Hyvä, huono vai hyvin huono idea?

08.02.2021
Kiian kodissa
Suljettu, mukana @Nita M.

Heräsin hyvin epämukavaan päänsärkyyn ja näin jälkikäteen toivoin että olisin edellisenä iltana ottanut rauhallisemmin kaiken alkoholipitoisen kanssa. Fiilikset olivat kuitenkin olleet hyvinkin korkealla onnistuneiden kisojen jälkeen ja Nitakin oli päätynyt luokseni juhlimaan. Vilkaisin kelloa puhelimen näytöstä ja voihkaisin. Kello näytti olevan jo vähän yli puolen päivän ja aloin kiireen vilkkaa näpytellä Sinille viestiä ja toivoin että hän voisi tehdä puolestani päivätallin. Tässä olossa en todellakaan jaksaisi kömpiä tallin puolelle ja onnekseni Siniä oli välillä hyvä orjuuttaa jos itse ei ehtisi tehdä jotain. Muutaman minuutin sängyssä makaamisen jälkeen sain naiselta myöntävän vastauksen ja teki mieli vain kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Päätä kuitenkin särki edelleen, joten siirsin peiton syrjään ja lähdin tallustamaan alakertaan kietoessani aamutakkia ympärilleni matkalla. Tilanne vaatii ehdottomasti särkylääkettä ja sitä löytyisi vain alakerrasta keittiöstä.

Mä olin jo hyvän tovin tuijotellut kattoon, oikein tietämättä missä mä edes olen. Mun varmaan olisi pitänyt olla koulussa, mutta noh. Pikkuvikoja sellaiset. Olo ei ollut ehkä se paras, mutta mä en kyllä uskaltanut liikkuakkaan, jotta selvittäisin todellisen tilanteen. Pian mä kuulin jonkun liikkuvan, mutta mulla meni hetki rekisteröidä se.

"Ai huomenta", tokaisin kun Kiia ilmestyi mun näköpiiriin. Mun oma ääni tuntui kauhean kovalta mun omissa korvissa, vaikka voisin vannoa, etten kyllä huutanut. Mä olin viettänyt yöni mitä ilmeisimmin Kiian sohvalla, ilmeisesti me oltiin juhlittu vähän onnistunutta kisaviikonloppua. Mä hilasin itseni ylös hitaasti, eikä olossa kyllä kehuttavaa ollut. Ja ilmeisesti mun pääkin oli vielä kiinni kehossa, vaikka ajatus ei toiminutkaan, sillä siihen särki sen verran paljon.

"Särkylääkettä?" arvailin Kiian ajatuksia kun seurasin tätä keittiöön.
"Mitä hittoa eilen tapahtu?" naurahdin heikosti kun sain käteeni vesilasin ja pari särkylääkettä.

Säpsähdin kuullessani Nitan äänen olohuoneesta. Äkkinäinen ääni ja liike meinasi räjäyttää pääni ja irvistin.
"Hui hemmetti että säikähin. Huomenta" sanoin matalalla äänellä ja hymyilin hiukan naiselle. Aloin tonkimaan keittiön kaappia löytääkseni särkylääkkeet.
"Särkylääkettä?" Nita kysyi seuratessaan minua keittiöön.
"Mistä arvasit" irvistin taas ja ojensin pilleripurkkia naisen suuntaan. Hän kysyi eilisistä tapahtumista ja aloin miettimään eilistä hieman ehkä kauhun sekaisin tuntein. Kannattiko sitä alkaa miettimään, sillä saatoin kännissä saada päähäni mitä tahansa. Huono viinapää ei aina ollu kovinkaan hyvä asia, vaikka tulipa ainakin halvaksi jos ei muuta.

Kävelin muutaman askeleen olohuoneen puolelle otettuani lääkkeet ja lysähdin sohvalle miettiessäni.
"Ei mitään muistikuvaa. Muuta ku että hauskaa ilmeisesti oli ainaki olon perusteella" naurahdin pienesti. Vajosin pehmeän sohvan uumeniin ja vetäisin viltin päälle lämmikkeeksi. En nousisi täältä koko päivänä, ajattelin itsekseni.

Kiia lysähti sohvalle, kun mä jäin jumittamaan jotain. Musta tuntui, että multa oli jotain hukassa, mutta en keksinyt heti että mitä.
"Missähän mun puhelin on?" keksin lopulta ja katselin ympärilleni. Kiiakin vilkuili, mutta lopulta mä löysin pöydän alta mun puhelimen.

"Hups", hihitin kun huomasin viestien määrän. Siellä oli muunmuassa veljeltä ja Leeviltä huolestuneita viestejä, jotka mä vaan kuittasin nopeasti, että hengissä ollaan. Mä en yllättynyt yhtään, kun vanhemmilta ei ollut mitään viestejä, ne tuskin tiesikään, että mä olin ollut "hukassa". Mä istahdin Kiian viereen sohvalle.

"Viikon päästä ei kyllä voida ottaa tätä uusiks. Onneks mulla on vasta huomenna valmennus", puhahdin ja hieroin ohimoitani.

Katselin sohvan uumenista kun Nita etsi kuumeisesti puhelintaan ja hieman yritin itsekin katsella vaikken ylös kyllä nousisi vaikka maksettais. Lopulta se löytyi ja käperryin entistä tiukemmin viltin sisään ja napsautin telkkarin päälle hiljaisella äänenvoimakkuudella. Viereeni istahtaneen Nitan todettua ettei tätä voisi ottaa uusiksi ensi viikonloppuna niin naurahdin varoen päätä.
"Ei kyllä tosiaan. En ota tätä uusiks iha hetkeen ja pitäs vielä hevosetki hoitaa" vaikeroin. Samalla hetkellä kun sanoin sen niin mieleeni palasi pätkiä eilisestä illasta.
"Ei hitto. Mehä suunniteltii eile yhteistä hevostaki" tirskahdin. Jotenki niin perus että kännissä saa enemmän ja vähemmän loistavia ideoita.

"Onneks mun ei tarvii juuri mitään tehdä tänään", huokaisin. Tosin mulla ei ollut edes hajua, miten mä pääsisin kotiin. Muistaakseni mun auto oli Auburnin pihassa, sillä sinne mä olin sen jättänyt kun me lähdettiin kisareissulle. Me oltiin muuten koko ajan kuljettu Kiian hepparekalla. Noh, sitä voisi miettiä sitten myöhemmin, kun olisi ylipäätään sellaisessa kunnossa, että voisi lähteä johonkin.

"Ainiin, kimppaheppa asia", hymähdin. Mä en itseasiassa ollut varma, oliko idea hyvä vai huono. Olihan Ritallakin Sasun kanssa kimpassa hevonen, eikä ne tunteneet toisiaan oikeastaan yhtään ennen hevosen hankintaa. Mä sentään tunsin Kiian jotenkin.
"Ei se nyt maailman surkein ideakaan ole", haukottelin ohimennen.

Nitan todettua, ettei kimppahevonen olisi välttämättä huono idea, niin aloin miettimään päässäni asiaa enemmänkin. Olinhan miettinyt itsekseni uuden nuoren ostoa jo tovin aikaa, mutten ollut saanut aikaiseksi sitä. Toisen omistajan mukana olo voisi olla itse asiassa aika hyväkin idea niin ajan ja kulut voisi jakaa kahtia.
"Ei kyl kieltämättä oiskaan välttis huono idea" totesin lopulta ääneen.
"Mulla kyl vapautuis kohta karsinaki ku ponit muuttaa naapuriin" tuumin vielä ääneen enkä voinut olla innostumatta hieman ideasta. Idean järkevyydestä ei ole takeita, mutta on sitä ennenki haasteita otettu vastaan avosylin. Kuten eräs orin retaleen oston enkä ole katunut Torun ostoa (ainakaan kovin pahasti).

"Noni, tallipaikkaki ois valmiina siis", virnistin. Meillähän oli itseasiassa selkeästi samantyylinen hevosmaku. Molemmat oltiin vuokrattu Armia, sitten niin sanotusti vaihdettu hieman vaativampiin. Mä lainasin nyt Torua ainakin muutaman kisan verran, Kiia oli muistaakseni joku kerta mennyt Leevillä.

"Me ollaan kuitenkin molemmat kouluratsastajia, kummankin omat alkaa olemaan kohtuullisella mallilla. Ja mä en pysty ainakaan kokonaan omaa enää ottamaan tähän", pohdiskelin ääneen.
"Eli sitten puuttuis vaa enää hevonen, eiku", nauroin. Kaduin sitä heti, kun pääni päätti ilmaista, ettei nauraminen ollut nyt ihan sopivaa. En mä tiennyt sen tarkemmin millaista hevosta mun kannattaisi katsella seuraavaksi. Mulla oli kuitenkin vuokrahevosena ns. opetusmestari ja sitten omana nuori, joka kyllä kehittyi hurjaa vauhtia.

Kuuntelin Nitan pohdiskeluja ja olin kyllä kieltämättä samaa mieltä asiasta. En mä kyllä osais ajatella kimppa hevosta kenenkään muun kanssa. Oli totta että tykättiin selvästi samanlaisista hevosista ja Nitasta oli ajan saatossa tullut minulle ystävä. Ja haaveilin taas nuoren hevosen tuomista haasteista. Torun ja Enninkin kanssa alku oli ollut hieman kivikkoinen.
"Hevonen vain puuttuu" totesin virnistäen Nitan samaan toteamukseen.
"Oon haaveillu jostai nuoremmasta jonka kans vois taas aloitella alusta kaikessa rauhassa kun nää mun nykyiset alkaa olla jo vähä vanhempia" kerroin naiselle vesikulausten välissä.

Mä vähän yllätyin, kun se oikeastaan aika läpällä heitetty idea kimppahevosesta alkoi houkutella. Ja selkeästi meitä molempia, koska Kiiakin tuntui pohtivan sitä ihan tosissaan.
"Ei muakaan nuori haittais, mulla on kuitenkin Leevi joka osaa ja Rinna kehittyy huimaa vauhtia. Menee kohta ohi Leevistä", virnistin. Se oli turvallisempi kuin nauraminen.

"En tosin tiedä mistä semmosta edes lähtis etsimään. Mä oon selaillut välillä huvin vuoksi Suomen tarjontaa ja se on tosi huonoa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta", tokaisin. Pohdittiinko tätä jo niin tosissaan, että melkein lähdettäisiin vaikka ulkomaille etsimään hevosta? Tosin se voisi olla hauskaa, kunhan ei pitkää reissua tekisi. Molemmilla oli kuitenkin nykyisetkin hevoset hoidettavana.