Unelmia ja pihahommia

Olin tuijotellut koko pääsiäisen kevätauringon sulattamaa pihaa ja miettinyt, kuinka paljon se, että kyseessä oli nykyään minunkin pihani, vaikutti siihen, miten nurmilänttiä nykyään katselin. Olin ottanut asian puheeksi Jessen kanssa, joka oli naurahtanut ja todennut, että mulla oli lähes vapaat kädet pihan suhteen. Samassa lauseessa se oli myös livauttanut ajatuksensa pihan perällä nököttävän leikkimökin kunnostuksesta ja koska mä olin ihminen, joka sai halutessaan asioita aikaan, varastossa odottivat paitsi tarvikkeet pienen puutarhan pystyttämiseen, myös maalit leikkimökkiä varten.

"Mä meen jo", huikkasin vaatteita luvattoman pitkäksi aikaa jääneelle Jesselle ja avasin takaoven. Ilma ei ollut niin viileä kuin olin pelännyt, eikä taivaalla näkynyt epäilyttäviä pilviä, jotka saattaisivat heittää niskaamme vettä, rakeita tai räntää, joista kaikki kuuluivat kevääseen. Jäin katselemaan pihaa mietteliäänä: sopisivatko kesäkukkaistutukset terassin kupeeseen, johon olin niitä kaavaillut? Penkin teko vaatisi lapiointia ja multasäkkien kärräämistä, joten halusin olla sataprosenttisen varma ennen aloittamista.

"Mihinhän mä olen ryhtymässä", pohdin ääneen kuullessani oven käyvän. "Vielä tietysti ehtii perua, enhän mä ole ostanut kukkiakaan."
Käänsin epäröivän katseeni Jesseen ja mietin, mitä se ajatteli sisäisestä viherpeukalostani, jonka herääminen oli yllättänyt mut itsenikin.
"Voidaan myös aloittaa leikkimökistä", ehdotin epäröiden.

Olin kieltämättä ollut yllättynyt, kun Matilda oli alkanut puhumaan pihan laitosta ja suunnittelemaan sen varalle ties mitä.
Ensimmäinen kesä oli mennyt vain ihmetelessä sitä oman kodin pihaa sen kummemmin suunnittelematta mitään istutuksia tai muuta. Ainoa mitä olin pihalle niin sanotusti tehnyt, oli nurmikon leikkuu sekä lehtien haravointi.

Matilda saisi tehdä meidän pihalle mitä halusi. Uskoisin ainakin, että hänellä vähän enemmän silmää kukille sun muille sellaisille. Leikkimökkikin pitäisi kunnostaa jotta Sofia pääsisi sinne joskus leikkimään ennen kuin mökki lentäisi tuulen mukana naapurin tontille.

"Ei nyt aleta perumaan mitään", nauroin vetäessäni puutarhahanskoja käteeni ja katselin ympärilleni. "Kukat ehtii ostaa myöhemminkin. Liekkö tähän aikaan vielä järkevää mitään istuttaakaan? Ehkä jotain siemeniä tai jotain..."
En minä mikään puutarhuri ollut. Äiti kyllä tietäisi vaikka ja mitä, mutta en todellakaan häneltä pyytäisi neuvoja, sillä äidin tuntien, hän keksisi pyyhältää paikalle auttamaan meitä.
Halusin pitää tämän minun ja Matildan juttuna, joten ei todellakaan kaivattu tähän mitään Ritva Aroa ympärille hääräämään.

"Ei tuolla leikkimökillä vielä mikään hirveä kiire ole", mietiskelin ääneen takaraivoani rapsutellen. Tekemistä kyllä riitti ja Matildan tuntien tässä ei nyt alettaisi laiskottelemaan vaan ryhdyttäisiin toimiin.
"Jos vaikka aloitetaan siitä, mihin Viherpeukalo-Tammilehto sitä kukkapenkkiä suunnitteli?" virnistin.

"Okei", pihahdin katsellen Jesseä, joka vaikutti valmiilta ottamaan käskyjä vastaan. Sen jälkeen mun katseeni kääntyi taas kartoittamaan maata ja saatoin vain toivoa, että routa olisi ehtinyt sulaa sen verran, että saisimme tehtyä penkin valmiiksi tänään.

"Joo, ainakin täksi kesäksi ostetaan valmiit kukat", mietin puoliääneen hahmotellessani kukkapenkin paikkaa ja kokoa pienillä merkkitikuilla, jotka olin ottanut apuvälineiksi ensimmäiseen vaiheeseen. Olin ollut lukioikäisenä useampana kesänä töissä kaupungilla ja ollut välillä puutarhurin apurina, joten mulla oli melko hyvä käsitys siitä, mitä tässä vaiheessa täytyi tehdä sen sijaan, että olisi töksäyttänyt istuttaa kesäkukat nurmelle.

"Mitä sanot?" hymähdin peruuttaessani askeleen kauemmas. En tiennyt näkikö Jesse tikkujen muodostamaa aluetta kuten mä, mutta oma visioni oli selkeä.
"Tuonne kulmiin voisi ostaa jotkut sellaiset korkeammat ruukut muutamille kukille, mutta muuten mä ajattelin niitä tähän. Eli nyt tarvitsisi periaatteessa vain kaivaa ja laittaa tilalle multaa. Ja sitten kokeilla, tulisiko reunuksen rakentamisesta noilla kivillä mitään", mutisin nyökäten lopuksi terassin kupeessa lojuvan kivikasan suuntaan. Vaaleat kivet olivat Jessen mukaan edellisten asukkaiden jäljiltä ja olivat olleet vailla käyttöä siihen päivään saakka.

Katselin pää kallellaan Matildan touhuamista pieni hymy kasvoillani. Hän näytti niin keskittyneeltä tikkujen kanssa kyykistellessään ja pikkuhiljaa naisen visio penkin paikasta alkoi selkeytymään minunkin silmiin.

"Kuulostaa hyvältä", vastasin päätäni nyökytellen kuunneltuani Matildan selitystä, mitä mihinkin tulisi.
"No, ei kai se sitten auta muu kuin ryhtyä hommiin", totesin iskien kämmenet yhteen ja pyörähdin ympäri hakeakseni varastosta lapion sekä muut tykötarpeet.

"Menisiköhän helpommalla jos suoraan peräkärryyn nakkelisi sen maan ja kärräisi lajitteluasemalle?" huutelin Matildalle varaston syövereistä. Ei niitä varmaan mihinkään tontin rajallekaan kehtaisi viskata. Kai?

"Joo, menis varmaan", huikkasin takaisin ja lähdin harppomaan talon kulmalle, jossa peräkärryä säilytettiin. Tyhjä kärry liikku helposti sulalla pihalla ja uskoin, että sen saisi työnnettyä multineen päivineen etupihalle niin, ettei talven jäljiltä heräilevä nurmikko ahdistuisi auton painosta.

Koska Jesse oli löytänyt varastosta peräti kaksi lapiota, tartuin lyhyempään ja polkaisin sen kannan maahan.
"Ehkä tämä todella onnistuu", totesin huuliani mutristaen, kun lohkoin lapion terällä ensimmäisen maalohkon irti ja nostin sen peräkärryyn.

"Sofiasta saa varmaan hyvän apurin kukkien hoitoon", hymähdin henkisen irvistyksen kera, sillä tyttö tuppasi olemaan aika-ajoin hieman innokas ja näin jo sieluni silmin, miten tämä innokkuus saattaisi johtaa esimerkiksi kukkien hukuttamiseen kesähelteillä.

"Hyvästä en tiedä, mutta apurin ainakin", nauroin Matildan pohdinnalle ja iskin itsekin lapion maahan.
"Todennäköisesti saadaan muutaman kerran kieltää repimästä kukkia maasta tai tallomasta niitä", totesin viskatessani maaklöntin peräkärryyn ja jatkoin urakkaa.

Hymyilin itsekseni. Sofia oli kyllä tottelevainen (yleensä), muttei hän aina muistanut mitä sai tehdä ja mitä ei.
"Mutta ehkä hän jättää kukat rauhaan kunhan tuo leikkimökki on siinä kunnossa, että siellä pystyy leikkimään", mietiskelin ääneen vilkaisten mökin suuntaan.

"Totta", hymähdin miettien, mikä riemastus tuunatusta leikkimökistä saattaisikaan syntyä. "Hyvä pointti."
Yritin keskittyä nostamaan lapiollisia jaloillani, koska olin ajatellut käydä vielä myöhemmin liikuttamassa Zelian, eikä jumiutunut selkä sopisi siihen suunnitelmaan.

"Joo, eiköhän tämä ala riittää", mumahdin nojaten lapionvarteen. Kahteen pekkaan homma ei ollut loppujen lopuksi ollut suuri, mutta toisaalta työ oli vasta puolessa vaiheessa.
"Mä voin lähteä hakemaan ne multasäkit. Jos sä hoidat ton peräkärryn?" kysyin kurkottautuen suikkaamaan nopean suukon Jessen poskelle.

Multasäkit eivät juuri eronneet rehusäkeistä, joita olin kannellut sylissä pitkin elämääni. Pudottaessani toisenkin säkin penkin läheisyyteen koko projekti alkoi tuntua huvittavalta – missä vaiheessa minusta oli tullut kukkapenkkejä perustava omakotitalon hengetär?

"Selvä homma", totesin iloisesti.
Pienehkön noitumisen ja puhisemisen jälkeen peräkärry oli siirretty etupihalle odottamaan reissua lajitteluasemalle, joten palasin takapihalle Matildan luo. Myös kissat olivat siirtyneet sisätiloista häkkiinsä seuraamaan meidän touhuamista.

"Tiedätkö mikä täältä muuten puuttuu edelleen?" sanoin iloisesti ja tartuin toiseen multasäkkiin. "Se palju."
En nyt tiedä itsekään, olinko aivan tosissani paljuhaaveideni kanssa, mutta kai sellainen olisi ihan kiva? Ehkä pitäisi ensin vuokrata sellainen päiväksi tai kahdeksi ja päättää sen jälkeen, ostaako ihan oma...

Pyöräytin silmiäni Jessen paljuhaaveille, koska musta sekin raha olisi ollut fiksumpaa sijoittaa johonkin järkevään.
"Eikö sillä rahalla saisi jo esimerkiksi hevosen", virnistin iskien multasäkin muovin rikki lapiolla, kohottaen sitten säkin toista päätä sen verran, että sen sisältö alkoi valua kaivamaamme maakuoppaan.

Projekti, jota olin suunnitellut koko pääsiäisen, oli lopulta alle tunnissa ohi.
"Lannoitetaan sitten, kun tiedetään mitä tähän laitetaan", totesin katsellen penkkiä, joka saisi kevään edetessä koristeekseen kukat, jotka toivon mukaan menestyisivät terassin kupeessa.
"Juodaanko ensin kahvit vai jatketaanko suoraan maalaushommiin?" utelin Jesseltä nyökäten aiemmin terasille kiikuttamani termospullon suuntaan. Jouduin siristämään silmiäni auringossa katsellessani miesystävääni, jonka kasvoilta oli vaikea päätellä, kuinka innostunut se pihahommista sillä hetkellä oli.

"Minulla on jo hevonen. Ja toinen kasvamassa sen mahassa", muistutin.
Tiedä sitten mitä Sallin ja varsan kanssa tekisin, tai lähinnä minne ne laittaisi, mutta olisihan tässä aikaa vielä sellaisia miettiä sekä suunnitella niiden tulevaisuutta.

Liioitellusti puhkuen pyyhkäisin otsaani. Ihan niin kuin olisi ollut suurikin ponnistelu levittää mullat kaivamaamme kuoppaan.
"Kahvia, kiitos", ilmoitin päättäväisesti, iskin lapion maahan pystyyn ja harpoin terassille.

Istahdin alas ja katselin keväisessa auringossa kylpevää takapihaa.
"Ensi kesänä sitten joku pieni pelto tonne laidalle ja omasta maasta perunat sekä porkkanat pöytään", virnistelin miettiessäni mitä kaikkea muuta sille voisi joskus tehdä.

Seurasin Jessen esimerkkiä ja istuuduin terassin vasta esiin kaivetun pöytäryhmän ääreen. Kaadoin molemmille kupillisen kahvia ja lorautin perään maitoa, ennen kuin kohotin kupin huulilleni.

"Herra on hyvä ja pistää lapion heilumaan vaan", tuhahdin huvittuneena, kun Jessen puheissa kukkapenkkiprojekti laajeni kasvimaaksi. "Rakenna saman tien kasvihuone, että voidaan olla mahdollisimman omavaraisia."


Hörpin kahvia nauttien kahvista ja auringonpaisteesta, jonka lämpö kasvoillani oli lupaus lähestyvästä kesästä. Pian laitumet alkaisivat vihertää ja saisin alkaa totuttaa Zeliaa sekä Sipsiä vihreään. Samalla vauhdilla lähestyi myös Power Jump, joka ei toissavuotiseen tapaan vaatisi tänä vuonna lainkaan matkustamista. En ollut vielä päättänyt, starttaisinko vain toisella vai molemmilla tammoilla, mutta kotikenttäetu painaisi valinnassa paljon.
"Mulle iski hirveä hyppykuume", puuskahdin kahvikuppini takaa. "Pitäisiköhän rakentaa Zelialle tänään jotain pientä jumppaa? Kentälle, ehdottomasti, jos sää pysyy tällaisena."

"Kasvihuone, pari viinimarjapuskaa, mansikkamaa ja niin edelleen", nauroin. Epäilin vahvasti, ettei mitään kasvimaata lapiolla saisi kaivettua auki - ainakaan niin nopeasti kuin Matildan kukkapenkkiä - joten saattoi hyvinkin jäädä oma perunamaa ajatuksen tasolle. Mutta ainahan sitä sai suunnitella vaikka ja mitä.
"Ja se palju", mutisin suupieli nykien, jonka jälkeen keskityin kahvin siemailuun.

Käänsin katseeni taivaalle, joka oli lähes pilvetön. Ei ainakaan näyttänyt siltä, että sieltä heti tulisi mitään kaatosadetta niskaan.
"Kuulostaa suunnitelmalta. Minä taidan lähteä Inkan kanssa kunnon maastolenkille", suunnittelin omaa tallireissuani. Olimme pysytelleet kuluneilla viikoilla tamman kanssa visusti kentän aitojen sisäpuolella, mutta nyt kun kirjavan hevosen hormonihuuruilut olivat laantuneet, kehtaisi lähteä maastoilemaan vähän pidemmällekin.

"Maastokin olis kova", myötäilin nyökytellen. "Mutta sinne ehtii ensi viikollakin."
Zelia oli ollut hieman virtainen edellisellä maastoreissullamme, jonka vuoksi lähtisin maastoon seuraavan kerran vapaapäivän sijaan treenejä seuraavana päivänä. Virtaisuus johtui todennäköisesti keväästä, sillä tamma oli näkemäni - sekä Pennan terävien havaintojen - perusteella ollut useampana päivänä tarhassa melko lennokkaalla tuulella.

"No, koska tässä ei nyt ole koko päivää aikaa, täytyy varmaan jatkaa", mutisin hörpättyäni kahvikupin tyhjäksi. "Joko sä päätit, kummalla maalilla maalataan ulkopuoli?"
Olin antanut päävastuun leikkimökin värivalinnasta Jesselle, joka oli ilmeisesti konsultoinut myös tytärtään.

Ei siinä kauaa ehtinyt niin sanotusti hengähtää, kun Matilda oli jo hyökkäämässä seuraavan projektin kimppuun: Leikkimökin.

"Vaaleansininen ulos niin ovat sävy sävyyn tämän talon kanssa ja valkoinen sitten sisäpuolelle. Toki nuo ikkunakarmit valkoiseksi myös ulkoa", valoitin suunnitelmaani.

Ennen kuin päästiin maalauspuuhiin, oli naputeltava parit repsottavat ikkunalaudat kunnolla kiinni ja korjata jokseenkin roikkuva ovi, mutta siinä ei kauaa mennyt.
"Sinä taidat sopia vähän paremmin tuonne sisälle", naureskelin ja ojensin Matildalle valkoisen maalipurkin. Vaikkei nainenkaan leikkimökin sisällä täysin suorassa mahtuisi seisomaan, 19 senttimetrin pituusero ratkaisi tämän työjaon.

Jessen paikkaillessa kosmeettisia virheitä ennen maalaamisen aloittamista ehdin levittää pahvit leikkimökin sisälle suojaamaan lattiaa, joka säilyisi sellaisenaan. Mökki oli tyhjä kalusteista, joita Sofian tuleva leikkipaikka epäilemättä tarvitsisi ja jonka vuoksi joutuisimme huomenna ostoksille.

"No älähän sano", virnistin napatessani maalipurkin käteeni. "Olethan säkin pieni ja sievä."
Korostin sanojani sipaisten Jessen poskea seisoen leikkimökin kuistilla, jonka ansiosta silmämme olivat sillä hetkellä samalla tasolla.

Ensimmäiset vedot olivat haparoivia, mutta homma muistui nopeasti mieleen. Aloitin maalaamalla sisätilan takaseinän ja jatkoin siitä toiselle seinälle, jonka ikkunasta saatoin vilkuilla Jessen suuntaan. Vaikka oloni oli edelleen hölmistynyt siitä kaikesta omakotitalopuuhastelusta, mulla oli yllättävän kivaa.

"Pieni, sievä ja nuori", virnuilin takaisin, irroitin otteeni maalipurkista ja ennen kuin Matilda ennätti livahtamaan sisätiloihin, nipistin naista ihan piruuttani takapuolesta.

Enpä olisi uskonut muutama vuotta sitten - saati nyt vuodenvaihteen aikoihin - , että me ihan oikeasti maalattaisiin Matildan kanssa Sofian leikkimökkiä uuteen uskoon.
Mutta siinä me kuitenkin oltiin.

Hymyilin leveästi Matildalle aina, kun katseemme kohtasi ikkunan läpi.
Mietin vain, miten rakastinkaan tuota naista ja miten onnellinen sillä hetkellä olin.
"Miten sujuu?" huutelin seinän läpi.

"Hyvin", vastasin leveästi hymyillen, ja jatkoin silmääkään räpäyttämättä: "Sain juuri Zelian perusolemusta havainnollistavan taideteoksen valmiiksi."
Todellisuudessa en ollut tuhlannut aikaani hevosmaalauksiin, joita Sofia olisi epäilemättä arvostanut, vaan olisin kohta valmis jo toisen seinän kanssa ensimmäisen maalikierroksen osalta.

Ensimmäisen maalauskierroksen jälkeen mun oli pakko palata ulos haukkaamaan happea. Ilma tuntui raikkaalta maalihöyryjen jälkeen ja mulla meni hetki, ennen kuin tajusin luoda silmäyksen leikkimökin uuteen ulkoasuun.
"Vau, sehän on ihan miniversio talosta", totesin yllättyneenä, vaikka sehän Jessen visio oli ollutkin.

"Täytyy hankkia sisälle jotain tauluja, joilla saa vähän väriä seinille. Se jää muuten aika kliiniseksi", pohdin ääneen katsellessani mökin oviaukosta sisätilaa, joka suorastaan hohti valkoisuuttaan.

"Vai niin", hymähdin huvittuneena Zelia-maalauksille ja jatkoin omaa urakkaani.

Leikkimökki ei ollut iso, joten ei sen maalaamisessa kauaa mennyt.
Kävelin Matildan viereen oviaukon eteen ja kurkkasin sisään katsastaakseni naisen työnjäljen. Hyvältä näytti.

"Viherpeukalosta sisustussuunnittelijaksi. Jääkö minulle kohta enää mitään tehtävää täällä, kun sinä suunnittelet ja teet kaiken?" vitsailin vetäessäni naisen kainalooni.

"Ei varmaan", vastasin miettien, miten olin tarttunut maalipurkkiin entisessä kodissanikin heti, kun makuuhuoneen kulahtanut seinä oli alkanut pänniä. Kai mä olin loppujen lopuksi hyvin aikaansaava ihminen – ainakin silloin, kun mulla oli vapaus olla.

"Tiedäthän sä, että meidän täytyy maalata toinenkin kerros?" virnistin Jesselle, joka vaikutti niin tyytyväiseltä, että homma olisi voinut jo tämän mielestä olla ohi. "Mutta aikaisintaan illalla, jos se on kuivunut edes siihen mennessä."

Vilkaisin aktiivisuusrannekkeeni kellotaulua, joka kertoi meidän tehneen pihatöitä parin tunnin verran.
"Säkin voit ehdottaa projektia, koska meille jäi vielä hyvin aikaa", totesin katse vihreissä silmissä samalla, kun kumarruin lähemmäs Jesseä. Lämmin tuuli liehitteli hiuksiani, kun painoin huuleni avopuolisoni huulille ja hymyilin vähän.

"Tiedän. Olenhan minä ennenkin näitä hommia tehnyt", muistutin hymyillen. Isän omistama rakennusfirma oli tuonut minulle nuorena poikana töitä ja oppeja tällaiseen puuhasteluun. Olinhan minä rempannut lähes yksin talonkin heti sen ostamisen jälkeen.

Tälle päivälle suunnitellut hommat oli tehty tallireissua ja leikkimökin toista maalikerrosta lukuunottamatta enkä ainakaan siltä seisomalta keksinyt mitään uutta projektia.
"Pitäisikö kaivaa grilli talviteloilta?" ehdotin vetäytyessäni pienen suudelman jälkeen vähän kauemmas Matildasta.
"En tosin tiedä, onko meillä mitään grillattavaa edes. Pitää varmaan tallilta tullessa käydä kaupassa."

"Pitäisi", vastasin Jessen grillipuheisiin, sillä grillaaminen ilta-auringossa epäilemättä kruunaisi ulkoilupäivän. "Ja pitäisi. Jääkaapissa on kohta enää valo."

Grillin kärrääminen varastosta terassille ei ollut kahdestaan suuri vaiva, joten Jessen viritellessä grilliä valmiiksi iltaa varten, mä harjasin terassin puhtaaksi. Vaikka terassikausi ei voisikaan alkaa samaan aikaan grillikauden kanssa, oli kuitenkin mukava leikitellä ajatuksella lämpimistä kesäilloista omalla takapihalla.

"Mä voisin kyllä vähitellen alkaa tehdä lähtöä tallille", huomautin harjanvarteen nojaten. Aurinko paistoi edelleen lähes pilvettömältä taivaalta ja sen sään halusin hyödyntää satulastakin käsin.

Grilli ei tarvinnut muuta kuin pölyt pois päältään sekä jalkoihin ruuvien kiristelyä, jonka jälkeen se oli ihan valmis tulevia grillaushetkiä varten.

Sivusilmällä seurasin Matildan touhuamista enkä voinut olla hymyilemättä itsekseni.
Ei meistä kumpikaan mitään laiskottelijoita ollut, kotityöt sun muut askareet sujui käden käänteessä ilman "tappelua" siitä, kumpi tekee, mutta olihan se silti jokseenkin hellyyttävää nähdä hänet niin päättäväinen ilme kasvoillaan touhuamassa.

"Joo, eiköhän tämä riitä tällä erää", mutisin rannekelloa vilkaistuani.
"Käydäänkö me yhdessä kaupassa?" kysäisin. "Vai se, joka ehtii tallilta lähtemään ensin?"

"Käydään vaan yhdessä", vastasin sen enempää miettimättä. "Siis jos aikataulut menee järkevästi yhteen."
Koska mulla oli tarkoitus liikuttaa tänään vain Zelia, uskoin aikataulutuksen osuvan kohdalleen melko vaivattomasti.

"Jos mennään yhdellä autolla, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä yhdessä", hymähdin ja käännyin vilkaisemaan Jesseä, joka nyökkäsi hyväksyvästi. Se oli mulle merkki, jonka seurauksena harjanvarsi sai jäädä nojaamaan talon takaseinää vasten.

"Viimeinen autossa maksaa ostokset", virnistin Jesselle juuri ennen kuin luikahdin sisälle vaihtaakseni tallivaatteet päälleni.