani -ja kyllä, hän oli saanut suitset Valerien päähän. Huh!
"Kiitos tuhannesti", hymyilin rientäessäni halaamaan hentoa brunettea, joka ei lopulta osannut vastata taikka kieltäytyä tuttavallisesta eleestäni.
"Ole hyvä", hän totesi kaikessa yksinkertaisuudessaan, luovuttaen samalla ruskeat nahkaohjat minulle.

Valerie käänteli korviaan kuin kuulostellen, mistä yhtä-äkkinen virtapiikkini oikein kumpusi. Ratsastin nuorikkoa verryttelyalueella vain kevyesti, kokeilunhaluisena. Pidin mielessäni Isabellan ohjeen siitä, kuinka vähemmän oli joskus enemmän. Meidän kohdalla se tuntui toimivalta, varsinkin raskaan valmennusrupeaman jälkeen. Me oltiin valmiita radalle kerrankin yhden ainoan hypyn jälkeen.
Keskittymiskykyni tuntui parantuneen huomattavasti. Muistin radan helposti, sen äkkinäisistä käännöksistä huolimatta ja nuorikkonikin jaksoi skarpata tosi hienosti, orastavasta uupumuksestaan huolimatta. Sarjalla okserin puomit meinasivat pamahtaa hiekkaan kannattimiltaan, mutta onneksi Valerie korjasi liian matalan hyppynsä varovaisten takajalkojensa avulla. Tänään ruusuke koristaisi myös Valerien suitsia, olin siitä varma.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 26.03.18 19:05
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 3017

Takaisin alkuun

Siirry: