Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Sallin päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 09.07.19 14:44

09.07.2019


Harjasin Sallia kaikessa rauhassa tamman karsinassa ja mietiskelin syntyjä syviä. Oli tarkoitus lähteä käymään pienellä mielenvirkistysmaastolenkillä ilman satulaa, mutta ei tässä mikään kiire ollut mihinkään.
Pudotin kumisuan harjapakkiin kuullessani puheensorinaa tallikäytävältä.

"Katso nyt kuinka söpö se on tässäkin kuvassa", kuulin Avan kihertävän Jannalle ja vilkaisin karsinan oven yli nähdäkseni teinikaksikon livahtavan satulahuoneeseen katse sinihiuksisen teinin älypuhelimen ruudussa.
Huokaisin syvään. Nyt ei ainakaan ollut mikään kiire hakea Sallin suitsia. Ainakaan niin kauan, kun teinit siellä satulahuoneessa lorvisivat.
Kurtistelin kulmiani miettiessäni, kuinka Ava oli silloin kuullut minun ja Heidin keskustelusta sen kaikkein ratkaisivamman osan: Heidi oli raskaana. Silloin olin epäillyt teinin huutelevan kuulemaansa pitkin kyliä, mutta mitä ilmeisemmin tämä oli pitänyt suunsa kiinni. Typerä tyttö ei ollut, joten varmasti oli arvannut minun roolini raskaudessa, mutta siitä huolimatta ei ollut minullekaan asiasta kuittaillut sanallakaan.

Kun Salli oli harjattu ja reitti oli selvä, suljin harjapakin kannen ja lähdin viemään sitä omalle paikalleen. Nappasin tamman suitset naulakosta, jonka jälkeen suuntasin takaisin tallin puolelle.
Hanne talutti poninsa juuri parahiksi sisälle talliin ja puhisi, kuinka typerä koni se oli. Nainen näytti sen verran tuohtuneelta, etten kehdannut kysyä mistä nyt tuulee, joten luikahdin vain Sallin karsinaan sanomatta mitään.

"Mennään ihan hissukseen tänään", mutisin Sallille, kun olin taluttanut sen ulos tallista ja sain punnerrettua itseni ruunikon selkään.
Vetäsin hupparin vetoketjua ylöspäin, sillä helteistä ei tänä päivänä ollut tietoakaan.
Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna tämä kuukausi oli todella kylmä... Silloin hellelukemat paukkuivat ihan urakalla, mutta nyt oli lähemmäs 20 astetta kylmempää. Mutta ehkä tämä tästä vielä lämpenisi? Toivon mukaan...

Salli ei aivan samaa mieltä kanssani ollut hissukseen etenemisestä, sillä tutulla laukkapätkällä se meinasi lähteä automaattisesti laukkaamaan, mutta sain onneksi hillittyä tamman menohaluja.  
Hätistelin ympärillä pörrääviä paarmoja kauemmas ja katselin maisemia Sallin selästä käsin. Joku oravaperhe puikkelehti männyn runkoa pitkin ja leikkivät eläimet kiinnostivat myös Sallia, vaikka aluksi säikähtikin säksättäviä eläimiä. Tultuaan tulokseen, ettei pörröhäntäiset oravat sen kimppuun hyökkäisi, se jäi korvat hörössä seuraamaan niiden menoa hetkeksi ennen kuin komensin sen takaisin liikkeelle.

Vajaan tunnin verran me Sallin kanssa köpöteltiin pitkin maastoreittejä ennen kuin palasimme takaisin tallille.
Suitsia takaisin viedessäni melkein törmäsin Ritaan, joka säikähti saapumistani ja piilotti jotain selkänsä taa nolostunut ilme kasvoillaan.
Tervehdin naista leveästi hymyillen ja tämä mutisi tervehdyksentapaisen takaisin, jonka jälkeen luikki pois paikalta.
Hymähdin huvittuneena ja mietin, kuinka tänään oli tallilaisia näkynyt yllättävän paljon. Yleensä täällä sai olla aikalailla yksikseen.

#havaintohaaste
@Ava P., @Janna K., @Hanne R. @Rita K.


Viimeinen muokkaaja, Jesse A. pvm 15.07.19 18:19, muokattu 1 kertaa
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 15.07.19 17:26

16.07.2019



"Jos olisin tiennyt, että se Isabellan tuttu tulee myös valmentamaan, niin en olisi osallistunut tähän", mutisin Innalle, joka nojaili Sallin karsinan oveen ja seurasi katseellaan, kuinka valmistelin tammaa tulevaa Power Jump-valmennusta varten, joka pidettäisiin Auburnissa. Ja kukas muu kuin itse Lauri Merikanto toimi valmentajana.
En ollut hetkeen Innan kanssa jutellut saatika edes nähnyt häntä kuin vilaukselta, vaikka hänen ja Rasmuksen (äidin) hevonen Kaajapuroilla majailikin, mutta niin vain entinen kämppikseni oli ilmestynyt norkoilemaan Sallin karsinalle. Ei se minua haitannut ollenkaan. Mukavahan se oli entisen kämppäkaverin kanssa rupatella niitä näitä pitkästä aikaa.
"No mut, Ceellä taisi olla sileä valmenuksia. Lauri vissiin ihan hyppyyttää teitä", Inna pohdiskeli ääneen tutkaillen samalla kynsinauhojaan.
"Mhhm, totta", huokaisin syvään. Jos edes haaveilin pienestäkään mahdollisuudesta päästä finaaliin saakka Sallin kanssa, meidän tuli valmentautua. Ihan sama pitäisikö valmennuksen Lauri, Cecilia tai joku muu…
"Etkö sä sitten tykkää siitä Laurista?" Inna kysäisi muka-huolettomasti, mutta äänensävystä kuulsi kilometrien päähän silkka uteliaisuus.

Murahdin vain ja kyykistyin kiinnittämään kuljetussuojia Sallin jalkoihin.
En pitänyt en… Valmentajana mies oli kyllä pätevä, mutta pidin edelleen ehkä liikaakin kiinni minun ensivaikutelmasta kyseistä kenttärastaja/valmentajaa kohtaan. Eikä Lauri ollut vielä antanut mitään syytä kumota niitä vaikutelmia.
"Mikset?" Inna jatkoi uteluaan saaden vastaukseksi pelkkiä olkien kohauttamista. Kai me joskus olimme olleet Innan kanssa läheisiäkin kaveruksia, mutta ei enää ja sen takia en halunnut avautua naiselle kaikesta siitä, mikä liittyi Lauriin. Ottaen huomioon myös sen, ettei Inna tietojeni mukaan Matildasta pitänyt. Tai Heidistä.

Minulle oli toisaalta aivan sama, mitä Heidin ja Laurin välillä oli (tai oli olematta), mutta Merikannon motiivit niin Heidiä kuin Matildaakin kohtaan epäilytti edelleen.
Jos minä olin ollut sen verran kusipää, että olin käyttänyt Heidiä "hyväkseni" unohtaakseni niin entisen kihlattuni kuin Matildankin, niin mistäs minä tiesin oliko Laurillakin samat kuviot meneillään (poislukien Milan osuuden). Ottaen huomioon miten omituisen kiinnostunut mies oli ollut minun ja Matildan suhteen tilasta ihan vain valmentajana, joten ihan tahtomattani epäillyksen peikko heräsi sisälläni.
Heidikin oli joskus sanonut, kuinka saattaisi haluta Laurista enemmänkin kuin ystävän, mutta nykyään jos puheenaihe edes etäisesti Merikantoa liippasi, nainen vastasi jotain ympäripyöreää ja oli niin kuin koko miestä ei olisi edes mainittu. Eihän Heidi tietenkään minulle mistään tilivelvollinen niin kauan, kun asiat eivät meidän tulevaa lasta koskeneet, mutta kyllähän tuo hieman ihmetytti.

"Ehkä meidän pitäis joskus istahtaa alas ja jutella kaikki kuulmiset ihan kunnolla läpi", Inna rikkoi minun mietintäkuplani ja hymyilin naiselle leveästi.
"Niin pitäisi", totesin. Voi kun nainen edes tietäisi puoliakaan siitä, mitä minulle kuului… Mutta kai hän sen saisi lopulta tietoonsa. Viimeistään sitten, kun lapsi olisi syntynyt. Eikä siihen todellakaan ollut enää pitkä aika.
"Meidän pitää lähteä sinne Auburniin", ilmoitin ja talutin Sallin ulos karsinastaan sen jälkeen, kun Inna oli siirtynyt ovelta hieman kauemmas.

Toki olisimme voineet mennä ratsain Sallin kanssa kartanolle, mutta päätin kuitenkin tällä kertaa mennä sinne toisenlaisten hevosvoimien avulla. Meidän valmennuksen oli määrä päättyä puolil yhdeksältä, joten kotiin pääsy olisi venähtänyt huomattavasti, mikäli olisimme ratsain kulkeneet.

Auburniin päästyämme nakkasin Sallille ratsastusvarusteet niskaan. Alkukäynnit piti tehdä itsenäisesti sillä välin kun Isabella ja nainen, jonka nimen muistelin olevan Anna, olivat derbyllä lopettelemassa omaa valmennustuokiotaan Laurin valvovan silmän alla.
"Kyllä me siihen pystytään", mutisin Sallille, kun kävelimme Jeramyn ja Lollon (Hah, ja Aatami oli muka hölmö lempinimi Adamakselle) perässä nurmipohjaiselle derbylle. Oliko se sitten enemmän itseni vakuuttelemista vai yleistä pohdintaa, mene ja tiedä.
Tervehdin valmentajaamme lyhyellä nyökkäyksellä, joka vastasi siihen ihan yhtä asiallisesti ja selosti sitten nopeasti valmennuksen kulun.
Valmennusta seuraavalle Heidille sentään soin tervehdyksen huomattavasti iloisemmalla ilmeellä. Liekkö nainen tullut enemmän seuraamaan valmentajaa kuin hevosellaan ratsastavan Jeramyn suoritusta?

Minä en ollut kuitenkaan tänne tullut mulkoilemaan valmentajaa kulmieni alta tai miettimään hänen ja Heidin välejä, vaan ihan oikeasti ratsastamaan enkä ajatellut, että Laurikaan alkaisi kukkoilemaan omiaan. Hän oli kuitenkin ammattitaitoinen valmentaja, vaikka muuten en miehestä pitänytkään.

Siinä Sallin selässä istuessani mietin, oliko tämä kisoihin osallistuminen sittenkään kovin järkevää. Jos nyt unohti Heidin raskauden ja vääjäämättä lähestyvän lasketunajan, ei minun ja Sallin kisamenestyksellä kovin pitkälle pötkitty.
Olisikohan minun varmuuden vuoksi pitänyt karsinoissa ilmoittaa meidät 140 senttimerin luokkiin eikä sadan viidenkymmenen? Saviojilla kymmenen senttiä matalammat esteet olivat menneet leikittä, mutta puolitoista metriä oli mennyt ihan plörinäksi.
Salli kyllä hyppäsi leikittä 150 senttimetrin korkeuteen kyhättyjä esteitä ja itsekään sen parinkymmenen ratsastusvuoden jälkeen en ihan ummikko selässä ollut, mutta silti…
Mutta myöhäistä se enää oli mutkutella, olin meidät ilmoittanut kisoihin jo ja sillä selvä. En alkaisi sitä enää perumaankaan.

Salli oli omaan tapaansa reippaalla tuulella, muttei kuitenkaan niin mahdottomalla kuin joskus saattoi olla. Hyvä vain.. Ei aivan tyystin nolattaisi itseämme. Toivottavasti.
Laurin neuvoja kuunnellessani jouduin välillä muistuttamaan itseäni, ettei mies korjausehdotuksia esittänyt piikitelläkseen minua henkilökohtaisesti vaan ihan vain valmentajan roolissa. Muutamaan otteeseen kyllä saattoi karata mulkaisu Laurin suuntaan…

Huolimatta Laurista, omituisesti mulkoilevasta Jeramysta ja Heidistä, onnistuin keskittymään valmennuksen kulkuun omituisen maltillisen ratsuni kanssa.
Olin jo huokaisemassa helpotuksesta, kun lähdimme suorittamaan viimeistä tehtävää. Emme olleet tyrineet kovin pahasti missään vaiheessa ja olin oikein tyytyväinen.
Viimeistä innaria lähestyessä Salli kuitenkin hieman kompuroi, sai tasapainonsa nopeasti takaisin ja urhoollisesti lähti hyppyyn ennen kuin itse olin edes ehtinyt tajuamaan, mitä tapahtui. Saatoin vain toivoa, että selviäisimme innarista ehjin nahoin...

@Lauri M. kirjoitti:Jesse ja Salli olivat Laurille tuttu ratsukko, jota kuvasi parhaiten ilmaus tasaisen varma. Kisatilanteessa se tarkoitti yleensä sitä, että jos virhepisteitä tuli yhtään, aika ei riittänyt sijoituksiin. Tänään Lauri oli halunnut haastaa Jesseä ratsastamaan mukavuusalueen ulkopuolella ja tekemään nopeampia, aikaavoittavampia ratkaisuja, mutta siihen mennessä eteneminen oli edelleen ollut tasaista ja ennen kaikkea varmaa.

Innarilla Salli yllättäen kompuroi.
"Tasapaino", kädet puuskaan nostanut Lauri mutisi seuratessaan horjahtanutta miestä. "Ja eteen tai sen laukka hyytyy siihen."
Innarin jälkeen Salli eteni enemmän ylös kuin eteen: tamma keinahteli kuin keinuhevonen vailla suuntaa, koska tasaisen varma ratsastaja ei hetkeen ollut varma mitä tehdä.
"Kaasua", Lauri ohjeisti uudestaan. "Jos et saa laukkaa pyörimään, joudut tekemään voltin - tai pahimmassa tapauksessa ympyrän - ja ne eivät kuulu radalle."

Kun Jesse sai Sallin sielunelämän takaisin raiteelleen ja paineisti tammaa juuri sen verran, että sen laukkaan ilmaantui uutta pontevuutta, Laurin ei tarvinnut kuin muistuttaa etenemisestä ja seurata ratsukon etenemistä suhteutetulla linjalla.
"Puolipidäte, hellitä, myötää", Lauri kertasi ratsukon lähestyessä okseria. Ponnistuspaikka osui kohdalleen ja Sallin hyppy oli napakka, vaikka Jessen ylävartalo jäi liian pystyyn.
"Hyvä. Sitten opettelet pysymään mukana tuollaisissa hypyissä", Lauri totesi jättäen asian hautumaan.


Viimeinen muokkaaja, Jesse A. pvm 15.09.19 18:28, muokattu 5 kertaa
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 15.07.19 17:54

Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 29.07.19 9:21

27.07.2019


#powerjump2019

"Et todellakaan jätä niitä kisoja välistä", Heidi ilmoitti, kun olin katse nukkuvassa tyttölapsessa miettinyt, kehtaisinko enää siihen aikaan laittaa Avalle viestiä ettei hänen tarvitsisi aamulla tallille tulla, koska en olisi osallistumassa huomiseen uusintaan.
"Mutta enhän minä nyt voi..." yritin laittaa vastaan, mutta yritykseksi jäi. Heidi oli ehdoton asian kanssa ja patisteli minua jo kotiin lepäämään huomista varten.
"Menet sinne ja voitat kaikki tytön kunniaksi", Heidi komenteli pieni hymy kasvoillaan. Tuhahdin huvittuneena. Voittoa kisoista tuskin tulisi ja mikäli sellainen ihme tapahtuisi, tuntuisi se kuitenkin mitättömältä pienen vastasyntyneen rinnalla.
"Hyvä on. Mutta tulen heti niiden jälkeen tänne", huokaisin.
"Ei. Menet sinne juhliin myös. Pidä niitä vaikka varpajaisina."

Siihen laitoin vielä kovemmin vastaan. Enhän minä nyt mihinkään afterpartyihin lähtisi kun oma lapsi oli juuri syntynyt.
Mutta Heidi ei antanut minun laittaa vastaan vaan uhkasi pilke silmäkulmassa hälyttävänsä vartijat paikalle, mikäli ilmestyisin sinne ennen sunnuntaita.
"Pärjäättekö te täällä?" huolehdin, kun olin tekemässä lähtöä.
"Jesse. Me ollaan sairaalassa jossa on hoitajia sekä lääkäreitä aina paikalla. Eiköhän me pärjätä", Heidi naurahti väsyneen kuuloisena.
"Ilmoitathan jos tulee jotain?"
"Ilmoitan. Mene nyt. Sun pitää levätä. Ja meidänkin..."


En voi sanoa, että sen yön unet olisivat olleet mitenkään levolliset. Jos niitä edes yöuniksi pystyi kutsumaan..
Olin kissat ruokittuani mennyt Matildan luo yöksi, mutta vaikka yleensä violettihiuksisen naisen läsnäolo takasi minulle hyvät yöunet, tällä kertaa uni ei tahtonut tulla ollenkaan. Meillä kummallakaan.
Mieli laukkasi vauvan, Power Jumpin, Milan, Heidin ja Matildan ympärillä.
Miten tästä eteenpäin?

Siinä Sallin kanssa Auburnin pihamaalla seistessäni olo oli jotenkin epätodellinen. Tuntui kuin olisin kulkenut jossain sumussa, vaikka sumusta ei ollut tietoakaan. Jos eilen oli ollut lämmin päivä niin tänään ne vasta hellerajat paukkuikin. Pelkkä seisominen paikoillaan sai hien virtaamaan.
Ava selitti jotain omia juttujaan, mutten kuunnellut oikeastaan sanaakaan, mitä teinillä oli sanottavaa. Mutisin vain sopiviin väleihin "joo, aivan"-höpinöitä miettien samalla, vieläkö ehtisin käydä ilmoittamassa ettei me Sallin kanssa arvoluokkaan osallistuttaisi. Jos minua ei aikaisemmin ollut kisaaminen kiinnostanut niin paljon kuin muita, tänään se vähäinenkin kiinnostaminen oli aivan pohjalukemissa.
Miksi minä edes olin ylipäätään osallistunut? En tiedä...
"Hei", kuului varovainen ääni selkäni takaa ja käännähdin ympäri. Mila.
Salli tunnisti naisen ja tunki turpaansa Milan syliin eikä nainen voinut muuta kuin silittää ruunikon tamman otsaa pieni hymy kasvoillaan.
"Ava, käytkö vaikka taluttamassa Sallia hetken?" pyysin teiniltä, jonka katseesta paistoi uteliaisuus. Ava tarttui riimunnaruun, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen liikkeelle.
Mulkaisin häntä kulmat koholla. Hetken Ava siinä vielä venkoili paikoillaan, kunnes lähti kuin lähtikin Sallia kävelyttämään pitkin ruuhkaista tallipihaa.

"Tuota... Anteeksi siitä eilisestä. En olisi saanut sinulle ärhennellä", puuskahdin kääntyessäni takaisin Milan suuntaan. Olin aivan turhaan käskenyt naista painumaan takaisin Kanadaan, muttei siinä kaikessa järkytyksessä ollut osannut ajatella kovin selkeästi tai miettiä omia sanomisiaan.
"Ei se mitään", nainen naurahti huiskauttaen kättään ja katseli ympärilleen hieman eksyneen oloisena.
"No?" hän lopulta huokaisi siirtäessään siniset silmänsä minuun.
"Tyttö tuli", kerroin leveä hymy kasvoillani ja Mila ainakin yritti hymyillä, vaikka kasvoilta saattoi lukea todella suuren hämmennyksen.
"Kiva. Onnea", ex-kihlattuni totesi. "En tiennyt että.. Noh, siitä."
Kohautin harteitani: "Ei siitä kovin moni tiennytkään."
Heidin raskaus nyt ei jäänyt ihmisiltä huomaamatta, mutta minun roolia siinä ei tietääkseni kovin moni tiennyt.
"Eihän tää mulle kuulu, mut etkö sä ole sen Matildan kanssa?" Mila mutisi kysymyksensä ilmoille katse kengän kärjissään.
"Olen."
"Ja sait nyt lapsen toisen naisen kanssa?" punapää hymähti vilkaisten minua varovaisesti.
"Niin... Sanotaanko nyt näin, että loppuvuosi oli aika sekavaa aikaa", puuskahdin. En minä kokenut tarpeelliseksi sen enempää Milalle selitellä missä mentiin.
Edessäni seisova nainen huokaisi syvään ja kurtisti kulmiaan. Taisi syyttää itseään minun "sekavasta ajasta". Olihan Milalla siinä osansa, tavallaan, mutta ihan itse minä olin itseni sotkenut siihen MatildaHeidi-verkkoon.
"Ritva varmasti innoissaan", Mila lopulta tyrskähti jokseenkin huvittuneena. Olihan minun äiti ajanut hänet melkein hulluuden partaalle kaikilla lapsi- ja hääpuheillaan.
"On. Piti kieltää tulemasta tänne heti. Saa luvan odottaa, että Heidi ja tyttö kotiutuvat", sanoin hymyillen.
"Ja se totteli?" Mila nauroi huomattavasti vapautuneemman oloisena.
"Ihme kyllä. Tai en ainakaan näe sitä missään tällä hetkellä", virnistin. En olisi kyllä ihmetellyt yhtään, vaikka äiti olisi ollut heti aamulla oven takana. Enkä olisi ihmetellyt, vaikka hän olisi ilmestynyt jostain nurkan takaa sillä samalla sekunnilla.
Milakin pälyili ympärilleen sen näköisenä, että etsisi Ritvaa katseellaan.
"Tuletko after rideille?" kysäisin punapäältä, joka pudisti päätään vastaukseksi.
"Lähdetään kotimatkalle heti, kun nää kisat on ohi", nainen totesi. "Enkä usko, että minua sinne kaivataan..."

Siihen en osannut sanoa mitään. Meidän historia oli mitä oli ja minä olin Milasta yli päässyt, olisi ollut ihan mukavaa mikäli nainen olisi tullut jatkojuhliin. Toisaalta taas ei...
Matildalla oli ollut ihan tarpeeksi sulattelemista siinä, että lapsi oli syntynyt. Milan paikallaolo ei ainakaan olisi helpottanut yhtään...

"No, mutta. Onnea matkaan, mun pitää mennä laittamaan sitä Shottia valmiiksi", Mila totesi hymyillen ja kättään huiskauttaen lähti omille teilleen.
Onnea tässä nyt tarvittaisiinkin, mikäli mielin pärjätä arvoluokassa. Toisaalta ei edes kiinnostanut pärjätä, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Ava tupsahti Sallin kanssa viereeni lähes samantien, kun Mila oli häipynyt. Liekkö lorvinut tamman kanssa jossain kuuloetäisyydellä koko ajan.
"Kuka toi oli?" teini uteli.
"Mila", vastasin lyhyesti. Ava kohotteli kulmiaan sen näköisenä, että minun olisi pitänyt vielä selittää tälle paremmin, kuka tämä Mila oli, mutten jatkanut. Hymyilin teinille teennäisen herttaisesti ja taputin Sallin kaulaa.
Siinäpähän pähkäilköön ihan kaikessa rauhassa.

Vaikka eilen olikin karsiutunut osa ratsukoista pois pelistä, Auburnissa oli silti vilinää ja vilskettä. Ympärillä pyöri enemmän ja vähemmän hermostuneita ihmisiä sekä hevosia enkä todellakaan ollut itse sieltä rennoimmasta päästä.
Tuntui jotenkin väärältä olla kisaamassa kun Heidi oli sairaalassa meidän tytön kanssa. Nainen oli aamulla laittanut viestiä, missä kertoi kaiken olevan hyvin, mutta silti...

"Isipappa ratsastaa sitten itsensä kolmannelle sijalle näissä kisoissa", Juuso velmuili kun oli repinyt jostain aikaa käydä minulle kuittailemassa.
"Kolmannelle sijalle?"
"Et sinä nyt minua voita", kahdella hevosella arvoluokkaan osallistuva mies nauroi ja taputti minua olkapäälle. Pyöräytin huvittuneena silmiäni.
"Ei me olla nyt kenttäkisoissa. Taisin voittaa sinut viimeksi rataesteillä", muistutin kaveriani joka vuorostaan muljautteli silmiään silmäkuopissaan.
"Mä pistäisin rahani kyllä Vernerin ja Isabellan puolelle", purkkaa jauhava Ava totesi lakonisesti. "Ja monen muunkin."
Huokaisin syvään vilkaistuani kisahoitajan roolissa pyörivää teiniä ja pudistelin päätäni Juusolle.
"Oikein kannustava tää sun hoitsutyttö", mies tuhahti.
"Eikö?"

Kannustuva tai ei, niin Avan huolehtiessa Sallista, pääsin katsomaan myös Matildan kisasuorituksen. Ja monen muunkin.
Ratsukoiden taso oli korkea ja mietin, miten ihmeessä me olimme Sallin kanssa arvoluokkaan itsemme saatu.

Noh, katsotaan nyt miten tässä käy... Onneksi Salli ei vaikuttanut aivan hermoheikolta verryttelyalueella. Ratsastajasta ei voinut sanoa samaa. Taaskaan.

Kuva perjantailta
havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Pj19
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 29.08.19 21:05

Kalla CUP 3. osakilpailu - Summer Fling



#summerfling

Kahvikupposen ääressä selailin menneiden osakilpailujen tuloksia.  Kuten arvata saattaa, eihän ne meillä tälläkään kertaa aivan putkeen menneet.

Olisinhan minä voinut keksiä vaikka minkälaisia selityksiä, miksi näin.
Kuinka arki oli vienyt aikaa treenaamiselta. Kuinka isyys, työt, ihmissuhteet sun muut olivat vieneet suurimman osan vuorokaudesta ja niin edelleen.
Kuinka Aatamin kanssa yhteistä treenihistoriaa ei ollut vielä kertynyt tarpeeksi ja kuinka ne olivat muutenkin olleet meidän ensimmäiset kisat.
Kuinka Salli oli ollut vain vähän väsähtänyt meidän esteluokassa, koska oli startannut Antonin kanssa 110cm luokassa aikaisemmin. Sehän ei olisi antanut kovin hyvää kuvaa kestävästä kenttäratsusta...

Kenttäviikonlopullekin olisin voinut keksiä niitä selityksiä.
Kuinka koulukuviot eivät olleet  minun ja/tai Sallin vahvuuksia, joten siksi olimme jälleen kerran tuloksissa sijottuneiden ulkopuolella, muttei kuitenkaan häntäpäässä.
Kuinka esteet olivat enemmän meidän juttu ja sattui jokin onnenkantamoinen, minkä vuoksi olimme tulleet peräti toiselle sijalle.
Kuinka maastoesteillä ratsastajaa väsytti liikaa, koska oli valvonut yön pikkutunneille saakka naisystävänsä kanssa eikä näin ollen ollut täydessä terässä satulassa istuessaan, mikä puolestaan oli vaikuttanut Salliin, joka oli vetänyt aivan plörinäksi koko maastoesteradan.
Sen takia virhepisteitä oli ropissut oikein urakalla ja niiden virhepisteiden siivittämänä olimme olleet toiseksi viimeisiä.

Selityksiä olisi voinut keksiä roppakaupalla enemmänkin. Vaikka hyvin tiesin, että peiliin saisin vilkaista mikäli haluaisin sen oikean syyllisen löytää sille, miksi minun kisasuoritukset yleensä oli sitä "tasaisen varmaa" menoa lukuunottamatta hetkittäisiä onnistumisia. Tai täydellisiä epäonnistumisia.

"Et sentään hävinnyt Kaajapurolle", Juuso oli supattanut, koska Sallin kotitallin omistajien poika oli ollut ainoa, jonka edelle olin päässyt lopullisissa tuloksissa.
Eräänlainen erävoitto kai sekin? Vaikkei minulla Verneriä vastaan mitään ollutkaan.

Huuhdellessani kahvikuppia hanan alla, tulin pohtineeksi jälleen kerran jonkinlaista välivuotta kisaamisesta sekä Sallin astuttamista.
Mutta niihin molempiin keksin suorilta jaloilta sen tuhat selitystä miksi se ei olisi hyvä idea. Ja saman verran selityksiä sille, miksi se olisi hyvä idea...
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 03.10.19 19:47

03.10.2019


Ruunikko tamma ravasi yllättävän maltilliseen tahtiin juoksutusliinan toisessa päässä. Useimmiten Salli kun tuntui saavan totaalisen hepulikohtauksen, kun sitä juoksutin ja nakkeli takapuoltaan ihan miten sattuu, mutta tänään ei.
Hymyilin tyytyväisenä. Kai sillekin oli ajan saatossa tullut edes vähän järkeä päänuppiin. Eihän se enää mikään nuori hevonen ollut, joten oli kai jo aikakin?

Katsahdin harmaiden pilvien peittämälle taivaalle ja pohdin, nakkaisiko pilvet kohta niskaan vettä, räntää vai lunta. Kahta jälkimmäistä ei kyllä sääennustukset olleet luvanneet, mutta eihän sitä koskaan tiennyt... Oltiin jo lokakuun puolella, mikä tuntui hullulta. Olisin kohta asunut Kallassa ihan oikeasti vuoden. Melkoinen vuosi olikin ollut.

Salli meinasi juntturoida omia aikojaan, joten liikautin juoksutusraippaa pitelevää kättä aavistuksen, mikä sai tamman jatkamaan matkaansa suurella ympyrällä.
Syyssateiden vuoksi Kaajapurojen kenttä vaikutti päivä päivältä enemmän aidattua mutapainikenttää, jonka vuoksi tänään olin esteiden sijasta päättänyt vain juoksuttaa Sallin silläkin uhalla, että tamma näyttäisi sen jälkeen suohirviöltä. Omista jaloista puhumattakaan... Onneksi olin varautunut ja laittanut jalkaan turvakärkiset kumisaappaat.
Huomenna pitäisi käyttää hyväksi Auburnin maneesivuoroa hyppäämiseen, sillä lauantaina olisi Sallin vuoro näyttää kykynsä Ruunaankosken estekisoissa. Aatami sai jäädä tällä kertaa Runiaciin, vaikka olin harkinnut myös orilla osallistumista edellisten kisojen onnistumisen jälkeen. Epäonnistumisesta onnistumiseen...
Saas nähdä, miten meillä Sallin kanssa menisi.

Komensin tammaa hidastamaan käyntiin ja hetken päätä viskeltyään ruunikon vauhti hiipui.
Kaulaansa venytellen tamma askelsi eteenpäin ja pohdin jälleen kerran sen tulevaisuutta. Eihän se vielä todellakaan mikään ikäloppu ollut, joten kyllä me vielä muutama vuosi ainakin kisattaisiin menemään ennen "eläköitymistä". Mitä sen jälkeen? En tiedä. Mitä ennen sitä? En tiennyt sitäkään. Vielä ainakaan.

Juoksutustuokion päätteeksi Salli tunki päätään syliini ja rapsutin sen ruskeaa otsaa tamman hamutessa takin taskun vetoketjua.
"Ei ole kuule mitään herkkuja", naurahdin huvittuneena.
Tunsin nenän päähän tipahtavan vesipisaran ja vilkaisin jälleen kerran ylös taivaalle. Kohta saattaisi taivas revetä, joten parempi kiirehtiä sisälle talliin.

Vilkaisin pihaton suuntaan, mistä puuttui se vaalea issikka. Mihin lie sekin lähtenyt omistajineen? Ava oli ainakin vaikuttanut entistä.... hmm... avamaiselta Santun ja Fifin kadottua kuvioista.
Talliin oli kuitenkin ilmestynyt uusi hevonen ja tämän omistaja, jonka olin varmasti nähnyt jossain aikaisemminkin, mutten saanut millään päähäni, että missä.

Tällä kertaa tallissa ei kuitenkaan näkynyt uusia eikä vanhoja hevosten omistajia. Hiljaisuus vallitsi, kuten tavallista.
Kiinnitettyäni Sallin pesupaikalle, nakkasin fleeceloimen sen niskaan. Juoksutustuokio oli ollut kevyt, joten tamma oli tuskin hionnut sen aikana, mutta kuitenkin vähän.
Ennen kuin aloin pesemään tamman likaisia jalkoja, naputtelin Auburnissa sillä hetkellä touhuavalle Matildalle muka-vitsikkään viestin: "Meille vai teille?"

Kyykistelin torkahtelevan Sallin jalkojen kimpussa hyvän tovin pitäen huolen, että vuohiskuopat olisivat varmasti puhtaat. Ei sillä ollut "tapana" saada riviä, mutta mistäs sitä ikinä tiesi jos nyt sellainen sitten iskisi?
Noustessani suoraksi, vilkaisin puhelintani siinä toivossa, että Matilda olisi vastannut viestiini.
Ja olikin. "Teille. Kylmä. Saunaan.".

Saunan jälkeen katsoimme jotain Netflix-sarjaa. Matilda istui lattialla ja minä sohvalla hieroen naisen hartioita.
"Ei ne ole jumissa", violettihiuksinen puuskahti ja läpsäisi kevyesti harhailevia käsiäni, jotka kuin varkain olivat laskeutuneet naisen etupuolelta alemmas rinnoille. Naurahdin ja suukotin Matildan päälakea, jonka jälkeen jatkoin oikeasti jumissa olevien hartioiden muokkaamista.
Puhelin sohvan käsinojalla kilahti viestin merkiksi, joten jouduin hetkeksi keskeyttämään hieromisen ja se sai Matildan huokaisemaan turhautuneena.
Mila: "No, milloin tuut?"

En vastannut viestiin mitään. Laski puhelimen takaisin käsinojalle ja keskityin hetkeksi Matildaan sekä ruudussa pyörivään sarjaan.
"Oliko sinulla tässä kuussa yhtään vapaata viikonloppua?" kysäisin peukalon pyörittäessä selvästi kipeää kohtaa naisen hartioissa.
"Mmhm.. Oli. En nyt muista milloin. Pitää tarkistaa", Matilda mutisi hiljaa ja yritti olla kiemurtelematta. "Miks?"
"Ajattelin, että lähdettäisiin käymään Tampereella. Oltaisii vaikka siellä yksi yö. Hotellissa..." selvensin salamyhkäisesti.
Matilda nojasi päätään taaksepäin nähdäkseen kasvoni ja hymyilin tummien silmien katseen kohdatessani.
"Miksi?" nainen uteli silmiään siristellen. En vastannut mitään, virnuilin vain.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 06.10.19 20:13

05.10.2019 - estekisat Ruunaankoskella



"Pidä peukkuja", naurahdin Matildalle ponnistettuani Sallin selkään.
"Pidän", nainen nyökkäsi, hymyili aavistuksen ja kosketti kevyesti jalkaani, jonka jälkeen lähdin Sallin kanssa verryttelyalueelle.
Oli minun vuoro kokeilla, millainen kisaonni meidän kohdalle tänään sattuisi. Tuurimme tietäen, ei odotukset kovin korkealla olleet. Olihan Aatamin kanssa napattu sininen ruusuke edellisistä kisoista aavistuksen antanut lisää motivaatiota kisaamiseen, mutta fakta oli kuitenkin se, että Salli oli Salli eikä Aatami.

Salli ei oikein tahtonut keskittyä verryttelyssä ollenkaan itse työntekoon vaan huomion vei toinen ratsukko, kuuluttajien puhe kaiuttimissa ja milloin mikäkin. Syvä huokaus vapautui huuliltani ja ajattelin, että ei mahtaisi meille ruusukkeita näistä kisoista herua.
Mutta yritetään nyt kuitenkin. En minä ruusukkeiden takia kilpaillut. Ihan vain kilpailemisen ilosta, vaikka ilo tuntuikin hetkittäin koko touhusta kaukana olevan.

Kyllä se ilo sieltä kuitenkin löytyi 130cm luokan jälkeen. Kieltämättä olin enemmän kuin yllättynyt, kun olimme Sallin kanssa vetäneet tuplanollat niin perus- kuin uusintaradaltakin.
Taputin tammaa kaulalle erittäin leveä hymy kasvoillani, kun sen suitsiin oli kiinnitettty valkoinen ruusuke. Tammalla toki oli kapasiteettia isommillakin esteillä, joten ei kannattanut ylpistyä liikaa hetkittäisestä onnistumisesta.
Se, että metri neljäkymmentä meni vähän penkin alle neljän virhepisteen myötä, ei todellakaan haitannut.

"Tänne pitää ilmeisesti tulla jatkossakin aina kisaamaan, kun jo toistamiseen on kotiinviemisenä ruusuke", totesin virnistäen Matildalle, joka oli itsekin sijoittunut Zelialla omassa luokassaan. Olin ollut samaan aikaan niin yllättynyt kuin ylpeäkin heidän onnistumisesta. Kuten Matildakin oli varmasti ollut.
Maanantain kisat olivat minulta töiden takia jäänyt näkemättä, mutta hienosti nainen oli sielläkin pärjännyt ojamonsterinsa kanssa. Olin kyllä saanut videokuvaa ratasuorituksesta, sillä Lauri (tietysti) oli ollut paikan päällä todistamassa ja taltioimassa tapahtunutta. Vähän olin ehkä murahdellut itsekseni ajatukselle siitä, että olivat siellä kahdestaan, mutta kai se mökötys oli tullut niin sanotusti vanhasta tottumuksesta.
Olisin vain halunnut olla siellä itse, mutta minkäs teet.

Nyt me olimme kuitenkin melkein kahden kesken kisamatkalla. Eikä se todellakaan ollut huono reissu.
"Pitääkö tätä nyt juhlistaa jotenkin?" kysäisin kulmiani kohotellen, kun teimme lähtöä takaisin Kallaan.
"Ei ainakaan tequilalla", Matilda tuhahti painautessaan auton penkkiä vasten enkä voinut olla nauramatta.
"Ei todellakaan", totesin. Heidin kanssa olimme sopineet, että Sofia olisi huomenna koko päivän kanssani, joten tequilat saisivat todellakin odottaa.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 19.10.19 19:42


Koska minun ja Sallin treenit rajottuivat aikalailla pelkästään itsenäiseen työskentelyyn, olin ottanut tseäni niskasta kiinni ja varannut Arne Rosengårdilta yksityisvalmennuksen kun siihen kerran mahdollisuus oli.  
Yritin muistella, milloin viimeksi olin edes valmennuksessa ollut... Heinäkuussa ennen Power Jumppeja? Eli eiköhän tuo ollut jo aikakin käydä ihan valvovan silmän alla ratsastamassa.

Arne oli minulle tuntematon valmentaja, joten mielenkiinnolla olin odottanut tämän päivän valmennusta ja toivoin, että Salli osaisi käyttäytyä. Ja osasihan se.

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Jsr
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 03.11.19 16:14

01.11.2019


Avasin riimun lukon ja "vapautin" Sallin kahleistaan. Loimeen kääritty tamma sai taputuksen kaulalleen ennen kuin se astahti sivummalle heiniensä kimppuun. Itse siirryin askeleen taaksepäin tallikäytävän puolelle ja suljin karsinan oven perässäni. Jumituin kuitenkin katselemaan ruunikkoa tammaani siihen ovelle mietteliäs ilme kasvoillani.

Olimme juuri saapuneet Auburnista, muttei maneesivuorolta. Merja Niiranen oli ollut kuluneella viikolla tuttu näky Kaajapuroilla, kun nainen oli käynyt tarkistamassa milloin olisi oikea aika siementää Salli ja tänään se sitten oli tapahtunut Auburnin tiloissa, sillä Salli oli kieltämättä kasvattanut kuvitteellisen peniksen otsaansa kaikesta siitä ronkkimisesta. Merja ei todellakaan ollut tätä nykyä Sallin lempi-ihmisiä - jos nyt koskaan oli ollutkaan... Minusta tamma ainakin vielä piti.
Olin onneksi tajunnut kysyä jo etukäteen Isabellalta, sopisiko Auburnin siemennyspistettä lainata kyseiseen operaatioon, sillä siellä se onnistuisi huomattavasti helpommin ja turvallisemmin kuin Kaajapurojen tallikäytävällä.

Isabella oli myös ollut seuraamassa Sallin siemennystä ja udellut, mihin varsa menisi ja niin edelleen. Olipa hän myös leikillään todennut, että ensi vuonna olisi yksi vastustaja vähemmän Kalla Cupissa kun en sattuneesta syystä pystyisi Sallilla osallistumaan. Naisen "harmiksi" minulle kuitenkin tulisi Inka lainaan, joten olisin edelleen mukana kisoissa. Helpoissa luokissa tosin, mutta kuitenkin...
Isabella oli kiinnostunut kuulemaan myös Inkasta, joten olin vilauttanut naiselle kuvaa kyseisestä hevosesta. Isabellan nenä nyrpistyi aavistuksen sekunnin sadasosaksi enkä varmasti olisi sitä edes huomannut, mikäli en olisi osannut odottaa jonkinlaista ilmettä. Juuso kun oli kertonut naisen eräänlaisesta... Värirasismista, mitä tuli kirjaviin hevosiin.

Salli ei todellakaan ollut hyväntuulinen, kun se vihdoin vapautettiin siemennyskarsinasta. Korvat olivat visusti niskaa vasten enkä olisi ihmetellyt, vaikka tamma olisi iskenyt hampaansa lähimpään ihmiseen eli minuun.
"Se on ohi nyt, voit rauhoittua", naurahdin. Se oli ohi sillä kertaa, mutta Merja olisi parin viikon kuluttua tulossa katsomaan, oliko siemennys onnistunut vai ei. Jos ei, postipaten pitäisi polkea Tampereelta Kallaan uudemman kerran tuoden mukanaan - Milan sanojen mukaisesti - Shotin shottia.
Luken "alkuun saattaminen" oli onnistunut heti ensimmäisellä yrittämällä, joten uskoin ja toivoin, että nyt tärppäisi myös ihan kertalaakista. Mutta jollain oudolla tavalla toivoin myös täysin päinvastaista, sillä edelleen minusta tuntui kuin olisin jotenkin luopumassa Sallista vaikken ollut. Hetkellisesti vain...

Mutta vielä ei Salli lähtisi yhtään mihinkään. Joulukuun loppupuolella vasta, mikäli se nyt tiineeksi olisi tullut.
Vielä ehdittäisiin osallistumaan Kalla Cupin viimeiseen osakilpailuun ja käymään Ruunaankoskella, jossa oli estekisat tulevana viikonloppuna.
Oskari Käkiharju oli miettinyt ilmoittavansa itsensä sekä Inkan sinne myös, jotta saisin edes jonkinlaista käryä siitä, millainen tamma olisi kilpailutilanteissa. En tiedä miten miehen läsnäoloon pitäisi suhtautua, sillä Sallihan saattaisi heittäytyä aivan apinaksi kisoissa, mikä puolestaan saisi Oskarin pohtimaan oliko hänen tammavalintansa sittenkään niin kannattava...

Laitoin Sallin iltaruoka-annokset valmiiksi, jonka jälkeen lähdin tarpomaan tallipihan poikki kohti autoani. Vaikken lumesta välittänyt, saisi sitä minun puolestani jo sataa ihan kunnolla, sillä ainakin se peittäisi alleen tämän mutavellin... Pikkupakkaset kyllä olivat pihamaata hetkellisesti kovettaneet, mutta ei siitäkään paljoa hyötyä ollut enää sen jälkeen, kun taivas nakkasi vettä niskaan.

Olisin voinut kaatua suorilla jaloilta sänkyyn päivän päätteeksi, mutta koska olin parina viikonloppuna "riekkunut" ties missä, oli minun vuoro olla Sofian kanssa. Ja mielellänihän minä tyttäreni kanssa aikaa vietin.
Hain tytön Heidin luota, lupasin soitella ja ilmoittaa jos tulisi jotain ja vannoin, että me kyllä pärjättäisiin. Äiti, joka näytti erittäin väsyneeltä, saisi omaa aikaa viikonlopun verran.

Heidin luota lähtiessäni en kääntynytkään tutusta risteyksestä kohti Kallan keskustaa. Jatkoin suoraan, sillä olin menossa kotiin, jonka osoite ei enää ollut rivitalokaksiossa.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 10.11.19 9:51

09.11.2019


"No, se ei mennyt kovin kummoisesti", Mila tokaisi nakattuaan suklaapatukan kääreen läheiseen roskikseen.
"Niin. Eihän se aina mene", mutisin seuratessani katseellani tulevaa lainahevosta, joka juuri poistui radalta Oskari Käkiharjun kanssa kahdeksan virhepisteen saattelemana. Inka oli vielä nuori hevonen, joten ei voinut olettaa että se heti alkaisi keräilemään sijoituksia kisoissaan. Mutta ehkä joskus sitten? Minun kanssani ehkä? Tuskin... Toivoin todella, ettei mies kovin suuria odotuksia laittanut minun ja tammansa tulevalle yhteiselle tulevaisuudelle.
"Eipä kai. Jospa teillä menis Sallin kanssa paremmin", nainen vieressäni sanoi olkiaan kohauttaen.
Huvittunut tuhahdus pääsi huuliltani: "Saapa nähdä."

"No, mutta... Velvollisuudet kutsuu", Mila huokaisi vilkaisten minua ja nousi sitten ylös penkiltä kiirehtiäkseen pitämään huolen Käkiharjujen hevosista.
"Niin. Kai se pitää itsekin lähteä katsomaan miten se Anton Sallin kanssa pärjää", totesin seuraten naisen esimerkkiä.
"Kukas tää Anton oikein on?" Mila kysäisi toinen kulma koholla.
"Kaveri", vastasin.
"Onko se sinkku?" nainen innostui, mikä sai minut vain pudistelemaan päätäni huvittuneena.
"On se", vastasin lopulta. "Tietääkseni."
"Pitäisiköhän minun jossain välissä tulla moikkaamaan Sallia?" Mila mietiskeli leukaansa ilkikurinen pilke silmäkulmassaan.
"Vai että Sallia..." nauroin ja tuuppasin vieressäni kävelevää naista hellästi olkapäähän, mikä sai pienen kämmenen läpsähtämään omaan käsivarteeni.
En ehkä nyt ihan ensimmäiseksi alkaisi Antonia ja Milaa parittamaan toisilleen. Toisaalta Anton oli sanonut etsivänsä naisensa jatkossa kaukaa Kallasta ja Tampere taisi olla sopivan välimatkan päässä.

Sopivan välimatkan päässä sijaitsivat myös meidän trailerit, joten Mila jatkoi matkaansa omaan suuntaansa ja minä menin Sallin sekä Antonin luo.
"Se vaikuttaisi käyvän vähän kierroksilla", Anton murahti viitaten ruunikkoon tammaan, joka katseli ihmisvilinää pää korkeuksissa korvat tanssahdellen omia reittejään.
"Noh, jospa se käyttäisi virtansa järkevästi esteradalla. Pidät vain itse pääsi kylmänä", ohjeistin. Helpommin sanottu kuin tehty, sen tiesin itsekin.

Anton kuitenkin ratsasti hyvin. Viisi virhepistettä tuli kotiinviemisiksi ja yritin miestä lohdutella muistuttamalla, että huonomminkin olisi voinut mennä.
"Niin, ei oltu ainakaan viimeisiä!" Anton kohautteli olkapäitään pienen pieni hymy huulillaan. "Noh, huomenna sitten Vilan kanssa."
"Tai sitten voitatte koko luokan?" ehdotin nykiessäni Sallille loimea päälle.
"Sen ku näkis", mies huokaisi.

Ei minua yleensä jännittänyt kisasuoritukset kovin hirveästi, mutta tänään kyllä hermostutti, sillä tiedostin Oskari Käkiharjun istuvan katsomossa seuraamassa erityisesti meidän suoritustamme.
Pitäisi näyttää, että meistä kumpikin osasi hommansa, jotta Oskaria ei olisi alkanut kaduttamaan meidän solmima hevosdiili.
Tietysti jännittyneisyyteni tarttui myös Salliin, joka verryttelyalueella temppuili omiaan saaden minut vain ärsyyntymään entisestään. Mutta sitten muistin Antonille antamani neuvon "Pidä itse pääsi kylmänä."

Kai ne taivaankappaleiden asennot olivat sillä hetkellä oikeissa paikoissa, sillä sain rauhoitettua niin itseni kuin Sallinkin. Pitäisi nyt keskittyä ihan vain itse suoritukseen ja unohtaa Oskarit sun muut.
Taivaankappaleet pysyivät asemissaan myös esteradalla. Niin ensimmäisellä kierroksella kuin uusinnassakin. Nollaradat tuli, mutta aika ei riittänyt sijoitukseen asti.
Mutta en jaksanut masentua, vaikkei tällä kertaa sijotusta Ruunaalta tullut. Olin todellakin oikein tyytyväinen.

Oskarikin kävi onnittelemassa hienosta suorituksesta ja tutustumassa siinä sivussa myös Salliin, jota ei ollut vielä tavannut "kunnolla".
Sillä välin kun mies hieroi tuttavuutta Sallin kanssa, Mila yritti tutustua vähäsanaiseen Antoniin. Blondi mies ei tainnut oikein tajuta, että hänen vieressään seisova pikkiriikkinen nainen flirttaili hänelle. Tai sitten oli niin kuin ei olisi tajunnut.

"Onko sulla ne avaimet mulle?" Anton kysyi, kun Salli oli saatu traileriin ja mies oli valmis lähtemään takaisin Kallaan tamman kanssa.
Kaivoin talon avaimet taskusta ja nakkasin ne miehen avonaiseen kouraan. Minä jäisin Matildan kanssa yöksi Ruunaankosken majataloon ja bensankulutusta ajatellen oli kannattavinta, että Anton menisi minun sohvalle nukkumaan. Hän kun olisi tulossa huomennakin Ruunaalle, joten turhaa ajatuttaa häntä Ruunaankoski - Kalla - Murronmaa - Kalla - Ruunaankoski- Kalla - Murronmaa - reittiä.
"Siellä on varmaan yksi kalja jääkaapissa. Juo pois", kerroin saaden Antonin kasvoille hetkellisesti lämpimän hymyn. "Ja muista.."
"Joo, muistan ruokkia kissaskin", mies tuhahti ennen kuin olin ennättänyt sanomaan lauseeni loppuun.
"Minun kissat", Mila mutisi tuskin kuuluvasti ja katsahdin naista kulmat koholla. Melkein jo olin sanomassa, että neiti oli hyvä ja hakisi kissansa pois, mutta pidin suuni kiinni. Olin jo sen verran kiintynyt kissakolmikkoon, etten niistä halunnut luopua.

"Eikä sitten pidetä mitään bileitä siellä!" huikkasin vielä Antonin perään, kun tämä hyppäsi kuskin penkille ja valmistautui läimäyttämään oven kiinni.
"Joojoo, iskä!"
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 14.11.19 21:59

14.11.2019


Kirjoitettu yhdessä Kiian kanssa

"Perhana näitäkin", Jesse mutisi turhautuneena potkiessaan matkarattaiden renkaita, jotta kapistus oikenisi kunnolla ja hän uskaltaisi lapsensa niihin laskea. Sofia oli nukahtanut automatkan aikana, joten mies ei halunnut herättää tyttöä siirtämällä tätä istuimesta kantoreppuun, sillä se operaatio vaatisi ylimääräistä säätämistä.

Jessen olisi pitänyt harjoitella tulevia kisoja varten, mutta Sofian kanssa se olisi hieman vaikeaa. Ei hän voinut tyttöä ottaa mukaan satulaan ja tiesi, ettei kuitenkaan pystyisi keskittymään ratsastukseen vaikka vauva nukkuisi kentän aidan vieressä rattaissaan.
Eikä Jesseä oikeastaan edes huvittanut treenata, joten ei siitäkään syystä edes kysynyt esimerkiksi Tiinalta tai Josefinalta, voisiko jompikumpi hetken katsoa tytön perään.

Antonillakin oli omia kiireitään, joten Jesse oli etsinyt Purtsien whatsapp-ryhmän jäsenlistalta Kiian numeron ja soittanut jo etukäteen punatukkaiselle naiselle, ehtisikö tämä liikuttamaan Sallin tänään. Nainen kun oli jäänyt yhden liikutuskerran "velkaa" Jesselle Torun ratsastuksen jälkeen.

Rattaiden aisat naksahtivat paikoilleen ja mies huokaisi syvään ennen kuin kääntyi autonsa puoleen. Varovaisesti hän nosti nukkuvan tyttärensä pois kantokopasta ja laski lapsen rattaisiin.
Pieni ynähdys pääsi vauvan suusta ja hetken Jesse jo luuli Sofian heräävän, mutta tyttö jatkoi uniaan pitkän haukotuksen jälkeen. Peiteltyään Sofian paksulla viltillä, hän lähti työntämään rattaita kaiken sen mutavellin läpi kohti tallin ovea, jonka suuaukolla Kiia heitä jo odottelikin.

"Hei, anteeksi että kesti vähän. Tämän kanssa ei ihan sekunnissa pääse lähtemään yhtään mihinkään", Jesse pahoitteli hymyillen.
"Ei se mitään kyllä mä ymmärrän" Kiia vastasi hymyillen ja vilkaisi rattaissa nukkuvaa lasta. Oi että ne osasikin olla niin suloisia.
Nainen oli kuullut Jessen lapsesta vasta, kun mies oli maininnut siitä soittaessaan tämän päiväisestä. Eipä kyllä asia Kiialle kuulunutkaan mitenkään, mutta yleensä tallilla juorut liikkuivat niin nopeasti ettei kissaakaan ehtinyt sanoa.
"Hain Sallin just sisälle samalla ku vein Torun pihalle" Kiia jatkoi ja avasi narisevan tallin oven kaksikolle.
"Hyvä, kiitos", Jesse lausahti ja oli jo melkein kysymässä, oliko Salli näykkäissyt Kiiaa takapuolesta kostoksi miehen kankussa olleesta sinertävästä, Torun hammasrivistöä muistuttavasta mustelmasta. Mies oli kyllä noitunut oria Ruunaankosken kisoissa, mutta silti ratsastanut Sallilla melkein sijoille saakka. Mutta vain melkein…
"Pitääpä muute mainita tästä ovesta taas Vernerille jos tän narinan sais jotenki ees vähemmäksi" nainen totesi vielä kun Jesse pukkasi rattaat tallin käytävälle.
"Litratolkulla jotain rasvaa vain, kyllä se siitä", mies virnisti pysäyttäessään rattaat turvallisen välimatkan päähän Sallista, joka seisoskeli tallikäytävällä.
"En tiedä, minusta se narina on jotenkin kotoisaa. Raivostuttavan kotoisaa", Jesse lisäsi vilkaistessaan Sofiaa ja käännähti sitten Kiian puoleen.

"No, osaako kouluratsastaja hypätä esteitä vai haluatko kokeilla, miten tuo vääntyy koulukiemuroille?" mies kysäisi nyökäten Sallin suuntaan. "Tosin tuo kenttä taitaa olla taas  niin hirveässä kunnossa etten tiedä kannattaako edes hypätä."
"On se ehkä joo, mut Toru ottaa siitä aina hyvän tekosyyn saada hepulin ja pakittelee ku heikkopäinen pitkin tallipihaa. Ja kyllähän tää kouluratsastaja vähän osaa hypätä mut taidan jättää tällä kertaa väliin" Kiia vastasi puoliksi hymyillen ja puoliksi irvistellen. Ei yhtään innostanut tälläisellä ilmalla hypätä kun edellisestä kerrasta oli sen verran kauan. Nainen ei kyllä ollut Purtsien kentän fani nyt muutenkaan, mutta oliko ihmekään kun omisti vähän pöpin hevosen.

Siinä juttelun lomassa Kiia harjaili Sallia joka liikuskeli käytävällä vähän levottoman oloisesti. Nainen oli tottunut sellaiseen, mutta kun tamma paukautti kavionsa maahan jättäen alleen Kiian varpaat oli naisen pakko jo komentaa hevosta.
"Perkele" Kiia älähti ja pukkasi kyynärpäällään tamman pois jalkansa päältä. Heti tämän tehdessään nainen tajusi että älähdys oli saattanut päästä suusta hieman isompaan ääneen, mutta pieni tyttövauva nukkui onneksi edelleen rattaissa.
"Anteeksi kamalasti" Kiia toisteli pahoittelevasti ja naisen teki mieli vajota lattian läpi. Miten hän saattoikin olla niin ajattelematon.
"Ei se mitään", Jesse huiskautti kättään ja yritti pitää huvittuneen virneen poissa kasvoiltaan. Sofia oli onneksi suhteellisen sikeäuninen lapsi eikä vielä ymmärtänyt saati toistellut kuulemiaan sanoja.
"Sitä saa kyllä komentaa ihan kunnolla jos se ei tajua olla ihmisiksi… Tai siis hevosiksi", mies sanoi heijaten rattaita toisella kädellään.

Koska Jesse tiesi, että Kiia osaisi kyllä ilman hänen ohjeitaan Sallin varustaa, antoi hän naisen touhuta tammansa kanssa kaikessa rauhassa. Sen verran hän kuitenkin oli avuksi, että kävi hakemassa Sallin varusteet satulahuoneesta.
"En tiedä miten tohelolla tuulella se tänään käy, kun outo ratsastaja. Saattaa vähän testailla, mutta jos sinä Torun kanssa pärjäät niin pärjäät varmasti senkin kanssa", mies selitti työntäessään rattaita kohti ratsastuskenttää Kiia ja Salli vanavedessään.

Pimeys oli jo vallannut pihapiirin ja ilmassa oli sateen tuntua, mutta Jesse ei antanut sen häiritä. Rattaat olivat onneksi sateen kestävät ja hänelle itselleen oli ihan sama, vaikka kastuisikin.
"Välillä kyl tuntuu ettei Torua pahempaa voi olla" Kiia naurahti Jesselle pysäyttäessään Sallin tyhjälle kentälle laskeakseen jalustimet ja noustakseen selkään. Satulavyötä kiristäessä tamma kyllä vähän irvisti, mutta antoi tehdä sen ilman hampaita takalistossa. Paikallaan se kyllä seisoi nätisti kun Kiia kipusi sen selkään.

Salli tuntui jotenkin pieneltä ison Torun jälkeen ja naisella oli vähän totuttelemista pienempiin askeliin. Jotenkin Kiia oli ajatellut, ettei este- ja kenttäratsut olisi niin herkkiä kuin mitä kouluratsut, mutta nainen sai kyllä perua ajatuksensa. Eihän Salli ollut niin herkkähipiäinen kuin Toru, mutta tamma liikkui kuitenkin eteenpäin pienillä avuilla.
Havaittavissa oli pientä testailua alkupuolella kuin pää meinasi leijailla pilvissä asti ja avutkaan ei meinannut mennä lävitse kuten Kiia halusi. Välillä myös koko hevonenkin meinasi seilailla ihan miten itse halusi. Kiia sai Sallin kuitenkin kuriin kun hetken aikaa saikkasi sen kanssa. Kyllähän siitä kuoriutui ihan osaava neitokainen kun hevosen sai vain toimimaan oikein.

"Oli tämä kyllä hyvää treeniä mullekin kun Salli ei toimikaan ihan niin helposti kuin Toru tai Armi varsinkaan. Vaikka hieno hevonen Salli kuitenkin on" Kiia sanoi kentän laidalla seisoskelevalle Jesselle, joka oli nostanut heränneen Sofian syliinsä.
"Se on ihan mukavaa vaihtelua välillä kokeilla jotain ihan outoa hevosta", mies nyökytteli ja hytkytti käsivarsillaan ynisevää lasta. Ei hän ollut löytänyt mitään motkottamisen aihetta naisen ratsastuksesta, mutta toisaalta hänen keskittymisensä olikin ollut enemmän Sofiassa kuin ratsukossa.
"Sallillekin varmasti oli mukavaa vaihtelua. On ollut nyt vain minun ja Antonin ratsastettavana, joten kevyempi naisratsastaja oli varmasti sen mieleen", Jesse naurahti. “Matilda sillä taisi mennä joskus vuoden alussa jos en ihan väärin muista."

Koska Sofia alkoi osoittamaan hermostumisen merkkejä, kentän laidalla seisoskelu sai luvan riittää.
"Mutta kiitos avusta!" Jesse tajusi kiitellä pukkiessaan tyhjillään olevia rattaita eteenpäin. Sofian hän oli nostanut olkapäätään vasten, sillä tiesi sen rauhoittavan tytön ainakin hetkeksi. Tärykalvoja rikkovan rääkymisen sijasta hän kuulikin lapsen pärisyttävän huuliaan ja naureskelevan omiaan.
"Sinusta oli tosi iso apu", mies lisäsi vielä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 15.11.19 10:04

16.11.2019



Talutin Sallia pitkin Auburnin tallipihaa mietteisiini uppoutuen ja odotin Antonia. Askellus ei ollut reipasta ja mikäli Salli ei olisi antanut omaa vauhtiaan kävelyyn, olisin varmaan madellut eteenpäin.
Minua väsytti ihan liikaa, oikeastaan olin aivan lopen uupunut.

Mutta ei, en minä fyysisesti uupunut ollut. Henkisesti kyllä… En tiedä mistä kiikasti.
Minullahan oli kaikki hyvin verrattuna siihen mikä tilanne oli ollut viime vuonna näihin aikoihin, joten miksi nyt veti mielen näin matalalle?
Töissä ja hevosten kanssa meni hyvin. Aatamin kanssa treenit kulkivat omaan tahtiinsa ja Salli oli eilen todettu tiineeksi.
Sofia oli pysynyt terveenä ja kasvoi sekä kehittyi huimaa tahtia eikä Matildan kanssa ollut mitään ongelmia.
Arki rullasi tasaiseen tahtiin eteenpäin ja asiat todellakin voisivat olla huomattavasti huonomminkin…

Vaahterapolun aikaisen tallikaverin, Stinan, ilmestyminen Kaajapuroille oli kyllä ilahduttanut, sillä naisen rempseä luonne toimi eräänlaisena piristysruiskeena ja muutenkin oli kiva nähdä vanhoja tuttuja. Eihän minulla täällä Kallassa hirveästi kavereita edes ollut. Juusolla oli oma elämänsä kylän ulkopuolella ja Innasta sekä Juliasta olin ajan saatossa etääntynyt… Minulla oli täällä “vain” Matilda, Anton ja Heidi.

Salli tuuppasi minua turvallaan ja hymähdin hieman. Taputin hajamielisesti tamman ruskeaa kaulaa ja jatkoin hevosen kanssa kuljeskelua.
Ensi viikonlopun kenttäkisat olisivat meidän viimeiset kilpailut tältä erää. Salli lähtisi Tampereelle mahdollisesti jo ennen joulua ja tuntui jo valmiiksi haikealta, vaikken minä sille lopullisia hyvästejä jättäisikään. Se kyllä tulisi takaisin sitten, kun varsa olisi vieroitettu.

Kaikki oli hyvin. Ja kaikki menisi hyvin.

Hieraisin kasvojani ärsyyntyneenä, sillä muistin liiankin elävästi sen hetken, kun olimme torstaina Sofian kanssa ajaneet kotiin tallilta.
Rekan ajovalot olivat ilmestyneet mäen takaa ja sillä hetkellä mielessäni oli käynyt, kuinka se olisi vaatinut vain pienen ohjausliikkeen ja olisin ollut sen massiivisen auton keulassa. Jos Sofia ei olisi ollut kyydissä niin...

Ensin olin ajatellut sen helpottavan kaikkien elämää ja halusin tehdä sen.
Matilda kyllä löytäisi jonkun, jonka kanssa olisi parempi olla, Heidillä oli Lauri, Salli kyllä pärjäisi Tampereella ja Sofiastakin kasvaisi kyllä hieno ihminen ilman isääkin. Eihän tyttö varmaan edes muistaisi minua vanhempana. Lauri varmasti olisi hyvä isäroolissa. Parempi kuin minä. Kaikessahan se mies oli minua parempi… Kaikki olivat kaikessa minua parempia.

Helpotuksenkaltainen oli vaihtunut salamannopeasti vihaksi itseäni kohtaan. Mitä helvettiä minä oikein ajattelin? Ihanko oikeasti minä olisin valmis tappamaan itseni sen takia, että “vähän vain” tympäisi? Ja aiheuttamaan tuskaa kaikille läheisille sekä sille rekkakuskille, jonka auton keulaan päiväni päättäisin?
Jos minua nyt kukaan edes jäisi kaipaamaan… Ja ainahan löytyisi joku kallio, johon autonsa ajaa jos ei halunnut ulkopuolisia tähän sotkea.
Ei!

En minä ollut mikään masentuva persoona. En halunnut olla.
Pienet, arkisetkin hetket tuntuivat lämmittävän mieltä. Oli sitten kyse Sofian leveästä hymystä, Sallin kanssa hyvin menneistä treeneistä tai siitä, kuinka Matilda iltaisin käpertyi sohvalla viereeni ja nykäisi viltin yllemme kertoen samalla päivästään.

Arki piti muutenkin kiireisenä eikä silloin ehtinyt miettimään mitään ylimääräistä, mutta heti kun pysähdyin, synkät ajatukset valtasivat mieleni.
Kuinkahan monta tv-ohjelmaa tai elokuvaa oli mennyt ohi silmien. Silmien, jotka kyllä pysyivät ruudussa, mutta katse oli tyhjä enkä todellakaan tajunnut mitä ohjelmissa oikein tapahtui.
Tai kuinka monta kertaa olin maannut sängyssä tuijottamassa kattoa aamuyöhön saakka, koska en vain pystynyt nukkumaan ahdistuksen istuessa rintakehän päällä.

Kaikki oli hyvin. Kaikki menisi hyvin.
Tai sitten jossain nurkan takana oli rekka, jonka paskakuorma odotti minun niskaan kippaamista.
Kaikki oli hyvin. Kaikki.. Ei välttämättä menisi hyvin.

“Sorisorisorisorisori”, kuului Antonin hengästynyt pahoittelu jostain synkän ajatusverhon takaa ja napsahdin takaisin siihen hetkeen. Verryttely alkaisi ihan pian, joten blondi oli tullut juuri oikeaan aikaan paikalle.
“Vilan suojat oli hukassa ja nukuin pommiin ja…”, mies pihisi räpeltäessään kilpatakkinsa ylimmät napit kiinni.
Iskettyään kypärän päänsä suojaksi, mies nappasi Sallin ohjat itselleen.
“Viime hetken vinkkejä?” Anton puuskahti hermostuneen oloisena.
“Älä kuole”, mutisin taikoen kasvoilleni leveän hymyn, joka ehkä saattoi ulkopuoliselle näyttää aidolta, mutta itse tiesin sen olevan pelkkää esitystä.
“Ei vaan, hyvin se menee, luota itseesi”, naurahdin väkinäisesti.

Luota itseesi niin kaikki menee hyvin…
Se oli helppo jaella muille ohjeita. Ohjeita, joita ei itse osannut noudattaa, vaikka kuinka yritti.

Kyllä tämä tästä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 24.11.19 17:18

24.11.2019



“Naiset ensin vaikka sitten tuloslistoilla?” Stina naurahti nojaillen Sallin karsinan oveen. “Herrasmies Aro.”
Hymähdin. Niin, niinhän siinä oli jälleen kerran käynyt että olimme olleet Sallin kanssa viimeisiä tuloslistoilla.
Tietenkin se harmitti. Olisihan se ollut kiva viimeisten kisojen kunniaksi pärjätä, mutta minkäs teet jos olet aivan paska kaikessa. Sallia oli aivan turha syyttää huonosti menneistä kisoista, kyllä se syypää siellä selässä istui.

Silittelin Sallin kaulaa enkä oikein jaksanut ajatella mitään. En oikeastaan jaksanut yhtään mitään muutakaan.
Hermojani oli pitkin viikonloppua repinyt niin äiti kuin Avakin, joista jälkimmäinen kuitenkin oli ollut suureksi avuksi eikä - yllättävää kyllä - niin paljoa aukonut päätään kuin normaalisti. Hetkittäin hän oli jopa osannut käyttäytyä niin kuin kuuluikin.
Äiti taas… Noh, oli ollut äiti. Tietenkään hän ei ollut malttanut odottaa torstai-iltaan tuloaan vaan oli ilmestynyt oven taa jo keskiviikkona. Minun oli tehnyt mieli lähettää hänet kotiinsa jo perjantaina, sillä ei hänen apuaan enää koulukokeiden jälkeen tarvittu. Mutta en halunnut pahoittaa hänen mieltään ja tietenkin Sofian täytyi saada olla myös isoäitinsä kanssa. Mikä toki oli tarkoittanut sitä, että he olivat olleet minun luonani iltaisin vaikka oli ollut Heidin viikonloppu.

Olisin vain halunnut olla yksin omassa rauhassa, mutta ei niin ei. Itsenäisyyspäivän viikonlopulle suunnittelemani rauhallinen kotiviikonloppu ei myöskään onnistunut, sillä Heidi oli lähdössä Saksaan, joten Sofia tulisi minun luo. Minun oli kieltämättä tehnyt mieli kieltäytyä ottamasta tyttöä luokseni, koska sekin olisi ollut oikeasti Heidin viikonloppu. Olimmehan me myös sopineet joustavamme tarpeen vaatiessa, joten riidan haastamisen sijaan olin suostunut siihen, että Sofia olisi minun luonani kaksi viikonloppua putkeen. Kunhan Heidi nyt vain muistaisi, että jouston pitäisi toimia molempiin suuntiin.
Toisaalta, en minä keksinyt mitään sellaista menoa, mikä menisi Sofian edelle. Koska mitään sellaista ei ollut.
Sitä paitsi, tytön seurassa ei ehtinyt vaipumaan siihen synkkyyteen, mikä tuntui viime aikoina ottaneen vallan minun ajatuksista. En vain jaksanut. Mitään.


Kai sitä vallitsevaa mielialaa voisi syyttää huonosti menneistä kisoista? Hyvä että jaksoin aamuisin sängystä nousta ylös niin ei voinut olettaa, että jaksaisin satulassakaan skarppina olla. Tuntui kuin pelkästään hengittäminenkin oli yhtä taistelua.
Sen oli pakko olla tämä vuodenaika. Koska minulla oli edelleen kaikki ihan hyvin.

Mutta mitäs sitten syyttäisin, kun mieliala toivon mukaan nousisi sieltä pohjamudista ja kisat edelleen menisivät päin persettä? Koska niinhän ne menivät aina. Olin sitten hyvällä tuulella tai en.
Se jää nähtäväksi, sillä Sallin kanssa en enää kisaisi pitkään aikaan.

“Ei ole herkkuja nyt”, huokaisin tammalle, joka hamusi turvallaan takin taskun vetoketjua.
Olisinhan minä voinut heittää vitsiksi koko viikonlopun ja kertoa kaikille, kuinka olimme kuitenkin olleet neljänsiä Sallin kanssa. Ruusukkeen arvoinen sijoitus, siis mikäli siinä luokassa ei olisi ollut vain neljä osallistujaa.

Kiedoin käteni Sallin kaulan ympärille ja halasin tammaa pitkään. Entä jos ilmottaisin Oskarille, että tamma jäisi sittenkin tänne ja varsa tulisi sitten vieroituksen jälkeen Tampereelle?
Inka saisi jäädä kilpailemaan Oskarin kanssa, sillä mies näytti osaavan sen homman paremmin kuin minä. Kuten kaikki muutkin.

“Kaikki ok?” Stina kysyi varovaisesti. Olin jo ihan unohtanut, että hän oli siinä.
“Juu, kaikki ihan hyvin…” murahdin ja taioin kasvoille sen oikeita tunteita piilottelevan hymyn, joka tuntui viime aikoina olleen huulilla ihan liikaa.
Katsoin Stinaa, joka tuijotti minua takaisin aavistuksen epäilevän näköisenä.
“Kuule, lähdetäänkö katsastamaan se Krouvi? Näytät siltä, että olisit kaljan tarpeessa”, nainen ehdotti, mutta jouduin kieltäytymään tarjouksesta. Minulla olisi huomenna töitä ja äitikin oli aikonut kehitellä jotain tekemistä illaksi.
“Joku toinen kerta”, huokaisin. Kalja kyllä todellakin olisi ollut poikaa siinä tilanteessa, mutta parempi jättää alkoholilla leikkimiset välistä siinä mielentilassa.
Sitä kun sen korkin aukaisisi, ei se välttämättä menisi enää kiinni niin helposti.

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Jshali

Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 25.11.19 20:43

25.11.2019



havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Sallimaasto

Koska päivänvalosta piti ainakin yrittää nauttia silloin, kun siihen mahdollisuus tähän vuodenaikaan oli, lähdettiin Sallin kanssa pienelle palauttelumaastolenkille ilman satulaa. Neitikin käyttäytyi ja uskoi, ettei nyt olla missään revittelylenkillä.
Rauhallista vauhtia ja maisemien "ihailua" vain. Tuli meille molemmille tarpeeseen.

Huomenna tamma saisi pitää vapaapäivän, sillä minun pitäisi lähteä taas Helsinkiin työreissulle ja jutun haasteellisuuden tietäen, istunto jatkuisi vielä seuraavanakin päivänä. Hotelliyö siis tiedossa taas, mutta tällä kertaa ilman Matildaa, mikä tietenkin harmitti.
Oli kai siinä Helsingin reissussa tietenkin hyvänä puolena se, että ehtisin  ehkä käydä ostamassa joululahjoja. Eihän tässä ollut oikein ehtinyt sellaisia edes miettimäänkään, koska oli ollut kaikenmaailman kisoja ja muita menoja.
Olin kyllä surkea lahjojen hankinnassa, mutta enköhän minä jotain keksisi...
Matilda tietenkin oli vastannut lahjatoiveuteluihini ettei tarvitsisi mitään, joten olin uhannut ostavani hänelle uuden hammasharjan, kuten viime vuonna olin tehnyt.

Olo ei kyllä todellakaan ollut mitenkään jouluisa, koska nekin vähäiset lumet, mitä välillä oli sadellut, oli sulanut samantien pois.
Joulufiilis tuntui kyllä muutenkin kaikkoavan vuosi vuodelta kauemmas... Ei ollut jouluiloa tässä miehessä. Tai no, ei oikein tuntunut olevan mitään iloa muutenkaan.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 06.12.19 11:52

06.12.2019


Nakkasin kumisuan Sallin harjapakkiin ja yritin samalla puhallella huuliini tarttunutta karvaa pois. Kun siitä yhdestä sinnikkäästä karvasta olin eroon päässyt, ajatuksissani pyyhkäisin otsaani takin hihaan, jonka myötä kasvoilleni karisi ennätysmäärä hevosen karvoja.
Huokaisin syvään, vilkaisin vieressäni seisovaa Sallia ja yritin epätoivoisesti pyyhkiä kämmenellä enimmät karvat pois naamastani.
Talvikarva oli tehnyt jo pidemmän aikaan tuloaan enkä ollut jaksanut edes klipata tammaa, joten harjauksen yhteydessä irtokarvoja leijaili jokaiseen ilmansuuntaan enemmän kuin normaalisti. Ja sen huomasi niin harjaajasta kuin tallikäytävästäkin.

“Sinä olet kyllä niin taattanan suloinen että tekisi mieli syödä sinut!” Stina leperteli suu supussa.
“Kiitos, mutta olen varattu”, virnistin katsahtaen naista, jonka sylissä Sofia näytti viihtyvän.
Stina tyrskähti ja pudisteli päätään.
“Isäsi on vähän typerä”, nainen totesi sitten ja lähti haahuilemaan tyttäreni kanssa pitkin tallikäytävää selittäen lapselle, mikä hevonen missäkin karsinassa majaili.
Itse jatkoin Sallin harjaamista ja mietin, pitäisikö käydä tammalla kentällä kevyesti ratsastamassa nyt kun Stina oli “varastanut” Sofian itselleen.
“Tässähän tulee itselläkin melkein vauvakuume”, pipopäinen nainen naureskeli ilmestyttyään viereeni. Vilkaisin Sofiaa, joka katseli ympärilleen silmät suurina ja päästeli omia epämääräisiä äännähdyksiään hymyillen.
“Siihen kyllä tarvittais mies, joten jää haaveeksi”, Stina huokaisi syvään. “Pitäisi vissiin lähteä etsimään Kallan kuumilta kyliltä joku siittäjä.”
Katsoin naista toinen kulma koholla. Oliko hän nyt ihan oikeasti tosissaan? Stinasta kun ei koskaan tiennyt...
“Vitsi!” Stina räkätti. “Herttinen, enhän mä minkään yhden illan toivon kanssa lasta tekisi.”
Hymähdin. Niin, ei kai sitä yleensä…
“Mutta voisin mä kyllä silti jonkun miehen edes yhdeksi illaksi viereeni ottaa”, nainen jatkoi höpöttelyään. “Siitä on jo aikaa kun viimeksi…”
“Joo, kiitos, riittää”, puuskahdin huvittuneena.
“Koska tänään susta ei ryyppyseuraa mitä ilmeisemmin saa, niin mites olis? Lähdetäänkö sitte uuden vuoden kunniaksi bailaamaan? Voit toimia makutuomarina jos mä nyt vaikka löytäisin jonkun potentiaalisen sängynlämmittäjän?”

Harjasin Sallia pitkin vedoin ja vilkaisin jälleen kerran niin Stinaa kuin Sofiaakin.
“Ensinnäkään, minä en bailaa. Ja toiseksi ei pysty. Sofia on minulla uuden vuoden, koska Heidi lähtee Zenin gaalaan”, ilmoitin päättäväisesti.
“Höh. Hiihtääkö se koko ajan jossain ulkomailla?” nainen murahti. “Luulisi, että haluaisi välillä olla lapsensa kanssa.”
“Stina”, toruin. Kyllähän Heidi Sofian kanssa oli paljonkin. Enemmän kuin minä…
“Mitä? Nytkin se on siellä Saksassa.”
“Edustustehtävissä”, muistutin. Dressage Masterseihin lähdön ymmärsin kyllä, mutta Latvian matkalle olin kyllä kurtistellut kulmiani. Se kun ei tietääkseni ollut mikään työreissu… Mutta mikäs minä olin kieltämään etteikö nainen saisi sinne lähteä Laurinsa kanssa.
Olisin kyllä halunnut olla uuden vuoden vaihteen Matildan kanssa aivan kahdestaan, mutta minkäs teet.

Stina nyrpisteli nenäänsä, mutisi jotain Sofialle ja lähti sitten taas kuljeskelemaan pitkin tallikäytävää.
“Ensi viikonloppuna? Mulla on lauantai ja sunnuntai vapaata, joten hyvin voidaan käydä katsomassa Krouvin ja ehkä sen Kinginkin meno?” nainen sanoi ilahtuneen kuuloisesti. “Äläkä sano, että sulla on Sofia!”
“Lähden silloin lauantaina Tampereelle”, kerroin ja laskin pölyharjan takaisin harjalaatikkoon. Viikon päästä Salli vaihtuisi Inkaan...
“Enkä todellakaan lähtisi muutenkaan mihinkään Kingiin.”

Stina pyöritteli silmiään pettyneen näköisenä.
“Lähde mukaan”, ehdotin jotenkin lepytelläkseni naista. Kyllä minä muistin, miten yksinäistä oli ollut Kallaan muutettuani, vaikken epäillyt etteikö Stina nopeasti kavereita täältä löytäisi.
“Näkisit Milankin pitkästä aikaa.”
“Hmm, voisin vaikka lähteäkin. Eipä kai mulla mitään muutakaan oo”, nainen kohautteli hartioitaan. “Lähteekö Matildakin?”
Nyt oli minun vuoro kohautella harteitani. En ollut vielä edes kysynyt häntä mukaani, sillä olimme lyöneet Oskarin kanssa hevosvaihtopäivän lukkoon puolisen tuntia sitten. Ajatus edelleen hieman ahdisti, mutta ei enää niin hirveästi. Muutaman päivän maassa viihtynyt lumikerros oli piristänyt mieltäni aavistuksen, mutta ei tässä vielä plussan puolella oltu muuta kuin kelien puolesta.

“Olis kiva tavata se Matilda joskus”, Stina mietiskeli, mikä sai minut hymyilemään.
Hymy kyllä hävisi nopeasti, kun lastani pitelevä nainen jatkoi juttuaan:
“Voitais vaikka lähteä joskus porukalla viihteelle. Jos mä vain saisin sen Auburnin Jonathanin kiinni niin voisin pyytää sitä meidän mukaan. Niin ja tietty se Patrick tulisi myös ja varmaan Sarah. En tuntisi oloani niin kolmanneksi pyöräksi sun ja Matildan kanssa.”
Suustani livahtanut tuhahdus oli sekoitus niin huvittuneisuutta kuin ärtymystä. Siitähän tulisi varmasti oikein hulvaton ilta sillä porukalla.
“Mistä sinä heidät tunnet?” kysyin taikoessani kasvoilleni jonkun neutraalimman ilmeen.
“Tapasin Krouvissa. Hauskoja tyyppejä. Ainakin Jonathan. Se Patrick oli vähän jähmeähkö, mutta noin niin kuin muuten kiva”, Stina selitti. Niin, olihan Jonathan kyllä mukava tyyppi… Mitä nyt tykkäsi hakata naisia…
“Tunnetko sä ne?”
“Mmhmm”, mutisin katse Sallin otsalla liikkuvissa sormissani. “Jonathan on Matildan ex.”
“Ahaa, no sitten ei varmaan mitään yhteisiä iltoja kannata suunnitella”, Stina tirskahti.

Niin, ei välttämättä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 14.12.19 12:03

14.12.2019


Esitin nukkuvaa, kun Matilda sipsutti varpaillaan makuuhuoneeseen tuoden kahvin tuoksun mukanaan. Kaksi pientä kolahdusta kuului, kun kupit laskeutuivat yöpöydälle ja tunsin, kuinka nainen istahti viereeni sängyn reunalle.
En kuitenkaan voinut olla hymyilemättä, kun pienellä suklaapalalla tökittiin huuliani, joten jouduin avamaan silmäni ja näin Matildan kasvot aivan lähietäisyydeltä.
"Huomenta", nainen virnisti napattuani hänen pitelemän suklaan suuhuni. Seuraavaksi hän ähkäisi hei:n kaltaisen, kun kaappasin hänet kainalooni makoilemaan. Annoin Matildalle pienen suklaanmakuisen suudelman ja vedin peittoa hänenkin ylle.
"Kahvit jäähtyy", kuului mutina kainalostani, mikä sai minut vain tiukentamaan otettani naisesta. Olisin halunnut pitkästä aikaa viettää oikein hitaan ja rauhallisen aamun Matildan kanssa, mutta molempien omat menot lykkäsivät sitäkin suunnitelmaa.

Niinpä irrotin otteeni Matildasta ja kohottauduin istumaan tummien silmien seuratessa liikkeitäni.
"Huomenna ei kyllä nousta tästä sängystä ennen puolta päivää", ilmoitin naiselle kurotellessani kahvikuppeja käsiini.
"Niinkö?" Matilda mumahti toinen kulma koholla suupielen venyessä pieneen virneeseen.
Parin viimeisen kuukauden aikana oli ollut lähes joka viikonloppu jotain. Joko ratsatuskisoja tai Sofia - tai molempia - joten ei ollut voinut lorvia sängyssä heräilemässä kaikessa rauhassa.
Ehkä sitten ensi vuonna... Joka olisi jo ihan muutaman viikon kuluttua.

Kahvit juotuamme puimme vaatteet päällemme ja aloimme tehdä lähtöä talleille. Minä Kaajapuroille ja Matilda Auburniin valmentautumaan Rosengårdin valvovan silmän alla.
"Sano Sallille heippa minunkin puolesta", Matilda huokaisi kaivaessaan autonsa avaimia takin taskusta. Tummat silmät siirtyivät minuun ja nainen kallisti aavistuksen päätään huomatessaan pienen, jokseenkin surumielisen hymyn kasvoillani.
"Sanon", lupasin ja suukotin Matildaa nopeasti ennen kuin harpoin omalle autolleni. Niin... Lähtisin Stinan ja Sallin kanssa Tampereelle, mutta takaisin tullessa hevonen olisi vaihtunut ruunikosta mustankirjavaan tammaan.

"No, kylläpä sulla kesti", Stina motkotti, kun kävelin sisälle talliin. "Olin jo melkein soittamassa, että muna housuihin ja tallille hopihopi!"
Tuhahdin huvittuneena ja taputin naista päälaelle ohimennessäni. Eipä ollut naisen jutut paljoa muuttuneet vuodessa.
Salli seisoskeli tallikäytävällä ja liu'utin kättäni sen kaulaa pitkin. Se sama vanha ahdistuksen kaltainen korvensi sisuskaluja ja edelleen tuntui, kuin olisin jotenkin pettämässä Sallin jättämällä sen Tampereelle, mutta parempi sen siellä olisi kasvatella mahaansa ja lopulta synnyttääkin. Kaikki menisi varmasti ihan hyvin...

Salli harppoi tottunein askelin kuljetuskoppiin ja tuntui olevan jokseenkin innostunut päästessään matkalle mukaan. Kai se kuvitteli, että olisimme lähdössä jonnekin kisareissulle?
"On siinäkin herrasmies, kun laittaa naisen kantamaan kaikki painavimmat tavarat!" Stina ähisi kantaessaan Sallin viimeisiä varusteita auton kyytiin.
"Stina, se on harjapakki", huokaisin jostain kuljetuskopin syövereistä nähtyäni vilahduksen naisen kantamuksesta. Olin jo eilen pakannut suurimman osan tamman tavaroista autoon, joten painavimmat tavarat olivat jo hoidettu.
Tarkistin useampaan otteeseen, että Salli oli varmasti kiinni. Kai sillä tavalla jotenkin onnistui myös vähän vitkuttelemaan lähdön kanssa...

Mutta lähtö koitti kuitenkin. Matkalla Stina hoiti puhumiset selittäen mitä hänelle kuului, haaveili miehistä, kylmistä alkoholidrinkeistä ja lottovoitosta. Mutisin vastauksia aina sopiviin väleihin katse tiukasti edessä siintävässä tiessä. Tietysti jouduin jossain vaiheessa selittämään naiselle, mikä tämä Heidi-Matilda-Sofia kuvio oli ja sen kuultuaan Stina hekotteli hetken itsekseen.
"Sellaista sitten", nainen hymähti iloisesti. "Eipähän oo sulla käynyt elo tylsäksi täällä."
Tyrskähdin itsekin. Näin vuoden jälkeen osasin itsekin jo vähän naureskella asialle. Lopulta huomasin nauravani ääneen ja kunnolla enkä todellakaan tiedä miksi. Ehkä se oli enemmän sellaista hermostuneisuutta purkavaa naurua, mutta naurua kuitenkin. Helpotti kummasti.
"Ei hemmetti", huokaisin lopulta.

Meitä oltiinkin jo vastassa, kun parkeerasin auton tallipihalle. Stina syöksyi heti ensimmäiseksi Milaa halaamaan ja minä hoidin Oskarin kanssa Sallin ulos autosta.
Tamma katseli pää korkeuksissa uusia maisemia korviaan höristellen. Joku hevonen hirnui tarhassa, mikä sai Sallin kajauttamaan ilmoille oman pitkän hirnahduksensa. "Oon täällä nyt!"
"Kävelytä sitä vain hetki tässä pihalla", Oskari lausahti, kun tarhoilta kantautunut hevoskuoron vastaukset olivat hiljenneet.
Salli harppoi innokkaasti eteenpäin ja sain hieman toppuutella sitä ettei olisi aivan käsistä lähtenyt. Ainakin toinen meistä oli innostunut sillä hetkellä.
Näpertelin riimunnarun päätä ajatuksissani ja kieltämättä teki mieli taluttaa Salli takaisin traileriin karatakseni sen kanssa takaisin Kallaan. Huokaisin syvään. En minä niin voinut tehdä.
Tämä oli sovittu ajat sitten ja sillä selvä. Tietysti olin myös innoissani saadessani Inkan "lainaan", mutta Salli oli kuitenkin minun Salli. Ei sitä mikään muu hevonen tulisi voittamaan. Paitsi tietenkin ratsastuskilpailuissa, mutta...

Reijakin tuli meitä tervehtimään, kun kyykistelin tallikäytävällä Sallin jalkojen ääressä riisumassa sen kuljetussuojia pois.
"Voihan puoliveriset. Kaippa siitä varsasta joku estetykki sitten kasvaisi, niin ei mun tarvisi noilla suokin pötkylöiden palkintorahoilla elättää koko katrasta", nainen virnuili silittäessään Sallin kaulaa. Oskari tuhahteli jotain vastalauseita, muttei miehen vaimo korvaansakaan lotkauttanut hänen mutinoilleen.
"Tietysti siitä kasvaa", lupasin. Toivon mukaan ainakin. Salaa kyllä haaveilin, että joskus nähtäisiin tulevan varsan nimi esimerkiksi Power Jumpin ykkössijalla, mutta se jää nähtäväksi. Elo näiden hevosten kanssa oli välillä melkoista arpapeliä.
Mutta kaikkein eniten toivoin, että varsominen menisi hyvin ja varsasta kasvaisi terve sekä järkevä hevonen. Sukupuolella tai tulevalla kilpailumenestyksellä ei ollut mitään väliä sillä hetkellä, mutta en minä pahakseni pistäisi mikäli sieltä tulisi kaikki muut ratsukot kenttä- ja esteradoilla pieksävä tamma...

Kun kaikki Sallin tavarat oli saatu kärrättyä ulos autosta ja Inkan varusteet kannettu tilalle, ruunikko pääsi uuteen tarhaansa revittelemään.
Hymy huulillani katselin tamman ilakointia. Se näytti olevan kuin kotonaan...
"Siellä olisi kahvia", kuului Milan ääni vierestäni ja katsahdin alaspäin nähdäkseni punatukkaisen naisen ennen kuin huomioni kiinnittyi taas aidan vierusta pitkin ravailevaan Salliin.
"Hienoa. Kiitos", totesin.
"Kukapa olisi kuvitellut vielä vuosi sitten, että tässä me taas kolmistaan seisoskellaan tallipihalla?" Stina naureskeli ilmestyttyään minun toiselle puolelle. Niin, tuskin kovin moni ainakaan.
"Inna ja Julia vain puuttuu", Mila hymähti ja tuuppasi kätensä syvälle takkinsa taskuihin. "Ja Markus, Sari, Juuso..."
"Voi niitä aikoja", totesin lopulta minäkin. Kyllähän niitä Vaahterapolun aikoja kaipasi hetkittäin, mutta Kallassa oli silti parempi olla.

Sallikin oli lopettanut riehumisensa ja tuli vaatimaan huomionosoituksia minulta työntämällä päätään aidan yli minun syliin.
Painoin otsani tamman otsaa vasten ja annoin käden silittää hevosen poskea.
"Olehan kiltisti sitten", huokaisin astuessani askeleen taaksepäin.
"Kyllä se täällä pärjää", Mila lupasi.
Nyökkäsin. Ihan varmasti pärjäisi.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1425

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

havaintohaaste - Sallin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sallin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa