Hyvä ruoka, parempi mieli (on/off)

Istahdin pöytään Lotan seuratessa perässä.
"Tää on ihan viihtysä pienen paikkakunnan kahvila."

Hörppäsin kulauksen kahvia ja onnistuin polttamaan kieleni. Kirosin aika äänekkäästi aikaansaannostani.

"No, miten teillä Annan kanssa menee?" kysäisin ohimennen yrittäen pitää keskustelua yllä.

Istuin pöytään ja pyörittelin lusikkaa kahvissani, jotta sokeri liukenisi sen sekaan.

Kysymys minusta ja Annasta hieman yllätti minut.
"Ai mulla ja Annalla? Hyvin, autan Epin kanssa tarvittaessa ja Anna kuuntelee murheitani." Tosin en ollut pitänyt yhteyttä tyttöystävääni koko viikonloppuna ja omatunto kolkutteli ovella.

Kysymys punapään tyttöystävästä oli ehkä ollu hieman tökerö, mutta en oikein tienny mistä muustakaan oisin voinu jutella. Mustis-aihe oli käsitelty pikavauhdilla ja ois ihan kiva saada nainen vähän paremmalle tuulelle. Mutta miten?

"Kiva, ettet oo lopettanu ratsastusta kokonaan, oisit varmaan katunu sitä. Ootko miettiny uuden hevosen ostamista vai jatkatko Epin kanssa?" kysäisin varovasti.

Hörppäsin kahvia, joka oli makuuni hieman liian kuumaa.
"En tiedä. Auttelen lähinnä Epin kanssa, kun tarvitsee. Ja uuden hevosen ostaminen, tiedän hevoset, joiden harkintaa voisin harkita liikkuvat viisinumeroisissa luvuissa. Tahdon kilpailla, joten jos löydän jostain osaavan hevosen, jonka kanssa saan edetä ostamatta sitä, niin mikäs siinä." Selitin Gabille tilanteeni. Olihan minulla tilillä nyt viisinumeroinen luku, mutta sillä rahamäärällä ei tosiaan ostettaisi kuin korkeintaan rumia ankanpoikasia. Enkä tahtonut nyt ryhtyä tekemään lähes alusta töitä jonkun nuoren kanssa, jotta joskus pääsisin vaikka kokeilemaan Pyhää Yrjöä.

"Se on kyllä ihan totta, että laatu maksaa aikamoisia summia. Eiköhän sellanen hevonen jostain löydy, Kalla ainakin on täynnä vaikka minkälaista hevosta ja varmasti myös tästä lähikunnista kannattaa kysellä."

Nykyään hevosten hinnat todella olivat taivaissa, mutta alle kymppitonnin sait vain keskenkasvuisia kouluttamattomia hevosia, joiden väitettiin olevan laadukkaita. Oikein hyvä tuuri jos kävi, selvisit nelinumeroisella summalla, mutta kestävyydestä ei ollu mitään takeita. Mietin, mainitsisinko Lotalle Ekosta, joka asui Heidin tallilla, mutta muistelisin naisen olevan enemmän kouluihmisiä.

"No, mutta.. Ikävä myöntää, että suunnilleen käyn juoruilla - ja kahvilla -, mutta onko sulla joku?" Toivoin puheenaiheen vaihdoksen sopivan myös Gabille, en todellakaan enää jaksanut puhua siitä, kuinka mahdollisuuksieni hevonen putkahtaisi kyllä vielä jostain esiin.

Auts, nyt tuli aika paha kysymys. Huokaisten yritin keksiä mitä vastaisin Lotalle, koska tilanne ei ollu yhtään niin yksinkertanen, kun miltä se vaikuttaa.

"En tiiä mitä oot kuullu, mutta ei miulla oo tällä hetkellä ketään. Ja ehkä parempi keskittyä täysin hevosiin nyt. Minakin alkaa palailla pikkuhiljaa töihin." hymyilin vähän väkinäisesti Lotalle ja toivoin pikaisen puheenaiheenvaihdoksen toimivan.

"Mun sosiaaliset ympyrät kattaa lähinnä Annan, hevoset sekä joitakin ulkopaikkuntalaisia. Joten ei, en oo kuullu mitään." Virnistin naiselle ja yritin pitää puheenaiheen vielä poissa hevosista ja todella toivoin, että nainen tarttuisi syöttiin.

"Kalla on sen verta pieni paikka, että juorut liikkuu ja muuttuu rikkinäisen puhelimen tavoin matkalla." virnistin punapäälle takaisin.

Kahvikuppi alkoi olla melkein tyhjä ja kerranki olin onnistunu pitämään höyryävän sumpin lämpimänä. Monesti jäin haaveilemaan ja kahvi kerkis jäähtyä.

"Uh. Onneksi ihmiset täällä ei tiedä siitä, mitä siellä mun sosiaalisen ympyrän toisessa laidassa tapahtuu." Huokaisin tyhjennettyä kuppini. En edes heti tajunnut puolittaista lipsautustani ja toivoin, ettei Gabriellan uteliaisuus asiaa kohtaan heräisi liiaksi.

"Joskus on parempi jättää asioita omaksi tiedokseen, jos ei halua niistä yleistä tietoa." hymyilin. Toisaalta uteliaisuus vähän heräs, mutta annoin kuitenki asian olla. Lotta ois varmasti aatellu, että levitän Auburnissa asiaa eteenpäin jos vielä kysyisin.

"Miulla alkaa olla kupponen tyhjä ja kello sen verta, että pitää varmaan tästä ruveta suoriutumaan ruuanlaittoon kotiin."

"Ah, joo. Munkin pitää vähän siivota kotona, oon pari kertaa päässyt laistamaan viikkosiivouksesta." Sanoin ja kasasin paremmin kuppia asetille, jonka jätin tarjoilijan noudettavaksi noustessani pöydästä.

"Nähäänkö me keskiviikkona? Sillon on mun viimenen tallivuoro."

"Eikä, kuulostaa tosi tutulle!" naurahdin Lotan mainitessa viikkosiivouksen laistamisesta. Siinä olin kyllä tosi hyvä, vaikka yleensä pidin kotiani suht siistinä. Sit ku homma meni överiks, raivosiivosin monta tuntia ennenku olin tyytyväinen.

Katoin Lottaa hymyillen.
"Nähdään vaan."

/ Oisko tää end?