Seinilläkin on korvat

"Äh, sellaiset on inhottavia", Metti sanoi sydämensä pohjasta. "Menetyt rakkaudet, varmaan etenkin, jos ne on olleet ihania."

Sanoja seurasi hetkellinen hiljaisuus. Metti käänsi grillauspuolta ja hapuili kangaskassistaan vesipullon. Kohottautuessaan juomaan huikan-parin verran Metti antoi katseensa kiertää rantaa. Ei liikaa väentungosta, ei ainakaan kiljuvia lapsilaumoja. Hyvä niin.

"Tai että, eihän sitä jää haikailemaan pitkäksi aikaa perään, jos on ollut ihan paskaa. Hetkeksi ehkä, kunnes tyyliin huomaa että on ihan hyvä olla yksin ja tulee järkiinsä. Tai tapaa jonkun muun", Metti tuumasi ja kohautti olkiaan. Nainen loi tutkimattoman katseen keskustelukumppaniinsa. "Mulla ei oikeastaan mitään erityisen hyvää ole ollutkaan. Ei sureta mikään, mikä on jäänyt taakse. En tiedä millaista olisi toipua sellaisesta, mitä oikeasti tarvitsisi ikävöidä."

Ei kysymyksiä. Metti oli kysellyt paljon. Metti ei tahtonut esittää liikaa kysymysmuotoisia lauseita.

"Niin on", Sarah pystyi myöntämään rehdisti ja tässä tapauksessa se oli ehdottomasti ollut ihana. Mustasukkainen, epäluuloinen, mutta kaiken sen arvoinen siltikin.

Latinan mieli vaelsi jälleen asioissa, joita tämä oli yrittänyt vähentää huomattavasti viimeaikoina. Thomaksessa, Robertissa ja jopa yllättävässä tuttavassa Leossa, johon oli tarkoituksella ollut ottamatta yhteyttä.
Hän ei kaivannut yhtä lisäjännitettä elämäänsä juuri sillä hetkellä.

Metin ääni toi Sarahin takaisin siihen hetkeen, meripihkan väriset silmät tutkivat toisen kasvoja, pieni hymy nousi naisen kasvoille.

"Ei mullakaan mitenkään kovin paljoa kokemusta ole sillä saralla, siis sydänsuruista ja muista. Muiden tapaaminen sen jälkeen on kyllä aina hirmu haasteellista, kun ei haluaisi löytää itseään uudemman kerran samasta tilanteesta. Täytyy vain edetä askel kerrallaan ja yrittää pitää hauskaa siinä samalla", Sarah pohdiskeli ja virnisti sitten.
"Olipahan syvällistä."

Metti saattoi olla työssään kunnianhimoinen, ja jos häneltä joskus mielikuvituksen myllätessä nyt unohtuivatkin jotkun tärkeät asiat (kuten faktojen oikeellisuuden tarkistaminen), häikäilemätön persoona hän ei ollut. Hän oli kykeneväinen tuntemaan myötätuntoa, ja sillä hetkellä se oli vähän kiukuttava piirre ja ehkä siksi olisi ollut parasta pitää jonkin sortin etäisyys henkilöihin, joista tahtoi tehdä rouheita profiileja.

”Kyllähän sitä vähän itsesuojeluvaistoton olisi, jos heittäytyisi samaan empimättä uudestaan”, Metti sanoi varovasti. Hetken mietittyään hän lisäsi: ”Ja sitten kuitenkin on kauhean luontevaa kaivata uudestaan sitä, en mä tiedä, hyväksyntää? Kiintymystä?”

Kulmat painuivat pohdiskelevaiseen kurttuun.

”Vai mitä se nyt onkaan mitä suhteista pohjimmiltaan hakee?”

Mettiä ei lainkaan kummastuttanut niin syvissä vesissä uiskentelu niin vieraan ihmisen kanssa. Loppujen lopuksi sellainen Metti oli: omalla tavallaan seireeni hänkin.

Sarah hymyili, tunsi omituisen tunteen pyyhkäisevän sisälmyksissään. Jos hän oli oppinut jotain kasvaessaan Reyesin perheessä, niin sen, ettei kehenkään kannattanut kiintyä liiaksi. Latina oli pysynyt siinä periaatteessa siihen asti, kunnes kummallisten sattumien myötä oli törmännyt Thomakseen.
Kaikki oli tuntunut vain liian sopivalta tumman britin kanssa ja Sarah oli antanut itsensä unohtaa. Unohtaa sen kaiken kivun ja tuskan, mitä rakkaus toi tullessaan.

"Luottamusta", brunette vastasi empimättä, tietämättä itsekään ihan miksi halusi puhua aiheesta Metin kanssa.

"Sitä tunnetta, kun toisen maailmassa ei ole mitään tärkeämpää, kuin sinä. Valitettavasti sekin taitaa olla vain ohimenevää loppujen lopuksi", Sarah huokaisi syvään, ravistellen itsensä taas ylös siitä kuopasta, jonka seiniin oli tutustunut liian hyvin viimeisten kuukausien aikana.
"Mutta, mikäli näiden synkistelyiden jälkeen haluat vielä lähteä mun kanssa miesjahtiin, niin siltä varalta olisi kai hyvä vaihtaa puhelinnumeroita, eikö?" latina hymyili leveämmin, nostaen laukustaan harmaan puhelimensa.

Mietteliäs Metti oli yhtä kuin vaitonainen Metti. Kuuntelu oli jalo taito, ja Metti oli hionut sen huippuunsa. Olisiko tässä jotakin tartuttavaa? Aika tavalliselta kuulosti. Mennyt suhde, ei viitteitä uusista.

"Kuulostaa kyllä mukavalta", Metti myönteli myöntelemisen vuoksi ja seurasi etäisellä mielenkiinnolla, kun keskustelukumppanin ilmeet lipuivat asteittain kohti pirtsakampia sävyjä. Teennäistä pirteyttä? Oi, sen Metti osasi - ja tunnisti. Mikäs mieltä painaa, Sarah Reyes, Metti mietiskeli empaattisena/uteliaana. Vaikka keskustelun sävyynhän melankolian hetki oli sopinutkin. Syviin seireenivesiin.

Sitten Metiltä lipsahti.
"No mutta eikös se olisi vähän niin kuin sokea taluttamassa sokeaa?" hän nauraa tyrskähti vastauksena Sarahin ystävälliseen tarjoukseen.

Metti räpytteli silmiään ja tekeytyi niin viattoman näköiseksi, että kaikki vahingonilo kätkeytyi naureskelevaisen vitsailun taakse.