Kompurointia (avoin)

Vaikka olikin ihanaa, että hevoset saivat nauttia koko kesän laitumella olosta, odotin jo malttamattomana että syksyllä palattaisiin takaisin arkeen. Laitumelle ei ollut sinänsä pitkä matka, mutta kyllä siihen ruohikossa rämpimiseen sai käyttää aina enemmän aikaa kun halusin. Riepu ei tullut vastaan portille, mutta kuka voisi syyttää sitä? Se ahmatti halusi varmasti nauttia ruohosta niin kauan, kun sitä oli tarjolla.

Pujotin riimun valkoiseen päähän ja lähdin taluttamaan hevosta poispäin. Se lähti seuraamaan perässäni vähän laiskasti, mutta seurasi kuitenkin. Olotilani oli eilisten puutarhajuhlien jälkeen hivenen hutera, joten olin varautunut ainoastaan kävelyttämään Riepua kevyesti. Mihinkään sen enempää urheilua vaativaan en kykenisi.

Olin jokseenkin ajatuksissani taluttaessani Riepua pihan poikki kohti tallia. Maassa ollut pieni kuoppa oli yhtäkkiä liian lähellä, enkä osannut sovittaa askeliani oikein. Kompastuin lopulta omiin jalkoihini ja nykäisin riimunnarusta kaatuessani kömpelösti maahan. Riepu taisi pahastua kompuroinnistani ja nykäisi riimunnarun otteestani. Könysin nopeasti ylös ja tarrasin hevosta harjasta, jottei se ehtisi paeta yhtään sen kauemmaksi.

Miten noloa, toivottavasti kukaan ei huomannut!