Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Muuttoharjoituksia

Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Muuttoharjoituksia

Viesti  Matilda T. 15.06.18 17:07

Auburnissa 15.6.2018
ei avoin, mukana @Jonathan R. ja @Gabriella S.

Mä olin tullut tallille suoraan töistä aikeenani ratsastaa Zelia ennen kuin Jonathan pakkaisi tavaransa ja muuttaisi mun luokseni viikoksi. Ihan tavallinen perjantai siis, tai jotain sinne päin.

Zelia oli kuitenkin tehnyt jo alkukäynneissä selväksi, ettei työnteko olisi tänään voinut vähempää kiinnostaa. Kaikki muu tammaa oli kyllä kiinnostanut kentän nurkista ohikulkeviin ihmisiin ja taivaalla lentäviin lintuihiin, mutta ratsastajaa keskittyminen oli ihan ylitsepääsemättömän hankalaa. Zelia protestoi hyvin pitkälti kaikkea tekemistäni sen verran minkä viitsi eli päätään viskomalla tai itsekseen potkiutuen. Niinpä mä olin vajaan puolen tunnin jälkeen valmis, koska sillä asenteella varustetun nuoren kanssa kehitykselle saattoi tehdä vain hallaa.

Purin Zelin ajatuksiini vaipuneena: oliko tamma vain tajunnut mun olevan niin poissa itsestäni, että oli käyttänyt sen häikäilemättä hyväkseen? Mä olin pyörinyt viime yön sängyssä miettien, mitä tulevasta viikosta tulisi ja kuvitellut aamulla pystyväni sulkemaan sen päiväksi mielestäni. Ilmeisesti mä olin kuitenkin epäonnistunut ja mun täytyisi koota paketti kasaan ennen Jonathanin etsimistä.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Gabriella S. 15.06.18 17:30

Reiska ansaitsi tänään kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Työpäivä tuntu tänään jotenki tosi rankalle, joten olin päättäny, että tänään on maastopäivä koska nyt ei jaksais mitään kommervenkkejä. Täyttä laukkaa maastossa oli se, mitä me molemmat kaivattiin. Kavioiden rummutus ja silmistä valuva vesi. Voi että, miten voi olla ihminen ja hevonen niin tyytyväisiä onnistuneen maastoretken päätteeksi.

Reiska nautti kerranki saamastaan suihkusta ja maltto harvinaiseen tapaan kävellä maltillisesti takas laitumelle. Kyllä ihminen voiki olla onnellinen omistamastaan hevosesta. Vaikka tamman kanssa ei aina kaikki suju ku strömsössä, ni kyllä sen kanssa pääsääntöisesti elää ihan mukavasti ja kaikki onnistumiset palkitsee enemmän ku lottovoitto. Kävelin ajatuksissani takas tallille, enkä meinannu huomata violettitukkaista naista uutta hevostaan hoitamassa.

Köhäisin karsinan kohalla kuuluvasti, ettei Matilda tai Zelia säikähdä.
"Moi. Mitäs kuuluu?" kysäisin ohimennen. Nainen näytti mietteliäältä, joten kysymys oli ehkä kaikista neutraalein, mitä pystyin tai ylipäätänsä kannatti siinä hetkessä kysymään.
Gabriella S.
Gabriella S.
Entinen tallilainen

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 524

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Matilda T. 15.06.18 19:23

Zelian korvat pyörivät kuin tuuliviiri ja mä sain pari sekuntia aikaa valmistautua ennen kuin kuulin varovaisen yskähdyksen. Siinä ajassa mä kuitenkin ehdin kuitenkin saada kasvoni peruslukemille ja vetää mietinnästä kurttuun painuneet kulmani suoriksi. Tai ainakin yrittää.

"Ai moi", ynähdin yrittäen tapailla jotain hymyn suuntaista liikehdintää kasvoilleni. Gabriellan varovaisen odottavasta ilmeestä päätellen mä olin aika läpinäkyvä pohdintojeni kanssa.
"Mitäs tässä, Zelialla on uhmaikä ja mun pitäisi lähteä etsimään Jonathan", mutisin mahdollisimman rennosti. Jätin lauseen lopusta pois tarkoituksella sen koska se muuttaa mun luo viikon koeajalle. Se olisi ollut outoa sanoa ääneen, koska Jonathan vaikutti joltain koe-eläimeltä. Olisi ollut eri asia kertoa miehen muuttavan luokseni, mutta määräaikaisuus muutti tilanteen tunnelmaa melkoisesti.

Viikon koeaika. Mistä mä olin sekin tempaissut?


Viimeinen muokkaaja, Matilda T. pvm 16.06.18 18:33, muokattu 1 kertaa
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Gabriella S. 16.06.18 12:39

Itellä ei kyllä ollu hirvee ikävä hevosen uhmaikää, mutta se ei onneks oo ikuinen, niin sen kyllä kestää.
"Ai se on nyt alkanu silläkin.", hymähdin hieman huvittuneesti. "- Joskus kun tuntuu että joku ihme uhmaikä iskee myös vähän vanhempiin yksilöihin." tuumasin ja viittasin sillä täysin omaan tammaan.

En maininnu mitään siitä, että tiesin parin seurustelusta, ettei Matilda pahastu Jonathanin kertoneen minulle.
"Miusta se sano menevänsä suihkuun asunnolleen. Eiköhän se sieltä löydy jos siulla on sille jotain asiaa.", muistelin naiselle väläyttäen pienen hymyn.
Gabriella S.
Gabriella S.
Entinen tallilainen

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 524

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Jonathan R. 16.06.18 13:41

Tänään olis se päivä ku muuttaisin viikoks Matildan luo asumaan. Tilanne tntu vähän hölmöltä, sillä olin ajatellu asioiden menevän toisin päin, että Matu olis muuttanu mun luo. En kuitenkaa usko Isabellan ilahtuvan lilaletin yllättävästä muutosta mun työsuhdeasuntoon. Ei sillä, pieni kaksio olis todennäkösesti liian ahas kahelle isolle egolle. Tais siin Matildan isolle egolle ja mulle, hehe.

Olin saanu oman tallivuoroni tehtyy ja Gabiin törmätessä tallissa, en ollu uskaltanu(?) mainita naiselle muutosta mitään. Yleensä olin kertonu Gabriellalle vaikka ja mitä itestäni ja mun elämästä, ainakin elämäst nykyää, mut ton halusin viel pitää itelläni. Jos asiat vaik meniski v*tuiks.

Olin käyny kartanolla suihkussa vuoron jälkeen, etten nyt ihan paskasena ilmestyis Matildan asuntoon. Toisaalta, olisko siinä ollu jotai uutta? Nope. En usko. Olin sullonu paitoja, boksereita, sukkii ja parit housut isoon putkikassiin, miettien tarviisinko vielä jotain muuta. Otin kassin kantoon ja lukitsin perässäni asuntoni oven. Isabellan ei tarvinnu tietää mun lähöstä, mut nainen kyl huomais, etten punkannu kartanolla. Vielä kun pöydälle oli asetettu tarjous omasta hevosesta. Hitto, mulla olis paljon mietittävää.
Jonathan R.
Jonathan R.
Tallityöntekijä

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1717

https://vrl14433.weebly.com/kallan-erythrina.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Matilda T. 16.06.18 18:39

"Joo, valitettavasti", irvistin katsoen sivusilmällä Zeliaa, joka heilui karsinassa turhautuneena odotteluun. Piirtopään siroa päätä olisi muissa olosuhteissa jaksanut katsella vaikka koko illan, mutta juuri nyt mä halusin vain laskea tamman takaisin ulkoilemaan ja lähteä kotiin.

"Aivan", hymähdin Gabriellan mainittua Jonathanin aikeista. Napsautin riimunnarun kiinni Zelian päitsiin ja avasin karsinan oven ajatuksiini vaipuneena.
"Mä vien tän ulos ja etsin sit sen yhden", selitin tietämättä, haluaisiko Gabriella lähteä mukaan. Miksi se haluaisi? Suoristin B Vertigon lippiksen paremmin päähäni peittääkseni kypäräkampauksen ja naksautin kieltäni antaakseni Zelialle vihdoin luvan laittaa töppöstä toisen eteen.

Hiekka rahisi kenkien alla, kun kävelin kohti kartanoa. Mä en kehdannut vilkuilla perääni Gabin varalta, vaan pidin katseeni visusti kartanon ovissa, joista odotin ilmestyvän tutun punapään.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Jonathan R. 16.06.18 18:50

Avatessa kartanon etuoven, huomasin Matildan ollevan tulossa suuntaani. Suljin puisen oven ja hyppelehdin portaat alas. Pudotin kassin maahan ja vedin naisen halaukseen.
"Hello, darling", sanoin naisen hiuksiin. "You excited ?"
Vetäydyin taaksepäin ja annoin nopean pusun naisen otsalle. Me oltiin oltu julkisesti pari jo jonkun aikaa, muttei kuitenkaan oltu mainostettu asiaa. Eikä kumpikaan meistä halunnut.

"Pakkasin varmaan vähän liikaakin ja jos jotain jää, täältähän mä ne saan" pohdin ääneen. Päästin irti naisesta ja nostin kassin olalle. Tallin suunnalta näky liikettä, vilkaisin siihen suuntaan ja näin Gabriellan hymyilevät kasvot.
Nostin käden tervehdykseksi, toistamiseen, ja otin ensimmäiset askelet kohti autoa.
"Mites Reiska ?"
Jonathan R.
Jonathan R.
Tallityöntekijä

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1717

https://vrl14433.weebly.com/kallan-erythrina.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Gabriella S. 16.06.18 19:50

Huomasin Matildan ja Jonnyn kävelevän kartanolta päin kohti parkkipaikkaa. Olin vieny jo Reiskan ajat sitten takas laitumelle ja rupesin tekemään itekin vähitellen kotiinpäin lähtöä. Huitaisin tervehdyksen punapäälle takaisin.
"Mites se, käytiin vetämässä laukkamaasto ja molemmat kyllä nautti täysin rinnoin.", hymyilin. Maastoilun jälkeinen olotila oli euforinen ja toivoin, ettei mikään pilais sitä.

Kiinnitin kuitenki pian huomion Jonathanin olkapäällä olevaan putkikassin, joka näytti olevan aika täynnä.
"Mihis sie oot muuttamassa, ku noin ison kassin kanssa täällä liikuskelet?" huikkasin tottuneesti ajattelematta asiaa sen kummemmin. Ei se ainakaan aiemmin ollu kertonu lähtevänsä mihinkään, joten toivottavasti Jonny ei ainakaan ottas ritoloita tai tekis mitään katoamistemppua.
Gabriella S.
Gabriella S.
Entinen tallilainen

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 524

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Matilda T. 16.06.18 23:45

Hymyilin salaa Jonathanin painaessa huulensa mun otsalleni. Se rauhoitti mielessä vellovan stressin siitä, että hetken päästä alkaisi viikon mittainen testijakso. Mä en vieläkään ollut varma oliko se hyvä vai kauhean hyvä idea, mutta Jonathanin lähellä se tuntui silti oikealta.

Kuuntelin Jonathanin ja Gabriellan lyhyttä sananvaihtoa. Brunette oli kuitenkin seurannut mua kartanolle ja utelikin nyt syytä Jonathanin olalla roikkuvalle, pakatulle laukulle.
"Mun luo, itse asiassa", yskähdin vilkaisten Gabriellaa nopeasti. Mun oli käännettävä katseeni nopeasti takaisin Jonathaniin kuin olisin voinut saada tummista silmistä enemmänkin turvaa. Mun olisi vielä pitänyt lisätä lausahdukseeni sana viikoksi, mutta se hyytyi mun huulilleni.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Jonathan R. 17.06.18 0:09

Gabi tuli meijän luo ja kysy varmaankin enemmän vitsinä, mihin mä olin muuttamassa. Enne ku mä ehin vastaa, Matilda mun vierestä kerto naiselle. Olin yllättyny siitä, miten suoraan nainen oli tilanteen päivittänyt Gabille. Varmaan vielä kuukaus sitten Matu olis yrittäny luikerrella tilanteesta pois. Paitsi ettei koko tilannetta todennäköisesti olisi olemassa.

"Jep", naurahdin ja kohtasin Matildan katseen. Nainen oli painautunu mun kylkeen kiinni ja yritti ettii mun silmistä jotain.
"Pyysin Matuu muuttaa mun kans kimppaan", selitin tilannetta vähän edemmäs. Olisko mun pitäny mainita se, et kyseessä oli vaan viikko? "Tai siis muutan Matildan luo vähäks aikaa. Katotaa mite homma rullaa."

Mä tiesin, et Gabi tukis mua no matter what, mut se ei estäny naista sanomasta omaa mielipidettään. Ja kaiken lisäksi Gabi ihan varmasti myös varmistaisi pointtinsa tulleen kuulluksi.
Jonathan R.
Jonathan R.
Tallityöntekijä

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1717

https://vrl14433.weebly.com/kallan-erythrina.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Gabriella S. 17.06.18 18:09

Parin uutinen sai kohottamaan toista kulmaani kysyvästi.
"Ahaa, vai sellasia suunnitelmia.", en kyennyt sanomaan muuta järkytykseltäni, jonka yritin peittää. Olin itse muuttanu aikanaan nopeasti silloisen kumppanin kanssa yhteen ja se yhteinen taival ei kauaa kestäny. Halusin olla onnellinen parin puolesta, mutta en osannu tehä sitä aidosti.

"En haluis olla mitenkään ilonpilaaja, mutta ootteko te ihan varmoja, että se on fiksua? Ootte ollu niin vähän aikaa yhessä.", tuumasin hieroen niskaa. Toivottavasti en nyt pilannu kaikkea, mutta en voinu olla hiljaa mietteideni kanssa. Välitin kuitenki Jonnystä liikaa, enkä kyllä Matildallekaan toivonu mitään pahaa. Vilkaisin varovasti kumpaakin vuorotellen odottaen näiden reagointia.
Gabriella S.
Gabriella S.
Entinen tallilainen

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 524

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Matilda T. 17.06.18 18:15

Jonathan oli korjannut sanojani hyvin, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi: Gabriella varmaan luuli, että mies oli muuttamassa mun luokseni pidemmäksi aikaa kuin viikoksi. Toisaalta, oliko sillä mitään väliä? Loppujen lopuksi me oltiin vapaita tekemään mitä haluttiin.

Tuijotin maata kiusaantuneena. Mä en tiennyt mitä Gabriella musta kuvitteli. Varmaan luuli mun hyppäävän pää edellä suhteeseen ja ehdottamaan yhteenmuuttoa tässä vaiheessa. Mä tiesin kyllä, millaista avopuolison elämä oli ja siksi mä olin ehdottanut viikkoa. Se oli ollut täydellinen kompromissi, koska en mä olisi kehdannut tyrmätä Jonathanin ehdotusta täysin.

"Niin, no, siksi me puhuttiin ensin viikosta", tokaisin lopulta.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Jonathan R. 17.06.18 20:28

Gabin ilme oli aika tulkinnanvaranen. En oikeen osannu tehä siitä itekää oikee mitää johtopäätöksiä? Oliks nainen eri mieltä meijän kanssa vai rohkasiks se meitä kattoo ja kokeilee meijän siipii?
Matilda kuitenki ehti valottamaan asiaa vielä vähäsen.
"Joo ei tää mikää pysyvä ratkasu oo. Sitä paitsi, joudun varmaan muutenki muuttaa kartanolta", selitin.

Matildallekaan en ollu mitään aiheesta puhunu.
"Mun kaveri, johon en paljoo kylläkää oo pitäny yhteyttä Harjun jälkeen, joutuu luopuu koirastaan", jatkoin. Tää kaikki olis Matildalle uutta infoo ja saattais vaikuttaa todella negatiivisesti meijän suunnitelmiin.
Jonathan R.
Jonathan R.
Tallityöntekijä

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1717

https://vrl14433.weebly.com/kallan-erythrina.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Gabriella S. 17.06.18 21:48

En oikein vieläkään vakuuttunu parin yhteenmuutosta, vaikka kyseessä oli vain viikko. Tiesin kuitenkin, että Matildan ja Jonnyn alkutaival on ollu tosi karikkoinen, joten sekin sai epäilykset nousemaan.
"Ai.. ", lipsahti ilmoille. " - Ja mikä ihmeen koira? Et oo puhunu siitä yhtään mitään?" tuhahdin. Harmistutti todella miten paljon punapää ja minä olimme etääntyneet viime aikoina, eikä asioista puhuttu samallalailla, kun ennen. Tai sitten monta viikkoa myöhässä.

Siirtelin painoa jalalta toiselle, koska tiesin tasan tarkkaan mitä halusin sanoa, mutta en tienny miten sen muotoilisin.
"Mutta siitä yhteenmuutosta. Te ootte aikuisia ihmisiä ja saatte tehä mitä haluutte, mutta silti kehotan miettimään tarkkaan lopullista muuttoa näin aikasessa vaiheessa.", sain muodostettua vihdoin järkevän lauseen.
Gabriella S.
Gabriella S.
Entinen tallilainen

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 524

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Matilda T. 18.06.18 8:16

Koira?? Se harhautti hetkeksi ajatuksiani pois Gabriellan sanoista, jotka alkoivat olla mun makuun jo turhan päsmäröiviä. En mä olisi tunkenut nokkaani noin kärkkäästi kenenkään asioihin, etenkään kun kyse oli viikosta.

Aikaisessa vaiheessa. No, tähän mennessä me oltiin ehditty hankkiutua hetkelliseen välirikkoon, jakaa synkimpiä salaisuuksia, tehdä syntejä ja sitten mä olin saanut ylävitosen päin näköä. Kaikki oli suhteellista.

"Mulle on käynyt jo kerran huonosti", mutisin siristellen silmiäni Gabille kädet puuskassa. "Joten mä valitettavasti tiedän mitä tehdä. Suunnilleen."
Mua ärsytti että mun oli täytynyt valoittaa taustaani naiselle edes sen verran. Jonathan oli yksi harvoista, joille mä olin oikeasti lopulta halunnut puhua.
"Ja mikä hemmetin koira?" kumarruin mutisemaan Jonathanin korvaan jääden nojaamaan miehen kylkeen.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Jonathan R. 18.06.18 17:20

Gabriella ei todellakaan vaikuttanu kovin iloselta siihen, mitä me oltiin just Matun kans kerrottu. Luulin Gabin olevan ilonen mun, puolesta? Meijän puolesta?
"Okay, I don't know what demon posessed you and made you say those things, but if it didn't work for you and your ex, it doesn't mean it doesn't work between us. So..", en saanu lausetta edes loppuun, sillä mua ei oikeestaan ees huvittanu jatkaa sitä.

Matildan kommentti osu myös täysin naulan kantaan. Ja arvasin naisen seuraavana kysyvän multa siitä hemmetin koirasta. Kiersin käsivarren naisen selän taakse.
"Selitän sen sulle myöhemmin... Eiköhä me mennä", viimeisen lauseen sanoin hieman kovempaa, jotta myös Gabriella kuulisi sen.

Käännyin autolle päin ja hietin putkikassin takapenkille.
"We done here ?" kysyin matalalla ja vakavalla äänellä Gabilta. Mä ymmärsin kyllä, et nainen huolehtis musta, aina, mut c'moon. Mitä ne vanhemmatki sanoo, ei se lapsi opi, ellei se ite mokaa! So let me fuck this up! 'Kay?
Jonathan R.
Jonathan R.
Tallityöntekijä

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1717

https://vrl14433.weebly.com/kallan-erythrina.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Gabriella S. 18.06.18 17:36

Ilmapiiri oli menny jotenki kaks vastaan yks meiningiks ja tunsin olevani alakynnessä. Tyydyin vain nyökyttelemään kädet puuskassa seisovalle lilaletille.

Auts. Jonathanin sanat kolahti ja kovaa, mutta en alkanu siinä tilanteessa avaamaan niitä demoneja kummallekaan. En koskaan ollu puhunu näin vakavalla äänensävyllä rakkaan veljeni kanssa. Se kuitenki onnistui pyöräyttämään käyntiin pääni sisällä yhden tunteiden karusellin, enkä tienny mihin kohtaan sen kohdistin tulisi pysähtymään.

"Selvä. Jos minuu ei kerta enää tarvita, ni ei tarvi tulla sitte itkemään jälkikäteen jos joku menee pieleen.", kivahdin punapäälle ja käännyin kannoillani lähtekseni paikalta. Halusin olla ymmärtäväinen ja kannustava, mutta kun tiesi parisukunnan lähtökohdat ja vastaanotto on tämä, niin en jaksanu enää yrittää. Omia ongelmiaki oli ihan riittämiin.
Gabriella S.
Gabriella S.
Entinen tallilainen

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 524

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Matilda T. 18.06.18 17:42

Mä en tiennyt missä välissä tilanne oli eskaloitunut sellaiseksi, mutta mulle alkoi riittää. Halusin vain päästä kotiin ja asettua aloilleni pitkän päivän jälkeen. Tottakai mä kaipasin myös kahdenkeskistä aikaa Jonathanin kanssa ja ennen kaikkea rauhaa toisten saarnoilta.

Suurin osa Gabriellan sanoista meni multa ohi avatessani oman autoni oven. Me jouduttaisiin ajamaan peräkkäin, mutta eipähän menisi liian vakavaksi liian nopeasti. Mun ajatukset rullasivat jossain Gabriellan yllättävän kärkkäiden kommenttien ja Jonathanin mainitseman koiran välillä, kun yritin tavoittaa punapään katsetta istuutuessani autoon.
"Mennäänkö?" mumahdin katse tiiviisti Jonathanissa.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Jonathan R. 18.06.18 17:51

Gabi poistu paikalta, mut tiesin et mun pitäis kohtaa nainen uudestaan jossain välissä. Meijän pitäis puhuu tää juttu läpi, vaikka sitte hammasta purren. Matilda oli selkeesti valmis lähtee, nii olin minäki. Nähää viikon päästä. Tai no. Oikeestaa jo aikasemminki, mut you know what I mean.

Matilda ehti eka pois pihasta omalla autollaan ja mä ajoin kiltisti perässä. Vaikka mä tiesin mihin olin menossa, en halunnu muita autoja meijän väliin. Toisaalta, ihan ku se olis ollu mahollisuus Kallan kokosessa kylässä. Pahin ruuhka oli vartin yli neljä ja kesti viis minuuttia. Ruuhka koostu yleensä neljästä autosta, jotka ei osannu ajaa tasa-arvosesta tasoristeyksestä oikein. Tai yks osas, loput ei.
Jonathan R.
Jonathan R.
Tallityöntekijä

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1717

https://vrl14433.weebly.com/kallan-erythrina.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Muuttoharjoituksia Empty Vs: Muuttoharjoituksia

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa