Määrittele "hätä"

Pirun kahvinpurut olivat päässeet loppumaan ja Heidi sai metsästä tovin, jotta löysi avaamattoman paketin kaappinsa perältä. Tuoreen purun tuoksu täytti naisen hajuaistin, kun tämä kaatoi purut kahvipurkkiin. Brunette kuuli vaimeita keskustelun ääniä asunnosta, mutta ei erottanut sanoja. Ainakaan miehet eivät ilmeisesti olleet päättäneet pitää mitään välienselvittelyä.

Odottaessaan kahvin tippumista Heidi kurotteli kaapista kaksi mukia ja yhden lasin. Hän oli juonut aamulla oman kahviannoksensa, eikä halunnut hukuttaa lastaan kofeiiniin niin myöhään illalla. Jääkaapissa odottava metsämansikkamehu kävisi paremmin, kuin hyvin.

"Joko sä sait sängyn koottua", nainen ihmetteli keittiöön ilmestyneeltä Jesseltä ja hymyili pehmeästi. Mies oli ehdottomasti nostanut pisteitään Heidin silmissä tämän iltaisella ritarillisuudellaan.

Koko Laurin maininta Matildasta oli ollut pieni koe, sillä mies oli halunnut nähdä kuinka Jesse siihen reagoisi. Jesse oli jo näyttänyt ilmeisen turhautuneelta Laurin saavuttua Heidin luo, joten oli odotettavissa, ettei naisystävänkään nimi Laurin suusta rentouttanut tunnelmaa. Laurille jäi silti erikoinen fiilis Jessestä ja kahdesta naisesta, jotka olivat keskenään kuin yö ja päivä.

Jesse liikahti lähemmäs. Laurin tummien silmien katse seurasi hieman pidemmän miehen tuijotusta. Jesse olisi selvästi halunnut kasata myös hoitopöydän itse.
"Jep", Lauri murahti neutraalisti eikä antanut katseensa hievahtaakaan Jessestä.

Jessen kaikottua keittiöön Lauri kohotti itsekseen kulmiaan tullen siihen tulokseen, että Jesse oli kommentillaan yrittänyt kiristää lähinnä hänen hermojaan. Heidi oli kuitenkin halunnut Laurin jäävän ja olihan sille syynsä, miksi nainen oli hänelle soittanut. Lauri oli viime viikkoina ollut läsnä, eikä Heidin pyyntö tuntunut enää niin absurdilta.

Laurin kasvoilla oli kohtelias hymy, kun mies käveli keittiöön pienellä viiveellä Jesseen verrattuna.

"Joo, valmista tuli", Jesse mutisi.
"Pieni sänky, joten oli nopea koottava", mies jatkoi hymyillen lempeästi.

"Joko kahvi on valmista?" Jesse kysäisi vilkaistuaan Lauria, joka oli myös tullut keittiöön. Ei hän enää tässä vaiheessa kehdannut kieltäytyä kahvista, joten hän päätti juovansa kahvit nopeasti ja poistuvansa sitten paikalta.

Tuskin Heidi ja Lauri halusivat hänen lorvivan siellä yhtään sen kauempaa.

Heidi vastasi Jessen aitoon hymyyn iloisena siitä, että mies tuntui olevan yhä enemmän isä lapselleen. Ajatus tuntui lämpimältä, heistä tulisi ihan oikeasti vanhemmat sille pienelle lapselle.

"Olet sankari", nainen kommentoi tutkien vihreiden silmien katsetta.

"On joo", Heidi vastasi siirtäen katseensa Jessestä Lauriin. Jokin erilainen tunne Laurin näkemisestä tuli, nainen huomioi.
Kahvikupit täyttyivät ja Heidi ojensi kummallekin miehelle omansa. Maitopurkki ja sokeri pääsivät keittiön pöydälle ja nainen itse perääntyi seisomaan selkä tasoa vasten.

"Kiitos teille molemmille", Heidi totesi onnellisen näköisenä.

"Tuskin nyt sentään", Jesse naurahti Heidin sankarikommentille ja otti naisen ojentaman kahvikupin vastaan.

Jesse lorautti kahvin sekaan hieman maitoa ja istahti alas pöydän ääreen paikalle, jossa oli muutamaan kertaan jo istunut vähemmän rennommissa merkeissä.

Rentous oli kyllä kaukana silläkin hetkellä.
Mies tutkaili kahvikuppinsa takaa katseellaan sekä Lauria ja Heidiä, yrittäen lukea kaksikon sanatonta elekieltä siitä, mitä heidän välillä oli.

Vaivoin mies sai tukahdettua jokseenkin huvittuneen hymähdyksensä, sillä olihan tilanne aika omituinen.

Heidin katse kääntyi Jessestä Lauriin, kun mies saapui keittiöön. Lauri hymyili tavallista hillitymmin, tarkkaili Jessen olemusta ja mietti, kuinka olikaan joutunut sellaiseen tilanteeseen. Miehen liikkeistä ei näkynyt tämän epävarmuus, kun Lauri käveli kahvikuppinsa viereen ja päätti istua pöydän ääreen Jessen seuraksi. Tummat silmät nousivat Heidiin naisen kiitettyä avusta.
"Ei tullut vielä valmista", Lauri vastasi ja virnisti, tai ainakin yritti.

Lauri joi kahviaan mustana. Se oli satunnainen tapa, joka tuntui luontevalta niin poikkeukselliseen kahvihetkeen. Mies tuijotti pöydän puhdasta, kiiltävää pintaa ja yritti olla kuin ei olisi tuntenut oloaan millään tavalla kiusaantuneeksi. Laurin puhelin oli soinut koko päivän ja etenkin kiireisimpinä aikoina valmennusten aikaan, muttei tietenkään nyt, kun mies olisi kaivannut jonkinlaista syytä vetäytyä sivummalle.

Laurin elekieli tuntui jotenkin oudolta, vaikka Heidi ei olisikaan voinut vastata kysymykseen miten. Se oli samalla tavalla aavistus, miten hevostenkin kanssa välillä. Kaikki näytti olevan hyvin, mutta liikkeissä oli jokin varjon tapainen.
Heidi laittoi sen täysin tilanteen piikkiin, vaikka miettikin, että miten Jessen ja Laurin välit olivat niin omituiset. Ihan, kuin kaksikko olisi vältellyt toistensa katseitakin.

Brunette mietti miten saisi kysyttyä Laurilta, että haluaisiko tämä rakentaa pöydän valmiiksi. Ja pitikö hänen kysyä Jesseltä, että oliko mies halukas kokoamaan hoitopöydän loppuun? Loukkaantuisiko toinen, jos toinen jäisi, vai haluaisivatko he molemmat vain nopeasti lähteä?
Olihan hän saanut miehet luokseen hormoonihuuruisessa epätoivoitkussa, ehkä toisellisen hädän aihe ei riittänyt kummallekaan syyksi viipyä kohteliasta aikaa pidempään?
Pitikö hänen nyt päättää kumman halusi jäävän?

"Olitko menossa Matildan luokse?" Heidi kysyi lopulta suoraan Jesseltä. Hän ei haluaisi pidätellä miestä vaadittua pidempää, jos tällä olisi muuta menoa.
Pitäisikö hänen kysyä samaa Laurilta, vaikka ei ehkä halunnutkaan toisen lähtevän omiin menoihinsa?

Hiljaisuus laskeutui keittiöön miesten hörppiessä kahvejaan. Jesse ei laskenut kuppiaan kädestä antaessaan katseensa kierrellä keittiön seinissä.

Vihreiden silmien osuessa Heidiin, mies oli jo kysymässä, pitäisikö tämänkin istua alas, mutta nainen ennätti avata suunsa ennen.

"En", mies vastasi päätään pudistellen. "Matildalla on iltavuoro."
Yleensä arkisin Matildan iltavuorojen jälkeen he eivät nähneet toisiaan.

Jesse tajusi heti vastattuaan, että kysymys saattoi olla Heidiltä hienovarainen vihje. Hänen pitäisi lähteä.

Mies hörppäsi nopeasti kahvit kuppinsa pohjalta ja nousi ylös.
"Mutta minun olisi varmaan parempi lähteä... Häiritsemästä", Jesse mutisi vilkaistessaan ohimennen Lauria ennen kuin käänsi katseensa takaisin Heidiin, jolle soi nopean hymyn.

Lauri kuunteli Heidin ja Jessen keskustelua, joka johdatti miehen ajatukset Matildaan. Jos Lauri olisi kehdannut, hän olisi kysynyt violettihiuksiselta heti seuraavan tilaisuuden tullen, miten nainen oli antanut itsensä päätyä mukaan sellaiseen kuvioon. Lauria itseään häiritsi olla paikalla Jessen olemuksen vuoksi, sillä oli sanomattakin selvää, että toista miestä Heidin tuoreemman tuttavuuden läsnäolo häiritsi.

Laurin kulmat kohosivat tuskin huomattavasti, kun Jesse mutisi lähtemisestä. Tummien silmien katse viipyi keittiönkaapeissa, joista mies oli ottanut kiintopisteen, kun Jessen katse pisteli hetken Laurin iholla. Mitä sekin kommentti tarkoitti?

Laurin kupissa oli vielä kahvia jäljellä, joten miehellä ei ollut kiire mihinkään. Mies vilkaisi Heidiä, sitten Jesseä. Laurin kasvoilta ei voinut mitenkään lukea yhtäkään niistä ajatuksista, jotka rullasivat miehen päässä kaksikon ympärillä.

"Ai", Heidi vastasi ja seurasi sitten Jessen kiirehtivää kupin tyjennystä. Tokiko toisella oli niin hirveä hätä päästä pois hänen luotaan? Mielummin lähti tyhjään kotiin, kuin olisi jäänyt hänen seurakseen?
"Et sä häiritse ketään", Heidi vastasi, vaikka tiedosti tilanteen olevan vähintäänkin kiusallinen. Miksi, sitä hän ei tiennyt.

"Mutta jos sä haluat, niin en mä sua pidättele enempää. Kiitos, että tulit. Ja kokosit pinnasängyn, siitä oli tosi iso apu", Heidi sanoi ja vastasi Jessen hymyyn.

Nainen huomasi sivusilmällään, että Jessen lähtöjärjestelyistä huolimatta Lauri ei näyttänyt kiirehtivältä. Brunette huokaisi helpotuksesta henkisesti, ehkä mies halusi sittenkin jäädä auttamaan häntä vielä hetkeksi.
Siniset silmät kääntyivät takaisin Jesseen, hieman epävarmoina, että mitä tehdä sitten. Jos mies halusi poistua, ei hän pitelisi toista yhtään kauempaa.

"Haluatko sä tulla käymään joku päivä? Järkevään aikaan ja ilman kiirettä? Voitaisiin puhua...asioista?"
Heidi tunsi olevansa mukavuusalueensa ulkopuolella. Laurille vierailun ehdottaminen olisi käynyt huomattavasti helpommin, sillä tällä ei ollut ketään kotona. Ei ketään, jonka mielipidettä olisi pitänyt miettiä, tai joka olisi aina ensisijainen seura toiselle.

Jesse hymähti tuskin kuuluvasti, kun Heidi vakuutteli ettei hän häirinnyt ketään. Jos tilanne ei olisi ollut niin kiusallinen, olisi mies varmaan vitsaillut jotain nuoresta parista ja siitä, kuinka ei halunnut kolmantena pyöränä roikkua mukana.

"Kuten sanoin, mielelläni minä sen kasasin. Ei tarvitse kiitellä", Jesse sanoi laskiessaan kahvikuppinsa tiskipöydälle. Sängyn kokoaminen nyt oli enintä, mitä hän pystyi siinä hetkessä tekemään. Olisihan hän voinut koota myös hoitopöydänkin, mutta sille oli jo oma kasaaja.

"Tietysti", Jesse vastasi Heidille hymyillen yrittäen unohtaa pöydän ääressä istuvan miehen läsnäolon hetkeksi, muttei voinut estää katseensa käväisemistä Laurissa. Toivottavasti kenttäratsastaja ei silloin olisi änkeämässä heidän seuraansa.
"Joku viikonloppu vaikka."

Helpottunut hymy levisi Heidin huulille. Nainen käveli Jessen perässä eteiseen verkkaisin askelin.

"Laita vaikka viestillä milloin sulle sopii. Mulla on aika lailla tällä hetkellä aina vapaata, kun en voi ratsastaa tai tehdä oikein muutakaan hevosteni kanssa. Ehkä olisi pitänyt ostaa edes pari lauhkeampaa ratsua, joita nyt voisi edes hoidella tai juoksutella", Heidi sanoi naurahtaen ja nojasi sitten eteisen tuulikaapin ovenpieleen. Oli outoa nähdä kahden miehen kenkäparit eteisessä, jossa ei normaalisti sellaisia ollut yksiäkään.

Siniset silmät tutkivat Jessen silmiä, yrittäen saada selkoa niiden takana tapahtuvasta ajatusvirrasta. Naista hieman kauhistutti miten vähän tiesi oman lapsensa isästä loppujen lopuksi.
"Ja saat sä muutenkin soittaa mulle tai laittaa viestiä, jos haluat", Heidi kehoitti vino hymy kasvoillaan. Hän kyllä tiedosti, että heidän viestiketjunsa alku oli melko raadollista. Tänään meillä - kysymyksiä ja vihjailevia hymiöitä. Niistä ajoista tuntui olevan ikuisuus.

Jesse käväisi hakemassa makuuhuoneeseen jääneen takkinsa ja veti sen ylleen eteisessä.

"Joo, minä laitan. Mielellään ennen pääsiäistä, kun se äiti on tulossa", mies totesi kääntyen katsomaan naista ja pieni huvittunut irvistys käväisi hänen kasvoillaan. Hän oli jo ihan unohtanut Ritva Aron seuraavan vierailun ja vaatimuksen saada tutustua Heidiin.

Heidin mainitessa hevoset, miehen päässä käväisi ajatus kysyä, voisiko nainen katsoa Sallin perään silloin, kun he lähtisivät Matildan kanssa reissuun. Mutta hän ei halunnut rasittaa Heidiä sen enempää ja Sallistakaan ei koskaan tiennyt, millä tuulella se kävi, joten kysymys jäi esittämättä.

"Samat sanat", mies hymyili takaisin. Viestien sävy tulisi olemaan erilainen kuin silloin alussa.
"No, mutta... Minä lähden nyt", Jesse mutisi hapuillessaan kädellään oven kahvaa ja laski katseensa hetkeksi Heidin vatsalle, jonka sisällä heidän lapsensa kasvoi. Onnellinen hymy käväisi miehen kasvoilla, kun hän nosti katseensa takaisin Heidin kasvoihin.
"Pärjäilkää. Molemmat", Jesse lausahti ennen kuin astui ulos ovesta. Hän ei tarkoittanut sanoillaan Lauria.

Lauri hörppi kahviaan pöydän ääressä ja yritti olla kuuntelematta Heidin ja Jessen eteisestä kantautuvaa keskustelua. Kaksikolla oli epäilemättä vielä paljon puhuttavaa, ainakin tämäniltaisen tuplabookkauksen perusteella.

Ovi kolahti vaimeasti ja se oli Laurille merkki. Mies kaatoi kahvin loput kurkkuunsa, nousi ylös ja vei kahvikupin tiskikoneeseen.
"Haluatko, että kasaan sen pöydän loppuun?" Lauri kysyi Heidiltä jo ennen kuin nainen ilmaantui takaisin eteistä kohti hivuttautuvan miehen näköpiiriin. "Tai siis yritän kasata."
Laurin huulilla kävi huvittunut, rehellinen virne, koska mies ei todellakaan mennyt takuuseen, että pöytä nousisi kasaan tämän illan puolella - tai ollenkaan. Mies olisi kyllä keksinyt kenttäratsukoiden rataesteille soveltuvan neljän esteen treenin sormia napsauttamalla, mutta ei välttämättä ollut enää terävimmillään hoitotason kasaamiseen.

Tummat silmät tarkkailivat Heidin kasvoja. Oliko nainen pahoillaan siitä, että kahdesta miehestä nimenomaan Jesse oli lähtenyt ensin? Kaiken järjen mukaan lähtijän olisi pitänyt olla Lauri, joka ei ollut lapsen isä ja joka oli tullut paikalle suoraan työreissulta syömättä mitään.

Heidi ei kerennyt prosessoimaan ajatuksiaan takaisin tilanteen tasalle, kun Laurin ääni jo kantautui naisen korviin. Brunette kääntyi ympäri ja lukitsi katseensa väsyneen näköisiin ruskeisiin silmiin.
Oliko ne näyttäneet noin väsyneeltä jo aikaisemmin?

"Jaksatko sä? Sä näytät aika väsyneeltä", nainen kysyi hymyillen huolehtivan näköisenä. Hänen teki mieli pyytää anteeksi aiheuttamaansa vaivaa, mutta muisti Laurin sanat.
"Enkä ole kyllä pahoillani, että soitin myös sulle. Vaikka ehkä dramaattisuudesta olisi voinut poistaa.. puolet? 90 prosenttia?"

Heidin olemus oli rentoutuneempi ja itkemisestä turtunut olo vaihtui jännityksestä väsymykseen.
Laurin virne oli kyllä tervetullut ele heidän välilleen.

Lauri yllättyi Heidin kysymyksestä: näyttikö hän tosiaan niin väsyneeltä?
"Enköhän minä jaksa, ei ole ensimmäinen 12 tunnin työreissu", Lauri totesi väsyneesti hymyillen. Mies ei kuitenkaan tuntenut oloaan liian väsyneeksi ja uskoi kahvin auttavan tilannetta.
"Mutta hyvä, ei tarvitsekaan olla pahoillaan. Paitsi siinä tapauksessa, jos paskon sen pöydän vahingossa sen sijaan, että kasaan sen", Lauri puuskahti huvittuneesti. Mies liikahti kohti kasaamispistettään, taputtaen ohimennen Heidin olkapäätä - nainen oli todellakin ottanut opikseen Laurin kielloista turhien anteeksipyytelyjen suhteen.

Hetken tauko oli tehnyt hyvää ja Lauri löysi oikean ruuvin, johon homma oli stopannut ennen kahvitteluja. Oli helpompi keskittyä kasaamiseen, kun makuuhuoneen puolella nökötti valmiiksi kasattu pinnasänky sen sijaan, että Jesse olisi häärännyt kasaamisvaiheessa luoden väkisinkin pientä kilpailuasetelmaa miesten välille.

Seuraava anteeksipyyntö nousi jo Heidin huulille, mutta tämä puristi itsepintaisesti huulensa yhteen. Koska hänestä olikaan tullut niin epävarma ja pahoitteleva?
Laurin kaverillinen ele sai naisen mutristamaan hieman huuliaan.

"Älä huoli, mulla on kyllä varaa ostaa toinen, vaikka kolmaskin. Kyllä sä jonkun kohdalla opit. Ehkä.", Heidi vastasi eikä edes peitellyt huoletonta virnistystään.

Nainen istui lattialle Lauria vastapäätä, jättäen koottavan hoitopöydän vinosti heidän väliinsä. Siniset silmät seurasivat tarkasti Laurin työskentelyä, mies ei näyttänyt en yhtä jännittyneeltä. Se varjo oli poistunut Jessen suljettua oven takanaan.

"Onko sun ja Jessen välillä jotain..jännitteitä?" nainen kysyi pitäen katseensa edelleen ruskeissa silmissä. Heidin alahuuli eksyi tämän hampaiden väliin mietteliäänä.

Ruuvi pyöri paikalleen ja Lauri vilkaisi taas ohjekirjaa. Mies käänsi rakennelmansa pystyyn ja vertasi sitä nopeasti mallikuvaan tullen siihen tulokseen, ettei ollut onnistunut kasaamaan hoitopöytää ylösalaisin tai muuta yhtä katastrofaalista.

Lauri nosti kysyvän katseensa Heidiin. Mies huokaisi äänettömästi, laski ruuvimeisselin kädestään ja tuijotti bruneten huulta, jota nainen puri odottaessaan Laurin vastaavan.
"En tiedä, ehkä epäilin häiritseväni Jesseä jollain tapaa", mies tokaisi ja kallisti päätään Heidin tiiviin katseen edessä. Lauri mietti, miksi oli olettanut automaattisesti niin, sillä jos jätti Heidin raskauden ja Jessen osuuden siihen pois laskuista, Laurin ja Jessen välit olivat yllättävän viileät.

Matilda. Irvistys levisi Laurin kasvoille, kun mies muisti hevospiirien pikkujoulut ja alkoholipitoisen flirttailunsa violettihiuksiselle naiselle.
"Luulen, ettei Jesse ole pitänyt minusta alun alkaenkaan", Lauri koki parhaimmaksi myöntää ääneen. "Me tavattiin pikkujouluissa, joissa mun huomio saattoi olla... Matildassa."

Lauri puuskahti ja virnisti Heidille nolostuneen huvittuneesti.
"Me ei oltu Matildan kanssa nähty pitkään aikaan ja minä saatoin olla vähän turhan innokas", mies selvensi hiuksiaan haroen.

Oliko Jesseä häirinnyt Laurin läsnäolo? Tottakai oli, mutta Heidi ei nähnyt Jessellä roolia mustasukkaisuudesta hänestä. Mies ei ollut fyysisen suhteen päättämisen jälkeen osoittanut mitään kiinnostuksen merkkejä hänen suuntaansa ja Jessellä oli Matilda. Miksi toinen olisi silloin häiriintynyt toisen miehen läsnäolosta, kun tämä toinen mies ei ollut ystävää enempää?

Pään kallistusta seurannut irvistys sai Heidin hieman varovaiseksi.

Nainen kuunteli Laurin sanat, jossakin vaiheessa tämän toinen kulma oli kohonnut, mutta ilme pysyi vakavana.
Kunnes leveä virne peitti yllättyneet kasvot alleen.
"Vai sillä lailla. Yrititkö sä viedä siltä naisen sen nenän alta?" Heidi naurahti ja nojasi takanaan olevaan seinään, laskematta katsettaan ruskeista silmistä hetkeksikään.

"Oliko kuivakan kohtelias Merikanto kenties hieman humalassa näissä pippaloissa?"

Heidin huvittuneisuus ei saanut Lauria vakavoitumaan, vaikka mies sitä kuinka tavoittelikin. Mies ei halunnut vaikuttaa niin kevytkenkäiseltä kusipäältä, että olisi virnuillut muistikuville enemmän tai vähemmän varatun naisen iskemisestä.
"Luulin Matildan olevan sinkku", Lauri puuskahti. "Siis avecista huolimatta. Enkä minä varsinaisesti Matildaa yrittänyt viedä. Kai."

Virne hiipi väkisinkin Laurin huulille, kun Heidi alkoi suoranaisesti vittuilla.
"Kenties hieman", mies vastasi miettimättä vastausta sen pidempään. "Mutta ne olivat hevospiirien pikkujoulut. Siellä lähtee poikkeuksetta laukalle."

"Eli", Lauri virkkoi vielä vedettyään henkeä. "Voimme varmaan tulla siihen lopputulokseen, etten ole ihan niin kuivakka kuin kuvittelet."
Poikamainen virne välkähti tummissa silmissä asti, kun mies katsoi hetken Heidiä ja palautti sitten katseensa muina miehinä ohjekirjaan.

Laurin ilmeitä oli viihdyttävää seurata, miten mies yritti pysyä vakavana siinä onnistumatta.

"No kyllähän sen sitten ymmärtää. Eihän kukaan kestä hevosnaisia selvinpäin", Heidi vastasi leveä virne kasvoillaan, antaen selvästi Laurin ymmärtää, että kuului itsekin siihen hevosnaiskategoriaan.

Miehen loppukommentti sai bruneten nauramaan ääneen, se poikamainen virne muljahti syvällä mahanpohjassa.
"En mä nyt vieläkään ihan usko", nainen aloitti siristäen silmiään.
"Kuulen kamalasti puhetta tästä villistä, spontaanista Laurista. Kuitenkaan sitten asian todistaminen on jäänyt vähän vajaaksi. Nytkin tämä villi poikamies kasaa lasten kalusteita ystävänsä asunnossa, eikä ole edes juonut kahvia terävämpää."

Virittäytyneestä tunnelmasta huolimatta naisen huulilta karkasi haukoitus, joka vei hieman katu-uskottavuutta hyväntuuliselta nälväilyltä.
"Tuleeko mustakin noin tylsä vanhana?"
Vino virne levisi naisen huulille.

Lauri kuunteli Heidin puhetta keskittyen pöydän kasaamiseen, jotta kaluste tulisi valmiiksi kuluvan vuorokauden puolella. Mies joutui nousemaan polvilleen ja kohottautumaan siitä kyykkyyn, jossa mallasi suurempaa levyä paikalleen.
"Jos voisin, veisin sinut näkemään sen Laurin luontaiseen ympäristöön - eli baariin", Lauri naurahti puoliksi irvistäen. Ei hän välttämättä olisi halunnut näyttää sitä puolta itsestään Heidille, joten oli vain hyvä, ettei naisen paikka ollut vielä hetkeen yhdessäkään baarissa.

"Toivottavasti ei", Lauri tokaisi kestäen Heidin nälväisyn kuin mies. Lauri vilkaisi sinisiä silmiä kohottautuessaan puoliksi seisovaan asentoon saadakseen vedettyä suurimman, hoitotason päällimmäisen levyn kokonaan ulos paketista.

"Mallaatko sen toisen puolen kohdalleen?" mies pyysi vilkaisten taas Heidiä. Hoitopöydästä puuttuivat vielä yksityiskohdat, kuten laatikoiden vetokahvat, mutta Lauri luotti Heidin saavan ne paikalleen tarvittaessa yksinkin - ensin oli tärkeämpää kokeilla, että laitos ylipäätään pysyisi pystyssä.

Heidi oli hymähtänyt Laurin baari-kommentille. Olisipahan näky raahata maha pulleana olevaa naista perässään tuhannen kännissä.

Lauri näytti kamalan ammattilaismaiselta kasatessaan hoitopöytää ja hetkeksi Heidin ajatukset karkasivat takaisin Jesseen. Hän ei ollut ehtinyt edes vilkaisemaan miehen käden jälkeä ja osittain naista harmitti, että Jesse oli kiirehtinyt pois. Jos toinen olisi vastannut puhelimeensa, illasta olisi saattanut tulla hyvin erilainen.

"Joo", Heidi vastasi ja yritti ähkäisten päästä takakenoisesta asennostaan ylös.
Onnistumatta.
"Ei hemmetti, en mä nyt näin pullea voi olla", nainen älähti. Vatsalihaksista ei ollut juurikaan apua ja vauvan vaatima tila alavatsassa vei suuren osan taipuisuudesta.
Dramaattisesti huokaisten Heidi vääntäytyi ensin sivulle ja siitä polvilleen ja vasta sitten ylös.

"Notkea, kuin luudan varsi. Hemmetin seksikästä", Heidi möläytti ja punastui sitten tahattomasti. Nainen kehui itsensä ajatuksissaan taivaisiin.

Brunette asteli hoitopöydän luokse ja vilkaisi Lauria kulmiensa alta.

Lauri seurasi Heidin vaivalloista yritystä nousta ylös ja oli tarjoutumassa avuksi, kunnes nainen pyörähti eri asennon kautta jaloilleen. Bruneten huulilta kuuluneet sanat saivat Laurin virnistämään huvittuneesti. Heidin punastuminen sai miehen virneen heltymään hymyksi ja tummien silmien katseen pehmenemään kuin itsestään.

"Mmh", mies mumahti laskien katseensa viipyillen naisesta, joka lähestyi aikeenaan auttaa hoitopöydän kanssa.
"Ei raskaus tee kenestäkään vähemmän viehättävää", Lauri totesi puoliääneen haluten alleviivata sitä, ettei ollut huvittunut Heidin vaikeuksista nousta ylös, vaan nimenomaan naisen kommentista. Lauri vilkaisi brunettea varovasti, ennen kuin keskittyi taas asettelemaan pöytälevyä kohdalleen.

Laurin viipyilevä katse ei ainakaan auttanut Heidin kuumotusta, päinvastoin. Hetken naisen piti muistuttaa itselleen kuinka keuhkot ja hengittäminen toimi ihan normaalistikin. Sisään ja ulos tietyn rytmin kanssa.

Uusi lämmin aalto pyyhkäisi naisen ylitse Laurin sanojen myötä. Sydän tuntui etsivän uuden tahdin lyönteihinsä.
"Kiitos", Heidi sai soperrettua ja yritti olla näyttämättä ihan kamalan ujolta vastatessaan Laurin vilkaisuun.

"Miksi sä muutit Saksasta takaisin Suomeen?" Heidi kysyi uteliaana pitäessään hoitopöytää kasassa Laurin vieressä. Siniset silmät nousivat pöytätasosta hakien ruskeiden silmien katsetta omaansa.