The day when everything went wrong.

Mulla on täydellisen hatarat muistikuvat edellisillasta. Mä astelin Matildan oven taa ja ootin aikas kärsimättömänä pienehkön kukkapuskan ja puolkuivan valkkarin kans, et nainen tulis avaa oven. Puolalastomana se sitte ilmaantu siihen ja illan ensimmäinen nauru saatii aikaseks. Pullo tyhjeni ja välimatka meijän välil kaventu illan aikana pyöreeseen nollaan.

Nyt maatessa Matun sängyssä, yksin, naisen lähettyä aamuvuoroon ärrälle, mulla olis joko monta tuntia tapettavana taikka rauhallinen lähtö takas kartanolle. Päädyin ekaan vaihtoehtoon. Päätin alottaa aamukahvilla ja tupakilla. Nousin ylös sängystä ja etin boksereita hyvän tovin. Sieltähän ne sitte sängyn alta löyty.

Matu oli avannu aamusta keittiön verhot ja ulkoilma näytti aikas lupaavalta. Puhelimen sää ilmotti lähes kahtakymmentä astetta ja taivas oli pilvetön. Hitto, ku ei ollu vara-avainta asuntoon. Olis voinu käydä lenkillä. Sen sijaa tyydyin tekee aamujumpat sohvan vieressä.

Otin puhelimen esiin ja laitoin Spotifysta soimaan ruotsalaisen Normandien levyn soimaan. Tää jos mikä oli jees. Kaivelin keittiön kaapeista mahollisia lounastarvikkeita ja päädyin yksinkertaseen pasta bologneseen. Vilkasin kelloa. Matilda tulis minä hetkenä hyvänsä töistä.

Kipitin makkariin, petasin sängyn ja riisuin vaatteet. Butt -naked palasin keittiöön ja otin laatikosta aikasemmin löytämäni essun. Essu peitti kriittisimmät kohdat edestä, mut edelleen takamus oli paljaana. Hämmentelin virnuillen pastaa kattilassa ja kuulin avaimen kääntyvän lukossa. Täydellistä.

Oli ollut hassua herätä Jonathanin vierestä. Hetken mä olin vain kuunnellut miehen tasaista hengitystä silmät kiinni toivoen, että mä voisin herätä joka aamu niin. Toivoinko? Mun oli ollut pakko avata silmäni ja vilkaista vieressäni nukkuvaa miestö varmistaakseni, että mä olin oikeasti hereillä.

Työpäivä oli toistanut samaa kaavaa, johon olin jo tottunut: olin avannut kioskin, nyökkäillyt tervehdyksiä kahville tulleille vakioasiakkaille ja natseillut papereiden kanssa. Välillä mä olin jumittanut kuunnellen takahuoneen radiosta kantautuvaa musiikkia ajatuksiini vaipuen.

Kävelin kotiin mietteliäänä. Olikohan Jonathan edelleen mun luona? Me ei oltu varsinaisesti sovittu mitään, kuten ei sitäkään, että Jonathan oli ilmestynyt mun ovelleni eilen. Mä kuitenkin pidin siitä, koska mun elämä kaipasi vaihtelua.

Eteiseen kantautuva musiikki ja eteisessä lojuvat kengät paljastivat Jonathanin läsnäolon. Mun katseen osuessa miehen paljaaseen perseeseen mä olin enemmän kuin varma, että se oli läsnä.
“Mitä sä teet?” ähkäisin puhtaan hämmentyneenä, tajuten vasta siinä vaiheessa laskea avaimet eteisen tasolle.

Mä kuulin naisen askeleet keittiöön ja pienen paussin ennen kun tämä avas suunsa. Tai maisemat olla ihan hauska yllätys Matun mielestä.
“Ruokaa… Ajattelin et sulla vois olla nälkä” hymyilin ja käännyin naista kohti. Pari askelta minimoi meijän välimatkan ja annoin hellän pusun tämän huulille.

“Tiiän et tää on tosi basic, mut mites töissä ?” kysyin naiselta silittäessä tämän selkää. Matildan hiukset olivat yks söpö sekasorto aamuvuoron jälkeen. Sipaisin karanneen kiehkuran takaisin korvan taakse.

“Nii joo sori, pengoin vaa kaappeja ja löysin muun muassa tän essun !” naurahdin ja kiepahdin ympäri kuin mikäkin ballerina yrittäen samalla pitää etuosaa essusta alhaalla paljastamatta kaikkea.

“Ai? Ei pizzaa?” ehdin tuhahtaa ennen kuin Jonathanin huulet sulkivat suuni. Mulle olisi riittänyt, että mies olisi vaikka vain maannut sohvalla odottamassa. En mä ollut odottanut, että mua vastassa olisi puolialaston kokki ja lounas, joka ainakin tuoksui hyvältä.

“Jaa-a, ihan hyvin”, mumahdin jaksamatta ajatella työvuoroani. Se oli sujunut samalla rutiinilla kuin edellinenkin ja sitä edeltävä. Same old same old. R-Kioski ei ollut mitenkään jännittävin työympäristö, ainakaan Kallassa.

“Näköjään”, naurahdin kulmat kurtussa. Mitähän muuta Jonathan oli löytänyt kaapeistani? Onneksi mä olin aina ollut minimalisti mitä omaisuuteen tuli, ja toisekseen mies oli jo tainnut kuulla kaikista luurangoista kaapissani.

Kurkotin Jonathanin olan yli vilkaistakseni pastaa, joka myös näytti syötävältä. Painoin huuleni miehen kaulalle suikaten iholle nopean suukon ennen taktista vetäytymistä kauemmas. Mulla ei ollut kovinkaan fresh fiilis työvuoron jälkeen, joten painelin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet.

Oho. Olipa naikkonen hiljanen tänää.
“Kaikki ok ?” huikkasin makuuhuoneeseen. Laitoin levyt pois päältä ja kokeilin vielä pastan kypsyyden, excellent! Eikä kastike ollut hullumman makusta. Avasin essun nyörit ja jätin sen keittiön tuolin selkänojalle. Lampsin naisen perässä makkarin ovelle ja nojasin toiseen karmeista.

Matilda riisu vaatteitaan mun edessä, varmaan tietämättömänä, et olin reilun metrin päässä. Hiljalleen astuin naisen taakse ja painauduin kiinni tämän takamukseen.
“Suihku ?” kysyin sivellen sileää ihoa naisen selässä. Mun kroppa oli vasta vähän aikaa sitten heränny kunnolla ja aamukanki iski toistamiseen. Shit.

Kuulematta vastausta, painelin kylppäriin ja avasin suihkun lämmittäkseni tilaa. Vilkasin itteeni peilistä. Tältäkö onnellinen mies näytti?
Lämmin vesi virtasi paljaalla iholla ja jäin vaan seisomaan virtaavan veden alle, odottamaan Matildaa.

Mä en ollut tottunut myöskään siihen, etten saanut koomata rauhassa työvuoron jälkeen ilman huolehtimista siitä, oliko mun käytökseni normaalia. Ajatus huvitti, enkä mä huomannut lainkaan, että Jonathan oli seurannut mua ennen kuin mies ilmaantui taakseni.
“Kylmää vettä sulle”, mumahdin vähän virnistäen.

Seurasin Jonathania kylpyhuoneeseen verkkaisesti. Mun päätäni särki ja mä olin kipeästi kahvin tarpeessa, mutta ehkä pieni suihkuhetki tähän väliin ei tekisi pahaa.
Hymyilin Jonathanille pujahtaessani suihkun alle. Annoin veden kastella hiukset ja juosta iholla lämpimänä, saaden silti kylmät väreet kiirimään ympäri kehoa.

Mä ehdin olla monta minuuttia huomioimatta Jonathania, kunnes käännyin ympäri ja kohtasin miehen katseen. Mitähän se möläyttäisi tähän suihkuhetkeen?
“Nyt sä et esitä yhtäkään kysymystä”, mutisin hiljaa etusormi miehen huulia koskettaen. Kallistin päätäni toinen kulma koholla toivoen, että mun toiveeni toteutuisi.

Matilda tuli sanaakaan sanomatta mun seuraks veden alle ja kasteli hiuksensa ilman minkäänlaista kiirettä. Nautin Matun seurasta ja siitä, miten oma itsensä nainen (toivottavasti) oli.
“As you wish” sanoin naisen sormea vasten ja pussasin sitä.

Otin telineestä saippuaa ja viitoin naista kääntämään selkänsä mulle. Hieroin pesuainetta käsien välissä lämmittääkseni sitä ja sitten Matildan selkään. Siirsin naisen hiukset pois kaulan ja niskan edestä ja painoin pieniä pusuja naisen iholle.

Kiersin kädet kylkien kautta naisen vatsalle ja vedin tämän kiinni itseeni. Hautasin kasvoni märkiin hiuksiin ja hengitin Matildan tuoksua.
“Teet mut onnelliseks” sanoin tunnustuksen hiuksiin. Käänsin naisen hellästi itteeni päin ja kohtasin kirkkaiden silmien katseen. “Olispa jokanen päivä tällanen.”

Ajatukset poukkoilivat päässäni, vaikka mä yritin vain keskittyä Jonathaniin: miehen kosketuksiin ja sanoihin, jotka olivat tänään tavallista pehmeämpiä. Mun mieli oli kuitenkin levoton kerratessaan piinaavalla toistolla mun edellistä suhdetta, jossa kaikki sanat olivat lopulta nollaantuneet ja pyyhkiytyneet pois jättäen tilalle raastavan tyhjyyden.

“Mmmh?” mumahdin lopulta. Teet mut onnelliseks. Miten mä tein sen? Mitä mä tein? Mun persoonani ei ollut aurinkoisin, ainakin jos multa kysyttiin. Mä en ollut lämmin, aina ystävällinen ja sopeutuva. Mä olin epäluuloinen, jäin herkästi puolustuskannalle ja blokkasin ihmisiä sen sijaan, että olisin päästänyt ne lähelle.

Jonathanin silmät kuitenkin kitkivät mun skeptisiä ajatuksiani yksi kerrallaan. Mies seisoi siinä vaikka se oli nähnyt mut pahimmillani. Mä seisoin siinä, vaikka mäkin olin nähnyt Jonathanista sen puolen, joka oli ajanut meidät hetkelliseen välirikkoon.

“Onhan tää ollut aika nopeaa”, totesin kietoen kädet Jonathanin ympärille. “Mutta tällaisiin päiviin voisi vaikka tottua.”
Tuntui hyvältä sanoa se, koska mä en osannut heittää vaaleanpunaisia laseja päähän ja heittäytyä heti sen varaan, että kaikki olisi helppoa ja kivaa. Toisaalta tuntui yhtä hyvältä kurottautua varpailleen ja painaa huulet vaativasti Jonathanin huulille.

Nopea ei ees kuvannu sitä, miten vauhilla kaikki oli tapahtunu. Joku vois melkein ottaa nokkiinsa siitä, miten nopeesti olin “vaihtanu naista”. Mä kumminki elin itteeni varten, en muita, joten totta kai tein ja teen edelleen silleen, mikä musta tuntuu hyvältä.

Enkä mä hetkeekää katunu päätöstäni, enkä niitä muitakaa matkan varrelta. Viimesimmätki negatiiviset ajatukset katos Matildan painaessa huulensa kiinni mun huuliin vaatien enemmän. Kiedoin kädet Matildan ympäri ja pidin naisen lähellä.

Pian mun kädet seikkaili naisen vartalolla tutkien ja muistaen jokaisen kurvin ja muodon. Painoin naisen selän suihkun seinää vasten ja pakotin tämän kädet pään ylle, lukiten ne toisella kädelläni paikoilleen. Kiusoittelin Matildaa tämän vartalon herkimmistä kohdista, ennen kuin henkäisin tämän huulia vasten.
“Ruoka olis valmis” mä en voinu estää hymyy nousemast mun huulille.

Annoin naiselle pienen pusun ennen kuin päästin Matildan kädet vapaaks ja virnuillen astuin pois virtaavan veden alta. Otin pyyhkeen naulasta ja kuivasin itseni. Jätin sen samaan koukkuun, josta pyyhkeen otin ja poistuin kylpyhuoneesta makkariin. Bokserit varmaan kannattais olla ruokapöydäs jalassa.

Hetken mä olin pelännyt, että olin valinnut väärät sanat. Jonathan ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan vastasi suudelmaan ja lukitsi mut viileää seinää vasten. Siitä mä pidin: vähemmän puhetta, enemmän toimintaa.

Jonathanin jätettyä mut kuin nallin kalliolle mä päädyin nauttimaan suihkusta omin nokkineni. Pesin hiukset kaikessa rauhassa ja suljin silmät kuunnellen suihkun kohinaa. Välillä hiljaisuuden rikkoi keittiöstä kantautuva kolahdus, kun Jonathan ilmeisesti kattoi pöytää. Missä välissä siitä oli tullut sellainen kodinhengetär?

Sohva veti puoleensa, mutta suuntasin kulkuni pöydän ääreen kiskoen aamutakkia paremmin päälleni. Musta silkkikangas oli läpikuultavaa ja Jonathan todennäköisesti huomaisi sen nopeasti, mutta se vaatekappale kuului mun arkeeni. Mies tai ei, mä olisin kotonani kuten ennenkin.

Suihkun tasaisen kohinan jatkuessa kylpyhuoneessa, päätin viel kattaa pöydän valmiiks. Matilda pääsis valmiiseen ruokapöytään. Mä en tienny miten paljon nainen tällasta arvosti, mut mä haluun pitää huolen Matusta.

Kuulin naisen laittavan suihkun kiinni ja poistuvan kylppäristä. Pian mun takana oli läpikuultavaan aamutakkiin pukeutunu nainen. Just ja just estin kolmannen osapuolen liittymistä tilanteeseen.
“Krhm, syöhän” sanoin ja viitoin istumaan pöytään.

Ruokahetki meni aikalailla hiljasuudessa, ja mulle se tuntu vähän oudolta. Olin tottunu höpöttelemään aamiaisesta iltapalaan jonkun kanssa. Milloin mistäkin. Broidin kanssa usein autoista ja työstä. Matildan kanssa? Nada. Zero. Nolla. Ingenting.

“Joo, kiitos”, hymähdin istuen pöytään. Mua hymyilytti, koska suihku oli virkistänyt eikä seurassakaan ollut valittamista. Ruuasta puhumattakaan.

“Sä et oo yhtään paskempi kokki”, virnistin laskiessani astiat lavuaariin. Jonathan istui vielä pöydän ääressä, joten mä hipsin miehen tuolin taa ja kiedoin käteni punapään ympärille. Tutun tuoksun hengittäminen oli hätkähdyttävää, enkä mä malttanut pitää huuliani erossa Jonathanin ihosta.

“Mitäs sitten? Kai sulla on jälkiruokaa?” virnuilin huulet miehen kaulaa hamuten. Kaikki työväsymys oli pyyhkiytynyt pois ja vaikka mä tiesin tarvitsevani kahvia, se ei ollut sillä hetkellä päällimmäisenä mielessä.

Koska Jonathan oli jo nähnyt eteeni niin paljon vaivaa, mä aloin siivota pöytää loppuun nopein ottein. Aina kun mulla olo suinkin aikaa työpäivän ja tallireissun välissä, mä siivosin asuntoani, koska se oli jollain tapaa niin rentouttavaa. Nyt mä en kuitenkaan jumittanut tiskialtaan ääreen, vaan jätin astiat sinne ja käännyin Jonathanin puoleen keittiötasoon nojaten.

“Kaikki parhaat vinkit ja opit Nanalta, thank her” vastasin. Tätäkö se “normaali” arki oli? Pariskunta (tai joku sellanen) tekemäs yhteistyötä lähes joka asiassa? Naisen kädet mun ympärillä tuntu yhtä hyvältä ku ekalla kerralla. Pehmeet huulet jätti kosteen kohan mun kaulalle ja naisen kommentti sai mut virnuilee.

Matilda nous ylös korjaamaan astioita pöydästä. Nousin ylös tuolista ja kohtasin naisen katseen. Se samaine pilke silmäkulmassa. Ai että mä rakastin sitä. Vai tykkäsin, pidin? Gosh. Painoin omalla keholla naisen kiinni tasoon ja asetin käteni Matildan lantion molemmin puolin.
“Vai että sellasta jälkkäriä…” virnistin ja nojauduin eteen vaatien suudelmaa.

Kurotin ottamaan kiinni naisen takareisistä ja nostin tämän tasolle istumaan. Aamutakki ei paljoa peitellyt Matildan istuessa hajareisin mun edessä just täydellisellä korkeudella. Haudatessani toisen käden värjättyihin hiuksiin ja painaessa huuleni naisen kaulalle ja solisluun päälle, oikea käteni löysi tiensä aamutakin alle.

Mun arkeni alkoi todellakin täyttyä yllätyksistä. Henkäisin yllättyneenä Jonathanin nostaessa mut naurettavan helposti keittiötasolle, joka oli siihen saakka pysynyt niiltä osin koskemattomana. Mä virnuilin väkisinkin ajatellessani sitä muutaman vuoden ikäeroa, jota ei tällaisissa hetkissä huomannut.

“Tänne ei pitäisi tulla odottamattomia vieraita”, mumahdin katkonaisesti Jonathanin huulten ja käsien vaeltaessa vartalollani. Mun katse osui keittiön ikkunan auki jääneisiin sälekaihtimiin ja vaikka mä olin kuinka varma siitä, etten varmasti ollut yhtään hullumpi näky läpikuultavassa aamutakissani, en halunnut ottaa riskiä häädöstä. Kumarruin sulkemaan kaihtimet ja vedin Jonathanin huulet kiinni omiini samalla, nopealla liikkeellä.

Jonathanin selän lihakset tuntuivat tänään normaalia selkeämmin. Mä piirtelin kuviota miehen selkään yrittäen pysyä hiljaa punapään kosketuksen alla. Lopulta mä puoliksi raastoin viimeisen vaatekappaleen Jonathanin päältä, nähden samalla vilauksen miehen tummista silmistä. Niiden katse sai mut virnistämään Jonathanin huulille ja pusertamaan itseni miestä vasten.

Naurahdin naisen heitolle ja yritin olla muistamatta edelliskerran keskeytyksiä. Matildan huulien vaatiessa mun huomioo, päätin sivuuttaa kaikki turhat ajatukset ja keskittyä täysin oleelliseen. Mun ei ees pitäis ajatella yhtään mitää just nyt. Helvetin miehet ja niien putkiaivot.

Naisen piirtäessä kiemuraa mun selkään, tunsin väreiden kulkevan pitkin mun kylkiä ja selkärankaa. Halusin saada Matildan tuntee samoin. Mut naisen repiessä mun ainoan vaatekappaleen pois mun päältä, uskoin Matildan tuntevan samoin. Otin molemmilla käsillä kiinni naisen lanteista ja vedin tämän itseeni, tuntien Matildan lämmön ympärilläni.

“Shit…” sihahdin. Kaiken sen huuman keskellä oli tullu unohettuu yks pikkiriikkinen mut aika helvetin tärkee juttu. Voitte omassa pienessä mielessä arvata mikä. Vedin itteni nopeesti kauemmas naisesta ja jäin kattomaan kirkkaita silmiä. “I don’t think we should continue without… You know…” mutisin todella nolona. Mä koin kuitenki omaks “osuudekseni” hoitaa sen puolen näistä hommista.

Niin. No. Joo.
Mä räpäytin silmiäni pari kertaa varmistaakseni, että Jonathan oli ollut tosissaan. Miehen katse musta ei hievahtanutkaan ja mä pystyin melkein tuntemaan kuinka hetki lipui ohi.
“Juueisemitään”, pihahdin yhden henkäyksen mukana nykäisten aamutakin kiinni.

Pudottauduin alas keittiön tasolta. Manasin hiljaa mielessäni tilanteen outoutta ja mun teki mieli tehdä jotain sen sijaan, että olisin kierrättänyt katsettani huoneessa. Vaikka keittää kahvia, jos se ei olisi antanut musta niin helvetin tökeröä kuvaa. Mua kuitenkin ahdisti, koska mä en ollut mitenkään erityisen hyvä heittämään vitsiä varsinkaan tällaisesta tilanteesta.

Jos se olisi ollut joku yhden yön säätö, mä olisin todennäköisesti vain kävellyt pois. Omasta asunnosta oli kuitenkin vähän vaikea kadota, koska sinne täytyi joka tapauksessa palata. Yhtä lailla oli vaikea kääntää selkänsä Jonathanille, jonka katsetta mä en kuitenkaan osannut kohdata.

Miten ei voi muistaa tollasia, lähes itsestään selviä asioita. Oliks mulla muistissa vikaa näin nuorena?
“Shit I’m sorry…” mutisin ja painelin makkariin hakemaan tupakan housujen taskusta. Avasin ranskalaisen parvekkeen oven ja jäin nojamaan metalliseen kaiteeseen. Voi vitun, vitun, vittu.

Neppasin poltetun tupakan talon seinän viertä alas asfaltille. Mulla ei ollu aikomusta säästää sitä, varsinkaan ku ei ollu kunnon partsii mihi laittaa tuhkista. Vitut. Mä olin taas unohtanu jotai. Epäonnistunu. Ja nyt kaike lisäks se unohus vaikutti myös toisee ihmisee. Voi paska! Shit!

Lähes pamautin oven kiinni ja vedin farkut sängyn vierestä jalkaan. Vetäessä sepaluksen vetoketjuu kiinni, onnistuin jättää etusormen nahat väliin. Kirosin aikas kovalla äänellä ja Matilda varmasti kuuli sen. Pieni verinen kohta sormessa muistutti kuolevaisuudesta. Kuten myös kipu.

Lätkäsin nyrkillä makuuhuoneen betoniseinään. Mä en voinu epäonnistuu näin tärkeissä jutuissa. Mä en voinu olla niin idiootti. Löin toistamiseen samaan kohtaan. Ai saatana. Matilda oli myös paikal. Hittolaine. Se varmaa käskis mua lähtee. Tätä puolta se ei ollu nähny. Ainoastaa sen kaljatölkin-heittäjä-kaverin.

Jonathan ei todellakaan ollut halunnut jäädä puimaan tapahtumia, vaan oli painellut makuuhuoneeseen. Mä en ollut osannut seurata miestä ennen kuin olin kuullut epämääräistä kiroamista ja hiljaisen tumahduksen. Siis sellaisen, joka kuului iskusta kovaan esineeseen.

Mä ehdin nähdä toisen iskun, joka kohdistui mun seinääni. Siihen seinään, jonka olin maalannut harmaaksi edellisen maalin ropistua alas.
“Hei”, aloitin ääni vaimeana. Sitten mulla pätkäisi: mitä mä nyt sanoisin? Että Jonathanin ei tarvinnut hakata asuntoni seinää keittiöpuuhien päädyttyä odotettua aiemmin? Että me oltiin jo koettu terveyskeskusreissu yhdessä, enkä mä välttämättä kaivannut toista?

“Hei, älä”, ähkäisin, kun miehen leukaperät jännittyivät siihen malliin, että seinä saisi varautua uuteen iskuun. Mä otin askeleen lähemmäs, jääden kuitenkin reilun metrin päähän tunnustelemaan tilannetta.

Tietenki Matilda oli kuullu mun takomisen ja enemmän tai vähemmän hiippaillu makkariin tutkimaan tilannetta. Purin hammasta yhteen ja tuijotin seinää mun edessä. Harmaa maalipinta oli pysyny harmaana, eipähän tarviis miettiä lääkärireissua tikkien tai vastaavan takia.

Liikautin oikeaa kättä hieman eteen kylkeni vierestä, vain nähdäkseni punertavat rystyset ja pieniä vaaleampia jälkiä, jotka eivät korkeimmassakaan UV-säteilyssä vaihtaneet sävyä tummempaan. Monen vuoden jäljet jäivät lähes aina muilta huomaamatta. Ja niin oli tainnu myös Matulta.

“Mä…” se surkeinkin selitys jäi kiinni mun kurkkuun edelleen tuijottaessani kättä. “Shitfuckpisscunt…” mumisin, istahdin sängyn reunalle ja hautasin kasvot kämmeniin. “It’s nothing to worry about, okay ?” viskoin sanoja vähän turhankin puolustelevasti käsiini. Tunsin edelleen hartioiden jännittyneisyyden ja pettymyksen kohoavan itteäni kohtaan.

Mä olin kerran satuttanu kaveria, joka oli ollu liian lähellä ja muutenki väärässä paikassa väärään aikaan. Mitä jos Matilda jäis tulilinjalle? Ei välttämät tänää, mut tulevaisuudes. En mä antais sitä anteeks, oikeestaa kenenkä ei pitäis antaa.

Jonathanin olemus oli vähän pelottava. Ei sillä tavalla, että mä olisin suoranaisesti pelännyt itseni takia, vaan miehen puolesta. Miten se oli mennyt tuollaiseen tilaan, jossa mun seinäni uutukainen maalipinta oli toiminut maalitauluna?

“Eipä”, tuhahdin Jonathanin kommentille. Mitähän se olisi itse todennut, jos mä olisin marssinut mukiloimaan sen makuuhuoneen seinää? Jumitin edelleen niillä sijoillani, koska oli vaikea päättää, tarvitsiko Jonathan tilaa vai läheisyyttä.

Lopulta mä istuin sängyn reunalle, jättäen kuitenkin pienen hajuraon. Ajatukset harhailivat jossain katonrajassa ja mun teki mieli pyyhkiä viimeisen tunnin tapahtumat pois. Tuijotin sormiani, jotka lepäsivät mun sylissä tietämättä koskeako Jonathania vai ei.
Vilkaisin Jonathania syrjäkarein miettien kuumeisesti mitä sanoa. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat kliseisiltä tai tyhjänpäiväisiltä. Enkä mä ollut missään maailmassa niin ehjä, että olisin voinut jaella elämänohjeita kenellekään. “Onko se jotain mistä sä haluat puhua?” pusersin vaitonaisena, kun hiljaisuus alkoi tuntua piinaavalta.

Matildasta hohkaava huoli lämmitti mun rintaa hivenen. Hiljasuus ei tuntunu uhkaavalta taikka painavalta meijän ympärillä, joten uskalsin hengittää vähän rennommin. Lilaletin kysymys kuitenki sai mun lihakset jännittyy uudestaan. Halusinko mä puhua siitä?

“Maybe some other day…” mutisin vastauksen. Mä halusin antaa naiselle kaikki tämän toivomat vastaukset, mut pelkäsin toisen ottavan takapakkia meidän suhteen. Matilda toisaalta ties jo mun menneisyyden kirkkaimmat aaveet, mut ei kaikkee mitä sen jälkeen oli tullu esille.

Nojauduin painamaan pään naisen olkapäälle ja suljin silmät. Keskityin olemaan rennompi ja vedin ilmaa hitaasti keuhkoihin, syvään, ja puhalsin sen huulien välistä ulos.
“I don’t wanna scare you away.”

Jonathan oli sivuuttanut mahdollisuuden puhua siitä, miksi se oli hetki sitten purkanut turhautumistaan mun seinään. Joku muu olisi varmaan ollut huolissaan ja vaatinut silti jonkinlaista selitystä, mutta mä tukahdutin sen pienen päätään nostaneen levottomuuden ja yritin vain olla. En mä osannut vaatia, koska puhuminen oli mullekin vaikeaa.

Jonathanin kosketus yllätti. Mä olin hetken luullut miehen vetäneen päälle suojakuoren ja marssivan pois ovet paukkuen, mutta siinä se istui päätään muhun nojaten. Mä muistin elävästi kuinka edellinen episodi kera oluttölkin oli päättynyt ja tajusin, että sekin oli syy mun varovaisuuteen. Jonathanin sanat olivat silloin ilmeisesti uponneet syvemmälle kuin mä olin käsittänytkään.

Mutta nyt Jonathanin läsnäolo oli pelkästään rauhoittavaa. Mä en olisi osannut kuvata ajatuksiani Jonathanista lauseella tai kahdellakaan tunteista puhumattakaan, koska ne tuntuivat elävän joka sekunti. Mun kohdallani se oli hyvä, koska harvemmin kukaan herätti mussa niin voimakkaita tuntemuksia - hyvässä tai pahassa.

“Kiva”, huokaisin tajuten kuulostaneeni idiootilta. Kallistin päätäni näyttääkseni Jonathanille vähän vaisun, pahoittelevan hymyn, joka toivottavasti kuittasi karkeuteni. Mun sormet hipaisivat miehen kämmentä automatisoituneina ja mä huomasin punoituksen Jonathanin rystysissä. Sen sijaan, että mä olisin huomauttanut niistä, mä vain peitin ne omalla kädelläni varoen ärsyttämästä ihoa enempää.