Lainasatulassa

13.06.2019 - Runiacissa
mukaan @Heidi N.

Nousin ulos autostani ja katselin hetken uteliaana ympärilleni todetakseni, että olin mitä ilmeisemmin oikeassa paikassa. En ollut aikaisemmin käynyt Heidin tallilla, mutta uskoin navigaattorin ohjanneen minut oikeaan osoitteeseen. Olin ajanut sinne suoraan töistä ja saanut Iirolta pientä irvailua tallivaatteistani, kun olin pukuhuoneesta ne päälläni ulos astellut. Ehkä ne erosivat huomattavasti minun työpuvuistani?

Harpoin kohti tallia ja toivoin törmääväni Heidiin siellä. Nainen oli eilen kysynyt, olisinko ollut kiinnostunut auttamaan jonkun sen hevosen kanssa ja olin lupautunut tulla ainakin katsomaan, millaisesta hevosesta oli kyse. Heidi ei ollut kertonut siitä muuta kuin sen, että se oli holstein ja kenttäratsu.

Tutut kasvot tulivatkin vastaan heti tallin ovella.
"Hei. Löysinpäs paikalle", naurahdin kurkaten naisen olan yli tallin puolelle ennen kuin siirsin katseeni takaisin Heidiin.

Jesse oli suhteellisen nopealla aikataululla lupautunut kokeilemaan ehdotettua ratsastusdiiliä. Oli aina parempi, jos hevosilla oli useampi liikuttaja, sillä se pienensi yhden ihmisen työtaakkaa, myös sairaustapauksien kohdalla. Tiesin, että Jesse oli hyvä ratsastaja ja arvelin, että miehelle kaavailemani ratsu olisi sopiva yhdistelmä.

"Heippa, ei tänne ihan kovin vaikea ole löytää", vastasin hymyillen ja lähdin sitten johdattelemaan Jesseä pitkin esittelykierrosta.

"Tässä on talli, mun hevoset ovat pääosin tuossa vasemmalla puolella. Pesupaikat, hoitopaikka ovat tässä, lantala ja rehut löytyvät tuolta päästä ja satulahuone täältä maneesipäädystä", kerroin samalla, kun kävelimme betonilattiaa maneesia kohden.

"Tästä pääsee suoraan maneesiin, estevarasto löytyy tuosta vasemmalta puolelta. Kentän näitkin jo, käydään seuraavaksi katsomaan tarhat ja haetaan sinun ratsusi."
Otin takaisinmenomatkalla ketjunarun erään karsinan edestä ja askelsin takapihalle, missä tarhat sijaitsivat.

"Se on tuo kimo tuossa ykköstarhassa, laita ketju leuan alta talutuksessa. Riimu sillä onkin päässä jo valmiina", ohjeistin ja ojensin tarhaa kohti kävellessäni nahkaisen ketjuriimunarun Jesselle.
"Sen nimi on Adamas. Se tuli kuudenneksi silloin Winter Fairissa sun ja Sallin kanssa samassa luokassa."

Seurasin Heidiä, kun tämä piti nopean esittelykierroksen tallissaan ja painoin mieleeni, mistä mitäkin löytyi.
"Ehkä minä en eksy täällä", naurahdin lähtiessämme ulos kohti tarhoja.
Mikäli meidän kemiat mysteerihevosen kanssa kohtaisi, tulisin viettämään täällä aikaani jonkin verran. Mietin kyllä, miten saisin mahdutettua mahdollisen toisen hevosen liikutuksen arkipäiviin, mutta se olisi vain järjestelykysymys loppupeleissä. Töistä tullessa olisi tietenkin helppo koukata Runiacin kautta jatkossakin.

Otin Heidin ojentaman ketjuriimunnarun vastaan kulmiani kohottaen. Minkähänlainen melko kiltti hevonen siellä minua odotti?

"Niin tuo ori", mutisin seisahtuen portille. Muistin kyllä kimon hevosen, jolla Jeramy oli startannut Winter Fairissa. Muutapa kyseisistä osakilpailuista en halunnut muistaa, koska ne kisat olivat menneet aivan perseelleen.
"Ei kai siinä sitten", naurahdin vähän ja lähdin sitten hakemaan kimoa tarhastaan. Se antoi itsensä kiinni yllättävän helposti, vaikka olin jo varautunut siihen, että se juoksuttaisi minua ympäri tarhaa silkkaa kettumaisuuttaan.

Niin tuo on ori.

Jessen sanat saivat kevyen virneen kohoamaan kasvoilleni.

"Niinhän se on", vastasin ja seurasin sitten miten Adamas antoi vieraalle miehelle kiinni. Se oli oma yksinkertainen itsensä eikä ruvennut draamailemaan ylimääräisiä. Vilkaisin Lellen vieressä tarhaavaa Vargasia ohimennen. Ori mupelsi ruohoa tarhan pohjalta varsin tyytyväisen näköisenä.

"Voit laittaa sen kuntoon hoitopaikalla tai karsinassa. Kannattaa sitoa kiinni varmuuden vuoksi karsinassakin, vaikka se on kiltti. Se on kuitenkin ori ja saattaa käyttäytyä tietyissä tilanteissa juurikin niin."
Kävelin kaksikon rinnalla tallia kohden. Adamas oli tarkkaavainen, mutta pysyi Jessen vierellä, pitäen ryntäät koko ajan miehen kehon takana, kuten se oli opetettu.

"Se on saksalaista laatua, kasvatettu tekemään töitä ammatikseen. Melko yksinkertainen kaikessa, mutta osaa kyllä suivaantua, jos teet liikaa virheitä selästä käsin", kerroin, kun Jesse oli päässyt talliin sisälle.

En tiedä miksi, mutta en oikeastaan koskaan ole ollut ns. ori-ihmisiä. Mutta olihan sitä niin kissa- kuin koiraihmisiä ja jotkut tykkäsivät molemmista. Ihan kuten ratsastuslajienkin kanssa: toinen tykkäsi esteistä ja toinen koulusta.
Minä pidin enemmän tammoista kuin oreista.

"Kyllä minä orien metkut tiedän", totesin hymyillen Heidin kertoessa vaihtoehdot kuntoonlaittamiseen. Seurasin koko ajan sivusilmällä Adamasta, joka kulki ihan kivasti siinä vierelläni. Tai ei ainakaan sillä hetkellä testosteronihuuruissaan pullistellut...

Talliin päästyämme mietin hetken, mihin orin laittaisin ja päädyin lopulta hoitopaikkaan.
"On minulla itsellänikin ollut kaksi oria", kerroin kiinnittäessäni hevosta hoitopaikalle. Kimo tarkkaili pää korkeuksissa tallikäytävää ja minä luikahdin ketjun ali käytävän puolelle.

"No hyvä", vastasin ja seurasin Jessen liikkeitä tämän kiinnittäessä Adamaksen hoitopaikalle.

"Millaisia hevosia sulla on ollut?" kysyin toisen paljastaessa hevoshistoriaansa aavistuksen. Emme olleet puhuneet juurikaan hevosista, vaikka molemmat ratsastivat ja kilpailivat tavoitteellisesti. Toinen ehkä toista hieman enemmän. Jostakin syystä puheenaiheet olivat pysyneet alkuun hyvin pinnallisissa aiheissa ja raskauden myötä luonnollisesti lapsessa.

Viljami käveli vastaan tallikäytävällä ja tervehdin miestä hymyn kera. Huomasin viipyilevän katseen, mutta tahdikas työntekijäni ei jäänyt miettimään asiaa sen pidemmäksi aikaa. Pieni virne pysyi huulillani satulahuoneeseen saakka.

"Sen varusteet löytyy kahdeksannesta kaapista, se on myös sen karsinan numero. Lellen, joka on siis Jeramyn auburnkasvatti ja Vargasin välissä", paljastin ja odotin miten tieto vastaanotettaisiin Jessen päässä.

"No siis, Luke nyt oli - tai siis on - Sallin varsa. Myin sen pois ennen kuin muutin tänne", kerroin, kun lähdimme kohti satulahuonetta.
"Husun pistin myyntiin joskus viime vuoden alkupuolella. Puoliverinen sekin oli ja kisattiin jonkin verran kenttää sekä esteitä."

Nyökkäsin tervehdykseni vastaan tulevalle miehelle ja avasin Heidille satulahuoneeseen johtavan oven.
Yritin pitää kasvoni ihan peruslukemilla Vargasin nimen kuullessani, mutta siitä huolimatta tunsin leukaperieni hieman kiristyvän.
"Selvä", yskähdin vilkaisten Heidiä ennen kuin avasin oikean kaapin oven.
Tiesin kyllä, että jos Runiacissa ryhtyisin kulkemaan, en voisi vältellä Lauria loputtomiin. Eikä minulla kyllä ollut mitään syytäkään vältellä kyseistä miestä. En vain pitänyt hänestä.

"Montako hevosta sinulla täällä nyt olikaan?" kysäisin. Oli Heidi sen varmaan joskus sanonutkin, mutta en sillä hetkellä sitä muistanut.

"8 omaa ja 7 vierasta", vastasin ja mietin miten kauan kestäisi, että Jesse tottuisi elämään Laurin kanssa normaalia elämää. Siihen tuskin helpotti epäilykset isyydestä, jotka mies oli itse sanonut omaavansa, vaikka Laurin isyys ei ollut edes pöydälle nostamisen arvoinen huhupuhe.

"Mullakin on vielä miesvoittoinen lauma, kun hevosista viisi on oreja ja neljä tammoja, jos lasketaan Cariad mukaan", kerroin ja seurasin Jesseä takaisin hoitopaikalle. Olin ottanut Adamaksen suitset ja kermanvalkoiset pintelit kantooni.

"Sä saat varustaa sen itse, laita pintelit kaikkiin jalkoihin sileällä ja jos päädytään jatkamaan liikutusdiiliä, niin esteillä sille tulee putsit etusiin ja jännesuojat joka jalkaan. Sileällä voi mennä kangilla tai oliivikolmipalalla. Se on aika kuuliainen ja herkkäsuinen hevonen, ei vaadi paljon voimaa ratsastuksessa."

Nyökyttelin vain hevosmäärälle. Olihan niissäkin varmasti tekemistä, eikä Heidin sen hetkinen tila varmasti helpottanut ollenkaan, mutta onneksi hänellä oli myös apukäsiä.
"Kokeile pariakymmentä hevosta ja yksityiset siihen lisäksi. Tai älä... En suosittele", naurahdin muistellen viime vuoden alkua, jolloin Mila oli Kanadaan lähtenyt ja jättänyt minut huolehtimaan ratsastuskoulustaan. Työntekijätkin olivat lähteneet melkein samalla oven avauksella eikä minulla ollut apuna kuin Juuso, pari hoitajaa ja tietenkin yksityisten omistajat.

"Itsehän olen aina pitänyt enemmän naisista. Siksi minulla onkin vain Salli eikä yhtään miestä", veistelin virnuillen.

"Katsotaan nyt, miten meillä menee", mutisin Heidin ohjeistaessa vieressä, kuinka ori tulisi varustaa.
Ainakin Adamas oli siihen mennessä vaikuttanut ihan kivalta hevoselta, mutta vielä sen perusteella en voisi lupautua liikuttamaan sitä jatkossa.

"Valmista", ilmoitin kun sekä minä että hevonen olimme valmiita ratsastukseen.
"Maneesi vai kenttä?" kysyin.
"Sinun on ainakin päästävä istumaan."

"Älä nyt, mä jo innostuin", vitsailin virnistäen ja seurasin Jessen hevosenkäsittelyä. Niissä oli varmuutta, joiden vuoksi olin uskaltanut jättää Cariadinkin miehen hoidettavaksi uutena vuotena.
"Ei kannata olla niin mustavalkoinen. Saattaa jäädä hyvä tilaisuus käyttämättä, jos on niin ehdoton", vastasin leveä hymy huulillani.

"Ehkä maneesiin nyt alkuun. Vähemmän häiriötekijöitä ja saat rauhassa tunnustella sitä", kerroin ja lähdin johdattamaan kaksikkoa kohti tallin toista päätyä. Pidin oven auki, jotta Jesse ja Adamas pääsivät pujahtamaan hiljaisen maneesin puolelle ja suljin sen sitten äänettömästi.

"Jeramy on suunnilleen sun kanssa saman pituinen, joten jalustimet saattaa olla sopivat. Säädä niitä kuitenkin, jos on tarve", kerroin. Pujahdin itse puisen katsomon puolelle ja istuin seuraamaan ratsukkoa pieni hymy huulillani.

Maneesiin siis. Sen minäkin olisin valinnut juurikin Heidin mainitsemien syiden vuoksi.

Jalustimet eivät vaatineet säätämistä, joten pääsimme nopeasti orin kanssa liikkeelle.

Oli toisaalta ihan mukava päästä ratsastamaan jollain muullakin kuin Sallilla, vaikka olinhan minä Kallaan muuton jälkeen istunut niin Cariadin kuin Zeliankin selässä.

"Minkä ikäinen tämä oli?" kysyin ratsastaessani maneesin katsomon ohi.
Ei me alkuverryttelyjä kummempia vielä oltu ehditty tekemään, mutta ainakin ensivaikutelma selästä käsin oli ihan positiivinen.

"Kuusivuotias", kerroin seuraten Jessen istuntaa ja pohkeiden paikkaa. Teki mieli kävellä maneesin keskelle ja ryhtyä koulimaan ratsukkoa, mutta pysyin hiljaa paikallani. Ehtisin kyllä ruotimaan miehen estepainotteista istuntaa vielä, mikäli ratsutusdiili onnistuisi.

"Sillä on nyt kisattu kakkostason kisoissa melko maltillisesti, mutta sillä riittää kapasiteetti ainakin kolmostasolle", jatkoin, kun Jesse siirsi orin raviin. Adamas kuulosteli ratsastajansa apuja jatkuvasti, se halusi osata miellyttää toista.

"Vaatii edelleen alkuun vähän reilummin eteenpäinpyrkimystä, jotta takaosa tulee kunnolla aktiiviseksi. Sen jälkeen sitä voi ratsastaa enemmän kokoon."
Adamaksen askel oli suuri, olihan ori valtavan kokoinen. Se maisteli suussaan olevaa kolmipalaa ja mietti tarvitsiko sen todella tehdä töitä tänään.

Kuuntelin Heidin sanoja hevosesta, jonka jälkeen keskityin ihan vain ratsastamiseen.
Ehtisin kyllä utelemaan nippelitietoja hevosesta myöhemminkin, mikäli meidän ratsastusdiili ottaisi tuulta alleen.

Olihan se Adamas aivan erilainen ratsastettava kuin Salli herkkyytensä vuoksi, mutta onneksi olin ehtinyt istumaan jos jonkinlaisen hevosen selässä ratsastus"urani" aikana, joten ei mennyt sormi niin sanotusti suuhun.

"Ihan kivalta tämä vaikuttaa. Oriksi", virnistin hidastaessani kimon raviin laukkatehtävien jälkeen.

Nojasin puisen katsomon reunaan, pitäen katseeni valkoisessa hevosessa ja sen selässä istuvassa miehessä. Jesse alkoi löytää paremmin Adamaksen ajo-ohjeita ajan kanssa. Ori muovautui ratsastajansa alleen sopivammaksi, ryhtyi todella työntekoon toisen pyytäessä lisää.

"Ja näyttää myös", vastasin avuliaasti ja hymyilin. Olisi todella mukavaa, mikäli Jesse ryhtyisi käymään Runiacissa liikuttamassa Adamasta. Jos ei sitten pidemmäksi aikaa, niin ainakin siihen saakka, että pystyisin itse treenaamaan hevosella.
En odottanut innolla tapaamisia Jessen ja Laurin välillä, vaikka tiesinkin miesten kyllä kykenevän pitämään kaiken asialinjoilla. Ei kaksikolla ollut mielestäni oikeasti painavia syitä ruveta tappelemaan mistään, vaikkei Jesse Laurista pitänytkään.

"Joko sä ehdit miettiä niitä lastentarvikeostoksia?" kysyin pitäen katseeni Jessessä.

Aloin jo pikkuhiljaa kallistumaan sen kannalle, että voisin Adamasta käydä liikuttamassa jatkossa.
Ori oli kyllä yllättävän kiva ratsu, ainakin sileällä. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä ennakkoluuloni sitä kohtaan eivät olleet kovin korkealla.

"No, sen verran, että sain tehtyä listan, mitä tarvitsen", paljastin. Varmasti siltä listalta puuttui jotain, jota en ollut vielä osannut edes ajatella.
"Tiedä sitten mihin minä ne kaikki laitan, koska ei se minun asunto loppupeleissä niin iso ole", naurahdin vähän tuskastuneena.
Isompi asunto olisi ollut tarpeen, mutta Kallaan muuttaessani olin ajatellut nykyisen rivitaloasunnon riittävän ihan hyvin minulle ja kissoille. En todellakaan ollut osannut edes kuvitella, mitä tulisi tapahtumaan.

"Hyvä. Listat auttaa ainakin muistamaan kaiken tarpeellisen", vastasin. Olin jo melko varma, että olin saanut itse hankittua jo kaiken tarpeellisen ja että kotini oli melko valmis. Siis siihen, että en asuisi siellä kohta enää kahdestaan Milon kanssa.

"Oletko sä ajatellut sitä isompaa asuntoa? Vaikka eihän sulla nyt tarvitse siellä ihan kamalasti kaikkea olla, ainakaan alkuun. Vaatteet ja muut kulkeutuvat kyllä meidän välillä ihan varmasti", lisäsin hymyillen. Ilmassa oli paljon epävarmoja asioita, kuten huoltajuus, yhteinen aika ja suhde Jesseen. Lisäksi listalla oli muuttujia, kuten Matilda ja naisen suhtautuminen raskauteen ja Jesseen. Mulla ei ollut harmaintakaan hajua millä tavoin kaksikko oli keskustellut tulevaisuudesta, jos mitenkään.

"Vaikka aikahan sen näyttää mitä kaikkea tarvitaan ja mihin."

Tein Adamaksella väistöjä hetken ennen kuin vastasin Heidin kysymykseen myöntävästi.

"Äitikin on toipilaana viihdyttänyt itseään myynti-ilmoituksia selailemalla ja linkkaillut niitä minulle", kerroin huvittuneen naurahduksen kera. Whatsapp oli kilkutellut uusia viestejä linkkeineen tasaisin väliajoin.

Ei Kallan kokoisessa kylässä isot asuntomarkkinat olleet, mutta pari ihan potentiaalista taloa oli kyllä ollut. Siis ajatuksen tasolla. En minä niitä vielä niin tosissani ollut harkinnut.

"Äidin mielestä minun pitäisi asettua oikeasti aloilleen ja ostaa ihan oma koti", hymähdin. Ei se rahasta kiinni ollut, mutta koska oma koti tuntui sitovan ihmisen melkein pysyvästi tietylle paikkakunnalle, en ollut edes harkinnut sellaisen ostamista. Paitsi nyt.
"Ehkä äiti on oikeassa."

Hymähdin hieman Jessen sanoille tämän kertoessaan äidistään ja asuntomarkkinoille. Saatoin helposti kuvitella Ritva Aron häiriköimässä poikaansa erilaisilla asuntoilmoituksilla.

"Ihan hyvä, että on sellaista kevyttä puhdetta toipilasaikana", vastasin hymyillen ja naurahdin Jessen seuraaville sanoille.

"Ritva on kyllä äärimmäisen viisas ihminen. Vaikka tuossa asuntoasiassa joudut varmaan luottamaan omaan järkeesi ennemmin."
Adamas tuntui viihtyvän Jessen kanssa ja olin itse ainakin sitä mieltä, että mies saisi mielellään jatkaa orin liikuttamista. Mikäli siis itse halusi.
"Miltäs tuntuu?" kysyin ja nyökkäsin ratsukkoa kohti.

Tuhahdin. Äiti oli kyllä fiksu. Sille päälle sattuessaan, mutta yleensä mahdoton hölösuu, joka ei aina aivan loppuun saakka ajatellut.

"Niin, minulla on kyllä vuokrasopimus ainakin lokakuun loppuun saakka kirjoitettuna, joten en minä ihan heti voisi muuttakaan", totesin olkiani kohauttaen. Isompi asunto houkutteli kyllä, vaikkei lapsi minun luonani koko aikaa olisikaan.

Eihän sen ollut pakko olla mikään omakotitalo. Rivitalo- tai kerrostaloasunto kävisi myös. Tosin omakotitalossa oli se hyvä puoli, ettei heti seinän takana ollut naapuria ja näin ollen omaa rauhaa oli huomattavasti enemmän.

Asuntomietintäni keskeytti Heidin kysymys.
"Hyvältä", virnistin ja taputin oria hellästi kaulalle. "On sitä kamalammillakin ratsastettu. Jopa kaameammilla tammoilla."

"Enköhän minä tätä tule jatkossakin liikuttamaan", lupauduin lopulta.
"Jos hinnasta sovitaan", hymähdin ääni vakavana, mutta kasvoille hiipivä virnistys paljasti etten minä tosissani ollut. Ei minulla ollut tapana vaatia rahaa ystävänpalveluksista.

"Aivan", mutisin hymyillen. Jessen asuntoasiat liittyivät tietenkin vahvasti lapseemme, mutta en silti alkaisi sanelemaan missä toisen tulisi asua. Miehen tämänhetkinen asunto olisi vallan sopiva pienen vauvan elintilaksi.

"Olipas kohteliaisuus", naurahdin, ottamatta siltikään Jessen sanoja turhan tosissani.

"Hienoa. Eiköhän yksi lapsi mahda riittää kattamaan kulut", vitsailin naureskellen ja katsoin miestä merkitsevästi. Onneksi talli oli hiljainen tähän aikaan, eikä maneesissa ollut muita ihmisiä sillä hetkellä. Muutoin en olisi missään nimessä laukonut sillä tavoin vitsiä aiheesta, jonka ympärillä pyöri niin paljon erilaisia sotkuja. Eikä hän halunnut tuoda omia asioitaan julki tilassa, jossa oli ulkopuolisia.

"Ihan reilu kauppa. Minä hoidan tämän ja sinä synnytät lapsen minulle", vastasin Heidin leikinlaskuun laskeutuessani orin selästä.
"Kumpi lie rankempaa?"
Eiköhän se ollut sanomattakin selvää...

Vilkaisin Heidiä huultani purren ja käännyin sitten löysäämään satulavyötä aavistuksen.
Oli toisaalta vapauttavaa vitsailla aiheesta, mutta toisaalta oliko se aivan sopivaa? Ottaen huomioon meidän tilanteen ja kaiken muun siinä ympärillä.

Huokaisin syvään miettiessäni, miten Matilda suhtautuisi tähän(kin). Nainen kyllä tiesi, että olin eilen käynyt Heidin luona, mutten ollut sanonut Adamaksesta mitään, koska en ollut varma tulisiko tästä liikutussopimuksesta mitään. Jos ori olisi ollut ihan kenen tahansa muun hevonen, se tuskin olisi Matildaa häirinnyt millään tavalla. Mutta kun se oli Heidin hevonen...
Mutta senpä näkisi sitten illemmalla, kun asiasta naiselle kertoisin.

Hymähdin huvittuneena Jessen vitsailulle, kevyen virneen pysyessä kasvoillani. Kävelin kaksikon luokse ja rapsutin Adamaksen otsaa hetken. Ori oli tullut omistukseeni sellaisena ajankohtana, jolloin en itse ollut käynyt sen selässä kuin pari kertaa. Meidän välinen luottamussuhde oli edelleen avoimessa tilassa, se oli jälleen yksi asia, jota odotin raskaudenjälkeiseltä ajalta.

"Miten sulla ja...Matildalla menee?" kysyin lopulta, kun uteliaisuuteni voitti maneesiin laskeutuneen hiljaisuuden. Jesse ei puhunut Matildasta juuri koskaan mitään, enkä tiennyt oliko se hyvä vai huono asia. Halusin kuitenkin tietää mitä naiselle kuului, vaikka alati lähestyvä synnytys tuskin oli Matildan kesän odotetuimpien tapahtumien listalla.

Räpäytin silmiäni Heidin kysyessä minusta ja Matildasta. Ihan niin kuin nainen olisi lukenut ajatukseni ja tiennyt minun miettivän naisystävääni.

"Hyvin", vastasin enkä voinut estää onnellisen hymyn leviämistä kasvoilleni, vaikken tiennyt oliko sen näyttäminen Heidille sopivaa raskausvitsailujen jälkeen. Tai muutenkaan.

Muistin kyllä elävästi minun ja Matildan kahdenkeskiset jatkot Sarahin synttäreiden jälkeen ja sen, kuinka olin suihkun jälkeen ihan huomaamatta lipsauttanut tasan kaksi sanaa ulos suustani: Rakastan sinua.

"Olosuhteet huomioon ottaen, tosi hyvin", hymähdin huultani purren. Heidin raskaus ja sen myötä tuleva lapsi, Matildan lapsettomuusdiagnoosi ja ehkä vähän Laurikin toki monimutkaisti asioita, mutta meillä meni hyvin.

Jesse näytti ensin vaikealta, enkä tiennyt olinko astunut jonkun näkymättömän linjan ylitse kysyessäni Matildasta. Kuitenkin pian sain vastauksen, jota seurasi onnellinen hymy. Oli hyvä nähdä mies niin aidon iloisena ja huomata, etten tuntenut pienintäkään mustasukkaista pistoa sisimmässäni.

Mä olin myös onnellinen.

"Hyvä niin", vastasin nyökäten ja hymyilin. Se oli huomattavasti helpompaa nyt, kuin mitä se oli ollut kuukausia sitten.
"Mennäänkö?" kysyin ja lähdin sitten johdattelemaan Jesseä ja Adamasta maneesista takaisin talliin.

Minun teki mieli vastavuoroisesti udella, miten Heidin kuviot Laurin kanssa menivät, mutta pidin nipistin huuleni tiukasti yhteen.
Nainen kun oli silloin kerran myöntänyt, että haluaisi miehen kanssa ehkä olla vähän enemmän kuin kaveri...

"Mennään vaan", mutisin mietteliäänä.
"Matilda ei oikein pitänyt siitä sinun Oulun reissusta. Lauri ehti kertomaan siitä hänelle ennen minua. Heti samana iltana", sanoa töksäytin ennen kuin ehdimme ovelle saakka. Se siitä hiljaa olemisesta sitten.