Kellonaika on nyt 17.01.22 9:46

1 osuma on löytynyt haulle 17

Valerien päiväkirja

28. maaliskuuta 2018 - #17 #valerienpäiväkirja #tietähtiin

Estevalmennus Järnbyssä


Väsymys painoi vieläkin Kanadan reissun jäljiltä niin minua, kuin Valerietakin. Nuorikon jaksaminen huolestutti minua, varsinkin nyt, kun valmennuksia oli ollut todella tiheällä aikavälillä. Valerien piti sisäistää niin paljon uutta asiaa lyhyessä ajassa, että pelkäsin kuluttavani tamman henkiset voimavarat loppuun liian aikaisin. Toisaalta tänään Järnbyyn saapuessamme Valerie vaikutti reippaalta, omalta itseltään jälleen uusissa valmennusmaisemissa, joten huolenaiheeni saattoi olla täysin turha.
Uteliaana nousin maneesin katsomoon, aikomuksenani ihmetellä helpon luokan valmennusta. Isabella seurasi katseellaan kummityttöään suu tiukkana viivana, mutta huomatessaan minut, hän hymyili vaisusti. Oletin, että olin tervetullut hänen seuraansa, joten istahdin bruneten viereen, katsomon puiselle penkille.
Ruunikko angloarabi liikehti ilmavasti muihin ratsuihin nähden, jotka kaahottivat ratsastajat selässään hirmuista vauhtia eteenpäin. Viivi ratsasti siroa tammaa kuin omaansa, mikä oli ihailtavaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sopusuhtainen ratsukko varasti jatkuvasti huomiota silmissäni suurista puoliverisistä.

Isabella istui hiljaa, sanomatta ainuttakaan sanaa, edes kommentoimatta ääneen Viivin ajoittain liian eteen valahtanutta istuntaa. Olinhan minä jotain tulevista hautajaisista kuullut ja lukenut, mikä varmasti veti naisen mieltä matalaksi. Näin kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi osoittaa tukea epäsuorasti, kuten vastaamalla välillä Viivin turhanpäiväisiin kysymyksiin.

Nostin estesatulan viininpunaisen huovan päälle. Satulavalinta tuntui taas enemmän omalta, kuin edellisissä osakilpailuissa ja valmennuksissa. Heikko aloitus koulukilpailuissa ei tulisi missään nimessä toistumaan painotuslajissamme. Napsautin kypärän remmin kiinni ja huikkasin Nitalle olevani valmis. Yhdessä tuumin suuntasimme maneesia kohti, jossa läsipäinen rautias jo teki itselleen tilaa tutuksi. Tiesin heti, kun Valerie ei meinannut millään seisahtua aloilleen selkäännousun ajaksi, ettei tänään tammalla ollut aikomustakaan pistää parastaan.

Hypättyäni vauhdista sabinokirjavan kyytiin annoin sen kävellä hyvän tovin pitkin ohjin. Valmentaja tarkasteli meitä ratsukkoja alkuun hiljaisesti, esittäen vastalauseita vasta ravityöskentelyn alkutaipaleella. Pepin mielestä Valerie raahusti pohkeen takana, jolloin pidin pohkeeni lähellä puoliverisen herkkiä kylkiä. Minusta sen liike eteni juuri sopivassa temmossa, sillä iso hevonen vaati aikansa lämmetäkseen. Kevyessä ravissa pyörin Valerien kanssa isoilla ympyröillä, koska maneesissa oli todellakin tilaa. Pienemmillä ympyröillä tammaa sai tukea hyvin pohkeella, ettei se kaatunut lapa edellä kaarevan uran sisään. Valerien yhteistyöhaluisuus ui parhaillaan pohjamudissa, mutten voinut kuin paikata sen virheitä omalla osaamisellani.
Kolmatta askellajia oli totisesti hankalaa ajaa eteenpäin. Nuorikko laukkasi kuin bensavajaa auto pakkassäässä, tahmeasti ja kokoajan entistä huonommin. En yrittänytkään koota sen löysää askellusta, vaan annoin tammalle vapauden laukata juuri niin pitkästi, kun se vain jaksoi kantaa itseään.

Rautiaat hyppäsivät molemmat vuorollaan mitä ilmavampia hyppyjä, kun taas Valerien hypyt olivat ennemminkin suuria pituussuunnassa. Tamman keskittymiskyky ei tänään ollut parhaimmillaan ja korvatkin näyttivät sabinovoikolla olevan vain koristeena. Toisaalta ymmärsin täysin nuorikon "vähän sinne päin" -mielialaa, sillä viimeviikkoina se oli jaksanut skarpata valmennuksissa tosi hyvin. Aina ei voinut olettaa nuoren hevosen toimivan kuin oppikirjoissa konsanaan.
Korkeuden lähennellessä enemmän kilpailukorkeutta, Valerie alkoi laiskistua hypyissään. Sarjalla sen jalat hipaisivat molempia puomeja, koska sillä oli enemmänkin kiire laukata estekujan läpi kuin keskittyä hyppäämään.
Peppi pureutui ongelmaan vaatimalla täsmällisyyttä ja käski tulemaan heti uudestaan. Uudella yrittämällä istuin syvemmälle satulaan pidättämään hötkyilevää tammaani, enkä epäröinyt laskea laukka-askelia ääneen hahmottaakseni hyppypaikan paremmin. Se kannatti, eikä puomit kolahdelleet enää uudemman kerran kirjokavioihin. Hyvä niin.

Loppuverryttelyissä me oltiin Valerien kanssa kuin löysää spagettia. Valmentajan ankara tuomio suorituksestamme oli rankkaa kuultavaa, mutta osakilpailuihin mennessä olimme toivon mukaan täydessä terässä. Nyt en voinut kuin kaatua majoituspaikkamme sänkyyn ja nukkua jet lagin pois kuormittamasta aivojani.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 24.03.18 21:44
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 3018

Takaisin alkuun

Siirry: