Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kamin päiväkirja

Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty Kamin päiväkirja

Viesti  Isabella S. 08.01.19 21:18

Kamin päiväkirja

Rosengårds Kamila, "Kami" | musta fwb-tamma | omat sivut
Omistaja: Isabella Sokka | Hoitajaa ei oteta

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Kamirakenne
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty I

Viesti  Isabella S. 08.01.19 21:23


// Otteet/ tarinat sijoittuvat Rosengårdin kartanolle ja ne on julkaistu aiemmin
Isabellan spinn-off päiväkirjassa. //

Hevosnäytöt  
Perjantai, 28.9.2018

Viimeinen tamma oli musta. Taas Jusu uskaltautui kommentoimaan pikaisesti – olin ennenkin huomannut, että nainen oli hevosista puhuessaan rohkeimmillaan. Selvästi myös välit isään olivat hyvät.
”Kamilan emä Karro on Alexanderin entinen ykköskisaratsu”, Jusu kertoi, mikä tavallaan selitti taas astetta ryhdikkäämpää ratsastusta. Vaikka no, oikeasti erot Alexanderin olemuksessa olivat hyvin minimaalisia. Ehkä jopa kuvittelin.

”Karron 5-vuotias poika Mirro on jäänyt meille, ruuna hyppää aivan mielettömän hyvin. Myös Kamilalla on hyppykyky kohdallaan. Se saattaa näyttää vähän rumalta ankanpoikaselta, mutta hypätessään se loistaa”, Arne vakuutteli. ”Kamilan isä on Suomessa yhden kauden astunut holstainerori Cool Vibes, ja sen emänisä De Hero ja emänemä Rosengårds Keela taas asuvat yhä meillä. Näet nekin halutessasi.”

Katselin tammaa nyökytellen, vaikken ollut ihan samaa mieltä Arnen kanssa, rumuudesta siis. Minusta se oli nimenomaan todella kaunis pölyisen mustassa värityksessään. Aavistuksen kyömyssä päässä oli jotakin arvokasta. Kahden muun tamman tavoin Kamilakin oli nuori, mutta silti selkeästi rohkea. Sen askeleet eivät ehkä olleet kauniita, mutta toimivia. Takaosassa oli jo havaittavaa lihasta.

Tuijottaessani mustan nuoren tamman tasaista siirtymistä laukasta kevyeen loppuraviin totesin joutuneeni vaikeuksiin. Olin pitänyt jokaisesta, vaikka minun oli ollut tarkoitus rajata yksi tammoista edes ajatuksen tasolla pois.

Koeratsastus
Sunnuntai, 30.9.2018

Heräsin varhain ja aloitin Ankan lyhyellä puunaamisella, kunnes se vietiin jonkin neuvokkaan ja sinnikkään työntekijän toimesta tarhaan. Halusin Ankan näyttävän siistiltä, vaikka kimo saisi pitää tänään vapaapäivän. Sitten siirryin Kamilaan.

Tamma oli karsinassa suloinen, sellainen harmiton. Käsiteltävyys oli taas kerran erinomaista, ja väistämättä ajauduin miettimään omaa kasvatustyötämme. Minun pitäisi olla jatkossa tiukempi Amandan ajatusten suhteen, jotta Kalla-varsat eivät tulisi tunnetuiksi liian vaikeina. Luonnekasvatus oli ehkä huomaamatonta, kun se onnistui, mutta erittäin silmiinpistävää epäonnistuessaan ja siksi ehdottoman tärkeää. Suomen kokoisessa maassa ei lopultakaan ollut tarpeeksi Amandan tyylisiä taitavia ratsastajia, jotka kestivät GP-tasoiselta ratsulta millaista käytöstä tahansa.

Myös Kamila oli ratsuna hirveän ihana nuori. Se oli vaivaton ratsastaa ja hypätessään tamma loisti.

Estekilpailuharjoitus
Keskiviikko, 3.10.2018

Viimeinkin koitti keskiviikko. Viimeinen leiripäivä. Viimeinen päivä tähtäimessä ja viimeinen yö vieraassa sängyssä. Vielä oli kuitenkin edessä kilpailuharjoitus, ja viikonloppuna tiedossa Kalla Cup. Kuinka vanhaksi ja henkisesti heikoksi olinkaan tullut? Toivottavasti kyse oli vain murhastressistä (hah), sillä muutoin tämä oli säälittävää.  

Ratsastin kilpailuharjoituksen Kamilla (olin alkanut kutsua Kamilaa mielessäni Kamiksi). Nuorelle tammalle pystytetyt esteet olivat noin 90 cm ja hyppäsin sillä ensimmäistä kertaa kokonaisen radan. Oli kuumottavaa suorittaa, sillä tunsin koko Rosengårdin perheen silmät selässäni, omista valmennettavistani puhumattakaan. Alexanderin suosikki, niinhän tästä oli sanottu. Ja sekin tyyppi oli ammattiesteratsastaja kansainvälisellä tasolla – ei siis paineita Isabella, ei paineita.

Lopullinen sijoituksemme leiriläisten joukossa oli auttamattomasti huono. Olimme seitsemänsiä kymmenestä, ei siis palkintosija lainkaan. Emme päässeet uusintaan, sillä perusradalta putosi puomi. Myös Matildalle kävi samoin, mutta tämä oli Zelian kanssa meitä (huomattavasti) nopeampi. Silti olin salaa tyytyväinen. Kami oli ollut luottavainen, enkä ollut yrittänytkään ratsastaa aikaa vastaan. Olin keskittynyt voiton sijaan siistiin ja hevosystävälliseen ratsastukseen, josta Arne antoikin muutaman rehellisenkuuloisen kehun. Olin ylipäätään keskittynyt, mikä ei tosiaankaan ollut leiriviikkoani suuremmassa mittakaavassa kuvaava sana.

“Oli ammattitaitoinen ratkaisu ratsastaa rauhallinen perusrata ja jättää nuorelle hevoselle tilaa ja aikaa”, Arne totesi viisaasti ja ilahduin todella.
”Olen tainnut päättää”, sanoin osaamatta kiittää sen kummemmin. Annoin Kamille pitkät ohjat ja siirsin jalkani eteen. Arne löysäsi puolestani tamman satulavyötä muutaman reiän.
”Taidat valita Kamilan”, Arne totesi, ja nyökkäsin.
”Jep. Siinä on jotakin.”
”Se on varmasti hyvä päätös. Teidän yhteistyönne näyttää toimivalta, mitä nyt näin lyhyessä ajassa pystyy sanomaan. Ja osaahan se hypätä, vaikka onkin vähän... tämännäköinen”, mies totesi ruotsalaisella äänenpainollaan ja rapsutteli Kamin kuperaa päätä ja hassun harmahtavaa, mukamas mustaa karvaa.
”Höh eikä. Haluan ostaa sen juuri siksi. Se on kaunis, Kamila on hirveän kaunis”, sanoin päättäväisesti ja silitin hellästi sen höyryävää kaulaa.

Arne ei väittänyt vastaan, vaan kasvoilla saattoi jopa viivähtää hyväksyvä hymy. Perusteeni ei ehkä ollut kaikista ammattimaisin vaan ennemminkin hölmön tunteellinen, mutta Arne ei arvostellut sitä. Jollakin tavalla minun vain täytyi tehdä päätös kahden yhtä kivan hevosen välillä, ja juuri nyt se oli tämä.

Arne väistyi Kamin tieltä ja siirtyi onnittelemaan hienon radan ratsastanutta Rasmusta. Tulin vilkaisseeksi katsomossa yllättäen yhä seisovaa Alexanderia. Ilme nuoren miehen kasvoilla oli tutkimaton. En osannut aavistaa ollenkaan, mitä mieltä se suosikkinuorensa ostosta oikein oli. Tai että oliko mies ollenkaan sellainen tunteellinen, hevosiin kiintyvää sorttia.
Todennäköisesti ei, mutta eihän sitä koskaan tiennyt.

Hoidin Kamin huolellisesti kilpailuharjoituksen jälkeen. Olo oli ihanan seesteinen, päätös oli vihdoin tehty. Tosin, vielä Kamila ei pääsisi mukanani Auburniin. Jos olin rouva Rosengårdista jotakin oppinut, niin ainakin sen, että tämä oli tarvittaessa häikäilemätön.

En epäillyt tamman terveyttä hetkeäkään, mutta en ollut myöskään sinisilmäinen. Minulla ei ollut yksinkertaisesti varaa olla. Susanne Rosengårdista oli muutenkin tullut silmissäni vihonviimeinen ihminen, jolta menisin ostamaan sian säkissä. Kamila pääsisi ennen sitovaa kauppakirjaa useisiin tutkimuksiin ja kuvauksiin. En jättäisi tammasta senttiäkään kuvaamatta ja kysyisin useamman asiantuntevan eläinlääkärin lausunnot. Vasta sitten, joskus tulosten varmistuttua, tamma matkaisi kotiin.  

Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty II

Viesti  Isabella S. 22.01.19 19:13

Oma Kamila
Gullö, 18.1.2019

Henrik Strand. Harmaasilmäisenä ja hirvittävän hyväkroppaisena (tai sellaiseksi sen muistelin), seisoi suoraan edessäni. Silmäilin sitä unenomaisen jumituksen vallassa ja annoin katseen vaeltaa miehen talvivaatteisiin harmillisesti piilotetussa vartalossa sekä poikamaisen söpön-seksikkäässä tukassa, joka tunki vaaleana esiin pipon alta.

Hymyilin miehelle valloittavasti ja lausuin kohteliaan tervehdyksen. Mutta se ei reagoinut. Henrik jätti flirtin täysin huomioimatta, eikä niin käynyt koskaan. Siis oikeasti, koskaan. Jopa Jusun veli, se komeanylpeä mutta harmillisen vähäpuheinen ja varmasti ällöttävän ujo kilparatsastaja (sekä kaukainen sukulaiseni), olisi ymmärtänyt yskän. Mutta Kamia ja Kamin emää aiemmin ratsastanut Alexander oli hävinnyt Ruotsiin, ja siksi Henrik oli ratsuttanut tammaa, minun tammaani, mistä olin alkuun ollut äärimmäisen iloinen.  

Juuri nyt minua ärsytti, eikä vain pienesti. Ihan tosissani tunsin, miten kehon lämpötila roihahti suoranaisen vihan ja mustasukkaisuuden voimasta. Henrik piteli käsissään riimunnarua, joka kytkeytyi Kamilan kauniiseen nahkariimuun. Mies katsoi tammaa tunteellisen haaveilevasti, mikä ärsytti, ärsytti, ärsytti. Mokomakin neitsytpoika oli mennyt kehittämään tunnesiteen minun tammaani.

Keräilin kuumentuneita tunteitani kasaan ja keskityin lähestymään Henrikiä kiltisti. Ei olisi pitänyt kiukustua tällä tavalla vain siksi, ettei Susannelle työskentelevä typerä kirkkopoika nähnyt tilaisuuttaan ratsastaa muutakin kuin tammaani. Ehkä sillä oli sitä paitsi joku yksinkertainen, liian kiltti ja kuorossa laulava tyttöystävä, enkä menettänyt mitään.

”Kiitos Kamin ratsastamisesta. Etenikö se yhtään?” kysyin väkinäisen lempeällä äänellä. Henrik ei havainnut äänensävyyn huonosti piilotettuja piikkejä, tietenkään. Sen kaltaisten ihmisten maailmassa musta ei ollut väri ja ruusut eivät koskaan nuupahtaneet, ja yhtäkkiä alkoi kuvottaa, että olin ylipäätään katsonut sitä sillä tavalla.
”Totta kai!” Henrik vastasi iloisesti. ”Tai siis, toki muutokset ovat hitaita, mutta kyllä sanoisin että se on edennyt. Ratsutin aika rauhaksiin, niin että yhtään takapakkia ei ole tullut. Hypyt jätin todella minimiin, mutta käsittely on ollut päivittäistä.”

Miehen silmät tuikahtivat viatonta lämpöä ja ääni oli kovin rauhallinen, sellainen perinteisen miellyttävä (joskaan en ollut ikinä mieltänyt sitä seksikkääksi! Ehkä olisi pitänyt arvata jo siitä).
”Hyvä”, totesin lyhyesti. Ärsyttävän asiantuntevaa, mutta juuri sitä mistä olin maksanutkin.

Olin kärsimätön ja tartuin Kamin riimunnaruun ehkä aavistuksen töykeästi. Henrik oli hetken hämmentynyt, mutta ymmärsi kuitenkin päästää irti. Tamma ei hetkahtanut lainkaan, mutta silitin silti lohduttavasti sen kaulan harmahtavaa karvaa. Muuten neito olikin Rosengårdin kartanolle etukäteen lähettämäni tallitoppaloimen ja muhkeiden kuljetussuojien peitossa.

”Tarvitsetko apua lastaamiseen?” Henrik kysyi kohteliaana, ja olisin kovasti halunnut kieltäytyä.
Päädyin kuitenkin huultani purren ottamaan avun vastaan, sillä tosiasiassa en ollut koskaan nähnyt Kamilaa lastaus- tai kuljetustilanteessa.

Rumankaunis ja topattu musta möykkyni, tuo tulevaisuuden estetähteni, lastautui kuitenkin esimerkillisesti. Olin tammasta hirveän ylpeä ja uskomattoman innoissani. Pakkanen yritti saada huulilleni kohoavan hymyn jäämään kasvoilleni pysyvästi, joten jouduin kiirehtimään lastaussillan sulkemisen kanssa. Säälitti jättää Kami traileriin yksin, vaikkei se vaikuttanutkaan ahdistuneelta.

Henrikistä oli apua ripeästi toteutuneessa operaatiossa ja outo, tuore vastenmielisyyteni miestä kohtaan hälveni ihan aavistuksen.
”Jasså. Vihdoin lähdössä kotiin?” jäätävä ääni lausui takaani, kun kopeloin trailerin lukkoja kohmeisin sormin. En olisi mielelläni kuullut juuri tuota ääntä, eikä lause lopultakaan tainnut olla kysymys. Tietenkään. Susanne ei ollut sokea eikä tietämätön kasvattiensa liikkeistä, joten tämä oli pelkkää kiusoittelua. Jääpuikon tökkimistä Sokan hupakon rintaa vasten, tai siltä rouva Rosengårdin puhe minussa aina tuntui.

”Kyllä.” Kohtelias sävy, jälleen pakotettu, mutta parempaan en pystynyt. Onneksi pistävät miinusasteet olivat turruttaneet posket ja todellakin jättäneet suupielet pysyväntuntuisesti ylöspäin.
”Suonet anteeksi, mutta minun täytyy mennä. Ettei Kami jäädy. Pakkasta on niin paljon”, selittelin kolkon ylpistyneeksi muuttuneella äänelläni. ”Kiitos Henrik... kiitos, Susanne.”

Volvoon istahdettuani päästin pitkän huokauksen, jonka kylmä pakkasilma teki huuruna näkyväksi. Helpotuksen tunne oli välitön. Vihdoin Kamila oli matkalla kotiin, eikä minun tarvinnut enää koskaan matkata tänne jäisen meren ympäröimälle kirotulle hevoskartanolle, jota piti otteessaan rautarouva Rosengård, tuo vahtaava vanha korppi. Olin saanut Susannen valtakunnasta enemmän kuin tarpeekseni, vaikka olikin myönnettävä, että hevosia ja lahjakkaita esteratsastajalapsia rouva kyllä osasi kasvattaa.
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty III

Viesti  Isabella S. 14.02.19 14:47

Krapulakuolema, joka ei onneksi johtanut kuolemaan
Yksityisvalmennus, 27.1.2019
@Lauri M. #merikantovalmentaa

Voihan väsymyspäänsärky. Tuntemuksen perusteella päättelin, että väsymys oli pahinta mitä saattoi keholleen tässä iässä antaa. Olin kyllä nukkunut jokseenkin hyvin, mutta aivan liian vähän aikaa. Viini oli tepsinyt unilääkkeenä suorastaan järisyttävän hyvin, minkä muistaisin kyllä. Herätys oli saatanasta, viini jumalilta. Niin sen oli oltava.

Suoritin aamutoimet poikkeuksellisen hitaasti ja kuumottelin samalla sitä, että Merikanto majoittui täällä. Samaan aikaan, vain muutamien seinien takana. Epäilemättä mies oli kuitenkin jo lähtenyt valmentamaan, ehkä yhtä väsyneenä kuin minäkin. Viivinperkelekin oli jäänyt yöksi, mutta häipynyt häiritsemästä kahvihetkeäni erittäin vikkelään, kun oli saanut luvan harjata ja talutella Ankkaa.

Kävelin talliin liioitellun hitaasti ja ryystin samalla vesipulloani tyhjiin. Okei, väsymyksen seassa saattoi olla viinipäänsärkyäkin. Tai ei saattanut, vaan oli. Eikä sen sortin särky tuntunut laantuvan, vaan kiihtyi. Tämän oli oltava joku ikäjuttu...

”Hei neitoseni, mammalla on pää vähän paljon kipeä. Mentäisikö tosi kiltisti tänään?” supatin Kamilalle saavutettuani ristiretkeltä tuntuneen matkan päätteeksi mustan tammani karsinan.
”Tarvitsetko buranaa?” vakava ääni kysyi ja sydämeni teki voltin kurkun kautta jonnekin, missä sen ei kuuluisi olla. Tykytys jäi päälle ja pelkäsin kuolevani sydämenpysähdykseen.
”En kai pelästyttänyt?” Penna-Benjamin kysyi sitten ja mulkaisin nuorta miestä erittäin pahasti.
”Mitäs luulisit?”
”Ilmeisesti... kyllä?”

En todellakaan alentunut vastaamaan, vaan siirryin irvistellen miehen ohi, aikeenani saavuttaa kaukaisuudessa siintävä satulahuone ja toivoa, ettei satulan kantaminen olisi ihan niin paha rasite sydänparalleni kuin miltä ajatus siitä nyt tuntui.

Mutta Penna seurasi. Ei ilkkuen, vaan rasittavan huolestunut katse vakavilla kasvoillaan.
”Anteeksi jos utelen, neiti Sokka, mutta onkohan tämä päänsärky tuota... itseaiheutettua? Siis tiedostaen, että tänään on sunnuntai ja toisinaan ihmisillä on tapana lauantaisin –”
”Kiitos, on kyllä”, sihautin ja koetin ottaa äkäisempiä askelia saavuttaakseni kohteeni.
”Ahaa. Siinä tapauksessa kannattanee varmaankin nesteyttää hyvin –”
”Kiitos, tiedän kyllä”, totesin kovenevalla äänellä heilutellen vesipulloani ilmassa. Viimeiset pisarat pullon pohjalla läiskyivät lasia vasten suorastaan ilkkuen.

Keräilin Kamin varusteita huterille käsivarsilleni, eikä maanvaiva ottanut poistuakseen.
”Saisinko mitenkään täyttää tuon pullon? Ja anna minun kantaa se”, Penna huolehti ja nappasi ripein liikkein satulan käsistäni (siis hyvä jos silmäni ehtivät seurata! Liikerata näytti noituudelta).
Olin aikeissa väittää vastaan, mutta toisaalta...
”Kiitos”, parahdin sittenkin. Penna avasi käytävältä satulatelineen ja laski Kamin estesatulan käsistään teatraalisen varovaisesti. Luulin krapula-asiaa loppuun käsitellyksi, mutta miten väärässä luuloni olivatkaan.
”Tuon sinulle pian ibuprofeenia tai parasetamolia, siis hetkinen! Nöyryyttävää, mutta minun täytyy mitä pikimmin googlata kumpi olikaan soveliampaa tuohon, hmm, vaivaan. Saanen myös huomauttaa, että kuntoilua ei todellakaan suositella sinun tilassasi, se voi olla suorastaan vaarallista –”

”Kiitos Benjamin, riittää!” huudahdin ja joko näin hallusinaatioita, tai sitten Penna teki kumarrusta muistuttavan eleen ennen pikaista poistumistaan googlen ja krapulamanauksen pariin. Käytävällä pyöri Märta, joka ilmeensä perusteella oli mahdollisesti kuullut ainakin osan saamastani ripityksestä.

Hemmetin Penna ja kiertoilmaukset – toivottavasti Märta ei käsittäisi väärin. Vaikka saattoihan oikeinkin käsittäminen olla nöyryyttävää, krapula kun ei ollut yleisesti kadehdittu tila. Hymyilin oudolle mutta tunnolliselle tytölle anteeksipyytävästi ja pujahdin karsinaan laittamaan Kamia vihdoinkin valmiiksi. Jostain kuului kolinaa, tallissa taisi olla Märtan ja minun lisäksi muitakin. Hemmetin, hemmetin Penna. Pitikö työnantajan tiloja voivotella niin kovaan ääneen??

***


Lauri Merikannon silmien alla säryt jäivät muiden tunteiden alle, ja ehkäpä Pennan toimittamissa pillereissäkin oli tehonsa. Yleensä en tykännyt turvautua lääkkeisiin, mutta valmennustilanteessa niilläkin oli paikkansa. Oli myös kummallista, että Lauri oli läsnä jo alkukäynneistä lähtien. Kummallista, kiusallista ja kutkuttavaa. Olimme keskustelleet oikeastaan koko yön. Hevosista, valmentajista, valmentamisesta, kansainvälisistä kilpailuista, ratsuttamisesta... Kaikenlaisesta viattomasta.

Silti punastus nousi poskille, kun mietin flirttailevia katseita ja nälkäisiä, mutta pikaisia kosketuksia ja hämärien mielikuvien täplittämää loppuyötä. Olimme heränneet samasta makuuhuoneesta, ja saatoin lukea myös Laurin kasvoilta jotain. Siis jotain enemmän verrattuna siihen, miten valmennettavia yleensä katsottiin.

Mutta mies oli valmentajana ammattilainen ja meillä oli yleisöä. Minäkin olin ratsastajana ammattilainen, vaikka hivenen huonossa hapessa olinkin. Noin alkuverryttelyn puolessa välissä tunsin, miten alkoholi aloitti poistumisensa ihon kautta. Hikoilu oli äärimmäisen epäseksikästä ja epämiellyttävää, mutta yhdellä vesipaussilla tuntemus meni ohitse. Penna juotti minua katsomon puolelta kuin maraton-urheilijaa ja Lauri antoi toimitukselle hiljaisen, kenties myötätuntoisen hyväksyntänsä (valmentaja itsekin joi merkillepantavan paljon vettä).

Kun pahin horkka meni vedellä ohitse, unohdin koko tilani ja keskityin vain Kamilaan. Koska kyse oli yksityisvalmennuksesta, Lauri ohjasi vain minua. Se teki ohjeiden seuraamisesta erityisen helppoa, sillä niitä tuli jatkuvasti. Harvinaista kyllä, minun ei tehnyt edes mieli väittää vastaan. Ei kertaakaan! Ehkä viinisärkyratsastuksessa oli siis pienehköt etunsa.
 
Olin osannut esittää toiveeni valmennuksen suhteen varsin epämääräisesti, mutta Lauri oli silti saanut ajatuksesta erittäin hyvin kiinni. Kami tuntui vielä jokseenkin vieraalta, mutta samaan aikaan kovin sopivalta. Se liikkui ihanan tasapainoisesti läpi valmennuksen ja antoi parhaansa, vaikka ratsastaja hengitti paikoin varsin raskaasti. Alkuverryttelyssä väistätimme takaosaa vuoroin ulos ja vuoroin sisään pääty-ympyrällä, mikä kieltämättä auttoi löytämään sopivan taivutuksen ja toisaalta myös suoruuden.

Laurin sanoman mukaan Kamin takaosa aktivoitui väistöissä hyvin, mutta totta puhuakseni en ollut terävimmässä tilassani aistimaan sitä. Kami oli selästä vielä hieman outo, siis sellainen ei-tuttu, enkä osannut tuntea sen askeleita vielä täydellisesti. Jatkoimme takaosan työstämistä tarkalla kulmatyöskentelyllä ja kokoamisella, ja pääsin ihanaan flow-tilaan muista tiloistani huolimatta. Keskittymiseni oli pelkästään tammassa ja aistit tuntuivat terävöityvän hetki hetkeltä.

Välikäynnit rikkoivat flowni, mutta muutoin ne olivat varsin tarpeelliset. Nestevajaus oli päässyt taas päälle ja krapulassa alkoi uusi vaihe. Halusin syödä helvetillisen kasan vesipitoisia hedelmiä ja käpertyä päiväunille. Tai vaihtoehtoisesti: olisipa Penna ymmärtänyt tuoda toiseen pulloon ihan pienen tipan jotakin loiventavaa, niin loppuvalmennus olisi sujunut lennokkaammin.

Laukassa Lauri laittoi minut tekemään nostoja. Vuoroin käynnistä, vuoroin ravista. Itse tehtävä ja nostoihin vaadittavat avut tulivat vaivattomasti lihasmuistista, vaan varsinainen aivoilla käytetty muisti pätki. Jouduin valitettavasti pinnistelemään muistaakseni oliko edellinen nosto tehty käynnistä vai ravista. Säälittävää.

Vaan kaiken hyvän lisäksi myös kärsimys loppuu aikanaan. Loppuravi oli samanaikaisesti helpottavaa ja tuskaista. Lauri kehui Kamia, muttei varsinaisesti minua. Eikä tämä kyllä mikään kaikista vahvin suoritus ollutkaan, mutta olosuhteisiin nähden hyvä. Kami oli hyvä.

Hymyilin Merikannolle tuskaisen viettelevästi, mikä käytännössä tarkoitti ei-lainkaan-viettelevää lopputulosta. Oli pakko hymy-irvistää myös yleisössä istuvalle Pennalle, joka näytti varovaisen iloisesti peukkua. Voi olla, että ilman oikeanlaista lääkettä valmennukseni olisi käynyt ohraisesti – kumpaa vaikuttavaa ainetta pilleri sitten olikaan ollut. Toisen perijättären kirjaimellinen krapulakuolema ei oikein sopisi hohtoomme. Penna ”Dictionary” Vaanilan mukaan sellainen oli aivan täysin mahdollista kovan rasituksen seurauksena, enkä epäillyt hetkeäkään.



Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 16.01.21 15:42, muokattu 2 kertaa
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty IV

Viesti  Isabella S. 14.02.19 16:45

"Kyllä esteratsastajatkin voivat ratsastaa"
Kouluvalmennus (tutustuminen), 9.2.2019 @Daniel S.
Susinevan valmennusviikonloppu #susinevapiiskaa #fiftyshadesofdaniel

Aihe: Susineva alkaa kutsua sinulla väärällä nimellä, etkä kehtaa korjata.
Tyydytkö kohtaloosi koko viikonlopun ajan?

Daniel Susineva oli merkillinen mies. Ihmisenä vähän niin kuin minäkin: kuivakka, mutta salaa kyllä varsin huumorintajuinen. Valmentajana Susineva oli omaa luokkaansa. Koska tuo luokka oli korkea ja laji väärä, en todellakaan ilmoittautunut miehen valmennuksiin kouluratsullani. Minalta saattoi jo vaatia piffit ja paffit sekä niiden väliset täydelliset siirtymiset, mutta vain jos tiesi mitä pyysi. Minä en tietänyt, en enää sillä tasolla enkä etenkään asiantuntijan silmien alla.

Niinpä ratsunani höyrysi Kami, jolle olin paniikissa metsästänyt sopivinta koulusatulaa vain tätä valmennusta varten. Apuun oli rientänyt aina yhtä suloisen avulias Michael Merenheimo, joka oli millintarkasti asetellut juuri oikeanlaisen geelityynyn Ankalle kuuluvan satulan alle.

Amandaa ei enää esteratsujen kohdalla maneesissa näkynyt, mutta itse Susineva oli yllättävän myötämielinen alkuspiikissään, vaikka täysin positiivinen sen sisältö ei ollut: ”Montako esteratsastajaa mahtuu yhteen talliin?? Kaksi ryhmää??? Ahaa, nämähän on keskenkasvuisia räpiköijiä. Niistä mä pidän.”

Niin tai näin, Susineva sai varovaisen hymyn huulilleni ja oli aika näyttää, että esteratsastajatkin saattoivat keskittyä hypyttömään ratsastamiseen. Sitähän se esteratsastuskin lopulta oli – esteiden välien ratsastamista, kuten mieleni teki herra Susinevalle huomauttaa (varmasti turhaan, Daniel tiesi sen ja olisi pätenyt päälle jotain muutakin).

Oli jokseenkin outoa ratsastaa Kamilla ryhmävalmennuksessa. Minun lisäkseni Daniel keskittyi Matildaan ja Zeliaan; Elleniin ja Meidhiriin; sekä Rasmukseen ja Braniin, joiden menosta olin erityisen kiinnostunut itsekkäistä syistä. Susineva sai minut kuitenkin vilkuiluistani kiinni ja napautti keskittymään omaan ratsuun.

Valmennus oli vasta ensimmäinen kahdesta, mutta ennen huomista tapaisin Danielin vielä illallisen merkeissä. Epäilin kuitenkin, että tästä ei tulisi samankaltaista aamuyöhön venähtävää viinittelyä kuin Merikannon kanssa. Etenkin, kun myös Amanda oli läsnä. Muutenhan Danielilla meni kuuleman mukaan hieman heikosti suhteessaan. Mies oli jopa minua nuorempi, vaikka lapsensaanti olikin tuntuvasti heikentänyt tämän markkina-arvoa silmissäni...

”Vaimo rakas, keskity siihen ratsastamiseen. Puolipidäte! Taivuta Kamilaa paremmin!”
Olin tukehtua kuvitteelliseen pullaani.
Daniel Susineva katsoi minua hievahtamatta maneesin keskiosasta, eikä mikään miehen olemuksessa viitannut äskeiseen lipsahdukseen. Reagoiko joku muu? Annoin katseeni kiertää kanssaratsastajissani sekä yleisössä, mutta katsomossa olevat kaksi henkilöä olivat syventyneet jutteluun ja ratsastajat hikoilivat tehtäviensä parissa.

Ehkä olin kuullut väärin? Tai varmasti olinkin, minähän ajattelin juuri Danielin perhe-elämää.
Tein pikaisia puolipidätteitä parhaani mukaan ja kääntelin Kamia pienille volteille epämääräisen stressi-tuskanhien peitossa. Vaimottelu oli todella kuumottavaa.

”Lynn, nyt ihan tosissaan. Kuulolle se, äläkä irrota pohkeitasi kokonaan”, Daniel jatkoi, enkä vain mitenkään saattanut kuvitella toistamiseen. Apua, pitäisikö minun sanoa jotain?? Katsomossa Heidi Näyhö ja Lauri Merikanto vilkaisivat toisiinsa – varmasti vilkaisivat! Kuulivatko he saman? Josefinakin kulki penkkirivien välissä parhaillaan, epäilemättä tullakseen katsomaan poikaystävänsä ratsastusta.

Hiki jatkoi valumistaan kun puristin takapuoltani tiiviisti satulaan, joka oli väärän tamman oma ja yritin keskittyä rentoon mutta tiiviiseen istuntaan.
”Kädet ylemmäs, Lynn!”
TAAS! Se sanoi sen taas!!

Pasmani menivät aivan sekaisin. Laukannosto oli, no, paska. Lynn, Lynn, Lynn. En voinut ajatella muuta, vaikka Daniel olikin nyt hiljaa. Ja miksi Heidi ja Lauri istuvat vierekkäin? Oliko niillä jotakin juttua?? Kuvittelinko viikon takaisen flirtin Laurin kanssa vain omassa päässäni, vaikka oikeasti mies oli intohimoisessa suhteessa Heidiin? Heidi olikin ollut outo. Yleensä himovalmentautuva nainen ei ollut osallistunut juuri mihinkään, ja Kalla CUP:ssakin naisen hevosilla hyppäisi joku aivan tuntematon. Miten saatoin taas olla näin pihalla Kallan sosiaalielämän tärkeimmistä tiedonmurusista –

”Nyt et kyllä keskity lainkaan. Mikä tuo äskeinen oli? Ravihevonen ryöstämässä laukalle? Näkisin mielelläni noston”, Daniel kritisoi närkästyneenä, varmasti syystä. Nyökkäsin punehtuneena ja toivoin, ettei mies näkisi Kamilan selässä vaimoaan. Vai oliko se sittenkin hyvä asia? Oliko minussa ainesta Susinevaksi?

”Isabella!”
Huh! Vihdoin! Miten mieltäylentävää tulla nuhdelluksi omalla nimellään. Hengitys tasaantui, tai ainakin aloitti prosessin tasaantuakseen joskus. Myös tähän asti töhöilyäni tiukasti tarkkaillut Daniel siirsi katseensa hetkeksi muihin ja sain kaivattua aikaa kasata pakettini.

Kami taipui ja asettui kuuliaisesti heti, kun keskityin istuntaani ja hengitykseen. Pehmensin kättäni ja tamma myötäsi välittömästi. Oli ihanaa saada toivottu reaktio ja tietää, että ratsu oli rehellinen. Läsnä olevista miehistä en saattanut sanoa samaa. Daniel Susineva, mitä oikein ajattelit?? Entäs sinä, Lauri Merikanto – pyöritteletkö hevosnaisia ajanvietteeksi?

Vaikka toisaalta, mitäpä se minulle kuuluisi, vaikka pyörittelisi. Ehkä Danielin alitajunta oli oikeassa ja neiti Sokassa olisikin rakastajattaren sijaan vaimoainesta. (Hah!!)


Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 28.03.19 22:10, muokattu 1 kertaa
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty V

Viesti  Isabella S. 28.03.19 21:39

Lisää valmentautumista
Estevalmennus 7.3.2019, klo 20–21:15
@Lauri M. #merikantovalmentaa

Kami näytti tavanomaista harmaammalta ja suttuisemmalta, sillä pintaan puskeva alusvilla oli väriltään kaikkea muuta kuin mustaa. Vaihdoin käsissäni olevan harjan kumisukaan ja ryhdyin pyörittelemään melko raivokkain vedoin. Kami nautti suunnattomasti, ja tunsin kuinka eläin lähti nojaamaan kättäni vasten. Sen ylähuuli väpätti raukeudesta, eikä aikaakaan, kun tamma alkoi rapsuttaa takaisin ja hartiani saivat aika kivan, mutta heittelehtivän hieronnan.

”Hah, no oletpas sinä tänään rakastavaisella tuulella”, kuiskuttelin mustalleni.
”Ai keneen neiti Sokka onkaan rakastunut? Do tell”, Jonathanin virnuileva ääni kuului.
Tietenkin se oli hiipinyt iltatallin merkeissä salakuuntelemaan, vaikka omasta mielestäni olin pihissyt hellittelyni ihan hiljaa.

Tallimestari vaalentuneine ilmeineen tuijotti minua raollaan olevan oven takaa, ja tämän nojaillessa ovi painautui kiinni. Tuhahdin nojailulle, mutta Jonny tulkitsi sen varmaan toisin.
”Olet sitten rakastunut hevoseen”, tämä virnuili.
”Eikö me kaikki olla?” vastasin kyllästyneenä muikeaan virneeseen. Mikä sitäkin nyt niin paljon hymyilytti?
”Moro!” Jonathan huudahti sitten.
”Iltaa iltaa”, Antonin korostuneen asiallinen ääni vastasi, ja miehen oli yksinkertaisesti pakko arvata, että minä olin läsnä - tai sitten niillä oli Jonnyn kanssa ilmiömäisen kuivat välit. Tosin eipä läsnäoloni kai kauhean vaikea päätelmä ollut: olimme Antonin kanssa menossa samaan valmennukseen, ja Jonny notkui sattumoisin juuri Kamin karsinan edessä.

Anton-parka kuulosti hivenen vässähtäneeltä, mutta olihan se jo ollutkin minun valmennuksessani.
”Miltäs Vila vaikuttaa? Edelliset hiet kuivuneet?” huikkasin miehelle.
”Juu, kuiva on. Jospa olisi energiaa vähän vähemmän nyt”, Anton naurahti.
”Mmm, niin. Kerro sitten tuntuuko se väsyneeltä! Tällainen hyppytesti on sen kenttäuraa ajatellen varsin hyvä. Ota kuitenkin loppuviikko kevyemmin, niin neito on sitten täysissä voimissaan Ruotsissa”, ohjeistin, ja noudin sitten pölyharjan käytävällä odottelevasta harjapakista.

Anton oli juuri pujahtamassa Vilan karsinaan ja nyökytteli vastaukseksi, kun katseemme kohtasivat. Jonny oli peruuttanut tieltäni mutta seisoskeli yhä karsinan edustalla, ja Anton katsoi minua hieman liian pitkään.
”No? Tsap tsap töihin siitä poika”, hätistelin Jonathania, ja tallimestari häipyi nauraen tammatallin rehuhuoneeseen. Anton näytti hetken vaikealta, mutta painui sitten (nauramatta) Vilan karsinaan.

***

Kello 19.50 talutin kiiltävänpuhtoisen Kamin maneesiin (tai tavallaan kiiltävän, sen värissä kiilto ei varsinaisesti korostunut). Anton seurasi perässä kuin koiranpentu – ei kai kehdannut saapua valmennukseen myöhempään kuin minä, kun kerran vierekkäisistä karsinoista lähdettiin.

Ellen ja Emili, tuo Purtseille ajamani rikkaiden vanhempien tytär (olisin mielelläni ottanut hänet Auburniin jos tallipaikkoja vain olisi ollut), kävelivät vielä loppukäyntejään. Nyökkäilin tervehdyksiä heille sekä Laurille, joka hänkin katsoi minua aavistuksen liian pitkään. Tervehti kuitenkin ja hymyilikin – ammattimaisesti, taas. Olimme jumiutuneet asiallisiin väleihin launch-jatkoista ja dinnereistä sun muista huolimatta. Se oli tavallaan varsin kiehtovaa.

Matilda ja Nita saapuivat maneesiin vähän meidän jälkeemme, ja oli taas hassu tunne olla kokonaisessa valmennusryhmässä mukana kuin mikäkin tuntityttö. Verryttelyssä Kami oli tahmea ja Merisalon – ei helvetti, Merikannon, katse terävä. Häiriinnyin Merisalo-Merikanto-ajatuksesta niin paljon, että laukannostoa käynnistä edelsi muutama sellainen raviaskel, jotka olisivat kuuluneet ennemmin Vermoon.

Viimeksi olin krapulassa. Nyt mietin kuumeisesti, miksi ensinnäkin olin näin surkea juuri tämän kohtuukuuman miehen valmennuksissa ja toisekseen: olinko sekoittanut nämä kaksi sukunimeä aikaisemminkin ja jos kyllä, missä olosuhteissa ja millaisin seurauksin??

Oli varsin vapauttavaa antaa Kamin laukata reippaasti eteen ja nousta itse esteistuntaan. Tamma alkoi hiljalleen vertyä ja jo esteiden ohittaminen sai sen korvat kääntymään iloiseen höröön. Oma hengitykseni suorastaan rahisi, vaikka kuntoni piti olla juuri nyt ihan mielettömän huikea. Tai piti ja piti, en tietenkään levännyt tarpeeksi treenimääriin nähden.

Annoin Kamin kävellä hetken pitkin ohjin, kun Lauri muokkaili esteiden korkeuksia. Itse rata oli jo edellisten jäljiltä valmiina. Kun sitten aloitimme hyppäämisen, Kami heräsi tapansa mukaan aivan eri tavalla eloon. Sen aavistuksen kömpelöltä näyttävä laukka ei haitannut yhtään, kun hyppyihin löytyi voimaa. Neito kipitti rataa hallittuna tuulispäänä ja esteet ylittyivät ilmavasti. Tuntui kuin olisin hengittänyt katupölyä, siitepölyä ja hitto asbestia keuhkoihini, mutta se ei haitannut. Kami loisti, ja itse asiassa se olikin saanut alkuvuodesta 4-vuotiaiden estetammavarsojen I-palkinnon. Lausunto ”hyppää erinomaisella tekniikalla ja käyttää hyvin selkäänsä” sai minut pakahtumaan ylpeydestä vaikka alkoikin juuri yskittää.

Yskiessäni en keskittynyt niinkään ratsastukseen, ja Kami hyppäsi sarjan ensimmäisen osan aivan juuresta leiskauttamalla. Tasapainoni horjahti – olin ajatellut että se kieltää, ja toiselle osalle sitten kielsikin. Tömähdin kaulaa vasten, toinen jalustin irtosi jalastani ja kuivan pölyinen yskimiseni jatkui.
”Varmaan turha sanoa, että se ei ollut ollenkaan hyvä. Mitäpä jos kokoaisit itsesi, sitten uudestaan. Kaikki okei?” Lauri kysyi, ja onnistui kuulostamaan yhtä aikaa tiukalta ja lempeän huolestuneelta.  

Nyökyttelin ja köhisin viimeiset rohinat hihaani. Nostin rauhallisesti laukan uudestaan ja tein suurehkon voltin. Kami oli selvästi kiihtynyt, se ei oikein pitänyt virheistä. Tamma hyppäsi kyllä hirveän hyvin, mutta kriisitilanteissa radalla se ei osannut vielä tehdä itsenäisiä päätöksiä, vaan nojasi vahvasti ratsastajaan. Cupissa ensimmäinen pudotus oli ollut oma mokani ja lähestyminen liian tiukka, minkä jälkeen Kami oli pyöritellyt kiukkuisesti häntäänsä koko loppuradan ajan ja potkaissutkin pari kertaa hyppyjen jälkeen.

Kami oli ylpeä hyppääjä, joka ei liiemmin välittänyt kolahtelevista saati putoavista puomeista. Pidin sen mielessäni kun aloitimme suorituksen uudemman kerran. Toinen kerta oli parempi, mutta Kami oli yhä tavanomaista raskaampi edestä ja puri ärtyneesti kuolaimeen. Koetin hellittää tuntumaa, mutta vasta Laurin melko ilmiselvä ”hengitä, rentoudu, kädet ylös, reidet kiinni, pohkeet irti, polvet irti, katse menosuuntaan” -mantra toimi. Miten helppoa ja toisaalta vaikeaa oli yksinkertaisesti istua satulaan tai tarvittaessa hetkellisesti irrottautua sieltä??

Olin helpottunut, kun käsky siirtyä kevyeeseen raviin kävi. Kami valui painavana alaspäin ja touhotti yhä melkoisella energialla eteen, ja sama tuntui tapahtuvan silmäluomilleni. Valmennusaika oli jo epäinhimillinen, mikä vahvisti teoriaa siskostani epäinhimillisenä henkilönä. Nyt vasta aloiteltiin Amandan treeniaikojen mittapuulla.

Pudotin jalustimet jaloistani ja venyttelin jalkojani loppukäynneissä, kun pärskähdin yhtäkkiä hallitsemattomasti. Suorastaan tunsin rään poskellani ja paniikinomaisesti pyyhkäisin nenän ruskeaan nahkahanskaan. Räkä oli mustaa. Siis oikeasti mustaa. Inhottava ennakkoaavistus iski, ja sai valitettavasti vahvistuksensa vasta tallissa peilin edessä.

Koko naamani oli harmaan pölyn peitossa. Sen saman, jota olin niin innostuneen tuloksekkaasti Kamista irrottanut. Nenä, suupielet ja kasvojen hikeentyneet kohdat olivat aivan erityisesti keränneet paksun kerroksen mustaksi muuttunutta hikipölymassaa, eikä keuhkorahinan aiheuttajasta ollut enää mitään epäilystä. (Maneesiin ei ehkä tarvinnutkaan tilata ylimääräistä kastelua, ellei kasteltava ollut herra tallimestari itse).

Joten, mahtavaa. Aivan suunnattoman, ilahduttavan mahtavaa. Oliko peräti kolme miestä huomannut tämän lookin jo? Olisihan se ollut kamalaa huomauttaa neiti Sokalle ”hei naamassasi on jotain likaa”, kun saattoi mieluummin esimerkiksi nauraa (tallimestari), paeta hoitamaan vuokrahevostaan (Anton) tai pitää kokonaisen valmennuksen huolestunein silmin (Lauri). Kiitos pojat. Kiitos tästä.
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty VI

Viesti  Isabella S. 19.07.19 19:40

Päivävierailulla
Gullö & Kalla, 20.7.2019

Isabella Sokka nojasi kauniisti lakattuun puuaitaan ja ihasteli kauempana laiduntavaa kaksikkoa, kun hän aisti jonkun tulleen vierelleen. Isabella vilkaisi syrjäsilmällään, ja totesi tulijan asettuneen kunnioittavan matkan päähän niin ikään tarkkailemaan ilta-auringossa häntiään huiskivia tammaa ja varsaa.

”Hei.”
”Hei.”
”Tunnistit tamman vai?”
Isabella tuhahti kysymykselle – tietenkin hän tunnisti Belisan, hänhän oli ollut vähällä ostaa kauniin ruunikon. Vaivautumatta vastaamaan ilmiselvyyksiin Isabella kysyi huomattavasti olennaisemman vastakysymyksen:
”Kenestä se on?”
”Grosvenor de Cheneystä”, mies vastasi.
”Ai, niinpä tosiaan! Eikös Pickett ole myös?”
Jos Henrik Strand yllättyikin ennen nyökkäämistään, niin ilme vaihtui tämän kasvoilta nopeasti. Sinänsä mies olikin ihmetyksen kanssa oikeassa: Isabella ei tuntenut Rosengårdin kasvattien sukuja ulkomuistista, mutta sattuneesta syystä Juuso Shermanin omistaman tamman hän muisti.

Jonkin aikaa vallitsi täysin painostamaton hiljaisuus. Jonathanin hahmo näkyi kauempana – epäilemättä mies syötti hölmönväriselle tammalleen kokonaisen säkillisen porkkananmuotoisia lahjuksia. Lässytyksen saattoi aistia, vaikkei sitä varsinaisesti aidalle asti kuullutkaan.

Varoittamatta Isabella rikkoi hiljaisuuden.
”Kami on myös tiine. Nappasi heti ensimmäisestä kokeillusta kiimasta.”
”Ai, onnittelut”, Henrik hymähti hyväntahtoisesti.
Mies ei kysynyt isäoria, eikä Isabella kertonut, sillä mistäpä mies olisi Lazzosta kuullut. Italianihmeen ja Vernerin ajatteleminen johdatteli kuitenkin perijättären ajatukset Auburniin ja lähestyvään arvokilpailuhulinaan.

”En ole nähnyt nimeäsi Power Jumpiin ilmoittautuneiden listalla.” Se oli tavallaan kysymys, ja Henrik vastasikin hetken punnittuaan.
”Ei ole oikein ratsua. Ratsastan Jessin Javachaita, sen teidän Näyhön Malachain poikaa, tiedäthän sen? Meidän yhteistyömme ei vain ole vielä kilpailuvaiheessa.”
Vai meidän Näyhön, Isabella hymähti, mutta ymmärsi kyllä mitä mies tarkoitti. Ulkopuolisten silmiin Auburnin ja Kaajapurojen tallin välinen raja oli varmasti häilyväinen.

”Mikäs Jessillä sitten on?” Taas hiljaisuuden rikkoutuminen.
”Ei se avannut asiaa”, Henrik vastasi vältellen ja olkiaan kohauttaen. Mies oli niin raivostuttavan kiltti, että jopa tämän tason miedohko juoruilu aiheutti epäilemättä tunnontuskia. Oli jokseenkin varmaa, että Henrik tiesi enemmän kuin kertoi. Vaiteliaassa tilanteessa oli käsinkosketeltavaa kiusallisuutta, ja Isabella suorastaan kihisi uteliaisuudesta.

Tarkennuksiin ei ollut kuitenkaan tilaisuutta – eikä sillä että kysymyksillä olisi yhtään lisätietoa saavuttanutkaan, Henrik ei yksinkertaisesti ollut juoruilevaa tyyppiä. Jonathan harppoi juuri laitumen poikki heidän luokseen. Isabella vaipui tuijottamaan Belisaa, sillä miesten keskustelu Lyylin ratsutuksen vaiheista ei kiinnostanut häntä riittämiin. Jonny oli halunnut turvautua ulkopuoliseen apuun, joten siinähän turvautui. Oli ollut tallimestarin oma, toki pientä kummaksuntaa aiheuttava päätös kiikuttaa nuorikkonsa tänne rannikolle asti, kun Kallassakin riitti ratsuttajia ja laidunmaata enemmänkin kuin yhden läikikkään estetamman tarpeisiin.

Ehkä Jonathan ei halunnut osallistua nuorensa kouluttamiseen, tai mitään muuta syytä Isabella ei etenkään sille keksinyt, että Lyyli jäi jopa laidunlomakseen tallimestarin säännöllisten vierailuiden ulottumattomiin. Toisaalta, Isabella ei myöskään kysynyt.

***

Matkalaiset palasivat Auburnin kartanolle verrattain myöhään. Perijätär päätti kuitenkin ratsastaa vielä omalla rosengårdilaisellaan, kauniisti pyöristyneellä Kamilla. Tuhkanvärinen tamma oli jälleen syötävänsuloisen lempeä hoidettava, ja Isabella liikutti nuoren vain kevyesti. Ratsastuskerrat olivat harventuneet ja tämänpäiväinen saattoi hyvinkin jäädä viimeiseksi ennen varsaa. Satula alkoi jo olla liian kapea, eikä Kami ollut liikkunut kovin montaa kertaa viikossa tiineyttä ennenkään.

Kenttä oli kasteltu ja pölyämätön, ja heidän seurakseen ilta-aurinkoon saapui Anna Epillä. Isabella tervehti serkkuaan, hän itse oli jo lopettelemassa Kamilla. Poistuessaan tamman kanssa kentältä vastaan tuli Ellie Lefaa taluttaen. Isabella tervehti häntäkin, hymyili samalla hyväksyvästi. Blondi oli tehnyt huiman paluun estevalmennuksiin, ja nuorella naisella oli selkeästi tavoitteet korkealla.

Kami hamusi ratsastuksen jälkeen tarjotut herkut ahnaasti kädestä ja Isabella tuli miettineeksi, että uuden suosikkinsa kohdalla hän saattaisi aivan hyvin pitää orivarsankin.
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty VII

Viesti  Isabella S. 20.10.19 21:23

Vaappumista
Auburnin kartano, 20.10.2019

Kami oli hirveän paksu. Se vaappui liikkuessaan, niin kuin ankka. Ankkakin vaappui jo. Ainoastaan Sessa ei enää vaappunut, vaan ankkamaisen liikkeen sijasta sen takasissa roikkui ilkikurinen varsa.

Sessa oli varsonut Cavan pojan, ”Prosecco-varsan”, niin kuin Verneri oli hirveän nokkelana kiusoitellut. Itse asiassa pienellä oripojalla oli kuin olikin jo virallinen nimi, Kallan Corydalis. Eräs kiurunkannusten lajike kun oli oikein sopivasti Corydalis cava. Samaisen kasvin sukulainen Corydalis hemidicentra sattui myös olemaan naamioitumisen mestari ja vaihtamaan lehtiensä väriä ympäristön mukaan – Balaclava kun tarkoitti kommandonaamiota.  

Vaan Kami oli vielä pulska ja keikkui hönkäillen Isabellan vierellä. Perijätär talutteli savuisen tummaa tammaa maneesissa, sillä Kami oli vaikuttanut levottomalta. Liike rauhoitti sitä ja vielä enemmän taluttajaansa. Oli aikamoisen hermostuttavaa, kun useampi oma tamma varsoi ensimmäistä kertaa.

Kami piti kävellessään ja varmaan jo ihan vaan hengittäessään melkoista puhinaa ja huohotusta. Nisät olivat pulleat ja tamman käytös sen mukaista, että enää ei pitäisi mennä kauaa. Siitä puheen ollen: Isabellalla ei ollut aavistustakaan, kauan hän oli maneesissa pyörinyt. Ajankulku oli samantekevää.

Kun he kuitenkin palasivat tamman valmiiksi oljitetulle karsinalle, kilahti puhelin välittömästi taskussa viestin merkiksi.

Benjamin Vaanila
paikalla

Hieno ranskanletti, madam.
20.21
Kuvayhteys toimii erinomaisesti.
20.21
Voit luottaa minuun. Valvon koko yön. Hyvää yötä!
20.22

Ajatus Pennasta tuijottamassa häntä ja Kamia tuntui Isabellasta hetken aikaa varsin ahdistavalta, vaan tarkemmin ajateltuna juuri tällaisissa vapaa-ajalle ulottuvissa pitkäpiimäisissä tehtävissä Penna oli lyömätön. Niinpä perijätär otti Kamilta riimun pois, taputti sen kaulaa ja näytti nurkan kameralle ok-merkin (jota seurasi välitön roger that -viesti ja Isabellan osalta katumus).

Vaikka toisaalta... Kenties hän voisi liittyä Pennan seuraan. Olisi kätevämpää olla valmiiksi tallissa, sillä vaikka Penna oli aiemmin vannottanut että perijättären olisi tärkeää nukkua kauneusunensa (oliko se edes kehu?), ei Isabella pystyisi pysyttelemään varsakamerasta erossa. Sitä paitsi, tämä olisi vasta seitsemäs valvottu yö tällä viikolla – viime viikoista tai tulevista puhumattakaan. Miksi rikkoa hyvää rutiinia, kun univelka oli jo hankittu?

Taidan liittyä seuraan. Ok?
20.26
Tietenkin, madame. Tervetuloa.
20.29
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty VIII

Viesti  Penna V. 07.11.19 16:15

Prinsessa
Auburnin kartano, maneesi
parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Kamilazzo
Penna V.
Penna V.
Tallimestari

Avatar © : Sage
Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 5

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty IX

Viesti  Isabella S. 05.04.20 11:41

Paluu kilpakentille
Auburnin kartano, 28.3.2020
#kevätpäiväntasaus #kallacup2020

Kami, Kamila, ihana, ajattelin, kun harjasin ja varustin savuisaa mustaani, jolle en ollut kaivannut kilpailuhoitajaa. Kotikisoissa omatkin kädet riittivät, vaikka Cava yritti parhaansa mukaan häiritä päivääni silkalla olemassaolollaan. Kamin kanssa olimme treenanneet osakilpailuun varsin kevyesti. En halunnut hötkyillä mammalomilta paluun jälkeen, varsinkin, kun nuoren tamman pohjakunto oli hyvin erilainen verrattuna Ankkaan tai edes Sessaan. Lihakset pitäisi rakentaa hiljalleen, emmekä olleet treenanneet rataa kertaakaan varsan jälkeen. Emme edes valmentautuneet.

Silti en ollut huolissani. Se saattoi olla riski, mutta olin halunnut säästellä. Olimme tietenkin hypänneet, ja jokaisen hyppykerran jälkeen Kami oli jäänyt energiseksi, nälkäiseksi. Vieroitus oli ollut tammalle raskas. Silitin mustaa, ja ymmärsin sitä. Lempi oli ihana ja lempeä varsa, toisin kuin tarhakaverinsa kauhukakara-Norppa, jonka Ankka oli vieroittanut itsestään.

Kumarruin harjaamaan jalkoja pehmeällä luonnonharjalla. Oikean takajalan vuohisrajassa ei näkynyt enää juuri mitään, pieni karvaton juova vain. Haava oli parantunut hyvin. Silti harmitti: Olimme Pennan kanssa treenanneet varsojen lastaamista emiensä perässä, ja koska Lempi ei ollut uskaltanut traileriin, Kamikin oli peruuttanut hädissään siltaa alas. Takajalkaan oli tullut inhottava palkeenkieli, jonka takia jätimme Ruunaankosken irtohypytystilaisuudenkin välistä.

Toisaalta, ajattelin nyt; matkustus, irtohypytys kilpailunomaisessa vilkkaassa tapahtumassa, vieraalla tallilla... Se olisi varmaankin ollut Kamille silloin vielä liikaa. Tapahtuman ja varsojen vieroituksen välillä oli ollut aikaa vain noin viikko, eikä Kami ollut tuolloin vielä oma itsensä. Nyt se oli saanut parannella takajalkansa ja äitisielunsa rauhassa.

Talutin Kamia pitkän aikaa pihapiirissä. Kilpailuiden hulina oli voimaannuttavaa, ja mustakin katseli väkeä rauhallisen uteliaana. Silti Kamissa varsavuosi ei näkynyt kuten Vilassa aikanaan, Kamila oli aina ollut hötkyilemätön. Nyt verryttelyssä se oli alkuun kankea. Tamma yritti korjata asian vauhdilla, mutta olin eri mieltä. Teimme hurjan pitkään käyntityöskentelyä. Venyttelyä, jumppaa, taivuttelua molempiin suuntiin. Sitten laukkaa, sitten vähän ravia. Ihan muutama verryttelyhyppy. Vasta sitten siirryimme kirpeästä ulkoilmasta Kastajana-areenalle, missä suurin osa muista kilpailijoista valmistautui suoritukseensa.

Taas käyntiä, uudestaan vielä laukkaa ja ravia ja yksittäinen hyvä hyppy. Aktiivista käyntiä, kunnes oma vuoro Zelian, Lyylin ja Juuson Benjin jälkeen tuli. Ennen meitä seitsemän oli ratsastanut puhtaan radan, yhdeksän ei; Rasmus ja Jonathan pitivät luokan häntäpäätä, Zelia oli ottanut harmillisen puomin muuten hyvällä radalla, Verneri ja Juuso ratsastaisivat uusinnan. Tulokset jäsentäytyivät päässäni merkityksettöminä, ja olin epätodellisen tyyni tervehtiessäni tuomaria, Arnea, tulevaa valmentajaamme ja Kamin kasvattajaa. Kami oli lämmin, energinen ja laukka hyvää. Pidättelin ja varmistelin silti. En halunnut takasiin yhtään kolahdusta tai huonosta lähestymisestä tammalle pienintäkään syytä epäröintiin.

Kami hyppäsi sarjan varmuudella, mutta nelosestettä se kyttäsi. Värikäs sateenkaari aiheutti itsellenikin puistatuksia, mutta silti Kami luotti ja hyppäsi. Epäröiden, mutta puhtaasti. Loppurata soljui seesteisenä ja maalilinja ylittyi yllättäen.
”Wau, hyvä te!” huikkasi Gee portilta, ”Hieno rata Kamilta!” sanoi Tildakin verryttelyalueella, ja kuuluttamossa Aliisalta ohjat ottanut Penna ylisti lempivarsansa emää suorastaan punat poskille nostattavin sanankääntein.

Uusinnassa hyppäsimme taas Juuson jälkeen (nollarata, taas, onnittelin nopeasti ratsastaessamme toistemme ohi), ja nyt kamala sateenkaarieste puuttui. Kami suoritti rauhallisesti ja varmasti, vaikkakin terävyys oli poissa. Jalat olivat varmaankin väsyneet. Sarjaväli oli ponneton, laukka litteää. B-osan okserilta takapuomi. Mahdollisuus nollanollaan meni, mutta jatkoin siitä välittämättä. Tärkeintä oli saada rauhallinen, hyväntuulinen suoritus. Siinä me onnistuimme. Hymyilytti, ja Kamilan korvat säilyivät innokkaassa hörössä loppuun asti.

Isabella Sokka & Rosengårds Kamila, junnujen 100 cm 10/28, 0/4vp
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty X

Viesti  Isabella S. 19.05.20 13:21

🇸🇪 Hannaby Hanami Veckan 🇸🇪
Hannaby Slott, 4.5.2020
#hanamiweek #stallfalkencreutz

MARKARYDIN MIEHET, OSA I: JUUSO (JA RASMUS)

Kami vaikutti ulkoisesti ihmeen rauhalliselta, mutta aistin, että se oli kyllä jännittynyt ja äärimmilleen virittynyt – oli ollut jo Hopiavuoressa, jonne pikkutamma oli raahattu seuraneidiksi käytännön syistä. Eniten olin itse jännittänyt tamman matkustamista, mutta kävi ilmi, että joko Kamille ei ollut koskaan mitään traumoja taannoisesta takajalkahaavasta tullutkaan, tai sitten kuivaharjoittelukerrat lastaussillalla herkuttaen olivat tuottaneet toivottavan tuloksen. Kamin ystävällisestä ja luottavaisesta luonteesta kertoi se, että merkit hermostuksesta ja stressistä olivat todella pieniä, tuskin havaittavia. Syke oli kuitenkin selvästi koholla.

Kamin startit olivat kilpailuviikon alussa, mikä oli siinä mielessä harmi, että Hopiavuoresta saapumisemme jälkeen yhtään puhdasta lepopäivää ei nuorelle mustalle jäänyt. Toisaalta myös hyppytreenistä oli viikko aikaa, ja tänään, ensimmäisenä kunnollisena ratsastuspäivänä, oli ensimmäinen startti. Hopiavuoressa olimme vain höntsäilleet: olin jumpannut tammaa rennoksi (yrittänyt ainakin), sillä juuri rentoutta siltä uudessa paikassa puuttui.

”Olenkohan treenannut liiankin löysästi?” mutisin puoliääneen, sillä samassa muistin kilpailuita edeltäneen lehtijutun, jossa oli lainattu sanomisiani.
”Mmmhh?” tai jotain sen kaltaista kuului Matildan suunnalta, joka valmistautui Zelian kanssa samaan luokkaan.

Olin ollut varomaton, enkä ollut ymmärtänyt puhuneeni toimittajalle. Olisi pitänyt valita sanansa hienostuneemmin. Toisaalta, olin ollut puheissani totuudenmukainen ja oikeastikin ottanut Kamin kanssa hirveän rennosti. Nuorelle neidolle ei ollut vielä missään vaiheessa ehtinyt rakentua niin vahvaa lihaksistoa tai hermotusta kuin esimerkiksi Ankalle, joka oli alkukankeuden jälkeen palautunut varsavuotta edeltäneeseen kuntoonsa suorastaan yhdessä sujauksessa. Hopiavuoressa järjestetty osakilpailu oli paras todiste siitä, joskin suorituskyky oli noussut ja yhteistyö Ellien alkanut toimia ilmiömäisesti.

”Mennäänkö?” kysyin, kun jabansa suojissa hiljaa puhunut Matilda kiinnitti kypäränsä hihnaa ja oli mitä ilmeisimmin lopettanut puhelun. Lilapää nyökkäsi, ja rivistöstä myös Rasmus lähti samaa matkaa kohti hulppeita verryttelyalueita.

Meidän kolmikko starttaisi aivan luokan viimeisinä. Ensin Rasmus, hurjan komealla Easyllä, josta olin aina pitänyt. Punaruunikko ori oli Laran ensimmäinen varsa, ja sen tavanomaisessa ulkomuodossa ja melko silmiinpistämättömissä liikkeissä oli jotakin kiehtovaa. Suurin osa varmasti ohitti orin valjuna ja tavallisena, mutta minun makuuni vaatimattomuus upposi. Samalla se kieli siitä, että orissa ei ollut myöskään mitään merkittäviä vikoja – sellaisethan olisi huomannut heti. Päinvastoin se vaikutti liikkuvan ja hyppäävän todella taloudellisesti, vaikkakaan ei välttämättä näyttävästi. Kami oli hieman samanlainen, tosin ehkäpä vielä rujompi. Sen ravi ei ollut tavallisen tylsää, vaan jopa vähän laadutonta. Laukka ja hypyt kuitenkin toimivat ja luonne oli omaan makuuni täydellinen.
 
Verryttelyssä kilpailujännitys iski. Tunsin aistien terävöityvän ja ratsastajien hevosiinsa tartuttama jännitys näkyi sähikäisinä kentällä. Kami oli hirveän valpas ja reipas, sain tehdä pieniä pidätteitä jatkuvasti, mutta niin oli suurin osa kaikista muistakin. Luokassa oli muutamia massasta erottuvia suomenhevosia, mutta valtaosa vaikutti olevan nuoria, vasta kilpauransa alkuvaiheessa olevia puoliverisiä. Tällaisessa seurassa oli vaikea veikata voittajaa: esteradalla saattoi sattua kaikenlaista ja jo yksi virhe voisi ratkaista sijoituksen, mikä tietenkin korostui nuorikkovaltaisessa luokassa.    

Tuttuja oli paljon. Kalla Cupissakin nähdyt Joutsjoen sisarukset olivat kaikki kilpailemassa, samoin kuin kilpakentille kovalla rytinällä viime vuonna ilmaantuneet Käkiharjutkin. Huomasin myös Icarus Kristiansenin (tosin hevosella, jota en tuntenut entuudestaan), Billy Centerin, Salman kimon puoliverisen (jolla ei kuitenkaan ratsastanut Salma) sekä Milja Malmilan. Viime vuoden Power Jumpin voittaneella Miljalla oli monen muun tapaan nuorehko puoliverinen allaan. Luokassa starttasi myös oma kasvattimme Leafrain, mutten sattunut Raesken kanssa niin lähekkäin, että olisin voinut toivottaa onnea. Nyökkäilin ohittaessani tuttuja ratsastajia, ja hymy leveni entisestään, kun kohdalle sattui eräs erittäin tuttu kamalalla orillaan.

”Hei.”
”No hei. Meidän vuoro on ihan kohta.”
”Joo, niin olin katsonutkin. Miltä se tuntuu?”
”Aika kamalalta. En tiedä. Ratsastettavuus ei tosiaan ole mikään paras.”
Irvistin myötätuntoisena.
”Sun olisi pitänyt kuunnella minua jo aiemmin. Lehmänvärisistä ei ole hevosten kilpailuihin Juuso-rakas”, lausuin kiusoitellen, ja sain välittömästi pahaa silmää neiti Joutsjoelta, joka ratsasti erehdyttävän saman oloista tammaa.
”Isbe, Tayanita on Benjin varsa”, Juuso sihahti hampaidensa välistä ja loi Susannaan (Eveliinaan? Äsh, en tahtonut muistaa kumpi oli kumpi!) hieman liiankin lämpimän ja pahoittelevan katseen. Mokomakin miellyttäjä!
”Eikä! Hah. Sano että lasket leikkiä.”
”Enkä laske. Sitä paitsi onhan se Auburnissakin kilpaillut.”
”No niin on! En vain ole tullut ajatelleeksi, että sinä ja sinun pirullinen Benjisi olisivat tuonkin värivirheen takana. Sitä paitsi en koskaan vaivaudu tutkimaan kirjavien sukuja.”
”Ha-ha.”
”Ihan totta, kaikkia siemeniä ei tarvitse levittää.”
”Minä sinulle levittämiset...”
”Joo kiitos vain, tuli selväksi! Nähdään illemmalla vaikka sviitissä jooko. Täytyy ottaa parit verryttelyhypyt tämän kanssa. Sunkin varmaan pitäisi?”
”Äh melkein turha vaiva. En tiedä millä tämän ehtisi saada lävitse...”
”Niin. Ehkä ensi kerralla mietit tarkemmin, ostatko oria ja minkä värisen.”
”Että kiitos vaan onnen toivotuksista?” mies virnisteli tuskaisen oloisena, kun kuulutukset paljastivat heidän vuoronsa lähenevän.
”Toivotan sitten, kun sinulla on kauniimpi hevonen.” Hups. Taas joku ulkopuolinen taisi kuulla.
”Minäkin sinua. Nähdään myöhemmin! – ja Isabella: tsemppiä sulle ja Kamille.”

Sitten mokoma nosti laukan, eikä antanut minulle mahdollisuutta toivottaa onnea takaisin. Tietenkin halusin, että ratsukko menestyisi, oli Benji minkä värinen tahansa. Asia kuitenkin unohtui hyvin pian keskittyessäni Kamin ratsastamiseen (pyytäisin anteeksi myöhemmin). Syrjäsilmällä huomasin, että lähes kaikilla nuorikoilla oli taustajoukkoja tiimikatsomossa ohjeistamassa. Neiti Tammilehto sai korjauksia Laurilta, ja Heidikin vilahti katseeni laidalla toisinaan. Rasmus, joka niin ikään verrytteli aika lailla tahdissamme, sai silmäyksiä vähemmän yllättävästi rosengårdilaisilta tahoilta. Oikeastaan me kaikki saimme. Mahtoi olla kätevää, kun vävypoika ja kaksi omaa kasvattia hyppäsivät peräkkäin! No, ainakaan roufva Rosengårdin ei tarvinnut tarpeettoman pitkään kuluttaa luisevaa takapuoltaan katsomon penkeillä, ajattelin pisteliäästi.

Unohdin  kuitenkin kaikenlaiset kasvattajapaineet ja Juuson kiusoittelun, kun vuoromme lähestyi lähestymistään. Luokan kärkeä piti varsin mahtipontisesti (hah) suomenhevonen, Reija Käkiharjun ratsastamana, kuinkas muutenkaan. Toisena kiikkui Joutsjoki Rosegarden’s Tayanitallaan, joka toivottavasti ei ollut sisuuntunut kommentista, jota en ollut hänen korvilleen koskaan tarkoittanutkaan. Myös Kalla Cupista tuttu Aurora Lehtoketo oli ratsastanut tammallaan nollanollan, samoin kuin joku ruotsalainen mies, jonka ulkonäköä en harmikseni yltänyt arvioimaan. Viidettä sijaa piti myös tuttu ratsastajatar, Amelie Chaput, jonka pilkkutamma oli ottanut uusinnasta neljä virhettä. Puhtailla radoilla sijoitus olisi siis taattu, laskelmoin, kun juuri parahiksi kuulutettiin Alsilan tuplanolla. Ah! Hyvä Rasmus! Hyvä Easy! Nyt meidän täytyisi pystyä samaan, mielellään tietysti nopeammin.

Perusradalla olin huolellinen, ja vaikka Kami oli energinen, se tuli takaisin hipaisusta. Rata oli oikeastaan aika kiva, tavallaan tekninenkin, mutta tällä korkeudella haastetaso pysyi maltillisena. Nautin jokaisesta hypystä ja niin nautti Kamikin, joka hyppy toisensa perään livautti askeliinsa hieman lisää vauhtia. Uusinnassa voitonnälkä kasvoi, ja annoin savumustalle hieman lisää vapauksia. Riski oli sekä onnistunut että ei: meille kävi niin klassinen moka, että harmitti; okserin takapuomi keikahti hitaasti alas, sillä ennakoitu käännös seuraavalle esteelle vinon hypyn kera oli varmasti hankaloittanut Kamin omaa arviota hypyn pituudesta. Toisaalta riski kannatti, sillä olimme uusinnassa neljän virhepisteen ratsastaneista kaikkein nopein ratsukko.

”Hyvä Isbeeee!!” kiljui katsomon eturiviin epäilemättä tönimällä tiensä luovinut Viivi, joka jostain syystä heilutteli suomenlipun parina italianlippua.

Hymyilin leveästi, vaikka puomi kaduttikin. Pääsimme sijoituksille, ja Kaminkin jännitys tuntui kaikonneen, kun laukkasimme kunniakierrosta Rasmuksen ja Easyn vanavedessä keskellä kirsikkakukkien kauneinta loistoa.

Isabella Sokka & Rosengårds Kamila, 100 cm 6/35, 0/4vp
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty XI

Viesti  Isabella S. 14.06.20 16:54

🇸🇪 Hannaby Hanami Veckan 🇸🇪
Hannaby Slott, 5.5.2020
#hanamiweek #stallfalkencreutz

MARKARYDIN MIEHET, OSA II: ARNE

Seitsemäs kahdestatoista estepuoliverisestä! Vasta seitsemäs!

Pettymys oli tasan varmasti aistittavissa kasvoiltani. Oli pettymyksiä jotka nieltiin, ja sitten oli näitä, jotka kuuluikin näyttää. Hymyilin kuitenkin myötätuntoisesti suloista kimoa taluttavalle puuterinsävyiselle ilmestykselle, neiti Ala-Mutkalle, jota en tuntenut, mutta jonka kanssa olimme ainoita naisratsastajia viisivuotiaiden arvostelussa. Kärkihevoset olivat Nathaniel Rossin, Matteo Locatellin ja Icarus Kristiansenin esittämiä ja varmaankin myös omistamia. Meidän edellämme olivat myös Isak Söderström sekä ensimmäisinä suomalaisina edustajina Rasmus Alsilan Easy (tasapisteillään Söderströmin orin kanssa) ja Aaron Nevaojan Kastehelmen Carambola.

En hävinnyt huonoille, jos nyt yksilöarviointiin perustuvassa nuorten arvostelussa voi ylipäätään hävitä kenellekään muulle kuin itselleen. Kamin saamat pisteet harmittivat ehkä juuri siksi. Sen potentiaali ei selvästikään välittynyt.

”Ah, hymyä, Sokka.”
Yritin, suupielet nytkähtivät aavistuksen.
”Kamila taisi olla väsynyt. Mutta ei se huono ollut.”
”Niin”, pukahdin, ja nostin samalla satulan pois tamman hionneesta selästä taluttelujen ajaksi. Arne otti sen vastaan ja asetti kauniisti aidan päälle nököttämään.

Lähdin taluttamaan pärskivää Kamia, ja Arne kulki rinnallamme. Mies hyräili hiljaa, oli luvattoman hyvällä tuulella – varmaankin, koska oli hetki sitten saapunut Rasmuksen luota, jolla oli mennyt paremmin. Tavallisesti valmentajan hyväntuulisuus oli voimavara. Nyt Rosengårdin aurinkoisuus, olemus; kaikki asusta iloisuuteen otti hermoihini. Asukokonaisuus henki hyväosaisuutta ja hevoskilpailuja, ja kaiken hyvän lisäksi se saattoi olla kauempana varjoissa kyräilevän vaimonsa valitsema.

”Miltä se tuntui, sinusta?” mies jatkoi, ei välittänyt vaitonaisuudestani.
”No... En tiedä. Epäreilulta?” sanoin sitten, vaikken varsinaisesti vastannut kysymykseen.
”Paras jäi alle kahdeksan ja puolen, alimmat pisteet olivat hieman alle kuuden. Ei suuria eroja keskiarvoissa”, Arne huomautti.

Kami säpsähti, Sederströmin läntikäs ori kulki ohitsemme. Mokomakin. Ja se ensimmäinen! Akhaltekke. Järisyttävän kaunis tamma kyllä, mutta eivät kai nuo idän ihmeet hypänneet? Locatellin Amor Amor oli sentään komea ja uskottava. Tuhahdin kenties ääneen, sillä Arne loi minuun tutkivan silmäyksen.

”Niin. Ihan totta, kai. Mutta Kamin pisteet olivat epäreilut! Yleisvaikutelma jäi valjuksi ja surkeimmat pisteet tulivat hypyistä. Hypyistä!”
”Ahh. Mm-niin. Sinun täytyy myöntää, että ei se ollut tänään jaloistaan nopea.”
”Ehkä ei, mutta miten Kamin laukka voi olla jonkun mielestä parempaa kuin sen hypyt?”
”Voi Isabella. Hillitse, mm, tuohtumus. Eikö se juuri ole hienoa? Että Kamila sai, härregud, ratsastettavuudestaan yhdeksän ja puoli! Ja laukasta seitsikon! Askellajit ovat sen heikkous, tiedät sen. Nyt se näyttäytyi heikkouksissaan hyvänä.”
”Niin, totta, kai”, pohdiskelin. ”Äsh, olisipa se päässyt testiratsastajalle! Hypyt tuntuvat selkään niin paljon paremmilta kuin miltä näyttävät. Vaikka on sillä kyllä hyvä tekniikkakin, miksi ne eivät sitä nähneet?”
”Koska tänään sillä ei ollut. Väsymys näkyi. Ja Isabella, sanoit sen itse: selkään se on parempi. Älä anna liikaa painoarvoa tälle. Näytätte radalla sitten – tehän nappasitte eilen sijoituksen!”
”Mmm, ihan totta”, myönsin nyt jo ujosti hymyillen. Arne nyökkäsi, vilkuili ympärilleen kenties perhettään etsien, ja huiskutteli sitten hyvästiksi.
”Hei – kuule!”
”Vad?”
”Kiitos. Kamin valmentajana ja kasvattajana sanasi merkitsevät.”
Arne vain naurahti, nyökäytti uudelleen ja kääntyi sitten kannoillaan. Pala hänen elämänasennettaan ei olisi pahitteeksi.

Kamin puuskutus tasaantui jo. Tein käännöksen tiellä kohti hylättyä satulaamme, kun sivupolulta meitä lähestyi kaksi nuorta naista suorastaan väijyen. Blondien poskille oli tarttunut väriä kevään ensimmäisistä säteistä.
”Hej! Sokka?”
”Yes, hi?”
”Pratar du svenska?”
”I prefer English. How can I help you?”
”We’d like a little interview if you don’t mind”, toinen kiirehti sanomaan hymyillen.
”Oh, okay, why not.” Ehkä Kami ei ollutkaan ollut niin silmiinpistävän onneton?

Pysäytin tamman ja asettelin kasvoilleni edustavan hymyn, vaikka ilmeisesti tyttö ei ottanutkaan puhelimellaan kuvaa, vaan pyysi lupaa keskustelun nauhoittamiseen.
”Mmm, yea, sure.”
”Well... Miss Sokka. Isabella. You and your sister are quite famous in your country. In your own village especially, Kalla, it’s kallad Kalla haha right?”
”Yes, we do live in Kalla. Have our stable there.”
”Many horses and luxorius surroundings yes?”
”Mm, one could say so yes.”
”And there’s just the two of you? You and ummm, Amanda?” Nimi tarkastettiiin muistiinpanoista.
”Yes. But...”
”So your parents are dead?” toinen paukautti.
”Yes but that doesn’t –”
”They were murdered, right? And there was a stable fire long ago, which killed your grandpa and grandma also died soon after. Quite a mortality rate, don’t you think?”
”I’m sorry, from which magazine where you again? This is a personal matter that I’m not willing to discuss.”
”Ha! Oh, ha-ha, actually, we don’t like horses at all.”

Naiset katsahtivat toisiinsa, irvistivät vilkaistessaan Kamia. Niinpä niin, ne olivat nyrpistäneet lantakasalle tien sivussa jo aiemmin – miksei se ollut herättänyt epäilyksiäni?
”Okay, then this little chat is over.”
”Oh please miss Sokka. Your family’s case is so interesting and no-one has done episodes about it yet. We want to be first.”
”Episodes, what episodes?” Inhottava tunne kulkeutui selkärankaa pitkin ja tarttui Kamiin. Tamma alkoi astella paikallaan, kyllästyneenä seisoskeluun.
”Pods obviously. Crime podcast. True crime, very popular, sure you have heard of those? We’d like you to say something. You know, tell your side of the story... Maybe some deets or your theory of what happened and whodunnit and so on. If you don’t comment, we’ll have to use media sources and speculate about your guiltiness.”
”So, what’s it gonna be? We know you were – or are a suspect, well, at least a person of interest, but there’s no evidence”, toinen lisäsi. Kumpikin osallistui tähän verbaaliseen hyökkäykseen suorastaan intoa väristen ja silmät ahnaasti pienimpiäkin eleitäni tulkiten.  

Jäädyin. Ärsyynnyin. Voisiko heitä mitenkään estää? Miten ihmeessä tieto oli kulkeutunut Ruotsiin? Miten ne olivat löytäneet minut?? Ehkä sen hevosuutisen kautta, mutta silti näiden oman elämänsä rikostutkijoiden oli täytynyt osata etsiä nimeäni. Ei-hevosihmiset eivät vain törmänneet ratsastusuutisiin, eikä siinä nimenomaisessa mässäilty millään tavalla taustallani.
”Thanks but no thanks. I do not give statements about this. Good day to you little Sherlocks. Now, excuse me. Vi ses – oh, sorry no, we most certainly do not see again. Bye for good.”

Sydän pamppaili, kun kiisimme Kamin kanssa pikakävelyä pois paikalta. Olo oli paljastettu, häpeällinen. Pälyilin harhaluuloisena ympärilleni, mutta kukaan ei vaikuttanut pistäneen silmälle epämiellyttävää juttutuokiota polun reunassa, eivätkä ruotsalaistytöt seuranneet.

Kamin satula tuntui kevyeltä käsivarsilla. Mikään ei painanut yhtä paljon kuin syytökset.  

Hannaby Young Stars, 5-vuotiaiden estehevosten arvostelu, ka 6,5 pistettä
Yleisvaikutelma 5, ratsastettavuus 9,5, laukka 7, hyppytekniikka 4, kapasiteetti 7.


Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 20.04.21 10:33, muokattu 1 kertaa
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty XII

Viesti  Isabella S. 18.12.20 1:27

#alexanderinvalmennus
Tammi-areena, 14.12.2020

Alexander Rosengård oli Isabellalle valmentajana etäisesti tuttu, itse asiassa juuri siltä ajalta, kun Kamin kauppoja sovittiin. Miehen kuiva, asiallinen ja kansainvälisellä vivahduksella höystetty valmennustyyli miellytti häntä. Rosengårdit, melko rohkeasti yleistettynä, osasivat asiansa mitä tuli hevosiin.

Oli kuitenkin jokseenkin kuumottavaa valmentautua juuri Alexanderin ratsuttamalla tammalla, tämän entisen ykkösratsun varsalla. Päällimmäisissä ajatuksissaan Isabella oli varma, että Alexander tiesi Kamista kaiken, vaikka alitajunnassaan järkeilikin, ettei se varmasti enää kahden Auburn-vuoden ja vain Isabellan ratsastamisen jälkeen pitänyt paikkaansa. Tavallaan niin oli vielä pahempi: Alexanderilla oli pakostikin paljon kokemuksia, joihin verrata. Ehkä ruusukartanon nuorimmainen laskelmoi, minkä tasoinen Kamin pitäisi nyt olla.

Kamila ei ollut emänsä kuva, Alexander totesikin hyvin nopeasti itsekseen. Karro, hänen entinen (varhaisempien) nuoruusvuosien ykkösratsunsa, oli ollut vahva, isoliikkeinen ja suoraviivainen ratsu, joka ei järkähtänyt juuri mistään. Hänen silmiensä edessä liikkui kuitenkin nyt paljon emäänsä varovaisempi ja herkempi ratsu, jonka liikkeet olivat mitäänsanomattomat mutta hypyt erityisen kaunista katseltavaa – siis silloin, kun tamma ei hätäpäissään liioitellut tai jopa kieltänyt.

"Sitä pitäisi ehkä altistaa huonoille lähestymisille mutta turvallisen pienillä esteillä", Alexander ehdotti ääneen ja kuulosti vitsailevan vain puoliksi. "Että se huomaisi, ettei ole mikään maailmanloppu sellainen."

Isabella myöntyi, joskaan ei varsinaisesti innosta hihkuen. Hän tiedosti, että epäonnistumisia oli välttämätöntä harjoitella treeniolosuhteissa, muuten ei menty eteenpäin, mutta eihän se kaunista tai hehkeää ollut. Jotain tämän suuntaista he olivat kyllä harjoitelleet Arnenkin valmennuksissa – hakeneet tamman rajoja, koettaneet rakentaa sen (ja ratsastajansa) itseluottamusta – mutta vaikka isässä ja pojassa oli paljon samaa (siinä missä erojakin), oli Alexander toteutuksessaan armottomampi. Tai ehkä kyse oli yksittäisen yksityisvalmennuksen tehokkuudesta. No, oli miten oli, nöyryytyksiä oli luvassa.

Posket loimottaen Isabella ohjasi Kamia lähestymisiin, jotka Alexander oli suunnitellut lähes mahdottomiksi. Penna ja Märta saivat nostella puomeja tuon tuostakin – tehtävä, johon ensiksi kysytty ja maneesissa norkoillut Aliisa ei ollut suostunut, vaan yksinkertaisesti nauranut jopa Aliisoiden mittakaavalla varsin röyhkeän räkäisesti (ja ilmeisen kieltävästi) nuoriherra Rosengårdille. Mainittu Rosengård jätti räkäisen reaktion ilmiselvästä ärtymyksestään huolimatta täysin omaan arvoonsa, mitä Isabella salaa ihasteli hikisestä estesatulastaan.

Valmentaja oli kieltämättä kivaa katseltavaa, eikä se lainkaan helpottanut hankaliksi tarkoitettujen tehtävien suorittamista. Oli inhottava kohtalon oikku, että perijätär sattui pitämään honteloista hevospojista, jotka olivat juuri kiusallisen verran häntä nuorempia. Alexander oli sentään kaukaista sukua, mikä hillitsi kaikkein pahinta ihastelua, mutta silti sen verran kaukaista, että ylimielisen kopeaa profiilia keskellä hänen maneesiaan ei voinut jättää täysin huomiottakaan.

Kami oli ollut aina radalla Isabellan kanssa hieman epävarma, eikä heillä ollutkaan tilillään kuin kaksi nolla-nollaa ja muutama ruusuke. Herkistä kieltäytymisistä oli tullut siinä määrin ongelma, että jopa Alexanderin käskystä rakennettuja inhottavia välejä ratsastaessaan Isabella ymmärsi, että juuri tätä he tarvitsivat. Estekorkeus oli maltillinen, ja Kamin rohkeus hypätä ei-täydellisistäkin paikoista kasvoi jo yhden ainoan valmennuksen aikana havaittavasti.  

Ne muutamat hyvät pätkät herättivät selkeästi myös Alexanderin kiinnostuksen hevoseen. Olihan se perheen kasvatti eikä Karro yksinkertaisesti jättänyt huonoja varsoja. Valmentajan silmissä välähtikin nälkäinen katse, kun Kami esitti valmennuksen päätteeksi radan viimeisellä linjalla parhaat hyppynsä siihen saakka.

Röyhkeästi mies kysymisen sijaan lähestulkoon tiedotti:
"Mä voisin itse ratsastaa sen ylihuomenna. Jos tahdot."
"Sopii, ehdottomasti", Isabella vastasi, kenties liiankin innokkaasti lyhyiden hengenvetojensa lomasta. Hän itse olisi aivan rikki, poikki ja loppu vähintäänkin seuraavan päivän, sen tunsi jo loppuraveissa.


16.12.2020

Alexander tosiaankin kiipesi Kamin satulaan keskiviikkona. Torstaina ehtisi tehdä vielä pienen palauttelevan jumppailun ja perjantaina Isabella starttaisi tammalla kaksi luokkaa. Rosengård oli näyttänyt keskittyneeltä oikeastaan heti kiivettyään Kamin selkään. Tamma oli hetken aikaa epävarma ja jännittynyt – sitä ei ollut ratsastanut aikoihin kukaan muu kuin Isabella, mutta melko nopealla taivuttelulla ja tuntuman hakemisella Alexander sai tamman rentoutumaan. Yllättävän nopealla, oikeastaan, mikä aiheutti Isabellassa ristiriitaisia tunteita. Oliko Alexander niin erinomainen ratsastaja, vai oliko Kamia sitten kuitenkin ratsastettu ihan viisaasti?

Ei se miehenkään alla erityisen huimalta tai näyttävältä vaikuttanut, mutta oli siinä silti… jotain. Alexanderinkin suupieliin hiipi pienen pienen pieni hymy, ainakin aavistus sellaisesta, kun tamma alkoi polkea laukkaansa vahvemmin. Ero oli varmasti suurimman osan silmissä pieni, ehkä havaitsematon (maneesiin oli kertynyt muutaman uteliaan joukko), mutta Isabella kyllä huomasi. Alexander sai Kamiin voimaa.

Hypyistäkin sen näki: Alexander luotti itseensä, ja kas, Kamikin luotti itseensä. Toki tässä ei oltu parin päivän takaisten ekstra-vaikeiden nöyryytystehtävien äärellä (harmi, sen Isabella olisi mieluusti todistanut), mutta hyppäämisen rytmistä lähtien kaikki vaikutti jotenkin saumattomalta.

"Ei viitsi hypätä kovin isoa enää näin lähellä kisoja, vai mitä luulet?" Alexander kysyi, muka niin välinpitämättömästi. Oli totta, että enää näin lähellä ei kannattanut rasittaa tammaa liiaksi ja Alexander olikin keskittynyt pääosin sileän työskentelyyn, mutta Isabella huomasi kyllä miehen nälkäisen ilmeen. Jostain kumman syystä hän halusi toteuttaa tuon ilmeen toiveen, ehkä näyttääkseen, että Kamista oli johonkin.

"Niin. Ihan totta. Mutta ei meidän kisamenestys varmasti yhteen hyppyyn kaadu. Jos nostan tätä vähäsen."
Ja niin Isabella nosti, aika reilustikin. Alexanderia se ei haitannut, eikä hyvässä vireessä ja reippaassa laukassa liikkuvaa Kamiakaan. Pysty oli korkeudeltaan lähemmäs 140 senttiä, eikä se ollut ratsukolle mikään todellinen haaste. Hyppy oli kuin oppikirjasta, olkoonkin, että laukka hajosi esteen jälkeen jonkin verran.

"Ei hullumpaa", Alexander kommentoi, nyt ainakin selvästi virnuillen.
"Niin", Isabella vastasi, eikä uskaltanut kysellä heikkouksista tai ratsastettavuudesta enempää, ei enää näin lähellä kilpailuita.  



"Hyvin korjattu tähän luokkaan", Alexander livautti ohimennen verryttelymaneesin katsomosta. Isabellalle ja Kamille oli juuri kuulutettu nollarata myös uusinnasta. Suoritus oli tuntunut nopealta: oikeastaan kaikin puolin hyvältä, vaikka edellä ratsastanut Joutsjoki oli saanut nolla-nollan hänkin, ja uusijoita oli yhä ratsastamatta.

"Kiitos", Isabella hymyili, ja koetti olla ajattelematta satakymppiä ja sen kahdeksaa virhepistettä perusradalta. Puhdas suoritus isommasta luokasta tuntui sen jälkeen tosin vielä paremmalta.



Osa tekstistä ja kommenteista valmentajan käsialaa
@Alexander R.

Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Heidi M., Jusu R., Anton S., Ginevra V. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty XIII

Viesti  Isabella S. 20.04.21 10:31

Tarinanpalasia kilpailumatkoilta
#eurosimtour

Tromssa 11.–14.3.2021

Euro Sim Tourin ensimmäisessä, Norjaan sijoittuneessa osakilpailussa Kami oli ottanut kaksi virhepistettä enimmäisajan ylityksestä. Isabella oli ratsastanut radan korostetun huolellisesti, sillä tammalla ei ollut vielä rutiinia 130 sentin radoilla, saati 135 sentin radoilla  kansainvälisissä kilpailuissa kaukana kotona. Tuntui kuin Isabella ja lempeäluonteinen haaleanmusta tamma olisi heitetty suoraan syvään päähän. Tai ehkä oikeammin heittäytyneet, sillä ihan itsehän nainen oli CUP-luokkaan ilmoittautunut.

Toisaalta rata oli mennyt aikavirhettä lukuun ottamatta hyvin, jopa erittäin hyvin. Kami oli hypännyt epäröimättä ja selkeästä jännittyneisyydestä huolimatta ratsastettavuus oli säilynyt. Sylvi sen sijaan oli kerännyt kaikki emältään perityt kierrokset ja reagoinut pidätteisiin paljon pidemmällä viiveellä, jos ollenkaan. Kimo oli silti ollut hitusen Kamia nopeampi Norjan osakilpailussa, mutta mainituista ohjausongelmista johtuneet pidemmät tiet olivat tuoneet Sylvillekin saman aikavirheen, eikä Isabellalla ollut asiaa uusintaan kummankaan tamman kanssa.

Ihanneaika oli asetettu tiukaksi, mutta syystä. Luokan taso oli ollut kova, mikä tarkoitti, että hyvä perustekeminen ei riittäisi jatkossakaan sijoituksiin. Eikä Eurooppaa kannattanut kiertää huvikseen hyppelemässä, aivan niin halpaa tai vaivatonta huvia se ei ollut.

Anton oli huolehtinut kilpailuhoitajan vastuista Norjassa, mutta niin pätevä ja ilahduttavan harvasanainen (ainakin Isabellan seurassa) kuin tuo Vilan vuokraaja olikin, niin Jemiinan aikaansaava ja skarppi ote oli erittäin tervetullut apu Skotlannin osakilpailuun. Anton oli ollut oikeastaan melko hellyyttävällä tavalla päästään pehmennyt, mutta kilpailuolosuhteissa Isabella suosi tiimiä, jonka jakamaton huomio pysyi kahvilatilauksissa, varustehuolloissa ja hevosten täsmällisissä kävelyttämisissä, ei norjalaisissa kaunottarissa tai näihin liittyvissä hattaraisissa päiväunissa. Antonin ilmiselvän ihastustilan kylkiäisenä saapunut lievä hajamielisyys sekä taipumus livahtaa milloin minnekin nurkkaan varastamaan Sonialtaan suudelman oli vain yksi turha stressitekijä lisää. Ei sillä, etteikö Isabella ollut samalla onnellinen Antonin puolesta (mies ansaitsi romanssinsa kaiken Aliisan kanssa säädetyn jälkeen), mutta hupsutuksille oli aikansa ja paikkansa – jossakin kaukana hänen kilpailumatkoiltaan.  
 
Edinburgh 8.–11.4.2021

Edinburgh oli kotoisan sateinen, aivan toista kuin Tromssan luminen satumaa. Jo ensikosketus maankamaraan lentokentän tunkkaisessa terminaalissa toi tutun tuoksun muistoineen Isabellan mieleen. Kilpailupaikalla katse hakeutui automaattisesti Ceehen ja Tomiin, ja Isabella tiesi, että nämäkin miettivät samaa. Jokin sateentuoksuisessa ilmassa, kapeissa kaduissa vanhoine kivetyksineen, vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja pienten markettien myyjätädeissä, jotka kutsuivat asiakkaitaan kukkasiksi, toi mieleen yhteiset työvuodet Pohjois-Englannin talleilla. Ceelle ja Tomille tämä oli tietysti vielä enemmän koti; synnyinkoti, itse asiassa. Mutta kyllä Isabellakin tunsi kuuluvansa tänne. Skotlanti, Pohjois-Englanti – perunoita ja tomaatteja, niin sanotusti. Luonto oli hyvin samanlainen, vaikka raja noiden kahden kuningaskunnan välillä olikin todellinen ja varmasti monien identiteetille merkityksellinen.

Myös Viivi oli erittäin innoissaan. Itse asiassa Cee, Viivi ja Tom viipyisivät saarella auburnilaisia pidempään, sillä kilpailumatka oli samalla oiva tilaisuus tavata sukulaisia Englannissa ja Skotlannissa. Kummityttönsä johdatuksesta Isabella löysikin itsensä heti ensimmäisenä kokonaisena reissupäivänä (hevosten lepopäivänä) Edinburghin kaduilta, joilla Viivi puikkelehti kuin kotonaan – kiitos skotlantilaisen isoisän. He ottivat (Viivin aloitteesta) erittäin edustavia yhteiskuvia yksisarvispatsaiden edustalla, söivät skonsseja ja jäätelöä (aurinko paistoi hetkellisesti! muuten sää oli puolipilvinen), ihmettelivät kirjaston arkkitehtuuria ja ihastelivat vanhaa ja arvokasta yliopistoaluetta. Tai niin, ainakin Isabella ihasteli.

Viivi tuntui ihastuneen enemmän shoppailumahdollisuuksiin, ja tyttö innostuikin ostamaan suuren paperikassillisen erittäin yksisarvis-kuosisia vaatteita ja asusteita Primarkista, suorastaan pöyristyttävän halpaan hintaan. Niin paljon kuin Isabellaa puistattikin astella valtavassa halpahallissa kaikkea muuta kuin halvoissa vaatteissaan, ei hän lopulta raaskinut antaa kummityttönsä käyttää omia viikkorahasäästöjään mokomiin ostoksiin, vaan maksoi koko huvin. (Viivi oli hyvinkin saattanut laskea tällaisen lopputuloksen varaan.)

Yhteinen päivä kierrellen kaupungilla oli yllättävän rentouttava. Isabella tajusi sen todella vasta sitten, kun he jälleen liittyivät muiden seuraan tallille ja tarkastivat hevoset. Kilpailutunnelma iskeytyi tajuntaan yhtä läpäisevästi kuin peribrittiläisen kostea ilmanala tunkeutuessaan kylmyytenä luihin ja ytimiin.

Hän starttasi jälleen vain hevostensa pääluokassa, nuorten estehevosten CUP:ssa. Tammat olivat vireitä, Isabellakin. Oli melkein ivallista, että nyt, kun Isabella tosissaan keskittyi ja pyysi Kamilta enemmän; parempaa ja aktiivisempaa laukkaa, nopeampia reaktioita; niin juuri tällaisella hetkellä Alexander Rosengårdin katse porautui Isabellaan. Alexander ei koskaan peitellyt tunteitaan – tai ei, tunteitaan ehkä, niistä hän ei tiennyt mitään. Alexander ei koskaan peitellyt mielipiteitään, Isabella korjasi mielessään ja tunsi sateen kastelemalla ihollaan arvostelun raskaan painon. Katse oli syväluotaava tunkeilevalla ja epäystävällisellä tavalla, ja mikä häiritsevintä: se ei tuntunut vaikuttavan miehen omaan ratsastamiseen mitenkään, ei ainakaan negatiivisesti.

Voi olla, että Isabella sisuuntui siksi. Ehkä Alexanderin nenänvarttaan pitkin valuttama katse, yhtä helposti tulkittava kuin mies olisi sanonut ajatuksensa ääneen, oli kaiken avain. Toisaalta hän oli päättänyt jo edellisen osakilpailun jälkeen, että nyt oli korkea aika parantaa omaa suoritustasoa.

Niin tai näin, kun nuorten 135 sentin CUP-luokka oli ratsastettu, Isabella ja Alexander olivat kunniakierroksella peräkkäin. Hän Kamilla ja Alexander Peksillä, orilla, joka oli Isabellan Power Jump -voittoratsun Ankan ainokaisen varsan isä. Tunne onnistuneiden ratojen jälkeen oli mahtava, paitsi että he, hän ja Alexander, olivat kunniakierroksella täysin väärin päin.

***

Isabella ei ollut osallistunut Tromssassa kilpailusarjan after rideille, sillä niin paljon kuin hän kaipasikin irtiottoa, työt eivät olleet tuolloin odottaneet. Hotellihuone oli muuttunut etätyötoimistoksi hurmaavalla talvinäkymällä. Tällä kertaa hän oli varautunut lipumaan ihmisten ilmoille tyylikkäässä cocktailmekossaan. Nauttimaan hieman viiniä, rupattelemaan Sarahin ja Jemiinan kanssa tavanomaista vapautuneemmin, flirttailemaankin ehkä (ei tosin Sarahille ja Jemiinalle).  

Kävi kuitenkin ilmi, että juhlissa oli melko tarkasti rajattu teema. Ja teemalla tarkoitettiin teemaa, ei pukukoodia tai värikoodia tai muuta ymmärrettävää rajoitusta juhlakansan pukeutumiseen. Oikeampi sana olisi ollut naamiaiset, ja pelkkä ajatus siitä sai Isabellan naaman venähtämään hienoisesta järkytyksestä. Viivi sen sijaan oli kateudesta vihreä, sillä juhlat olivat täydellisesti kakaran makuun (mikä Isabellan mielestä todisti virheellisestä ikärajamäärittelystä. Fantasiajuhlat lapsille, hienostuneet aikuisille – niinhän sen olisi kuulunut mennä??).  

“Tuskin kukaan vahtii, oletko pukeutunut tarpeeksi teeman mukaisesti”, Cee lohdutti.
“Even I’m going anyway”, Tomkin totesi harteitaan kohautellen, ja oli arvattavissa, että mies pukeutuisi tasan tavallisiin vaatteisiinsa.

Isabella tiirasi ystäviään siristellen, epäuskoisesti. Sarah ja Jemiina olivat menossa myös, laittautuivat jo. Tosin Isabella ei tiennyt, pukeutuivatko nämä. Ehkä. Kumpikin näyttäisi varmasti aivan yhtä tyrmäävältä taruolentona kuin omana itsenään.

Tallialueella kuhisi vielä jonkin verran porukkaa. Jotkut pakkasivat tavaroita lähtöä varten valmiiksi, jotkut, kuten Isabella, tarkastivat vielä kertaalleen hevosiaan. Vastauksen viivyttely oli oikeastaan turhaa. Lopputulos oli ollut kiusallisen selvä alusta alkaen.

“Äh, ei. En pysty siihen”, Isabella puuskahti ja pudisteli päätään. “Entä jos siellä onkin joku komea mies? Ja se on pukeutunut… en mä tiedä, vaikka joksikin tontuksi? Peikoksi?? Ei, jätän väliin, kiitos. Linnamiljöö olisi varmasti upea, mutta… Niin. En vain pysty. Ei mulla riitä fiilistä sellaiseen.”

Cee naurahti, mutta nyökkäsi sitten ystävänsä tuntien. “Ihan miten vaan.”
“Menkää te vaan jo valmistautumaan, tarkastan vielä Sylvin jalat ja tilaan sitten yksikseni jotain huonepalvelusta. No problem”, Isabella vakuutteli, ja sitten kaksikko lähti.

“Meillä taitaa olla paljonkin yhteistä”, kalsea ääni kuului takaa, ja Isabella käännähti kohdatakseen vaikeasti tulkittavan ilmeen, ehkä ylimielisen hymyntapaisen.
“Ai”, hän tokaisi kysyvästi kaukaiselle serkulleen.
“Huumorintajuttomuus”, mies sanoi, kuin se olisi selittänyt kaiken.

Sitten Isabella hymähti huvittuneena. Niin, se oli oikeastaan päivänselvää. Ei ollut tarvetta kysyä, osallistuisiko Alexander Rosengård jatkoille. Naamiaiset, joina Alexanderkin epäilemättä näitä juhlia piti, eivät kertakaikkisesti olleet huumorintajuttomille.

“Mietin sen sijaan illallista jossakin keskustan ravintoloista. Care to join?” mies heitti, ja kaikki kahden kielen soljuvasta yhdistämisestä ylenpalttisen rentoon kehonkieleen kertoi siitä, että Alexander oli maailmankansalainen, sujuvasti kansainvälinen kilpailija. Ja mitä tuli tämän perhetaustaan, olisi Rosengård taatusti hyvätapaista illallisseuraa.
“Mielelläni. Voidaan keskustella vaikka siitä, miten varastit erinomaisen hevosenhoitajan”, Isabella vastasi, ei tosin vakavissaan (kukaan ei yksinkertaisesti voinut varastaa tai omistaa Aliisaa, ei edes löysästi määriteltynä), ja oli miehen vuoro hymähtää. “Lähtö puolen tunnin päästä? Tunnin?”

“Sanotaan vaikka kolmen vartin”, Alexander päätti vilkaistuaan ranteessaan välkkyvää Hublotia – epäilemättä ratsastuskello, joka vaihtuisi illallista varten johonkin vielä astetta laadukkaampaan (ja kalliimpaan). Jokin miehen ilmeessä antoi ymmärtää, että hätäisesti valmistautunut hevosnainen ei ollut hänen makunsa ja tasonsa mukaista illallisseuraa, ehkä jopa haastoi laittautumaan. Mutta sen Isabella olisi tehnyt joka tapauksessa, ei vähimmässäkään määrin Alexanderin vuoksi.

Heidän välillään ei ollut mitään romanttista tai eroottista, mutta se ei tarkoittanut, etteikö seura olisi miellyttävää. Samankaltainen perhetausta ja hevoset yhdistivät heitä, eivätkä edes hevoset ylipäätään, vaan tietyt hevoset. Estehevoset, tietyn sukuiset hevoset. Alexander oli ratsuttanut vanhempiensa kasvattaman Kamilan, Isabellan nuoren ykkösratsun, ja kuten mainittua, hän oli lainannut Alexanderin esteoria jalostukseen. Jokin pieni tunne kertoi, etteivät ne jäisi heidän viimeisiksi yhteyksikseen mitä tuli hevosbisnekseen.

Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Jemiina R., Jusu R., Matilda T., Sarah R., Anton S. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty XIV

Viesti  Isabella S. 20.07.21 16:55

Tiistaina 13. päivä

13.7.2021
#parisjumpingweek #sommersolverv #powerjump

Kami oli suoriutunut Pariisin kilpailuista oivasti, vaikka se selvästi jännitti pitkää matkaa ja kuhisevaa, vierasta ympäristöä. Tutut hevoset toivat kuitenkin lohtua, etenkin Sylvi, jonka kanssa musta starttasi jälleen samoissa nuorten hevosten luokissa Euro SIM Tourin tavoin. Pikkumusta oli radoillaankin jännittynyt, mutta nöyrä ja tukeutui täysin ratsastajaan.

Ensimmäisessä startissa tuli yksi jännityskielto, mutta 130 cm:n luokassa seuraavana päivänä he paransivat. Perusrata oli huolellinen, ja Kami palkitsi Isabellan maltillisen ratsastamisen pääsyllä uusintaan. Uusinnassa putosi puomi, mutta Kami oli sentään hypännyt kevyestä kannustuksesta hitusen epäoptimaalisemmasta paikasta, jossa sitä olisi selkeästi huvittanut varuiksi kieltää. Pudotus ei hidastanut aikaa yhtä paljon kuin kielto olisi tehnyt, ja ylpeänä nuoresta tammastaan Isabella pääsikin palkintojenjakoon mm. Ruusuvuoren, Sundbergin, Joutsjoen ja Sederströmin vanavedessä. Josefina, Merikanto ja Sylvin kanssa kilpaillut Raeske ottivat jo perusradoiltaan virheet. Raeske ja Leafrain jäivät ulos uusinnasta vain täpärästi, samoin näyttävää rautiasta oria ratsastanut Rasmus. Jeramy Raesken ratsastama Sylvi oli muuten ollut koko kilpailuiden ajan varsinainen diiva – melkoinen kopio emästään sen pahimmilla hetkillä, oikeastaan. Todennäköisesti tammalle oli iskemässä kesän kolmas kiima.

Kami oli saanut huilata laitumella reilun viikon. Isabellan palattua Norjan Sommersolverv-kilpailuista tamman treenitauko tuli päätökseen. Sommersolverveilla Sylvi oli parantanut kisakäyttäytymistään, joskin ollut varsin vauhdikas, ja Vila taas oli tehnyt kehnon keskinkertaista perusrataa. Norjan kenttäkilpailut oli muutenkin järjestetty erilaiseen tapaan: kenttäranking koostui erillisistä koulu-, este- ja maastoestekilpailuista, joissa oli mukana muitakin (siis jokaisen lajin varsinaisia osaajia). Sanomattakin oli selvää, että esimerkiksi vaativaa B:tä kouluratsukkoina kilpailevat tekivät aavistuksen erinäköistä ohjelmaa kuin kenttäkilpailijat, mutta Isabellaa ei edes kiinnostanut sijoittuminen luokkakohtaisesti – ainoastaan kenttäranking.

Suoritus Vilan kanssa ei ollut huono, paitsi maaston kohdalla. Maastoesteet kilpailtiin poikkeuksellisesti viimeisenä, minkä Isabella ajatteli ensin olevan etu kovakuntoiselle Vilalle. Lupaavasti alkanut maastokoe kaatui kuitenkin ylivoimaisen pelottavaksi osoittautuneeseen tukkiin, joka näytti päällisin puolin tavanomaiselta. Sen juurella kasvoi päivänkakkaroita ja ehkä Vila oli vakuuttunut, että niin kauniiden kukkien antamassa suojassa oli piileskeltävä jotain pahaakin. Samalle esteelle tuli kaksi kieltoa (ei onneksi hylkäykseen johtavaa kolmatta) ja kertyneet 40 virhepistettä näkyivät auttamatta lopputuloksessa. Aikavirheitä tuli kielloista huolimatta varsin maltillisesti: ihanneaika ylittyi 19 sekunnilla, eli ilman pelottavia päivänkakkaroita tamma olisi kiitänyt radan melkoista vauhtia.

Ei auttanut kuitenkaan surkutella. Anton oli jäänyt (jätetty) Norjaan (Sarahin aloitteesta ja muiden yksimielisestä kannustuksesta) ja nyt olikin Vilan laidunloman vuoro. Isabella oli vain ensin jumpannut sitä parin päivän ajan kilpailuiden jälkeen, jotta raskas rupeama ei jättäisi turvotusta tai jumeja tammaan. Hän oli juuri päästänyt viileällä vedellä suihkutetun mustan laitumelle oleilemaan ja nauttimaan vähintäänkin seuraavaksi viikoksi (jossakin vaiheessa Anton palaisi valmistautumaan Power Jumpeihin tamman kanssa, mutta nyt lepo tekisi sille vain hyvää), ja vaihtanut ratsunsa toiseen mustaan.

Kamikin saisi kevyemmän lomalta paluu -ratsastuksen. Isabella ajatteli jumpata sen läpi ja hypätä jotakin pientä, ehkä kavalettisarjaa. Hän rakasti ulkoratsastamista, mutta kolmenkympin hellelukemissa sellainen olisi hevosille pelkkää myrkkyä. Niinpä oli taivuttava viileämpään maneesiin, jossa itse asiassa Marc jumppaili palauttelevasti niin ikään Norjassa kilpaillutta Cavaa ja Louna teki Armin kanssa itsenäistä koulutreeniä.

Cava ja Marc oli palkittu kaikkien yllätykseksi Sommersolvervin parhaana kenttäratsukkona, joten joko Marc oli päässyt heti kiinni rautiaan täysiverisen sielunelämään, tai sitten Cava oli ollut vieraskorea (tai, inhottavin vaihtoehto: ehkä se oli haistatellut Isabellalle). Toki ratsukon kisadebyytti oli tarkoituksella kilpailtu todellista kapasiteettia huomattavasti helpommassa luokassa, mutta Cavan kohdalla se ei ollut automaattisesti asettanut minkäänlaisia odotuksia sijoittumiselle, saati ennakoinut koko kenttärankingin voittoa.

Cavan ja Marcin tarkkailu oli saanut Isabellan ehkä liiankin ajatuksiinsa, sillä yhdessä hetkessä hän katsoi vetreästi ympyrälle taipuvaa rautiasta orinpuolikastaan, seuraavassa hän havahtui Kamin yllättävään sivuloikkaan kesken pidemmässä muodossa hoidetun alkuverryttelyn. Maneesin laita ja pehmeä hiekka lähestyivät yhtä nopeasti kuin mitä Kamin estesatula kaikkosi alta.

Isabella humpsahti hämmentyneenä ja valmistautumattomana maahan, Kami taas jähmettyi loikan jälkeen paikalleen.
“You okay?” Marc kysyi Cavan selästä ja Isabella tunsi lisäksi Lounan poraavan katseen itsessään. Tyttö lyhensi heti Armin ohjaa, ihan fiksusti tosin, sillä irrallisen Kamin huomannut Cava aloitti juuri flirttailevan hörinän.
“Yep, all good”, Isabella huokasi, otti laidasta hieman tukea, nousi nopeasti ja nappasi Kamin kiinni ennen kuin Cava innostuisi liiaksi–
“Au”, perijätär kiljahti tahtomattaan ja vaimensi sisäiset kiroilunsa. Ote Kamin ohjista oli onneton (mutta olemassa), sillä hänen täytyi kurkotella tukea laidasta.
“Hei! Sattuiko?” huudahti Jonathan, joka ilmeisesti kolisteli maneesin eteistilan kakka-astian parissa.
“Mmm, ei pahasti! Ehkä vähän nilkkaan”, Isabella tunnusti hampaitaan kiristellen.
“Goood! Annas niin autan Kamin kanssa. Mutta ensin: KAKKUA!!!” Jonathan kailotti heti, kun oli tarpeeksi lähellä huomatakseen pomonsa kasvoilla riittävästä terveydestä kielivän punan.
“KAKKUA!” rääkäisi esimerkistä rohkaistunut Lounakin.
Marcin ilme oli kysyvä, ja Isabella mutisi juuri ja juuri kuuluvasti selitykseksi: “Someone can explain later. Means cake.”

Hampaat irvessä ja mieli tulevaa Power Jumpia ajatellen mustana Isabella könkkäsi Kamin ritarillisesti noukkineen Jonathanin perässä talliin (kuulemma Jonny olisi voinut työntää hänet kottikärryissä, mutta Isabella kieltäytyi houkuttelevasta kyytitarjouksesta).
“Varmaan riittää, että siltä riisuu varusteet ja palauttaa sitten laitumelle.”
“Joo, varmaan riittää että menet nyt istumaan alas jalka kohti taivaita, ehkä lähdet jonnekin lääkäriinkin ja annat työntekijöidesi hoitaa hevoset”, Jonny viisasteli.
“Phah.”
“Ei tuo kävely liian hyvältä näytä. KKK, nainen!”
“Joo joo”, Isabella huokaili ja lähti hitaasti vasenta jalkaansa varoen hyppelehtimään loungeen. Kenkä oli vaikea saada jalasta, mikä ei välttämättä ollut kaikkein paras merkki. Hän oli hädin tuskin onnistunut mainitussa operaatiossa, todennut nilkan varsin turvonneeksi ja kaivanut vaivalloisesti pakkasesta kylmäyspatjan ja kiinnittänyt sen pintelillä, kun Jonnyn pää ilmaantui oviaukkoon.
“Eeli lähtee heittämään sut päivystykseen. Minä ja Penna pärjätään mainiosti hommissa kaksinkin.”

Isabella ei mutissut vastaan, antoi Eelille tosin päivystyksen sijaan yksityisen lääkäriaseman osoitteen (pääsisipä vastaanotolle jonottamatta ja kuvat otettaisiin varmasti). Käynti olikin suorastaan yllätysnopea, jos automatkoja ei otettu lukuun. Lopputulos taas ei mieltä ylentänyt.

“No, saako udella..?” Eeli kysyi rohkeasti (jo udellen), kun neiti Sokka saapui tämän luokse jalka paketissa kainalosauvoihin tukeutuen.
“Murtunut.”
“Ai saakeli.”
“Niinpä.”
“Takaisin kartanolle?”
“Kyllä kiitos”, Isabella huokaisi, eikä jutustellut sen jälkeen enempää.

Illalla typerän pikkuputoamisen aiheuttamaan masennuspilveen tuli pieni, järkevän ajattelun mahdollistava rakonen. Piti kohdata tosiasiat. Power Jumpeissa hän ei kahden viikon sisään hyppäisi murtuneella nilkalla, ei sitten millään.  

Niinpä Isabella kaivoi puhelimensa ja laittoi viestin.

@Ellie von B.
Kuule Ellie, mulla on sulle sittenkin hevonen Power Jumpeihin.
Kaksi viikkoa aikaa treenata, Kamin kanssa 120 cm luokka. Kiinnostaako?
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Ellie von B., Jusu R., Inna P., Sarah R., Anton S. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty Vs: Kamin päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 30.07.21 16:58

UUSI RATSU
keskiviikkona 28/07/2021

Vaikka Isabellan loukkaantuminen olikin erittäin ikävää, ei Ellie voinut olla tuntematta salaa tyytyväisyyttä siitä, että kisaratsuongelma oli ratkennut. Kaiken lisäksi vielä paljon paremmin kuin nainen oli osannut odottaa, sillä hän pääsi ratsastamaan Isabellan nuorta, hienoa estelupausta. Miten erityiseksi hän itsensä tunsikaan päästessään kilpailemaan Kamilla. Kami on kamalan kiltti ja nätti, sekä todella kiva ratsastaa. Vaikka Power Jump oli aivan tuota pikaa, oli Ellie ehtinyt jo jonkin verran ratsastaa tammaa ja hakea yhteistä säveltä. He olivat jopa ilmoittautuneet kokeeksi Hamaran kilpailuihin, 120 cm luokkaan.

Kami oli tuntunut jo verryttelyssä erinomaiselta. Juuri sopivasti eteenpäinpyrkimystä, mutta kuitenkin tasapainossa ja avuilla. Ellie oli pitänyt verryttelyn lyhyenä ja hypännyt vain muutaman kerran kentällä olleet verryttelyesteet. Oikeastaan hän ei vielä osannut sanoa, minkälainen verryttely tamman kanssa olisi paras, joten tyytyi noudattamaan kuuliaisesti Isabellan neuvoja. Pieni jännitys kutitteli Ellien vatsanpohjassa. Hänen olisi onnistuttava näissä kilpailuissa, sillä mahtaisiko Isabella antaa Ellien kilpailla, jos hän mokaisi toden teolla? Amanda ei ainakaan olisi antanut, jos kyseessä olisi ollut hänen hevonen.

Niinpä Ellie keskittyi suoritukseen täysillä ja ratsasti niin hyvin kuin vain pystyi. Perusradalta tuli nolla virhepistettä, ja nainen saattoi huokaista helpotuksesta. Katastrofilta oli ainakin vältytty. Uusinnassa Ellie yritti rohkeasti ratsastaa sijoituksesta, mutta viimeisen esteen arvointivirhe sai puomin putoamaan ja ratsukko jäi kahdeksannelle sijalle. No, ihan ok tulos ensimmäisiksi kilpailuiksi tällä harjoittelumäärällä. Onneksi yhteistyötä ehti hioa vielä hieman ennen Power Jumpeja.

Nyt oli kuitenkin jo keskiviikko. Ellie pyysi tammalta reippaampaa ravia ja ratsasti lävistäjän maneesin läpi. Kami liikkui hyvin, se tuntui reippaalta ja herkältä. Estetreeni oli sujunut eilen hyvin, vaikka Ellie olikin tuonut tamman parille esteelle niin, että se oli joutunut hypätä joko valtaisan loikan tai erittäin läheltä estettä. Häntä harmitti, sillä tuollaiset virheet olisivat olleet helposti vältettävissä, jos hän vain olisi ratsastanut paremmin.

Ellie huomasi unohtuneensa taas hetkeksi ajatuksiinsa. Kami oli valahtanut hieman etupainoiseksi ja hetken aikaa vaaleaverikkö keskittyi taas korjaamaan tammaa pohkeella eteenpäin. Kami reagoi heti kyselemättä ja sen yritteliäs luonne sai Ellien hymyilemään. Isabellan hevoset olivat kyllä lähes poikkeuksetta niin hyväluontoisia. Hidastettuaan Kamin käyntiin hän antoi tammalle pitkät ohjat taputtaen sen mustaa kaulaa. Päivä päivältä odotus muuttui jännittävämmäksi, ja Ellie olisi halunnut kaiken sujuvan täydellisesti, mutta määräänsä enempää ei voinut treenata. Oli tyydyttävä siihen, mihin pisteeseen parin viikon harjoittelulla pääsisi. Odotukset olivat kuitenkin korkealla, ja hän halusi kvaalautua ainakin lauantain arvoluokkaan.

Ellie talutti Kamin talliin. Tamma oli hionnut kevyesti satulan ja vyön alta, mikä ei ollut ihme, sillä sää oli ollut koko heinäkuun uskomattoman helteinen. Maneesissa oli kuitenkin suhteellisen mukava ratsastaa. Riisuttuaan tamman varusteista Ellie suihkutti sen kevyesti letkulla ja laski takaisin tarhailemaan. Onneksi sillä ei ollut tapana riehua ulkona, sillä mikään ei olisi kamalampaa, kuin viime hetkellä loukkaantunut hevonen.
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Sarah R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty Vs: Kamin päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 06.08.21 14:42

KARVAS TAPPIO
lauantaina 31/07/2021
#powerjump

Ensimmäiset esteet sujuivat hyvin. Laukka kulki rytmikkäästi eteenpäin ja Kami tuntui olevan hyvin avuilla. Kolmannelle ja neljännelle esteille johtavilla kaarteilla tamma venytti askeltaan ja radalla eteneminen tuntui hyvältä. Kolmoissarjalle Ellie ratsasti tarkasti, mutta lähestyminen sen ensimmäiselle esteelle tuli liian lähelle. Mustan tamman kaviot kolahtivat puomiin, joka putosi.

Siitä eteenpäin kaikki tuntuikin menevän pieleen. Ellie ei saanut kiinni rytmistä sarjan toiselle ja kolmannelle esteelle, eikä meno parantunut vielä viuhkaesteelläkään. Puomeja oli kolissut alas ryminällä, ja fiilis oli jo hyvin epätoivoinen. Kuusitoista virhepistettä, siitä täältä kuopasta ei noustaisi enää millään. Rataa oli kuitenkin vielä jäljellä seitsemän esteen verran. Koska menestymisen mahdollisuudet olivat jo totaalisen pilalla, Ellie päätti yrittää ratsastaa edes loppuradan nolaamatta itseään täysin.

Hän kokosi tamman laukkaa ennen seitsemättä estettä, ja Kami tuntui taas saaneen rytmistä kiinni. Seitsemännellä esteellä puomit eivät enää kolisseet, ja kahdeksannelle he etenivät, kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunutkaan. Tamma oli taas avuilla ja eteni hyvää vauhtia esteeltä toiselle. Ei enempää virhepisteitä.

Sillä ei kuitenkaan ollut enää väliä. He olivat jääneet kaikkien jo ratsastaneiden taakse. Ratsukko ratsukolta kiilasi edelleen Ellien eteen, eikä toivoa ollut enää lainkaan. Power Jumpin arvoluokka oli mennyt täysin penkin alle.

Ellietä nolostutti, turhautti ja suututti. Jos hän vain olisi ratsastanut Kamin parempaan paikkaan sarjalle, he olisivat voineet vaikka sijoittua. Mahtaisikohan Isabella kieltää häntä enää kilpailemasta Kamilla? Loppurata oli kuitenkin sujunut ihan hyvin, vaikkei se tässä vaiheessa juuri lohduttanut.

Jatkoilla hän aikoisi juoda koko typerän radan unohduksiin.
parisjumpingweek - Kamin päiväkirja PJ_elliekami

Prix de PKK luokassa Ellie ja Kami 5/19. Koko viikonloppu ei sentään ollut katastrofi.
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Isabella S., Jemiina R., Sarah R., Anton S. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty XV

Viesti  Isabella S. 06.06.22 14:12

Huhtikuu
16.4.2022

Kami oli kääntynyt seitsemänvuotiaaksi kuin varkain. Isabella palasi sen kanssa juuri pitkältä mutta melko rauhalliselta maastolenkiltä. Tammasta huokui jonkinlainen rauha ja tyyneys, se oli ollut koko tiineyden ajan rennompi kuin Lempiä odottaessaan. Tamman kilpailumenestys oli ollut nousujohteista: se oli parantanut sijoitusprosenttiaan kausi kaudelta nostaen ratakorkeuksiaan siinä samalla. Jotkut olivat udelleet mahdollisista loukkaantumisista – miksi se astutettiin juuri nyt? – mutta siitä ei ollut kyse. Ei, ellei sitten laskettu Isabellan omaa viimekesäistä sairaslomaa kilpakentiltä. Päinvastoin hän halusi tammansa olevan fyysisesti hyvässä kunnossa kantaessaan.

Varsottamisen ajankohtaan oli kuitenkin lopulta monta syytä. Ensinnäkin menestyksestään huolimatta Kami oli tehnyt toisinaan epävarmoja ratoja. Sen kilpailusuorittaminen oli vielä epätasaista. Toisekseen tammasta oli aistittavissa, että se kaipasi ehkä jonkinlaista hengähdystaukoa hektiseen estehevosen elämään. Eihän se lopulta ollut kuin vasta seitsemänvuotias, joka oli jo kertaalleen varsonut ja sen vuoksi kirinyt ikätovereitaan. Muutenkin Isabella edusti sitä tyyppiä esteihmisistä, jotka säästelivät hevostensa hyppyjä. Niitä oli koko hevosen elinkaarelle tietty määrä, jota ei voinut mitenkään ennalta arvata – siihen Isabella uskoi vahvasti.

Kaiken huippu, lopullinen niitti ja pidempään muhineen päätöksen sinetöijä oli Power Jumpin finaali, jossa Kami kahmi virhepisteitä epätavallisen paljon. Sitä ennen Prix de PKK -luokassa se oli hypännyt Ellien kanssa hienon radan, eikä ensin mikään selittänyt yön yli tapahtunutta dramaattista pudotusta suoritustasossa. Vaan sitten selitti. Selitys oli tavanomainen ja tammoille kliseinen. Kiima.

Kaiken huipuksi tulevalle varsalle oli valmis ostaja: Kamin ratsuttanut Alexander Rosengård. Orikin tuli häneltä. Niinpä erittäin litteäksi kotitekoiseksi pannukakuksi lässähtäneen Power Jump -finaalin jälkeen ei ollut mitään mieltä odottaa. Kami olikin tiinehtynyt helposti ja jatkanut sitten aktiivista elämää. Vasta kevään mittaan Isabella oli vähentänyt liikutuksen rasitusta ja toisaalta lisännyt kuulumisten vaihtoa. Hän lähetteli säännöllisesti ja hienovaraisen kiihtyvään tahtiin kuvapäivityksiä Kamin kasvavasta vatsasta varsan omistajalle, joka vastaili kiireidensä mukaan. Joskus Alexanderilla kesti päiviä reagoida perijättären WA-viesteihin, mutta lopulta tämä aina vastasi, ja niinpä Isabella jatkoi raportoimistaan. Hän tiesi, että pikkuisen emälinja oli Alexanderille erityisen tärkeä.
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 972

https://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Matilda T. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

parisjumpingweek - Kamin päiväkirja Empty Vs: Kamin päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa