Mökkiviikonloppu

En ikinä olis uskonu Jonathanin pitävän niin paljo salaisuuksia naiseltaan. Kumminkin isoveli oli aina ollu meistä se avoimempi tyyppi. Näköjään seki oli muuttumassa.
Otin lihalautasen reunasta kiinni ja oluen toiseen käteen. Kai sitä pitäis mennä muiden seuraan, vaikka ihan mielelläni olisin haastanu broidin yksin kertomaan, mitä helvettiä oli oikei tapahtunu.

Avatessa oven, Sarah oli niin syventynyt keskustelemaan ällösöpön parin kanssa, joten nainen ei suonu ees vilkasuu mun suuntaan. Astelin pöydän viereen ja pudotin lautasen hieman liian korkealta, jotta saisin keskustelulle edes hetken pausen. Kolahdus hiljensi kaikki. Kiitos.

"Having fun?" katsahdin molempia naisia vuorotellen. "I'm so glad Jonathan didn't have to use the steak hammer on these bad boys."

Jonathan oli johdattanut mut sisälle päättäväisin ottein. Erikoinen kitka veljesten välillä ei tuntunut ainakaan laantuneen, mutta ehkä Thomaksella oli vain nälkäkiukku, joka korjaantuisi aivan tuota pikaa.

Mun kulmat kohosivat vähän kääntäessäni katseeni Sarahin kysymyksen jälkeen Jonathaniin. Meillä meni pitkästä aikaa hyvin, vaikka sitä olikin kestänyt vasta alle pari viikkoa. Sekin aika oli kuitenkin vakuuttanut mut siitä, että ehkä me voitaisiin vihdoin olla kuin normaali pariskunta.

"Hyvin", ehdin vastata ennen kuin Thomas ilmestyi sisälle. Mies mäiskäisi lihalautasen pöytään niin kovasti, etten kuullut oliko Jonathan jatkanut vastaamista. Käänsin katseeni Thomakseen ja siristin taas silmiäni hapuillen jotain merkkiä, miksi mies käyttäytyi kuin keskenkasvuinen nulikka.

Thomas puhui pihvien nuijimisesta pelottavan tyynesti ja katsoi mua ja Sarahia vähän mielipuolisesti. Vilkaisin vuorostani Sarahia lukeakseni naisen kasvoilta, oliko tämä Thomaksen normaalia käytöstä.
"Ota vähän viiniä, jos se helpottais", tuhahdin Thomakselle ja viitoin miestä istumaan tyttöystävänsä viereen.

Thomas vähän väliä mulkoili mua ja mä parhaano mukaan yritin olla noteeraamatta miestä. Jos toinen halusi käyttäytyä kuin viiden vanha pojankloppi, mulle se oli ihan ok. En aikois pilaa omaa iltaani sen takia.

Matildan vastaus oli jääny lyhyeen, joten mietin hetkisen miten voisin kuulostaa vakuuttavalta paljastamatta liikaa.
"We've had our ups and downs, and I think that now that we know each other better, I doubt there's any surprise waiting around the corner that we can't handle togehter", vastasin hymyillen Sarahille.

Sipaisin etusormella vieresäni istuvan naisen poskipäätä ja kurottauduin painamaan siihen kevyen pusun. Pari sekuntia sen jälkeen mun katse kohistu Thomakseen, joka edelleen yhtä happamana katto eka Matildaa ja sitte mua.
"Seriously, I've had enough of your judgemental looks and eyerolls. Spill it out. I'm done!"

Hymyilin Matildan vastaukselle ja huomasin sivusilmällä Thomaksen lähestyvän pöytää. Mies löi lautasen pöytään sellaisella voimalla, että se hädin tuskin pysyi kasassa. Mun sydän hyppäsi kurkkuun.

"Que demonios", älähdin ja katsoin miestä, joka ei näyttänyt lainkaan itseltään. Thomas pursui raivoa ja se käsitteli sen pelottavan huonosti. Ennen, kun ehdin kysyä, että mitä helvettiä mies oikeen riehui, Jonathan kysyi sen mun puolesta.
Mä nousin vaistonvarassa seisomaan, mun kehossa virtasi adrenaliini ja yritin lukea veljesten välillä riehuvaa energiaa.
Thomas ei todellakaan käyttäytynyt, kuin mies, johon olin rakastunut.

En kattonu naista, joka nous ylös mun vierestä kuin ohjus. Pidin katseen visusti veljessäni, joka välttämättä halus tietää mitä oli meneillään.
"I'm disappointed in you." Mun ääni oli tasanen, varma ja täynnä kiukkuu.

Jonathanin katse oli edelleenkin hämmentynyt.
"The hell? Care to clarify a bit?"
"I wish I heard this from you, but noooo, Isabella herself came to me. That's number one. And two, you hit her!?"
Veri valahti veljen kasvoilta. Jonathan oli aina ollu huono valehtelee mulle. Näköjään edelleen se piti paikkaansa.
"I'm not waiting for a explanation, HELL no. I just don't know what to say. Years ago you condemned me. I'm looking up to you, don't you get it?! And then you go and shatter it all. And you hurt someone you love?! Jeesus, Jonathan."

Se oli eriskummallinen ruokailuhetki: ensin Thomas mulkoili meitä pöydän toiselta puolen, sitten Jonathan nosti kissan pöydälle ja Sarah sinkoutui ylös tuolistaan. Mietin väkisinkin, olisiko mun pitänyt osallistua draamailuun jotenkin, mutta tyydyin vain siemailemaan lisää viiniä.

"I'm dissapointed in you."
Thomaksen sanat saivat mun kulmani kohoamaan ylös: nuorempi Raynott käyttäytyi kuin perheenisä, joka nuhteli pahaista teiniä. Vilkaisin Jonathania, jonka kasvoilta paistoi hämmentyneisyys ja yritin käsittää, mitä Thomasta risoi.

"You hit her?!"
Mun sydän ei jättänyt vain pari, vaan aika helvetin monta lyöntiä välistä. Hetken tuntui, etten mä enää saanut henkeä. Miten Thomas oli kuullut siitä? Mistä Isabella oli kuullut? Oli helppo laskea yhteen yksi plus yksi, mutta tiesikö joku muukin?

Tapahtumat palasivat elävinä mieleen ja mä yritin sulkea ne pois tuijottamalla pöytää. Mä en pystynyt kohtaamaan kenenkään katsetta, koska mä en olisi missään herran nimessä halunnut kenenkään ottavan episodia puheeksi. Se oli käsitelty. Se ei kuulunut kenellekään muulle.

Mulla oli tällä hetkellä mielessä ihan liian monta kysymystä. Päälimmäisenä se, miten helvetissä Isabella ties tästä? Ja miksei nainen tullut puhumaan asiasta mun kanssa? Ehei, tietenkin entiselle toyboylle kertominen on tärkeämpää kuin asianomaisen kanssa keskustelu.

"This doesn't concern you. Stay out of it", sanoin rauhallisesti, vaikka mä halusin tehä kaikkea muuta; haastaa Thomaksen tiedot ja nuoren ripityksen mua kohtaan. "Tha incident is sorted out, so can you just let it be as it is. Nobody wants to bring old shit up."

"I bet you don't !" nuorempi älähti mulle takasin. "I guess you were just too stoned to tell who was standing apparently too close", Thomas jatkoi avaten lisää vanhoja asioita muille pöydässä istujille.

Siitä pilvenhuuruisesta ajasta en ollu puhunu Matildalle sanaakaan. Enkä usko naisella olleen edes mitään syytä epäillä musta pilviveikkoa. Nyt olis, kiitos Thomaksen.

Mun sisällä myllersi ihan hulluna. Yritin sisäistää Thomaksen sanoja, inhota tämän tapaa tuoda asia julki, inhota Jonathanin tekoa, selvittää mitä mieltä Matilda oli ja tietää mitä mun pitäisi tehdä nyt.
Seisoin paikoillani, jännittyneenä, kuin ladattu ase. Nyt mun piti vain päättää ketä ampuisin vai laittaisinko varmistimen takaisin päälle.

"Thomas, voitko rauhoittua ihan vähäsen, sä pelotat ainakin mua tolla sun asenteella. Mä ymmärrän sun syyt, mutta tolla asenteella alkaa tappelu, eikä mitään muuta", aloitin ja yllätyin itsekin siitä, miten rauhallinen ääneni oli. Kosketin miehen olkapäätä varovasti, yhä valppaana.

"Ja Matilda, oletko sä kunnossa? Koska tää tapahtui ja missä tilanteessa?" jälkimmäiset kysymykset yritin osoittaa kummallekin. Matilda näytti siltä, että halusi häipyä paikalta ja unohtaa koko asian ja Jonathan oli äärimmäisen puolusteleva.
Mietin olinko opettanut Matildaa puolustamaan itseään omaa poikaystäväänsä vastaan?

Annoin Sarahin koskettaa mua rauhassa. Mä en omia virheitäni halunnu enkä aikonu toistaa. Sarah ties mun teot Englannissa ja silti pysy mun rinnal, luottaen.
"Just get your fucking shit together before you hurt anyone else."

Katsahin Sarahiin ja näin varautuneisuuden. Pelkäskö nainen mun tekevän samaa? Ei saatana. Käänsin katseen takaisin Jonathanin tyttöystävään.
"Why are you letting him to get away with this? You should be furious. You shouldn't even be with him", totesin mielipiteeni vakaalla äänellä, sillä olin saanu pahimmat höyryt päästettyä, eikä mulla ollu mitään Matildaa vastaan.

" Nobody wants to bring old shit up."
".. you were just too stoned.."

Vaikka olin kuinka tottunut Raynottien aksenttiin, mun oli vaikea pysyä mukana keskustelussa. Se ei johtunut kielestä, vaan tilanteesta johon mut oli ajettu. Johon mä en olisi halunnut joutua mistään hinnasta. Koska mä en halunnut olla uhri.

Jonathan oli lyönyt mua. Mä muistin vieläkin tilanteen, jossa olin itse ollut kurkkuani myöten täynnä Markusta. Mä en kuitenkaan ollut se, jossa oli siinä tilanteessa naksahtanut. Mä olin vain joutunut tulilinjalle epämääräisessä tilanteessa, jossa millään ei ollut kai ollut päämäärää. Etenkään Jonathanin kädellä.

"..oletko sä kunnossa? Koska tää tapahtui ja missä tilanteessa?"
Sarahin ääni iskostui tajuntaani hitaasti ja sekunniksi nostin katseeni naisen huolestuneisiin silmiin. Mä en halunnut huolta. Mä en jumalauta halunnut mitään tästä.

" "Why are you letting him to get away with this? You should be furious. You shouldn't even be with him""
Thomaksen sanojen jälkeen mä nostin viinilasin huulilleni ja kumosin sen sisällön suuhuni. Mun sisälläni kiehui ja Sarahin seurassa kerran koettu turtuneisuus oli muisto vain. Mä en tuntenut kihelmöintiä poskellani, mutta mä tunsin silkkaa raivoa mun elämääni puuttumisesta. Siitä, että multa vaadittiin jotain helvetin uhriutumista keskellä ei mitään.

"Shut the fuck up", sähähdin Thomakselle silmät viiruiksi kaventuneina. Tuolin jalat kalskahtivat lattiaan, kun peruutin nopealla liikkeellä pois pöydän äärestä ja marssin ovelle sulkien sen visusti perässäni.

Kaikki tais hätkähtää tähän asti hiljaa olleen naisen reaktioo. Enkä mä ehtiny sanoo mitään, kun ulko-ovi pamahti kiinni, jättäen pöydän ääreen kolme hölmistynyttä nuorta.
"You had to do this now... Seriously ?!" tuhahdin broidille, joka oli myös mennyt sanattomaksi. Nousin ylös ja lähdin Matildan perään ulos.

Ennen kuin bongasin naisen pihalta, pelkäsin tämän ottaneen auton alle ja poistuneen tontilta. Sillon mun pitäis keksii toinen tapa päästä huomiseen aamutallivuoroon. Jos en ilmaantuis, viimestään sillon vanhempi neiti Sokka nylkis mut elävältä.

Onneksi nainen askelsi tiuhaa tahtia rantaa kohden, eikä autoa.
"Wait, please", huikkasin Matulle ja lähdin tämän perään. "I'm so sorry, if I had known, I would have never brought us here", yritin kuulostaa rauhalliselta ja järkevältä, mut mikään lause mun mielessä ei kuulostanu siltä.

Matildan sanat olivat tarkoitettu Thomakselle, mutta mä tunsin niiden vaikutuksen myös itsessäni. Nainen poistui vauhdikkaasti ja Jonathan juoksi tämän perään. Mä jäin kahden riidan aiheuttajan kanssa ja yritin työstää sitä, oliko Thomaksen kiukku oikeutettua vai ei. Hieroin ohimoani kädelläni ja kävelin viinilasini luokse. Join lasin tyhjäksi ja istuin pöydän ääreen.

Katsoin herkullisen näköisiä ruokia, jotka hyvää vauhtia kylmenivät ja nahistuivat pöytään.

Vihdoin nostin katseeni Thomakseen, enkä osannut sanoa mitään. Mä en vieläkään tiennyt pitikö mun olla suuttunut toiselle vai ei.
Tutkin miehen kasvoja hiljaa ja yritin nähdä mitä tämän päässä liikkui sillä hetkellä.

Matildan sanat oli kohistettu mulle. Tiesin sen. Mähän se tässä lietsoin riitaa veljen kanssa. Tai no en riitaa, vaan enemmänkin sotaa. Tahtomattani ja tajuamattani. Olin nii pettyny toiseen, etten ollu ajatellu puoliakaan sanomisistani. Joten mun pienehkö hämmentyneisyys muuttuneessa tilanteessa ei tullu yllätyksenä.

"I am so, so, so sorry...", sopersin Sarahille ja hautasin kasvot kämmeniin. "I wanted to make him feel like I did after... You know...", yritin saada omista ajatuksistani selvää samalla puhuen kaiken ääneen.

Vesi oli viilentävä elementti ja mä huomasin pyrkiväni sitä kohti automaattisesti. Ehdin puoleen väliin mökiltä rantaviivalle, kun kuulin oven käyvän ja tiesin, etten ehtisi saada ajatuksiani kasaan.

"Minä sut tänne toin", äyskähdin, vaikkei Jonathan enää tässä vaiheessa ollut se, jolle ärhennellä. Mä en kuitenkaan ajatellut järkevästi, vaan mä ajattelin Thomasta, Sarahia ja Isabellaa tietämässä tapahtuneesta. Niiden sääliä, myötätuntoa ja ihmettelyä siitä, miksi mä annoin Jonathanin olla viittä metriä lähempänä.

"Mistä Thomas tiesi? Tai Isabella? Miksi vitussa ne tietää?" manasin hidastamatta askeleitani. Ranta lähestyi ja järveltä käyvä tuulenvire pöläytti hiuksiani. Missä tahansa muussa tilanteessa olisin nauttinut tunteesta, mutta nyt mä en voinut keskittyä muuhun kuin siihen, kuinka hankkiutuisin eroon uhrin roolistani niin nopeasti kuin mahdollista.

Mä ymmärsin Matildan ärsyyntyneisyyden. En ottanu mitään siitä itteeni, koska jos olisin, mun menosuunta olis jo kääntyny 180 astetta.
"I swear to God, I don't know... I didn't tell her, if that's what you're thinking." Halusin itsekin tietää, mistä perijätär oli kuullu ja miksei tämä ollu tullu puhuu mulle ensin. Saatanan naiset.

Nainen seiso vesirajalla kattoen horisonttiin. Mä jopa vähän pelkäsin Matildan mätkäsevän vuorostaan mua, joten pidin etäisyyteni.
"Gosh... I don't even know what to say!" Mua turhautti. Ärsytti. Vitutti. Suututti. Kyykistyin maanrajaan ja tuijotin hiekkaa mun kenkien alla. Halusin huutaa, raivota, paiskoo esineitä. Mut ei. Sitä mä en tekis enää. Mun pitäis pystyy parempaan.

Parempaan ku aikasemmin sen kaljatölkin kanssa mun kämpillä.
Parempaan ku siellä baarissa...

Thomas pyysi multa anteeksi, enkä osannut olla enää vihainen miehelle. Mä ymmärsin tummaverikön syyt, mutta eivät ne tietenkään oikeuttaneet julkiseen nöyryytykseen. Sellainen asia olisi pitänyt ehkä hoitaa hieman..hienovaraisemmin.

"I understad, churri", aloitin ja huokaisin syvään. Nousin ylös ja kävelin Thomaksen luokse. Otin kiinni tämän käsistä ja kohtasin eksyneen katseen vakaasti.
"But the way you handled it was wrong. You attacked them both and cornered them. You should never do that. Specially you cornered Matilda, whom has most likely gone through a million reasons why she shouldn't ever be with Jonathan. But like I did with you, she chose to stay, God only knows why."

Pidin pienen tauon ja hymyilin hieman miehelle. Toisaalta mä olin ylpeä, että Thomas oli tuonut asian pöydälle, eikä pitänyt sitä sisällään.

"Unless she starts to give signs of a constant abuse, we need to let her make her own desicions and respect them. We don't know what the situation was and was your brother itintentionally hitting her or not. None the less, I think you were right to ask, but the way you asked was way wrong."

"You do know you owe them both an apology?"

Kuuntelin Sarahin ripityksen loppuun asti keskeyttämättä ja myönnettäköön, nainen oli oikeessa. Olin sen kaksikolle velkaa.
"I'm just gonna let them do what ever they are doing without interruption", sanoin ja kohotin katseeni naiseen.

"You're an old soul, you know that?" sanoin Sarahille ja yritin saada edes puolikasta hymyä huulilleni. Silitin peukaloilla sirojen käsien kämmenselkää, toivoen, etten ollut pilannut koko reissua. Mut se saatto olla pelkkää toiveajattelua.

Markus tiesi. Thomas ja Sarah tiesivät. Itse Isabella Sokka tiesi. Miten mun olisi pitänyt voida jatkaa elämääni sen tiedon kanssa? Kohdata kaikkien katseet tietäen, että ne tiesivät sen tapahtuneen ja mun päätyneen tällaiseen ratkaisuun?

"Helvetti", sihahdin. Mun teki mieli marssia sisälle ja laittaa Thomas vannomaan, ettei se hiiskuisi asiasta enää kenellekään. Samalla mun olisi kuitenkin pitänyt kohdata Sarah, jonka mielipiteestä mulla oli melko selvä visio nyrkkeilytunnin perusteella.

Käännyin hitaasti ympäri ja kohtasin Jonathanin katseen. Mun oli vaikea hahmottaa, että mun edessäni seisova mies oli syy kaikelle tälle. Olin jo haudannut asian niin syvälle ja päässyt niin sisälle kuplaani, jossa me oltiin normaali pariskunta, että pudotus alas pilvilinnoista tuntui vielä karummalta.

"Mitä mä teen? Kukaan muu ei saa tietää", mutisin kasvot haudanvakavina.

Naisen äänessä oli pienen hädän vivahde. Ymmärsin täysin. Matilda ei ollut sellainen ihminen, joka oli mitenkään ok saadessaan muilta leiman uhri.
"I don't know. I have no idea if Isabella has told anybody else", katsoin pahoitellen Matildaan.

"But what I do know, that you are without a doubt the strongest person I know. And I believe in us." Nousin ylös ja otin pari askelta lähemmäs Matildaa. Halusin koskettaa naista. Pitää suojassa muiden tuomitsevilta katseilta ja lauseilta. Vaikkei Matu sellasta suojelua tarvinnut, halusin silti näyttää lilapäälle olevani aina toisen tukena. Ja tietenkin turvana.

Siinä se kypsä, fiksu Thomas oli taas. Huokaisin helpotuksesta sisäisesti ja hymähdin miehen kommentille vanhasta sielusta.
"You make me behave this way. Trust me, the old me would have kicked your cute little butt, churri", vastasin virnistäen ja nojauduin lähemmäs miestä.

Ennen, kun mun huulet olivat päässeet lähellekkään Thomaksen huulia, mä yhtäkkiä kuulin miehen sanat uudelleen. Isabella herself came to me.

Liike pysähtyi ja mun ilme muuttui tulkitsemattomaksi. Nojasin vähän taaksepäin ja päästin Thomaksen käsistä irti.
"So you saw Isabella. Why did she tell you this information and where? Why didn't you tell me this before now?"

Siihen jäi se pusu. Mitä helvettiä. Ja yht äkkiä tilanne oli käännetty mua vastaan. Jahas.
"She came to my work place. Without notifying me first. I guess she didn't have anyone else to talk to. And she's aware of my history with Kata, so it kind of makes sense."

Huokasin syvään ja tavoittelin naisen käsiä omiini.
"I... I was so caught up with the information and stuff she said... I didn't want to worry you. I was planning to talk to him about this, but next week. If I had known those two would be here too, I would've told you in advance, of course!"

Mun oli vaikea pitää katseeni Jonathanissa kuunnellessanu miehen sanoja. Nostin käteni puuskan miettiessäni, kuinka vaikea käsite me saattoi olla. Ilman meitä tätäkään selkkausta ei olisi.

"Mä en halua sääliä", totesin pyöritellen Sarahin reaktiota päässäni yhä uudestaan ja uudestaan. Nainen oli varmaan kuvitellut, että mä olin nyrkin ja hellan välissä ja ottanut sen vuoksi nyrkkeilyohjeita vastaan.

Jonathan oli tullut lähemmäs, mutta mä en tiennyt kaipasinko läheisyyttä. Kaikki ihmiskontaktit tuntuivat ahdistavilta ja mun sisäinen hälytysjärjestelmä huusi ajamaan kotiin ja lukittautumaan sisälle, piiloon kaikkien sääliviltä katseilta. Harmi vaan, että mulla oli hevonen hoidettavana ja se asui tallilla, jossa tiedon olisi mahdollista levitä kulovalkean tavoin.

"Ne ei ymmärrä", mutisin hiljaa, laskien kädet alas. "Kukaan ei ymmärrä miksi mä en ajanut sua lopullisesti pois."
Mun täytyi pusertaa sanat ulos suustani, koska musta tuntui kuin olisin itsekin ollut puristimessa, joka tukahdutti kaiken toivon. Mua ei ymmärretty muutenkaan ja nyt mua pidettäisiin vajaavaisena takertujana, joka ripustautui naistenhakkaajaan - sellaiseksi tämä pahimmillaan kärjistyisi.

"Sun täytyy vannottaa Thomakselle, ettei se puhu tästä enää ikinä", vannotin nostettuani katseen Jonathaniin.

Matilda oli puolustuskannalla. Koko naisen olemus huusi sitä. Mä en halunnut olla syypää siihen, mut valitettavasti mä en voinu sanoo niin. Mun maltin menetys oli johtanu siihen, mikä tulis edelleen vainoo mua. Ja nähtävästi myös Matildan hermoja.

"So why didn't you ? You had and still have all the reasons." En mä halunnu menettää Matildaa, ehen. Mut en voinu myöskään pakottaa toista jäämään, varsinkaan tässä tilanteessa. Eikä Matilda ollu sellanen nainen, jonka sais anelemalla takasin. Tän olennon läsnäolo ja kiintymys piti ansaita.

"He's a good lad after all, I'm damn sure that he's not going to tell this to anybody", mä toivoin sen rauhottavan Matildan hermoja ees vähän. Jos se millään tavalla oli mahollista.

En halunnu saada naisen oloo yhtään ahistuneemmaks, joten otin pari askelta taakse, käännyin ympäri ja pää painuksissa kävelin terassin portaille istumaan.

Mökin sisältä kuului vaimeita ääniä, joten ainakin toisella pariskunnalla puhevälit eivät olleet ottaneet osumaa. Toivottavasti.

Mua inhotti miten Isabella sai vieläkin mun itsetunnon kolahtamaan pois raiteiltaan. Sen vaikutus oli onneksi vähenemään päin ja uskoin vakaasti, että joskus tulevaisuudessa mun sisällä ei enää muljahtanut, kun Thomas ja Isabella yhdistettiin lauseessa.

"Okay. I guess that makes sense", vastasin lopulta ja katsoin Thomaksen käsiä omissani. Rentouttava mökkireissu oli saanut aikamoiset juonenkäänteet heti ensimmäisenä iltana.
Astuin Thomaksen luokse ja kiedoin käteni miehen ympärille. Kaivauduin tämän kainaloon ja hengitin syvään miehen tuoksua. Tunsin kuinka jännitys hävisi kehostani ja oloni parani hiukan.
"What a first evening to this weekend. I surely hope it just gets better from this moment on", kuiskasin Thomaksen kaulaa vasten.

Huh. Draama vältetty. Sarah löys tiensä helposti mun kainaloon, enkä mä aikonu estää toista. Painoin hellän pusun naisen ohimolle ja hengitin tuttua tuoksua.
"I'm kind of glad all of it is out in the open...", mumisin Sarahin hiuksiin.

Jonathanista tai Matildasta ei kuulunut pihaustakaan. Kaksikko varmaan löys taas yhteisen sävelensä ja sopii keskenään parasta aikaa. Ainakin luulisin niin. Sen mätkimis-episodin jälkeen tällanen olis varmaan pikku juttu.

"I just hope that it was a one time thing..."