Ystävänpäivän ei-viettämistä

Lämmittelin sormiani kahvikuppia vasten, koska musta tuntui, että kaikki veri oli paennut paitsi kasvoiltani, myös ääreisverenkierto takkusi. Oikeastaan mun sydäntäkin kylmäsi, kun mä vain ajattelinkin tilannetta, johon olin päästänyt itseni.

"Kyllä tämä jotenkin saadaan setvittyä."
Vilkaisin Jesseä ja mietin, oliko se yhtä vakuuttava asianajajana. Mä toivoin todella, että oli, koska huoli läikähti sisälläni suurempana aaltona ja mun oli pakotettava itseni vastaamaan.

"Niinpä kai", totesin hiljaa ja laskin katseeni Jessestä lattiaan ennen kuin mies ehti kohdata katseeni.

Huokaisin jälleen kerran syvään ja käänsin sitten katseeni Matildaan, joka tuijotti lattiaa.
"Ei tämä taida sinullekaan ihan helppoa olla", totesin hiljaa. Miten se olisi voinutkaan olla? Joku toinen olisi varmasti juossut karkuun jo heti alkumetreillä, mutta vaikka me kaikesta huolimatta olimme päättäneet olla oikeasti me, niin pelkäsin Matildan tulleen katumapäälle.

Koska nainen oli jäänyt seisomaan keittimen luo, nousin itse ylös ja kävelin hänen luokseen.
Kosketin varovaisesti Matildan kättä ja toivoin, että tämä nostaisi katseensa minuun.

En ollut edes maistanut kahvia. Mä tajusin sen siinä vaiheessa, kun tunnustelin Jessen sanoja mielessäni ja tajusin kahvin turvallisen tuoksun. Miehen toteamus ei ollut vaatinut paljoa päättelykykyä, mutta olihan siinä totuus. Ei kokonaan, mutta se osuus, jonka Jesse tiedosti.

Jessen kosketus vaati mua nostamaan katseeni. Vihreät silmät olivat mua vastassa ymmärtäväisinä ja oli raastavaa tajuta, ettei musta olisi täydentämään Jessen sanoja ja sitä, kuinka oikeassa mies tietämättään oli.
"Mmm, eipä kai", mumahdin ja taistelin pitääkseni katsekontaktin. Mitä mun olisi pitänyt sanoa? Ettei Jessen tarvinnut huolehtia miltä musta tuntui, koska se ei tosiaan tiennyt puoliakaan?

Olisin halunnut sanoa tai tehdä jotain, mutta jälleen kerran en osannut tehdä yhtikäs mitään.

"Niin", huokaisin syvään.
Laskin käteni pois Matildan kädeltä ja katseeni eksyi tuijottamaan omia varpaita, joita liikuttelin hermostuneena.

Kohta Matilda varmaan kertoisi, ettei pystyisi tähän ja lähtisi.

Jessen huokaus sai mut räpyttelemään silmiäni: siinäkö kaikki? Miehen käsi katosi omani päältä ja sai mut kohottamaan kulmiani. Pienesti ja nopeasti, mutta kuitenkin.
"Mä haluan istua", ilmoitin liikahtaen kohti sohvaa.

Kissat olivat omalla nojatuolillaan, mutta se, joka oli aiemmin halunnut pois sylistäni, hyppäsi lattialle ja siitä mun viereeni. Katsoin kattia yllättyneenä ja silitin sen karvaa otuksen kiehnätessä kyljessäni niin, että kahvi oli läikkyä syliini.

Niin mä sitten istuin siinä Jessen sohvalla sen kissan tarjotessa mulle sillä hetkellä enemmän lohtua kuin mies itse. Hörppäsin haaleaa kahvia, irvistin ja kulautin puoli kupillista kurkusta alas.

Suoraan sanottuna alkoi jo vähän vituttamaan. Että osasikin olla taas kaikki enemmän tai vähemmän solmussa.

Matildakin lähti olohuoneeseen ja minä jäin keittiöön hetkeksi kiroamaan itseäni alimpaan helvettiin. Itse olin soppani keittänyt.
"Olisin vain halunnut viettää kivan illan, mutta eipä taaskaan onnistunut", puuskahdin turhautuneena.

Sain jalkani liikkeelle ja istuin Matildan viereen sohvalle. Kissa pyöri naisen toisella puolella ja se sai pienen hymyn käväisemään kasvoillani.
"Mitä jos nyt tehtäisiin niin, että yritetään edes unohtaa kaikki kirjeet, Heidit ja muut ja keskityttäisiin vain meihin?" ehdotin laskiessani käden naisen jalalle.
Vaikka kyllähän Heidi ja kaikki muu meihin vaikutti joskus tulevaisuudessa, en nyt halunnut ajatella sitä.

Mun sormet liukuivat Pirskatin karvalla, kun kissa seilasi vieressäni huomiosta nauttien. Katsoin eläimen liikehdintää lumoutuneena, koska sillä sain kohdistettua ajatukset pois kaikesta muusta. Kuulin Jessen sanat, mutten ymmärtänyt niitä, koska mun keskittyminen oli toisaalla.

Sohvan istuin liikahti Jessen istuutuessa viereeni. Pirskatti maukaisi ja mä yritin keskittyä kuuntelemaan Jessen puhetta. Mies halusi taas unohtaa kaiken muun, kuten oli aiemmin halunnut vaihtaa puheenaihetta.

Kallistin päätäni vilkaistakseni Jessen kasvoja. Mies näytti yhtä komealta kuin yleensäkin ja mun vatsassa muljahti, koska mun ei tehnyt mieli syöksyä sen syleiltäväksi. Se johtui siitä kaikesta muusta, jonka Jesse halusi unohtaa.

Kissa hyppäsi pois, mä nojasin Jesseen.
"Anna mulle sitten jotain muuta ajateltavaa", pyysin hiljaa.

Nostin käteni Matildan olkapäiden ylle ja hymyilin lempeästi.
Normaalisti olisin varmaan tuollaisen pyynnön kuultuani kohotellut kulmiani viekkaasti ja antanut muuta ajateltavaa, mutta hetki ei oikein ollut oikea sellaiseen.

"Voisit vaikka aloittaa kertomalla, mitä haluat synttärilahjaksi", ehdotin piirrellen kädelläni epämääräistä kuviota Matildan käsivarteen. "Äläkä nyt sano, ettet halua mitään."

Yritin keskittyä Jessestä hohkaavaan lämpöön ja tutuksi tulleeseen tuoksuun. Hymähdin hiljaa miehen kysymykselle ja sitä seuranneelle toteamukselle, joka vei mahdollisuuden sanoa ensimmäinen mieleen juolahtanut vastaus.

"Jaa-a", aloitin pyöritellen vaihtoehtoja päässäni. Mulle tuli erikoinen tunne, että mun olisi pitänyt muistaa jotakin, kunnes muistin saamani kutsun: Sokka Luxuriesin lanseeraustilaisuus.
"Tule mun aveciksi Sokkien ratsastusvarustemalliston lanseeraustilaisuuteen", mumahdin. Siinä olisi lahjaa kerrakseen, myös kaikille läsnäolijoille siinä suhteessa, että mun statukseni päivittyisi useimmille vasta siinä vaiheessa. Jos ketään edes kiinnosti.

"Katselisin sua mielelläni puvussa", lisäsin vielä, koska halusin oikeasti antaa itselleni muuta ajateltavaa.

Pikkulinnut olivatkin jo laulaneet mahdollisesta mallistosta, mutta olin ajatellut niiden olevan vain jotain huhupuheita.
Mutta ilmeisesti ei olleet.

"Tulen", vastasin empimättä. Meidän matala profiili kyllä mahdollisesti romuttuisi sen myötä, muttei se minua haitannut. Mielelläni minä Matildan kanssa lähtisin sinne.

"Onko ne sitten jotkut hienommatkin kekkerit?" naurahdin Matildan puhuttua puvusta. Pakkohan niiden oli olla. Tuskin Sokat mitään pieruverkkarit + kaljatölkki - bileitä järjestivät.
Winter Fair oli hyvä esimerkki.

Jessen myöntävä vastaus hymyilytti ja mä tunsin rentoutuvani.
"Ne määrittää aina pukukoodin", vastasin viitaten näihin hienompiin kekkereihin, joita perijättäret tapasivat järjestää. "Eli kai ne on."

Jäin miettimään kaikkia kartanolla järjestettyjä tilaisuuksia, joiden vuoksi omistin enemmän mekkoja kuin koskaan aiemmin. Cocktail oli pukukoodina helpoin, joten nyt mun ei tarvitsisi potea asukriisiä.
"Eipähän tarvitse miettiä ohjelmaa syntymäpäivälle", tokaisin kääntäen päätäni niin, että pystyin katsomaan Jesseä silmiin. Toivoin miehen ymmärtävän, että mulle riittäisi sen läsnäolo. En mä tarvitsisi lahjoja päivänä, jota en halunnut noteerata sen kummemmin.

Työn puolesta olin aina välillä löytänyt itseni niistä hienoimmistakin juhlista, joten en karsastanut ajatusta. Vaikka mieluummin olisin ollut rennot kotivaatteet yllä jossain sohvan pohjalla Matildan kanssa.
Niin kuin nyt.

Hymyilin vastatessani Matildan katseeseen.
"Minä kun olin jo suunnitellut kaiken valmiiksi. Viiden tähden ravintola kynttilöineen ja sen jälkeen yhtä hienoon yökerhoon bilettämään hittibiisien tahtiin", vitsailin ja rutistin Matildaa vähän lähemmäksi itseäni.
"Eikö ne sellaiset syntymäpäivät olisi ollut sinun mieleen?"

"Sä tunnet mut niin hyvin", puuskahdin kasvot vakavina. Se vakavuus jyräytyi kuitenkin nopeasti virneen alle, koska Jesse oli onnistunut sytyttämään pienen liekin sisälleni. Se lämmitti, kuten miehen tiivis ote ja olin melko varma, että se kestäisi loppuillan.

"Yökerhot on kyllä meidän juttu", virnistin hatarien Kingi-muistikuvien palatessa mieleeni. Vaikka musta tuntui, että ilta oli vain tequilanhuuruisia välähdyksiä, mä muistin pitkät katseet, joita me oltiin vaihdettu. Mun huulille kohosi typerä hymynkare, kun havahduin miettimään, mikä harppaus me oltiin niistä katseista otettu. Kun mä nyt katsoin syvälle vihreisiin silmiin, mä sain nostaa käteni sivelemään Jessen suoralinjaista leukaa ja kumartua painamaan huuleni miehen huulille.

Hymyilin leveästi.
"Niin, enkö tunnekin?" naurahdin. Vaikka Heidi ja muut asiat edelleen painoi vähän mieltä, en halunnut nyt ajatella niitä.

En ainakaan sillä hetkellä, kun Matildan huulet painautuivat omiani vasten.
"Tequilaa ja yökerhoja", mutisin huvittuneena naisen huulille.
"Voidaan me tietenkin lähteä laulamaan sitä karaokeakin", hymähdin vielä ennen kuin paransin vähän asentoani siinä sohvalla ja hellästi painoin Matildan sohvalle selälleen.

"Joo, voisi vaikka erehtyä luulemaan, et sä oot kaksikymmentäkolme", ehdin virnistää väliin. Jessen heitto karaokesta ja meidän vaakatasoon vaihtuva asento aiheuttivat hetkellisen ristiriidan, jonka mä kuitenkin ratkaisin keskittymällä miehen pehmeisiin huuliin.

"Karaoke on varmaan enemmän sun ikäluokan juttu", piikittelin kallistettua päätäni hetkeksi niin, että meidän otsat nojasivat toisiinsa. Mun suupieli nyki, kun kuljetin sormiani Jessen kyljillä ja pysäytin ne lopulta miehen niskaan.

Siristin huvittuneena silmiäni Matildan kettuilulle minun iästä. Minulta kieltämättä aina unohtui, että meillä oli kahdeksan vuotta ikäeroa.

"Ei rollaattorilla mitään tanssiliikkeitä vedellä", naurahdin. "Siksi se karaoke on turvallisempi vaihtoehto."

Matildan käden tavoin minäkin annoin käteni tutkailla naisen vartaloa niiltä osin, mihin vain ylsin.
Katselin hetken tummiin silmiin ennen kuin suutelin Matildaa hellästi.
"Onneksi tällaisella vanhalla pierulla on noin nuori naisystävä, niin en ehdi rupsahtaa ihan kokonaan", totesin hymyillen.

Pyöräytin silmiäni, mutten onneksi ehtinyt miettiä rollaattoreja sen enempää, kun Jessen kosketukset veivät huomioni. Tuhahdin miehen huulille ja kun se jatkoi puhettaan, mun oli pakko vetäytyä uudestaan kauemmas kohdatakseni vihreiden silmien katseen.

"No niinpä", tokaisin kulmiani kohotellen. "Mä pidän sun toisen jalan poissa haudasta."
Samalla olin liu'uttanut toisen käteni Jessen alaselälle. Koska mä en millään yltänyt taputtamaan miehen takareittä sanojeni vahvistukseksi, mä en ujostellut jättäessäni sormeni Jessen takataskuille.

"Hyvä", lausahdin uppoutuessani tummien silmien katseeseen. Niitä silmiä oli tullut ihasteltua niin monet kerrat, mutta edelleen ne saivat minut pauloihinsa. Ja tulisivat jatkossakin saamaan.

"Eihän tässä vielä malta kumpaakaan jalkaa hautaan laittamaan", totesin painaessani huuleni Matildan kaulalle.
Käsi livahti kuin varkain naisen paidan alle ja lämmin iho tuntui sormenpäissä yhtä hyvältä kuin aina ennenkin.

Ainakin oli unohtunut kaikki ylimääräinen.

Mä virnistin Jessen huulten kaikotessa kaulalleni. Kun mä keskityin siihen hetkeen välillämme, ahdistus pysyi poissa. Nostin sormet miehen hiuksiin ja annoin miehen kosketuksen tuoda kylmät väreet.

Jos Jesse halusi, että mä pidin sen mielen nuorena ja virkeänä ja molemmat jalat tukevasti maan pinnalla, mun täytyisi ottaa osuuteni vakavasti.

"Mä en tajunnutkaan, että ystävänpäivää voi olla viettämättä näin hyvin", henkäisin hengitystä pidäteltyäni. Jessen huulten kosketus olisi saanut mut kiemurtelemaan, jos mies ei olisi lukinnut mua alleen.

Tiesin jo suurinpiirtein, mistä Matilda piti ja vähän kiusoitellen annoin huulteni seikkailla naisen kaulalla samalla, kun käsi hiveli naisen kylkeä.

Nostin päätäni kohdatakseni jälleen kerran Matildan katseen.
"Hyvää -", aloitin virnistäen ja sipaisin hiussuortuvan naisen otsalta pois.
"Torstaita", totesin lopulta huultani purren.  Mikä ystävänpäivä? Ihan tavallinen torstai tämä oli.