Tattooed

Automatkan alkaessa mun ajatukset vyöryivät jälleen omille urilleen. Maisemien vaihtumiseen keskittyminen sai hidastettua niitä jonkin verran. Käännyin katsomaan Jonathania, joka hymyili leveästi.

"On se vähän. En voi vieläkään uskoa, että sait mut suostuteltua tähän", hymyilin. Lapaa kuumotti aavistuksen, mutta ei silti pahasti.
"Muutan sitten sun sohvalle asumaan, jos abuela heittää mut ulos", uhkailin kevyen virneen noustessa huulilleni.

Kallan tutut maisemat saivat mut hieman kiemurtelemaan, mietin missä Thomas mahtoi sillä hetkellä olla.
"Ootko sä puhunut sen kanssa?" kysyin ja toivoin, ettei mun tarvitsisi tarkentaa kenestä puhuin. Purin alahuultani ja yritin tasata hengitystäni katsoessani tallimestarin kasvoja.

Mä olin kommentoimassa jotain mun sohvaan ja siinä punkanneiden ihmisten listaan liittyen, pysyen kuitenkin vaiti. Sarahin ei tarvis tietää yksityiskohtia. Mistään.

Vain hetkeä myöhemmin Kallan kunnan vaakuna koristi tien penkerettä ja nopeus putosi vain 50 km/h. Kirosin mielessäni typerää rajoitusta keskellä ei mitään suoralla tiellä. Kai siihenkin oli olemassa joku "hyvä syy".

Sarahin ääni herätti mut mun mielestä.
"Mhhm? Öö... En oikeestaan... Viimesimmät uutiset kyl kuulin, mut sen jälkeen ollu hiljasta..", sanoin hiljaa. Mua tavallaan pelotti puhuu aiheesta Sarahin kanssa. Mä tiesin miten tempperamenttinen nainen oli, joten yksikin väärä sana liittyen mihinkään, mitä kaksikon välillä oli, mä saisin turpaan.
"Ootko sä? Tai nähny ees vilaukselta?"

Pudistin päätäni ja tunsin miten tuttu puristava tunne kietoutui sisuskalujeni ympärille. Hengähdin syvään ja yritin saada sisälläni tapahtuvaa kuohuntaa edes hieman hallintaan.
"Mä en.." huokaisin ja kostutin kuivuneita huuliani harkitun hitaasti. Hengitä.
"Mä en oo kuullut siitä mitään. Mua vähän pelottaa miten yksin se on, tiedäthän? Kun se ei osaa puhua asioista, ellei sitä pakota."

Siinä jälleen yksi kulmakivi suhteessa, jota ei ollut enää.

"Mä niin toivoisin, että se ymmärtäisi, ettei se ollut sen syy. Että se... ansaitsee parempaa", sanoin värisevällä äänellä ja nieleskelin hetken kyyneleitä takaisin.
"Lupaatko puhua sille jossain vaiheessa? Kunnolla, älä anna sen vain kohautella olkiaan ja sulkea sua ulos."

Kuuntelin tarkkaan Sarahin sanoja ja olin ilonen huomatessani miten paljon edelleen nainen välitti.
"Mä lupaan", sanoin. Thomaksen tuntien, toinen oli sulkenu ittensä kokonaan ulos muusta maailmasta kodin ja duunin ulkopuolella. Vaikkakin tää oli ensimmäinen kerta, kun veli oli näin tosissaan naisen kanssa, jälkimyrsky ei ollu uutta.
"Mites se... Krhm... Sormus...?" utelin varoen. "Thomas tuskin haluu sitä takas..." Mun broidin nimi tällä hetkellä oli kuin tabu. Kirous, jonka jos sano ääneen, tapahtuis kauheita.

Ajoin ensimmäisenä takaisin kartanon pihalle. Olihan Sarahin oma auto parkkipaikalla, ja toinen varmasti halusi sen takaisin edes kotipihalleen.
"Mulla olis yks pikkiriikkinen pyyntö vielä ennen kaljottelua...", mutisin varovaisesti noustuani ratin takaa jaloilleni auton viereen.

Nyökkäsin, ja hätkähdin hieman Jonathanin mainitessa sormuksen. Sen samaisen korun, joka oli sijoitettu tasan keskelle mun olohuoneen pöytää. Se muistutti mua ihan joka päivä siitä, mitä mä olin menettänyt.
"Mä en tiedä. En mäkään sitä voi pitää", huokaisin ja hieroin ohimoitani kädelläni.
"Se kuitenkin on kallis enkä mä halua, että Thomaksen rahat seisoo mun olohuoneen pöydällä. Jos sä voit säilyttää sitä sen aikaa, että se ehkä pystyy myymään sen? Tai jotain?" kysyin ja huokaisin uudelleen.

"Can you do one little thing?"
"Anything."
"Be mine."
Jonathanin sanat olivat vieneet mut salamana takaisin siihen hetkeen. Nyökkäsin terävästi ja tungin kaiken ylimääräisen takaisin lukollisen oven taakse piiloon sisälläni.

"Mitähän se haluaa?" kysyin ja loihdin kasvoilleni hymyn. Yrittäisin keskittyä siitä lähin vain siihen hetkeen, enkä menneisyyteen, jota en pystyisi enää muuttamaan.

Hetken aikaa toinen näytti vähän poissaolevalta, mut yhtä nopeesti Sarah oli taas tässä hetkessä. Hieman huolestunu ilme kasvoillani, tutkin toisen kasvoja. Mä en yhtään osannu kuvitella, miten paljon Sarahiin sattu. Ja kuinka kauan sitä vois jatkuu. Mut valitettavasti, the damage is done.

"Come on." Heilautin kättäni kartanoa kohti ja Sarahin päästessä mun rinnalle, otin naisen uudestaan kainalooni. "Ei mitään vakavaa, hienosäätöä vaan. Tai jotain sellasta", hymähdin.

Avasin kartanon oven naiselle ja lähdin tämän perästä yläkertaan. Miten Sarah ties mihin mennä, mun muistaakseni nainen ei ollu käyny mun asunnnolla? Ei ainakaan, et mä muistaisin. Oikean oven luokse pysähtynyt nainen katto mua kysyvästi.
"Miten... Kuinka sä tiesit mihin päi lähtee?" kysyin samalla työntäen avaimen lukkopesään ja naksahduksen kuultua, avasin oven.

Jonathanin läheisyys teki jälleen tehtävänsä ja mun oli jälleen ehkä aavistuksen helpompi olla. Mies muisti varoa lapaani ja mä sen olkapäätä.
"Mä en tiedä enää mitä sun hienosäädöt mahtaa olla", järkeilin virnistellen ja odotin sitten, että tallimestari sai kartanon oven auki. Tuntui hieman oudolta astella sisään sillä tavalla ei juhlien aikana, mutta olihan tämä Jonathaninkin koti. Ja hetken se oli ollut sitä myös Thomakselle.

Vaikka cocktailjatkoilla mun humalatila oli ollut melko ilmeinen, muistin silti mihin Thomas oli meidät johdattanut. Jonathan sen sijaan näytti siltä, kuin mä olisin joku sisäpiiriläinen, jonka ei olisi pitänyt tietää missä se asui.
Nauroin ääneen.

"Mä tiedän kaiken, Jonathan hyvä. Me hyväksikäytettiin sun asuntoa sillon jatkoilla, sisko rakas", kerroin samalla, kun astelin toisen asuntoon. Siellä näytti vähän erilaiselta, kuin viimeksi, tai sitten en ollut vain tarpeeksi humalassa. Potkin kengät jaloistani eteiseen ja vilkaisin peilistä tatuointiani ohi kulkiessani.
"Enkä mä nyt tarkoita sellaista käyttöä. Mä sentään osaan olla panematta toisten lakanoissa, ehem?"
Ilkikurinen virnistykseni kohdistui suoraan Jonathanin kasvoja kohden.

"Okei, aselepo!" hihkaisin nauraen. Tietenkin Thomas oli tuonut Sarahin tänne. Mihin muuallekaan. Ja sama oli pätenyt Patrickiin, mihin muualle mies olis mut johdattanut? Perunakellariin? Lukinnut sinne ja pitänyt seksiorjana. Toisaalta... Ajatuksen tasolla se ei kuulosta kovin pahalta...

"Okei... Öö, jos tekee jo mieli, kaapis on pari kaljaa. Help yourself", totesin ja painelin makuuhuoneen puolelle. Jos en ihan väärin muistanut, mulla pitäis olla jemmattuna yks hiusväri sekä leikkuukone. Ja sillä sekunnilla molemmat sattu silmään. Palasin tavaroiden kanssa Sarahin luo ja pidin niitä edessäni.
"Kukaan ei selkeesti arvosta mun vaaleaa päätäni, joten eiköhän tehä asialle muutos. Sitten saat kaljas Krouvissa", naurahdin.

Jonathanin nauru tarttui ja hetken mä olin taas oma itseni.
"Don't mind if I do", mumahdin virnistellen edelleen ja hipsuttelin keittiön puolelle. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja vilkaisin muutamaan kaappiin, mutta Jonathan ei siltikään jäänyt kiinni suuresta sotkusta. Miten molemmat veljekset osasivatkin olla niin siistejä eläjiä, vaikka nuorempi ehkä toista vielä enemmän.

Sihautin olutpullon auki käsilläni ja heitin korkin roskiksen metallinkeräykseen. Palasin olohuoneen puolelle juuri, kun Jonny esitteli hienosäädöksi kutsumiaan välineitä.

"Sä luotat muhun ihan liikaa", naurahdin, mutta tartuin silti leikkuukoneeseen varmoin ottein. Olin mä saanut joskus veljieni hiuksia leikata, kerran tai pari.
"Tehäänkö me tää vessassa?" kysyin ja maistelin oluen makua suussani.

"Yes please, en usko että kumpikaan Sokan siskoksista arvostaa, jos lattiassa on hiusväristä aiheutuneita läiskiä", naurahdin ja pudotin kädet sivuilleni. "Mä laitan nää siihen altaan vierelle tasolle, tiiät varmaan mihin, kun oot täällä ennenki ollu", sivalsin ja käännyin kannoillani.
Jätin tavarat mainitsemalleni paikalle ja palasin olohuoneen kautta keittiöön hakemaan itsellenikin oluen.

Kevyt sihahdus kantautui koko asuntoon, heitin korkin roskiin ja nostin pullon huulilleni. Ai että olut saattoikin olla niin hyvää. Varsinkin kylmänä.
"Okei, kuinka paljon järkytyt, jos otan tän paidan pois? Mieluiten pitäisin sen vaaleena", naureskelin ja laskin pullon sohvapöydälle.

En uskonut siinä olevan mitään ongelmaa Sarahille, mutta olihan se kohteliaana hyvä varmistaa. Ei nimittäin ollut kovinkaan mun tapaista alkaa vaan riisumaan itteeni toisen ihmisen edessä, varsinkaan sillon, kun toinen sattu olee hyvä ystävä ja vieläpä broidin entinen kumppani. Joten ehei, mä kysyisin ensin luvan. Vaikka oltiinkin mun asunnolla...

Mun silmät kaventuivat, vaikka selkänsä kääntänyt Jonathan ei sitä enää nähnytkään. Mun teki vähän mieli heittää sitä niskaan sohvatyynyllä, mutta maltoin mieleni. Sillä kertaa.

Mä olin jo puolessa välissä omaa oluttani Jonnyn ilmestyessä keittiöstä takaisin. Naurahdin toisen lupakyselyille.
"En varmaankaan yhtä paljon, kun sä järkytyit silloin, kun liityin teidän saunailtaanne?" virnistelin ja kaadoin loput oluesta kurkustani alas.
"Joten vaatteet pois ja suihkuun siitä", komensin hyväntuulisena laskien pullon käsistäni olohuoneen pöydälle. Tuupin miehen edeltäni pesuhuoneeseen.

Heitettyäni tumman pyyhkeen toisen olkapäille, tuijotin hetken vaaleaa hiuskuontaloa edessäni.
"Tähän olisi ehkä tarvittu vastuuvapautuslomake, mutta kasvaahan ne aina takaisin", vitsailin ja painoin trimmerin Jonathanin korvanjuureen.

Nauraen mä painelin suihkuun ja Sarahin laittaessa oven kii mun perässä, vedin vaatteet pois ja avasin hanan. Hetken odoteltua vesi oli edes jollain tasolla siedettävän lämpöistä ja mä pääsisin jatkamaan projektia eteenpäin. Pikanen hiustenpesu ja muutenkin vähän saippuointia ja olisin done.

Kuivasin hiuksista enimmät vedet ja kietaisin pyyhkeen lantiolle, avasin oven ja huikkaisin Sarahille, et olin valmis. Ja että tois mun oluen samalla. Molemmat ilmaantu kylppäriin ja mä otin ohjeet kiltisti vastaan.
"Nyt taitaa olla jo hieman liian myöhästä siihen", naurahdin. "Do your magic, ei tää niin v*tuiks voi mennä", lisäsin virnuillen.

Seuraavat kymmenen minuuttia tai jotain, kuulin pelkästään surinaa mun päätä vasten. Mulla ei ollu mitään tietoa siitä, miten paljon Sarah oikein oli aikeissa leikata ja mistä, mut mä luotin naisen tietoon ja taitoon tässä jutussa. Ite olin pariin otteeseen siistiny sivuilta, mut sillonkin yleensä liikaa. Joten ehkä ihan hyvä vaan, et joku teki tän mun puolesta.

"Heiheihei, ei oo mun otsaa tarkotus värjää", älähdin tuntiessani pienen pisaran hiusväriä ihan toisen kulman yläpuolella. "Ei kai mun hiusraja niin alhaalla ole", naureskelin.

Oli varmasti Jonathanin onni, että mä olin klipannut hevosia paljon. Jopa säpäkkä Effi oli jaksanut seistä sen verran, että olin saanut sen karvat lyhennettyä useampaan otteeseen siististi. Hetken leikittelin ajatuksella, että olisin leikannut Jonnyn hiuksiin hienon tähden tai liekkikuvioita, mutta epäilin pääseväni itsekin hiuksistani siinä tapauksessa.

"Mä ajattelin, että värjätään samalla kaikki karvat, you know?" naurahdin ja pyyhkäisin otsalle karanneen väripilkun pois. Sen enempää sotkematta astuin taaemmas ihailemaan kädenjälkeäni.

"Pitääkö mun seistä sun seurana täällä puoli tuntia, vai uskallatko sä tulla katsomaan telkkaria mun kanssa?"

"Siis mä ainakin ajattelin jäädä tähän ja laskee kuinka monta laattaa täs lattias oikein on", sanoin vakavana ja katsoin suoraan naista silmiin. Mä en kuitenkaan voinut estää naurua ja hetkeni hekotettua nousin jaloilleni ja painelin naisen perästä olohuoneeseen.

Istahdin sohvalle varoen, etten huitoisi päälläni väriä tyynyihin tai seinään. Olin nostamassa toista jalkaa sohvapöydän reunalle, mutta tajusin sen olevan helvetin huono idea näin puolialastomana. Niimpä pidin kiltisti molemmat jalat kiinni lattiassa.
"Eikä sitten mitään temppareita tai höpönlöpöä", anelin naiselta ja iskin kaukosäätimen toisen käteen.

Sarah oli kyllä ekspertti, kun oli kyse muiden asunnoista ja niihin asettumisen kanssa. Hittolainen, nainen oli kuin olis asunu täällä pidempään kuin minä. Edelleen varoin kaappien ovien kanssa, lattioiden ja kaiken muun, jonka jotenkin vaan voisin hajottaa. Sarah vaikutti niin paljon rennommalta sen suhteen.

Siirryin pesutiloista olohuoneen puolelle Jonnyn edellä ja suoraan miehen sohvalle. Mieleeni pyrki ajatus Thomaksesta nukkumassa sillä samaisella sohvalla, mutta työnsin sen takaisin taka-alalle. Mä olin ansainnut yhden hetken helpotusta Jonathanin seurassa. Taiteilin itseni sivuttain nojaavaan asentoon, jotta edelleen kääreissä oleva tatuointi ei ottanut mihinkään kiinni.

"Hitsi, tempparit on mun lempisarja", älähdin virnistellen ja osoitin kaukosäädintä telkkaria kohden. Olin mä ehkä viisi minuuttia jaksanut katsoa ohjelmaa ja todennut, että ei. Vaikka sinne kai mä sillä hetkellä eniten kuuluisin, jos otti viimeisimmät tapahtumat huomioon.

Jonathan häipyi jossain välissä suihkuun ja kun tasainen kohina oli lakannut, nostin katseeni vihdoin televisiosta. Mun oli pakko nähdä työni tulokset, vaikka vasta kuivuttuaan toisen hiukset näyttäisivät todellisuuden.
"Ha, vitsi mä oon hyvä!" hihkaisin nähdessäni tallimestarin.
"Sä saat vielä sitten huoltaa mun tatuoinnin ennen, kun lähdetään", varoittelin virnistellen. Onneksi mun ei tarvinnut riisua paitaani sen vuoksi onnistuneen asuvalintani takia.

Vilkasin itteäni kylppärin peilistä. Ei saatana siitä tuli hyvä. Avasin oven ja siinähän se neiti ootti into piukeena nähä lopputulos.
"Joo, joo, etköhän sä joudu kattelee mua vielä jonkun aikaa", naurahdin ja änkesin naisen vierestä makuuhuoneen puolelle.

"Sure, totta kai, mut sun pitää antaa mun pukee." Käänsin selkäni naiselle ja kaivoin kaapeista puhtaat vaatteet. T-paita, bokserit, sukat ja shortsit. Niillä pärjäis paremmin ku hyvin. Käännyin ympäri ja siinä se nainen vielä seiso.
"Umm... Sarah....?" katsoin toista hämmentyneenä. "Mä en tiennytkään että tykkäät kattoo tai jotain", naurahdin ja pudotin vaatteet sängylle.

Mä taisin ehkä jäädä vähän tuijottamaan Jonathanin tatuointeja, miettien, että oliko tämä oikeasti niin suuri Leijonakuningas-fani. Nauroin toisen heittäessä vaatteensa sängylleen.
"Voi helvetti, Jonny", älähdin ja käänsin selkäni toiselle.

"Mä vain tutkin sun tatuointeja paremmin, pöljä", kerroin ja kävelin takaisin olohuoneen puolelle. Sammutin television sillä välin, kun odotin tallimestarin pukeutuvan ja kannoin pöydälle unohtuneen pullon keittiön puolelle. Mulla oli vähän nälkä, mutta Jonnyn jääkaapissa ei ollut ketsuppipurkkia kummallisempaa ruokaa. Yksi olut oli saanut olon jo aavistuksen keveämmäksi ja huomasin hyräileväni hiljaisella äänellä yhtä Leijonakuninkaan tunnareista.

"Kiva, nyt sä tartutit sen muhun", nauroin, kun Jonathan vihdoin saapui vaatteet päällään olohuoneen puolelle.

"Hakuna Matata, bebe", vastasin naisen syytöksiin saatuani vaatetta päälle. Tökkäsin toista hellästi sormenpäällä otsaan ja supattelin Circle of Lifen sanoja. "Don't judge me". Olin ottanu vessan kaapista vaseliinituubin mukaan ja Sarahin ilme oli näkemisen arvonen.
"Älä nyt saa vääriä mielikuvia!" Toppuuttelun vaikutuksesta en tiennyt, mutta ainakin kiltisti nainen kääns selkänsä mulle ja mä varoen otin kalvon pois tuoreen tatuoinnin päältä. Ohut kerros rasvaa ja kalvo takasin. "Done."

Jätin putelin sohvapöydälle ja vedin kengät jalkaan. "Ready?" Nyökkäys kerto oleellisen ja Sarahin vedettyä kengät jalkaan, mä etin tärkeimmät tavarat taskuun ja eikun menoks!

"Okei. Öö... Mites me tehään tää... Sulla on auto täällä, joten taksilla meno on vähän vaikeahkoa. Sitten taas jos mennään sun autol, et voi kovin paljoo ottaa, jos siis yhdet venyy, kuten voi odottaa...", pohdin ääneen astellessa toisen kanssa portaita alas.

"Oh, I'm judging you", naurahdin ja annoin Jonathanin rasvata kuumottavan ihon. Toisen levittämä vaseliini tuntui helpottavan ainakin hetkeksi. Mietin miten selviäisin kuvan rasvaamisesta yksin, mutta se oli ehkä sen ajan murhe. Kai mä sen verran taipuisin peilin edessä venytellessä?

Portaissa Jonathanin nostama aihe sai mut miettimään.
"Mä vedin sen oluen tyhjään mahaan, joten en luota omiin ajotaitoihini valitettavasti", ilmaisin, sillä en todellakaan aikoisi olla mikään juoppokuski.
"Saadaankohan me joltain tallilaiselta kyyti, tai voithan sä ajaa mun auton keskustaan tai mun kotiin, jos sä oot ihan ajokunnossa vielä?" Jonathan oli sen verran isompi, että se tuskin oli juuri moksiskaan yhdestä oluesta.

"Mutta kyllä sen voi tännekin jättää, haen sen sitten huomenna", totesin vielä lopuksi ja katsoin Jonathania mietteliäänä.

"Vielä ajokunnossa? Sama kun kysyisit onko mulla jalat", naureskelin ja astelin Sarahin perässä ulkoilmaan. "Mennään vaan bemmillä, enköhän mä uskalla sen takasin ajaa", tuumailin ja kaivoin avaimet valmiiksi taskusta.

Ja kuin taikaa, napista painamalla ovet auki ja mä uudestaan ratin taa, Sarahin istuessa pelkääjän paikalle.
"Jos haluut laittaa jotain musiikkii, niin tässä on masiina", ojensin puhelimeni Sarahille ja ohjeistin Spotifyhin. "Se on jo yhistettynä, nii eiku soimaan." Jäin pienellä kauhulla odottamaan, mitä nainen oikein laittaisi kuulumaan kaiuttimista. Toivottavasti ei teinipurkkapoppia. Sitä ei jaksaisi täysjärkinen eikä hullu.

Parkkeerasin auton tien viereen ja heitin parkkikiekon kojelaudalle.
"Okei... Elikkäs, meillä on kaks tuntia aikaa. Jos ei riitä, pitää tulla siirtää kiekkoo", laskin ääneen ja aloin miettimään oikeasti ensimmäistä kertaa Orijoen jälkeen, olikohan tää kuitenkaan hyvä idea. Noustiin molemmat autosta ja Sarah jäi heti kättelyssä jälkeen.

Naisella oli puhelin kädessään ja Sarah oli nostanut sen kasvojensa korkeudelle. Nostin käteni lantiolle, muka vakavana, ja jäin katsomaan mitä helvettiä toinen teki.
"Et kai sä nyt mitään kuvaa ota", älähdin muka kauhuissani. Virnuillen nainen laski puhelintaan alaspäin ja otti pari ripeämpää askelta mun viereen. Sarah näytti puhelimen näytöltä juuri ottamansa kuvan.
"Ei nyt jumaliste", huokaisin huvittuneena.

Mä mietin oliko kaikilla mun tuntemilla brittiläisillä niin saakelin isot luulot omasta alkoholinsietokyvystään. Valitsin huolella biisejä, joissa ei puhuttu sanaakaan rakkaudesta tai muista yhtä hauskoista aihealueista. Se oli yllättävän haastavaa, jos ei halunnut kuunnella örvellysmusiikkia.

"Kyllä mä kahdessa tunnissa kännit vedän", uhkailin ja nauroin päälle. Jos nyt edes pienen humalan saisin päälle, olisin ihan tyytyväinen. Liian kännissä musta tuli vain idiootti ja jos Jonny olisi siinä vaiheessa tulilinjalla.. Ei.

Musta oli hauska yllättää Jonathan kuvalla. Se seisoi niin mairean näköisenä, etten voinut vastustaa.
"Tottakai mä otan", kerroin virnistellen ja näytin sitä Jonnylle.
"Patrick voi ihailla sitä sitten toiselta puolelta maailmaa", livautin ja pukkasin tallimestaria kylkeen.

Sarahin veljen nimen mainitseminen riitti. Mä tunsin pienen punan nousevan mun naamalle, paljon ennen kuin mitä se oli sallittua ilman alkoholia, joten käänsin nopeesti kasvot pois päin Sarahista.
"Kato ku ihailee. Hyvä ku oon ees kuullu siit ihmisest mitään...", valitettavasti mun peittely-yritykset ei onnistunu ja pieni pettymys kuuls mun äänestä läpi. Oltiinhan me käyty todella pikanen keskustelu Skypessä vaan pari päivää takaperin, mutta ei se tarkottanu, et Patrick miettis mua läheskään niin paljoa ku mä sitä.

Krouvissa näkyi olevan ne samat kantaukot kuten aina. Mihinkäs muualle ne menis. Kirkkopuisto ei tullu kuuloonkaan siellä pyörivien nuorten takia. Siks kai kaikki täysikäset ja enemmän ja vähemmän täysjärkiset tuli Krouviin. Siks me oltiin täällä.

"Kaks olutta", huikkasin baarimikolle tiskin taa. "Ollaanko sujut, ku maksan tän pois alta", virnuilin Sarahille, joka oli painanut takamuksensa viereiselle baarijakkaralle.

Mä olisin voinut avata sanaisen arkkuni aiheesta Patrick ja suhteiden luomiset, mutta viimeaikaiset sotkuni saivat pitämään suuni kiinni. Mä en neuvoisi enää ikinä ketään suhdeongelmissa.
"No, ehkä se taas muistaa miksi sen kannattaisi käydä täällä vähän useammin?" lohdutin hymyillen ja kosketin Jonathanin käsivartta.

Krouvissa kännääminen ei ainakaan ollut hyvä idea ja yritin pitää sen mielessäni istuessani tiskille Jonnyn viereen.
"Hei Sarah", työkaverini tervehti ja sallin miehelle ystävällisen hymyn.
"Ollaan ollaan", vakuuttelin tallimestarille ja otin vastaan viileän tuopillisen.

"Hitto mä en voi vieläkään uskoa, että menin ottamaan tatuoinnin", henkäisin virnistäen ja kohotin lasin huulilleni.

"But you did", vinkkasin silmää ja saadessamme tuopit eteemme, kohotin omaani edessäni. "Pienet sille!" Sarah näytti edelleen siltä, että yritti sisäistää ihollaan lepäävää kuvaa.
"Se on oikeesti hieno, just sun tyylinen", sanoin vakuutellen naista päätöksestään.

"Ja mitä broidiis tulee, niin-", otin välissä suullisen oluesta. "-Ei se tuu toimii, ei ikinä." Se oli fakta. Se mielessä mun täytyis mennä eteenpäin ja parhaimmassa (sekä pahimmassa) tilanteessa selviytyy Patrickin läsnäolosta. "Ehkä silleki olis helpompaa löytää joku Ausseist, you know", katsahdin Sarahia toivoen tämän olevan samaa mieltä kanssani. Mä en kerjänny säälipisteitä tai mitään muutakaan, toivoin vaan jonkun muun olevan samaa mieltä mun kanssa, etten mä lähtis taas päivänselvään juttuun messiin päätä pahkaa sillä lopputuloksella, että mua sattuis.

"Kiitos. Täytyy ehkä nukkua sen kanssa pari yötä, että totun siihen", mutisin virnuillen, kaataen uudemman suullisen kurkustani alas. Olisi ehdottomasti pitänyt syödä jotain välissä.

Jonathan palasi aiheeseen Patrick, enkä mä syytellyt sitä. Huokaisin silti syvään ja katsoin toisen kasvoja hetken mietteliäänä. Mä olin varoittanut sitä ihan tarpeeksi veljestäni.
"Patrick on ihan oma lukunsa, mä tiedän, että sä tiedät sen. Mä en tiedä mitä sen päässä liikkuu tai on liikkumatta, mutta yleensä ei mitään kovin hyvää. Nykyään mulla ei taida vaan olla varaa sanoa siitä mitään pahaa, ottaen kaiken idioottimaisuuteni huomioon", vastasin ja hymyilin pahoittelevasti.

"Jos se joskus tulee Suomeen, se tulee, jos ei, niin sitten ei. Mä en usko, että se aina itsekään tietää mitä se tekee tai haluaa."