Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Zelian päiväkirja

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Siirry alas

loppuhuipennus - Zelian päiväkirja - Sivu 4 Empty Vs: Zelian päiväkirja

Viesti  Matilda T. 21.10.21 14:12

21.10.2021

Tuijotin edessäni nököttävää varustekasaa turhautuneena: miksi en ollut jaksanut huoltaa varusteita eilen heti kuraisen maastoreissun jälkeen? Olin toki harjannut ja pyyhkinyt enimmät hiekat pois satulavyöstä ja suojista sekä huuhtonut jalustimet, mutta tihkusateen kastelemat nahkavarusteet olisivat tarvinneet myös tehokkaampia huoltotoimenpiteitä.

Kaivoin saippua- ja rasva-arsenaalini esiin ja istuin sieni ja pyyhe sylissäni varustevuoren lähistölle. Aloitin urakan nahkasuojista, jotka olin tajunnut valita maastoon karvapehmustettujen, äärimmäisen herkästi likaantuvien suojien sijaan. Hangatessani koppuraisia remmejä satulasaippualla saatoin vain miettiä, miksei minulla ollut Zelialle kurapäiviin sopivia neopreenisuojia, jotka olisi voinut huoletta huljutella puhtaaksi pesupaikalla veden alla. Ai niin – mä inhosin sellaisia suojia, eivätkä yhdetkään kokeilemani olleet istuneet Zelian siroihin koipiin niin moitteettomasti, että olisin pitänyt niistä edes ajatuksen tasolla.

Saippua ja rasva elvyttivät suojat, jotka jätin odottamaan pyyhkimistä suitsien puhdistuksen ajaksi. Kuolaimet helähtivät, kun nostin lattialla lojuvat suitset syliini ja availin hihnoja sen verran, että pääsisin käsiksi vaativimpiinkin rakoihin, joihin kosteus oli epäilemättä ängennyt. Anatomisesti muotoiltua turpahihnaa sienellä hangatessani uppouduin ajatuksiini ja päädyin miettimään, olinko muistanut puhdistaa Zelian kakkossuitset harjoituskisojen jälkeen – tai edes ennen niitä. Kisasuoritukseen se ei ollut vaikuttanut, päinvastoin: sileänkuurille olosuhteiden vuoksi pakotettu Zelia oli joutunut taas vaihteeksi kouluaitojen sisään ja jäänyt helpon A:n harjoitusluokassa alle puolen prosentin päähän ruusukkeesta. Vastaava tilanne oli ollut edellisenkin tamman koulustartin jälkeen ja vaikka viimeisin tulos oli pari prosenttia heikompi, oli Zelia silti jälleen ylittänyt odotukseni.

Hyvä koulurata harjoituskilpailuissa ei silti ollut sitä, mitä olisin halunnut Zelian kanssa tehdä. Jos tamman selkäongelmat eivät olisi laittaneet hyppyjä katkolle, olisin saattanut jopa uskaltautua kokeilemaan harjoituskisojen matalamman kynnyksen myötä 125 senttimetrin luokkaa. Nyt olin hypännyt sen Sipsillä ja Zeliaa oli paikannut Laurin Vegas, joka oli myös toiminut Sipsin ohella toisena ratsunani viimeisimmissä estevalmennuksissa. Ehdotus diilistä oli tullut Laurilta, joka oli kartalla Zelian tilanteesta ja keskittynyt motivoimaan mua treenaamaan sileällä ja puomeilla, mutta toisaalta varmistamaan mahdollisuuteni kilpailla viimeisissä osakilpailuissa. Sipsi oli toki käytettävissäni, mutta kuten olin taas harjoitusradalla todennut, jokin mun ja tamman kuluneen kisakauden yhteistyössä tökki: mä en saanut tammaan sitä tatsia, mitä meillä oli ensimmäisellä yhteisellä kaudellamme ollut, eivätkä radat sen vuoksi olleet koko kaudella olleet – Power Jumpia lukuunottamatta – kovin kummoisia.

Toivoin tietysti koko sydämeni pohjasta, ettei mun tarvitsisi lainata Laurin tai kenenkään muunkaan ratsua, vaan voisin startata Zelialla. Aikataulu kuntoutuksen osalta oli se, että eläinlääkärin ja hierojan ohjeiden mukaan alkaisin ottaa hyppyjä mukaan treeniin heti marraskuun alusta. Vielä ennen sitä kokeilisin kavaletteja kerran tai kahdesti lähinnä oman henkisen hyvinvointini kannalta, sillä halusin edetä maltilla ja varmistaa, että Zelian lihaksisto kokonaisuudessaan olisi valmisteltu hyvin esteiden pariin palaamista ajatellen.

Hätkähdin oven avautumista ja aloin oitis haalia lattialla edelleen varsin levällään olevaa varustevalikoimaa pois tulijan tieltä.
“Moi”, ääni, jolle en suoraan rekisteröinyt omistajaa, tervehti hillitysti. Mumahdin vastauksen ja käänsin katseeni naiseen, joka oli yksi syksyn aikana talliporukkaan ilmaantuneista henkilöistä; Jenna, ellen yhdistänyt naista aivan väärään nimikylttiin. Nimikyltit olivat mun suosikkikeinoni yhdistää uudet hevoset ja omistajat toisiinsa, sillä se ei vaatinut kiusallista small talkia.

“Varusteidenpuhdistustalkoot vai?” Jenna-oletettu tiedusteli ilmeisesti kohteliaisuuttaan, sillä joutui väistelemään mua ja varustekeskittymää haaliessaan tavaroitaan.
“Jep, syksy ja kosteus tuovat haasteensa”, vastasin rakentaen ääneeni samanlaista keveyttä, jota toinen läsnäolija huoneeseen toi.
“Paitsi jos ratsastaa maneesissa”, ruskeaverikkö totesi ja mä nyökkäsin hyväksyvästi.
“Niin, onhan täällä hulppeat puitteet”, tuumasin melko varmana siitä, että melko-varmasti-Jenna oli viitannut Auburnin maneesivarusteluun, joka oli ihan omassa luokassaan.
“Niinpä”, varusteet syliinsä kasannut nainen hymähti ja mä aistin, että keskustelu oli päättymässä. Sen sijaan, että olisin yrittänyt jatkaa sitä väkisin - ei kuulunut tapoihini – vaihdoin rasvasta tahmeaksi muuttuneen sienen pyyhkeeseen ja aloin hangata lattialla hetken levähtäneistä suojista pois ylimääräiset rasvat. Se antoi olkoon-nyt-Jennalle mahdollisuuden poistua paikalta vähin äänin ja mulle syyn huokaista enimmäkseen helpotuksesta.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 2129

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Isabella S., Sarah R., Anton S., Venla L., Louna R., Katherine J. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

loppuhuipennus - Zelian päiväkirja - Sivu 4 Empty Vs: Zelian päiväkirja

Viesti  Matilda T. 09.11.21 15:23

10.11.2021

Zelian silmät olivat pudota tamman kaunispiirteisestä päästä, kun Tammi-areenan oven takana odottava näky iskeytyi ruunikon tajuntaan. Zelia näki todennäköisesti vain mönkijän peräkärryineen, kun mun kulmani kohosivat lähinnä Pennalle, joka ohjeisti nuorempaa tallityöntekijää kädet villisti viuhuen. Manasin hiljaa mielessäni, etten ollut muistanut hallimaastoesteitä, jotka jumahtaisivat maneesin päätyyn seuraavaksi viikoksi, ja tein taktisen u-käännöksen tammani kanssa ennen kuin kumpikaan miesväestä ehti huomata meitä.
“Joo, ei mennä sinne”, mutisin tiloissa steppaavalle Zelialle suunnatessani askeleeni kohti kenttää, joka tuntui olevan tarpeeksi kaukana mönkijän ja mieskaksikon tuottamista äänistä.

Aamupäivät olivat mulle harvinaisia arkipäivinä, mutta nautin tämänpäiväisestä poikkeuksesta ja yllättävästä treenilokaation muuttumisesta: aurinko alkoi pilkehtiä pilviverhon takaa ja vastalanattu, iskemätön kenttä suorastaan kutsui meitä treenaamaan. Kentän nurkkaan jätetty estekalusto sai mut muokkaamaan suunnitelmiani entisestään ja Zelia sai kävellä alkukäynnit samalla, kun kannoin parit tolpat puomeineen keskemmälle kenttää. Tamma oli ehtinyt siihen mennessä hypätä kerran kunnolla ja koska mulla alkoi olla kiire viimeisen osakilpailun starttiratkaisujeni suhteen, muutaman hypyn treeni ei kuulostanut yhtään typerältä vedolta.

Lämmittelin Zelian kaikessa rauhassa sileällä hyödyntäen paljon siirtymisiä ja loivia kaarteita. Tamma oli sanalla sanoen fresh, mutta keskittyi apuihini ja parani huomattavasti päästessään laukkaamaan hetken isompaa verryttelylaukkaa. Annoin Zelian kävellä hetken, ennen kuin kasasin ohjat ja aloin kaavailla ensimmäistä hyppyä pienelle pystylle.

Hyppytauko ei ollut missään nimessä tehnyt Zelialle hyvää – se ei missään nimessä ollut kadottanut tamman hyppytaitoja, mutta oli ehdottomasti padonnut ruunikon sisään niin suuren määrän räjähtävää energiaa, ettei kontrollia ollut nimeksikään. Kaava oli alkanut ensimmäisellä hyppykerralla ja jatkui nyt: Zelia iski kaasun pohjaan jo viitisen askelta ennen estettä, minkä jälkeen mulla ei ollut mitään sananvaltaa ponnistuspaikkaan tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Kiitin mielessäni Pennaa – tai sitä nuorempaa tallipoikaa, jonka Vaanila oli työhön todennäköisesti määrännyt – pohjan huolellisesta lanauksesta, sillä Zelia oli kontrolloimaton vielä hetken ensimmäisen hypyn jälkeenkin.

Otin muutaman lähestymisen ravissa ja vaikka se sai Zelian jännittyneemmäksi, sain tamman tuotua esteelle kontrolloidusti. Siitä jatkoin laukassa volttien kera ja hypyt alkoivat tasoittua, minkä myötä pääsin myös itse rentoutumaan. Välikäyntien aikana jalkauduin korottamaan molempia esteitä pykälän ja päätin, että yhdet onnistuneet hypyt molempiin suuntiin riittäisivät.

Se oli hyvä päätös, sillä keskityin jokaiseen neljästä hypystä täysin. Zelia tuntui kevyeltä, ei ryysinyt kohti esteitä ja tuli nopeasti kiinni niiden jälkeen. Viimeisen hypyn jälkeen kumarruin rapsuttamaan tamman kaulaa kaksin käsin ja annoin sen venyttää askeltaan pitkän kohti kentän pitkää sivua. Ehkä meillä oli vielä mahdollisuus päättää kautemme kotimaneesissa ja katsoa, mihin tulos riittäisi Kalla CUP:in esterankingissa.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 2129

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Sarah R., Venla L., Louna R., Marc Di B., Jenna A. and Maarit V. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

loppuhuipennus - Zelian päiväkirja - Sivu 4 Empty Vs: Zelian päiväkirja

Viesti  Matilda T. 21.12.21 10:22

21.12.2021

Hymy viipyi kasvoillani, kun harjasin Zelian klipattua karvaa solariumin alla. Tamma oli ollut niin järisyttävän hyvä ratsastaa, että olin pitänyt treenin lyhyenä ja lähtenyt jo parinkymmenen minuutin ravi- ja laukkatyöskentelyn jälkeen kävelemään loppukäynnit ratsastuspuistoon. En tiennyt, johtuiko se kilpailukauden päättymisen stressittömyydestä vai siitä, että rankingvoitto oli tuonut varmuutta omaan tekemiseeni, mutta kaikki hetket Zelian satulassa viimeisten osakilpailujen jälkeen olivat olleet hymyntäyteisiä. Myös Laurilta oli sadellut kehuja viikon takaisessa valmennuksessa, jossa olimme hypänneet pieniä, jumppaavia tehtäviä ja hioneet tekniikkaa rennolla otteella.

Rankingvoittoa en ollut nimennyt missään vaiheessa kauden tavoitteeksi, toisin kuin Power Jump -startin sekä 120-luokkien vakiinnuttamisen ratakorkeudeksemme. Tuntui mielettömän hyvältä, että olimme saavuttaneet molemmat tavoitteet, koska kumpikaan ei ollut missään vaiheessa ollut itsestäänselvyys. Zelia oli ennenkin ottanut takapakkia edistymisen kanssa ja suurin syy siihen olin aina ollut minä. Tämän kisakauden aikana olin kuitenkin osannut harkita startit tarkkaan ja vierittänyt vastuuta välillä myös Laurille, joka oli todistanut, että Zelian rahkeet riittäisivät treenillä myös 130-luokkiin.

Tarjosin Zelialle omenanmakuista hevosnamia, jonka tamma hamusi nopeasti kädeltäni. Rapsutin ruunikon niskaa ja mietin, miten onnellinen mä siitä hevosesta olin. Zelia sopi mun käteeni täydellisesti ja vaikka mä olin halunnut siitä vain keskivertoa laadukkaamman harrastehevosen, tamma oli paljon enemmän. Zelia oli persoona, joka tuntui jäävän useimmille mieleen jo ensitapaamisella ja mitä laadukkuuteen tuli, oli tamma osoittanut kapasiteettinsa kesällä Pariisin esteviikoilla voittamalla Laurin kanssa nuorten 125-luokan.

Zelia kääntyisi pian kahdeksanvuotiaaksi, mikä tuntui absurdilta – vastahan tamma oli tullut mulle nelivuotiaana, ratsun uraa aloittelevana juniorina. Zelian kohdalla ikä oli pikkuhiljaa tuonut myös vakautta, mihin olin tyytyväinen. Haasteet lähtölinjan ylittämisestä ojaan peruttamiseen saakka oli käyty läpi ja tietysti toivoin, ettemme joutuisi palamaan niihin tilanteisiin. Naurahdin itsekseni miettiessäni, että vaikken välttämättä löytäisi itseäni ojasta enää Zelian kanssa, saattaisin ensi kevään aikana päätyä sinne itse joka tapauksessa, kun ratsastaisin Kristiinan nuorta tammaa. Tintti oli tullut mulle tutuksi viime syksynä, kun olin muutamia kertoja auttanut Lauria tamman sisäänratsastuksessa ja lyhyessäkin ajassa oli tullut selväksi, ettei kirjava tamma ollut kaikista myöntyväisin persoona. En silti ollut osannut kieltäytyä kunniasta Kristiinan ja Laurin ehdotettua järjestelyä, jossa Tintti muuttaisi ainakin alkuvuodeksi Auburniin ja mä pienikokoisempana ratsastajana jatkaisin tamman kouluttamista Laurin avustuksella.

Vietyäni Zelian tarhaan poikkesin tammatalliin tarkistaakseni, joko Tintin nimi olisi ilmestynyt johonkin tyhjien karsinoiden ovista.
“Moi”, Jusun ääni tervehti vilkuillessani ympärilleni muistaakseni, oliko tammatallin kumpi puolisko ollut yleensä tyhjempi.
“Moi”, vastasin käännettyäni katseeni Jusuun, joka harjasi Pikiä hoitopaikalla.
“Etsitkö jotain?” nainen kysyi kohteliaasti, sillä mä ilmeisesti todella näytin etsivän jotain.
“Joo – Tintin karsinaa, siis Caratinan. Se muuttaa tänne vuodenvaihteessa”, vastasin jääden odottamaan Jusun reaktiota, sillä en ollut varma, oliko tämä kuullut asiasta. Tiesin naisen tietävän Tintin entuudestaan, sillä tamma oli Dierk Mayerin kasvatti, jonka Jusu oli nähnyt Suomeen saapumisen jälkeen myös Runiacissa.
“Katsoinkin, että tuonne Pikin käytävälle on ilmestynyt tuttu nimi”, Jusu henkäisi hymyillen. “Sille on karsinapaikka Pikin karsinaa vastapäätä, tuolla ulkokaarteen puolella.”
Katsoin Jusun viittomaan suuntaan ja nyökkäsin – Tintti asuisi siis toisella puolella tammatallia Sipsiin nähden. Tunsin pienen kouraisun sisälläni miettiessäni punertavaa tammaa, jonka vuokraussuhde päättyisi reilun viikon päästä. Olin kuitenkin törmännyt viikonloppuna Amandaan, joka oli varmistanut, kuinka monena päivänä vielä kävisin ratsastamassa Sipsin ja todennut sitten saattavansa tarvita jatkossakin liikutusapua tamman kanssa. Olin nyökytellyt häkeltyneenä perijättären sanoille ja lupautunut olemaan käytettävissä tarpeen mukaan.

“Ai niin”, hymähdin otettuani jo ensimmäiset askeleet eteenpäin käydäkseni nappaamassa Kristiinalle kuvan Tintin tulevasta karsinasta. “Meillä oli Kristiinan ja Laurin kanssa puhetta, että jos sulla vain riittää aikaa työprojektille, Tintille haluttaisiin mun lisäksi toinenkin ratsastaja. Sen olisi hyvä tottua monenlaiseen, kun siitä on tarkoitus tulla monipuolinen ratsu. Kristiina on suhun varmaan itse yhteydessä tarkemmin, annoin jo sun yhteystiedot.”
Jusun kasvoilta oli helppo havaita, ettei se ollut ainakaan pahastunut siitä, että olin luovuttanut naisen yhteystiedot Kristiinalle lupaa kysymättä.
“Hienoa, kiitos”, Jusu puuskahti yllättyneesti hymyillen ja mä nyökkäsin vastaten naisen hymyyn. Vaikka kyseessä ei ollut mun hevoseni ja sitä kautta mun päätökseni, olin myötäillyt ideaa Jusun ratsutuspalvelun hyödyntämisestä. Jusu oli näyttänyt taitonsa nuorten hevosten kanssa ja mä tekisin mieluiten yhteistyötä tutun ihmisen kanssa, joka jakoi saman ajatusmaailman nuorten ratsujen suhteen.

Kalla CUP 2021, 4. osakilpailu
120 cm, 0/4 vp, 11/35
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 2129

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Jusu R., Sarah R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

loppuhuipennus - Zelian päiväkirja - Sivu 4 Empty Vs: Zelian päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa