Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Inkan päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 24.08.20 21:28

23.08.2020


"Heippa akkeli", hymyilin leveästi Sallin turvan koskettaessa ojennettua kämmentäni. Sallin varsa, Salty, keskittyi ravailemaan pitkin laidunta toisen varsan seurassa vähät välittäen siitä,että niin minä Anton kuin seuraan lyöttäytynyt Mila olimme tulleet norkoilemaan laitumen reunalle ennen omia kisaluokkiamme.
"Kiva että te kaikki tulitte tänne. Oskari oli ihan varma ettei näihin kisoihin osallistu kukaan", punapäinen exäni selitti saaden Antonin yskähtämään epämääräisesti ja minä vain keskityin Sallin silittämiseen.
"Aikoi se vissiin jotain kenttäkisojakin järjestää ennen kuin tulee talvi", Mila jatkoi juttuaan. "Tuuttehan teki sinnekin sitten?"
"Eiköhän jos aikataulut antaa periksi", vastasin. Kenttäkisoja oli ollut aika nihkeänlaisesti, joten olimme Auburnin kisoja lukuunottamatta Inkan kanssa startattu vain esteluokissa.
"Entäs sinä?" Mila kysäisi vieressäni seisovalta Antonilta, jonka naama loisti punaisuuttaan ja mies kiemurteli sinisten silmien katseen alla.
"En mä mikään kenttäratsastaja oo", blondi sai kuitenkin mutistua. "Joten jätän välistä."
"Harmi", Mila hymähti. "Tiedä vaikka olisit päässyt taas saatille."

Kohottelin kulmiani Antonin naaman punan syventyessä entisestään. Mila virnisti minulle leveästi, pyörähti kannoillaan ja meni menojaan. Antonkin näytti siltä että kipittäisi karkuun tuhatta ja sataa hetkenä minä hyvänsä.
"Taas?" kysyin huvittuneena.
"Se.. Ei se... No kun... En minä tiennyt että toi on sun ex-kihlattu ja jos olisin tiennyt niin en varmasti olisi silloin Ruotsissa lähtenyt sitä saattelemaan yhtään mihinkään! Ei se ollut kuin se yksi kerta eikä varmasti tuu toista!" Anton selitteli hätääntyneen oloisena ja otti pari askelta taaksepäin minusta sen näköisenä, että epäili minun iskevän nyrkin hänen naamaansa.
"Anteeksi!" blondi älähti sanojensa päätteeksi.
"Anteeksi? Mistä?" naurahdin yllättyneenä.
"Siitä että mä panin sun exääsi", Anton irvisti enkä voinut muuta kuin nauraa ääneen.
"En kyllä ihan ymmärrä miksi sinä minulta anteeksi sitä pyytelet. Ei kuulu minulle teidän paneskelut yhdessä tai erikseen", hekottelin. Anton katsoi minua vähän hämmentyneen oloisena, mutta mitä minä miestä tunsin, niin se hämmentynyt ilme tuntui olevan hänen kasvoillaan ihan vakio.
"Sä et suuttunut?" Anton ihmetteli.
"En. Miksi ihmeessä olisin?"
"No, kun... En minä tiedä. Joskus oon ehkä turpaani saanu sen takia että jonkun kaverin exään oon koskenut niin..."
Tyrskähdin ja pudistelin vain päätäni. Mila oli jo niin historiaa kuin voi vain olla eikä minulla ollut minkäänlaisia tunteita naista kohtaan enää. Ehkä joskus aikaisemmin olisin saattanut tuntea pienen mustasukkaisuuden pistoksen sisimmässäni, mutta nyt tieto Antonin ja Milan yhteisestä yöstä ei hetkauttanut minua mihinkään suuntaan.

"Ei tuu toistumaan", Anton vannoi vielä.
"Mmhmm, niin se taisin minäkin joskus sanoa", totesin pieni hymy kasvoillani. "Ja kuinkas sitten kävikään."
Anton hymähti, tunki kätensä takkinsa taskuihin ja tuijotteli Sallia hiljaisuuden vallitessa.
"Naiset on outoja", mies tuhahti hetken kuluttua. En tiedä mistä se kommentti tuli, mutta veikkaisin Antonin tarkoittavan jotain ihan muuta kuin Milaa.
"Niin on", hymyilin, vilkaisin puhelintani ja tajusin, että olisi parempi lähteä takaisin trailerille, jonne Matilda oli jäänyt hevosia vahtimaan.
Hyvästelin Sallin ja tunsin taas sen pienen kaipauksen. Olisi mahtavaa startata pitkästä aikaa myös Sallilla, tai ylipäätään nousta sen selkään, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta.
Kirjava lainatammani odotti...

Kilpailut itsessään sujuivat hyvin.
Metrin luokassa meiltä harmillisesti tipahti yksi puomi alas, jonka vuoksi ei sijoituksille päästy, mutta itse "kokeiluluokka" meni paremmin kuin osasin odottaakaan. 110cm esteet ylittyivät puhtaasti niin ensimmäisellä kierroksella kuin uusinnassakin ja Inkan kanssa nappasimme toisen sijan.
Uskaltaisin siis hyvillä mielin ilmoittaa meidät tamman kanssa vähän vaativampaan kenttäluokkaan seuraavissa Kalla cupeissa. Ja toivoa, että koulukiemuratkin sujuisivat yhtä hyvin.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Jesinkkak
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Matilda T. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 21.09.20 9:25

Kenttäviikonloppu 18. - 20.09.2020

#syyspäiväntasaus

En ollut laittanut kovin suuria odotuksia tälle viikonlopulle, sillä olihan tämä minun ja Inkan ensimmäinen CIC1-tason luokka.
Periaatteessa meillä ei pitäisi olla mitään "huolta", sillä koulukiemuroita olimme kyllä treenanneet niin Kaajapurojen kentällä kuin Isabellan valmennuksissa alku- ja loppuverryttelyiksi eikä estekorkeudet radoilla meille mitään "uutta" olleet.
Hyvinhän Inka oli vedellyt 110cm-esteluokkiakin, joten 105cm rataesteet ja metrin maastoesteet tuskin tuottaisi sen kummemmin ongelmia.

Koulukokeessa Inka, yllättävää kyllä, vähän kiukutteli eikä todellakaan rata mennyt ihan oppikirjojen mukaan. Tarkkaavaiset tuomarit kyllä pisti merkille meidän haparoinnin, mutta loppupeleissä kuitenkin olimme seitsemänsiä. Huonomminkin olisi voinut pisteitä ropista.

"Onhan tässä vielä esteet jäljellä", olin todennut pariksi viikoksi itsensä kylään tunkeneelle äidille, joka oli surkutellut kun ei nyt niin hyvin mennyt.
Kisat jatkuisivat vielä pari päivää, joten ei ollut vielä mitään "hätää". Estekokeet kun vedettäisiin nappiin niin voitaisiin hyvinkin hätyytellä sijoituksia.

Aina sitä toivoa sai.
Lauantaina Inkalla puolestaan oli tahmailupäivä eikä todellakaan pistellyt parastaan maastoradalla mikä taas sai minut turhautumaan ja melkein jo olin keskeyttämässä koko touhun.
Miksi edes yrittää enää näissä kisoissa, sillä tiesin, ettei tämän surkean suorituksen jälkeen edes hyvin menneet rataesteet meidän sijoitusta nostaisi pohjamudista kovin korkealle.

Mutta enhän minä koskaan jättänyt leikkiä kesken Sallinkaan kanssa, joten en tehnyt sitä Inkankaan kohdalla.
Sunnuntaina kapusin takaisin estesatulaan ja päätin, että kyllä me tästä puhtaalla radalla päästäisiin läpi.

Ei päästy.
Neljä virhepistettä tuli, mutta siitä huolimatta olimme neljänsiä. Rata taisi olla muillekin jokseenkin haastava, sillä vain kolme ratsukkoa pääsi siitä nollilla läpi.

Eipä se neljäs sija meitä kuitenkaan nostanut 13.sijalta mihinkään. Siellä oltiin ja pysyttiin.
Mutta minkäs teit.

"Saatanan Benji", oli Juuson kommentti, kun tapasimme ohimennen tallipihalla.
"Tiedän tunteen", hymähdin. Juusolla ja sen hevosella tuntui menevän yhtä hyvin kuin minulla ja Sallillakin oli mennyt.

Onneksi Inkan kanssa kuitenkin oli useimmiten mennyt kisoissa todella hyvin, joten hetken harmistuksen jälkeen olin vain kohauttanut olkapäitäni ja todennut ettei aina voinut voittaa.

Viimeisessä osakilpailussa tsempattaisiin kunnolla ja päihitettäisiin kaikki!
Tai kovasti ainakin yritettäisiin.

Meidän yhteiselo jatkuisi ensi vuonnakin, joten oli vielä hyvin aikaa treenata ja kilpailla yhdessä monet kerrat.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Jesinsyys
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A., Jemiina R., Matilda T., Sarah R., Hanne R. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 04.10.20 11:31

03.10.2020

Myrttisuon maastoestevalmennus

valmentaja kirjoitti:
Valmennuksessa oli mukana neljä hevosta, joiden taso oli metrin luokkaa tai yli. Lähdimme valmennuksen alkuun tekemään siirtymisiä sekä laukannostoja, jotta pystyin seuraamaan ratsukoiden työskentelyä ja jotta hevoset lämpenisivät kunnolla. Hyppäsimme alkuun myös muutaman tavallisen pystyesteen, ja kaikki hevoset tuntuivat vertyvän tasaiseen tahtiin, joten pääsimme aloittamaan päivän varsinaiset tehtävät.
-----
Inka oli tänään melko verkkainen, mikä toi valmennukseen paljon sekä hyvää että huonoa. Huonoa siksi, että tamman parhaat puolet nähtiin itse hyppytekniikassa, kun taas kaikki liikkuminen esteiden välillä oli turhan laiskaa. Hyvää puolestaan siksi, että Inka oli pomminvarma ratsu, eikä sen kanssa tarvinnut pelätä yhtäkkistä spurttia tai edes kieltämistä, sillä kilttinä hevosena tamma hyppäsi esteen kuin esteen, vaikka lähestyminen olisikin ollut hidasta. Jessen kanssa aloimmekin käyttää eniten ajatusta eteenpäin ratsastamiseen myös esteiden välillä, sillä kenttäkisoissa myös vauhdilla oli suuri merkitys, pelkkä puhdas hyppytyyli maastoesteillä ei riittänyt sijoitukseen. Ja mitä enemmän mies hevosta käski eteenpäin, sitä paremmalta liikkuminenkin alkoi näyttää, ja kokonaisuus alkoi loppua kohden hahmottua paremmin. Tukit, tarkkuusesteet, trakehner-haudat, alas hypyt ja vesiesteet alkoivat sujua sarjana todella sujuvasti, eikä hyppytyyli kärsinyt, vaikka vauhtia lisättiinkin.
----
Lopputunnista ratsukot laukkasivat vielä suurella ympyrällä, johon oli aseteltu tasaisin välein neljä matalaa pystyestettä. Tarkoitus oli pitää jokaisella hevosella tasaista vauhtia, jotta välit pysyisivät kohdillaan, eikä tietenkään puomien pudotus ollut suotavaa. Annoin ratsukoiden hyppiä rataa kumpaankin suuntaan, kunnes oli aika hiljalleen siirtyä pitkin ohjin käyntiin ja antaa hevosten suorittaa rauhalliset loppukäynnit.

Maastoeste- ja kenttävalmennukset kisojen lisäksi tuntuivat olevan haudattu syvälle kivien ja kantojen alle, joten kun sitten olin törmännyt ilmoitukseen Myrttisuon maastoestevalmennuksesta, en epäröinyt hetkeäkään ettenkö ilmottaisi minua ja Inkaa sinne.
Talli sijaitsi Tampereen lähellä, joten sillä reissulla pääsisin kätevästi moikkaamaan myös Käkiharjuilla majailevaa Sallia.

Juuso oli after rideilla maininnut tulevansa kyseiseen valmennukseen myös Picketin kanssa, olimme lyöneet fiksut (ja humalaiset) päämme yhteen ja keksineet, että voisimme viettää pitkästä aikaa ihan oikeasti sellaisen ukkojen illan.  Saunomista, olutta, p*skanjauhamista ja niin edelleen.
Siksi olin kysynyt Oskarilta, mahtuiko heidän talliin kaksi hevosta yheksi yöksi ja sen jälkeen tiedustellut Iirolta, saataisiinko Juuson kanssa lainata hänen kesämökkihuvilaansa. Molempiin kysymyksiin oli tullut myöntävä vastaus.

Itse valmennus meni ihan odotuksien mukaan. Inka sai kehuja luonteestaan, vauhdikkuus ei niinkään.
Kyllähän Inkasta vauhtiakin hetkittäin löytyi, mutta useimmiten sitä sai oikeasti käskeä eteenpäin eikä laukkapohkeita kannattanut hellittää liikaa, sillä sen myötä myös vauhti hidastuisi.
Kalla Cupin rankingissa olimme nyt Rasmuksen kanssa tasoissa ja vaikken minä mitenkään henkeen ja vereen asti kilpailuhenkinen ihminen ollut, halusin kyllä pitää ykkössijani kenttärankingissa siitäkin huolimatta, että olin voittanut sen jo viime vuonna. Mutta tänä vuonna haluaisin voittaa rankingin sen takia, että olimme Inkan kanssa pärjänneet enkä minkään "arjen hevostaitojen" takia.
Viimeisissä osakilpailuissa oli pärjättävä!

"Viime kertaan verrattunan seuralaiseni on rumentunut huomattavasti!" naljailin Shermanille, kun olimme suunnanneet kaljakassit kilisten Iiron huvilalle.
"Katohan omaa pärstääsi, ei ole paljon kehumista siinäkään", Juuso nakkasi takaisin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 15.11.20 20:36

Kauas pois karkuun (Applevent 13. - 15.11.2020 Kanadassa)


KO: (Déjà vu) 13.11.

Nousin Inkan selkään päättäväinen ilme kasvoillani ja huokaisin syvään. Oli kenttäkisojen ensimmäinen päivä eli koulukokeen aika. Inka oli ihan oma itsensä eikä vaikuttanut olevan moksiskaan pitkästä matkasta saati tuntunut stressaavan mistään.

Minun oma mieliala oli ehkä aavistuksen pakkasen puolella vaikkei sille periaatteessa ollut mitään syytä.
Kanada kun oli ollut minulle yli kahden vuoden ajan eräänlainen kirosana ja olin päättänyt, etten tämän maan kamaralle koskaan jalallani astuisi.
Mutta kun Isabella Sokka erään valmennuksen päätteeksi oli maininnut Appleventistä ja kysynyt, olisinko kiinnostunut lähtemään hänen ja Cecilia Blankleyn mukaan, olin vastannut myöntävästi.

Ratsastin Inkan kouluaitojen sisäpuolelle. Rata oli tuttu, olimme sitä harjoitelleet moneen otteeseen ja ajattelin meidän osaavan tämän radan vaikka silmät kiinni.

Katse harhautui hetkeksi yleisöön ja olin näkeväni etäisesti tutut kasvot. Stefan Richter? Stefan, jonka takia Mila oli lopullisesti minut jättänyt...
Ex-kihlattuni sanat kaikuivat päässäni: "Ehkä meidän olisi parempi pitää taukoa tämän mun reissun ajan. Mietitään rauhassa, mitä tulevaisuudelta halutaan."

Niin. Siinä oli syy, miksen Kanadasta pitänyt. Mila oli vuoden 2018 alussa ilmoittanut lähtevänsä Kanadaan töihin joksikin aikaa, lentokentän parkkipaikalla lyönyt kihlasormuksen kouraani ja poistunut maasta jättäen minut ihmettelemään, mitäs nyt sitten.

Vaikka minun piti paneutua koulusuoritukseen Inkan kanssa, Santasen sanat soivat pitkästä aikaa repeatilla päässäni häiriten keskittymistäni.
Kai se oli vain tämä paikka, mikä sai muistot taas pintaan, sillä Mila oli jo niin historiaa kuin voi vain olla. Olimme kyllä tekemisissä edelleen, mutta molemmat - tai ainankin minä - olimme siirtyneet elämässä eteenpäin.

Vilkaisin yleisöön uudemman kerran ja Milan ääni päässäni hiljeni. Ei tuo yleisössä istuva mies ollut Stefan.
Havahduin menneiden muisteluistani takaisin siihen hetkeen ja muistin, miksi siellä Inkan kanssa olin.

Olimme tulleet kilpailemaan, ei miettimään vanhoja ihmissuhteita.



RE: (Bruce Almighty) 14.11.

Kirjava ratsukko suoritti maastoesterataa varmoin ottein ja mietin, mitä pientä konnuutta minä parivaljakon pään menoksi keksisin. Selässä istuvalla Jesse Arolla oli mennyt tähän mennessä ihan hyvin, mutta tiesin ettei mies ollut mikään puhtain pulmunen, mitä syntilistaan tuli, joten ihan helpolla en ratsastajaa haluaisi päästää.

Eihän mies mikään pahin syntinen ollut, joten ihan kamalasti en halunnut kapuloita rattaisiin lyödä, mutta sen verran kuitenkin, että Jesse tajuaisi ettei kannattaisi minulle ryttyillä.

Ehkä laittaisin pienen pupun säntämään radan poikki ratsukon edestä?
Vai olisiko peura parempi vaihtoehto? Hirvi?
Karhu olisi kyllä aivan liioittelua...

Siksipä päästin matkaan pienen viattoman pupujussikan.
Kirjava tamma huomasi sen ennen ratsastajaa, hidasti vauhtiaan sen verran vauhdikkaasti, että ratsastaja tömähti sen kaulalle. Teki mieli heilauttaa sormeani, jotta mies olisi luiskahtanut alas satulasta, mutten halunnut olla liian ilkeä. Annoin Jessen itse ratkaista tilanteen. Ja niin hän tekikin, nopea korjaus asennossa sai miehen takamuksen takaisin satulaan, pohkeet komensivat tammaa jatkamaan eteenpäin ja kuuliaisen luonteensa vuoksi hevonen teki niin kuin käskettiin.
Pupu jatkoi matkaansa läheiseen pusikkoon ja katosi sormieni napsahduksen säestämänä savuna ilmaan.

Ehkäpä seuraavan ratsukon kohdalla leikittelisin enemmän? Kukakohan sieltä seuraavaksi olikaan tulossa?
Jaahas... Tämä kaveri.
Raksauttelin rystysiäni. Tästä tulisi hauskaa.



RE: (3000-luvulla) 15.11.

Vaikka maastoesteissä käytetty mielikuvitus oli ehkä parasta antia kenttäkisoissa, odotin myös rataesteiden näkemistä. Joka paikassa oli omanlaiset estekyhäelmänsä eikä Orange Woods jäänyt listan "hännille" mitä kekseliäisyyteen tuli.
Olinhan minä kisoja läpi käynyt jo moooonta monituista vuotta ja vuosi vuodelta niin tekniikan kehitys kuin luovuus kukoisti entistä enemmän.

Millaistahan tulisi olemaan seuraavan vuosituhannen vaihteessa?
Ehkä esteet olisivat hologrammeja, jotta vaaratilanteet sekä loukkaantumiset vähenisivät huomattavasti?
Ei haittaisi, vaikka ratsukko esimerkiksi kompastuisi ennen estettä ja rysäyttäisi puomikasan läpi yli menemisen sijaan, sillä hologrammissa ei kovia puomia tai tukipilareita olisi.

Puomin pudotessakaan ei tarvittaisi kaksijalkaista juoksemaan paikalle asettelemaan puomia takaisin paikalleen, sillä pelkän tietokoneen napin painallus saisi esteen takaisin kasaan.

Mene ja tiedä. Minä en todellakaan olisi elossa enää 3000-luvulla, joten en olisi näkemässä millaista meno olisi silloin.
Ellen ihan piruuttani eläisi vielä 980 vuotta, mikä oli täysin sula mahdottomuus.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 26.11.20 16:18

26.11.2020


Eilisessä Isabellan valmennuksessa nainen oli laittanut minut ja Inkan hikoilemaan ihan kunnolla, joten tänään oli vuorossa kevyehkö palauttelutreeni koulukiemuroiden muodossa.
Kalla CUP oli jälleen kerran aivan nurkan takana eikä minua tällä kertaa oikeastaan jaksanut kiinnostaa koko kilpailu. Olin harkinnut vakavissani jättäväni viimeisen osakilpailun välistä, mutta Juusolle asiasta mainittuani, mies oli komentanut minua osallistumaan.
”Et sä sille Alsilalle voi noin helppoa voittoa antaa”, Sherman oli tokaissut. ”Ja mikä sua nyt muka riivaa?”
Kysymykseen en ollut vastannut mitään, tuhahtanut vain. En minä Juusollekaan voinut kertoa, mitä minun ja Innan välillä oli tapahtunut. Heidän erostaan oli jo kulunut aikaa, mutta kyllä minä Juuson tunsin. Mies ei todellakaan riemastuisi mikäli kuulisi asiasta.

Hidastin Inkan ravista käyntiin ja annoin kirjavalle tammalle pitkät ohjat.
Sen kanssa oli kyllä mutkatonta tämä yhteiselo, vaikka muut kuviot olivat jälleen kerran täysin solmussa. Liekkö olevan joku viimeisten osakilpailuiden kirous tämä minun yleinen alakulo näihin aikoihin?
Muutettuani Kallaan olin piehtaroinut sydänsuruissani Milan takia, viime vuonna olin muuten vain väsynyt ja valmiina heittämään hanskat naulaan melkein koko elämäni suhteen ja tänä vuonna ihan itseaiheutetusti kieriskelin syyllisyyden tuomassa paskassa fiiliksessä.

Vuodenajalla toki oli oma vaikutuksensa, sillä vallitseva harmaus sai oman mielialan aina ihan yhtä synkeäksi. Kyllä tämä tästä helpottaisi, kunhan kevät jälleen saapuisi.
Toivottavasti.  

Laskeuduin Inkan selästä, nostin jalustimet ja löysäsin satulavyötä parin reiän verran. Tamma puhisi tyytyväisyyttään, kun nostin ohjat sen pään yli ja lähdin tarpomaan mutaisen pihan poikki.
En minä mitään kilpailuita voinut jättää välistä vain sen takia, että olin kussut omat asiani ja tympäisi. Tamma oli luotu kilpakentille ja olin luvannut Oskarille kilpailevani Inkalla, joten edes joku lupaus minun täytyisi pitää tänä vuonna.
Ja jäisihän tamma minulle vielä ensi vuodeksikin ellen sitten päättäisi luovuttaa sitä parempiin käsiin ja unohtaa omat kilpailemiset.

Tallin ovella olin törmätä sisältä tulevaan parivaljakkoon, jonka läsnäolosta minulla ei ollut mitään hajua. Ilmeisesti olin ollut niin keskittynyt Inkan ratsastamiseen, etten ollut huomannut heidän kulkua kentän ohi.
”Hei”, Inna tervehti kummallisen pirteästi Kisse vierellään saaden vastaukseksi vain epämääräisen murahduksen suustani.
Tein naiselle hevosensa kanssa sen verran tilaa, että he pääsivät ulos tallista ja luikin sitten nopeasti Inkan kanssa tallin suojaan.
Tietenkin sen piti olla juuri Inna, joka oli tullut häiriköimään minun itseinhossa pyöriskelyä.
Tunsin naisen katseen selässäni, mutten vaivautunut vilkaisemaan taakseni.

Asettelin Inkan  varusteita omille paikoilleen, kun varustehuoneen ovi kävi ja Inna ilmestyi viereeni kädet puuskassa.
”Meinasitko sä oikeasti kauankin jatkaa tota sun mököttämistä?” nainen tivasi. Vilkaisin naista kulmieni alta.
Meinasin, ajattelin hiljaa mielessäni.
”Oikeasti Jesse. Kasvata pallit ja lopeta tuo lapsellinen käytös”, Inna huokaisi turhautuneena.
En sanonut mitään, olin vain keskittyväni Inkan satulahupun asetteluun.
”Mitään peruuttamatonta ei tapahtunu ja mitä sä mulle kiukkuat, saanen muistuttaa että se oli sinä joka…” Inna aloitti saarnansa, mutta sulki suunsa salamannopeasti, sillä varustehuoneen ovi kävi jälleen.

”No mutta! Täällähän on tuttuja ihan kaksin kappalein!” Stina hihkaisi iloisesti. ”Team VV melkein koossa.”
”Mikä?” urahdin.
”Vanhat Vaahtislaiset”, Stina valaisi meitä, pyyhki takkinsa hihaan takertuneita heinänkorsia lattialle ja virnisti sitten leveästi.
”Siinäpä vasta hyvä idea!” vihreät hiuksensa pipon alle piilottanut nainen hihkaisi pahaenteisesti. ”Team VV:n pikkujoulut! Joo, hei, lähdetään kolmestaan pikkujouluileen.”
”Hyvä idea”, Inna sai sanottua ja tiesin molempien naisten tuijottavan minua.
”En ehdi”, ilmoitin epäröimättä.
”Katsotaan sellainen päivä, että ehdit”, Stina nauroi. ”Älä nyt heti tyrmää tätä ideaa. Kyllä se sinun kultamussukka yhden illan pärjää ilman sua. Pidetään susta Innan kanssa varmasti hyvää huolta ja katsotaan, ettet hairahtele vieraisiin naisiin.”

Inna yskähti huvittuneena, mutta minua ei todellakaan naurattanut.
En ollut ihan varma, kuinka kauan minulla enää edes tulisi olemaan kultamussukka, sillä Matilda ansaitsi parempaa, joten kai minun pitäisi kasvattaa ne pallit ja kertoa hänelle mitä oli tapahtunut hyväksyen sen faktan, että nainen lähtisi ovet paukkuen paikalta enkä näkisi häntä enää muuta kuin ohimennen jossain kisoissa tai Auburnissa – ja se olisi minulle aivan oikein.
”Mun pitää lähteä, mutta suunnitellaan niitä pikkujouluja joskus toiste”, Inna kuului toteavan ennen kuin poistui paikalta. Uskaltauduin kääntymään vasta siinä vaiheessa Stinan suuntaan kunnolla ja yritin tapailla jotain hymyn kaltaista kasvoilleni.
”Okei… Mistä tuossa oli kyse?” entisen kotitallini entinen työntekijä tivasi.
”Missä?” kysyin niin viattomasti kuin suinkin kykenin.
Stina mutristeli huuliaan, muttei kysellyt enempää, vaikka seurasikin minua Inkan karsinalle.

Minun hoitaessa Inkaa, Stina keskittyi tamman silittelyyn ja rapsutteluun enkä raaskinut komentaa naista tiehensä – kunnes hän avasi suunsa.
”Olisi kyllä tosi kiva lähteä porukassa ryypiskelemään. Ihan oikeasti”, Stina tuumaili liu’uttaessaan kättään Inkan läsiä pitkin.
”Mmhhmm”, murahdin keskittyen tarkistamaan tamman jalkoja mahdollisten nirhaumien, turvotusten tai lämmön varalta.
”Sinähän innokkaasti oot mukaan lähdössä”, Stina tuhahti.
”Ajattelin olla loppuvuoden selvinpäin”, kerroin enkä edes valehdellut. Olin päättänyt niin ihan oikeasti.
”Olet sitten meille kuskina. Lähdetään Murronmaalle bailaan”, lainahevostani lääppivällä naisella oli heti ratkaisu siihenkin.
Pudistin päätäni päättäväisesti suoristautuessani seisomaan.
Stina tihrusteli minua silmät sirrillään samalla, kun kaiveli tupakka-askia takkinsa taskusta.
”Minusta se tuskin johtuu, joten syynä on joko Matilda tai Inna ettet muka oo lähdössä yhtään mihinkään ja vaikutat tunkeneen jonkun kaktuksen esinahkasi alle”, nainen tuumasi, livautti yhden tupakan korvansa taa jatkaen minun tuijottamista.

Työnnyin ulos Inkan karsinasta ja melkein teki mieli nykäistä ovi kiinni ennen kuin Stina ehtisi sieltä ulos, mutta maltoin mieleni.
”Onko rakastavaisilla joku vuosisadan riita? Ootteko te eronneet? Mikset ole mulle kertonut minulle?” Elola tivasi päästyään itsekin käytävän puolelle.
En sanonut mitään siihenkään, nappasin vain Stinan korvan takana roikkuvan tupakan itselleni ja marssin ulos tallista. En minä ollut tupakkaa polttanut kuin kerran tai pari, mutta nyt tuntui siltä että tuli tarpeeseen.

Tiesin Stinan vakiotupakkapaikan, joten harpoin huussin suuntaan itsekin naisen kipittäessä perässäni.
”NYT kerrot. Mitä hemmettiä. Et sinä polta”, Stina puuskutti kun ojensin kättäni häntä kohti sytkärin toivossa.
Nainen iski sytkärin kouraani ja sytytin varastamani tupakan. Yskitti ihan liikaa heti ensimmäisen henkosen jälkeen, joten jouduin hetken keräilemään itseäni ennen kuin saisin sanotuksi sanaakaan.

”Inna suuteli minua”, kerroin lopulta. Stinan silmät rävähtivät lautasen kokoiseksi ja nainen iski käden suunsa eteen.
”TÄÄÄH? Milloin?”
”On siitä jo aikaa. Oli humalassa”, mutisin.
Stina nauroi makeasti ja sytytti sitten itselleen tupakan.
”Mitä muuta tapahtui?” nainen uteli huvittuneena savuja keuhkoistaan puhallellen.
Huokaisin syvään, yskin vähemmän rennosti tupakansavua ulos itsestäni ja pudistelin päätäni.
”Jotain siis tapahtui!”

Kuikuilin epäluuloisena ympärilleni tarkistaakseni, ettei varmasti kukaan olisi kuulemassa tätä keskustelua – kurkistin jopa huussiin ettei sielläkään olisi ketään – ennen kuin kerroin mitä aamulla oli tapahtunut. Toivoin saavani Stinalta kunnon moraalisaarnan siitä, kuinka typerä paska olisin, mutta väärässä olin.
Stina räjähti raikuvaan nauruun. Kovasti hän yritti kerätä pokkansa kasaan, mutta minun tuohtuneen ilmeen nähdessään repesi kerta toisensa jälkeen.
”Ei naurata”, murahdin Stinan voivotellessa naurun kipeyttämää mahaansa.

”Eiiiii jumaliste”, Elola kikatti. ”Olisin halunnut kyllä olla kärpäsenä katossa! Sun ilme olis ollut takuulla näkemisen arvoinen!”
”Vai niin..”
”Jos mä olisin ollut sä, niin olisin kyllä jatkanut hommat ihan loppuun asti”, Stina hymähti suupieli nykien. "Kerran kun aloititkin."
”Onneksi en ole sinä…”
”Matilda ei vissiin sit tiedä?”
Pudistin päätäni.
”Meinasitko kertoa?”
”Pakko kai se on…”
”Nääh, mä en kertois. Ei se sillä tiedolla mitään tee.”
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa