Kotiruokaa Näyhölle

Pilke vilahti Laurin silmäkulmassa, kun mies nyökkäsi Heidin vastaukselle tiedostaen sen vihjailevuuden - jota oli itse pohjustanut. Lauri kaatoi vissyä Heidin lasiin ja huomasi hetken liian myöhään hahmottaneensa lasin korkeuden väärin. Vissyä roiskahti yli, puolet pöydälle ja muutama suuri pisara Heidin päälle.

"Oho sori", Lauri puuskahti häkeltyneenä. Mies kurotti käteensä talouspaperirullan ja ojensi sitä Heidille, pyyhkien sitten pöydän parilla arkilla.
"Harhautit", Lauri naurahti virne suupielessään tajutessaan, ettei Heidin maailma tainnut kaatua päälle räiskähtäneeseen vissyyn.

"Tanssibattlen olisit varmaan hävinnyt, mutta märästä t-paidasta en tiedä", mies mutisi itsekseen virnuillen pyyhkiessään loputkin vissyt pois pöydältä.

Naurahduksen ja älähdyksen välimuoto karkasi Heidin huulilta tämän tuntiessa sormiensa kastuvan. Nainen yritti pitää yli äyräiden täytetyn lasin mahdollisimman paikoillaan, jotta ei olisi sotkenut lisää äkkinäisillä liikkeillä.

"Teit tuon ihan varmasti tahallasi", Heidi vastasi eikä voinut olla purskahtamatta nauruun Laurin mainitessa märät t-paidat ja tanssikilpailut. Nainen laski uudelleen kastuneen lasin pöydälle ja yritti siistiä itsensä päälle läikkynyttä nestettä talouspaperin kanssa.

"Lauri Merikanto, sä olet ihan kamala", brunette lausahti ja tuuppaisi toista lempeästi käsivarresta.
"Saanko mä kastella sut vastapalvelukseksi, eihän se kilpailu siitä märästä t-paidasta muuten selviä", Heidi haastoi virne viipyillen huulillaan.

"En myönnä mitään", Lauri totesi muina miehinä. Mies kaatoi myös oman lasinsa täyteen, tällä kertaa läikyttelemättä. Mies oli juuri aikeissa kuivata myös pullon, kun Heidi pukkasi tätä käsivarteen.

"Ihan kamala?" Lauri toisti suupieli nytkähdellen. "Aika rajua kommentointia, Näyhö."
"Saat", Lauri mutisi sinisiä silmiä vilkaisten. "Eikös se ole päivän teema?"
Tummien silmien katse viipyi Heidissä, kunnes mies pyörähti vissypullo kädessään tiskialtaalle ja laski märän pullon käsistään.

"Menee vielä jonkin aikaa", Lauri tiedotti katsastettuaan lohen ja perunoiden tilanteen. Mies suoristui pois uunin luota ja käänsi katseensa Heidiin.

"Kyllä tästä olisi kouluradalla hylky tullut. Tuomarin häiriköintiä, jos ei muuta", Heidi vastasi mahdollisimman vakavan kuuloisena, vaikka virne kasvoilla kertoikin toista.

Laurin lupa sai naisen sydämen hypähtämään ilkikurisesti, hän muistaisi tämän aivan varmasti. Säästäisi sen kuitenkin sellaiseen ajankohtaan, jolloin tummaverikkö ei odottaisi kastelua.
"Vai niin", Heidi myöhäili pitäen tummien silmien katseen vakaasti. Vasta toisen kääntäessä selkänsä brunette sai kerättyä ajatuksiaan levottomuuden syövereistä edes vähän.

"Harmi, mä jo odotin, että saisin jo syödä ja lähteä kamalalla kiireellä kotiin. Sun seura on varsinkin tänään kovin kurjaa", nainen vastasi leveä hymy kasvoillaan.

"Onneksi tänään ei tietääkseni arvioida mun - tai kenenkään muunkaan - kuuliaisuutta ja eleettömyyttä", Lauri puuskahti muka dramaattisesti.

"Ihan aina ei saa mitä haluaa", Lauri napautti virnistäen. Mies istuutui pöydän ääreen Heidiä vastakkaiselle tuolille ja huokaisi syvään.
"Luksusta tällaiset vapaat sunnuntai-illat", Lauri virkkoi hiuksiaan haroen. "Voisi jopa harkita katsovansa ensimmäisen ja viimeisen MM-lätkäpelin kokonaan."

Hymy käväisi taas miehen kasvoilla, kun tämä oli ehdottaa kisakatsomoa Heidille. Lauri ei kuitenkaan tiennyt, pitikö brunette jääkiekosta tai olisiko sen aiheuttama jännitys kovin hyväksi raskaana olevalle naiselle. Samalla vierailu venyisi eittämättä yöhön, vaikkei sekään olisi ennennäkemätöntä.

"Sä olet kyllä ollut harvinaisen kuuliainen tänään", brunette mainitsi virne huulillaan.

"Ai. Mä luulin, että tänään oli sellainen päivä, että mä saan kaiken, mitä haluan?" Heidi kysyi ja seurasi Laurin siirtymistä pöydän ääreen. Siniset silmät tutkivat puolihuolimattomasti eikä lainkaan huomaamattomasti hiuksia harovan käden lihaksistoa.

"Voisin jopa tulkita tuon niin, että sitä peliä voisi joku toinenkin katsoa saman katon alla?"

"Vai pitääkö mun kysyä, että saanko jäädä katsomaan peliä sun kanssasi, jotta vastaus on myöntävä?"
Heidin katse viipyili Laurin silmissä. Nainen ei antanut vieläkään ajatuksiensa ryhtyä kunnolla töihin. Halusiko Lauri, että hän jäisi katsomaan jääkiekkoa tänne?

Lauri mutristi huuliaan Heidin kommentoinnille ja nieli taas vastapallon, joka pyrki väkisinkin huulille. Kuuliainen oli sana, jonka Lauri osaisi halutessaan todistaa vääräksi.
"Siltä se on kyllä tähän mennessä vaikuttanut", Lauri puuskahti virnistäen ja hörppäsi vissyään.

"Oletko aivan varma, että sun psyyke kestää? Ja että pikkutyyppi pysyy mahan sisäpuolella?" Lauri murahti toinen kulma koholla, nyökäten Heidin kummun suuntaan. Kysymyksistä huolimatta Lauri tiesi kyllä, ettei sanoisi ei. Syystä mies ei sillä hetkellä ollut täysin varma, mutta ensimmäistä kertaa Lauri ei antanut sen häiritä.

Heidi katsoi Lauria kulmat koholla.
"Niin että jännittäisin jääkiekkoa enemmän, kuin sitä, miten sä ratsastat mun hevostani kilpailuissa? Vauva saa opetella normaaliin arkeen ihan alusta asti, sen elämä tulee olemaan pelkkää jännitystä kisakenttien reunalla", nainen vastasi virnistäen.

"Että eiköhän se psyyke yhden pelin kestä, sun seurasta en ole ihan varma", Heidi vitsaili vielä, katse viipyillen hieman turhan intensiivisesti tummissa silmissä. Terävä pirahdus täytti keittiön ruoan ilmoittaessa valmiudestaan.

"Saved by the bell", brunette huokaisi ja nosti vissylasin huulilleen.

"Ai, onko siinä jotain erityisen jännittävää?" Lauri naurahti päätään kallistaen. Heidi vaikutti valmiilta kisakatsomoon, joten mikäpä Lauri oli sitä valmiutta estelemään.
"Syödään ensin", mies hymähti noustessaan tarkistamaan lohen tilanteen.

***

"Perkele!" Laurin huulilta karkasi, kun kiekko kolisi tolppaan Kanadan maaliverkon sijaan. Heidin kommentti miehen seuran kestämisestä alkoi varmaan käydä toteen, sillä jo ensimmäisen kahden erän saldona oli lukuisia kirosanoja, hillitsemätöntä maalituuletusta ja epämääräistä liikehdintää sohvalla.

"Se siitä asiallisesta mielikuvasta", Lauri puuskahti vajoten sohvalle odottamaan kolmannen erän alkua. Mies vilkaisi vieressään istuvaa Heidiä toivoen, että tämä kestäisi hänen seuraansa vielä viimeisenkin erän.

Lohivuoka ja perunat olivat äärimmäisen herkullisia, Heidi nautti ruoasta ja seurasta melko lailla yhtä paljon. Ruokapöydässä käydyssä keskustelussa säilyi päivän ajan esillä ollut kepeys helposti.
Nainen ehti nautiskella täydestä vatsastaan vain hetken, kun oli jo aika siirtyä seuraamaan peliä olohuoneeseen. Brunette otti jäätelökipon kainaloonsa ja kääriytyi Laurin sohvalla olleeseen pehmeään vilttiin.

Sellainen rentous ei heidän kisakatsomossaan kauaa vallinnut, kun jännittynyt hiljaisuus rikkoutui Laurin eläytyessä peliin hetki hetkeltä kovemmin.

Heidi meinasi muistuttaa Merikantoa säilyttämään malttinsa, mutta ei oikeastaan halunnut. Sama jännitys kiemurteli naisen mahanpohjassa ja hänestä tuntui, että näki sillä hetkellä tummaverikön aidoimmillaan. Esteettömänä ja rehellisenä.
"Älä huoli, kyllä sun asiallisuudet on pyyhitty jo aikoja sitten", Heidi muistutti virnistellen ja kurottautui juomaan olohuoneen pöydällä olevasta lasista vissyä.

"Älä viitsi", Lauri puuskahti pukaten Heidiä olkapäähän. "Mä olen jo venyttänyt asiallisuuden äärimmilleen sun seurassasi."
Kommentti oli livahtanut miehen huulilta ihan vahingossa, mutta siitä huolimatta Lauri ei hillinnyt virnettään, jonka väläytti Heidille kiekkohuumassa.

Peli jatkui. Lauri oli ehtinyt hakea yksinäisen oluen jääkaapistaan ja huolehti, ettei se läikkynyt kenenkään päälle.
"Mä en tietääkseni ole edes kovemman luokan penkkiurheilija", mies puuskahti vajoten sohvalle Suomen tiukan paikan lauettua. Laurin katse valui kiekosta Heidiin, joka nökötti sohvalla kuin olisi löhöillyt kotonaan.

"Ai olet vai?" Heidi kiusoitteli tuntien lätkähuuman lisäksi jotain muuta huumaa kehossaan. Laurin virnistys sai naisen melkein kiemurtelemaan paikallaan, vaikka pyrkikin vaikuttamaan mahdollisimman rauhalliselta.

"Noh, ainakin vielä sä et ole rikkonut sun televisiota, joten kyllä tässä vielä kontrolli on päällä", Heidi vakuutteli ja unohtui hetkeksi tummiin silmiin, joiden katse tuntui ja syvällä.

Viimeisen erän viimeiset kymmenen minuuttia sai brunetenkin vaihtamaan asentoaan. Ihan seisomaan asti Heidi ei noussut, mutta taittoi jalkansa alleen ja tuijotti televisiota lähes hengittämättä.
Sormet hapuilivat lähes huomaamatta Laurin olkapäätä, kun kellossa oli enää muutama hassu minuutti.

Se oli joko Heidin sinisten silmien, Anttilan maalien, kaljan tai peräti kaikkien vaikutusta, että Lauri nojautui brunettea kohti sitä mukaa, kun minuutit pelikellosta vähenivät. Ja kun Leijonat täräyttivät Kanadan verkkoon kolmannen kerran, Lauri ei miettinyt hetkeäkään kahmaistessaan Heidin kainaloonsa ohimeneväksi hetkeksi.

Laurin huulet muodostivat hiljaisia lauseita samalla, kun kello juoksutti Suomea kohti maailmanmestaruutta. Lauri puristi tyhjää tölkkiä rystyset valkeina ja toivoi, etteivät toisen käden sormet runnoneet Heidin kättä uuteen uskoon.

Kun yleisö ja Mertaranta ratkesivat liitoksistaan pelikellon soidessa, Lauri näki sinivalkoisen paitameren ja Heidin siniset silmät. Mies oli kavahtanut jaloilleen, mutta kumartui ketterästi kääntämään Heidin kasvot itseensä päin voidakseen näyttää, mitä asiallisuudesta oli siinä vaiheessa huumaa jäljellä.

Suomi voitti turnauksia yhtä harvoin kuin Lauri Merikanto suuteli ystäväänsä koko kiekkoihmeen edestä varomatta, hengästyneenä ja virne suupielessään.

Jännityksestä huolimatta Laurin kaapatessa naisen kainaloonsa, brunette vilkaisi toista vaivihkaa.

Heidi ei ollut ihan varma mitä kaikkea hänen ympärillään tapahtui. Suomi voitti maailmanmestaruuden, sen verran nainen ehti ymmärtää, kun tunsi Laurin kädet kasvoillaan.
Ja huulet omissaan.

Nainen painautui toista vasten, kuullen korvissaan vain oman verensä kohinan ja televisiossa mylvivän katsojajoukon. Suudelma ei ollut lyhyt, eikä todellakaan tunteeton, se sai Heidin sisuskalut tuhannelle solmulle ja kun se vihdoin loppui, nainen ei ollut muistaa missä oli.
Hengittää hän kuitenkin osasi, raskaasti, mutta hyvin selkeästi. Sormet oli kietoutuneet toisen kyljelle ja rintakehälle, puristaen nyrkkinsä sisällä paidan pehmeää kangasta.

"Sellainen sitten", Heidi henkäisi ja tuijotti sysimustia silmiä kuin olisi nähnyt niiden tummuuden ensimmäistä kertaa.

Heidin huulet olivat pehmeämmät kuin Lauri oli muistanutkaan ja niiden kosketus tuntui samaan aikaan paremmalta ja kielletymmältä kuin mies oli osannut odottaa. Ei ollut Laurin tapaista kuohua niin, mutta toisaalta mies tunnisti myös sen puolen itsestään vuosien takaa.

"Älä", Lauri naurahti anoen. Mies ei halunnut kuulla Heidiltä yhtäkään kommenttia, joka voisi kaivertaa maata Laurin yllättävän ratkaisun alta.
"Sä et pyytänyt tuota", Lauri puuskahti edelleen tunnekuohun vallassa. "Mutta älä väitä, ettet silti halunnut."
Tummissa silmissä välähti, kun mies seurasi yhtäaikaisesti Heidin ilmettä ja televisioruudulla kimmeltäviä mitaleja. Laurin sormet pyöräyttivät bruneten kasvoille karanneen hiuskiharan Heidin korvan taakse ja viipyilivät naisen iholla pidempään kuin tarve vaati.

Lauri ei lähtenyt.
Heidin sisällä risteilevät hermosignaalit törmäilivät edelleen toisiinsa, kun mies naurahti. Sen jälkeen ne törmäilivät vielä lisää.

Toisen sormien hipaistessa naisen korvan ihoa, hän unohti syyt miksei sellaista tunnekuohua voisi kokeilla vielä toisen kerran.
"En ehkä ääneen", brunette vastasi hädin tuskin kuuluvalla äänellä. Jokainen solu Heidin kehossa janosi lisää ja toisen kosketus tuntui samaan aikaan polttavalta ja kylmältä, vierittäen kylmiä väreitä naisen selkärankaa pitkin.

Hän ei pyytänyt lupaa, ei sanonut anteeksi, painoi vain huulensa toisen huulia vasten uudelleen ja kietoi sormensa Laurin niskan taakse. Jos heidän välissään ei olisi ollut pientä muuttujaa, ei Heidi olisi miettinyt edes kahdesti miten ratkaisussa ei ollut mitään järkeä.
Nainen päätti esitellä käytännössä miten huono idea hänen suutelematta jättäminen oli siihen asti ollut.

Lauri kuuli Heidin vastauksen vain juuri ja juuri, mutta se riitti. Mies katsoi brunettea televisiosta pauhaavaa mitalihuutoa kuunnellen ja mietti, kuinka sokea oli ollut. Tuntui, että siniset silmät vangitsivat Laurin katseen, vaikka televisiossa välkkyvän konfettisateen olisi pitänyt viedä miehen huomio.

Laurin kädet kietoutuivat varmoina Heidin ympärille, kun nainen tarjoili tunnelatausta takaisin kuin kapteeni Anttila oli tarjoillut hurrattavaa koko Suomen kansalle. Se olisi ollut kiss camin kelpoinen suoritus, vaikka Laurin asunnon tarjoama ympäristö tekikin siitä intiimimpää.

Intiimiys päättyi kuitenkin siihen, kun miehen sormet hipaisivat Heidin alaselän paljastunutta ihoa ja mies tunsi hyvin selvästi vatsaansa vasten painautuneen kummun.
"Keksin toisenkin syyn, jonka vuoksi meidän täytyy varoa tai lähtö synnärille on lähellä", Lauri mutisi Heidin huulille ja vetäytyi viipyillen kauemmas kohdatakseen sinisten silmien katseen. Mies ei kuitenkaan laskenut otettaan Heidin vyötäröltä, koska ei missään nimessä halunnut olla tökerö - siitä huolimatta, että oli antautunut melkoisesti kiekkohuuman vietäväksi.

Heidi ei pelästynyt sitä, miten oikealta kaikki tuntui. Eikä myöskään sitä, miten omalla tavallaan vierasta ja osittain jopa kiellettyä toisen kosketus oli. Laurin varmuus löi vain lisää bensaa liekkeihin, tämän sormet vaelsivat hyvin määrätietoisina naisen selällä.

Hän tiesi myös sillä hetkellä, että olisi halunnut olla siinä myös ilman raskaushormonien aiheuttamia tunnesotkuja.

"Mmmhh", Heidi mumahti virnistäen toisen sanoille. Tummien silmien katse ei ollut varovainen eikä anteeksipyytävä, se sai naisen olon varmaksi ja hyväksi.
"Varoa missä suhteessa?" brunette kysyi karhealla äänellä uskaltamatta liikauttaa kehoaan juuri mihinkään Laurin syleilyssä. Jos heidän välillään oli lentänyt kipinöitä sitä hetkeä ennen, nyt ne tuntuivat räiskyvän pitkin asunnon seiniä yhtä lailla, kuin konfetti ruudun toisella puolella.

"Saanko mä jäädä yöksi?" Heidi kysyi hiljaisella äänellä puolittainen virne huulillaan, juoksuttaen sormiaan tummien hiusten lomassa. Toinen käsi puristi edelleen Laurin paitaa sormiensa välissä.

Heidin äänen karheus livahti Laurin ihon alle ja miehen oli suljettava hetkeksi silmänsä vetääkseen henkeä. Lauri yritti keskittyä kuuntelemaan televisiosta kantautuvaa kultajuhlintaa, koska huomion kiinnittäminen Leijonien maailmanmestaruuteen Heidin sinisten silmien ja lämpöä hohkaavan ihon sijaan tuntui molempien kannalta turvallisemmalta vaihtoehdolta.

Lauri yllättyi Heidin kysymyksestä. Normaalisti mies ei olisi hetkahtanut sellaista kysymystä - kuka itseään arvostava mies kauniin bruneten seurassa olisi? Mutta koska kyseessä oli nimenomaan Heidi, raskaana oleva Heidi, Lauri antoi käsiensä valahtaa alas naisen lanteilta ja katsoi sinisiin silmiin kulmiensa alta.

"Sitäkö sä haluat?" mies murahti puolittaisesti hymyillen, haluamatta lietsoa edessään seisovaa naista liikaa. Lauri tiesi kyllä, mitä itse halusi, mutta tilanteessa oli liikaa muuttujia, jotka täytyi ottaa huomioon.

Heidi saattoi melkein kuulla, miten valtavat rattaat lähtivät jälleen nykien liikkeelle. Liike alkoi hitaana, mutta varmana. Naisen mieli oli ehdottomasti kaivannut edes sellaista hetken taukoa kaikesta vastuullisuudesta ja velvollisuuksista.
Tummien silmien katse piti silti huolen, ettei ajatuksenkulku lähtenyt edelleenkään aivan täydellä nopeudella pyörimään.

"Nukkua sun vieressä, kyllä", Heidi vastasi nyökäten varovasti, päästäen edelleen hieman haluttomasti rypistämänsä paidan kankaasta irti. Tummien hiusten joukossa olevilla sormilla kesti hieman pidempään laskea takaisin omalle puolelleen.

"Haluatko sä, että mä jään?"
Siniset silmät eivät laskeneet Laurin katsetta itsestään. Hengittäminen oli vieläkin aavistuksen katkonaista, Heidin teki yhä mieli koskettaa toista.

Heidin vastaus sai Laurin suupielen nytkähtämään: nukkua, tietenkin. Tummien silmien katse seurasi bruneten ilmettä samalla, kun Lauri yritti pitää kasvonsa peruslukemilla Heidin irrottaessa otteensa viipyillen, aivan kuin se olisi ollut täysin ainutkertainen mahdollisuus koskettaa.

Oliko se?

"Ei täällä turhan usein unikavereita ole", Lauri murahti vilkaistuaan taas sivusilmällä televisiota, jossa huuma oli edelleen huipussaan. Miehen oli vaikea hahmottaa äskeisiä tapahtuneita, vaikka aloite olikin lähtenyt miehestä itsestään. Oliko se ollut vain kiekkokuohuntaa? Vai oliko tilanne tehnyt varkaan ja tarjonnut Laurille mahdollisuuden ratkaisuun, jota mies ei normaaliolosuhteissa olisi uskaltanut tehdä?

"Haluan siis", mies totesi hiljaa, hymyili vähän ja istuutui sohvalle seuraamaan jälkipelejä. Varmuuden vuoksi Lauri taputti paikkaa vieressään, ettei Heidi tuntisi oloaan liian orvoksi.

"Mmmh, muistan kyllä", Heidi kommentoi virne hiipien huulilleen. Vieraan naisen vierailusta huomauttaminen oli tapahtunut yllättävän hyvämielisesti, eikä brunette tuntenut kovin suurta mustasukkaisuutta. Ainakaan enää.
"Hyvä", nainen henkäisi edelleen hieman hämmentyneenä kaikesta.

Heidi istui takaisin sohvalle, mutta ei tällä kertaa jättänyt tilaa ystävälliselle välimatkalle. Laurin kainalossa oli joka tapauksessa paljon mukavampi olla, kuin minkään viltin alla.

Miljoona ja yksi kysymystä nousi bruneten mieleen, yksi ja useampi kerrallaan. Ne vaativat tietää mitä nyt tapahtuisi, miksi Lauri oli häntä suudellut ja oliko ihan idioottimaista toivoa edelleen tilanteen jatkumista makuuhuoneen puolelle. Nainen vilkaisi tummia silmiä, jotka tarkkailivat televisiota ja näki Laurin huulilla viipyilevän hymyn.
"Ihmeen kauan sulla kesti kyllä uskaltaa suudella mua", Heidi lausui virnistäen ja tunnusteli toisen kylkiluita pehmeän kankaan läpi.

Heidin suora kommentti sai Laurin kohottelemaan taas kulmiaan. Mies vilkaisi kainaloonsa reippaasti työntynyttä naista ja kurtisti kulmiaan ovelasti virnistäen.
"Aivan kuin olisit odottanut sitä", mies iski takaisin peittelemättä ilkikurista pilkettä silmäkulmassaan.

Maailmanmestaruuskupla oli todellinen, mutta samassa todellisuudessa Lauri tiedosti myös vääjäämättä lähestyvän puhkeamisen. Jos se ei tapahtuisi vielä huomenna, se tapahtuisi myöhemmin. Kuuluiko Heidi saman kuplan sisään?
"En yleensä harrasta tällaista", Lauri kumartui mutisemaan Heidin korvaan vilkaisten naisen sivuprofiilia. Bruneten hiukset tuoksuivat hymälle, kun Lauri suoristautui viipyillen ja vilkaisi kelloa, joka oli kiirinyt jo yli puolen yön.

"Mitä - minäkö? Een missään nimessä", Heidi vastasi naurahtaen kevyesti. Tummien silmien pilke välittyi syvälle naisen ihon alle saaden tämän sydämen hakkaamaan aavistuksen epätahdissa.

Laurin hengitys kutitteli bruneten korvassa ja tämä värähti tahtomattaan. Toisen sanat saivat kylkiluilla seikkailevat sormet puristumaan automaattisesti paidan kankaan ympärille. Heidin alahuuli eksyi tämän hampaiden väliin naisen kehon reagoidessa toisen läheisyyteen.

"Jaa mitä, hengailua?" brunette kysyi ponnistaen kevyeksi tarkoitetut sanat itsestään hieman turhan raskaalla äänenpainolla.
"Vai mistä sä puhut?" Heidi jatkoi siirtyen hieman sivuttain sohvalla nähdäkseen Laurin kasvot paremmin. Naisen käsi siirtyi kylkiluilta toisen leukaperälle, sormet jäljittelivät niiden vahvaa luustoa höyhenenkevyellä paineella. Siniset silmät tutkailivat miehen kasvojen reaktiota kosketukseen.

Virne Laurin kasvoilla sen kuin syveni. Mies lepuutti kättään lungisti sohvan selkänojalla, vaikka Heidin sormet lähtivät vaeltamaan miehen kyljiltä tämän leualle.
"Mistähän mä puhun", Lauri murahti katse Heidin lähempään käsivarteen hetkeksi laskeutuneena. Miehen ilme vakavoitui, kun tummien silmien katse nousi bruneten kasvoille.

"Kiekkokatsomosta ja kauniista naisista?" Lauri ehdotti antaen virneen palata. Mies nautti mahdollisuudestaan suunnata katseensa televisioon ja jatkaa tyyntä rooliaan, joka eittämättä istui parhaiten nyky-Laurin käytöstapoihin ja olemukseen - ja siihen, että miehen kainalossa paikkansa ottanut brunette oli raskaana.

"Mistäs sä luulet mun puhuvan?" Lauri murahti hetken päästä, kääntäen katseensa takaisin Heidiin. Mies nosti sormensa bruneten sormien päälle ja tunnusteli niiden pehmeää ihoa mietteliäänä.