Varsakuiskaajana

Heidin vastaus ei ollut kovin vakuuttava ja levottomuus sen kuin jatkui Laurin sisällä. Entä jos nainen vain esitti urheaa? Aiempi vitsailu bruneten etupainoisuudesta hävetti, koska nyt vauvakumpu oli juuri se syy, miksi Lauri oli niin huolissaan - ja miksi Heidi näytti niin mietteliäältä.

Laurin katse kävi bruneten kämmeniin painautuneissa pienissä haavoissa, mutta ennen kuin mies ehti tutkailla niitä tarkemmin, sinisten silmien katse oli naulannut Laurin huomion.
"Minäkö?" mies ähkäisi Heidin kysymykseen. "Olen. Ei potkaissut. Kai."
Viimeinen sana livahti Laurin huulilta ja sai miehen miettimään, koskiko häntä mihinkään. Reisi tuntui hellältä Zevin lavan napakasta iskeytymisestä sitä vasten, mutta kaikki muu pieni särky johtui kaatumisesta hiekkatielle.

"Pystytkö kävelemään?" Lauri kysyi kulmat huolestuneesti kurtussa. Mies tähyili taakseen miettien, olisiko järkevämpää yrittää saada Heidi takaisin tallille jalkaisin, hakea auto, soittaa Viljami paikalle autolla vai soittaa ambulanssi. Jälkimmäisen toteuttamista Lauri epäröi, koska vaikka mies ei kokenut voivansa olla liian huolissaan raskaana olevan naisen voinnista, Heidi saattaisi olla asiasta toista mieltä. Niinpä käsiään tueksi tarjoava Lauri päätti, että katsoisi ensimmäisenä pytyisikö brunette liikkumaan.

Zevi ei todella jäänyt selvittelemään omistajansa hyvinvointia, ilmeisesti ori oli sen verran loukkaantunut saamastaan kävelyseuralaisesta. Edellisen kerran, kun Heidi oli pudonnut orilta, se ei ollut poistunut metriä kauemmas ja oli tullut tökkimään häntä turvallaan huolestuneen näköisenä.
Nainen huokaisi hiljaa ja kietoi kätensä mahansa ympärille, laskien katseensa siihen mietteliäänä. Lapsi potki hieman, mutta ei mitenkään normaalia enemmän tai vähemmän. Vaara ei tietenkään ollut edelleenkään ohi, vaikkei Heidi ollutkaan kaatunut pahasti keskivartalolleen.

"Kokeillaan", Heidi vastasi nostaen hetkeksi puolittaisen hymyn kasvoilleen. Hän tunsi olonsa ihan hyväksi, mutta ei halunnut antaa olemattomia lupauksia Laurille, joka vilkuili taakseen melko järkyttyneen oloisena.
Heidin teki mieli vitsailla jotakin käsi kädessä kävelemisestä, mutta mikäli jokin kriittinen osa hänessä pettäisi yllättäen, oli ihan hyvä olla tuki lähellä.
Varovasti nainen lähti liikkeelle, päästäen ensin Laurin toisesta ja sitten toisesta kädestä irti.
"Selviän ehkä hengissä. Vaikka pakko se on kai tässä vaiheessa raskautta käydä lääkärissä ihan varmuuden vuoksi", Heidi totesi ja vilkaisi vieressään kävelevää Lauria yrittäen hymyillä lohduttavasti. Tilanteen rauhoituttua, naisen kädet alkoivat hieman täristä, kun tämän ajatukset palasivat vaaralliselle yliajattelu-linjalle.

Lauri kävi tapahtunutta läpi mielessään: miten hän oli ollut niin kömpelö, että oli onnistunut teilaamaan Heidin? Miksi hän oli antanut Zevin tepastella niin reunalla, että piennar oli kadonnut orin takasen alta?
"Hyvä, pysyt pystyssä", mies mutisi seuratessaan Heidin hitaita, tunnustelevia askeleita.

"Minä vien sinut", Lauri totesi luoden Heidiin merkitsevän katseen toivoen, ettei se antanut naiselle vaihtoehtoja. Jos brunette tunsi haluavansa lääkäriin, sinne kannattaisi mennä heti. Lauri ei hahmottanut Orijoen terveyspalveluita, mutta oli valmis ajamaan kauemmas jos tilanne niin vaatisi.

Laurin ajatukset poukkoilivat Heidistä Zeviin, kun mies otti hitaita askeleita valvoen vierellään etenevän naisen kävelyä. Lauri saattoi vain toivoa, ettei Zevi ollut onnistunut telomaan itseään lyhyehköllä kotimatkallaan.

Heidi avasi jo suunsa lausuakseen vastalauseen, mutta nähtyään Laurin katseen, tämä sulki suunsa ja nyökkäsi.

Matka takaisin tallille oli hiljainen, kun molemmat olivat uppoutuneet ajatuksiinsa. Heidi olisi halunnut pyytää brunettea viemään ajatuksensa pois kaikesta, kuten silloin cocktail-jatkojen jälkeen, mutta ei voinut. Hän tunsi Laurin tarpeeksi hyvin, että toisella oli ihan omat ajatuksensa menossa.
"Se ei ollut sun vika", nainen totesi, kun he olivat kävelleet hiljaisuudessa jo yli puoli matkaa takaisin. Pehmeään pohjaan uponneet kavionjäljet kertoivat Zevin noudattavan hyvin suoraa linjaa kotiinpaluussaan.

"Olisi pitänyt valita joku, no, vähemmän eloisista hevosista käsihevoseksi", Heidi lisäsi ja vilkaisi Lauria varovasti. Hänenhän vika se oli, kun oli päättänyt, että Zevi oli tarpeeksi rauhallinen maastoon lähtemiseen. Onneksi ori ei ollut ilmeisesti potkaissut Lauria tai mitään.

"Ei se ollut kenenkään vika", Lauri murahti nopeasti takaisin, vaikka olisikin kaikista mieluiten ottanut syyt niskoilleen. Se olisi ollut helpointa, koska tilanteesta voinut syyttää hevostakaan, joka oli vain reagoinut äkilliseen tilanteeseen.

Tummien silmien katse kävi Heidissä, kun nainen kommentoi Zevin käsiteltävyyttä. Tallipiha alkoi hahmottua kaksikon eteen ja Laurin katse kartoitti pihapiiriä cremellon orin näkemisen toivossa. Kuin tilauksesta tallin nurkan takaa näköpiiriin ilmestyi hämmentynyt Viljami käsipuolessaan ilmeisen vauhkoontunut Zevi.

"Sillä näyttäisi olevan kaikki neljä jalkaa tallella", Lauri puuskahti Heidille ennen kuin kaksikko ehti kuuloetäisyydelle Viljamin kanssa.

"Se osaa onneksi riehua loukkaamatta itseään yleensä", Heidi vastasi huokaisten kuitenkin helpotuksesta.

"Kaikki ok?" Viljami kysyi ja sai nyökkäyksen työnantajaltaan.
"Mä hoidan", mies jatkoi ja talutti orin kentälle taluttaakseen siitä pahimmat puhinat pois.

Heidi arvosti työntekijänsä tahdikkuutta, Viljamille ei tarvinnut selitellä asioita, eikä tämä ikinä kysynyt sellaisia kysymyksiä, joihin ei tarvinnut vastauksia.
Nainen jäi hetkeksi seisomaan keskelle tallipihaa, tuijottaen Zeviä, jonka askel näytti edelleen puhtaalta. Siniset silmät siirtyivät varovasti Lauriin.
"Oliko sulla Vargasin hoito vielä kesken?" Heidi kysyi varovasti, sillä ei halunnut hoputtaa toista sairaalaan lähdön kanssa. Mies oli silti itse vaatinut saada viedä hänet, vaikkei tilanne sitä välttämättä vaatinutkaan.

Lauri oli hiljaa helpottunut siitä, että Viljamin taluttama Zevi näytti liikkuvan puhtaasti ja selvinneen muutenkin ruhjeitta. Heidin kysymys sai miehen kurtistamaan kulmansa, koska muutamaan sekuntiin Lauri joutui oikeasti muistelemaan, miksi oli alunperin tallille tullut.
"En edes aloittanut", mies vastasi tuijotettuaan hetken sinisiä silmiä. "Joten mikään ei jää kesken."

Minnehän Heidi täytyisi viedä? Lauri yritti taas muistella kaikkea tietämäänsä Orijoen terveyspalveluista, mutta se tietous oli puhtaasti nollassa.
"Minne vien sinut? Onko Orijoella edes terveyskeskusta?" Lauri kyseli mietteliäänä ja tunnusteli takkinsa taskua. Auton avain tuntui kankaan läpi, joten mies lähdi johtattelemaan Heidiä kohti autoaan.

"Täytyykö sinne soittaa etukäteen?" mies kysyi avatessaan apukuskin puoleista ovea. Tummat silmät tuijottivat Heidiä odottavasti eikä Lauri ehtinyt edes pohtia, ärsyttäisikö jatkuva kysely rauhalliselta vaikuttavaa brunettea.

Heidiä harmitti, että yksi tilanne oli johtanut toiseen ja Lauri joutuisi keskeyttämään iltansa hänen vuokseen. Taas.
"Haittaisiko sua kovin ajaa Murronmaalle asti? Mun omalääkäri on siellä", nainen kysyi varovasti ja istui Laurin avaamasta ovesta autoon.
"Ei tietenkään", Lauri vastasi, eikä Heidi ehtinyt tulkitsemaan miehen kasvoja tämän sulkiessa oven kiinni.

Heidi kaivoi puhelimensa taskustaan, onneksi Milo oli jäänyt kotiin, eikä siitä tarvinnut murehtia juuri sillä hetkellä.
"Laitan sille viestiä, että onko se vielä töissä", nainen sanoi puolittaiseen ääneen, kun Lauri käynnisti autonsa.

Nainen tuijotti kännykän näyttöä ja hätkähti sen kilahtaessa.
"On se, mennään sinne", brunette lisäsi ja vastasi lääkärin kysymykseen, että oliko jotain tapahtunut.
Heidi antoi osoitteen Laurille ja ohjeisti tämän ajamaan oikeaan suuntaan.
"Olisin mä kyllä yksinkin sinne varmasti selvinnyt."

Lauri ei ollut varma, lisääntyikö vai vähenikö levottomuus siinä vaiheessa, kun mies starttasi autonsa. Murronmaalle ajaminen ei haitannut, vaikka se tarkoittikin sitä, että Vargas jäi joko liikuttamatta tai ratsastus jäisi yötöiksi. Enemmän Lauria mietitytti se, miten mies kestäisi odottaa lääkärintarkastuksen, koska tapahtunut huolestutti: entä jos vauvalle tai Heidille jäisi pysyviä haittoja?

Radiosta pauhaava musiikki auttoi keskittymään ajamiseen. Välillä Lauri varmisteli Heidin vointia, muttei viritellyt sen kummempaa keskustelua, koska se ei sillä hetkellä tuntunut oikealta. Mikään ei tuntunut oikealta - paitsi se, että Lauri oli pitäytynyt päätöksessään viedä Heidi kumpuineen tarkastettavaksi.

"Odotanko autossa? Voin vaikka käydä kaupassa, jos haluat jotain", Lauri mutisi, kun auto oli parkkeerattu Heidin osoittaman rakennuksen parkkipaikalle. "Vai haluatko mut.. Mukaan?"
Kysymys oli yhtä varovainen kuin tummien silmien katse.

Heidi katseli puhelimestaan Jessen keskustelua, mutta päätti laittaa miehelle viestiä vasta, kun asia olisi selvillä. Naisen kurkkua kuristi, kun Lauri pysäköi auton sairaalan pihalle. Siniset silmät kääntyivät katsomaan Lauria ja vastasivat toisen varovaiseen katseeseen. Oliko se liikaa pyydetty, jos hän halusi miehen mukaansa?

"Haluan", Heidi vastasi totuudenmukaisesti. Hän tunsi mahanpohjansa kiertyvän solmulle edessä olevan tilanteen takia, mutta yritti olla ajattelematta sitä. Oli pahempi ajatus istua yksin sairaalahuoneessa.

Heidi käveli Laurin vierellä sisälle rakennukseen ja vastusteluistaan huolimatta tajusi pian puristavansa toisen kättä omiensa lomassa. Kosketus toi pienen rauhan naisen myllertävään olotilaan.

Lääkäri kutsui hänet sisälle lähes samantien ja vastahakoisesti Heidi irroitti Laurin kädestä astuakseen toimenpidehuoneeseen. Nainen vilkaisi ovelta vielä taakseen ruskeita silmiä ja hymyili pehmeästi sulkiessaan oven heidän välissään.

Lauri ei tiennyt, yllättyikö Heidin vastauksesta vai ei. Mies ei kuitenkaan vastustellut siinäkään vaiheessa, kun brunette ripustautui hänen käsipuoleensa. Siinä vaiheessa ei ollut väliä millään muulla kuin sillä, että kaikki olisi kunnossa.

Heidin hymy katosi oven taakse ja jätti Laurin yksin ajatustensa kanssa. Sairaalaympäristö ei ainakaan rentouttanut käytävällä istuvaa miestä, joka nojasi takaraivonsa seinään silmänsä sulkien. Miten Lauri päätyikin tällaisiin tilanteisiin? Hetkellinen turhautuminen pyyhkiytyi pois sillä sekunnilla, kun mies muisti maahan kaatuneen Heidin ilmeen. Lauri muisti päällimmäisenä sen puristavan huolen, jota oli naista kohtaan tuntenut. Kuuluiko miehen tuntea niin?

Lauri huokaisi ja hieraisi ohimoaan. Missä vaiheessa mies oli hukannut hahmoituskykynsä niin, ettei tiennyt kuinka suhtautui Heidiin? Lauri avasi silmänsä, nojasi kyynärpäänsä reisiinsä ja yritti tappaa aikaa käytävän lattiaa tuijottaen. Avautuva ovi sai tummien silmien katseen kohoamaan nopeasti eikä Lauri tiennyt, näyttäytyikö hymyntapainen ilme hänen kasvoillaan odottavana vai kauhistuneena.

Lääkäri esitti kysymyksiä, tunnusteli ja pyysi lopulta tutkimuspöydälle. Heidin sydän hypähti ilosta kun tasainen kohina hyvin tunnistettavan rytmin kera täytti huoneen. Ultraääni näytti liikkuvaisen, hyvinvoivan lapsen ja Heidi huokaisi helpottuneena sulkiessaan silmänsä.

"Kaikki on hyvin", sanat tuntuivat poistavan viimeisenkin salakavalasti naisen päälle kaatuneen painon.
"Ota seuraavat päivät kuitenkin hieman rauhallisemmin ja ota yhteyttä, jos jokin tuntuu oudolta tai alat kipuilemaan", lääkäri lisäsi ja pyyhki ultraäänigeelit bruneten mahalta.
"Kiitos", Heidi vastasi hymyillen ja kirjoitti Jesselle heti viestin, liittäen kuvan ultrasta samaan.

Helpottunut hymy kasvoillaan Heidi siirtyi takaisin odotustilaan, jossa Lauri odotti ahdistuneen näköisenä.
"Kaikki on kunnossa", nainen henkäisi, eikä voinut olla halaamatta seisomaan noussutta Lauria.
"Mennään vaan", Heidi jatkoi ja jätti tällä kertaa ottamasta miehen kädestä kiinni. Onneksi Lauri oli tarjoutunut lähtemään mukaan sairaalaan, sillä reissu oli ollut yllättävän raskas. Uupuneena brunette istui pelkääjän paikalle Laurin autoon ja huokaisi syvään.

"Kiitos, että lähdit", Heidi sanoi ja kääntyi katsomaan Lauria silmiin hymyillen.

Jossain vaiheessa Laurin oli jo tehnyt mieli palata autolle, mutta Heidin hymyn nähdessään mies oli helpottunut sinnittelystään käytävällä.
"Hyvä", Lauri huokaisi välittämättä siitä, että Heidin halaaminen havahdutti miehen ajattelemaan brunettea ja tämän aiempaa avautumista tuntemuksistaan.

Vasta autoon päästyään Lauri puhalsi keuhkot kunnolla tyhjiksi ja kääntyi katsomaan vieressään istuvaa Heidiä.
"No, se oli vähintä mitä saatoin tehdä", mies vastasi kasvot vakavina, mutta hymyili vähän sanojensa päätteeksi. Ei Laurilla ollut missään vaiheessa ollut omasta mielestään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä käyttämään Heidiä lääkärissä, eikä se ollut myöskään ollut huono asia.

"Nyt vien sinut kotiisi lepäämään", Lauri hymähti rennosti ja starttasi autonsa kelloa vilkaisten. "Minä jatkan vielä tallille, onneksi illan viimeisellä orilla on järkeä päässä."
Pieni virne kohosi Laurin huulille, kun mies vilkaisi Heidiä vielä viimeisen kerran ja käänsi katseensa sivupeiliin peruuttaakseen auton pois parkkiruudusta.