Hyvin menee

17.01.2019 Kallan S-marketin edustalla. Suljettu, mukaan @Inna P.

Se oli kai vähän niitä sellaisia päiviä. Harvinaista kyllä, mun hevosistani Trinalla oli aivan liikaa virtaa ja se sätkyili ja sinkoili, kun mä aamulla yritin ratsastaa sitä rennosti sileällä. Se oli yllättävää, eikä erityisen miellyttävää, mutta mä selvisin siitä. Kävellessäni myöhemmin kauppaan sain jonkun auton loskaiset lumilennätykset kylkeeni, mikä ei sinänsä nostanut mielialaa. Kuinka mukavaa, mä ajattelin, ja menin sotkuisissa vaatteissa aivan liian kirkkaasti valaistuun kauppaan. Musta tuntui, että kaikki toljottivat (tosiasiassa kukaan tuskin vilkaisi kahdesti).

Mä tein ostokseni mahdollisimman ripeästi; keräsin koriini kaiken sellaisen, mitä mä ajattelin tarvitsevani kun mä taas osoittaisin huomenna Rasmukselle osaavani tehdä keittiössä muutakin kuin, no, pyyhkiä leivänmuruja pöydiltä.

Sitten mä marssin ulos kaupasta, ja siinä aivan kaupan ulkopuolella kuului vaimea rits kun muovikassi hajosi ja mun ostokseni levisivät maahan. Mä sadattelin vaisusti. Olikin pitänyt unohtaa mua aina hyvin palveleva Hannan ompelema ihana kangaskassi kotiin - tietenkin se johti siihen, että mä kyykistyin keräilemään ostoksia märänlumisesta maasta syliini ja katselin, kuinka karannut sipuli vierähti kauemmas ja hajonneesta soijakastikepullosta levisi maahan irvokasta väriä.

Huuuuh, mun jalkoja jomotti ja päätäkin särki hieman, kun ajoin Kallan S-Marketin parkkipaikalle. Mä olin matkalla Auburnista kotiin ja päätin täällä päässä poiketa ruokakaupassa. Tarvitsisin ainakin maitoa ja jotain hyvää. Suklaata vaikka. Banskun liikutus tänään oli puskenut sellaisen soijan iholle, että kaipasin herkkujen lisäksi suihkua.

Mä olin juuri saanut autoni ovet lukkoon ja lähtenyt kohti S-Marketin ovia, kun mun silmiini osui Jusu. Ja sen epäonni. Aivan yhtäkkiä naisen muovikassi repesi ja kaikki sen ostokset levisivät ympäriinsä. Supisuomalaiseen tyyliin mä ensin aprikoin menisinkö vain suoraan sisälle kauppaan vai auttaisinko Jusua. Mieleni teki ajatuksen jälkeen lyödä päätä tolppaan. Jusu oli kaveri, sitä piti auttaa.

Siispä mä kävelin pelastajan elkein Jusun luokse. Nappasin karanneen sipulin käsiini ja ojensin sitten brunetelle Muumikestokassiani. Tiputin sinne jo valmiiksi käsissäni olevan sipulin, ettei Jusu voisi kieltäytyä.
”Huono päivä kenties? Tossa, lainaa tota.”

Siinä mä kyykistelin, kun paikalle saapui Inna Paakkanen. Kun se ojensi mulle kestokassiaan ja mun lumipesun saaneen sipulini, mä kärähdin helakanpunaiseksi kasvoiltani. Tietenkin joku tuttu näki tämän tilanteen.

Onneksi Inna ei näyttänyt ihan niin freesiltä kuin sillä oli tapana, koska jos se olisi vielä ollut niin ylivoimaisen näpsäkkä kuin sillä oli tapana... Mikä hirveä ajatus! Purin kipeästi kielenpäätä rangaistukseksi siitä, että kehtasinkin ajatella, että Inna oli vähän nuutuneen näköinen.

"Äh..." mä ynähdin ja olin onnellinen siitä, etten mä sentään ajatellut ääneen. "Ei tämä päivä nyt varsinaisesti huono ole, mutta... näitä tämmöisiä hetkiä tässä kyllä on."

Tartuin ojennettuun kestokassiin kiitollisesti hymyillen.

"Kiitos. Mä tarjoan mielelläni kahvit tästä hyvästä", hymähdin onnellisena siitä, ettei mun tarvinnut keräillä koko ostoksiani sylikantoon kotimatkan ajaksi. Ties mitä silloin jäisi matkan varrelle. "Joskus kun sulle sopii. Vaikka hetikin."

Äh. Palvelus piti tietenkin korvata jotenkin, mutta kuulostinko mä nyt kuitenkin liian tuputtavalta? Ei Inna varmastikaan haluaisi mun kanssa kahville, ei varsinkaan juuri nyt, jos ikinä.

Jusu oli siitä omituinen persoona, että sen ilmeet seilasivat laidasta laitaan yhden sekunnin aikana. Nytkin mä mietin mitä helvettiä sen päässä oikein liikkui, kun ensin se näytti helpottuneelta sitten joltain ennen kuin se hymyili mulle kiitollisena avusta. En osannut määritellä itselleni olisiko se hyvä asia tuntea niin nopeasti monta tunnetilaa vai ei.

Mä hymyilin sille takaisin samalla, kun autoin siirtämään loputkin tavarat kassiin.
”Eihän tässä mitään”, naurahdin vähäpätöisesti Jusun hyvittelyille.

Kahvi kyllä todentotta maistuisi ennen kotiin ajoa. Olin meinannut jo napata S-Marketin kahviosta take awayn mukaani, mutta toisaalta ei mulla tässä ollut kiire mihinkään.
”Mutta kyllä mä voin hetikin kahvit juoda”, kohautin olkiani ja suoristauduin kyykystä seisomaan.

”Tarvitko uuden soijapullon?” kysyin ja osoitin levinnyttä lasipulloa. ”Mun tarvii hakea maitoa ensin, voin tuoda uuden.”

"Kivaa!" mä sanoin ilahtuneen ja vain vähän kauhistuneen kuuloisena, ja mielessäni mä toivoin, ettei Aliisa ollut mun poissaollessani räjäyttänyt koko asuntoa. "Voidaan mennä vaikka meille, niin saat maidon kylmään kahvittelujen ajaksi."

Inna tulisi meille kahville, mä oivalsin (miten ihmeessä vasta nyt, kun ihan itse esitin kutsun).

Lisäksi Inna oli kysynyt multa jotakin. Uutta soijaa? Tarvitsinko mä? Ravistauduin pois paniikinmakuisista ajatuksistani.

"Umm, no, ei se ole niin välttämätöntä. Kiitos kun tarjouduit", hymysin ujona. "Mäpä keräilen romuni ja odottelen sua, niin voidaan mennä yhtä matkaa. Mä en asu kaukana, mutta siihen voi olla vähän hankala löytää."

Pliis, pliis, Aliisa, ole ollut siivosti.

Ja toisaalta - mahtaisiko Inna hermostua, jos meillä olisikin vähän paikat epäjärjestyksessä, kun se tällä tavalla yllättäen tupsahtaisi kylään?

”Okei, selvä”, sanoin. ”Mä yritän olla nopee.”
Hymyilin vielä Jusulle ennen kuin menin kauppaan. Keräsin nopeasti koppaan muutakin kuin maitoa, koska muistin ohikävellessäni tarvitsevani pussillisen klementiineja. Hain meille myös kahvin seuraksi Pågenin Gifflar minipullia. Toivottavasti Jusu ei ollut dieetillä.

”Noin, valmista”, kerroin Jusulle ja kohotin kädessäni olevaa muovikassia.
Olin napannut sen tiskillä, kun muistin kestokassini olevan Jusulla lainassa.
”Mun auto on toi harmaa Honda”, kerroin ja osoitin sitä. ”Vai olitko sä omalla?”

Käyttikö Jusu autoa? Oliko sillä oma auto? Pakkohan oli, kun se kävi joskus Ransuakin liikuttamassa Orijoella. Tuskin se sinne ainakaan pyörällä kulki.

Inna oli ripeä, mikä vastasi mun mielikuvaa siitä muutenkin. Mä ajattelin, että Inna Paakkanen oli yksi tehokkaimmista tyypeistä, joita mä tunsin. En oikeastaan edes tiennyt, mistä mielikuva oli peräisin; Innalla oli kuitenkin aina aikaa jäädä vaihtamaan muutamia sanoja eikä se koskaan vaikuttanut kiireiseltä, ei. Se vaikutti pelkästään aikaansaavalta, ja siitä tuli sellainen olo silloinkin, kun se ei oikeastaan tehnyt mitään. Mitenhän se oikein onnistuikin siinä?

”Mä tulin itse asiassa kävellen”, vastasin.

Niinpä me sullouduttiin Innan autoon ja mahduttiin tietenkin aivan hyvin. Ohjeistin Innan perille.

Vaimeasta suihkun kohinasta päätellen Aliisa oli mitä ilmeisimmin paikalla. Ripustin takkini naulaan ja vilkaisin Innaa.

”Mun kämppis on kotona. Se on Aliisa. Se hoitaa Cavaa Auburnissa”, selitin. En ollut ihan varma olivatko Inna ja Aliisa jo tuttuja keskenään, mutta kai he olivat saattaneet jo törmäillä tallilla. ”Se varmaan liittyy meidän seuraan; Aliisa pitää seurasta.”

Naurahdin vähän ja astelin eteiskäytävää pitkin Aliisan huoneen oven ohi keittiöön lataamaan kahvinkeitintä.

Minkä hiton osoitteen se Jusu mulle sano? Kuolleen miehen katu? Jontti jormasen kuja? Ei.. Se taisikin olla Pitkän miehen kuja. Outo se silti oli ja sai jopa hieman naurahtamaan. Onneksi Jusu oli ohjeistamassa, sinne ihmeen miehen kujalle oli hieman hankala löytää. Varsinkaan, kun Kalla ei suoranaisesti ollut mulle kovin tuttu, vaikka pieni paikka olikin.

Eteisessä riisuessani ulkovaatteita Jusu kerto kämppiksestään.
”Ai, sä asut Hurun kanssa?” kysyin yllättyneenä ja naurahdin. ”Me nähtiin Krouvissa pari viikkoa sitten.”
Aliisa oli mukava, joten mua ei ainakaan haitannut, jos tuppaantuisi meidän seuraan.

”Teillä on kiva kämppä”, totesin, kun vilkaisin sen olohuonetta ennen kuin seurasin Jusua keittiöön. ”Mä varmaan voin pistää nää jääkaappiin?”
Nostin merkiksi ruokakassiani, jonka nostin jääkaappiin sen suuremmin odottelematta vastausta kysymykseen. Otin sieltä kuitenkin pullapussin ja heilautin sitä kädessäni.
”Ostin meille pullaa.”

Laskin pussin pöydälle ja siirryin katsomaan ikkunasta ulos uteliaana, vaikka siellä ei oikeastaan näkynyt mitään mielenkiintoista.

Mun suupielet nytkähtivät vähän, kun Inna mainitsi tavanneensa Aliisan Krouvissa. Jotenkin mä en yllättynyt. Epäilin vähän, ettei kukaan koko Kallassa välttynyt törmäämästä Aliisaan, ei, vaikka olisi yrittänytkin.

"Kiitos! Pistä ihmeessä", hymähdin Innalle ja ryhdyin mittailemaan kahvinpuruja keittimeen. Laskiessani mä en osannut samanaikaisesti puhua, joten reaktioni pullapuheisiin tuli hieman viiveellä. Kun lopulta ehdin, hymyilin Innalle ilahtuneen kiitollisena ja kurotin yhdestä astiakaapista esiin pienen kulhon, johon kaadoin Giflarit tarjolle. Löysin keittiön kaapeista myös keksipaketin, ja vaikken muistanut, oliko se mun vai Aliisan, uskalsin laittaa senkin tarjolle.

"Mites Bansku?" kysäisin touhottaessani, sillä arvelin Innan olleen ratsastamassa.

Siinä samassa Aliisa tupsahti keittiöön - pyyhe ympärillään. Mä mietin ohikiitävän hetken ajan, miksi se oli aina joko menossa suihkuun tai tulossa sieltä, kun mulle tuli vieraita. Epäilin, ettei Inna sentään kauhistuisi puolialastomasta Aliisa Hurusta yhtä kovasti kuin Rasmus-ressu, mutta olihan se silti vähän hermostuttavaa.

"Oho! Inna, moi! Mä arvelinkin kuulleeni jonkun muunkin äänen kuin Jusun!" Aliisa helisytteli tervehdyksensä. "Jukra, mäpä käyn pukemassa päälle, mutta kiva nähdä."

Niine hyvineen Aliisa pyörähti takaisin huoneeseensa ja mä naurahdin vähän hämillisenä.

"Jep... Hurun kanssahan mä", virnistin Innan aiempia sanoja mukaillen.

Kadulla ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, joten siirsin huomioni takaisin Jusuun, joka tiedusteli Banskusta.
”Hyvin se”, tokaisin olkiani kohauttaen. ”Terve, liikkuu hyvin”, naurahdin.

Samassa Aliisa ilmestyi pois suihkusta. Sillä oli yllään ainoastaan pyyhe ja sen kasvot hieman punoittivat kuuman suihkun jäljiltä. Mun ihoa kutitti heti, kun mietin kuinka hikinen olin tallin jälkeen. Aliisa taas näytti raikkaalta ja saikin mut kaipaamaan suihkua entistä enemmän.
”Moi”, tervehdin Aliisaa hymyillen, joka kyllä katosi samalla minuutilla pukemaan päälleen.

No, eipä kai sitä tarvinnut jutella ennen kuin kahvin ääressä. Istahdin saarekkeen ääreen, kun Jusu hääräsi keittiössä. Niillä oli tosi kiva avoin pohja. Sohvakin löytyi ja ruokapöytä.
”Kauanko te ootte tässä asunu?” kysyin Jusulta.

Loppujen lopuksi oli jotenkin hauska ajatella ujo-Jusu ja kilpaa hoitohevosensa kanssa kiljuva Aliisa Huru asumaan kimpassa. Siinä oli kyllä yö ja päivä.

"Hevosten kanssa sitä terveyttä kyllä oppii arvostamaan", tuumasin ja kohotin vähän toista suupieltäni. Mikään ei tuottanut huolta niin kuin vaivainen hevonen - eikä rahanmenoa.

Inna ei turhia hätkähtänyt mun omalaatuisen kämppäkaverini kohtaamisesta, enkä mä ollut sitä odottanutkaan. Musta Inna Paakkanen oli niitä ihmisiä, jotka eivät ihan vähästä häkeltyneet. Aliisa sitten taas oli niitä, jotka eivät häkeltyneet mistään - ja mä aivan toisesta ääripäästä.

"Hmm, no, mä taisin muuttaa loka-marraskuussa. Aliisa on asunut pidempään, ehkä toukokuusta? Tai milloin se nyt tuli Suomeen", vastasin Innalle, ja samalla Aliisa pölähti paikalle, nyt jo täysissä pukeissa.

"Toukokuussa mä muutin tähän, joo", Aliisa vahvisti ja osoitti kuulleensa ainakin mun vastauksen lopun. "Mulla oli tässä sellainen ihana Elina kämppiksenä silloin, ja sitten se muutti vekka ja sain Jusun tänne."

"Mm. On kyllä ollut kivaa", kehuin ja kävin laskemassa keksit ja Innan tuomat pikkupullat ruokapöydälle. Aliisa nappasi yhden Giflarin, kun kuljin tämän ohi, ja meni sitten astiakaapille.

"Onko sulla Inna toivetta millainen muki?" mun kämppis kuului kyselevän. Aliisalla oli kaikenlaisia mukeja, ja mä tarkoitan... kaikenlaisia.

Aliisakin ilmestyi takaisin meidän seuraan. Tällä kertaa kunnolliset vaatteet päällä, mutta takkuinen tukka yhä kosteana.
”Aaa, ette sen kauempaa”, pohdiskelin molemmille.

Mua huvitti hieman, kun Aliisa kertoi entisestä kämppiksestä. Sen sanat kuulosti siltä kuin se olisi joutunut tyytymään Jusun kanssa asumiseen. Tai no sanoihan se saaneensa Jusun kämppikseksi, joten tuskin sitä ainakaan kovin paljoa harmitti uusi kämppis.

Nousin saarekkeen ääreltä, kun Jusu kantoi syötäviä ruokapöydälle. Aliisa huikkasi mulle mukitoiveita. Sekunnin ajan mietin käskisinkö leikkisästi naista yllättämään. Joten musta tuntui kuitenkin, ettei se olisi kovinkaan turvallinen vaihtoehto.
”Ei oo väliä, kunhan siinä pysyy kahvi”, naurahdin lopulta.

Mutta oliko sekään lopulta turvallinen lause? Katsoin epäilevästi kuinka Aliisa kaivoi mukeja kaapista. Sekunnin ajan mietin minkälainen dick-muki sieltä tulisi.
”Teillä on kyllä täällä tosi viihtyisää ja avointa”, kehaisin.

Mä en ollut tiennytkään, että Inna ja Jusu olivat ihan kamuja! Hauskaa. Oli aina mukavaa, kun ujopiimä-Jusu toi ystäviä kotiin (eli ei kovin usein; Rasmusta lukuunottamatta Jusun mukana oli taloon kulkeutunut joku kai vain kerran aikaisemmin).

"Ei me kovin kauan, mutta kyllä tuntuu jo siltä kuin Jusukin olisi ollut tässä aina", hymyilin vilpittömästi. "Saat kyllä luvan pysyäkin täällä kauan. Kerran kun tulet hyväksytyksi Hurun residenssiin, et sitten pois pääsekään."
"Mihin mä nyt muka lähtisin", Jusu hymähti ujoon tyyliinsä ja mä hymähdin myös, koska se oli aika soma.

Inna kehui asunnon pohjaa. Mä valitsin sille Sri Lankalta tuomani mukin, jonka korva oli norsun kärsä. Ei pitänyt tuikata liian uusille tuttavuuksille liian railakkaita mukeja, mutta jotain hupia sentään. Kolistelin kupit pöytään ja Jusu saapui pian kahvipannun ja maitotölkin kanssa perässä.

"Pöytä on katettu", hymähdin niin kuin luontevinkin emäntä konsanaan. "Ja kiitos! Mä oon kyllä ainakin tykännyt tästä pohjasta. Jusu ei oo vielä kokenut parvekekautta, mutta sekin on sitten kiva lisä!"

"Innalla on ihana talo myös", Jusu tiesi kertoa, eli ilmeisesti se oli käynyt siellä.

"Ai! Oletteko te sitten hyviäkin ystäviä?" mä kysyin ja mietin vasta jälkikäteen, että se olisi vähän kiusallinen kysymys, jos ne eivät olleet hyviä ystäviä.