Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Cocon päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 09.12.18 1:15

8.12.2018  |  ” D a r l i n g ,   o o n   j u s t   s e   m i t ä   s ä   e t s i t ”

Cocon perkeleen energiamäärä nousi kohisten sen kunnon kasvaessa. Kävin tallilla päivittäin koska tamma vaati vapaapäivinäkin kävelyttämistä tai siitä tuli tuhmuri sen kiltin ja vastaanottavaisen vauvahevosen sijaan. Mikaelin läpiratsastuspäivinä saatoin saada vapaata, jos sovimme niin että miehellä oli aikaa kävelyttää ja laittaa tamma kuntoon. Tahti oli tämänhetkiseen työrupeamaan yhdistettynä kova, jos halusin ehtiä Fellunkin selkään, ja halusinhan minä. Yhden ihmisen yrityksen pyörittäminen ei ollut niin auvoista kuin olin joskus haaveillut. Asiakastyöhön liittymättömät paperityöt rasittivat ja alkuvuodesta olisi tiedossa koulutuksia ja seminaareja, pakollisia poistumisia työhuonekuplasta, jos halusi pitää osaamisensa ajantasalla. 

Sitten tulin ensimmäistä kertaa alas. Lensin kuin leppäkeihas ojanpientareelle Cocon ottaessa intopiukean rodeolähdön laukkamäessä. Tamma pinkaisi edellä menevän Armin ohi ja minä jäin matkasta urheasta sinnittelystäni huolimatta. Hölmistyneenä se pysähtyi kun tajusi painon selässään kevenneen. Takamus ja kylki särkien linkkasin Nitan ja Armin perässä harmistuneena takaisin tallille. Että se siitä tulevasta kympin maastohevosesta. 

Olihan se hyvä, että nuorella hevosella oli energiaa, vakuuttelin huokaillen itselleni hankalina päivinä. Ylimääräisen käsiparin tarve alkoi kuitenkin kuulostaa houkuttelevalta. Olisiko nyt se hetki hevosenomistajan elämässä kun piti nöyrtyä pyytämään apua ja uskaltaa päästää joku kajoamaan omaan kullanmuruseen (=kauhukakaraan)? Olisimme Cocon kanssa varmasti molemmat tyytyväisempiä jos se saisi enemmän virikkeitä kuin mitä minulla oli aikaa juuri nyt tarjota. Hyvällä tuurilla voisin myös löytää ihmisen, jota kiinnostaisi tulevaisuudessa ravata mukana kisahoitajanakin. Siispä haku päälle ja verkot vesille. 

Olisin mieluiten ottanut jonkun tutun tutun kuin tuiki tuntemattoman, mutta keneltäkään ei tuntunut löytyvät ketään takataskusta. Laitoin siis ilmoituksen nettiin ja sähköpostini räjähti. Auburn veti kiinnostunutta väkeä kuin pipoa ja ilmainen hoitajan pesti tarjosi kivan mahdollisuuden päästä kurkkimaan luksustallin tiluksia. Kirosin koska sähköpostivyöryn raakkaaminen tuntui ihan älyvapaalta kun et pystynyt tunnistamaan renkaanpotkijoita oikeasti kiinnostuneista. 

Sitten puhelin soi ja se puhelu kesti hyvän tovin, huvitti ja herätti kuitenkin kiinnostuksen. Nuori mies ilmoitti puhelimessa valmiiksi epäilevän kuuloiselle äänelleni, että ”darling, oon just se mitä sä etsit ja todellakin tunnen draamakuningattaret. Mua ei kannata jättää välistä. Nähdään huomenna.” Soittajan poikamainen itsevarmuus oli niin ystävällistä että sitä oli vaikea pitää ärsyttävänä ja Coco jos kuka tarvitsi draamakuningattaren tuntijaa hymähdin mielessäni. Päätäni pudistellen ajattelin, että jostakin tämä oli aloitettava ja tämä tyyppi kuulosti siltä että kannatti antaa mahdollisuus.  

”Mä saatoin ehkä löytää sen”, sanon Julialle, joka puunaa Valerieta viereisessä karsinassa.
”Aa, hoitajan? Kenet?”
”Jonku, jolla on joko liian suuret luulot itestään tai sit se on Cocon kadonnut sielunsisko.”

***

Auto kurvaa täsmällisesti Auburnin pihaan ja punatukkainen hontelo nuori mies nousee ulos. Silmäilee ympärilleen ja minut huomatessaan sulaa valloittavaan hymyyn kohentaen ryhtiään.

”Tilda Mustamaa? Krister Aho”, tämä esittäytyy riisuen nahkahansikkaansa sormi kerrallaan, kätellen sitten minua napakasti.
”Kyllä vaan. Kiva kun pääsit. Coco oottaa tuolla tarhassa”, sanon viittoen kartanon ohi.
”Mahtavaa. Se kuulosti eläväiseltä persoonalta.”
”Joo, se on vähän aktiivinen nuori ja niin kuin kerroin, sen takia kaipaan lisäkäsiä. Se kyllästyy nopeesti seisoskeluun ja ylimääräinen kävely ja puuhailu tekis sille hyvää.”
”Järjestän mielelläni sille lisää säihkettä ja säpinää.”

Prinsessani, tai todellinen kuningatar kuten hoitajakokelaani lopulta totesi Cocon tavattuaan, rakasti tätä pisamanaamaista hymypoikaa. ”Oh, Coco Chanel! Meistä tulee hyvät ystävät. Koska voin alottaa?”. 

Oliko tässä nyt minun pelastava enkelini, ensimmäisellä osumalla oikein? Krister oli herttainen, ystävällinen, hyvin päättäväinen, mutta lempeä ja tuntui ensi hetkestä lähtien ymmärtävän Cocon sielunelämää. Olin selkeästi tammalleni aivan liian maanläheinen kaitsija. Pojankloppi taisi lopulta vain kyselemättä valita meidät ja minä luotin vaistooni toivottaen tämän tervetulleeksi. Selvästi kohtalo, darling!
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Krister A. lähetetty 10.12.18 12:15

10.12.2018  |  T ä m ä n   k y l ä n   p o i k i i

Jos Kallaan piti palata, piti hyödyntää edes hevoset, glamour, johon en päässyt pääkaupunkiseudulla kiinni. Ei ollut suhteita, ei ollut rahaa. Nuori herkkä koulutamma kuulosti juuri sopivalta ja vóla! Siinä tammassa oli tuttu liekki. Coco Chanel saisi kunnian pitää säihkettä ja inspiraatiota pinnalla kun istuisin välivuotta lähikaupan kassalla ja tuntisin luovuuteni valuvan hitaasti kituen viemäriin. Huutaen ja valittaen mennessään. Traagista. Kastanjan kartano oli aina ollut ainoa runollinen ja mystinen asia tässä pölyisessä pikkukylässä. Se oli kummitellut hevosineen ajatuksissani uudesta tulemisestaan lähtien, mutta lukion viimeinen vuosi oli ollut kärsimysten tie ja Helmin lopetus viimeinen niitti ottaa tauko näistä jaloista luontokappaleista.

Isältä lainattu auto starttaa yskien ja polkaisen turhankin raivokkaasti kaasua. No mutta, näyttävä lähtö ei voinut koskaan olla huono asia. Tilda, nainen joka oli uskonut Coco Chanelin käsiini, ei pääsisi tänään paikalle ja oli vannottanut että kuka tahansa Auburnissa neuvoi auliisti, jos tulisi ongelmia. ”Me pärjäämme, huoli pois”, kuittasin ja käskin naista nauttimaan vapaa-ajastaan. Tämä Tilda oli kovin neuroottinen näyttääkseen niin homssuisen boheemilta kuin miltä näytti. Uskoin että tulisimme mainiosti toimeen kun tämä vakavailmeinen, mutta ystävällinen nainen ymmärtäisi että murehtiminen oli turhaa ajanhukkaa. Hän oli tarkka hevosestaan ja minua tarkempaa ei ollut. Sitäpaitsi, Coco Chanel oli tismalleen sellainen hevonen, joita olin tottunut käsittelemään eli Tildan sanoin joskus vähän tuhma ja energinen, minun sanoin sopivasti röyhkeä drama queen.

Pysähdyn matkan varrella tutulle R-kioskille ja jätän työhakemuksen, eli tarjouksen jota ei voisi jättää väliin - vakuutan leveästi hymyillen. En sentään selkärangaton lusmu ollut, kunniallisen duunariperheen kasvatti, joka hairahti yrittämällä kuvataideakatemiaan. Ah, haava oli vielä liian tuore ja kesähelteisen Helsingin tupakantuoksuinen krapula pinttynyt paidankauluksiin. "Sinä ootki tämän kylän poikii" -tunnistus saa hymyn väräjämään. Niinpä olin, kunpa olisin olematta. Nyt oli kerättävä häpeä ja nostettava leuka pystyyn. Darling, häntä koipien välissä ei saavutettu mitään. Vedän ryhdin suoraksi ja painan uudestaan kaasua, auto lähtee, jos mahdollista, vielä ärhäkämmin liikkeelle kuin ensimmäisellä kerralla. Hanaa, beibi.

Pysäköin ja harpon pitkin askelin talliin. Hidastan kartanon kohdalla ja silmäilen sen prameaa julkisivua huuliani tyytyväisenä mutristaen. Bravo, tätä miljöötä inspiroivampaa saisi hakea. Kliseinen tuhlaajapojan paluu voisi olla muutakin kuin ullakkohuone vanhempien homeelta käryävässä rintamamiestalossa.

”Hyvää huomenta”, kajautan kottikärryjä työntävälle vastaantulijalle. Vetäisen hansikkaan kädestäni ja ojentaudun kättelemään kysyvän näköistä miestä. Seison hetken käsi odottavasti ojossa kun mies pyyhkäisee hikisiä kämmeniään housunlahkeisiin.
”Krister Aho, Cocon uutta palvelusväkeä. Tamma lienee tarhassa jo?”
”Joo näin on. Jonathan, tallimestari. Löydätkö sen sieltä?”
”Toki toki. Mukava tavata”, vastaan ja käännyn ympäri.
”Kysy, jos tulee jotain”, mies mutisee perääni.
”Me pärjätään, darling. Kiitos kuitenkin.”

Olipa siinä vaisun ja krapulaisen oloinen kaveri. En olisi uskonut, että täällä oli rima niin matalalla.

Vihellän terävästi ja Coco ystävineen vilkuilee tarhan portille. Annan tamman miettiä hetken ja katseen kiertää ulkoilevissa hevosissa. Huokaan, voisin vain istua luonnostelemassa kaikkia niitä viimeisen päälle kauniita olentoja. Vihellän uudestaan, pidempään. ”Coco Chanel, aika tulla.” Silmäilen tammaa ja se silmäilee minua. Ruunikko päättää, että olen tarpeeksi kiinnostava ja lähtee kävelemään kohti porttia toinen utelias ruunikko vanavedessään.
”Kuningatar ja hovineidotko?”, kysyn kättäni nuuhkivalta tammalta.

Coco on varsin ylevässä lihaskunnossa, hieman nuori ja epätasapainoinen vielä, mutta ilmiselvä kaunotar. Karsinan ovessa roikkuu pari sinistä ruusuketta. ”Tuleva tähti, niinkö? Nohnoh, ei kuolaa vaatteisiin”, pukkaan tammaa hellästi kauemmas sen nykäistessä takin helmaa. ”Osaatkos pahoja tapoja, tsot tsot.” Puunaan ja kiillotan huomiosta onnellisen tamman ja kääräisen hännän napakalle letille ylös. ”Ei kuraa kuningattaren jouhiin.”

Tilda oli kehottanut laittamaan suitset, ainakin maastoon, jos tamma tuhmailisi. Nainen vauhkosi turhaan. Ruunikko oli selvästi käsitelty maastakäsin huolella ja se kuunteli pieniäkin vihjeitä. Joko se oli vieraskorea tai tänään vähemmän säpinätuulella, mutta taitamme matkaa sovussa. Vähän se kyttää jotakin rasahdusta ja kuopaisee kun seisoimme sen mielestä liian pitkään. ”Sooh, säihkysilmä. Joskus täytyy malttaa”, moitin tammaa ja pyydän sitä napakasti peruuttamaan. Se nakkelee niskojaan, mutta tekee kuten pyydetään. Mikä jumalaisuus oli siinä hetkessä hevosen kanssa kun ratas ensin jumittaa, lähtee sitten hiertäen liikkeella ja lopulta loksahtaa paikoilleen ja on enää pelkkää yhteistä ymmärrystä. Kaunis jalo eläin. Kuten sanoin, meistä todellakin tulisi ystävät ja tämän kylän pojalla olisi jotakin sisältöä sysipaskaan paluuseensa.
Krister A.
Krister A.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 12

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Krister A. lähetetty 13.12.18 13:11

13.12.2018  |  L o h t u l a u s e i t a

Muruuu! Miten oot selvinny siellä jumalan hylkäämässä kolkassa? Tääl ikävöidään sua. Tuu pian käymään <3
15.28

Puspus, ootte ihania! Musta ei saa kassapoikaa, mut tää kuningatar on mun valo pimeässä <3
18.07
DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full
18.09
Krister A.
Krister A.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 12

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 07.02.19 16:01

27.1.2019  |  L e m p e ä   p o t k u   m o t i v a a t i o l l e   Lauri Merikannon valmennusviikonloppu

Epämukava tyytymättömyys velloi vatsanpohjassa kun lukitsin työhuoneen oven. Asiakas oli päättänyt lopettaa terapian kesken, tai oikeastaan vaihtaa terapeuttia, joka söi vielä enemmän ammatillista itsetuntoa. Eikä sen olisi tietenkään pitänyt syödä, olin itse ihan samaa mieltä, että terapeutin vaihtaminen oli tässä kohtaa asiakkaan edun mukaista niin kuin se joskus oli. Aina kemiat, työtavat ja persoonat eivät vain kohdanneet tai asiakas ei ollut valmis koko prosessiin.

Kietaisen ärhäkästi karkaavan kaulahuivinpään olan yli ja tarvon viimaa vastaan autolle. Ärsytti silti. Olin uhrannut kyseiselle lopettamistapaamiselle tunnin perjantai-illastani ja jouduin vielä hoitamaan rästikirjaukset siihen liittyen tänä typeränä viimaisena sunnuntaina. Olin tietysti myös vatvonut asiaa läpi koko lauantain eli pilannut viikonloppuni alusta loppuun.

Valahdan autonpenkille ja mielihalut punaviinilasillisesta, tai kahdesta, sohvannurkassa tahtovat ottaa vallan. Sadattelen ääneen kun starttaan auton. Ei auttanut ruikuttaa kun olin reippaana tyttönä ilmoittanut meidät Cocon kanssa Lauri Merikannon yksityisvalmennukseen. Idea oli aiemmin ollut mitä mahtavin: aloittaa alkuvuoden lomailun jälkeen uuden valmentajan tuoreen katseen alla. Juuri nyt se oli viimeinen asia, mitä valmiiksi vellova vatsani olisi tänään kaivannut.

***

Krister suitsii Cocoa minun kiskoessa saappaita jalkaan. Hoitajankloppini oli halunnut tulla seuraamaan valmennusta. Minusta tuntui oudolta, että oma hevoseni suitsittiin minulle valmiiksi. Olisi siinä joskus kyllä puolensa, ehtisi vaikka hoitaa kirjaukset heti enkä sunnuntaina, kun tietäisi että maneesissa odottaisi valmiiksi lämmitelty ja varustettu hevonen. Tänään tosin olisin kaivannut käsilleni jotakin tekemistä. Kammotti astella vieraan valmentajan eteen vaikka sitä luulisi ettei Amandan jälkeen jaksanut jännittää ketään, mutta Amandaankin tottui. Vieraisiin valmentajiin en ollut tottunut.

"Miks sä muutit tänne?", Krister kysyy ja katkaisee hermostuneen ajatuksenjuoksuni. 

"Kukaan ei oo tainnu vielä kysyä tota täällä", totean, "Sori, onpas! Mun kampaaja", nauran. Se rouva ei kyllä mitään jättänytkään kysymättä.

"Kaipasin maisemanvaihdosta,” vastaan.

"Toi tais olla se lyhyt versio."

"Joo ja pitkä versio on aikuisten juttuja."

"Hah!", Krister älähtää närkästyneenä ja irvistää. Nauran ja väistän kun Krister esittää heittävänsä minua kaviokoukulla.
"Hophop, hoitajapoika. Meille tulee kiire."

"Darling! Mun kanssa ei koskaan tuu kiire."

Se oli totta. Krister oli tarkka ja täsmällinen, täydensi minua paremmin kuin hyvin ja välillä hävetti miten paljon tämä auttoi, ilmaiseksi ja omasta ilosta. Olin minä Latvian reissulta tuonut tullessani kasan artesaanisuklaata ja kirjoittanut uuden vuoden toivotukset kiitoksineen taideliikkeestä löytämäni kortin taakse. Kiitellyt vilpittömän nöyrästi joka kerta kaikesta avusta. Oli kummallista, että hevoselämässäni roolit olivat ensimmäistä kertaa näin päin.

Coco lähtee töihin korvat hörössä. Krister kiristää vyön ennen kuin ehdin itse edes ajatella asiaa ja roikkuu jalustimessa kun minä vielä keräilen ajatuksia kasaan. Sitten se taputtaa sekä minua että Cocoa rohkaisevasti ja poistuu katsomoon. Pudistelen päätäni huvittuneena. Krister oli todellakin maanpäälle laskeutunut punakutrinen enkeli.

Coco puhisee ja kyttäilee maneesin toisessa päässä työskentelevää Isabellaa ja tämän uutta tammaa. Oli aivan puskasta repäisty olo kevyesti otettujen viikkojen jälkeen. Olimme maastoilleet, hömpötelleet ja unohtaneet kaiken tavoitteisiin tuijottamisen. Kunpa mieliala ja motivaatio olisivat tänään olleet korkeammalla kuin ne olivat. Halusin aloittaa taas treenit ja alkaa suunnittelemaan vuoden kilpailukalenteria. Cocolla onneksi tuntui olevan intoa meidän molempien puolesta, ja Kristerillä, joka seurasi katsomosta jokaista askeltamme silmät loistaen.

Lauri Merikanto oli tarkkasilmäinen ja täsmällinen mies. Tämä saa heti kiinni tarpeistamme ympäripyöreiden toiveideni perusteella. Vieraskoreus saa skarppaamaan ja yks kaks neljäkymmentäviisi minuuttia ovat holahtaneet ohi ja olo on paljon parempi kuin selkään kavutessa. Coco tuntuu ottaneen aimoharppauksen eteenpäin vauvahevosesta kohti kouluratsua. Loma, palautuminen ja Krister oli tehnyt meille molemmille hyvää. Tamma ravaa alusta alkaen ponnekkaasti ja joustavasti. Merikanto auttaa hienosäätämään apuja ja temmonmuutoksia. Olen haljeta riemusta ja ylpeydestä viimeisissä ravisuorissa kun Coco näyttää parastaan.

”Sillä on hienot liikkeet, nyt vain treenaat järkevästi ja hevosta kuunnellen.” Sillä hetkellä sen vieraan valmentajan sanomana päähän uppoaa viikonlopun hienoin asia: en olekaan pilannut tätä käsiini uskottua hevosen alkua. Kiitän miestä hymyillen ja taputan tyytyväisen tammani kaulaa. Tämä oli kuin olikin sopivan lempeä potku motivaatiolle.

Krister pelmahtaa viereemme tyhjenneestä katsomosta ja kehuu meitä molempia napaten Cocon ohjat. Jestas sentään, tässähän oli olo kuin uuden tempun oppineella koiralla, tai prinsessalla.
"Hei, haluutko mennä kävelemään selästä käsin?", huikkaan Kristerin perään ja ojennan kypäräni tälle.
Nuoren miehen silmät tuikkivat iloisesti ja niin ne kaksi katoavat onnellisina tallin ovista ulos. Pyörittelen hetken toimettomana hanskojani kunnes bongaan tallivuoroa tekevän Mikaelin. "Moi! Ehitkö pitää kahvitauon?"



Viimeinen muokkaaja, Tilda M. pvm 13.02.19 22:54, muokattu 1 kertaa
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 13.02.19 22:52

9.2.2019  |  I s ä k o m p l e k s e j a   Daniel Susinevan valmennukset

Minua oli aina vaivannut jonkin asteinen Freudilainen isäkompleksi. Ehkä se johtui kliseisesti siitä että olin kasvanut ilman isää. Niin, ja siitä tietysti, että en ollut koskaan kokeillut miehiä. Kaikki sopi kuvaan tällä terävällä keittiöpsykologiallani koska tähän aihealueeseen oikeat terapeutinoppini eivät riittäneet. Siinä se isäkompleksi nyt tänään seisoi kun seurasin Daniel Susinevaa maneesin katsomosta kahvikuppini takaa. Se oli sellaista viatonta ihastumista, himoa, tietynlaisiin perusmiehiin. Turvallisen oloisiin, omalla tavallaan karismaattisiin. Nämä miehet olivat tietysti aina olleet myös itseäni vanhempia, mutta Susinevaa tuijottaessani tajusin että olin saavuttanut sen iän. Olin itse yhtä vanha. Kriisi.

Ryystän ison kulauksen kahvia ja ravistelen nämä täysin asiaankuulumattomat ajatuksenkulut päästäni. Olin kerrankin ajoissa seuraamassa muita ryhmiä ja istuin maneesin nurkassa tyytyväisenä kahvitermarini kanssa. Ehtisin imeä itseeni oppia koko aamupäivän ja ottaa selvää mikä meitä odottaisi iltapäivällä. Niin, ja senkin vuoksi, että tiesin Kaajapuron Vernerin pyörivän Auburnissa tänään, liimasin itseni mielummin maneesin penkkiin kuin pyörin ympäri tallia. Vältin kiusallisia kohtaamisia sekä itseni että miehen takia.

Jos unohdettiin kummalliset seksuaalisviritteiset kuumotukseni, pidin ihan oikeasti Susinevan tyylistä valmentaa. Kurinalainen ja tiukka, huumoriltaan suorastaan lakoninen, mutta rahtusen lempeä, ja mies tiesi todellakin mistä puhui -se oli sitä karismaa. Melkein toivoin, että olisin raaskinut hassata vielä rahaa Cocon ratsutukseen. Ehkä kehtaisin tiedustella ratsutusta jollekin viikonlopun ulkopuoliselle ajankohdalle, jos nyt kykenisin pokerinaamalla katsomaan miestä vielä silmiin.

Itse Amandakin oli purjehtinut maneesiin seuraamaan valmennettaviaan Susinevan piinassa, mikä oli varsin yllättävää niin aikaiseen ajankohtaan. Ojennan kahvitermariani blondille kun tämän ilme alka näyttää siltä, että mukana tuotu kupillinen on tyhjentynyt. Sanaton dialogi, josta saatoin aistia kiitoksen naisen täyttäessä kuppinsa.

***

“Tää on kyllä ihan tarpeellinen terapiasessio äskeisten esteratsastajien ryhmien jälkeen. Mua hymyilyttää harvat asiat, mutta nuoret kouluhevoset pääsee kyllä aika lähelle. Pliis, älkää pilatko sitä multa ratsastamalla paskasti.”

Kahvit oli juotu ja pitäisi olla ratsastamatta paskasti. Hitto miten paljon pissatti vaikka olin kompensoinut ylimääräisiä kahvikupillisia reippaalla vessassa ravaamisella. Coco pörisi vieraita hevosia maneesissa. Inna oli esitellyt Cocon ikäisen ruunikkonsa Kaaraksi. Kolmas ratsukko oli minulle tuiki tuntematon mallinkasvoinen nuori mies valppaan näköisen kimon kanssa.

Merikannon valmennuksesta olimme saaneet kivan itsevarmuusboostin ja olin jännittänyt etukäteen vähän vähemmän. Nyt Coco kuitenkin nyppi ohjaa ja oli kovinkin menohaluinen eilisen vapaapäivän jäljiltä. Otan ruunikkoa paremmin haltuuni ja vilkaisen valmentajaamme, jonka katse kiertää tutkiskelevasti ratsukosta toiseen. Hengitä se pissahätä nyt pois, manaan mielessäni.

Viikonlopun valmennusten ohjelma kuulosti ihan meille räätälöidyltä ja olin vielä jättänyt ilmoittautumatta CUP:in osakilpailuun ajatuksella, että jos tämä viikonloppu sujuisi, voisimme testimielessä ratsastaa osakilpailussa myös Helpon A:n. Cocon pitäisi  alkaa olla ihan pätevä siihen koitokseen. Juuri nyt ei tosin tuntunut yhtään niin pätevältä. Krister varmaan peittäisi silmänsä katsomossa, jos olisi päässyt paikalle. Sivulauseista olin ollut tulkitsevinani tämän vähän enemmänkin fanittavan herra Susinevaa.

”Coco kilttiii, maltahan nyt”, mutisen ratsulleni, joka löytää onneksi rakoilevan keskittymiskykynsä kun pääsemme kunnolla töihin. Minä pusken hikeä jo ensimmäisen vartin jälkeen osin jännityksestä, osin ehkä pidätellystä pissahädästä. Coco esittelee sen sijaan iloisena liikelaajuttaan turhankin railakkaasti.

”Pidä se sun hyvä takapuoli penkissä äläkä anna sen tamman liueta paikalta", valmentajamme jyrähtää.

Hetkinen.  Pidä se sun - hyvä - takapuoli penkissä; pidä se sun takapuoli hyvin penkissä; hyvin pidetty takapuoli. Hyvä hyvä. Kuulin eittämättä väärin kun olin ladannut aamun kahvin lisäksi keittiöpsykologiallani. Nyt ilme kuriin koska olin ainoa jolla se värähti. Susineva oli varmasti vain lauseensa välissä kehaissut Innan erinomaisesti liikkuvaa ratsua. Onneksi posket kuumottivat jo otsalle nousseiden hikikarpaloiden myötä. Mutta olihan se tietysti, hyvä takapuoli nimittäin.

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 25.02.19 20:36

17.2.2019  |  W i n t e r   F a i r   Kalla CUP:in 1. osakilpailu

”Mitä sä katot?”, Krister kysyy ja kurkkii olkani yli.
”Kunhan selailen”, vastaan ja lykkään Sokka Luxuries -tuotteiden uunituoreen katalogin Kristerille.
”Ooh! Tämä huopa teille Winter Fairiin!”
”Ei se oo valkonen, meillä on jo valkonen kisahuopa.”
”Ei sen tartte olla valkoinen. Irrotellaan vähän. Eihän teillä oo mustia varusteitakaan.”
”No joo. Hankin semmoset sit joskus kun siirrytään isompiin luokkiin.”
”Eli teil on viel varaa irrotella.”
”Jaa…”
”Joo, darling!”

Niin Krister sitten oli irrotellut kilpailutakistani napit ja ommellut tilalle ruusukultaiset, sekä käskenyt minua hankkimaan sen pirun satulahuovan. Amandan maireasti hymyillessä saattoi mukaan tarttua pari muutakin huopaa. Syytin marmorilattiaisen liiketilan ja Amandan katseineen hypnotisoineen tähän kamalaan kulutushysteriaan, jota yritin paikkailla polkemalla seuraavan viikon fillarilla kaikkialle. Ei niin loistava idea helmikuisen jäisillä teillä kuin ruusukultaisin lasein hankitut huovat.

Tulos:
5/22, 68,409 %
10 / 7 / 4 / 8.5 / 9.5 / 9 / 4 / 3.5 / 10 / 9 / 7 / 6 / 9 / 3 / 9 / 4 / 8.5 / 6 / 6 / 7 / 7 / 3.5

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full



Viimeinen muokkaaja, Tilda M. pvm 24.05.19 21:53, muokattu 1 kertaa
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 18.03.19 5:26

12.3.2019  |  K e v ä ä n   k u r i m u s  

Katala kevätahdistus teki tuloaan. Kevät oli aina ollut lähdöillä ja luopumisilla kuorrutettu. Vielä aikuisiälläkin Suvivirsi sai palan tunteen kurkkuun. Alkukevään kova ja kirkas valo painoi ryhdin lysyyn ja viemäreihin loriseva sulava lumi vei jotakin mennessään. Olisin halunnut sulkea makuuhuoneen verhot ja jäädä talviunelta tuoksuviin lakanoihin, mieluiten jonkun toisen iholle. Tilata pizzaa sänkyyn ja juoda edellisillan viininrippeet aamukahvin päälle. Olla kuin ulkopuolista maailmaa, kevättä, ei olisikaan. Esiin voisin kömpiä kun valo olisi toukokuisen pehmeää ja kesä juuri kääntymässä nurkan takaa.

Kiskaisen turhautuneena peiton vielä hetkeksi pään yli ja murisen tyytymättömänä. Tänään oli peräti neljä asiakastapaamista, joista yksi uuden asiakkaan kanssa, aina vähän raskaampaa. Pino lausuntoja odotti kirjoittajaansa ja työnohjaus rasittaisi päivän päätteeksi. Olisin niin mielelläni skipannut työpäivän ja kelannut suoraan illan valmennukseen. En ollut yhtään sillä tuulella, että jaksaisin olla lempeän tarkkaavaisia huomioita tekevä terapeutti, joka ojenteli nenäliinoja. Olin tänään äreä ja teräväkulmainen, joka halusi haastaa, eikä se sopinut ainakaan päivän ensimmäisen asiakkaan pirtaan.

Kahvilla, kahvilla ja kahvilla raahusti päivä eteenpäin ja lukitessani työhuoneen ovea tunsin ahnaan kofeiinitärinän tekevän tuloaan. Päässä surisi muutenkin ja teki mieli kadota baarin hämärään, metsän hämärään, johonkin mihin päivän viimeiset auringon kirkkaat säteet eivät jaksaisi yltää.

Coco imaisee peilin lailla myrtyneen olemukseni ja tuijottaa minua paheksuen. Harjaan tamman rivakoin vedoin ja setvin aavistuksen tutisevin sormin tummat häntäjouhet. Hengitän hevosen tuoksusta mielenrauhaa ja pistän kimpoilevia ajatuksiani järjestykseen oikomalla huopaa ja laskemalla satulavyön reikiä.

Maneesissa ruunikko huiskaa hännällään kiukkuisena ja kipinöi kun unohdan valmistella siirtymät kunnolla ja annan ajatuksen putoilla uralta pitkin maita ja mantuja.

"Mustamaa! Aiotko ratsastaa vai kiusata sitä tammaa?", Amandan ääni kaikuu maneesissa naisen katsoessa meitä silmiään siristäen.

Puna nousee poskille ja suupielet kiristyvät. Ihan oma moka etten keskittynyt. Läksytys oli täysin ansaittu. Amanda tuntui silti olleen viime aikoina tavallistakin kiukkuisempi ja teki mieli kivahtaa jotakin takaisin, mutta se olisi ollut turhaa purnaamista. Ei nyt oltu reflektoimassa kaamosmasennuksia vaan ratsastamassa. Puren hammasta yhteen ja yritän skarpata poskille nousseen häpeän punan voimin. Kiia ja Armi olivat tänään ainoat tasaiset suorittajat. Effin selkään palannut Sarahkin näytti tavallista jännittyneemmältä.

Taputan tammaani anteeksipyydellen laskeuduttuani satulasta. Ei se sen vika ollut. Coco oli ollut viime viikkoina valmis antamaan kaikkensa treeneissä ja olin siitä tavattoman ylpeä. Nyt pitäisi fokusoida aina hankalan kevään yli ja keskittyä nauttimaan koko ajan kehittyvästä kouluratsustani.

"Ens kerralla paremmin esityksin", Sarah puuskahtaa vieressämme poimien ohjat Effin kaulalta.
"Toivoa sopii tai Amanda vaihtaa meidän ryhmän nimeä", naurahdan kuivasti.
"Koulukauhut?"
"Joo, täysin lupauksettomat. Mut tsemppiä teille kisoihin, eiks ne oo nyt viikonloppuna?"
"On joo, kiitos! Sitä seuraavat on huhtikuussa, 7. päivä, ja sit onki jo finaali. Jännittää hirveesti ehditäänkö me Effin kanssa saada tarpeeks rutiinia."

Päässä päivän vaivannut surina voimistuu kun aivosolut tekevät töitä kaivaakseen minulle muistini lokeroista Sarahin mainitseman päivämäärän. Eihän? Nytkö? Olin ehkä alitajuisesti muistanutkin. Hymyilen hajamielisesti Sarahille ja tunnustelen vatsanpohjalle valahtanutta kylmää painoa.

Ihan turhaan tein tästä numeroa. Ei se päivämäärä mihinkään vaikuttaisi. Toinen osapuoli ei edes muistaisi sitä, eikä käräjäoikeus todellakaan lähettelisi kohteliaita lappuja: "Hyvä vastaanottaja, lähestymiskieltosi henkilöä x kohtaan on päätynyt. Voitte nyt lähestyä henkilöä x." Tyyppi istuisi hyvällä tuurilla lusimassa eikä minun tarvitsisi suoda vanhoille jo haudatuille asioille ajatustakaan.

Kieputan Cocon suitset pakettiin ja venyttelen jäykkää niskaa. Ravistele pois, ei tässä mikään tulisi muuttumaan. Kesä tulisi ja se päivämäärä valuisi ohi. Kaikki pysyisi ennallaan. Hengitä.

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 01.04.19 20:24

K i l p a r a t s u n   h o m m i a


24.3.2019  |  Kilpailukeskus Litt, KRJ  Helppo C & Helppo B

Tilda: ”Perhana… Eihän se nyt mee ojaan?”
Krister: ”Ei mene. Paina nyt vaan kaasua.
Tilda: ”Se on ihan reunalla.”
Krister: ”Sun hermot on ihan reunalla. Aja nyt, ei se mene ojaan.”

Krister: ”Missä satulavyö on?”
Tilda: ”Siellä harjapakin vieressä? Tai takana?! Unohdinko mä sen?!!"
Krister: ”Oot liian helppo. On se täällä, mä pakkasin sen.”
Tilda: ”Senkin kakara! Saat kenkää.”

Krister: "Se oli teille varsinainen alkupala. En anna sun ilmottautua enää Helppoon C:hen."
Tilda: "Mä tykkään alkupaloista."
Krister: "Sä tykkäät pizzasta."

Tulos: HeC 1/7, HeB 15/20
 

30.3.2019  |  Oldfinion Dressage, KRJ-Cup Helppo C & Helppo B

Krister: "Ammattilainen."
Tilda: "Täh?"
Krister: Niin että traikku on tänäänkin tiellä."
Tilda: "Älä nuolase vielä."

Krister: "Ottaapa se nyt lungimmin. Hieno säihkysilmä!"
Tilda: "Älä -"
Krister: "Oho! Höpsö Coco. Kattoko se toinen heppa sua pahasti? "
Tilda: "..."

Tilda: "Hengissä."
Krister: "Se riittää, darling. Tältä erää."
Tilda: "Olipa uhkaavaa. Ootko Amandan kätyri?"

Tulos: Helppo C 82/165, Helppo B 129/210


31.3. Sunnuntaivapaa

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 24.05.19 15:51

17.5.2019  |  V i h r e ä t   v a u h d i k k a a t   a a m u t

Annan nauru raikaa metsätiellä kun itse pinnistelen pitääkseni hevoseni ja hermoni kasassa. Hikikarpalot valuvat pitkin niskaa Cocon painaessa mutkat suoriksi Annan ja Epin vanavedessä. Tuuli suhisee korvissa ja aamuaurinko välkkyy ohi vilistävien puiden takaa häikäisten silmiä joka toisella askeleella.

“Vielä kyydissä?"
"Hermot lens pientareelle edellisessä mutkassa."
Anna nauraa taas ja minä tunnen itseni varsinaiseksi jänishousuksi.

"Kävelläänkö?"
"Kyllä, kiitos."

Coco tosin ei enää malttaisi päästyään maistamaan kovempaa vauhtia. Tamma nakkelee niskojaan ja pyrkii sitkeästi pidätteiden läpi. Hengitän syvään ja istun tiukasti satulaan toivoen, että painovoima vetäisi Cocon kierroksia alaspäin. Epi pärskii tyytyväisenä ja Anna pidättää tummaa tammaansa sen verran, että pääsemme rinnakkain. Varsinainen tättähääräparivaljakko. Oli aina yhtä hauska ajatus, että tummat tammat olivat kenties yhtä hyvä ystäviä kuin mekin Annan kanssa.

Kirkas kevätaamu on melkein häikäisevän vihreä, vaihtumassa seuraavalla sivulla kesäksi. Uskallan antaa vähän ohjaa kunnes Coco ottaa kierroksia pusikossa rapistelevasta mustarastaasta.

"Tarviin maastohevosen", älähdän turhautuneena, "...pystyynkuolleen! En vauhtia ja vaarallisia tilanteita", jatkan kun näen Annan virnistävän ja avaavan suunsa.
"Joo, kyl mä ymmärrän. Joskus olis vaan ihanaa matkustaa."

"Mitkä fiilikset viikonlopun kisoista?", Anna kysyy.
"Ajattelin jo, että ne menee ihan rutiinilla, mut nyt tää on ollu tällänen koko hiton kevään", ähkäisen Cocon tehdessä nopean sivuloikan, "etten oo ihan niin varma, että menee siististi nippuun."
"Voiks sitä syyttää? Kevät vaan pakostikin piristää. Ehkä se alkaa laidunkaudella laiskanpulskeeks?", Anna pohtii.

Annan olemus oli ollut viime aikoina valoisampi, ehkä sekin oli kevättä. Toivoin, että edessä odottava kesä olisi kaikille kevyempi. Vuoden vaihteen jälkeen kuukaudet olivat olleet painavaa massaa. Epämääräistä räpiköintiä. Olin yhä huolissani Juliasta, ehkä vähän itsestänikin, vaikka mitään kovin järisyttävää ei ollut tapahtunut. Niin, mitään ei tapahtunut ja silti synkeä pilvi ailahteli kaiken yläpuolella raivostuttavan pahaenteisenä. Olin kuitenkin päättänyt hätistellä sen kauemmas ja että tänä kesänä minulla olisi varaa oikeaan lomaan! Hyvästi synkeät ja hankalat asiakkaat kokonaiseksi kuukaudeksi.

"Otetaanko viel toi vika mäki?", Anna havahduttaa minut.
"Coco ei varmaan anna vaihtoehtoja", huokaan.

Tammoja ei tarvitse pyytää kirimään vauhtia, riittää että ne päästää menemään ja minä yritän nauttia ohi vilisevästä vihreydestä tuulen humistessa hurrikaanina korvissa.

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 26.05.19 10:25

19.5.2019  |   S p r i n g   C i r c u s   Kalla CUP:in 2. osakilpailu:   ”Se ei ollutkaan apina”

Hymy on herkässä kun silittelen Cocoa ja siltä riisuttua silkkinauhaa. Hieno pieni hevoseni oli taas näyttänyt kyntensä ja jalostanut korkean vireystilansa tiukaksi työmoraaliksi. Olimme suorastaan liidelleet radan läpi hyvällä energialla. ”Se ei ollutkaana apina”, olin riemuinnut radalta palatessamme Annalle ja Kristerille, uskaltaen mielessäni pistää jo pääni pantiksi sijoille pääsemisestä. Kunniakierros meni enemmän apinoiden ja olisin sen antanut olla niin, ellei meillä olisi ollut vielä toinen luokka ratsastettavana. Cocon keskittymiskyky oli hyvä, mutta rajallinen.

Helppo A sujui ihan näppärästi, vähän levottomammin, mutta se olikin ensimmäisemme ja siihen nähden ihan kiva. Pyyhkäisen karsinassa Cocon selkää vielä sualla. Tamma on jo niin keskittynyt heiniinsä ettei jaksa kiinnostua läsnäolostani. "Tuu jo, seuraava luokka alkaa! Mulla on kahvia", Krister huhuilee käytävältä. Jätän Cocon ansaitusti nauttimaan heinistään ja lähden Kristerin perään. Päivän jännittäminen oli nyt ohi. Sai nauttia auringosta, kahvista ja vaativien luokkien törkeän taitavista ratsukoista katsomosta käsin.

Juniorimestaruus -titteli silotteli kivasti viime viikkoina vaivannutta ärtymystä, suoranaista kateutta, jos kehtasin tunnustaa. Hymyni saattoi yhä olla aavistuksen laimea kun taputin Innalle ja Capulle Vaativan A:n voitosta. Ryystin kahvia ja yritin kuunnella Kristerin analyysiä alkavan Koulumestaruusluokan ratsukoista.

En minä oikeasti toivonut kilpasiskoni epäonnistuvan, mutta olin viime viikkoina kironnut sitä miten kaikilla Auburnilaisilla tuntui olevan hevonen joka sormelle, ja pari hyvää diiliä takataskussa pahan päivän varalle. Tunsin itseni välillä nuoren ratsun omistajana lemmikkihevosen kaitsijaksi, joka sai vain haaveilla isommista luokista. Ei ollut niin silmittömästi rahaa, saati nimeä ja meriittiä, että kaikenlaisia kivoja ratsastusdiilejä (Grand Prix -tason Capuja!!!) olisi niin vain tipahdellut taivaalta. Minä kun olin vielä ennen Auburnia kuvitellut, että hölköttely pellon piennarta pitkin täyttäisi hevosenkaipuuni, vaan kuinkas sitten kävikään kun Mustamaan esiteini-ikään muka jäänyt kilpailuvietti heräsi.

"Minkä takia oot noin kiukkusen näkönen?", Krister kysyy.
"Enkä oo, mulla on kahvia."
"Joooo, ja luokkavoitto?"
"Kyllä, sekin on. En mä oo kiukkunen."
"Et näytä siltä."
"Sä näytät ärsyttävältä pikkuveljeltä. Keskitytään", huiskin ärtyneenä Kristerin tarkkasilmäisyydestä.

Pikkumaista ja lapsellista, mutta niin onnellinen kuin olinkin Cocon jatkuvasta kehityksestä kaipasin sitä, että kehityin itsekin. Niin ja siis kehityinhän minä, voisin sanoa että osaan koulia nuoresta hevosesta ratsun, mutta minä halusin olla nyt radalla. Vaihtaa Vaativasta B:stä A:han ja ylemmäs. Ei tässä Helpon A:n läpi jolkottelu enää riittänyt. Fellu oli jäänyt ansaitusti kokonaan kilpailueläkkeelle ja minä ilman ratsua.

Lakkaan purnaamasta kun Koulumestaruusluokan tunnelma ja suoritukset ajavat ärtyneen ajatuksenjuoksuni ohi. Istumme Kristerin kanssa molemmat identtisessä etukenossa, kasvoillamme keskittyneen haltioitunut ilme. Amanda sai suuren Minan näyttämään niin kevyeltä ja luokkavoittaja Jennifer Sarasteen tumma tamma oli... Jotain mitä halusin kuvitella Cocon olevan joku yhtä kaunis päivä.

"Mieti teitä tuolla", Krister huokaa.
"Niinpä."
"Ei siihen kauan mee. Cocossa on niin paljon potentiaalia."
"Niinpä." Nyt piti vain painaa töitä.


DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Krister A. lähetetty 26.05.19 21:03

20.5.2019  |  K u l t a a   h i u k s i s s a

Ettet vaan muista väärin niin täs sulle kehyksiin! Onnee mestarit <3
11.27

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full

#springcircus
Krister A.
Krister A.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 12

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 23.07.19 17:30

17.7.2019  |  V i e l ä   o n   l o m a a   j ä l j e l l ä

Silmäilen edessäni seisovaa tummatukkaista kiharapäätä, jonka hymy kareilee hieman epävarmana. Lomamatkani jälkeiseen Auburniin oli pölähtänyt kummallisen paljon, hmm, Auburnin yleiseen tasoon nähden epävarmemman oloisia hevosnaisia. Siitä ei ollut montakaan päivää kun olin kalastellut kiinni tallipihalla irti kirmailleen Velmun ja palauttanut sen uudelle hoitajalleen, Mimmikö se oli? Tietäisi jyrähdystä molemmilta Sokan siskoksilta, jos tälläinen kaaos kantautuisi näiden korviin. Power Jump ja kaikki sen sisältämä koreilukin ihan nurkan takana.

”No, onnea Sipsin kanssa Madde. Törmäillään”, hymyilen naiselle kuitenkin hyväntahtoisesti ja jätän tämän sukimaan tammaa pihamaalle vilkaisten vielä olkani yli. Tällä sentään oli hevonen kiinni vaikka Sipsi pukkasikin naista suorastaan kiusoittelevasti niin, että tämä horjahti hieman ja tipautti suan kädestään.

Kiitin onneani, että Krister oli täyden kympin tyyppi sekä hevosenkäsittelijä. Harmitti, että punapää lähtisi kesän päätyttyä Helsinkiin opiskelemaan. Krister oli valtavan innoissaan ja ylpeä, mutta olin aistivinani pienen melankoliankin. Vaikka tämä kyllä kuulutti vihaavansa kotikyläänsä niin että korvissa soi. Niin, ja oli se luvannut tulla katsomaan Cocoa viikonloppuisin ja lomilla, aina kun liikenisi vapaata. Hevoset olivat imaisseet sen, kuten minutkin pari vuotta sitten, takaisin otteeseensa. Hieman kauhulla odotin jo niitä aikoja kun saisin taas selvitä kaikesta itse, oli luksusta että oli oma Krister. Varsinkin jos samaan aikaan haaveili lisähevosista.

Päivän raskas helle on laantunut ja kesäillan leppeä ilma hellii päivästä väsyneitä jäseniä. Viheltelen laitumen portilla ja saan pari tammaa kääntämään päätään. Coco vilkaisee minua laiskasti. Muutama viikko laitumella oli tehnyt siitä kivasti flegmaattisemman ja pehmeämmän, kuten olin toivonut. Sopi hyvin tähän raukeaan kesään. Lähden harppomaan epätäisen lyhyeksi nyhdetyn heinikon poikki ja pysähdyn rapsuttamaan itseään tykö tekevää Armia, jonka vanavedessä myös Rilla tulee hakemaan osansa paijauksista. Coco kuikuilee minua ja lähtee kävelemään kohti. Mustasukkaisuus, miten toimiva konsepti.

”Hei rakas”, hymisen tammalle, joka työntää turpaansa farkkushortsien taskuun. Haron sen pitkäksi venähtänyttä harjaa ja kesäpölyistä kaulaa. ”Mennäänkö kävelylle? Joo, hyvä idea eikö.”

Coco kävelee liinan päässä verkkaisesti ja pysähdymme molemmat hetkeksi kuuntelemaan korvat täyttävää kohinaa, joksi sirkkojen taukoamaton siritys heinikossa muuttuu. Onneksi rauha lepäsi vielä tallia ympäröivillä metsäteillä. Aikeeni oli välttää Power Jump -hälinä, mutta lomasuunnitelmat solahtivatkin väärille viikoille ja annoin olla niin. Olin viettänyt pitkän viikonlopun Berliinissä, verestänyt muistoja bilehuuruisista opiskeluvuosien kesistä, koukannut paluumatkalla Kööpenhaminaan ja paennut viimemmäksi kaupunkien hälinää Lauran luo. Saunonut siellä mustan sielun puhtaaksi ja istunut suomenhevosen satulassa mielen raukeaksi.

Maiskautan ja Coco keinahtaa liikkeelle. Olin valmis palaamaan arkeen. En vielä töihin, mutta Auburnin arkeen. Power Jump -hälinästä olisi se hyöty, että vaikka viikonloppu menisikin estehevosia pälyillessä, olivat ne kuitenkin huippuunsa viilattuja kilpahevosia, joka pistäisi vipinää omaankiin treeniin.

Kentältä nousee kevyt pöly ja valun sen laidalle katsomaan Annan ja Ellien myöhäisillan treeniä. Ellien ilme on tiukan päättäväinen eikä tämä vaivaudu vilkaisemaan yleisöään hoputtaessaan kimoa ratsuaan ohitsemme. Anna sen sijaan heilauttaa kättään ja antaa Epille ohjaa ratsukon kävellessä aidalle.

”Sehän näyttää rennolta”, kehaisen.
”Joo, vielä. Vähän alkaa jo omat puntit tutista”, Anna vastaa.
”Höpsistä. Te ootte täydessä terässä. Muistat vaan itekin rentoutua täs välissä.”
”Yritetään”, Anna irvistää, ”Ootko menossa viel ratsastamaan?”
”En, käytiin vaan kävelyllä.”
”Lähettekö sit viel meidänki kans pienen lenkin?”
”Joo, tottakai ja hei, kerrot kaiken Epin varsasuunnitelmista! Meinasin jo unohtaa, vähänkö ihanaa.”
Rapsutan Epin otsaa ja tamma yrittää kyhnyttää kutisevaa päätään kylkeeni.
”Todellaki, ja kerro sä miten sun reissu meni.”

Hikinen Epi ja laiskanpulskea Coco kulkevat samaa tahtia metsätiellä emäntiensä puheensorina askelta rytmittäen. Vielä oli kesää, vielä oli lomaa. Coco huokaa tyytyväisenä ja hymyilen sille, sitten Annalle. Vielä olisi hevosentäyteistä lomaa ja juuri nyt, helteiden saavuttamattomissa, alkoi syyhyttää ajatus loppukesän kilpailurutistuksesta.


Viimeinen muokkaaja, Tilda M. pvm 25.07.19 13:25, muokattu 1 kertaa
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Krister A. lähetetty 25.07.19 13:24

20.7.2019  |  I t k i s i t k ö   o n n e s t a

Keitin porisee Juhla Mokat aamulla ja vielä viimeisen pannullisen iltavuorossa. Syvä huokaus. Vahtivuoron vaihto viimein synkäilmeisen Matildan kanssa. Hymyilen vaikka voisin kai alkaa näyttää yhtä synkeältä kun sisuksissa puristi ikävä takaisin Helsinkiin. Asematunneleihin, laitureihin, yöratikoihin, baarien vessajonoihin. Elämä oli viinillä höystettyä putkinäköä, yksioikoisuudessaan täydellistä. Mitä enemmän viikkoja Kallassa kului, sitä tuskaisemmaksi oleminen kävi vanhempien nurkissa. Siinä tutussa ullakkohuoneessa ja perheen kaurismäkeläisessä hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain ulkoaitauksessa mölyävät hirvikoirat.

Olin käynyt koko kevään vuoronperään aallon pohjalla ja harjalla: olen paska näkökulmaton muka taiteilija ja olen briljantti, loistava, säteilen! Ennakkotehtävät, valintakokeet, kaikki oli takana ja edessä vihdoin menolippu takaisin Helsinkiin ja Kuvataideakatemiaan. Hyvästi Juhla Mokka, R-kioski, tympeät ärrätädit ja Ellenit.  

Coco inahtaa liinanpäässä ja heittää takapuoltaan kun pyydän sitä napakammin eteen. Nyppi kuningatarta sellainen komentaminen. Nöyrästi se kuitenkin kiristää tahtiaan ja tulee hanakasti hakemaan porkkanaa lopetettuamme. Tätä tuli ikävä. Ainoa asia, jonka murheissani jätin Kallaan. Helsingissä oli turha kuvitella jatkavansa hevosia, se olisi toinen elämä. Välimatka oli kuitenkin lyhyt ja viikonloput sopivan, mutteivat liian, pitkiä Kallassa vietettäviksi.

"Riittääkö meille? “, kysyn tammalta, joka hamuaa kärsimättömästi paidan helmaa ollen sitä mieltä ettei hänen säihkysilmäisyytensä saanut tarpeeksi palkintoja. Maiskautan Cocon liikkeelle ja annamme tilaa kentälle tulijoille. Nostan aurinkolasit otsalle ja väläytän säkenöivän hymyni tervehdykseksi. Julia ja Cocon kaunis kullanvärinen karsinanaapuri sekä joku sinitukkainen ison vaalean tamman kanssa. Minka? Tildan piti saada Cocolle uusi satula tamman kasvatettua aimo määrän uutta lihasta, ja olin ymmärtänyt, että Minka oli näissä asioissa luottohenkilö.

"Aurinkoista iltapäivää, ootko sä Minka?", pysäytän naisen hevosineen.
"En", se sinihiuksinen vastaa pälyillen. Näyttäen yhtä epäluuloiselta kuin Coco tuijottaessaan naapuritalon punaista postilaatikkoa. Näyttää myös tutulta, mutta niin kai kaikki Kallassa, niihin oli törmännyt vähintään kahdesti.
"Okei. Teitä on siis useempi. Sinihiuksisia siis", hymyilen säyseän ystävällisesti.
Se siristelee silmiään, ehkä arpoo poistumista tai minua.
"Ehkä mä osun seuraavalla kerralla oikeaan. Krister", esittäydyn.
"Märta", se vastaa ja tarttuu pienellä viiveellä, haluttoman oloisesti, käteeni.
"Mut erityisen kauniit hiukset sulla Märta. Nähdään, Märta Merensininen!"

Muita sinihiuksisia en onnistunut iltapäivän aikana löytämään, joten Coco jäisi vielä vaille satulansovitusaikaa. Silitän tamman tähtipäätä hitaasti. "Me säteillään, eikö niin?", kysyn siltä ja toivon, että maailma vastaisi pian.

Jätän tamman lepäämään ja viilentymään karsinaansa. Täällä kahvinkeittimestä sai sentään muuta kuin Juhla Mokkaa ja kahvitaukoja viitsi pitää ilolla. Kaadan maitoa höyryävään kahvimukiin ja tuijotan muotoaan muuttavaa pintaa. Entropia, kaaos kahvimukissa. Runollinen maailmankaikkeus ja niin edelleen. Universumi, maailmankaikkeuden ylijumalatar, voitko lopettaa tämän vitsailun. Kotikylän ennenaikaisen ikävän. Aikuiselämäni alkaisi pian, tarpeeksi kaukana täältä.

Ovi kolahtaa. Ellen. Tetysti. Nostan leuan pystyyn ja ryystän hitaasti yhdellä kulauksella loput kahvistani. Blondi tuijottaa minua myrkyllisesti ja kävelen tämän ohi itsetietoisesti kukkoillen. Kiitos, ikävä meni jo. Itkisin onnesta kun karistaisin tämä paikan pölyt lahkeistani.

Hidastelen Ellenin hevosen karsinalla. Kimo ori kuikuilee ohikulkijaa. Oli sillä yllättävän kiva hevonen. Rakkaushevonen, vai kapinahevonen. Jotakin siltä väliltä, jos olin oikein ymmärtänyt. Se oli perin mielenkiintoista.

Haen Cocon narun päähän ja talsimme takaisin laitumelle. Huomenna ratsastaisin ja se olisi täydellistä. Tilda oli hevosmessuilla Ruotsissa ja minä sain pitää Cocochanelia kuin omaani. Elää täysillä viimeiset hevosten täyteiset viikot. Päästän Cocon irti ja hivuttaudun unohtumaan laitumen laidalle luonnoslehtiön kanssa.
Krister A.
Krister A.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 12

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 06.11.19 1:57

4.11.2019  |  Kurjuuksia, osa 678

Perhana. Coco niiaa käden alta ja mulkaisee minua epätyytyväisenä. Sen selkä oli taas kipeytynyt. Mikään Minkan taikoma satula ei tahtonut olla hyvä, tai sitten hiersi joku muu kuin satula. Onneksi Iivari oli tulossa ylihuomenna katsomaan tilannetta. Minä tyydyn hieromaan tamman selkää hellästi piikkipallolla. Ruunikko hamuaa reittäni, antaa anteeksi. Silitän hitaasti sen kaulaa, joka on alkanut kerätä talvipörheyttä.

Koko syksy oli kulkenut katkonaisesti selkäongelmien takia. Olin perunut valmennuksia, jättänyt ilmoittautumatta kilpailuihin, seurannut syyskauden kuhinaa sivusta. Hetken oli hyvä, sitten taas vähän huono. Muuten Coco oli tyytyväinen iloinen itsensä, saanut taas kirpeää kipinää kavioihin laidunkauden päätyttyä.

Siinä pienestä murheesta toiseen hitaasti talsiessa oli täytynyt pysähtyäkin, tai alistua kohtaloonsa, että tätä se oli yhden hevosen kanssa ja niin pitikin olla. Hidasta hevosen kuuntelemista, taukoja ja suvantoja. Muut kiristivät syksyn tullen tahtia ja minä heitin taas loimen ratsuni selkään ja kävelin metsään.

...tai kahville, tai johonkin muuhun nurkkaan puuhaamaan kaikkea sellaista mille yleensä ei riittänyt aikaa. Keräsin harjapakin pohjalle räjähtäneen lettikumpparipussin kasaan, rullasin pinteleitä, nypin karvoja satulahuovista, lankkasin saappaita ja kuuntelin muina naisina muiden keskusteluja. Kuten esimerkiksi sitä Antonin ja Aliisan parisuhteisaa riitaa loungessa jokunen viikko takaperin, jota mahdollisesti seuraava jatko jäi minulta pimentoon erään minuakin uteliaamman pörröpään vuoksi. Oli tehnyt mieli nykäistä Viiviä kurittomasta kiharasta tytön blokatessa paikkani korva loungen ovessa kiinni.

Elämäkö? Oli minulla. Aina silloin kun oli treenipöhinä hevosen kanssa päällä. Muuten mielekäs arkeni koostui muiden ihmisten soppien hämmentämisestä ja ryystämisestä. Täytin kalenteria asiakkailla kun en voinut tehdä sitä hevosilla ja spekuloin Auburnin vaihtelevaa ihmissudesolmuilua. Yksin tietenkin, ja ihan vain joskus kaksin Lauraa viihdyttääkseni, kun istuimme iltaa etänä luurien ääressä. Viimeksi Auburnin salatut elämät episodi oli sisältänyt reportaasin Sarahin bileistä yhtenä tärkeänä osanaan pukuarviointi (Jonathan ja Isabella yksimielisesti kärjessä helmoineen).

Coco pörisee ja meinaa singahtaa pusikosta loikanneen rusakon kanssa vastakkaiseen suuntaan. Pikkupakkaset olivat entisestään lisänneet tamman säpinää. Voisipa tämän energian suunnata johonkin kehittävään.

Kenttä on tyhjä ja päästän Cocon irti. Tamma puhaltelee hetken hiekkaan ja ottaa sitten ilon irti vapaudestaan pukitellen selkäjumit omatoimisesti auki. Ei ehkä sittenkään niin kipeä? Piirtelen hiekkaan kengänkärjellä kädet puuskassa, on teinikiukkuinen olo. Oli paljon hauskempaa keskittyä juoruilemiseen kuin hevosongelmien puimiseen, joihin ei tahtonut löytynyt ratkaisua. Olisin halunnut korkata Cocon kanssa vihdoin Vaativan B:n viimeisessä CUP-osakilpailussa, mutta nyt en tiennyt kannattiko osallistua ollenkaan. Hitto, olisipa se kuuluisa kristallipallo.

"Mä löysin sen", myöhemmin Cocon karsinalle ilmestynyt Minka toteaa rauhallisen topakasti.
"Löysitkö?"
"Löysin. Kokeillaanko heti?"
"Kyllä, kiitos", huokaan ja toivon todellakin, että tämä olisi vihdoin se satula ja se käännekohta, jossa asiat alkavat sankarittarilla järjestymään.
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 13.11.19 13:30

14.11.2019  |  Kurin kaipuuta

Heidi oli valmentajana kannustava, napakka, mutta kannustava. Sitä olisi ajatellut, että se oli juuri mitä tarvittiin kun oli on-off - treenikauden jälkeen päättänyt kuitenkin startata ensimmäisen vaativan B:een. Eikä oma usko päätöksestä huolimatta ollut kovin korkealla, tai oikeastaan millään tasolla. Ehkä tein sen velvollisuudesta, että meidän kuuluisi jo olla sillä tasolla. Että tässä minä pilaan korkean potentiaalin kilparatsua, jos emme etene.

Coco on pelkkää viritettyä vieteriä, mutta sentään selkäkivuttoman oloinen. Koottu ravi on pinkeää ja hätäistä, sulkutaivutus levähtää enkä voi olla irvistämättä kun pääsemme rataharjoituksen loppuun. Satula ehkä kuitenkin sopi ja tamma liikkuu lennokkaammin kuin aikoihin, myös muulla kuin ylivirittyneellä vaihteella.

"Selvitäänköhän me?"
"Älä aseta liikaa paineita. Se ei ollu niin huono kun kuvittelet. Tarkkuutta ja keskittymistä. Teillä on kaikki taidot ja työkalut tehdä siitä hyvä", Heidi toteaa rauhallisesti ja käy läpi haastavimmat kohdat. Yritän uskoa Heidin lempeää hymyä.

Taputan hajamielisesti tammani kaulaa. Kaipasin Amandan valmennuksia. Amanda oli kuin vanhakantainen baletinopettaja, tiukkailmeinen venäläisen koulukunnan kasvatti, joka piiskasi verbaalisesti ja sai kaivettua motivaation pohjalla käymisen kautta. En ollut ikinä ajatellut, että pitäisin sellaisesta vähän epäreilusta ja psykologian näkökulmasta varsin hedelmättömästä negatiivisen vahvistamisen metodista. Pidin silti, tai olin tottunut.

Sitäpaitsi, Amanda tunsi heikkouteni ja vahvuuteni parhaiten. Vielä enemmän kuin Minkan ja Heidin, olisin halunnut kysyä tämän mielipidettä. Keskustella monisanaisemmin kuin mitä dialogimme aina olivat.

Moi. Kahvia? Ulkopohje! Keskity! Surkea esitys. Tiedän. Fellu tänään? Ok. Toinen sija eilen. Hyvä.

Välissä paljon hiljaisuuksia, katseita. Välejä joihin sijoitin paljon ja en mitään. Kuvittelin kaikenlaista ja annoin taas olla.

Nuori mies suurella harmaalla puoliverisellä saapuu maneesiin. Aika lopettaa. Nyökkään tervehdyksen. En muista miehen enkä hevosen nimeä. Tamma on kaunis ja Coco sen rinnalla pikkiriikkisen tuntuinen.

Palaan takaisin maneesiin saatuani Cocon heiniensä ääreen. Ehdin nähdä osan tämän harmaan tamman sekä Sarahin ja Effin suorituksista. Nostan paineita ja yritän imeä lisää oppeja. Pitäisi olla ihan rutiinia yksi Vaativa B. Kuvittelin olevani jo pidemmällä. Haaveilin osallistumisesta Dressage Mastersiin. No, ehkä Amandan groomina.

Vaihtavatko tämä mies ja Sarah intensiivisiä vai kiusaantuneita katseita? Jotakin vaihtavat, mutta terapeutin ihmissuhdemittari käy tänään alinopeuksilla, kaikki muu ylinopeuksilla.

Illalla juon liian vahvaa kahvia ja selaan myyntipalstoja. Olisiko minulla varaa toiseen hevoseen? Varmaan. Aikaa? Varmaan, ei kai muutaakaan. Olin vielä muutama vuosi sitten kuvitellut kolmekymppisenä asuvani Helsingissä, ehkä Käpylässä tai Vallilassa, omistusasunnossa, jossa olisi työhuone. Mielelläni jakavani sen jonkun toisen kanssa. Käyväni iltaisin ulkona syömässä ja viikonloppuisin viinilasin ääressä aterioivani maailmaa parantavia keskusteluja. Ehkä omistavani koiran (hah, en minä ymmärtänyt koirista mitään). Hevoset olisivat olleet vain toiseen elämään jäänyt lapsuuden haavemaailma.


Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 22.11.19 15:11

17.11.2019  |  K u k a   k a s v a a

Viimeinen osakilpailu oli nurkan takana ja katkonainen syksy pian taputeltu. Etsin Amandan käsiini ja pyydän hevosta. Nainen näyttää siltä kuin olisi odottanut tätä. Iäisyyden (”vihdoin sinä idiootti päätit alkaa tavoitella jotakin”). Toteaa, että Rilla Cup-osakilpailuun.

”Jos se näyttää miltään niin harkitaan Saksaa. Rilla tai Mina, tai molemmat. ”
”Ootko tosissas?”, puuskahdan epäuskoisena.

Silmien siristys riittää vastaukseksi.


***

"Coco on valmis! Meen korjaamaan sen Lillarillan letin."

Nostan peukkua ja nykäisen saappaan jalkaan. Tytär, tytär, äiti, äiti. Olisin toivonut välissä Rillan. Siitä olisi saanut aallonpituuden lempeyttä, jos Coco olisi tuhmalla tuulella. Vilkaisen tummaa tammaani, joka vaikuttaa kuitenkin iloisen touhukkaalta, ei kovin draamailevalta.

Verkka on kiva, letkeän reipas. Cocon selkä on ollut koko kuluvan viikon hyvä. Toivon niin paljon, että kaikkien kurjuuksien jälkeen alkaisi jotakin viimein versoa ikiroutaiselta tuntuvasta tantereesta. Helppo A:n rata on ihan kiva, ei parhaimpiamme. Universumille kuitenkin kiitos ihan kivasta, jos se olisi laonnut siitä väärään suuntaan olisi pahoinvoinnin vyöry ollut valtavampi. Aina sen piti tulla, kilpailujännityksen. Erityisesti kun edessä oli jotakin rutiineista poikkeavaa, eli kauhistus sentään, eri luokat kuin mitä olimme tahkonneet kohta kokonaisen vuoden.

"Maa kutsuu Mustamaata. Darling, mä otan Cocon, sä haet Rillan", Krister ojentaa ja nappaa tammani ohjat.

Verkka on taas kiva. Rilla on pieni pakkaus täydellisyyttä. Tamma pörisee, mutta se on kokeneen kilparatsun varmaa vireyttä: jessjess, nyt tanssitaan läpi pari kouluohjelmaa. Pieni arabinsukuinen polkaisee tosipaikan tullen sopivasti showta käyntiin. Krister liehuu tapansa mukaan ajatuksia lukevana enkelinä kaiken keskellä. Hakee ja tuo oikean tamman, äidin tai tyttären. Juottaa, kannustaa, korjaa korvan takaa pudonneen hiuskiehkuran ja tietää aina mihin olen jättänyt hanskani.

Vaativa B. Coco kokoaa hyvin, Rilla vielä paremmin. Sulkutaivutus on Rillan kanssa helppo, Cocon kanssa vaikea. Laukkasiirtymät Cocon kanssa yllättävän tarkkoja, Rillan kanssa meinaan kompuroida yhden. Suoritukset sulautuvat toisiinsa, tunnistan molemmissa tammoissa palan toisesta. Jäämme ulos sijoilta, mutta huokaisen kuitenkin helpotuksesta: suoriuduttu Cocon kanssa ensimmäisestä Vaativasta B:stä.

"Sä jännität liikaa. Sä osaat paremmin", Krister toteaa ykskantaan. Milloin siitä oli tullut noin suorapuheinen totuuden torvi?
"Hae lasi vettä ja hengitä."

Haen kupin kahvia ja törmään Amandaa.
"Latteaa Mustamaa. Ryhdistäydy tai voit unohtaa Saksan."
Katson Amandaa, ehkä pistävämmin kuin piti, humautan kahvinrippeet polttoaineeksi ja sisuunnun. Se tosin oli totta, latteus. Konemainen suorittaminen kun jännitys otti ohjat.

"Valmis?", Krister varmistaa ja roikkuu jalustimessa.
"Joo, kiitos."

Se ei ollut enää kiva. Se oli ihana. Rilla toimii ajatukseni jatkeena, keveästi ja herkästi. Palkintojenjaossa en voi olla olematta ylimääräisen riemukas siitä, että jätimme taaksemme myös Innan ja Capun.

"Säkenöivää! Noin se tehdään. Sä oot oikeesti kehittyny."

Minä? Niin olinkin. Ei tämä ollut nuoren ratsuni päivä vaan minun sadonkorjuuni. Minä ratsastin ensimmäisen Vaativan A:ni, eikä se ollut vain suoriutumista vaan taitoa. Muiskautan suukon Rillan poskelle. Siinä hetkessä olin varma, että tyttärestään kasvaisi varmasti äitinsä veroinen. Minun luotsissani, ja saisin senkin kasvun vielä korjata omaan taskuun. Se tuli aina aaltoillen, kilpailuvietin synnyttämä adrenaliini, ja nyt se oli taas täällä ja Saksa oli lähempänä kuin viikko sitten.

Sama teksti myös Rillan päiväkirjassa.

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 27.11.19 21:45

20.11.2019  |  S t r e s s i t a s o t   y l i   l a i d a n

”Pyörryttää. Tää on ihan hullua. Siis siinä meidän vapaaohjelmaluokassa on Avrelian Ismailov ja Emmeline…”
”Kuka?”, Anna kysyy hajamielisenä.
”Miksi mun ystävät on hyödyttömiä esteratsastajia.”
”Koska me ollaan parempia ystäviä kuin niuhot kouluratsastajat.”
”Minkä takia sun pitäis lähteä mun sparraajaks.”

Olisin oikeasti tarvinnut mukaan Annan tai Julian. Tai Lauran, mutta Lauralla oli omat hevoset pihassa ja se piti millä tahansa kulkuneuvolla, paitsi fillarilla, matkustamista vielä suurempana ympäristörikoksena kuin minä. Laura siis oli ja pysyi metsänsä keskellä. Onneksi oli sentään Krister, jonka hymy oli säkenöinyt kuuhun asti kun kysyin lähtisikö se, jos sponsoroisin osan köyhän taideopiskelijan matkakuluista. Kyllä Sarahin ja Innankin kanssa aika varmasti kuluisi, mutta jännityksen purkuun tarvitsin tutumpaa ihmistä.

”Tää on ihan hullua. Ei siinä oo mitään järkeä, että vien Cocon Saksaan. Eihän?”
”Miks ei?”
”Ei me olla valmiita. Ei sinne voi mennä harjottelemaan. Että mä oon tyhmä. Mun pitää perua se."
”Teil on aikaa valmistautua vielä vaik miten paljon. Mä uskon teihin.”
”Jos me mokataan ja loataan Auburnin maine niin Amanda työntää mut paluumatkalla mereen ja lavastaa sen onnettomuudeks… Jos vaivautuu.”
”Näinköhän”, Anna naurahtaa ja katsoo minua hetken oudosti.
”Joo ei, se toteaa vaan kuulusteluissa, että ansaitsin sen. Mennäänkö?”

En tiennyt mikä minua kammotti Saksaan lähdössä eniten. Se helvetin kür-ohjelman tekeminen, mahdollisesti jo laivalla alkava pahoinvointi, joka vaihtuisi kilpailujännitykseksi ja viikonlopuksi hotellin vessassa vai se ettei Cocon onneton matkustuskokemus ehkä riittäisi lainkaan tälläiseen maailmanympärimatkaan.

Jos jotain saatoin tehdä niin treenata kaikkia mahdollisesti tarvittavia taitoja etukäteen. Penna ymmärsi tämän ja kuuntelin kynnenpäitä pureskellen tämän luentoja hevosten matkustusstressin minimoimisesta. Joku muu saattoi pyöritellä silmiään, minä valmistauduin faktoilla. Sen lisäksi olin ilmoittanut meidät muutamiin helppoihin kilpailuihin ennen Saksan koitosta: saisimme itsevarmuutta matkustamiseen ja suorittamiseen.

Tänään oli kuitenkin kevyt päivä, maastoilu marraskuisessa tihkusateessa Annan ja Epin kanssa. Tai Cocolle kevyt, minä sain kurat naamalle ja rakot kämmeniin. Kesän flegmaattinen maastoponi oli vaihtuntu taas virittyneeksi kilparatsuksi. Pitkä laukkamäki tuntuu silti minustakin hetken ihanalta. Piiskaava tuuli ja vaakatasoiseksi muuttunut sade pesevät hetkeksi kaiken stressin yltä.

"Kyllä te pärjäätte siellä. Mä katon teitä sit telkkarista."
"Mitä?!"
"Niin se luokkahan tulee livenä telkkarista."

Ei, ei tähän stressiin sadevesipesu riittäny.

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Krister A. lähetetty 10.12.19 0:05

6.-8.12.2019  |   M o t h e r ' s   D a u g h t e r
Dressage Masters 2019


Tilda lastaa Cocon vielä varmoin ottein. Se on pakannut järjestelmällisesti, ei pelännyt unohtavansa mitään, varsinkaan kun olin sen takapiruna. Merimailien ja kilometrien kuluessa se alkaa näkyä, kasvava paniikki. Sen poskilta häviää puna, se siirtyy korviin kuin se olisi juonut puoli pulloa viiniä. Ilme näyttää siltä, että sisäelimet ovat törmäilyautoradalla. En voi olla varma mikä pahoinvoinnista on merenkäyntiä, mikä pitkiä autossa istuttuja kilometrejä ja mikä itse surullisenkuuluisaa kilpailujännitystä. Välillä mietin saako Tilda sitä ollenkaan haltuunsa.

Erityisen pahoinvoivalta se näyttää kun sen katse osuu Amandaan, tai Innaan, tai johonkuhun joka nauraa hilpeästi. Sitten se vähän maadoittuu kun se katsoo minuun. Istun sitä vastapäätä laivan kahvilan loosissa ja se torkahtaa hetkeksi kun mittailen sen piirteitä paperille. Tildan myrskyäviä hiuksia oli valloittavaa piirtää.

Jokaisella aamukahvilla, jonka kannan sen eteen se viestittää Annalle. Laivalla, huoltsikalla, hotellilla. Se laittaa viestin myös ystävälleen Lauralle. Naurahtaa kuivakasti, että Laura tosin tsemppaa vain ironisesti. Kyseinen tyyppi ei voinut ymmärtää miksi kukaan raahaa hevosensa Saksaan asti kilpailuihin. Miksi se oli niin tärkeää? Kenelle se oli mielekästä? Niin, en minäkään aina tiennyt, mutta minusta se oli taidetta. Kouluratsastus. Mutta kenen kustannuksella? Tilda kysyy. Sitä raivostutti, ja valvotti, suden hetket ja vieraat punkat.

Coco oli hämmästyttävän tyyni. Laivamatka ärsytti sitä, mutta perillä taakse jäänyt matkanteko oli taakse jäänyttä. Rilla suhtautui kaikkeen hyvin. Oli kuin mun äiti: silmät laajenivat ja ääni kohosi falsettiin sekunniksi lähestyvän katastrofin hetkellä, mutta tyyntyivät yhtä nopeasti kun mitään katastrofia ei tapahtunutkaan. Suurin tyynnyteltävä tällä matkalla oli Tilda.

Päivät kuluvat, sunnuntai lähestyy. Tilda näyttää siltä, että flirttailee jonkun nykeronenäisen myyjättären kanssa messualueella.

”Sun pitäs keksiä seuraa yöks.”
”Mitää?”
”Rentoutuisit, darling. Oot ollu viulunkieli koko matkan. Mä voin ihan hyvin nukkua rekassa.”
”Et oo tosissas. En keskustele sun kanssa tälläsistä asioista senkin kakara.”
”Huoh! Oot tosi tylsä. Siellä olis miljoona messumyyjää ja groomia joista valita.”
”Kuka sut kasvatti noin röyhkeeks. Mä aion ottaa kylvyn ja nukkua.”
Kohautan olkiani.
”Okei, tylsä. Anna sit mun käyttää tää fancy hotellihuone hyödyks.”
”Sä voit viedä seuralaises sinne rekkaan. Mä tarviin kylpyammeen.”

Armin kuparinen karvapeite näyttää heijastuvan Amandan platinanvaaleisiin latvoihin. Ne kaksi näyttivät taianomaisen täydellisiltä. Amanda Sokan kylmänviileä, mutta herkkä ote ja punakutrin lempeän voimakas olemus. Tilda unohtaa hetkittäin oman jännityksensä jännittääkseen muiden puolesta. Se seuraa luokkia keskittymisilmeellään: kulmakarvat yhtenä viivana, suu vähän mutrussa ja pää kallellaan.

”Tanssitaanko?” Kysyn hotellilla.
”Joo?”
”Kai sulla on joku nolo voimabiisisoittolista?”
”Joo, vaginalista.”
”Mikä?”
”Bikini Kill, Pussy Riot, Janelle Monae, Silvana Imam, Angel Haze…”
”Okei, tajusin. My Vag? Tän täytyy olla hyvä. Meidän teemabiisi!”
”My Vag...?”
”Mother's Daughter!”

Oh my God, she got the power
Oh, look at her, she got the power


Sitten me tanssittiin, joka ilta. Palautettiin terve puna Tildan poskille ja sheikattiin jännitys perslihaksista.

Sunnuntaina se on hiljaa. Juo aamukahvin, ei laita viestin viestiä. En tiennyt oliko hyvä vai huono, että ne joutuivat Cocon kanssa starttaamaan ensimmäisinä. Toivon, että se ottaisi virallisen biisin taustabiitiksi jonkun sheikkaussoittolistalta. Revittelisi, lakkaisi olemasta niin täydellinen ja kurinalainen. Alkaisi sähköistyä, säkenöidä!

Coco on uskomaton. Universumissa loksahtaa sillä hetkellä monta asiaa kohdalleen. Monen päivän panikoiminen tiivistyy siihen muutamaan minuuttiin ja virittyy oikealle taajuudelle. Cocochanel tietää esiintyvänsä ja Tildan ilme on niin tiukka, että on vaikea uskoa sen ratsastavan niin hellällä otteella.

Cocon emän Rillan kanssa laukka on tahdikasta. Liikkeessä on paljon kauniita sävyjä. Se ei ole huikea, mutta se on hyvä. Täsmällinen, sievä, kauniilla tavalla koruton. Tilda näyttää lopen uupuneelta laskeutuessaan toisen ratsunsa selästä. Silitän sen selkää ja komennan hakemaan juotavaa.

Ne sijoittuu! Ne sijoittuu Cocon kanssa! Hyvä jumala, paistaa Tildan kasvoilta. Ne katsoo toiseksi tulleen Sarahin kanssa pöllämystyneen riemuissaan toisiaan. Me mennään palkintojenjakoon? Tilda toteaa, tai kysyy. Niin mennään, ota Coco mukaan, Sarah nauraa. Naurussa ja sanoissa kuplii ilo vielä kuuluvan pinkeän jännityksen alla. Tilda ei varmasti ole ikinä ollut ylpeämpi yhdestäkään ruusukkeesta kuin siitä valkoisesta.

"Te ootte finaalissa!"
"Me ollaan finaalissa."

Tilda irrottaa Cocon ohjista kun minä tartun niihin. Onnellisuustranssissaan se menee ja halaa valmentajaansa, joka ei varmasti ikinä halaa ketään. Kiitos. Kiitos kidutuksesta? Olen varma, että kuulen Tildan päässä vieläkin kohisevan adrenaliinin. Finaalilla ei ollut enää väliä, ne oli jo ylittäneet itsensä. Tytär vei tänään äidiltä ruusukkeen.

My mama always told me that I'd make it
That I'd make it, so I made it
I put my back into and my heart in it
So I did it, yeah, I did it


DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 _full
Krister A.
Krister A.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 12

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 04.04.20 4:34

28.3.2020  |   V i i m e i n e n   v a l k o i n e n   v a a t e k a p p a l e

Jotenkin kaikki on tavanomaistakin enemmän levällään. Kevätaurinko tirkistelee röyhkeästi verhojen läpi osoitellen pöydälle pinoutunutta työpaperikasaa ja likaisia kahvikuppeja viimeisen viikon edestä. Olen ollut viime aikoina myöhässä kaikkialta. Töistä, tallilta, kilpailu-ilmoittautumisista ja valmennuskalenterin järjestelemisessä. Tiskaamisessa.

Aina keväisin tuli se sama levottomaksi tekevä kaipuu kuin ajatus työpäivän jälkeisestä viinilasista, joka alkoi hyppiä lauseiden väliin viimeisen tunnin aikana. Levottomasti nykimään alkava jalka, jota yritit hillitä ristimällä sen tasaisin väliajoin toisin päin.

Saan kirjattua lehtiöön enää muutamia irrallisia sanoja. Äitisuhde, eristäminen, omenapuut. Omenapuut? Ne pitäisi leikata viikonloppuna. Nostan toisen käden sormet ohimolle ja suljen hetkeksi silmät. Vastapäätä istuvan naisen monotoninen puhe jatkuu. Tämä ei katso kohti vaan johonkin ohi, johonkin mihin minä en näe.

”Olivia, meidän aika alkaa olla lopussa tältä päivältä.”
”Niin”, nainen tuntuu kaivutuvan ylös unesta. Verkkaisesti kohdistaa taas katseen minuun. Hymyilen tunnustellen.
”Osaatko sä sanoa mitä sulla äsken oli päällimmäisenä mielessä?”
”Niin, en tiedä. Nähdään ensi viikolla?”
”Nähdään ensi viikolla.”

Kaikki niin levällään.

Valkoisissa ratsastushousuissa on tahra, jonka huomaan tietenkin vasta seuraavan päivän aamuna kun pitäisi olla jo menossa. Se on sen kokoinen etten pysty jättämään sitä huomiotta. Missä se toinen housupari on? Krister ei olisi tulossa tänä viikonloppuna Kallaan. Se oli jollakin saarella jossakin taiteilijaresidenssissä. Sillä olisi epäilemättä ollut tahranpoistosetti povitaskussaan, jonka se olisi osannut intuitiolla ottaa mukaan.

Ajatus lämmitti muttei auttanut. Löydän lopulta toiset housut ja hikikarpalot otsalle.

Coco tarkkailee tapansa mukaan tallissa käyvää kuhinaa valppaasti. Katson viereistä tyhjää karsinaa. En tiedä onko tämäkin kaoos, kevät ja yleinen melankolia vai tekeeko Cup-kauden avaus minusta tunteellisen, mutta iäisyyksiä tyhjänä kultaisesta Valeriesta seisonut karsina saa vähän keinahtamaan surkeasti.

Kotikisat ovat rutiinia. En olisi ikinä uskonut, että saatan jännittää niin vähän. Se on jopa vähän tylsää, laimeaa. Helppo A  menee kehnommin, Vaativa B tosi kivasti.

Jään Sarahin ja Kiian kanssa seuraamaan päivän viimeisiä luokkia.

”Kai te tuutte Kingiin illalla?”, Sarah kysyy.
Kohautan olkiani.
”Luulen, että jää välistä. Ei mulla edes oo kaapissa mitään valkosta.”
”Onhan sulla ainakin noi”, Kiia virnistää ja nyökkää kisahousuihini.
”Lainaat jotain! Multa vaikka”, Sarah tarjoutuu.
Minä läikyttämässä punaviinia jollekin Sarahilta lainatulle piukalle valkoiselle mekolle. Ei, ei tänään. Tai ehkä? Se ei ehkä olisi laimeaa.

Coco pörisee tyytyväisenä karsinassaan ja hinkuttaa sitten kuolaista päätään reiteeni. Jaha, siinä meni viimeinen valkoinen vaatekappale. Olisin halunnut päivittää instagramiin jotakin kauden avauksesta: #viimeinenhelppoa #kannatkattoon, mutta totuus oli #viimeinenvalkoinenvaatekappale ja #kaaoskevät. Onneksi kevät meni aina ohi, ja tuli uudestaan.

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 163

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

DressageMasters2019 - Cocon päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa