Ystävänpäivän ei-viettämistä

14.02.2019
Jessen asunnolla & @Matilda T. seurana. (suljettu)

Tuijotin mietteisiini uppoutuneena liedellä porisevaa perunakattilaa ja odotin niin ovikellon soimista kuin uunissa olevan lohen valmistumista.  
Heidin jättämä kirje ja ultrakuva jaksoivat pyöriä mielessä tuhatta ja sataa, vaikka olisin vain halunnut viettää Matildan kanssa rauhallista koti-iltaa ilman mitään ylimääräistä. Mutta ainahan sitä sai haluta vaikka ja mitä.

Kun olin nostanut kiehuvat perunat pois liedeltä, ovikello soi ja kissoja väistellen kiirehdin avaamaan ovea. Kissakolmikko oli kyllä yrittäneet kaikki temppunsa, että olisin niillekin vähän lohta antanut, mutta olivat joutuneet tyytymään raksuihinsa.
"Hei", tervehdin leveästi hymyillen oven takaa löytynyttä Matildaa ja päästin naisen sisälle asuntoon ennen kuin suukotin tätä nopeasti huulille.
"Lohi ei ole vielä ihan valmista, mutta ei siinä kauan enää mene", selitin.

Jessen kutsu illalle ei ollut tullut mitenkään yllätyksenä päivämäärän huomioiden. Olin noteerannut viestin hörpätessäni nopeat kahvit kioskin takahuoneessa, jonne olin paennut ystävänpäivätervehdyksen ystävältään saaneita ihmisiä, joita oli putkahdellut tiskille Geisha-patukoiden toivossa turhauttavan usein. Kumma kyllä, en ollut itse saanut yhtäkään tekstiviestiä, joka olisi kehoittanut noutamaan ystävän lähettämän suklaapatukan Kallan R-kioskilta.

"Joo, ei kiirettä", hymähdin häkeltyneenä Jessen lämpimästä tervehdyksestä. Mä en kai ollut vielä täysin sisäistänyt sitä, että vihreäsilmäinen todella oli mun miesystäväni ja sillä oli kaikki oikeus - ja velvollisuus - tehdä niin.
"Ei kai me vietetä ystävänpäivää?" ähkäisin kuullen itsekin, kuinka ääneni teki oudon notkahduksen viimeisen sanan kohdalla. Kiskoin takkia pois päältäni miettien niitä kymmeniä Geisha-patukoita ja ylionnellisia kasvoja. Helvetin ystävänpäivä ja vaaleanpunaiseen käärityt suklaat.

Kissat kipittivät jalkoihini, kaikki kolme kerralla. Tuijotin niitä vähän häkeltyneenä, ennen kuin kumarruin sipaisemaan lähimmän ja tutuimman hännänpäätä ihan kohteliaisuudesta. Niiden huomionkipeys tuntui hassulta Zelian ja Sipsin kanssa puuhastelun jälkeen.

Naurahdin Matildan kysymykselle. Nainen oli ilmoittanut päättäväisesti jo aiemmin, ettei viettäisi mitään ystävänpäiviä. Saati syntymäpäiviä.
"Ei. Tämä on ihan tavallinen torstai-ilta", vakuuttelin suunnatessani takaisin keittiöön. Olin kyllä ensin meinannut ihan vitsiksi laittaa jonkun kynttilän pöydälle luomaan tunnelmaa, mutta viime hetkellä olin jättänyt kynttilät ostamatta.

"Mites töissä?" huikkasin Matildalle, joka oli jäänyt kissojen kanssa johonkin. Ainakin ne eläimet pysyivät edes hetken pois minun jaloistani, sillä perunat pitäisi vielä muussata ennen kuin lohi olisi valmista.

Hymähdin Jessen vastaukselle: tavallinen torstai-ilta kelpasi enemmän kuin hyvin. Yritin hivuttautua miehen perään, mutta kissojen kiehnätessä jaloissa se osoittautui vaikeaksi. Koska en halunnut talloa yhdenkään päälle pitkävihaisuutta peläten, nostin ensimmäisen varovasti sivuun, hämäsin toista silittelyllä ja kolmannen koppasin syliin siksi aikaa, että pääsin keittiön puolelle.

"Jaa-a, luovutin liian monta ilmaista ystävänpäivä-Geishaa. Ja kuuntelin ystävänpäivätoivotuksia", vastasin irvistäen. Mun syliini joutunut Pirskatti pyristeli niin voimakkaasti, että annoin kissan hypätä alas sylistäni ja kohottelin kulmiani sen äänekkäälle mouruamiselle.

"Entä sulla? Menitkö sä suoraan töistä tallille?" kysyin hivuttautuen lähemmäs. Jäin nojaamaan keittiönpöytään katse miehessä, joka laittoi meille ruokaa kuin me oltaisiin oltu arkisempikin pari. Ajatus sai mun suupielen nykimään, mutta yritin hillitä hymyn odottaessani Jessen vastausta.

"Kuulostaa kamalalta", tyrskähdin naisen vastaukselle.
Matilda ilmestyi keittiön puolelle Pirskatti sylissään. Kissa ei tosin siinä kauan viihtynyt ja säntäsi lattialle päästyään pois keittiöstä. Tyhmä eläin ei vain ymmärtänyt hyvän päälle.

Lopetin hetkeksi perunoiden muussaamisen kuultuani Matildan kysymyksen ja vilkaisin naisen suuntaan. Liikahdin vähän levottomasti ja vaihdoin painoa jalalta toiselle miettiessäni, miten minä kertoisin Heidin jättämästä kirjeestä.  
Siitä olisi varmaan pakko mainita, sillä jos en kertoisi, Matilda kyllä huomaisi itse, että jokin askarrutti mieltäni tavallista enemmän.
"Joo, menin", mutisin jatkaen hommiani.

Jesse liikahti kysymykseni myötä sen sijaan, että olisi vastannut heti melko yksinkertaiseen kysymykseeni.
"Menikö hyvin?" tiedustelin kulmiani kohotellen. Muistin varsin hyvin, miten olin viimeksi kuvitellut tallilla tapahtuneen jotain Salliin liittyvää, vaikka Jessen mieltä oli painanut aivan toinen tapahtuma. Yritin työntää levottomuuden sivuun ja lähestyin miestä, joka yritti palata ruoanlaiton ääreen.

Kosketin Jessen käsivartta varoen häiritsemästä miestä liikaa. Purin huultani miettiessäni, johtuiko Jessen käytös vain siitä, että se pelkäsi mun jyrkkää suhtautumistani ystävänpäivään ja varoi olemasta liian.. No, vaaleanpunainen.

Ja Matilda oli ilmeisesti huomannut.  Ei tämä varmaan muuten olisi tullut luokseni esitettyään jatkokysymyksensä.

"Meni, kai", huokaisin syvään ja katsahdin Matildaan.
"Heidi oli jättänyt minulle kirjeen, missä pahoitteli tätä tilannetta ja kertoi, että... Vauvalla on kaikki hyvin, mikäli se minua kiinnostaisi tietää", kerroin jatkaen perunamuussin valmistamista kulmat kurtussa.

"Semmosta tällä kertaa", naurahdin hermostuneesti kopsautellessani muussia irti survimesta.

Jessen huokaus sai mut pidättämään hengitystä. Mitä tällä kertaa oli luvassa? Kuten mun pamppaileva sydän enteili, asia liittyi siihen samaan asiaan, joka oli vienyt meidän illanviettomme ankeaan suuntaan jo kerran aiemmin.

Vauva oli mulle Jessen sanomana kuin kirosana - se säpsähdytti mennen suoraan ihon alle. Ystävänpäivä ei tuntunut enää miltään ja mä olisin voinut ottaa vaikka miljoona imelää ystävänpäivätoivotusta vastaan täysin tyynenä nyt, kun yritin taistella tunnekuohuntaa vastaan vauvan takia.

Tämäkö oli se kohta, kun Jesse ilmoitti valaistuneensa vauva-asian suhteen ja halusi perustaa pienen perheen Heidin kanssa heidän tulevalle lapselleen?

"Ai, o-ho", takeltelin alkavaa paniikkia nieleskellen. Jessen naurahdus oli kaikkea muuta kuin rento, eikä se saanut ahdistavaa tunnetta laantumaan. Mun katse harhaili miehen kasvoilla, kun odotin pelonsekaisesti vihreiden silmien katseen kohtaamista.

Vaikken katunutkaan minun ja Heidin epämääräistä fwb-säätöä, olisin silti mieluusti astunut aikakoneeseen ja matkustanut siihen iltaan, kun olin naisen luo Kingistä päätynyt ja jättänyt menemättä sinne.
Ilman sitä viettäisimme tänään Matildan kanssa ihan normaalin torstai-illan syöden ja jutellen jostain ihan muusta kuin tästä tilanteesta.

Mutta turha sitä enää oli jossitella ja miettiä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Käännyin katsomaan Matildaa kunnolla. Nainen oli vähän säikähtäneen oloinen, joten kiedoin varovaisesti käteni tämän lantion ympärille ja vedin naisen lähemmäksi itseäni.
"Mitä jos vaihdettaisiin puheenaihetta?" kysäisin hymyillen ja vilkaisin sitten uunin suuntaan. "Tuo lohikin taitaa olla jo valmista."

Jesse tuli mun lähelle ja sen kietoessa kätensä ympärilleni pakotin itseni rentoutumaan. Nyökkäsin, vaikka mun päässä pyöri tuhat kysymystä erityisesti Jessen ajatuksiin liittyen ja vastasin miehen hymyyn, vaikken saanut sitä yltämään silmiin saakka.

"Kristiina soitti kun olin tallilla, melkein unohdin sen Haukan startin", puuskahdin yrittäen parhaani mukaan ohjata puheenaihetta toisaalle. Haukan nykyinen vuokraaja starttaisi pienimmässä luokassa ja Kristiina oli pyytänyt mua hyppäämään orilla metrikahdenkympin. Nainen oli jopa tarjonnut mulle pientä palkkaa, mutta olin todennut, että starttimaksu riittäisi. Olisi mulle vain plussaa, että saisin jatkaa sillä korkeudella kisaamista nyt, kun en ollut tohtinut ilmoittaa totuttelua vaativaa Sipsiä suurimpaan luokkaan.

Irrotin otteeni Matildasta ja viittoilin tätä istumaan pöydän ääreen kuunnellen naisen puhetta.

Muistin kyllä Kristiinan pikkujouluista ja Haukastakin Matilda oli puhunut pariin kertaan.
"Näen siis vihdoin tämän mystisen Haukan", totesin hymyillen kaivaessani lautasia esiin, jonka jälkeen otin lohen ulos uunista. Ainakin se näytti ihan syötävältä.
"Pyysivät muuten minua avuksi siihen portille ja ratahenkilöksi", kerroin repiessäni patakintaita käsistäni.
Tarkoitus oli ollut muutenkin tulla seuraamaan kisoja, joten mieluusti siinä sivussa olisin apunakin jos sellaista kerran kaivattiin.

"Joo, se onkin tosi mystinen", tuhahdin ajatukset Haukassa. Orin satulaan nouseminen tuntui jo ajatuksen tasolla oudolta, enkä mä osannut yhtään ennakoida, tuntuisiko paluu Haukan satulaan tutulta vai tuntemattomalta.

"Ai", hymähdin ilahtuneena siitä, että Jesse olisi varmasti paikalla. Kai se olisi tullut muutenkin, mutta nyt miehellä oli myös muiden silmissä syy olla paikalla.
"Mä otan aikaa kenttäviikonloppuna", jatkoin vielä muistaessani pestin, johon mua oltiin pyydetty. Olisinhan mä vääntäytynyt paikalle muutenkin työvuorojen sallimissa rajoissa, jotka sattuivat olemaan kisojen aikataulun kannalta löyhät.

"Näyttää hyvältä", kommentoin ruokaa, jonka Jesse oli valmistanut. Mun ajatukset harhailivat miehen kertomaan kirjeeseen, mutta yritin parhaani mukaan työntää ne pois.

"Kiva, voit sitten vähän huijata ja antaa minulle paremman ajan", vitsailin laskiessani ruokalautaset pöydälle.

"Toivottavasti myös maistuu", mutisin istahdettuani pöydän ääreen.
Jostain mielen syövereistä pulpahti mieleen se ilta, jolloin Heidi oli raskaudesta kertonut heti sen jälkeen, kun itse olin laittanut meidän jutulle pisteen. Silloin olimme syöneet myös lohta.

Vilkaisin Matildaa ja pikainen hymy käväisi kasvoillani. Ainakaan tällä kertaa sellaisia uutisia ei olisi tiedossa...

Pyöräytin silmiäni paremman ajan antamiselle - se vasta olisikin matalan profiilin pitämistä ja huomaamatonta toimintaa. Olisi kyllä kaikin puolin kiinnostavaa päästä seuraamaan suorituksia niin tiiviisti, sillä Jessen lisäksi näkisin myös Laurin kilpailemassa. Enemmän mua ehkä kuitenkin kiinnosti miehen ratsu, jonka kokeilun olin suosiolla jättänyt omien kisastarttieni jälkeiselle ajalle. Tällä viikolla mä en olisi revennyt Orijoelle Zelian ja Sipsin treenaamisen ohesta, vaikka toisaalta Heidin tallille meneminen olisi voinut olla - jos mahdollista - pykälän helpompaa ennen uusinta käännettä.

Jesse hymyili ja mä mietin, liittyikö se jotenkin siihen, että mä maistoin sen laittamaa ruokaa.
"Mä alan luottaa sun ruoanlaittotaitoihin", totesin ovelasti hymyillen. "Mitä vastuualueita mulle edes jää, kun sulla on jo sauna ja ruoka?"
Virnistin sanojeni perään, sillä mua huvitti miten nopeasti jotkin asiat olivat vakiintumassa. Me oltiin.

Vastasin Matildan hymyyn ja kohautin harteitani.
"Eiköhän me sinullekin jotain keksitä", lausahdin mietteliäänä. Mielelläni minä ruokaa tein varsinkin nyt, kun ei tarvinnut pelkästään itselleni kokkailla.
"Esimerkiksi kissojen hiekkalaatikko pitäisi putsata ja muutenkin siivota", vitsailin pitäen kasvot peruslukemilla.

Suupieli kuitenkin nytkähti ja laskin katseeni lautaselle huultani purren.
"Ei sentään, kyllä minä omat sotkuni siivoan", naurahdin kääntäen katseeni takaisin Matildaan. "Kahvit saat kyllä keittää."

"Hyvä, niihin mä en olisikaan koskenut", tuhahdin huvittuneena. Poikamiesboksin - jos sitä enää sellaiseksi kärsi nimittää - siivoaminen ei houkutellut millään tasolla, vaikka Jessen asunto oli yleensä siisti. Mä en vain ollut tottunut kissankarvoihin ja koska niitä pudotteli ympäriinsä kolme kokonaista kissaa, Jesse saisi todellakin siivota sotkunsa itse.

"Sen mä voin kyllä tehdä", mumahdin suupieli viekkaasti nykien. Mä kykenin tekemään myös monia muita asioita, mutta ne eivät kuuluneet ruokapöytään.

"Kiitos", hymähdin syömisen päätteeksi. Nousin ylös ja poikkesin reitiltäni tiskipöydälle painamaan suukon Jessen poskelle. Itsekseni hymyillen jatkoin matkaa astioideni kanssa ja latasin kahvinkeittimen sillä rutiinilla, jonka olin Jessen luona notkuessani hankkinut.

"Mites jälkiruoka?" tiedustelin keittiötasoon nojaten. Mun oli purtava huultani pitääkseni typerän virneen poissa kasvoilta vihreisiin silmiin haastavasti katsoessani.

Kyllä minä jo tuon ilmeen Matildan kasvoilla tunnistin. Yritin jälleen pitää oman virneen pois huuliltani, mutta aika huonoin tuloksin.

"Ole hyvä", sanoin saatuani suukon poskelle. Keräsin omat astiat pois pöydältä sillä välin, kun Matilda latasi kahvinkeitintä.
Kissat olivat jälleen saapuneet keittiöön ja naisen katseen välttäessä nakkasin niille lautaselle jääneitä lohen murusia herkkupaloiksi.

Asettelin likaiset astiat tiskikoneeseen ja käännyin sitten Matildan puoleen.
"Vai että jälkiruokaa", vastasin naisen katseeseen intensiivisesti ja laskin käteni tämän molemmin puolin tasolle. Ainahan se jälkiruoka maistuisi...
"Saattaa minulla olla jäätelöä pakastimessa jos en väärin muista", sanoin muka-vakavissani. Molemmilla taisi olla toisenlaiset jälkiruoka-aatokset, mutta pieni kiusoittelu oli paikallaan, vaikka se usein Matildan kanssa kostautuikin.

"Jäätelöä", toistin toinen kulma koholla. "Ei mun tee mieli jäätelöä. Se on kylmää."
Uskomatonta argumentointia seurasi nopea hymy, jonka vihreiden silmien katse kuitenkin kitki nopeasti pois. Se oli tiivis ja se sai mut muistelemaan aikaa, jolloin kaikki oli jäänyt katseisiin. Koska kaiken oli täytynyt jäädä katseisiin.

Se aika sai mut puremaan huultani uudestaan ja muistamaan, kuinka kielletyltä kaikki oli tuntunut. Laskin sormeni Jessen käsivarsille ja pudotin katseeni hetkeksi pois miehen silmistä. Mulla oli lupa kaikkeen, koska mut keittiötason ja itsensä väliin lukinnut mies oli päättänyt sitoutua muhun, mutta huomasin ajatusteni harhailevan. Ne pyörivät Jessessä, sinkoilivat Heidiin ja yhtälön järisyttävimpään osaan.

"Kahvi riittää hyvin", ähkäisin vilkaistuani keittimen suuntaan. Kahvi alkoi olla valmista ja mä tarvitsin kipeästi aikaa ajatusten nollaamiseen.

"Selvä, ei jäätelöä ainakaan", hymähdin hymyillen.

Vilkaisin kahvinkeitintä, joka porisi sen merkiksi, että oli valuttamassa viimeiset kahvitipat pannuun.
Kurottelin meille molemmille kupit kaapista ja laskin ne alas ennen kuin otin askeleen kauemmaksi Matildasta.
"Mitä mietit?" kysyin, sillä olin pistänyt merkille naisen jokseenkin poissaolevan fiiliksen.

Kysymys vain livahti ulos suustani, vaikken välttämättä halunnut kuulla vastausta. Arvelin sen liittyvän samaan aiheeseen, missä minunkin ajatukset olivat tallireissun jälkeen pyörineet.

Jesse oli tietenkin tajunnut mun yllättävän suunnanmuutoksen. Tuijotin miehen kaapista kaivamia kahvikuppeja ja mietin, oliko tosiaan kaiken arvoista kertoa totuus siitä, mitä mä sillä hetkellä mietin. Halusinko mä todella pilata tunnelman sen sijaan, että ilta olisi voinut jatkua nousujohteisesti ei-ystävänpäiväteemalla?

"Tarviiko mun edes vastata", huokaisin. Mun kasvoilla komeili tuskastunut irvistys, koska mua turhautti. Olisin aivan hyvin voinut olla hiljaa, koska Jesse oli jo kerran halunnut ohjata keskustelun toisaalle.

Koska mua ahdisti seurata Jessen reaktioita, tartuin kahvipannuun ja lorautin kuumaa juomaa kuppeihin reippaalla otteella. Kuin ihmeen kaupalla kahvi ei läikkynyt yli ja mä saatoin kääntyä kaivamaan jääkaapista maitotölkin. Vilkaisin Jesseä vaivihkaa, ennen kuin kaadoin kahviini maitoa ja tarjosin tölkkiä miehelle.

Kaduin kysymystä lähes heti, kun olin sen suustani ulos sylkäissyt.

"Ei tarvitse", mutisin ahdistuneena. Olisin voinut antaa mitä vain siitä, että sitä taustalla kummittelevaa tilannetta ei edes olisi, mutta ei se sieltä mihinkään katoaisi.

Seurasin katseellani, kuinka Matilda kaatoi kahvia kuppeihin ja purin turhautuneena huultani.
Tunnelma oli kyllä laskenut pakkasen puolelle ihan sormia napsauttamalla. Se jäätelökin olisi lämmittänyt sillä hetkellä.
Tartuin Matildan ojentamaan maitoon ja lorautin sitä omaan kuppiini.

Jessen kasvoilta saattoi lukea sen ahdistuksen, jonka olin onnistunut aiheuttamaan vastauksellani. Se sama ahdistus kuitenkin velloi myös mun sisälläni, enkä mä tiennyt miten pitkään me taisteltaisiin sen saman aihealueen ympärillä ilman sen enempää tietoa sen vaikutuksista elämäämme.

"Mitä sä ajattelet siitä.. Siitä", takeltelin pohtien kuumeisesti, voisinko lausua sanan vauva ääneen. "Kirjeestä?"
Nielaisin, koska vaikka olin vaihtanut sanaa lennosta, alkuperäinen ajatus kaihersi mielessä. Mitä enemmän mä Jessen tilannetta mietin, sitä syvemmälle suohon mä annoin meidän vajota. Miten helvetissä tilanne järjestyisi niin, että Jesse ja Heidi löytäisivät molempia palvelevan ratkaisun ja me voitaisiin jatkaa elämäämme siinä määrin normaalisti, kuin se enää vauvan syntymän jälkeen olisi mahdollista?

Kävelin takaisin pöydän ääreen ja istuin alas. Tuijotin hetken takapihalle ikkunasta ennen kuin käänsin katseeni Matildaan.

"Kai se sai minut tajuamaan, että vaikka kuinka olisin vihainen Heidille, ei me voida aihetta loputtomiin vältellä. Pakko meidän on Heidin kanssa joku sopu saada aikaiseksi, koska kyllä minä sen lapsen elämässä haluan olla mukana", kerroin ja laskin katseeni kahvikuppiin. "Onhan se kuitenkin minunkin lapsi..."

Tiedä sitten miten me asiat järjestettäisiin, mutta joku selvyys siihen pitäisi saada. Ennen elokuuta.

Jesse katsoi ulos, mä tuijotin miehen kasvoja. Mä tunsin paniikin hiipivän kehooni, koska mä aloin taas ennustaa miehen sanoja hiljaa mielessäni ja tiesin, että jos keskustelu jatkuisi, mun menneisyyteni löytäisi kyllä tien ajatuksiini.

Sitten Jesse vastasi. Mä kuuntelin hiljaa ja vaikka olin aivan samaa mieltä siitä, että niiden kahden täytyisi selvittää sotkunsa ennen lapsen syntymää, se oli silti isku vasten kasvoja. Olihan se Jessenkin lapsi.
"Niin", mä inahdin peitellen sitä, että mun hengitys tuntui salpaantuvan, kun mun päässäni pyörivä mielikuva Jessen sylissä lepäävästä vauvasta ei antanut mulle rauhaa. Se ajatus tuntui vievän mun keuhkoilta toimintakyvyn ja sumensi pään kaikelta muulta.

"Teidän lapsihan se on", totesin rauhallisesti, ja sitten mun oli pakko kääntää katseeni siihen ikkunaan, jota Jesse oli hetki sitten tuijotellut.

Hiljaisuus laskeutui keittiöön. Matilda tuijotti ikkunaa ja minä kahvikuppia eikä kumpikaan sanonut hetkeen mitään.

Mitä siinä oikein olisi voinut sanoa?
Tuore pariskunta, jonka toiselle osapuolelle oli tulossa lapsi toisen naisen kanssa. Ihan perinteinen kuvio....

"Kyllä tämä jotenkin saadaan setvittyä", mietin ääneen ja siemaisin hieman kahvia.