Kultaa ja glitteriä

28.1.19 Auburn, lounge
mukaan @Adelina van L.

Mä olin jumiutunut loungeen kahvikuppi kädessäni pohtimaan pöydällä olevaa Winter Fairin ilmoitusta. Kalla CUP tulisi taas ja mä en ollut varma, olinko mä valmis. Eikä mulla ollut hajuakaan, mihin luokkiin mun kannattaisi ilmoittautua. Puolisen kuukautta ja sitten taas mentäisiin. Mua jännitti nyt jo, en mä nyt ihan näin paljoa kuumotellut kisoja Armin kanssa.

Siinä pöydän ääressä oli kovin mukava istuskella kahvikupin kera, eikä Leevin kanssa tappeleminen olisi kiinnostanut pätkääkään. Joten mä jatkoin ilmoituksen tutkailua. Vai että varusteiden koristelua, eihän tuo sinänsä yllättänyt kun Auburnista oli kyse. Mulla vaan ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä keksisin vai jättäisinkö kokonaan keksimättä mitään. Ja Leeville sekä Ramidalle vai vain toiselle? Vaikeata.

Meinasin pompata kaksi metriä ilmaan, kun loungen ovi avautuikin. Mä olinkin saanut olla aika ruhtinaallisen kauan yksin istuskelemassa. Ja ehkä sitä pitäisi välillä olla sosiaalinenkin, kun mulla tuppasi olla tapana tallilla käydä niin, etten paljoa muiden kanssa puhunut tai edes huomioinut muita.

Mä olin käynyt ratsastamassa Lefalla oikein mukavan treenin, jonka aikana epätoivonkyyneleet kävivät silmissäni vain kertaalleen. Mä olin päättänyt panostaa tästälähtien enemmän myös kouluratsastukseen ja olin varannut itselleni paikan Daniel Susinevan valmennukseen. Jospa se olisi puoliksikaan yhtä ihana kuin Merikanto..

Penna oli höpissyt jotain Kalla CUP:ista, mun istunnasta ja Lefan happamasta ilmeestä, joten mä päätin paeta tallista heti kun vain pystyin. Lefan hoidettuani nakkasin sille kuivatusloimen niskaan ja päätin lähteä juomaan kahvia. Naamastani ei kummempaa kuvaa saisi, sillä olin muutaman asteen liian pinkki, mutta kahvikupin ja helmenvalkoisten rusettikoristeisteisten kynsien kuvaus onnistuisi jokatapauksessa. Erityisesti jos taustalla olisi puolihuolimattomasti esite kilpailuista.

Nykäisin oven auki tarpeettomalla voimalla ja säikähdin hieman voimiani. Kannatti käydä salilla, ajattelin omahyväisesti. Loungessa istuskeli hiukan säikähtäneen näköinen brunette. Olikohan se tehnyt jotain kiellettyä vai pamahdinko mä vain pelottavasti paikalle? Varmaan jälkimmäistä, sillä brunetella oli kohtuullisen viattoman näköinen ilme jokatapauksessa. Nyökkäsin ja kävelin hakemaan kahvia, jonka jälkeen istahdin pöytään, kohteliaalle etäisyydelle brunetesta.

"Hei, me ei olla taidettu nähdä aikaisemmin?" Totesin enemmän kuin kysyin. "Mä oon Adelina, hoidan, tai no vuokraan nykyään.. Mutta Lefaa siis kumminkin. Ootko sä nähnyt jotain ilmoitusta Kalla CUP:ista? Penna selitti siitä jotain ja se kuulosti mielenkiintoiselta."

Loungeen paukahtanut nainen esittäytyi Adelinaksi. Mä en voinut sanoa toisen näyttävän tutulta tai nimenkään sanovan mitään. Ehkä joskus mä olin saattanut nähdä vilahduksen toisesta. Mä sävähdin hieman toisen mainitessa Lefan, mutta työnsin ne ajatukset sivuun.
"Mä oon Nita, vuokraan tota Leeviä", esittäydyin ensin.

"Tossa se pöydällä on, siitä mä oon sitä tässä nyt tuijotellut ja vältellyt ratsastamaan lähtemistä", vastasin sitten blondin kysymykseen pienesti hymyillen, ehkä vähän turhan pitkästi.
"Meinaatko osallistua?" päätin sitten kysyä, osittain uteliaisuudesta, osittain siksi, etten halunnut loungeen tulevan kiusallista hiljaisuutta. Tosin Adelina ei vaikuttanut siltä, että antaisi sellaisen tapahtua.

"Oii", sanoin innostuneesti ja pyöräytin esitteen itseäni kohti. "Siis kato täällä on glitteri, timantit ja kaikki ihanat! Mä niin otan glitterin, voin olla lumikuningatar ja Lefa voi yrittää esittää mun hienonhienoa lumihevosta. Harmi, ettei hevosia voi värjätä."

Meinasin tirskahtaa tahattomasti kuvitellessani itseni värjäämässä Lefaa valkoiseksi ja Amandan huutamassa vieressä. Mua kieltämättä kauhistutti, vaikka kyseessä olikin pelkkä ajatusleikki. Sitten mulla välähti, apua, eikai Nita pitäny mua ihan friikkinä. Enhän mä nyt oikeasti Lefaa haluais värjätä.

"Meinasitko sä osallistua?" Kysäisin äkkiä, jotten jättäisi brunetelle aikaa pohtia möläytystäni tarpeettoman kauaa. "Me varmaan mennään näihin kaikkiin ekoihin luokkiin tai jotain, en mä tiedä. En mä ole koskaan edes hypännyt Lefalla, mutta eihän se niin kamalaa voi olla."

Virnistin, vaikka tasan tiesin, että se voisi olla totaalisen kammottavaa. En ollut hypännyt minkäänlaista estettä vuosikausiin. Mulla oli kuitenkin hyvä ja luottavainen mieli tulevaisuuden suhteen. Mä nimittäin olin nätti ja laitettu, mikään ei voisi silloin mennä pieleen, ainakaan kovin pahasti.

Mun mielikuva Lefasta lumihevosena oli hieman huvittava. Jotenkin mä en jaksanut uskoa Lefan arvostavan hirveästi ylimääräisiä koristeluja. En mä tosin ollut varma siitäkään, mitä Leevi sanoisi joistain ylimääräisistä hilavitkuttimista. Sekään tuskin arvostaisi.

"Ajattelin mennä Leevillä noi helppoA ja vaativaB luokat. Serkun hevosella meen varmaan ton helpoimman esteluokan, ehkä sen seuraavankin jos uskallan", hymähdin. Ramidalla metrin hyppääminen kisoissa kuulosti melkein samalta, kuin mä olisin suunnitellut itsemurhaa.

"Mä en vaan tiedä, minkä koristeluaiheen ottaisin ylipäätään kummallekaan hevoselle, jos nyt mitään otan", naurahdin pienesti. Adelina tuntui juuri sellaiselta ihmiseltä, jolle saattoi tästä puhua. Ainakin nainen tuntui itse olevan innoissaan, öh, glitteristä ja sillä koristelusta.

"Ai sä oot niin taitava! Toki, eipäs se yllätä kun täällä ollaan, kaikkikai täällä on enemmän tai vähemmän hyviä. Jotka on siis käyny kauemmin, mulla oli itellä melko pitkä tauko koko hevostelusta", sanoin viimeiset sanat hieman mumisten. "Mutta onpa kiva, että sulla on kaks hevosta, joilla meet!"

Mä näin sieluni silmin jo itseni glitteröimässä itseäni, pitäisiköhän tilata uusi meikkipaletti ja kaikenlaista. Uudet kynnetkin saisi suunnitella ja mahdollisesti voisi ottaa ripsiin muutaman timantin. Mä uppouduin ajatuksiini ja shoppailin mielessäni jo toinen toisiaan arvokkaamman näköisiä vaatteita.

"Ootko sä sitten enemmän kouluratsastaja kuin esteratsastaja?" Kysäisin hymyillen. "Koululuokkiin on vähän vaikea suunnitella hevosile mitään koristusta, ettei tule noottia sitäkautta. Esteillä vois vetää kyllä ihan överiksi. Mulla on luonnollisesti vain Lefa, jonka kanssa menen niin saan panostaa siihen täysin."

Mä siirryin pohtimaan kenttäkilpailuja, uskaltaisinkohan tosiaan osallistua niihinkin. Mä päätin uskaltaa, sillä enkai mä koskaan enää uskaltais mitään, jos en joskus pujahtais vähän mukavuusalueen ulkopuolelle. Sitäpaitsi silloin voisin uhrata glitterille kokonaiset kaksi viikonloppua yhden sijaan.

"Mistä koristeista sä tykkäät? Onko sulla joku lemppari korukivi tai väri?" Kysäisin hymyillen.

"Tjaa, en mä taitavasta tiiä. Hevoset kun osaa niin eikait siinä itellä mitään hätää ole", naurahdin. Vaikka olinhan mä itsekin kehittynyt tässä reilu vuoden aikana, kun olin Armilla ja Leevillä ratsastanut. Ja tietysti Ramidalla, se vasta olikin kehittänyt mua. Ainakin mun tasapainoani.

"Kouluratsastaja mä oikeasti olen, esteet on vähän sellasia et ne menettelee", mä totesin. Adelina oli kyllä oikeassa, että kouluratsastuksessa ei ollut paljoa varaa leikkiä varusteiden koristelulla.
"Joillain pienillä yksityiskohdilla tietysti voi koulussakin leikkiä. Esimerkiks otsapannan koristeet, joku koristenauha satulahuopaan", mä rupesin pohtimaan.

Mä vilkaisin listaa ja mietin siinä ehdotettuja värejä. Kulta ja hopea olivat aika tylsiä sekä vähän perinteisiä.
"Voih, ruusukulta on ihan väri. Tosin Leevin miehisyys kärsis", nauroin. Leevi ei muutenkaan aina muistanut olevansa ruuna eikä ori, joten se voisi loukkaantua verisesti, kun mä tunkisin sille ruusukullan värisillä timanteilla koristellun otsapannan.

"Hei, vitsit kuinka hyvä idea toi otsapanta!" Mä huudahdin innoissaan. "Mistähän löytyis semmonen överiglitteripanta, ootko nähny missään? Ja siitä lajipainottautumisesta, mä oon kenttäratsastaja jos on pakko määritellä jotenkin itseään. Ehkä mä sinne koulupuolelle alan itsekin näin vanhemmiten kallistua, kun esteet oli ennen se ykkösjuttu."

Mä olin kuvitellut olevani ainoa glitteroksennus, mitä koululuokkaan Lefan kanssa tuli. Mä aioin käyttää perinteistä harmaata kimalletta, mä en todellakaan sotkis Lefaan mitään pinkkiä, vaikka väristä muuten pidinkin.

"Kyllä se ruusukulta on Leeville varmasti ihan passeli! Eikai se glitterikään mikään miehisyyden multihuipentuma oo, mutta mä uskon, että Lefa kestää sen ku mies", hihittelin. "Tai jos ei kestä niin vetäköön herneen nenuun, niin se tekee varmaan muutenkin ja tullaan kouluaitojen yli."

"En oo kyllä ihan överiglitterpantoja nähny, ihan tavallisia vaan", naurahdin toisen innostukselle. Mä tykkäsin kaikesta hienosta ja kimaltavasta, mutta en kyllä ihan noin paljoa.

"Eiks se oo, että tosimiehet pukeutuu pinkkiin? Joten miks ei glitteriin ja ruusukultaan?" hymyilin blondin hihityksille.
"Mutta enköhän mä ruusukullan ota teemaks, se on myös sopivan hillitty vakavasti otettavalle kouluratsukolle. Ja ei ihan niin paha ruunalle, joka lulee toisinaan olevansa ori."

"Näinhän se on, että pinkki on uusi musta -ja ruusukulta plus glitteri on uusi pinkki", hihittelin Nitalle.
"Kiva, että keksit teeman teillekin."

Oli ihanaa jutella näin helposti ja mukavasti jollekin. Mä olin ollut joulunaikoihin niin murheen alhossa raha-asioiden vuoksi, etten ollut tutustunut hirveästi kenellekään.

"Treenaatteko te muuten Leevin kanssa yleensä kuinka usein? Entä sen sun serkun hevosen kanssa? Ois kivaa käydä joskus yhdessäkin tuuppaileen", sanoin ystävällisesti. "Jos me vaan Lefan kanssa kelvataan teidän treeniseuraksi, meillä ei oo menny kokoaikaa ihan putkeen.."

Nita oli hevosineen varmasti hirmuisen hyvä. Mä puolestaan olin tipahtanut ensimmäisessä valmennuksessa ja muutoin saanut osani Lefan ihmeellisestä luonteesta myös ratsastaen. Kyllä mekin vielä joskus, mutta se joskus oli vielä melkoisen kaukana.

"Mä yritän treenata niin usein kun mahollista, yleensä niin paljon kuin kerkeän. Tai ainakin käyn täällä, Ramidaa mä käyn liikuttamassa mun serkun menojen mukaan, mutta yleensä kolme tai neljäkin kertaa viikossa", pohdin mun kuvioita. Mä tosiaan olin täyttänyt mun päiväni tehokkaasti hevosilla. Mahtuisiko mulle vielä se oma hevonen?
"Ja totta kai meidän kanssa saa tulla, yksin treenaaminen on aika tylsää."

"Jos satutte tarviimaan apua koulupuolella, niin voin yrittää auttaa. Mitä oon nähny niin Lefa ei taida olla ihan helpoin ratsu", tarjouduin. Oli kiva nähdä, että Lefalla oli nyt uusi vuokraaja. Kun se yksi oli vain häipynyt.
"Onneks Leevi on perinteinen putkiaivomies, että se keskittyy selästä käsin kyllä kun pitää sen työn touhussa", virnistin Adelinalle.

Mä halusin ajatella, että mä saisin uudesta tuttavuudestani ihan kaverin. Ainakin ensivaikutelman perusteella me tultiin hyvin juttuun ja vaikka mä olin jo pidempään käynyt Auburnissa, mä tunnuin silti olevani aika yksinäinen.

Nita lupautuessa auttamaan meitä koulupuolella mä tuulettelin mielessäni. Apu todella olisi tarpeen, mikäli me meinattiin saada Lefan kanssa yhteistyötä millekään mallille. Toki vielä apuakin tärkeämpää olisi mukava seura, tallikavereita, tai ylipäätään kavereita, ei voinut koskaan olla liikaa.

"Mä oisin avusta kyllä superkiitollinen, Lefa kun tosiaan osaa olla vähän mitä on", sanoin hymähtäen. "Mutta siis siksi mä siitä oikeastaan tykkäänkin."

Mä hörppäsin mun kahvinkupin tyhjäksi ja ymmärsin typertyneenä, että mulla oli ollut niin hauskaa Nitan kanssa, etten ollut muistanut koko instagramia. Tämä tosiaan oli harvinaista, mutta ihan tervetullutta.

"Pitää oikeasti sopia yhteistreenistä jokupäivä! Vitsit, mun pitäis varmaan lähteä kotiin pikkuhiljaa. Jos laitat sun puhelinnumeron tuohon, niin soitellaan tai viestitellään?" Sanoin puhelinta ojennellen.

"Musta olis kiva auttaa ja kattoo onko musta sellaseen. Ja kai siitä olisi hyötyä tuon oman ratsastuksenkin kanssa", totesin naiselle, joka tuntui innostuvan ajatuksesta. Toivottavasti tämä ei nyt luullut mun olevan huippuratsastaja, joka osasi neuvoa hyvin.

"Ehdottomasti sovitaan. Ja munkin pitäisi varmaan kuitenkin raahautua ratsastamaan Leevi", hymyilin Adelinalle jälleen. Jopas mä olinkin hymyillyt ja nauranutkin paljon lyhyen ajan sisällä. Mä nappasin blondin puhelimen ja näpyttelin siihen numeroni.
"Tuossa, mua saa kysellä treeniseuraks koska vaan", ojensin puhelimen omistajalleen takaisin.

Heippojen jälkeen me lähdettiin eri suuntiin. Adelina ilmeisesti kotiinsa ja minä lähdin metsästämään ulkoa vuokrahevostani. Toivottavasti ruuna tulisi tänään helposti ja Nakki taas puolestaan ei yrittäisi tungeta mukaan. Olihan se söpö, mutta se saisi pysytellä tarhassaan silti.