Iltapalaa

Jesseä Sofian hetkellinen mielialanvaihdos ei näyttänyt haittaavan ja yritin sitä mukaa esimerkin kautta pitää myös oman kehoni mahdollisimman rentona. Houkutus nostaa tyttö syliini oli valtavan suuri, mutta pidin itseni pöydän ääressä, eikä lapsella mennyt kauaa rauhoittua tutkimaan ympäristöään.

Oli ihan normaalia, että vauva ei ollut ihan jatkuvasti tyytyväinen.

Katseeni nousi takaisin Jesseen ja tutkin toisen kasvoilla pysyvää hymyä tämän puhuessa ja miten se ilme muuttui pehmeämmäksi vihreiden silmien kohdistaessa katseensa Sofiaan.
"Sofia ainakin arvostaa sellaista paikalleen asettumista. Ja minä, tietenkin", vastasin ja annoin hymyn nousta huulilleni. Jessestä oli ollut enemmän, kuin valtavasti apua pienen lapsen kanssa, enkä ollut katunut hetkeäkään Sofian syntymän jälkeen ratkaisua, jonka kautta siihen pisteeseen oli päästy.

"Saa sitten maalailla sun vastamaalatut seinät tusseilla ja väriliiduilla uuteen uskoon", lisäsin pienen virneen nostellessa suupieltäni.

Vastasin Heidin hymyyn ja haukkasin sitten leivästä palasen. Nälän tunne oli jossain vaiheessa ehtinyt jo unohtumaan, mutta nyt se palasi entistä kovempana takaisin enkä hetkeen sanonut mitään. Ahmin vain valmistamaani iltapalaa niin kuin en olisi koskaan aikaisemmin ruokaa saanut.
Uppouduin myös ajatuksiini. Miten toisin kaikki voisi ollakaan, mikäli Salli ei olisi Kaajapuroille päässyt enkä näin ollen edes olisi Kallaan muuttanut. Johonkin lähiseudulle todennäköisesti olisin tavarani ja kissat kantanut töiden takia, mutta olisinko koskaan tavannut Matildaa tai Heidiä?

Heidin ääni kuitenkin keskeytti minun "mitä jos"-mietiskelyt.
"Siksi minä päädyinkin maalipintaan enkä tapettiin. Saa helpommin puhdistettua tai peitettyä, mikäli Sofia oikein intoutuu taiteilemaan", totesin hyväntuulisesti. Johan sieltä olin edellisten asukkaiden lapsen taiteilut onnistunut peittämään.

Samantien matolta kuului tyytymätöntä kätinää, joten nakkasin loput leivästäni suuhuni ja nostin itkemään ruvenneen vauvan syliini.
"Vissiin on sitä mieltä, että tapetti olisi ollut parempi?" naurahdin epätoivoisen irvistyksen jälkeen.
"Tai sitten taitaa olla jo nukkumaanmenoaika", huokaisin kelloa vilkaistuani.

"Se on aina hyvä ennakoida", vastasin hymyillen. Kiitin onneani, että sillä kertaa Jesse reagoi Sofian itkemiseen nopeasti, sillä en tiennyt olisinko pystynyt olemaan nostamatta lasta lattialta pidemmän tyytymättömyyden myötä.
"Selvästi", yritin pitää ääneni kevyenä ja viimeistelin oman ateriani, joka oli tullut varsin tarpeen pitkän tallipäivän jälkeen.

"Ehkä jätän teidät valmistelemaan nukkumaanmenoon, mun pitää vielä käydä pari sopimusta läpi ja muuta mukavaa", totesin ja peittelin haukotuksen hyvin pöydän siivoamisen ohella.
"Kiitos iltapalaseurasta", lisäsin saatuani siivottua ja katsahdin Sofiaa ja Jesseä.

"Ja no, muutenkin", virnistin hieman.

Tuntui aina kurjalta jättää oma lapsi toisaalle hoitoon, mutta tiesin samalla, että Sofia ei olisi voinut olla paremmissa käsissä. Kaksikolle teki vain hyvää saada hieman aikaa kahdenkesken ja itse yrittäisin ainakin nukkua univelkojani edes hieman pois. Kunhan saisin työt tehtyä. Ja siivottua...

"Heippa, hyvää yötä", hyvästelin kaksikon ja annoin Sofialle hellän pusun päälaelle.
"Sä jäät nyt ilman, pahoittelut siitä", lisäsin pieni virne huulillani ja jätin isän ja tyttären selviämään keskenään iltatoimista.