PääsivuTie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Isabella S. 04.04.18 14:05
Tie tähtiin
Kouluvalmennus 9.4.2018
Kouluvalmennus 9.4.2018
Avoimuus: Tie tähtiin -kilpailijat, auburnilaisille etuja
Viimeinen ilmoittautumispäivä: maanantaina 9.4.2018
Kuittauksen deadline: lauantaina 14.4.2018
Valmentaja: Isabella Sokka
Valmennusryhmät:
Ryhmä 1. Helppo C - Helppo B, taitotaso easy/medium TÄYNNÄ!
klo 17-18, valmentajana Isabella
Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa
Ryhmä 2. Helppo B, taitotaso medium TÄYNNÄ!
klo 18-19, valmentajana Isabella
Avoinna vain auburnilaisille, otetaan 4 osallistujaa
Ryhmä 3. Helppo B - Helppo A, taitotaso medium/hard TÄYNNÄ!
klo 19-20, valmentajana Isabella
Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa
Mitä tapahtuu?
Valmennukset järjestetään peräkkäin Auburn Estaten hulppeassa maneesissa. Tukijoukot ovat tervetulleita katsomaan ja ratsukot saavat laittaa hevosensa halutessaan kuntoon tyhjillään olevissa karsinoissa.
Maneesin kauempaan päätyyn on laitettu kouluaidat ja jokaisessa valmennuksessa harjoitellaan yksitellen kolmannen osakilpailun kouluohjelmaa. Ryhmissä 1 ja 3 on kahdentasoisia ratsukoita, mikä otetaan jo verryttelyssä huomioon. Radan jokainen ratsastaa yksin, joten tasoeroilla ei ole merkitystä.
Easy-tason ratsastajien ohjelma on He C:1 2000
Medium-tason ratsastajien ohjelma on He B:3 2009
Hard-tason ratsastajien ohjelma on He A:1 2009
Valmennuspäivän pohjatarina:
Kello 17-
Vivienne oli ratsastanut Rillalla pitkät alkukäynnit. Alkukäynnit tuntuivat tytöstä aina pitkiltä, mutta nyt ne olivat ihan oikeasti pitkät. Maneesin kello näytti jo varttia yli, eikä Isabellaa näkynyt. Kummitäti oli tavallisesti aina ajoissa. Muina tyttöinä Viivi ohjasi angloarabinsa katsomon laidalle, jotta toiset valmennettavat eivät hoksaisi jonkin olevan vialla.
"Mä voin huijata noita että meijän pitää verrytellä itsenäisesti. Mutta jonkun teistä täytyy hakea Isabella! Se on tullut töistä ja on ihan varmana kartanolla", Viivi kuiskutti kiihkeästi katsomossa istuvalle kaksikolle. Punapää oli ollut aikaisemminkin katsomossa, se oli varmasti auburnilainen. Tummatukkainen nainen taas oli töissä täällä. Naiset hävisivät vähin äänin katsomosta ja Viivi oli omaan aloitekykyynsä tyytyväinen.
"Aloitetaan verryttely, täti käski!" tyttö kailotti sitten kovaan ääneen ja maiskautti Rillan raviin.
***
Kello oli jo lähemmäs puolta, kun Isabella Sokka pyyhälsi maneesiin räjähtänyttä ponnariaan vauhdissa avaten.
"Anteeksi kamalasti kaikki! Minulle tuli pieni... este. Jos teitä ei haittaa, pidennetään valmennusta loppupäästä. Ottakaa vaan jo laukkaa ja tehkää monipuolisesti ratanne liikkeitä. Viivi! Rillaa reippaammin eteen!"
Isabella letitti hiuksensa kiireellä ja lähestyi sitten katsomon reunaa.
"Hei, viitsitkö käydä ilmoittamassa toiseen ja kolmanteen ryhmään tuleville, että valmennus alkaa noin vartin myöhässä? Ja sano meidän auburnilaisille, että kävelevät alkukäynnit valmiiksi vaikka sitten kentällä", perijätär supatti lähimmälle tyypille, Josefinalle, kauniisti hymyillen. Rosengårdin kartanon nuorimmainen näytti hirvittävän pelästyneeltä Isabellan sälyttäessä tytölle tällaisen vastuutehtävän, joten kireästi hymyillen perijätär nyökkäsi kahden teinitytön suuntaan.
"Janna. Ava. Te kanssa, auttakaa Jusua kertomaan kaikille tahdikkaasti."
Kahden ryhmän alku- ja loppuverryttelut voisi helposti hoitaa päällekkäin, mutta Isabella ei halunnut maneesista liian ruuhkaista. Siitä tulisi jotenkin hirveän köyhä ja ratsastuskoulumainen vaikutelma. Mielikuvilla oli väliä.
***
Kello 18.15-
Isabella ohjeisti ensimmäisen ryhmän valmennettavia poikkeuksellisen intensiivisesti, kenties hyvittääkseen myöhästymisensä. Sama tiukka ja haukankatseinen linja jatkui toisen ryhmän kohdalla. Toisessa porukassa olikin mukana vain tuttuja ratsuja, jotka saivat kuulla pienimmistäkin virheistä. Ensimmäinen ratsukko, Julia ja Valerie, oli juuri aloittamassa omaa rataansa, kun Isabellan huomiota kaivattiin muualla.
Valmentaja valahti naamastaan kalpeaksi ja pyysi hermostuneella äänellä Juliaa odottamaan vielä hetken. Maneesiin oli saapunut kaksi haalaripukuista poliisia. Nämä eivät olleet Isabellalle tuttuja, mutta asiaa oli vaikea olla arvaamatta. Äidin tai isän tapauksessa oli selkeästi ilmennyt jotain uutta.
Isabella asteli pystypäin ja mahdollisimman rentona katsomon puolelle. Nainen vilkuili penkeillä istuvia katsojia ja koetti löytää jonkun tutun. Jonkun tarpeeksi osaavan ja uskottavan. Katse osuikin lähes ensimmäisenä yleisön komeimpaan.
"Ah, hei Juuso! Sun täytyy pitää tämä valmennus loppuun. Saat palkan myöhemmin. Laita kaikki ratsastamaan oman tasonsa rata, ohjelmat on tossa tulostettuna. Kysy niiltä itseltään mitä tasoa ne suorittaa. Sama juttu seuraavassa valmennuksessa - sä pidät senkin. Mulla saattaa kestää", Isabella käskytti ja vilkuili samalla (onneksi) hiljaa seisoviin poliiseihin. Joku amerikkalaistyylinen pidätyskohtaus tästä nyt olisi puuttunutkin.
"Oot paras, kiitos", nainen jatkoi ja antoi hämmentyneelle miehelle pikaisen poskisuudelman.
Nopea lähtö ei antanut miehelle varaa kieltäytyä, ja ihailtavan reippaasti itsensä keräten Juuso piti kakkosryhmän valmennuksen loppuun. Kolmannen ryhmän kohdalla Juusolla oli jo valmentajan rooli vahvasti päällä, eivätkä ratsukot päässeet laiskottelemaan valmentajanvaihdoksesta huolimatta.
OSALLISTUMINEN
- Suorituksena teksti tai kuva.
- Yli 200 sanaa tai kuva: 1 lisäarpa / yli 500 sanaa: 2 lisäarpaa
- Osallistuminen alle (myös suoritukset tähän ketjuun). Ei vaadi rekisteröitymistä foorumille.
Muodossa:
OSALLISTUJAT:
Ryhmä 1. Helppo C - Helppo B (taitotaso easy/medium) 4/4 os.
Vivienne Blankley - Austria, He C (1 lisäarpa)
Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos, He C (2 lisäarpaa)
Robert Harrington - Harriet V, He C (2 lisäarpaa)
Jonna - Kadon Illuusio, He B (2 lisäarpaa)
Ryhmä 2. Helppo B (taitotaso medium) 4/4 os.
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Minka Aavikko - Tepehkiiha (2 lisäarpaa)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (1 lisäarpa)
Julia Luoti - Valerie (1 lisäarpa)
Ryhmä 3. Helppo B - Helppo A (taitotaso medium/hard) 4/4 os.
Inna Paakkanen - Banana Mania, He A (2 lisäarpaa)
Fiia Vierre - Etonnant, He A (1 lisäarpa)
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti, He A (2 lisäarpaa)
Kei - Tkachyov, He A (1 lisäarpa)
#tietähtiin
Ryhmä 1. Helppo C - Helppo B, taitotaso easy/medium TÄYNNÄ!
klo 17-18, valmentajana Isabella
Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa
Ryhmä 2. Helppo B, taitotaso medium TÄYNNÄ!
klo 18-19, valmentajana Isabella
Avoinna vain auburnilaisille, otetaan 4 osallistujaa
Ryhmä 3. Helppo B - Helppo A, taitotaso medium/hard TÄYNNÄ!
klo 19-20, valmentajana Isabella
Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa
Mitä tapahtuu?
Valmennukset järjestetään peräkkäin Auburn Estaten hulppeassa maneesissa. Tukijoukot ovat tervetulleita katsomaan ja ratsukot saavat laittaa hevosensa halutessaan kuntoon tyhjillään olevissa karsinoissa.
Maneesin kauempaan päätyyn on laitettu kouluaidat ja jokaisessa valmennuksessa harjoitellaan yksitellen kolmannen osakilpailun kouluohjelmaa. Ryhmissä 1 ja 3 on kahdentasoisia ratsukoita, mikä otetaan jo verryttelyssä huomioon. Radan jokainen ratsastaa yksin, joten tasoeroilla ei ole merkitystä.
Easy-tason ratsastajien ohjelma on He C:1 2000
Medium-tason ratsastajien ohjelma on He B:3 2009
Hard-tason ratsastajien ohjelma on He A:1 2009
Valmennuspäivän pohjatarina:
Kello 17-
Vivienne oli ratsastanut Rillalla pitkät alkukäynnit. Alkukäynnit tuntuivat tytöstä aina pitkiltä, mutta nyt ne olivat ihan oikeasti pitkät. Maneesin kello näytti jo varttia yli, eikä Isabellaa näkynyt. Kummitäti oli tavallisesti aina ajoissa. Muina tyttöinä Viivi ohjasi angloarabinsa katsomon laidalle, jotta toiset valmennettavat eivät hoksaisi jonkin olevan vialla.
"Mä voin huijata noita että meijän pitää verrytellä itsenäisesti. Mutta jonkun teistä täytyy hakea Isabella! Se on tullut töistä ja on ihan varmana kartanolla", Viivi kuiskutti kiihkeästi katsomossa istuvalle kaksikolle. Punapää oli ollut aikaisemminkin katsomossa, se oli varmasti auburnilainen. Tummatukkainen nainen taas oli töissä täällä. Naiset hävisivät vähin äänin katsomosta ja Viivi oli omaan aloitekykyynsä tyytyväinen.
"Aloitetaan verryttely, täti käski!" tyttö kailotti sitten kovaan ääneen ja maiskautti Rillan raviin.
***
Kello oli jo lähemmäs puolta, kun Isabella Sokka pyyhälsi maneesiin räjähtänyttä ponnariaan vauhdissa avaten.
"Anteeksi kamalasti kaikki! Minulle tuli pieni... este. Jos teitä ei haittaa, pidennetään valmennusta loppupäästä. Ottakaa vaan jo laukkaa ja tehkää monipuolisesti ratanne liikkeitä. Viivi! Rillaa reippaammin eteen!"
Isabella letitti hiuksensa kiireellä ja lähestyi sitten katsomon reunaa.
"Hei, viitsitkö käydä ilmoittamassa toiseen ja kolmanteen ryhmään tuleville, että valmennus alkaa noin vartin myöhässä? Ja sano meidän auburnilaisille, että kävelevät alkukäynnit valmiiksi vaikka sitten kentällä", perijätär supatti lähimmälle tyypille, Josefinalle, kauniisti hymyillen. Rosengårdin kartanon nuorimmainen näytti hirvittävän pelästyneeltä Isabellan sälyttäessä tytölle tällaisen vastuutehtävän, joten kireästi hymyillen perijätär nyökkäsi kahden teinitytön suuntaan.
"Janna. Ava. Te kanssa, auttakaa Jusua kertomaan kaikille tahdikkaasti."
Kahden ryhmän alku- ja loppuverryttelut voisi helposti hoitaa päällekkäin, mutta Isabella ei halunnut maneesista liian ruuhkaista. Siitä tulisi jotenkin hirveän köyhä ja ratsastuskoulumainen vaikutelma. Mielikuvilla oli väliä.
***
Kello 18.15-
Isabella ohjeisti ensimmäisen ryhmän valmennettavia poikkeuksellisen intensiivisesti, kenties hyvittääkseen myöhästymisensä. Sama tiukka ja haukankatseinen linja jatkui toisen ryhmän kohdalla. Toisessa porukassa olikin mukana vain tuttuja ratsuja, jotka saivat kuulla pienimmistäkin virheistä. Ensimmäinen ratsukko, Julia ja Valerie, oli juuri aloittamassa omaa rataansa, kun Isabellan huomiota kaivattiin muualla.
Valmentaja valahti naamastaan kalpeaksi ja pyysi hermostuneella äänellä Juliaa odottamaan vielä hetken. Maneesiin oli saapunut kaksi haalaripukuista poliisia. Nämä eivät olleet Isabellalle tuttuja, mutta asiaa oli vaikea olla arvaamatta. Äidin tai isän tapauksessa oli selkeästi ilmennyt jotain uutta.
Isabella asteli pystypäin ja mahdollisimman rentona katsomon puolelle. Nainen vilkuili penkeillä istuvia katsojia ja koetti löytää jonkun tutun. Jonkun tarpeeksi osaavan ja uskottavan. Katse osuikin lähes ensimmäisenä yleisön komeimpaan.
"Ah, hei Juuso! Sun täytyy pitää tämä valmennus loppuun. Saat palkan myöhemmin. Laita kaikki ratsastamaan oman tasonsa rata, ohjelmat on tossa tulostettuna. Kysy niiltä itseltään mitä tasoa ne suorittaa. Sama juttu seuraavassa valmennuksessa - sä pidät senkin. Mulla saattaa kestää", Isabella käskytti ja vilkuili samalla (onneksi) hiljaa seisoviin poliiseihin. Joku amerikkalaistyylinen pidätyskohtaus tästä nyt olisi puuttunutkin.
"Oot paras, kiitos", nainen jatkoi ja antoi hämmentyneelle miehelle pikaisen poskisuudelman.
Nopea lähtö ei antanut miehelle varaa kieltäytyä, ja ihailtavan reippaasti itsensä keräten Juuso piti kakkosryhmän valmennuksen loppuun. Kolmannen ryhmän kohdalla Juusolla oli jo valmentajan rooli vahvasti päällä, eivätkä ratsukot päässeet laiskottelemaan valmentajanvaihdoksesta huolimatta.
OSALLISTUMINEN
- Suorituksena teksti tai kuva.
- Yli 200 sanaa tai kuva: 1 lisäarpa / yli 500 sanaa: 2 lisäarpaa
- Osallistuminen alle (myös suoritukset tähän ketjuun). Ei vaadi rekisteröitymistä foorumille.
Muodossa:
Valmennusryhmä
Ratsastaja - [ *url=http://-alkuinen osoite]Hevosen nimi[/url* ], taso
Huom! ÄLÄ poista tähtiä tai välejä
Laita taso muodossa He C / He B / He A
OSALLISTUJAT:
Ryhmä 1. Helppo C - Helppo B (taitotaso easy/medium) 4/4 os.
Vivienne Blankley - Austria, He C (1 lisäarpa)
Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos, He C (2 lisäarpaa)
Robert Harrington - Harriet V, He C (2 lisäarpaa)
Jonna - Kadon Illuusio, He B (2 lisäarpaa)
Ryhmä 2. Helppo B (taitotaso medium) 4/4 os.
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Minka Aavikko - Tepehkiiha (2 lisäarpaa)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (1 lisäarpa)
Julia Luoti - Valerie (1 lisäarpa)
Ryhmä 3. Helppo B - Helppo A (taitotaso medium/hard) 4/4 os.
Inna Paakkanen - Banana Mania, He A (2 lisäarpaa)
Fiia Vierre - Etonnant, He A (1 lisäarpa)
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti, He A (2 lisäarpaa)
Kei - Tkachyov, He A (1 lisäarpa)
#tietähtiin
Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 14.04.18 22:58, muokattu 7 kertaa
Isabella S.- Tallinomistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 972 -
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
RH 07.04.18 22:06
Robert & Harry (584s)
Ahdisti. Jännitti. Ehkä kuitenkin ahdisti enemmän. Tai sittenkin jännitti. En osannut sanoa.
Ensimmäiset osakilpailut, ja samalla meidän ensimmäiset kilpailut sitten plörinäksi menneen alkukauden jälkeen, olivat olleet yllätykselliset. Harry oli suorittanut tasaisesti vaikkakin kevät rinnassa, ja oltiin jääty juuri ja juuri sijoilta Salman Agin ja sen koppavan ratsastajan taakse. Toki mua vähän kyrsi, että Alviina oli mennyt ja ratsastanut Lassellansa meidän ohi, mutta Jutta oli muistuttanut, että pitää ajatella tilanteen kannalta--Alviina oli treenannut, myös Harrylla, Danielin silmät alla useammin kuin minä olin edes ratsastanut viimeisen kuukauden aikana.
Auburn oli mulle tuttu paikka seppeleläisten puheista ja yksistä koulukilpailuista, ja paikka oli kaikessa hienoudessaan ihan käsittämätön. Soitin kaikki tähtiratsukot läpi kunnes sain ylipuhuttua ("Tuletko?" "Joo.") Fiian lähtemään Eelalla mukaamme--enhän minä yksin olisi kehdannut edes harkita lähtöä!
Niinpä minä kävelin hermostuneena ympäri maneesia utelias harmaakorva allani, katsomossa Fiia ja Jutta. Eelan ryhmä olisi viimeinen, joten oli Fiialta vähintäänkin ystävällistä jakaa kuitenkin koppikulut tuntien ekstrahengailusta huolimatta.
Ekstrahengailusta puheen ollen, valmennus ei ollut vielä alkanut. Jossain vaiheessa heitin softshellini maneesin laidan yli Jutalle, ja käytin tilaisuuden hyväkseni: "Ollaanko me täällä varmasti oikeaan aikaan? Jos nää onkin vaan auburnilaisia maanantairatsastuksellaan?"
Vilkaisin hermostuneena juuri ohikulkevaa, koreaa puoliveristä.
"Toi suokki ainakin starttasi Saaristossakin", Jutta kuiskutti takaisin ja pyöräytin pääni toiseen suuntaan. Siellä punertava suomenhevonen käveli rentona vihreäsävyisissä varusteissaan. Huokaisin, ehkä helpotuksesta, ja käänsin katseeni taas Juttaan. Se hymyili kuin Vuoden Tsemppari -palkinnon finalisti, ja mä ohjasin Harryn takaisin kaviouralle.
Oltiin kävelty päämäärättömästi noin ikuisuus kunnes ryhmän keskenkasvuisin, ehkä 10-vuotias tyttö tomerasti kehotti meitä verryttelemään itsenäisesti. Vilkuilimme hetken toisiamme, ja sitten se tyttö lähti ravaamaan vähän arabinnäköisellä ratsullaan ihan muina naisina.
Sitten mä pyörin päämäärättömästi ravia. Mä en oikein tiennyt mitä tehdä--Harry lämpiäisi aina parhaiten laukassa, mutta kukaan muu ei laukannut, joten mäkään en uskaltanut. Niinpä me vaan ravattiin ja ravattiin ja ravattiin, ravattiin ympyrällä, ravattiin suoralla, ravattiin pitkänä ja ravattiin lyhyenä.
Lopulta itse Isabella Sokka pärähti maneesiin. Se näytti siltä, että oli vähintäänkin unohtanut koko valmennuksen, mutta enhän mä voinut tietää. Se käski laukkaamaan ja tekemään oman radan liikkeitä, kääntyi sitten puhumaan katsomossa oleskelleille auburnlaisille, ja mä vähän hölmistyneenä siirsin Harryn käyntiin. Sitten vilkaisin yhtä hölmistyneenä Juttaa: oliko tämä valmennus vai valvottu ratsastus? Jutta kohautti olkiaan ja teki kädellään pyörivän liikkeen, jonka uskoin tarkoittavan laukkaa.
Niinpä me sitten laukattiin. Mun oli vaikea löytää itsestäni motivaatiota tehdä asioita ilman käskyttäjää. En osannut olla oman itseni herra tai vaatia itseltäni mitään--mä olin luovuttajaluonne olemattomalla itseravilla.
Sitten.
"Tuo ei ole laukkaa nähnytkään, ota ohjat käsiin ja kerää hevosesi", Isabella totesi kun mennä päräyteltiin sen ohi, kieltämättä löysässä laukassa. Mä vähän hätkähdin, ehkä jopa yllätyin siitä, että se aikoi sittenkin valmentaa, ja kuin sähköiskusta keräsin ohjat paremmin käteen ja ratsastin.
Isabella oli erilainen valmentaja kuin Anne, tai Daniel. Sillä oli erilainen auktoriteetti, ja se yhdistettynä katsomon yhtäkkiä täyttäneisiin auburnlaisiin (ja varmasti muiden ratsukoiden taustajoukkoihin, mutta se oli mun päässä täysin huomionarvoton asia) yhdistettynä, mulla tapahtui jonkinlainen ryhtiliike. Paitsi kirjaimellinen, selkää suoristava ryhtiliike, niin myös henkinen sellainen.
Teki mieli ratsastaa, ja ratsastaa hyvin.
Loppupeleissä olin tyytyväinen meidän rataan. Saaristossa meidän isoimmat ongelmat olivat olleet tiet, ja kilpailujen jälkeen Jutta olikin tietäväisenä ja tomerana kertonut, että se oli omaa huolimattomuutta. Niinpä mä päätin, että nyt mä ratsastan jokaisen kulman ja jokaisen kaarteen, joka askeleen, loppuun asti.
Ja se kannatti.
Isabellan mielestä meillä oli hyvä rata. Vähän mitäänsanomaton, kuulemma, kun hevonen oli näin laadukas. Minä silitin vaistomaisesti Harryn säkää--se oli liian hyvä tälle tasolle. Harmi, että sen ratsastaja oli just tätä tasoa. Ehkä. Juuri ja juuri, hyvänä päivänä.
Niin.
Mä en voinut olla huomioimatta, että Isabella kommentoi hevosta, hevosen laadukkuutta.
Ahdisti. Jännitti. Ehkä kuitenkin ahdisti enemmän. Tai sittenkin jännitti. En osannut sanoa.
Ensimmäiset osakilpailut, ja samalla meidän ensimmäiset kilpailut sitten plörinäksi menneen alkukauden jälkeen, olivat olleet yllätykselliset. Harry oli suorittanut tasaisesti vaikkakin kevät rinnassa, ja oltiin jääty juuri ja juuri sijoilta Salman Agin ja sen koppavan ratsastajan taakse. Toki mua vähän kyrsi, että Alviina oli mennyt ja ratsastanut Lassellansa meidän ohi, mutta Jutta oli muistuttanut, että pitää ajatella tilanteen kannalta--Alviina oli treenannut, myös Harrylla, Danielin silmät alla useammin kuin minä olin edes ratsastanut viimeisen kuukauden aikana.
Auburn oli mulle tuttu paikka seppeleläisten puheista ja yksistä koulukilpailuista, ja paikka oli kaikessa hienoudessaan ihan käsittämätön. Soitin kaikki tähtiratsukot läpi kunnes sain ylipuhuttua ("Tuletko?" "Joo.") Fiian lähtemään Eelalla mukaamme--enhän minä yksin olisi kehdannut edes harkita lähtöä!
Niinpä minä kävelin hermostuneena ympäri maneesia utelias harmaakorva allani, katsomossa Fiia ja Jutta. Eelan ryhmä olisi viimeinen, joten oli Fiialta vähintäänkin ystävällistä jakaa kuitenkin koppikulut tuntien ekstrahengailusta huolimatta.
Ekstrahengailusta puheen ollen, valmennus ei ollut vielä alkanut. Jossain vaiheessa heitin softshellini maneesin laidan yli Jutalle, ja käytin tilaisuuden hyväkseni: "Ollaanko me täällä varmasti oikeaan aikaan? Jos nää onkin vaan auburnilaisia maanantairatsastuksellaan?"
Vilkaisin hermostuneena juuri ohikulkevaa, koreaa puoliveristä.
"Toi suokki ainakin starttasi Saaristossakin", Jutta kuiskutti takaisin ja pyöräytin pääni toiseen suuntaan. Siellä punertava suomenhevonen käveli rentona vihreäsävyisissä varusteissaan. Huokaisin, ehkä helpotuksesta, ja käänsin katseeni taas Juttaan. Se hymyili kuin Vuoden Tsemppari -palkinnon finalisti, ja mä ohjasin Harryn takaisin kaviouralle.
Oltiin kävelty päämäärättömästi noin ikuisuus kunnes ryhmän keskenkasvuisin, ehkä 10-vuotias tyttö tomerasti kehotti meitä verryttelemään itsenäisesti. Vilkuilimme hetken toisiamme, ja sitten se tyttö lähti ravaamaan vähän arabinnäköisellä ratsullaan ihan muina naisina.
Sitten mä pyörin päämäärättömästi ravia. Mä en oikein tiennyt mitä tehdä--Harry lämpiäisi aina parhaiten laukassa, mutta kukaan muu ei laukannut, joten mäkään en uskaltanut. Niinpä me vaan ravattiin ja ravattiin ja ravattiin, ravattiin ympyrällä, ravattiin suoralla, ravattiin pitkänä ja ravattiin lyhyenä.
Lopulta itse Isabella Sokka pärähti maneesiin. Se näytti siltä, että oli vähintäänkin unohtanut koko valmennuksen, mutta enhän mä voinut tietää. Se käski laukkaamaan ja tekemään oman radan liikkeitä, kääntyi sitten puhumaan katsomossa oleskelleille auburnlaisille, ja mä vähän hölmistyneenä siirsin Harryn käyntiin. Sitten vilkaisin yhtä hölmistyneenä Juttaa: oliko tämä valmennus vai valvottu ratsastus? Jutta kohautti olkiaan ja teki kädellään pyörivän liikkeen, jonka uskoin tarkoittavan laukkaa.
Niinpä me sitten laukattiin. Mun oli vaikea löytää itsestäni motivaatiota tehdä asioita ilman käskyttäjää. En osannut olla oman itseni herra tai vaatia itseltäni mitään--mä olin luovuttajaluonne olemattomalla itseravilla.
Sitten.
"Tuo ei ole laukkaa nähnytkään, ota ohjat käsiin ja kerää hevosesi", Isabella totesi kun mennä päräyteltiin sen ohi, kieltämättä löysässä laukassa. Mä vähän hätkähdin, ehkä jopa yllätyin siitä, että se aikoi sittenkin valmentaa, ja kuin sähköiskusta keräsin ohjat paremmin käteen ja ratsastin.
Isabella oli erilainen valmentaja kuin Anne, tai Daniel. Sillä oli erilainen auktoriteetti, ja se yhdistettynä katsomon yhtäkkiä täyttäneisiin auburnlaisiin (ja varmasti muiden ratsukoiden taustajoukkoihin, mutta se oli mun päässä täysin huomionarvoton asia) yhdistettynä, mulla tapahtui jonkinlainen ryhtiliike. Paitsi kirjaimellinen, selkää suoristava ryhtiliike, niin myös henkinen sellainen.
Teki mieli ratsastaa, ja ratsastaa hyvin.
Loppupeleissä olin tyytyväinen meidän rataan. Saaristossa meidän isoimmat ongelmat olivat olleet tiet, ja kilpailujen jälkeen Jutta olikin tietäväisenä ja tomerana kertonut, että se oli omaa huolimattomuutta. Niinpä mä päätin, että nyt mä ratsastan jokaisen kulman ja jokaisen kaarteen, joka askeleen, loppuun asti.
Ja se kannatti.
Isabellan mielestä meillä oli hyvä rata. Vähän mitäänsanomaton, kuulemma, kun hevonen oli näin laadukas. Minä silitin vaistomaisesti Harryn säkää--se oli liian hyvä tälle tasolle. Harmi, että sen ratsastaja oli just tätä tasoa. Ehkä. Juuri ja juuri, hyvänä päivänä.
Niin.
Mä en voinut olla huomioimatta, että Isabella kommentoi hevosta, hevosen laadukkuutta.
RH- Vierailija
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Inna P. 08.04.18 14:32
Olisin halunnut vain jäädä kotiin. Minua ei todellakaan huvittanut osallistua tänään Isabellan pitämään valmennukseen. Perua ei kuitenkaan voinut, jonka takia hain Banskun tarhasta. Ori tuli minua portille vastaan hörähtäen ja surullisesti hymyillen naksautin narun kiinni riimuun. Rapsutin oria niskasta ennen kuin nykäisin sen liikkeelle kohti tallia. Tallissa oli paljon touhua. Näkyi vierailevia kasvoja hevosiensa kanssa sekä tuttuja.
Hoitaessani Banskua, pysyttelin paljon orin karsinassa ja liikuin vain, jos todella oli tarve. Banskua ei ollut varmastikaan niin tarkasti harjattu koskaan. Jusu ilmestyi ennen edes toisen valmennusryhmän alkua kertomaan Jannan ja Avan kanssa, että seuraavat valmennukset alkaisivat myöhässä. Alkukäynnitkin tulisi kävellä kentällä valmiiksi. Yllätyin hieman, että Isabella Sokka olisi myöhässä.
Ennen Banskun varustamista, kävin juomassa kupin kahvia ja vaihdoin farkkuni ratsastusvaatteisiin. Ulkona onneksi oli hieman lämpimämpi, jonka takia päätin jättää takin valmennuksen ajaksi pois. Puoli tuntia ennen valmennuksen alkuperäistä alkamisaikaa, otin Banskun varusteet mukaan ja aloin varustaa oria. Ensin käärin mustat pintelit kaikkiin jalkoihin, jonka jälkeen asettelin satulan selkään ja kiinnitin vyön löysälle. Bansku oli hyvin ottanut vastaan Kanadasta tuodut kanget. Me oltiin jo pari kertaa päästy niiden kanssa treenaamaan. Myös tänään sujautin ne orin päähän.
Kaiken ollessa valmiina, hain itselleni vielä kypärän, jonka jälkeen talutin Banskun ulos kentälle. Vyötä kiristin parilla reiällä, jonka jälkeen kampesin itseni satulaan. Kenttä ei vielä ollut parhaimmassa ratsastuskunnossa, mutta siellä pystyi hyvin kävelemään alkukäyntejä. Ei kuitenkaan menisi kauaa, että pääsisimme käyttämään myös kenttää treeneissä. Kesän pölyisyys ei houkutellut niin paljoa, mutta olihan pihalla silti mukavaa kiertää kehää.
Vartin yli seitsemän siirryimme maneesiin, alkuun en huomannut mitään, mutta sitten tunnistin tutun hahmon paperinippu käsissään. Mitä ihmettä Juuso teki täällä? Oliko miehen auto edes ollut parkkipaikalla? Miksen ollut huomannut? Miksi Juuso seisoi maneesissa paperit käsissään ihan sen näköisenä, että aikoisi pitää meille valmennuksen? Ja missä helvetissä oli Isabella Sokka?
En tiennyt oliko eron jälkeen soveliasta mennä kysymään, miksi Juuso oli täällä.
”Isabella ei pyysi pitämään valmennuksen sijastaan, joten aloitetaan”, Juuson ääni kantautui, kun kaikki valmennuksen valmennettavat olivat paikalla.
Ironista toisaalta. Minä olin tähän asti ollut se, joka ohjeisti Juusoa kouluratsastuksessa, ei toisinpäin. Olikohan Juuso oikeasti tarpeeksi pätevä? Heti alkuverryttelyssä kävi selväksi, että Juuso oli ottanut tosissaan valmentajan roolinsa.
”Tuntumaa tiukemmalle, ratsasta enemmän eteen, Inna”, Juuso sanoi hyvin värittömällä äänellä.
”Ei sitä tuntumaa voi ottaa enää tiukemmalle”, tiuskahdin miehelle mulkaisten.
Onneksi sain Juusosta vapaata, kun mies kertoi meidän menevän ratsastusohjelmia lävitse yksitellen. Ensin rataansa ratsastivat suomenhevosori ratsastajansa kanssa, jonka jälkeen oli Fiia ja Eela. Me oltiin seuraavia ja todella olisin halunnut olla ihan missä tahansa muualla sillä hetkellä.
”Helppo A?” Juuso varmisteli.
”Joo”, mutisin. ”Miks sä oot täällä?” kysyin lopulta.
”Valmennan, koska Isbe pyysi”, Juuso vastasi äänensävyllä kuin olisin aivan sokea.
Isbe? Mistä lähtien Juuso oli kutsunut Isabellaa Isbeksi? He olivat nähneet vain kerran aikaisemmin. Asia kaihersi hieman mieltäni, kun kävimme vasta eilen exäksi muuttuneen miehen kanssa. Se oli todella vaikeaa. En pystynyt kunnolla keskittymään siihen mitä piti tehdä ja Juuso murahteli koko ajan jotain. Suorista väistöön. Liian iso voltti. Huono takaosakäännös. Puolipidäte ennen laukannostoa.
Vetäisin miestä kohta lättyyn ellei hän hiljenisi.
Huokaisin helpotuksesta, kun viimein selvisimme valmennuksen loppuun. Taputin Banskua kaulalle ja päätin ratsastaa sen maastoon loppukäynneille. Toivottavasti Juuso Sherman olisi lähtenyt tallilta ennen kuin palaisimme.
517 sanaa
Hoitaessani Banskua, pysyttelin paljon orin karsinassa ja liikuin vain, jos todella oli tarve. Banskua ei ollut varmastikaan niin tarkasti harjattu koskaan. Jusu ilmestyi ennen edes toisen valmennusryhmän alkua kertomaan Jannan ja Avan kanssa, että seuraavat valmennukset alkaisivat myöhässä. Alkukäynnitkin tulisi kävellä kentällä valmiiksi. Yllätyin hieman, että Isabella Sokka olisi myöhässä.
Ennen Banskun varustamista, kävin juomassa kupin kahvia ja vaihdoin farkkuni ratsastusvaatteisiin. Ulkona onneksi oli hieman lämpimämpi, jonka takia päätin jättää takin valmennuksen ajaksi pois. Puoli tuntia ennen valmennuksen alkuperäistä alkamisaikaa, otin Banskun varusteet mukaan ja aloin varustaa oria. Ensin käärin mustat pintelit kaikkiin jalkoihin, jonka jälkeen asettelin satulan selkään ja kiinnitin vyön löysälle. Bansku oli hyvin ottanut vastaan Kanadasta tuodut kanget. Me oltiin jo pari kertaa päästy niiden kanssa treenaamaan. Myös tänään sujautin ne orin päähän.
Kaiken ollessa valmiina, hain itselleni vielä kypärän, jonka jälkeen talutin Banskun ulos kentälle. Vyötä kiristin parilla reiällä, jonka jälkeen kampesin itseni satulaan. Kenttä ei vielä ollut parhaimmassa ratsastuskunnossa, mutta siellä pystyi hyvin kävelemään alkukäyntejä. Ei kuitenkaan menisi kauaa, että pääsisimme käyttämään myös kenttää treeneissä. Kesän pölyisyys ei houkutellut niin paljoa, mutta olihan pihalla silti mukavaa kiertää kehää.
Vartin yli seitsemän siirryimme maneesiin, alkuun en huomannut mitään, mutta sitten tunnistin tutun hahmon paperinippu käsissään. Mitä ihmettä Juuso teki täällä? Oliko miehen auto edes ollut parkkipaikalla? Miksen ollut huomannut? Miksi Juuso seisoi maneesissa paperit käsissään ihan sen näköisenä, että aikoisi pitää meille valmennuksen? Ja missä helvetissä oli Isabella Sokka?
En tiennyt oliko eron jälkeen soveliasta mennä kysymään, miksi Juuso oli täällä.
”Isabella ei pyysi pitämään valmennuksen sijastaan, joten aloitetaan”, Juuson ääni kantautui, kun kaikki valmennuksen valmennettavat olivat paikalla.
Ironista toisaalta. Minä olin tähän asti ollut se, joka ohjeisti Juusoa kouluratsastuksessa, ei toisinpäin. Olikohan Juuso oikeasti tarpeeksi pätevä? Heti alkuverryttelyssä kävi selväksi, että Juuso oli ottanut tosissaan valmentajan roolinsa.
”Tuntumaa tiukemmalle, ratsasta enemmän eteen, Inna”, Juuso sanoi hyvin värittömällä äänellä.
”Ei sitä tuntumaa voi ottaa enää tiukemmalle”, tiuskahdin miehelle mulkaisten.
Onneksi sain Juusosta vapaata, kun mies kertoi meidän menevän ratsastusohjelmia lävitse yksitellen. Ensin rataansa ratsastivat suomenhevosori ratsastajansa kanssa, jonka jälkeen oli Fiia ja Eela. Me oltiin seuraavia ja todella olisin halunnut olla ihan missä tahansa muualla sillä hetkellä.
”Helppo A?” Juuso varmisteli.
”Joo”, mutisin. ”Miks sä oot täällä?” kysyin lopulta.
”Valmennan, koska Isbe pyysi”, Juuso vastasi äänensävyllä kuin olisin aivan sokea.
Isbe? Mistä lähtien Juuso oli kutsunut Isabellaa Isbeksi? He olivat nähneet vain kerran aikaisemmin. Asia kaihersi hieman mieltäni, kun kävimme vasta eilen exäksi muuttuneen miehen kanssa. Se oli todella vaikeaa. En pystynyt kunnolla keskittymään siihen mitä piti tehdä ja Juuso murahteli koko ajan jotain. Suorista väistöön. Liian iso voltti. Huono takaosakäännös. Puolipidäte ennen laukannostoa.
Vetäisin miestä kohta lättyyn ellei hän hiljenisi.
Huokaisin helpotuksesta, kun viimein selvisimme valmennuksen loppuun. Taputin Banskua kaulalle ja päätin ratsastaa sen maastoon loppukäynneille. Toivottavasti Juuso Sherman olisi lähtenyt tallilta ennen kuin palaisimme.
517 sanaa
Inna P.- Kaajapurolainen
- Avatar © : VRL-05265
Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 425 -
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Anna S. 08.04.18 15:27
Ryhmä 3
Kei - [ *url=http://hukkasuo.weebly.com/tasha.html]Tkachyov[/url* ], Helppo A
Tuotos, 369 sanaa
Mun estehevoseni oli tullut toiseksi viimeiseksi ensimmäisessä estekilpailussa, joka Tie Tähtiin -cupissa järjestettiin. 100cm rata ja Tasha oli ollut seitsemäs. Jopa ratsastuskouluratsukot olivat olleet meitä parempia. Mun ylpeyteni oli saanut niin kovan kolauksen, että mä päätin luovuttaa. Me keskityttäisiin sitten kouluratsastukseen, kerta siinä me pärjättiin. Ekassa osakilpailussa olimme vieneet toisen sijan Helposta A:sta, valmentautumatta ollenkaan sileällä. Voisin uskotella kaikille, että Tasha oli oikeasti kouluhevonen. Ja sen valheen takana mä mietin katkerana, oliko Tashassa jotain vikaa. Se oli ollut loistava hyppääjä.
Niinpä ilmoitin meidät kaikkiin kouluvalmennuksiin, mihin vain ehdimme ennen seuraavaa osakilpailua. Ensimmäinen niistä järjestettiin Auburn Estatessa – luksustallilla, josta jokainen Suomen hevosihminen oli jo varmasti kuullut jos jonkinmoisia huhuja. Tallin kotikunta Kalla oli yhtä pieni kyläpahanen kuin oma nykyinen kotikuntani, mutta Auburn Estate itsessään oli täysin omaa luokkaansa. Näyttävä ruusupuutarha ja suihkulähde saivat silmäni laajentumaan, mutta kunnioittavassa hiljaisuudessa talutin tanssahtelevan tummanruunikon niiden ohitse.
”Öh, herra, Isabella Sokka pyysi kertomaan, että valmennus alkaa vartin yli.” Kuullessani jotakuinkin hiljaisen äänen käänsin päätäni - lettipäinen tyttö oli ilmestynyt viereeni.
”Ah hei. Kiitos tiedosta”, tervehdin ja kiitin kohteliaasti. Olipa se ilmestynyt hiljaa.
”Alkukäynnit voi kävellä kentällä”, tyttö lisäsi ja katosi sitten. Kentälle siis. Jotakuinkin jäisellä hiekalla käveli jo yksi ratsukko, brunette nainen mustan orin kanssa.
”Hei, mulla on tässä tamma”, huikkasin naiselle, vaikka aioinkin pitää kunnolla etäisyyttä ihan itse. Hyppäsin satulaan ja keräsin vähän ohjia – vapailla ohjilla Tasha olisi kirmannut ties mihin. Uusi ympäristö sai sen aina käymään vähän kierroksilla.
Kun kello sitten löi kymmenen yli seitsemän, ratsastin Tashan maneesiin. Hämmennyin ja ehkä jopa vähän petyin, kun valmentaja olikin mies. Missä oli tämä kuuluisa Isabella Sokka? Mies esittäytyi Juusoksi ja kertoi, että Isabellalle oli tullut esteitä viime hetkellä. Vai niin. Olinkin kuulllut, ettei Auburnin Kartanon mailla ainakaan tylsää tulisi – aina tapahtui jotain erikoista, ikävää tai suurenmoista. Niinpä sopeuduin tilanteeseen ja otin Tashan tuntumalle. Tamma pälyili maneesissa olevia hevosia ja katsomossa istuvia ihmisiä, mutta aikani sen kanssa jumpattua se oli kivasti kuulolla. Kuka lie tämä Juuso nyt sitten olikaan, ainakin se oli ottanut valmentajan roolinsa haltuun – mies kommentoi kaikkien ratsastusta joka välissä. Alkuverryttelyn jälkeen jokainen ratsasti oman ratansa läpi. Tashalle Helppo A ei tuottanut sen suurempia hankaluuksia, vaikka hienosäädettävää toki aina löytyi. Eniten sain kuitenkin kuulla istunnastani, jota ei kukaan muu ollut pitkään aikaan kommentoinut.
Kei - [ *url=http://hukkasuo.weebly.com/tasha.html]Tkachyov[/url* ], Helppo A
Tuotos, 369 sanaa
Mun estehevoseni oli tullut toiseksi viimeiseksi ensimmäisessä estekilpailussa, joka Tie Tähtiin -cupissa järjestettiin. 100cm rata ja Tasha oli ollut seitsemäs. Jopa ratsastuskouluratsukot olivat olleet meitä parempia. Mun ylpeyteni oli saanut niin kovan kolauksen, että mä päätin luovuttaa. Me keskityttäisiin sitten kouluratsastukseen, kerta siinä me pärjättiin. Ekassa osakilpailussa olimme vieneet toisen sijan Helposta A:sta, valmentautumatta ollenkaan sileällä. Voisin uskotella kaikille, että Tasha oli oikeasti kouluhevonen. Ja sen valheen takana mä mietin katkerana, oliko Tashassa jotain vikaa. Se oli ollut loistava hyppääjä.
Niinpä ilmoitin meidät kaikkiin kouluvalmennuksiin, mihin vain ehdimme ennen seuraavaa osakilpailua. Ensimmäinen niistä järjestettiin Auburn Estatessa – luksustallilla, josta jokainen Suomen hevosihminen oli jo varmasti kuullut jos jonkinmoisia huhuja. Tallin kotikunta Kalla oli yhtä pieni kyläpahanen kuin oma nykyinen kotikuntani, mutta Auburn Estate itsessään oli täysin omaa luokkaansa. Näyttävä ruusupuutarha ja suihkulähde saivat silmäni laajentumaan, mutta kunnioittavassa hiljaisuudessa talutin tanssahtelevan tummanruunikon niiden ohitse.
”Öh, herra, Isabella Sokka pyysi kertomaan, että valmennus alkaa vartin yli.” Kuullessani jotakuinkin hiljaisen äänen käänsin päätäni - lettipäinen tyttö oli ilmestynyt viereeni.
”Ah hei. Kiitos tiedosta”, tervehdin ja kiitin kohteliaasti. Olipa se ilmestynyt hiljaa.
”Alkukäynnit voi kävellä kentällä”, tyttö lisäsi ja katosi sitten. Kentälle siis. Jotakuinkin jäisellä hiekalla käveli jo yksi ratsukko, brunette nainen mustan orin kanssa.
”Hei, mulla on tässä tamma”, huikkasin naiselle, vaikka aioinkin pitää kunnolla etäisyyttä ihan itse. Hyppäsin satulaan ja keräsin vähän ohjia – vapailla ohjilla Tasha olisi kirmannut ties mihin. Uusi ympäristö sai sen aina käymään vähän kierroksilla.
Kun kello sitten löi kymmenen yli seitsemän, ratsastin Tashan maneesiin. Hämmennyin ja ehkä jopa vähän petyin, kun valmentaja olikin mies. Missä oli tämä kuuluisa Isabella Sokka? Mies esittäytyi Juusoksi ja kertoi, että Isabellalle oli tullut esteitä viime hetkellä. Vai niin. Olinkin kuulllut, ettei Auburnin Kartanon mailla ainakaan tylsää tulisi – aina tapahtui jotain erikoista, ikävää tai suurenmoista. Niinpä sopeuduin tilanteeseen ja otin Tashan tuntumalle. Tamma pälyili maneesissa olevia hevosia ja katsomossa istuvia ihmisiä, mutta aikani sen kanssa jumpattua se oli kivasti kuulolla. Kuka lie tämä Juuso nyt sitten olikaan, ainakin se oli ottanut valmentajan roolinsa haltuun – mies kommentoi kaikkien ratsastusta joka välissä. Alkuverryttelyn jälkeen jokainen ratsasti oman ratansa läpi. Tashalle Helppo A ei tuottanut sen suurempia hankaluuksia, vaikka hienosäädettävää toki aina löytyi. Eniten sain kuitenkin kuulla istunnastani, jota ei kukaan muu ollut pitkään aikaan kommentoinut.
Viimeinen muokkaaja, Anna S. pvm 13.04.18 18:01, muokattu 1 kertaa
Anna S.- Entinen tallilainen
- Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 175 -
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Marcus L. 09.04.18 9:51
Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos, He C (503 sanaa)
Meillä oli Taon kanssa taas Tie Tähtiin -juttuja. Viideltä alkaisi kouluvalmennus Auburn Estatessa, mutta mua ei jännittänyt. Kyllä Tao osaisi ehkä käyttäytyä. Meillä oli mennyt 1. osakilpailu ihmeen hyvin siihen nähden, kuinka raaka Tao oli ja kuinka mä kisasin mieluummin esteitä tai ajoin raveissa. Mä en ollut todellakaan tottunut näyttämään viimeisen päälle ja hienostelemaan. Tosin, Taon kanssa oli sen verran tapeltavaa, että se hienostelu ja viimeisen päälle näyttäminen jäivät jonnekin muualle.
Auburn Estaten maneesi oli upea. Jestas miten se olikin upea! Me lämmiteltiin Taon kanssa pitkään ja katselin kelloa. Valmentajaa, Isabellaa, ei näkynyt. Juuri kun huomasin asian, nainen pyyhälsi maneesin ovesta ja pahoitteli myöhästymistään. Eipä siinä mitään, sillä ainakin mulla ja Taolla oli aikaa. Pääsi orikin harjoittelemaan kärsivällisyyttä. Tao oli todellakin energiaa täynnä ja mua vähän hirvitti, että mitähän valmennuksesta tulisi. Joko ei mitään tai.... ei mitään. Tao oli ilmeisesti kuitenkin asiasta toista mieltä ja se eteni kovinkin kuuliaisesti. Mua oikein yllätti, miten nuori oripoika osasikaan käyttäytyä, ja vieläpä seurassa!
Kävimme yksitellen läpi koulurataa ja Tao suoritti ehkä jopa hieman hermostuneesti. Ori ei meinannut tervehdyksen aikana pysyä paikoillaan ja harjoittelimme sitä muutamaan otteeseen. Muuten suoritimme radan kohtuullisen hyvin. Hieman oli tönkköyttä vaihdoissa, mutta yllätyin positiivisesti, miten ahkerasti ja kuuliaisesti hevonen työskenteli. Mulla itsellä taas meinas mennä kokorataleikkaat ja kolmikaariset kiemuraurat sun muut sekaisin. Enhän mä ollut niitä tarvinnut koskaan missään. Sisarelleni kun olin valmennuksia, tai oikeastaan rääkkitreenejä, pitänyt, ei me oltu käyty mitään teitä sillä tavalla, miten ehkä täällä niihin keskityttiin. Kyllähän mulla tietoa oli ja osaamistakin, mutta sitten kun piti oikeasti tehdä, niin ei pysynyt mikään mielessä. Toivon mukaan itse kilpailuissa sitten paremmin.
Tao liikkui energisesti ja sain sen kulkemaan hallitusti. Meille helpointa oli harjoituslaukka ja vaikeinta oli pysähdys ja peruutus. Tao kun ei millään olisi malttanut pysähtyä, kun kerran oltiin hyvään vauhtiin päästy. Meillä molemmilla oli kyllä hauskaa valmennuksessa, vaikka saihan siellä tehdä töitä hiki hatussa. Se kyllä kelpasi minulle. Pääsi ainakin töihin.
Mä katselin muiden ratsukoiden menoa ja mua hieman alkoi harmittaa. Muut olivat paljon parempia ja edistyneempiä kuin me raakileet. Siinä, missä Tao vasta oppi asioita ja oppi työskentelemään kunnolla, muiden hevoset etenivät vankalla taidolla eteenpäin. Kyllähän Tao liikkua osasi ja todella komeat liikkeet sillä todella olikin, mutta kun ei nuoren päähän oikein mahdu, että pitäisi osata käyttäytyä ja tehdä niin kuin minä sanon. Ori luuli olevansa joku pomo, mutta mä en kyllä antanut. En antanut Taolle koskaan periksi, vaikka mieli olisi tehnyt. Siinähän oltaisiin oltu ongelmissa jo heti aluksi, jos Taolle olisi antanut periksi edes yhdessä asiassa.
Loppuverryttelyissä mä olin jo ihan loppu. Mulla oli todella hyvä kunto ja muuta, mutta ei tämä kyllä mikään helppo valmennus ollut. Isabella oli todella laittanut meidät töihin ja kokeilemaan äärirajoja. Olin todella tyytyväinen, että olimme ilmoittautuneet, ja lopulta lähteneet, valmennukseen. Kun näin ilmoituksen, olin todennut, että ei meidän kannata kun ei me kuitenkaan tulla pärjäämään. Sitten mun sisko oli sanonut, että kyllä te nyt menette sinne ainakin oppimaan käyttäytymistä, kun kerran tilaisuus on. Hyvä, että mulla oli tällainen sisko, sillä hyvillä mielin me kyllä valmennuksesta lähdettiinkin. Kiitos Isabella ja Auburn Estate!
Meillä oli Taon kanssa taas Tie Tähtiin -juttuja. Viideltä alkaisi kouluvalmennus Auburn Estatessa, mutta mua ei jännittänyt. Kyllä Tao osaisi ehkä käyttäytyä. Meillä oli mennyt 1. osakilpailu ihmeen hyvin siihen nähden, kuinka raaka Tao oli ja kuinka mä kisasin mieluummin esteitä tai ajoin raveissa. Mä en ollut todellakaan tottunut näyttämään viimeisen päälle ja hienostelemaan. Tosin, Taon kanssa oli sen verran tapeltavaa, että se hienostelu ja viimeisen päälle näyttäminen jäivät jonnekin muualle.
Auburn Estaten maneesi oli upea. Jestas miten se olikin upea! Me lämmiteltiin Taon kanssa pitkään ja katselin kelloa. Valmentajaa, Isabellaa, ei näkynyt. Juuri kun huomasin asian, nainen pyyhälsi maneesin ovesta ja pahoitteli myöhästymistään. Eipä siinä mitään, sillä ainakin mulla ja Taolla oli aikaa. Pääsi orikin harjoittelemaan kärsivällisyyttä. Tao oli todellakin energiaa täynnä ja mua vähän hirvitti, että mitähän valmennuksesta tulisi. Joko ei mitään tai.... ei mitään. Tao oli ilmeisesti kuitenkin asiasta toista mieltä ja se eteni kovinkin kuuliaisesti. Mua oikein yllätti, miten nuori oripoika osasikaan käyttäytyä, ja vieläpä seurassa!
Kävimme yksitellen läpi koulurataa ja Tao suoritti ehkä jopa hieman hermostuneesti. Ori ei meinannut tervehdyksen aikana pysyä paikoillaan ja harjoittelimme sitä muutamaan otteeseen. Muuten suoritimme radan kohtuullisen hyvin. Hieman oli tönkköyttä vaihdoissa, mutta yllätyin positiivisesti, miten ahkerasti ja kuuliaisesti hevonen työskenteli. Mulla itsellä taas meinas mennä kokorataleikkaat ja kolmikaariset kiemuraurat sun muut sekaisin. Enhän mä ollut niitä tarvinnut koskaan missään. Sisarelleni kun olin valmennuksia, tai oikeastaan rääkkitreenejä, pitänyt, ei me oltu käyty mitään teitä sillä tavalla, miten ehkä täällä niihin keskityttiin. Kyllähän mulla tietoa oli ja osaamistakin, mutta sitten kun piti oikeasti tehdä, niin ei pysynyt mikään mielessä. Toivon mukaan itse kilpailuissa sitten paremmin.
Tao liikkui energisesti ja sain sen kulkemaan hallitusti. Meille helpointa oli harjoituslaukka ja vaikeinta oli pysähdys ja peruutus. Tao kun ei millään olisi malttanut pysähtyä, kun kerran oltiin hyvään vauhtiin päästy. Meillä molemmilla oli kyllä hauskaa valmennuksessa, vaikka saihan siellä tehdä töitä hiki hatussa. Se kyllä kelpasi minulle. Pääsi ainakin töihin.
Mä katselin muiden ratsukoiden menoa ja mua hieman alkoi harmittaa. Muut olivat paljon parempia ja edistyneempiä kuin me raakileet. Siinä, missä Tao vasta oppi asioita ja oppi työskentelemään kunnolla, muiden hevoset etenivät vankalla taidolla eteenpäin. Kyllähän Tao liikkua osasi ja todella komeat liikkeet sillä todella olikin, mutta kun ei nuoren päähän oikein mahdu, että pitäisi osata käyttäytyä ja tehdä niin kuin minä sanon. Ori luuli olevansa joku pomo, mutta mä en kyllä antanut. En antanut Taolle koskaan periksi, vaikka mieli olisi tehnyt. Siinähän oltaisiin oltu ongelmissa jo heti aluksi, jos Taolle olisi antanut periksi edes yhdessä asiassa.
Loppuverryttelyissä mä olin jo ihan loppu. Mulla oli todella hyvä kunto ja muuta, mutta ei tämä kyllä mikään helppo valmennus ollut. Isabella oli todella laittanut meidät töihin ja kokeilemaan äärirajoja. Olin todella tyytyväinen, että olimme ilmoittautuneet, ja lopulta lähteneet, valmennukseen. Kun näin ilmoituksen, olin todennut, että ei meidän kannata kun ei me kuitenkaan tulla pärjäämään. Sitten mun sisko oli sanonut, että kyllä te nyt menette sinne ainakin oppimaan käyttäytymistä, kun kerran tilaisuus on. Hyvä, että mulla oli tällainen sisko, sillä hyvillä mielin me kyllä valmennuksesta lähdettiinkin. Kiitos Isabella ja Auburn Estate!
Marcus L.- Vierailija
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Minka A. 12.04.18 16:48
Minka ja Hani, Helppo B (533 sanaa)
Tästä viikosta tulisi Hanille todella rankka, ehkä hieman liiankin rankka kun miettii vasta päättynyttä mammalomaa. Tänään valmentautuisimme Isben valvovan silmän alla Auburnin maneesissa Tie tähtiin! osakilpailua varten, sitten lauantaina olisi Kalla CUP:in ensimmäinen osakilpailu, jossa hyppäisimme 80cm. Sitten vielä heti perään sunnuntaina olisi Tie Tähtiin 3. osakilpailu, jossa olisi taas kouluratsastusta.
Viikosta tulee rankka, joten suunnitelmana on antaa Hanin olla täysin vapaalla keskiviikkona ja pari päivää kävellään tai maastoillaan ja otetaan väliin sit yksi itsenäinen koulutreeni, niin arkipäivät tamma saa vähän lepäillä ja kerätä voimia viikonloppuun. Hani on kuitenkin tuntunut jaksavan kisoja ja treeniä tosi hyvin ja sen kunto on kokoajan kasvanut, joten eiköhän me selvitä kun jätetään itsenäiset treenailut vähemmälle ja panostetaan käppäilyyn ja rentoon maastoiluun.
Tän päivän kouluvalmennus lähti hienosti käyntiin. Hani oli pirteän tuntuinen, vähän säpsyili, mutta alkoi rentoutua kivasti heti alkuverkoissa. Meidän valmennuksessa oli vain Auburnilaisia, mutta yleisössä näkyi muutamia vieraampia kasvoja. Isbe oli kuulemmat tullut ensimmäiselle valmennukselle myöhässä ja nyt nainen näyttikin todella päättäväiselle ja laittoi meidät heti hommiin. Nainen huomautti jokaisesta pienestäkin virheestä ja suoraan sanottuna nipotti melkein liikaa. Kun alkuverryttelyt oli suoritettu, meidän kaikkien oli tarkoitus ottaa pari kertaa omat ratamme.
Juuri kun ensimmäinen meistä, Julia ja Valerie, olivat aloittamassa, maneesiin asteli rauhallisesti kaksi poliisia. Säikähdin hieman, Hani tuijotti miehiä silmät lautasina ja oli vähällä nousta kahdelle jalalle, kun pyysin tamman hetkeksi raviin, jotta saisin sen huomion muualle. Isabella pyysi Juliaa odottamaan ja lähti kävelemään rauhallisen, mutta kalpean näköisenä poliisien luokse. Vilkaisin Juliaa hieman kysyvästi, mutta nainen näytti olevan ihan yhtä pihalla kuin minä ja kohautti vain hämmentyneenä hartioitaan.
Jännittynyt ilmapiiri maneesissa oli käsinkosketeltavissa ja kaikki tuijottivat Isbeä ja poliiseja. Nainen näytti komentavan katsomossa istuvan miehen, Juuso taisin kuulla nimeksi, hommiin ja valmentamaan meitä. Isbe itse poistui maneesista poliisien kanssa jättäen kaikki ihmettelemään. No, ehkä saamme joskus kuulla mistä tässä oli kyse.. tai sitten emme.
Valmentajan hommiin loikanneen Juuson muistin nähneeni ennenkin, mutten osaa yhdistää miestä mihinkään tiettyyn hetkeen tai ihmiseen. Tämä kuitenkin vaikutti pätevältä ja laittoi meidät yksi kerrallaan ratsastamaan kisarataamme. Tarkkailin muiden suorituksia, yritin pitää hieman hermostuneen Hanin rauhallisena ja odotin omaa vuoroani hieman jännittyneenä. Olin valmistautunut ratsastamaan Isben tutun tuijotuksen alla, mutta nyt kun jouduinkin aivan vieraan miehen valmennukseen, alkoi todellakin jännittää.
Aloitin ratamme hieman epävarmasti, minkä Hanikin selvästi huomasi. Sain heti palautetta kiemurtelevasta ratsustani ja hätäisestä alkutervehdyksestä. Päätin ottaa sitten itseäni niskasta kiinni, tsemppasin kunnolla ja aloin ratsastamaan. Volttikahdeksikolla Hani pääsi hieman valahtamaan kummalliseksi banaaniksi, mutta seuraavaksi tulimme kiemurauralle, jossa keskityin erityisen tarkkaan siihen, että Hani taipuu asiallisesti ja saa itsensä kannettua koko kuvion läpi.
Laukka nousi oikeasti yllättävän hyvin ja saimmekin ensimmäistä kertaa oikeasti hyvää palautetta, laukka jatkui hyvänä ja tasaisena. Laukkavoltti hieman valahti suureksi, mutta joko Juuso ei sitä huomannut, tai sitten mies ei vain jaksanut asiasta huomauttaa. Sain toiseen suuntaan tehtyä huomattavasti paremman laukkavoltin, mutta sitten Hani alkoi jo selvästi väsähtää. Saimme vielä viimeisen raviosuuden kunnialla loppuun, jonka jälkeen Juuso antoi meille luvan lopettaa. Kokonaisuutena ratamme oli kuulemma perussiisti, mutta minun tulisi keskittyä paljon tarkemmin volttien kokoon ja valmistelemaan siirtymiset paremmin.
Valmennuksen loputtua lähdimme muiden valmennuksessa olleiden kanssa pihalle kävelemään. Kävelytin Hania maastakäsin, jotta tamma saisi rauhassa palautua valmennuksesta. Huomenna varmaan yrittäisimme mennä maastoon hölkkäilemään, jos saamme kaverin mukaan, muuten tyydymme kevyeen jumppaan kentällä tai maneesissa kelistä riippuen.
Tästä viikosta tulisi Hanille todella rankka, ehkä hieman liiankin rankka kun miettii vasta päättynyttä mammalomaa. Tänään valmentautuisimme Isben valvovan silmän alla Auburnin maneesissa Tie tähtiin! osakilpailua varten, sitten lauantaina olisi Kalla CUP:in ensimmäinen osakilpailu, jossa hyppäisimme 80cm. Sitten vielä heti perään sunnuntaina olisi Tie Tähtiin 3. osakilpailu, jossa olisi taas kouluratsastusta.
Viikosta tulee rankka, joten suunnitelmana on antaa Hanin olla täysin vapaalla keskiviikkona ja pari päivää kävellään tai maastoillaan ja otetaan väliin sit yksi itsenäinen koulutreeni, niin arkipäivät tamma saa vähän lepäillä ja kerätä voimia viikonloppuun. Hani on kuitenkin tuntunut jaksavan kisoja ja treeniä tosi hyvin ja sen kunto on kokoajan kasvanut, joten eiköhän me selvitä kun jätetään itsenäiset treenailut vähemmälle ja panostetaan käppäilyyn ja rentoon maastoiluun.
Tän päivän kouluvalmennus lähti hienosti käyntiin. Hani oli pirteän tuntuinen, vähän säpsyili, mutta alkoi rentoutua kivasti heti alkuverkoissa. Meidän valmennuksessa oli vain Auburnilaisia, mutta yleisössä näkyi muutamia vieraampia kasvoja. Isbe oli kuulemmat tullut ensimmäiselle valmennukselle myöhässä ja nyt nainen näyttikin todella päättäväiselle ja laittoi meidät heti hommiin. Nainen huomautti jokaisesta pienestäkin virheestä ja suoraan sanottuna nipotti melkein liikaa. Kun alkuverryttelyt oli suoritettu, meidän kaikkien oli tarkoitus ottaa pari kertaa omat ratamme.
Juuri kun ensimmäinen meistä, Julia ja Valerie, olivat aloittamassa, maneesiin asteli rauhallisesti kaksi poliisia. Säikähdin hieman, Hani tuijotti miehiä silmät lautasina ja oli vähällä nousta kahdelle jalalle, kun pyysin tamman hetkeksi raviin, jotta saisin sen huomion muualle. Isabella pyysi Juliaa odottamaan ja lähti kävelemään rauhallisen, mutta kalpean näköisenä poliisien luokse. Vilkaisin Juliaa hieman kysyvästi, mutta nainen näytti olevan ihan yhtä pihalla kuin minä ja kohautti vain hämmentyneenä hartioitaan.
Jännittynyt ilmapiiri maneesissa oli käsinkosketeltavissa ja kaikki tuijottivat Isbeä ja poliiseja. Nainen näytti komentavan katsomossa istuvan miehen, Juuso taisin kuulla nimeksi, hommiin ja valmentamaan meitä. Isbe itse poistui maneesista poliisien kanssa jättäen kaikki ihmettelemään. No, ehkä saamme joskus kuulla mistä tässä oli kyse.. tai sitten emme.
Valmentajan hommiin loikanneen Juuson muistin nähneeni ennenkin, mutten osaa yhdistää miestä mihinkään tiettyyn hetkeen tai ihmiseen. Tämä kuitenkin vaikutti pätevältä ja laittoi meidät yksi kerrallaan ratsastamaan kisarataamme. Tarkkailin muiden suorituksia, yritin pitää hieman hermostuneen Hanin rauhallisena ja odotin omaa vuoroani hieman jännittyneenä. Olin valmistautunut ratsastamaan Isben tutun tuijotuksen alla, mutta nyt kun jouduinkin aivan vieraan miehen valmennukseen, alkoi todellakin jännittää.
Aloitin ratamme hieman epävarmasti, minkä Hanikin selvästi huomasi. Sain heti palautetta kiemurtelevasta ratsustani ja hätäisestä alkutervehdyksestä. Päätin ottaa sitten itseäni niskasta kiinni, tsemppasin kunnolla ja aloin ratsastamaan. Volttikahdeksikolla Hani pääsi hieman valahtamaan kummalliseksi banaaniksi, mutta seuraavaksi tulimme kiemurauralle, jossa keskityin erityisen tarkkaan siihen, että Hani taipuu asiallisesti ja saa itsensä kannettua koko kuvion läpi.
Laukka nousi oikeasti yllättävän hyvin ja saimmekin ensimmäistä kertaa oikeasti hyvää palautetta, laukka jatkui hyvänä ja tasaisena. Laukkavoltti hieman valahti suureksi, mutta joko Juuso ei sitä huomannut, tai sitten mies ei vain jaksanut asiasta huomauttaa. Sain toiseen suuntaan tehtyä huomattavasti paremman laukkavoltin, mutta sitten Hani alkoi jo selvästi väsähtää. Saimme vielä viimeisen raviosuuden kunnialla loppuun, jonka jälkeen Juuso antoi meille luvan lopettaa. Kokonaisuutena ratamme oli kuulemma perussiisti, mutta minun tulisi keskittyä paljon tarkemmin volttien kokoon ja valmistelemaan siirtymiset paremmin.
Valmennuksen loputtua lähdimme muiden valmennuksessa olleiden kanssa pihalle kävelemään. Kävelytin Hania maastakäsin, jotta tamma saisi rauhassa palautua valmennuksesta. Huomenna varmaan yrittäisimme mennä maastoon hölkkäilemään, jos saamme kaverin mukaan, muuten tyydymme kevyeen jumppaan kentällä tai maneesissa kelistä riippuen.
Minka A.- Entinen tallilainen
- Avatar © : VRL-13332 (väri © Minka)
Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 94
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Ellen N. 12.04.18 17:09
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (203 sanaa)
Valmentaja vaihtui kuin lennosta just ennen kuin Julia ehti edes kunnolla aloittaa rataansa. Poliisit pälyili kärsimättömän näköisinä maneesin ovella. Isabellan naama oli jähmettynyt ilmeettömäksi kiveksi, kun se lähti rauhallisesti laskelmoivilla askelilla kohti katsomoa. Mä, Julia, Minka ja Nita vilkuiltiin toisiamme hämmentyneinä ja käveltiin uraa pitkin päämäärättöminä. Meikku puhisi innoissaan muille hevosille ja hörähti jopa Armille, Nita ohjas sen heti toisaalle. Valmennuksen alku oli sujunut suht ok, Meidhir oli ollut pohkeen eessä sopivasti ja tuntumalle kevyt.
Meidän valmentajaksi katsomosta tuli hämmentyneen oloinen mies, Juuso, joka katseli meitä hetken tuppisuuna kunnes köhi pari kertaa ja aloitti ohjeistamaan meitä. Isabella oli kadonnut poliisien kanssa muualle. Juuso vaikutti ihan kivalle valmentajalle, vähän siltä puuttui jotain joka olisi saanut mut yrittämään kaikkeni, vaikka kyllähän mä paljon annoin radalle.
Parhaiten mun mielestä meillä Meidhirin kanssa sujui laukat, ori oli tullut alkuverkoissa kivan rennoksi etenkin laukassa, jossa nosti paikoitellen selkäänsä ylös, ravissa se oli alhaalla. Nostot oli vähän räpellystä Meidhirin ravatessa kirahvina mutta itse laukka sitten pyöri ja ori tuntui tosi kivalle. Juusonkin mielestä. Vinglaavassa ravissa loppupysähdykseen tullut Meidhir sai jalat yllättävän nätisti alleen ja mä lopputervehdyksen jälkeen taputin sitä kaulalle ja hymyilin meihin tyytyväisenä. Juuso nyökkäs mulle ja Nita tuntui hetken jakavan mun iloa, kunnes se ujosti katsoi muualle.
Valmentaja vaihtui kuin lennosta just ennen kuin Julia ehti edes kunnolla aloittaa rataansa. Poliisit pälyili kärsimättömän näköisinä maneesin ovella. Isabellan naama oli jähmettynyt ilmeettömäksi kiveksi, kun se lähti rauhallisesti laskelmoivilla askelilla kohti katsomoa. Mä, Julia, Minka ja Nita vilkuiltiin toisiamme hämmentyneinä ja käveltiin uraa pitkin päämäärättöminä. Meikku puhisi innoissaan muille hevosille ja hörähti jopa Armille, Nita ohjas sen heti toisaalle. Valmennuksen alku oli sujunut suht ok, Meidhir oli ollut pohkeen eessä sopivasti ja tuntumalle kevyt.
Meidän valmentajaksi katsomosta tuli hämmentyneen oloinen mies, Juuso, joka katseli meitä hetken tuppisuuna kunnes köhi pari kertaa ja aloitti ohjeistamaan meitä. Isabella oli kadonnut poliisien kanssa muualle. Juuso vaikutti ihan kivalle valmentajalle, vähän siltä puuttui jotain joka olisi saanut mut yrittämään kaikkeni, vaikka kyllähän mä paljon annoin radalle.
Parhaiten mun mielestä meillä Meidhirin kanssa sujui laukat, ori oli tullut alkuverkoissa kivan rennoksi etenkin laukassa, jossa nosti paikoitellen selkäänsä ylös, ravissa se oli alhaalla. Nostot oli vähän räpellystä Meidhirin ravatessa kirahvina mutta itse laukka sitten pyöri ja ori tuntui tosi kivalle. Juusonkin mielestä. Vinglaavassa ravissa loppupysähdykseen tullut Meidhir sai jalat yllättävän nätisti alleen ja mä lopputervehdyksen jälkeen taputin sitä kaulalle ja hymyilin meihin tyytyväisenä. Juuso nyökkäs mulle ja Nita tuntui hetken jakavan mun iloa, kunnes se ujosti katsoi muualle.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Julia L. 12.04.18 22:10
Helppo B: Julia Luoti - Valerie (212 sanaa)
"Tuota, teidän valmennus alkaakin vähän myöhemmin", tähtikisahoitajani Jusu lähestyi minua tallin käytävällä varovasti, mutta selvästi ilmoitusasialla. Nyökkäsin ymmärtäväisenä hymyillen, enkä aikoinut pitää kiirettä varustamisessa. Pian talliin paukahti lisää nuoria tyttöjä, jotka kailottivat saman asian, mutta reilusti kovempaan ääneen.
"Valmennus alkaa vasta vartin yli!" Ääni kantautui koko tallin lävitse muillekin odottaville ratsukoille. Kävihän se näinkin.
"Kiitos kuitenkin", sanahdin ystävällisesti naisenalulle, jonka kasvot kohosivat takaisin ujohkoon hymyyn pienen epäröinnin jälkeen.
"Julia, aloita kun olet valmis", Isabella totesi maneesin hiekalta, nostaessaan samalla katseensa ylös papereista. Luvan saatuani keräsin ohjat hyvälle tuntumalle, korjasin ryhtini ja pistin nuorikon ravaamaan keskihalkaisijalle.
"Öm.. odota vielä sittenkin!" Nainen huudahti perään äänellä, jonka sävystä puuttui osa aiempaa topakkuutta. Pidätin jo tunnelmaan hypähtäneen Valerien takaisin niille sijoillensa. Katsomossa näytti seisovan kaksi poliisia, mutta tuskin pelkästä rataharjoitusten katselun ilosta. Ne näyttivät tahtovan Isabellan mukaansa, tai niin pystyi ainakin päättelemään naisen ripeästi keksitystä suunnitelmasta.
Tunnelman ollessa muutenkin hyvin outo, oli vähintäänkin kummallista, että Juuso oli ilmestynyt Auburniin seuraamaan valmennuksia.
No, seuraavaksi kenttäratsastaja seisoi maneesin laitamalla sormi suussa, mutisemassa itsekseen. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtui?
"No Julia, sä voit nyt aloittaa", Juuso sanahti hetken rataohjelmia tutkailtuaan. Hän näytti viimein tyytyvän kohtaloonsa alkuhämmennyksen -tai järkytyksen, jälkeen.
Nyökähdin miehelle kumminkin myöntyväisenä, laputtaen Valerien raviin asti. Mitä pikemmin sain tämän pois alta, sitä enemmän aikaa minulle jäi spekulointiin.
"Tuota, teidän valmennus alkaakin vähän myöhemmin", tähtikisahoitajani Jusu lähestyi minua tallin käytävällä varovasti, mutta selvästi ilmoitusasialla. Nyökkäsin ymmärtäväisenä hymyillen, enkä aikoinut pitää kiirettä varustamisessa. Pian talliin paukahti lisää nuoria tyttöjä, jotka kailottivat saman asian, mutta reilusti kovempaan ääneen.
"Valmennus alkaa vasta vartin yli!" Ääni kantautui koko tallin lävitse muillekin odottaville ratsukoille. Kävihän se näinkin.
"Kiitos kuitenkin", sanahdin ystävällisesti naisenalulle, jonka kasvot kohosivat takaisin ujohkoon hymyyn pienen epäröinnin jälkeen.
"Julia, aloita kun olet valmis", Isabella totesi maneesin hiekalta, nostaessaan samalla katseensa ylös papereista. Luvan saatuani keräsin ohjat hyvälle tuntumalle, korjasin ryhtini ja pistin nuorikon ravaamaan keskihalkaisijalle.
"Öm.. odota vielä sittenkin!" Nainen huudahti perään äänellä, jonka sävystä puuttui osa aiempaa topakkuutta. Pidätin jo tunnelmaan hypähtäneen Valerien takaisin niille sijoillensa. Katsomossa näytti seisovan kaksi poliisia, mutta tuskin pelkästä rataharjoitusten katselun ilosta. Ne näyttivät tahtovan Isabellan mukaansa, tai niin pystyi ainakin päättelemään naisen ripeästi keksitystä suunnitelmasta.
Tunnelman ollessa muutenkin hyvin outo, oli vähintäänkin kummallista, että Juuso oli ilmestynyt Auburniin seuraamaan valmennuksia.
No, seuraavaksi kenttäratsastaja seisoi maneesin laitamalla sormi suussa, mutisemassa itsekseen. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtui?
"No Julia, sä voit nyt aloittaa", Juuso sanahti hetken rataohjelmia tutkailtuaan. Hän näytti viimein tyytyvän kohtaloonsa alkuhämmennyksen -tai järkytyksen, jälkeen.
Nyökähdin miehelle kumminkin myöntyväisenä, laputtaen Valerien raviin asti. Mitä pikemmin sain tämän pois alta, sitä enemmän aikaa minulle jäi spekulointiin.
Viimeinen muokkaaja, Julia L. pvm 13.04.18 13:40, muokattu 1 kertaa
Julia L.- Entinen tallilainen
- Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 271
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Nita M. 12.04.18 23:23
Helppo B, Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, 558 sanaa
Taas mä olin tallilla ja taas mä olin menossa Armin kanssa valmennukseen, vaikka juuri viikko sitten mä olin kuunnellut Nikon huolehtivan mun jaksamisesta. Onneksi tämä valmennus oli kotona. Mutta mulla olisi taas huomenna edistyneiden kouluvalmennus, Armia ja Ramidaa pitäisi keretä treenata itsenäisesti ja viikonloppuna olisi hitonmoinen kisaurakka. Perjantaina estestarttia Ramidalla, lauantaina kaksi koulustarttia Armin kanssa ja sunnuntaina vielä Tie tähtiin kisat Armin kanssa. Mun pitäisi kuunnella ehkä Nikoa ja vähän yrittää höllätä, mutta ei mulla ollut mitään mistä karsia.
Punarautias katseli mua sen oloisesti, kuin se olisi ymmärtänyt mun sanoja ja tiennyt kaiken mun ajatuksista. Tai sitten se tiesi mun taskussa olevasta herkusta, mulla kun nykyään oli aina joku nami taskussa persolle vuokrahevoselleni. Joten mä kaivoin sen herkun taskustani ja tarjosin Armille, joka napsi sen varovasti kämmeneltäni. Vaikka se rakasti nameja ja ei pelännyt tutkia taskuja niiden varalta, ei kuitenkaan tarvinnut pelätä sen syövän sormia mukanaan tai repivän takkia rikki.
Mä heilautin koulusatulan, johon olin virittänyt mun ostaman uuden turkoosin huovan, Armin selkään. Mä hivelin satulahuopaa, joka muuten sopi niihin mun uusiin housuihini, miettien miksei aivoissa ollut ajatuksille nappia, josta ne saisi pois päältä. Tällä hetkellä mä toivoin semmoista enemmän kuin aikoihin, sillä eräs blondi tuppasi tunkemaan mun ajatuksiin tuon tuosta. Ja mä en suostunut myöntämään itselleni syytä miksi, koska eihän mies ikinä ajattelisi mua kuin pikkusiskonaan. Miksi ajattelisikaan? Ainahan oli vaihtoehto juoda pää täyteen, mutta valmennuksessa ei ehkä katsottaisi hyvällä humalaista Nitaa. Ja pitäisi sitä varmaan kouluunkin selvitä.
Jokaisen askeleen myötä minkä Armi otti minä selässään, mun ajatukset lipuivat kauemmas. Käynnissä siis. Kun piti alkaa verkata ravissa ja laukassa, mä vaivuin omiin ajatuksiini ja hyvä etten vetänyt ketään päin. Onneksi valmennuksessa oli vaan oman tallin väkeä, tosin katsomossa taisi istua joitain vieraitakin. Hienoa Nita, annoit todella hyvän kuvan itsestäs taas. Mä kykenin keskittymään jopa hetkeksi ratsastukseen, mutta nyt mä keskityin siihen niin paljon, että multa meinasi mennä paljon ohi. Mä kuitenkin jopa huomasin kahden poliisin ilmestyvän maneesiin.
Me kaikki katseltiin ihmeissään, kun Julian ja Valerien radan aloittaminen keskeytyikin ja Isabella suuntasi poliisien luokse. Katsomosta komennettiin meille uusi valmentaja, joku mies. Jos kuulin oikein, oli tämän nimi Juuso. Ei kyllä käynyt kateeksi miestä, sillä tämä heitettiin aika lennosta valmentajaksi. Alkuun myös kuulosti siltä, että ihan kouluvalmentaja ei tämä Juuso ollut. Siinä kohti mä vaivuin taas ajatuksiini ja ratsastin hieman miten sattuu Armia, joka näkyi sitten myös kun piti ratsastaa rata läpi.
Ihan ensimmäisenä tervehdyslinja ja pysähdys tuli vinoon. Volttikahdeksikon voltit eivät olleet voltteja nähneetkään, kiemuraura meni päin sanonko mitä. Tässä kohtaa vieraileva valmentajamme käski mua keskittymään ratsastamiseen ja aloittamaan radan alusta. Ilmeisesti alku meni niin huonosti. Mä henkäisin syvään ja lähdin ratsastamaan uudestaan tervehdykseen, pahoitellen mielessäni Armille mun huonoa ratsastustani. Onneksi Isabella ei ollut näkemässä ja vielä isompi onni, kun Amanda ei nähnyt miten huonosti mä ratsastin tämän hevosta.
Uusi yritys onnistui paremmin, sillä nyt se muistutti jo koulurataa eikä alkeiskurssilaisen yritystä ja me saatiin se jopa loppuun asti. Ei siihen voinut siltikään olla tyytyväinen ja sen oli kuullut valmentajan kommenteista jo radan aikana ja eritoten sen jälkeen. Se esitys oli ollut surkea tasokkaan hevosen kanssa, vaikka ratsastaja ei ollut lähelläkään niin kokenut. Mun pitäisi ihan oikeasti keksiä jotain, jolla mä saisin ajatukseni kasaan kisaviikonloppua varten. Mulla olisi neljä starttia ja kaikki menisivät mukavasti pipariksi, jos mä ratsastaisin näin. Ja mut naurettaisiin pihalle huomisesta valmennuksesta tällä ratsastuksella ja hyvässä lykyssä menettäisin vuokrahevoseni. Joten ryhdistäytyä pitäisi ja hiton nopeasti.
Taas mä olin tallilla ja taas mä olin menossa Armin kanssa valmennukseen, vaikka juuri viikko sitten mä olin kuunnellut Nikon huolehtivan mun jaksamisesta. Onneksi tämä valmennus oli kotona. Mutta mulla olisi taas huomenna edistyneiden kouluvalmennus, Armia ja Ramidaa pitäisi keretä treenata itsenäisesti ja viikonloppuna olisi hitonmoinen kisaurakka. Perjantaina estestarttia Ramidalla, lauantaina kaksi koulustarttia Armin kanssa ja sunnuntaina vielä Tie tähtiin kisat Armin kanssa. Mun pitäisi kuunnella ehkä Nikoa ja vähän yrittää höllätä, mutta ei mulla ollut mitään mistä karsia.
Punarautias katseli mua sen oloisesti, kuin se olisi ymmärtänyt mun sanoja ja tiennyt kaiken mun ajatuksista. Tai sitten se tiesi mun taskussa olevasta herkusta, mulla kun nykyään oli aina joku nami taskussa persolle vuokrahevoselleni. Joten mä kaivoin sen herkun taskustani ja tarjosin Armille, joka napsi sen varovasti kämmeneltäni. Vaikka se rakasti nameja ja ei pelännyt tutkia taskuja niiden varalta, ei kuitenkaan tarvinnut pelätä sen syövän sormia mukanaan tai repivän takkia rikki.
Mä heilautin koulusatulan, johon olin virittänyt mun ostaman uuden turkoosin huovan, Armin selkään. Mä hivelin satulahuopaa, joka muuten sopi niihin mun uusiin housuihini, miettien miksei aivoissa ollut ajatuksille nappia, josta ne saisi pois päältä. Tällä hetkellä mä toivoin semmoista enemmän kuin aikoihin, sillä eräs blondi tuppasi tunkemaan mun ajatuksiin tuon tuosta. Ja mä en suostunut myöntämään itselleni syytä miksi, koska eihän mies ikinä ajattelisi mua kuin pikkusiskonaan. Miksi ajattelisikaan? Ainahan oli vaihtoehto juoda pää täyteen, mutta valmennuksessa ei ehkä katsottaisi hyvällä humalaista Nitaa. Ja pitäisi sitä varmaan kouluunkin selvitä.
Jokaisen askeleen myötä minkä Armi otti minä selässään, mun ajatukset lipuivat kauemmas. Käynnissä siis. Kun piti alkaa verkata ravissa ja laukassa, mä vaivuin omiin ajatuksiini ja hyvä etten vetänyt ketään päin. Onneksi valmennuksessa oli vaan oman tallin väkeä, tosin katsomossa taisi istua joitain vieraitakin. Hienoa Nita, annoit todella hyvän kuvan itsestäs taas. Mä kykenin keskittymään jopa hetkeksi ratsastukseen, mutta nyt mä keskityin siihen niin paljon, että multa meinasi mennä paljon ohi. Mä kuitenkin jopa huomasin kahden poliisin ilmestyvän maneesiin.
Me kaikki katseltiin ihmeissään, kun Julian ja Valerien radan aloittaminen keskeytyikin ja Isabella suuntasi poliisien luokse. Katsomosta komennettiin meille uusi valmentaja, joku mies. Jos kuulin oikein, oli tämän nimi Juuso. Ei kyllä käynyt kateeksi miestä, sillä tämä heitettiin aika lennosta valmentajaksi. Alkuun myös kuulosti siltä, että ihan kouluvalmentaja ei tämä Juuso ollut. Siinä kohti mä vaivuin taas ajatuksiini ja ratsastin hieman miten sattuu Armia, joka näkyi sitten myös kun piti ratsastaa rata läpi.
Ihan ensimmäisenä tervehdyslinja ja pysähdys tuli vinoon. Volttikahdeksikon voltit eivät olleet voltteja nähneetkään, kiemuraura meni päin sanonko mitä. Tässä kohtaa vieraileva valmentajamme käski mua keskittymään ratsastamiseen ja aloittamaan radan alusta. Ilmeisesti alku meni niin huonosti. Mä henkäisin syvään ja lähdin ratsastamaan uudestaan tervehdykseen, pahoitellen mielessäni Armille mun huonoa ratsastustani. Onneksi Isabella ei ollut näkemässä ja vielä isompi onni, kun Amanda ei nähnyt miten huonosti mä ratsastin tämän hevosta.
Uusi yritys onnistui paremmin, sillä nyt se muistutti jo koulurataa eikä alkeiskurssilaisen yritystä ja me saatiin se jopa loppuun asti. Ei siihen voinut siltikään olla tyytyväinen ja sen oli kuullut valmentajan kommenteista jo radan aikana ja eritoten sen jälkeen. Se esitys oli ollut surkea tasokkaan hevosen kanssa, vaikka ratsastaja ei ollut lähelläkään niin kokenut. Mun pitäisi ihan oikeasti keksiä jotain, jolla mä saisin ajatukseni kasaan kisaviikonloppua varten. Mulla olisi neljä starttia ja kaikki menisivät mukavasti pipariksi, jos mä ratsastaisin näin. Ja mut naurettaisiin pihalle huomisesta valmennuksesta tällä ratsastuksella ja hyvässä lykyssä menettäisin vuokrahevoseni. Joten ryhdistäytyä pitäisi ja hiton nopeasti.
Nita M.- Vuokraaja
- Avatar © : Loci
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 320
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Patrick Brault 12.04.18 23:30
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti HeA
(552 sanaa)
Saapuessamme Auburn Estateen parkkeerasin auton ja trailerin pihalle ja suuntasin kohti tallia katsomaan onko siellä vapaina karsinoita, joissa saisi laittaa hevosen valmiiksi. Etsin käsiini lähimmän tallilaisen ja kysyin vapaista karsinoita. Ilokseni hän kertoikin, että saisimme laittaa hevoset valmiiksi tyhjillään olevissa karsinoissa. Otin Sinvatin alas trailerista ja talutin talliin. Koko harjauksen ajan Sinvatti oli nätisti paikoillaan, suorastaan nautti olostaan. Hymyillen harjastin orin, joka oli onneksi helppo homma, sillä se ei ollut pahemmin sotkinut. Nostin mustakultaisen koulusatulahuovan selkään ja sen päälle vielä puhtauttaan kiiltävän mustan koulusatulan. Nakkasin orin selkään vielä englannin ratsastushuovan alkulämmittelyiden ajaksi. Kesken varustamisen Rosengårdin kartanon nuorimmainen
Josefina ilmaantui paikalle ja ilmoitti, että valmennus alkaa viisitoista minuuttia myöhemmin myöhästymisen takia.
Valmentajaksemme vaihtui hieman yllättäin Auburn Estaten omistajattaren Isabellan tilalle Juuso. Alkuverryttelyt meidän osalta sujui todella vauhdikkaasti, Sinvatilla oli energiaa vaikka muille jakaa. Ori pysyi kuitenkin hyvin kuulolla ja oli yhteistyökykyinen, joten suurempia ongelmia ei ollut. Itse valmennuksessa jokainen harjoitteli vuorollaan yksitellen tulevan osakilpailun kouluohjelmaansa.
Suorittaessamme Sinvatin kanssa helppo B- radan kouluohjelmaa lävitse, ensimmäinen pohkeenväistö oli hieman hätäinen. Pysähdyksen jälkeen minun mokastani johtuen peruutukseen tuli vain kolme askelta eikä neljää. Täyskäännös takaosalla vasemmalle eteni erittäin lennokkaasti ja ylimääräisesti hutiloinnista johtuen tuli pieniä epäpuhtauksia. Täyskäännös takaosalla oikealle sujui paljon paremmin, sillä sain ylimääräisen vauhdin pois ja Sinvatti malttoi paremmin työskennellä loppuun asti. Vastalaukat puoliympyrällä sujuivat kaikkein parhaiten, eikä Sinvattia tarvinut pyytää lennokkaampaan menoon. Keskilaukassa tuli pieniä temmon muutoksia, mutta ryhdikkyys ja lennokkuus säilyivät kohtuullisen hyvinä.
Juuso totesikin, että askellajeissa meillä säilyy eräänlainen vapaus ja säännnöllisyys, mutta pieniä virheitä esiintyy silloin tällöin. Onneksi ne on kuulemma helposti korjattavissa. Minun tarvitsee ratsastajana kiinnittää enemmän huomiota hyvään ja tasapainoiseen ohjastuntumaan ja siihen, että kuolaintuntuma on Sinvatille pehmeä ja kevyt. Täytyy muistaa pitää mielessä sinitiainen, niin ehkä sillä se kuolaintuntuma säilyisi hyvänä. Enää tulee harvoin heikkoja hetkiä ja ohjastuntuma katoaa, joihin Sinvatti reagoi. Alussa niitä hetkiä tuntui olevan koko ajan, mutta nyt kun orin on oppinut tuntemaan, on helpompi ratsastaa kun tietää miten se pelitää parhaiten. Tämän suomenhevosori on kyllä äärimmäisen kuuliainen, rehellinen ja ennen kaikkea luotettava ratsu! Välillä suu on pelkkää hymyä, kun tietää, että vähintään toinen meistä osaa hommat, jos itse ei jostain syystä osaakaan jotain kunnolla. Seuratessani muiden ratoja, tuntui vähän väliä etten sittenkää osaa ratsastaa yhtään. Tuleva koulukisa jännittää aikalailla. Edelliset koulukisat meidän osalta sujui upeasti, sijoituimme viidensiksi omassa luokassamme. Nyt on jo yksi ruusuke koristamassa Sinvatin karsinan ovea Laukkalan tallilla. Vielä olisi kahdet kisat jäljellä ja sen jälkeen on vuorossa finaali. Ei auta kuin toivoa parasta ja etten itse mokaa mitään kovin pahasti. Sen tiedän sataprosenttisen varmaksi, että Sinvatti hoitaa hommat, kunhan itse pysyisin edes joten kuten kärryllä.
Heitin Sinvatille paksun fleeceloimen vielä traileriinkin päälle, sillä Juuso oli ollut tiukka valmentaja ja emme olleet päässeet helpolla valmentavaihdoksesta riippumatta. Teimme pitkät loppukävelyt, sillä edessä olisi vielä pitkän pitkä ajomatka takaisin Laukkalan tallille. Yhtään ei harmittanut, että lähdettiin valmennukseen, sillä se oli opettavainen ja saimme taas uusia näkökulmia asiaan. Sitä paitsi välillä on ihan hyvä ja terveellistä käydä muidenkin valvovien silmien alla kuin ainoastaan tuttujen. Naurahtaen laitoin Sinvatin turkoosit kuljetussuojat jalkaan, jotka näkyy varmasti kilometrien päähän. Voisin ostaa jostain orille hieman miehekkäämmän värisemmät kuljetussuojat nuihin Huusarin ostamien tilalle. Ne keräävät välillä nimittäin katseita aikalailla kun suomenhevosorilla on kirkkaampaakin kirkkaammat suojat jaloissa. Turvajalustimet on sentään siniset ja ne ei herätä onneksi niin pahasti huomiota. Sitä paitsi ne on miehekkäämmän väriset ja sopii vallan mainiosti meidän kisaväreihin.
(552 sanaa)
Saapuessamme Auburn Estateen parkkeerasin auton ja trailerin pihalle ja suuntasin kohti tallia katsomaan onko siellä vapaina karsinoita, joissa saisi laittaa hevosen valmiiksi. Etsin käsiini lähimmän tallilaisen ja kysyin vapaista karsinoita. Ilokseni hän kertoikin, että saisimme laittaa hevoset valmiiksi tyhjillään olevissa karsinoissa. Otin Sinvatin alas trailerista ja talutin talliin. Koko harjauksen ajan Sinvatti oli nätisti paikoillaan, suorastaan nautti olostaan. Hymyillen harjastin orin, joka oli onneksi helppo homma, sillä se ei ollut pahemmin sotkinut. Nostin mustakultaisen koulusatulahuovan selkään ja sen päälle vielä puhtauttaan kiiltävän mustan koulusatulan. Nakkasin orin selkään vielä englannin ratsastushuovan alkulämmittelyiden ajaksi. Kesken varustamisen Rosengårdin kartanon nuorimmainen
Josefina ilmaantui paikalle ja ilmoitti, että valmennus alkaa viisitoista minuuttia myöhemmin myöhästymisen takia.
Valmentajaksemme vaihtui hieman yllättäin Auburn Estaten omistajattaren Isabellan tilalle Juuso. Alkuverryttelyt meidän osalta sujui todella vauhdikkaasti, Sinvatilla oli energiaa vaikka muille jakaa. Ori pysyi kuitenkin hyvin kuulolla ja oli yhteistyökykyinen, joten suurempia ongelmia ei ollut. Itse valmennuksessa jokainen harjoitteli vuorollaan yksitellen tulevan osakilpailun kouluohjelmaansa.
Suorittaessamme Sinvatin kanssa helppo B- radan kouluohjelmaa lävitse, ensimmäinen pohkeenväistö oli hieman hätäinen. Pysähdyksen jälkeen minun mokastani johtuen peruutukseen tuli vain kolme askelta eikä neljää. Täyskäännös takaosalla vasemmalle eteni erittäin lennokkaasti ja ylimääräisesti hutiloinnista johtuen tuli pieniä epäpuhtauksia. Täyskäännös takaosalla oikealle sujui paljon paremmin, sillä sain ylimääräisen vauhdin pois ja Sinvatti malttoi paremmin työskennellä loppuun asti. Vastalaukat puoliympyrällä sujuivat kaikkein parhaiten, eikä Sinvattia tarvinut pyytää lennokkaampaan menoon. Keskilaukassa tuli pieniä temmon muutoksia, mutta ryhdikkyys ja lennokkuus säilyivät kohtuullisen hyvinä.
Juuso totesikin, että askellajeissa meillä säilyy eräänlainen vapaus ja säännnöllisyys, mutta pieniä virheitä esiintyy silloin tällöin. Onneksi ne on kuulemma helposti korjattavissa. Minun tarvitsee ratsastajana kiinnittää enemmän huomiota hyvään ja tasapainoiseen ohjastuntumaan ja siihen, että kuolaintuntuma on Sinvatille pehmeä ja kevyt. Täytyy muistaa pitää mielessä sinitiainen, niin ehkä sillä se kuolaintuntuma säilyisi hyvänä. Enää tulee harvoin heikkoja hetkiä ja ohjastuntuma katoaa, joihin Sinvatti reagoi. Alussa niitä hetkiä tuntui olevan koko ajan, mutta nyt kun orin on oppinut tuntemaan, on helpompi ratsastaa kun tietää miten se pelitää parhaiten. Tämän suomenhevosori on kyllä äärimmäisen kuuliainen, rehellinen ja ennen kaikkea luotettava ratsu! Välillä suu on pelkkää hymyä, kun tietää, että vähintään toinen meistä osaa hommat, jos itse ei jostain syystä osaakaan jotain kunnolla. Seuratessani muiden ratoja, tuntui vähän väliä etten sittenkää osaa ratsastaa yhtään. Tuleva koulukisa jännittää aikalailla. Edelliset koulukisat meidän osalta sujui upeasti, sijoituimme viidensiksi omassa luokassamme. Nyt on jo yksi ruusuke koristamassa Sinvatin karsinan ovea Laukkalan tallilla. Vielä olisi kahdet kisat jäljellä ja sen jälkeen on vuorossa finaali. Ei auta kuin toivoa parasta ja etten itse mokaa mitään kovin pahasti. Sen tiedän sataprosenttisen varmaksi, että Sinvatti hoitaa hommat, kunhan itse pysyisin edes joten kuten kärryllä.
Heitin Sinvatille paksun fleeceloimen vielä traileriinkin päälle, sillä Juuso oli ollut tiukka valmentaja ja emme olleet päässeet helpolla valmentavaihdoksesta riippumatta. Teimme pitkät loppukävelyt, sillä edessä olisi vielä pitkän pitkä ajomatka takaisin Laukkalan tallille. Yhtään ei harmittanut, että lähdettiin valmennukseen, sillä se oli opettavainen ja saimme taas uusia näkökulmia asiaan. Sitä paitsi välillä on ihan hyvä ja terveellistä käydä muidenkin valvovien silmien alla kuin ainoastaan tuttujen. Naurahtaen laitoin Sinvatin turkoosit kuljetussuojat jalkaan, jotka näkyy varmasti kilometrien päähän. Voisin ostaa jostain orille hieman miehekkäämmän värisemmät kuljetussuojat nuihin Huusarin ostamien tilalle. Ne keräävät välillä nimittäin katseita aikalailla kun suomenhevosorilla on kirkkaampaakin kirkkaammat suojat jaloissa. Turvajalustimet on sentään siniset ja ne ei herätä onneksi niin pahasti huomiota. Sitä paitsi ne on miehekkäämmän väriset ja sopii vallan mainiosti meidän kisaväreihin.
Patrick Brault- Vierailija
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Fiia Vierre 13.04.18 15:17
Fiia - Étonnant, 284 sanaa
Maanantaina töiden jälkeen me lähdimme Robertin, Jutan ja tammojen kanssa kohti Auburnia – taas. Robertia jännitti, joten matka meni lähinnä Jutan kanssa keskustellessa. Tyttö kertoi pohtineensa hevosen ostoa, ja vaikka arvelin että sekin ajatus jotenkin ahdisti Robertia, olin aidosti iloinen Jutan puolesta. Niin ahkera hoitaja oli oman hevosensa ansainnut, eikä Jutta varmasti Harrynkaan kanssa lopettaisi. Hänellä tuntui synkkaavan harmaan tamman kanssa edelleen hyvin.
Meillä oli hyvin aikaa ja Robertin ja minun ryhmien välissä valmentautuisi vielä yksi ryhmä, joten parkkeerasin itseni maneesin penkille. Neljä ratsukkoa käveli hulppean isossa maneesissa alkukäyntejä, sitten vähän hölkkäilikin. Missään ei näkynyt Isabellaa. Nainen ei vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä, joka vain unohtaisi saapua paikalle, joten en voinut kuin toivoa että mitään ei ollut sattunut. Ja että Robert ratsastaisi hyvin ja pitäisi Seppeleen lippua korkealla.
Isabella saapui kuin saapuikin lopulta paikalle ja piti valmennuksen kunnialla loppuun, joten ilmeisesti kaikki oli hyvin. Ratsukkojen kävellessä loppukäyntejä minä lähdin ulos aikeenani alkaa pikkuhiljaa laittaa Eelaa kuntoon, mutta törmäsin heti ensi töikseni pihalla poliisiautoon. Mitä Auburnissa oikein tapahtui? Vaikka mieli olisi tehnyt, en kehdannut enää palata maneesiin urkkimaan mitä asiaa virkavallalla oli tänne, vaan suuntasin kopille ja otin Eelan ulos.
Tuntia myöhemmin, kun suuntasin Eelan kanssa maneesiin, poliisiauto oli kadonnut ja, kuten hetkeä myöhemmin selvisi, myös Isabella. Sen sijaan maneesin keskellä huitoi pitkänhuiskea mieshenkilö, joka esitteli itsensä Juusoksi ja kertoi pitävänsä valmennuksen Isabellan ”äkillisesti estyttyä”.
Vai niin. Seppeleessäkin tapahtui välillä paljon, mutta harvemmin meidän pihalla oli poliisiautoja näkynyt. Tässä paikassa oli toden teolla jotain kiinnostavaa. Eela ei kuitenkaan antanut jäädä minun pohtimaan rikosmysteerejä, vaan vaati heti alkukäynneistä alkaen sataprosenttisen huomioni. Alkuverryttelyjen jälkeen ratsastimme kukin radat läpi, ja vaikka siellä täällä olikin pientä epämääräisyyttä ja tahtirikkoja, kokonaisuus oli aika siisti. Sellaisella suorituksella voisi odottaa joitain pisteitä seuraavan viikonlopun kisastakin.
Maanantaina töiden jälkeen me lähdimme Robertin, Jutan ja tammojen kanssa kohti Auburnia – taas. Robertia jännitti, joten matka meni lähinnä Jutan kanssa keskustellessa. Tyttö kertoi pohtineensa hevosen ostoa, ja vaikka arvelin että sekin ajatus jotenkin ahdisti Robertia, olin aidosti iloinen Jutan puolesta. Niin ahkera hoitaja oli oman hevosensa ansainnut, eikä Jutta varmasti Harrynkaan kanssa lopettaisi. Hänellä tuntui synkkaavan harmaan tamman kanssa edelleen hyvin.
Meillä oli hyvin aikaa ja Robertin ja minun ryhmien välissä valmentautuisi vielä yksi ryhmä, joten parkkeerasin itseni maneesin penkille. Neljä ratsukkoa käveli hulppean isossa maneesissa alkukäyntejä, sitten vähän hölkkäilikin. Missään ei näkynyt Isabellaa. Nainen ei vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä, joka vain unohtaisi saapua paikalle, joten en voinut kuin toivoa että mitään ei ollut sattunut. Ja että Robert ratsastaisi hyvin ja pitäisi Seppeleen lippua korkealla.
Isabella saapui kuin saapuikin lopulta paikalle ja piti valmennuksen kunnialla loppuun, joten ilmeisesti kaikki oli hyvin. Ratsukkojen kävellessä loppukäyntejä minä lähdin ulos aikeenani alkaa pikkuhiljaa laittaa Eelaa kuntoon, mutta törmäsin heti ensi töikseni pihalla poliisiautoon. Mitä Auburnissa oikein tapahtui? Vaikka mieli olisi tehnyt, en kehdannut enää palata maneesiin urkkimaan mitä asiaa virkavallalla oli tänne, vaan suuntasin kopille ja otin Eelan ulos.
Tuntia myöhemmin, kun suuntasin Eelan kanssa maneesiin, poliisiauto oli kadonnut ja, kuten hetkeä myöhemmin selvisi, myös Isabella. Sen sijaan maneesin keskellä huitoi pitkänhuiskea mieshenkilö, joka esitteli itsensä Juusoksi ja kertoi pitävänsä valmennuksen Isabellan ”äkillisesti estyttyä”.
Vai niin. Seppeleessäkin tapahtui välillä paljon, mutta harvemmin meidän pihalla oli poliisiautoja näkynyt. Tässä paikassa oli toden teolla jotain kiinnostavaa. Eela ei kuitenkaan antanut jäädä minun pohtimaan rikosmysteerejä, vaan vaati heti alkukäynneistä alkaen sataprosenttisen huomioni. Alkuverryttelyjen jälkeen ratsastimme kukin radat läpi, ja vaikka siellä täällä olikin pientä epämääräisyyttä ja tahtirikkoja, kokonaisuus oli aika siisti. Sellaisella suorituksella voisi odottaa joitain pisteitä seuraavan viikonlopun kisastakin.
Fiia Vierre- Vierailija
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Jonna 13.04.18 20:19
Jonna & Kadon Illuusio (626s.)
Tämä ei ollut ensimmäinen, ei edes toinen, vaan jo kolmas kertani, kun astuin jalallani Auburnin maille. Jokainen kerta sitä tuntee itsensä niin pieneksi korkealle kohoavien rakennusten ympäröimänä ja aivan yhtä monesti sitä löytää itsensä hämmästelemästä paikan loistoa ja glamouria. Valmennukseen valmistautuminen tapahtui tarkasti siistityssä tallirakennuksessa, jossa meidät ohjattiin liki kädestä pitäen tyhjillään olevaan karsinaan. Edellisestä visiitistämme tottuneena Sisu käveli karsinaan kuin kotona konsanaan ja kävi heti leikkimään vesikupin kanssa. Hymyilin raudikolle ja pörrötin sen vapaana sojottavaa otsaharjaa.
Sisua hoitaessani katsahdin vähän väliä kelloon ja laskin minuutteja valmennuksen alkuun - en halunnut saapua maneesille myöhässä. Olin hyvissä ajoin valmis ja nojailin karsinan oveen naputellen sormillani sen ylälaitaan. Kello näytti varttia vaille, joten kituutin vielä viisi minuuttia, ennen kuin nappasin orin ohjista ja talutin sen maneesille. Odotin hetken oven edessä muiden ratsukoiden saapumista, mutta kun ketään ei alkanut näkyä, avasin oven varovasti ja talutin ratsuni sisään. Säädin satulan hihnoja hyvän tovin ennen satulaan nousua, kuin odottaen jonkun muunkin saapuvan, jotten joutuisi yksinäni silmätikuksi muutamalle katsomossa istuvalle nuoren näköiselle tytölle, joiden hiukset oli harjattu tiukoille poninhännille päälaen korkeimmalle kohdalle. Yllään heillä oli siistit poolopuserot ja vaaleat ratsastushousut, jotka eivät olleet likaa nähneetkään.
Maneesin oven käydessä huomasin jääneeni tuijottamaan katsomoon aivan liian pitkäksi aikaa ja käänsin katseeni nopeasti toisaalle. Huikkasin moikat toiselle ratsukolle ja kiskoin itseni Sisun selkään. Oli hilkulla, etten joutunut hakemaan jotakin koroketta avuksi - sen verran ponnistavan jalan takaosan lihakset kirrasivat vastaan, etten meinannut yltää jalustimelle. Oma kehonhuolto ei varmasti olisi pahitteeksi, kun lihassäikeet tuntuivat lähes repeilevän venytyksen voimasta. Sisu lähti puolestaan vetrein askelin liikkeelle heti luvan saatuaan, mutta se olikin saanut vasta hetki sitten hieronta- ja venytyskäsittelyn.
Kiertelimme uraa pitkin ja yritin hakea hevosta kuulolle, vaikka annoinkin sen kulkea pitkällä ohjalla. Ori kohotti hieman päätänsä maneesiin lapatessa lisää porukkaa, mutta kulki rennosti ja rauhallisesti ilman turhaa kiirettä. Pitkiin ja tasaisiin käyntiaskeliin oli helppo mukautua ja kuten usein ennenkin, löysimme Sisun kanssa nopeasti yhteisen sävelen ja se tuntui tänään erityisen miellyttävältä ratsastaa. Tänään saisimme varmasti paljon aikaan, ainakin toivoin niin, sillä muuten pitkä ajomatka olisi ollut yhtä turhan kanssa.
Aika kului, mutta valmentajaa ei näkynyt tai kuulunut. Aikaisemmin Isabella on ollut täsmällisen tarkka, niin ajan kuin valmentamisenkin suhteen. Alkukäynnit tuntuivat tuskastuttavan pitkiltä pääasiassa uraa kiertäessä satunnaisia voltteja ja muita keveitä poistumisia lukuun ottamatta. Sisukin tuhahteli ja viskeli hieman päätään osoittaakseen tyytymättömyytensä, minkä seurauksena tyynnyttelin hevosta sen kaulaa rapsutellen sekä höpisten sille rauhallisesti. "Aloitetaan verryttely, täti käski!" kuului yhtäkkiä katsomon suunnalta ja kuin automaattisesti kukin siirsivät ratsunsa raville. Sisu liikkui halukkaasti, hyvässä tahdissa ja kuuliaisesti. Olin kerännyt ohjat paremmin tuntumalle ja otin niistä pieniä pidätteitä pitäen kuitenkin pohkeella askellajin ravissa. Sisu alkoi hiljalleen työskennellä paremmin läpi selän ja ainakin satulaan tuntui, että se astui kokoamisen myötä myös rehdimmin vartalon alle.
Puoli tuntia oli kulunut, kun Isabella pyyhälsi juoksujalkaa maneesiin: "Anteeksi kamalasti kaikki! Minulle tuli pieni... este. Jos teitä ei haittaa, pidennetään valmennusta loppupäästä. Ottakaa vaan jo laukkaa ja tehkää monipuolisesti ratanne liikkeitä." Valmennuksessa harjoiteltiin yksitellen kolmannen osakilpailun kouluohjelmia ja ensimmäisenä urakkansa aloitti auburnilainen ratsukko ja me loppukolmikko jäimme oven puoleiseen päätyyn jatkamaan omatoimista työskentelyämme. Olimme Sisun ryhmän ainoa ratsukko, joka suoritti helppo B -ohjelman, joten en tiedä kuvittelinko vain, mutta Isabellan katse tuntui porautuvan jokaiseen liikkeeseemme kuin hakien jotakin huomautettavaa. Tilannetta ei auttanut myöskään se, että muut ratsukot olivat hommansa jo hoitaneet, joten heillä oli hyvin aikaa seurata meidän työskentelyämme.
Ohjelma alkoikin hieman jännittyneissä merkeissä yrittäessäni niin kovasti keskittyä ja tehdä tulosta tuntiessani kaikkien katseet luissa ja ytimissäni asti. Sisu oli hieman ihmeissään kireästä olemuksestani, eikä aluksi liikkunut oikein mitenkään päin, mutta Isabellan pari positiivista kommenttia saivat tilanteen laukeamaan ja uskalsin jo hieman hengittää. Ohjelma ei mennyt huonosti, mutta Isabellan mukaan pelasin monet kohdat varman päälle ilman turhia hienouksia, jotka olisivat voineet tuoda tekemiseemme lisää särmää. Puolipidätteitä saisi ottaa ahkerammin, jotta hevosen liike suuntautuisi halutuissa tilanteissa enemmän ylös- kuin eteenpäin.
Sisua hoitaessani katsahdin vähän väliä kelloon ja laskin minuutteja valmennuksen alkuun - en halunnut saapua maneesille myöhässä. Olin hyvissä ajoin valmis ja nojailin karsinan oveen naputellen sormillani sen ylälaitaan. Kello näytti varttia vaille, joten kituutin vielä viisi minuuttia, ennen kuin nappasin orin ohjista ja talutin sen maneesille. Odotin hetken oven edessä muiden ratsukoiden saapumista, mutta kun ketään ei alkanut näkyä, avasin oven varovasti ja talutin ratsuni sisään. Säädin satulan hihnoja hyvän tovin ennen satulaan nousua, kuin odottaen jonkun muunkin saapuvan, jotten joutuisi yksinäni silmätikuksi muutamalle katsomossa istuvalle nuoren näköiselle tytölle, joiden hiukset oli harjattu tiukoille poninhännille päälaen korkeimmalle kohdalle. Yllään heillä oli siistit poolopuserot ja vaaleat ratsastushousut, jotka eivät olleet likaa nähneetkään.
Maneesin oven käydessä huomasin jääneeni tuijottamaan katsomoon aivan liian pitkäksi aikaa ja käänsin katseeni nopeasti toisaalle. Huikkasin moikat toiselle ratsukolle ja kiskoin itseni Sisun selkään. Oli hilkulla, etten joutunut hakemaan jotakin koroketta avuksi - sen verran ponnistavan jalan takaosan lihakset kirrasivat vastaan, etten meinannut yltää jalustimelle. Oma kehonhuolto ei varmasti olisi pahitteeksi, kun lihassäikeet tuntuivat lähes repeilevän venytyksen voimasta. Sisu lähti puolestaan vetrein askelin liikkeelle heti luvan saatuaan, mutta se olikin saanut vasta hetki sitten hieronta- ja venytyskäsittelyn.
Kiertelimme uraa pitkin ja yritin hakea hevosta kuulolle, vaikka annoinkin sen kulkea pitkällä ohjalla. Ori kohotti hieman päätänsä maneesiin lapatessa lisää porukkaa, mutta kulki rennosti ja rauhallisesti ilman turhaa kiirettä. Pitkiin ja tasaisiin käyntiaskeliin oli helppo mukautua ja kuten usein ennenkin, löysimme Sisun kanssa nopeasti yhteisen sävelen ja se tuntui tänään erityisen miellyttävältä ratsastaa. Tänään saisimme varmasti paljon aikaan, ainakin toivoin niin, sillä muuten pitkä ajomatka olisi ollut yhtä turhan kanssa.
Aika kului, mutta valmentajaa ei näkynyt tai kuulunut. Aikaisemmin Isabella on ollut täsmällisen tarkka, niin ajan kuin valmentamisenkin suhteen. Alkukäynnit tuntuivat tuskastuttavan pitkiltä pääasiassa uraa kiertäessä satunnaisia voltteja ja muita keveitä poistumisia lukuun ottamatta. Sisukin tuhahteli ja viskeli hieman päätään osoittaakseen tyytymättömyytensä, minkä seurauksena tyynnyttelin hevosta sen kaulaa rapsutellen sekä höpisten sille rauhallisesti. "Aloitetaan verryttely, täti käski!" kuului yhtäkkiä katsomon suunnalta ja kuin automaattisesti kukin siirsivät ratsunsa raville. Sisu liikkui halukkaasti, hyvässä tahdissa ja kuuliaisesti. Olin kerännyt ohjat paremmin tuntumalle ja otin niistä pieniä pidätteitä pitäen kuitenkin pohkeella askellajin ravissa. Sisu alkoi hiljalleen työskennellä paremmin läpi selän ja ainakin satulaan tuntui, että se astui kokoamisen myötä myös rehdimmin vartalon alle.
Puoli tuntia oli kulunut, kun Isabella pyyhälsi juoksujalkaa maneesiin: "Anteeksi kamalasti kaikki! Minulle tuli pieni... este. Jos teitä ei haittaa, pidennetään valmennusta loppupäästä. Ottakaa vaan jo laukkaa ja tehkää monipuolisesti ratanne liikkeitä." Valmennuksessa harjoiteltiin yksitellen kolmannen osakilpailun kouluohjelmia ja ensimmäisenä urakkansa aloitti auburnilainen ratsukko ja me loppukolmikko jäimme oven puoleiseen päätyyn jatkamaan omatoimista työskentelyämme. Olimme Sisun ryhmän ainoa ratsukko, joka suoritti helppo B -ohjelman, joten en tiedä kuvittelinko vain, mutta Isabellan katse tuntui porautuvan jokaiseen liikkeeseemme kuin hakien jotakin huomautettavaa. Tilannetta ei auttanut myöskään se, että muut ratsukot olivat hommansa jo hoitaneet, joten heillä oli hyvin aikaa seurata meidän työskentelyämme.
Ohjelma alkoikin hieman jännittyneissä merkeissä yrittäessäni niin kovasti keskittyä ja tehdä tulosta tuntiessani kaikkien katseet luissa ja ytimissäni asti. Sisu oli hieman ihmeissään kireästä olemuksestani, eikä aluksi liikkunut oikein mitenkään päin, mutta Isabellan pari positiivista kommenttia saivat tilanteen laukeamaan ja uskalsin jo hieman hengittää. Ohjelma ei mennyt huonosti, mutta Isabellan mukaan pelasin monet kohdat varman päälle ilman turhia hienouksia, jotka olisivat voineet tuoda tekemiseemme lisää särmää. Puolipidätteitä saisi ottaa ahkerammin, jotta hevosen liike suuntautuisi halutuissa tilanteissa enemmän ylös- kuin eteenpäin.
Jonna- Vierailija
Vs: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Vivienne B. 14.04.18 22:54
Ryhmä 1. Vivienne Blankley & Austria
283 sanaa
Olin ratsastanut Rillalla pitkät alkukäynnit. Alkukäynnit oli aina tosi pitkän tuntuisia, kun niissä ei tapahtunut mitään, mutta nyt ne oli ihan oikeasti pitkät. Oikein ekstrapitkät. Mua alkoi pikkasen hermostuttaa. Maneesin kello näytti jo varttia yli, eikä Isabellaa näkynyt. Kummitäti oli tavallisesti aina ajoissa, oikeastaan melkeinpä etuajassa. Muina tyttöinä mä päätin ohjata Rillan katsomon laidalle ja etsiä jonkun auburnilaisen yleisön joukosta. Mun pitäisi olla aika hissukseen, jotta toiset valmennettavat eivät hoksaisi jonkin olevan vialla.
"Mä voin huijata noita että meijän pitää verrytellä itsenäisesti. Mutta jonkun teistä täytyy hakea Isabella! Se on tullut töistä ja on ihan varmana kartanolla", kuiskutin kiihkeästi katsomossa istuvalle kaksikolle. Punapää oli ollut aikaisemminkin katsomossa, se oli varmasti auburnilainen. Tummatukkainen nainen taas oli töissä täällä, se moikkas kakkakottareitten takaa aina iloisesti vaikka me ei ees tunnettu (ainakaan sillein nimillä). Ne kaks nyökkäs, ja hävis vähin äänin katsomosta. Huh, homma oli hoidossa. Nyt tartteis vaan saada täällä kaikki käynnistymään, ettei me oltais pelkästään kävelty miljoonaa kierrosta sillon ku Isbe saapuu.
"Aloitetaan verryttely, täti käski!" päätin kailottaa kovaan ääneen.
Maiskautin Rillan mahdollisimman reippaaseen raviin ja keventelin tomerasti. Jonkun piti näyttää mallia. Huomasin, että muut oli vähän kummissaan, mutta en antanut sen häiritä. Kunhan ehtisin kertoa mun uroteosta, Isabella olisi varmasti tosi tyytyväinen.
Huokaisin helpotuksesta ja hymyilin leveästi, kun täti vihdoin saapui maneesiin. Sillä oli tukka ihan sotkussa, olikohan se hittovie ottanut unet?! Isbe ei kuitenkaan hymyillyt yhtään, se tuskin huomas kattoa muhun. Se alotti valmentamisen hirveellä drivella ja pisti meijät oikeesti töihin. Vähän säikähdin, mutta ehkä se vielä myöhemmin kiittäis. Muuten mä alkaisin kiukutella, for sure. Kuitenkin suostuin kouluvalkkaan ylipäätään, ja sitten vielä pelastin päivänkin. Ehkä tädin tartteis oikeastaan teettää mulle mitali. Sain ajatuksesta hyvää tarmoa ja Rilla oli koko valkan tosi tomera.
Vivienne B.- Hevosenomistaja
- Ikä : 17
Viestien lukumäärä : 89 -
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa