Kiusallistako? (on)

Ei avoin, mukaan @Isabella S. // Sijoittuu tiistaiaamuun 7.11


Haukotellen kävelin kartanolta talliin ja annoin katseeni kiertää utuisena tyhjällä tallipihalla. Odottamaton näky parkkipaikalla kuitenkin sai silmäni aukenemaan kunnolla ja olin yhtäkkiä täysin hereillä. En kuollaksenikaan saanut päähäni, kenen auto oli, mutta olin varma, että se oli ollut siinä jo eilen. Hämmentyneenä astuin sisälle hämärään talliin ja napsautin valot päälle. Tallissa kaikki oli normaalia. Hevoset hörisivät hyvät huomenet tuttuun tapaansa, kun käppäilin tallitupaan lataamaan aamukahvit keittimeen. Tallissa ei ollut ketään, hevoset olivat kunnossa. Eli kuka ikinä olikaan jättänyt autonsa kartanolle, oli joko lähtenyt jonkun toisen kyydillä tai yöpynyt kartanossa. Kohotin kulmiani omille ajatuksilleni, mutta jatkoin rutiinejani.

Pian tallin ovi kävi ja aamuvuoroparini asteli sisälle. Serkkuni kasvoilla oli jokseenkin rauhaton ilme. Brunette selkeästi tiesi jotain.
"Huomenta Isabella", tervehdin virnistäen salaperäisenä, "Tiedätkö, kenen auto on parkkipaikalla?"

Kiirehdin talliin, jossa Anna jo odottikin. Sen sijaan, että Anna olisi sanonut väsyneet huomenet, tämä katsoikin minua virnistellen ja tenttasi heti parkkipaikalle jääneestä autosta. Mokoma! Oliko se kuullut seinien läpi jotakin?

Irvistin pikaisesti ja saatoin punastuakin, kun kiirehdin vastaamaan.
"Huomenta vaan. Ja ei valitettavasti aavistustakaan. Aika outoa jos sellainen on sinne jäänyt. Voin selvittää vähän myöhemmin", valehtelin menemään. "Onko kahvia vai ruokitaanko ensin?"
Hymyilin Annalle, mutta hieman liian kiireisesti. Toivoin aiheen vaihdon silti toimivan, vaikka tiesin serkkuni turhankin teräväksi.

Oloni oli leijaileva ja Annan kysymysten takia hermostunut.  Vatsassa tuntui mukavaa jomotusta ja alaselkä oli jostain syystä aivan jumissa. Toivottavasti en näyttänyt ihan niin saanelta kuin mikä fyysinen tuntemukseni oli. Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta, hoilotin itsekseni. Toivottavasti sanonta ei toiminut toisinpäin.

Aika outoa joo. Naurahdin ääneen punastelevalle ja hermoilevalle serkulleni, joka yritti valehdella. Puistelin päätäni. Isabellalla oli selkeästi ollut jotain säpinää yöllä. Minkälaista ja kenen kanssa, sitä en tiennyt. Mutta jos se joku kävi tallilla muutenkin, niin herranjestas..

"Kahvi on tippumassa ja ruuat turpoamassa", vastasin kysymykseen hyvin tyytyväisenä itseeni. En varmasti antaisi asian olla - nautin ihan liikaa serkkuni kiusallisesta olotilasta. Ja sitä paitsi, olin järjettömän utelias.
"Missähän tämä mysteerihenkilö on yönsä viettänyt, tuskin se on täältä kävellyt mihinkään", mietin ääneen muka pohtien asiaa. Tiesin jo vastauksen. Jos tyyppi olisi ollut Amandan luona, ei Isabella olisi ollut noin vaivaantunut. Vilkaisin viekkaasti Isabellaan ja livahdin hakemaan aamuheiniä.

Pahimmat aavisteluni osuivat toteen, eikä Anna jättänyt asiaa sikseen. Mietin hetken, olisko parempi kertoa vai antaa naisen arvailla. Taistelin kuumeisesti kahden vaihtoehdon välillä, kun Anna jo hävisi viekkaasti hymyillen heinävarastoon. Lähdin itse täyttämään rehukärryä ja aloin ärsyyntyä tosissani.

Tapasimme käytävän päässä, autoin ensin jakamaan heiniä kaikille. Pysähdyin päätökseni tehneenä Valerien karsinan eteen ja tuijotin Annaa kädet puuskassa.
"Hyvä on, mulla saattoi olla yövieras. Tyytyväinen?"

Nostin katseeni heinistä Isabellaan.
"Näin mä päättelin", nyökkäilin hyväksyvästi. Mutta ei, en ollut vielä tyytyväinen.
"Onko se joku tallilailista?" pamautin kysymykseni suoraan. Ehkä olisi parempi, että hoitaisin tämän nopeasti alta pois enkä kiusaisi Isabellaa koko päivää. En kuitenkaan halunnut tuon suuttuvan, sitten ei olisi enää kellään kivaa. Voi olla, että menin jo liian pitkälle, mutta kysymys oli vain lipsahtanut suustani. Suorasukaisuuteni oli välillä vähän turhankin tahditonta. Katsoin naiseen anteeksipyytävästi hymyillen ja jatkoin heinien jakoa.

"Ei tietenkään ole", vastasin nopeasti. Serkku kuitenkin kohotti kulmiaan eikä sulattanut vastausta sellaisenaan.
"No oikeastaan se on... yhen tallilaisen veli."
Mulkoilu vain jatkui, perhana.
"Jonnyn", livautin ja kaduin heti.

Anna katsoi minua hämmästyneenä ja tunsin painetta puolustella itseäni.
"Ootko sä nähnyt sitä? Se oli vaan niiiin kuuma ja jotenkin... No, en oikein tiedä mitä kävi."
Fellu aikoi selkeästi räjäyttää karsinansa, jos palvelu ei alkaisi pelata. Huokaisten käännyin heittämään orille heinänsä.

En voinut uskoa korviani. Siis mitä helvettiä? Isabella Sokka, hienostunut, hillitty, tahdikas serkkuni oli mennyt sänkyyn Jonathanin veljen kanssa? Ei saakeli, tämähän oli ihan mielettömän herkullinen uutinen. Ei, minä en ollut mikään juoruaja, pitäisin kyllä tiedon itselläni. Mutta en lopettaisi virnuiluani tästä. Mielestäni Jonathan oli sitä paitsi maininnut pikkuveljestä. Kuinka nuori se sitten oli? Ei herrajumala.

"Ei, en ole", totesin pettyneellä äänensävyllä, mutta hihittelin perään päätäni pudistellen. Fellu kuitenkin pelasti tilanteen (näin niin kuin Isabellaa ajatellen) aloittamalla korvia särkevän protestin aamuheinien myöhästymisestä. Jaoimme loputkin heinät ja menimme sitten hörppäämään kupit kahvia.
"Mun pitää kyllä joskus nähdä se, jos se kerran on niiin komea että saa sut tekemään tällaista", virnistin Isabellalle. Ja kuin tilauksesta, tallituvan ovi aukesi ja sisään astui minulle tuntematon mies, saaden Isabellan lehahtamaan paloauton väriseksi. Jahas.. Annoin katseeni kiertää tulijassa ja odotin, mitä asiaa tuolla mahtoi olla. Kieltämättä nuori mies oli aivan helvetin komea.

Avasin summamutikassa jonkun oven tallissa ja sopivasti sen takaa paljastui yöllinen ystäväni sekä lilahiuksinen nainen. Tervehin molempia nyökkäämällä ja käänsin katseeni brunetteen.
"Tosiaa, ne renkaat pitää viel kiristää viikon sisäl uudestaan. Nähään siis parin päivän päästä" vinkkasin naiselle silmää enkä antanut mahollisuutta kieltäytyy.

Käännyin kannoillani ja poistuin tallista. Vai et sellane yö. Miksen kokeilis uudestaan..

Tietenkin Thomas pelmahti tallitupaan. Taisin kerätä pienen punan poskilleni pelkästä miehen näkemisestä. Vilkaisin Annaa ja tämä näytti pitävän näkemästään. Ei välttämättä "pikkarit tulessa" -vahvuisesti, mutta selkeästi serkku ymmärsi innostukseni.

Thomas ilmoitti tulevansa kiristämään renkaat viikon sisällä ja poistui sitten pikaisesti paikalta. Irvistin ja heitin pään käsiä vasten pöydänpinnalle kuin suurtakin epätoivoa tuntien.
"Voi Anna! Mitä mä teen? Jos se tulee tänne uudestaan niin saatan panna sitä vaikka satulahuoneessa! Auta mua", parahdin.

"No okei, mä ymmärrän", virnistin Isabellalle miehen lähdettyä, viitaten tuon ulkonäköön.

Kun Isabella heittäytyi teatreelisesti pöytää vasten ja vaikeroi, aloin nauraa hervottomasti. En voinut mitään sille, että mieleni jo piirteli kyseenalaista kohtausta satulahuoneeseen.
"Hahah.. Kunhan ette sotke yksäreiden varusteita, niin nou hätä", vitsailin typerä virne naamalla.
"No okei, ehkä sun kannattaa viedä se seuraavallakin kerralla kartanoon piiloon", lisäsin ilme hetken peruslukemilla ja räjähdin uudestaan nauruun. Tämä oli aivan hulvatonta.

"Nojoo, hevoset kaipailee aamuruokia. Fellu on varmaan jo ihan raivona", totesin taputtaen Isabellaa olalle, kun olin saanut itseni kasattua. Nousin pöydästä ja lähdin hyräillen jatkamaan aamutallia. Melkoista.

// the end.