Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

The Journal

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 10.05.20 12:46

08.05.2020

#hanamiweek

"Tahdon suihkuun", Matilda huokaisi, kun olimme saapuneet majatalolle hevosten hoidon ja naisen tavaroiden hakemisen jälkeen.
"Saatan liittyä seuraan", iskin violettihiuksiselle silmää kaivaessani huoneen avaimia taskusta. Matilda nojautui seinää vasten paljon puhuva ilme kasvoillaan ja odotti, että jäykähkö ovi aukesi.
"Saatatpa liittyäkin", nainen mumahti työntyessään ohitseni huoneeseen ja hipaisi käsivarttani.
Pureskelin huultani, noukin lattialle lasketut laukut käsiini ja olin luikkimassa itsekin sisälle huoneeseen, kun äidin ääni kantautui käytävän toisesta päästä.

"Siinähän te olette! Juuri olin soittamassa", äiti papatti työntäessään Sofiaa rattaissa meitä kohti. Huokaisin syvään ja samanlainen huokaus kuului myös Matildan suunnasta.
"Minulla on nälkä. Sofia söi juuri. Voisimme lähteä käymään siellä kilpailualueella. Eikö siellä ollut niitä ruokapaikkoja sun muuta nähtävää hevosten lisäksi?" äiti pälätti ja kyselemättä työntyi rattaiden kanssa sisään meidän huoneeseen. "Hei Matilda! Kiva nähdä sinuakin!"
"Suihkuun me oltiin menossa", mutisin sulkiessani oven perässäni ja irvistin äidin selän takaa Matildalle pahoittelevasti.
"No, menkää. Me voidaan kyllä odottaa sen aikaa", äiti nyökytteli. "Vai mitä Sofia?"
"Mä meen ensin", Matilda totesi, siristeli minulle ilkikurisesti silmiään ja katosi sitten kylpyhuoneen suuntaan.

"Älä mullistele siinä. Kyllä te ehditte halailla sitten illemmalla", äiti tokaisi, kun olin ehkä vähän turhautuneesti vilkaissut hänen suuntaansa Matildan poistuttua näköpiiristä.
En tiedä johtuiko turhautuminen enemmän siitä, etten saanut viettää Matildan kanssa pientä hetkeä aivan kahdestaan muutaman päivän tauon jälkeen vai siitä, että olin saanut äidistä jo totaalisen yliannostuksen.
Jos olisin tupakkaa polttanut, olisin varmaan matkan aikana pysähtynyt viiden minuutin välein johonkin hermosavuille. Laivamatkan aikana sentään saatoin paeta tarkistamaan Inkan vointia, kun alkoi nuppia kiristämään äidin jutut.

Onneksi äiti sentään oli itsekin tajunnut, ettei majottuisi meidän kanssa samassa huoneessa ja paluumatkallakaan ei samaan hyttiin tulisi.
"En halua olla häiriköimässä mikäli haluatte toisen lapsenlapsen minulle tehdä", oli äiti todennut.

"Onpas kauniita nuo kirsikkapuut! Käydään kyllä sielläkin kävelemässä. Mutta nyt ensin ruokaa", äiti huokaili, kun olimme saapuneet koko porukalla takaisin linnan tapahtuma-alueelle.
Äiti tarttui minua käsivarresta kiinni kuin käskeäkseen hidastamaan vauhtia. Matilda ei sitä huomannut vaan määrätietoisesti käveli kohti ravintola-aluetta.
"Olisi aika romanttinen kosintapaikka tuo puisto", äiti supatti. "Vink vink."
Tällä silmien pyörittelyn määrällä voisi luulla, että silmät olisivat jo pomppineet pois paikoiltaan. Vaikka kuinka olin käskenyt äitiä rauhoittumaan juttujensa kanssa, ei lapsi- ja hääpuheet loppuneet sitten millään.

"Mistä tiedät ettei Matilda odota sellaisia?" äiti jatkoi sipittelyään.
"Tiedänpä vain", yskähdin ja kumarruin ojentamaan Sofialle tytön lelun, joka oli valahtanut rattaissa istuvan tytön jalkoihin.
"Jos minä olisin sinä niin olisin kyllä jo..."
"Mutta kun et ole", tuhahdin ja harpoin Matildan kiinni. Tässä mitään sormuksia ryhdytä sovittelemaan vähän päälle vuoden seurustelun jälkeen. Ei vielä moneen vuoteen... Jos ikinä.
"Mihin jäit?" nainen hymähti huvittuneena ja kiersi etusormensa minun sormen ympärille.
"Äiti", selitin lyhyesti, suukotin nopeasti naisen poskea ja hymyilin sitten leveästi.

Tämä oli hyvä näin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 02.06.20 21:31

30.05.2020


"Salli ja Salsa on pikkulaitumella", Oskari Käkiharju totesi, kun olimme Matildan kanssa löytäneet miehen tallinsa varustehuoneesta. "Näytän tien."
"Salsa?" toisin uteliaan kysyvästi.
Mies edessäni hieraisi partaansa ja nyökkäsi.
"Salty Salsa. Sillä nimellä me ollaan sitä kutsuttu. Ei ole vielä kiveen lyöty, joten voi sen vaihtaakin jos haluat", mies kertoi ja viittoili sitten seuraamaan itseään.
"Ei tietenkään tarvitse vaihtaa", toppuutelin hymyillen. "Hyvä nimi."
Oskarin tulevaisuuden kenttähevonenhan se tammavarsa oli, joten minulle oli aivan sama millä nimellä sitä kutsuttaisiin.

Mutta Salli oli minun ja tietenkin halusin nähdä, millaisen varsan se oli maailmaan tuonut. Olin tietenkin saanut niin Oskarilta kuin Milaltakin kuvia sekä videoita ruunikosta hevosenalusta, mutta luonnollisesti tahdoin nähdä tämän ihmeen myös ihan omin silmin.

"Siellähän ne", Oskari hymähti kun olimme saapuneet pienen matkan päässä sijaitsevalle laitumelle.
Mies nyökkäsi kaksikkoa kohti enkä voinut olla hymyilemättä leveästi. Pitkäjalkainen varsa poukkoili ruohikon nyhtämiseen keskittyneen emänsä ympärillä.

Kutsuin Sallia nimeltä ja tamma nosti päänsä ylös. Hetken se näytti epäröivän mitä tehdä, mutta lähti sitten hitaasti löntystelemään meitä kohti varsan seuratessa perässä.
"Mitä akkeli?" kysäisin, kun Salli oli päässyt aidan viereen ja silitin sen otsaa jokseenkin haikea hymy kasvoillani. Salsa pysytteli hetken emänsä takana vähän epäröivän näköisenä, mutta uskaltautui lopulta itsekin tulemaan lähemmäs.

"Saa sinne aidan toisellekin puolelle mennä", Oskari mutisi takanani. Ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun olin jo luikahtanut aitojen välistä laitumen puolelle ja viitoin Matildaa seuraamaan minua.
Salli hieman luimisteli Matildalle, kun tämä teki tuttavuutta Salsan kanssa, mutta rauhoittui tajutessaan ettei nainen ollut sen varsaa viemässä yhtään mihinkään tai tekemässä sille jotain pahaa.
"Sinustako se kasvaa kaikkien aikojen kenttähevonen?" utelin viikon ikäiseltä varsalta, joka hamusi turvallaan kättäni.
"Toivottavasti", Oskari totesi ja nojautui puuaitaa vasten.
Toivottavasti tosiaan.

"Kaikista kenttähevosistaan se sellaisia povaa, mutta ei ole vielä näytöt vakuuttanut yhdenkään kohdalla", Milan kanssa paikalle pölähtänyt Reija naurahti kuivasti. Painaumat naisten hiuksilla kieli siitä, että he olivat juuri tulleet ratsastamasta.
"No, ne on kaikki vielä vähän nuoria", Oskari murahti nolostuneena.
"Inka taitaa olla ainoa, joka on pärjännyt paremmin kuin hyvin", Mila kohautti harteitaan vältellen Matildan katsomista.
"Sun pitää antaa toistekin hevosiasi jollekin muulle lainaan niin ne saavat kisamenestystä", Reija jatkoi miehelle naljailuaan ja ulkopuolisen korviin se saattoi kuulostaa ilkeältä, mutta sekä miehen että naisen kasvoilla häilyvät hymyt kertoi, että tämä tämmöinen sananvaihto oli sellainen heidän juttu.
"Matildalle kans varmasti liikenisi joku estehevonen tuolta tallista, koska joku on yllättäen raahannut lisää hevosia tänne", Reija jatkoi hetken kuluttua saaden Milan tuhahtamaan lähes äänettömästi. "Etkös sinä esteratsastajia ollut?"
"Joo", Matilda mumahti yllättyneenä. "Mutta Sipsi ja Zelia riittää."
"Antonille joku heppa täältä ylläpitoon", Mila ehdotti mairea hymy kasvoillaan. "Et ottanut sitä tänään mukaasi?"

Pyörittelin päätäni huvittuneena. Olin minä kyllä mieheltä kysynyt, haluaisiko lähteä mukaan, mutta hän oli mutissut naama punaisena jotain muista kiireistä. Olin yllättynyt, sillä tuntui kuin Anton olisi viime aikoina suostunut kaikkeen mitä keksin ehdottaa, muttei minua harmittanut yhtään vaikkei hän lähtenyt Tampereelle.
Työkaverini, Iiro, oli nimittäin lyönyt minulle kesämökkinsä avaimet kouraan kuultuaan, että olimme Matildan kanssa menossa piipahtamaan Tampereella ja ilmoitti, että voisimme yöpyä siellä mikäli haluaisimme. Ja tietenki halusimme.

"Antonilla oli jo jotain muita suunnitelmia", kerroin Milalle ja keskityin sitten rapsuttelemaan niin Sallia kuin Salsaakin.
"Harmi", Mila hymähti.
Seljavaara oli  Stinalle (syystäkin) ärähtänyt Ruunaankosken reissulla, joten en usko että mies olisi jaksanut Milankaan iskuyrityksiä. Ei tarvinnut kovin kummoinen ihmistuntija olla, että tajusi miehellä olevan naishuolia.
Stina oli kyllä lopulta pyytänyt anteeksi huonoja juttujaan ja Anton vastavuoroisesti yllättävää purkaustaan, jonka jälkeen kaksikko oli lyönyt kättäpäälle sekä sopineet, että joku päivä lähtisivät sinne kaljalle yhdessä ilman mitään irstailuhommia.


"Olehan kiltisti", sanoin Sallille, kun oli aika tehdä lähtöä.
"Sinä myös", hymyilin Salsalle.
Tuntui edelleen vaikealta jättää Salli sinne, vaikka tiesin ettei sillä ollut mitään hätää. Turhaan olin etukäteen varsomistakin stressannut, sillä Salli oli kuulema hoitanut homman kotiin ihan leikittä eikä mitään ongelmia ollut. Ja nyt sillä oli vierellään terve tammavarsa.

Kahvit juotuamme suuntasimme Matildan kanssa Iiron mökille navigaattorin ohjeiden mukaisesti. Olin pelotellut Matildaa sillä, että mökki olisi aivan alkeellinen tuulessa heiluva tönö, missä ei ollut sähköä saati sisävessaa, mutta todellisuudessa se tönö oli moderni mökki kaikkine hienouksineen.
"Tarkoittaako tämä nyt sitä, ettei juhannuksena tarvitse nukkua teltassa?" Matilda kohotteli kulmakarvojaan, kun olimme tehneet kaksikerroksiselle huvilalle tupatarkastuksen ja päätyneet takapihan terassille, mistä aukeni näkymä järvelle.
"Ei? Tietenki nukumme teltassa", virnistin leveästi. "Se on meidän perinne nyt."
Matilda tiiraili minua siristyneillä silmillään, mikä sai minut nauramaan ääneen ja pudistamaan päätäni.
"Eiköhän me jätetä se telttailu sellaiseen hetkeen, kun Sofia ei ole luonani", naurahdin kietoessani käsivarteni naisen ympärille.
"Mhhmm", Matilda mutisi kurotellessaan suudelman huulilleni kuin tehdäkseen selväksi, että saisin unohtaa tuollaiset telttapuheet heti kättelyssä.

Olimme lämmittäneet rantasaunan ja tulleet pienelle happihyppelylle ulos.
"Olisi kyllä kiva tällainen oma kesämökki", mietiskelin ja siemaisin olutta sanojeni päätteeksi.
"Etkö sä vasta haaveillut omasta paljusta?" Matilda naurahti tiukentaen pyyhettä ympärillään.
"Joo, mutta palju olisi omassa pihassa ja mökki.. Jossain järven rannassa", vastasin.
"Vai niin", Matilda huokaisi huvittuneena ennen kuin nosti oman juomansa huulilleen.
"Tämä nyt ei ole mökkiä nähnytkään. Liian hieno pelkäksi mökiksi", jatkoin viitaten Iiron huvilantapaiseen. "Mutta sellainen joku pienempi, missä olisi vaikka peltoa tai muuta sellaista ympärillä. Mieti nyt, pääsisi Salli, Zelia ja Inkakin viettämään lomaa meidän kanssa omalle laitumelle."
"Inka?" Matilda toisti toinen kulmakarva kysyvästi koholla.
"Niin, miksei? Eiköhän se Oskari sen vähintään lomailemaan päästäisi luokseni jatkossakin", kohauttelin harteitani.
"Kuulosti jo siltä, että olisit sen ostamassa", Matilda mutisi tutkaillen minua katseellaan. Hymyilin ja jatkoin olkien nykimistä ylös alas. En voinut kieltää etteikö ajatus Inkan virallisesta omistajuudesta ollut käynyt mielessäni useammin kuin kerran lähes päivittäin, mutta ei minulla ollut aikaa kahdelle hevoselle ja Salli oli kuitenkin minun Se Hevonen.

"Ajatus Zelian kuukauden lomasta lähinnä hirvittää", nainen vieressäni totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Eihän sen ole pakko lomailla koko aikaa. Joku sellainen mökki, minkä läheisyydessä menee monta erilaista metsätietä missä ratsastaa niin ei loppuis teillä kesken ojatkaan, mihin peruutella", vitsailin ja sain kiitokseksi Matildan rystyset olkapäähäni.
"Sä se et päästä irti tuosta jutusta ikinä?" violettihiuksinen nainen tuhahti suupieli nykien.
"En. Kuten en myöskään siitä, että emme ole vieläkään sitä karaokea laulaneet yhdessä", virnistin.
"Ai, mä luulin että ne sun ajomatkan laulamiset olis korvanneet sen", Matilda huokaisi ja minä vain pudistelin päätäni tomerasti.
Olin ollut niin hyvällä tuulella Tampereelle lähdettyämme, että olin laulaa hoilottanut radion mukana, mutta vänkärin puolella istuva nainen ei ollut ihan vakuuttunut laulutaidoistani.

"Minä lähden nyt kyllä uimaan", ilmoitin sitten ja lähdin astelemaan kohti laituria. "Tuletko sinä?"
Matilda tuijotti minua epäuskoisena ja kertoi sitten, ettei hänellä mitään uimapukua ollut mukana.
"Kuka täällä sellaisia tarvitsee?" ihmettelin ja suureleisesti nykäisin pyyhkeen pois lanteiltani.
"Ei täällä ole mitään naapureita näkemässä", kerroin viskatessani sanojeni päätteeksi pyyhkeen pajupuskaan. "Ja mikä mökkireissu se sellainen on jos ei naku-uinnilla käy?"
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 30.06.20 22:15

THROWBACK: 18.05.2020

Kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Safiirinsininen Lexus pysähtyi hiekkapohjaiselle parkkipaikalle, kuivan pölyn lentäessä vielä metrejä auton ohitse. Taustapeilistä näkyi kasvot, jotka tarkkailivat ympäristöään uteliaasti, Sofia ei poikkeuksellisesti ollut nukahtanut ajomatkan aikana.
"Otatko Sofian?" Heidi kysyi vieressään istuneelta Jesseltä, joka nyökkäsi myöntävästi avatessaan auton turvavyötä.

Parkkipaikalla oli vain kaksi muuta autoa, valkoiseksi maalatut aidat näyttivät melkein vasta maalatuilta ja ruoho niiden vierellä oli ajettu täsmällisen lyhyeksi. Paikasta pidettiin selvästi hyvää huolta. Ranch-tyylinen portti toivotti vieraat tervetulleeksi.
Heidi nosti takaluukusta rattaat, jotka aukenivat yhdellä sulavalla liikkeellä. Siitä tiesi, etteivät ne olleet markkinoiden halvimmasta päästä.
"Osuipa ihana sää kohdalle", nainen lausahti hymyillen auttaessaan Jesseä pujottamaan heidän lapsensa jalkoja rattaiden valjaisiin. Aurinko lämmitti juuri sopivasti tekemättä päivästä liian kuumaa vielä siihen aikaan vuodesta.

"Niin osui", Jesse totesi suoristaessaan selkänsä ja nosti sitten kassin olalleen.
He olivat suunnitelleet yhteistä, "perheen" keskeistä reissua lähiseudulle avattuun kotieläinpihaan jo hyvän tovin, mutta tänään he vihdoin olivat päässeet lähtemään henkilökohtaisten aikataulujen antaessa myöten.

"Minä tarjoan", mies ilmoitti, kun he olivat lippuluukulla. Sofiasta ei maksua mennyt eikä aikuisten lippukaan viittä euroa enempää maksaneet.
"Mukavaa päivää", nuori tyttö luukun takana hihkaisi heidän peräänsä.
"Kiitos."

"Tämähän on nätti paikka", Jesse mietiskeli ääneen, kun he lähestyivät ensimmäisiä aitauksia.
"Niin on, näyttää ihan samalta, kuin kuvissa", Heidi myötäili hymyillen, nähden lauman suloisia lampaita pienen matkan päässä. Ne söivät ruohoa rauhassa, kunnes yksi valkoinen lammas nosti päänsä ja huomasi heidät. Pehmeä "bää" kuului lampaan suusta ja se lähti kävelemään heitä kohti. Muu lauma seurasi perässä ja Heidiä hymyilytti vielä lisää.
"Näkee kyllä, että ne tietää ihmisten antavan rapsutuksia", nainen totesi kyykistyessään Sofian rattaiden viereen aidan vierelle. Kyltit ‘Ethän syötä eläimiä’ kertoivat, etteivät lampaat tulleet makupalojen perässä ihmisten luokse.

"Katso Sofia, lampaita", Heidi selitti lapselle ja osoitti kädellään eläinten suuntaan. Tyttö nauroi ja heilutteli käsiään, olisi halunnut selvästi vielä lähemmäksi.
Jesse rapsutti yhtä aidan vierelle tullutta lammasta päälaelta ja virnisteli itsekseen.
"Kuka teistä haluaa paistiksi?" mies kysäisi ja yksi taaemmaksi jääneistä lampaista ilmoitti halukkuutensa. "Mää!"
"Jesse!" Heidi tuhahti.
"Anteeksi", mies pahoitteli, muttei voinut olla jatkamatta virnuiluaan.
"Ne maistuu muutenkin ihan villasukalta", Jesse kumartui kuiskaamaan Sofialle.
"Villasukalta?" kuiskauksen kuullut Heidi nauroi ääneen ja pudisti päätään huvittuneena.
"Näinkö niitä nirsoja lapsia tehdään?" nainen kysyi toinen kulma koholla ja rapsutteli yhtä ruskeaa lammasta. Eläin haisteli hänen kättään ja laski uudelleen päänsä sormien ulottuville.
"Tietenkin", Jesse virnisti.

"Mitäs meillä on seuraavaksi tiedossa?" Heidi mietti heidän jätettyä lammasaitauksen taakseen.
Jesse tutkaili pientä karttapaperia, jonka he olivat ottaneet lippuluukulta kaiken varmuuden vuoksi mukaansa.
"Sikoja", mies ilmoitti suupieli nykien.

Pari valtavan kokoista sikaa makasi pahnoissaan.
"Kappas, isi on tuolla", Jesse naureskeli osoittaen sanansa Sofialle.
Jossain vähän matkan päässä huusi aasi kamalalla äänellään ja mies joutui purra poskensa sisäpintaa, ettei olisi letkauttanut jotain Laurinkin näkemisestä. Vaikka hän oli jo aika päiviä sitten hyväksynyt Merikannon läsnäolon tyttärensä, Heidin ja Matildan elämässä, ei mies siltikään pahemmin kyseisestä Laurista pitänyt.
Heidin mielessä kävi nopeasti ajatuksia menneisyydestä, jotka oli päättänyt antaa vieressään kulkevalle miehelle anteeksi jo, mutta jotka muistuttivat olemassaolostaan edelleen sellaisina hetkinä. Hymy tämän huulilla ei kuitenkaan laskenut, leikilläänhän Jesse oli itseään siaksi kutsunut.

"On sulla aika hyvä itsetunto, jos vertaat itseäsi sikoihin", Heidi mainitsi kulmaansa kohoitellen, katsellen sitten Sofian reaktiota valtavan kokoisiin eläimiin. Tyttö katseli sillä hetkellä ennemmin maassa olevia kiviä rattaidensa reunan yli, kuin itse tarkoitettuun suuntaan.
"Sofia tuumaa, että kyllä hän on isiä katsellut kotonakin", Heidi ehdotti virnistäen.
"Kyllästymiseen saakka", Jesse lausui ja lähti sitten työntämään rattaita eteenpäin.

Vuohet ja kanat eivät jaksaneet Sofiaa kiinnostaa, mutta pupujen luo tultaessa paikalla ollut työntekijä nosti yhden kanin syliinsä ja kertoi, että sitä saisi silittääkin.
"Haluatko?" Jesse kyseli tytöltä, joka katsoi luppakorvaista kania silmät ymmyrkäisinä.
"Näin, katsos, sievästi", mies ohjeisti ja varovaisesti siveli kanin pehmeää turkkia kämmenellään.
Sofian silitystaktiikka ei ihan yhtä hellävarainen ollut, sillä tyttö tarrasi karvaan koko kourallaan ja päästeli hämmentyneitä ääniä suustaan. Kani ei kuitenkaan vaikuttanut hermostuvan kovakouraisesta käsittelystä tai sitten ei vain uskaltanut liikkua niin kuin Jesse epäili.
"Pitäisikö ostaa Sofialle pupu?" Jesse naureskeli tytön haltioituneen ilmeen nähdessään.
"Ei ehkä?" Heidi naurahti seuraten tyttärensä nauravaisia kasvoja onnellisena.
"Eiköhän yksi koira ja yhdeksän hevosta ja pari ponia riitä näin alkuun", nainen lisäsi toista kulmaansa huvittuneena nostellen. Harvalla alle 1-vuotiaalla oli kotona edes yhtä lemmikkiä, mutta Sofia oli jo virallisestikin yhden ponin omistaja.
"Ja ne kolme kissaa", Jesse muistutti hymyillen. Milan kissojahan ne alunperin oli, mutta eipä nainen ollut niiden perään kysellyt eikä mies kollikolmikkoa enää Santaselle olisi takaisin antanutkaan.
"Ja kolme kissaa", Heidi toisti hymyillen.

Sofia jatkoi pupun silittämistä, samalla tyylillä, mitä kotona käsitteli Miloa. Pikkuhiljaa kovat otteet pehmenivät niin, ettei silitys näyttänyt enää niin repimiseltä.
"Hienosti, Sofia", Heidi kehui ja siirsi tytön ohutta pipoa hieman parempaan asentoon. Tuntui hullulta ajatella, ettei menisi enää montaa viikkoa siihen, että Sofia täyttäisi vuoden. Aika oli kulunut kuin siivillä, vastahan tyttö syntyi.
"Mitenkäs muuten Salli voi?" Heidi kysyi ja nosti katseensa rattaiden toisella puolella kyykistyneeseen mieheen.
"Paksusti", Jesse naurahti. "Laskettuaika on kesäkuun alussa, mutta Oskari vähän veikkaili ettei Salli siihen asti jaksa pidätellä sitä varsaa."
"Ihanaa", Heidi kommentoi virnistellen. Varsat olivat aina ihania.

Mies huokaisi syvään ja yritti taikoa kasvoilleen sellaista innostunutta hymyä, onnistuen siinä osittain.
Mutta silti edellisen tamman menetys varsomisessa painoi mieltä monen vuoden jälkeenkin. Siitäkin huolimatta, että Salli oli jo yhden varsan maailmaan tuonut ilman ongelmia.

"Sitten ei tarvitse odottaa muuta kuin että saisi Sallin takaisin kotiin", mies totesi. Hänellä oli todellakin ikävä ruunikkoa tammaansa, mutta myös Inka oli vienyt Jessen sydämen mennessään helpon luonteensa ja huomattavasti paremman kisamenestyksen myötä. Ei hän olisi enää halunnut luopua Inkasta, mutta sopimus oli sopimus. Kirjava tamma oli Jessellä vain sen aikaa että Salli olisi valmis muuttamaan takaisin Kaajapuroille.
"Äkkiä sekin aika menee", Heidi sanoi tutkiessaan tunteiden häivähdyksiä lapsensa isän kasvoilla. Hän olisi halunnut sanoa tuntevansa Jessen niin hyvin, että olisi voinut eritellä ne tunteet selkeästi, mutta totuus oli toinen. Naisen oli tyydyttävä siihen, mikä näytettiin selkeästi hänelle.

"Entä töissä?" Heidi jatkoi kyselyään, sillä tuntui kuin siitä olisi pieni ikuisuus, kun he olivat ehtineet kunnolla jutella kahden - tai, no, kolmen kesken.
"Siellä ei mitään ihmeempiä. Paperitöitä lähinnä taas vaihteeksi kun ei ole mitään muita menoja", Jesse kertoi hymyillen.
"Sillähän me ei Ruotsiinkaan päästy lähtemään teidän kanssa samaa matkaa, kun oli yksi isompi juttu käräjillä", mies selvensi.
Jos he olisivat Sofian ja Inkan kanssa lähteneet Runiacin porukan kanssa samoihin aikoihin Ruotsiin, olisi hän todellakin ottanut Hannelen mukaan ja maksanut naiselle  Sofian hoitamisesta majoitusten sun muiden lisäksi. Viikko Ritvan kanssa olisi ollut aivan liikaa, vaikka äiti rakas Jesselle olikin.

"Mitäs sinulle?" mies kysyi vastavuoroisesti pupua pitelevän työntekijän kuunnellessa keskustelua uteliaan kuuloisena.
Jesse nyökkäsi tälle kiitoksensa ja nytkäytti rattaat taas liikkeelle.
"Hyvää", Heidi vastasi kävellessään verkkaisesti Jessen vierellä. Töistä hän ei voinut miehen kanssa puhua, mutta hevosista kyllä. Se oli helppo aihe ylläpitää.

"Malachain kanssa tuntuu pikkuhiljaa kaikki loksahtelevan paikalleen, taisi tauko toisistamme tehdä ihan hyvää kummallekin. Nuorten kanssa sujuu myös tosi hyvin. Se nuori ori, joka oli Ruotsissakin, Bruno siis, tuntuu myös edistyvän harppauksin", Heidi kertoi hymyillen. Hän oli itsekin yllättynyt miten pelokas nuori hevonen tuntui paranevan päivä päivältä. Sen liikkeet kelpasivat nyt jo korkeampiin luokkiin, mutta nainen tiesi, ettei Brunon pää kestäisi vaikeampia kisatilanteita vielä.
"Hyvä kuulla", Jesse vastasi lämpimästi naisen hymyyn.

"Minä en kieltämättä tiedä, mitä tekisin Inkan ja Sallin suhteen. Haluaisin pitää molemmat, mutta Inka tosiaan on Oskarin hevonen edelleen. Salli varmasti jaksaisi vielä yhden tai kaksi kisakautta, mutta kun meidän menestys on ollut vähän mitä on ja Inkan kanssa puolestaan mennyt yllättävän hyvin, niin…" mies alkoi jostain syystä selittämään vierellään kulkevalle naiselle ja kohautti harteitaan.
"Tai sitten Sallin kanssa ratsastajan taidot tyssäsi isommissa luokissa?" Jesse naurahti ja pudisti sitten päätään kertoakseen ettei aivan tosissaan ollut. Olihan hän kisannut vaativissa luokissa ennenkin ja pärjännyt.
Heidi tutki Jessen kasvoja miehen puhuessa, kepeäksi piilotettujen sanojen taustalla kyto selvästi aito huoli. Nainen oli itsekin huomannut miten paljon paremmin Inka sopi Jesselle. Sitä ei kuitenkaan voinut sanoa suoraan ääneen, sillä Salli oli omistajalleen todella tärkeä ja Inka ei ollut miehen oma edes. Hän ei tiennyt myöskään olisiko Oskari halukas jatkamaan järjestelyä varsan vieroituksen jälkeen.

"Onko se mitenkään vaihtoehto, että saisit pitää molemmat? Tai jos Oskari haluaisi tehdä Sallilla toisenkin varsan? Sun kannattaa ehkä keskustella Oskarin kanssa eri vaihtoehdoista, sehän saattaisi jopa kiinnostua jostain diilistä?" Heidi ehdotti, vaikka varmasti Jesse oli jo miettinyt asiaa monelta eri kantilta.
"Ei kai minulla aika riitä kahteen hevoseen", Jesse huokaisi jokseenkin lannistuneena, mutta hymyili sitten leveästi.
"Onhan tässä vielä aikaa miettiä mitä tehdä ja pitää tietenkin kysyä Oskariltakin, että oliko hänellä jotain muita suunnitelmia Inkan varalle", hän sanoi. Nyt kun Inka oli näyttänyt taitonsa Jessen kanssa eikä ollut epäilystäkään oliko siitä kilpahevoseksi, saattoi Oskari hyvinkin haluta tammansa takaisin, jotta pääsisi itse sillä kilpailemaan. Heidi myötäili ajatusta pää eteen ja taakse pehmeästi heiluen, pohtiva ilme kasvoillaan.

"Mutta nyt minulla ainakin tekee mieli jäätelöä ja kahvia", Jesse ilmoitti ja nyökkäsi pienen kioskikyhäelmän suuntaan.
"Haetaan niitä siis. Me otetaan Sofian kanssa kyllä kahvin sijaan mehua, en pysty juomaan mitään lämmintä tällä kelillä", Heidi naurahti ja kolmikko lähti sitten kioskin suuntaan.

Kaksi trip-mehua, kolme jäätelöä ja yksi kahvimuki käsissään he siirtyivät läheiselle penkille istumaan, jossa Sofian rattaat saatiin helposti varjon puolelle.
"Mahtaakohan kesästä tulla lämmin, jos nyt jo on näin hyvä sää?" Heidi pohti yrittäessään osua muovilusikalla innosta huitovien käsien lomasta Sofian suuhun. Tyttö hapuili lusikkaa omiin käsiinsä, mutta Heidi piti siitä jämerästi kiinni. Muuten jäätelöä olisi enemmän tämän vaatteilla, kuin mahan sisällä.
"Toivottavasti", Jesse mutisi puhallellessaan kahvikuppiinsa.

"Mitäs me Sofian synttäreille keksitään?" mies kysyi. Kohtahan tyttö olisi jo vuoden ikäinen.
"Mä en ole ehtinyt edes miettiä niitä vielä. Ei kai mitään hirveän erikoista?" Heidi mietti syöttäessään tyttärelleen sulavaa jäätelöä varovasti.
"Jos vaikka kahvittelut meillä? Voisit kutsua äitisi ja siskosikin, kummitkin vaikka?" nainen jatkoi ja nojasi sitten hetkeksi puupenkin selkänojaan. Auringon lämpö tuntui ihanalta paljaita käsivarsia vasten.
"Äiti nyt tulisi vaikkei kutsuttaisi", Jesse nauroi. "Kahvittelut kuulostaa hyvältä. Sofiahan ei tietenkään vielä taida  synttäreiden päälle mitään ymmärtää, mutta pitäähän sitä silti juhlia."

Mies kumartui lähemmäs tytärtään lempeä hymy kasvoillaan.
"Voit sitten myöhemmin juhlia kavereiden kesken. Muttei mitään ryyppyjuhlia! Ei ainakaan seitsemääntoista vuoteen", Jesse totesi vakavalla äänensävyllä, mutta nykivä suupieli jokseenkin romutti isän sanat.

"Aina sitä voi toivoa", Heidi naurahti. Teini-Sofian aikakauteen olisi vielä pitkä aika ja sitähän ei kukaan tiennyt miten hankala lapsi tytöstä oli tulossa.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 17.07.20 20:30

17.07.2020


Se oli jo tuttu näky, kun aamulla tai päiväunien jälkeen menit Sofiaa hakemaan pinnasängystään pois ja tyttö seistä tönötti siellä sängyssään laidasta kiinni pitäen. Myös sohvapöydällä olevat tavarat olivat saaneet usein kyytiä tytön noustua seisomaan sitä vasten ja kuroteltua tavaroita käsiinsä.

Mutta olihan se huikea näky, kun Sofia vihdoin päästi irti tuesta ja otti ensimmäisen varovaisen askeleensa... Toisen... Kolmannen..
Kohta se jo varmaan juoksee...

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Sofiafirst
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Sarah R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 26.07.20 21:23

26.07.2020


Sen mitä Matildan auttamiselta ehdin, ennätin myös viettämään aikaa Sofian kanssa.
Synttärisankari jaksoi hienosti seurata kisoja sylistäni, mutta kyllähän se uni jossain vaiheessa tuli ihan väkisin.

Minua ei haitannut yhtään, vaikken tänä vuonna itse Power Jumpissa kilpaillut. Oli ihan mukavaa olla ihan vain sivustaseuraajana, vaikka kyllähän se jännitys minuunkin tarttui.
Ehkäpä ensi vuonna olisin taas itse satulassa ja jännittämässä omaa vuoroani?
Mutta millä hevosella? Se jää nähtäväksi.

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Sof1
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 08.08.20 21:12

07.08.2020


Tilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä.

Lukemattomat kerrat olin illan päätteeksi vetänyt Matildan kainalooni saman peiton alle ja nukahtanut siihen, kun olin naisen selkärankaa tai olkapäätä sivellyt sormenpäilläni ihan vain herätäkseni seuraavana aamuna Matildan vierestä.

Siinäkään ei ollut mitään ihmeellistä, että Isabellan valmennuksen jälkeen olimme Matildan kanssa istuneet loungessa kahvilla ja miettineet, pitäisikö lämmittää sauna ja mitä söisimme.

Tai siinä, että olimme iltaisin käpertyneet sohvan nurkkaan viltin alle kissojen vallatessa loput sohvasta ja yrittäneet katsoa jotain suoratoistopalvelun tarjoamaa sarjaa tai leffaa.

Tai ylipäätään siinä, että olimme yhdessä.

Pientä eriskummallista vivahdetta tilanteeseen toi kuitenkin se, että ainakin kahden kuukauden ajan minä ja Matilda jakaisimme saman katon, joka päivä ja joka tunti, lukuunottmatta töitä ja tallireissuja.
Eikä se minua todellakaan haitannut! Päinvastoin.

Olinhan minä meille toivonut enemmän yhteistä aikaa, mutten ihan ajatellut sen tapahtuvan Matildan asunnon kustannuksella.
Kun olin maanantaina löytänyt naisen istumasta minun etuovella, olin tajunnut heti hänen ilmeestään ettei kannattaisi heittää vitsiä jostain lukkojen taa jäämisestä.

Enkä vitsaillut missään vaiheessa sinä iltana. Matilda oli luonnollisesti poissa toltaltaan ja minä yritin parhaani mukaan olla hänen tukenaan. Oli sanomattakin selvää, että nainen "muuttaisi" luokseni, en olisi päästänyt häntä mihinkään muuallekaan.
Zelian kohdalla en osannut auttaa muuta kuin vannomalla kaiken järjestyvän sekä lupaamalla, että mikäli tamman jalassa olisi jotain pahempaa kuin paise ja vaatisi leikkauksen tai jotain, auttaisin kyllä kuluissa. Matilda oli siihen tietenkin vastaan laittanut ilmoittamalla, että maksaisi kyllä itse hevosensa kulut, mutta annoin sen mennä ohi korvieni.

Mutta Zelialla onneksi oli ollut vain se paise. Se kuntoutuisi siitä nopeasti ja hyvä niin.
Olihan minunkin hevosilla aina välillä jotain jalkaongelmia ollut ja aina ne olivat säikäyttäneet pahanpäiväisesti. Ja tiesin myös, miltä tuntuu jos se hevonen jouduttaisiinkin lopettamaan. Danielan ja sen varsan lähtöön en osannut kyllä varautua yhtään. Kaiken piti olla hyvin, mutta synnytyksessä oli tullut komplikaatioita eikä kumpikaan selvinnyt. Siksi olin Sallin viimeisintä tiineyttä panikoinut ihan liikaa, vaikka olihan sillä jo yksi (elävä) jälkeläinen maailmalla.

Rauha oli siis maassa sillä hetkellä.
"Tule sinäkin sinne Innalle", ehdotin pieni virne suupieltä kutitellen. Inna oli pyytänyt minua luokseen asentelemaan jotain hyllyjä seinille ja tietenkin olin suostunut.

Matilda tuhahti ja katseli minua epäileväisesti kulmiensa alta.
"Mä vähän luulen, että Inna haluaa mut sinne yhtä paljon kuin minä haluan sinne lähteä", nainen puuskahti lopulta ja nosti sylissään makoilevan Pirskatin sohvatyynyn päälle.
En tiennyt, mikä naisten välejä niin kovasti kaihersi, mutta sen tiesin etteivät he todellakaan mitään ystävyksiä olleet.
"Eli jäät mieluummin tänne siivoomaan? Hyvä. Kissojen hiekkalaatikot pitäisi putsata, pyykkiäkin on kertynyt eikä imurointikaan pahitteeksi olisi. Pölytkin voisit pyyhkäistä..." heittelin päästäni pieniä kotihommia, mitä Matilda voisi tehdä minun poissaollessani. En minä tosissani tietenkään ollut.

Matilda käveli luokseni, kiersi kätensä ympärilleni ja tuijotti minua syvälle silmiin. Kerta toisensa jälkeen nuo tummat silmät saivat minut valtaansa, vaikka olin niihin tuijotellut lukemattomat kerrat.
"Mieluumin minä raahaisin sinut nyt tuohon sohvalle tai makkariin enkä päästäisi mihinkään", nainen totesi pilke silmäkulmassaan samalla, kun hänen kätensä etsivät tiensä paitani alle. "Nämä sun vaatteet kaipaavat pesua ainakin..."
"Houkutteleva tarjous... Mutta lupasin jo mennä auttamaan Innaa", mutisin ja painoin hetkeksi huuleni Matildan huulia vasten.
"Mutta pidä tuo ajatus... Ei minulla kauaa mene", naurahdin vetäytyessäni hieman kauemmaksi naisesta.

Tavallisesti tällaisessa tilanteessa Matilda olisi todennäköisesti lähtenyt omalle asunnolleen, mutta koska se asunto oli tosiaan asuinkelvoton vielä pari kuukautta, nainen jäisi sinne minun luokseni. Väliaikaiseen kotiinsa.
Eikä minua haittaisi yhtään, vaikka väliaikaisesta tulisi pysyvä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jusu R. and Matilda T. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 13.09.20 19:47

13.09.2020


"Sun puhelin soi", Matilda tuhahti ja tyrkkäsi puhelimen keittiön tason toiselta laidalta leipäpussin sekä margariinirasian välistä luokseni.
Vilkaisin näyttöä. Mila soittaa.  
Pureskelin alahuultani, mutisin sorit Matildalle ja livahdin puhelimen kanssa pois keittiöstä ennen kuin painoin vihreää luuria.
"Niin?"

Minä en ollut niitä ihmisiä, jotka kuuluttivat suunnitelmansa kaikille heti kun jokin idea oli päähän pälkähtänyt.
Ihan vain siksi, että matkassa saattoi olla monta monituista muuttujaa eikä kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan ja sitten pitäisi selitellä, miksi jokin asia ei olisi toteutunut.

Siksi olin ollut jonkin aikaa kuin tulisilla hiilillä. Idea oli muhinut päässäni jo jonkin aikaa, mutta sen toteuttaminen vaatisi järjestelyjä ja paljon. Tuttuun tapaan olin listannut plussat sekä miinukset päässäni, miettinyt kannattaisiko ja lopulta todennut, että kannttaisi. Tuli mitä tuli.

"Juttelin Oskarin kanssa... Olisit kyllä voinut kysyä siltä ihan itsekin" Mila aloitti ja piti dramaattisen tauon, eli veti keuhkot täyteen nikotiinia.
"Kyllä se käy", exäni totesi puhaltaen savut ulos suustaan.
"Mahtavaa", hymähdin ilahtuneena. "Minä maksan sinulle kyllä."
Mila naurahti väkinäisesti: "Ei tarvi. Mieluusti minä Sallin perään katson... Ja varsan."
"Niin, sitten joskus."
"Niin, sitten kun se syntyy."
"Niin..."
"Niin... Noh, onnea orin etsintään vain sitten..."
"Jep. Kiitos sinulle. Nähdään... Joskus?" huokaisin ja kuulin kuinka Mila naurahti linjan toisessa päässä.
"Perjantaina viimeistään. Kai mun pitää lähteä auttaan tota Oskari sinne kenttäkisoihin."
"Aivan. Perjantaina... Jutellaan sitten lisää."
"Joo, ollaan yhteyksissä..."

Lopetin puhelun ja palasin takaisin iltapalavalmistelujen ääreen.
Matilda vaikutti hieman kireältä enkä voinut häntä siitä moittiakaan. Olisin ollut minäkin mikäli olisin huomannut jonkun Jonathanin hänelle soittavan ja nainen olisi heti luikkinut toiseen huoneeseen vastaamaan puheluun.

Voitelin leipäni loppuun ja vilkaisin vieressäni seisovaa naista, joka oli niin kuin en olisi juuri saanut mystistä puhelua Milalta.
"Astutan Sallin", kerroin.
"Astutat? Taas?"
"Niin", huokaisin syvään. Salli oli minulle rakas ja vaikkei sillä ikää hirveästi vielä ollutkaan, tiesin ettei meidän kisailut tulisi olemaan jatkossakaan kovin ruusukevoittoista kun taas Inkan kanssa olin päässyt siihen pärjäämisen makuun.

Siksi minun ja Sallin olisi parempi jättää kisailut sikseen ja miettiä sitten myöhemmin mitä tamman kanssa tekisin. Siksi päässäni oli alkanut kytemään ajatus Sallin astuttamisesta ja siitä syntyvän varsan pitäisin itselläni.
Kouluttaisin sen itse ja toivottavasti joskus myöhemmin pääsisin starttamaan kyseisen yksilön kanssa kisoissakin - ehkä jopa Sofiakin pääsisi?

"Entä Inka?" Matilda kysäisi siirtyessään leipälautasensa kanssa pöydän ääreen.
"Se on minulla siihen saakka, että saan Sallin ja sen tulevan varsan kotiin", vastasin.
Mutta ennen sitä Salli jäisi vielä joksikin aikaa Tampereelle ja minä tietenkin maksaisin tammasta aiheutuvat kulut Käkiharjuille.
"Mhhm, mistäs tiedät että Kaajapuroilla on tilaa molemmille?" violettihiuksinen nainen tivasi.

Niin, en tiennytkään.
Elämässä oli niin monta muuttujaa ettei kaikkea voinut varmaksi lyödä lukkoo. Mutta sen tiesin, että Salli ja sen tuleva varsa jäisi minulle. Kyllä minä niille jonkun katon pään päälle löytäisin.

Ja ehkä Inkallekin, sillä jossain mielen syövereissä olin alkanut ihan oikeasti haaveilemaan myös siitä, että kirjavan tamman papereissa lukisi omistajan kohdalla Jesse Aro.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Matilda T., Sarah R. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 07.10.20 17:38

03.10.2020


Myrttisuon maastoestevalmennuksen jälkeen olut maistui erittäin hyvältä ja saunan lämpökin rentoutti mukavasti. Seurassani olevan Juuson röyhtäily kyllä vähän latisti tunnelmaa, mutta ei se mitään.
"Pitäiskö baariin?" Sherman ehdotti viskattuaan lisää löylyä. "Tilataan taksi ja mennään."
"Ei. Maksaa", totesin, hörppäsin olutta ja nojauduin seinää vasten.
"Mila kuskiksi", Juuso hörähti ja mulkaisin miestä. Just joo.
"Nyt on lauantai-ilta. Luuletko että se on ajokunnossa enää tähän aikaan?" mutisin silmien painuessa kiinni. "Ja vaikka olisikin selvinpäin niin ei todellakaan sitä kuskiksi."
Mieluummin vaikka se taksi kuin ilta exäni seurassa, koska tietenkin Mila olisi tuppautunut koko illaksi meidän seuraan.

"Meinaatko, että tulisi kotona sanomista?" Juuso kysäisi. "Eihän sille Matildalle tarvitse kertoa mitään..."
Tuhahdin.
"En minä sillä... Ukkojen iltahan tämän piti olla ja tietojeni mukaan Mila ei mies ole."
"Viimeksi ku vilkaisit niin ei ollut?"
"Niin..."
JOS Mila olisikin ollut kuskina ja meidän seurassa koko illan, olisin siitä varmasti Matildalle jotain maininnut enkä alkaisi sitä mitenkään "salailemaan", koska sellaisesta ei kuitenkaan seuraisi mitään hyvää.
Kyllähän sen tiesi, kenen luo Matilda heti ensimmäiseksi menisi purnaamaan typerää miesystäväänsä... Ellei ollut siellä tälläkin hetkellä.
Kurtistin kulmiani. Tuskin oli...

"En minä kyllä mihinkään baariin jaksaisi edes lähteä", sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen.  
"Vanhuus", Juuso tiesi kertoa.
"Sepä", naurahdin. Synttäritkin olisi ensi viikonloppuna, mutta niiden juhlimiset saisivat jäädä välistä. Olinkin Juusolle sanonut, että nämä voi olla epäviralliset synttärijuhalt tässä samalla.

Juuso ryysti kaljaansa mietteliään näköisenä hetken ennen kuin avasi suunsa jälleen: "Tiesitkö muuten että Vaahterapolku on taas myynnissä?"
"En."
"Joo... Avioero vissiin tuli."

Hymähdin. Ei mitään uutta sen talon katon alla vaikkei me Milan kanssa naimisiin asti - onneksi - ehdittykään. Ehkä olin ollut typerän katkera tilukset ostaneelle pariskunnalle kun noin vain veivät kodin minulta, mutta eiköhän se syy ollut enemmänkin Milan kuin heidän.
Silti välillä kaipasin sinne takaisin, mutta ne ajat olivat ollutta ja mennyttä.

"Pitäisikö ostaa se?" virnistin.
Juuso vilkaisi minua, ei sanonut mitään, heitti lisää löylyä ja hetken irvisteltyään ilmoitti lähtevänsä suihkuun.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 16.10.20 17:34

15.10.2020


"Tehkääs tilaa", mutisin kissakolmikolle, jotka olivat vallanneet sohvan ja työnsin Toheloa Pirskatin kylkeen kiinni istuessani itse niiden sekä Perskatin väliin. Kurotin kaukosäätimen sohvapöydältä ja painoin tv:n päälle.
"Mitä katsotaan?" kysäisin karvaiselta joukolta nuudelikulhoon puhaltelun ohessa.

Tuntui oudolta olla kotona ihan yksin.
Olin eilen kotiutunut Isabellan valmennuksesta ja keittiössä ruokaa laittamassa ollut Matilda oli kertonut, että vesivahingosta johtunut remontti oli valmis ja hän pääsisi palaamaan omaan asuntoonsa heti seuraavana päivänä.
"Sehän on kiva", olin saanut sanottua hymyn kera. En tiedä kuinka paljon Matilda oli kaivannut omaan kotiinsa, mutta minä en olisi halunnut päästää häntä sinne ollenkaan.
Olin jo niin tottunut siihen, että Matilda oli "aina" paikalla että hetkittäin oli unohtunut, että se meidän yhteisasuminen oli vain väliaikainen järjestely.

Eihän se pelkkää ruusuilla tanssimista ollut, koska kyllähän meillä oli jotain riitoja ollut, mutta ne oli pyritty sopimaan heti. Missäpä parisuhteessa ei välillä tulisi erimielisyyksiä?
Äidin vierailun aikana Matilda oli hetkittäin näyttänyt siltä, että pakkaisi tavaransa ja muuttaisi vaikka Koivun majataloon - minä hänen perässään, sillä tietäähän sen mitä Ritva Aro kuvitteli, kun kuuli meidän asuvan yhdessä (väliaikaisesti-sanaa hän ei ottanut kuuleviin korviinsakaan).
Hääpuheilta ei todellakaan vältytty ja oli äiti jopa kärrännyt jotain häälehtiäkin olkkarinpöydälle, unohtamatta jatkuvaa häämekkojen sekä vihkisormuksien googlailuja.
Minun ja Matildan keuhkoista oli päässyt pitkä helpotuksen huokaus yhtäaikaa, kun ovi oli sulkeutunut äidin perässä ja hän olin lähtenyt vihdoin takaisin Ouluun.

Söin nuudelini kanavasurffailun ohessa ja mietiskelin, mitä sitten tekisi kun puhelin piippasi viestin merkiksi.
Matilda 18:38 Tämä ei näytä enää kodilta
Tutkailin mukana tullutta kuvaa kulmat kurtussa. Lattia oli täysin erilainen kuin ennen.
Jos en olisi tiennyt, että se oli naisen asunnolta, en olisi sitä välttämättä tunnistanut itsekään. Hymähdin huvittuneena ja päätin soittaa naisystävälleni.

"Eihän tuo nyt niin paha ole?" sanoin tervehdyksien jälkeen.
"No, ei kai, mutta en tiedä" Matilda huokaisi syvään. "Tuo lattia..."
"Joku söpö matto siihen vain niin et edes huomaa millainen lattia siinä on", ehdotin huvittuneena.
"SÖPÖ matto?" nainen tuhahti, mutta kuulin äänestä hänen hymyilevän.
"Prinsessoja ja kukkasia?", nauroin, pureskelin huultani ja räpläsin pottuvarpaallani oman mattoni reunaa.
"Tai sitten voit valita uuden maton tänne. Kissojen ja Sofian takia ainakin tämä olohuoneen matto kaipaisi eläkkeelle", ehdotin. "Miksei muutkin..."
"Niin..."
"Niin..."

"Tuutko yöksi?" Matilda kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Saatanpa vaikka tullakin", ilmoitin. "Ruokin nämä kolme ja tulen sitten."
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 24.12.20 12:57

24.12.2020


Kinkunvalvojaiset ukkoporukalla.

Hyvää joulua kaikille!

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Joulukisut
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A., Heidi N. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 27.12.20 23:21

24. - 25.12.2020


”Mun on pakko käydä pissalla. Tuli jo puolessa väliä matkaa kusihätä, vaikka kävin kotona”, koiransa vapaaksi kotiini päästänyt Paakkanen ilmoitti, pyörähti ympäri ja katosi vessan suuntaan.
Käännyin katsomaan Stinaa, joka yritti näyttää mahdollisimman viattomalta.
”Mitä?” nainen tyrskähti.
”Oikeasti?” huokaisin syvään ja toinen vain kohautteli olkiaan.

Ovikellon soitua Stina oli vitsaillut, että ehkä siellä oven takana olisi joulupukki ja oli komentanut minut avaamaan oven enkä kyllä ollut ihan ensimmäiseksi kuvitellut löytäväni sieltä Innaa – salaa ehkä olin toivonut sekä pelännyt, että se olisi Matilda.
”Älä ole nyt tommonen! Se oli yksin jouluaattona ja mitä ilmeisemmin kaipasi seuraa, joten kutsuin tänne”, Stina supatti tupakka suupielestä roikkuen vetäessään takkia ylleen. ”Sopikaa nyt herranen aika tuo teidän… anteeksi, SINUN, typerä riita.”

Olisinhan minä voinut Innan naaman edestä vain lyödä ulko-oven kiinni ja olla päästämättä häntä sisälle, mutta enhän minä kehdannut tai voinut niin tehdä.
Pienen hetken mietin, että olisi pitänyt tehdä niin jo Stinan kohdalla, mutta nainen oli vain rynninyt sisälle eteiseen Alkon pussit kilisten eikä edes kuunnellut minun vastaväitteitäni siitä, kuinka olisin halunnut olla ihan yksin.
Ehkä oli ihan hyvä vain, etten ollut yksin, sillä ajatukset olivat viime aikoina lipsahdelleet turhan synkiksi enkä tiedä, olisiko yksinäinen jouluaatto saanut minut tekemään jotain enemmän ja vähemmän harkitsematonta.

Vessan ovi kävi, Stina mulkaisi minua paljon puhuvasti ja iloisesti huikkasi sitten ilmoituksen menevänsä tupakalle.
”Aloittakaa te kattamaan pöytää!”
Kohtasin Innan katseen ja sain jonkinlaisen hymyirvistyksen taiottua kasvoilleni. Stina oli vähän niin kuin minun äitini – parempi totella.

”Missä Matilda on? Olisin ajatellut, että te haluatte viettää joulua keskenänne”, Inna kysyä töksäytti.
”En tiedä”, murahdin.
Mitä ilmeisemmin minun ja Matildan ero ei ollut mitään ns. yleistä tietoa, vaikka luulisi Kallan kokoisen kylän pikkupiireissä tuollaisten juttujen leviävän kulopalon lailla ympäriinsä. Muttei minun ”puoleltani” asiasta tiennyt kuin Anton ja Stina. Matildan tuntien tuskin hänkään olisi asiasta ympäriinsä huudellut, olihan minunkin pitänyt tehdä paljon töitä sen eteen, että hän oli raottanut minulle tuntemuksiaan ja elämäänsä. Ja sitten kun olin sen luottamuksen ansainnut, olin lopulta romuttanut sen luottamuksen sormia napsauttamalla – tai oikeastaan käyttämällä.

”Et tiedä? Mikset?” Inna ihmetteli.
”Me erosimme”, vastasin hiljaa.
Inna oli ihan yhtä yllättyneen kuuloinen kuin Antonkin oli ollut. Mutta toisin kuin Seljavaara, Paakkanen tiesi asioista enemmän ja osasi laittaa palaset paikoilleen.
”Sen takiako, mitä mun luona tapahtui?”
”No, minkähän muun?”
”Mitään ei varsinaisesti edes tapahtunut”, Inna aloitti ja olin jo avaamassa suuni siitä, kuinka jotain oli kuitenkin tapahtunut. Minä olin, jumalauta, aamulla uittanut sormiani ihan väärässä paikassa ja melkein jo uittanut jotain muutakin siellä väärässä paikassa ellen olisi havahtunut lopulta siihen, ettei vieressäni maannut Matilda vaan Inna.
”Matildalla on täysi oikeus olla vihainen minulle”, huokaisin. Hänen omien sanojensa mukaan, olin saanut anteeksi, mutta luottamus oli sen verran romutettu, ettei parisuhteella ollut enää mitään tulevaisuutta.
”Olen itsekin vihainen itselleni ja sinulle.”
”Miksi vitussa sä olet vihainen mulle?”

Niin, miksi?! Ehkä kaiken sen keskellä oli ollut hemmetin helppoa vierittää osa syystä Innan niskaan, vaikka kyllä se olin minä, joka tässä kuviossa olin se suurin ja ainoa kusipää.
Innan tuohtuneen katseen kohdatessani tajusin sen lopulta itsekin. Ei minulla ollut mitään syytä kantaa mitään vihaa häntä kohtaan, ei hän ollut tehnyt mitään väärää – tavallaan.
Minä olin ollut se varattu henkilö, Inna sinkku. Ja mikäs minä olin moralisoimaan, ottaen huomioon miten minun ja Matildan juttu alkujaan oli lähtenyt kehittymään… Silloin minä olin ollut sinkku ja Matilda ei.
”En tiedä”, naurahdin vaisusti. ”Ei se sinun syytäsi ollut.”
Inna ehdotti sovintoa ja se sopi minulle paremmin kuin hyvin. Olin kuitenkin laskenut – ja lasken edelleen - hänet minun ystäväpiiriini jo monen vuoden ajan ja koska se piiri oli vuosien saatossa pienentynyt ihan liikaa, ei minulla ollut enää varaa menettää yhtäkään. Ainakaan täällä Kallassa.
”Anteeksi”, mutisin naisen hiuksiin, kun sovinnon päätteeksi halasimme toisiamme.
”Mitä? Täällä te vain halailette, eikä pöytää ole katettu?” Stinan ääni kantautui korviini, joten pikainen sovintohalaus päättyi siihen.

Ilta sujui ruokien ja alkoholien tuhoamisen parissa enkä voi muuta kuin myöntää, että oli ihan mukavaa viettää aatto naisten kanssa.
Eläimetkin tulivat toimeen, sillä olivathan ne jo vanhoja tuttuja Vaahterapolun ajoilta.

Jossain välissä Inna poistui vessaan ja Stina kohenteli asentoaan (kissojen) nojatuolissa tiiraillen minua vähän humalaisella katseellaan.
”Vieläkö mökötät, että kutsuin Innan tänne?” nainen kysyi hörpäten viinilasistaan. Pudistin päätäni.
”Hyvä”, nainen naurahti.
”Olisit silti voinut varoittaa”, ilmoitin huvittuneena.
”Nääh, jos olisin varoittanut, niin olisit keksinyt tuhat ja yksi tekosyytä, miksei se vois tulla tänne”, Stina hymähteli.
”Totta”, myönsin. Vaikka olisinhan minä sata kertaa mieluummin viettänyt jouluni niin kuin olin alun perin suunnitellut, mutta kyllä tämäkin kelpasi.
”Jos sulla on Matildan lahja jossain jemmassa, niin voin ottaa sen mielihyvin itselleni”, Stina naureskeli niin kuin olisi lukenut ajatukseni.
”En minä ehtinyt hänelle mitään edes ostamaan”, huokaisin.
”Höh, mä ajattelin että siellä olis ollut luvassa jotain ihanaa. Hierontalahjakorttia tai kauneushoitohommeleita”, Stina tuhahti. ”Siis sellaista oikeaa hierontaa, ei sinun hierontaa. Vaikka kelpaisi toki sellainenkin.”
”Stina!” tyrskähdin.

Nainen nauraa rätkätti ja vannoi, että se oli ihan vain vitsi.
”Voit käyttää hänen viime vuoden lahjakortin johonkin hotelliviikonloppuun. Minä maksan, mutten kyllä sinun tapauksessasi tule mukaan”, hymähdin lopulta. Niin, kaikenmaailman kiireet olivat tulleet väliin eikä me oltu Matildan kanssa päässeet vuoden aikana mihinkään lomalle kahdestaan.

Sitä en kuitenkaan kertoisi, että ehkä äidin höpöhöpöjutut meidän kihlautumisesta olivat ottaneet vallan minunkin ajatuksista ja ehkä olin jo käynytkin sivusilmällä katselemassa jotain sormuksia, mutten ollut sellaisia ostanut.
Koska en ollut halunnut ahdistaa Matildaa mihinkään nurkaan, sillä meidän piti edetä rauhallisesti eikä vajaan kahden vuoden seurustelun jälkeen kihlautuminen mitään rauhallista etenemistä olisi ollut – ellei Matilda olisi vastannut myöntävästi.
Mutta sekin ”asia” oli ratkennut sillä, että olin itse kussut kaiken… Ei tulisi minkäänlaisia sormuksia enää missään vaiheessa.

Ilta jatkui Netflixiä katsellen ja viinaksia juoden.
Oli todella mukavan leppoisaa ja jossain välissä Stinan kevyt kuorsaus nojatuolista kantautui minun sekä Innan korviin.
”Sammui saatana”, Inna naurahti heitettyään vihreähiuksista naista sohvatyynyllä eikä saanut minkäänlaista reaktiota vastaukseksi.
”Niin teki”, hymähdin ja rapsuttelin sylissäni makaavaa Toheloa leuan alta.
”Parempi varmaan mennä meidänkin nukkumaan”, totesin hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Niin”, Inna haukotteli ja venytteli raajojaan. ”Täytyykin lähteä tästä käveleen kotia kohti.”

Oli minun vuoro nakata jotakin sohvatyynyllä ja kohteena oli Inna.
”Etkä lähde”, puuskahdin huvittuneena. ”Kyllä sinä tännekin mahdut nukkumaan.”
Nousin ylös sohvalta ja venyttelin hetken raajojani katse naisessa, joka tiiraili minua huulille nostetun viinilasin takaa pilke silmäkulmassaan.
”Siihen sohvalle siis”, jatkoin juttua. Minä menisin omaan sänkyyni ja yksin, ellei kissoja laskettaisi.
”Jos te meette panemaan niin mä tuun kolmanneksi pyöräksi kyllä! Ette pidä hauskaa ilman mua” kuului Stinan mutina nojatuolista.
Niin minä kuin Innaki purskahdettiin nauruun, mutta lopulta olin nakannut niin Stinan päälle kuin Innallekin peiton sekä tyynyn ja lupasin taikoa herkullisen aamupalan meille kaikille.

Jessen krapula-aamupalat olivat olleet tuttu juttu Vaahterapolussakin, joten miksi siitä luistaa täällä Kallassakaan?
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 03.01.21 20:52

01.01.2021


Sisältövaroitus, ei sovi herkkänahkaisille

Vaikkei Jesse olisi halunnut lähteä mihinkään Aliisan luo vuotta vaihtamaan, oli hän taksissa istuessaan kuitenkin ihan tyytyväinen että oli suostunut Antonin maanitteluihin ja poistunut asuntonsa seinien sisältä muuallekin kuin kauppaan, töihin tai tallille.
Ilta oli ollut loppupeleissä ihan mukava, vaikka ajatukset olivatkin usein käyneet Matildassa ja siinä, kuinka uusi vuosi oli ollut heille eräänlainen merkkipaalu jo loppuneessa suhteessa.

Mutta nyt taksia ei jakanut Matilda vaan Inna, jonka kanssa ei todellakaan ollut mitään malttamisleikkiä tai mitään muutakaan säätöä kuin silkka ystävyys.

"Mun on pakko käydä kusella", Inna inahti kun taksi pysähtyi Jessen etupihalle.
"Meinaatko ettet kestä neljää kilometriä?" mies naurahti kaivellessaan maksukorttia lompakosta.
"Meinaan", nainen kiemurteli tuskaisen näköisenä.
"Tule sitten", Jesse mutisi ja maksoi taksikuskille siihen mennessä kertyneen summan.
"Odota tässä", Inna tuhisi kuskille kömpiessään ulos autosta ja hoippui Jessen perässä ulko-ovelle.

Miehen yrittäessä osua avaimella lukkopesään, heidän takaa kuului auton kiihdytysääni ja taksi meni menojaan.
"Etkö sinä sanonu sille että odottaa?" Jesse ähkäisi katsellessaan punaisten takavalojen loittonemista.
"Sanoin! Mikä lie taliaivo tuokin", Inna vannoi. "Mut ihan sama. Ovi auki, tulee muuten housuun. Tilaan uuden taksin sitten tai kävelen kotiin."

Jesse ei voinut muuta kuin nauraa ja vilkaisi naisen jaloissa olevia korkokenkiä.
"Noilla kengillä ja tuossa humalassa ei varmaan kannata ainakaan kävelemään lähteä…" mies mutisi saadessaan oven auki.
"Pyh, en ole edes kovin humalassa", Paakkanen tuhahti ja rynni sitten sisälle taloon suunnaten suoraan vessaa kohti.
"Etpä…"

Odotellessaan omaa vuoroaan vessaan, Jesse kävi juomassa keittiössä vettä ja kiskoi pari kylmää nakkia kitusiinsa. Kissat olivat oitis miehen hakemassa miehen huomiota, joka niitä tunnollisesti rapsuttelikin. Iäisyydeltä tuntuneen hetken päästä Inna palasi vessareissultaan.
"Huh, helpotti."
"Luulin sinun jo hukkuneen pönttöön. Kesti niin kauan. Tai nukahtaneen.”
"Ei kumpaakaan!" Inna ilmoitti ja otti itsekin omatoimisesti vesilasillisen. "Yyh, pitää kai soittaa se uusi taksi.. teen kyllä sellaisen valituksen, ettei tuollainen taksiyhtiö ole ennen nähnyt."

Jesse naurahti ja laski lasin tiskialtaan reunalle.
"Voit kyllä jäädä sohvalle”, mies lupasi.
"Heitän sinut aamulla kotiin.”
"Hmm, no, koirat on Stinalla, joten kai mä voin sun sohvaa kuluttaa”, Inna kohautti olkiaan. "Onko sulla täällä viiniä?” nainen virnisti.
"Etkö ole jo tarpeeksi humalassa?” Jesse naureskeli, mutta otti jääkaapista jo valmiiksi avatun valkoviinipullon. "Tässä. Haen vielä lasit.”
"Ai, onko ne jossain paremmassa vitriinissä?” Inna vitsaili. "Tää lasi kelpaa ihan hyvin.”

Muitta mutkitta Inna kaatoi viinipullosta lasin puolilleen ja siemaisi hedelmäistä viiniä. Se ei ollut sitä, mitä nainen yleensä joi, mutta tässä vaiheessa menetteli. Inna rapsutti Pirskattia ohimennen hymyillen, kun suuntasi Jessen olohuoneeseen. Naisen katse eksyi kirjahyllyyn ja vihreät silmät tiirailivat niitä kiinnostuneina.

"Ei helvetti”, nainen räkätti. "Kuka sulle Kama Sutran on ostanut?"
Jesse nosti katseensa kissoista ja uudelleen käteensä kaivetusta nakkipaketista.
"Krhm, Juuso", mies naurahti. Hän oli kokonaan unohtanut lakikirjojen väliin piilotetun toisenlaisena kirjan, jonka oli saanut synttärilahjaksi parhaalta kaveriltaan.
"Vai niin", Inna tirskahti ja siirtyi kyseisen teoksen kanssa sohvalle istumaan.
"Ei vissiin ole ollut kovalla käytöllä?"
"Ei", Jesse nauroi huvittuneena.
"Pelkkää vaniljaa ja tylsää lähetyssaarnaajaa Matildan kanssa?" Inna uteli ja mitä Jesse ennätti näkemään naisen ilmettä, tämä näytti siltä kuin olisi katunut sanojaan saman tien.

Jesse nakkasi makkarapaketin jääkaappiin, otti sieltä yhden oluen ja siirtyi istumaan sohvalle Innan viereen.
"Ei me tarvittu mitään Kama Sutria", mies virnisteli peittääkseen oikeat tunteensa. Hänellä oli ihan hiton ikävä Matildaa.
"Keksittiin omat asennot ja vaniljat oli siitä kaukana."
"En halua kuulla enempää", Inna tuhahti suupieli nykien ja jatkoi kirjan selaamista eikä Jessekään voinut muuta kuin nojautua lähemmäs kaveriaan, jotta näkisi sivuilla olevat kuvat sekä tekstit paremmin.

”Haha, toi on mahdoton!” Inna räkätti ja osoitti monimutkaiselta näyttävää asentoa.
”Eikä ole.”
”Pystyisitkö muka tohon?” nainen kohotti kulmiaan.
”Totta kai”, mies kohautti olkiaan.
”Tarvin todisteita”, Inna päätti ja pamautti kirjan kiinni. ”Noni estradille Aro!”

Naureskellen Jesse pudisti päätään, mutta nousi sohvalta. Ähinän ja puhinan kautta Jesse todellakin näytti Innalle, että se asento oli mahdollinen. Lopputuloksena brunette nainen nauroi katketakseen matolla ja kurottautui ottamaan Kama Sutran uudelleen käteensä. Nainen etsi vieläkin vaikeamman asennon.
”Tohon et kyllä pysty”, Inna vakuutti.
”Hah, varmasti pystyn. Tule tänne, niin minä näytän.”

Jesse kiskoi Innan matolta ja ähkien yritti saada heidät kirjan näyttämään asentoon. Siinä kuitenkin onnistumatta.
”Tämä onnistuisi varmasti paremmin, jos meillä ei olisi vaatteita”, Jesse nauroi ja pienen hetken ajan hänen päässään käväisi ajatus siitä, että äkkiäkös ne vaatteet pois saisi.
”Niin varmaan”, Inna räkätti ja nousi seisomaan. ”Aah, tuli jano.”
”Vettä?” Jesse ehdotti.
"Viiniä", Inna ilmoitti, mikä sai miehen vain pudistelemaan päätään huvittuneena.

Jesse käväisi jääkaapilla hakemassa itselleen yhden Antonin oluen ja suljettuaan oven, kääntyi ympäri sekä napsautti tölkin auki.
Tölkki suihkautti sisältöä ympäriinsä ja viereen ilmestynyt Inna sai siitä osan kasvoilleen.
"Vittu, kiitti", Inna rääkäisi.
"Anteeksi!" Jesse älähti nolostuneena, laski tölkin kädestään ja varovaisesti alkoi pyyhkimään hihallaan naisen kasvoja.

Innan suupieli nyki ja Jesseäkin alkoi huvittamaan koko tilanne.
Ehkä se oli niin humalatila kuin  äskeisestä "voimistelusta" johtuva tunnelma, minkä takia miehen mielestä oli hyväkin idea hetken hiljaisuuden jälkeen suudella edessään seisovaa naista.
Ei Inna ainakaan estellyt, vaikkei touhussa ollut mitään järkeä.

Lopulta nainen kuitenkin purskahti nauruun.
"Mitä hittoa Jesse?"
"En tosiaan tiedä", mies hymähti huvittuneena takaraivoaan hieroskellen ja astui askeleen taaksepäin.
"Jätätkö siihen?” Inna kysyi. "Meinaan.. Mehän voitais.."
"Mitä?" Jesse katsoi nyt Innaa järkyttyneenä. "Et kai sinä vain ehdota.."

Inna kohautti olkiaan ja hymyili. Brunette nainen astui takaisin Jessen lähelle ja katsoi ylöspäin.
"Me ollaan aikuisia ja sinkkuja. Kavereita. Mitä pahaa siitä voisi edes seurata?"
"Lapsi", Jesse mutisi viitaten Sofiaan, joka oli edellisen "kaverisuhteen" lopputulos. “Ei minulla ole mitään kortsuja.”
Matildan kanssa kun ei sattuneesta syystä sellaisia tarvittu, mutta sitä mies ei alkaisi Innalle selittelmään.
"Jesse. Mä syön kyllä pillereitä."
"Tauteja?"
"Mitä? EI!"

Mies katsoi vihreäsilmäistä naista silmiin ennen kuin mutisi jotain ja suuteli uudelleen. Tällä kertaa Inna ei revennyt nauruun, vaikka se tuntui oudolta. Nyt sillä suudelmalla oli tavoite, eikä se ollut tavoitteeton humalasuudelma tai uuden vuoden pusu. Se oli hieman erilainen kaverisuudelma, joka johdatti heidät Jessen makuuhuoneeseen.

"Tämä ei tarkoita sitten sitä, että me lähdettäisiin jollekin treffeille", Inna halusi varmistaa, kun kiskoi ohuen paidan pois päältään.
"Ei todellakaan", Jesse vakuutti.
"Ei missään nimessä. Riisuudu."

Inna itse riisui farkkunsa ja niiden alla lämmittävät pitkät housut. Ne jäivät yhteen myttyyn sängyn viereen, kun Inna kipusi sängylle selälleen. Nainen odotti, että Jesse sai vaatteensa pois. He katsoivat toisiinsa. Vihreät silmät tuijottivat hetken vakavina toisiaan, kunnes hymy karahti molempien suupieliin.
He olivat nähneet toisensa aikaisemminkin alasti. Joskus vahingossa, joskus ei niinkään. Nyt molempien katseissa oli tietynlaista tarkastelua. Kumpikaan ei tosin tiennyt mitä heidän pitäisi tehdä. Tilanne oli kaikin puolin omituinen. Kokemuksen puutteesta se ei ollut kiinni, mutta he eivät koskaan ollut tehnyt tällaista ystävien kesken.

Jesse viimein liikahti sängylle ja tuuppasi Innan selälleen. Ei auttanut kuin toimia. Mies suuteli naisen niskaa ja sormet hivelivät tiensä rinnoille, joita peitti vielä mustat rintaliivit. Vedettyään kankaan sivuun, Jessen huulet siirtyivät nuolemaan nänniä.

"Hahaha, Jesse, hahaha”, Inna kuitenkin repesi nauruun ja kierähti kyljelleen. "Ei vittu."
Jesse puuskahti ja siirtyi päätään pudistellen naisen päältä pois.
"No, mitä nyt?" mies kysyi. "Olisit sanonut, jos et tykkää…"
"Ei vaan", Inna puuskahti ja nousi istumaan. "Tämä on vain niin absurdia. No, niin jatketaan."

Inna päätti heivata rintaliivit suoraan pois ja heitti ne vain jonnekin. Hän otti ohjat käsiinsä, josko se olisi helpompi sulattaa. Nainen siirtyi Jessen syliin ja suuteli tätä samalla, kun tuuppasi vuorostaan miehen selälleen.

Jesse ei ollut kahteen vuoteen ollut kenenkään muun naisen kuin Matildan kanssa ja nyt hän oli ihan tosissaan rikkomassa kaikki kaveruusrajat Innan kanssa. Mutta nopeasti se koko tilanteen outous unohtui, kun Inna liu’utti niin käsiään kuin huuliaan alemmas miehen paljaalla iholla.
Hänen oli pakko painaa kämmenet kasvoja vasten - ei siksi, että olisi jotenkin hävettänyt - koska  Juuson puheet Innan taidoista ei todellakaan ollut liioiteltuja, sillä nainen todellakin osasi hommansa, mutta toinen syy oli se, että nyt oli miehen vuoro purra huulta jottei olisi purskahtanut nauruun.

Hetken kuluttua Jessen oli pakko tarttua Innaa hiuksista ja nykäistä jokseenkin kovakouraisesti naisen päätä ylöspäin.
“Lopeta”, mies pyysi kohdatessaan naisen kummastuneen katseen.
“Se kirja jäi olohuoneeseen”, Jesse virnisti leveästi ja kohotteli kulmiaan paljonpuhuvasti. Jos tässä kerran ryhdyttäisiin panemaan, niin samahan se olisi testata niitä aiemmin kokeiltuja asentoja ilman vaatteitakin.
Inna pyyhkäisi suupieltään, iski silmää ja katosi hetkeksi makuuhuoneesta.

**
Herättyään Jesse joutui hetken keräilemään itseään ennen kuin uskalsi avata silmänsä. Humala oli vaihtunut järkyttävään krapulaan, mutta muistia se ei ollut kuitenkaan vienyt.
“Hemmetti”, mies murahti, kierähti kyljelleen ja lopulta kurkisti silmäluomiensa välistä vieressää makaavaa naista.
Innakin avasi silmänsä ja näytti pienen hetken vähän säikähtäneeltä, mutta lopulta purskahti nauruun.
“Ei saatana”, nainen nauroi kurkattuaan peiton alle ja totesi olevansa alasti.  
“Outoa”, Jesse tyrskähti.
“Hiton outoa.”
Molemmat kierähtivät selälleen tuijottamaan kattoa ja nauroivat katketakseen. Ehkä se oli pientä paniikinomaista naurua tai sitten ei.
“Okei…” mies huokaisi syvään rauhoituttuaan. “Tuota… Haluatko kahvia?”
“Joo… Saako sun krapula-aamiaisenkin?”
“Saat.”

Jesse könysi ylös sängystä, etsi vaatekaapista puhtaat vaatteet päälleen ja laahusti keittiöön jäsennellen ajatuksiaan.
Hän oli sitten pannut Innaa. Innaa, joka oli hänen parhaan kaverin ex ja hänen exänsä (entinen) paras kaveri. Olisi voinut luulla, että vuosisadan morkkikset olisivat iskeneet Jesseen sillä samaisella sekunnilla, mutta niitä ei näkynyt eikä kuulunut.
Koko tilanne oli vain kaikessa omituisuudessaan pirun huvittava.

Jesse laittoi kahvit tippumaan ja ryhtyi valmistamaan aamupalaa molemmille, mutta kokkailut keskeytti ovikellon vaativa rimputus.
“Häh, heräsitkö vasta?” oven takana seisova Anton ihmetteli ja mittaili katseellaan boksereissa sekä t-paidassa patsastelevaa miestä.
“Mmhm, joo”, vanhempi mies mutisi ja päästi kaverinsa sisälle eteiseen, vaikka hetken mietti läimäisevänsä oven blondin nenän edestä kiinni. Antonin kun ei tarvinnut tietää ettei Jesse ollut herännyt yksin.
“Kello on melkein puoli kolme jo”, Seljavaara naureskeli huvittuneena.
“Eikä ole!” Jesse ähkäisi. “Onko muka?”
“On, on. Tais mennä pitkäksi sullakin?” Anton myhäili tyytyväisen oloisena potkiessaan kenkiä pois jaloista ja astui sitten peremmälle taloon.
WC:n ovi kävi ja Inna astui ulos huussista samaan aikaan kun Antonkin oli käännähtänyt ympäri äänen suuntaan.
“Huomenta”, nainen kirahti ja kipitti sitten joutuin makuuhuoneeseen piiloon.

Anton kääntyi ympäri ja tuijotti Jesseä suu auki Frendien Joeymaisesti, sillä makkarin puolelle livahtaneella naisella oli ollut yllään vain Aron t-paita sekä alushousut.
Blondi osoitteli sormellaan Jesseä sekä makuuhuoneen ovea vuoron perään, jonka jälkeen muodosti toisen käden peukalolla sekä etusormella ympyrän ja tökki vasemman käden etusormella sinne väliin.
“EI!” Jesse älähti.
“Inna nukkui kyllä minun sängyssä, mutta minä nukuin sohvalla”, mies valehteli sujuvasti.
Seljavaara mittaili toista katseellaan epäileväisen oloisena, kohautti sitten olkiaan ja tuumasi, ettei asia hänelle millään tavalla kuulunutkaan.
“Onko kahvia?” blondi uteli.
“On.”

Kirjoitettu yhdessä @Inna P. kanssa


Viimeinen muokkaaja, Jesse A. pvm 09.01.21 19:22, muokattu 1 kertaa
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 06.01.21 20:32

05.01.2021


Pihallani seisova auto oli tuttu, mutta ovella seisova hahmo vain etäisesti.
Pysäyttäessäni Hondani omalle paikalleen, hahmo kääntyi ja osottautui erittäin tutuksi henkilöksi, sillä erotuksella ettei kasvoille valahtaneet hiukset olleet enää violetit.

"Hei", ähkäisin hämmentyneenä noustessani ulos autosta. En todellakaan ollut odottanut löytäväni Matildaa enää ikinä oveltani, mutta siinä hän seisoi ihan ilmielävänä.
"Hei", Matilda mutisi.
Jokin pieni toivonpilkahdus heräsi sisälläni kun mietin syitä hänen paikalla oloon.

"Olet värjännyt hiukset. En meinannut tunnistaa", hymähdin arasti hymyillen ja vilkaisin takapenkillä nukkuvaa Sofiaa, joka oli simahtanut melkein välittömästi, kun olimme Kaajapuroilta lähteneet.
"Joo, vaihtelua", nainen huokaisi ja vaikutti jokseenkin välttelevän katsettani.
Niin olisin vältellyt minäkin, mutten minä koskaan ollut osannut pitää katsettani pois edessäni seisovasta Matildasta.
"Näyttää hyvältä... Sinä näytät", sanoin. Ainahan Matilda oli hyvältä näyttänyt.
"Kiitos. Vaatii kyllä vielä vähän totuttelua", Matilda hymyili pienesti, vilkaisi sitten olkansa yli ennen kuin käänsi katseensa minuun.
"Toin sun tavaras", hän ilmoitti sitten ja hartiani lysähtivät melkein maahan saakka kun näin ovenkahvassa roikkuvan muovipussin.
"Aivan", puuskahdin. "Ei kai sinun olisi tarvinnut..."

Olisit vaikka heittänyt roskikseen niin kuin minä tein meidän suhteelle.
Soimasin itseäni edelleen päivittäin siitä, mitä minun ja Innan välillä tapahtui silloin naisen luona. olin pilannut aivan kaiken.
Vuoden vaihteen tapahtumat olivat vain kännisten ihmisten päähänpisto ja koska minulla ei ollut enää mitään hävittävää, olin vain antanut mennä.
Typerää ja outoahan se oli ollut, mutta tehty mikä tehty. Emme olleet Innan kanssa asiasta puhuneet sen enempää ja vaikka yrittäisin, naisen vastaus todennäköisesti olisi: "Mitä siitä? Meni jo. Ei tarvitse tehdä suurta numeroo."

Kiersin auton toiselle puolelle ja nostin heränneen Sofian syliini.
"Olisitko halunnut kahvia tai jotain?" kysyin sitten Matildalta, joka oli liikahtanut kohti omaa autoaan.
Nainen räpsäytti silmiään ja pudisti sitten päätään.
"En ehdi... Täytyy mennä", hän mumahti.
"Hyvä on."

Nainen käveli autolleen ja nykäisi oven auki.
"Matilda?"
"No?"
En edes tiennyt mitä sanoa. Älä mene? Minulla on ollut ikävä sinua? Rakastan sinua edelleen? Kai me voidaan olla kuitenkin kavereita - joskus?
"Nähdään..."
"Nähdään."
"Hei hei Tilta!" Sofia huikkasi iloisesti.
Matilda heilautti kättään ennen kuin nousi autoonsa.

Edelleen tuntui helvetin pahalta.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A., Jusu R., Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 15.01.21 21:11

14.01.2021


Makasin sohvalla, selailin vanhoja kuvia (minusta ja Matildasta) ja mietin samaan aikaan, poistaisinko ne kuvat sosiaalisesta mediasta vai laittaisinko naiselle viestiä.
En tehnyt kumpaakaan. Kuvat olivat katkeran suloisia muistoja, mutta elettyä elämääni enkä minä niitä hetkiä katunut, joten miksi poistaakaan.
Mitä yhteydenottoon tuli, en tiennyt halusiko Matilda kuulla minusta mitään. Ainahan hän olisi voinut sivuuttaa minun viestit tai puhelut, mutta kun ja jos olisin sen tajunnut, olisi se sattunut vain enemmän.

Helpompi olisi, mikäli pääsisin keskusteluyhteyteen Matildan kanssa kasvotusten.
Siksi  olin saatellut Isabellan ja Kärpän Kaajapuroilta Auburniin sunnuntaina sekä viettänyt tuhottoman paljon aikaa keskiviikkoisen valmennuksen jälkeen Auburnissa mukamas Inkaa hoitaen, mutta en ollut nähnyt Matildaa. Enkä edes tiennyt, mitä ihmettä minä hänelle sanoisin, mikäli tapaisin hänet.

Puhelin kilahti whatsapp-viestin merkiksi. Sydän jätti yhden lyönnin välistä, sillä hetken toivoin viestin olevan Matildalta, mutta ei. Viesti oli Antonilta, mutta viesti liittyi kyllä Matildaan, sillä mies oli lähettänyt minulle kuvakaappauksen naisen jostain whatsapp-viestissä, missä etsi liikuttajaa Zelialle työmatkan ajaksi.
"Tätä saa myös jakaa Purtsilaan päin ja muhun voi olla yhteydessä vaikka tätä kautta."

"Ajattelin jos sua kiinnostais..." Anton laittoi saatesanoiksi.
Mies oli Sarahin kanssa todistanut minun ja Matildan vanhan suolan janoamista perjantaina, muttei hän ollut mitään asiasta kysellyt. Toisin kuin äiti oli tehnyt.
"En ehdi. Minulla on Sofia ensi viikon", vastasin Antonille.
En tiedä oliko se Purtsila-maininta vaihvihkaa tarkoittanut minua, mutta vaikka salaa toivoinkin sen tarkoittaneen minua, en voinut ilmoittaa Matildalle, että mieluusti Zeliasta huolehtisin hänen reissun ajan.
Ei olisi edes ollut ensimmäinen kerta.

Nakkasin puhelimen johonkin sohvatyynyjen väliin ja hautasin kasvot käsiini.
Olisi vain pitänyt olla se järkevä aikuinen ja lähteä kiltisti kotiin sieltä Krouvista houkutuksista huolimatta. Ei siksi, että olisin katunut sitä yötä vaan siksi, että olin entistä enemmän sekaisin ja kaipasin Matildaa entistä enemmän.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 21.02.21 21:55

20.02.2021


Äiti touhotti keittiössä tukka putkella ja minä katselin hänen ympäriinsä säntäilyä pienesti hymyillen.
Päivän mummonsa seurassa ollut Sofiakin naureskeli väsyneen oloisena Ritvan hääräämiselle, johon kuului kermavaahdon vatkaamista ja uunin vahtaamista.
"Pitäähän sitä juhlan kunniaksi täytekakku tehdä!" äiti papatti eikä ottanut kuuleviin korviinsakaan tarjouksiani auttaa häntä.

Juhlalla äiti tarkoitti minun ja Matildan yhteenpaluuta sekä -muuttoa.
En ollut kertonut äidille, että olimme Matildan kanssa taas yhdessä. Olin halunnut yllättää hänet ja kun olin torstai-iltana hakenut hänet juna-asemalta, oli kyydissäni ollut Sofian lisäksi myös Matilda.
Äitihän ei etupenkillä istuvaa naista ensin ollut huomannutkaan. Peräkonttiin tavaransa saatuaan hän oli vain sännännyt takapenkille höpöttömään kovasti kaipaamalleen lapsenlapselleen ja etupenkiltä kuulunut tervehdyskin oli mennyt häneltä ohi korvien.
Vasta siinä vaiheessa, kun olin istunut itse kuskin penkille, startannut auton ja koskettanut Matildan polvea, äitikin oli tajunnut että kyydissä oli muitakin.
"Kukas se..." hän oli ähkäissyt yllättyneenä, kunnes tunnisti hiusvärin vaihtaneen naisen. "MATILDA! Voi miten ihana nähdä sinua! Miten sinä.. Te olette taas?! Voi että! Ihanaa!"

Seuraavaksi olin saanut kipeän nykäisyn korvalehteen osakseni.
"Etkä ole minulle mitään puhunut! Häpeäisit!" äiti oli paasannut. "Mitä muuta te olette jättäneet kertomatta?"
Olin vilkaissut Matildaa hymyillen, joka oli huvittuneena pureskellut alahuultaan ja suhteellisen hiljaa kuunnellut äidin höpötyksiä.
"Me vissiin muutetaan yhteen?" olin kohautellut harteitani. Ei se mikään vissiin enää ollut. Ei todellakaan...
Matildan asunto oli ollut käytännössä jo tyhjä ja kunhan viimeisetkin tavarat olisi saatu ostajien toimesta haettua, nainen jättäisi kerrostaloasuntonsa taakseen ja ainoat kotiavaimet, jotka hänellä olisi, kuuluisi meidän yhteiseen kotiin.

Äidin kanssa "riitelimme" siitä, saisinko minä vai Sofia nuolla kermavaahdon kakun päälle tasoitelleen nuolijan puhtaaksi, mutta luovutin sen kapistuksen Sofialle, sillä äiti oli ilkikurisesti virnuillen ilmoittanut kyseisen välineen olevan emännänkieli eikä mikään nuolija, enkä todellakaan halunnut ajatella äidin ilmettä sen enempää.
Ulko-ovi kävi samalla hetkellä ja päässäni käväisi ajatus siitä, että nyt tuli talon oikea "emäntä" kotiin.

"Hei", Matilda tervehti kaikkia tullessaan keittiöön.
"Juuri parahiksi!" äiti hihkaisi iloisesti. "Laitetaanko tähän päälle mansikoita vai mustikoita?"
Matilda kurtisteli huvittuneen näköisenä kulmiaan katse täytekakussa samalla, kun minä kävin muiskauttamassa hänelle pusun poskelle. Hän oli juuri käynyt viimeisen kerran (entisellä) asunnollaan ja olisi täällä jatkossa ihan joka päivä.
Koska hän asuisi täällä. Pysyvästi. Ja se tieto sai minut todella onnelliseksi.

"Vaikka molempia?" Matilda naurahti lopulta. Äiti nyökytteli tyytyväisenä ja jatkoi kakun koristelua.
"Kakku?" avopuolisoni mumahti lähinnä minulle, mutta tarkkakorvainen äitini kyllä kuuli sen.
"Pitäähän teidän yhteenmuuttoa juhlia!" Ritva Aro selvensi päättäväinen ilme kasvoillaan. "Seuraavaksi juhlitaankin sitten teidän häitä!"

Hieraisin  kasvojani ja säntäsin pelastamaan nuolija/emännänkielen Sofialta, koska tyttö paukutti sillä pöytää sekä viereisellä tuolilla istuvan Perskatin päätä.
"Ei nyt mennä ihan liikaa asioiden edelle", mutisin pieni hymy kasvoillani katseen käväistessä Matildassa, jonka kasvoilla käväisi hämmentynyt hymy.
"Niinhän te nyt sanotte! Kunhan ilmoitatte minulle päivän ennen kuin lähetätte mitään hääkutsuja postissa. Osaan varautua!" äiti pälätti.

Kun kakku oli syöty, saunassa oli käyty ja Sofia oli nukkumassa äidin kanssa omassa huoneessaan, saimme hetken kahdenkeskistä rauhaa Matildan kanssa.
Ei siinä kyllä jaksanut muuta tehdä kuin käydä iltapesuilla ja kaatua sitten sänkyyn vieretysten.
"Joko kaduttaa?" naurahdin.
"Mikä?"
"Tänne muutto..."
"Ei todellakaan", Matilda hymyili koskettaen sormenpäillään kasvojani.
"Kai sinä tajuat, ettet enää pääse pakenemaan äitiä omalle asunnollesi?" virnistelin ja hämärässä huoneessa näin Matildan siristelevän silmiään huvittuneena.
"Aina voin paeta tallille", nainen muistutti liikahtaessaan lähemmäs.
"Nukut Zelian karsinassa ja niin edelleen?" naureskelin.
"Niin", Matilda tyrskähti.
Katselin hetken hänen kasvojaan ennen kuin annoin hänelle hellän suudelman.
"Sitä paitsi... Eihän äitisi täällä aina ole. Enköhän mä kestä", Matilda haukotteli makeasti ja painoi päänsä rintakehääni vasten.
"Ellei äiti muuta tänne myös", jatkoin vitsailuani ja tunsin pienen nipistyksen kyljessäni.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Matilda T., Inna P., Sarah R., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 26.04.21 21:30

24.04.2021


Niin paljon kuin minä Sofiaa rakastinkin, nautin salaa viikoista, jolloin tyttö oli äitinsä luona.

Jos töitä ei laskettu, niinä viikkoina  ei ollut (yleensä) mikään kiire mihinkään: Sai nauttia kaikessa rauhasta pitkistä tallireissuista ratsastuksineen ilman, että piti toisella silmällä vilkuilla tytön suuntaan, joka oli sillä aikaa joko Jusun, Stinan tai Tiinan "vahdittavana".
Lenkeillä sai kaikessa rauhassa kyllästyttää Matildaa vitseillä mätsäävistä tuulipuvuista (ei, meillä ei ollut sellaisia, mutta olin uhannut ostaa sellaiset) ilman, että edessäni matkaa hidastaisi rattaat tai niiden kyytiläisen kiukuttelut siitä, kuinka haluaisi itse kävellä ja näin ollen reippaista juoksulenkeistä tuli laahustavia löntystelylenkkejä.

Tietenkin näin Sofiaa ja Heidiä myös "lapsivapaaviikoilla", mutta oli se silti ihanaa tulla kotiin keräämään vain omia likaisia sukkia lattioilta. Ne olivat huomattavasti lempeämpiä jalkapohjan alla kuin pitkin kämppää levinneet duplo-legot...
Eikä telkkarissa pyörinyt repeatilla (hemmetin rasittavat) pikkulastenohjelmat. "Aikuisten ohjelmia" sai katsoa kaikessa rauhassa ja kanava vaihtui vain silloin jos Matilda yllätti minut katsomasta Temptation Islandia. En minä sitä sarjaa katsomalla katsonut, jotenkin kummallisesti aina satuin vaihtamaan kanavan sinne silloin, kun se alkoi... Krhm..

Mutta ennen kaikkea pidin Sofia-vapaista viikoista siksi, että sain viettää aikaa kaikessa rauhassa Matildan kanssa. Molemmilla toki oli omat työt ja hevoset sekä muut menot, jotka verottivat yhteistä aikaa, mutta saman katon alla asuessa kaikki muu aika kului yhdessä - Sofian kanssa ja ilman.
En sano, etteikö eripuraa olisi tullut kertaakaan, mutta mitään "Nukun/nukut sohvalla, prkl!"-riitoja ei ollut. Ainakaan vielä...

Minulla oli hyvä fiilis, kun tallilta tultuani ryhdyin valmistamaan illan ruokaa (Tortilloja). Kotiin ajellessa radiosta oli soinut Vilma Alinan Palasina-biisi ja se oli jumittunut päähäni niin hyvin, että hyräilin sitä kappaletta jauhelihaa ruskistaessani.
Tuorekurkkua pilkkova Matilda vilkuili minua huvittuneena,
"Mitä?" naurahdin naisen kummastuneen katseen kohdatessani.
"Ei mitään..."
Jatkoin hyräilyäni ja muistot nakkasivat minut jonnekin vuoteen 2018. Kyseinen biisi oli soinut silloinkin auton radiosta, kun me olimme lähteneet Matildan kanssa sunnuntaiajelulle.
"Taidettiin molemmat rikkoa se lupaus", mutisin sirotellessani mausteita jauhelihan päälle.
"Mikä lupaus?" oli Matildan vuoro kysyä.
Selitin naiselle, mitä minä höpötin. Biisissä lyödään kättä päälle siitä, ettei kumpikaan rakastu ja kuinkas sitten olikaan käynyt?

"Ai niin, se oli se ilta, kun löysin sun vanhat kihlasormukset hanskalokerosta", nainen mumahti.
Yskähdin vaivaantuneesti. Niin... Matilda oli samaisena iltana löytänyt minun ja Milan sormukset auton hanskalokerosta laturia etsiessään.
"Jep", mutisin lopulta.

"Mutta tiedätkö... Silloin kun tuo Palasina-biisi kajahti soimaan, minun teki mieli taas pysäyttää auto ja suudella sinua", vaihdoin puheenaihetta kihlasormuksista siihen kappaleeseen.
"Mikset pysäyttänyt ja suudellut?" Matilda kohotteli kulmaansa.
"Koska me maltettiin", naurahdin.
"Niin... Mutta ei se silti olisi haitannut mua yhtään", nainen haastoi minua katseellaan.
Vastasin katseeseen silmiäni siristellen ennen kuin käännähdin ympäri, kaivoin puhelimen taskusta ja napautin Spotifyn sovelluksen kuvaketta.

Nopeasti Palasina-biisi kaikui keittiössä ja minä kaappasin avopuolisoni käsivarsieni väliin. Liioitellun kliseisesti taivutin Matildaa alaspäin ja suutelin häntä ihan kunnolla.
"Noin, nyt se virhe tuli korjattua", virnistelin kiepsauttaessani Matildan takaisin omille jaloilleen seisomaan.
"Hölmö", Tammilehto nauroi.
Ei tuijoteltu kihlasormuksia sinä iltana. Toisiamme kyllä. Sormuksien tuijottamiselle olisi oman aikansa... Joskus.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jusu R. and Matilda T. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 01.05.21 16:13

01.05.2021



Niin sitä vaan oltiin jo toukokuun puolella. Vapun kunniaksi olin ostanut pussillisen ilmapalloja ja Sofian riemuksi puhaltelin niitä täyteen.
Riemua riitti pelkästään minun puhisemisesta, mutta vielä enemmän Sofiaa nauratti, kun päästelin ilmapallon suuaukosta ilmaa ulos, mikä kuulosti aivan piereskelyltä.
Myös "vahingossa" huulien ja sormien välistä irti päässeen pallon pierulentely pitkin olohuonetta huvitti tyttöä suunnattomasti. Muttei kissoja...

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Jessofvap
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Jusu R., Matilda T. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 22.06.21 22:25

19.06.2021


Siitä oli nyt jo parikin viikkoa, kun olin saanut Oskarilta kuvaviestin ruunikosta varsasta saatesanoilla: "Sallin varsa"
Olin tietenkin ollut aivan tohkeissani asiasta ja Matilda oli saanut kuulla tulevasta kenttähevosestani varmaan kyllästymiseensä saakka, mutta vasta tänään me pääsimme katsomaan tuota uutta hevostani.

Se oli oikein tervejalkainen kaveri, utelias ja vauhdikas.
Täydellinen hevosen alku. Ja ehkä siitä syystä tunsin huonoa omaatuntoa ajatellessani, että siinä Sallin ympärillä sinkoilevassa sukkajalassa oli kuitenkin yksi vika: Sukupuoli.
Olinhan minä kerran aikaisemminkin omistanut orin ja viime osakilpailuissakin ratsastanut sellaisella, mutta siitä huolimatta olin vähän pettynyt kuultuani, ettei se karsinan pahnoille syntynyt varsa ollutkaan toivomani tamma.

"Mitäs nyt sitte?" tupakka huulessa laitumen aitaan nojaileva Mila kysyi. "Potra poika tuli."
"No, se saa kasvaa, koulutetaan, pallit pois mikäli on aivan mahdoton", listasin oripojan tulevaisuuden suunnitelmia. Pallit todennäköisesti lähtisi vaikkei ruunikosta mitään mahdotonta oria kasvaisikaan.
Mitä minä orilla tekisin? En mitään.

"Sä siis pidät sen?" toisella puolella seisova Matilda uteli.
Kohautin harteitani: "Niinhän se oli suunnitelma jo astuttaessa."
En kuitenkaan ollut vielä päättänyt, mitä Sallin kanssa tekisin. Sen parhaimmat (jos sillä sellaisia ikinä oli ollutkaan) kisapäivät olivat jo takanapäin, joten en ainakaan minä sillä enää tulisi kilpailemaan ja Oskarin kanssa olimme sopineet, että tamma saisi elellä Tampereella siihen saakka, että tekisin jotain päätöksiä. Ja saisin myös pitää Inkan niin kauan kuin vain haluaisin.

"Ootko sä ajatellut astuttaa koskaan sitä sun Seelaa?" Mila tivasi Matildalta, jonka silmät siritstyivät lähes huomaamattomasti kysymyksen kuultuaan.
"En. Zelian astuttaminen ei ole suunnitelmissa", avopuolisoni vastasi entiselle avopuolisolleni pieni myrkyllisyys äänessään.
Mila hymähti ja kaivoi kengän kärjellään polttamansa tupakan syvälle maahan.
"Sellan suku on kyllä sellainen, että varmasti siitä varsasta tulisi vaikka ja mitä", Santanen jatkoi juttuaan, hymyili vittuilevan herttaisesti Matildalle, käännähti kannoillaan ja iloisesti vihellellen lähti pois paikalta.
"Just", Matilda tuhahti.
"Ei tuosta kannata välittää."
"En välitäkkään", nainen hymyili ja nojasi hetken verran päätään käsivarttani vasten.

"Mutta kyllä mä ehkä haluaisin periaatteessa Zelian joskus varsottaa, mutten tiedä uskallanko", hän paljasti hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Siitä varmasti tulisi hyvä emä", totesin ja rapsutin aidan vierelle tulleen Sallin otsaa.
"Jos Granni ei ole varsaansa syönyt niin tuskin Zeliakaan", Matilda mietiskeli huvittuneena.
"Eikä Effi."
"Eikä Effi", nainen toisti. "Sipsistä en menisi takuuseen."

"No, mikäs tuon nimeksi tulee?" Matilda kysyi, kun myös orivarsa oli tullut tekemään parempaa tuttavuutta meidän kanssa nyt, kun Mila oli tupakankäryineen häipynyt paikalta.
"En tiedä. Gallagheria oon miettinyt, koska Gallchobhar tarkoittaa sitä, mutten ole vielä päättänyt laittaisiko siihen eteen Cha-Cha vai Dancing", kerroin. "Pitäähän siinä nimessä olla vähän Salliakin mukana."

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Gallagher
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Heidi N., Jusu R., Inna P., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Jesse A. 26.07.21 15:24

25.07.2021


"Juna on puolen tunnin päästä asemalla, tule hakemaan!"
Olin tuijottanut äidin viestiä turhautuneena, hieroskellut otsaani ja huokaissut erittäin syvään. Äiti mitä ilmeisemmin olisi kohta täällä ja siinä huomenna kaksi vuotta täyttävän lapsen kiukkukohtausta kuunnellessani mietin, jaksaisinko kumpaakaan sillä hetkellä. Vaikka molemmat rakkaita olivatkin..
Sofia oli vetänyt kunnon herneet nenäänsä, koska ei ollut saanut jotain palikkaa pysymään torninsa päällä ja minä "typeränä" olin vielä mennyt näyttämään, miten se siinä pysyisi.

Uhmaikä, paras ikä... Tai sitten ei...
Niinhän ne lohduttelivat, että mitä "kamalampi" uhmaikä, sen helpompi murrosikä, mutta olin kyllä valmis repimään hiukseni tytön kiukuttelujen takia päästä ihan samantein. Ihan sama, mitä se mahdollisesti olisi ollut joskus kymmenen vuoden kuluttua...
Ihan sama mitä teki, niin aina oli väärin tehty ja Sofia sai itkupotkuraivareita... Ruoka ei kelvannut, ellei se ruoka ollut minun (tai Matildan) lautasella, vaikka tytöllä itsellään oli ihan sama annos naaman edessä...
Kielsit kiusaamasta kissoja = raivarit.
Kielsit levittelemästä jauhopussia keittiöön = raivarit.
Nukkumaan piti lähteä  = raivarit.
Ihanaa aikaa...

Onneksi Muumit sai aina hetkittäin Sofian lopettamaan uhmailunsa.

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Sofia2

"Äiti on kuulema puolen tunnin päästä täällä", mutisin Matildalle. Äiti oli kyllä aikonut tulla Sofian synttäreiden kunniaksi Kallaan, mutta niin minä, Matilda kuin tuore kihlaparikin oli ollut siinä uskossa, ettei se tapahtuisi kuin vasta Sofian oikean syntymäpäivän aikana. Eli huomenna...

Meillä oli pitänyt olla sellainen pariskuntien + synttärisankarin kakkukahvittelut Heidin (ja Laurin) luona sinä iltana, mutta ei voinut äitiä uloskaan jättää.
Haettiin Ritva Aro juna-asemalta ja mentiin sitten Sofian toiseen kotiin porukalla. Äiti tietenkin aivan tohkeissaan Sofiasta ja hyvä tovi hänellä meni, ennen kuin huomasi Heidin nimettömässä olevan sormuksen.
Ja siitähän se riemu vasta repesikin. Ihan niin kuin olin ajatellutkin.

Saman tein alkoi äidiltä ne "Milloin häät? Minäkin tulen sinne sitten! Oletko raskaana, kun näin nopeasti kihlauduitte? Ihanaa jos olet"-sönkötykset ja sitten hänen huomionsa kiinnittyi minuun. Ensin saarnasi siitä, etten ollut mitään kertonut, mutta nopeasti se vaihtui harmistukseen siitä, etten minä ollut vielä Matildaa kosinut.
Olimme vain Matildan kanssa kauhottu kakkua suuhun, hymyilty vaivaantuneesti ja yritetty vaihtaa puheenaihetta johonkin muuhun.
Olihan Matildan kosiminen käynyt mielessä useamminkin kuin kerran ja ehkä olin suunnitellut sen tapahtuvan ihan lähiaikoina, mutta en halunnut viedä huomiota Heidiltä ja Laurilta, joten sormusten mahdollinen vaihtaminen oli mennyt jäihin.
Eikä meillä edelleenkään ollut mikään kiire... Me rakastettiin toisiamme ja asuttaisiin saman katon alla vielä monen monta vuotta - toivottavasti koko loppuelämämme - , ihan ilman sormuksiakin.

Se oli lopulta Lauri, joka sai puheen käänettyä tuleviin Power Jumpeihin.
Olin miehelle sanattomasti erittäin kiitollinen asiasta, mutta kiitollisuus vaihtui nopeasti ärsytykseen... Koska äitihän keksi, että voisi jäädä koko viikoksi Kallaan.
"Saatte kaikki rauhassa valmistautua niihin kisoihin ja minä tietenkin katson Sofian perään viikonloppunakin. Pääsette bilettämään, meni kisat miten meni!"

"Äiti on sitten sinä viikonloppuna sinun luona yötä, ainakin aftereiden yli", supatin Heidille, kun olimme yhdessätuumin täyttämässä tiskikonetta.
"Oikeasti?"
"Ihan oikeasti! Armoa minullekin" tuhahdin suupieli nykien. Minä en sinä viikonloppuna kisailisi ollenkaan, mutta jos.. KUN.. Matilda pärjäisi kisoissa, juhlimista ei saanut estää äiti eikä Sofia.
Sitä paitsi oli muutenkin Heidin viikko, joten...
"Komennan sen ja Sofian sun luo heti sunnuntaiaamuna", Heidi uhkasi.
"Et ennen puoltapäivää", tuhisin.
"Okei. Viimeistään kolmelta? Vaihto siinä samalla?"
Siristelin silmiäni uhmakkaasti, mutta kasvoille levisi ihan väkisin hyväksyvä hymy.
"Syötät nuo molemmat mukaviksi ennen lähtöä?"
Heidi kallisteli päätään mietteliäänä, nauroi ja lopulta lupasi tehdä niin.

Sillä hetkellä tunsin lämpimää kiitollisuutta siitä, että minulla ja Heidillä oli näin hyvät välit.
Koko kuvio voisi olla erittäin ruma huoltajuuskiistoineen, mutta me oltiin toimittu hyvin yhdessä (lähes) alusta asti.
"Hullua ajatella, että Sofia oikeasti on jo kaksi", huokaisin.
"Sano muuta. Mihin tää aika menee?" Heidi hymyili.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1565

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

hanamiweek - The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa