Masquerade, Kalla CUP 2. osakilpailu (TT)

Halloweenin kunniaksi Auburnissa järjestetään pyhäinpäivänä kaikille avoimet sekä este- että koulukilpailut. Kilpailu on samalla Kalla CUP:n toinen osakilpailu.

Kilpailut käydään kartanon suurella maneesilla, jossa ensimmäisenä ratsastetaan esteitä kolmen luokan verran. Tauon jälkeen vuorossa ovat helpot kouluradat. Maneesin takaosaan on varattu tilaa vuoroaan odottaville ratsukoille (kolme seuraavaa), muuten verryttely toteutetaan sään salliessa kentällä. Lähtöjärjestys on osallistujalistan mukainen. Ennen jokaista luokkaa kaikki ratsukot pääsevät tutustumaan maneesiin ratsain noin 20 minuutin ajaksi. Esteluokissa ratsastajat kävelevät radan ennen tätä.

Päivä on pitkä, joten kilpailut alkavat hyvissä ajoin aamulla kello 08:00 ja päättyvät kello 17:00 mennessä. Nälkäisille löytyy maneesin katsomon toisesta kerroksesta tuttuun tapaan laadukas buffet, josta voi päivän mittaan käydä ostamassa pientä syötävää sekä alkoholittomia juomia. Tarjolla on pikkupurtavan lisäksi ruokaisia salaatteja (täytteet saa valita itse), lohikeittoa sekä bataattisosekeittoa. Ruuat valmistaa ja tarjoilee Tuija ja Jorma Koivu, iki-ihanasta Koivun Majatalosta Kallan kylärajan tuntumasta.

Kilpailujen iltana järjestetään kilpailijoille tarkoitetut jatkot. Sokan siskokset eivät kuitenkaan perusta amerikkalaistyylisistä, halvoista Halloween-bileistä, vaan sen sijaan kartanolla pidetään venetsialaistyyliset naamiaiset. Masquerade -hengessä pukukoodina on iltapuku sekä tietenkin naamio. Naamiot riisutaan perinteen mukaisesti tasan puolelta öin, merkkiäänenä toimii kartanon aulan vanha kaappikello. Jatkot järjestetään Auburnin tallilaisille  chatissä roolipelauksen muodossa yhdessä sovittavana päivänä (äänestys, ajankohta välillä 6.-19.11.). Alkoholitarjoilun vuoksi naamiaiset ovat K18.

Valitse vapaasti seuraavista suoritustavoista.
Tarkista säännöistä montako tuotosta sinun tulee osallistumisistasi tehdä.

Tapa 1. Piirrä kuva iltajuhlien naamiostasi joko sellaisenaan tai kasvoillasi. (Tyyliin sopivia ideoita löydät hakusanoilla Masquerade & Veneziana Mask)

Tapa 2. Kilpailuihin osallistuvilla ratsukoilla tulee olla tavanomaista näyttävämpi ja viimeistelty kilpailulook. Piirrä tai kuvaile kirjoittamalla ratsun tai koko ratsukon ulkoasu. (Unohda halpa Halloween asu ja ole puhtaasti tyylikäs!)

Tapa 3. Päädyt Auburnin mailla sijaitsevalle hevosten hautausmaalle pimeän aikaan. Kerro tunnelmistasi hautausmaalla - miten, miksi ja missä seurassa päädyit sinne? Kilpailijat voivat sopia yhteisestä tarinasta, mutta jokaisen täytyy kertoa tapahtuneesta itse, jotta tarina käy suoritukseksi. Kertomuksen ei tarvitse olla pitkä.

Tapa 4. Vapaamuotoinen jännitystarina, jossa mukana hevosesi. Ei pituusrajaa.

Tapa 5. Yllätystarina - tämä suoritustapa sopii vaan auburnilaisille. Isabella & Amanda antavat sinulle yksityisviestillä tai sähköpostitse aiheen, josta kirjoittaa. Tarinan aihe on samaa tyyliä kuin aarrearkussamme aiemminkin ja sama aihe saatetaan antaa useammalle kirjoittajalle. Tarinan pituus on vapaa, mutta varaudu odottamaan vastausta muutama päivä kyselystäsi (tapa ei välttämättä sovi superkiireiselle!).

Valmiit tuotokset lähetetään vain sähköpostiin (auburninkartano@gmail.com), jotta kumpi tahansa omistajattarista pystyy poimimaan tuotokset.


Osallistuminen:

- Osallistua voi alle tai sähköpostiin auburninkartano@gmail.com
- Sähköpostin otsikoksi Masquerade

Muodossa:

Laji
Luokan numero
Ratsastaja (sähköpostiPOISTA@osoite.com) - [ *url=http://-alkuinen osoite]Hevosen nimi[/url* ]

Huom! ÄLÄ poista tähtiä tai välejä foorumiosallistumisesta
Sähköposti on tarpeellinen vain suoritustavalla 5.
Suoritustapaa ei tarvitse ilmoittaa.

Osallistujat:


E S T E R A T S A S T U S

Luokka 1 - 60 cm (arvostelu A.2.1)
Minka Aavikko - Tepehkiiha, kuitattu
Isabella Sokka - Kallan Vermilion, kuitattu
Josefin Berggård - Erelas, kuitattu
Alessa Lehtola - Imperos Zander, ei tuotosta
Jarek Dobrovský - Kvíčala, kuitattu

Luokka 2 - 80 cm (arvostelu A.2.1)
Jonathan Raynott - Erelas, kuitattu
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu
Julia Luoti - Valerie,  kuitattu
Rasmus Alsila - Living Art, kuitattu
Jemiina Rajala - Speak of the Devil, kuitattu

Luokka 3 - 100 cm (arvostelu A.2.1)
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu
Rasmus Alsila - Sandwich Superman W, kuitattu
Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou21, kuitattu
Jemiina Rajala - Leafocean Zei, kuitattu
Iina Tamminen - D.E.  Zshilo, kuitattu
Iina Tamminen - Lucinda von Appelsin, kuitattu


K O U L U R A T S A S T U S

Luokka 1 - Helppo C (ohjelma He C:1 2000)
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu
Minka Aavikko - Tepehkiiha, kuitattu
Lotta Alavuo - Kallan Elm, kuitattu
Ellen Nylund - Cork's Meidhir, kuitattu
Jonathan Raynott - Austria, kuitattu

Luokka 2 - Helppo B (ohjelma He B:0 2009)
Ellie von Brandt - No Worries, kuitattu
Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB, kuitattu
Fiia Vierre - Chirijiraden, kuitattu
Amanda Sokka - Vilanna d'Azuré, kuitattu
Lotta Alavuo - Montalbano, kuitattu
Jemiina Rajala - Speak of the Devil, kuitattu
Daniel Susineva - Zodiac, kuitattu

Luokka 3 - Helppo A (ohjelma He A:1 2009)
Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous, kuitattu
Elva - Sepp's Stormageddon, ei tuotosta
Lotta Alavuo - Montalbano, kuitattu
Mikael Aarnisuo - Pramias Hisslewist, kuitattu
Jemiina Rajala - Leafocean Zei, kuitattu
Daniel Susineva - Zodiac, kuitattu
narri - Fiktion Vitikaneli, kuitattu
narri - Maahanlaskija, kuitattu

Minka Aavikko:
Saavun väsyneenä tallille seitsemäksi ja löydänkin tallista varmaan yhtä väsyneet Annan ja Jonnyn. Harvoin olen aamutallissa ollut mukana, mutta tämä nyt on poikkeus kun tänään on kilpailupäivä. Käyn heittämässä suuren laukkuni, jossa ovat kilpavarusteeni, taukohuoneen sohvalle ja palaan tallin puolelle, jossa Jonny ja Anna ovat alkaneet jo jakaa hevosille ruokia.

"Meen hakee heinät", huikkaan näille ja lähden suuntaamaan ulos heinävarastolle. Nostellessani heiniä kärryihin, haistan samassa kamalan palaneen nahan hajun ja huomaan ulkoa tulevan sakeaa savua. Kiiruhdan nopeasti ulos ja näen rakennuksen takana olevan kummallisen nuotion, jossa näyttää kimaltavan jotain.

"Mitä helvettiä?" mutisen itsekseni ja nappaan heinävaraston kulmalla olevasta vesisaavista vettä pienemmällä ämpärillä ja heitän sen nuotion päälle. Kepin kanssa yritän tökkiä nuotiota ja näen jotain vielä kiiltäviä metalliosia, joista en kuitenkaan saa selvää mikä nuotiossa oli palanut. Varmistan vielä että nuotio on kunnolla sammunut, laitan Isabellalle viestiä asiasta kuvan kera ja palaan sitten heinien kimppuun. Kaikkea kummallista täälläkin tapahtuu, nuotio tallin pihassa, mitäköhän seuraavaksi?

Tilda Mustamaa:
Marraskuinen aamu valkeni harmaana ja koleana. Kosteus oli tiivistynyt sumuksi Auburnia ympäroiville aukeille. Parkkeeraan auton ja tyhjästä pihasta päätellen olin ensimmäisiä liikkeellä. Sitä se jännitys vielä teetti, että yöunet jäivät vähiksi ja kotiin ei tehnyt mieli jäädä pyörimään. Koppaan kassini takapenkiltä olalle ja kävelen sisään hiljaiseen talliin. Missään ei näkynyt tai kuulunut ristin sielua. Lataan kahvinkeittimen porisemaan ja lähden katsastamaan ratsuani.

Fellu näyttää juuri kauneusuniltaan heränneeltä ja hyvin väärällä kaviolla nousseelta. Yksi sen eilen illalla kyhäämistäni sykeröistä on auennut ja repsottaa huvittavasti melkein pystyssä korvien välissä. “Jaahas. Ei tänään ole maanantai muruseni, joten yritähän nyt edes” höpisen ja pujahdan orin karsinaan. Sujautan riimun irvistelevän ystäväni päähän ja sidoin sen kiinni karsinan kaltereihin. “Korjataanpas tää vielä ennen aamusapuskoja” totean ja alan nyhertämään orin harjaa.

Tallin ovi käy ja olen jo huikkaamassa tervehdyksen Annalle tai Jonnylle, mutta kun tulijan mutina kuulostaa täysin vieraalta pysähdyn ja kurkin karsinasta käytävälle. Askeleet olivat pysähtyneet jonnekin käytävän päähän. Oliko tänne näin aikaisin jo eksynyt joku ulkopuolinen kilpailuihin tulija. “Huomenta! Voinko mä auttaa jotenkin?” huhuilen Fellun karsinan ovelta ja tulijan hiljainen yksinpuhelu sammuu. Käytävällä seisoo
keski-ikäinen nainen, joka katsoo minua kulmat syvässä kurtussa. “Kilpailuihinko tulitte? Meidän tallityöntekijät saapuvat ihan just näyttämään paikkoja. Otatteko joutessanne kahvia?”

Naisen ilme muuttuu vieläkin kireämmäksi ja avatessaan suunsa äänessä ei ole hitustakaan ystävällisyyttä vaan vieras suorastaan rääkäisee: “Mitä oikein teet siellä?! Näpit irti Amandan hevosesta tyttö! Se ori on kallis kuin mikä ja pistää sinut kappaleiksi!”

En olisi varmasti voinut näyttää hölmistyneemmältä kun naurahdan rauhallisesti ja kerron ettei tässä kyseessä ole minulle vieras hevonen. Nainen harppoo rivakasti vaaleat hiukset villinä pyörien karsinalle ja olo käy hieman tukalaksi kun tajuan olevani selkä seinää, tai oikeastaan takanani irvistelevää Fellua vasten. Naisen ilme on hurjistunut, mutta hetkeksi katse herpaantuu pälyilemään huterasti ympäri käytävää. Sormiaan hermostuneena nykien nainen pysähtyy Fellun karsinan eteen ja alkaa näyttää hukassa olevalta.

“Onko rouvalla kaikki hyvin? Etsittekö jotakin?” kysyn varovasti. Nainen vaikuttaa sekavalta eikä juuri sillä hetkellä tunnu olevan ihan tässä hetkessä. Lasittunut katse siirtyy Felluun: “Sinä hieno hevonen. Kyllä olen Amandasta ja sinusta niin ylpeä.” Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään nainen on kääntynyt kannoillaan ja ravannut tallista ulos. Absurdi hetki on yhtä nopeasti ohi kuin oli alkanutkin. Katsahdan Felluun, joka on sekin jähmettynyt paikoilleen tuijottaen korvat tötteröllä käytävälle. “Olitteko vanhoja tuttuja?” totean hämmentyneenä hevoselle ja mietin pitäisikö tarttua luuriin samantien ja soittaa jommalle kummalle omistajattarista.

Ellie von Brandt:
Olin treenannut viime viikot Riepun kanssa ahkerasti ja valmennuksissakin oli mennyt tavallista paremmin, joten heräsin tänä aamuna erittäin luottavaisin mielin. Ainakin esteluokat tulisivat varmasti olemaan helppoja, kouluosuus ehkä vähän vähemmän. Sipaisin kasvoilleni kevyesti meikkiä ja kiinnitin hiukset niskaani nutturalle. Täydellisen huoliteltu kisalook - kuten aina.

Myös Riepu oli siistissä kunnossa, mitä nyt oli saanut jalkoihinsa hieman kuraa. Sen jättämät ruskeat läikät jäivät kuitenkin kätevästi piiloon suojien alle, joten tämä pieni takaisku ei nostanut pulssiani sen suuremmin. Olin jo eilen puunannut kaikki Riepun varusteet sekä itse hevosen viimeistä karvaa myöten, joten jäljellä olivat enää letitys ja hevosen varustaminen. Myös muut kilpailijat olivat selvästi jo valmistelemassa hevosiaan. Etäältä kuului kiivasta keskustelua, joista toinen osapuoli kuulosti jossain määrin Tildalta. En tuntenut naista juuri ollenkaan, mutta hän vaikutti pikemminkin rauhalliselta ihmiseltä. Tavallisesti uteliaisuuteni olisi herännyt, mutten voinut antaa keskittymiseni herpaantua täydellisen siistien lettien väkertämisestä. Sitä paitsi minulla olisi tärkeämpääkin mietittävää kuin riitely tallikäytävällä, sitä sai kuitenkin kuunnella harva se päivä Auburnissa.

Sain letitysurakan viimeinkin valmiiksi ja laskeuduin alas jakkaralta. Riepu katseli minua tyynesti seisoessaan hoitopaikalla. Olin päättänyt kiinnittää sen siihen, sillä olin jossain mielenhäiriössä laittanut jalkaani vaaleanbeiget uudet tallikenkäni, joissa en takuulla astelisi karsinan turpeeseen. Ne menisivät varmasti likaisiksi ensimmäisten käyttökertojen aikana, mutta kun ne sopivat niin tyylikkäästi tummiin ratsastushousuihini ja valkeaan kevyttoppatakkiin, jota yritin epätoivoisesti pitää myös puhtaana. Miksi tallilla käymisen piti olla niin likaista?

Olin juuri lähdössä hakemaan ruunan satulaa, kun jostain tyhjästä ilmestyi paikalle keski-ikäinen, vaaleahiuksinen nainen halaamaan ja suukottamaan minua otsalle. Ei voi olla totta, mikä näitä tuntemattomia halaavia ihmisiä oikein vaivaa?
"Amanda-rakas, oletpas sinä väsyneen näköinen", nainen katsoi minua arvioiden ja vääntäydyin irti tämän otteesta.
"Mä en ole Amanda", töksäytin pöyristyneenä. "Enkä väsyneen näköinen." Kuka ihme tämä nainen oikein oli. Varmaankin joku Amandan ja Isabellan hullu sukulainen.
"Mitä ihmettä sitten teet tämän hevosen luona? Yritätkö varastaa sen?" nainen tiuskaisi närkästyneenä ja tarttui käsivarrestani työntäen minut kauemmaksi Riepusta.
"Varastaa?" toistin epäuskoisena äänensävyni noustessa lähes falsettiin. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtui?
"Arvasin sen! Nyt häivyt täältä ennen kuin kutsun poliisit paikalle", keskustelu muuttui lähes huudoksi ja huomasin pian olevani tönitty kauemmaksi Riepusta, joka oli nostanut valppaana päänsä niin korkealle, kuin hoitopaikan riimunnarut antoivat myöden.

Jonathan Raynott:
Eela onneks odotteli mua karsinassa aamutallin jälkeen. Minka ja Anna molemmat ties mun osallistuvan tamman kans esteille, kuten moni muuki, joten suurin osa hevosista jäi sisälle. Kyllä ne vielä ulkoilemaan pääsis, jos siis maneesi lasketaan.

Hain tamman satulan, suitset ja suojat valmiiks ja jotenki onnistuin tasapainottelemaan kaiken ton ja vielä harjapakin mun sylissä. Pienen ryminän saattelemana sain satulan sille tarkotettuun pidikkeeseen ja suitset siinä olevaan koukkuun. Harjat ja suojat taasen oli pitkin Eelan karsinan edustaa. Pakin lukko näköjään ei ollu niin vahva ku kuvittelin.

Avasin karsinan alaoven ja putkahdin tamman takamuksen ohi sen korvia kohti. Puhelin tammalle samalla asettaen riimua sen päähän. Tamma näytti siltä, kuin olis halunnu jatkaa kauneusuniaan. Rapsuttelin tammaa hetkisen ja hellästi riimusta nykäisten käännytin sen naama oven suuntaan. En todellakaan nyt kaipais mitään heiluria karsinassa, joten helpoimmal pääsis kun laittais sen riimulla kiinni metalliin boksin ympärillä.

Olin ehtiny harjailla ruunikkoa tovin, ku kuulin naisen äänen hoitopaikan suunnalta.
”Varas! Etkö sinä tyttö-pien tajua millasta häslinkiä oot teoillas aiheuttanut?” Tiedän, tallissa ei saa juosta, mut poikkeus vahvistaa säännön, eiks je? Näin vaaleaverikön seisomassa Ellien edessä, Riepun katsoessa hölmistyneenä yht’äkkistä draamaa tämän turvan edessä. ”Senkin, senkin hevosvaras!” vaaleahiuksinen nainen mylvi.

”Hey, hey, hey…-” menin Ellien viereen seisomaan ja katsoin blondia kysyvästi. ”What’s going on?” kiedoin käteni tyttöystäväni lantiolle kuin suojellakseni tätä. Nostin katseeni vieraaseen ja tämän kasvot olivat todella tutunnäköiset. Tuimat silmät katsoivat suoraan sieluuni ja huomasin naisen verenpaineen kohonneen entisestään.

”Well, this young lady…-” nainen veti syvään henkeä ja laski katseensa Ellieen ”she’s a thief.” Naurahdin naisen kommentille ja tiukensin otettani rakkaani ympärillä. Tunsin blondin kiihtyneen sydämen lyönnit, enkä halunnut ees kuvitella millanen shit show tästä kaikesta vois tulla.

”Ensinnäkin, puhun suomee. Toiseks, tiiäks sä yhtään millassia syytöksiä heität tääl just nyt ilmoille ?” vakavoiduin sekunneissa. ”Parhaimmassa tapauksessa voidaan tehä susta ilmotus kytille kunnianloukkauksesta, jos sitä oikeesti toivot.”

Vaaleaverikkö ei saanut sanaakaan suustaan, mut selkeästi hammasrattaat pyöri sen päässä, sen yrittäessä keksii jotain hyvää vastaväitettä tai -lausetta. Lopulta se sai suunsa auki ja kohisti kylmän katseensa Ellieen.
”Kuules nuori nainen, jos edes sellainen olet, tämä asia tullaan selvittämään viranomaisten kanssa tavalla tai toisella. En todellakaan anna tämän hulttio-pojan pelotella itseäni jollain ilmoituksella poliisille.”

Ellie oli ensimmäistä kertaa oikeesti sanaton. Se vaan tuijotti naista takaisin ja uskoin blondin olevan vähän jopa peloissaan. Kyllä mäki olisin jos tollanen kanahaukka alkais mulle aukoo. Naurahdin itsekseni ja katsoin tallin kattoa.
”Meil olis niin paljon parempaa tekemistä, ku kuunnella sun perättömiä syytöksiä jostain mitä Ellie ei oo tehny. Mitäs jos vaa jatkaisit matkaas toiselle tallille?” katsoin naista huvittuneena. ”Tossa on kymmenen kilsaa länteen joku suokkitalli, kokeile meneeks sun valheet siellä läpi.”

Nainen pysyi hiljaa, eikä mulla ei ollu aikomusta jäädä odottaa sen ininää yhtään enempää. ”Eiköhän mennä. Meil on kisat mihin valmistautuu.”

Jemiina Rajala:
Kalla Cupin toinen osakilpailu molempien lajien osalta olisi tänään. Olin juuri saapunut Auburnin pihaan, parkkeerannut autoni ja raahannut kaikki kilpailukamppeeni sisään kun kuulin jonkun vauhkoavan jostain. Menin lähemmäksi ja huomasin hieman vanhemman, keski-ikäisen vaaleatukkaisen naisen huutavan varkaista. Huomasin hänen osoittelevan ja huutelevan selkäni taakse, jossa huomasin Ellien ja tätä harteilta pitävän ja lohduttavan Jonnyn. Ei jäänyt epäselväksi ketä nainen syytti, mutta mistä, sitä en tiennyt.
”Tuo hevonen on mun!” Hän huusi ja viittasi Riepun karsinalle. Kävelin lähemmäksi tallikavereitani kysymään mistä oli kyse.
”Tämä nainen väittää, että Riepu on varastettu. Varsana tai jotain”, Jonny valaisi asiaa.
”Mitä ihmettä!” Huudahdin.
”Voitko hakea Isabellan tai Amandan tänne? Hän syyttää Ellietä, eikä hänellä todellakaan ole siihen oikeutta. Eihän Riepu ole edes Ellien”, Jonathan jatkoi. Lähdin viipymättä etsimään perijättäriä.

Löysin Isabellan juuri kartanosta ulos tulleena ja kiiruhdin tämän luokse. Selitin tilanteen nopsaan ja viittosin naista seuraamaan.
”Miten joku kehtaa”, Isabella aloitti tuohtuneena. ”Vieläpä minun tallillani, minun järjestämissä kisoissa… Amandan hevosesta”, hän jatkoi ja korjasi sanojaan meidän talliksi ja meidän järjestämiin kisoihin tajutessaan virheensä.
”En tiedä, mutta voihan olla että tämä on vain joku väärinkäsitys. Riepu voi näyttää samalta, kuin hänen varsansa”, lohduttelin hieman. ”En tiedä”, toistin uudelleen.
”Voi olla, mutta tämä ei jää tähän”, Isabella tiuskaisi avatessaan tallin oven ja astuessaan sisälle. Seurasin perässä.

Lotta Alavuo:
Olin tullut ajoissa tallille, vaikka minulla ei ollut mikään kiire. Olin saanut Elmolle hoitajan mukaan, joka lupasi huolehtia nuoresta orista sen ensimmäisissä kilpailuissa, Mustiksen kanssa pärjäisin hyvin itsekin. Olihan minulla nyt aikaa tarkistaa kaikki varusteet ja katsoa jopa ensimmäinen esteratsastusluokka.

Jemiina ja Isabella marssivan pitkin tallipihaa, mutta kaikki ei vaikuttanut olevan kunnossa. Nopeutin askeliani ja kysyin Isabellalta, oliko jokin hätänä. ”Soita 112 ja kerro, että tallissa on sekava henkilö, joka saattaa käyttäytyä väkivaltaisesti” nainen sanoi ja vaikutti kireältä. Tein työtä käskettyä, mutta en osannut vastata hätäkeskuksen työntekijän tarkempiin kysymyksiin. He kuitenkin ilmoittivat lähettävänsä yksikön paikalle.

Puhelun jälkeen jatkan matkaani talliin, josta kuuluu meteliä, jonka lähdettä en pysty tunnistamaan. Tallin oven avatessani näen, kuinka jo hieman vanhempi naishenkilö blondeine hiuksineen ryntää Isabellaa kohti ja ravistelee tätä olkapäistä, samalla sylkien tämän kasvoille. Järkytykseltäni en ole huomata muita tallissa olijoita: Jemiinaa, Jonathania, Ellietä ja Tildaa.

Tilda lähestyy minua ja kysyy, olenko kunnossa. Nyökkään vain vaisusti. Pian muutkin paikallaolijat huomaavat saapumiseni.
”Voiko tuolle tehdä jotain?” Kysyn hiljaa.
”En usko, että meidän kannattaa yrittää. Noilla kynsillä saa rumaa jälkeä, jos hän päättää käyttää niitä.” Tilda kertoo tietäväisenä.
”Pitää kai sitten odottaa, että ammattilaiset saapuvat paikalle..” sanon.
”Ammattilaiset?” Tilda kysyy kulmaansa kohottaen.
”Niin. Isabella pyysi minua soittamaan hätäkeskukseen..” sanon vaimeasti. Minusta tuntuu, ettei tämän keskustelun tarvitsisi kantautua tuon blondin naikkosen korviin.
”Ahaa.” Jonathan sanoo.

Jokin naisen olemuksessa on tuttua, ehkä kasvonpiirteet, ehkä hiukset.. Voisiko kyseinen henkilö olla Amandan ja Isabellan äiti? En kuitenkaan kerro muille ajatuksiani ja jään seuraamaan välikohtausta valmiina tekemään jotain, jos tarve vaatii.

Rasmus Alsila:
Kalla Cupin toisen osakilpailun aamuna mä olin ajoissa. En ollut ehtinyt edellisiltana laittamaan varusteita sen enempää kuin Laraakaan kisakuntoon, ja koska viimeksikin letitysvaikeudet oli meinannut torpata mun starttaamiseen kokonaan, olin mä nyt ajatellut olla mieluummin liian ajoissa kuin yhtään myöhässä.

Jo kaukaa mä näin tallin pääovien edessä poliisiauton ja ambulanssin. Ensimmäinen ajatus oli, että tallissa oli ollut ryöstö. Auburnin kaltaisessa paikassa oli varmasti satojen tuhansien edestä varastettavaa, ja jos mä olisin joskus alkanut ammattivarkaaksi, niin luultavasti olisin ensin anastanut Auburnin hevosten laatusatulat ja myynyt ne eteenpäin jossain toisella puolella Suomea.

Toisaalta se ei selittänyt sitä, miksi paikalla oli ambulanssi. Ehkä Amanda oli saanut varkaan kiinni itse teossa ja kumauttanut sitä lapiolla päähän. Tai ehkä se oli ollut varastamassa hevosia ja saanut Fellulta kaviosta.

Kovin montaa askelta mun ei tarvinnut ottaa kohti tapahtumapaikkaa, kun tilanne alkoi valjeta vähän eri valossa. Poliisit taluttivat ambulanssia kohden vaaleaa täti-ikäistä naikkosta, joka ei ehkä ihan sopinut hevosvarkaan profiiliin, ja nainen taas huusi jotain, josta sain selvää vasta vähän lähempänä.

”—omistan tämän paikan, teillä ei ole mitään oikeutta! Minua ei saa viedä kodistani!”

Okei. Vaikka nainen ei sopinut myöskään kylähullun profiiliin, siitä mahtoi kuitenkin olla kyse. Vaikka Kalla pieni kylä olikin, niin ainahan sinne muutama vinksahtanut mahtui. Tilannetta vierestä seurannut Isabella näytti kireältä ja astui kohti poliiseja, kun vaalea nainen oli saateltu ambulanssiin ja ovi lyöty kiinni. Amandaa ei näkynyt, mutta kauempana tallin nurkalla Jonathan, Ellie ja Tilda seisoskelivat yhtenä ryhmänä ja näyttivät levottomilta. Mä suunnistin niiden luokse. Mä en ollut viime viikkoina ehtinyt käymään Auburnissa muuten kuin häthätää liikuttamassa Laran joskus aamuvarhain tai iltamyöhään (joo, erinomaisen hyvät lähtökohdat kisoille), joten suoraan sanottuna olin ulkona tallin viimeisimmistä käänteistä. Koko porukka näytti kuitenkin yhtä yllättyneeltä kuin mäkin olin, joten ehkä tämä oli niillekin uutta.

”Mitä toi oikein oli?” mä kuiskasin päästyäni tarpeeksi lähelle. ”Onks täällä kaikki kunnossa?”

”Ei oikein tiedetä”, Tilda vastasi hitaasti katse edelleen tilannetta tarkkaavaisesti seuraten. ”Ei nähty mistä tää tilanne sai alkunsa.”

Tallin sivusta kuului askelia. ”Hei Rasmus, sua kysellään tuolla parkkipaikalla”, Minka heläytti ja huomasi vasta sitten ambulanssin ja poliisiauton. Tyttö pysähtyi kuin seinään ja näytti yllättyneeltä. ”Onko täällä sattunut jotain?”

”Eii kai”, Jonathan kuulosti itselleen epätyypillisesti vähän epäröivältä.

Ellie astui lähemmäs Minkaa ja alkoi selittää tilannetta lyhyesti. Mä loin vielä viimeisen silmäyksen poliisien kanssa edelleen juttelevaan Isabellaan ja koin sitten parhaaksi lähteä Sasua vastaan. Tilanne jäi kuitenkin kalvamaan mielessä, vaikka mä kuinka yritin karistaa sen pois ja keskittyä kisapäivään. Mistä oikeasti oli kyse, kuka nainen oli ja tunsiko Sokan sisarukset hänet? Nainen oli väittänyt asuvansa Auburnissa. Mistä minä tiesin, vaikka olisi joskus oikeasti asunutkin?

Mikael Aarnisuo:
Tunsin oloni aika stressaantuneeksi saapuessani aamulla Auburniin. Siihen ei oikeastaan ollut mitään syytä, sillä eilen Haitta oli ollut mahtava ratsastaa ja en ollut sellainen ihminen, joka jännitti kilpailuja sen erityisemmin. Mielialani oli vain tosi ärtynyt ja rauhaton. Paiskasinkin Panameran oven kiinni ehkä vähän turhankin kovaa ja lähdin kävelemään kohti tallia. Silloin tajusin, että enhän minä ollut koskaan aiemmin joutunut hoitamaan hevostani itse kilpailukuntoon. Silja oli tullut kilpailuaamuisin aina harjaamaan ja letittämään Haitan edustuskuntoon. Nyt minä jouduin tekemään sen yksin. Ei siinä mitään, tykkäsin hevosista, mutta tuollainen kuului nyt yleensä sellaisille, joilla ei ollut rahaa omaan hevoseen. Ei minun olisi itse pitänyt tehdä noin ala-arvoisia hommia.

Ärtyisin mielin olin törmätä Minkaan ja Isabellaan, jotka kävelivät minua pihalla vastaan. Olin ohittaa heidät äkäisen mulkaisun kera, mutta sitten huomasin Isabellan tarkemmin. Nainen näytti aivan siltä kuin olisi joutunut pahempaankin käsirysyyn. Hiukset olivat ihan epätyypilliseen tapaan todella sekaisin ja kasvoissa oli selvästi näkyviä punoittavia jälkiä. Oliko joku pahoinpidellyt tallin omistajattaren?
”Ootko sä kunnossa?” kysyin aavistuksen jo huolestuneena brunetelta, mutta nainen näytti vähän samalta kuin olisi ollut sokissa, enkä saanut vastausta kysymykseeni.

Sen sijaan Minka katsahti puoleeni tomerammin.
”Me taidettiin löytää ne Haitan hävinneet suitset..”, tämä aloitti, mutta minä keskeytin tajutessani mistä Minka puhui.
Olihan minä jo hankkinut uudet suitset, mutta en todellakaan pistäisi pahaksi jos vanhatkin olisivat löytyneet.
”Mistä te ne löysitte?!”
”Heinävaraston takana...”, Minka yritti taas, mutta keskeytin taas.
”Mitä ihmettä ne heinävaraston takana teki? Heinävaraston voisi jopa ymmärtää, mutta sen takana?”
Minka katsoi nyt mua niin tuimasti, että olin sitten vaiti. Oli vain vaikea odottaa selitystä kärsivällisesti, sillä se ei kuulunut luonteenpiirteisiini lainkaan. Se kärsivällisyys siis. Aika monet taisivat kyllä jo tietää sen.

”Siis löysin heinävaraston takaa palavan nuotion ja sammutin sen. Se oli haissut niin pahalta, että kun katsoin sitä lähempää niin löysin sieltä kuolaimet ja kiiltävän otsapannan. Kuulemma samanlaisen mitä Haitalla oli ollut.”
”Joku oli polttanut Haitan suitset? Mitä hemmettiä?”
”Niinpä, onneksi palo ei ollut ehtinyt levitä siitä ollenkaan. Onni onnettomuudessa, että suitset savusivat niin paljon, että sen huomasi ajoissa..”, Minka tuumi.
”Mutta kuka kumma polttaa jotain tuollaista?” tuhahdin ihmeissäni. ”Yleensä jos varastetaan niin siitä halutaan hyötyä jotenkin. Ei vaan tuhota tuollaisia tavaroita.”

”Mun äiti teki tän”, Isabella yhtäkkiä puuttui keskusteluumme edelleen järkyttyneen oloisena ja se oli sellainen kommentti, joka veti minut ja Minkan molemmat ihan sanattomiksi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen mun oli pakko vetää mieltä kaihertava asia esiin.
”Yleensä jos joku polttaa näin jotain niin kyseessä on jotain paljon isompaa kuin varasteleva teini kyliltä. Tää vaikuttaa vähän joltain mitä tehdään kun halutaan huomiota ja sellaiselta mitä tehdään aika vihaisena...”, katsoin Isabellaa silmiin. ”Millainen äiti olisi tällaisen takana?”
”Varmaan aika vihainen sellainen”, Minka kohautti olkiaan.
Vaiteliaan oloinen Isabella antoi jo uskoa siihen mahdollisuuteen. Asia alkoikin tuntumaan niin arkaluonteiselta, etten enää tiennyt mitä ajatella. Aloinkin olemaan enemmän huolissani Isabellasta kuin niistä suitsien kohtalosta…

Isabella Sokka:
Kilpailupäivä ei lähtenyt käyntiin mitenkään erityisen lupaavasti. Olin vasta matkalla talliin, kun Jemiina tuli minua vastaan ja kertoi hevosvarkaista syyttelevästä naisesta. Juttelin vähäsanaisesti Jemiinan kanssa, mutta tiesin jo varmasti kuka oli kyseessä. Olin epäillyt jo pidempään. Kun Lotta sitten tuli meitä vastaan pihassa, tein nopean päätöksen ja käskin tätä soittamaan varuiksi hätäkeskukseen. Viimeksi kun kuulin jotain äidistä, tämä ei ollut aivan järjissään. Jemiinan selostuksen perusteella akka oli hyvinkin pihalla tästä maailmasta.

Saavuimme talliin ja siellähän se mesosi. Äiti. Typerys syytteli Jonnya ja Ellietä, kun menin lähemmäs viedäkseni naisen pois. Blondi verisukulaiseni kuitenkin tarttui minua hiuksista ja sylkäisi kasvoilleni, ennen kuin ehdin tehdä tai sanoa mitään. Silmät pyörivät ja leimusivat kuin hullulla ja tämä mutisi jotain sekavia. Sitten, aivan yhtäkkiä, näin katseesta että äiti oli tunnistanut minut. Tutut haukansilmät iskivät jäisen katseensa minuun, samalla kylmällä intensiteetillä millä äiti oli tarkkaillut minua koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Kylmä ja laskelmoiva hymy kohosi kasvoille, kun äiti kuiskasi ihan hiljaa. “Senkin likainen raiskaajan tytär. Muistutat mua ikuisesti siitä.”

Hyvin sekavin tuntein lähdin tallista välittömästi ulos ja mesoten jälleen sekavia äiti seurasi perässä - onneksi muut eivät. Ääni vihasta ja itkusta täristen äiti löi minua silmäkulmaan, enkä osannut tehdä mitään. Järkyttyneenä ja sydän pamppaillen tuijotin naista, mutta heti lyönnin jälkeen tämä palasi sekavaan tilaansa höpisemään Amandasta ja hevosvarkaista. Kuuntelin epämääräisiä syytöksiä ja huutelua vartin verran, kunnes poliisit saapuivat. Ambulanssi seurasi pian perässä. En sisäistänyt sanaakaan siitä, mitä kukaan minulle puhui tai huomannut väen kasaantumista pihalle, sillä mielessäni pyörivät ainoastaan äidin sanat. Olin varma, että tuon yhden lauseen ajan äiti oli ollut järjissään. Enää ei ollut mikään ihme, miksi äiti ei ollut koskaan rakastanut minua. Kylmän lapsuuden palaset loksahtivat kerralla paikoilleen.

Edelleen jonkinlaisessa shokissa päädyin Minkan ja Miken kanssa ihmettelemään taas yhtä äidin tuhotyötä: Haitan suitsia. Lipsautin kaksikolle ajatuksissani äidin olevan kaiken takana. Vaikka ei sillä ollut väliä, asia selviäisi kyllä muutenkin pian. Sydäntäni kuristi, kun ajattelin yhtäkkiä Amandaa. Pikkusisko ei ottaisi tapahtumia todellakaan kevyesti tai ilahtuisi siitä, etten ollut kertonut äidin mielenterveysongelmista. Helvetti sentään! Jos vain keksisin jonkin keinon suojella siskoa totuudelta, niin varmasti tekisin sen. Hänen silmissään äiti oli täydellinen.

Amanda Sokka:
Kilpailupäivä ei tehnyt poikkeusta Amanda Sokan unirytmiin: nainen tiesi starttaavansa vasta myöhemmin iltapäivällä, joten perijätär oli ottanut asiakseen nukkua pitkään ja hartaasti ennen talliin menoa. Tai olisi nukkunut, ellei iPhone valkoisella yöpöydällä olisi alkanut jälleen aivan liian aikaisin soida. Amanda havahtui saaden vahvan flashbackin aamusta, jolloin Armi oli alkanut epäonnisesti varsomaan tarhaan. Blondi hieroi unisia silmiään ja kaappasi puhelimen käteensä: Isabella, tietenkin.
“Ei Hani vielä voi poksahtaa”, Amanda mutisi tyytymättömästi, mutta vatsan pohjassa muljui. Brunette tiesi varsin hyvin, ettei blondia kannattanut herättää ilman pätevää tai varsin vakavaa syytä.
“Ei tietenkään typerys”, Isabella kivahti epätavallisen kireästi.
“Tallilla sattui pieni välikohtaus, mutta kaikki on nyt hyvin. Ajattelin vain ettet säikähdä, jos kuulet myöhemmin tallilaisten puhuvan poliiseista ja oudosta välikohtauksesta”, bruneten ääni värisi. Se ei ollut lainkaan Isabellan tapaista. Amanda tuijotti kartanon kattoa ja kääriytyi tiukemmin peittoonsa. Poliisit? Välikohtaus?
“Siis täh”, blondi sai sanottua yrittäessään yhdistellä palasia kohdalleen.
“Älä huoli Ama, hoidin tilanteen. Keskity kilpailuihin, meillä molemmilla on vielä veto voitettavana”, Isabella yritti kuulostaa tsemppaavalta, mutta jotain oli selkeästi tekeillä. Amanda pyöritteli hiussuortuvaa käsissään ja mutristi huuliaan.
“Okei? Nähään iltapäivällä”, blondi kuittasi. Tämä oli aivan liian väsynyt jaksaakseen tiedustella mitään enempää. Brunette oli sanonut hoitaneensa välikohtauksen, joten perijätär ei voinut kuin uskoa siskoaan.
“Puhutaan kun kilpailut on ohi. Puspus”, Isabella sulki puhelimen.