Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Heidin elämää

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 18.01.20 9:45

18.01.2020

Heidistä tuntui, että ei ollut ehtinyt juurikaan pysähtymään vuodenvaihteen jälkeen. Jessen isyysloma oli oikeaa luxusta, he olivat tehneet paljon asioita lapsensa kanssa. Samalla Heidi oli saanut tilaisuuden hoitaa tekemättömiä töitä, jotka tuntuivat vain kasaantuvan työhuoneen pöydälle. Nainen oli viettänyt tuntikausia firmalla, ratsastanut useita hevosia päivässä ja melkein asettautunut takaisin kiireiseen elämäntyyliinsä ennen lapsen saamista. Samalla se kaikki oli tuntunut äärimmäisen väärältä, ihan kuin hänellä ei olisi ollut lupaa unohtaa isänsä luona olevaa tytärtään ja uppoutua sopimuksiin ja toimeenpanoihin kunnolla.

Ovikellon ääni ja Milon lähes äänetön nousu jaloilleen havahdutti sohvapöytää takaisin paikalleen imuroinnin jäljiltä siirtävän Heidin. Hän katsahti kelloa ja hymyili sitten huvittuneena.

"Minuutilleen aikataulussa?" Heidi kysyi avatessaan oven.
"Saatoin odottaa pari minuuttia tässä, että kello tuli tasan."
"En epäile hetkeäkään", nainen virnisti päästäen sitten Laurin sisälle. Milo oli alkanut jo pitää uudesta ihmisestä, vaikka olikin suhtautunut varautuneesti mieheen aluksi. Oli jotenkin hassua miten Jessen Milo oli hyväksynyt laumaansa melkein välittömästi, Heidi oli miettinyt oliko se johtunut toisen kissan tuoksuisesta olemuksesta vai jostain ihan muusta.

"Menikö sun valmennukset hyvin?"
"Meni, hevoset oli hyviä ja ratsastajat myös", Lauri vastasi laskiessaan tuomansa ruokakassit keittiön pöydälle.
"Valmentajakin taisi olla hyvä", Heidi lisäsi astuessaan miehen eteen ja puristi tumman pitkähihaisen kankaan kummaltakin sivulta nyrkkiensä sisään saaden vastaukseksi vain huvittuneen murahduksen.
"Mitä? Oliko valmentaja huono?" nainen kiusasi laskematta katsettaan tummanruskeiden kulmien kanssa melkein samansävyisistä silmistä.
"En mä niin sanonut", Lauri vastasi ja Heidi näki miten toinen suupieli nyki ihan vähän.
"Ihan kuin olisit mumissut jotain sellaista", nainen pohdiskeli saaden tummat silmät kaventumaan aavistuksen.
Siinä suudelmassa oli ripaus kostonhakuisuutta, se sai polvet notkumaan vaarallisesti ja selkärangassa kihelmöimään kutkuttavasti.

Syömisen jälkeen Heidi esitteli heidän sen illan ajanvieteen pahaa-aavistamattomalle Laurille.
"Palapeli?" mies kysyi tuijottaessaan luontoaiheista pahvilaatikkoa olohuoneen pöydällä. Se oli edelleen vinossa, sillä Heidi ei ollut muistanut suoristaa sitä loppuun asti.
"Niin."
"Jaahas", Lauri näytti edelleen pohtivalta, kun pöytä siirtyi viimeiset sentit omalle paikalleen.

Olohuoneessa oli hiljaista hetken aikaa, siellä saattoi kuulla kuinka takkaan sytytetty tuli söi sille tarjottuja puita, räiskähdelleen ja lähes hengittäen happea ruokkiakseen itseään lisää. Toinen ääni kuului paloista, joita käytiin läpi, kumpikin kaivoi niitä omiin tarkoituksiinsa.
"Et sä voi aloittaa siitä, meidän pitää ensin etsiä reunapalat", Heidi ähkäisi, kun Lauri asetteli keskelle leveää sohvapöytää laventelin värisiä paloja.
"Miksen muka? Kuka sellaisen säännön on kirjoittanut?" mies kyseenalaisti vertaillen löytämiään paloja toisiinsa.
"Minä. Ei palapeliä voi aloittaa mistä tahansa."
"Tietenkin voi."
"Eihän."

Lapsenomaista kinastelua seurasi hetkellinen herpaantuminen, jonka ainakin toinen, ellei molemmat heistä olisi mieluusti jatkanut pidemmällekin.
"Ensin tämä, sitten voidaan neuvotella jatkosuunnitelmista", Heidi kuitenkin asetteli ehtonsa virnistellen.

"Joko mä kerroin, että Cariad on tiine?"
"Et, mutta hyvä."
"Se varmistui eilen, eläinlääkäri kävi ultraamassa sen", nainen liikahti hieman tuntiessaan jalkansa puutuvan.
"Mihin meinasit laittaa sen varsan? Zevihän tulee ensi kuussa kotiin ja sitten sulla on karsinapaikat täynnä. Ja sitten on se uusikin, Brunoko se oli?"
Heidi nyökkäsi ja asetteli jälleen yhden palan oikealle paikalleen. Hän oli lopulta pyöritellyt mielessään useita viikkoja Mastersien jälkeen tummanruunikon hevosen ostamista, päätynyt siihen, että ori matkustaisi Zevin kanssa samaa matkaa Suomeen. Jos Heidi ei itse saisi Brunosta irti mitään, hän tiesi muutamankin paikan, jossa se otettaisiin avosylin vastaan oikealla ammattitaidolla, jota hevonen selvästi vaati.
"No siis..."
"Sulla on siis suunnitelma?"
"On, tietysti", nainen naurahti.
"Mä olen vähän kahden vaiheilla vielä - joko siirtotallit, Malachai esimerkiksi varmasti nauttisi omasta rauhasta ja luulisin, että Eyon pärjäisi myös parakkitallissa. Tai sitten rakennutan maneesin pitkälle sivulle maneesitallin. Se toisi tietysti lisää tilaa myös asiakkaita ajatellen", Heidi selvensi. Tuntui hyvältä jakaa ajatukset ääneen Laurin kanssa, kun niitä oli pyöritellyt vain omassa mielessään ja sen jälkeen tutun rakennussunnittelijan kanssa.

Tallimuutosten lisäksi myös Sofian elämässä oli tapahtumassa muutoksia. Tyttö täyttäisi puoli vuotta loppukuusta ja hoitajan etsintä oli lupaavassa tilanteessa. Heidi ei halunnut viedä Sofiaa varsinaisesti hoitoon, mutta kotona, kisoissa ja töissä mukana kulkeva apu olisi hyvin tervetullutta.

"Haluatko sä saunaan?" nainen kysyi, kun he saivat palapelin valmiiksi.
"Ehkä huomenna", Lauri vastasi venytellen lattialla istumisesta jäykistyneitä jäseniään.
"Milon kanssa pitää käydä vielä, saadaan vähän itsemme liikkeelle iltalenkillä", Heidi kertoi noustessaan ylös karvamatolta. Koira tuli hänen luokseen rapsutuksia kerjäten.
"Otatko otsalamput siitä lipastosta, siellä on ihan sysipimeää, kiitos."

Heidi nautti edelleenkin suunnattomasti siitä, että saattoi kesken lenkin ottaa Lauria kädestä ja tuntea kuinka mies puristi takaisin vähän kovemmin hetken ajan.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 19.01.20 14:05

19.01.2020

Ensimmäinen osa.

“Löytyikö mitään erityistä?” Heidi kysyi nostaessaan mustan satulan jalustimia ylös. Vatsapanssari löystyi reiällä rutiininomaisella liikkeellä. Kysymys tuli Laurille kuin tarjoiltuna, eikä mies saanut hillittyä suupieleensä kohoavaa virnettä.
“Ensin mietin, ettei yksikään ehkä ole sellainen, mitä mun asiakkaat hakisivat”, Lauri aloitti. “Mutta sitten Dierk mainitsi yhden seitsenvuotiaan tamman hinnan ja mä mietin, että sen saisi tuplattua, jos sillä on yhtä paljon potentiaalia kuin se väittää.”
Lauri vaihtoi painoa jalalta toiselle, koska ei ollut varma, oliko asia järkevämpää pohjustaa huolella vai pamauttaa kerralla. Idea oli tullut miehelle itselleenkin kävelymatkalla satulahuoneesta maneesiin, eikä Laurille ollut muutenkaan luontevaa ehdottaa yhteissijoitusta tuontihevoseen - tai mihinkään muuhunkaan - koska hän oli tottunut keskittymään hevosiin itse poislukien asiakkaiden ratsut. Lauri myös tiesi, että Zevi oli palaamassa Heidille Saksasta ja samassa kyydissä olisi tulossa myös naista työllistävä nuori ori, joiden majoittaminen talliin vaatisi jo itsessään järjestelyjä. Toisaalta mies oli myös nähnyt Heidin piirrättämät kuvat maneesitallista, jonka rakennuttamista nainen oli haudutellut jo jonkin aikaa.

Heidi luki tulkitsematonta ilmettä Laurin kasvoilla, hiljaisuuden pitkittyessä heidän välillään oudon kihelmöivänä. Nainen ei ollut ihan varma mihin omat ajatuksensa lopulta päätyivät, mutta jatkoi silti keskustelua kiinnostus heräillen vähitellen.
“Ajattelitko sä ostaa sen itsellesi projektiksi vai?”
Tietämättä enempää, kuin juuri sen, mitä hänelle oli hetki sitten tarjoiltu, Heidi ei osannut muodostaa juurikaan kovin syvää mielipidettä asiasta. Silti pelkkä tieto siitä, että Lauri oli itse kiinnostunut tammasta, kertoi oikeastaan kaiken tarpeellisen.
“No… Kyllä ja en”, Lauri ähkäisi, koska asian muotoileminen tuntui yllättävän vaikealta. “Projekti se nimenomaan on ja siksi en tiedä, riittääkö mun aikani töiden ja muiden hevosten ohella. Mutta jos sillä olisi toinenkin omistaja, joka auttaisi liikutuksessa, ja joka voisi tarjota sille katon pään päälle.. Olisin aika kiinnostunut.”
Tummien silmien katse oli jämähtänyt Heidin silmiin, kun Lauri odotti, miten nainen reagoisi ideaan.

Mitä pidemmälle toisen puhe oli päässyt, sitä parempi mielikuva Heidille tuli tilanteesta, joka hänen eteensä maalattiin. Vihjaileva äänensävy ja odottava katse olivat kuin viimeistelevät alleviivaukset sanoille. Hymy kutitteli Heidin suupieliä, kun tämä pitkitti tilannetta vielä hetken aikaa, siristäen silmiään ja kallistaen päätään ihan aavistuksen sivulle.

“Haluatko sä, että mä etsin sulle sellaisen tyypin, joka olisi kiinnostunut projektin puoliomistuksesta ja sen majoittamisesta?” nainen kysyi tavoitellen mahdollisimman viatonta äänensävyä, antaen kuitenkin kasvoillaan pysyvän ilmeen paljastaa, että hän oli kyllä ymmärtänyt asianyhteyteen piilotetun kysymyksen varsin hyvin.
“Siinä on vain yksi ongelma: en kelpuuta ketään”, Lauri vastasi lähestyen kimon orin vieressä seisovaa Heidiä. Mies siristi hymyillen silmiään, nosti kätensä bruneten vyötärölle Adamaksen reaktiota seuraten ja palautti sitten jakamattoman huomionsa naisystäväänsä.
“Paitsi yhden orijokelaisen tallinpitäjän, joka on puhunut tallilaajennuksesta”, mies jatkoi hetken tauon jälkeen.

Heidi naurahti, nauttien tilanteesta leveän hymyn asettuessa huulilleen katsoessaan Lauria takaisin tummiin silmiin.
“Vai niin. Se orijokelainen tyyppi taitaa kaivata ihan vähän lisätietoja tästä mysteerihevosesta ennen ostopäätöksen tekemistä. Vaikka houkuttelisi kyllä sijoittaa vähäiset roponi niin sanottuun sikaan säkissä. Varsinkin, kun sä käytät sun vetovoimaa noin häikäilemättömästi hyväksesi”, Heidi kertoi nostaen ohjista vapaan vasemman kätensä Laurin niskaan. Tallilaajennusprojekti oli alunperin kaavailtu kesäprojektiksi, mutta hevosmäärän lisääntyessä nainen pohti olisiko se sittenkin mahdollista toteuttaa jo aikaisemmin. Pohjatyöt oli kuitenkin jo valmiit, aikataulun kiihdyttäminen vaatisi varmasti vain venymistä sekä häneltä että tutun rakennusfirman työntekijöiltä.
“En mä käytä mitään hyväkseni”, Lauri puuskahti huvittuneena. “Seitsenvuotias, trakehner, hypännyt metrikolmeakymppiä mutta hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Tullut suoraan kasvattajaltaan, liian haastava. Melkoinen projekti siis, mutta se näkyy onneksi hinnassa. Ja sen nimi taisi olla Jinxi.”

Pohdiskeleva hymähdys oli kaikki, mitä hevosta päässään kuvittava Heidi sai aikaiseksi ensisijaisesti. Dierk oli luotettava hevoskauppias, olihan hän ostanut mieheltä Ronyankin synnytysosastolla, vaikka siinäkin tapauksessa oli poni jo ennestään tuttu ihmiselle, jonka käsiin nainen luotti oman lapsensakin. Heidi oli ennenkin ostanut hevosia näkemättä niitä, eikä nytkään mitä ilmeisemmin hevosen hinta ollut kovin suolainen, vaikka se osoittautuisikin täydeksi sudeksi.

“Saanko mä nukkua sen päätöksen yli? Ja mä haluan nähdä kuvan, ettei se ole joku kierojalkainen aasin varsa”, Heidi lopulta kysyi kevyt virne edelleen suupielessään. Kyseisen eläimen olemassaolo oli varsin pieni todennäköisyys, mutta usein kuva kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa.
“Saat, Dierk laittaa videonkin illalla”, Lauri vastasi tyytyväisesti hymyillen. “Mutta tarjous on tehtävä pian, koska sillä ei ole mitään intressiä seisottaa sitä tallissa, kun yksi tarjous on jo tehty.”
“Luonnollisesti”, Heidi hymähti ja kurottautui sitten suukottamaan Lauria lyhyesti huulille.
“Nyt mun pitää vielä liikuttaa Eyon ja sitten mä olen valmis tältä päivältä”, nainen kertoi vielä irtautuessaan aavistuksen vastahakoisasti Laurin syleilystä.
“Haluatko laittaa sen mulle kuntoon sillä välin, kun laitan tämän pois, päästin Vivian jo kotiin?”
“Tämän kerran, jos lupaat harkita projektia riittävän nopeasti”, Lauri vastasi ovela virne huulillaan.
“Lupaan.”

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 01.02.20 9:34

01.02.2020

Perjantaina nautittu juomamäärä, vaikka olikin pysynyt maltillisena, oli juoksuttanut Heidiä vessassa useampaan kertaan yöstä. Siihen saattoi toki myös vaikuttaa vieras ympäristö ja kolahdukset mökin yläkerrasta, jotka jättivät vain mielikuvituksen varaan niiden tulolähteen.
Herätyskellon soidessa Heidi kierähti väsyneenä Laurin kylkeen kiinni ja kietoi itsensä lämmintä kehoa vasten tyytyväisenä.
"Huomenta", nainen tervehti hiljaisella äänellä, nauttien suuresti Laurin hiusten sotkuisuudesta ja unen jättämästä pehmeydestä silmäkulmissa. Hänellä ei yhtäkkiä ollut kiire mihinkään paksun untuvapeiton alla tutkiessaan vieressään makaavan miehen kasvonpiirteitä.
"Huomenta", Lauri mutisi avaamatta silmiään. Mies ei ollut nukkunut kummoisesti kuunnellessaan Heidin ravaamista, mutta aamua kohti uni oli alkanut maistua paremmin.

Yläkerrasta kuuluva kolistelu osoittautui Sannaksi, joka oli saanut Tonin jalkeille avustamaan aamupalan valmistuksessa.
"Syökää kunnolla, tätä tuli aika paljon", nainen ähkäisi Laurin kohotellessa kulmiaan runsaalle aamupalalle. Myös Valtteri oli jo hereillä, mutta parven kaksi sankaria eivät.
"No, ne syö viimeistään rinnebaarissa", Toni tokaisi, kun hetken huhuilunkaan jälkeen yläkerrasta ei kuulunut elonmerkkejä.

Puolilta päivin koko kööri oli nousemassa ankkurihissillä ensimmäiseen rinteeseen. Muut olivat odottaneet Heidiä ja Lauria, jotka olivat käyneet hakemassa varusteet vuokraamosta muiden korkattua viikonlopun laskettelut jo edeltävänä päivänä.
"Jännittääkö?" Lauri varmisti Heidiltä huvittunut hymy huulillaan ja valmistautui hissistä poistumiseen päätepysäkin lähestyessä.
"Ei pahasti", Heidi vastasi. Viime laskettelukerrasta oli aikaa, mutta nainen arveli, ettei menisi kauaa, että saisi taas juonesta kiinni. Ei hän mikään kummoinen laskettelija siitä huolimatta ollut, taidot olivat keskittyneet enemmän hevosalalle.

"Saat pelastaa mut sitten kuusen juurelta", Heidi uhkaili virnuillen hakiessaan tasapainoa rinteen huipulla.
"Vai ootko ennemmin mun kanssa siellä kuusenjuurella taitoinesi?" nainen epäili virnistellen, vilkaisten Toni ja Sannaa, jotka olivat toisista poiketen lautojen kanssa laskettelemassa.
"Tämä harrastus on ollut mun elämässä yhtä kauan kuin ratsastuskin - ellei kauemmin", Lauri vastasi varmistaen samalla, että he pääsivät pois hissistä. "Mutta ollaan vaan kuusen alla, jos haluat."
Miehen kasvoilla käväisi ilkikurinen virne, kun tämä kopautti Heidin kypärää ja laski laskettelulasit silmilleen.
"Varo vaan", nainen naurahti tunnustellen mahanpohjassaan lepattelevia perhosia.

Ensimmäinen rinne oli helppo, mutta porukka laski sen kaikessa rauhassa, nautiskellen hyvästä, selkeästä säästä ja kymmenen asteen pakkasesta. Rinne oli hyvässä kunnossa ja Lauri antoi fiiliksen viedä seuraten sivusilmällä lähellään laskevaa Heidiä. Naisella oli mennyt epäilyksensä mukaisesti hetki löytää oikea tekniikka, mutta puolessa välissä kaikki tuntui jo helpommalta.

Antilla tuntui olevan eniten vaikeuksia, miehellä taisi olla aavistuksen krapulaa eiliseltä. Muiden laskettelu tuntui sujuvan hyvin. Heidi yritti ehtiä seurata oman tasapainoilunsa lomasta myös toisten kulkua. Lauri näytti olevan kuin kotonaan, oli virkistävää saada nähdä miestä tallin ulkopuolella sellaisessa ympäristössä, jossa tämä viihtyi.
Tuijottelun seurauksena Heidi kuitenkin horjahti ja päätyi kyljelleen, valuen jonkin matkaa vielä rinnettä alas. Kun vauhti vihdoin pysähtyi, hän ei päässyt heti ylös naurultaan.
“Hienosti kaaduttu”, Lauri virnisti pysähtyessään Heidin viereen auttamaan naista ylös. Mies oli huomannut bruneten pehmeän muksahduksen ja tämän naurusta saattoi päätellä, ettei Heidiin ollut sattunut.
“Monen harjoittelun tulos, kiitos vain”, nainen totesi päästyään ylös asti.

Useita laskuja myöhemmin Valtteri ehdotti taukoa.
“Minttukaakao terästettynä vai ilman?” Lauri arvaili Heidin puoleen kumartuneena. Kaakaot olivat heidän vakiojuomansa, eikä reissuilla ollut toistaiseksi ollut mukana yhtäkään edustajaa, joka olisi ottanut juoman ilman alkoholia.
“Terästettynä vaikka”, Heidi vastasi vain lyhyen epäröinnin jälkeen. Alkoholi lämmittäisi mukavasti hanskoista huolimatta kylmäksi muuttuneita sormenpäitä.

Heidi ymmärsi myös päivän edetessä olevansa aidosti porukan noviisi, vaikkei kovin kokematon laskettelija ollutkaan. Jalat tuntuivat olevan lähes tulessa, kun Sanna vihdoin ja viimein totesi olevansa valmis lähtemään takaisin mökkiin ja miesten myöntyessä ilman vastalauseita.

Yhteisymmärryksessä oltiin myös saunan lämmittämisestä, jonka lämmittämisvastuuseen Valtteri ilmottautui hyvin nopeasti.
Heidi asteli alakertaan miehen perässä ja lukittautui hänelle ja Laurille osoitettuun huoneeseen saadakseen hetken hiljaisuutta. Taustalla pyöri myös ajatus kotiin soittamisesta, hänen oli kaikesta huolimatta ikävä Sofiaa, vaikka jatkuva tekeminen saikin ajatukset pysymään siinä hetkessä. Kotona oli kaikki hyvin ja ikävää helpotti hieman nähdä tytön kasvot videopuhelun välityksellä.

Heidi palasi takaisin yläkertaan, jossa odotettiin jo saunaan pääsyä vuorojen pohtimisella.
“Soitin Sofialle”, nainen selitti istuessaan sohvalle Laurin viereen uupuneena ja nälkäisenä, ajattelematta oikeastaan ihan kunnolla seuraa, jossa sanoi sanansa.
“Hyvä”, Lauri vastasi ja yritti olla huomioimatta Miikaa, jonka kulmat olivat painuneet mietteliäinä kurttuun. Sannan haukankatse sen sijaan ylsi heihin keittiöstä saakka, jonne nainen oli painunut tekemään nopeaa välipalaa hyväksymättä Laurin tarjoamaa apua.

“Sofialle?” Sanna toisti muka kevyesti, vaikka ajatuksenjuoksun saattoi miltei lukea naisen kasvoilta. Lauri vilkaisi Tonia, jonka vaikea ilme kieli siitä, että mies oli kunnioittanut Laurin pyyntöä olla kertomatta asiasta eteenpäin. Täysin ilmeettömänä pysyi myös saunalta palannut Valtteri, jolle tieto Heidin raskaudesta oli vuotanut puolivahingossa jo keväällä. Lauri vilkaisi Heidiä sivellen rohkaisevasti tämän olkapäätä. Vaikka mies toivoi bruneten jakavan sen osan elämästään ystävilleen, tämä oli varautunut myös kunnioittamaan Heidin päätöstä olla tekemättä niin.

Heidi tajusi purevansa alahuulensa sisäosaa hieman liian kovaa. Tahaton lipsahdus oli jättänyt niin vähän arvailuiden varaan, että asian kiertäminen oli lähestulkoon mahdotonta. Eikä hän myöskään halunnut olla luottamatta ihmisiin, jotka Lauri oli valinnut omaan lähipiiriinsä.
“Mun tytär”, Heidi henkäisi varautuneena.
“Sofia on isällään viikonlopun”, nainen lisäsi saadakseen hengityksensä kulkemaan edes hieman paremmin. Hän en muutenkaan mielellään puhunut omasta elämästään ihmisille, mutta Sofia oli vielä enemmän aihe, josta ei useasti avautunut ulkopuolisille. Viimeaikoina pyörineet piirit olivat vain saaneet kielen kannat hieman varomattomammiksi, kun kaikki arkena lähellä olevat ihmiset tiesivät jo.
Siihen olisi sopinut sitten vuodattaa kaikki siitä, miten he olivat tavanneet Laurin kanssa silloin, kun hän oli ollut jo raskaana ja miten hänen tallilleen päätyneen Laurin saattaminen ystävästä poikaystäväksi oli onnistunut. Heidi ei kuitenkaan jatkanut siihen aiheeseen, vaan henkäisi syvään.
“Haluatteko nähdä kuvan?” nainen kysyi lähinnä Sannalta, kaivaen kännykkäänsä esille. Se ehkä veisi ajatukset jotenkin edes takaisin harmaalle alueelle.

Lauri oli seurannut Sannan ja Miikan ilmeitä: Miikasta ei ollut irronnut mitään muuta kuin tuskin huomattava kulmien kohotus, kun taas Sanna oli keskittänyt huomionsa huomiota herättävän intensiivisesti pestopurkkiin, jonka sisusta taiteili parhaillaan patonginpalasten päälle.
“Näytä”, vaaleaverikkö henkäisi kuin Heidi olisi puhkaissut jonkinnäköisen kuplan ehdotuksellaan. Toni nojasi vaikean oloisena ruokapöydän kulmaan, kun miehen kihlattu käveli sohvan taakse ja kumartui katsomaan Heidin puhelinta.

“Mitä mä missasin?” parvelta laskeutunut Antti hörähti, kun Heidin sanojen aiheuttama hiljaisuus oli jämähtänyt olohuoneeseen. Lauri tiesi, että jokainen prosessoi naisen kertomaa mielessään enemmän tai vähemmän, mutta koska kaikilla oli myös tilannetajua, kukaan ei ihmetellyt asiaa ääneen.
“Yhden lapsen vain”, Miika totesi hiljaa saaden Antin suun raottumaan hämmästyksestä.
“Kuka on paksuna?” Antti ähkäisi ja miehen katse poukkoili hetken naiskaksikon välillä jatkaen sitten sahaamista Laurista Toniin ja takaisin.
“Ei, kun mulla on lapsi kotona”, Heidi ratkaisi tilanteen ja hymyili sitten jo aavistuksen rennommin. Ainakaan hänen ei tarvinnut piilotella sitä asiaa sen enempää siinä seurueessa.
“Ja nälkä, onko ruoka jo valmista?”

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 02.02.20 11:25

02.02.2020

Huoneen hiljaisuus tuntui painostavalta siitä hetkestä lähtien, kun Heidi havahtui levottomasta unestaan. Se, että patjalla ei maannut hänen lisäkseen ketään, tuntui samaan aikaan hyvältä ja pahalta. Tuijottaessaan viileältä tuntuvaa kohtaa vieressään, naisen suuta kuivasi ja eilisen illan juomien aiheuttama päänsärky ja huono olo tuntuivat vyöryvän tukehduttavalla voimalla hänen ylitseen.
Heidi pakotti itsensä tuijottamaan kattoa, tutkimaan katseellaan hämärässä sen pieniä yksityiskohtia, puupaneloinnin oksia ja saumakohtia. Pikkuhiljaa kurkkuun noussut oksennusolo helpotti, jättäen jälkeensä vain päänsäryn ja huonon omantunnon.

Lauri oli sammunut illalla, vaikean keskustelun keskellä, jota ei todellakaan olisi pitänyt käydä siinä tilanteessa. Heidi syytti itseään, tietenkin, sillä hänen ongelmista oli kyse, hänen menneisyydestään. Silti, maatessaan siinä nihkeiden, rypistyneiden lakanoiden keskellä, nousi myös ärtymys Lauria kohtaan. Kaiken humalankin keskellä, asia olisi pitänyt keskustella loppuun asti, eikä jättää toista osapuolta vatvomaan sitä mielessään puoleksi yöksi kuunnellessaan toisen katkonaista hengitystä.

Lopulta Heidin oli noustava pakottavan tunteen vuoksi, joka painoi alavatsaa vaativana. Kylmä vesi teki hyvää myös kasvoille, jotka tuntuivat saavan uudelleen väriä kylmästä. Nainen puki päälleen paksut lökärit ja tummanpunaisen hupparin, jonka pehmeys sai bruneten tuntemaan olonsa jälleen piirun verran paremmaksi. Laineille kuivuneet hiukset saivat jäädä auki, kun Heidi suuntasi yläkertaan, josta kuului vain pari vaimeaa keskusteluääntä.

“Huomenta”, Heidi lausahti päästyään keittiöön, vältellen kuitenkin katsomasta Lauria.
“Huomenia, aamupala on ihan juuri valmista”, Sanna informoi hymyillen, saaden vasta sitten Heidin haistamaan mökissä pyörivän pekonin tuoksun. Tarkemmin tutkiva katse näki pannulla tirisevät lihanpalat ja saivat krapulasta huolimatta nälän murahtamaan mahanpohjassa.
Nainen asettautui odottamaan olohuoneen puolelle, sohvan nurkkaan ja kietoi selkänojalla lojuneen viltin ympärilleen kaivaessaan puhelimensa esille. Tuntui paremmalta idealta tutkia sosiaalista mediaa puolella silmällä, kuin kohdata keittiön pöydän ääressä istunut Lauri.

Sanna kaatoi kysymättä kahvipannun lopun Laurin kuppiin ja pyörähti sitten lataamaan kahvinkeittimen uudestaan. Lauri oli hädin tuskin ehtinyt nyökätä kiitoksen, koska miehen katse oli valunut yläkertaan ilmestyneen Heidin perässä sohvalle. Nainen ei näyttänyt erityisen hilpeältä, mihin Lauri tiesi syyn - olihan hän itsekin kadonnut makuuhuoneesta vähin äänin heti herättyään.

Valtteri raahautui keittiöön ja juuri ennen Sannan aamupalakailotusta pöydän ääreen istuutui myös Toni, jonka päänsärky näytti voittavan Laurinkin olotilan. Toni kohotteli kulmiaan huomattuaan sohvalla hiljaisena istuvan Heidin, muttei avannut suutaan Laurin pudistaessa tuskin huomattavasti päätään.
"Heidi, tule sinäkin pöytään", Sanna huikkasi hymyillen laskiessaan pekonilautasen pitkän pöydän keskivaiheille. Laurin katse nousi takaisin Heidiin ja miehen pää tyhjeni kaikista sanoista, joita hän ei edes olisi voinut sanoa muiden kuullen.
Heidi jätti sohvan pehmeyden ja viltin tuoman lämmön taakseen, pujottaen puhelimensa taskuunsa matkan varrella. Nainen istui Laurin viereen ja yritti parhaansa mukaan pitää itsensä rentona, ihan kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään omituista. Otsalohkoa hakkaava päänsärky ei tehnyt siitä yhtään sen helpompaa.

Pekoni tuskin oli ikinä maistunut niin hyvältä, kuin sinä aamuna. Sen haju houkutteli myös yläkerran unikeot, jotka eivät näyttäneet lainkaan sen paremmilta, mitä muutkaan asukkaat. Sanna taisi olla kaikista ainut, jolla ei ollut ainakaan näkyvästi krapulaa. Muiden keskustelu antoi Heidille hieman hengitystilaa, vaikka hänen ja Laurin välillä vallitsi edelleen katkeamaton radiohiljaisuus.
"Kiitos", nainen sanoi saatuaan aamupalan syötyä ja nousi sitten pöydästä, ajatuksenaan käydä hakemassa särkylääkettä kassistaan alakerrasta.

Lauri kulautti kolmannen kahvikuppinsa tyhjäksi ja nousi pöydästä vieden astiansa nopeasti pois. Mies vältteli Tonin terävää katsetta kiirehtiessään Heidin perään portaikkoon, jonne nainen oli kadonnut.
"Heidi", Lauri ähkäisi nähdessään ruskeiden hiusten heilahtavan terävästi naisen kadotessa makuuhuoneeseen.

Lauri jumittui makuuhuoneen ovensuuhun. Mies jatkoi yön muistelua, jota oli tehnyt koko aamun: mitä kaikkea he olivat keskustelleet? Lauri muisti, miten tilanne oli edennyt ja miten se lopulta oli pysähtynyt kuin seinään. Heidi oli alkanut puhua Jessestä ja sitä ajatusta Lauri oli pyöritellyt eniten päässään kahvikupillisten äärellä. Pelkäsikö Heidi, että joutuisi Laurin kanssa samanlaiseen tilanteeseen kuin Jessen? Täytyikö naisen pelätä asiaa, jota he voisivat ennakoida kuin aikuiset ihmiset?

"Miten se tuli sulle mieleen juuri… Viime yönä?" Lauri takelteli. "Ollaanhan me… Monta kertaa."

Heidi jätti särkylääkkeen etsimisen kesken ja kääntyi katsomaan ovensuussa seisovaa miestä. Krapula näkyi toisen kasvonpiirteissä pieninä merkkeinä, jotka nainen muisti nähneensä aiemminkin. Heidi ei halunnut mennä syvemmälle siihen muistoon, ei nyt, kun tässäkin hetkessä oli tarpeeksi käsittelemistä.

Oli vaikea keksiä sanoja, se oli eri lauseiden pyörittelyä ja johtopäätöksiä, joita niistä olisi voinut vetää. Heidi tuijotti Laurin kasvoja ja vasta, kun hiljaisuus oli venynyt jo turhan pitkäksi, hän sai suunsa vihdoin avattua.
"Anteeksi."
Heidin teki melkein mieli nauraa, jos tilanne ei olisi ollut niin tuskallinen. Hänen ei ollut pitänyt aloittaa sanalla, jonka kuulemiseen Lauri oli kyllästynyt jo ensimmäisten kuukausien tuntemisen aikana.
"Mä lupasin itselleni viime vuonna, että en enää ikinä löytäisi itseäni siitä tilanteesta, minkä seurauksena Sofia syntyi. Me oltiin eilen kummatkin liian humalassa, se vaan iski mun tajuntaan ehkä pahimmalla mahdollisella hetkellä." Heidi piti katseensa tummissa silmissä, vaikka olisi halunnut laskea sen lattiantasoon. Piti selkänsä suorana, vaikka olisi mieluummin lyhistynyt hieman kasaan saattaakseen sisäiset tuntemuksensa myös ulkoiseen olemukseensa.

Lauri tuijotti sinisiä silmiä vaiteliaana. Oliko hän ajanut Heidin epämiellyttävään tilanteeseen? Mies hieraisi otsaansa ja muistikuva hänen sylissään liki kehränneestä naisesta muistutti mieleen kuinka Heidi oli - ainakin aluksi - halunnut sitä. Se, että nainen oli juuri rinnastanut yöllisen hetken Jessen kanssa tapahtuneeseen kylmäsi Laurin sydäntä.
"Mutta eikö se ole eri asia?" mies mutisi nostaen kädet puuskaan hakiessaan oikeita sanoja, jotka tuntuivat silti vääriltä. "Me ollaan… Suhteessa. Jos jotain tapahtuisi, mä - me oltaisiin siinä yhdessä. Eikö se ole idea tässä kaikessa?"

Lauri yskähti, koska jo valmiiksi kuiva kurkku tuntui entistä kuivemmalta. Mies oli käynyt samantapaisen keskustelun aikoinaan Karon kanssa, kun Laurin entinen avopuoliso oli pelännyt olevansa raskaana.
Heidi ei tiennyt miten päin olisi ollut. Laurin sanat saivat tuhat ja yksi ajatusta liikkeelle, mutta nainen ei osannut edelleenkään päättää oliko rohkaisuksi tarkoitetut sanat arvokkaampia, kuin ahdistus, joka kalvoi sisuskaluja.

"Mä en…" Heidi hieroi kasvojaan turhautuneena, päänsäryn tehden kaikesta vielä sekaavampaa puuroa naisen päässä.
"Viimeksi, kun mä kerroin sen uutisen, Jesselle, kyllä ja ihan eri tilanteessa, mutta silti - tilanne jäi siihen, että mua ei valittu. Mä jäin yksin asian kanssa, vaikka Jesse lupasikin olla siinä, se valitsi Matildan. Mä olen ihan äärettömän iloinen siitä, että sä olet siinä, että sä kerroit mulle, että me oltaisiin siinä tilanteessa yhdessä, mutta mä muistan edelleen sen tunteen, miten yksin mä olin. Miten mua hävetti edes katsoa ihmisiä sen virheen takia, mikä tapahtui kännissä", Heidi tunsi palan nousevan kurkkuunsa ja pyyhkäisi varkain silmäkulmastaan karanneen kyyneleen pois.

"Mä tiedän, täällä", Heidi osoitti päätään, "että sä olet siinä, mutta mä en silti usko sitä. Edelleenkään, enkä mä tiedä millä saisin itseni uskomaan, että me ei olla vain väliaikainen kokeilu, joka loppuu heti, kun jokin menee tarpeeksi pieleen."

Lauri antoi ilman paeta keuhkoistaan, kun Heidin sanat rekisteröityivät miehen päähän, joka kävi edelleen normaalia hitaammalla. Tummat silmät katsoivat toivottomina naista, joka oli paitsi avautunut menneisyydestään ja syystä edellisen yön keskeytykseen, myös kyseenalaistanut heidän tuorehkon suhteensa jatkuvuuden. Siitä Heidiä ei kuitenkaan voinut syyttää ja juuri siksi Lauri antoi käsiensä pudota alas.
“Mä ymmärrän”, mies murahti ja yritti pehmittää ilmettään, joka oli jähmeä muunkin kuin keskustelun vuoksi. “Tämä keskustelu oli joka tapauksessa edessä, koska.. No, Sofian vuoksi.”
Heidi nyökkäsi hitaasti pureskellen alahuultaan, jotta sai purettua sisuskalujaan kalvavaa levottomuutta johonkin. Hänen teki mieli astua ne muutamat askeleet, jotka heitä sillä hetkellä erotti ja kietoa käsivartensa tutun miehen ympärille, mutta jalat pysyivät paikallaan, kuin joku olisi liimannut ne pikaliimalla lattiaan.
“Mä olen ihan aidosti pahoillani, että sotken Jessen meidän suhteeseen ja etenkin siihen tilanteeseen, missä me oltiin eilen, mutta siitä on vasta vähän yli vuosi aikaa. Mulla menee vielä jonkin aikaa, että ne arvet hälvenee, että mä pystyn hengittämään ilman sitä taakkaa, jonka koko se hyödytön draamasotku sai aikaan. Se ei liity suhun mitenkään ja on ihan tajuttoman epäreilua, että sä joudut käymään näitä asioita läpi, koska mä yksin olin se, joka ne virheet teki.”

Ne oli asioita, jotka oli käytävä läpi, Heidi ymmärsi sen, mutta niistä puhuminen ei ollut lainkaan helppoa. Se vaati täydellistä haavoittuvuutta, mutta nainen halusi luottaa Lauriin ja näyttää, kertoa toiselle miksi heidän suhteensa ei ollut ihan täysin mutkaton. Hän ei myöskään ollut tottunut siihen, että avautui ihmisille, sillä siihen asti kukaan ei ollut päässyt niin lähelle. Oli aina helpompi ohjata keskustelu muuhun aiheeseen, kuin niihin, jotka tekivät Heidistä Heidin.

Lauri tunsi ilmeensä heltyvän lopullisesti samalla, kun mies teki päätöksen astua lähemmäs ja kietoa kätensä laukkunsa vieressä seisovan naisen ympärille. Lauri nojasi leukansa Heidin päälakeen sulkiessaan naisen tiiviiseen halaukseen, jonka oli tarkoitus kiteyttää miehen ajatukset.
“Kaikki hyvin”, mies totesi hiljaa ja siveli toisella kädellään Heidin selkää. Sanat kuulostivat yllättävän vakuuttavilta, minkä ei sinänsä olisi pitänyt olla ihme - Lauri tarkoitti sanomaansa. Kaikesta huolimatta Lauri oli kiitollinen käydystä keskustelusta, koska oli tiedostanut, että asia olisi täytynyt joka tapauksessa nostaa puheenaiheeksi jossain vaiheessa. Aika ja paikka oli tullut puun takaa, mutta onneksi mökki oli tarjonnut yksityisyyttä sellaisen aiheen puimiseen.
Heidi hämmentyi kaikesta huolimatta, hän tajusi odottaneensa täysin päinvastaista reaktiota Laurilta. Naisella kesti hetki reagoida halaukseen, kuin ei olisi uskonut sittenkään, että toinen oli siinä. Pikkuhiljaa rintakehää vasten hakkaava sydän rauhoittui, saaden Heidin huokaisemaan syvään helpotuksesta.

“Mennäänkö ylös? Sanna puhui vielä pienestä ulkoilusta ennen lähtöä”, Lauri mutisi vetäytyen sen verran, että näki Heidin kasvot.
“Ihan kohta”, Heidi mumahti ja liikahti sen verran lähemmäksi miestä, että saattoi jatkaa vielä hetken halausta. Hän ei ollut ihan vielä valmis jakamaan Lauria kenenkään muun kanssa, ei edes tämän ystävien.

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 04.02.20 19:48

20.01.2020

“Nukuitko hyvin?” Lauri kysyi siirrettyään Heidin peittoa sen verran, että saattoi nähdä naisen uniset kasvot. Tämä oli kääriytynyt peittoonsa niin tiiviisti, että herättyään miehen oli ollut pakko kuunnella oliko brunette saanut happea. Kysymys itsessään oli ollut retorinen, koska Lauri muisti hyvin, miten Heidi oli nukahtanut illalla miltei kesken lauseen ja jättänyt miehen katsomaan Dierkin lähettämiä myyntivideoita yksin.

“Tietysti”, Heidi mumisi tekemättä elettäkään noustakseen ylös tai avatakseen silmiään. Peiton lämpö oli vaarassa karata Laurin tekemän siirron myötä, mutta nainen sai nauttia vielä jäljellä olleesta turvasta hetken verran. Hän oli nähnyt unia hevosista, muttei muistanut enää oliko helmikuussa kotiutuvat kouluhevoset olleet päätähtinä vaiko tamma, jonka videoita katsoessaan nainen oli nukahtanut.

“Sait nukkua”, Lauri murahti vetäessään Heidin tämän peiton lomasta omansa alle. “Tänään saat antaa mulle vastauksen. Jinxi - eikä Dierk sen puoleen - odota.”
Tummien silmien katse kääntyi merkitsevänä Heidiin, kun Lauri kallisti päätään. Videoiden perusteella trakehnertamma oli hävyttömän halpa laadukkuuteen nähden, mutta koska se oli ehdottomasti parhaimmillaan irtojuoksutus ja -hypytysvideoissa, Lauri tiesi tamman vaativan maltillista ratsuttamista tullakseen ratsuksi, jonka voisi myydä voitolla eteenpäin.
Heidi hyötykäytti Laurista huokuvaa lämpöä jouduttuaan pois oman peittonsa alta ja virnisti raottaessaan silmiään. Miehen kärsimätön katse näytti äärettömän suloiselta.

“Mmmh”, brunette mumisi epämääräisesti.
“Sä olet kärsimätön ja vielä ennen aamukahvia”, nainen jatkoi kiusoitellen, sillä oli tehnyt päätöksensä jo eilen illalla. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että hän aikoisi kertoa siitä Laurille ihan ilman kiusantekoa.
“Mä haluan kahvia”, Heidi tarkensi ja tuijotti vaativana tummia silmiä.
“Sitten me keitetään kahvia”, Lauri murahti ja pyörähti peiton alla jättäen hellyydenosoitukset väliin ajatusten pyöriessä jälleen hevosessa, jonka suhteen päätös täytyisi tehdä yhtä nopeasti kuin tarve sen tekemisellekin oli ilmestynyt.

Lauri tunsi olonsa kotoisaksi siitäkin huolimatta, ettei kahvinkeitin ollut hänen. Miehen liikkuminen Heidin keittiössä oli kuitenkin luontevaa ja tämä olisi tiennyt unissaankin, mistä kaapista kahvinkeittotarvikkeet löytyivät.
“Keitetäänkö puuroa?” mies huikkasi tietämättä, miten kaukana Heidi sillä hetkellä oli.
“Keitetään vaan”, Heidi vastasi kietoessaan aamutakkia paremmin ympärilleen. Polveen asti ylettyvät harmaat villasukat ja lämpimät, kotoisat vaatteet kertoivat kuinka rennoksi nainen tunsi olonsa Laurin seurassa. Hänen ei tarvinnut herätä ennen toista ja meikata, jotta olisi vain voinut väittää miehelle heränneensä niin luonnonkauniina.

“Miten sä olet ajatellut hoitaa ostoprosessin käytännössä? Maksettaisiinko me tamma puoliksi vai jotain muuta?” Heidi kysyi saatuaan höyryävän kahvikupin eteensä.
“No siinä on parikin vaihtoehtoa”, Lauri mutisi kaivellessaan kattilaa alakaapista. “Joko mä maksan sen kokonaan ja sun osuudeksi jää ylläpitokulut ja tallivuokra - joka huomioidaan provikkana myyntihinnasta - tai sitten maksetaan se puoliksi.”
Lauri laski kattilaan vettä ja siirsi sen hellalle kääntäen vasta sen jälkeen katseensa Heidiin, joka oli selvästi miettinyt asiaa.
“Miten sä vain koet parhaaksi”, Lauri hymähti laskien kätensä naisen aamutakin vyötärölle. “Mutta ollaanko me joka tapauksessa ottamassa se?”
Pieni virne nousi miehen suupieleen, kun tämä kohotti kysyvästi kulmiaan.

“Ostetaan se puoliksi”, Heidi ilmoitti saatuaan ohjat omiin käsiinsä. Idea oli ollut Laurin, joten hän ei halunnut astella miehen varpaille ilman lupaa, jonka nyt oli saanut.
“Ja kirjoitetaan myös sopimus, joka kattaa kaiken - kumpi maksaa ja mitä maksaa ja mitä tehdään, jos jotain...yllättävää tapahtuu ennen myyntiä. Me voidaan luonnostella sellainen yhdessä aamupalan jälkeen.”

Heidi suukotti Lauria nopeasti antaen sitten virallisuuden valua kehostaan pois.

“Sitten me voidaan ostaa Jinxi”, nainen vahvisti vielä ja uppoutui suudelmaan paremmin silläkin uhalla, että liedellä oleva puuro palaisi pohjaan.



24.01.2020

Lauri taputti Eyonin kaulaa ennen kuin vapautti orin tarhaansa. Miehen aamupäivä oli vierähtänyt tallilla ja tämän täytyisi ehtiä vielä lounastaa ennen illan valmennuksia, joita kohti täytyisi lähteä ajamaan vielä valoisan aikaan.
“Heidi”, Lauri hymähti huomatessaan tutun bruneten marssimassa kohti tallia. Naisen autoa ei ollut näkynyt parkkipaikalla Laurin saapuessa tallille ja mies oli epäillyt Heidin lähteneen asioille. Mies oli ajanut edellisiltana omaan kotiinsa nukkumaan, koska illan valmennusreissu oli venähtänyt.

“Miten se kuljetus? Saitteko Jinxin järjestettyä samaan kyytiin?” Lauri kysyi. Kun mies oli maanantaina ilmoittanut Dierkille ostavansa trakehnertamman yhdessä Heidin kanssa, olivat asiat lähteneet rullaamaan eteenpäin. Jinxille oli tehty laaja ostotarkastus, jonka tamma oli läpäissyt kirkkaasti. Sen jälkeen Heidi oli veivannut suunnitelmia ees ja taas saman kuljetusfirman kanssa, jonka kyydissä Zevi ja Bruno saapuisivat. Jinxi oli hieman eri suunnalla, mutta Dierk oli uskonut yhteiskyydin järjestymiseen ja siinä toivossa Laurikin oli elänyt.

“Saatiin joo, ei siitä lopulta tullut kovin iso järjestely. Kannattaa olla kontakteja vähän joka paikassa, niin aina joku tietää jonkun, joka pystyy järkkäämään kyydin”, Heidi vastasi hymyillen. Hän odotti jo innolla helmikuun ensimmäistä maanantaina, sillä yhden hevosen sijaan Saksasta olisi tulossa kaksi uutta ratsua Runiaciin. Rakennustyömaa maneesin reunalla ja metsässä tallitien varrella oli täydessä työntouhussa, vaikka tietenkään mikään ei olisi valmista vielä kun hevoset saapuisivat.
"Hyvä", Lauri murahti tyytyväisenä.

Hän oli totuttanut Epionea Lollon ja Ronyan kanssa pikkuhiljaa yhteen, muttei ollut vielä uskaltanut päästää hevosia yhdessä tarhaan tai pihattoon, sillä Epione oli Carleen myötä muuttunut hyvin nirsoksi laumatovereistaan. Tamma piti kyllä välimatkan päässä kaikista, mutta yhteisen tarhauksen aikana ryhtyi useasti omimaan ruokakasoja kavereiltaan ja muutenkin häiriköimään laumakavereidensa rauhaa. Olisi ollut ihana saada molemmat kermaponit yhdessä pihattoon, mutta Heidi ei luottanut siihen kuvaan ihan täysin vielä.
Aina toki oli vaihtoehtona laittaa Lollo ja Ronya pihattoon, mutta sekään paritus ei ollut ihan täysin varma.

“Pitää katsoa saanko tammakolmikon totutettua pihattoon vai mitä tehdään siksi aikaa, kunnes maneesitalli on valmis”, Heidi mietti ääneen heidän askeltaessaan yhtä matkaa talliin. Hänellä oli tänään enää Epionen liikutus, sillä Cariadin nainen oli käynyt jo aamutuimaan juoksuttamassa Purtsien läheisellä pellolla.
"Etköhän, olethan sä työstänyt sitä jo hetken", Lauri vastasi vilkaisten vierellään kävelevää Heidiä. Naisen toimintatapa hevosten kanssa esimerkiksi väliaikaisten asumisjärjestelyjen kanssa oli Laurin mieleen, koska mies arvosti pitkäjänteisyyttä ja hevosten ehdoilla menemistä.
“No, onneksi on noita tarhoja reilusti, niin voi keksiä jonkun vuorottelusysteeminkin siltä varalta, jos ne ei nyt tule toimeen keskenään”, nainen pohdiskeli.

"Missä aiot lounastaa tänään?" Lauri tiedusteli avatessaan tallin oven Heidille.
“En mä ole ehtinyt suunnitella päivääni niin pitkälle vielä”, brunette naurahti huvittuneena.
“Sen mä tiedän, että mun pitää puolentoista tunnin päästä olla hakemassa Sofiaa Jesseltä, se onneksi halusi ehdottomasti ottaa tytön mukaansa kotiin, kun törmättiin Purtseilla aiemmin tänään. Saan ihan rauhassa ratsastaa Epionen.”
"Käydäänkö jossain yhdessä? Illallinen jää joka tapauksessa multa väliin, työt kutsuvat", Lauri ehdotti ja kietaisi lähimmän kätensä Heidin ympärille.
“Käydään vaan. Sä saat maksaa”, nainen vastasi virnistellen.



03.02.2020

Heidi hypytti Sofiaa sylissään Runiacin varustehuoneen ruskealla sohvalla. Odottavan aika tuntui äärettömän pitkältä, vaikkei kello ollut vielä kymmentä, jolloin kolmen hevosen oli määrä saapua talliin. He olivat tulleet Sofian kanssa paikan päälle sen verran aikaisemmin, että Heidi oli saanut juoksutettua Eyonin tytön ottaessa lyhyet päiväunet rattaissaan kentän laidalla.
“Jännittääkö?” nainen kysyi kahvinkeittimen ääressä touhuavalta Laurilta ja siirsi katseensa tyttärestään miesystäväänsä.
"Minuako?" Lauri hymähti huvittuneena. "Ei sentään."

Saksassa työskennellessään Lauri oli lastannut lukuisia hevosia matkaan ja toisaalta myös ollut vastaanottamassa niitä. Ennen Vegasin saapumista kesällä miehellä oli tosin ollut pidempi tauko hevosen vastaanottamisesta.
"Katsotaan, millainen piru sieltä tulee", Lauri murahti muistaen elävästi, miten monipuolista sanastoa Dierk oli käyttänyt Jinxin luonnetta kuvatessaan.
"Tuskin pahempi, kuin Malachai", Heidi lohdutti virnistäen ja viihdytti Sofiaa ilmeilemällä ja kutittelemalla pientä tyttöä toppahaalarinsa läpi. Lapsen nauru raikasi pienessä huoneessa saaden Heidinkin nauramaan ääneen.
"Mutta se on tamma", Lauri huomautti, vaikka hänen tuurinsa tammojen - eli Vegasin - kanssa oli toistaiseksi ollut hyvä.

Kuin kutsuttuna rekan ääni kantautui heidän korviinsa ja kolmikko siirtyi vastaanottamaan hevoskolmikkoa. Vivia ilmestyi heidän vierelleen pihalle.
"Villi veikkaus, ettei se ainakaan ole Zevi joka tuolla potkiutuu", Lauri mutisi viittoessaan hevosrekkaa ajamaan tallin edustalle. Mieskuljettaja avustajineen hyppäsi ulos ja huikkasi englanninkielisen tervehdyksen kolmikolle marssien sitten suorinta tietä rekan sivuovelle.
"Jinxi on perällä", Lauri totesi vilkaistuaan rekan sisälle. Pelkkä vilkaisu ajoneuvon sisään oli riittänyt välkehtivien silmänvalkuaisten näkemiseen, kun punertava tamma oli pistänyt jalalla koreaksi.
"Ottakaa te orit", Lauri huokaisi, kun toinen kuljetusfirman miehistä alkoi avata lastaussiltaa.
"Vivia, ota Zevi ensin ja vie se omaan karsinaansa, mä en voi taluttaa ketään Sofian kanssa", Heidi korjasi ja Vivia käveli epäröimättä hakemaan cremellon puoliverisen, joka oli lastattu autoon viimeisenä. Zevi näytti komealta, se oli klipattu ja selvästi paremmassa lihaskunnossa, mitä lähtiessään. Ori kajautti tallipihalle päästyään terävän hirnahduksen, johon vastasi hevonen jos toinenkin.

Vivia katosi Zevin kanssa talliin ja tuli minuutin kuluttua takaisin ulos.
"Otatko Sofian, mä otan Brunon itse", Heidi pyysi ystävältään, jonka nyökättyä suoritettiin vaihto nahkanarun ja lapsen kesken.

"Hei", nainen tervehti tummaa oria, joka katseli häntä epäilevänä kiljuvan tamman vierellä. Jinxi kolisteli etusiaan muoviseiniä vasten ja Heidi yritti taluttaa Brunon mahdollisimman rauhassa lastaussiltaa alas. Se oli kevyen hien peitossa, jalat täristen ori askelsi tallirakennukseen, joka oli Zeviä lukuunottamatta tyhjillään.

Lauri oli odottanut molempien orien poistumista ennen kuin käveli sisälle hevosrekkaan, josta kantautuva meteli tuntui vain kasvavan.
"She is a devil", kuljettaja tuhahti pihalla, kun Lauri pääsi tamman luo ja oli saada osuman hampaista. Tummanpunaruunikon korvat pyörivät ja tummat silmät pälyilivät Lauria epäilevinä. Jinxin koko olemus huokui levottomuutta, joten mies otti tamman rauhallisesti mutta määrätietoisesti riimuun ja avasi väliseinän. Trakehner syöksähti eteenpäin, eikä Lauri edes yrittänyt komentaa stressaavaa eläintä sen tanssiessa alas lastaussiltaa.

"Oliko tälle juoma valmiina?" Lauri varmisti miehen katseen osuessa Heidiin tallikäytävällä, johon mies pysäytti tamman hetkeksi katsoakseen, ettei se ollut rikkonut itseään rekassa riehuessaan.
"On joo", Heidi vastasi sulkiessaan Brunon karsinan oven takanaan. Nainen nosti seinän viereltä toisen kahdesta ämpäristä ja avasi sen kannen.
"Katsotaan kelpaako mash vai melassi", brunette pohti ääneen tarjotessaan ensin mashvettä Jinxille. Tamma haisteli vettä turpa värähdellen, kuin yrittäen päättää kelpaisiko se vaiko ei. Varovainen maistiainen enteili hyvää, vaikka korvat kääntyilivätkin vauhdikkaasti.

"Jos ensin kävelytetään Jinxi maneesissa ja sitten otetaan pojat?" Heidi ehdotti pidellessään juomaämpäriä tamman pään korkeudella.
"Joo", Lauri mutisi katse tammassa, joka oli hetkeksi keskittynyt juomaansa. Mash tuntui onneksi kelpaavan, vaikka sitä ryöpsähteli välillä lattialle Jinxin reagoidessa pienimpäänkin rasahdukseen.

Maneesi oli tyhjä, mikä tuntui stressaavan jo valmiiksi levotonta Jinxiä entisestään. Tamma yritti rynniä Laurin edelle ja mies joutui pysäyttämään trakehnerin, jonka mielentila oli kaikkea muuta kuin tyyni.
"Saa nähdä, onko tämä normaalistikin tällainen", Lauri pohti ääneen ja vilkaisi Heidiä saatuaan itsensä ja Jinxin uudestaan liikkeelle.
"Sen näkee sitten ajan kanssa", Heidi vastasi ja otti Sofian syliinsä vierelleen ilmestyneeltä Vivialta.
"Käytkö ottamassa pojilta kuljetussuojat ja laitatko niille suitset karsinoiden eteen valmiiksi", nainen ohjeisti työntekijäänsä, joka katosi vähin äänin valoisasta hallista. Sofia seurasi äitinsä kanssa kuinka eloisa tummanpunaruunikko steppaili Laurin vierellä. Tyttö pysyi hiljaisena, kuin olisi aavistellut kovien äänten olevan sillä hetkellä huono idea.

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 22.02.20 15:22

21.02.2020

Pieneksi ratsuksi Ronyalla oli valtavan ulottuva laukka, kun sen vain saa ratsastettua esiin. Tänään Josefina oli onnistunut: jumppaavat puomi- ja kavalettitehtävät tekivät tehtävänsä, ja ehkä ratsastajan otteillakin oli jotakin tekemistä asian kanssa. Ronya tuntui niin helpolta ratsastaa. Sen kanssa ei tarvinnut miettiä päätään puhki yrittäessään selvittää, miten se oikein toimi. Se vain toimi, kerta toisensa jälkeen. Loppuraveissa se venytti itseään rentona ja tyytyväisenä, ja Josefinasta ei olisi voinut kuuna päivänä arvata, kuinka hermoheikko ja kömpelö persoona hän oli muulloin kuin hevosen selässä istuessaan.

Katsomon portin käydessä Josefina valutti Ronyan käyntiin ja kääntyi väläyttämään hymyn lähestyville Heidille ja kummitytölleen. Tänään loppukäynnit olisivatkin vähän erilaiset, niin he olivat sopineet.
“Vitsi se meni hienosti, eikö Sofia?” Heidi puheli tyttärelleen ja käveli samalla areenan keskelle puheääntään harjoitteleva lapsi sylissään.
“Miltä se tuntuu? Onko tänään hyvä päivä?” nainen kysyi Josefinalta. Sofialla oli touhukas olo, mutta Heidi tiesi tytön rauhoittuvan kyllä kunhan pääsisi lähemmäksi rautiasta poniaan, jonka äiti oli tyttärelleen ostanut tämän syntymäpäivänä. Kaikista tallin nelijalkaisista Sofia tuntui viihtyvän parhaiten Ronyan kanssa, vaikka havainto saattoikin olla ennemmin valheellista toiveajattelua ja kultareunaisten sydänlasien läpi katsottua.
”Ihan super”, Josefina vastasi suoraan ja täydellä sydämellä. ”Se oli tosi tasainen ja hyvä.”

Ratsastaja silitteli kermakaramellinsävyistä ponia ja oli tyytyväinen siihen, kuinka rentona Ronya käveli. Josefina antoi ponin hiipua pysähdyksiin Heidin ja Sofian kohdalla. Tamma pysähtyi säntillisesti tasajaloin, vaikkei Josefina juuri ollut pysäytystä valmistellut tai ratsastanut, ja katseli uteliaana mutta rauhallisena Sofiaa.

”Miten me toimitaan?” Josefina tiedusteli odottavaisena.
“Varmaan paras edelleen niin, että sä talutat ja mä pitelen?” Heidi arvuutteli, vaikka Ronyan kohdalla olisi varmasti voinut jo nostaa tytön kummitätinsä eteen satulan etukaarelle.
“Otetaan vaikka satula pois, niin pääsee rapsuttelemaan siinä samalla”, nainen ehdotti antaen Sofian ja poninsa tutustua hieman lähemmin toisiinsa. Ronya haisteli pienen omistajansa käsiä kiinnostuneena, mutta ei näyttänyt häiriintyvän turpaa sohivista kämmenistä. Tytöllä menisi vielä hetki hallita liikkeensä aavistuksen maltillisemmiksi.

Josefina nyökkäsi vain, heilautti itsensä ratsailta ja riisui ponitammalta satulan. Se löysi paikkansa katsomon laidalta.

”Jännittävää”, Jusu hymähti, ja oli ilmeistä, että jännitys oli hyvänlaatuista. Heidiä hymyilytti.
“Onneksi ei ole sentään Sofian ensimmäinen kerta kavioeläinten kyydissä, tähän asti kaikki on ainakin mennyt hyvin. Ronya varmaan on jo tottunut tämmösen hössötykseen, kun se on niin kiltti”, Heidi pohti ja odotti, että Jusulla oli ohjat kummassakin kädessä hyvin.

“Kävellään vain isoa ympyrää, ei mikään kiire”, Heidi ohjeisti ja nosti haalarissaan kahisevan tytön ensimmäistä kertaa oman poninsa selkään. Riemastunut kiljahdus kaikui muuten tyhjässä hallissa, mutta ääni ei saanut Ronyalta korvien heiluttelua suurempaa reaktiota.

Olisihan se ollut varsin sääli, jos kaksikon yhteinen ratsastusura olisi alkanut hermostuneissa merkeissä.

Sofia tarrasi pienillä sormillaan Ronyan klippaamattoman selän karvoihin kiinni. Poni käveli eteenpäin samanlaisella, rauhallisella tahdilla. Pieni ihminen sen selässä huojui liikkeen mukana, mutta ei hytkynyt mitään ylimääräistä. Pienet jalat pysyivät vaiti rautiaan ratsuponin päällä - kyljille ne eivät riittäneet varmasti vielä pariin vuoteen.

“Vaihdetaanko suuntaa? Voidaan jatkaa suoraa uraa pitkin myös”, Heidi ehdotti pitäen tyttärensä ympärillä käsiään mahdollisimman rennosti, jotta tämä liikahteli Ronyan liikkeiden mukaisesti eikä niitä vasten.

Jonkun toisen ratsun kohdalla Jusua olisi voinut jännittää talutusvelvollisuus enemmän. Ronyakin oli tietysti elävä eläin ja tarvittaessa hyvinkin säpäkkä menijä, mutta siinä oli kummallinen luotettavuuden tuntu, sellainen, mitä ei monen muun kanssa kokenut.

”Menee kyllä monta vuotta ennen kuin lainaan sinulle Grannia”, Josefina sanoikin kummitytölleen pian suunnanvaihdoksen jälkeen. ”Ja Pikiä ehkä vielä myöhemmin.” Kiltteydestään huolimatta Piki oli myös paljon Grannia herkempi eikä varmastikaan siksi otollisin lastenratsu.  ”Mutta riittäähän sulla varmaan näitä ilmankin… joko on shettiskin kohta tallissa?”

Sanoja saatteli pieni naurahdus ja kujeileva katsahdus lastaan tasapainottelevaan Heidiin.
“Älä yllytä”, Heidi nauroi saaden poninsa korvia tarkasti tuijottavan Sofian katsomaan itseään.
“Älä edes ajattele moista. Mä en osta yhden yhtä shetlanninponia, vain tämmöisiä turvallisia isoja poneja, joita mäkin voin liikuttaa”, nainen jatkoi ja suukotti tyttöä nopeasti olkapäähän.

“Mitenkäs teidän muutto etenee?” Heidi siirtyi aiheesta seuraavaan, kun Sofia vihdoin siirsi katseensa taas menosuuntaan. Häntä vähän inhotti, ettei ollut kiireiltään ehtinyt kysellä enemmän ystävänsä kuulumisia.

Josefina kohautti vähäsen olkiaan.

”Ei ole paljon muutettavaa”, hän myönsi. ”Yksiössä asumisen etuja.”

Niin, eihän heillä juuri ollut tarvetta suurille muuttotalkoille. Kahden yksiössä asuvan irtaimisto kyllä löytäisi helposti paikkansa uudesta asunnosta.

”Maaliskuun ekana sitten vaan siirretään kamat – ja mä löysin meille sohvan, ja niin. Meistä tulee sitten melkein murronmaalaisia mutta ei kuitenkaan ihan”, Josefina hymähti. ”Tulette sitten käymään, kun se alkaa näyttää asunnolta.” Josefina kieltäytyi nimittämästä paritaloa kodiksi.
“Tottakai tullaan”, Heidi myötäili, muttei lausunut ääneen huomioitaan ystävänsä innostuksen puutteesta. Hän ei tiennyt mikä sai Jusun pidättäytymään muuttamisen ilosta, sillä naisen oma kokemus muutosta oli lähes poikkeuksetta ollut aina positiivinen.

“Mä luulen, että tämä riittää tältä erää. Ei makeaa mahan täydeltä”, Heidi päätti, kun Sofian kiinnostus alkoi selvästi kierrellä peileissä ja maneesin reunoissa, eikä niinkään enää Ronyassa. Nainen nosti lapsensa syliinsä.
“Kiitos avusta”, Heidi lisäsi vielä vino hymy huulillaan, mihin Jusu vastasi itselleen tyypillisellä nolostuneen pikaisella eipäkestä-mumahduksella.

“Haluatko kahvia? Vai onko sulla kiire?” Heidi tiedusteli sitten, ja Josefina näytti harkitsevaiselta. Vilkaisu rannekelloon sai kuitenkin tytön pudistelemaan pahoittelevasti päätään.
“Olisi mukavaa, mutta mä en taida ehtiä. Belisa odottaa”, hän selitti ja jatkoi: “Paras mennä heti kun olen saanut Ronyan hoidettua, niin ehdin pois ennen hälyjen laittoa.”

Josefina ei tahtonut olla ystävälleen vaivaksi edes auttaessaan toista, no, ei nyt ystävään, mutta Niilo Runolaa nyt kuitenkin. Erityisjärjestelyt tallin turvalaitteiston kanssa eivät olleet mitään sellaista, mitä Josefina olisi tohtinut pyytää toistuvasti, vaikka se joskus tarkoittikin vähän hätäistä kiirehtimistä, jotta ehti tehdä kaiken tarvittavan tallin aukioloaikojen puitteissa.

“Mutta mä painan tarjouksen mieleen”, Jusu uhkasi ja hymyili vähän. “Paremmalla ajalla sitten. Ellei tämä ollut viimeinen, toistumaton tarjous.”
“Ei tietenkään ollut”, Heidi vastasi, mutta mietti silti koska oli viimeksi nähnyt Jusun kanssa niin, ettei jommalla kummalla olisi ollut kiire jonnekin.

“Me voidaan kyllä avustaa Ronyan kanssa”, nainen jatkoi ja nappasi ponin satulan lapsettomalle käsivarrelleen. “Sofia oppii sitten alusta asti, ettei hevoset ole vain ratsastusta varten”, hän lisäsi pieni virneenalku huulillaan. Se oli tietysti osittain myös varmistelua siihen, ettei Jusu kieltäytyisi saadusta avusta.

Itsepintaisesti Josefina tarrasi Ronyan ohjiin, mutta järki puuttui peliin. Mikä häntä olisi estänyt tarttumasta avuntarjoukseen? Ylpeyskö, vai tapa ja tottumus tehdä asiat itse, vai se sama oppi johon Sofiakin oli kasvamassa: hevosen arvostava huoltaminen? Jokin sellainen syy, johon hänellä ei juuri sillä hetkellä oikeasti ollut aikaa. Ronyasta huolehdittaisiin joka tapauksessa hyvin, teki hän sen itse tai jätti asian Heidin harteille.

“No jos sulla ei ole kamala kiire… varmaan sulla olisi muutakin tekemistä, mutta, niin, olisi mulle tosi iso apu jos hoidat Ronyan ja mä pääsen suoraan Belisan pariin. Kahville mä en nyt joka tapauksessa kerkeä”, Josefina puhua pulputti kiireiseen rytmiin. Sormet ponitamman ohjien ympärillä rentoutuivat vähitellen.
“Ei ole kiire”, Heidi varmisti nyökäten.
“Jos sä viet sen hoitopaikalle, niin hoidan sen siitä eteenpäin?” nainen jatkoi ja avasi sitten maneesin ja tallin välisen oven Jusulle ja Ronyalle.

Niin tehtiin. Kiinnitettyään ponitamman hoitopaikalle Josefina jäi empien norkoilemaan käytävälle. Oli vähän niin kuin kiire olisi vetänyt sitä jo kovasti puoleensa, mutta jokin toinen vetovoima olisi pakottanut pysymään paikoillaan. Sen voiman nimi oli huono omatunto.

“Olisi ollut tosi kiva, jos oltaisiin ehitty jutella enemmän”, Josefina sanoi omatuntoa ja syyllisyyttä nieleskellen. Yhtäkkiä tuntui kamalan kurjalta sillä tavalla vain vilahtaa pois, kun he nyt kerran olivat samassa paikassa samaan aikaan. Mitä jos Heidillä olisi ollut jotakin erityistä, mistä tämä halusi kahvikupposen äärellä jutella? Entä jos Josefina nyt vaikutti siltä, ettei häntä kiinnostanut? Oliko hän ystävänä mistään kotoisin? Eipä varmaan.

“Paremmalla ajalla sitten”, Heidi vastasi ja köytti Sofian rattaisiinsa istumaan. Tyttö oli oppinut, että rattaista pääsi pois vetämällä itseään reunalle, joten tälle oli jouduttu ottamaan käyttöön turvavaljaat.
“Kerro sitten jos voin olla jotenkin avuksi muutossa. Saatte vaikka Raptorin lainaan, jos tarvitsette”, Heidi jatkoi vielä hymyillen ja ryhtyi riisumaan harmaita suojia tamman jaloista.

Josefina hymyili pienesti.

“Kerron.“

Ei heistä kumpikaan tainnut oikeasti uskoa Josefinan kertovan. Heidi katseli poistuvan ystävänsä perään ja ajatteli, että siinä oli ihminen, joka ei vahingossakaan pyytänyt apua ennen kuin oli jo lähestulkoon liian myöhäistä. Toisaalta - oliko hän itse sen parempi?

Kirjoitettu yhdessä Jusun kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 24.02.20 18:32

29.02.2020 Pirkko Repo / estevalmennus

Lue ensimmäinen osa.

Kaikki tuntui kankealta, mikä oli tietenkin ymmärrettävää pitkän valmennustauon jälkeen, mutta Heidi oli silti odottanut pääsevänsä hyvään rytmiin alun jälkeen. Repo oli armoton, mistä Heidi pitikin, mutta armottomuus olisi vaatinut myös ripauksen kannustusta tietyssä välissä, jossa nainen tunsi olonsa täysin turhaksi vahvaksi muuttuneen Lollon selässä. Tamma oli ollut pitkään Jeramyn säädöillä, se oli tottunut ronskiuteen ja siihen, että sille ei annettu vaihtoehtoja lähestymisissä.

Heidi ymmärsi, että joutuisi muuttamaan avointa tyyliään kimolle sopivammaksi, mutta ei auttanut saada sen kaltaista ahaa-elämystä kesken maksetun valmennuksen.

Turhautuminen asettautui tiukasti, kun sen oli päästänyt vaivihkaa iholle asti. Heidi yritti olla huomioimatta seikkaa, jossa jokainen yritys sai pään vain kiehumaan edellistä enemmän. Yritti olla näyttämättä sitä valmentajalleen ja ennen kaikkea hevoselleen.

“Ratsastatko siis tätä hevosta säännöllisesti?” Repo katsoi häntä epäuskoisesti. “Varmistin vain.”
“Kyllä”, Heidi vastasi lyhyesti ja puri huultaan, jottei olisi kiristellyt hampaitaan. Uusi lähestyminen sujui hieman paremmin, ainakin sen verran, että Repo komensi ensimmäisenä hyppäävän Disan siirtyä seuraavaan tehtävänantoon.

Heidiä nolotti olla kolmikon perässävetäjä, hän oli tasoltaan parempi, oikeasti hypännyt gp-tasolla vuosia, mutta äitiysloma ei ollut kulunut ilman uhrauksia. Ratsastaminen ei ollut kuin polkupyörällä ajoa - sen unohti tauon aikana. Heidi tajusi sen sillä hetkellä varsin hyvin.

Yksi - kaksi - kolme… Heidi laski askeleita hevosen kiemurrellessa hänen allaan. Hänen teki mieli pysäyttää, laskeutua hevosen selästä ja aloittaa uudelleen puolen tunnin päästä. Nyt kuitenkin nainen yritti saada Lollon suoraksi, painosti sitä hyppyyn melkein oikeasta kohdasta ja he selvisivät esteen toiselle puolelle ilman pudotusta.
“Vakuuttavaa! Siis siinä mielessä, että rytmiä saa viiden laukka-askeleen sisällä sotkettua noin monta kertaa”, Repo tokaisi vailla sääliä. Ei sillä, että Heidi olisi sääliä kaivannutkaan sillä hetkellä.

Heidi tunsi kuinka hikikarpalot juoksivat selkärankaa pitkin teknisen paidan ja ihon välissä. Tiukasti ennen tuntia letitetyt hiukset näyttivät sotkuisemmilta, mutta nainen oli tyytyväinen siihen, ettei ollut yksin hikinen. Valkoisessa hevosessa ei erottunut hikivaahto aivan niin selvästi, mitä tummemmissa, mutta höyryävän tamman kuumuuden, suolaisen hien saattoi haistaa ilmassa sen kävellessä pitkällä kaulalla maneesissa.

“Mennäänkö lyhyt maastolenkki?” Heidi kysyi nieleskellen turhautumistaan Laurilta. Sen sijaan nainen keskittyi nostamaan enkkuviltin itsensä ja hevosensa väliin siten, että se ylettyi korkeasta kaulasta tamman takaosaan asti.
“Mennään vain”, Lauri vastasi seuraten Heidin loimen asettelua. Mies oli itse ehtinyt jo vetää ratsastusloimen tyytyväisen Vegasin selkään ehdittyään jäähdytellä tammaa hyvän tovin Heidin jatkettua uusintaradan parissa valmennuksen viimeisille minuuteille saakka.

Pihan kiertävä reittivalinta oli luontevin paitsi sopivan pituuden, myös riittävän valaistuksen vuoksi. Vegas seurasi kimoa tammaa letkein askelin ja Lauri antoi tamman kävellä pitkin ohjin.
“Piditkö valmentajasta?” Lauri kysyi. Repo oli jaellut karkeita kommenttejaan myös Heidille eikä Lauri osannut arvioida, olivatko ne kalskahtaneet naisen korvaan yhtä pahasti kuin hänen.
Heidi vilkaisi takaviistoon jättäytynyttä Lauria ja mietti lausuisiko totuuden vai koristelisiko sitä edes vähän.

“Aika ronski”, nainen lopulta kommentoi ja pyyhkäisi kypärän reunan alta karanneet hikikarpalon ohimoltaan. Lollo tuntui voimattomalta, sekin oli varmasti antanut kaikkensa hämmentävän valmennuksen aikana.
“Mitä mieltä sä olit?” Heidi kysyi ja siirtyi jälleen istumaan suoraan satulaan. Hikiset vaatteet tuntuivat tarttuvan ihoon jättäen kevätillan viileyden jälkeensä. Nainen värähti hieman kylmästä.
“No olihan hän… Persoona”, Lauri vastasi ja jäi miettimään Heidin äänen viileyttä, joka ei johtunut vain koleasta ulkoilmasta. Lauri tiesi myös, ettei kukaan päässyt Heidin ihon alle ihan vähällä. Valmentajana mies tiesi, että oli lukematon määrä tapoja antaa palautetta ja korjausideoita ratsastajalle ja koska hän ei mielestään ollut käärinyt satulaan palannutta Heidiä pumpuliin valmennuksissaan, Pirkon karkeilla kommenteilla täytyi olla osansa Heidin mielentilaan.

“Ne olivat teknisesti aika haastavia tehtäviä”, Lauri sanoi tai enemmänkin totesi ja piti pienen tauon puheessaan. “Ethän sä ole vielä ehtinyt palata entiselle tasollesi, joten ei yksi valmennus kerro kaikkea.”

Heidi huokaisi syvään, niin että olkapäät lyhistyivät ilman karatessa keuhkoista vauhdilla. Kasvoilla viipyilevä irvistys ei hellittänyt naisen kääntyessä uudemman kerran katsomaan Lauria. Lollo pysähtyi, mitä ilmeisemmin tamma ei jaksanut tunnustella selässään vääntelevää ihmistä.
“Niinkö ilmeistä se oli?” Heidi kysyi miettien kuinka huonosti oli peitellyt pettymystään loppujen lopuksi. Vai oliko Lauri vain oppinut lukemaan häntä niin hyvin?
“Vahva veikkaus”, Lauri huokaisi. Mies toivoi, ettei Heidi jäisi murehtimaan yhtä valmennusta pidemmäksi aikaa, koska illan suoritus ei ollut koko totuus. Lauri oli nähnyt Heidin viime aikaista työskentelyä esteillä ja se oli ollut kaikin puolin tasaisempaa ja varmempaa kuin viimeisin.

Lollo liikahti vasta Laurin annettua Vegasin kävellä kimon ohi. Paluumatkan ajan kaksikon ympärillä velloi hiljaisuus, jonka rikkoi vasta tallin edustalla Lollon kovaääninen pärskähdys.
“Hei”, Lauri ähkäisi nähtyään varjon Heidin kasvoilla satulasta laskeuduttuaan. “Siellä oli paljon hyvää tekemistä.”
“Mmh”, nainen mumahti mietteliäänä. Hän oli vaipunut syvälle itsensä analysointiin, eikä siitä kuopasta ollut helppo nousta takaisin siihen hetkeen. Jos hän olisi antanut vähän enemmän pohjetta siinä, vähemmän toisessa kohtaa - antanut hevoselle rauhan siinä lähestymisessä?

“Sori, mun pitää ryhdistäytyä. Ehdin miettiä valmennusasioita myöhemminkin”, Heidi sanoi päättäväisemmin ja kirjaimellisesti yritti ravistaa olkapäitään painavat ajatukset irti ja nosti Lollon jalustimet enkkuviltin alla ylös. Lauri seurasi naisen päättäväisyyspuuskaa mietteliäänä, mutta päätti pitää epäileväiset ajatukset itsellään ja seurasi Heidin esimerkkiä jalustinten suhteen.

Puolisen tuntia myöhemmin molemmat tammat seisoivat lainakarsinoissaan lastausvalmiina. Lauri kasasi Vegasin loput varusteet syliinsä ja vilkaisi Lollon karsinassa viipyilevää naista.
“Tuotko ne jo ulos, jos vien nämä viimeiset tavarat kyytiin?” mies kysyi käytävältä.
“Joo”, Heidi vastasi havahtuen samalla terapeuttiselta tuntuneesta rapsutustuokiosta.

Lollo ja Vegas astelivat sopuisasti peräkkäin tallista ulos. Heidi piti Vegasin varmuudeksi edellä, sillä vaikka se olikin jo tuttu tamma, hän luotti Lollon rauhallisuuteen enemmän. Ehkä oli vähän lapsellista rypeä itsesäälissä yhden huonon valmennuksen takia?

Laurin avattua takapuomit, Heidi lähetti Lollon naru kaulallaan omalle puolelleen ja käveli perässä Vegasin kanssa toiselle puolelle. Tammat tuntuivat tyytyväisiltä päästyään traileriinsa, vaikka niillä olikin vielä parin tunnin matka kotiin.
"Voin ajaa", Lauri murahti suljettuaan lastaussillan. Mies loi varovaisen katseen Heidiin, joka ei vieläkään ollut kovin puheliaalla päällä ja astui sitten lähemmäs naista. Laurin sormet löysivät odotetusti auton avaimen bruneten takin taskusta, mutta mies ei kiirehtinyt päästyään naisystävänsä lähelle. Tummat silmät katselivat Heidiä lähietäisyydeltä parkkipaikan kelmeässä valaistuksessa ja miehen huulet kaartuivat pieneen hymyyn ennen suudelmaa.
"Valmis?" Lauri virnisti Heidin huulille ja antoi sormiensa ottaa paikkansa siellä, minne ne eivät aiemmin olleet laskeutuneet.

Heidi tunsi polviensa notkuvan vaarallisesti ja tiesi, ettei se johtunut enää pelkästään jalkoja rasittaneesta valmennuksista. Suudelma yhteistyössä tummien silmien virneen kanssa saivat naisen huokaisemaan tyytyväisenä.
“Ehkä kohta”, brunette henkäisi nousten varpailleen jatkaakseen aloitettua läheisyyttä hetken pidempään parkkipaikan hämärässä.

“Nyt olen”, Heidi lausahti tyytyväisenä pitäen katseensa silti tummissa silmissä, kiitollisena siitä, että Lauri oli siinä.

Kirjoitettu osittain yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 08.03.20 12:05

08.03.2020

Ensimmäinen osa.

Jinxille teki hyvää joutua keskittymään höyryämisen sijaan kavioiden asetteluun kapealla polulla. Metsän varjoisissa osissa oli edelleen jäämiä talven lumista ja tamma tuijotteli niitä reagoimatta kuitenkaan mitenkään sen kummemmin.
“Miten kisoissa meni?” Lauri kääntyi kysymään Heidiltä, joka irvisti paljonpuhuvasti.
“Eilen meni hyvin, mutta tänään… Siellä oli parilla tammalla kiima ja Zevi oli niin oripoikaa. Ihan, kuin sen aivot olisi jäänyt kotiin”, Heidi kertoi, mutta pystyi jo tuntemaan olonsa huvittuneeksi.
“Saatiin geepeestä viiskyt prossaa”, nainen jatkoi. Hän oli miettinyt oliko siirtynyt sittenkin liian nopeasti takaisin kisatasolle orin kanssa vaiko ei. Kotitreeneissä cremello oli kuitenkin vaikuttanut tasapainoiselta ja motivoituneelta, mutta tietysti joka kevään ensimmäiset kiimat olivat oikeutetusti vaikuttaneet suoritukseen.

“Eniten olen silti ylpeä Brunosta ja sen sinisestä ruusukkeesta eilen. Sitä pelotti ihan hurjan paljon, mä en tiedä olenko ikinä ollut niin kovin tärisevän hevosen selässä”, Heidi jatkoi naurahtaen. Ori oli tsempannut ihan älyttömän hyvin siihen nähden sitten radalla.

“Hienoa”, Lauri vastasi suunnaten huomionsa Heidin onnistumiseen Brunon kanssa. “Hevosen tietäen se ruusuke ei ole ollut mikään läpihuutojuttu.”
Jinxi yritti hiippailla raviin polun levennyttyä ja muututtua tasaisemmaksi, mutta Lauri pidätti tamman takaisin käyntiin.
“Meillä ei Vargasin kanssa ollut kummoinen maastoesterata”, mies kertoi katsellen aurinkoa, joka maalaili vielä säteitään puiden lomasta. “En tiedä kumpi oli enemmän shokissa rataesteiden jäljiltä. Tässä täytyy miettiä lajivalintaa ihan tosissaan Vargasin kanssa, koska jos meinasin kilpailla sillä vielä kenttää, se täytyy palauttaa siihen moodiin.”

Heidin otsa rypistyi hieman tämän kuunnellessa Laurin sanoja.
“Ehkä se on vain pientä jäykkyyttä talven jäljiltä? Tässä on kuitenkin tapahtunut taas paljon pienen ajan sisällä”, nainen pohti ääneen lohduttavaan äänensävyyn. Suomen keleillä kenttäratsastus oli ehdottomasti enemmän kesälaji, sillä sen harrastaminen mudassa ja jäällä teki vaarallisesta lajista vielä vaarallisemman.
“Voinko mä auttaa jotenkin?” Heidi kysyi vielä pohtien olisiko jostain valmennusreissusta tai muusta apua.
“Voi se olla sitäkin - mutta toisaalta hypättiin viime kaudella maastoesteitä naurettavan vähän”, Lauri pohti ääneen. “Treeniähän se vaatii, katsotaan milloin sellaiseen on mahdollisuus.”

Polku päättyi metsäautotielle ja kaarteen jälkeen heidän eteensä avautui auringonvalossa rypevä pelto, joka oli kuin tehty sunnuntaista laukkaamista varten. Jinxi ponnahti pienen ojan yli liioitellun dramaattisesti ja Lauri oli katsomattakin varma, että Heidin ratsu osasi astua sen yli tekemättä ylityksestä sen suurempaa numeroa.
“Vaikuttaa pitävältä”, Lauri mutisi katsellen pienen lumipeitteen saanutta peltoa, joka ei kuitenkaan ollut jäässä, vaan rasahteli pehmeän oloisena Jinxin kavioiden alla. “Kokeillaan, miltä se tuntuu ravissa.”

Jinxi oli liikkunut säännöllisesti viimeiset pari viikkoa, mutta tamman liikkeisiin ilmestyi ihan uudenlaista kipinää sen päästessä ravaamaan aukealla alueella. Toisaalta Laurista myös tuntui, että tamma liikkui tavallista rennommin ja stressittömämmin, minkä vuoksi energisyys ei haitannut.
“Aika täydellinen keli”, Lauri huikkasi vähän matkan päässä ravaavalle Heidille, jonka ratsun liikkeet eivät myöskään olleet kovin maahansidotut.
“Ja seura”, Heidin oli pakko lisätä virnistäen ja kohotti toista kulmaansa merkitsevästi. Lollo olisi halunnut mennä ja nainen olisi halunnut antaa sen mennä, mutta malttoi mielensä vielä.

“Jos se liikkuisi noin myös koulutreeneissä, me edettäisiin nopeasti vaativiin”, Heidi kommentoi ja ihaili punaisen tamman liikkeiden elastisuutta ja energisyyttä. Sen kouluttaminen sileällä oli painottunut hänen puoleltaan enemmän tehtäviin, jotka auttaisivat Lauria esteiden välissä, mutta Heidi haaveili pääsevänsä jossakin vaiheessa testaamaan tamman potentiaalia kouluaitojen sisällä. Siltä löytyi luonnostaan laadukkaat askellajit, eikä luultavasti vaatisi paljoakaan treeniä, jotta niistä saisi hiottua näyttävät tuomareiden edessä. Jinxin kanssa kaikki haasteet sijottuivat energian oikeaan kohdistamiseen, sillä tamma oli täynnä tulta ja tappuraa.

“Laukataanko?” Heidi kysyi heidän päästyä pellon toiseen päähän energisen ravipätkän päätteeksi.
“Joo. Me mennään edeltä, ettei tämä revi pelihousujaan”, Lauri ähkäisi takaisin, koska miehestä tuntui, että Jinxi oli tajunnut homman nimen pelkistä sanoista. Letkeän vauhdikkaasti ravannut tamma oli nimittäin alkanut pompahdella ja viskoa päätään, eikä Laurin tarvinnut kuin siirtää painoa oikealle istuinluulle saadakseen Jinxin ponnahtamaan kiitolaukkaan paikaltaan.

Vaikka Lauri oli antanut Jinxin laukata maneesissa ja kentällä, se ei ollut mitään verrattuna laukkaan, jota tamma tarjosi pellolla poissa seinien ja aitojen sisältä. Trakehnerin satulassa istuva mies kevensi istuntaansa antaakseen Jinxille enemmän tilaa ja luotti siihen, ettei tamma keksisi mitään ylimääräistä. Heidin nauru kantautui Laurin korviin kavioiden kiivaan rummutuksenkin alta, eikä mies edes yrittänyt hillitä hymyä kasvoillaan.

Lollo jäi jälkeen, vaikka se yrittikin parhaansa. Tamma liimasi korvansa niskaansa ja Heidi saattoi tuntea kuinka se työnsi takajaloillaan vauhtia, jottei olisi päästänyt Jinxiä liian kauaksi. Tamman täysiveriveren saattoi nähdä, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi miten paljon se rakasti vauhtia.

“Tää oli vähän epäreilu kisa, saako valittaa tuomarille?” Heidi kysyi heidän hidastaessa vauhtia pellon toisessa päässä.
“Mahdollisesti”, Lauri virnisti. Jinxi puuskutti naurettavan vähän ja tamma steppaili siihen malliin, että se halusi uusintakierroksen.
“Mennäänkö toiseen suuntaan vähän… Hallitummin?” Lauri ehdotti tietäen melko varmasti, mikä olisi Jinxin mielipide asiaan. “Voitte mennä edeltä.”
“Mennään vaan”, Heidi nyökkäsi ja kannusti Lollon uudestaan laukkaan. Tamma viskoi päätään hieman, kunnes asettui laukkaan, joka ei ihan vetänyt vertoja edelliselle pätkälle.

“Olipa ihanaa, kiitos”, nainen henkäisi heidän kävellessä jälleen metsäpolkua pitkin kohti tallia. Heidi oli unohtanut jo Zevin orihormonit ja turhanpäiväiset pohdiskelut kisatasoista. Hän toivoi, että maastoilu oli saanut Laurinkin rentoutumaan ja siirtämään Vargaspohdinnat myöhemmälle.
“Mun pitää kyllä vielä liikuttaa Adamas ja Eyon tämän jälkeen, mutta tuutko mun luo yöksi silti?” Heidi kysyi ja vilkaisi Lauria.
“Tulen”, Lauri vastasi sen enempää miettimättä. “Voin jäädä odottamaan ja auttaa ratsujen vaihdossa, niin joudutaan nopeammin.”
Suunnitelma kuulosti erityisen hyvältä siksi, että Lauri tiesi Heidin ansaitsevan apua, jota mies ehti kerrankin tarjota, koska oli jo liikuttanut omat päivän ratsunsa.
“Syödään jotain hyvää illalla”, mies jatkoi vielä ja vilkaisi Heidiä tietäväinen hymy huulillaan.
“Sopii”, Heidi vastasi, haaveillen jo täydellisestä illallisesta miesystävänsä valmistamana.

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 03.05.20 11:27

03.05.2020

Ensimmäinen osa.

Markaryd lähestyi. Ajo-ohjeet olivat selvät, sillä Hannaby Hanami Weekin opasteet eivät olisi antaneet kenenkään ajaa harhaan.
"Kuka lähtee selvittämään jabojen paikat? Voin pudottaa osan tähän, jos joku jää kyytiin parkkeerauksen ajaksi siltä varalta, että joku täytyy ottaa nopeasti ulos", Lauri tiedusteli miettien Malachaita ja Sipsiä, jotka eivät viihtyneet muiden hevosten kanssa. Myös Jinxi saattaisi aloittaa elämöinnin rekan pysähtyessä, kuten oli tehnyt laivassakin, eikä ensimmäistä kertaa pidempää matkaa matkustavasta Zeliastakaan mennyt takuuseen.
“Mä voin jäädä”, Vivia tarjoutui oitis.
“Mennäänkö me selvittämään paikat?” Heidi kysyi Matildalta. Laurin pitäisi pysyä ratin takana ja jos Vivia oli jäämässä myös autoon, jäljelle jäivät vain he kaksi.

“Toivoin vierekkäisiä paikkoja meille kaikille, toivottavasti ne on järjestynyt”, Heidi kertoi heidän kävellessään valtavalla kilpailualueella. Joka puolella näkyi viimehetken valmisteluita tekeviä työntekijöitä ja kun heidän eteensä levittäytyi näkymä kirsikkapuistosta, naisen oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemaa. Milo ryhtyi haistelemaan vihreää ruohoa hiekkatien varrella löysän nahkahihnan toisessa päässä.
"Joo, Lauri sanoikin siitä, kun puhuttiin varauksista. Toivottavasti mun rahat tulivat perille", Matilda vastasi, koska oli siirtänyt tammojen osuuden Heidin tilille heti, muttei ollut koskaan varmistanut, että nainen oli noteerannut maksun. Heidi nyökkäsi myöntävästi.

“Vau”, Heidi henkäisi hymyillen vaaleanpunaisen kukkaloiston edessä.
"Aikamoiset puitteet", Matilda komppasi varovasti hymyillen, sillä jännitys alkoi kaihertaa naisen vatsanpohjassa. Vaikka kotitallin puitteet olivat uskomattomat, Hannabyn linnan pihapiirin kruunasivat täydellisessä loistossa olevat kirsikkapuut ja alkavan kisaviikon odottava tunnelma.

Matilda antoi Heidin hoitaa jaba-asian ja vilkuili samalla ympärilleen rekisteröidäkseen kilpailutoimiston ynnä muun hyödyllisen.
"No, menivätkö toiveet läpi?" Matilda hymähti.
“Joo, me ollaan kaikki metsäpäädyssä nurmikentän vierellä. Malachai pääsee kulmaboksiin, niin sillä on vaan kaksi seinänaapuria uhkailtavana”, Heidi vastasi naurahtaen kevyesti. Ori ei toivottavasti aiheuttaisi mitään suurempia toimenpiteitä väliaikaismajoituksessaan. Oli ihan mahtavaa, ettei myöskään vastapuolella olisi hevosia murehdittavana, vaikka sijainti olikin ihan kauimmaisessa nurkassa.
"Aivan, ne kankaat oli sille", Matilda mutisi muistaessaan ihmetelleensä Ikean kassiin pakattuja kankaita, joiden nainen ei ollut tajunnut lähteneen mukaan Heidin mustan orin näköesteiksi. Matilda alkoi miettiä, olisiko Sipsikin tarvinnut niin järeitä ratkaisuja, mutta toisaalta tamma oli ennenkin kestänyt karsinassa seinänaapurista huolimatta.

“Inkakin oli laitettu näköjään meidän viereen, vaikka se tuleekin vasta loppuviikosta”, Heidi jatkoi heidän selvittäessä tietään Runiacin harmaalle rekalle. Uusi Runiac-tiimitakki sopi naisen päälle ongelmitta ja piti lämpimän kevättuulen sopivasti poissa iholta.
"Joo", Matilda vastasi. Nainen ajatteli Jesseä, jolle oli ilmoittanut heidän saapumisestaan perille viestillä. Jesse oli ollut yllättävän kireä Matildan lähdön suhteen, mikä oli aiheuttanut naisessa epämieluisaa tunnetta. Vaikka Mila oli kerran tehnyt Jesselle paskan tempun, ei Matilda halunnut ottaa menneisyyden haamuja harteilleen.

Puolisen tuntia myöhemmin Matilda talutti Sipsin Zelian viereiseen karsinaan.
"Joko alkaa jännittää?" Vegasin kanssa seurannut Lauri tiedusteli itsekseen hymyillen. Matilda pudisti päätään, mutta irvisti perään.
"Entä sinua?" Lauri kysyi puolestaan Heidiltä, joka oli puolestaan tuonut oman orinsa autolta jaba-alueelle Vivian hoitaessa Brunon.
“Eei oikeastaan. Ehkä Brunon puolesta vähän”, nainen kertoi Malachain kalisuttaessa orikuolaintaan narun päässä. Sen korvat kuulostelivat joka suuntaan Heidin riisuessa talutuksessa käyttäväänsä kuolainviritelmää riimun päältä. Ori ei onneksi ollut mitään karkailevaa tyyppiä, joten se ei suunnitellut nopeaa poistumista raollaan olevasta oviaukosta.
“Entä sua?” Heidi kysyi pujottaessaan orikuolaimen jabakarsinan edessä olevan kisakaapin sisälle. Kummankin orin varusteet oli mahtuneet siihen ja oli kätevä saada kaappi molempien hevosten karsinoiden väliin. Bruno, vaikka olikin ori, ei osannut käyttäytyä huonosti edes saadessaan naapurikseen Laurin kauniin maksanrautiaan tamman. Sille riitti huomattavasti kevyempi peite karsinansa seinille.
“Ei”, Lauri vastasi hyväntuulisesti. “Ei tässä vaiheessa vielä osaa jännittää.”

Saatuaan varustekaapit kuljetettua jaba-alueelle nelikko päätti kävelyttää hevoset ennen iltaruokaa. Heidi ja Vivia hoitivat orit, Matilda otti Vegasin ja Lauri Jinxin ja he suuntasivat käsihevosille osoitetulle alueelle, jossa ei onneksi ollut vielä järisyttävä ruuhka.
“Voin huolehtia Zelian ja Sipsin itse”, Matilda mumahti Laurille, kun oli kuullut miehen vaihtavan mielipiteitä sopivasta ravintolasta Heidin kanssa. Nainen ei tiennyt kuinka kovatasoiselle illalliselle kaksikko oli menossa, eikä halunnut hassata viimeisiä rahojaan ravintolaan, vaikka kisamatka olikin pääosin rahoitettu lomamatkan säästötililtä.
“Ja hakea jotain nopeaa ruokaa rekalle”, violettihiuksinen jatkoi saaden Vivian komppaamaan itseään.
“Voin ottaa toisen”, Heidin pitkäaikainen kisahoitaja lupasi ja Matildan kasvoilla kävi nopea, pieni hymy naisen nyökätessä vastaukseksi.

“Käydään ottamassa huone, sen jälkeen saat päättää ravintolan”, Lauri murahti Heidin korvaan kaksikon jätettyä hevoset vuokrabokseihin. “Päästään kahdestaan.”
Heidiä virnistytti ja kylmät väreet juoksivat selkärankaa pitkin edestakaisin. Oli vaikea olla päästämättä ajatuksiaan liihottelemaan vähän turhan kevyinä pitkän ajomatkan ja vauvaviikon jäljiltä.
“Mä vähän suunnittelin, että me voitaisiin testata meidän sängyn laatu ennen ruoka-aikaa”, nainen lausahti mahdollisimman kasuaalisti ja vilkaisi niin nopeasti Laurin tummia silmiä, ettei vain jäänyt tuijottamaan liiaksi. Heidi ei edes yrittänyt pitää ilkikurista virnettä huuliltaan kiirehtiessään miehen edellä rekan kautta hotellin vastaanottoon. Jospa sillä kertaa he selviäisivät huoneeseen asti linnapuitteissa ennen, kun ajatukset siirtyisivät toteutuksen puolelle.

Kirjoitettu yhdessä @Lauri M. & @Matilda T. kanssa.
#hanamiweek

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 07.05.20 20:54

07.05.2020

Malachailla oli ollut eilen yksi niistä huonoista päivistä, mutta Heidi ei stressannut asiasta laisinkaan. Orilla oli vain totaalisesti hirttänyt kiinni radalla, kun kolmannella esteellä oli ottanut puolikkaan askeleen liikaa lähestymiseen ja sen seurauksena pudottanut puomin jalkojensa väliin. Seuraavan esteen kielto ei ollut tullut sen omistajalle yllätyksenä, eikä nainen ollut lähtenyt pumppaamaan Malachaita ennen estettä. Se ei olisi auttanut mihinkään, sillä ori olisi pysähtynyt siihen joka tapauksessa.
Lopun radan Heidi oli ottanut enemmän koulutuksen kannalta, sillä sijoitusmahdollisuudet olivat jääneet jo sen puolikkaan askeleen myötä. Aikavirheiden kera 20 virhepistettä oli melkoinen suoritus ratsukolta, jonka oli määrä nostaa hyppykorkeutensa ensimmäistä kertaa äitiysloman jälkeen takaisin maksimikorkeudelle sunnuntain pääluokassa.

Kaikesta huolimatta Heidi ei ollut painanut päätään keskiviikkoiltana tyynyyn huolestuneena.

“Jännä nähdä miten se Hestia Caterina hyppää 150-luokassa. Sehän on mun kasvatti, Carleen varsa”, nainen mainitsi Laurille varustaessaan Malachaita päivän koitokseen.

Torstai tuntui paremmalta, nainen huomasi sen heti noustuaan mustan hevosen selkään. Se oli seesteisempi, omalla mittapuullaan, sillä ulkopuolisen silmin ori oli aina täynnä tulta ja tappuraa. Heidi pystyi tänään ratsastamaan sitä, vaikuttamaan orin askeleisiin ja viimeistään uusinnan viimeisen esteen alastulossa jokainen muukin näki, että torstai oli parempi päivä.
Malachai painoi korvansa luimuun ottaessaan viimeiset askeleet ennen maaliviivaa, turvaten itselleen kolmannen sijan ja keltaisen ruusukkeen palkintojenjaossa.

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 WrfN0z

Ehkä kaikkein parasta kuitenkin koko kisareissussa oli se, että Heidillä oli Vivian lisäksi Lauri, jonka kanssa sai jakaa sekä epäonnistumiset, että onnistumiset. Mies oli tullut toiseksi päivän 135cm luokassa, joten kummallakin heillä oli omat ruusukkeensa siltä torstailta.
Laurin ilmoitus kuohuvatarjoilusta oli päätynyt siihen, että kuohuviinipullon korkki kajahti illemmalla Runiacin rekan livingin kattoa vasten.

“Herranjumala”, Heidi päivitteli nauraen, kun Milo ryntäsi ottamaan korkin kiinni ennen, kun se ehti maahan asti. Koira luovutti korkin omistajalleen häntä heiluen ja jäi odottamaan uutta heittoyritystä.
“Hieno koppi, mutta en kyllä heitä tätä sulle”, Heidi kertoi koiralle ja rapsutti sen ruskeaa päätä. Lauri kaatoi juomaa neljään eri lasiin ja jakoi ne sitten Matildalle, Vivialle ja Heidille.

"Radoille", Lauri totesi kohottaessaan lasiaan. "Hyville ja huonoille - nyt etenkin hyville."
Mies katsoi ensin Matildaa, joka oli startannut ensimmäisen kolmenkympin luokkansa hyvällä menestyksellä ja käänsi sitten katseensa Heidiin. Vaikka Lauri olisi mielellään vetäytynyt viettämään iltaa heti päivällisen jälkeen naisystävänsä kanssa, mies oli halunnut kohottaa maljan koko tiimille.

"Me taidetaan lähteä kartanolle", Lauri virkkoi, kun lasit olivat tyhjentyneet. Tummien silmien katse lipui Heidiin ja käsi ojentui naista kohti samalla, kun mies raotti rekan ovea.
"Huomiseen!" Vivian ääni huikkasi, kun Lauri laskeutui alas rekasta ja nappasi kiinni Heidin vyötäröltä hypäyttäen naisen alas ennen kuin tämä ehti edes tajuta mitään. Tukahdutettu kiljahdus karkasi illan viilentämään ilmaan rekan oven sulkeutuessa kaksikon takana.
"Drinkit aulassa vai huoneessa?" mies virnisti.
“Aulassa”, Heidi vastasi painautuen lähemmäksi Lauria, takkien kankaat toisiaan vasten kahisten. Paljaat sormet kietoutuivat tummien hiusten lähelle niskan taakse. Nainen kuitenkin malttoi mielensä vielä, vaikka antoi katseensa kertoa mitä olisi voinut sillä hetkellä tehdä.

Heidi astui kauemmaksi ja pujotti sormensa Laurin sormien väliin, ihaillen kauniisti valaistua Hannabyn linnaa.
“Olipas mukavaa voittaa sut tänään”, Heidi härnäsi ja katsahti vierellään kävelevää miestä virnistellen.
"Kuin myös, eilen", Lauri kuittasi takaisin itsekseen hymyillen. Porukkaa valui samaan suuntaan heidän kanssaan ja tuli nopeasti selväksi, että aulabaariin oli menossa muutama muukin.

"Ainakin sulla on aikaa miettiä, mitä otat", Lauri totesi vetäessään takkia pois päältään katsoen samalla jonoa, joka tiskille oli muodostunut. Mies kiersi vapautuneen kätensä Heidin vyötärölle ja kierrätti katsettaan väkijoukossa tunnistamatta kenenkään kasvoja.
“Tiedätkö mitä?” Heidi aloitti hymyillen, antaen katseensa levätä ihmisiä tutkivan Laurin kasvoissa. Tuntui edelleenkin vähän hölmöltä olla niin onnellinen ihmisestä vierellään. Tummat silmät siirtyivät muista sinisiin silmiin ja hetken ajan Heidin polvet notkahtelivat vaarallisesti.
“Noh?” Lauri kysyi odottavaan äänensävyyn.
“Mä annan sun päättää mitä otan”, nainen päätteli aloittamansa ilmoituksen ja siristi hieman silmiään hymyillessään. Kun mietti miten tarkka Heidi oli ollut vielä vuosi sitten siitä, että päätti kaiken itse ja että esittäytyi vahvana itsenäisenä naisena, paljon oli muuttunut heidän kahden välillä. Häntä ei enää ahdistanut antaa toisen ihmisen päättää asioista tai se, että Lauri saattoi maksaa hänenkin ruokaostoksensa, kun he kävivät kaupassa. Ne olivat isoja asioita sellaisen ihmisen elämässä, joka oli tottunut tekemään aina kaiken yksin.

Jonotuksessa oli se hyvä puoli, että Lauri ehti opettelemaan drinkkilistan ulkoa. Hanami Week oli toiminut selkeästi inspiraationa kevään listalle, jolta mies päätyi tilaamaan Cherry arenan hengessä naisystävälleen kirsikanpunaisen drinkin ja valitsi itselleen turvallisen viskin.
"Valitusoikeutta ei ole", Lauri huomautti laskiessaan juomat pystypöydälle, joka oli vapaana terassin puolella saaden naisen naurahtamaan kevyesti. Auringonlasku maalaili kultaisia säteitään heihin päin ja sai Heidin hiukset hohtamaan.
"Ratsastit hyvin tänään", mies sanoi nostaessaan viskilasin huulilleen. "Ansaittu sijoitus."
“Mmh, samoin”, Heidi vastasi juoksuttaen toisen käden sormia drinkkilasin jalkaa pitkin ja toisia Laurin pöydällä lepäävää käsivartta pitkin. Iho hohkasi lämpöä, jota ulkona viilenneet sormet imivät itseensä tyytyväisinä. Nainen maistoi kirsikkaista drinkkiään, paljastamatta mielipidettään ihan välittömästi.

Lopulta tyytyväinen hymy levisi bruneten huulille tämän tuijottaessa tummia silmiä vierellään.
“Kiitos, hyvä valinta”, Heidi totesi pyörittäessään peukaloaan Laurin kyynärtaipeessa.
“Täytyy kyllä myöntää, että mulla on vähän ikävä sun tekemää ruokaa”, nainen paljasti suupieli virneeseen kohoten. Kilpailuiden ruokatarjonta oli ollut suurenmoista, mutta Laurin kokkaukset olivat löytäneet tiensä Heidin sydämeen pysyvästi.

"Voidaan syödä huomenna lounasta rekassa", Lauri hymähti, eikä saanut pidettyä kasvojaan peruslukemilla. "On kai siellä pussipastaa."
Venyisiköhän Heidin kaipuu Laurin tekemään ruokaan sellaisten näkymättömien rajojen yli? Heidi sai vain vaivoin pidettyä naurun sisällään, mutta pidätetystä eleestä kieli leveä virne ja pilke naisen silmäkulmassa.
“Vai pussipastaa”, hän totesi huvittuneena ja pudisti päätään hyväntuulisena.

Viskipaukun nauttimisessa ei kestänyt kauaa, koska Heidin katseen edessä Laurin oli vaikea keskittyä ihailemaan maisemia. Miehen huomio oli kohdistunut brunetteen ja jokainen siihen mennessä vaihdettu kosketus viipyi edelleen Laurin iholla. Tummien silmien katse oli lämmin, muttei pehmeä - se oli väistymässä muiden tunteiden tieltä.

"Lähdetäänkö?" Lauri kysyi tuijottaen Heidiä haastavasti silmiin ja vilkaisten nopean avoimesti naisen drinkkilasia, joka ei ollut vielä tyhjä. Katseen palatessa naisen silmiin Heidille ei jäänyt epäselväksi, että hän oli syy Laurin yllättävään kiireeseen.
Heidi tiesi, tietenkin.
“Onko sulla kiire johonkin?” nainen kysyi liioitellun tietämättömänä ja viivytteli drinkkilasinsa kanssa, antaen nesteen valua mahdollisimman hitaasti huultensa välistä. Hän tunsi lämmön kiertävän kehossaan, ilmassa oli lupaavan paljon sähköä ja Heidi tiedosti hyvin heitä ympäröivän ihmismäärän. Lasi tyhjeni viimein ja nainen laski sen pöytätasolle vierelleen.

Heidi kietoi sormensa Laurin sormien lomaan ja lähti suunnistamaan ihmispaljoudessa yläkertaan vieviä portaita kohden. Tuntui lähes mahdottomalta pysytellä normaalissa kävelytahdissa, käsivarsien nojatessa toisiinsa askelten aikana.

“No mutta”, tutut kasvot tervehtivät Lauria ennen kuin mies ehti kunnolla rekisteröimään kasvoja väenpaljoudesta. “Hyvää iltaa.”
Isabella Sokan kasvoilla oli kohtelias hymy, kun tämä katsoi heitä molempia vuorotellen. Lauri, joka oli juuri hetkeä aiemmin käytännössä riisunut Heidiä katseellaan, yritti nyt tavoitella kasvoilleen sopivan tuttavallista hymyä.
“Iltaa”, mies vastasi ja odotti, että Heidi ehti reagoimaan Isabellan tervehdykseen. Sen jälkeen Lauri kelasi nopeasti mielessään, missä luokissa oli mahdollisesti nähnyt Sokan ratsastavan, muttei saanut muistikuviaan tarpeeksi kirkkaiksi.
“Iltaa”, Heidikin tervehti tuntien pienen punan nousevan poskilleen äkillisestä pysähdyksestä.

“Onko kisaviikko sujunut hyvin?” Lauri tiedusteli huomaten, miten Isabellan katse skannasi heitä edelleen.
“Kohtuullisesti”, Isabella vastasi, kääntäen katseensa Heidiin. “Entä teillä?”
Tarvittiin pieni hengähdys, jotta Heidi sai ajatuksensa jäsenneltyä takaisin menneeseen, kun se oli juuri niin tiiviisti keskittynyt tulevaan.
“Hyvin. Malachai tuntui tänään varsinkin erityisen hyvältä”, nainen lopulta vastasi kostuttaen yhtäkkiä kuivaksi muuttuneita huuliaan. Hänestä tuntui vähän siltä, kuin he olisivat juuri jääneet kiinni, vaikka mitään ei varsinaisesti ollut ehtinyt vielä tapahtumaan.
“Starttaat huomenna seuraavaksi Ankan kanssa?” Heidi muisteli saaden Isabellalta vahvistuksen nyökkäyksen muodossa. Ele oli harkitun hidas ja lähes aristokraattinen.

Lauri vaihtoi painoa hitaasti jalalta toiselle ja yritti muotoilla mielessään sopivaa jatketta keskustelulle, kun Isabellan katse liikahti terävänä toisaalle.
“Ah, suonette anteeksi - täytyy ehtiä tervehtiä Rosengårdeja”, Sokka heläytti kadoten sitten aivan yhtä nopeasti - ja kohteliaasti - kuin oli heidän eteensä ilmestynytkin. Se oli Laurille merkki jatkaa matkaa, eikä mies empinyt laskiessaan kättään Heidin alaselälle ohjatakseen naista eteenpäin.

Isabellan kohtaamisen jälkeen kumpikaan ei puhunut. Vastaantulijat käytävällä hymyilivät, mutta Laurin ajatukset vaelsivat edellä, eikä mies keskittynyt muuhun kuin avainkortin kaivamiseen taskustaan. Ovi avautui vaivattomasti ja Lauri antoi Heidin livahtaa edeltään huoneeseen, jonne pyrki edelleen valoa avonaisten verhojen lomasta.

Lukon naksahduksesta ei mennyt kauaakaan, kun molempien takit valuivat hitaasti eteisen tuolilta lattialle. Keskittyminen ei ollut siistissä kotiintulossa, kun Heidi varpisti toinen tallikenkä vielä jalassaan ylettyäkseen suutelemaan Laurin huulia. Miehen käsivarret alaselällään tukena hän sai toisenkin kengän jalastaan, keskittyen sitten nostamaan Laurin paitaa tämän pään ylitse.
Pieni naurahdus kehysti hengästynyttä hiljaisuutta, kun paita jumiutui hetkeksi miehen päähän ja vaadittiin hetki todellista keskittymistä, jotta vaatekappale saatiin saatettua lattialle tiimitakkien vierelle.

Lauri virnisti Heidin kaulan pehmeälle iholle, eikä kiirehtinyt hivuttaessaan naisen paitaa vastavuoroisesti ylös. Miehen onnistui taiteilla brunette huoneen ylelliselle sängylle ja pujottaa ylimääräinen kangaskappale päiväpeitolle. Laurin huulet kartoittivat tietään alemmas, mutta Heidin terävä hengenveto sai tummien silmien katseen hakeutumaan vielä hetkeksi naisen kasvoihin.

Verhojen välistä karannut pehmeän valkoinen valonjuova syvensi naisen edessä olevia tummia silmiä ja hetken ajan Heidi halusi vain tuijottaa. Onnellinen hymy viipyili tämän huulilla, sormien koskettaessa varoen valojuovan koristamaa ohimoa. Ne valuivat poskipäitä pitkin huulille, sinisten silmien seuratessa kosketuksen alta pakenevaa ihoa.
Kaikki tuntui niin täydelliseltä sillä hetkellä.

Heidi nosti katseensa hitaasti takaisin tummiin silmiin, suu raottui aavistuksen, vähän jopa epäröivästi.
“Mä…” nainen aloitti hukkuen sitten sanojensa merkityksen taakse hetkeksi. Yhtäkkiä hengittäminen tuntui mahdottomalta, keuhkoja poltteli sanat, joita hän ei ollut uskonut sanovansa ääneen ehkä ikinä elämässään. Samalla hetkellä Lauri kuuli mielessään sanat, joilla naisen lause jatkuisi - sanat, jotka tuntuivat luontevilta, vaikka niitä ei oltu vielä lausuttu ääneen.

“Rakastan sinua.”
Laurin matala ääni painui Heidin huulille, kun mies täytti hiljaisuuden miettien samaan aikaan, miten ajoitus tuntuikin niin oikealta. Sanat olivat käyneet Laurin mielessä aina silloin tällöin, mutta hetki ei koskaan ollut tuntunut sopivalta - milloin hän oli ollut liian kaukana kertoakseen rakastavansa kahta hevosta illan hämärässä sisälle taiteilevaa tai liian huvittunut katsoessaan aamu-unista, kahvia silmät kiinni pyytävää Heidiä. Ajatus oli kuitenkin kytenyt takaraivossa jo pidemmän aikaa, jonka vuoksi tilanteesta oli yllättäen tullut luonteva juuri siinä hetkessä.

“Niin. Juuri sitä”, Heidi nielaisi polttavan tunteen kurkustaan, joka muutti muotoaan ja siirtyi poltteeksi ihoa kiertäviin suoniin. Tunne levisi selkärankaa pitkin sormenpäihin ja varpaisiin asti, kun nainen keskittyi riisumaan virneensä janoisia huulia vasten.

Kyllä, kaikki oli täydellistä.

Kirjoitettu yhdessä @Lauri M. kanssa.
#hanamiweek

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 11.05.20 19:54

10.05.2020

Viikko oli tulossa päätökseensä. Lauri tuijotti hotellihuoneen kattoa ja kuunteli kahden huoneessa nukkuvan naisen hengitystä. Toinen, pienempi, ynähteli itsekseen ja sai Laurin vilkaisemaan matkasängyn suuntaan. Mies kuunteli hetken, oliko tyttö havahtunut, mutta koska huoneeseen oli taas laskeutunut hiljaisuus, Lauri ei uskaltanut liikahtaakaan.

Sofian nukuttaminen oli venähtänyt myöhemmälle, eikä Laurin käynyt lainkaan kateeksi Heidiä, jolla oli vielä startti edessään. Mies oli tammoineen jo hypännyt luokkansa ja oli tyytyväinen valintoihinsa ja siihen, että molemmat saivat hengähtää vielä ennen lähtöä.
“Heidi?” Lauri mutisi hiljaa. “Täytyisi varmaan nousta, että ehditään aamupalalle.”

Aikaa oli toki runsaasti, mutta nyt aamupalalle oli lähdössä myös Sofia. Lapsista ennen hyvin vähän ymmärtänyt Lauri oli Heidin ja Sofian arkea seuratessaan oppinut, kuinka niin pienen lapsen kanssa useaan asiaan, kuten aamupalaan, täytyi varata vähän enemmän aikaa. Joinain aamuina kaikki sujui mutkattomasti aikuisten tahdissa, kun taas toisinaan Sofia tuntui laittavan vastaan jokaisella solullaan.

“Hyvää äitienpäivää”, Lauri mutisi vielä kääntyen kyljelleen nähdäkseen Heidin kasvot paremmin.
“Mmmh”, Heidi mumahti peittonsa alta ja raotti varovasti silmiään. Hämärässä huoneessa näkyi vain pieniä valonkaistaleita, joiden valossa nainen oli aloittanut kolme päivää sitten lauseen, jonka Lauri oli päätellyt hänen puolestaan. Silloin valo oli ollut keinotekoista, lähtöisin linnan ulkoseiniä valaisevista lampuista, nyt ne olivat aamuauringon huomattavasti terävämmät juovat.
“Kiitos...rakas”, Heidi lopulta vastasi, tuntien mahanpohjassaan kutittelevan tunteen useastakin syystä. Oli toden totta naisen ensimmäinen äitienpäivä, hän opetteli vielä sanomaan suurta tunnetta kuvailevan sanan miesystävälleen ja kaiken lisäksi tänään oli se päivä, kun Malachai ja Heidi palaisivat äitiysloman jäljiltä kokeilemaan huipputasoaan.

“Sä olet ihana”, nainen kuiskasi hivuttautuen lähemmäksi lakanoiden välissä. Huulet koskettivat uneliaan varovaisina Laurin huulia, sormet tunnustelivat yön jäljiltä karheaksi muuttunutta leukaperää.
"Ja sun on parempi pysyä hengissä tänään", Lauri huomautti ajatusten lipuessa Heidin GP-starttiin. "Jos ei mun, niin edes Sofian vuoksi."
Miehen kasvoilla oli hymy, mutta sen taakse piiloutui aito huoli. Lauri luotti Heidiin, joka oli kilpaillut sillä tasolla ennenkin. Mies ei kuitenkaan luottanut yhtä kovasti Malachaihin, vaikka sekin oli toki kilpaillut sillä tasolla. Nyt molemmat olivat olleet pitkään poissa isoilta radoilta ja Lauri saattoi vain toivoa, että Heidi tiesi, mitä oli tekemässä.

Lauri itse ei ollut koskaan hypännyt niin isoja ratoja, koska oli kilparatsastajan uransa aikana keskittynyt siihen asti lähinnä kenttähevosiin. Niiden kanssa ei hypätty GP-esteratoja, vaan keskityttiin kestävyyteen ja herkkyyteen, jotta kaikki osa-alueet huomioitiin. Vegas olikin ollut ensimmäinen puhtaasti esteille painottuva ratsu, joka Laurilla oli ollut kisakäytössä - toki Hartzeillakin oli ollut rataesteiden hyppääjiä, mutta Lauri oli aina työskennellyt kenttäratsujen parissa.

“Mä yritän parhaani”, Heidi sanoi kevyemmin, miltä mahanpohjaan asettunut jännitys antoi ymmärtää. He eivät olleet juurikaan puhuneet Heidin itse tekemästä päätöksestä startata sunnuntain pääluokassa, sillä nainen oli alusta asti epäillyt Laurin mielipiteen eriävän omastaan vahvasti. Mies oli kuitenkin tuntenut hänet vain raskaana tai pienen lapsen äitinä ja jossain takaraivossaan Heidi halusi todistaa - ehkä kaikkein eniten itselleen, että oli yhä sama ammattiratsastaja, mitä oli ollut ennen Sofiaa.


Aamupalapöydässä Heidi söi samalla, kun syötti tyttärelleen kaurapuuroa. Lapsi heilutteli kädessään puolikasta sämpylää, täyttäen suunsa sillä aina, kun edellinen suullinen oli nielty. He olivat löytäneet kulmapöydän, jossa saivat istua varsin rauhassa lastenistuimen ja kolmen aamupalalautasen kera.
“Haluatko maistaa vesimelonia?” Heidi kysyi ja ojensi lapselle pienen palan syömästään hedelmästä. Sofia työnsi punaisen palan suuhunsa ja mutusteli sitä sitten mietteliään näköisenä.

“Mulle tulee kyllä ikävä tätä kisatunnelmaa. Jotenkin ollut ihan täydellinen viikko, kaikilla osa-alueilla”, Heidi huokaisi siirtäen paljon puhuvan katseensa Laurin tummiin silmiin. Kuinka joku saattoi tuntea olonsa niin typerän onnelliseksi yhdestä rakkaudentunnustuksesta?
Vaaleat hiukset, jotka olivat siinä vaiheessa vielä auki, siirtyivät kasvoja kutittelemasta korvan taakse tottuneella liikkeellä.

"Niin", Lauri hymähti puurolautasensa takaa. "Tällaisissa viikoissa on tunnelmansa."
Mies nosti kahvikupin huulillensa ja hörppäsi ensimmäisen kupillisen tyhjäksi. Huonommin nukuttu yö painoi, mutta Lauri oli päättänyt varautua päivään useammalla kupillisella kahvia.

"Tekisihän tätä mielellään useamminkin", Lauri jatkoi kisa-aiheesta ja hymyili vähän. Saksassa mies oli kilpaillut paitsi maan rajojen sisällä, myös muualla Euroopassa. Aika kultasi muistoja ja häivytti rankkoja ajomatkoja mielestä, mutta Markarydin reissusta mieleen painuisivat epäilemättä pitkän tauon jälkeen vain paikan päällä koetut onnistumiset.

Lauri kuitenkin tiesi, ettei voisi irroittautua Suomesta työnsä vuoksi kovin pitkäksi aikaa ainakaan kovin usein. Seuraava miestä Orijoelle sitova asia oli Heidi, jonka täytyi miettiä kaikki myös Sofian näkökulmasta. Lauri vilkaisi syöttötuolissa iloisesti jokeltavaa lasta ja mietti, haikailiko oikeasti ulkomailla kilpailemisen perään niin paljon kuin sillä hetkellä tuntui.
“Niinpä”, Heidi myötäili ja hetkeksi heittäytyi ajatuksissaan tilanteeseen, jossa he asuisivat enemmän hevosrekassa, kuin kotona. Silloin majoittautuminen olisi fiksuinta hoitaa nimenomaan autossa, sillä jokaiselta kisapaikalta ei olisi järkeä hankkia ulkopuolista hotellia. Jos hänellä olisi vähemmän hevosia ja jos Sofian huoltajuusjärjestely ei olisi ollut niin tasapuolinen, Heidi ei näkisi mitään esteitä kiertävälle kisakesälle pienenkään lapsen kanssa. Kyllä hän oli kilpailumatkoillaan nähnyt muutamia perheitä, joiden koti oli hevosrekka enemmän, kuin talo kotimaassaan.

“Ehkä siihen vähän turtuisi, jos tämä olisi arki-arkea”, Heidi pohti sitten ääneen ja kaapi viimeiset puurot Sofian lusikkaan. Tyttö vaikutti olevan hyvällä tuulella tänään.

“Ehdittäisiinköhän me ottaa pari kuvaa ennen isin starttia tänään”, nainen jutteli lapselleen pyyhkiessään tämän kasvoja puuron- ja leivänjämistä.
“Mä haluan ainakin yhden kirsikkakukkakuvan tämän äitienpäivän muistoksi”, Heidi jatkoi sitten enemmän Laurille, kuin Sofialle, hymyili suupieli hieman vinossa nostaessaan katseensa takaisin mieheen.
"Käydään ottamassa", Lauri murahti vähän yllättyneenä siitä, että Heidi piti häntä kykenevänä moiseen suoritukseen. "Kunhan saan ensin toisen kupin kahvia."


Kahvikupillisen jälkeen Lauri seurasi Sofiaa kantavaa Heidiä antaen naisen katsoa sopivan kuvauspaikan kirsikkapuiston loisteesta. Tummat silmät seurasivat naisen tutkivaa ilmettä ja odottivat päätöstä, joka syntyi lopulta yllättävän nopeasti. Lauri ei aikaillut, vaan antoi puhelimen kameran laulaa tallentaakseen äidin ja tyttären yhteisen naureskelun.

"Toivottavasti ne kelpaavat", Lauri hymähti annettuaan puhelimensa Heidin tutkittavaksi.
“Vaihto?” nainen kysyi ja puhelin vaihtui pieneen lapseen, tämän äidin keskittyessä hetken ajan näytöllä oleviin kuviin. Heidin huulilla viipyi itsepintainen hymy samalla, kun tämä tunsi haikeutta ajan kulumisesta. Hänen pienen pieni vastasyntynyt vauvansa oli ihan pian vuoden vanha, eikä nainen tiennyt miten aika olikin kulunut niin nopeasti.

Laurin pitäessä Sofiaa Heidi ehti hyvin ladata parhaimman kuvan Instagramiin, oli omituista viettää sillä tavalla äitienpäivää omana merkkipäivänään.

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 BhVfer

“Mennäänkö käymään rekalla vielä? Otanko Sofian, vai kannatko sä?” Heidi kysyi työntäessään puhelintaan takkinsa vetoketjutaskuun.
“Ota vain”, äitinsä perään koko ajan haikaillut Lauri virnisti ja ojensi vaativasti Heidiä kohti kurottelevan Sofian äidilleen. “Ja mennään vain.”
Miehen katse seurasi tyttölasta, joka oli joutunut tottumaan myös Laurin syliin miehen asuessa normaaleina viikkoina noin puolet ajasta Heidin luona.

Vivia oli saanut rekan omaksi valtakunnakseen viikonlopun ajaksi ja se ilmeni lähinnä täydellisenä siisteytenä, koska naisella oli ilmeisesti ollut ylimääräistä aikaa.
“Jinxi, Vegas ja Bruno täytyy kävelyttää ajan kanssa ennen lähtöä”, Lauri mietti ääneen. “Heidi saa päättää, mitä Brunon kanssa tehdään, mutta Vegasin voisi kävelyttää selästä käsin - ja ottaa vähän hölkkää. Jinxin voin hoitaa itse.”
Vivia nyökkäsi ja Lauri vilkaisi kelloa hahmottaakseen, kuinka pian Jinxin kevyt liikutus täytyisi aloittaa, jotta mies ehtisi seuraamaan Heidin verryttelyä ja valmennusta. Pääluokkaan olisi aikaa, mutta sitä täytyisi pakata tavarat, jotta hevosia päästäisiin lastaamaan nopeasti Heidin viimeisen startin jälkeen.
“Mä voin hoitaa Brunon kyllä”, Vivia kertoi saaden työnantajaltaan hyväksyvän nyökkäyksen vastaukseksi.

Oltuaan hetken livingissä, Heidi, Sofia ja Lauri lähtivät jaba-alueelle. Lauri lähtisi liikuttamaan Jinxiä ja Vivia tulisi hetken päästä perässä, kunhan olisi ulkoiluttanut Milon ensin. Jaboilla odottivat luokkaansa valmistautuva Jesse ja Matilda tämän viereltä. Sekä varsin väsyneen näköinen isoäiti-Aro, jonka olotilaan saatiin varmistus tämän pojalta lähes välittömästi.
“Sopiiko, jos äiti menee hetkeksi lepuuttamaan silmiään teidän rekkaan?” Jesse kysyi tervehtiessään tytärtään.
“Kyllä se sopii”, Heidi vastasi ja lähti sitten saattamaan Sofian kanssa Ritvaa Runiacin rekalle.

Naisella olisi sopivasti aikaa seurata Sofian kanssa Jessen startti, mutta hyvin pian sen jälkeen Heidin tulisi käydä vaihtamassa kilpailuvaatteet päälleen ja lähteä verryttelemään Malachai GP-luokkaa varten.

Kirjoitettu yhdessä @Lauri M. kanssa.
#hanamiweek

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 13.07.20 20:40

12.07.2020

“Varovasti, Sofia”, Heidi muistutti astellessaan pienen, hetki sitten kävelemään oppineen lapsensa perässä Ruunaan katsomon edustalla. Tyttö näytti ihastelevan vuoronperään ihmisiä, maassa olevia lätäköitä ja aidan toisella puolella kulkevia hevosia. Pienet saappaat polkivat pienessä lätäkössä seisovaa vettä innoissaan, huojuvien käsien ylläpitäessä tasapainon juuri ja juuri.
Epävakaa sääennuste oli verottanut estekilpailuiden osallistujamäärät minimiin, mutta sillä hetkellä taivas näytti pilviä lukuunottamatta lupaavan hyvältä. 120cm viimeinen osallistuja sai juuri ratansa valmiiksi ja ratahenkilökunta ryhtyi muuttamaan esteitä seuraavaan 130cm luokkaan sopiviksi.

“Mennäänkö kävelemään rata Laurin kanssa?” nainen kysyi kyykistyessään Sofian vierelle. Team Runiacin lippalakki suojasi juuri sopivasti pilvien takaa kurkistavalta auringolta.
“Ä tät tää”, Sofia vastasi saaden äitinsä naurahtamaan.
“Me otetaan tuosta myöntävä vastaus”, Heidi kertoi lapselle ja kaappasi tämän syliinsä saaden lapsen nauramaan ääneen.
Sofia kasvoi hevostytöksi kovaa vauhtia kisakenttien vierellä, hevosten tuoksujen täyteisessä maailmassa.

Vivia otti Vegasin Laurilta, kun ratsastajat kuulutettiin tervetulleeksi tutustumaan rataan jalan.
“Me tullaan laskemaan sun kanssa”, Heidi kertoi miehelleen ja tunsi kuinka toisen käsi kävi nopeasti vyötäröllään kiitollisena.
“Mietin kääntyisikö Vegas kolmoselta neloselle ennen seiskaa, vai pitääkö kiertää”, Lauri pohti ääneen keskittynyt katse esteissä. He kävelivät yhtä tahtia linjat kolmosesteelle asti.
“Vähän siinä ja siinä. Jos saat lähestymisen nappiin ja käännät jo esteellä. Jos se hyppää isosti, tulee kiire”, Heidi analysoi.
“Niin”, Lauri mumisi laskien päässään, että hänellä olisi kahden askeleen verran aikaa kääntää tummanrautias tai seitsemäs este pitäisi kiertää ulkokautta.
“Katsotaan”, mies lausahti vielä heidän laskiessa askeleet sekä lyhyemmän että pidemmän reitin mukaan.

Sofia rypisti mustan tiimitakin kangasta tiiviisti sormiensa välissä ihmetellessään värikkäitä esteitä ympärillään.

Heidi oli miettinyt josko olisi ottanut itsekin startin tai kaksi sille viikonlopulle, mutta lopulta päivätyö oli päättänyt hänen puolestaan. Treeniaika oli Sofian ja töiden vuoksi jäänyt niin olemattomaksi, että starttaaminen oli jäänyt pelkäksi haaveeksi. Se ei kuitenkaan haitannut naista lainkaan, sillä hän sai yhtä lailla kisajännityksensä ja -palkkansa nähdessään Laurin starttaavan.
Miehen lähtöihin suhtautuminen tuntui omituisen intensiiviseltä, sillä Heidi ei ollut koskaan eläytynyt niin kovin valmennettaviensa startteihin. Laurin onnistuminen oli täysin myös Heidin onnistuminen ja samaan tapaan myös pettymykset jaettiin täysin tasapuolisesti.
Kilpailemisesta huolimatta heidän välillään ei ollut koskaan noussut mustasukkaisuutta toisen paremmista sijoista - kumpaakaan ei haitannut hävitä toiselle.

Kuudennen ja seitsemännen luokan välissä ei ollut paljoakaan aikaa, Vivia talutti jälleen Vegasia kolmikon astellessa kolmoissarjaväliä kilpailuareenalla.

“Pitää saada se syvälle kaarteeseen”, Lauri pohti mittaillessaan parasta lähestymistä sarjalle.
“Vinolla lähestymisellä ette selviä viimeisestä esteestä”, Heidi myötäili. “Mutta se on kuunnellut tänään sua todella hyvin. Mä uskon, että se malttaa kyllä.”
“Kunhan ei kukaan läväytä sateenvarjoa auki kohdalla”, Lauri yritti naurahtaa, mutta ele ei kummunnut tarpeeksi rehdisti kuulostakseen aidolta Heidin korvissa.
“Saatte vähän lisävauhtia voittoon”, nainen virnisti pienesti ja hipaisi pikkusormellaan Laurin kämmenselkää kannustavasti.

Vivia otti Sofian vaihdossa ja lähti tytön kanssa katsomoa kohden Heidi jäädessä miehensä tueksi verryttelyalueelle.
“Odota hetki, tarkistan etusuojan”, brunette lausahti ja kumartui tutkimaan oikean etujalan suojan kiinnitykset. Valko-mustat jännesuojat tuntuivat tukevilta, mutta keskimmäinen neppikiinnitys oli vain hädin tuskin kiinni. Heidi painoi kiinnityksen paremmaksi ja tarkisti, ettei se hypännyt irti itsestään.
“Se oli varmaan vain ottanut jostain vähän osumaa”, nainen epäili suoristautuessaan. Käsi pyyhkäisi samalla hiekat pois tamman etupolvista.
“Hyvä”, Lauri vastasi kiertäen sormellaan ilmassa ratapiirroksen mukaisesti.

He lähtivät kisa-areenaa kohti, kun Heidi huomasi Laurin mietteliään katseen. Uteliaisuus nosti päätään, eikä nainen voinut olla kysymättä sitä ääneen. “Mitä sä mietit?”


_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Jusu R., Anton S. and Lauri M. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 25.07.20 16:55

24.07.2020 Ahvenanmaalla


“Vegas saa pitää elokuun toisen viikon vapaata, sillä on ollut aika hektinen kesä”, Lauri mutisi laskettuaan tammansa takaisin karsinaan iltakävelytyksen päätteeksi. Mies vilkaisi Heidiä, jonka kanssa oli taas yhdessä kisamatkalla ja hipaisi naisen käsivartta.

“Ja Jinxi.. Se saa pitää lomaa heti ensi viikolla, ellei lähde seuraavan koeratsastajan matkaan”, Lauri murahti katse sinisiin silmiin nauliintuneena. Koska Jinxi oli edelleen heidän omistuksessaan, mies oli päättänyt ottaa tamman taas mukaan esiintymään toivottavasti edukseen suurilla kisakentillä. Power Jumpin vuoksi yhden kiinnostuneen kokeilijan ratsastusta oli siirretty, koska Jinxin tuntien koeratsastus ei ollut läpihuutojuttu, eikä ostajaehdokaskaan ollut laittanut esteratsastuksen suurkilpailua pahakseen. Tamma ei ollut aiemmin kilpaillut Power Jumpissa, eikä Lauri ollut aikeissa korottaa tamman myyntihintaa olipa sijoitus mikä hyvänsä.

“Mutta nyt veisin sinut suihkuun ja.. Lepäämään”, Lauri mutisi hiljaa nojautuen sen verran lähemmäs, että vain Heidi kuuli hänen sanansa. Miehen huulet hipoivat Heidin poskea ja sormet laskeutuivat tottuneesti naisen vyötärölle.
"Mmhh", Heidi mumahti, värähtäen kosketuksesta aavistuksen. He astelivat viilenevässä illassa maneesin vierustaa pitkin sähköpaikoille pysäköityä rekkaa kohden. Sofian rattaiden pyörät narisivat kosteaa hiekkaa vasten tasaisesti. Tyttö oli nukahtanut keskellä kisapaikkaa tyynesti vaunuihinsa, hevosten haju taisi olla lapselle kotoisampi tuoksu, kuin kodin oikeat tuoksut.

"Lepääminen kuulostaa ainakin hyvältä", Heidi myönsi virnistellen, painautuen lähemmäksi miehen kehoa kävellessään. Livingalueella oli toisissa rekoissa varsin hiljaista, mutta toisissa otettiin ilo irti yhteisistä kisamatkoista, musiikin tahdittaessa kuulumisten vaihtoa.
"Se suihku on vähän ahdas, myönnän", Lauri virnisti takaisin ja kietaisi kätensä Heidin ympärille loppumatkan ajaksi.

Rekan suihkukaappi oli ahdas, eikä sitä oltu tehty Laurin kokoisille ihmisille. Niinpä mies päästi Heidin edeltä ja jäi kärsivällisesti odottamaan vuoroaan kuulostellen nukkuvaa Sofiaa, joka oli parhaassa tapauksessa nukahtanut jo yöunilleen. Lauri vilkaisi puhelintaan, vastasi yhteen asiakkaan valmennusvahvistukseen ja vähensi hiljalleen vaatteitaan, jotta suihkuvuoron vaihto olisi sujuva. Lopulta puolialaston mies jumittui pienen pöydän ääreen lukemaan kisa-alueelta matkaan tarttunutta lehtistä miettien, millaisessa vireessä tammat mahtaisivat seuraavana päivänä olla.

"Mitenkäs tuollainen komea mies tähän rekkaan on eksynyt?" Heidi kysyi hiljaisella äänellä hiivittyään Laurin lähelle, pelkkä pyyhe ympärillään, hiukset pyyhekuivauksesta huolimatta vettä valuen. Nihkeät sormet eksyivät miehen paljaalle kyljelle, leikitellen niiden kaarilla mielensä mukaan.
"Se on hyvä kysymys", Lauri tuhahti virnistäen. "Muistaakseni se alkoi neidolla hädässä."

Lauri pysäytti Heidin sormet, nousi seisomaan ja veti naisen lähelleen hengittäen suihkusaippuan tuoksua. Mies oli palannut ajatuksissaan heidän ensimmäiseen yhteiseen iltaansa, jossa Lauri oli toden totta vain tarjonnut apuaan, mutta päätynyt lopulta suutelemaan panikoivaa, ja jo kerran häntä suudellutta Heidiä asunnollaan. Nyt mies ei harkinnut hetkeäkään kumartuessaan suudelmaan, joka antoi mahdollisuuden sormien tutkimusretkelle Heidin kostealla iholla. Onnen tunne sekottui mielitekoihin ja hetken aikaa Heidin oli hankaluuksia pysytellä paikoillaan, kylmien väreiden juostessa selkärankaansa pitkin.

"En muista sellaisesta mitään", nainen hengähti hiljaisella äänellä, hengästyneenä ja pidätellen sormiaan pysymään visusti paidattomalla alueella.
"Suihkuun siitä ennen, kun mun itsehillintä pettää", Heidi lisäsi virnistäen ja suukotti pehmeitä huulia vielä nopeasti, väistäen sitten kauemmaksi päästääkseen toisen pesutiloihin. Laurin suupieli nykäisi, kun mies teki työtä käskettyä ja pujahti pieneen pesutilaan vetäen oven kiinni perässään.

Juokseva vesi ei varsinaisesti selkiyttänyt saatika jäähdyttänyt Laurin ajatuksia. He olivat lähteneet reissuun kahden aikuisen, pienen lapsen ja kolmen hevosen voimin, eikä kuvio tuntunut millään muotoa mahdottomalta - päinvastoin se tuntui Laurista loogiselta ja luonnolliselta. Vivia oli ansainnut viikonloppuvapaansa ja koska Jessekin oli paikalla Matildan mukana, he pärjäisivät Heidin ja hevosten kanssa Sofian ollessa isällään starttien ajan.

"Millä mielin huomiseen?" Lauri kysyi ensimmäisenä palattuaan rekan oleskelutilaan. Valmentajan rooli puski esiin kisareissuilla, vaikka Heidin kohdalla Lauri olisi esittänyt kysymyksen myös miesystävän roolissa.
"Ihan hyvillä, Malachai tuntuu nyt hyvältä. Paremmalta, kuin koskaan aiemmin", nainen vastasi. Hän oli vaihtanut pyyhkeensä pehmeään, tummanpunaiseen huppariin ja shortseihin ja istui nyt jalat ristissä livingin levitetyllä sohvalla. Kädessä ollut puhelin laskeutui pöydälle näyttö alaspäin, hän oli selaillut huomisia lähtölistoja aikaa kuluttaakseen.

"Entäs sä? Jännittääkö Jinxin puolesta?" Heidi hymyili pehmeästi, nauttien silmiin nähden edessään avautuvasta maisemasta. Katse eksyi hetkeksi alemmaksi, seuraten rintalihasten muotoja ja vatsalihaksia, jotka katosivat lopulta pyyhkeen alle. Heidi liikahti sohvalla hieman, siirtäen samalla katseensa takaisin tummiin silmiin, tietty pilke silmäkulmassaan.
"Sen puolesta on turha jännittää mitään", Lauri totesi ja haroi kosteita hiuksiaan. Tummien silmien katse viipyi Heidissä, kun mies kumartui lähemmäs.

"Majoituksen taso vaihtelee", Lauri huomautti merkitsevästi virnistäen ja laski kätensä vuodesohvalle nojautuen Heidin eteen. "Onneksi seuran ei."
Huulet löysivät tiensä naisen kaulalle ja Lauri saattoi vain toivoa pyyhkeen pysyvän mukana ja oven menneen varmasti lukkoon heidän perässään. Heidi venytti kaulaansa, purren kieltään pysäyttääkseen huulilleen pyrkivän äännähdyksen.
"Seura pysyy tasaisen ala-arvoisenako?" nainen kysyi kepeällä äänellä, sanojen ympärillä leijui vivahteita hyvänolon tunteesta, joka kiersi kehää vaatteiden alla.

"Sä kastelet mun vaatteet, rakas", Heidi lisäsi virnistäen, tuoden sanat esille sen varsinaisessa merkityksessä yhtä lailla, kuin vihjaillenkin. Laurin hiuksista tippui vettä edelleen naisen kaulalle.
"Välttämätön paha", Lauri mutisi jonnekin Heidin solisluun tietämille, mutta punnersi itsensä hitaasti ylös. Mies kiepautti pyyhkeen hetkeksi päälaelleen, siitä tuolin selkänojalle ja kääntyi sitten kaivamaan boksereita vaatekassistaan, jonka sisältö koostui pääosin ratsastusvaatteista. Heidi nautti maisemista peittelemättä virnistystä kasvoillaan tippaakaan.

"Josko pysyisit nyt kuivana", Lauri virkkoi virne suupielessään kavutessaan takaisin sängylle. Mies laskeutui kyljelleen ja piirsi sormellaan päämäärätöntä kuviota Heidin iholle. Nainen nojasi taaksepäin, selkä Laurin rintakehää vasten ja pää laskeutuen tämän kyljelle.
"Epäilen", Heidi kommentoi ja siveli toisen leukaperiä, vasta ajeltu iho oli sileä ja pehmeä. Siniset silmät tutkivat ilkikurisesti pilkahtelevia tumman ruskeita silmiä.

Heidi vaihtoi asentoaan, maaten nyt puoliksi Laurin päällä, painonsa pääosin oman kyynerpäänsä varassa.
"Sun silmät näyttää ihan mustilta", nainen huomautti melkein kuiskaten, pidättäytyen kuitenkin kumartumasta yhtään lähemmäksi houkuttavan pehmeän näköisiä huulia.
"Mmm-h", Lauri murahti ja liu'utti sormiaan Heidin poskipäältä korvalle, jonka taakse sipaisi irtonaisen hiussuortuvan. Miehen katse ei laskeutunut sinisistä silmistä hetkeksikään, kun tämä veti naisen kokonaan päälleen ja hymähti sitten tyytyväisenä.

"Nyt sun hiukset näyttävät mustilta", Lauri puolestaan huomautti, kun valo ei osunut lainkaan Heidin tummiin hiuksiin. Mies ei kuitenkaan jäänyt odottamaan vastausta, vaan kurottautui suutelemaan naisystäväänsä.

Hetkeen oli vaarallisen helppo uppoutua, painautua hieman lähemmäksi toista ja unohtaa ympärillä pyörivä maailma. Pieni äännähdys muutamien metrien päästä sai kuitenkin kuplan rikottua jo ennen kummankaan itsehillinnän pettämistä.
Siniset silmät tuijottivat tummanruskeita, kun molemmat pidättivät hetken ajan hengitystään.

Sofia ääntelehti usein unissaan, eikä tyttö nytkään ollut oikeasti herännyt, luultavasti vain vaihtanut asentoaan matkasängyssään. Se oli kuitenkin ollut tarpeeksi selkeä muistutus siitä, kuinka heidän täytyi nyt keskittyä olennaiseen: huomisiin startteihin valmistautumiseen. Sen ajatuksen myötä Lauri antoi Heidin vajota viereensä ja laski kätensä naisen vyötärölle vetäen tämän tiiviimmin lähelleen.
"Hyvää yötä", molemmat toivottivat samaan aikaan ja Laurin huulet kaartuivat pieneen hymyyn.

Kirjoitettu yhdessä @Lauri M. kanssa.
#powerjump2020

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Isabella S., Jemiina R. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 18.11.20 22:13

17.11.2020

Muovisen ostoskassin kahva venyi venymistään ja Lauri kiristeli leukojaan ajatellessaan, kuinka päivän todellakin kruunaisi kassin sisällön levähtäminen Heidin kodin edustalle. Mies ei kuitenkaan halunnut maalailla enempää piruja seinille, vaan taiteili oven auki laskeakseen Sofiaa ja hoitolaukkua kantavan naisen sisälle. Milo tuijotti kotiutuvaa kolmikkoa kunnioittavan etäisyyden päästä eikä Lauri olisi voinut olla siinä hetkessä tyytyväisempi siitä, että Heidin koiralla oli käytöstavat - toisin kuin naisen poneilla.

Ronya oli päättänyt maanantain kunniaksi livahtaa karkuteille Vivialta, joka oli ollut vain hitusen liian hidas porttia sulkiessaan. Normaalisti lauhkeasti käyttäytyvä ponitamma oli ilmeisesti kerännyt virtaa marraskuisista pikkupakkasista ja nelistänyt ympäri tallipihaa työllistäen kiinniottamisessa peräti neljää ihmistä. Kolmen hevosen ratsastamisen sekä Kristiina Peltosen omistaman Caratinan, joka oli tullut pariksi viikoksi esikouluun Runiaciin, irtohypyttämisen jälkeen Lauri ei olisi iltapäiväkahvien sijaan kaivannut aktiviteetikseen poninmetsästystä, mutta tilanteelle ei ollut yksinkertaisesti mahtanut mitään. Koko porukan hermoja varsin ovelasti ketteryyttään hyödyntävä poni oli kyllä onnistunut kiristämään, eikä Orijoen epätavallisen ruuhkainen alkuillan ryysis ruokakaupassa ollut ainakaan keventänyt Laurin mieltä.

“Laitan jo uunin päälle, että saadaan se liha heti uuniin”, Lauri huikkasi Sofiaa ulkovaatteista riisumaan jääneelle Heidille samalla, kun nosti ostoskassin keittiötasolle. Mies naksautti uunin päälle ja alkoi heti perään tyhjentää muovikassin sisältöä saadakseen ruoanlaiton aluilleen.
“Heidi?” Lauri murahti epäuskoisena tuijottaessaan tasolla lepääviä ruokatuotteita. “Ostettiinhan me se paisti?”
“Mitä?” kuului eteisestä ja pian Heidi ilmestyi keittiön oviaukkoon kysyvän näköisenä. Sofian välikausihaalarin kangas kahisi niin kovin, ettei hän ollut kuullut mitä Lauri oli kysynyt. Tyttö rimpuili äitinsä sylissä, tämä halusi jo päästä juoksentelemaan rattaissa vietetyn kauppareissun jäljiltä. Heidi veti pipon tytön päästä, se jätti ruskeat hiukset sähköisen sotkuisiksi lapsen kirmatessa olohuoneeseen Milon perässä.

“Mitä sä sanoit, mä en kuullut”, nainen toisti avatessaan oman takkinsa vetoketjua. Sisällä oli melkein tukalan kuuma niin lämpimässä varustuksessa.
“Se liha. Paisti”, Lauri mutisi katse ostoksissa, joiden joukossa ei todellakaan näkynyt extemporena mukaan tarttunutta lihapakettia. Miehen huulilta karkasi turhautunut huokaus ja tämän sormet puristivat keittiötason reunaa kuin se olisi ollut syyllinen kadonneeseen paistiin.
“Miten sen kokoinen paketti ei ole voinut päätyä ostoskassiin?” Lauri puuskahti ja kohotti katseensa kysyvästi Heidiin.
“Kysytkö ihan yleisesti vai että unohdinko mä pakata sen kassiin samalla, kun pidin Sofiaa sylissä ja yritin pitää sen kädet tarpeeksi kaukana ettei se olisi heittänyt tuoremehupurkkia lattialle?” nainen vastasi kohottaen toista kulmaansa haastavana.

Samaan aikaan olohuoneesta kuului kolahdus ja lapsen naurua, Heidin oli pakko jättää Laurin vastaus odottamaan ja lähti katsomaan mitä kaksikko touhusi oikein. Milo istui olohuoneen karvamatolla ja Sofialla oli kädessään television kaukosäädin. Miten tyttö oli saanut sen käsiinsä oli mysteeri, sillä sitä säilytettiin nykyään korkean lipaston päällä huoneen reunalla.
“Sofia, leikitään omilla leluilla, kiitos”, Heidi vaihtoi kaukosäätimen sallittuun leluun ja laski kapulan ihan lipaston takareunalle. Sofia jaksoi harmitella asiaa ehkä puoli minuuttia ennen kun muisti syntymäpäivälahjaksi saamansa lelun ja lähti hakemaan sitä lelukopastaan.

Heidi palasi keittiöön Laurin luokse jo edellisen aiheen melkein unohtaneena.
“Eikö se ollut siellä kassissa vai?” nainen kysyi ja silmäili ostoksia pöydällä.
“Ei”, Lauri huokaisi. Mies oli ehtinyt nostella osan tavaroista jääkaappiin, eikä tasolle jääneiden tuotteiden seassa ollut päivällisen pääraaka-aineeksi kaavailtua lihaa.
“Jos oltaisiin maltettu tehdä useamman päivän ostokset, tätä ongelmaa ei olisi”, Lauri totesi nostellessaan loput ostoksista kaappeihin. Mies oli ehdottanut asiaa, mutta Heidi oli halunnut jättää isommat ruokaostokset seuraavalle päivälle, kun pääsisi suurempaan ruokakauppaan ja vieläpä aivan omassa rauhassaan.
“On täällä tonnikalaa”, Lauri mutisi silmäiltyään kuiva-ainekaappien sisältöä. “Kai siitäkin jotain saa.”
“Tonnikalaa? Eikö mitään muuta?” Heidi ähkäisi ja huokaisi terävästi. Kädet, joista oli jo hävitetty hänen ja Sofian ulkovaatteet, ajautuivat kasvoille ja nainen yritti miettiä oliko hänen kaapeissa mitään muuta, kuin tonnikalaa? Miksi hänen piti olla näin huono ruoanlaittaja?

“Ei pakkasessa sitten ole mitään muuta? Vaikka jauhelihaa tai jotain?” nainen mietti ääneen ja yritti olla tuntematta pientä syyllistämisen tarvetta ettei maksajana toiminut Lauri ollut voinut vielä varmistaa lopuksi että kaikki ostokset olivat olleet mukana. Sitä ajatusta hän ei kuitenkaan tohtinut sanoa ääneen.
“Pitäisikö mun käydä viemässä Sofia Jesselle tässä välissä, ettei se nukahda sitten autoon yöunille? Sen pitäisi mun mielestä olla jo kotona kisareissulta”, Heidi ehdotti. Nälkä kurni vaativasti mahanpohjassa tapahtumarikkaan päivän jälkeen.

“Ei täällä ole kuin marjoja ja pakastevihanneksia”, pakastimelle kumartunut Lauri vastasi. Mies suoristautui, kääntyi naisystävänsä puoleen ja yritti estää mieleensä pyrkivän muistikuvan sekoittumista valmiiksi ärsyyntyneeseen mielentilaansa.
“Niin, totta, sehän on jo kotiutunut”, Lauri mutisi kiristellen leukaperiään tahtomattaan. “Kiireinen mies.”
Kiireisellä Lauri viittasi Matildan kertomaan illanviettoon ja koko episodiin, jonka Lauri olisi mieluummin jättänyt kuulematta. Samalla se samainen sana muistutti keskustelun toista osapuolta siitä miten heidän kahden välinen yhteinen aika oli viime aikoina jäänyt inhottavan vähäiseksi. Heidi yritti olla huomioimatta sitä tunnetta itsessään, sillä oli alun alkaen tiennyt heidän kiireensä. Lähiviikkoina ne kiireet olivat vain tuntuneet lisääntyvän kohtuuttoman paljon.

“Ei kai se nyt kovin kiireinen ole? Ei Jesse ole montaakaa kertaa matkustellut mihinkään kauaksi kilpailuihin”, Heidi vastasi hajamielisesti yrittäen etsiä kuivakaapista edes jotain muuta, kuin tonnikalapurkkeja.
“En mä sitä”, Lauri mutisi haluamatta kommentoida Jessen - tai kenenkään muunkaan - ajankäyttöä ja kisaamista sen enempää. Mies vilkaisi ajatuksiinsa vaipunutta brunettea toivoen, ettei tämä takertuisi aiheeseen vaan keskittäisi huomionsa ruoanlaittoon - tai vähintään ruoan ideoimiseen.
“No mitä sitten?” Heidi kuitenkin kysyi osaamatta seurata miehensä omituiselta tuntuvaa ajatuksenjuoksua. Siniset silmät kääntyivät nyt katsomaan Lauria kysyvinä.
“Matildalta vain kuulin”, Lauri ähkäisi yrittäen edelleen sivuuttaa aiheen. “Lauantaina, kun kävin ratsuttamassa Zelian.”
Heidin oli pakko huokaista jo hieman ärtyneenä. Sinä päivänä häneltä ei löytynyt juurikaan kärsivällisyyttä jatkaa uteluja, muttei myöskään voinut jättää sitä siihen. Jos asia koski Jesseä, hänen lapsensa isää hänellä oli kai jollain tavalla oikeus tietää. Lauri näytti vähän vaikealta, joka lisäsi vain kiinnostusta aiheeseen.
“Mitä sä oikein salailet?” Heidi töksäytti tarkoittamattaan.

Lauri rykäisi ja pakottautui pitämään katseensa sinisissä silmissä, joiden katse oli kaikkea muuta kuin ymmärtäväinen. Mies oli ajatellut pitävänsä Matildan kertoman omana tietonaan, koska sitä nainen todennäköisesti toivoi - vaikka olikin julistanut asiaa Auburnin tallikäytävällä.
“Niin että Jessellä on ollut kiirettä. Jonkun Innan kanssa. Kuulemma”, Lauri murahti ja risti nosti kätensä puuskaan.
Heidi oli ensin sanaton, sitten huulilta karkasi tahaton naurahdus ja lopulta nainen pudisti päätään.
“Innan kanssa? Ne on ystäviä, eikä Jesse pettäisi Matildaa ikinä. Ei varmana”, Heidi puuskahti uskomatta kuulemaansa. Vaikka heillä oli ollut omat vaikeutensa Sofian isän kanssa, hän kuitenkin luotti toiseen oikeasti. Tietysti Heidi luotti Lauriinkin, mutta koko asetelma tuntui niin absurdilta, ettei se vain voinut olla totta. Ei mitenkään.

Lauri oli juuri ähkäisemässä, ettei tiennyt mitään pettämisestä, vaan ainoastaan Matildan mainitsemasta suudelmasta, mutta Sofian riemukiljahdus keskeytti miehen aikeet. Tyttö huojui keittiön oviaukossa älypuhelin suureleisesti ilmaan kohotettuna, valmistautuen selkeästi kapulan heittämiseen yleisön huomion saatuaan. Koska Laurin puhelin oli turvassa miehen taskussa, nopean laskutoimituksen perusteella Sofia oli saanut haltuunsa Heidin puhelimen.

“Sofia!” nainen parkaisi saaden puhelimensa juuri kiinni sen irrotessa tytön otteesta. Lapsi kiljahti innoissaan täysin tietämättömänä aiheuttamastaan keskeytyksestä tai sydämentykytyksistä. Heidi unohti välittömästi muutama sekunti aiemmin käydyn keskustelun puristaessaan puhelinta kädessään.

“Me lähdetään nyt isille, mä voin tuoda jotain ruokaa tullessani vaikka”, hän päätti ja nosti Sofian kainaloonsa. Jääkaapissa oli sentään juotava jogurttipurkki tytölle ja tämä joi sen tyytyväisenä antaen äitinsä pukea itsensä yllättävän kiltisti. Jos Heidi ajoittaisi kaiken hyvin, Sofia ehtisi ehkä vielä syödä toisen iltapalan Jessen luona ennen nukahtamista. Hän kestäisi vielä hetken pidempään nälkäisenä.

Kirjoitettu yhdessä @Lauri M. kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Isabella S., Jusu R. and Anton S. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 22.11.20 21:28

17.11.2020

“Sofia, älä rakas nukahda ihan vielä ole kiltti. Ollaan kohta isällä, sitten pääset nukkumaan”, Heidi aneli ja vilkuili turvaistuimessaan nuokkuvaa lasta auton taustapeilin kautta. Matka Heidiltä Jesselle ei ollut pitkä, mutta tämä päivä oli tuntunut sitäkin pidemmältä. Karkaavien ponien, epäonnistuneiden ostosreissujen ja kotona vallinneen omituisen ilmapiirin myllerrys oli väsyttänyt ratin takana istuvan äidinkin. Vihdoin tuttu piha aukesi Lexuksen valojen eteen ja Heidi pysäytti auton Jessen auton viereen.

Sofian tärkeimmät unilelut ja muut olivat mustassa hoitokassissa, jonka Heidi heilautti olalleen ennen väsyneen lapsen syliin ottamista. Haukotus karkasi äidinkin huulilta tämän päästyä etuovelle ja painaessa ovikelloa. Laurin esittämät väitteet pyörivät jossain tuhansien muiden ajatusten seassa naisen odottaessa oven avautumista. Ei kai hän vain ollut muistanut väärin Jessen kotiutumisaikaa Kanadasta?

Lopulta reissusta väsähtänyt ja sohvalle nukahtanut Jesse avasi oven yrittäen taikoa kasvoilleen iloisempaa hymyä.
“Hei”, mies tervehti haukotustaan pidätellen.
“IHI!” Sofia hihkaisi ja Jessen hymykin muuttui huomattavasti aidommaksi, kun hän nosti tyttärensä käsivarsilleen. Mies nyökkäsi Heidille merkiksi, että tulisi hänkin sisälle ja astui taaemmas oviaukosta.
“Sofia on ihan valmis nukkumaan”, Heidi mainitsi.
“Niin minäkin”, Jesse naurahti uupuneena tarkkaillen naisen kasvoja, joista paistoi myös väsymys.
“Ja niin vissiin sinäkin?” mies haukotteli. “Haluatko kahvia?”

Heidi tiesi, että olisi ollut viisainta kieltäytyä erityisesti mahanpohjassa kurnivan nälän vuoksi. Jesse oli kuitenkin matkustanut juuri toiselle puolelle maailmaa ja takaisin - ehkä hän ehtisi yhden kahvikupillisen juoda.
"Kai mä kupin ehdin juoda", Heidi totesi ääneen ja väläytti huulillaan nopean, kohteliaalta näyttävän hymyn.
"Mitenkäs teidän reissu meni, en ole ehtinyt edes tuloksia vilkaista?" nainen kysyi riisuttuaan takkinsa, katse hieman levottomasti asunnossa kiertäen. Laurin sanat kaikuivat Heidin mielessä, mutta tämä yritti itsepintaisesti pitää ne loitolla.
“Siinähän se”, Jesse mutisi pienesti hymyillen. Turhankin pitkä kisamatka oli tullut osittain tarpeeseen siihen väliin, sillä mies oli todellakin kaivannut pientä hajurakoa Kallaan ja sen ihmisiin, vaikka matkaseurue olikin koostunut tutuista kasvoista.
Inkaa ei pitkä reissu näyttänyt häiritsevän millään tavalla.

“Käyn viemässä tämän omaan sänkyynsä”, mies hymähti huomattuaan, että sylissä oleva lapsi oli nukahtanut pää hänen olkapäätä vasten. Oma sänky, paras sänky… Mies kurtisti kulmiaan ja pudisti krapula-aamun muistot pois päästään - tai ainakin yritti.

“Mites täällä Suomessa on mennyt?” Jesse kysyi saapuessaan keittiöön, jonka pöydän ääressä Heidi istui.
"Siinähän se", nainen toisti ja irvisti sitten tajutessaan että oli käyttänyt Jessen sanoja uudelleen. "Kiirettä."

Töissä tuntui olevan hektistä ja normaalisti hyvin itsenäisesti toimiva johtoporras oli kaivannut hänen työpanostaan harvinaisen paljon viime aikoina.
"Hevoset jaksavat pitää viimeisetkin vapaahetket työntäyteisinä, Ronyakin karkasi tarhasta tänään ja juoksi tallipihassa ihan sielunsa kyllyydestä. Olisit kuullut miten Sofia kiljui riemusta kun sen ponilla oli hauskaa", Heidi kertoi naurahtaen väsyneesti. Hän tutkaili samalla Jessen kasvoja ja yritti lukea niiltä väsymyksen lisäksi muita asioita.
“Uskon sen”, Jesse naurahti ja ryhtyi keittämään lupaamaansa kahvia.

Hyvä että edes jollakin oli hauskaa, mies ajatteli. Itse hän oli mokannut pahemman laatuisesti eikä syyllisyydentunne todellakaan helpottanut missään vaiheessa ja se oli ihan oikein hänelle.
Jesse oli päättänyt taksia odotellessaan, ettei hiiskuisi kenellekään mitä illalla saati aamulla oli tapahtunut, mutta Matilda oli huomannut hänen hermostuneisuuden ja hiillostanut katseellaan miehen kertomaan. Koska Jesse ei todellakaan halunnut ajatella sitä aamua, oli hän vain maininnut Innan suudelleen, jotta saisi edes jotenkin selitettyä käyttäytymistään.
Mikä sai vain huonon omatunnon kasvamaan. Innan syyksi kaikki vain…

"Mitä sulle muuten kuuluu? Siis tallin ja töiden ulkopuolella?" Heidi kysyi kierrellen, vaikka ei kuvitellutkaan että saisi väsyneen miehen kielenkantoja löystymään. Toki häntä kiinnosti muutenkin miten hänen lapsensa isä voi, mutta sillä hetkellä kysymyksen taustalla oli muutakin. Nainen vaihtoi asentoa tuolilla hieman ja yritti vaikuttaa siltä, että jatkoi yhä kevyttä jutustelua. Hänellä ei todellakaan ollut kokemusta sellaisesta salapoliisityöstä, ihmiset yleensä kertoivat hänelle murheensa vain siksi että hän teki sen helpoksi ja halusi auttaa. Vaikka niinhän asia oli nytkin.
"Näytät väsyneeltä", Heidi lisäsi ja melkein löi itseään otsaan tyhmästä toteamuksesta. Totta kai Jesse oli väsynyt, hän oli juuri kotiutunut kisareissulta. Heidi kuitenkin jäi odottamaan josko mies vastaisi edes jotain kahvinkeiton ohella.
“No, siinäpä ne minun kuulumiset aikalailla olikin. Töitä ja tallia”, Jesse vastasi napsauttaessaan kahvinkeittimen päälle ja siirtyi sen jälkeen istumaan pöydän ääreen.
"Olipa ympäripyöreä vastaus", Heidi ehti harmitella ennen kuin pahoitteleva hymy kaartui tämän huulille. "Anteeksi." Ei, hänestä ei tulisi tätä menoa minkään maan salainen agentti.

"Mitä Matildalle kuuluu? Häntä ei ole näkynyt hetkeen tallillakaan", niin, hyvää kevyttä rupattelua aiheen ympärillä. Olihan se tietenkin sallittua kysellä oman lapsen isän kumppanin kuulumisia, eikö? Ainakaan Innasta Heidi ei halunnut jutella, vaikka erimielisyydet naisen kanssa olikin haudattu matalaan hautaan jo aikoja sitten. Verneri ei ollut suostunut kertomaan hänelle syytä eroon ja Heidi oli pitänyt visusti ajatuksensa siitä, oliko ero kenties varoitusmerkkien takaa osoitettu oikeaksi, itsellään. Siihen suhteeseen liittyvissä asioissa nainen oli oppinut jo pitämään mielipiteensä itsellään.

“Hyvää”, Jesse vastasi olkiaan kohautellen. “Kai hän on tälläkin hetkellä Auburnissa.”
Oli hän Matildalle ilmoittanut olevansa kotona, muttei nainen ollut mitään viestiin vastannut. Ymmärrettävistä syistä heidän välinsä olivat sillä hetkellä viileähköt.
“Viihtyy uudessa työpaikassaan ja muutti takaisin omaan asuntoonsa, kun se remontti valmistui.”
"No hyvä", Heidi päätteli ja totesi, että sillä taktiikalla ei ainakaan saisi yhtään lisätietoa tästä huhupuheesta jota ei suostunut uskomaan. Jesse oli kuitenki yksi uskollisimmista miehistä, kenet Heidi tunsi.

Kuuma kahvi poltteli kitalakea ja sai Heidin irvistämään hieman. Tyhjässä matkalaukussa kuuma neste kiersi vielä hetken ennen asettumistaan.
"Lauri kyllä nirhaa mut jos viivyn kauan, meillä jäi vähän ruoanlaitto kesken. Joku unohti lihan kaupan pakkauspisteelle", nainen hymähti. Juoman lämmöstä johtuen Heidi ei kuitenkaan voinut kiirehtiä kovinkaan paljoa. Lisäksi hän halusi ehtiä edes hetken keskustella Jessen kanssa, yhteinen aika tuntui nykyään olevan hyvinkin kortilla.

“Aikuinen mies tuskin heti on nälkään kuolemassa”, Jesse sai pitkästä aikaa vitsintapaisen suustaan ulos ja hymyili pienesti, jonka jälkeen käänsi katseensa kämmenien välissä olevaan kahvikuppiinsa.
"Niin. Ei yksi kahvikupillinen haittaa", Heidi vastasi hymyillen, tarkkaillen häntä vastapäätä istuvan miehen eleitä tarkasti. Tämä näytti väsyneeltä ennen kaikkea eikä nainen osannut tulkita kasvoilta totuuksia, joita kaipasi. Lyhyt huokaus karkasi huulilta juuri ennen kun kahvikupin reuna painautui niitä vasten.

Vasta puettuaan ulkovaatteet päällensä, Heidi kääntyi ulko-ovelta katsomaan Jesseä siihen tapaan, mitä äidit käyttivät usein lapsiinsa. Kun haluttiin saada totuus valheiden takaa - oli se sitten kieltäytyminen teosta tai syyllisyyden myöntäminen.
"Jesse?" nainen aloitti ja ryhdistäytyi silmiinnähden. "Mitä sinun ja Innan välillä tapahtui?"
Kysymys oli tarkka, mutta äänensävyssä ei ollut ripaustakaan syyllistävää äänensävyä. Hän yksinkertaisesti vain lausui kysymyksen, samaan tapaan kuin opettaja kysyisi oppilailtaan olivatko nämä tehneet läksynsä vaiko ei. Sinisten silmien katse ei siirtynyt tutuilta kasvoilta, joissa oli varjoja väsymyksestä.

Jesse räpäytti silmiään hämmentyneenä kysymyksen kuultuaan, kunnes huokaisi syvään ja vaivoin esti silmiensä pyörähtämisen kuopissaan.
Oli sanomattakin selvää, keneltä Heidi oli sellaisen ajatuksen saanut päähänsä, että miehen ja Innan välillä olisi tapahtunut jotain.
Laurilta tietenkin ja kyllähän sen arvasi, keneltä se mies oli asiasta kuullut. Ei Matilda Heidille avautuisi parisuhdeongelmistaan.

Jesse hieraisi kasvojaan turhautuneena.
“Inna oli kännissä, minä saattelin hänet kotiin, hän suuteli minua ja minä komensin hänet nukkumaan”, mies puuskahti. “Ja sammuin sinne itsekin.”
Matilda ei sen enempää tiennyt, joten ei tietäisi Heidikään.
Ellei Inna olisi mennyt avaamaan suutaan väärälle henkilölle väärässä paikassa siitäkin huolimatta, että oli luvannut pitää aamuisen välikohtauksen heidän välisenä.

Heidin kasvoilta ei voinut lukea mitään, vaikka tämän sisällä kuohui. Ei, hän ei ollut pitänyt Jesseä jalustalla tai kuvitellut tästä itse täydellisyyttä. Hän oli nähnyt kuitenkin luotettavan miehen, joka ei antaisi itseään suudeltavan saati nukahtaisi sen saman ihmisen luo suudelman jälkeen, kun oli kuitenkin itse parisuhteessa.
"Vai niin", Heidi lopulta lausahti, pitäen kaiken tunteen poissa äänestään.
"Eikä muuta?" nainen varmisti vielä, sormenpäät selkänsä takana kiertyen ovenkahvan ympärille. Ehkä, jos Matilda ei ollut ottanut asiaa niin sydämeensä että olisi eronnut Jessestä, Heidi voisi antaa asian myös olla.

Syyllisyys pusersi Jessen rintaa ja hänen hetken hän pohti kertovansa Heidille aivan kaiken, jotta saisi taakkaansa jotenkin kevennettyä, mutta nielaisi sanansa viime hetkellä.
Jesse oli itse mokannut totaalisesti, joten oli aivan oikein huonon omatunnon kanssa kärvistely.
Hänen täytyisi itse kertoa Matildalle totuus mikäli uskaltaisi, joten mies päätti jättää Heidin siihen uskoon, ettei mitään muuta tapahtunut. Heidi kuitenkin kertoisi Laurille ja Lauri juoksisi samantien kertomaan Matildalle.

“Ei muuta. Vannon”, Jesse valehteli vaisulla äänellä.
“Olimme molemmat vain ihan liian humalassa, Inna varsinkin. Eihän se mikään hyväksyttävä tekosyy todellakaan ole, mutta en minä sitä voi enää muuksikaan muuttaa”, mies yritti selittää, mutta Sofian huoneesta kuuluva äännähdys sai hänen kääntämään katseensa tyttärensä äidistä huoneen suuntaan.
“Sofia taisi herätä”, mies hymyili uupuneena. “Haluatko sanoa hänelle heipat vielä vai onko jo kiire Laurin luo?”

Ainakin Heidillä oli joku, jonka luo palata. Jesse ei tiennyt, kuinka kauan hänellä olisi joku odottamassa hänen kotiinpaluuta kolmen kissan lisäksi.
Oliko hänellä enää edes ketään muuta? Paitsi Sofia.


"Mmh", Heidi hymähti, Sofian ääni rikkoi naisen kuulustelukuplan täydellisesti. Yhtäkkiä hän ei enää tiennyt miten päin olisi ollut Jessen eteisessä. Jokin levottomuus kiemurteli Heidin ihon alla.
"Parempi ehkä että menen. Ei tarvitse hämmentää Sofiaa, ettei hän ala itkeä ikävää kun joudun lähtemään kuitenkin. Hyvää yötä", nainen totesi, pakotti kasvoilleen hymyn ja käänsi ovenkahvaa selkänsä takana.
"Nähdään."

Kirjoitettu yhdessä @Jesse A. kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1046

http://teepa.net/h/cariad.php

Isabella S., Jemiina R. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa