Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Dinon päiväkirja

Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 13.03.19 13:43

springcircus - Dinon päiväkirja SpokpaaDIAPHANOUS
Dino, Spok, Spookkis

🐼 saksalainen ratsuponi, tamma
🐼 11-vuotias, nokivoikko
🐼 taidot: heA, 100cm
🐼 sivut, asuu pihatossa
Tarinat ennen Purtsilaa:
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 15.03.19 21:54

15.3.2019
matka jälleen maailmanääriin
Nostin viimeisen Ikean kassin vanhan Fordini perään, jonka jälkeen pamautin peräluukun erittäin äänekkäästi kiinni. Onneksi ketään ei ratsastanut kentällä juuri nyt. Kello oli sen verran, ettei Mallaspurossa ollut vielä tuntilaisia. Siihen ei menisi kuitenkaan kuin korkeintaan pari tuntia ja siihen mennessä mä toivottavasti olisin jo poissa. En oikeastaan voinu kuvitella olisin jälleen tässä tilanteessa. Muuttotouhuissa jo toisen kerran puolen vuoden sisään. Hitsit.

Oikeastaan se oli kaikki lähtöisin musta. Me oltiin Danielin kanssa alkujaan kirjoitettu ainoastaan puolen vuoden harjoittelijasopimus. Daniel oli tullut sitten viikkoa ennen sopimuksen päättymistä mun puheille siitä, haluaisinko jatkaa sopimusta. Jostain syystä mä ilmoitin, että en. Ei sekään päätös ihan yhdessä yössä tullut tehtyä.

Mä olin sit keskustellut asiasta myös Innan kanssa töiden ohessa. Olin lähinnä kysynyt vinkkejä tallipaikoista Murronmaan seudulla. Siellä oli ainakin hyvät valmentautumismahdollisuudet, ei ehkä tarvitsisi juosta estevalmennuksissa kovinkaan kaukana. Inna oli sitten puhunut poikaystävänsä porukoiden tallista. Se oli pieni talli Kallassa, ei maneesia. Mä tokaisin vain, etten mä tarvinnut maneesia. Mua ei oltu tehty sokerista, vaikka Dino ei ehkä ihan olisi yhtä mieltä asiasta.

Hetken mä jo ajattelin lähteä kyselemään muualta, mutta sit Inna tuli jälleen juttusille töissä. Kaajapuroilla olisi vapaa pihattopaikka. Sinne oli tuotu pihaan kuulemma siirtotalli, joten pihatosta muutti hevosia talliin sisälle. Kysyin hintaa, joka oli jopa naurettavan halpa mun mielestä. Mallaspurossa mä olin saanut työsuhdealennusta karsinapaikasta, mutta se oli silti enemmän kuin Innan sanoma hinta.

Soitin ite Tiina Kaajapurolle, jonka numeron Inna oli antanut. Puhunut naisen kanssa pihattopaikasta. Mulla ois ratsuponi, joka pärjäisi aivan varmasti loimen kanssa pihatossa. Dino ei ollut mikään paleleva puoliverinen, vaikka ei se mikään shettis ollutkaan. Sillä ois kuulemma pari ruunaa kaverina, se sopi paremmin kuin tammat.

Yksi asia mua vielä huoletti. Mun oma asuntotilanne. Mä en ollut vielä löytänyt asuntoa Kallasta tai Murronmaalta tai Orijoelta. Olin kuitenkin jo irtisanonut nykyisen asuntoni, josta jouduin pulittamaan yhden ylimääräisen vuokran, koska vuosi ei ollut vielä lähelläkään täynnä. Söisin sen takia pyhää henkeä muutaman kuukauden. Töitäkään mulla ei vielä ollut, mutta onneksi mä keskustelin asian lävitse mun vanhempien kanssa. Ne sano asioiden järjestyvän ja lupas auttaa maksuissa niin paljon kuin vain kykenivät, kunnes olisin löytänyt työpaikan.

Kaikki siis varmasti muuttuisivat paremmaksi.

Kävin hakemassa yhden hevosen trailerini auton perään jostain tallialueen nurkalta, missä sitä säilytin. Varmistin, että siellä oli heinäverkollinen heinää. Sinkkuboksi oli toiminut puolen vuoden aikana hyvin. Sillä sai kuskattua Dinon valmennuksiin ja kisoihin itse. Eikä Dino ees vaatinut kaveria matkustamiseen. Mikäli me mentiin kisoihin useamman kanssa samasta paikasta, me ei tietenkään käytetty mun ikivanhaa traileria, vaan jonkun toisen.

”No, niin Spookkis, aika mennä”, tokaisin tammalleni sen karsinalla.
Mä en voinu uskoa korviani, kun kutsuin Dinoa ensimmäisen kerran Spokiksi. Tiesin sen entisen omistajan (äitini ystävän) tyttären kutsuneen sitä Spokiksi. Joka oli hieman absurdia mun mielestä. Eihän se nimi sopinut nytkin korviaan luimivalle tammalle mitenkään? Mä olin itse pitäytynyt pitkään lempinimessä Dino, jota käytin siis yhä virallisesti. En myöntäisi koskaan kellekään, että kutsuin sitä vain sekunti sitten nimellä Spookkis.

Dinolla oli jälleen tammapäivä. Se varmasti aavisti, että aikoisin viedä siltä viihtyisän karsinan ja työntää sen poikien kanssa pihattoon. Ennen kuin talutin sen ulos, laitoin sille kuljetussuojat jalkoihin. Dino oli jo tottunut matkustaja, joten sitä ei tarvinnut koskaan kuin taluttaa traileriin. Nytkin se astui nyrpeästä olemuksesta huolimatta koppiin mukisematta ja pysyi yrittämättä edes peruuttaa sinä aikana, kun siirryin sivuovesta laittamaan takapuomin paikalleen ja nostamaan rampin ylös.

Matka Kallaan Vänrikinmäeltä kesti yli kaksi tuntia. Mä ajoin rauhallisesti huonohkon kelin takia. En ollut vielä kovin varma kuski ylipäätänsä, enkä varsinkaan kopin kanssa.

Kello ei silti ollut vielä paljoa, kun saavuin Kaajapurojen pihaan. Se oli juuri sellainen kuin kuvittelin. Ei yhtään hulppea, vaan kotoisa. Juuri sellainen mistä pidin. Toi mieleen omalla tavallaan Shelyesin kodikkuuden Norjassa. Parkkeerasin autoni mielivaltaisesti pihalle ja nousin ylös autosta. Mistähän löytäisin jonkun? Hevosia oli kyllä pihalla tarhoissaan.

Kävin nopeasti katsomassa tallissa. Ei ketään. Ei edes Innan mainitsemassa siirtotallissa. Olisikohan ketään sisällä talossa? Uskaltaisiko sinne mennä? Kävisin pimputtamassa ovikelloa, jonka jälkeen mun olisi pakko ottaa Dino jo pois trailerista.

Pingo. Oven avasi naishenkilö, joka esittäytyi Tiina Kaajapuroksi.
”Hei, tervetuloa”, nainen tervehti mua hymyillen.
”Kiitos, mihin mä ton ponin tungen?” kysyin heti.
”Mennääs kattoon”, Tiina hymyili ja johdatti mut talliin. ”Voit laittaa sen tossa kuntoon ja viedä sen sitten pihattoon.”
”Selvä.”

Kun Dino oli lainakarsinassa, riisuin siltä kuljetussuojat ja seurasin sitten vielä Tiina Kaajapuroa. Se pyöritti mua nopeasti tallialueella. Näytti pihaton ja miten sen sähkö toimi. Se vaikutti mukavalta pihatolta. Dino pääsisi sisään helposti halutessaan. Sitten Tiina näytti mulle mihin saisin laittaa tavarat.

”Okei, hei, kiitti”, kiitin naista.
”Ei mitään. Toivottavasti viihdytte.”
”Ehdottomasti”, hymyilin. ”Onko täällä missä hei vessa? Mulla on aivan kauhea pissahätä”, nauroin.

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 01.06.19 15:22

19.5.2019
mitä kettujumalat suo
En ollut nähnyt Kaajapuroilla niin paljon väkeä koskaan. Yleensä tulin sinne sillain, ettei siellä ollut kovin montaa ihmistä. Nyt sitä oli ruuhkaksi asti, mutta onneksi pysyttelimme Dinon kanssa pihalla. Paistoihan siellä aurinko paahtavasti. Mua jännitti tänään monesta syystä. Eilinen 80cm juniorimestaruusluokka oli mennyt täysin penkin alle. Kaksi pudotusta perusradalla, eikä yhteistyö ollut toiminut yhtään. Ensin mä kyllä luulin vain yhden puomin pudonneen. Noh, ei siinä kohtaa yksi puomi tehnyt mitään.

Toinen syy jännitykselle oli ehdottomasti tänään starttava helppo A. Se oli täysin kaukana meidän tasosta. Tai siis mun tasosta. Silti mä olin ilmoittanut meidät siihen. Dino oli kisannut kyllä sillä tasolla jo paljon, joten ehkä me pärjättäisiin. Olihan mun poni myös kerrankin iloisella fiiliksellä ja sen korvat jopa olivat täysin pystyssä. Se katseli traileriin lastattavaa hevosta. Jotkut veivät hevosensa Auburniin trailerilla, mutta mä olin päättänyt kävellä sinne.

Olisin ehkä voinut saada liftattuakin kyydin, mutta oli niin hieno päivä, etten voinut vastustaa kävelemistä. Mä letitin Dinon vaalean harjan. Jostain nystyrästä tuli vähän paksumpi kuin toisesta. En mä vaan osannut niitä niin siististi letittää kuin jotkut. Ehkä kukaan ei huomaisi?

Mä nousin tallipihassa kisavarusteissani mustaan satulaan ja päästin Dinon pitkin ohjin käynnissä etenemään. En usein käyttänyt Auburnin tarjoamia maneesivuoroja, ihan vain koska me pärjättiin Kaajapurojen hieman rupuisellakin kentällä. Kesän myötä oli kiva treenailla myös maastossa. Olin mä kuitenkin oppinut reitin Auburniin hyvin.

Hulppean kartanon mailla oli täystohina menossa. Parkkipaikka oli täynnä hevosrekkoja ja trailereita. Hevosia kulki taluttajiensa kanssa ympäri maita, osa jo täysissä varusteissa, osa ei niinkään. Mun piti hoitaa vielä ilmoittautuminen ja mun onneksi mä löysin jonkun pitämään Dinoa sen ajan. Tänään meidän kisanumero oli 057, startti sijalla seitsemän.

Mä taluttelin maasta Dinoa pihamaalla, löysäsin reiällä sen vyötä ja nostin jalustimetkin ylös. Katselimme juoniorimestaruusluokan kilpailijoita. Olisi pitänyt osallistua siihen. Helppo A olisi varmasti turhan vaativa. Kettu vie, että nyt jännitti. Me ei oltu Dinon kanssa pärjätty kertaakaan koulussa. Aina aivan surkeaa säheltämistä ja tasona oli kuitenkin KN Special.

Oli verkan aika. Mä palasin satulaan ja siirryin verryttelyalueelle muiden ratsujen kanssa. Ravattiin, laukattiin, väistätettiin. Dino tuntui pehmeältä, se otti mun avut hyvin vastaan. Ei se tuntunut tältä eilen, mutta olihan se tamma. Sen päivien mielialat vaihtelivat. Ajatus ehkä hieman huvitti mua, jonka ansiosta myös jännitys pieneni.

Viimein meidät kuulutettiin. Iso, suuri ja vaalea puoliverinen ratsasti pois aitojen välistä samaan aikaan, kun me tultiin niiden sisäpuolelle. Tein ravissa ja laukassa jotain ennen kuin kuulin vihellyksen. Sit me tultiin alkutervehdykseen. Ei kovin nätti tervehdys, mutta kaikki muu olikin sitten nättiä. Me tehtiin hyvä suoritus ja hymyilytti lopputervehdyksen jälkeen. Taputin Dinoa hymyillen.

Me oltiin 72,450 % ensimmäisellä sijalla aivan luokan viimeiseen ratsastajaan asti. Hetken mä olin jo varma luokan voitosta. Olihan nuo prosentit ihan tajuttomat! Kuka tuollaiset pystyi peittoamaan? Noh, ilmeisesti Anmari Franssi Apricotinsa kanssa. Tuttu nainen Kivitallista. Vanha työkaveri. Siinä me oltiin Anmarin kanssa jonkun kolmannen kanssa palkintojenjaossa. Dino sai suitsiinsa sinisen ruusukkeen sinivalkoisen sijaan. Mua ei harmittanut. Se oli parempi kuin mitä koskaan ennen kouluratsastus oli meille suonut.

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 15.09.19 21:58

15.9.2019
hiljainen sadepäivä
Hiljaista. Sitä tosiaan se oli, kun asui yksin eikä enää kämppiksen kanssa. Olin jo kesän aikana tottunut juttelutuokioihin aamulla kahvin kanssa. Se oli ihan kuin Norjassa asuessa. Mutta niin vain Aliisa Hurun kämppis oli palannut Saksasta ja mut potkittiin pihalle. Kiltisti mä lähdin ja löysin myös kivan kaksion aika läheltä Pitkän miehen kujaa. Kaksio tuntui luksukselta sen jälkeen, kun oli monta vuotta asunut yhdessä huoneessa tai yksiössä.

Toisinaan en huomannut hiljaisuutta. Mulla soi radio taukoamatta olohuoneen puolella ja nytkin kiirehdin viemään kahvimukini tiskialtaaseen. Tarkemmin sen viereen, koska altaaseen oli kertynyt jo kolmen päivän tiskit. Hyh.

Olin niin pahasti jäänyt koukkuun katsomaan eilistä Love Island jaksoa, että en muistanut katsoa kelloa. Mulla ei olisi kauheasti aikaa tänään Dinolle, koska olin luvannut tehdä Pionissa vähän ekstraa vuorooni. Työkaveri, jonka oli tarkoitus tehdä koko sunnuntai-ilta, oli sairastunut. Mä tarvitsin rahaa. Sunnuntai tuplapalkka oli aina jees. Siksi suostuin.

Kiskoin nopsaan eteisessä kumisaappaat jalkaan ja mustan sadetakin niskaan. Siellä oli uhattu sadetta, joten piti ehdottomasti varustautua. Mä kuljin kaikkialle pyörällä, vaikka mulla oli myös auto. Sen bensa vain maksoi niin hulppeasti, että pidin sitä mieluummin seisonnassa ja otin ajoon aina tarpeen mukaan. Pyörä oli ehdottomasti halvempi kulkuneuvo!

Polkaisin kohti Kaajapuron tallia. Sinne ei ollut kovin pitkä matka ja onneksi ei alkanut satamaan ennen kuin pääsin tallille. Jätin Joponi nojaamaan tallin seinustaa vasten ja suuntasin heti pihatolle. Olin jo aikaa sitten huomannut, ettei se voikko issikka enää ollut pihatossa tai ylipäätänsä koko tallissa. En ihmetellyt asiaa sen enempää. Ihmisiä meni ja tuli aina, kun oli hevosharrastuksesta kyse. Sitä ihmettelin, missä mun ponini oli?

Pihaton tarhassa norkoili ainoastaan Innan Kisse.
”Dino”, huhuilin toiveikkaana.
Ei se ollut onneksi mihinkään karannut, vaan löytyi pihaton sisältä loimiin käärittynä. Tietenkin se norkoili sisällä, kun olisi voinut olla pihalla. Tartuin Dinoa riimusta ja raahasin sen portille. Kisse oli myös yrittämässä pois. Raukka ei olisi halunnut jäädä yksin ja annoinkin sille säälivän katseen.

Talutin Dinon talliin, jossa oli yllättäen enemmänkin porukkaa. Eniten kyllä yllätyin Avasta, joka harjasi Seppoaan. Tietenkin siksi Seppoa ei näkynyt pihatossa. Fanittikohan Ava muuten Sannia? Ensin sillä oli ollut siniset hiukset ja nyt täysin samanlaiset räikeät punaiset. Teini oli kyllä unohtanut välistä ne vihreät.

”Huomenta, Ava”, tervehdin ja sain arvioivan mulkaisun.
”Huomenta.”
Siinä se. Multihuipentuman pitkä keskustelu, jota en myöskään ollut kovin innokas jatkamaan. Mulla oli kiire, joten harjasin Dinon nopeasti ja varustin vielä nopeammin. Me mentiin kentälle, jossa oli myös Verneri – en puhahtanut tervehdystä enempää – ja myös Ava. Aika piukkaa kolmelle ratsukolle niin pienellä kentällä.

Sateen uhan takia en kuitenkaan aikonut lähteä tänään maastoon, vaikka henki menisi. Minut oli ehdottomasti tehty sokerista. Kapusin satulaan ja kävelin muita väistellen hetken aikaa. Ihan hyvin me silti sovittiin kentälle loppupeleissä. Ravasin, laukkasin, ravasin lisää ja pistin Dinon tehokkaalle neljänkymmenen minuutin treenille. Taputin sitä kaulalle, kun siirsin käyntiin. Seuraavalla Auburnin maneesivuorolla me voitaisiin kyllä hypätä. Maneesissa hyppääminen oli kuitenkin paljon mukavampaa.

Lähdin kentältä ennen Avaa ja Seppoa. Hoidin Dinon pois ripeästi ja vein sen takaisin pihattoon. Kisse otti tamman iloisesti vastaan, mutta sai vastakaikuna vain hapanta naamaa. Niin sitä piti Dino!

Mä pistin polkupyörään ripeää vauhtia. Mulla oli enää vain puolitoista tuntia ennen työvuoron alkua ja pitäisi keritä vielä suihkuun. Pionin kahvilan asiakkaat tuskin arvostivat tallinhajuista myyjää. Matkalla alkoi sataa vettä ja jotenkin siitä mulle tuli mieleen, että pitäisi mennä joku päivä kahville Aliisan luokse. Ehkä jo huomenna, ellei entinen kesäkämppis ollut töissä. Katsotaan.

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 06.10.19 21:16

5.10.2019
Ruunaankosken kisat
Että mua harmitti. Alkurata oli lähtenyt niin hyvin ja me oltiin melkein tekemässä puhdas metrin rata. Se oli toinen meidän sellainen. Ensimmäinen me oltiin ratsastettu myös Ruunaankoskella kaksi viikkoa sitten. Silloin mua pelotti enemmän kuin tänään, koska ne oli mun ensimmäiset kilpailut, jossa kisasin metriä. Dino veti hienosti. Sille metri oli aivan helppoa ja uskoin siltä löytyvän mahiksia myös suurempiin luokkiin. No, kuitenkin silloin me oltiin ensimmäisiä, jotka ei sijoittunut ja täysin puhdas rata.

Siksi mua ei pelottanut tänään startata meidän toista metristä. Aikaisemmin me oltiin ratsastettu jo 80cm luokka, puhtaasti, mutta liian hitaasti sijoittuaksemme. Nyt olin varma myös puhtaasta radasta, koska me päästiin uusintaan ja Dino tuntui hyvältä. Ei mua olisi haitannut pudottaa puomiakaan, mutta se mua haittas, että mä tipuin.

Lähestyminen tiukan mutkan jälkeen meni plörinäksi. En saanut Dinoa mitenkään esteelle oikein, joten se iski liinat kiinni. Mä myöntäydyin Dinon menosuuntaan, mutta sitten se päättikin lähteä aivan vastakkaiseen. Kolautin kipeästi tippuessa kyynärpääni esteen puomiin, kun mätkähdin hiekkaan. Kättäni pidellen nousin ylös. Ratahenkilökunta oli napannut Dinon kiinni. Se tuskin oli edes yrittänyt pakoon.

"Sun kantsii käydä terveydenhoitajalle", nainen sanoi, kun tartuin Dinon suitsista.
"Joo, selvä."
Talutin Dinon pois maneesista, jossa kisat järjestettiin ja vein sen talliin. Olin ottanut sieltä sille karsinan, olisihan meillä huomennakin yksi startti, jota mun ei toivottavasti tarvitsisi perua. Kyynärpäätä kivisti yhä, kun pyöräytin Dinon karsinaan ja riisuin sen satulasta ja suojista. Se olisi tarvinnut loppuhölkät, mutta pärjätköön kävelyllä.

Mulla ei ollut aikomusta käydä terveydenhoitajalla. Menisin maanantaina, jos käteni olisi vielä kipeä. Sen sijaan vaihdoin vain kisatakin tilalle kevyttoppatakin ja vedin harmaan pipon päähän. Syksy oli täällä rytinällä. Dino sai villaloimen päälle ennen kuin lähdimme kävelemään.

Vitsit mua harmitti yhä tippuminen. Ei pelkästään sen takia, että ainoat valkoiset ratsastushousuni olivat jalassani ja joutuisin huomenna starttaamaan likaisilla. Olin aivan varma, että olisimme saaneet puhtaan radan uusinnastakin ja ajan riittävän sijoille. Huvittavaa miten mua olikin kisakärpänen puraissut. Vielä pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan kilpailevani näin usein ja tälläkin tasolla, millä me nyt olimme.

"Huomenna me voitetaan", rohkaisin enemmän itseäni kuin Dinoa.
Dino ei tarvinnut rohkaisua. Se oli itsevarma (ja ennen kaikkea itsetietoinen) tamma.

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 07.01.20 23:00

7.1.2020
hyppy uuteen vuosikymmeneen
Hanne katsoi mieli pysähtyneenä kultaista poniaan, joka nuokkui rauhoituksen takia eläinklinikan karsinassa. Ilkeän tuntuinen pala mahassa ei ollut kadonnut sen jälkeen, kun hän oli kaksi päivää sitten kohdannut hevosenomistajan kamalimman painajaisen. Ja se oli ehdottomasti ontuva hevonen. Verneri Kaajapuro oli todennut saman kuin Hanne. Dinon vasen etujalka oli turvoksissa ja tulikuuma. Soitto eläinlääkärille toi ajan klinikalle, siihen asti karsinalevon ja jalan aktiivisen kylmäyksen. Turvotus ei ollut laskenut, eikä ontuminen, mutta ensi näkemältä eläinlääkäri ei ollut antanut huonoa ennustetta.

Mitä tein väärin? Hanne mietti itsekseen. Olisiko hän voinut mitenkään vaikuttaa tähän tilanteeseen ennalta? Vaihtaa tallia niin, että Dinon ei tarvinnut olla päivittäin mutaisessa pihatossa? Tai-
"Mulla on tulokset", eläinlääkäri ilmestyi saapuessaan paikalle. "Tule mun toimistoon, niin näytän mikä siellä mättää."
Yhden surullisen katseen jälkeen Hanne nyökkäsi ja seurasi naislääkäriä.

Työhuoneen tietokoneen näytöllä näkyi kuva Dinon etujalasta ja Hanne tiesi heti, ettei siellä ollut mitään kivaa. Myöskään eläinlääkäri itse ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä löydökseen. Hanne valmistautui pahimpaan.

"Tuossa", eläinlääkäri pyöräytti aluetta. "Tulehdusperäinen nivelrikko."
"Mitä se meinaa? Olisinko voinut tehdä jotain toisin?"
"Ei kannata murehtia siitä. Niveltulehdukset voivat olla huomaamattomia, ne voivat olla bakteeriperäisiä tai tulla liiasta rasituksesta."
"Meillä on ollut aktiivinen kisakausi", Hanne kertoi hätääntyneenä. "Ja valmennus. Dino asuu pihatossa, voiko sieltä olla joku bakteeri?"

Eläinlääkäri selitti Hannelle juurta jaksaen mahdolliset tavat, miten poni olisi voinut tulehduksen saada. Hanne yritti kuunnella, mutta lopulta häneltä taisi mennä suurin osa ohi.
"Mitä me teemme nyt?" hän kysyi hetken mietittyään.
"Tilanne on se, että nyt paras hoito on lepo ja kävelyliikutus. Jalkaa pitää kylmätä säännöllisesti. Pihatto on sille hyvä, kunhan se ei riehu siellä."
"Siitä ei ole murhetta", Hanne naurahti ja mietti miten Dino vaikutti apaattisimmalta koko laumasta.
"Hyvä."
"Kauanko tätä pitää jatkaa? Pääsemmekö pian takaisin treenikuvioihin?"
"Tässä kohtaa joudun antamaan sinulle huonoja uutisia."
"Ai", Hanne pihahti äänensä menettäneenä. "Millaisia?"

Jälleen eläinlääkäri osoitti jotain kohtaa Dinon jalkakuvassa.
"Nivelrikon myötä se ei kestä enää esteponin uraa. Kunnon parantelun jälkeen sen jalka saattaa kestää kouluratsastuksen, mutta esteille hyppyjen aiheuttavan tärähdyksen takia sitä en suosittele."
"Olisiko sitten.." kyyneleet kihosivat Hannen silmiin. "..parempi pistää se pois?"
"Asia on täysin sun päätettävissä, mutta en näe sille tällä hetkellä akuuttia tarvetta. Varaan teille kontrollikäynnin kuukauden päähän, jolloin kuvaamme jalan uudelleen. Mikäli tilanne ei ole siihen mennessä parantunut, niin joudumme ottamaan pöydälle myös eutanasian."

Hanne nyökkäsi ja pyyhkäisi silmäkulmasta karanneen kyyneleen mustan villapaidan hihaan, joka oli täynnä vaaleita hevosenkarvoja. Päivän uutiset eivät todellakaan olleet sitä mitä Hanne oli toivonut. Edes levon ja kuntouksen jälkeen, hän ei voisi enää kilpailla ponillaan. Siinä meni kymmenvuotias huippuponi, joka olisi voinut nostaa vielä reilusti omaa tasoaan. Jonain muuna vuonna Hannea ei olisi haitannut, että nyt hänen pitäisi vain jatkossa tyytyä maastossa kävelyyn tai kentällä humputteluun. Häntä oli kuitenkin pahasti purrut kisakärpänen, eikä hän voinut mitään sille ajatukselle, ettei voisi nyt kisata tai edes hypätä.

Nyt hänen täytyisi ryhdistäytyä! Tässä tilanteessa piti ajatella seteleitä ruoaksi syövää ratsuponia, jolle koitti rennot ajat. Mitenkähän niin aktiivinen poni tottuisi uuteen elämänmuutokseen?

He joutuivat odottamaan klinikalla siihen asti, että Dino oli tarpeeksi hereillä matkustusta varten. Odotellessa eläinlääkäri määräsi Dinon myös uudelle ruokavaliolle, joka sopi erityisesti juuri nivelvaivoihin.
"Susta on tullut vanha, kun kärsit niveljutuista", Hanne vitsaili vielä ihan puolinukuksissa olevalle ponille. "Ehkä mun pitäisi kutsua sua mummoks."

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 20.01.20 18:59

20.1.2020
onko kukaan kertonut Paakkasen huonoista ideoista
Dino seisoi ihan kiltisti paikallaan, kun suihkutin sen jalkaa kylmällä vedellä. Inna oli avualiaasti suostunut pitämään ponista kiinni, jotta kylmäys onnistuisi hyvin. Vilkuilin kyykkyasennostani brunettea, joka leperteli ponilleni hymyillen. En ihan vakuuttunut siitä, että Dino olisi mielissään huomiostaan.

”Ikäviä tämmöset”, Inna harmitteli yhtäkkiä.
”Joo, niin on”, vastasin.
”Eläinlääkärikö ei antanut mitään toivoa hyppyponiksi palaamiselle?”
”Noup..”
”No.. ainahan voi vaihtaa lajia. Ei kouluratsastus ole niin kauheaa”, Inna tokaisi olkiaan kohauttaen.
”Ei niin”, myönsin.

En mä edes ollut mitenkään ”esteratsastaja” ennen Dinon omistamista. Ennen omaa ponia minä olin tykännyt ihan kaikesta. Sileästä, esteistä, maastoilusta, kaikki kävi. Sitä paitsi eihän sitä todellisuudessa edes hypätty kunnolla kuin ehkä kerran viikossa. Muuten olin tehnyt Dinonkin kanssa paljon sileää, puomeja ja maastoilua.

”Sulla ei siis ole tällä hetkellä mitään ratsastettavaa?”
Kohotin katseeni uudelleen Innaan. Mitä se meinasi? Tarjota minulle jotain hevosta? Kisseä, joka oli jo Purtseilla? Banskua, joka oli kouluhevonen? Tuskin ainakaan sitä ruunikkoa oria, sen taisi omistaa Amanda Sokka. Mitä muita hevosia Innalla oli? Sillähän oli kuitenkin talli Orijoella.

”Ei”, vastasin epäröiden. ”Kuinka niin?”
”Mietin vain.” Inna kohautti jälleen olkiaan. ”Tai siis.. Mun luona asuu yksityisenä yksi puokki, Trina. Ehkä olet nähnyt sen Jusun kanssa kisoissa.”
”En kyllä ole ihan niin hyvin laittanut mieleen”, pohdin, kun en keksinyt mistä hevosesta on kyse. ”Mitä siitä? Ethän sä sitä omista?”
”En, en! Vaan Marja, mutta se on joutunut tekemään nykyisin todella paljon työmatkoja”, Inna kertoi ja huomasin naisen pyöräyttävän silmiä. ”Olen auttanut sitä Trinan kanssa, mutta mä lähden Kauhajoelle kuun vaihteessa. Voisin vaikka antaa sun tietos eteenpäin, jos kaipaat hevosta. Tuskin Marja siitä veloittaa mitään tai paljoa.”
”Aijaa, no anna vain”, myönnyin. ”En mä kyllä kauheasti ole hevosia ratsastanut..”

Inna naurahti ja taputti Dinoa kaulalle. ”Kultaiset ponivuodet.”
”Nepä ne. Noin, eiköhän se ole jo hyvä.”
Suoristauduin kyykkyasennosta ja kävin sulkemassa vesihanan. Kylmäys oli tarvinnut tehdä pihalla, joten sormeni olivat aivan jäässä.
”Oliko Dino koskaan varsonut ennen?” Inna tiedusteli ihan yllättäen.
”Öö.. on. Yhden.”
”Siitä tulisi varmasti ihan hyvä emäkin”, Inna kertoi. ”Jos siitä ei vaikka muuhun olisi.”

Sitä en ollut ennen ajatellut. Varmaankaan siksi, ettei minulla ollut aikomustakaan varsottaa koskaan Dinoa. Sen piti kisata vielä pitkään. Meidän piti kisata vielä pitkään. Eikä minulla ollut mitään kokemusta varsoista tai halua ryhtyä sellaisen kasvattajaksi. Minun tietotaitoni ei riittänyt edes hevosen kouluttamiseen.

”Niin ehkäpä..”

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 11.02.20 23:03

11.2.2020
ajatusten loukussa
”Siitä tulisi varmasti ihan hyvä emäkin”, Inna kertoi. ”Jos siitä ei vaikka muuhun olisi.”
Niin Inna oli sanonut ja niin mä olin tiedustellut seuraavassa kontrollissa eläinlääkäriltä. Rasittaisiko varsa nivelrikkoista ponia liikaa? Vastaus oli minun korville tyystin epäselvä: ylimääräinen paino rasittaa hieman, mutta tuskin liikaa. Eli mitä? Oliko se vihreä valo? Vai punainen? Halusinko sen olevan mitään muuta kuin punainen? Hitto.

Dino käveli perässäni riimunnarun päässä. Kontrolli oli kaikkiaan mennyt ihan hyvin. Tilanne oli parempi – ei paras, joka tarkoittaisi ihme parantumista – joka meinasi pidempiä kävelytys matkoja, yhä jatkuvaa kylmäystä ja seuraavan askeleen miettimistä. Miksi mä edes mietin Dinon varsoittamista? Minun hevosmaailmaan ei kuuluneet paisuvat tammat, joista seurasi varsoja. Siihen ei ollut edes ennen Dinoa kuulunut kilparatsastus, vain humputtelu!

Lumi narahteli talvikenkieni alla ja kohotin harmaata kaulahuivia paremmin ylös. Aivojani alkoi särkeä pelkästä ajattelusta. Olin hiljalleen niin sekaisin kaikista vaihtoehdoista. Tai, no, kahdesta.
1) Anna Dinon elää pihatossa samaan malliin: kävelytys, kylmäys that’s it.
2) Odota seuraavaa kiimaa, astuta Dino, kasvata varsa.

Minun pitäisi ehdottomasti yrittää selvittää vielä tarkemmin mitä eläinlääkärin lausunto tarkoitti. Voisin keskustella jonkun kokeneen kasvattajan kanssa. Kuinka paljon riskejä tamman kantoaikaan liittyi? Entä varsomiseen? Sen jälkeiseen aikaan? KAIKKEEN! Ketä minun kannattaisi kuitenkin lähestyä? Inna ei tuntunut sopivimmalta. Naiselta tulisi vain yltiöpositiivisia kokemuksia ja rohkaisuja tehdä se. Verneriltä? Oliko sillä paljoa kokemusta? En tiennyt kuin pihatossa asuvan Kissen olevan miehen virallinen kasvatti. Sen oreja oli kyllä taidettu käyttää muualla. Keitä muita minulla oli vaihtoehtoina? Jusu? Pikihän oli kantavana! Saisiko Jusulta kattavaa tietoa?

”Ei me haluta mitään varsoja”, ilmoitin Dinolle ja taputin sitä loimitetulle kaulalle. ”Ei me sovita sellaiseen touhuun.”
Puhelimeni pirahti yhtäkkiä soimaan taskussani ja pysähdyin nähdäkseni paremmin soittajan. Tuntematon numero. Pitäisi varmasti liu’uttaa punaisen suuntaan.

”Rosten Hanne”, vastasin soittoon, koska ajattelin siellä voivan olla eläinlääkäri.
”Moi! Inna antoi sinun numeron, jotta voin kysellä kiinnostaisiko sinua Trinan liikuttaminen silloin tällöin? Teen hyvin paljon töitä toisilla paikkakunnilla, joten tarvitsisin liikutus apua.”
”Öö?”
”Niin siis, olen Marja. Marja Koppa. Hevoseni asuu Innan luona.”
”Aa, aivan, nyt muistankin”, mutisin.
”En pyydä mitään maksua, vain tarvittavat tallityöt pitäisi tehdä. Vapaasti saa tehdä mikä kiinnostaa. Trinasta on moneen. Eikä todellakaan tarvitse viedä eteenpäin.”
”Okei.” En oikein tiennyt mitä muuta olisin voinut sanoa.
”Joten kiinnostaisiko sinua tulla koeratsastamaan? Lähden perjantaina jälleen muualle, joten viimeistään torstaina? Kenties jo huomenna?”

Vilkaisin Dinoa ja mieleeni hailahti ikävä ajatus siitä, ettei tammasta todellakaan olisi enää mihinkään. Nielaisin.
”Huominen käy hyvin.”
”Hienoa! Sovitaanko yhdeltä?”

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 07.08.20 20:30

7.8.2020
varsaauutisia ja haaveita
Katsoin sydän pamppailen pientä ponivarsaa. Dino oli viimein varsonut. Hitsi, että mä olin meinannut saada sydärin, kun Penna oli ilmoittanut varsomisen alkaneen. Mä olin niin jännittänyt koko tiineysajan. Ensinnäkin jo siinä vaiheessa, kun me sovimme Viivin äidin kanssa astutuksesta. Ei kuitenkaan yhtään aikaisemmin, ennen kuin olin jutellut useita kertoja Isabellan kanssa tai tutkinut asiaa netistä.

Kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin. Dino oli varsonut ilman ongelmia rautiaan tammavarsan. Me oltiin muutettu kesäksi Auburniin, jotta tamman äärellä oli liuta kokeneita hevosihmisiä. Sellaisia, jotka olisivat mua huomattavasti enemmän katselleet kantavia tammoja. Ei sillä, etteikö esimerkiksi Purtseilla tiedettäisi varsoista. Jotenkin mulla oli silti turvallisempi olo, kun Dino sai varsoa laadukkaammassa paikassa. Vaikka se maksoikin maltaita.

Turvallisuudesta ei kuitenkaan sopinut tinkiä.

Varsa liikkui jo yllättävän varmasti. Askeleet eivät olleet niin huteria, kuin sen noustessa ensimmäisen kerran ylös.
”Maailman söpöin”, henkäisin, kun varsa katsoi mua suoraan silmiin ruskeilla silmillään.

En ollut vielä keksinyt sille nimeä. Huh. Se olisi mun tehtävä. Olla kasvattaja ja keksiä varsalle nimi. Mun ensimmäinen kasvatti. Aivan, kuten Dino oli mun ensimmäinen oma hevonen. Tai tässä tapauksessa poni. Ja pian molemmat olisivat historiaa. Olin joutunut koko alkuvuoden miettimään vaihtoehtojani. Lopulta en nähnyt enää mitään muuta ratkaisua.

Mun oli pakko myydä molemmat. Aikani eikä taitoni riittäisi kouluttamaan varsasta yhtään mitään. Eikä Dinosta saisi enää mitään. Olin ratsastanut Trinaa, kunnes Marja oli astuttanut sen Cornicenilla. Muutenkin Marja oli itse kisannut ja mä huomasin kaipaavani kisakentille. Isoihin luokkiin. Joten huomasin kaipaavani hevosta. En ponia, vaikka olin poni-ihmisiä henkeen ja vereen.

”Sä myös”, lepersin Dinolle, joka työnsi turpaansa mua kohti.
Rapsutin sitä päästä. Miltäköhän sen tulevaisuus näyttäisi? Löytäisikö se sellaisen kodin, joka haluaisi ratsuponin vain pihakoristeeksi? No, olisihan siitä todistetusti ainakin jalostuskäyttöön. Eihän sekään voisi olla niin paha?

Mä huokaisin ja sanoin poneille heipat. Työvuoro Pionissa odotti.

rp-t. Bellona (s. 08.2020) i. Prontoponzio e. Diaphanous

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Isabella S. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Hanne R. 30.09.20 16:01

28.9.2020
Siitosori, joka ei ole hyppytaidoton, ei osaa vain hypätä
kirjoitettu yhdessä @Vivienne B.

Oransseja lehtiä leijaili Auburnin tallipihassa kasvavista puista maahan ja sekös jos mikä ihmetytti puolitoista kuukautta vanhaa ponivarsaa. Dino sen sijaan vain tarkkaili rauhallisesti Bellonan paikallaan pomppimista. Hanne katsoi hymyillen varsaa. Enää ei menisi montaa päivää, kun ponit lähtisivät uudelle omistajalle. Tilanne oli haikea, mutta tarpeellinen.

Nainen taputti Dinoa kaulalle.
“Sua tulee kyllä ikävä”, hän kuiskasi ponin korvaan. “Mennääs sitten.”
Bellona oli niin kiintynyt Dinoon, että seurasi ilman ongelmia emäänsä tammatalliin. Hanne päästi ponit karsinaan siksi aikaa, että haki harjat varustehuoneesta ja palasi sitten touhuamaan viimeisiä hetkiä Dinon kanssa. Jostain syystä myös Vivienne Blankley oli löytänyt tiensä tammatalliin.

“Ciao!” mainittu tyttölapsi toivotti reippaasti – oli ilmeisesti ohikulkumatkalla, mutta pysähtyi sittenkin. Viivin kasvoille sukeutui mietteliäs ilme. Hän ei oikein osannut päättää, mitä mieltä oli Hannesta. Tuo aina yhtä iloisen mustiin pukeutuva nainen oli ratsastanut Pontusta Viivin Italian loman ajan, ja tehnyt sen liiankin hyvin.

Kallistui Viivin mielipide sitten kateuteen tai cooliuteen, niin tyttö itsessään kallistui vääjäämättömästi Bellonaa kohti. Rautiaan tammavarsan utelias pää tupsahti roikkumaan puolioven päälle, se yletti katselemaan käytävälle juuri ja juuri.
“Eikä, onpas sinusta tullut söpö ja iso!” Viivi lepersi haltioituneena ja ojensi uhkarohkeasti sormensa puuhakkaan pikkuturvan lähelle. “Tuleeko siitä esteponi? Mikä sen lempinimi on?”

“Ei sillä ole oikeastaan ole”, Hanne myönsi. “Olen vain kutsunut sitä Bellonaksi. Ehkä sen uusi omistaja keksii jonkun kivan. Vanhempiensa puolesta siitä ainakin voisi tulla ihan pätevä esteponi.”
Viivin kuullen Hanne ei voisi sanoa, että isästä tosin ottanut ihan varmuutta. Voisi kuitenkin tapahtua niin, ettei nainen välttämättä näkisi seuraavaa päivää, jos eksyisi epäilemään Pontuksen taitoja.

“Uusi omistaja! No! Myytkö sä sen? Miksi?” Viivin koko naama valahti järkytyksestä ja tyttö painautui lähemmäs rapsuttamaan suloista varsaa. Sehän saattaisi kadota hetkenä minä hyvänsä!
“Joo ja myös Dinon. Mä ajattelin kokeilla rahkeitani hevosen kanssa”, Hanne vastasi. “Nyt on hyvä aika jättää ponivuodet taakse.”
“Mitäääää! Aika hurjaa! Meneekö ne samaan kotiin? Onko sulla jo uus heppa??”
“Menee ja ikävä kyllä jo ylihuomenna. Bellonaa ei kuitenkaan voi vielä vieroittaa. En ole edes vielä
katsonut mitään uutta”, Hanne tunnusti.

Harja suki pölyjä Dinon karvasta. Poni oli aloittanut syksyisen karvanlähdön, joten vaaleat karvat pöllysivät ympäriinsä, myös Hannen tummiin vaatteisiin.
“Oikeastaan mä en tiedä yhtään mistä aloittaa. Oli onni Dinon varsottamisessa, kun sun äitis ja Isabella helppasivat.”
“Ha! Vai helppasivat, ihme. Mitä hyötyä niistä muka oli?” Viivi pärskäytti, eikä peitellyt tuohtumustaan.
“Paljonkin. Mun kokemus hevosten astuttamisesta oli pyöreä nolla. Ja kun sain käyttää vielä Pontusta, niin ei tarvinnut oria etsiä sen enempää.”

Hanne ei edes tajunnut, että ehkä Viivi ei edes tiennyt koko asiasta. Ja niinhän se oli: Viivi ei totta tosiaan tiennyt koko asiasta, mutta Viivin pysäyttävän ilmeen jälkeen kumpikin tiesi ja kumpikin tajusi.

Sillä sekunnilla tunteet räiskähtelivät Vivienne Blankleyn tukkapehkon alla niin kovalla rytinällä, että heikompaa olisi hirvittänyt.
“Onko se… Onko Bellona… Che?” Viivi sai henkäistyä, kun pahimman kiukun tilalle tuli outo pakahtuminen onneen ja ylpeyteen. Sanoja ei tahtonut löytyä, mutta ajatukset lähtivät hurjaan laukkaan.

“Onko Bellona oikeasti Pontuksen varsa? Onko se puoliksi mun?” tyttö kysyi sitten reippaasti ja silmät suorastaan kiiluen (Viiveillä oli tapana toeta järkytyksistään nopeasti).
“Ööh, ei”, Hanne vastasi epäilevään sävyyn siitä, mitä ongelmia tämän tiedon leviäminen Viiville toisi hänelle itselleen. “Siis on Pontuksen varsa, mutta ei se… ole sun… ollenkaan.”

“Hmph. Ai? Aika huonosti hoidettu äidiltä. Paitsi… hetkinen… Kuule, Hanne, sanoisitko sä että mun Pontus on siis siitosori??”
“No, niin, kai sen sitten voi sellaiseksi laskea”, Hanne vastasi, vaikkei oikeastaan tiennyt vaadittiinko “siitosorin” titteliin enemmänkin kuin vain yksi astutus.
“Hmm. Jos kerta niin on asia, niin tästä eteenpäin lasketaan. Aika huimaa oikeastaan kun ajattelee! Siitosori! Tämä tieto kun leviää, niin luulenpa että Ava putoaa pyllylleen, vaikka olisi juuri silloin Sepon selässä joka on laidunkauden jäljiltä niin leveä, että sieltä ei kyllä hevillä lennähdetä...”

Viivi suorastaan tärisi innostustaan ja vaikutti jopa siltä, että tämä oli valmis painamaan villaisella sen, että äiti ja Isabella olivat hoitaneet Pontukselta astutuksen ilman hänen lupaansa. Tyttö oli jo viipottamaisillaan uusiin seikkailuihin – hän, siitosorin omistaja, ajatella! – kun Viiviin iski täysin varoittamatta rehellisyyden puuska.

“Hanne, muuten… Bellonasta vielä. Lupasitko sä sen uudelle omistajalle hirveästi? Kun katsos mun täytyy tunnustaa, että alkaa pahasti näyttää siltä... että Pontus ei osaa hypätä. Niin kuin alkuunkaan”, Viivi sanoi, nyt aivan Kuoleman Vakavana kuten aikuiset. Asian tunnustaminen teki todella tiukkaa, mutta hän oli väistellyt asiaa jo liiaksi. Joskus sitä vaan piti tunnustaa tyhmiäkin asioita. Sitä paitsi, Viivi oli aivotärähdyksen lisäksi pelästynyt poninsa viimeisimmässä estetempauksessa pahanpäiväisesti – tai ehkä vähän sitäkin pahemmin. Tosi pahasti. Niin pahasti, ettei enää loppuviimein edes halunnut hypätä orillaan. (Tätä tunnustusta ei tytöstä tosin ääneen saataisi.)

“En mä kauheasti lupaillut”, Hanne pohdiskeli. “Niin no... Dino onneksi osasi ennen nivelrikkoaan. Ja lopulta mun käsityksen mukaan ostoon vaikutti pääosin Dinon kantakirjan ykköspalkinto.”
Dinon uusi omistaja, Haapala joku (Hannelle ei millään ollut jäänyt naisen etunimeä päähän) oli tosiaan tehnyt kaupat käytännössä vasta sen jälkeen, kun oli kuullut kantakirjapalkinnosta. Se tarkoittaisi sitä, että Bellonalla pitäisi myös kasvettuaan olla aika hyvä rakenne (mikä kyllä näkyi jo varsanakin) ja siitä olisi moneen.
“Ehkä siitä tosiaan tuleekin yleisponi, kun se tulee junnuratsastajalle. Joten tuskin Pontuksen hyppytaidottomuus haittaa”, Hanne vastasi ja hymyili olkiaan kohauttaen.

Hanne siirtyi Dinon toiselle puolelle, jossa oli huomattavasti huonompi näköyhteys kikkurapäähän. Silti hän kuuli tytön, jonka tuuli oli taas kääntynyt.
“En mä sitä hyppytaidottomaksi kuvaillut – älä vaan sano niille niin”, Viivi ilmoitti närkästyneenä – ja meni sitten menojaan.

_________________
Diaphanous
Hanne R.
Hanne R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Jassu L
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 36

http://valhekuva.net/muut/spok.html

Lidia R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

springcircus - Dinon päiväkirja Empty Vs: Dinon päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa