Tuttuja vai koulujuttuja? (off)

lauantai 25.11. iltapäivä
suljettu, mukaan @Josefin B. #kahvilapioni

Astuin Pionin ovesta sisään, vilkuillen ympärilleni. Pöydissä kyllä oli porukkaa, mutta en nähnyt tämän päivän seuraani missään. Olin kyllä ehkä hieman etuajassa, joten vielä ei kannattaisi panikoida, ettei toinen tulisikaan. Suuntasin tiskille ja tilasin ihanan ison kaakaon. Jos se piristäisi vähän muuten niin harmaata päivää.

Suuntasin mukini kanssa vain johonkin pöytään. Mua lievästi ärsytti ja harmitti viettää lauantai koulujuttuja tekemällä, vaikka paikka olikin niin kiva kuin Pioni. Tuijotin keskittyneenä kaakaon päälle laitettua kermavaahtoa. Olisin halunnut tehdä parityön vaikka Minjan tai Nikon kanssa, mutta opettaja oli päättänyt parit. Ei ollut pientäkään mahdollisuutta, että olisin saanut tehdä kaverin kanssa. Siitä syystä istuskelin odottamassa parityön toista tekijää, toivottavasti tämä tulisi ja oikeasti osallistuisi työn tekemiseen.

Jatkoin kaakaoni tuijottamista, miettien syntyjä syviä. En vain päässyt yli tunteesta, että naisen kasvot olivat tutut. Ei sellaiset jotka olisivat jääneet mieleen, kun toinen tuli vastaan koulun käytävillä. Kohautin itsekseni olkapäitä, tartuin lusikkaan ja sekoitin kermavaahdon kaakaon sekaan. Ehkä olin vain nähnyt tämän jossain muualla. Nostin katseeni juuri sopivasti, kun epämääräisen tutut kasvot omistava nainen astui sisään kahvilaan.

Olin hieman myöhässä lähdössä keskustaan ja kun autonikin oli kerran huollossa, oli todella tuuria, että bussikin oli sen verran myöhässä kuin minä. Harmitti kun en ollut käynyt kurssia muiden mukana kakkosella. Mutta minkäs sille voi, kun on ollut muutakin ajateltavaa. Nyt parikseni oli määrätty joku Nita. Ei siinä mitään, mutta tunnilla olin nähnyt tämän kasvot vilaukselta ja aavistanut asian laidan. Nitaa ei pätkääkään huvittanut tehdä työtä kanssani. Ihan sama, jos se oli edes tullut paikalle, vaikka toki jostain syystä uskoin vahvasti ettei hän olisi livistänyt, Nita ei vaikuttanut siltä.

Astuessani sisään kahvilaan huomasin heti hieman sivummalla tämän bruneten, joka taisi myös heti huomata minut - tuijotuksesta päätellen. Hain alkuun smoothien, sillä se oli se perinteinen mitä aina otin ensimmäisenä kahvilassa. Sitten suuntasin kohti pöytää, jossa nainen jo oli odottamassa minua.

"Anteeks oon vähän myöhässä, bussi oli hidas", henkäisin pöytään päästyäni ja hymyilin hieman tapaani kohdata uudet kasvot. Näistä kasvoista en kuitenkaan ollut ihan varma. Aivan kuin olisin nähnyt bruneten jossain muuallakin kuin koulussa aiemmin..

Josefin asteli smoothiensa kanssa mua kohti, aloittaen heti pahoittelemalla.
"Ei se mitään, mä olin taas vähän ajoissa", yritin hymyillä, onnistumisesta ei ollut hajuakaan. Nyt nuori nainen, ryhdistäydy. Et sä kuole, jos teet yhen parityön jonkun muun kanssa. Hörppäsin kaakaotani, katsellen Josefinia. Tämä oli ilmeisesti jos kolmosvuoden opiskelijoita, mutta jostain syystä kävi vasta nyt tämän kurssin.

"Mistähän meidän kannattais alottaa?" kysyin Josefinia vilkaisten, kun kaivoin laukustani vihon ja penaalin. Tykkäsin kirjoittaa käsin muistiinpanoja, niistä sai niin paljon enemmän irti. Tuttujen kanssa mun ei oisi tarvinnut kysellä, sillä meillä oli aina oma osamme pari- ja ryhmätöissä. Kävin mielessäni läpi paikkoja, joissa olisin voinut nähdä naisen. Hylkäsin monet suoralta kädeltä, osan jouduin laittamaan ehkä lokeroon. En olisi ihmetellyt, jos mun pään päällä olisi palanut lamppu.

"Totaa, et sä sattunut oleen Auburnin jatkoilla tossa vähän aika sitten? Vaalee puku, tanssit Jemiinan veljen kanssa?" mä niin häpeäisin jos henkilö ei olisi sama ja olisin tunnistanut väärin.

Nainen pinnisteli selvästi hymyilläkseen, eikä hymystäkään näyttänyt oikein tulevan irvistystä parempaa. Yritin suhtautua yhteistyöhömme positiivisesti, mutta tällä hetkellä en oikein nähnyt tässä mitään minkään arvoista. Asettelin smoothieni ja tavarani huolellisesti pyödälle ennen kuin istuuduin. Nita oli nopeampi ja rikkoin hiljaisuutemme kysymyksellään.

"Totaa, en oikein tiedä. Varmaan vois kattoo mitä tosta aiheesta löytyy kirjasta ja sit vaikka netistä", pohdin. "Niin siis onks sulla konetta mukana?" tiedustelin vielä, sillä nainen oli nostanut pöydälle vain jonkun vihkon ja kynän. Itse olin onneksi varautunut ottamalla läppärini matkaan.

Maistelin hetken smoothietani. Varma valinta, mansikka-banaani smoothie. Pohdin miksi nainen tuntui minulle niin tutulta, mutta ehkä tämä oli vain sellainen dejavu. Sitten Nitan kysymys pysäytti minut. Nyt tajusin mistä tunsin naisen. Hänkin siis kävi Auburnissa.
"Öö jooh", mumisin epäselvästi vastaukseksi. Sitten töksäytin: "mitä sä siellä teit?" ja vähän pehmeämmin: "tai siis, käytkö säkin Auburnissa?" Katse tiukasti naisen kasvoilla odotin vastausta.

Toinen oli valmistautunut paljon paremmin kuin minä, tai varmaankin muistanut ottaa tavaransa mukaan. Nyökyttelin naisen suunnitelmalle, se nyt oli aika perinteinen.
"Voi hitto, mä tiesin et mä unohdin jotain", kirosin kun Josefin kysyi koneesta. Omassa mielessäni hakkasin päätä pöytään, hillitsin itseni tekemästä sitä oikeasti.
"Mulla tuli lopulta kiire, kun kuski ilmottikin minuutin varoajalla et pitää lähtee aikasemmin", huokaisin pahoittelevasti.

Yskähdin nolosti Josefinin ihmetellessä mun tekemisiä jatkoilla. Skippasin sen tyylikkäästi keskittymällä seuraavaan kysymykseen.
"Joo, mä alotin vähän aikaa sitten Armin hoitajana ja alotan nyt sit vuokraa sitä", hymähdin. Katselin varovaisesti blondia. Josefin oli nyt toinen, joka tiesi täysin varmasti, että mun ei tosiaan olisi pitänyt olla jatkoilla saatika juoda mitään. Julia oli toinen, mutta tämä oli luvannut pitää asian omana tietonaan.
"Vuokraaks sä sit jotain hevosta?" kysyin oikeasti uteliaana, hörpäten kaakaostani. Mielenkiintoni alkoi heräillä, ehkä Josefinin kanssa ei olisikaan niin kauheaa tehdä parityö ja meillä voisi olla jotain yhteistäkin.

Nita kiersi taidokkaasti ensimmäisen kysymykseni, johon en niin odottanutkaan vastausta. Ei mua kiinnostanut tytön juomiset sen kummemmin. Olin kuitenkin mielessäni tyytyväinen hänen reaktiostaan, sillä en ollut itsekään halukas jakamaan yön tapahtumia, tai halunnut varsinkaan, että ne lähtisivät jakoon ympäri koulua. Siihen huoleen minulla ei onneksi näyttänyt olevan syytä.

Nainen vaikutti kuitenkin kiinnostuneelta Auburnissa käynnistäni, joka vaikutti huomattavasti turvallisemmalta keskustelun aiheelta. Enkä innostunut siitä ainoastaan tästä syystä, minua todella kiinnosti yhtäkkiä enemmän Nitan jutut - olihan meillä nyt jotain yhteistä.

"Joo siis mä vuokraan Vilaa. Vähän samalla tavalla kuin sinä, ensin hoitajana ja nyt oon alkanu ratsastelee", selitin.
"Kuin sä päädyit Auburniin? Mietin vaan kun et oo tainnu siellä pyöriä ihan alusta asti, vai oonko vain ollut sokee?" Olin ehkä pariin otteeseen nähnyt bruneten pyörimässä tallilla - mahdollisesti myös jatkoilla, mutta siitä minulla ei ollut juuri mitään muistikuvaa.
Olisi mahtavaa, jos viimein olisin löytänyt jonkun "kaverin" Auburnista. Toisaalta minua mietitytti edelleen millainen Nita todellisuudessa oli, ainakin mitä häntä joskus ohimennen tai yhteisellä kurssillamme näki, hän vaikutti pinalliselta. Vaatteet, meikki, kaikki ystävät ympärillä, vähän kuin suojamuuri sisimpään. Sitten tajusin menneeni ajatuksissa vaihteeksi syvällisyyksiin. Niin kuin muka itse en olisi ollut yhtä lailla pinnallinen.

Me onneksi ohitettiin jatkot kokonaan, vaikka mä olin itse ne tuonut esille. Jatkot sattuivat olemaan ainoa hetki, josta pystyin ihan oikeasti tunnistamaan Josefinin. Olin tähän saattanut kyllä törmätä tallilla ohimennen, mutta varma en voinut olla. Ehkä nainen ei itsekkään ollut innokas puhumaan illasta, kun ei välittänyt mun aiheen ohituksesta mitään.

"Aa, kivaa. Mä en kyllä voi sanoa muistavani kuka on Vila. Niin paljon muistettavaa ja oon ollu vähän omassa kuplassani tallilla", nauroin. Vaikka jo hetken olinkin käynyt Auburnissa, en tuntenut puoliakaan kävijöistä ja hevosista mulla ei ollut myöskään hirveästi hajua. No, ehkä niitä pikkuhiljaa oppisi.
"Joo siis alotin vähän aika sitten. Mä oon ollu aika tuuliviiri harrastuksieni kanssa, kun oon hakenu sitä mulle sopivaa. Porukat kyllästy maksamaan kaiken kun vaihdoin niin tavarat jäi unholaan. Kävin alkuun omilla rahoilla. Sit näin et Auburniin haettiin hoitajia. Armi vaikutti ihan täydelliseltä ja muutenkin hyvä tilaisuus näyttää porukoille et oon tosissani tän kans", jaarittelin ja toivoin, etten heti kyllästyttänyt Josefinia. Halusin oikeasti jonkun ikäiseni kaverin Auburnista. Mun kaikki kaverikuviot eivät olleet menneet aina niin hyvin, se sai mut aina epäilemään uusia ihmisiä.

"Millanen sun heppatausta on? Varmaan paljon pidempi ja mielenkiintosempi kun mun", hymyilin. Hämmästyin hieman itsekin, kuinka paljon mua oikeesti kiinnosti kuulla.

"Itsekään en kyllä ole ihan varma Armista.." yritin muistella tallin ratsuja parhaani mukaan "eikös se ole se punarautias tamma?" totesin lopulta peläten, että olin muistanut täysin väärin. "Ja Vila on siis sellainen musta läsipää tamma. Se varsoi kesällä, joten ollaan vasta oltu kuukauden verran ratsastuksen parissa. Vilahan on myös aika nuori ja vielä vähän raaka, joten senkään puoleen en ole vielä esim kisannut sillä tai mitään", selitin innoissani tammasta, joka oli ensi silmäykseltä sulattanut sydämeni. Niin lempeä ja ihana kuin se olikaan, selässä minulla oli vielä säädettävää. Pitäisi päästä ratsastamaan useammin myös muilla kokeneemmilla ratsuilla..

Kuuntelin kiinnostuneena Nitan selostusta harrastus- ja heppahistoriastaan, mutta tämän kysyessä omasta heppataustastani, jäädyin täysin. En ollut puhunut asiasta sen kummemmin kenellekään muulle, kuin Isabellalle, hänellekin sen verran, mikä riitti saamaan paikan Vilan hoitajana.
"No ratsastin ja kisasin pienenä aikas paljo kenttää, koulua ja esteitä, mut sitte pidin taukoo kuutisen vuotta ja nyt iski sitte kesällä kauhea heppakuume ja siitä sitte melkein heti tänne päädyinkin" naurahdin kuivasti ja yritin hymyilla, mutta vaivuin jälleen syvälle muistoihin ja näytin varmaankin todella surkealta. Halusin vain päästä nopeasti pois siitä, kahvilasta. Mennä yksin johonkin nurkkaan nyhjöttämään ja olla tapaamatta ketään loppu illan aikana.

Ryhdistäydyin.
"Totaa mites jos sä kirjottaisit tästä jotain järkevää muistiin niin alan ite luonnostelemaan tätä toista aihetta koneelle" palautin itseni ja seurani takaisin koulutehtäviin nopeasti.

"Joo just se", nyökyttelin kun nainen osui arveluissaan oikeaan. Tosin en ollut varma, oliko tallissa muita kuvauksen täyttäviä.
"Aivan, voi olla että tiiän tai sit en. Ja teillä on ilmeisesti ollu samanlainen kuvio kun meillä, paitsi Armi opettaa mulle kokeneena varmaan kaikennäköstä", hymyilin. Meillä oli siis hevostenkin osalta tiettyjä yhtäläisyyksiä. Tosin hevosen ja ratsastajan tasot menivät päittäin. Ehkä nainen voisi tulla kaveriksi kun kokeilisin lainaratsua valmennukseen?

Mä en oikeen tiedä mitä tapahtui, kun kysyin Josefinin heppataustasta. Toinen hiljeni ja aikaisemmin äänessä kuulunut innostus hevosista katosi, kun tämä lopulta kertoi jotain. Mulle jäi fiilis, ettei siinä ollut kaikki. Mutta en uskaltanut kysyä lisää, sillä muutenkin pelkäsin sanoneeni jotain väärää. Pöytään laskeutui hiljaisuus ja tuntui, että Josefin katosi johonkin toiseen ulottuvuuteen.

"Mjoo, voin mä", mumisin napaten kynän käteeni. Mua harmitti kun me palattiin koulujuttujen pariin, mutta kai nekin pitäisi saada tehtyä. Hörppäsin unohtuneesta kaakaostani, joka ei ollut enää lämmintä nähnytkään. Kirjoitin muutaman jutun ylös, välillä vilkuillen Josefinia. En päässyt irti tunteesta, että olin sanonut jotain täysin väärää. Halusin sanoa jotain, jostain, mutta pää löi täysin tyhjää ja päädyin kirjoittamaan seuraavan asian ylös.

Yritin naputtaa tyhjälle word-tiedostolle edes jotain, mutta näpyttelin vain hermostuneesti satunaisia näppäimiä saaden aikaan järjetöntä tekstiä. Nitaakaan ei näyttänyt työ nappaavan, mutta kai se olisi saatava tehtyä. Olin juonut smoothieni jo heti alussa loppuun, sen sijaan vastapäätä minua istuva nainen näytti pyörittelevän lusikalla jäähtynyttä kaakaota, jota oli tuskin siemaustakaan siihen mennessä nauttinut.

Hiljaisuus välillämme tuntui kasvavan muuriksi, joten halusin kipeästi keväntää tunnelmaa jollakin letkautuksella, mutta mitään ei vain irronnut. Tuijotin koneen näyttöä ja pohdin syntyjä syviä, kunnes en enää yksinkertaisesti pystynyt olla hiljaa.
"Niin Armi", aloitin varovasti, "olet siis kouluratsastaja?" Tutkin Nitan kasvoja. Jokin valinnassa tuntui minusta yllättävältä, mutta ehkä hän tosiaan oli vielä alkutekijöissä ratsastuksen kanssa, olihan hän vihjannut vaihdelleista harrastuksista. Enkä itsekään ollut mikään pro kouluratsastuksen puolella. "Miksi juuri kouluratsastus?" Yllätyin itsekin kysymyksestäni, mutta sanoja ei saanut enää takaisin ja toisaalta olin aidosti kiinnostunut.

Avasin koneelle uuden tyhjän word-tiedoston ja tuijotin Nitaa kysyvästi.

Kirjoitin sanan viidennen kerran, jolloin se meni vihdoin oikein. Eikä se ollut edes vaikea sana, mua vaan ei napannut ja en kyennyt keskittymään sitäkään vähää mitä kirjoittaminen olisi vaatinut. Hätkähdin hieman Josefinin aloittaessa puhumaan varovaisen oloisena.
"Joo kai sitten", hymähdin ja jäin pohtimaan hetkeksi seuraavaan kysymykseen vastausta. Se ei ollutkaan niin helppo, kuin voisi ajatella.
"Tota, hyvä kysymys. Mä en oikeestaan tiedä. Mä oon vasta niin vähän aikaa ratsastanu ja en oo hevosten kanssa hirvee rämäpää. Mulla ei varmaan riittäis rohkeus hirveen isoille esteille, saati sitten maastoesteille", naurahdin.
"Onks sulla sit jotain painotuslajia nyt? Kun oot ilmeisesti kisannu kaikkee", hymyilin varovasti, peläten hieman sanovani taas jotain väärää. Jäin odottamaan mielenkiinnolla toisen vastausta.

"Hei muuten. Mä kun en pääse osallistumaan Armilla vielä valmennukseen, niin mä meen Rillalla sit kun seuraava valmennus on. Haluisiks lähtee mun henkiseks tueks jos kokeilen sitä joskus?", uskaltauduin kysymään. Pidin sormet ristissä, että Josefin lähtisi mun seuraksi.

Nita vastasi ensimmäiseen kysymykseeni hieman epämääräisesti, jota päättelin ettei tämä ehkä ollut niin varma asiasta. Toiseen kysymykseeni vastaus selvensi asiaa, mutta se tuntui tietyllä tapaa minulle oudolta. Totta kai joku saattoi pelätä esteitä, tai varsinkin massiivisia järkähtämättömiä maastareita, toiset eivät hevosen selkään olisi nousseetkaan, mutta en vain osannut asettua tässä toisen asemaan.

Olin niin pienestä pitäen hyppinyt korkeitakin esteitä, ettei niissä ollut mitään. Yhtäkkiä ällistyttävä kysymys hyppäsi päähäni. Entä jos äitini pelkäsi? Miksi muuten tämä olisi halunnut minunkin lopettavan harrastuksen lopettaessaan itse? Hänhän ei ollut noussut hevosen selkään kertaakaan onnettomuuden jälkeen. Tuskin olisi pystynytkään, vaikka olisi halunnut. Tajusin yhtäkkiä Nitan odottavan vastausta seuraavaan kysymykseen, jonka olin jotenkin onnistunut onnekseni sisäistämään ajatusteni lomasta.
"Öö tota joo. Siis esteet. Vilahan on estehevonen. Tavoitteena ois nousta ihan uudelle tasolle, mutta tällä hetkellä oma taso on jotain ysikympin luokkaa." hymyilin. Halusin toisen tietävän, että olin keskustelussa täysillä mukana enkä vaikuttaa joltain epämääräiseltä hyypiöltä.

Nitan seuraava kysymys tuli yllättäen, mutta innostuin siitä heti.
"Tottakai!" vastasin heti innoissani ja aloin vähän liian myöhään peittelemään innostustani.. Olisi mahtavaa todella mennä vaikka vain seuraamaankin Nitan ratsastusta. Samalla voisin oppia jotain itse, osasihan Nita koulupuolella ilmeisesti jo jos jonkinmoista. Pidin toisen pyyntöä ystävyyden eleenä, ehkäpä meistä voisi vielä tulla sellaisia alun ennakkoluuloistani huolimatta.

Seuralaiseni hiljeni taas hetkeksi ja vaipui omiin maailmoihinsa. Josefin näytti ehkä tajunneen jotain. Mua kiinnosti mitä nainen ajatteli, mutta pidin turpani kiinni. Eihän toisen ajatukset mulle kuuluneet, en mäkään haluaisi mun kaikki ajatuksia jakaa.
"Mikäs siinä jos tykkää. Mä pääsen just ehkä jostain ihan tosi pienestä esteestä yli, vaikka toisaalta olis kiva kokeilla esteitäkin enempi", pohdin.

"Jee, kiva", hymyilin naiselle, jonka innostuksen huomasin. Mua ahdisti ajatus Rillan kokeilemisesta, vaikka en tiennyt oikein miksi. Pelkäsin ehkä tekeväni jotain väärin. Puhelimeni alkoi täristä taskussani ja keskeytti ajatukseni, joten kaivoin sen esille.
"Sori, tää on mun tän päivän kuski. Pakko vastata", pahoittelin Josefinille vastatessani puheluun. Jimi ilmoitti, että jos haluaisin kyydin kotiin, pitäisi lähteä aika nyt. Veljen pitäisi keretä töihin, joten en alkanut väittämään vastaan.
"Mun pitäs lähteä. Veljen pitää mennä töihin kun se on kuskannut mut", selitin ja aloitin pakkaamaan tavaroitani.

"Jatketaanko tätä joku toinen päivä? Ja mä yritän sitten muistaa sen läppärin", naurahdin. Nainen oli oikeasti aika mukava. Toivoin todella, että saisin Josefinista kaverin edes tallille. Eikä sekään haittaisi, että koulussa olisi muitakin kavereita kuin se pieni ryhmä johon oli tottunut.

Nitan puhelimen soidessa ja naisen pahoitellessa kuskaajansa soittoa, aavistin heti, että tämän pitäisi lähteä. Eipä se minua haitannut, olimme kuitenkin istuneet kahvilassa jo pitkän tovin. Tulokset paperilla tai koneen word-tiedostolla olivat melko laihoja, mutta ehkä ystävystymisemme oli plussaa tähän ja ainakin itse arvostin sitä enemmän.

"Jatketaan vaan", mumisin mietteissäni, mutta sitten lisäsin pontevammin: "mut hei törmäillään koulussa ja nähään tallilla, joskus ois kiva mennä vaikka yhessä maastoonkin tai jotain!" huudahdin vielä Nitalle tämän keräillessä kimpsunsa ja kampsunsa. Hymyillen rupesin itsekin keräilemään tavaroitani, ehkä ehtisin seuraavaan bussiin tai sitten ottaisin taksin.