Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Inkan päiväkirja

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 14.12.19 12:57

Inkstain Vegas



suomalainen puoliverinen, tamma
mustankirjava, 164cm
kenttäratsu

omistaja Oskari Käkiharju, ylläpidossa Jesse Arolla

>>sivut<<


syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Inkavaruste
Varusteista kiitos Sokka Luxuries ja Equestrian Pro
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 14.12.19 13:22

14.12.2019


"Jos teillä ei yhteiselo jostain syystä onnistu, niin kyllä multa muitakin hevosia lainaan vois löytyä", Oskari Käkiharju oli sanonut, kun olin ollut tekemässä lähtöä Inkan kanssa Kallaan.
"Eiköhän meillä onnistu", olin siihen todennut. Miksei onnistuisi? Inka oli mitä ilmeisemmin oikein rauhallinen hevonen, joten en usko, että meillä sukset menisivät niin sanotusti ristiin.
Ja jos kisoissa ei pärjättäisi, niin sitten ei pärjättäisi ja sillä selvä.

Paluumatka Kallaan oli huomattavasti hiljaisempi kuin menomatka, sillä Mila oli saanut houkuteltua Stinan jäämään luokseen yöksi, joten vihreätukkainen nainen oli jäänyt kyydistä pois ja tulisi huomenna junalla takaisin.
Tuntui samalla haikealta kuin jännittävältäkin lähteä Inkan kanssa kohti Kaajapurojen tallia. Sallin takia haikealta, mutta Inkan takia jännittävältä. Pääsisi pitkästä aikaa touhuamaan nuoren hevosen kanssa ja toivoin, etten kovin lahjakkaasti onnistuisi pilaamaan hevosen ihan kohtalaisen lupaavasti alkanutta kisauraa.
Löytäisinköhän minä meille jostain ihan "oman" kenttävalmentajan? Täytyisi varmaan vähän tehdä taustatutkimuksia ja ottaa yhteyttä mahdollisiin ehdokkaisiin.

Tuttuun tapaan Kaajapuroilla oli  aika hiljaista, kun pääsimme perille. Vain Ava tuli vastaan tallikäytävällä.
"Mikä toi on?" nuori naisenalku kysyi nostettuaan katseensa puhelimen näytöltä ja huomannut vieressäni olevan hevosen.
"Inka", kerroin ja vilkaisin riimunnarun toisessa päässää seisoskelevaa tammaa, joka haisteli uusia tuoksuja turpakarvat väpättäen.
"Okei... Ihan.. Kiva."

Yllättävää kyllä, Ava oli jälleen avuksi ja auttoi minua purkamaan Inkan tavaroita autosta  sen jälkeen, kun olin laittanut tamman karsinaansa. Joko tyttö oli oikeasti aikuistumassa tai sitten tämä yhtäkkinen ystävällisyys oli vain jotain esitystä. Oli miten oli, hyvä kun auttoi.

Järjestelin Inkan tavarat varustehuoneeseen säntilliseen järjestykseen ja mutristelin hieman huuliani pyyhkäistessäni Sallin karvoja hyllyn reunalta alas. Ruskeat karvat vaihtuivat pian mustiin sekä valkoisiin...
Olin luvannut ilmoitella Oskarille tasaisin väliajoin, miten meillä Inkan kanssa meni ja vastavuoroisesti niin Oskari kuin Milakin oli luvannut kertoa Sallin kuulumisia minulle.

Tavaroiden löydettyä omat paikkansa, menin vielä katsomaan Inkaa, joka mutusteli heiniään karsinassa kaikessa rauhassa. Eipä näyttänyt sitäkään hetkauttavan maiseman vaihdos millään tavalla. Hyvä vain... Ei tarvitsisi minun stressata sitä, että hevonen stressaisi.

Tästä päivästä se sitten alkaisi. Minun ja Inkan yhteinen, mutta vain hetkellinen, taival. Jää nähtäväksi, olisiko se kuinka kivikkoinen ylä- ja alamäkineen...

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Inkapaa
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 18.12.19 21:10

18.12.2019

#purtsinpuurojuhla

Muutenkin ahtaassa satulahuoneessa oli vieläkin tiiviimpi tunnelma kuin normaalisti sinne kannetun joulukuusen sekä innokkaiden koristelijoiden takia, mutta se ei tuntunut ainakaan sillä hetkellä häiritsevän ketään.
Solmin yhden pallon katkenneen narun päät yhteen ja ojensin koristeen Innalle, joka ripusti pallon kuusen oksalle. Stinakin siinä sähelsi omiaan ja naureskeli, kuinka olivat Jannan kanssa yllättäneet Tiinan ja Pekan läheisissä tunnelmissa. Jannaa se ei näyttänyt naurattavan, mutta Stinaa kyllä senkin edestä.

Tuntui samaan aikaan niin oudolta kuin mukavaltakin nähdä Kaajapurojen tallissa niin paljon ihmisiä samaan aikaan. Olin jo niin tottunut siihen, että yleensä siellä sai olla kaikessa rauhassa ja keskustelut muiden tallilaisten kanssa rajottui lähinnä tervehdyksiin sekä väkinäisesti vaihdettuihin kuulumisiin.
Mutta nyt taisivat olla kaikki paikalla ja tunnelma oli rennon jouluinen. Jopa minulla.
Voisin jopa sanoa, että nyt minulla oli ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kotoisa olo tallilla, vaikka olinhan minä siellä jo yli vuoden kulkenut.

Jos jotain Vaahterapolun ajoilta kaipasin, niin ne oli juurikin tällaiset koko talliporukan "kokoontumiset" talkoineen ja yhteisine maastoretkineen. Monet suursiivoukset olimme tehneet porukalla, maalailleet niin tallin seiniä kuin tarhojen aitojakin ja sen jälkeen syöty hyvin (ja ehkä vähän juotukin). Puhumattakaan niistä lukuisista maastolenkeistä, mitkä kattoivat myös yön yli kestäneet vaelluksen tapaiset telttamajoituksineen.
Täällä tuntui porukka vain pyörivän niissä omissa kuplissaan treeni- sekä kisakalentereita tuijotellen. Enkä kiellä, ettenkö itse olisi ihan samanlainen...

Treenikalenteria pitäisi kyllä täytellä ja ennen kaikkea löytää se valmentaja.
Inkan kanssa nämä ensimmäiset päivät olivat menneet sellaiseen tutustumiseen. Maastoonkaan ei oltu vielä ehditty, mutta tänään lähdettiin sinne suurella porukalla.
Jos allani olisi ollut Salli, olisin ehkä löytänyt itsenikin sieltä lumesta muutaman muun tavoin, sillä tamma todennäköisesti olisi vetänyt kierroksia muiden hevosten ryhdyttyä pelleilemään.
Mutta Inka ei. Toki silläkin vauhtia jaloista löytyi, mutta ei nyt aivan revennyt liitoksistaan kuitenkaan. Se oli kyllä kaikin puolin järkevä ratsu nuoresta iästä huolimatta... Kunhan ei nyt alkaisi ottamaan mallia tallin muista ei-niin-leppoisista hevosista.
Vitsi.

Lumen tuoman "raikkauden", hyvän fiiliksen ja päivänvalon takia en olisi vielä halunnut palata tallille, päätin kiertää vähän pidempää reittiä takaisin tallille. Samalla ehkä saisin vähän käryä siitä, miten Inka käyttäyisi maastossa kun olisimme aivan kaksistaan.
Huikkasin kyllä porukalle, että tulisin vähän myöhemmin perästä, mutta en tiedä kuuliko kukaan. Kiia ja Robert kyllä vilkaisivat suuntaani, kun käänsin Inkan toiselle polulle.
Pidemmällä lenkillä välttäisin myös pahimman ns. ruuhka-ajan. Tallikäytävällä kun varmasti tulisi olemaan ahdasta siellä pyörivien ihmisten ja hevosten takia.

"Tuutko säkin sinne sen Aliisan jatkoille?" Stina kysyi, kun olin tekemässä lähtöä kotiin. Kuulema salaiset jatkot pidettäisiin Aliisan luona.
"En. Lähden kotiin lämmittämään saunan ja hautaudun illaksi sohvalle", sanoin pudistettuani tomerasti päätäni.
"Hitto susta on tullut tylsä", Stina huokaisi. "En kehtaa mennä sinne yksin."

Tuhahdin ja vilkaisin naisen olan yli nähtyäni punaisen pään vilahtavan tallin ovista ulos.
"Pitää mennä", mutisin pahoittelevasti ja säntäsin sitten Kiian perään.
"Kiia, odota!" huutelin naiselle, joka oli jo ennättänyt autolleen. Olin Inkan kanssa kaksistaan metsässä tarpoessani miettinyt lähiseudun valmentajia ja muistanut, että Kiia kulki Murronmaalla Torun kanssa valmentautumassa. Ehkä hän voisi jotenkin auttaa tässä valmentaja-asiassa?
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 26.12.19 21:10

26.12.2019


"Onpas se hauskan värinen", oli äidin ensimmäinen kommentti Inkasta ja Silja sekä Johanna komppasivat vieressä. Sofiakin varmaan olisi ollut samaa mieltä jos olisi puhunut, mutta kun ei vielä puhunut mitään, tyttö tyytyi tuijottelemaan matkavaunujen kopasta roikkuvia helistimiä.
Emme olleet joulupyhinä ennättäneet tallille koko porukan kanssa, minä olin kyllä aattona käynyt Inkan liikuttamassa sillä välin kun äiti ja muut olivat olleet jouluruokavalmistelujen kimpussa. Minua kun ei kuulema niihin apukäsiksi kaivattu, vaikka mieluusti olisin auttanutkin.

Inkaa ei pahemmin hätkäyttänyt uudet ihmiset ympärillään. Sitä ei oikestaan ikinä tuntunut hätkäyttävän mikään vain Sofian itku oli sen saanut kerran pyörittelemään korviaan hämmentyneen oloisena, mutta sitten se oli ilmeisesti tullut tulokseen ettei mitään maata kaatavaa ollut tapahtumassa ja oli rauhoittunut.
Monen nuoren hevosen kanssa olin hevosharrastukseni aikana ollut tekemisissä, mutta Inka oli kyllä tähän mennessä ensimmäinen näin jalat maassa oleva kaveri. Ja hyvä niin, vaikka hieman luonneikkaimmissa hevosissa silti oli ehkä enemmän sitä "jotain".

Opastin Johannaa, kuinka hevonen harjattiin, sillä nainen ei omien sanojen mukaan ollut hevosiin koskenut lapsuuden markkinoiden talutusratsastuksia lukuunottamatta. Olihan nainen Siljan kanssa Vaahterapolussa käynyt, muttei silloinkaan sen tallin asukkaiden kanssa mitään tehnyt. Katseli vain.
"Tämähän on oikeastaan aika kivaa", sänkitukkainen nainen hymyili.
"Älä nyt sinäkin ryhdy joksikin heppatytöksi", Silja vitsaili silmiään pyöritellen. "Tai jos ryhdyt, niin mä en maksa mitään. En edes sairaalalaskuja."

"Mikset sä sitä Lauria itsellesi valmentajaksi ota?" äidin kysymys keskeytti minun naureskelun Siljan ja Johannan sananvaihdolle.
"Yhym", yskähdin. En muistanutkaan, että olin äidille maininnut etsiväni minulle ja Inkalle valmentajaa.
"Siksikö, että se seurustelee Heidin kanssa?" äiti jatkoi tivaamistaan. "Vai onko se aivan surkea valmentaja?"
"Ei! Ei siitä ole kyse", naurahdin hämmentyneenä. Lauri oli hyvä valmentaja eikä minua alkuyrmyilystä huolimatta häirinnyt ollenkaan, että mies seurusteli Heidin kanssa. "Eiköhän Laurin kalenteri ole jo ihan täynnä valmennettavia."

En minä Laurin kalentereista tiennyt. En ollut edes kysynyt...
Mutta joka tapauksessa halusin sellaisen valmentajan, jonka kanssa henkilökohtaiset elämät eivät kohdanneet millään tavalla. Olisi helpompi keskittyä ihan vain siihen valmennukseen eikä miettiä, että onko valmentaja rehellinen kommenteissaan miellyttääkseen vai kettuillakseen.
Siksi en ollut edes kysynyt Lauria. Ja olin jo pari ihan varteenotettavaa valmentajaa löytänytkin, kiitos Kiian.

Äiti ei aivan näyttänyt nielevän selitystäni, mutta en antanut sen häiritä. Kuvitelkoon mitä halusi.
"Missä se Josefina on? Ei ole hetkeen vastannut minun sähköposteihin", äiti vaihtoi puheenaihetta. "Onko häät peruttu vai mikä mättää?"
Ei hyvänen aika... Luulin äidin jo unohtaneen koko asian.
"Ei mitään häitä ole ollut edes tulossa", ilmoitin.
"Mitä? Miten niin ei ole? Josefina Sofian ristiäisissäkin sanoi, että..."
Katsoin parhaakseni keskeyttää äidin siihen paikkaan: "Olet käsittänyt väärin. Eivät he ole menossa naimisiin."
Melkein olin lisäämässä lauseen loppuun sanan vielä, mutta sehän olisi vain saanut äidin innostumaan uudelleen. Minä en Josefinan ja Rasmuksen tulevaisuuden suunnitelmista tiennyt, mutta uskaltaisin veikata että mikäli häät joskus olisivat tulossa, niin ei vielä moneen vuoteen eikä niiden mahdollisten häiden suunnittelussa Ritva Aron apua tarvittaisi.
"Just. Olisi varmaan kannattanut sanoa se sitten minulle suoraan", äiti äyskähti kiukustuneena.
Pyöräytin katseeni takaisin Inkaan huulet tiukasti yhdessä, sillä ajatus Josefinasta paukuttamassa äidille suorat sanat huvitti suunnattomasti. Sen päivän kun näkisi...

Kun Inka oli harjattu ja varustettu, liikutin sen kevyesti kentällä, joka oli huomattavasti siedettävämässä kunnossa nyt kun luntakin oli satanut.
"Ihmettelen kyllä vieläkin, mitä sä hevosiasi täällä seisotat kun Auburnkin on naapurissa", äiti motkotti nostellessaan jalkojaan aidan viereen kerääntyneestä lumimutasohjosta irti.
"Ei siellä ole tilaa ja minä viihdyn täällä", vastasin. Ihan yhtä paljon olin kysellyt Auburnin vapaista karsinoista kuin Laurilta tämän valmennettavista: En yhtään.
Olisihan Auburnissa tietenkin puolensa (esimerkiksi Matilda), mutta kyllä minulle kelpasi paremmin kuin hyvin Kaajapurojen talli, vaikka kenttä oli mitä oli, ulkohuussin ovenkahva oli hävinnyt johonkin, tallissa oli kylmä ja varustehuonekaan ei mikään tilaihme ollut.

"Haluaako joku kokeilla?" kysyin pysäyttäessäni Inkan aidan viereen, missä perheeni sillä hetkellä seisoi. Johanna näytti hetken innostuneelta, mutta pudisti sitten päätään.
"Minä tyydyn ihan vain harjaamiseen ehkä kuitenkin", nainen mutisi.
Silja puolestaan kohautti vain harteitaan, luikahti aidan ali kentän puolelle ja ilmoitti haluavansa satulaan.

Siinä sitä sitten käveltiin siskon kanssa kenttää pitkin. Minä Inkan vierellä ja Silja satulassa.
"Et päästä irti!" Silja älähti, kun irrotin otteeni ohjista.
"Olethan sinä ennenkin ratsastanut", muistutin ottaen askeleen sivummalle ratsukosta. Silja näytti hetken kauhusta kankealta, mutta rentoutui sitten ja taisipa kasvoilla hymykin käväistä.
"Jos susta joku heppatyttö tulee niin minä en maksa mitään. En edes sairaalakuluja!" Johanna huuteli kentän laidalta kuittia takaisin aikaisemmasta.

Ei kuulema tulisi Siljasta heppatyttöä, mutta sanoi hän, että voisi toistekin satulaan nousta mikäli joskus Inkan aikaan vielä kyläilemään tulisi.
Ehkä seuraavalla kerralla Johannakin uskaltaisi?
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 26.01.20 13:17

26.01.2020


"Kaikki kyydissä?" kysyin, kun teimme lähtöä Kaajapurojen tallilta kohti Haminan seutuvilla sijaitsevaa Kisakeskus Provandoa.
"Joo", kuului vastaus kolmesta suusta. Tämän päivän seurue koostui minun ja hevosten lisäksi Josefinasta, Avasta sekä Grannin hoitajasta, Rosalinasta.

Ilmeisesti Ava oli päättänyt olevansa minun jonkinlainen kisahoitaja, sillä teini oli ilmoittanut tulevansa mielellään avuksi Provandoon enkä taaskaan jaksanut kieltäytyä "kunniasta".  Sitä paitsi Avasta oikeasti oli apua.
Olisin kyllä ihan hyvin pärjännyt itsekin vaikkakin olin kysynyt Antonilta, haluaisiko tämä lähteä minun mukaani auttavaksi kädeksi, mutta hän oli jo lupautunut Isabellan ratsujen kisahoitajaksi.

"Nyt kun lähdin taas sun kisahoitajaksi niin palkaksi voisin joskus ratsastaa Inkalla", Ava tokaisi jossain vaiheessa menomatkaa saaden minut naurahtamaan hämilläni.
"Käy. Minä tai Anton ei aina ehditä, joten jos haluat niin saat tietenkin liikuttaa Inkaa", totesin lopulta.

Ihme kyllä minua ei edes pahemmin hermostuttanut ajatus ensimmäisistä kisoista Inkan kanssa. Toki pieni jännitys oli aina läsnä, mutten minä sinne lähtenyt ruusukkeita havittelemaan - vaikka sellainen olisi tietenkin kiva saada.
Kokemusta minä sieltä lähdin etsimään, joten ainakin se tavoite täyttyisi.
Oskari Käkiharjun läsnäolo kisapaikalla oli ehkä se kaikkein hermostuttavin ajatus. Inka oli miehen hevonen, ei minun, joten täytyisi näyttää etten minä aivan onneton ratsastaja ollut vaikkei minun ja Sallin kisamenestyksellä hirveästi leuhkittu.
Olin kyllä Käkiharjulle selittänyt, ettei minulla olisi yksinkertaisesti aikaa kovin aktiiviseen treenaamiseen tai kisaamiseen eikä se ollut miestä häirinnyt, joten toivottavasti hän ei myöskään odottaisi tämän päivän suoritukselta kovin suurta loistoa.

Eikä sitä loistoa tullutkaan. Kyllä Inkasta vauhtiakin löytyi, mutta se ei riittänyt enää sen jälkeen kun kaksi puomia oli kolahtanut maahan.  
Olimme lopullisissa tuloksissa sijalla kymmenen, muttei se minua haitannut. Nämä tosiaan olivat niin sanotusti harjoituskisat meille, mutta pessimisti sisälläni sanoi ettei sitä menestystä välttämättä kannattanut odottaa "oikeissa" kisoissakaan.

Oskarikin kävi pyörähtämässä juttusilla meidän suorituksen jälkeen eikä ainakaan näyttänyt pettymystään. Eikä uhannut viedä Inkaa samalla sekunnilla takaisin Tampereelle.
"Hyvältähän se teidän meno näytti", mies totesi. "Eiköhän teistä ihan hyvä kisaratsukko kuoriudu."
En kyllä laittaisi päätäni pantiksi asian suhteen, mutta ainakin yrittäisin.
"Mitenkäs Salli voi?" vaihdoin puheenaihetta pilvilinnojen maalailusta hevoseeni.
"Hyvinhän se. Siellä se pitää nuoret tammat kurissa ja nuhteessa", Oskari hymyili ja pieni hymy käväisi minunkin huulilla.
Hienoa että Salli viihtyi. Olisi yksi stressinaihe vähemmän... Ainakin hetkellisesti.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Wy8t2br
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 02.02.20 16:03

02.02.2020


"Miks se nauraa mulle?" ohikulkumatkalla kahvilla pistäytynyt Juuso ihmetteli, kun Sofia nauraa käkätti hänelle niin että koko talo raikui. Olin kieltämättä yllättynyt, kun mies oli soittanut ja kysynyt - tai oikeastaan käskenyt - keittämään hänelle kahvit, en ollut Shermania nähnyt sitten ristiäisten.
"Olet niin idiootin näköinen. Siksi", totesin ojentaessani kahvikupin miehen eteen pöydälle ja istahdin sitten itsekin alas pöydän ääreen.
"Sun kanssas sen luulis sitten jo kuolleen nauruun", Juuso nakkasi takaisin. Hymyilin vain kaverilleni herttaisen haistattelevasti ja siirsin sitten katseeni syöttötuolissa istuvaan tyttöön. Niin hullulta kuin se tuntuikin, Sofia oli jo puolivuotias... Ylikin.

"No, miten menee?" Juuso uteli. "Vaippojen vaihdon lisäksi?"
"Mitenkäs tässä. Sitä tavallista", kohauttelin harteitani. "Pitäisi ensi viikon jälkeen palata taas töihin."
Lapsenvahti oli onneksi löytynyt jo. Heidi oli ollut äärimmäisen tarkka ehdokkaiden kanssa, itse olisin puolestani voinut palkata jo heti ensimmäisen hakijan, mutta Sofian äiti paineli jarrua melkein jokaisen kohdalla.
"Tarjottiin minulle töitä Helsingistä", kerroin muistaessani vanhan opiskelukaverin puhelun parin päivän takaa.
"Niinkö? Meinaatko tarttua tarjoukseen?" Juuso kohotteli kulmiaan ja pudistin päätäni vastaukseksi.
"Ei oikein houkuttele yli tunnin työmatkat", naurahdin. Palkka toki olisi ollut huomattavasti parempi, monipuolisempia juttuja, oikeussali ihan nurkan takana ja niin edelleen, mutta ei niin ei. Tuntui jo nyt, että vuorokaudessa oli liian vähän tunteja, joten jos jo muutenkin ahtaaseen aikatauluun pitäisi uhrata muutaman tunnin työmatkat, ei siitä tulisi yhtään mitään.
Omalla tasollaan halusin tarttua tilaisuuteen, mutta kun olin päässäni listannut plussat ja miinukset, oli niitä miinuksia ollut huomattavasti enemmän.
"Muutat sinne", Sherman ehdotti.
"En minä voi. Minulla on täällä kaikki", tokaisin. "Sofia, Matilda, tää talo, hevonen..."
"Sofian ymmärrän, mutta eihän tästä Helsinkiin nyt niin pitkä matka ole, joten varmasti näkisit tota jatkossakin. Tallipaikkoja varmasti löytyy pääkaupunkiseudultakin, naisista puhumattakaan", Juuso väänteli ja käänteli. "Ja tämän talon voit laittaa vaikka vuokralle. Varmasti joku pieni perhe mieluusti vuokrais vastaremontoidun omakotitalon."
"Ei. Jos se tarjous olisi tullut vuosi sitten niin olisin varmasti tarttunut, mutta nyt..." huokaisin päätäni pudistellen. Minun eloni täällä oli sen verran vakiintunut jo, etten minä Kallasta mihinkään lähtisi. Onneksi työtarjous olisi kuulema voimassa hamaan tulevaisuuteen saakka, joten jos joskus muuttaisin mieleni, voisin vain tarttua puhelimeen ja soittaa vanhalle tutulleni.
"Noh, omapa on elämäsi", Sherman tuhahti hörpäten kahvia sanojensa päätteeksi. Hyvähän hänen oli sanoa. Hänellä oli kyllä omistusasunto myös, mutta lapsetonta ja tietojeni mukaan sinkkumiestä ei estäisi mikään muuttamasta vaikka toiselle puolelle Suomea töiden perässä.
"Niinpä", mutisin. "Entä sinun elämäsi? Mites noi naiskuviot?"
"Mitkä? Naiskuviot? Onko ne jotain syötävää?" Juuso naurahti salamyhkäisesti.
"Riippuu tilanteesta", virnuilin.

Siinä me sitten käytiin läpi kuulumiset pidemmän kaavan kautta ennen kuin Juuso ilmoitti, että olisi varmaan parempi jatkaa matkaa.
"Joo, minäkin olen lähdössä tallille", kerroin. "Stina lupautui lapsenkaitsijaksi, jotta minä voin liikuttaa Inkan. Lähdetkö mukaan?"
"Kaajapuroille? Ei kiitos", Juuso tuhahti tympääntyneen kuuloisesti.

Tallilla oli tuttuun tapaan rauhallinen tunnelma. Koska Janna oli kentällä ratsastamassa, päätin Inkan kanssa suunnata maastolenkille.
Mustankirjava tamma kulki varmajalkaisesti eteenpäin eikä välittänyt, vaikka minä vähän väliä kaivelin puhelimen taskustani tarkistaakseni, oliko Stina laittanut viestiä tai soittanut. Nainen kun jäi Sofian kanssa minun luo, joten oli jokseenkin hermostunut olotila. Kyllä minä Stinan lapsenhoitotaitoihin luotin, mutta silti. Jos jotain sattuisi enkä pääsisi heti paikalle niin mitäs sitten?
Mitenköhän hermona tulisin olemaan ensimmäisinä työpäivinä jolloin Sofia olisi palkatun lapsenvahdin kanssa? Ei kenenkään vanhan tutun vaan ihan uuden tuttavuuden, joka oli toki käynyt jo tutustumassa tyttöön sekä meihin vanhempiin.

Stina ei kuitenkaan ollut soittanut tai laittanut viestiä, joten saatoin edes hetkeksi keskittyä ratsastamiseen. Talvi oli kyllä ollut kummallinen tällä kertaa. Ensin oli näyttänyt siltä ettei lunta saataisi ollenkaan, sitten sitä oli tullut ihan kunnolla, mutta nyt kinokset tuntuivat olevan muisto vain. Oli vain sitä loskaa ja kuraa jokapaikassa niin kuin lähes aina... Hetkittäiset pakkasasteet olivat toki pihamaita kovettaneet, mutta ei niistä kauan "iloa" ollut koska jo seuraavana päivänä saattoi olla pari astetta plussan puolella. 

Naurahdin hämmentyneenä, kun Inka käveli reippaasti polulla olevan vesilätäkön yli. Salli olisi puolestaan joko hypännyt sen yli tai kiertänyt kaukaa ettei vahingossakaan kastelisi koipiaan. 
Rapsutin tamman kaulaa itsekseni hymyillen. Inka oli kyllä mainio hevonen kaikinpuolin. Sofiankin olin nostanut hetkeksi istumaan tamman selkään eikä Inka ollut asiasta moksiskaan. 
Salli olisi varmaan rynnännyt samalla sekunnilla tallin ovesta läpi ja karkuun jos olisin sen kohdalla tehnyt samoin. 

Mutta siitä huolimatta odotin Sallin paluuta. Milloin se tapahtuisi? En tiedä.  Mutta sen tiesin, että minun oli lopetettava Inkan ja Sallin vertaaminen toisiinsa. Ne oli kaksi eri hevosta.

Tuskin meitä enää ruunikon tamman kanssa kisaradoilla nähtäisi, mutta en minä sille kilpailemiselle elänytkään. Elämässä oli nyt huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin kilparatojen kiertämiset... 
Juuso oli kehoittanut ostamaan Inkan tai jonkun muun kilparatsun Sallin vierelle, mutta ei minulla mitenkään päin olisi aikaa kahdelle hevoselle. Yhdenkin kanssa teki jo tiukkaa.

Pitkällä suoralla nostin laukan ja annoin Inkan mennä niin lujaa mitä jaloistaan pääsi. Ja sehän kyllä pääsi.
Ja onneksi tamma myös hiljensi vauhtia heti kun niin käskettiin.
Ilta ja sitä myötä pimeys lähestyi, joten käänsin Inkan takaisin tallia kohti pienen ravipätkän jälkeen. Laskeva aurinko loi pilviin punertavan sävyn, mitä jäin hetkeksi ihmettelemään.

Kyllä siellä metsässä sielu ja mieli lepäsi. Ja näiden hetkien ansiosta en todellakaan kaivannut mihinkään kaupungin vilskeeseen.  En edes työpäivien ajaksi.
syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja S537y3v

Tallipihaan päästyäni tarkistin jälleen puhelimen ja meinasi sydän hypätä kurkkuun saakka, kun huomasin puhelimeen saapuneen kolme viestiä, mutta ne luettuani saatoin huokaista helpotuksesta.
Ensimmäisessä Matilda tiedusteli pääsisikö illemmalla saunaan (tietenkin), toisessa Heidi ilmoitti olevansa paluumatkalla ja kolmannessa Stina kyseli olisiko kuinka paha juttu jos hän jättäisi Sofian vaipasta löytyneen tuotoksen minun hoidettavaksi.
"Tosi paha." vastasin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 29.02.20 18:17

29.02.2020


"Laita sille nämä", ohjeistin Avaa kaivellessani pussista uudet suojat ja ojensin ne tytölle.
Punatukkainen teini pyöräytti silmiään, otti suojat vastaan ja kyykistyi sitten riisumaan vanhoja suojia pois Inkan jaloista.
Minun oli ollut alunperin tarkoitus hommata vain Matildalle syntymäpäivän kunniaksi lahjakortti Sokka Luxiin, mutta malliston uutuussuojat olivat kuin vaatineet Inkan jalkoihin pääsyä.
Siksi olinkin tullut piipahtamaan Kaajapuroilla Sofian kanssa ja törmännyt sopivasti Avaan, joka oli juuri ollut lähdössä Inkalla ratsastamaan.

Hypäytin Sofiaa sylissäni parempaan asentoon ja annoin tytön hiplailla tumppujen peittämillä sormillaan Inkan päätä.
Ava potkaisi vanhat suojat kauemmaksi ja vaihtoi uudet niiden tilalle.
"Meinasitko tulla vahtimaan meitä?" teini kysyi noustessaan seisomaan. Naurahdin ja kohautin sitten hartioitani. Ei minulla muuta tekemistäkään ollut eikä kiire mihinkään, joten hyvinkin voisin jäädä seuraamaan Avan ja Inkan työskentelyä.
En siksi että olisin epäillyt tytön ratsastustaitoja vaan ihan huvin vuoksi.

Niskojaan nakellen Ava lähti Inkan kanssa ulos tallista ja minä nostin vanhat suojat pois lattialta lojumasta ennen kuin lähdettiin Sofian kanssa parivaljakon perään.
Ei mennyt aikaakaan kun myös Stina ilmestyi paikalle työnnellen kottikärryjä ja puhisi jotain tolkuttoman likaisista tarhoista. Tervehdin naista ja keskityin sitten seuraamaan Inkan kanssa lämmittelevää Avaa.
"Toi se sitten käyttäytyy niin kuin se olis suurinkin kunniatehtävä ratsastaa jollain muulla hevosella kuin Sepolla", Stina supatti enkä voinut olla naurahtamatta.
"Ehkä se Avalle onkin?" vastasin sitten. "Vai oletko vain kateellinen? Saat sinäkin Inkalla ratsastaa jos siltä tuntuu."
Stina pärisytti huuliaan, pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja näytti harkitsevan ehdotuksenkaltaistani siihen mitään vastaamatta.

"Verneri puhui jostain harjoituskisoista Auburnissa. Meinasitko osallistua?" Stina vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
"Maastoesteille kyllä", nyökkäsin. Kalla Cupin ensimmäisten osakilpailuiden huhuttiin olevan jo ensi kuussa, joten harjoituskilpailut olisivat nimensä mukaisesti hyvää harjoittelua tulevaa varten.
"Onhan siellä koulussakin jotain kenttäkoe-juttuja", Stina tiesi kertoa. "Sinne kans."

Katselin taivutuksia tekevää ratsukkoa, vilkaisin sylissäni olevaa tyttölasta ja pudistin päätäni.
"Ei pysty", mutisin.
"Miten niin ei pysty? Hyvinhän sä pystyt. Otat hevosen ja ratsastat radalle", nainen vieressäni tivasi.
"Minulla on Sofia sinä viikonloppuna joten ei, en pysty", vastasin. "Kenelle minä tytön siksi aikaa antaisin? En tiedä onko Heidi osallistumassa itse, Hannele ansaitsee vapaapäivänsä ja äitiä en todellakaan kutsu..."
Mikäli kenttäcup-viikonloput osuisi minun viikoille, olisi äiti silloin paikalle kutsuttava, mutta tällä hetkellä en todellakaan jaksaisi hänen seuraansa. Olin ollut hermostua jo hänen aamuisen puhelunsa takia, jossa hän oli udellut oliko Matilda karkauspäivän kunniaksi kosinut minua ja kun olin vastannut kieltävästi, olisi minun kuulema pitänyt kosia Matildaa heti....

"Voi vittu, uliuliuli. Mä voin katsoa Sofian perään sen aikaa jos sä lopetat tuon perhanan uhriintumisen", Stina kivahti. Äkämystyminen sai minut hämmentymään ja ohiratsastavan Avan purskahtamaan nauruun. Nopeasti teini kuitenkin vakavoitui ja jatkoi matkaansa.
"Mmhmm, no, kiitos?" mutisin jokseenkin nolostuneena. Stinan kasvot sulivat leveään hymyyn ja nainen läpsäisi minua käsivarteen.
"Kyllä mä tosta sun pikkuisesta huolen pidän. Me tullaan muutenkin hyvin juttuun, eikö vain Sofia?" Stina lupasi käsi sydämellään. Sofia naureskeli vastaukseksi enkä itsekään voinut olla hymyilemättä.

Tiina huhuiltua Stinan perään nainen lähti kottikärryineen pois paikalta ja minä sekä Sofia keskityttiin jälleen kentällä olevaan ratsukkoon.
"Ota ohjia vähän tiukemmalle", huikkasin Avalle, joka vain mulkaisi minua murhaavasti, mutta lopulta kuroi ohjia lyhyemmäksi.
Inka liikkui rennon letkeästi eteenpäin eikä kyseenalaistanut ratsastajan ohjeita millään lailla. Se teki sen mitä pyydettiin - mikäli pyynnöt olivat tarpeeksi selkeät.

Keskiviikkona olisi meidän ensimmäinen valmennus Auburnissa. Vaikka Niklas Pietinen olikin osaava valmentaja, olin päättänyt siitäkin huolimatta vaihtaa valmentajaa Isabella Sokkaan. Välimatka se oli kaikkein suurin syy ja Niklas oli tämän ymmärtänyt oikein hyvin. Olin kyllä luvannut miehelle, että tulisin vielä käymään hänen valmennuksissaan mikäli joskus aikatauluistani sellainen rako löytyisi.
Niklaksen opeissa olimme Inkan kanssa kyllä edistyneet hurjasti, mutten epäillyt hetkeäkään etteikö Isabella osaisi ihan yhtä hyvin - ellei paremminkin - meitä opettaa. Ainakin Anton sekä Matilda olivat naista kehuneet... Ja toki Juusokin, mutta hänen kehunsa eivät aina valmennustaitoja koskeneet.

"Miten meni?" Ava uskaltautui kysymään, kun käveli Inkan kanssa pitkin kenttää pitkin ohjin. Teini oli ratsastanut erittäin hyvin ja Inkakin tuttuun tapaansa oli käyttäytynyt varsin mallikkaasti.
"Hyvin", totesin silitellen Sofian selkää. Tyttö vaikutti pikkuhiljaa kyllästyvän sylissä oloon ja kitisi omiaan, joten ehkä meidän olisi parempi alkaa tekemään lähtöä.
"Kiitos. Olette kyllä Antonin kanssa olleet suuri apu", lisäsin vielä. Ava tuhahti Antonin nimen kuultuaan, mutta hymyili pikkuisen.
"Ensi viikolla ehdin itse sitä liikuttamaan, mutta ilmoittelen kun tarvitsen taas sinun apuasi", kerroin.
"On mulla omakin elämä", tyttö kivahti ja näytti katuvan sanojaan samantien. "Omiakin valmennuksia ja silleen."
"On varmasti. En sitä epäilekään", naurahdin huvittuneena.
Ava laskeutui Inkan selästä, nosti jalustimet ja löysäsi satulavyötä ennen kuin lähti taluttamaan tammaa kohti tallia.
"Muista kylmätä jalat!" huikkasin teinin perään, sillä minun ja Sofian tie vei kohti autoa. Sofian olin pukenut lämpimästi, mutta oma vaatetus oli vähän vailinainen viileään säähän, joten kylmä alkoi hiipimään luihin ja ytimiin.
"Joojoo!" kuului Avan vastaus.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 04.03.20 15:00

04.03.2020

#isbenvalmennus

Isabella Sokka nyökkäsi hyväksyttävästi, kun olimme hypänneet pienen pystyesteen yli.
"Se liikkuu ja hyppää hyvin", nainen totesi sitten. "Tarvitsee toki vielä sitä ratsastajan tukea ja varmuutta lähestymisiin, mutta kyllä siinä potentiaalia on."

Hymyilin tyytyväisenä. Inka oli omaan tapaansa käyttäytynyt todella hienosti eikä meillä pahemmin ongelmia ollutkaan. Tietenkin keskittymiseni oli hetkittäin herpaantunut, sillä olin vastaillut Isabellan kysymyksiin jolloin Inka oli jäänyt niin sanotusti ulapalle seilailemaan eikä sen vuoksi tiennyt mitä tehdä ja pysähtynyt, mutta nopeasti minä olin saanut sen takaisin liikkeelle.

"Hyvä hevonen tämä on", myönsin, koska tottahan se oli. Inka oli hyvä ratsu enkä ihmettelisi yhtään, vaikka se joskus Oskarin kanssa pärjäisi ihan kansainvälisillä kenttäradoilla.
"Hienon värinenkin", virnistin, sillä en vain voinut olla vitsailematta aiheesta. Tiesin kyllä Isabellan mielipiteen kirjavista hevosista, kiitos Juuson.
Isabella tuhahti ja pyöritteli päätään pieni hymy kasvoillaan. Olihan hän alkuun hieman nyrpeää naamaa näyttänyt Inkalle, mutta saanut nopeasti itsensä kasattua ja pokerinaaman kasvoille.
"Asiasta voidaan keskustella sitten ensi kerralla", Isabella hymähti lopulta. "Mutta sitä ennen voitte itsenäisesti treenata etenkin sileällä työskentelyä. Kenttämestaruutta ei pelkällä esteiden hyppäämisellä voiteta, vai mitä?"

Nyökkäsin ja hillitsin haluni todeta, että kyseisen mestaruuden voittamiseen ei paljoa vaadittu. Tiedä vaikka joku valtuuston jäsen olisi salakuuntelemassa keskusteluamme ja peruisi minun nimityksen Kalla Cupin kenttävoittajaksi.

Olin vieläkin hämilläni Kalla cupin kenttämestaruudesta sillä minun ja Sallin kisatuloksilla ei paljoa juhlittu. Siksi kyseinen titteli oli tullut täytenä yllätyksenä, mutta lämmitti kyllä mieltä saada edes jotain tunnustusta kilpaurastani vaikkei se kovin kummoisesti mennytkään.

Hölmöissä haavekuvissani maalailin jo nappaavani kyseisen tittelin itselleni tänäkin vuonna, mutta tällä kertaa vaakakupissa painaisi enemmän hyvät kisatulokset kuin muiden kisaajien "luovuttaminen" tai arjen hevostaidot?
Siinäpä tavoitetta tulevalle kaudelle... Näyttää kaikille, että olin ansainnut tittelini enkä saanut sitä niin sanotusti säälistä, kuten jotkut epäilivät.
Mutta sen näkee sitten miten menee vai meneekö mitenkään.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Inkajessevalkka
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 08.03.20 19:38

08.03.2020

#kilpailuharjoitus

Olin juuri ennättänyt asettelemaan aamistarjoilun tarjottimelle, kun tunsin käsien kietoutuvan ympärilleni. Matilda mumisi huomenet paidan selkämystä vasten ja nostin kättäni niin, että sain kiepsautettua hänet kainalooni.
"Sinun piti pysyä sängyssä vielä", sanoin muka tuohtuneena, mutta kuitenkin hymy kasvoillani tutkailin aavistuksen sirrillään olevia tummia silmiä.
Matilda naurahti ja siirsi katseensa tarjottimelle. Kahvikuppien ja eilen leipomieni sämpylöiden lisäksi tarjottimella tökötti pikkuruinen kaktus, mikä sai naisen kurtistelemaan kulmiaan.
"Ajattelin, että ruusut olisivat vähän tylsiä", kerroin kysyvän ilmeen kohdatessani. Matilda pudisteli huvittuneena päätän, mutta myönsi sitten kaktuksen olevan oikeastaan aika söpö.
"Hyvää naistenpäivää", mutisin ja suukotin nopeasti Matildan huulia ennen kuin komensin tämän istumaan alas pöydän ääreen.

"Mä en vietä naistenpäiviä", nainen hymyili pirullisesti kun kannoin tarjottimen hänen eteensä pöydälle.
"Et tietenkään, mutta minä vietän", virnistin ja istahdin itsekin alas. "Olen niin naisellinen."
Matilda tuhahti, pudisti päätään ja tarttui sitten kahvikuppiinsa.

"Tuletko henkiseksi tueksi tänään?" kysäisin siinä aamupalan nauttimisen lomassa.
Matilda nyökkäsi: "Tulen. Pitää ensin liikuttaa Sipsi ja Zelia, joten mun varmaan pitäisi kohta jo lähteä."
Hymyilin leveästi. Vaikka kyseessä olikin "vain" harjoittelukisat, jännitti minua siitä huolimatta. Inkan kanssa emme oikeen olleet pystyneet maastoesteitä harjoittelemaan ja Kalla cupin osakilpailu koittaisi nopeammin kuin huomaisimmekaan, joten treeniä piti saada.
Myös Oskari olisi paikan päällä, joten täytyisi todellakin pistää parastaan. Siis senkin lisäksi, että halusin näyttää, että olin kenttäranking-voiton ansainnut.


Matildan lähdettyä Auburniin siivosin jäljet ja nostin kaktuksen hyllyn päälle kissoilta turvaan, sillä Matilda oli maalaillut piruja seinille siitä, kuinka se olisi joko hän tai elukat, jotka sen kyseisen kasvin onnistuisi tappamaan. Ei kuulema ollut viherpeukaloa naiselle luotu ja olin uhannut, kuinka hän saisi keväämmällä laitella minun kanssa kukkapenkkejä pitkin pihamaata.
Myös Sofia tulisi tänään luokseni, joten tytönkin takia oli kannattavampaa kaktuksen olla jossain korkealla kuin lapsen sormien ulottuvilla. Kieltämättä hetkittäin aika kävi pitkäksi, kun tyttö ei luonani ollut ja tietysti minulla oli häntä aina ikävä, kun tyttö oli Heidillä

Mutta luonnollisesti salaa nautin myös siitä, kun sai rauhassa touhuta esimerkiksi tallilla ilman, että tarvitsisi huomioida hevosen ohessa myös lasta, joka ei todellakaan pärjäisi vielä pitkään aikaan yksin.
Melkoista aikatauluttamista arki oli, mutta kyllä siihen oli jo pikkuhiljaa sopeutunut eikä se enää niin uuvuttavalta tuntunut kuin silloin alussa.

Kaajapuroilla oli jo Ava ja Verneri laittamassa ratsujaan lähtökuntoon, kun talutin Inkan sisälle talliin.
Tervehdin molempia iloisesti ja sain molemmilta vastaukseksi vähemmän pirteät moikat.
En tiedä miksi, mutta vähän hymyilytti ajatus Avasta ja Seposta kenttäkisoissa, mutten sano etteikö heistä siihen olisi. Ava oli rohkea ja hyvä ratsastaja eikä Seppokaan kaikesta huolimatta mikään hölmöin hevonen ollut, vaikkei aina helpoimmasta päästä kuulostanut olevan.
Inka oli onneksi huomattavasti rauhallisempi tapaus. Se myös minua vähän mietityttikin… Kostautuisiko se rauhallisuus kisakentillä? Tammasta kyllä vauhtia tarpeen vaatiessa löytyi, mutta sitä piti osata pyytää. Sallin kanssa piti yleensä vähän himmailla ja se tuli Inkankin kanssa liiankin luonnostaan, vaikka olisi pitänyt tehdä juuri päinvastoin.

Harjoituskisat eivät vetäneet väkeä niin paljon kuin normaalit kilpailut, mutta oli Auburniin kuitenkin muutama hevosauto saapunut.
Tutkailin lähtölistaa enkä oikein tiennyt, miten suhtautua meidän starttiin joka oli heti ensimmäisenä. Suoritus olisi nopeasti ohi, mutta sitten pitäisi jäädä jännittämään, menisikö muut meidän ohi. Pitäisi ratsastaa sellainen rata, ettei muut ratsukot sitä niin helposti löisi.

Inka tuntui olevan hereillä, kun verryttelyalueelta suuntasimme maneesissa sijaitseville maastoesteille. Työnsin hermostuneisuuden syrjään ja päätin, että kävi miten kävi, olisimme jonkinlaisia voittajia jos ylipäätänsä pääsisimme radan loppuun saakka.
Tamma ampaisi matkaan ja hienosti se kuunteli ohjeitani. Vauhtia olisi saanut olla ehkä enemmänkin ja vähän hutiloiden se rata läpi meni, mutta olin silti tyytyväinen ja niin näytti olevan Oskari Käkiharjukin, joka oli heti seuraavana vuorossa Loven jälkeläisen kanssa ja nyökkäsi minulle hyväksyttävästi ohimennessään.

31,3 virhepistettä kaikenkaikkiaan.
Paremminkin olisi tietenkin voinut mennä enkä todellakaan odottanut, että näissä karkeloissa olisimme olleet kärkipäässä tuloksissa.

Mutta toisin kävi…
"Oho", tokaisin Matildalle, joka vastoin yleistä periaatettaan kurottautui pussaamaan minua kaikkien nähden. Olimme tulleet toisiksi.
En minä huonolle "hävinnyt". Juusohan se taas meni minusta ohi Benjinsä kanssa loistavalla tuloksella: vain 1,4 virhepistettä. Mies oli jo uhannut ruunaavansa kyseisen hevosen (tai vaihtoehtoisesti vienyt sen makkaratehtaalle) mikäli ei alkaisi kisatulokset parantumaan.

Kyllähän se toinen sija toi hymyn huulille, vaikka kyseessä olikin vain harjoituskisat. Saa vain toivoa, että jatkossakin menisi näin hyvin… Ainakin yrittäisin parhaani, se oli varma.
Kenttäratsastuksessa ei kuitenkaan kannattanut tuudittautua yhden osion hyvään tulokseen, sillä siinä olisi vielä kaksi muutakin osakoetta suoritettavana.

Se tässä lajissa olikin niin ihanan ärsyttävää - ja koukuttavaa. Kokonaistulos ei riippunut pelkästään yhdestä suorituksesta jossain lajissa vaan kolmen lajin sekamelskasta. Onnistuminen yhdessä tai kahdessa lajissa ei tarkoittanut sitä että olisit lopullisissa tuloksissa edes sijoituksilla… Pitäisi onnistua kaikissa osakokeissa.
Keskinkertaisilla suorituksilla ei todellakaan pitkälle pötkisi.

Jäimme Matildan kanssa vielä katsomaan viimeisten luokkien suoritukset, sillä niissä ei montaa osallistujaa ollut ja Inka kyllä malttaisi kuljetusvaunussa odottaa sen aikaa, että lähtisimme takaisin Kaajapuroille.
Oskari oli ensimmäisensä mustan tammansa kanssa metrin luokassa ja muistin, kuinka mies oli väläyttänyt myös kyseisen hevosen lainaamista minulle mikäli en olisi Inkalle lämmennyt.
Hohenzoller Ionista kyllä huomasi, että se oli kokeneempi kenttäratsu kuin Inka, mutta olin jo sen verran tykästynyt kirjavaan tammaan etten todellakaan katunut sen ottamista Sallin "tilalle".

Vaikken Laurista edelleenkään hirveästi pitänyt, olisin silti halunnut nähdä hänet pärjäävän paremmin Vargasin kanssa omassa luokassaan. Mutta silti jollain oudolla tavalla tunsin mielihyvää siitä, ettei hän pärjännyt.
Olihan hänellä toki kovat vastustajatkin: Isabella raudikolla orilla ja Verneri Lovella.
Ehkä se harmistuminen johtui lähinnä siitä, että pidin miehen hevosesta? Vargazissa oli minun silmään "sitä jotain", vaikka en kyseistä oria sen kummemmin tuntenut.
Mutta kuten oli jo monta kertaa tullut todettua: yksi "huonosti" mennyt suoritus ei tässä lajisa merkannut mitään.

Inkalle saattoi kuitenkin livahtaa iltaruokien sekaan pari ylimääräistä herkkua. Harjoituskisat tai ei, oli se kuitenkin herkkunsa ansainnut.
Ehkä olin muutaman sille tarjonnut jo kisapaikalla sekä Kaajapurojen pihalla, mutta väliäkös tuolla.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Ij8320

Illalla lämpesi sitten sauna niin naistenpäivän kuin minun toisen sijan kunniaksi.
"Ensi viikonloppuna sitten juhlitaan Matildan hyviä sijoituksia harjoituskisoissa", selitin Sofialle, jota hyppyyttelin polveni päällä. "Ja ehkä isinkin koulutuloksia."
Nainen vieressäni hymähteli itsekseen ja ilmoitti heittävänsä lisää löylyä, mikä tarkoitti sitä että minun ja Sofian oli aika kaikota pesuhuoneen puolelle.
Laskin vettä pieneen muovivannaan ja nostin tytön sinne istumaan. Tuntui huikealta katsoa pientä lasta siellä ammeen pohjalla, sillä hän osasi istua jo ilman tukea ja iloisesti läiskytteli pulleilla käsillään vettä ympäri pesuhuonetta.

Ihan sama ratsastuskisoille sun muille.
Sofian kehittymisen seuraaminen oli huomattavasti palkitsevampaa kuin yksikään kisasijoitus tai palkankorotus.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 10.03.20 18:40

10.03.2020


"Sinulle pitäisi löytää sopivan kokoinen kypärä niin päästäisiin vaikka rauhallisille maastolenkeille", höpötin kantorepussa istuvalle Sofialle kävellessäni pitkin Kaajapurojen kenttää. Valoa riitti päivä päivältä enemmän, joten meidän ei tarvinnut tarpoa kentällä särähtelevän valotolpan loisteessa.
Vilkaisin taakseni ja hymyilin tyytyväisenä. Inka seurasi meitä tarkkaavaisesti koko ajan ilman päitsissä roikkuvaa riimunnarua.

Olimme tamman kanssa usein harjoitelleet maastakäsin juttuja ja nopeasti Inka oli oppinut seuraamaan minua sen sijaan, että olisi poikkelehtinut pitkin kenttää omia reittejään.
Tarhastakin se oli helppo saada kiinni, sillä ei tarvinnut muuta kuin vislata portilla ja hevonen ravasi mukisematta vastaan. Sallillekin olin yrittänyt sitä opettaa, mutta jos se tamma oli päättänyt ettei halunnut lähteä tarhasta yhtään mihinkään, ei se korvaansakaan lotkauttanut viheltelyille.

Pysähdyin keskelle kenttää ja viitoin kädelläni Inkaa jatkamaan matkaansa, jonka jälkeen komensin nostamaan ravin. Tamma lähti reippaasti ravailemaan ympyrää meidän ympärillä ja hörähteli innoissaan.
Lyhyt vislaus sai kirjavan hevosen pysähtymään ja tulemaan takaisin luokseni. Rapsuttelin hetken hevosen kaulaa ennen kuin komensin sen uudemman kerran liikkeelle Sofian naureskellessa omiaan sylissäni.

Nostelin jalkojani mutaisella pohjalla ja muistelin Stinan kertoneen Vernerin pohtineen kentän kunnostamista. Se todellakin olisi tarpeen, vaikka kyllähän siihen "hetkittäin" huonokuntoiseen kenttään oli tottunut puolessatoissa vuodessa.
Inka laukkaili menemään omaa vauhtiaan, pitäen kuitenkin huomionsa myös minussa ja Sofiassa.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Ijs10320

Kun tamma oli saanut purettua enimmät energiansa, lähdettiin takaisin tallin suuntaan ja kentän portilla napsautin tamman riimunnaruun kiinni. Olisihan se todennäköisesti seurannut minua talliin ilmankin, mutta en ottanut sitä riskiä että Inka päättäisikin lähteä yks kaks omille reissuilleen päästessään aitojen ulkopuolelle.

Josefina seisoskeli mietteliään näköisenä Harryn karsinan edustalla eikä ilmeisesti huomannut meidän saapumista, sillä tervehdykseni sai hänet säpsähtämään.
"Hei", nainen inahti posket kevyesti punaisena, mutta hymyili sitten Sofialle oikein lämpimästi. Tyttö näytti hetken vakavoituvan, mutta tunnistettuaan tutut kasvot, hän kiljahti epämääräisesti ja ojenteli käsiään Jusun suuntaan.
"Voisitko pitää häntä hetken, että saan pestyä kunnolla Inkan jalat?" kysyin vilkaisten niin hevosen jalkoja kuin omia parhaat päivänsä nähneitä tallikumisaappaitani, jotka olivat mudan peitossa.
"Tietenkin", Jusu nyökytteli ja pian Sofia oli kummitätinsä sylissä, joka jälleen jäi tuijottelemaan karsinassaan olevaa Harrya. Vilkaisin itsekin isokokoisen tamman suuntaan.
"Se on hieno hevonen", totesin sitten. Josefina nyökkäsi vähän hämillään.

"Robertistahan povattiin kovaa vastusta tämän vuoden koulurankingissa", jatkoin juttuani ryhdyttyäni pesemään Inkan jalkoja puhtaaksi.
"Tiedä vaikka tämän vuoden mestaruudet tulisi kaikki tänne Kaajapuroille", maalailin mielikuvia päässäni. Olisihan se varmaan aikamoinen näpäytys Auburnin väelle, mutta en kyllä jaksanut uskoa että minä ainakaan toistamiseen kenttäranking-pokaalia saisin asetella palkintohyllylle. Olisihan se hienoa, mutta...
"Ei kai? Tai siis, Robert ja sinä, joo, mutta en kai minä...", Rosengård vinkaisi epämääräisesti, huokaisi syvään ja reipastui aavistuksen.
"Robert pyysi hyppäämään Harrylla", nainen vaihtoi nopeasti puheenaihetta enkä oikein osannut lukea hänen kasvoiltaan, oliko hän ajatuksesta innoissaan vai ei.
"Kuulostaa kivalta", kommentoin.
"Niin."
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 18.03.20 20:11

18.03.2020

#isbenvalmennus

"Ihan typerää, ettei esteosakilpailuissa oo mulle ja Sepolle sopivaa luokkaa. Syrjintää!" Ava nurisi nojaillessaan tallin seinää vasten ja seurasi katseellaan, kuinka laittelin Inkan jalkoihin kuljetussuojia.
"Mhmmhm, niin", mutisin vilkaisten tyttöä. Itse en ollut este- tai koulukilpailujen kutsuihin sen ihmeemmin perehtynyt, sillä olin päättänyt keskittyä vain kenttäratsastukseen Inkan kanssa.
"Olis kuitenkin ollut kiva osallistua niihinkin. Juniormestaruusluokkaan", teini jatkoi paasaustaan ja tuijotti minua herkeämättä. Tiesin mihin keskustelu oli johtamassa, mutta tytön oli turha kuvitella että kantaisin Inkan hänen eteensä kultatarjottimella ja ilmottaisin hänen osallistuvan tammalla esteluokkaan.
"Varmasti olisi", hymyilin leveästi ja käänsin sitten tytölle selkäni. Kuului tympääntynyt tuhahdus ja varmasti toinenkin mikäli tyttö olisi huomannut huvittuneen virneeni.

Kun kohottauduin seisomaan Inkan jaloista ja napsautin tamman irti ketjuista, Ava pyöräytti silmiään, laittoi kädet puuskaan ja nyrpisti nenäänsä.
"Niin mä vaan mietin... Nyt kun olen Inkalla ratsastanut kuitenkin paljon ja vähän hypättykin tossa paskalla kentällä, niin jos mä voisin osallistua sillä?" teini taikoi kasvoilleen jonkinsortin koiranpentuilmeen.

Tulihan se sieltä.
"Inka ei ole minun hevonen", muistutin mikä sai teinin hartiat lysähtämään sentin verran ja pettymys häivähti hänen kasvoillaan. Olisin voinut kävellä ulos tallista sanojeni myötä ja jättää Avan kihisemään kiukussaan, mutten kuitenkaan halunnut olla ilkeä.
"Mutta voin tietenkin kysyä Oskarilta, käykö se", lupasin. En nähnyt mitään syytä miksei se Oskarille olisi käynyt. Mies oli kuitenkin antanut minulle täysin vapaat kädet tamman kanssa, mutta olin kyllä lähes jokaisesta pikkujutusta kysynyt tämän lupaa ja aina vastaus oli ollut "Joo."
Avan ilme kirkastui huomattavasti ennen kuin muisti taikoa kasvoilleen takaisin sellaisen teinimäisen hälläväliä-ilmeen.

Lähdin taluttamaan Inkaa ulos tallista kohti traileria ja kuulin Avan kipittävän perässämme.
"Saako tulla mukaan? Kuunteluoppilaaksi?" teini tivasi eikä onneksi nähnyt turhautunutta ilmettäni.
"Senkus", huokaisin lopulta.

Isabella kohotteli kulmiaan huomattuaan tallipihalla seuralaiseni, muttei sanonut mitään. Käski vain laittamaan Inkan valmiiksi ja tulla sitten Kastanjan puolelle.
Muutama muukin vähän huvittuneena silmäili meitä tallin puolella, kun Ava touhotti Inkan ääressä niin kuin paraskin hevosenhoitaja ja laittoi tammalle varusteet päälle minun valmistautuessa henkisesti tulevaan valmennukseen. Ja kisoihin.

Harjoituskoulukilpailut olivat menneet hienosti. Toisia olimme olleet siinäkin, joten ehkä se yleensä piilossa ollut optimistipuoleni heräili pikkuhiljaa horroksestaan. Ehkä me pärjättäisiin viikonlopun osakilpailuissa? Ne todellakin olisivat jo nyt viikonloppuna....
Mietteeni tulevaisuudesta katkaisi Avan ilmoitus siitä, että Inka oli valmis ja sen jälkeen teini katosi paikalta. Todennäköisesti mennäkseen katsomoon jo valmiiksi.

Isabella oli keksinyt meille jumppasarjaa ja esteiden sekä puomien väliin piti väännellä kouluradoilta tuttuja liikkeitä.
Sekä minä että Inka olimme vähän pihalla alkuun, mutta kyllä se harjoituksen punainen lanka sieltä lopulta löytyi, kiitos Isabellan joka jaksoi neuvoa meitä kärsivällisesti, vaikka välillä näytti siltä että olisi tahtonut läpsäistä itseään kämmenellä otsaan.

Minulla kyllä hetkittäin unohtui edelleen, että Inka oli nuori hevonen eikä niin "osaava" kuin vanhemmat ratsut. Pientä turhautumista oli ilmassa, mutta onneksi tamma oli kuitenkin helppo ratsu loppujen lopuksi. Kunhan sitä osasi oikein ratsastaa...
"Saas nähdä miten meille käy viikonloppuna", letkautin Isabellalle, joka vain kohautti harteitaan pienen hymyn kera.
"Sen näkee sitten", nainen totesi lopulta saaden vastaukseksi päättäväisen nyökkäyksen.
Ehkä meillä menisi hyvin tai sitten ei. En nyt kuitenkaan osannut edes haaveilla mistään ykkössijasta saati sijoittumisesta, mutta ei minua haittaisi vaikka sijoituksille päästäisiin. Tai että olisimme siinä sijottuneiden tuntumassa...
Tähän asti olimme kuitenkin osallistuneet vain yksittäisiin kisoihin (tai sen tapaisiin), joten saattoihan se olla niinkin että tamma väsähtäisi pitkän kisaviikonlopun aikana, koska oli tosiaan nuori eikä mikään kisakonkari?
Noh, mutta sen tosiaan näkisi sitten...

Illalla Oskari oli näyttänyt vihreää valoa Avan osallistumiselle ja ilmoitin siitä samantien myös teinille saaden vastaukseksi pötkön sydänemojeita. Naurahdin, mikä sai kainalooni käpertyneen Matildan nostamaan kysyvästi kulmiaan.
"Hirveesti ihQ-sydämiä tuli Avalta" kerroin tapaillen teinimäistä puhetyyliä.
"Pitääkö mun olla huolissani?" violettihiuksinen nainen kysyi silmät sirrillään, mutta kasvoille hiipivä hymy kieli siitä ettei hän ollut tosissaan.
"Ziiz tödelläkin!" jatkoin teinipuhetta heilutellen päätäni ja kättäni niin kuin olisin huiskauttanut hiussuortuvat olkapääni yli.
"Lopeta..."
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 22.03.20 13:49

22.03.2020



Minulla oli ainakin hymy korvissa, kun kisapäivän päätteeksi Inkan Kaajapuroille vein.
Turhaa olin pelännyt Inkan mahdollista väsähtämistä pitkän kisaviikonlopun aikana ja totta kai valkoinen ruusuke lämmitti mieltä enemmän kuin tarpeeksi.

Tästä olisi hyvä jatkaa eteenpäin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 01.04.20 20:17

01.04.2020

#isbenvalmennus

Minun lauantai oli mennyt lähes samoissa merkeissä kuin osalla White Partyjen juhlijoilla. Mitään en ollut juonut, mutta Sofian perässä sain konttailla pitkin taloa ja pelastaa kaikki kissojen lelut lattioilta ettei tyttö tunkisi niitä suuhunsa. Vesilasi sohvapöydällä oli saanut myös kyytiä, sillä tyttö oli oppinut seisomaan tukea vasten ja takamukselleen pyllähtäessään huitaissut lasin nurin.

Voin sanoa, että virtaa riitti tytöllä. Isällä ei niinkään...
Sen jälkeen, kun tyttö oli iltapesujen jälkeen nukahtanut omaan sänkyynsä, olin itsekin kömpinyt peiton alle ja sammunut yhtä nopeasti kuin olisin sammahtanut mikäli olisin viinaksia kurkustani alas kumonnut.
Tietenkin vähän harmitti etten ollut päässyt juhliin mukaan, mutta Sofia nyt luonnollisesti meni kaiken edelle. Ehtisin minä juhlimaan myöhemminkin.

Mutta tämän viikon tyttö olisi taas äidillään joka tarkoitti sitä että piti keskiviikkoiltana lähteä Inkan kanssa Auburniin Isabellan valmennukseen.
Tamma ja Ava olivat pärjänneet hienosti esteluokassaan ja olin ollut kieltämättä vähän yllättynyt. Ja ylpeä. Oskarikin oli todennut, että teini saisi jatkossakin Inkalla hypätä mikäli halusi.
"Seljavaaralta ajattelin kysyä myös josko haluaisi hypätä tällä jossain toisessa luokassa", olin paljastanut ja sekin oli käynyt Käkiharjulle oikein hyvin.

Inkalla oli ollut hyvä vire niin kenttä- kuin estekisoissa ja sama vire tuntui jatkuvan vielä valmennuksessakin.
Se touhotti korvat hörössä eteenpäin eikä minun tarvinnut sitä hirveästi patistella eteenpäin muttei kyllä myöskään hillitä sen menoa.
"Ehkä vähän ponnettomia hyppyjä", Isabella kommentoi, kun olimme ylittäneet yhden sarjan. "Peruskuntoharjoittelua vain niin kyllä se siitä. Sama koskee myös ratsastajaa."
Pyyhkäisin hikeä otsaltani kypärän lipan alta ja nyökkäsin. Voi olla, että oma kunto oli päässyt vähän rapistumaan viime aikoina huolimatta siitä, että Matilda usein otti (pakotti) minut mukaan salille ja Sofiankin kanssa kävimme pitkillä vaunulenkeillä niin, että minä juoksin ja tyttö nukkui.

Isabella uteli, millaiset fiilikset minulle oli jäänyt kenttäviikonlopusta ja myönsin olevani enemmän kuin tyytyväinen.
Ehkä loppuvuodesta voisimme kokeilla tason nostoa helposta ykköseen?
"Mmhmm, en sano etteikö se olisi mahdollista", nainen myönsi hetken huuliaan mutristeltuaan.

Mahdollista ehkä, mutta sen näkisi sitten myöhemmin.
Kaipasin kyllä vaativampia luokkia, mutta Inkalla oli niihin vielä matkaa. Ja meidän yhteinen matka erittäin todennäköisesti päättyisi ennen sitä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 05.04.20 22:31

05.04.2020


Matildan puhelimen herätys yöpöydällä havahdutti minutkin hereille ja vähän tympääntyneenä tuhisin tyynyäni vasten. Tympääntynyt tuhahdus kuului vierestänikin ja lakanoiden kahinan jälkeen ärsyttävä kilkatus loppui.
Raottelin silmiäni ja näin kuinka Matilda lysähti takaisin viereeni silmäkulmaansa hieroskellen. Kiersin käsivarren naisen ympärille ja vedin tämän kiinni itseeni.
"Mun pitää nousta", nainen mutisi.
"Niin", murahdin painaessani kasvoni johonkin hiuskiehkuroiden sekaan ja suukotin hellästi Matildan niskaa.
"Oikeasti", kuului huvittuneen oloinen huokaus, kun kuljettelin sormenpäitä naisen iholla.

Matilda pyörähti ympäri enkä voinut olla virnistämättä tummien silmien katseen kohdatessani.
"Mun pitää mennä töihin", nainen mutisi painaessaan huulensa omiani vasten.
"Pitääkö?"
"Pitää."
Tiukensin vain otettani Matildasta pudistellen päätäni päättäväisesti.
"Soita että oot kipeä etkä pääse", murahtelin hakiessani kaulan ihon huulieni alle.
Matilda nauroi ja kiersi sormensa minun käden ympärille ennen kuin päättäväisesti työnsi minut kauemmaksi itsestään.
"Höh", mutristelin huuliani, kun nainen nousi ylös päätään pudistellen.
"Säästä toi ajatus illemmalle", Matilda virnisti silmäänsä iskien ja sipsutti sitten ulos makuuhuoneesta. Äänistä päätellen kissatkin heräsivät ja kuulin naisen lupaavan niiden saavan aamupalansa ihan pian.

Makoilin hetken sängyssä kattoa tuijotellen ennen kuin kömmin itsekin ylös sängystä. Minulla ei ollut mikään kiire mihinkään mutta kun kerran hereillä olin niin samapa tuo oli nousta.
Läpsäytin Matildaa takapuolelle keittiöön saapuessani.
"Lopeta", nainen hymähti.
"Et karkaa tallille heti töiden jälkeen", ilmoitin laskiessani kaksi kahvikuppia kahvinkeittimen viereen. "Voin tehdä sitä ennen ruokaa..."
"Jälkiruokaa?" nainen kohotteli toista kulmaansa.
"Sitäkin", virnistin. "Ellet halua sitä näin etukäteen?"
Matilda pyöräytti silmiään: "Sinä se et luovuta?"
"En."

Ruokailu sai kuitenkin odottaa siihen, että Matilda palaisi töistä. Sofia tulisi illasta luokseni joten tämän viikon viimeiset kahdenkeskiset hetket oli käytettävä hyödyksi.
Mutta sitä ennen lueskelin hetken somea ja uutissivustoja, jonka jälkeen vedin tallikamppeet niskaani ja lähdin Kaajapuroille.

Ei varmaan yllätä ketään jos sanon että hiljaista oli?
Inka oli jo ennätetty viemään ulos tarhaansa, joten kävin nappaamassa tamman riimunnarun toiseen päätyyn ja talutin talliin.
"Mitäs tänään keksittäisiin?" kyselin hevoselta haettuani sen harjat varustehuoneesta.

Pieni metsäretki tekisi terää, joten päätin Inkan harjattuani lähteä sen kanssa kävelylenkille. Tallin hämystä ulkoilmaan palatessamme katsahdin taivaalle.
Ei näkynyt kuin muutama hassu pilvenhattara ja aurinkokin jo lämmitti mukavasti, joten keli kuin vaati ulkoilemaan oikein pidemmän kaavan kautta.

Myös Tiina Kaajapuro oli kuullut auringon kutsuhuudon. Nainen tuli meitä vastaan metsäpolulla, kertoi käyneensä lenkillä ja kutsui käymään kahvilla mikäli ehtisin.
"Enköhän minä ehdi", lupasin hymyillen.

Linnut laulelivat puissa ja nautin auringon lämpimistä säteistä siinä maastoreittejä pitkin kävellessäni. Meillä ei ollut Inkan kanssa mikään kiire, joten annoin tamman löntystellä riimunnarun toisesta päässä ihan omaan tahtiinsa ja haistella milloin mitäkin ruohomätästä tai pikkukiveä.
Kunnon lumikinoksia ei ollut näillä lakeuksilla ollutkaan tänä talvena kuin pienen hetken, mutta kyllä se kevään tuntu ja tuoksu sai suupielet kääntymään ylöspäin siitä huolimatta. Pajunkissat pilkottivat oksista ja pari kärpästäkin bongasin muuttolintujen lisäksi.
Kunhan hiirenkorvat ilmestyisivät lehtipuihin voisi huokaista helpotuksesta ja todeta, että syksyn ja talven synkkyydestä toden totta oli selvitty.

Tallille takaisin päästyämme totesin myös Stinan olevan hyvällä tuulella, sillä nainen hoilasi isoon ääneen Kevät-biisiä tallikäytävää lakaistessaan.
Kuulokkeet syvällä korvissaan vihreätukkainen nainen ei edes huomannut meidän saapumistamme ennen kuin koputin tätä etusormella olkapäähän.
"Hui kamala!" nainen ähkäisi ja nykäisi toisen kuulokkeen pois. "Ei saa säikytellä!"
"Tuo sinun lauluäänesi se säikyttelee muita", kerroin suupieli nykien.
"Höpöhöpö, lähden kuule Voice of Finlandiin ja voitan koko paskan", Stina tuhahteli ja jonkun karsinan perältä kuului epämääräinen naurahdus.

Tallin uusin tulokas, Lili, ilmestyi tammansa karsinasta käytävän puolelle ja moikkasi meitä molempia.
"Ai, täällä oli muitakin", Stina nauroi ja huiskautti sitten kättään hälläväliä-asenteella.
"Oli joo", Lili hymyili vähän ujosti.
"Mä luulin, että kaikki ovat lähteneet sinne Hallavaan havittelemaan tähtiä", Stina kohautti harteitaan.
"Kaikki?"
"Robert, Janna ja Kiia ainakin", Stina valaisi minua. "Nii ja Inna myös."
"Josefinako ei?" ihmettelin. Olin minä Matildalta kyseisestä kilpailusta kuullut ja olettanut, että Josefina Rosengård ainakin olisi heti ensimmäisten joukossa menossa.
"Eii se kuulema ehtinyt. Jotain kiireitä", vihreähiuksinen nainen kertoi. Ymmärrettävää. Ei aikataulut aina antanut periksi kilpailla milloin missäkin. Minulla ainakaan.
Stina pyörähti Lilin suuntaan höpöttäen jotain White Partyista ja veti naisen melkein väkipakolla ulos tallista, joten jäin Inkan kanssa kaksistaan seisoskelemaan tallikäytävälle.

Katsoin kaksikon perään ja kurtistin aavistuksen kulmiani. Olin kieltämättä ollut erittäin yllättynyt, kun Stina oli lähettänyt minulle kuvan White Partyista. Kuvan, jossa oli Stinan lisäksi myös Matilda ja Mila.
Ilmeisesti naiset olivat tulleet toimeen sillä ei ainakaan minun korviini ollut kantautunut halaistua sanaakaan mahdollisesta sanaharkasta ja hyvä niin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 08.04.20 22:11

08.04.2020


Matilda tuijotti postipaketista paljastunutta esinettä silmät suurina ennen kuin käänsi kysyvän katseensa minuun.
"Mitä? Sofian ratsastuskypärä", nauroin käännellessäni pientä pinkkiä ratsastuskypärää käsissäni oikein ylpeän näköisenä.
"Khrm, ihan... Söpö, mutta entä jos Sofia ei tykkää pinkistä väristä?" Matilda ähkäisi minun pyörähtäessä syöttötuolissa istuvan tytön puoleen. Mallailin kypärää Matildan tavoin pöllämystyneen näköisen lapsen päähän ja totesin, että se oli ehkä aavistuksen liian iso vielä, mutta ajaisi kyllä asiansa säätömahdollisuuksiensa avulla.
"Sitten tuhoan kaikki todistusaineiston jottei Sofia saa koskaan tietää pitäneensä päässä pinkkiä kypärää", virnistin Matildalle olkapääni yli.

Ilmeisesti myös Stina vähän kyseenalaisti tytön ratsastuskypärää.
"Eikö se sukupuolineutraalius oo tapetilla nykyään?“ nainen uteli lapsi sylissään. "Pinkki ei ole tyttöjen väri pelkästään ja niin edelleen..."
Mulkaisin Stinaa huvittuneena ja punnersin itseni Inkan selkään Kaajapurojen kentällä.
"Onko sillä värillä niin väliä, kunhan vain on kypärä", naurahdin ja ojensin käteni naisen suuntaan.
Stina nosti Sofian eteeni Inkan satulattomaan selkään virnistellen.
"Once you go black you'll never.."
"Kiitos, riittää", huokaisin.

Ihan en vielä uskaltautunut Inkan ja Sofian kanssa minnekään maastolenkille, joten kierreltiin rauhalliseen tahtiin pitkin kenttää Stinan pitäessä vahtia ihan varmuuden vuoksi.
Inkaa ei paljoa hetkauttanut ylimääräinen - mutta kevyt - paino selässään, mutta itse tiesin jännittäväni ihan liikaa. Puristin Sofiaa itseäni vasten ja koko ajan pelkäsin meidän syystä tai toisesta luiskahtavan alas selästä.
Sofialla kuitenkin kuulosti olevan hauskaa ja pikkuhiljaa minäkin uskaltauduin rentoutua aavistuksen.

Mutten kuitenkaan sen vertaa että olisin edes harkinnut esimerkiksi ravia. Kunhan tyttö oppisi paremmin hallitsemaan liikkeitään ja tasapainoaan niin ehkä sitten.
"Otatko hänet?" kysyin vihreähiuksisen naisen eteen pysähdyttyäni sen jälkeen, kun olimme hyvän tovin kierrelleet pitkin kenttää. Inka kaipasi vähän reippaampaa vauhtia, joten Sofian olisi parempi poistua selästä.

Inkan liikkeisiin oli helppo mukautua myös ilman satulan tuomaa tukea.
Se oli kaikin puolin mutkaton hevonen ja pidin sen kanssa touhuamisesta, mutta tuntui silti siltä kuin siitä puuttuisi "jotain". En tiedä mitä, mutta jotain... Luonnetta ehkä? Ei Inka tylsä ollut eikä rauhallisessa luonteessa mitään vikaa ollut, mutta kai minä olin tottunut vähän luonteikkaampiin hevosiin.

Ratsastuksen jälkeen talliin päästyämme puhelin soi ja vähän tuskastunut huokaisu karkasi huuliltani, kun huomasin kuka soittaa.
"Ajattelin tulla pääsiäispyhiksi sinne! Huomenna iltajunalla", äiti ilmoitti tervehdysten jälkeen.
"Vai niin..."
"Ei kai teillä mitään erikoisia suunnitelmia ollut?"
"Eiii, Matildalla kisat lauantaina ja ajattelin että menisin katsomaan niitä Sofian kanssa", mutisin vähän yllättyneenä siitä, että äiti ylipäätään ilmoitti tulostaan ja kysyi meidän suunnitelmista. Yleensä Ritva Aroa ei sellaiset kiinnostaneet tuon taivaallista.
"No mutta, minähän voin tulla mukaan! Olisi kiva päästä näkemään teidän kisaamista!"
"En minä ole osall..." aloitin liu'uttaessani katseeni Stinasta ja Sofiasta Inkaan. Oskari Käkiharju oli tulossa myös Ruunaalle lauantaina ja ehdottanut, että olisin minäkin kokeillut Inkan kanssa metrin luokkaa, mutta koska minulla oli Sofia sunnuntaihin saakka ja Hannele ansaitsi viikonloppuvapaansa, olin jättänyt ilmottautumatta. Vaikka olimme Inkan kanssa metrin esteitä useampaan otteeseen jo hypättykin.
Mutta jos äiti kerran oli tulossa niin hän voisi olla Sofian kanssa... Ilmottautumisaikaakin oli vielä huomiseen.

"Voidaan tehdä vaikka lammaspaistia sitten illalla", äiti suunnitteli.
"Maistuu ihan villasukalle", puuskahdin, mikä sai äidin vain nauramaan.
"Mistä tulikin mieleeni, että minulla on sille Laurille ne villasukat kudottuna. Kai ne vielä Heidin kanssa pyörii etten ole turhaa niitä tehnyt?"
"Pyörii pyörii. Tulevat myös sinne kisoihin.."
"Mahtavaa! Annan sille ne sukat lauantaina!"

Hetken äiti vielä selitti omia juttujaan ennen kuin käski sanoa Sofialle terveisiä sekä antaa pusu tytölle hänen puolestaan ja lopetti puhelun.
"No?" Stina uteli.
"Äiti tulee huomenna", huokaisin syvään.
"Jee!" Stina hihkaisi iloisesti enkä ollut varma oliko hän aidosti iloinen vai sarkastinen.
"Tosi jee", mutisin hymyillen.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 12.04.20 18:26

11.04.2020


"En kyllä vieläkään tajua, miten te edes uskallatte niin lujaa mennä siellä radalla ja hyppiä esteitä. Nehän on ihan valtavia! Jos sieltä satulasta tippuis niin siinähän kävis pahasti", äiti papatti takapenkillä ja vilkaisin vieressäni istuvaa Matildaa pieni hymy suupielessäni. Zelia ja Inka olivat auton perään kiinnitetyssä trailerissa ja matka kohti Ruunaankoskea saattoi alkaa.  

"Mutta sinähän sen tiedät! Silloinki sinne sairaalaan jouduit ja sai sitä olla vanha sydän syrjällään silloin", äiti jatkoi.
"Mutta enpä ole tipahtanut sen jälkeen kertaakaan", letkautin napsauttaessani vilkun vasemmalle tutussa risteyksessä ja lisäsin hiljaa mielessäni "muistaakseni" lauseen loppuun.
Olinhan minä lukuisia kertoja satulasta haluamattani alas tullut, mutta silloin Husun kanssa maastoesteillä tyrittyäni kävi vähän pahemmin. Mutta siitä nyt on aikaa enkä edes muistaisi tapahtunutta ellei jalkaa olisi välillä särkenyt.

"Niin, mutta ei koskaan voi tietää milloin se seuraavan kerran tapahtuu! Ja se voi olla viimeinen tippuminen se. Henki pois ja sitä rataa", Ritva Aro jatkoi saarnaustaan vielä hetken ennen kuin keskittyi kaukalossa tuhisevaan Sofiaan.
"Kylläpä sitä ollaan positiivisin mielin liikenteessä", mutisin. Olisin kyllä voinut ihan hyvin jättää kaksikon minun luo ja lähteä Matildan kanssa kahdestaan Ruunaankoskelle, mutta äiti oli tunkenut mukaan väkisin.

Äidin negatiivinen fiilis ei ainakaan minuun tarttunut.
En asettanut kovin suuria tavotteita tämän päivän startille, minulle riittäisi että me päästäisiin rata läpi ilman suurempia ongelmia ja samalla kokeilisin, oliko haaveilemani tason nousu Inkan kanssa ihan mahdoton ajatus. Ihan hetihän se ei tietenkään tapahtuisi, mutta ehkä syksymmällä sitten...

"Te voitte mennä vaikka katsomoon niin ette ole tässä tiellä", komensin äitiä, kun olimme ottamassa hevosia ulos trailerista.
"Mennään, mennään", äiti tuhahti Sofia sylissään, nappasi kaukalon toiseen käteensä ja lähti sitten taapertamaan pois hevosalueelta. "Ette sitten kehitä mitään parisuhdedraamaa jos toinen pärjää ja toinen ei!"
"Ei kehitellä", hymähdin huvittuneena ja iskin Matildalle silmää. Me molemmat startattaisiin ensimmäisessä luokassa, mutta Matilda vielä toisessakin.

Oskarikin siinä pyörähti kuulumisia kyselemässä. Mies itse starttaisi vasta toisessa luokassa, joten hänellä oli aikaa jakaa vielä muutamat neuvot ennen minun lähtöäni.
"Reija aikoi voittaa teidät", mies naurahti viitaten vaimoonsa.
"Noh, hypätään nyt ensin ja katsotaan sitä sitten", virnistin. Voisi olla hyvinkin mahdollista, että Reija päihittäisi meidät...

"Onnea", huikkasin Matildalle, kun hänen starttivuoronsa lähestyi.
"Samoin", nainen hymyili pienesti Zelian selästä.
Meidän vuorot oli heti peräkkäin, joten en ennättänyt sen tarkemmin seuraamaan naisen suoritusta, sillä piti valmistautua omaan lähtöön, muttei Matilda kovin tyytyväiseltä näyttänyt radalta poistuessaan. En kuitenkaan voinut jäädä utelemaan miten meni, sillä lähtömerkki kajahti minulle ja Inkalle.

Inka hyppäsi varmajalkaisesti esteet toisensa jälkeen ja parilla vähän tiukemmalla käännöksellä voitimme myös aikaa. Virhepisteettä me ensimmäinen kierros mentiin ja ei muuta kuin heti perään uudestaan radalle.
Tällä kertaa yksi mutka vähän turhan pitkäksi meni, mikä puolestaan maksoi aikaa ja lähellä oli yhden puomin tipauttaminen, mutta ei. Tuplanollat.
Käsittämätöntä.

"Alan kohta katumaan, että annoin sen sinulle lainaan", Oskarikin totesi, kun palkintojen jaon jälkeen Inkan suitsissa roikkui sininen ruusuke.
Ei ollut Reija meitä päihittänyt kuitenkaan - Susanna Joutsjoki Rosegarden's Tayanitalla oli pari sekuntia paremman radan vetänyt kuin me.
"Kohta et saa tätä takaisin ollenkaan", vitsailin. Ihan ensimmäisiä yhteisiä kisoja lukuunottamatta olimme pärjänneet hienosti.
Harjoituskilpailut sekä Kalla CUP-startti olivat menneet hyvin ja nyt vielä tämä.
Tältäkö se pärjääminen kisoissa tuntui? Sallin kanssa kun ei ainakaan ruusukkeita kotiin kanneltu...

Vaikka mieluummin minä olisin Sallin kanssa pärjännyt vaikkei Inkan kanssa onnistuminen ollut yhtään sen huonompi asia.
Ylpeä sain olla.

Ja ylpeä sain olla seuraavan luokan voittajastakin.
"Nehän meni just eikä melkein nappiin", virnistin Matildalle.
"Mahtavaa!" kuului äidinkin ääni jostain kaukaisuudesta. Ilmeisesti tulomatkan kauhukuvat sairaalapedissä makoilevista ratsastajista oli jo unohtuneet.
"Juhlan paikka! Kakkua ja kahvia! Hitto vie, käydään vaikka Alkossa kotimatkalla. Minä vahdin Sofiaa ja te saatte juhlistaa kahdestaan. Olkaa niin kuin minua ja tyttöä ei oliskaan siellä!"
En voinut muuta kuin nauraa. Ritva Aron läsnäolon unohtaminen oli mahdoton tehtävä.

"Näin muuten Milankin äsken", äiti ilmoitti hipistellessään Inkan ruusuketta. Zeliasta hän sentään tajusi pysyä kauempana ihan jo Sofiankin takia.
"Mmhmm, mitäs Mila?"
"Näytti juoksevan minua karkuun", äiti kohautti harteitaan.
Tyrskähdin. Ihmekkös tuo...

"Tähän voisi vaikka tottua", totesin Matildalle, kun olimme pakanneet hevoset ja tavarat autoon ja vääntelin ruusuketta käsissäni.
"Yhteisiin kisamatkoihin äitisi kanssa vai?" violettihiuksinen nainen hymähti huvittuneena.
"Ei! Ruusukkeisiin ja yhteisiin kisamatkoihin sinun kanssa."
Oikeastaan ruusukkeet ja sijoittuminen oli toissijainen asia. Matildan seura riitti paremmin kuin hyvin...


11.04.2020 - esteratsatuskisat Ruunaankoskella - 100cm - 02/09

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Zmji
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 10.05.20 21:09

10.05.2020

#hanamiweek

"Onhan kaikki nyt varmasti kyydissä? Ei jäänyt mitään huoneeseen?" varmistelin äidiltä, kun teimme majatalolta lähtöä kisa-alueelle. Viimeisten luokkien jälkeen sekalainen seurakuntamme lähtisi kohti Suomea, joten ei olisi aikaa etsiä unohtuneita tavaroita. Tai ihmisiä.
"On, on", äiti puuskahti aurinkolasit silmillään eikä ollut lainkaan niin puheliaalla tuulella kuin normaalisti.
"Menikö myöhään?" tyrskähdin Ritva Aron kömpiessä auton takapenkille Matildan vallattua etupenkin.
"Hiljaa."

Naureskelin huvittuneena ja Matildallakin näytti olevan pokassa pitelemistä. Taisi äiti kärsiä krapulasta... Heidi oli ottanut Sofian, joten lapsenvahtina toiminut äiti oli saanut vapaaillan ja mitä ilmeisemmin lähtenyt viihteelle.
"Pitääkö sitä ryypätä itsensä tuohon kuntoon?" tavoittelin mäkättävän äidin äänensävyä.
"Hiljaa."

Olisin voinut jatkaa äidille kettuilua vaikka kuinka, mutta jaba-alueelle päästyäni unohtui äidin kiusaamiset sillä pitäisi alkaa valmistautumaan maastoesteluokkaan Inkan kanssa.
Äiti puhisi ja tuhisi kuin vetelisi viimeisiä hengenvetojaan, joten kun Heidi, Lauri ja Sofia saapuivat paikalle, sanoin rekan omistajalle äidin menevän nyt hetkeksi lepuuttelemaan silmäluomiaan rekkaan.
"Kyllä se sopii", Heidi hymyili.
"No niin, äiti, lähdeppäs nukkumaan tuo krapulasi pois", komentelin. Äiti ei laittanut vastaan vaan lähti Heidin saattelemana hevosrekka-alueelle.
Pudistelin huvittuneena päätäni ja keskityin Inkaan.

En vieläkään tiennyt, oliko ollut kuinka järkevää raahata Inka Ruotsiin saakka yhden luokan takia, mutta siellä sitä oltiin.
Nuorta tammaa ei hirveästi hetkauttanut pitkä matka tai uusi ympäristö. Se oli ihan oma itsensä ja katseli kisavilinää uteliaana.
Kummoista suoritusta en meiltä odottanut, mutta en nyt kuitenkaan aikonut ratsastaa rataa läpi hälläväliä-meiningillä vaan ihan tosissani.

Inkakin otti tosissaan.
Vauhtia olisi ehkä saanut olla enemmän, mutta kirjava tamma hyppäsi kummallisten esteiden yli arastelematta. Edelleen hetkittäin unohdin, että kyseessä oli nuori hevonen eikä mikään konkari.

Ja ylpeäkin siitä sai jälleen kerran olla. Tulimme kuudenneksi ja sillä suorituksella saimme yhden ruusukkeen lisää ripustettavaksi palkintokaappiin.
Käsittämätöntä. Jos meillä kisat jatkuisi samaan malliin hamaan tulevaisuuteen saakka, voisin sanoa Inkan olevan paljon parempi kisaratsu kuin Salli, jonka kanssa ei montaa ruusuketta kerätty.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Jesinhan

Oskarikin tuli vähän myöhemmin onnittelemaan hyvästä suorituksesta Mila vanavedessään. Punatukkainen näytti vähän nuutuneelta ja viiden vuoden kokemuksella voin sanoa, että tuo ilme kieli krapulasta.
"Mitä?"  Mila kivahti huomatessaan huvittuneen tuijotukseni.
"Krapula", Oskari osasi kertoa epäilykseni oikeaksi.
"Näin minä vähän ajattelinkin", hymähdin ja syvennyin sitten keskustelemaan miehen kanssa Inkasta sekä Sallista.
"Täytyy tulla heti käymään, kun se varsa syntyy", mutisin. Ei menisi enää kauan...
"Matilda mukaan", Oskari nyökkäsi hymyillen violettihiuksiselle naiselle, joka nojaili Zelian karsinan oveen ja jonkinlainen hymy käväisi hänenkin kasvoilla.
"Ota Antonkin mukaan", Mila virnisti.
"Usko jo, se ei sinulle tai Stinalle lämpeä", letkautin, mikä sai Milan vain nauramaan ja kohauttamaan olkiaan.
"Aina saa yrittää..."

Siinäpähän yrittäisi, ei minua hetkauttanut.

Äitikin heräsi jossain vaiheessa ja sanoi tuntevansa olonsa uudesti syntyneeksi.
"Hyvä", tuumasin silitellen sylissäni olevan Sofian selkää. Äiti ojenteli käsiään tytön suuntaan, joten luovutin lapsen mummulleen ja päätettiin sitten lähteä katsomaan viimeistä esteluokkaa, joka oli alkamaisillaan ihan niillä hetkillä.
Inkakin kun oli lastausta vaille valmis ja sen tavarat olin saanut kannettua autoon Matilda apunani.

Matilda tulisi minun ja äidin kyydillä Suomeen, mutta koska hevoset olivat Runiacin autossa, lähtisimme peräkanaa ajelemaan kohti satamaa heti sen jälkeen, kun viimeinen esteluokka olisi kilpailtu ja Heidi saisi hevosensa hoidettua.

Anton istuskeli katsomossa myös ja menimme miehen seuraan. Blondi näytti vähän hämmentyneeltä meidän ilmaannuttua paikalle, mutta mutisi jonkunlaisen tervehdyksen kuitenkin.
"Älä nyt vain sano, että sinullakin on krapula?" naureskelin.
"Eh... Vähän", Anton mutisi takaraivoaan hieroskellen ja keskitti katseensa kentälle.
"Kaikilla krapula", hymähdin laskiessani käden Matildan polvelle. Meillä ei ollut. Onneksi.

Anton murahti jotain epämääräistä ja miehen katse oli hetkeksi hakeutunut vähän matkan päässä istuskelevaan Käkiharjujen seurueeseen. Mila kääntyi katsomaan meitä ja vilkutti iloisesti lähinnä Antonille, mikä sai miehen punastumaan korviaan myöten eikä uhallakaan katsonut minun suuntaan.

Hetken Anton siinä kiemurteli nolostuneen oloisena ennen kuin ilmoitti lähtevänsä Auburnin porukan luo.
Katselin loittonevaa selkää huvittuneena. Ei kai mies luullut, että ottaisin nokkiini siitä, että exäni lirkutteli hänelle?
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 24.05.20 11:16

23.05.2020


Ruunaankosken kisoissa viimehetken vinkit (kiukkuiselle) Antonille.

Tulos 100cm: 01/19
syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Antoninka

24.05.2020

"Terveisiä Sallilta ja tammavarsalta"
syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Salsa


Viimeinen muokkaaja, Jesse A. pvm 09.06.20 16:07, muokattu 1 kertaa
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 28.05.20 19:03

27.05.2020


Se oli tapahtunut 9.9.2017.
Silloin olin viimeksi lentänyt hevosen selästä aina sairaalaan saakka ja pitkälle sairaslomalle.

Ja nyt, vajaa kolme vuotta myöhemmin se tapahtui jälleen. Siis satulasta alas luiskahtaminen...
Olisi ehkä voinut luulla, että Salli olisi temponut minua pois selästään ihan 100-0 varsinkin koulutustilanteissa, mutta ei. Sen selästä en ollut tipahtanut kertaakaan.

Mutta Inkan selästä sitten tipahdinkin, kun olimme tulossa ratsain Isabellan valmennuksesta takaisin kotitallille.
Kaikki tuntui tapahtuvan niin nopeasti, mutta kuitenkin kuin hidastetussa filmissä.

Olin nostanut jalustimet satulan etukaaren päälle, annoin Inkan lontostella eteenpäin pitkin ohjin ja puhuin Matildan kanssa puhelimessa, kun se tapahtui.
Kevät oli jo todella pitkällä, linnut lauloi, aurinko porotti ja tienpientareella nurmikko oli vaihtanut värinsä tympeän oranssinrusehtavasta terveen vihreäksi.

Ja se ruohikko kiinnosti myös Inkaa, koska olihan tuore heinä aina parempaa kuin se, mitä ne yleensä saivat.
Niinpä se otti askeleen kohti ojanpiennarta, tempaisi päänsä alas ja koska ohjat olivat kuitenkin löysän napakasti käsissäni, seurasi nahkaiset "narut" tamman päätä.
En voi sanoa, että elämä olisi vilissyt silmissäni, kun yllätetyksi tulleena laskin tamman harjamartoa pitkin alas kuin liukumäkeä.
"Hups", totesin kun jalat olivat tukevasti maankamaralla ja Inka nykäisi päänsä ylös. Meinasin siinäkin nurin mennä, sillä ohjat olivat sillä hetkellä jalkojeni välissä ja tamman pään heilautus sai ne jälleen kiristymään.
"Mitä sä touhuat siellä?" Matildan ääni kuului kädessäni olevasta puhelimesta.

Otin pari askelta eteenpäin, nostin toisen jalkani ohjien yli, pyörähdin ympäri ja katsoin kirjavaa tammaa huvittuneena. Jos Inkalla olisi ollut samanlaiset kulmakarvat kuin ihmisellä, olisivat ne olleet nyt kysyvästi kurtussa.
"Tipuin selästä", vastasin Matildalle.
"Mitä?"
"Niin, että tipahdin Inkan selästä", toistin nauraen. "Ei sattunut!"
"Hyvä..."

Niin ratsastaja kuin ratsukin tokeni nopeasti tästä yllättävästä tipahtamisesta eikä mennyt aikaakaan kun olin takaisin satulassa.
Pitipä tämäkin päivä nähdä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 27.06.20 20:00

22.06. - 24.06.2020

#kesäpäivänseisaus

Juhannus tuli ja meni rauhallisissa tunnelmissa. Stina oli aattona lyöttäytynyt meidän seuraan paetakseen tylsyyttään sekä viinanhimoa, sillä tiesi että me ei ainakaan Sofian läsnäolon vuoksi alkoholilla läträttäisi.
Nainen oli läntäröinyt tytön kanssa pienessä ja matalassa lasten kahluualtaassa lähes koko päivän jonka jälkeen oli yrittänyt houkutella Matildaa, että lähtisivät alastomina kirmailemaan johonkin niitylle tavatakseen tulevat sulhasensa.

"Paitsi hyi, en mä mitään sulhasta halua. Ja luulen, että siellä pellolla olisi pian poliisit vastassa mikäli sinne nakkena kirmailisi", nainen oli lopulta todennut.
"Voihan se poliisikin sulhanen olla", olin mutissut pyyhkiessäni grillimakkarasta tipahtanutta ketsuppitahraa paitani rinnuksilta.
"Voi tietenkin. Käsiraudatkin tulisi firman piikkiin", Stina oli hihkaissut kulmiaan kohotellen.

Sofian mentyä yöunille, olimme siirtyneet takaisin takapihalle viettämään aikaa ja Stina oli lueskellut netistä juhannustaiosta.
"Nää on kaikki jotain naimaonnea ja sulhasia eteen tuovia taikoja", nainen oli nurissut. "Ei oo eikä tuu. Mulle ainakaan..."
"Onko siellä mitään sellaista, mikä toisi hyvää onnea noin niin kuin yleisesti?" olin kysäissyt asetellessani itkuhälytintä pienen puutarhapöydän päälle.
"Nääh. Ei oikeastaan. Hyvää karja- ja viljasatoa lähinnä", Stina oli mutissut. "Mihin sä sellaista tarvit?"
"Maanantaina alkaa ne kenttäkisat. Sinne minä sitä onnea eniten kaipaan", olin vastannut.
"Teillähän on mennyt tosi hyvin Inkan kaa jo muutenkin", Matilda oli muistuttanut.
"Niin kai, mutta ainahan sitä onnea tarvitaan", olin vastannut.

"Voidaan kehitellä joku oma taika!" Stina oli hihkaissut innostuneena. "Sun pitää juosta pihan ympäri kolme kertaa, kastaa pottuvarpaasi tossa altaassa ja kuuluttaa isoon ääneen, että Stina on paras ja voitat tulevat kisat ihan leikittä. Vaatteet saat pitää päällä tämän kerran."
Matilda oli tyrskähtänyt huvittuneena, mutta hetken pohdiskeluni jälkeen naisen kulmakarvat olivat nousseet yllättyneenä ylöspäin, sillä minä ihan oikeasti lähdin suorittamaan Stinan vitsillä heitettyä tehtävää.

Se oli toiminut.
Me voitettiin Inkan kanssa.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Inka1
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 28.06.20 19:22

25.06.2020

#kesäpäivänseisaus

Jos ei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena?

No, eipä näkynyt jonoa, tosin mistäs mä tiesin oliko mun oven takana ollut juhannuksena kilometrien mittainen naisjono, koska olin ollut siellä Norjassa.
Mutta nyt perjantaina oli toki jonossa parit tammat, sillä osallistuin niin Inkalla kuin Vilallakin estekisoihin.

Äiti oli tullut Kallaan myös ja pitäisi näyttää sille, että mä ihan oikeasti osaisin ratsastaa kilpaa. Kyllähän se sen toki jo tiesi, mutta näkisipä nyt ihan ensimmäisen kerran minut ihan tositoimissa.

Viimeksi olin osallistunut juniorimestaruuteen Vilan kanssa ja vielä voittanutkin sen, joten ei olisi haitannut yhtään vaikka tekisin saman tempun myös Inkan kanssa. Saisipa samalla tavallaan paikkailtua sitä mun Ruotsin hairahdusta Jesselle... Hairahdusta, josta Jessellä ei tietojeni mukaan ollut mitään hajuakaan ellei Mila tai Stina olleet asiasta möläyttäneet. Tuskin olivat, sillä mikään Jessen käyttäytymisessä ei kertonut että olisi ollut tietoinen asiasta.

Odotukset Inkan suhteen oli muutenkin jokseenkin korkealla, koska oltiin me kuitenkin silloin Ruunaankoskella voitettu meidän luokka. Olihan se tuntunut ihan hiivatin hyvältä!
Jesse kuitenkin palautti mut niin sanotusti maanpinnalle muistuttamalla, että Inkalla oli kuitenkin ollut kolmipäiväiset kenttäkisat alkuviikosta, joten ei välttämättä täydessä terässä olisi, mutta ainakin me yritettäisiin parhaamme.

Ensimmäinen kierros meni puhtaasti läpi, mikä sai onnitteluja niin Jesseltä kuin Inkan oikealta omistajalta, Oskarilta.
Uusinnassa kuitenkin harmillisesti kaksi puomia kolahti alas, joten eipä sillä suorituksella edes sijoituttu. Inka ei kuitenkaan missään vaiheessa vaikuttanut väsyneeltä, innostuneena se esteet hyppäsi, mutta minun yritykset pelata aikaa liian tiukoilla käännöksillä ja huonot lähestymiset ne puomit alas sai.

Ihme kyllä, ei pahemmin edes harmittanut, vaikka se PINKKI nauha jäi tällä kertaa saamatta.
Mä olin sen saanut jo Vilan kanssa ja Vila oli kuitenkin tässä touhussa se mun pääasia.
Ihan sama muille hevosille, vaikka olishan se ollut kiva pärjätä molempien kanssa paremmin kuin hyvin...

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 545

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Stina E. lähetetty 04.07.20 22:26

04.07.2020


"Käy vaikka maastossa tai sitten ihan vain kentällä jotain", Jesse oli ehdottanut/komentanut/pyytänyt. Sillä oli jotain isihommia ja koska Inkan vakkariliikuttajat olivat molemmat missälie (Ava ulkomailla kesätöissä, Antonista ei tietoa), oli mies sitten soittaa rimpauttanut minulle että voisinko mitenkään...

Niinpä minä sitten aamutallitohinoiden jälkeen länttäsin Inkan selkään satulan ja talutin sen kentälle.
Kyllähän minä ratsastaa osasin ja tiesin, että Inka on kiltti, mutta silti oli kulunut tovi jos toinenkin kun viimeksi olin satulassa istunut, joten ajattelin kerrankin pelata varman päälle ja ainakin aloitella Inkan kanssa siinä Purtsilan kentällä.

Kärsivällisesti kirjava tamma odotti, että sain itseni sinne selkään ja huokaisin syvään silkkaa tyytyväisyyttäni.
Olipa ihanaa olla taas satulassa! Tietenkin olin aina pitänyt ratsastamisesta, mutta ei se ollut mulle se pääasia mitä näihin hevoshommiin tuli. Tykkäsin enemmän muuten vain touhuta näiden kaviokkaiden kanssa ja kyllä, edelleen pidin myös paskakikkareiden lappamisesta kottikärryihin joko karsinoista tai tarhoista.
Olin kai jotenkin outo siinä mielessä? Ehkä... Okei, joku vääräleuka saattaisi tähän väliin todeta, että olin outo jo muutenkin. Mutta eiii se mitään.

Verneri käväisi pällistelemässä touhujani siinä kentän laidalla, muttei sanonut mitään. Lähti melkein yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
Mutristelin huuliani mietteliäänä. Ei sillä että minä mitenkään utelias olisin, mutta olin kyllä pistänyt merkille miekkosen yleisen alakulon. Tai no, ainahan se oli vähän vakavahko ollut, mutta oli se aina hetkittäin vitsejäkin nakellut, mutta ne vitsailut oli viimeaikoina olleet nollissa.
Ja olin kyllä pistänyt merkille myös sen, että mikäli Inna oli käynyt Kisseä morjestamassa, se oli vain tosiaankin tehnyt vain sen eikä liimautunut poikkiksensa kylkeen vaaleanpunaisten sydänlasiensa kera.

Ryppyjä rakkaudessa? Ero?
Perhanan Ava, kun oli häippässyt kesäksi ulkomaille! Kuten myös Jusukin, mutta Rosengårdia en sillä hetkellä kaivannut, sillä Ava oli mun juoruilukumppani ja teinitytöltä sai yleensä kattavan selostuksen missä mentiin. Jannalta toki olisin voinut udella myös, oliko Inna ja Verneri kenties eronneet, mutta se oli kuitenkin Vernerin sisko, joten tuskin haluaisi jauhaa isoveljensä naiskuvioista.
Eikä sillä että se mulle mitenkään edes kuuluisi... Mutta kiinnosti! Elin juoruille, sillä omassa elämässä ei tapahtunut yhtikäs mitään muuta kuin töitä ja kotisohva.

Keräsin Inkan ohjat tuntumalle ja nostin ravin. Semmoisen löntönlöntöntahmailu-ravin, mutta kun vähän enemmän puristin pohkeilla, löytyi tammalta reippaampikin ravi.
Kai se ratsastus oli melkein kuin pyörällä ajo? Sen kun kerran oppi, niin sen osasi myös jatkossakin.
En sano, että mä olisin mikään huippuratsastaja ollut (en ole koskaan ollutkaan), mutta kyllä ne opit sieltä jostain aivonystyröiden seasta kaivautui esiin ja Inkahan liikkui oikein mallikkaasti. Hienosti meni pohkeenväistöt ja avotaivutukset sen jälkeen, kun mä muistin miten niitä pyydettiin.

Koska kentällä meni niin kivasti, päätin loppukäynnit käydä heittämässä maastopoluilla.
Olin niitä toki käynyt joskus muuten vain tallailemassa, että oppisin tienoot, joten ei eksytty. Inkallekin ne oli tuttuja reittejä, joten ei mun tarvinnut muuta kuin antaa kirjavalle tammalle pitkät ohjat ja se lähti kuin automaattisesti samoilemaan kohti tallia.

"Oot sinä kiva heppa", totesin kun olimme seisahtuneet tallipihalle ja taputin Inkan kaulaa.
Olipa vain kiva päästä ratsastamaan. Taas joku vääräleuka saattaisi todeta tähän, että ainahan se ratsastaminen kivaa oli, oli kyse sitten hevosesta tai sitten jostain muusta, mutta ne toisenlaiset ratsastukset oli kyllä silkkaa historiaa. Erittäin kivaa historiaa, eikä haittaisi vaikka pääsisi niihin historian kirjoihin uusia lukuja kirjoittamaan, mutta tyhjästä oli paha nyhjäistä.
Stina E.
Stina E.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 36

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 14.07.20 11:40

12.07.2020


Oskari oli soittanut ja kertonut ilmoittaneensa Inkan Ratsuhevosten Laatuarvosteluun.
Olin kyllä ensin vähän jarrutellut lähdön kanssa, sillä minulla oli Sofia, mutta Oskari oli luvannut Milan auttavan Inkan kanssa, joka taas oli toinen syy miksen olisi halunnut lähteä mihinkään, vaikka hyvissä väleissä exäni kanssa olinkin tätä nykyä.

Mutta Inka oli Oskarin hevonen, se loppupeleissä päätti tamman asioista, joten jos hevonen oli johonkin laatuarvosteluun ilmoitettu, oli se sinne vietävä.
Niinpä olin puunannut Inkan putipuhtaaksi Kaajapuroilla, lastannut sen traileriin, laittanut Sofian takapenkille istuimeensa ja lähtenyt paikan päälle, jossa Käkiharjut ja Mila jo odottelivatkin.
"Ei tää nyt mikään hirveän vakavasti otettava laatuarvostelu ole, mut onhan se kiva käydä näyttämässä näitä ihmisille muutenkin kuin kisoissa", Oskari selitti kun Mila oli kivunnut traileriin ottaakseen kirjavan tamman ulos sieltä.
"Niin", mutisin silmäillen ympärilleni Sofia sylissäni.

En tiedä mitä Inkalle oli tapahtunut, mutta se oli ollut koko päivän ei-inkamainen. Yleensä kiltti ja rauhallinen tamma tuntui kävelevän kuin tulisilla hiilillä koko ajan ja ajattelin jo sen olevan jotenkin kipeä. Mutta askellajit olivat puhtaat eikä se tuntunut aristelevan mitään paikkaa, vaikka kopeloinkin koko hevosen läpi sen jälkeen, kun olin sysännyt Sofian Reijan syliin.

Syy löytyi sen jälkeen, kun Oskari oli taluttanut tamman ohi Heidin hevosen jälkeläisen, Novan. Inka oli kiimassa.
"Ei tämä mikään riiausreissu ole", mutisin kirjavalle tammalle.
Oskarillakin oli täysi työ viedä orinsa kauemmaksi Inkasta ja vähän kuulosti Käkiharjultakin kirosanoja lipsahtelevan suusta.
"Inka saa odottaa noita tommosia hommia siihen saakka ainakin, että palaa Tampereelle", Mila totesi.
"Totta", huokaisin. Niin, sinnehän se tamma palaisi vuoden lopussa...

Vaikka Mila oli lähtenyt mukaan vain auttaakseen Inkan kanssa, minun oli tamman selkään kuitenkin noustava, joten nainen joutui vastustelustaan huolimatta pitää Sofialle seuraa hetken. Mila näytti siltä, kuin olisi mieluummin ollut juurihoidossa tai repinyt varpaankyntensä irti, kuin olisi tytön kanssa.
"Pureeko tää?" Mila kysyi siniset silmät lautasen kokoisina, mutta huomasin kyllä ettei tosissaan ollut.
"Ehkä", virnistin, painoin kypärän päähäni ja nousin kiukuttelevan Inkan selkään.
Ehkä olin vähän vahingoniloinen... Ehkä myös päässä käväisi mielikuva siitä, että jos asiat olisivat menneet toisin, saattaisi Milan sylissä olla meidän yhteinen lapsi, mikäli semmoinen ihme olisi päässyt tapahtumaan huolimatta siitä ettei Santanen koskaan lapsia halunnut.
Mutta kun ajattelee asiaa, niin onneksi asiat olivat menneet niin kuin olivat.

Ennakkoluuloistani huolimatta, Inka ei todellakaan tänään saanut täysiä pisteitä luonteestaan ja käsiteltävyydestä... 3pistettä kymmenestä.
Se fakta huvitti sekä turhautti samaan aikaan sillä minä tiesin, että normaalisti tamma olisi saanut täyden kympin siitä. Mutta nyt sitä tuntui kiinnostavan vain paikan päällä olevat oriherrat eikä mikään muu.
Liikkeiden tahdista ja irtonaisuudesta tuli kuitenkin täydet pisteet eikä tamman fiilikset vaikuttaneet onneksi ratsastettavuuteenkaan. Kehuja tuli myös askellajien puhtaudesta sekä symmetriasta.

"Eihän tämä täysin turha reissu ollut", totesin Oskarille. Inka oli heidän porukasta kuitenkin lopulta saanut parhaimmat pisteet: 72,778 % ja First Champion-tittelin.
"Niin. Se on kyllä melkoinen tapaus", mies myönsi tutkaillen tammaansa katseellaan. "Olet tehnyt hienoa työtä sen kanssa muutenkin."
Piilotin leveän hymyni Sofian pään taakse, sillä en halunnut näyttää liian tyytyväiseltä saamieni kehujen takia, vaikka joka kertahan Oskari tuntui alleviivaavan, miten hyvin meillä oli Inkan kanssa mennyt.

"Eiköhän lähdetä kotia kohti", mutisin Sofialle, joka hieroskeli unisena silmiään sen jälkeen, kun olin syöttänyt hänet.
"Ääti", tyttö kitisi.
"Soitetaan äidille vaikka tallilta sitten" hymyilin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Sarah R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 22.07.20 12:38

21.07.2020


Kesäloma oli lomailtu ja paluu arkeen koitti.
Siksipä lähdin parin ensimmäisen päivän aikana karttuneen "työväsymyksen" karistamaan Inkan kanssa maastoon.

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Injesma
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Sarah R. and Lauri M. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 04.08.20 22:26

01.08.2020


"Me vietetään tänään tyttöjen päivä, joten sinä lähdet siitä nyt vaikka tallille", äiti ilmoitti aamupalaa syödessäni.
"Aha?" yskähdin, vilkaisin syöttötuolissa istuvaa Sofiaa ja sitten taas äitiä, joka oli saapunut edellisiltana Kallaan.
"Niin, kun ei kerran minua kutsuttu tytön syntymäpäiville --"
"Me olimme Ahvenanmaalla", muistutin väliin.
"-- niin vietän Sofian kanssa toiset synttärit tänään", äiti papatti, kaatoi itselleen lisää kahvia ja hymyili tytölle oikein herttaisesti.
"Selvä on sitten. Minä lähden. Soita jos tulee jotain", huokaisin.
"Mitä meille muka tulisi?" äiti puuskahti turhautuneena.
"En minä tiedä..."
Murtuneita raajoja? Ruokaan tukehtuminen? Maailmanloppu?

Koska minulla olisi äidin mukaan koko päivä aikaa olla tallilla, päätin ottaa ihan rauhallisesti Inkan kanssa. Harjasin sen läpikotaisin ja selvitin sen jouhet takuttomaksi siellä sen karsinassa.
Inka torkkui alahuuli lerpallaan eikä välittänyt yhtään, vaikka hääräsin sen ympärillä. Koska sellainenhan se oli. Mitä sitä turhia hötkyillä.

Niin kuin aina, tallilla oli hiljaista, vain Tiina tuli vastaan kun talutin Inkaa kentälle. Hyvät huomenet ja pikaiset kuulumiset vaihdettuamme nainen jatkoi matkaansa, jonka jälkeen minäkin pääsin nousemaan tamman selkään.

Siinä alkukäyntejä köpötellessä havahduin siihen, että se oli tosiaan jo elokuu. Syksy koputteli ihan nurkan takana, vaikka vielä kesää elettiinkin. Ensi kuussa olisi taas Kalla CUP ja mietin, kokeilisinko ihan oikeasti Inkan kanssa vähän vaativampaa luokkaa vai vieläkö kerran mentäis helppoa. Oskari oli ainakin antanut siunauksensa tason nostoon...

Niin. Oskari.
Syksyn jälkeen tulisi talvi ja vuosi lähenisi loppuaan, mikä taas tarkottaisi sitä, että Salli tulisi ja Inka lähtisi.
Pudistelin päätäni, kokosin ohjat tuntumalle ja hymähdin itsekseni. Eihän se täysin mahdoton ajatus olisi, että pitäisin molemmat tammat itselläni, mutta mistäs minä repisin ylimääräisiä tunteja päiviini? En niin mistään.
Oli tässä onneksi vielä aikaa miettiä. Nopeastihan se aika menisi, mutta jos nyt tämän päivän olisin miettimättä mitä vuoden loppu toisi tullessaan.

Inka oli tänään tavallista energisempi, koska oli saanut ottaa suhteellisen rauhallisesti tällä viikolla. Anton oli sitä parina päivänä käynyt liikuttamassa, muttei miehen sanojen mukaan olleet tehneet mitään kummempaa.
Esteitä en jaksanut ryhtyä pystyttelemään, joten mentiin ihan erilaisia koulukiemuroita, koska, yllätysyllätys, niitäkin oli väännettävä kenttäkisoissa.

Pelkkä kentän kiertely alkoi jossain vaiheessa kyllästyttämään, joten päätin lähteä Inkan kanssa heittämään vielä pienen maastolenkin loppukevennykseksi.
Siellä metsän keskellä mennessämme pistin merkille pihlajiin ilmestyneet raa'at marjat sekä maasta puskevat sienet. Kyllä, syksy sieltä teki toden totta tuloaan.
Lapsena ja nuorena tuntui, että vuosi kesti ikuisuuksia. Näin aikuisena se tuntui olevan yksi silmänräpäys...

Annoin Inkan ravata hetken ennen kuin hidastin sen käyntiin, annoin pitkät ohjat ja käänsin kohti tallia.
Kurkkasin puhelintani, jonka pistin aina äänettömälle tallilla ollessani, mutta kukaan (äiti) ei ollut yrittänyt minua tavoitella. Kaikki oli siis mitä ilmeisemmin hyvin... Tietenkin luotin äidin lapsenhoitokykyihin, mutta silti.

Kun Inka oli hoidettu ratsastuksen jälkeen, vein sen takaisin tarhailemaan ja kävin itse tamman satulan sekä suitsien kimppuun. Niitä en ollut hetkeen puhdistanut kunnolla, joten nyt kun minulla oli aikaa "norkoilla" tallilla, päätin ryhtyä tuumasta toimeen.
Ilmakin oli sen verran hyvä, etten jaksanut kököttää jakkaran päällä hämyisessä satulahuoneessa, joten kannoin tavarat ulos tallin edustalle.
Ihanan rauhallista... Vain Janna käväisi siinä pari sanaa vaihtamassa ennen kuin meni menojaan. Tulin siinä pohtineeksi, milloin Ava palaisi. Vai oliko jo tullut takaisin? Eikös ne koulutkin alkaisi pian?
Stinaa ei näkynyt saati kuulunut, onneksi. Fiilis oli sillä hetkellä niin seesteinen, että naisen läsnäolo olisi vain rikkonut sen rauhallisuuden kuplan, minkä keskellä sillä hetkellä istuskelin.

Kun olin tehnyt kaiken, mitä sille päivälle pystyin tekemään, lähdin kotiin. Nälkä kurni mahanpohjassa ja ajattelin, että äiti olisi kuitenkin tehnyt jotain ruokaa, mutta väärässä olin.
Kotona oli vastassa vain kissat sekä keittiönpöydälle jätetty lappu, missä luki äidin lähteneen Sofian kanssa Murronmaalle uimahalliin pulikoimaan. Ei kai siinä sitten...

Koska Power Jump-reissun, töiden ja Sofian takia oli jäänyt aika vähäiseksi Inkan kanssa, niin oli se kahdenkeskinen aika Matildankin kanssa ollut hakusessa viime aikoina. Hänelläkin hevoset liikutettavana sekä uudet työkuviot.
Siksi päätin suihkun jälkeen hypätä autoon ja kurvata naisen luo Monacon kautta.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1421

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

syyspäiväntasaus - Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa