Catching up

Ravasin Eelan kanssa uraa pitkin. Oltiin saatu reeni loppuun ja molemmilla oli hyvä mieli. Annoin tammalle enemmän ohjaa, jotta se voisi venyttää kaulaansa. Kiitoksena sain pärskähdyksen. Meillä meni hyvin. Mulla ja Eelalla siis. Vaikka treenit oli jääny (liian) vähäsiks ja Cupissa sijoittuminen oli tosi kehnoo meille ja tamman osaamiatasolle, iloitsin salaa siitä, että mulla oli vielä aikaa tamman kanssa. Kohta mun tarvis keskittyä mun omaan nuoreen.

Mun ajatukset katkas Sarah, jonka perästä köpötteli Effi. Nyökkäsin naiselle hymyillen tervehdyksen ravatessa kaksikon ohi. Hetkinen, eikö Sarah ja Thomas muuttaneet yhteen? Ainakin jotain sellaista olin veljen puheista ymmärtänyt.

Istuin alas satulaan ja hidastin Eelan vauhdin käyntiin.
“Asutko sä Thomaksen kans nykyää kimpas?” käännyin satulassa niin paljon kuin saatoin kohti Sarahia. Mä en ollu jutellu naisen kanssa millon lie viimeksi, eikä mulle ollu yhtään selvillä kaksikon viimeaikaiset jutut. Paitsi joku ryppy oli varmaan rakkaudessa ollut, Thomaksen vajottua sohvatyynyihin useammaksi päiväksi. Viikoksi kai?

Effi alkoi olla aika turhautunut mun näkemiseeni. Se oli alkanut kääntämään takapuoltaan karsinassa ja luimisteli, kun näki, että mä kannoin taas sitä kirottua satulaa mukanani. Tie Tähtiin oli käynyt raskaaksi, eikä varsalomalta palaava Effi ollut yksin nyrpistelynsä kanssa.
Nähtyäni taas sen ilmeen Effin silmissä, päätin jättää satulan telineeseen ja pujotin tamman päähän pelkät suitset. Tamma seurasi mua maneesiin hieman hämmästyneen näköisenä, sen koko olemus huokui "etkö sä nyt unohtanut jotain oleellista?"

Maneesissa oli vain Jonny ja Eela. Hymyilin miehelle takaisin ja pysäytin Effin jakkaran luokse, jossa heitin sen selässä olleen viltin maneesin laidalle. Hyppäsin tamman paljaaseen selkään ja kohotin katseeni kysyvästi Jonathaniin tämän äänen kuullessani.

"Mm, joo? Tai siis. Ei me vielä olla muutettu, mutta kyllä me ollaan, noh, avaimet jo saatu." Ja vihitty asunto käyttöön. Sitä en kuitenkaan sanonut ääneen. Ihan kaikkea ei Jonnynkään tarvinnut tietää.

"Eikö se ole jutellut sun kanssa?" kysyin, sillä olisin olettanut Thomaksen keskustelleen edes meidän riidan aikana veljensä kanssa.
Naksautin kieltäni ja Effi lähti rentoon käyntiin uraa pitkin.

Käännyin takaisin menosuuntaan ja korotin hieman ääntäni, jotta Sarah kuulisi puheeni vastakkaiseen suuntaan.
"Nope! Viimesin viesti siltä on sohvan syvyyksistä, ku teil oli kuulemma jotain hässäkkää meneillää", sanoin ja pidin lyhyen paussin. "Se puhu siitä et erositte tai jotain? Ei se halunnu puhuu siitä, mut tossa joku aika sitte se sano et koht teil on muutto edes...", mä olin menny näissä sekasin ajat sitten. Hyvä et omissa jutuissani pysyin mukana.

"Mut nähtävästi kaikki on nyt ok?" Eela viskas päätään kuin tuoden esille asian tärkeyden. Totta kai halusin et mun veljel oli hyvä olla valitsemansa ihmisen kans.

Jonathan puhui, en tiennyt tajusiko se itsekään miten isoista asioista. Me ei oltu pieniä kinasteluita enempää riidelty Thomaksen kanssa ja nyt se puhui jo erosta ja hässäkästä samassa lausessa. Olin ollut jo kahden päivän ajan sellaisessa pakotetussa onnellisuuskuplassa, joka poksahti tehokkaasti Jonnyn sanojen myötä.

"Ai", älähdin ja mietin mitä kaikkea Thomas oli sanonut tai jättänyt sanomatta. Mietin, että olinko mä oikeutettu puhumaan miehen puolesta sen veljelle.
"Oltiin me riidoissa, mutta kai me nyt ollaan...sovittu", kerroin ja virnistin vähän. Ainakin fyysinen puoli sopimisesta oli hoidettu.

Sarahin vastaus ei suoraan sanoen kuulostanu kovin vakuuttavalta. En kuitenkaa halunnu kysellä asiasta sen enempää. Eihän se mulle ees kuulunu.
"Sen verran sanon, et jos Tomppa on tehny jotai, puhu sille." Katsahdin Sarahiin rohkaisevasti. "Se ei ehkä näytä sitä, mut pesunkestävänä heteromiehenä se yllättäen tykkää jutella asioista. Vakavista ja noh... Teijän jutuista."

Käänskn ruunikon pituushalkaisijalle vaihtaaksemme suunnan. Olin menny ite jo sekasin kierrosmäärässä, mutta eipä ainakaan vielä Eelan jalat olleet lähteneet alta. Itellä varmaan kyllä lähtis tän päiväsen treenin jälkeen.

Jonathanin sanat saivat mut tuhahtamaan ääneen puolivahingossa. Vastasin nuorukaisen katseeseen kuitenkin ja hymyilin aavistuksen.

"Pistetään merkille. Meidän riita vaan sattui liittymään sellaiseen asiaan, joka nimenomaan ei sisältänyt puhetta", kerroin ja katsahdin Effin rentoihin korviin. Tamma vaikutti väsyneeltä, mutta silti innokkaalta. Ilman satulaa ratsastaminen oli ollut hyvä idea.

"Thomas suuteli toista naista. Mun edessäni", paljastin huokaisten syvään ja katsoin, miten miehen veli reagoisi saamaansa uutiseen.
"Ja mun reaktioni oli lyödä sitä ympäri korvia, jättää se sinne baariin ja olla puhumatta sille kahteen ja puoleen viikkoon."

Mä haluisin sanoo olevani yllättyny Thomaksen kommervenkeistä, mutta kun mä en ollut. Tää oli nähty ennenkin. Tai noh, oikeestaan mä tunsin veljeni ja ootin sitä hetkeä, kun se ei kykene pitää näppejä erossa muista naisista. Sitä en kuitenkaan Sarahille sanois.
"Sorry about that", mutisin hieman pettyneenä veljeni toilailuihin. Ei sillä, ei ne munkaan jauhot ihan täysin valkoset siellä pussissa olleet.

"Ei ihme, et se ei oo päässy sohvaltaan oikeestaan muualle ku töihi...", mutisin ajatukseni ääneen. Mun ei tarvinnu ehottaa, et puhuisin Thomakselle tästä, koska mä tiesin Sarahin saavan saman viestin perille tavalla tai toisella.
"No jos se nyt vaik osais käyttäytyy paremmin...", hymähdin muka rohkaisevasti Sarahille.

Yhtäkkiä Patrickin kanssa taannoin käyty skype-keskustelu palasi mieleeni. Ja Jonathanin lähettämä viesti, missä se pyyteli myös anteeksi.

Tiesin miten rikki oma veljeni oli ollut tilanteesta, vaikkei se ikipäivänä sitä ääneen sanoisikaan. Miten molemmat Raynottin veljekset olivat samalla tavalla, vaikkakin eri tasoilla, satuttaneet itselleen tärkeitä ihmisiä. Kai se oli joku perheen oma tyyli.

"Mua ei oikeastaan kiinnosta enää", vastasin tylymmin, kuin oli ollut tarkoitus. En tiennyt kumpaan lauseeseen vastaukseni liittyi, ehkä molempiin.

Mä en ollut vieläkään ihan varma olinko mä antanut Thomakselle anteeksi. Tai tulisinko mä ikinä antamaan.
"Mutta asia, joka mua kiinnostaa, on sun parisuhdestatuksesi. Se, miten sä suutelit toista ihmistä, eikä mun veljeni. Siltä mä odotin sellaista käytöstä, sulta en. Tiedätköhän sä edes miten tärkeä olit sille?"
Mun katseeni pureutui blondin silmiin vakavana. Oli paljon helpompi tylyttää toisia niiden ongelmista, kuin kohdata ja selvitellä omansa.

Mun kulmat kohos maneesin kattoon Sarahin sanoessa, ettei sitä enää kiinnostanut. Se ei ollut huonoa yllättyneisyyttä, hyvää vaan! Eipähän tää likka ollu pitkävihanen. Eihän?

Patrickin nimee ei tarvinnu ees sanoo ääneen. Sarahin mainitessa veljensä miehen nimi jäi leijailemaan maneesiin aavemaisena. Tai noh, aavemaisena mulle.
"Patrick oli se, joka lähti. Sama kaveri ite sano mulle, ettei oo parisuhdetyyppiä", vastasin jättäen katseeni Eelan korviin. Miehen nimen sanominen ääneen oli taas jälleen kerran tuonut sen ihmisen henkiin mun muistoissa ja ajatuksissa. Bruneten sanat iski mun tajuntaan todella, todella myöhässä. Mä olin oikeesti, aidosti tärkee Patrickille? Silti...

“Taidan päästää sut etsimään hieman parempaa seuraa, kuin itseni.”

"Usko pois, mä halusin Patrickista enemmän... Mut...", seuraavat sanat mun pitäis valita tarkkaan. Muuten molemmat Raynottit olis saanu Sarahilta turpaan. Patrickin sanat kaiku mun mielessä. "Bad timing, I guess..."

Jonathan vaikutti muuttuvan hieman kalpeaksi ja mä vähän pelästyin, että sain huomiosta jonkin verran mielihyvää. Olin hyvää vauhtia muuttumassa kostonhaluiseksi nartuksi, enkä oikeastaan tykännyt asiasta juurikaan. Yritin muistuttaa itselleni, ettei Jonathanin parisuhdeongelmat liittyneet muhun ja Thomakseen mitenkään.

"Mmh, sillä on kuitenkin koti Ausseissa. Sen ystävät, työ ja osa perheestä on siellä. Ei se ihan kuukaudessa sieltä olisi päässyt lähtemään, vaikka olisi halunnutkin."
Kuulin itsekin äänestäni miten ylimieliseltä kuulostin.

"Patrick on aika monimutkainen ihminen. Se on ollut tosi hyväuskoinen ja rakastava nuorempana, ei se ilman syytä ole muuttunut niin pinnalliseksi. Sillä on ollut tapana rikkoa sydämiä mennessään, mutta mä näin miten se suhtautui suhun", ääneni pehmeni aavistuksen.

Kuullessani Sarahin äänen palautuvan takaisin sille turvalliselle tasolle, uskalsin katsoa uudestaan brunettea kohti. Mä edelleen tunsin kaiken sen saman, en vaan ollu myöntäny sitä itelleni enää moneen viikkoon. Se ei tuntunut reilulta Gabia kohtaan.
"Se on sun broidi...", vastasin lyhyesti. Vedin syvään henkeä ja suoristin selkäni Eelan satulassa. "Ja jos se yhtään lohduttaa, sua tai Patrickia, se saa vetää yhen viivan lisää rikottujen sydämiensä kirjanpitoon", hymähdin hieman surumielisenä.

Tää oli ehkä viimenen aihe, josta mä olisin halunnu Sarahin kanssa puhua, mut toisaalta Sarah oli ainoa jolle tästä pystyi sanomaan mitään. En mä Thomakselle voinut, se ei ymmärtäis, vielä vähemmän Gabriellalle puhuisin. En mäkään haluis sen eksistä kuulla. Ellei ne olis jotain oikeesti outoja tapauksia tai jotain. Kyl te tajuutte... Grace vois ymmärtää, mut naiselle oli edelleen hieman vaikeeta puhuu mun seksuaalisuudesta, vaikkakin oli sen kanssa täysin ok.

"Eipä noita juttuja enää voi muuttaa", naurahdin jo hieman kevyemmin. Katsahdin Sarahiin. "Karma is a Bitch, isn't she?"

Tutkin Jonathanin sanoja sen kertoessa, että sen sydän oli särkynyt. Tiedon kuuleminen olisi pitänyt sulattaa mun katkeruuden, aiheuttaa välittömän myötätunnon tunteen ja sen, että mä olisin lohduttanut Jonathania edes hieman.
Hetken ajan mietin, että olinko mä oikeasti niin rikki? Olinko mä sysännyt itseni niin syvälle Thomaksen lohduttavaa syleilyä, että nyt mä en osannut enää olla oma itseni? Se oli potkinut mut pihalle, halusi, että mä palaisin takaisin, mutta osaisinko mä enää?

"Eipä voi ei", vastasin kuitenkin ja purin huultani yrittäen pitää sisälläni kuohuvat tunteet kurissa. Sävähdin, kun Jonathan puhui karmasta. Effi hätkähti allani, kuin peilikuvana omalle reaktiolleni. Mun mieleen nousi kuva Robertista, sinisine silmineen ja hymykuoppineen.

"Mitä sä tolla tarkotit?"

"Karma?" Katsoin naista kuin tälle olisi ilmestynyt se kuuluisa kolmas silmä kulmien väliin. "En mä susta tiiä, mut oon aika varma et Karmalla on jotain tekemistä mun ja Patrickin välisen jutun epäonnistumisen kanssa." Niin tai näin... En mä ollu mitään muka kiellettyä tehnyt. Mä en ollu sillon tilivelvollinen kenellekään kun mun ja Gabin välinen juttu alko kehittymään. Tai mitään.

Patrcik oli vaahonnu mulle Skypen kautta vaan muutamia päiviä, viikkoja myöhemmin. Ehkä mä olin vähän odottanu miehen pelastavan mut siitä tilanteesta itelleen. Äh, en mä niin nössö ollu. Sitä paitsi, Gabi oli täällä, Suomessa, ihan kuten mäkin. Patrick ei. Ja vaikka edelleen miehen nimen kuuleminen saa mut varpailleni, en usko et olis ongelmaa kohtaa se ihminen enää tässä vaiheessa. Suurin pöly oli laskeutunu. Hyvä niin.

"Meinaatko sä, et sun ja Thomaksenki kohdalle olis osunu Karman viiltävä katse tai syyttävä sormi?"

"Niin, no ehkä se oli vähän doomed to fail. Patrick ei oo ihan.. no, suhdemateriaalia", hellyin hieman, vaikka mietinkin, että olinkohan minäkään sittenkään. Tai Thomas sen enempää.

"En mä.. tai siis.. en mä oo tehnyt mitään. Miksi mä olisin ansainnut, että Thomas lähti flirttailemaan jonkun blondin kanssa?"
Sanojeni takaa puuttui varmuus, jolla mun olisi pitänyt puhua. Se kirottu Harringtonin jätkä palasi mieleeni ja vaikka yritin, sen vino hymy pysyi ravisteluista huolimatta silmissäni.
"En mä ole tehnyt mitään", varmistin vielä mumisten ja yritin olla vaikuttamatta liian syylliseltä. En mä ollut ihastunut kehenkään muuhun, kuin Thomakseen.

Enkä välttämättä siihenkään juuri nyt.

Mulle tuli naisen puhetyylistä heti mieleen joku nuorempi, oikeestaan paljon nuorempi, tyyppi, lapsi jopa, joka oli jääny kiinni jostain pahanteosta. Se ei osannu ihan sanoo just niitä oikeita sanoja ja siks kuulostanu täysin vakuuttavalta.

Thomas saatto olla todella idioottimainen kun kyse oli naisista. Ei siis naisia kohtaan (yleensä), vaan lähipiiriä. Kavereita. Thomakselle ei tehny pahaa feidaa kaveriporukkaa illan aikana jos toinen löys (muka) parempaa seuraa jostain naisesta vaan yheks illaks. Toisaalta, kaikki Thomaksen kaverit + minä oltiin totuttu siihen, ja tiedettiin illan aikana "kadottavamme" yks porukasta.

"Mä en haluu kuulostaa puolustelevalta ketään kohtaan tai mitään, mut ooks ihan varma et se flirttaili? Se on Thomas... Joo tiiän, se on player, ainakin ollut...", vetäsin henkee ja pysäytin Eelan lähemmäs Effiä ja Sarahia. "Nainen, kuule... Se jätkä vietti varmaan 36 tuntia putkeen siinä vaaleella sohvallaan mättäen jotain paskaruokaa tai jotain. Se ei oo ikinä tehny sitä aikasemmin. Ikinä." Katoin räpäyttämättä silmiäni kohti Sarahia.

Mä pysäytin Effin niille sijoilleen. Miten täydellisesti tasajaloin ja koko hevonen pysyi tasapainoisessa muodossa, korvaansa heilauttamatta. Sen kun tuomarit olisivat nähneet.

"No siinä vaiheessa, kun se heitti sen flirttailevan hymyn sen naisen suuntaan, mä en ollut ihan varma. Siinä vaiheessa, kun se katsoi sitä uudelleen tanssilattialla, kun se tanssi mun kanssani, mä en ollut ihan varma."

Purin alahuultani ja heilautin jalkani voimalla Effin selän ylitse. Mun jalat tömähti maata vasten kivuliaasti, mutta en edes irvistänyt.

"Edes siinä vaiheessa, kun ne jutteli monta minuuttia pöydässä, jossa mä olin juuri hetkeä aikaisemmin istunut, mä en ollut ihan varma. Mutta sitten, kun Thomas, sun rakas veljesi, osti sille blondille juoman ja suuteli sitä siinä baaritiskillä, mä olin ihan vitun varma!"

Mä hengitin katkonaisesti ja mun sydän hakkasi niin kovaa, että se meinasi räjähtää mun rinnastani ulos. Effi mulkoili mua ja se oli ainoa ankkurini rauhallisuuteen. Ilman tammaa mä olisin menettänyt itsehillintäni lopullisesti. Nyt tuijotin Jonathania silmiin niin paljon tulta silmissäni, että sen miehen olisi pitänyt syttyä liekkeihin katseeni alla.

Mä vihasin joutua kahen ihmisen suhdesotkun keskelle. Harvoin niin onneks kävi, mut tässä sitä pitkästä aikaa oltiin.

Thomas oli ollut just niin kusipää kun varattu jätkä voi olla. Arvatenkin. Mutta...?
"Onks Thomas myöntäny noi jutut? Mä en oikeesti puolustele sitä, mut sä ite sanoit, ettet oo puhunu sille kahteen viikkoon... Onks Thomas ees yrittäny selittää mitä tapahtu?"

Musta tuntu ihan kamalalta avaa suuni tällä tavalla just Sarahille. Kaikista niistä vähäsistä ystävistä ja kavereista mitä mulla oli, en halunnu kestään kääntää vihamiestä Jessen (ja Matildan) rinnalle soihdut kädessä.

Jonathan ei ainakaan auttanut omaa kantaansa asiasta. Mä pitelin enää ihan viimeisistä itsehillinnän rippeistäni kiinni ja hengitin, kuin olisi juuri juossut maratoonin.

"Mua..ei..kiinnosta!" syljin sanat suustani ja puristin käteni automaattisesti nyrkkiin. Thomas oli melkein särkenyt sydämeni ja mä en osannut käsitellä sitä kipua, jonka miehen teot olivat saaneet liikkeelle.

Kyyneleet nousivat silmiini ja käännyin ympäri niin nopeasti, kun pystyin Effi seurasi mua hämmentyneenä, kun hain sen viltin maneesin katsomon reunalta ja marssin ulos maneesista. Tamma ei yrittänyt vikuroida sekuntiakaan, ehkä sekin tajusi, ettei sen ihmisellä ollut nyt kaikki ihan kunnossa.
Maneesin ovi pamahti perässämme kovaa kiinni ja ääni säikäytti jopa mut. Jatkoin matkaani tammatalliin ja heilautin Effin karsinaansa, riisuen siltä varusteet ennätysnopeasti.

Sen jälkeen mä sulkeuduin varustehuoneeseen tärisevine käsineni ja toivoin, ettei kukaan eksyisi huoneeseen juuri nyt.

Vooooooooooooooooooooooooooooooooi paska.

Samalla sekunnilla, kun maneesin ovi oli läsähtäny kiinni, laskeuduin ite Eelan selästä ja yritin pitää tasapainoni. Kipeän takamuksen takia kävelin kuin vanha pappa paskat housussa ja Eelakin mulkas mua sillä "Mitä vittua sä nyt teit" -ilmeellään.

Vein Eelan suoraan tamman omaan karsinaan ja riisuin sen satulan, suitset sekä suojat.
"Be right back, pitää sut vielä harjata. Muute äitees antaa turpaan." Suljin karsinan oven perässäni ja katsahdin vielä nopeasti ruunikkoa. Etten mä nyt vaa unohtais mitään...?

Varusteiden kanssa astelin satulahuoneeseen ja sieltä löysin Sarahin.
"Shit... ", kuiskasin. Ainakin mä uskoin sen olleen kuiskaus... Asetin Eelan tavarat paikoilleen ja käännyin Sarahin puoleen.
"Sori... Mä en tosiaan halunnu satuttaa sua...", sanoin rauhallisesti.

Säikähdin melkein kuollakseni varustehuoneen oven avautuessa. Jonathanin hiljainen kirosana tunkeutui korviini ja mä yritin keräillä itsetuntoani jostain lattiantasolta.

"Kyllä mä sen tiedän", sanoin hyvin epävakaalla äänellä. Mä en ollut puhunut tapahtuneesta kenenkään kanssa.
Voi paska.
Olinhan mä keskustellut Antonin kanssa. Räkäkännissä ja alusvaatteissani, jonka jälkeen olin nukkunut sen kanssa samassa sängyssä.

"Mä en taida olla kamalan hyvä ihminen itsekään", sanoin vahingossa ääneen ja nostin katseeni Jonathanin silmiin. Pystyisinköhän mä kertomaan sille?

Mun teki mieli nauraa. Ei Sarahille, vaan sille miten totta sen sanat oli yleisellä tasolla.
"Join the club...", uskalsin siivittää sanoja pienen pienen pienen ja pikkuruisen hymyn kanssa. "Mut ei se yhtään sen helpompaa oo vaikka eläis erakkona jossain Utsjoella kasvattaen marsuja." Don't ask... Just..., don't...

Istahdin naisen viereen satulahuoneen lattialle ja (toista kertaa) toivoin ovessa olevan edes hakalukko. Mutta EEEI. Ei sellasia. Mä yritin luoda Sarahiin mahollisimman neutraalin, mut lempeen katseen. Mä en halunnu saaha toiselle epämukavaa oloo vaan olemalla siinä.
"Haluuks sä... Puhuu siitä tai jotain... Sori oon huono näis..."

Hymähdin Jonathanin sanoille. Vai että marsuja.

"En mä tiedä miten fiksua mun olisi jutella juuri sun kanssa asioista. Enkä mä edes tiedä onko niissä mitään puhumistakaan edes", aloitin ja huokaisin syvään, painaen pääni selkäni takana olevan kaapin ovea vasten.

"Mä en halua, että sä joudut hankalaan välikäteen, vaikka mitään ei ole tapahtunutkaan."
Hieroin ohimoitani sormillani.
"Mä en oo suudellut ketään, älä huoli", tuhahdin vähän ja yritin virittää jotain hymyn tapaista kasvoilleni.

Hymähdin.
"Must tuntuu et mä oon jo hankalassa välikädessä." Tuuppasin varoen naista nyrkillä olkapäähän. Toivottavasti en sais ite samanlaista tuhat kertaa kovempaa ja keskelle lärviä.

"Enkä mä oo ees kuvitellu et olisi tehny mitää nii typerää ku Thomas. Mut se ei yhtään vähennä ton lauseen pahaenteisyyttä", sanoin varoen kulmieni alta. Toivottavasti en nyt tökkinyt nukkuvaa karhua liian terävällä kepillä. Tai liian kovaa.

Jonathan oli tietenkin oikeassa. Mä tuijotin sitä silmiin pitkään ja mietin mikä helvetti siitä lähtisi irti, jos kertoisin sille.
Tiesinkö mä itsekään mistä puhuisin?

"No, mä nukuin toisen miehen kanssa samassa sängyssä. Mä olin kännissä ja mitään ei tapahtunut, mutta kuulostaahan se aika pahalta. Anton löysi mut hortoilemasta ulkoa ja vei mut kotiinsa odottamaan taksia, mutta antoi sittenkin jäädä sen luokse yöksi. Me ihan vaan nukuttiin, mutta ei se silti kuulu varatun naisen tapoihin."

"Ja saatoin mä heilua sen edessä alusvaatteisillani, en ihan muista."

Tällä kertaa mä en voinut estää naurunpurskahdusta. Pahoittelut siitä.

Keräsin itteni kasaan, vedin huvittuneena henkee ja kohdistin katseeni Sarahiin.
"Honey, tolleen mun ensimmäinen kunnonkunnon suhde kaatu. Otin yhen likan yöks, huom molemmat selvinpäin, mun kämpille ku sil jäi avaimet matkasta." Mä en sano, että oli ihan kaikista fiksuin vaihtoehto ottaa se likka mun viereen, mut valitettavasti yksiössä ei oikein ollu vaihtoehtoja.

"Mitään ei tapahtunu, mut se oli aikalailla lopun alkua tai jotain silloselle suhteelle. Jos Thomas kilahtaa tosta, kun puhut sen kanssa, mätkäse sitä munki puolesta." Mä yritin hymyillä rohkaisevasti ja laskin käteni naisen olalle.
"Thomas ainaki haluu olla sun kans. Sen näkee sokeeki... Sitä ei tollanen varmasti tuu haittaa..."