Köyhtymistä ja glitteriä

Edellisviikolla:
Amanda oli ilmaissut selkeästi, että toivoi tallilaisten lähtevän uudeksi vuodeksi Zenin gaalailtaan Latviaan. Paikalle pitäisi lähteä edustamaan Auburnia, lento lähtisi sunnuntaina 30.12 ja palaisimme takaisin Suomeen toinen päivä. Lentoliput oli kuulema maksettu jo (vitsit mitä luksusta!) ja majoitus tulisi hoitaa itse. En olisi koskaan uskaltanut kieltäytyä kunniasta lähteä reissuun, jota Amanda ehdotti, joten tyydyin hymyilemään ja nyökkäämään. Hauskaahan se varmaan olisi, ehkä.

En ollut koskaan ollut minkäänlaisessa tanssiaissa Wanhojen tansseja lukuunottamatta, joten välitön paniikki iski päälle. Miten sinne pukeuduttiin, ketä sinne lähtisi ja minkä pankin ryöstäisin päästäkseni lähtemään? Naputtelin hetkellisen epäröinnin jälkeen whatsappia Tildalle, joka oli onnekseni lähdössä myös. Lievästi Amandamaisen painostuksen jälkeen Tilda suostui lähtemään kanssani pukuostoksille.

Maanantaina 17.12.2018:
Katselin mietteliäänä pahvista kahvimukiani ja odottelin Tildaa iltapukuja myyvän liikkeen edessä. Olin päättänyt ostaa juuri sen puvun minkä haluaisin, söisin sitten vaikka kynsiäni loppuvuoden. Kiittelin itseäni päätöksestä maksaa luottokorttimaksut pois syksyn aikana, joten minulla oli muutama tonni shoppailurahaa. Pitäisihän se tietysti joskus maksaa takaisin, mutta ne oli sitten ensivuoden huolia ne. Nappasin pari kuvaa snäpin mystoryyn, pukushoppailu ja törsäys menisi aivan hukkaan, mikäli muut eivät tietäisi siitä.

Lopulta näin blondin saapuvan.
"Moi!" Huikkasin hymyillen. "Vitsit mä en tiedä ollenkaan minkälaisen haluun, ootko sä päättäny jo?"

Olin uhonnut, että seuraavana vapaailtana lähtisin ulos. Juomaan hyvät nousuhumalat viinillä ja viimeistelemään kattauksen tequilalla. Tanssimaan kiharat suoriksi ja perseen pinkeäksi niin kuin silloin yliopistoaikoina oli tapana joka perjantai, lauantai ja joka ikinen arki-ilta jonne sattui osumaan bileet tai bilefiilis.

En ollut lähtenyt. Olin istunut sohvannurkassa, käynyt salilla, hoitanut rästitöitä ja lätissyt Lauran kanssa puhelimessa. Vitsailin jotakin aiheesta Julialle, josta tämä oli keksinyt huikean idean kuitata kaikki juhlimatta jättämiset lähtemällä Zenin gaalailtaan. Gaalailtaan. Olin ehkä Auburnin juhlien myötä lähempänä gaaloja kuin ikinä, mutta silti hyvin kaukana. Samaan aikaan inhosin juhlamekkoja ja salaa tavallaan rakastin niitä. Ne olivat ihan toinen rooli arkiseen habitukseeni verrattuna.

Nyt oli olemassa myös Krister, joka pitäisi varmasti Cocoa kuin kukkaa kämmenellä sen ajan kun olisin poissa.
”Menet ja puet jotain kimaltavaa. Mä otan mielelläni vastuun tästä kullannupusta siks aikaa”, Krister totesikin ykskantaan.

Vatvoin pari päivää ja totesin, että en ollut reissannut Suomen rajojen ulkopuolella sitten Cocon kauppakirjojen allekirjoittamisen. Gaalan lisäksi niissä muutamassa päivässä olisi ihan kivasti aikaa vaellella Riikassa, syödä hyvin ja käydä jossakin taidegalleriassa. Ottaa irtiotto arjesta. Miten ihanalta se alkoikaan kuulostaa.

”Mä taidan sittenkin lähteä. Ootko sä varma, et haluut käydä kaikkina päivinä? Anna jää tänne ja varmaan pystyy kävelyttämään Cocon joku päivä, ja pitkä tarhavuoroki riittää kyllä. Ei se siihen kuole.”
”Mä hoidan, darling! Älä murehdi vaan juhli munki puolesta. Oon hel-ve-tin kateellinen, mut meil on täällä ihan tarpeeks glamouria. Vai mitä Cocochanel?”

Siispä tuulta päin ja kolttuostoksille. Olin aikonut hoitaa se nopeasti ja tehokkaasti, ja yksin, koska vihasin shoppailua. Adelina oli kuitenkin tarttunut minuun tallikäytävällä ja tuijottanut varsin tehokkaasti minusta irti myöntävän vastauksen kun kuuli suunnitelmistani lähteä gaalaan. Hyvä, kai minä yhdestä shoppailukierroksesta selviäisin hengissä.

***

Adelina oli laittautunut, sillä tavalla kuin suurin osa Auburnin muistakin naisista. Tyylikkäät istuvat vaatteet ja huomiota herättävät räpsyripset. Tila johon en itse en päässyt koskaan ehostautuessani. Hyvällä tahdolla minun voisi kuvitella tavoitelleen pariisittaren boheemiutta silmäpusseineni ja sänkyhiuksineni. Todellisuushan oli hevosenkarvoja ja vahingossa jostakin ratkenneet farkut.

"Moi! Jotain simppeliä ja tummaa", vastaan ja huokaan kateellisena Adelinan kahvista. "Joko sulla on ajatus omastas?”

Tietysti mustaa ja jotakin tarpeeksi yksinkertaista. Jos edellinen pitkä iltapukuni ei olisi ollut lainattu olisin varmasti pukenut sen tälläkin kertaa. Miksi oli pakko olla jotakin pitkähelmaista? Se jäisi vain seisomaan kaappiin, ellen sitten etsisi jotain minkä voisi myöhemmin lyhennyttää. Loistava idea.

Silmäilen lievän ahdistuksen vallassa pursuavia rekkejä ja välttelen innokkaan näköisen myyjän katsetta.
"Hei tässä se on", vitsailen jostakin kermakakku-unelmasta ja pakenen sitten kauemmas ennen kuin myyjä keksii tarjota jotakin vastaavaa sovitettavaksi.
"Onks sulla hei joku avec?", kysyn Adelinalta.

Tilda aikoi pukeutua simppeliin ja tummaan. Katsoin häntä ja väläytin hymyn.
"Mä tahdon pinkkiä tai vaaleenpunaista ja sitten jotain mahdollisimman glitteristä!" Kerroin innoissani.
Tilda vitsaili kermakakkumekosta ja huomasin, etten tiennyt naisesta juurikaan. Ehkä hän oli tosissaan menossa naimisiin piakoin. Vitsit, olispa mullakin poikaystävä.. Tilda kysyi oliko minulla avecia, hitto.
"Ei mulla oo, itsekseni tuun", sanoin hieman kuivakasti hymyillen. "Entäs sulla?"

Jatkoin mekkojen katselua ja pian myyjä saapuikin kyselemään.
"Minkäslaista etsit?" Hän kysyi hymyssäsuin.
"Jotain ihana hörhelöä! Vaaleanpunainen-punainen akselilla mielummin", kerroin.
"Oisko jotain tällaista?" Myyjä kysyi osoitellen muutamaa mekkoa. "Katotaas, sun koko ois varmaan tää tai tää, tuus kattoon, täällä on itseasiassa just sellasia alessa mitä etsit, haluutko katsoa ne ensin?"
Myyjä esitteli muutaman loistovaihtoehdon minulle ja päädyin sovittamaan.

"Hei Tilda kumpi parempi, oisko tää vaaleenpunainen vai tää viininpunainen?" Kysyin, vaikka tiesinkin jo päätyväni vaaleanpunaiseen. "Ootko sä löytäny jo jotain mieluista?"

En yllättynyt ollenkaan, että meidän makumme Adelinan kanssa eivät menneet ihan yksiin. Vitsi kermakakkumekosta ei ehkä ollut Adelinasta ollenkaan vitsi ja sukelsin pikavauhtia rekille, josta pilkotti mustaa mekonhelmaa.

"No höh, mut ei mullakaan siis oo. Ehkä me voitas varata yhteinen hotellihuone? Vois heittäytyä villiks ja ottaa jonku sviitin missä etkoilla huolella", nauran. "En oo matkustanu aikoihin niin vois ottaa ittensä hemmottelusta kaiken irti."

"Eiks muka Auburnista löytyis joku aveciks? Olis kiva, jos lähtis tuttuja enemmänki."

Olin päättänyt, että Julia saisi luvan lähteä mukaan, teknisesti ottaenhan lähteminen oli ollut Julian idea. Nainen oli erosuruinen ja poissaoleva, tekisi hyvää vaihtaa maisemaa. Ammatillisesti pätevän terapeutin määräys erosta toipumiseen, ja itseäni varten sopivasti muita blondeja ympärille niin en myöskään unohtuisi tuijottelemaan Grenin käsipuolessa keikistelevää Amandaa.

Adelina ottaa myyjän avun luontevasti vastaan ja löytää heti sovitettavaa.
"Hmm, jos ottaisin itelleni niin viininpunanen, mut ehkä toi vaaleenpunanen sopii sulle paremmin", vastaan Adelinan hypistellessä mekkojen helmoja.

Nostan rekistä mustaa mekkoa, jonka helmassa on vain yksi kerros ja pitkät hihat. Pukukoodin hansikkaat eivät istuisi minulle, joten pitkät hihat oli oltava. Silmäilen vielä hopeanharmaata pukua kulmat kurtussa ja poimin vielä sen käsivarrelleni. "Mä taidan testata näitä."

Tilda ehdotti yhteistä hotellihuonetta ja laskeskelin mielessäni kuinka paljon paremmin voisin majoittautua kun jakaisimme kulut. Olisi ihanaa majoittua sviitissä ja elää yleellisesti, kuten varmaan jokainen muukin Auburnilainen.
"Voitais ottaa sama huone! Ois kiva laittautua yhdessä ja ottaa muutamat ennen kuin mennään itse juhliin", sanoin ja nyökyttelin ponnekkaasti.
Saatoin jo maistaa kuplajuoman maun suussani.

Löysin upean vaaleanpunaisen mekon ja pitkät hanskat siihen. Mekossa oli hirmuisen paljon yksityskohtia roikkuvine sydänkoruineen ja glittereineen. Hanskat olivat vaaleanpunaiset, tarkalleen mekon väriset.
"Siis mä varmaan sotken nää kastikkeeseen", naureskelin hanskoja katsellen.
Maksoin mekon ja ajattelin tammikuuta kauhulla. Söisin kaurapuuroa ja makaronia, hyvänä päivänä ehkä jopa ketsupilla.
Noh, reissusta tulisi varmasti sentään ikimuistoinen.

Olinko alkanut kuulostaa snobilta, ajattelin heti kun olin päästänyt ehdotuksen ulos suustani. Sviitin piti olla vain sopivan ihana ja järjetön idea kun kerrankin pääsi irtautumaan arjesta. Sitäpaitsi, olin varma että paljon muuta ei olisi kohta tällä varoajalla enää jäljellä. Adelina kuitenkin innostui eikä katsonut ollenkaan kieroon ja virnistin hyväntuulisesti. "Mahtavaa! Täytyy varata se heti tänään niin ei jäädä ilman."

Musta mekko istui kuin hansikas. Tasapainoilin sopivasti vitsikkään viettelevän kuvan sovituskopissa mekon korkeaa halkiota esitellen. Lähetin kuvan Julialle saatesanoina jotakin kouluratsastajan sorjista sääristä. Viimeinen kutsu reissun päälle, jossa vaikuttaisi näillä näkymin olevan juuri sopivasti snobeilua, rentoutumista ja hävyttömyyksiä.