Kohti kesäkuntoa

Eyon oli lastattaessa yhtä mutkaton kuin ratsastaessakin ja Lauria alkoi epäilyttää, oliko ori kokonaisvaltaisesti liian mutkaton Heidille. Lauri lähinnä arvosti hevosissa sitä luonteenpiirrettä, mutta ongelmallisiin oreihinsa tottunutta Heidiä Eyon-Aimon lauhkeus voisi kyllästyttää.

Lauri hyvästeli Johannan ja tämän ystävällisen apurin. Mies vilkaisi kelloa heti autoon noustuaan ja yllättyi, kuinka nopeasti tallireissu oli sujunut.
"Minäkin olisin voinut ajaa", Lauri tajusi todeta ennen oven vetämistä kiinni perässään. Mies yritti lukea Heidin kasvoilta, oliko nainen väsynyt. Lauri ei tietänyt raskaana olevien naisten elämästä paljoakaan, mutta epäili kummun kanssa kulkemisen melko väsyttäväksi.

Heidi siirsi katseensa Lauriin tämän esittäessä olevansa kykeneväinen ajamaan kotiin. Naisen huulille hiipinyt haukotus vastasi luultavasti paremmin toisen sanoihin, kuin mikään myöntävä vastaus.
"En laita vastaan", brunette sanoi virnistäen ja avasi auton oven vaihtaen matkustajaksi. Kaksikon käsivarret hipaisivat toisiaan heidän kävellessään Raptorin etuvalojen edestä. Heidi kätki kasvoilleen nousseen hymyn ennen autoon astumista.

Nainen tajusi heti penkille istuttuaan, ettei ollut vielä koskaan istunut matkustajana omassa autossaan. Tunne oli omituinen, mutta siitä välittämättä brunette veti turvavyön päälleen.

"Olenko mä ihan kamala ihminen, jos mun tekee mieli hampurilaisia? Ihan kamala nälkä", Heidi kertoi virnistäen ja käänsi niskatukea vasten lepäävää päätään sen verran, että näki Laurin kasvot. Nainen ei osannut sanoa oliko Lauri koskaan ajanut lava-autoa vai ei.

Lauri oli tyytyväinen päästessään rattiin. Auto murahti käyntiin ja yhdistelmä nytkähti vaivattomasti liikkeelle, vaikka kyydissä oli hevonen. Lauri käänsi aurinkolipan alas ja katsoi risteysalueen huolella tyhjäksi, ennen kuin antoi yhdistelmän lipua kaarteen ja suoristautua ennen maltillista kiihdyttämistä.

"Et kovin kamala", Lauri vastasi huvittunutta hymyään peitellen. Mies tunsi Heidin katseen ja nopea vilkaisu varmisti tunteen oikeaksi.
"Eikös tässä lähellä ollut joku huoltoasema?" Lauri hymähti. "Ehkä Eyon ei pahastu, jos me tankataan vähän."

Laurin muistikuva osoittautui oikeaksi, kun reissun toisen ABC-aseman opasteet tulivat vastaan. Yhdistelmä mahtui hyvin hiljaiselle parkkialueelle, eikä kopista kuulunut ylimääräistä kolinaa.
"Täytyy tässä varmaan jotain syödä", Lauri totesi puoliääneen harppoessaan kohti huoltoaseman liukuovia. Mies tajusi kävelyvauhtinsa suhteellisen ripeäksi ja hidasti kulkuaan vaivihkaa, jottei Heidin tarvinnut vaappua liian kovaa.

"Eiköhän se sen kestä", Heidi yhtyi Laurin sanoihin hymyillen. Kopissa oleva kamera osoitti punarautiaan keskittyvän syömiseen, mutta nainen avasi kännykästään kameran sovelluksen varmuuden vuoksi. Sillä tavoin hän pystyisi tarkkailemaan Eyonin käytöstä myös huoltoasemalta käsin.

Laurin perässä pysyminen ei aiheuttanut kovin suuria ponnistuksia, mutta Heidi huomasi toisen hidastavan vauhtiaan silti. Oivallusta seurannut hymy kareili naisen huulilla, kun hidasti itsekin Laurin kävelytahtiin.
"Jos otetaan mukaan, niin päästään joskus kotiinkin", brunette vastasi ja helpottui huomatessaan tiskin edustan tyhjäksi. He saivat nopeasti tilattua ruokansa ja kymmenessä minuutissa kävelivät takaisin lava-auton luokse paperikassit käsissään.

Heidi nappasi nopeasti vielä Milon mukaansa, jotta koira pääsi helpottamaan oloaan läheiselle nurmialueelle. Kun kaikki olivat taas kyydissä, Heidi avasi paperikassin sylissään ja imi keuhkoihinsa rasvan ja suolan suloista tuoksua. Nainen ojenteli Laurille tämän ruokia ja asetteli heidän juomansa kuppitelineille.
"Kiitos, että lähdit mukaan", Heidi lausahti hymyillen ja katsoi tietä tarkkailevaa miestä.

Ruoanhaku osoittautui nopeaksi, vaikka Lauria epäilytti aterian syöminen ratin takana. Itse ajaminen kyllä luonnistuisi, mutta se, kuinka suuri osa ruoasta päätyisi miehen suuhun saakka, jäi arvauksen varaan.
"Ei mitään", Lauri hymähti kurkottaessaan kassista kääreeseen pyöritellyn ruishampurilaisen. Se toisessa kädessään mies starttasi auton ja antoi yhdistelmän liukua loivaan alamäkeen pois parkkipaikalta.

"Mitkä fiilikset Aimosta?" Lauri kysyi syömisen lomasta. Käärepaperi rapisi, kun mies yritti ujuttaa hampurilaistaan paremmin esiin. Liikenne moottoritiellä oli hiljaista, joten kopissa matkustavan punarautiaan ei tarvinnut juuri ihmetellä liikenteen meteliä.

Heidi oli juuri haukannut suunsa täyteen ruokaa, eikä voinut välittömästi vastata Laurin kysymykseen. Suun tyhjäksi syöminen antoi myös tarpeellista mietintäaikaa vastauksen löytämiseksi.
"Hyvät. Mun täytyy vain alkaa miettimään markkinointia ja sen sellaisia kesää ajatellen. Täytyy ottaa siitä hyvät kuvat ja kirjoittaa joku oikein myyvä jalostusilmoitus", nainen mietti ääneen.

"Jatkokäyttöä täytyy sitten katsoa sen mukaan miten synnytys ja siitä palautuminen sitten tapahtuu. Ja miten vauva-arki alkaa rullaamaan. En mä ihan heti ole kuitenkaan kotoa lähdössä", Heidi sanoi vielä ja vilkaisi Lauria nähdäkseen millaisen reaktion saisi sanoillaan aikaan.

Pysyisivätköhän he yhtä ystävinä vauvan syntymisen jälkeen? Kyllästyisikö Lauri itkevään lapseen, joka ei todellakaan ollut hänen omansa ja siirtyisi etsimään uusia ystäviä?
Jesse oli ainakin luvannut olla läsnä paljon ja Jusukin varmasti, ei hänellä seura loppuisi kesken. Tosin kumpikaan niistä ei ollut Lauri, jonka kanssa hengittäminenkin tuntui liian helpolta.

"Voit markkinoida Vargasia samalla", Lauri tuhahti virne suupielessään. "Ei sillä, että sitä olisi mikään kiire ottaa jalostuskäyttöön."
Lauri puristi tyhjän kääreen nyrkkiinsä ja pudotti mytyn paperikassiin, josta miehen käteen päätyi seuraavaksi hetken hapuilun jälkeen juoma.

"Niin, eihän silläkään ole mikään kiire", Lauri totesi. Heidin mainitsema synnytys sai miehen suuntaamaan ajatuksensa tulevaisuuteen ja siihen, että hänen vieressään istuvalla naisella olisi muutaman hassun kuukauden päästä elämässään uusi keskipiste. Malachain ja Eyonin ratsastus ei siis varmasti päättyisi vielä kesään.

Lauri yritti olla ajattelematta asiaa liikaa juodessaan Zero-Colaansa. Kuinkahan paljon hän näkisi Heidiä lapsen syntymän jälkeen? Lauri mietti, kuinka hänen täytyisi muistaa tarjoutua auttamaan tallitöissä niin paljon kuin omilta töiltään kykenisi.

Heidi naurahti kevyesti.
"Vai niin. Kunhan sopivasta palkkiosta sovitaan.." nainen sanoi viivyttäen hymyn nostamista kasvoilleen.
"Vargasilla varmasti riittää morsimaikkuja jonoksi asti", brunette lisäsi virnistäen.

Syömisen jälkeinen hyvä olo valtasi Heidin kehon, kun tämä nojasi rentoutuneena Fordin istuinta vasten. Häntä hymyilytti, uusi hevonen trailerissa, onnellisesti torkkuva koira takapenkillä ja ystävä, joka oli halunnut lähteä seuraksi. Alkuvuoden draamat olivat jääneet taakse, eikä Heidiä juurikaan jaksanut kiinnostaa kuinka lapsen syntymän jälkeinen elämä tulisi aiheuttamaan mielipahaa joidenkin ihmisten sisällä.
Hän oli onnellinen juuri siinä hetkessä, eikä olisi vaihtanut sitä mihinkään.

Radion tasainen musiikki ja ison moottorin hurina kävivät kovin unettaviksi. Heidi antoi luomiensa valua kiinni, keskittyen vain laulun ihanaan melodiaan. Uni tuli aivan liian helposti naisen käpertyessä ison lava-auton matkustajan penkille.

Lauri laski mukin kädestään ja nappasi pari ranskalaista, jotka olivat kuitenkin ehtineet jäähtyä. Mies söi muutaman lisää ja luovutti, koska makuelämys ei ollut kummoinen. Autossa oli hiljaista, joten Lauri keskittyi radiosta kuuluvaan kappaleeseen ja tiehen, jota yhdistelmä nieli tasaisen varmasti.

Jossain vaiheessa Lauri havahtui hiljaisuuden pitkään kestoon. Mies vilkaisi Heidiä aikeenaan kommentoida tämän vaitonaisuutta, kun tajusi naisen nukahtaneen. Hymy kävi Laurin kasvoilla, kun tämä nielaisi kysymyksensä ja jatkoi hiljaista ajamistaan.

"Me ollaan ihan kohta perillä, Ruusunen", Lauri virkkoi itsekseen virnistäen. Mies antoi auton vauhdin hiipua tallin risteystä kohti hiljaisella tiellä ja vilkaisi vieressään noin tunnin nukkunutta naista.

Lauri jätti lava-auton hetkeksi tyhjäkäynnille pysäyttäessään sen tallin edustalle. Heidi oli osoittanut joitain heräämisen merkkejä, mutta nopealla vilkaisulla naisen silmät eivät olleet auenneet. Sen sijaan bruneten laineilevat hiukset roikkuivat parina suortuvana tämän suusta, eikä Lauri voinut olla kumartumatta Heidin puoleen ja sipaisematta niitä pois.
"Hyviä hiuksia, vai?" mies tuhahti huvittuneena katse sinisissä, avautuneissa silmissä. Niiden unelias katse ei vaatinut Lauria vetäytymään taemmas nopeasti, eikä mies edes halunnut olla epäkohtelias ja outo äkkiliikkeillään.

Heidi ei muistanut mitä unta oli nähnyt, kun oli kuullut Laurin sanat tajuttomuutensa toiselle puolelle. Lämpö, hurina ja hyvä asento eivät kuitenkaan olleet vielä valmiita päästämään häntä irti otteestaan. Nainen lipui vielä hetkeksi mustaan tyhjyyteen, joka kietoi sormensa ympärilleen lohduttavan ihanasti.

Lämmin kosketus poskella sen sijaan sai aikaan paremman reaktion, kuin virneen takana sanotut sanat. Hiusten jättämä karvas tunne unohtui nopeasti Heidin sydämen jättäessä muutaman lyönnin välistä. Tummien silmien katse oli lempeä ja huvittunut, saaden jälleen kerran naisen unohtamaan hengittämisen taidon.

"Parhaita mahdollisia", Heidi vastasi antaen raukean hymyn levitä kasvoilleen. Hän olisi voinut jäädä siihen hetkeksi vielä, mutta näki silmäkulmastaan tallin oven aukeavan ja vetäytyi sitten siirtäen katseensa pois tummanruskeista silmistä.
"Sä sitten ostit sen?" Vivia kysyi nauraen, kun Heidi laskeutui venytellen pois autosta.
"Ketään ei yllättynyt", nainen vastasi virnistäen ja vilkaisi vielä kerran Lauria, kunnes lähti avustamaan Eyonin purkamisessa.
"Laitetaan se kolmeentoista", Heidi ohjeisti oria taluttamaan lähtenyttä Viviaa.

Heidi lähti purkamaan varustekaappia Laurin kanssa, tuntien vieläkin poskellaan miehen sormien lämmön. Se hämmensi ihan liikaa hormonien valtaaman kehon elämää.