Tiikeriemo

Isabella Sokka jätti autonsa aavistuksen halveksiva ilme kasvoillaan epämääräisen ”liiketilan” eteen. Alue oli rumia ja romuisia tehdasrakennuksia pullollaan, vaikkakin hetki sitten tienvarressa oli näyttänyt ihan viihtyisältä.

Isabellan tummansininen jakku, valkoinen silkkipaita, istuvat nahkahousut sekä maltilliset piikkikorut eivät sopineet maisemaan. Tai jos sopivatkin, niin näky muistutti ketjuvaateliikkeiden katu-uskottavuutta hakevaa mainoskuvaa. Vain dobermann puuttui.

Nainen astui sisään ’Kytömäen Koriin’ ja tuhahteli yksinkertaiselle nimelle mielessään. Naapurissa mahtoi sijaita ämpärikauppa.

Tämä sen täytyi silti olla, vaikka sisällä olikin levottoman autiota. Raskas maalinhaju hallitsi ilmaa ja tavaroita lojui epämääräisesti nurkissa, selkeästi jonkinlaisessa hallitun kaaoksen järjestyksessä tosin. Isabella ryhtyi käyskentelemään pienessä ”asiakastilassa” – tai ainakin sellaiselta se vaikutti maksutiskeineen – kun kenties korkokenkien kopinan houkuttelemana ihan hauskannäkoinen mies köhisi kurkkuaan selkeäksi.

”Voinko auttaa?” tämä sanoi ja panosti ryhtiinsä muka-huomaamatta.
”Kyllä kiitos. Jos viitsisit vahata ja pestä autoni sisältä ja ulkoa? Tai ainakin ulkoa, en tiedä kauan minulla on aikaa odottaa. Ja Thomas, Thomas Raynott. Pyytäisitkö hänet tänne, kiitos?” Isabella esitti kohteliaan vaativasti. Perijätär asteli työmiehen luo itsevarmasti ja antoi Astoninsa avaimet tämän käteen kieltäytymisen estämiseksi. Pikainen Amexin heilahdus ja vastustamaton hymy, ja mies häipyi veijarimainen virnistys kasvoillaan samasta ovesta, josta oli hetken sitten tullutkin.

"Tomppa, sua kysellään tuolla. Joku liian fiinin näkönen naikkonen haluu sut tonne. Taitaa olla eksyny", Jore huus salin ovelta.
Thomas katsahti mieheen hämmentyen ja jätti työnsä sikseen. Ei kai Sarah ollut stalkannut miehen työpaikkaakin jostain?

Avatessaan oven asiakkaille tarkoitettuun odotustilaan, mies huomasi itse Isabella Sokan seisovan halveksivan näköisenä.
"Please don't say you missed me", Thomas väläytti naiselle hymyn, mutta se hyytyi tämän nähdessään naisen totisen katseen.
"Shiiiiet. What did I do?"

Thomas virnisteli, sitten panikoi. Isabella vastusteli hymynvälähdystä, ettei menettäisi otettaan.
”Toivottavasti et mitään. Lounasta?” Isabella kysyi, vaikkei se ollutkaan kysymys. Tietenkään. ”Kai täältä jostain läheltä saa säädyllistä kahvia ja vaikka salaattia. Sinä ajat.”

Perijätär asteli edeltä ulos, eikä antanut epäröinnilleen sijaa. Thomas joko tietäisi jotain tai ei, ja olisi itsekin syyllinen tai ei. Pianhan se kuultaisiin, kun kerran täällä asti oltiin. Oikeasti Isabella olisi halunnut selvittää koko asian jo eilen, mutta aikatauluihin sattunut muutos sotki kaiken ja aiheutti ärtymystä. Oli rasittavaa pilata tiistai, kun maanantai olisi ollut viikonpäivistä jo valmiiksi turmeltunein.

Silmiään pyöritellen Thomas seurasi naista ulos ja herrasmiehenä avasi apukuskin oven brunetelle.
"I'll pick the place", mies sanoi, eikä antanut naiselle vaihtoehtoja. In the end, Thomas oli ratin takana.

Hiljainen ajomatka tuntui miehestä piinaavalta. Isabellan tuntien, naisesta ei koskaan voinut olla täysin varma. Sen Thoms tiesi, valitettavasti kokemuksesta.

"Here we are", mies sanoi pysäköidessään auton hieman rähjäisen lounaspaikan eteen. Ovista astui juuri sisälle kaksi XXXXL-kokoista rahtaria rekkamiehen hymyt vilkkuen.

Matka tuntui paljon pidemmältä kuin mitä se oli. Muu asiakaskunta ei varsinaisesti herättänyt ruokahalua, eikä Isabella uskaltanut valita salaattia. Norovirus tästä elämästä vielä puuttuikin, ja tämän tasoiseen buffetpöytään hän ei koskisi mistään hinnasta.

”Iso kahvi kiitos. Ja yksi… munkki”, Isabella päätti. Paikka vaikutti siltä, että terveellisiin ruokiin täällä ei pahemmin panostettu. Vaaleanpunainen berliininmunkki oli sen sijaan valtavankokoinen ja naurettavan halpa. Myyjä katsoi Isabellaa hivenen hölmistyneenä, ja vasta viiveellä laittoi munkin lautaselle. Ahaa, ilmeisesti näillä hinnoilla tulisi palvella itse itseään.

Perijätär valitsi rauhallisimman pöydän kohtuullisen ahtaasta ympäristöstä, ja yritti olla välittämättä vetämistään katseista. Täällä olisi saattanut naamioitua vain paskaiseen tai maaliseen haalariin.
”Miten teillä menee..? Sarahin kanssa?” Isabella aloitti varovasti. ”Huomasin, että Sarah on melko tulinen persoona. Onko kaikki mennyt hyvin tai siis… oletko pitänyt malttisi?”

Isabella poltti miltei kielensä mustaan kahviin (kauramaitoa ei valikoimissa ollut) ja vilkaisi varovaisesti Thomasiin. Jopa Isabellalle oli röyhkeää kysellä tällaisia asioita.

Seisovan pöydän lihapata ja perunat näyttivät juuri siltä, kuin ne olisi tehty pari päivää etukäteen, jota se varmasti oli.
Rauhallinen pöytä oli vitsi tämän kaltaisessa paikassa, mutta ainakin vapaa pöytä löytyi.

Perijätär sen sijaan aloitti heti kuulustelun.
"Malttini?" Thomas katsoi yllättyneenä naiseen. Mies ei yhtään ymmärtänyt, mitä nainen ajoi takaa. "Yeah, I think so...?"
"Why do you ask?"

Thomas ei mitenkään voinut näytellä sellaista ilmettä. Jos mies olisi käynyt käsiksi Sarahiin, olisi tämä varmasti ymmärtänyt vihjeen ja näyttänyt edes vähän syylliseltä.

”Kunhan kysyin. Kyllä sä tiedät minkä tapauksen takia ja sun oman epäröintisi. Joskus sillon aiemmin. Mutta hyvä”, Isabella sanoo ja hymyilee pienesti. Helpompi osuus – turhanpäiväinen varmistelu oli takanapäin. Vaikutti siltä, että Raynottin veljeksistä tuhmempi oli vaihtanut toisen kanssa osia ja muuttunut söpösteleväksi nössöksi. Kunhan vain se toinenkin olisi ymmärtänyt pysyä viattomalla tiellä.

”Entäs Jonny sitten? Oletko koska viimeksi sitä nähnyt tai jutellut kunnolla? Siitä mä olen oikeastaan vähän huolissani. Tai en huolissani, vaan raivoissani”, Isabella tunnustaa. Naisen silmissä leimahtaa vaarallinen tuike, vaikka ulkokuori on tyyni. Helvetin Jonny.

Thomas yritti miettiä, milloin viimeksi oli jutellut veljensä kanssa oikesti.
"Ummm, within a week, I guess. Two maybe." Mitä helvettiä oli meneillään? Selkeästi Isabella oli puhunut veljen kanssa. Tai jotain.

Mitä suuremmaksi miehen kiinnostus mahdollista tapahtumaa kohtaan kasvoi, unohti nuori lapata ruokaansa lautaselta tuulen suojaan.

Thomas ei tuntunut tietävän veljensä sekoiluista sitäkään vähää, kuin Jonnyn ja tämän Nanan keskustelua kartanolla salakuunnellut Isabella Sokka. Sama nainen oli myös sitä mieltä, että asian kierteleminen oli nyt päättynyt. Puhumalla suoraan säästyi sitä paitsi aikaa.

”Jonny on lyönyt Matildaa. En tiedä yhtään milloin se on sattunut tai kuinka monta kertaa, mutta olen varma siitä.”

Isabella nuolaisi sokerikuorrutteet huuliltaan mahdollisimman sivistyneesti ja rohkaisi itsensä katsomaan Thomasia silmiin. Oli kuumottavaa sekaantua Raynottien yksityisasioihin jälleen kerran, mutta vielä tärkeämpää oli huolehtia tallilaisten turvallisuudesta.

Isabella oli kiukkunsa keskellä päättäväinen. Kädet puristuivat tahtomattakin halvan ja kolhuisen kahvimukin ympärille. Jonathan ei todellakaan saisi pitää tätä salaisuutta vain itsellään, eikä mies selviytyisi ilman rangaistusta.

"Jonathan did what?!" miehen ääni kaikui lounasravintolassa ja moni kääntyi ainakin vilkaisemaan pöydän suuntaan. Thomas tiesi veljensä mätkivän seiniä sekä itseään henkisesti, muttei uskonut tämän kohottavan kättään toista ihmistä kohtaan veljesten isän jälkeen.

Thomas yritti miettiä, mikä olisi muka ollut niin iso vaikuttaja veljensä mielessä tämän toimineen niin omaa tyttöystäväänsä kohtaan.
"Nooo, that can't be... You're absolutely sure about this?" mies katsoi epäuskoisena naista, jonka silmissä kihisi kiukku. Tällä kertaa miehen omaa veljeä kohtaan. "How do you even know? 'Cos I find it hard to believe, that he told you that himself..."

"Sanoin jo, että olen varma", Isabella vastaa ja on vaarassa menettää malttinsa myös Thomasiin. Hän yksinkertaisesti tiesi asioita, pitikö sitä kyseenalaistaa? Raskaasti huokaisten ja omia hermojaan varjellakseen Isabella otti Thomasin kädet käsiinsä ja yritti saada miehen keskittymään.

"En tiedä kaikkea. Mutta jäin kuuntelemaan, sillä Grace käski Jonnya selvittämään asiansa Matildaan liittyen. Ajattelin, että kuulisin jotakin herkullista... Siis niin kuin se neitsyys-juttu silloin Ellien kanssa", Isabella selittää ja punastuu aavistuksen. Punastuminen ei liity seksiin, vaan paljastuneeseen juorunnälkään. Se oli hävettävän suuri. Kiirehtien nainen jatkaa: "Vaan sitten Jonny alkoi puhua lyömisestä, tiedätkö sellaiseen sarkastiseen sävyyn, että ei Matildalle tarvitse kertoa lyömisestä, kerran naisparka oli se joka otti iskun vastaan. Ymmärsin, että Grace olikin tarkoittanut jotain rakkaudentunnustusta ja Jonny möläytti teostaan ihan turhaan. Vaikutti kyllä siltä, että Grace olisi tiennyt lyömisestä jo... Olisin nimittäin kuvitellut, että mumminne olisi vähintäänkin antanut kunnon ripityksen tai mätkäissyt Jonnyä käsilakulla, sillä minä ainakin halusin katkaista siltä äpärältä käden. Sen sijaan piilottelin rohkaisevia sanoja jakavalta Nanaltanne ja ajattelin kannella sinulle."

Isabella halusi lisää kahvia, mutta päätti pitää sinnikkäästi Thomasin käsistä kiinni. Jos hän irrottaisi, niin tiedä vaikka komistus itsekin iskiksi jotain säpäleiksi. Täällä lounaskahvilankuvatuksessa ei tarvinnut järjestää kohtausta.

Thomas kuunteli silmiään räpäyttämättä naisen kertomusta. Ei Jonny ollut kertonut miehelle mitään. Miksei? Toisen oli syytä hävetä tekojaan. Big time! Thomas käpi läpi päässään tapahtumat Englannissa ja muisti miten pettynyt toinen oli aikanaan ollut.

Hetken aikaa Thomas punnitsi vaihtoehtojaan; ottaakko asia esille veljen kanssa vai odottaa, että Jonathan itse kertoisi virheestään. Asialle ei kuitenkaan enää voinut tehdä mitään + pari olu edelleen yhdessä. Joko Matilda oli täysi sekopää, tai kaksikko oli purkanut solmut tilanteesta ja sen jälkeen haudanneet köyden pätkän.

Thomas riuhtaisi kätensä vapaaksi ja nousi pöydästä.
"I think we're done here", mies sanoi, vei kesken jääneen ateriansa astioiden palautuspisteelle ja poistui ravintolasta.