Kellonaika on nyt 26.10.20 18:42

28 osumaa on löytynyt haulle 0

Epin päiväkirja

Power Jump 26.7


PJ-viikko koitti, ja me lähdettiin nopealla varoitusajalla hyppäämään pienet harjoituskilpailut Huminassa. Päätin keskittyä ratsastamiseen edes tämän viikon. Epi ansaitsi sen - kyse oli kuitenkin ensimmäisistä isoista arvokisoista. Enkä mä toisaalta halunnut myöskään nolata itseäni kansainvälisen yleisön edessä.

Maanantai toi pientä toivonkipinää omaan suorittamiseen. Metrikymppi me voitettiin pikkuruisessa kolmen osallistujan luokassa – vastassa olivat sentään Ellie ja Lefa sekä Juuso ja Pickett, jotka kaikki olivat kokeneita isommilla esteillä. Metrikaksikymmentä oli Epin ensimmäinen, ja siihen nähden neljäs sija oli hyvä tulos. Epi oli kuitenkin hypännyt hyväntuulisesti ja innokkaasti, eikä kahteenkymppiin nosto tuntunut liian vaikealta.

Niinpä me lähdettiin perjantaina kvaaleihin luottavaisin mielin. Ei voittamaan, mutta hakemaan hyvää kokemusta isommista luokista ja isommista kisoista. Rata oli visuaalisesti näyttävä ja teknisesti haastava – tietysti. Vuoden teema Royal Edition näkyi jokaisessa yksityiskohdassa. Tuntui kieltämättä upealta ratsastaa sellaisella radalla. Ratsuni oli vähintään yhtä täpinöissään imiessään esteille valtavalla voimalla. Yksi huono lähestyminen viuhkalle ja neljä virhepistettä kismittivät suunnattomasti, ja siinä kohtaa oli vaikea iloita puhtaan radan ratsastaneiden Kristianin ja Julian puolesta. Me ei päästy finaaliin, mutta nyt oli turha itkeä. Tällä valmistautumisella oli ihme, että olimme suoriutuneet näinkään hyvin. Luokan puoliväliin sijoittunut Epi oli mun silmissäni puhdasta kultaa.

#powerjump2019
kirjoittaja Anna S.
lähetetty 22.09.19 15:03
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Epin päiväkirja
Vastaukset: 26
Luettu: 2091

Sipsin päiväkirja


"Sehän meni hyvin - teillä oli nollarata", Jesse mutisi, kun mä nypin punertavaa karvaa ratsastushanskojeni saumasta. Mulkaisin vieressäni seisovaa miestä vähän turhan tuohtuneesti ottaen huomioon, että se oli jääynyt mun tuekseni odottamaan tuloksia.
"Mutta aika ei välttämättä riitä", mumahdin takaisin ja huomasin, kuinka vihreät silmät kirjaimellisesti pyörähtivät. Seuraavaksi mä tunsin Jessen käden, joka veti mut kiinni miehen kylkeen.
"Te menitte aika kovaa", Jesse mutisi jonnekin hiuksiini ja vaikka mun teki vaistomaisesti mieli kavahtaa niin julkista kosketusta katsomon lähellä, mä seisoin hievahtamatta paikoillani ja vilkaisin radalla etenevää ratsukkoa.

"Hienosti ratsastettu", Lauri kommentoi Vargasin satulasta. Mä hymyilin jännittyneesti ja vilkaisin Jesseä, joka oli vetäytynyt vastaamaan puhelimeen. Mä en tiennyt oliko soittaja esimerkiksi tuore äiti Heidi tai tuore isoäiti Ritva, joista kumpi tahansa veti sillä hetkellä joka tapauksessa Jessen huomion viimeisen vuorokauden suurimpaan huipennukseen: vastasyntyneeseen lapseen.
"Kiitos", nyökkäsin miettien, olisiko mun kuulunut kommentoida Laurin ratsastusta. Mä en ollut täysin varma, miksi mies oli ratsastanut Vargasilla niin vaisusti - puhumattakaan siitä uudesta tammasta. Heidin omistama musta ori oli ollut ainoa, jonka selässä Lauri oli näyttänyt yrittävän tosissaan, tai sitten mä olin kuvitellut omiani.

Koska nollatuloksia ei ollut yllättäen ropissut jokaiselle ratsukolle, mä kiusasin itseäni kävelyttämällä Sipsiä. Jesse seurasi mua, vaikka mä tiesin miehen ajatusten vaeltavan jossain muualla - niin kuin oli varmasti vaeltanut kisasuorituksenkin aikana. Mä en tiennyt vieläkään, miten mun olisi pitänyt suhtautua siihen, että mun miesystäväni oli nyt isä. Ehkä sellaiseen ei voinut valmistautua etenkään, kun seurasi tilannetta sivustakatsojana.

Sipsin pärskähdyksenkin läpi mä olin kuulevinani oman nimeni. Miksi mä olin kuullut sen? Vilkaisin automaattisesti Jesseä, joka oli pysähtynyt Sipsin viereen. Olin juuri toteamassa miehelle, kuinka Sipsin hännässä komeileva punainen rusetti ei ollut mikään turha varoitusmerkki, kun huomasin miehen hämmentyneen leveän hymyn.
"Te sijoituitte", Jesse sanoi ja mun kulmat kurtistuivat. Sijoituttiin? Mun huulet tapailivat sanoja ilman, että yksikään kuului mihinkään, kun pusersin nahkaohjia sormieni lomaan ja annoin katseeni harhailla ihmisjoukossa. Mä näin pettymystä, kuplivaa iloa ja yhden täysin äimistyneen hahmon: se oli varmaan juuri voittanut arvoluokan.

"Matilda, palkintojenjakoon", Jesse puuskahti ja mä tunsin taas kädet ympärilläni. Se oli nopea, halauksentapainen sysäys, jonka päätteeksi tajusin kapuavani kaikesta häsellyksestä hermostuneen Sipsin selkään ja tavoittelevani ohjia käsiini siinä vaiheessa, kun tämä samainen tamma yritti liueta paikalta.

Vielä derbylle mennessäkin mä huomasin vilkuilevani toimitsijoita odottaen, että ne ajaisivat meidät pois. Seuraavassa hetkessä mietin, miten turvallista Sipsin oli kävellä nimenomaan letkan viimeisenä, koska olisi ollut kiusallista istua raivokkaana potkiutuvan punaruunikon selässä. Hapuilin katseellani Jesseä, joka näytti peukkua aidan toiselta puolen, ja hymyilin vähän.

Me oltiin oikeasti sijoituttu Power Jumpin arvoluokassa.

Siinä hetkessä musta tuntui, että mä olin ansainnut sen. Havahduin ensimmäisen kerran ajattelemaan tyylipuhdasta nollarataa, jonka aikana mä olin uskaltanut ratsastaa ja tehdä ratkaisuja. Sipsi oli kulkenut kuin unelma ja vaikka tahti oli kadonnut hetkeksi radan kriittisimmässä mutkassa ja maksanut meille pari extrasekuntia, me oltiin suoriuduttu tasollamme. Mahtaisikohan itse Amanda Sokka tuntea minkäänlaista tyytyväisyyttä nähdessään hevosensa Power Jumpin palkintojenjaossa, jossa tajusin olevani tallin ainoa edustaja?

Mutta ei sillä ollut väliä siinä vaiheessa, kun Sipsi sai suitsiinsa violetin ruusukkeen. Hillitsin Sipsiä sen aikaa, että edellämme kunniakierrokselle lähtevä ruunivoikko pyrähti laukkaan, ennen kuin survaisin pohkeeni vähän liian hanakasti ratsuni kylkiin. Sipsi singahti matkaan kuin ohjus ja mä tunsin, miten se yritti pukittaa.

Vielä sijoitustakin enemmän mä yllätyin siitä, että mun ainoa reaktio kunniakierroksen aluksi pukittavaan Sipsiin oli häkeltynyt naurahdus, joka vain karkasi mun huuliltani.

Topics tagged under powerjump2019 on Foorumi | Auburn Estate Ar_pj7
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 01.08.19 19:42
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sipsin päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 1480

Sallin päiväkirja

27.07.2019


#powerjump2019

"Et todellakaan jätä niitä kisoja välistä", Heidi ilmoitti, kun olin katse nukkuvassa tyttölapsessa miettinyt, kehtaisinko enää siihen aikaan laittaa Avalle viestiä ettei hänen tarvitsisi aamulla tallille tulla, koska en olisi osallistumassa huomiseen uusintaan.
"Mutta enhän minä nyt voi..." yritin laittaa vastaan, mutta yritykseksi jäi. Heidi oli ehdoton asian kanssa ja patisteli minua jo kotiin lepäämään huomista varten.
"Menet sinne ja voitat kaikki tytön kunniaksi", Heidi komenteli pieni hymy kasvoillaan. Tuhahdin huvittuneena. Voittoa kisoista tuskin tulisi ja mikäli sellainen ihme tapahtuisi, tuntuisi se kuitenkin mitättömältä pienen vastasyntyneen rinnalla.
"Hyvä on. Mutta tulen heti niiden jälkeen tänne", huokaisin.
"Ei. Menet sinne juhliin myös. Pidä niitä vaikka varpajaisina."

Siihen laitoin vielä kovemmin vastaan. Enhän minä nyt mihinkään afterpartyihin lähtisi kun oma lapsi oli juuri syntynyt.
Mutta Heidi ei antanut minun laittaa vastaan vaan uhkasi pilke silmäkulmassa hälyttävänsä vartijat paikalle, mikäli ilmestyisin sinne ennen sunnuntaita.
"Pärjäättekö te täällä?" huolehdin, kun olin tekemässä lähtöä.
"Jesse. Me ollaan sairaalassa jossa on hoitajia sekä lääkäreitä aina paikalla. Eiköhän me pärjätä", Heidi naurahti väsyneen kuuloisena.
"Ilmoitathan jos tulee jotain?"
"Ilmoitan. Mene nyt. Sun pitää levätä. Ja meidänkin..."


En voi sanoa, että sen yön unet olisivat olleet mitenkään levolliset. Jos niitä edes yöuniksi pystyi kutsumaan..
Olin kissat ruokittuani mennyt Matildan luo yöksi, mutta vaikka yleensä violettihiuksisen naisen läsnäolo takasi minulle hyvät yöunet, tällä kertaa uni ei tahtonut tulla ollenkaan. Meillä kummallakaan.
Mieli laukkasi vauvan, Power Jumpin, Milan, Heidin ja Matildan ympärillä.
Miten tästä eteenpäin?

Siinä Sallin kanssa Auburnin pihamaalla seistessäni olo oli jotenkin epätodellinen. Tuntui kuin olisin kulkenut jossain sumussa, vaikka sumusta ei ollut tietoakaan. Jos eilen oli ollut lämmin päivä niin tänään ne vasta hellerajat paukkuikin. Pelkkä seisominen paikoillaan sai hien virtaamaan.
Ava selitti jotain omia juttujaan, mutten kuunnellut oikeastaan sanaakaan, mitä teinillä oli sanottavaa. Mutisin vain sopiviin väleihin "joo, aivan"-höpinöitä miettien samalla, vieläkö ehtisin käydä ilmoittamassa ettei me Sallin kanssa arvoluokkaan osallistuttaisi. Jos minua ei aikaisemmin ollut kisaaminen kiinnostanut niin paljon kuin muita, tänään se vähäinenkin kiinnostaminen oli aivan pohjalukemissa.
Miksi minä edes olin ylipäätään osallistunut? En tiedä...
"Hei", kuului varovainen ääni selkäni takaa ja käännähdin ympäri. Mila.
Salli tunnisti naisen ja tunki turpaansa Milan syliin eikä nainen voinut muuta kuin silittää ruunikon tamman otsaa pieni hymy kasvoillaan.
"Ava, käytkö vaikka taluttamassa Sallia hetken?" pyysin teiniltä, jonka katseesta paistoi uteliaisuus. Ava tarttui riimunnaruun, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen liikkeelle.
Mulkaisin häntä kulmat koholla. Hetken Ava siinä vielä venkoili paikoillaan, kunnes lähti kuin lähtikin Sallia kävelyttämään pitkin ruuhkaista tallipihaa.

"Tuota... Anteeksi siitä eilisestä. En olisi saanut sinulle ärhennellä", puuskahdin kääntyessäni takaisin Milan suuntaan. Olin aivan turhaan käskenyt naista painumaan takaisin Kanadaan, muttei siinä kaikessa järkytyksessä ollut osannut ajatella kovin selkeästi tai miettiä omia sanomisiaan.
"Ei se mitään", nainen naurahti huiskauttaen kättään ja katseli ympärilleen hieman eksyneen oloisena.
"No?" hän lopulta huokaisi siirtäessään siniset silmänsä minuun.
"Tyttö tuli", kerroin leveä hymy kasvoillani ja Mila ainakin yritti hymyillä, vaikka kasvoilta saattoi lukea todella suuren hämmennyksen.
"Kiva. Onnea", ex-kihlattuni totesi. "En tiennyt että.. Noh, siitä."
Kohautin harteitani: "Ei siitä kovin moni tiennytkään."
Heidin raskaus nyt ei jäänyt ihmisiltä huomaamatta, mutta minun roolia siinä ei tietääkseni kovin moni tiennyt.
"Eihän tää mulle kuulu, mut etkö sä ole sen Matildan kanssa?" Mila mutisi kysymyksensä ilmoille katse kengän kärjissään.
"Olen."
"Ja sait nyt lapsen toisen naisen kanssa?" punapää hymähti vilkaisten minua varovaisesti.
"Niin... Sanotaanko nyt näin, että loppuvuosi oli aika sekavaa aikaa", puuskahdin. En minä kokenut tarpeelliseksi sen enempää Milalle selitellä missä mentiin.
Edessäni seisova nainen huokaisi syvään ja kurtisti kulmiaan. Taisi syyttää itseään minun "sekavasta ajasta". Olihan Milalla siinä osansa, tavallaan, mutta ihan itse minä olin itseni sotkenut siihen MatildaHeidi-verkkoon.
"Ritva varmasti innoissaan", Mila lopulta tyrskähti jokseenkin huvittuneena. Olihan minun äiti ajanut hänet melkein hulluuden partaalle kaikilla lapsi- ja hääpuheillaan.
"On. Piti kieltää tulemasta tänne heti. Saa luvan odottaa, että Heidi ja tyttö kotiutuvat", sanoin hymyillen.
"Ja se totteli?" Mila nauroi huomattavasti vapautuneemman oloisena.
"Ihme kyllä. Tai en ainakaan näe sitä missään tällä hetkellä", virnistin. En olisi kyllä ihmetellyt yhtään, vaikka äiti olisi ollut heti aamulla oven takana. Enkä olisi ihmetellyt, vaikka hän olisi ilmestynyt jostain nurkan takaa sillä samalla sekunnilla.
Milakin pälyili ympärilleen sen näköisenä, että etsisi Ritvaa katseellaan.
"Tuletko after rideille?" kysäisin punapäältä, joka pudisti päätään vastaukseksi.
"Lähdetään kotimatkalle heti, kun nää kisat on ohi", nainen totesi. "Enkä usko, että minua sinne kaivataan..."

Siihen en osannut sanoa mitään. Meidän historia oli mitä oli ja minä olin Milasta yli päässyt, olisi ollut ihan mukavaa mikäli nainen olisi tullut jatkojuhliin. Toisaalta taas ei...
Matildalla oli ollut ihan tarpeeksi sulattelemista siinä, että lapsi oli syntynyt. Milan paikallaolo ei ainakaan olisi helpottanut yhtään...

"No, mutta. Onnea matkaan, mun pitää mennä laittamaan sitä Shottia valmiiksi", Mila totesi hymyillen ja kättään huiskauttaen lähti omille teilleen.
Onnea tässä nyt tarvittaisiinkin, mikäli mielin pärjätä arvoluokassa. Toisaalta ei edes kiinnostanut pärjätä, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Ava tupsahti Sallin kanssa viereeni lähes samantien, kun Mila oli häipynyt. Liekkö lorvinut tamman kanssa jossain kuuloetäisyydellä koko ajan.
"Kuka toi oli?" teini uteli.
"Mila", vastasin lyhyesti. Ava kohotteli kulmiaan sen näköisenä, että minun olisi pitänyt vielä selittää tälle paremmin, kuka tämä Mila oli, mutten jatkanut. Hymyilin teinille teennäisen herttaisesti ja taputin Sallin kaulaa.
Siinäpähän pähkäilköön ihan kaikessa rauhassa.

Vaikka eilen olikin karsiutunut osa ratsukoista pois pelistä, Auburnissa oli silti vilinää ja vilskettä. Ympärillä pyöri enemmän ja vähemmän hermostuneita ihmisiä sekä hevosia enkä todellakaan ollut itse sieltä rennoimmasta päästä.
Tuntui jotenkin väärältä olla kisaamassa kun Heidi oli sairaalassa meidän tytön kanssa. Nainen oli aamulla laittanut viestiä, missä kertoi kaiken olevan hyvin, mutta silti...

"Isipappa ratsastaa sitten itsensä kolmannelle sijalle näissä kisoissa", Juuso velmuili kun oli repinyt jostain aikaa käydä minulle kuittailemassa.
"Kolmannelle sijalle?"
"Et sinä nyt minua voita", kahdella hevosella arvoluokkaan osallistuva mies nauroi ja taputti minua olkapäälle. Pyöräytin huvittuneena silmiäni.
"Ei me olla nyt kenttäkisoissa. Taisin voittaa sinut viimeksi rataesteillä", muistutin kaveriani joka vuorostaan muljautteli silmiään silmäkuopissaan.
"Mä pistäisin rahani kyllä Vernerin ja Isabellan puolelle", purkkaa jauhava Ava totesi lakonisesti. "Ja monen muunkin."
Huokaisin syvään vilkaistuani kisahoitajan roolissa pyörivää teiniä ja pudistelin päätäni Juusolle.
"Oikein kannustava tää sun hoitsutyttö", mies tuhahti.
"Eikö?"

Kannustuva tai ei, niin Avan huolehtiessa Sallista, pääsin katsomaan myös Matildan kisasuorituksen. Ja monen muunkin.
Ratsukoiden taso oli korkea ja mietin, miten ihmeessä me olimme Sallin kanssa arvoluokkaan itsemme saatu.

Noh, katsotaan nyt miten tässä käy... Onneksi Salli ei vaikuttanut aivan hermoheikolta verryttelyalueella. Ratsastajasta ei voinut sanoa samaa. Taaskaan.

Kuva perjantailta
Topics tagged under powerjump2019 on Foorumi | Auburn Estate Pj19
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 29.07.19 9:21
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Sallin päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 1785

Kaikki harmaan sävyt / H. Rosten

Läkähdyttävä kuumuus oli valannut Power Jumpin sään. Aurinko porotti täysin pilvettömältä taivaalta, eikä antanut kilpailijoille tai yleisölle armoa. Ainoa viileä paikka tallien lisäksi oli lasitettu katsomo, jossa ei kuitenkaan ilmastoinnista huolimatta säästytty viuhkojen heiluttelulta, jos sattui istumaan auringon kohdalla.

Hanne Rosten oli paennut tukahduttavaa ulkoilmaa juuri tuohon lasikuutioon ja osunut tietenkin aurinkoiselle paikalle. Onneksi hän oli varautunut olkihatun ja aurinkolasien kanssa. Nikonin järjestelmäkamera lepäsi hänen sylissään ja aikaisemmin Hanne oli käynyt ottamassa tunnelmakuvia. Lasin lävitse hänen taitonsa eivät riittäneet saamaan ratsukoista tarpeeksi edustavia kuvia, eikä hän oikeastaan ollut ottanutkaan kameraa niitä varten mukaan.

Katsellessaan monikirjoista ratsukkoporukkaa Hanne tunsi yllättäen hieman kateutta. Mikä jännityksen tunne häneltä jäikään kokematta, kun hän ei päässyt hyppäämään näin isossa tapahtumassa? Monen vuoden – ja itse asiassa koko ratsastusuran – ajan Hanne oli kertonut olevansa vain tavallinen puskaratsastaja sekä ikuinen ponityttö. Dinon myötä hän ei ollut enää vain puskaratsastaja. Hannea oli purrut kisakärpänen.

”Pyh”, Hanne mumahti ajatuksilleen, jotka piinasivat häntä.
Hän ei voisi koskaan kuvitella vaihtavansa Dinoa hevoseen. Dino oli täysin sopiva poni hänelle: osaava kaikissa lajeissa, eikä yhtään liian pieni. Hanne itse oli vain 160cm pitkä, joten hän oli täydellinen poniratsastaja.

Oli aika poistua katsomosta, Hanne päätti ja nousi ylös. Hän puikkelehti ihmisten välistä ulos helteeseen ja suoristi hieman mustia farkkushortsejaan. Päivänselvä asia oli myös, että edes helle ei saanut Hannea pukemaan jotain vaaleampaa päälle. Aivan sama kuinka kuuma mustissa vaatteissa tulisi, hän ei pukisi päälleen mitään värikästä.

Hanne käveli derbykentän reunalle ja kohotti kameransa. Kentällä hyppäsi juuri voikon värinen tamma ja Hanne muisteli nähneensä sen joskus aikaisemmin. Ehkä Kalla Cupissa? Ratsastajaa hän ei tunnistanut, mutta eipä Hannella ollut tapana pistää muistiin kuin ns. tärkeät henkilöt. Kuten esimerkiksi hänen kesäkämppiksensä Aliisa Huru. Hurua ei voinut unohtaa kukaan, varsinkaan sellainen, joka naisen kanssa asui tai oli asunut.

Aliisa oli kovasti yrittänyt saada Hannea osallistumaan illan after rideille, mutta sellaiset juhlat eivät todellakaan olleet hänen paikkansa. Sitä paitsi miksi hän menisi sinne? Hän ei kisannut, eikä toiminut groomina. Hanne oli täysin kisaturisti.

Kamera räpsähti sarjatulituksella, kun voikko hyppäsi Sokka Luxin liian pirteässä samppanjahuovassaan vielä pirteämmän yksisarvisesteen ylitse. Se oli radan viimeisimpiä esteitä, eikä Hannella ollut sopivaa kulmaa loppuihin, joten hän tarkasteli liian värikkäitä kuvia. Hymähdettyään, hän nosti kameran jo kohti seuraavaa ratsukkoa.
kirjoittaja Hanne R.
lähetetty 27.07.19 21:59
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kaikki harmaan sävyt / H. Rosten
Vastaukset: 8
Luettu: 344

Power Jump -viikko 22.-28.7.2019

POWER JUMPIN KULISSEISSA
26.07.2019

Noran (Power Jump -matkalla katsojana) näkökulmasta
#powerjump2019

”Siis mä en tajuu miten meillä meni niin huonosti.” Kittyn pettyneeseen ilmeeseen sekoittui Zirafen alas painunut pää, kuin kaikkensa antaneena. Tamma huokaisi raskaasti.
  ”Älähän nyt. Joskus… ei vain niin tärppää.”
 Nora suipisti huuliaan. Jos Alexiinan kommentin oli tarkoitus lohduttaa Kittyä – kuten ilmiselvästi oli – oli se köyhempi kuin ritari aamupalaksi. Alexiina taputti Kittyä rohkaisevasti hartiaan, mistä nainen tosin meni vain enemmän kasaan. Ehkä oli vaikea ottaa lohdutusta häviöstä vastaan, kun se tuli sellaiselta, joka oli itse suorittanut nollaradan ja päässyt seuraavan päivän arvoluokan finaaliin. Omahyväisyys tosin Alexiinan eleistä puuttui, sen Nora myönsi, mutta vaikka tsemppi oli aitoa ja äidillistä, Kitty ei siitä ryhdistäytynyt. Hän piteli hevosensa narua löyhästi kädessään ja tuijotteli, kuinka se nyppi muutaman ruohon sieltä, toisen täältä.
  ”Mä oisin niin halunnut päästä PJ-luokkaan! Meillä oli banderollitkin ja kaikki...”
  ”Sinähän sen teit.”
  ”Mä olin ihan varma–!”
  ”Lakkaa vinkumasta, Kitty”, tokaisi Billy, joka siveli hiuksiaan peilaten itseään puhelimen ruudulta. Toisin kuin Alexiinassa, hänessä omahyväisyyttä sen sijaan riitti – hänkin olisi finaaliluokassa ja peittelemättä ylpeä asiasta. ”Uitte radan läpi kuin täi tervassa. Sitä oli kamala katsella. Häpäisit meidän tiimin. Paremmat pärjää, niin se vain menee.”
 Charlotte mulkaisi häneen, mutta Billy kohotti vain kulmiaan.
  ”Leo ei vain jotenkin tuntunu oikeelta.” Nora sävähti kutsumanimeä. ”Huomasin sen jo verkassa. Muistakko, Alexiina?” Kitty sanoi yrittäen kaapia selityksen rippeitä luokkansa viimeisestä sijasta edes jostakin. ”Säkin sanoit, että siitä ei oikein irronnu potkua!”
  ”Mmh... Kyllähän se vähän väsyneeltä vaikutti.”
  ”Älä yritä etsiä tekosyitä.”
  ”Ei se oo tekosyy!”
  ”Väsähti varmaan lentomatkasta. Sitä sattuu. Ensi vuonna paremmin”, Alexiina sanoi.
 Nora oli katsellut tarkkaavaisesti Kittyn hevosta. Se oli mitä erikoisimman värinen: hiekkainen vaaleanrautias, jonka karvapeitteestä erottui selvästi tummempia laikkuja, kuin leopardinturkissa. Nora tiesi kyllä, mitä Noah sanoisi: että siitä voisi tulla hieno talja tai matto olohuoneeseen. Totta. Mutta Noralla oli ajatuksena kyllä jotain muuta.
  ”Olen varma, että minä saisin siihen taas eloa ja virtaa”, hän lausui sitten ylväästi ääneen oltuaan pitkään hiljaa taustalla vain kuuntelemassa keskustelua, ja sai kaikkien huomion puoleensa: Alexiina katsoi etäisesti yllättyneenä, Charlotte epäluuloisena, Billy koppavasti ja Kitty silmät suurina. ”Minun allani ratsastaisin sen helposti voittoon, olen varma siitä. Tai vähintään sijoituksille.”
  ”Ei Kitty ole huono ratsastaja”, Charlotte puolusteli.
  ”Tämän päiväinen ei vakuuttanut. 12 virhepistettä”, Nora napsautti huomaten kyllä, kuinka Billy virnuili itsekseen.
  ”Ei se ollut Kittyn syy, Leolla ei ollut puhtia, juurihan me niin todettiin!”
 Nora sävähti taas.
  ”Kyllä on hevosta nimellä paiskattu, anteeksi nyt vain. Mutta menen suoraan asiaan. Paljonko?”
 Billy lakkasi haromasta hiuksiaan. Charlotten suu loksahti auki.
 Huokaus.
 Tämä tavallisten ihmisten aivotoiminnan hitaus…
 Kitty tuijotti häntä ilmeellä, joka kieli siitä, ettei hänen keskusyksikössään liikkunut kyllä yhtikäs mitään.
  ”Paljonko… paljonko mitä?”
  ”Paljonko haluat siitä?” Ja kun kukaan ei vieläkään tuntunut ymmärtävän, niksautti Nora kärsimättömästi päällään laiduntavaan hevoseen. ”Zirafesta. Paljonko haluat siitä?”
  ”Häh?” Kitty oli edelleen ymmällään (tai ehkä hän vain esitti tyhmää – ei, ei sittenkään, ei hänellä ollut älliä tarpeeksi sellaiseen), mutta Alexiina oli päässyt kartalle.
  ”Nora, en usko, että Kitty on Le–Zirafea sentään myymässä tämänkertaisesta huonosta menestyksestä huolimatta...”
  ”Kaikki on myynnissä, jos hinnasta sovitaan”, Nora tokaisi. ”No? Paljonko?”
  ”Leo on ollut Kittyllä vasta vähän aikaa, eikä hän sitä paitsi sitä ainakaan sinulle myy!” sanoi Charlotte, joka painotti sanaa ’sinulle’ hieman liian henkilökohtaisella korostuksella. Nora ei kuitenkaan piitannut heistä kenestäkään. Hän tiesi mitä halusi. Winga oli kaunis ja ihana, mutta kouluhevonen. Garyn laukattua pilvilaitumille (nuku rauhassa, rakas), esteiden hyppääminen oli jäänyt lähinnä päiväuniin. Zirafe olisi juuri hänelle sopiva uusi kakkoshevonen: pienikokoinen, mutta sporttinen, kyvykäs (mutta vain osaavissa käsissä, tietenkin, sellaisissa kuin hänen) ja ennen kaikkea erikoinen.
 Zirafen erikoinen väritys olikin herättänyt huomiota Auburn Estatessa kilpailuidenkin huiskeessa ja muutama oli käynyt kyselemässä sen rotua ja sukutietoja. Zirafella viime vuoden kisoissa hypännyt Amelie Chaputkin oli poikennut sitä tervehtimään – hän ratsastaisi Alexiinaa ja Billyä vastaan finaaliluokassa Gepard VEC:llä.
 Kun Kittyn rattaat lopulta lähtivät liikkeelle (mikä kesti hävyttömän pitkään, siunattuja ovat typerykset ja hullut), hän kääntyi katsomaan hevostaan ja sitten haki katseellaan Alexiinaa, jonka ilmeestä yritti ikään kuin saada tukea tai vahvistusta ajatuksilleen. Alexiina ei kuitenkaan ottanut sen enempää asiaan kantaa. Nora risti käsivartensa ja odotti. Kitty katseli taas Zirafea, joka laidunsi silmät puoliummessa.
  ”No… mä ostin sen parilla kymppitonnilla...”
 Charlotte ei voinut enää olla hiljaa: ”Kitty, et voi!
  ”Saat vaikka tuplahinnan, jos se siitä on kiinni”, Nora lupasi hövelisti. Pappa betalar.  
 Kitty näytti neuvottomalta, muttei tyrmännyt tarjousta. Charlotte oli pöyristynyt. Hän jankutti ja yritti puhua häntä ympäri, mutta Kitty vain pureskeli huultaan. Koska vetoomuksensa ei näyttänyt menevän jakeluun, Charlotte vetosi äitiinsä.
  ”Ei Kitty voi noin vain myydä sitä! Se... se on... väärin!”
  ”Niin hevoskaupat useinkin käy”, Nora sanoi ärsyttävästi. Hän seurasi koko ajan silmä kovana Kittyn mielenliikkeitä ja oli niistä todennäköisesti paremmin perillä, kuin nainen itse. Ja lopulta – kuin hidastetussa filmissä – tämä katsahti narunvarteen kädessään ja sitten ojensi sitä Noraa kohti.
  ”Ei!” Charlotte huusi; Nora ei ymmärtänyt, mitä varten tämä kävi tilanteesta niin kuumana. Eihän Zirafe hänen ollut eikä hänellä ollut mitään tekemistä käsillä olevan tilanteen kanssa.
  ”Kitty, oletko nyt aivan varma siitä, mitä olet tekemässä?” Alexiina kysyi huolellisesti. Nora tarttui riimunnaruun ja hetken he pitivät siitä molemmat kiinni; sitten Kitty päästi irti ja huokaisi, näyttäen yllättäen siltä, kuin raskas taakka olisi poistunut hänen harteiltaan.
  ”Joo”, hän sanoi – ja hymyili. ”Kiva pikkutamma. Mutta… ehkä mä olin vähän pöpi, kun ostin sen. Ei se oikein mulla toimi. Tai siis… mitä mä sillä teen?”
  ”Kitty!” Charlotte parkaisi ja tuli itse riuhtomaan narua Noralta, joka mulkaisi häneen häijysti. ”Älä anna Leoa Noralle!”
  ”Lotte, rauhoitu”, Alexiina sanoi ja tarttui häntä olkapäästä.
Nora nyrpisti nenäänsä loukkaantuneena.
  ”Luuletko, että se joutuu minun huostassani huonoihin käsiin?” hän sanoi vaarallisesti.
  ”Ei, kyl mä luotan, että se pääsee hyvään kotiin”, sanoi Kitty iloisesti.
 Taustalla Billy pyöritti silmiään ja nosti sitten taas kännykän eteensä tarkistaakseen kampauksensa.

 Sillä tavalla Zirafe vaihtoi jälleen omistajaa Power Jumpin kulisseissa.
kirjoittaja Billy C.
lähetetty 27.07.19 14:47
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Power Jump -viikko 22.-28.7.2019
Vastaukset: 9
Luettu: 587

I have to save a rum | Inna Paakkanen

26.7.2019
throwback to the PJ19
Jeremiah Nykvist ja Tranquille K tuotos
Katselin innoissani kentän laidalla, kun kimo ruuna veti sydämensä kyllyydestä esterataa lävitse. Mua jännitti yhtä paljon kuin vuosi sitten, kun mun oli tarkoitus itse hypätä samalla tasolla samalla hevosella. Silloin mä en kyllä itse päässyt starttaamaan, tipuin ja loukkasin käteni jo verryttelyssä. Hitsit, paljon oli tapahtunut näin lyhyessä ajassa. Kuten esimerkiksi toukokuinen päätös myydä tuo ihana jättiläiskokoinen Ransu, joka juuri venytti pitkät jalkansa ylitse viuhkaesteen.

Tunsin ylpeyttä, kun Ransun uusi omistaja, Jeremiah Nykvist, ratsasti rohkeasti ja puhtaasti ruunan kohti viimeistä estettä. Miten huisin nopeasti nuori esteratsastaja olikin saanut Ransun kisainnon takaisin loistoonsa? Ja miten nopeasti nuo kaksi tekivätkään saumattomalta näyttävää yhteistyötä.

Taputin hymyillen, kun viimeinenkin este ylittyi suurella ilmavaralla ja Jeremiah kannusti Ransun pitkään laukkaan maalilinjan ylitse. Myös kahdeksantoistavuotiaan nuorukaisen kasvoilla oli tyytyväinen hymy. Olivatkohan nämä heidän ensimmäiset kisansa? Power Jumpista oli hyvä aloittaa.

Mietin hetken rohkenisinko mennä tervehtimään, mutta halusin kovasti onnitella Jeremiahia ja rapsuttaa Ransua. Mulla oli toisinaan ollut ruunaa hieman ikävä. Selkeästi mä olin kuitenkin myynyt sen juuri oikeisiin käsiin.

“Hello, Jeremiah!”
Vaaleahiuksinen poika pysäytti Ransun ja kääntyi satulassa mua kohti. “Oh, hello Inna.”
“Congratulations! It was a very nice course!”
“Thanks. Ulf did a very good job.”
“Ulf?” Kohotin kulmiani. “Oh, you mean Ransu! You changed his nickname.”
“Yeah, I did.”
“It sounds good”, valehtelin ja hymyilin samalla, kun annoin sormieni rapsuttaa Ransun kaulaa.

Ransu käänsi päätään korvat hörössä. Se näytti samalta hölmöltä itseltään kuin aina ennenkin. Ainoa ero oli uudet varusteet, jotka oli selkeästi kaikki uusittu. Ruunan päässä ei ollut ruskeanahkaisia meksikolaisia, vaan mustat suitset, jotka kantoivat varmasti jotain ruotsalaista hienostonimeä. Eikä sillä ollut myöskään tuttua vihreää tai sinistä estehuopaa, vaan jokin erikoisempi oranssi, joka ei mielestäni sopinut sille ollenkaan. Pitäisiköhän minun kirjoittaa Jeremiahille ohje, mitä Ransulle - ei Ulfille - sopi?

“Well, it was nice to chat with you”, Jeremiah keskeytti ajatukseni. “I’m a little hurry.”
“Oh, of course! Bye.”
“Bye.”

Jeremiah napautti kannuksilla kevyesti Ransun kylkiä ja ruuna liikahti liikkeelle. Astuin askeleen taaksepäin pois tieltä ja katsoin heidän perään. Hetken ajan meinasin juosta perään, repiä pojan satulasta ja ratsastaa Ransun kanssa kauas pois. Pelastaisin Ransun typerältä teinipojalta ja lempinimeltä Ulf.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 27.07.19 10:10
 
Etsi: Spin off
Aihe: I have to save a rum | Inna Paakkanen
Vastaukset: 67
Luettu: 2828

Grannin päiväkirja

#powerjump2019
26. heinäkuuta 2019

Juuri ennen kuin mun on määrä siirtyä valmistautumaan rataan Grannin kanssa, alkaa sataa. Kaikesta päätellen se on ohimenevä sadekuuro, sellainen, että taivas vain vähäsen ropsauttaa vettä niskaan muistuttaakseen, että pystyy siihen. Vasta isommissa luokissa kilpaileva ja meitä nyt täysillä kannustava Joachim kurtistelee kulmiaan, kun mä viimeisen verryttelyhypyn jälkeen ratsastan sitä kohti valmiina siirtymään hevosineni kohti derbykenttää.

”Bad luck”, Joe puuskahtaa myötätuntoisena. ”A day of sunshine and now this.”

Mä istun seesteisenä hevoseni selässä ja kohautan pienesti olkiani.

”It’s okay. Really. I don’t mind.”
”Feeling confident?” Joachim kysyy, ilahtuneena ennen kaikkea mutta kai myös vähän yllättyneenä, sillä sekin jo tuntee mun (surkeat) kisahermot.
”Yeah”, mä sanon mietittyäni vain häviävän pienen hetken verran.

Mulla on hyvä tunne. Se johtuu paitsi siitä, että Granni tuntuu olevan avuilla, myös siitä, että mä tiedän, että viikonlopusta jää kuitenkin hyvä fiilis. Aamuinen paniikki on kadonnut, kun mä olen päässyt ratsastamaan ja muistanut Power Jump -huuman.

Viimevuotinen kilpailumatka Kanadaan on kirjottu kymmeniksi ihaniksi pieniksi ja suuriksi muistoiksi. Se oli mun kesäni kohokohta, eikä vain siksi, että mä voitin (ja oikeastaan vain hyvin vähän siksi). Mulla oli silloinkin kolme huikean hienoa hevosta, joiden omistajat luottivat siihen että mä suorittaisin niiden kanssa vaadittavalla tasolla. Itse en luottanut, mutta osoitin sitten kuitenkin olevani enemmän tai vähemmän odotusten mittainen. Meitä oli hyvä porukka matkassa muutenkin, Nita ja Heidi ja Inna ja kaikki muut, ja Rasmus, johon mä olin kauhean pihkassa. Siinä taas reissun hienoimpia muistoja: kun Rasmus istui mun viereeni siellä puistossa voittoa juhlittaessa ja mun vatsanpohja oli yhtäkkiä täynnä kaikkea kepeää ja lepattelevaa; kun Nita ilmaisi vaivaannuttavalla kysymyksellään, että senkin mielestä meidän välillä oli jotakin; kun mä uskaltauduin koskettamaan Rasmuksen kättä, mikä ei ehkä olisi ollut jollekin lainkaan ihmeellistä mutta mulle oli; ja kun me sieltä reissusta palatessamme tiedettiin menevämme treffeille. Huisia.

Tänä vuonna moni asia on toisin, mutta tervehtiessäni tuomaristoa mä ehdin vielä ajatella, että oikeastaan kaikki on kääntynyt vielä parempaan suuntaan.

Mulla on enemmän kokemusta ja kilpailurutiinia. Mä olen tehnyt tätä koko kesän, verrytellyt hevosia ja ratsastanut ratoja ratojen perään. Tämä kaikki on mulle nyt niin tuttua, ja tällä kertaa ei vain toiminta, vaan myös ympäristö ja ihmiset.

Täällä Auburnissa, koti-Kallassa, ovat läsnä kaikki, ja vaikka kaikkiin sisältyy väistämättä myös pari pelottavaa tai muuten inhaa tyyppiä, tapahtuma tuntuu jotenkin vielä yhteisöllisemmältä. Näen jatkuvasti tuttuja kasvoja, ja kai heistä nyt edes joku toivoo minunkin onnistuvan. Ja mitä tulee tämänhetkiseen kilparatsuuni: Grannin vanhempien sijaan kilpailen tänä vuonna hevosella itsellään. Mun tammani on ehkä vasta kuusivuotias ja ensimmäistä kertaa tällaisissa isoissa kilpailuissa, mutta sen askel on niin tolkuttoman itsevarma, etten mä epäile hetkeäkään, etteikö se olisi tähän kaikkeen valmis. Mä liikautan kättäni nopeaan silitykseen, ennen kuin kannustan hevosen laukkaan.

Tihkusateen saattelemana me kierretään derbykenttää ja valmistaudutaan ylittämään ensimmäinen este. Sen jälkeen kaikki tapahtuu omalla painollaan. Me joko saadaan hyvin rytmistä kiinni tai sitten ei, ja musta kyllä tuntuu, että saadaan.

Ja jos vaikka ei saataisikaan, niin ainakin mä tiedän, että lohtu on lähellä.

Ihastuksesta on tullut poikaystävä, ja kävi miten tahansa, Rasmuksella on velvollisuus halata mua radan jälkeen heti kun se omilta starteiltaan ehtii. Tietysti mä toivon, että halaus on riemukas onnitteluhali sen kunniaksi, että meillä molemmilla on mennyt niin hitsin hyvin, mutta lohtuhalauksissakin on oma taikansa.

Mutta ei nyt vielä ruveta haikailemaan lohdun perään. Ensin me hypätään, ja toivottavasti hiton hyvin. Tätähän me ollaan kokonainen vuosi odotettu.

Topics tagged under powerjump2019 on Foorumi | Auburn Estate Tigrainepj19
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 26.07.19 22:51
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 151
Luettu: 10000

Loven päiväkirja

#powerjump2019

Auburnin kartano, Kalla
26. heinäkuuta 2019

"Soo poika", Verneri kuiski yhteen purtujen hampaiden välistä, mutta rauhoittelut katosivat vauhdin huminaan – tuskin edes tavoittaen Loven hupulla peitettyjä korvia. "Iisisti nyt!"
Murheet Lazzon erilaisesta ratsastettavuudesta tuntuivat kaukaisilta, sillä tuttuakin tutumpi Love oli käynyt tänään tavallistakin enemmän kierroksilla. Se saattoi johtua isoista kisoista joissa vilisi toinen toistaan sporttisempia tammoja, ja siitä, että musta puoliverinen oli päässyt tänä vuonna useammankin kerran sellaisen kanssa varsantekopuuhiin. Tai sitten se saattoi johtua henkimaailman asioista, joista Vernerillä ei ollut tuon taivaallista tolkkua.

Muuri ylittyi teknisesti hyvin, mutta koska Verneri oli patistanut orin hyppäämään ihan vähän kauempaa, kuin mitä se itse olisi laskelmoinut, oli miehellä esteen jälkeen käsissään raivokkaasti nurmea jaloillaan kauhova aikapommi.

Okei – nollat tai ei, niin pohja-aikahan tässä tulisi.

Topics tagged under powerjump2019 on Foorumi | Auburn Estate Lovepj
kirjoittaja Verneri K.
lähetetty 26.07.19 22:39
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Loven päiväkirja
Vastaukset: 9
Luettu: 974

Lazzon päiväkirja

#powerjump2019

Auburnin kartano, Kalla
26. heinäkuuta 2019

Vain kuukausi sen jälkeen, kun Verneri oli lyönyt kaupat lukkoon Calaggiosta, hän istui rautiaan puoliveriorinsa selässä ja pälyili hermostuneena katsomon ihmismerta. Oliko uhkarohkeaa startata vielä näin vieraalla hevosella Power Jumpissa, ehkä merkityksellisimmissä kisoissa sitten Routine Trophyn? Vai oliko sittenkin hyvästä kokeilla heti kepillä jäätä?

Lähtömerkki. Verneri terävöitti katseensa ykkösesteelle ja Lazzo nosti voimakkaan laukan lähes olemattomista avuista. Vaikka kuinka vieraalta Sella Italianon ratsastaminen tuntuikaan, sai suonissa kohiseva adrenaliini ja hevosen rytmikäs puuskutus miehen tuntemaan olonsa jälleen kotoisaksi esteradalla.

Kaikkensa he olivat tulleet antamaan.

Topics tagged under powerjump2019 on Foorumi | Auburn Estate Latsopj
kirjoittaja Verneri K.
lähetetty 26.07.19 22:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lazzon päiväkirja
Vastaukset: 2
Luettu: 369

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Kallassa 26.7.2019
#powerjump2019

Pilvet norkoilivat tallipihan yllä, kun Lauri pakkasi kolmen kisaratsunsa tavaroita hevosautoon.
"Otithan Malachain kilpailunumeron, laitoin sen eilen valmiiksi?" Heidin ääni kysyi. Laurin katse kävi naisessa, joka oli raskaudestaan huolimatta halunnut tarjota apuaan kevyimmissä valmisteluissa.
"Otin, kiitos siitä", mies vastasi laskien mustalla hupulla suojatun estesatulan sille tarkoitettuun paikkaan. Koska Lauri ja Jeramy olivat lähdössä samalla autolla, neljän hevosen tavaroita joutui sommittelemaan kuljetusauton varustetilaann hieman tavanomaista pidempään.

"Malachai perälle, sitten Vargas, Lollo ja Vegas", Heidi luetteli. Lauri nyökkäsi ja vilkaisi Viljamia, joka oli ottanut korviaan luimistelevan Malachain liinan päähän. Ori rynnisti autoon luonnettaan alleviivaten: ei olisi ollut lainkaan Malachain tapaista kieltäytyä menemästä kyytiin, kunhan ori teki sen luonteelleen uskollisesti eli raivolla.

Neljän hevosen kanssa kisoihin lähdettäessä kisahoitajat olivat korvaamattomia. Vivia lastasi Vargasin, jolloin Jeramy sai taluttaa oman ratsunsa kyytiin ja Laurille jäi aikaa keskittyä tarkkailemaan vasta muutama viikko sitten Suomeen saapuneen Vegasin reaktioita lastaustilanteeseen. Tummanrautias seurasi muiden hevosten liikehdintää korvat uteliaasti hörössä, eikä vaikuttanut sen stressaantuneemmalta kuin muissakaan tilanteissa. Laurin mielestä Vegas oli ajoittain liiankin flegmaattinen, sillä tammaan oli vaikea saada kunnon kontaktia eikä se tuntunut välittävän ylimääräisestä huomiosta. Se piirre saattaisi kuitenkin muuttua ajan myötä ja Lauri toivoi, että saisi tammasta syksyyn mennessä irti edes pykälän enemmän.

"Oletko miettinyt verryttelyä? Malachain kanssa täytyy ottaa aikaa, mutta toki Vegaskin tarvitsee hyppyjä alle", Heidi pohti ääneen. Lauri vilkaisi brunettea huvittuneena, koska naisen äänestä kuulsi kaipuu kisaradoille - ja satulaan ylipäänsä.
"Olen", Lauri vastasi rehellisesti, koska mies oli yrittänyt räätälöidä koko kuluneen viikon jokaiselle ratsulle sopivaksi. Vegasin kohdalla se oli tarkoittanut napakoita treenejä, joiden aikana tamman oli täytynyt reagoida nopeasti pohkeeseen ja liikkua aktiivisesti eteen niin sileällä kuin estetehtävissäkin.
"Mutta suunnitelmat muuttuvat joka tapauksessa", Lauri huoahti ja korjasi asentoaan ratin takana. Lauri oli luvannut ajaa koko viikonlopun ja Heidi oli tullut tämän seuraksi etupenkille.
"Niin", Heidi hymyili ja loi Lauriin katseen, joka ei itsessään olisi aiheuttanut hämminkiä sen vahingossa huomaavan Vivian toimesta. Lauri kuitenkin tiesi, mitä ajatuksia sinisten silmien alle kätkeytyi, vaikkei sillä hetkellä halunnut analysoida kuin mahdollisia vaaranpaikkoja hitaanpuoleisen Vegasin verryttelemisessä.

Loppujen lopuksi verryttely oli helpoin osuus Vegasin kanssa, sillä vaikka Lauri oli saanut tammasta positiivisen vaikutelman rataesteiltä siinä määrin, mitä oli uudenkarhealla hevosellaan ehtinyt hyppäämään, tamma oli jäänyt puoliuneen radalla. Se oli kyllä edennyt ja suorittanut tasaisen hyvin, mutta tummanrautiaan ajoittain väläyttelemä terävyys hypyistä oli jäänyt vain haaveeksi. Toisaalta se oli vahvistanut Laurin tunnetta siitä, että valinta luokkakorkeudesta oli osunut oikeaan: uusi hevonen oli aina uusi hevonen, vaikka sen kilpailutaso olisi entisessä kodissa ollut korkeammalla.

***

Kilpailupaikalla oli kuhinaa, eikä ratsujen ja ratsastajien seassa luoviminen toisille hevosille ärhentelevän trakehnerorin kanssa ollut järin miellyttävää. Laurin ilme oli vakavan keskittynyt, kun mies talutti Malachain väljemmille vesille, nousi orin selkään vauhdista ja suuntasi kohti verryttelykenttää Viljamin valmiiksi kävelyttämällä ratsulla.

Malachain kanssa oli oltava fiksu ja aina askeleen edellä. Energiaa pursuavaa orin kanssa oli turha lähteä väsytystaisteluun, sillä sen ratsastaja hävisi aina. Lauri oli työskennellyt Malachain kanssa helmikuusta lähtien ja vaikka onnistumiset oli koettu aina kotikentällä, mies tiesi orin kapasiteetin venyvän - kunhan sen vain osasi valjastaa oikeaan käyttöön.

Verryttely sujui suunnitellusti: Lauri työsti Malachaita ensin sileällä niin kauan, että ori alkoi vastata apuihin edes jotenkin kisatilanteesta huolimatta ja otti vasta sitten hyppyjä varoen muita ratsukoita. Malachain kanssa hyppyjä sai ottaa reilusti, jotta ori sai roiskia pahimmat virtansa pois ja alkoi kuunnella aika-ajoin ratsastajankin mielipiteitä lähestymisiin ja ponnistuspaikkoihin. Lauri tunsi verryttelyä seuraavien katsojien silmät selässään, kun antoi Malachain tulla okserille suuressa, ehkä holtittomalta vaikuttavassa laukassa tietäen, että machoilevan orin täytyi saada näyttää kyntensä tai se päättäisi tehdä sen radalla.

Ennen rataa Lauri kertasi mielessään radan vaikeimmat osuudet Malachain osalta. Ne olivat vesi, jolle askeleen täytyisi osua kohdalleen, sarja, jolla Laurin täytyisi antaa orin edetä tai se turhautuisi ja ottaisi turhan puomin sekä kaareva linja kuudennelta esteeltä seitsemännelle, jolle Malachai lähtisi helposti ryysäämään.

Lähtömerkin jälkeen kaikki vaaranpaikat kuitenkin pyyhkiytyivät Laurin mielestä. Se ei johtunut siitä, että mies olisi jännittänyt liikaa kyetäkseen hyödyntämään etukäteen tekemiään mielikuvaharjoitteita - ei, se johtui siitä, että Laurin oli pakko keskittyä ratsuunsa siinä hetkessä. Malachain kaviot nielivät jo derbyä, eikä yhdellekään turhalle ajatukselle ollut enää tilaa. Ei vedellä, jonka yli Malachai venytti itsensä juuri ja juuri kohdalleen osuneen ponnistuspaikan ansiosta. Ei sarjalla, johon ori mahtui leikiten Laurin ennakkospekuloinnista huolimatta.

Eikä varsinkaan linjalla, jolla Malachai yritti räjäyttää pankin kiihdyttämällä kuudennen esteen jälkeen niin radikaalisti, että Lauri joutui kääntämään orin odotettua jyrkemmin vehreälle esteelle, jota Malachai ei onneksi ehtinyt ihmetellä. Mustan trakehnerin suupielistä lensi vaahtoa ryntäille, kun se ponnisti hyppyyn hetkeäkään epäröimättä ja antoi ratsastajalleen muutaman sekunnin aikaa vetää henkeä ennen seuraavaa käännöstä.

***

"Hapottaako?" Heidi virnisti. Lauri siristi silmiään yrittäessään tulkita naisen olemusta, sillä brunette tuntui peittävän jotain virnuilunsa taakse.
"Hieman", Lauri puuskahti nostaen naisen tarjoaman juomapullon huulilleen. Urheilujuoman maku ei ollut kummoinen, mutta Lauri tiesi tarvitsevansa kaiken energian voidakseen ratsastaa päivänsä isoimman, järkevän ja ennen kaikkea turvallisen radan. Mies ojensi juomapullonsa takaisin ja kumartui taputtamaan Vargasin kaulaa tarkistaen samalla, että aamulla tehtyjen sykeröiden kuminauhat olivat pysyneet ehjinä.
"Hyvä", Heidi tokaisi erikoisen hymynsekaisen irvistyksen kera ja sai Laurin kohottamaan kulmiaan. "Etpähän ylpisty liikaa."

Lauri tiesi Heidin vitsailleen, mutta jäi miettimään naisen sanoja palatessaan Vargasin kanssa verryttelykentälle ottamaan viimeiset viimeistelyhypyt ennen starttiaan. Kolmella ratsulla starttaamisen lomassa oli tosiaan vaikea ylpistyä liikaa, koska kiire, apujen säätäminen eri ratsuille sopiviksi ja väkisinkin suuremmilla radoilla taipuva kunto haastoivat kisatunnelmasta nauttimista tai minkäänlaista leveilyä. Ensimmäisinä kuukausinaan Saksassa Lauri oli saanut pomoltaan palautetta siitä, miten oli toden totta ollut liian ylpeä. Saschalta saatu palaute ja yksi läheltä piti -tilanne oli saanut Laurin arvioimaan kokonaisuuden uudestaan.

Ei ollut järkeä uhrata koko uraansa alle minuutin loiston vuoksi, jos sekin päättyi omaan loukkaantumiseen tai mikä pahempaa, ratsun kilpauran pilaamiseen.

Vargas pärskähti. Lauri palautti ajatuksensa oriinsa, jonka oli oppinut tuntemaan kisatilanteissa kuin omat taskunsa. Vargas rakasti esiintymistä, vaikkei ottanutkaan niin hervottomasti kipinää kuin Laurin jo starttaama toinen ori. Vargas oli tasapainoisen kilpahevosen ruumiillistuma, jonka kanssa ratsastaja ehti tehdä radalla ratkaisuja, mutta joka meni silti yli melkein mistä vain. Se oli rehellisessä hyppääjässä niin hyvä kuin huonokin piirre, koska silloin ratsastaja oli vastuussa epäonnistumisista.

Pienestä väsymyksestä huolimatta Laurin mieli oli kirkas ratsukon ylittäessä lähtölinjan. Lauri ratsasti Vargasin huolella ykkösesteelle tiedostaen, että ainoa kivenkova tavoite oli päästä arvoluokkaan. Vargas ylitti veden rohkeasti, vaikkei kenttäratsuna yleensä joutunut hyppäämään veden yli. Laurin sisäkäsi kosketti orin kaulaa kiitokseksi, ennen kuin miehen täytyi pidättää Vargasia kaarteessa ehtiäkseen suoristaa sen kolmoselle.

"Ei hullummin", Heidi totesi solidaarisesti vaihtaen asentoaan katsomossa juuri, kun Lauri tavoitti naisen katseen ratsastaessaan Vargasin radan jälkeen kohti verryttelykenttää. Mies nyökkäsi, hymyili vähän ja vilkaisi tulostaulua, joka kertoi saman, mitä Lauri oli itsekin päätellyt: paikka uusintaan oli irronnut, aivan kuten päivän kahdella muullakin ratsulla. Huojentunut huokaus pakeni Laurin huulilta, vaikka samalla se tarkoitti huomiselle uutta, loputtomalta tuntuvaa rumbaa kolmen hevosen kanssa.

Yhdessä vaiheessa kilparatsastajan uraa se oli ollut arkipäivää, muttei ollut enää.

Onneksi Power Jump oli vain kerran vuodessa.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 26.07.19 9:08
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 59
Luettu: 2301

Sipsin päiväkirja

26.7.2019

Mun sisällä vellova jännitys sai Sipsin kaviot lyömään kuvainnollisesti kipinöitä, kun punaruunikko temmelsi verryttelyyn tarkoitetulla hiekkakentällä punainen rusetti hännässä lepattaen. Huomasin vilkuilevani rusetin kohtaloa harva se hetki, vaikka mun olisi pitänyt keskittyä esimerkiksi verryttelyesteisiin, joista valtaosa näytti juuri niin kyseenalaisilta, ettei yksikään täysjärkinen ratsu menisi niistä yli - tai ei ainakaan mun oma Zeliani. Vaikka olin vuokrannut Sipsiä helmikuusta lähtien, mulla oli nähtävästi edelleen vaikeuksia havaita perustavanlaatuisia eroja vuokrahevoseni ja oman hevoseni välillä, sillä siinä missä omani olisi kieltänyt ja jäänyt panikoimaan kisatilannetta, Sipsi posotti pääsääntöisesti kovempaa. Mä en tarkoittanut sitä, että Sipsi olisi ollut lähellekään pomminvarma rusettikone, mutta olihan se nyt hemmetisti kokeneempi - ja heittämällä laadukkaampi, vaikkei punaista paholaista olisi saanut verrata mun viisivuotiaaseen ruipelooni.

Sen lisäksi, että viimeinen viikko oli mennyt yllättävää kisajännitystä niellen, mun oli täytynyt myös sopeutua vuokrahevoseni uuteen hoitajaan. Sipsin ensimmäinen hoitaja Aleksanteri oli ollut yhdellä sanalla kuvaten harmiton, mutta toisesta hoitajakandidaatista, joka sukunimen perusteella oli jotain sukua ensimmäiselle, en ollut ihan niin varma. Käytävillä olin kuullut sen olevan mun kaima, mutta koska maailmankaikkeuden huumorintajussa oli vielä ripaus toivoa, se halusi itseään kutsuttavan Maddeksi - tai Mateeksi, niin mä sen olin päässäni kiepauttanut.

Mutta niin: kuka halusi vuokrahevosensa hoitajaksi nimikaimansa, joka ei ensinäkemältä edes vaikuttanut kovin kiinnostuneelta koko hevosesta? Mä olin laittanut kaikki Sipsin kisavarusteet valmiiksi ja varustanut tamman itse, koska en kaivannut elämääni enkä kuumottavaan kisapäivään enempää häsellystä.
"Okseri!" ilmoitin napakasti juuri ennen kuin käänsin Sipsin vapaalle linjalle kohti punavalkoista tasaokseria. Se oli ainoa tapa sulkea Madde-Made-hevosenhoitaja ja sisuskaluja korventava kisajännitys pois mielestä ja orientoitua siihen tosiasiaan, että seuraavan puolen tunnin sisään mä olisin sinetöinyt mahdollisuutemme näissä karkeloissa. Sipsin ponnistaessa hyppyyn mun katse viisti derbyä, jolle tarjolla oli starttimahdollisuuus myös huomisessa uusinnassa ja arvoluokassa.

Mun olisi nieltävä jännitys, koska mä halusin ratsastaa koko adrenaliiniryöpyn ja starttimaksun edestä ja kvaalautua arvoluokkaan. Sipsin etukavioiden koskettaessa hiekkaa mun katse hapuili hetken sopivaa rakoa muiden ratsukoiden joukosta, ennen kuin uskalsin väistättää korvat niskaan painaneen tamman kaviouralle. Sipsi pukitti, koska mun väistättävä pohje oli joko jäänyt paineistamaan liian pitkäksi aikaa tai joku oli punaisesta rusetista huolimatta käynyt liian lähellä. Laukan rytmi rikkoontui hetkeksi, mutta mä sinnittelin kyydissä, hengitin syvään ja jatkoin ratsastamista - aivan kuten olin jatkanut pari vuotta sitten monen vuoden tauon jälkeen. Paluu kisaradoille oli ollut tapahtumarikas ja kivinen, mutta musta tuntui, että juuri sen vuoksi mun kuului olla nyt Power Jumpin verryttelyssä.

Power Jumpin perusradalla mä sen sijaan kyseenalaistin läsnäoloani sen pienen, ohikiitävän hetken, kun Sipsi nelisti kohti lähtölinjaa ja ensimmäistä estettä. Derby avautui eteemme valtavana ja vaikka mä yritin kuinka hokea itselleni, että se oli meidän kotikenttämme, olin aivan varma että Sipsi liiraisi ohi ensimmäisestä pystystä. Vasta, kun tamma hyppäsi sen yli rohkeasti, mutta selvästi mun heräämistäni odotellen, mä havahduin ratsastamaan, koska sen aika oli nyt.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 26.07.19 8:59
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sipsin päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 1480

Sipsin päiväkirja

18.7.2019
Cecilian sileänvalmennus
#powerjump2019

Kaiken hyppäämisen liittyvän treenin ja stressin jälkeen tuntui hyvältä keskittyä hiomaan yksityiskohtia sileällä. Kaiken hyvän lisäksi Sipsikin tuntui hyvältä, mikä oli puhtaasti sen ansiota, että Cecilia oli antanut meille aikaa valmennuksen aluksi keskittyä käyntityöskentelyyn. Se oli mulle punaruunikon kanssa ehdoton heikkous, koska käynnissä Sipsi tuntui kaikista liukkaimmalta enkä mä meinannut saada siihen millään sellaista tatsia kuin vaikkapa laukassa.

“Muista hellittää heti, kun se reagoi.”
Mä tein, kuten Cecilia oli sanonuti ja Sipsi reagoi heti pyöristämällä niskaansa ja ylipäätään pehmenemällä edestä sen sijaan, että olisi jatkanut vastaan hannaamista. Kun mä muistin ratsastaa tammaa pohkeella kohti pehmeää ohjastuntumaa, se ei enää tuntunut epävakaalta vaan liikkui sillä uralla, johon mä sen mallasin ja siitä oli hyvä jatkaa ravityöskentelyyn.

“Suorista ranteet ja herkuttele ohjastuntumalla, Matilda, sen ravi on hyvä siinä. Älä päästä sitä juoksemaan”, Cecilia kommentoi, kun olin työstänyt Sipsin ravia hetken. Multa oli kestänyt monta kuukautta päästä kunnolla jyvälle Sipsin yllättävän isoista, ilmavista liikkeistä, mutta nykyään mua ei hävettänyt istua punaruunikon satulassa edes harjoitusravissa. Esteradalla tamman etenevästä laukasta oli hyötyä, mutta nyt mua kiinnosti keskittyä siihen, miten voisin keskittyä valjastamaan Sipsin näyttävät liikkeet sileällä.

Oli huvittavaa, miten Sipsi terästäytyi puomeilla. Ei se kiihtynyt, kuten jokin muu ratsu olisi saattanut kiihtyä, mutta mä tiedostin kyllä, että trakehner oli yllättäen huomattavasti herkempi esimerkiksi sille, missä kohtaa se kylkeä mun sisäpohkeeni seilasi. Onnekseni mä olin pääsemässä sileänmoodiin ja etenemässä hyvää vauhtia jopa koulumoodia kohti, mikä oli vain puoliksi yhtä huvittavaa - oltiinhan me kuitenkin esteratsukoiden sileänvalmennuksissa suorittamassa puomitehtävää.

Ensimmäisen rundin koottu laukka onnistui mallikelpoisesti, mutta kun Cecilia halusi meidän tavoittelevan toisella kierroksella etenevämpää laukkaa, vilkaisin Jesseä ja irvistin. Kuten olin aavistellutkin, Sipsillä alkoi heti kiehua ja se yritti pukittaa heti, kun mä menin millin liian pitkälle tamman pyytämisessä eteen.
“Pehmeämmin!” Ceciliakin huomautti heti, vaikka luimisteleva punaruunikko teki harvinaisen selväksi, miten ei halunnut mun paineistavan liikaa. Niinpä mä annoin ilman soljua ulos keuhkoistani pitkän huokauksen mukana ja keskityin hakemaan satulassa sellaisen asennon, jossa en voinut vahingossakaan istua Sipsin laukkaa vasten.

“Matildalle riittää”, Cecilia ilmoitti yllättäen, kun mä olin saanut Sipsin haltuun loppuradan ajaksi ja miettinyt itsekin hetken, kuinka mun täytyisi siirtää se etenevä ja voimakas, mutta silti hallittu ja pehmeä laukka esteiden väliin. Vilkaisin valmentajaa ja nyökkäsin pieni hymy huulillani ennen kuin annoin ohjien valahtaa pykälän pidemmiksi sormieni lomasta antaakseni Sipsin venyttää kaulaansa.

Alun hapuilusta huolimatta valmennuksen viimeisinä minuutteina mun allani ravasi täysin tasapainoinen, tyyni Sipsi, jonka ravin tahdissa mä olisin onnistumisen tunteen vuoksi jaksanut keventää vaikka koko yön.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 22.07.19 15:43
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sipsin päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 1480

Lefan päiväkirja

Power Jump -valmennus
Sileällä, valmentajana Cecilia B.
torstai 18/07/2019

Ruskeat korvat kääntyivät kuuntelemaan pienintäkin derbykentällä tapahtuvaa rasahdusta, eikä ruunikko tuntunut edes huomaavan selässään olevaa ratsastajaa. Ellie keräsi ohjaa tiukemmalle ja yritti saada Lefan keskittymään johonkin muuhun, kuin toisella puolella kenttää kävelevään kimoon oriin. Se ei ollut kovinkaan helppoa ja vaaleaverikkö sai tosissaan keskittyä, jotta sai Lefan peruuttamaan suoraan. Ellien suu oli keskittymisestä tiukkana viivana.

Yritettyään saada Lefan keskittymään edes johonkin olennaiseen pyörittelemällä sitä volteilla ja tekemällä runsaasti nopeita siirtymisiä alkoi ruunikko kyllästyä katselemaan muita hevosia ja alistua kohtaloonsa. Ruuna oli edelleen kireä kuin viulunkieli, mutta alkoi kuitenkin ottaa takasiaan paremmin alleen ja vastaamaan puolipidätteisiin muutenkin kuin häntää heilauttamalla.

“Parempi siinä, yritä saada se vielä rennommaksi”, Cecilia kommentoi. Ellie kiristeli hampaitaan. Jo useamman valmennuksen jälkeen olisi voinut kuvitella, että vaaleaverikkö osaisi ratsastaa lainahevosellaan jo hieman paremmin. Ellie liikutteli kuolainta rennolla kädellä ja koetti saada oman istuntansa rennommaksi. Josko hevonenkin sitten ottaisi vähän iisimmin.

Raviin siirtyessä Lefan pahin jäykistely oli kadonnut ja ratsukko pääsi etenemään jopa ihan kohtuullista ravia. Erityisesti volteilla ruunikko toimi hienosti ja Lefa tuntui olevan melkein helpompi ravissa. Laukassa ruuna esitteli jälleen energiaansa, mutta kokosi kuitenkin lopulta laukkaansa ja oli oikeastaan aika kiva ratsastaa!

“Lefa valuu vähän ulos, muista ulkoavut. Hyvä laukka ja kokoamisaste.”
Valmentajan vahvistus siitä, että Ellien mielestä hyvältä tuntuva laukka näytti siltä myös ulospäin sai nuoren naisen motivaation kohoamaan entisestään. Alkutunnin perusteella olisi voinut kuvitella valmennuksen menevän täysin pieleen, mutta Ellien hämmästykseksi periksiantamattomalla asenteella ja johdonmukaisella ratsastuksella Lefakin asettui kiltisti avuille.

Ellie piti Ceen tyylistä valmentaa. Se oli rauhallinen ja kannustava, mutta ei siitä huolimatta päästänyt ratsastajia liian helpolla. Ellie ei toisaalta olisi vastustellut tiukempaakaan valmentajaa, mutta erityisesti Lefan kanssa kärsivällisyys tuotti tulosta. Vaaleaverikkö kuunteli tarkkaan ja korjasi ratsastustaan kuuliaisesti ohjeiden mukaan ennen kuin hidasti ruunan käyntiin.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 22.07.19 13:07
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3520

Epin päiväkirja

Laurin Power Jump -estevalmennus 16.7


Matti myöhäläinen moi. Työt haittaa harrastusta prkl, kiitos kuitenkin valmennuksesta Lauri!

Lauri Merikanto alkoi olla tuttu näky Auburnissa. Huvittuneena mietin, kuinka paljon sillä oli tekemistä miehen ulkonäön ja charmin kanssa. Ei sillä, etteikö hän olisi ollut hyvä valmentaja, mutta niitähän riitti ja halukkaita Auburnin piireihin oli varmasti jonoksi asti. Olin varma, että olin nähnyt yhden jos toisenkin hykertelevän Merikannon kanssa jutellessaan. Sitä paitsi, kyllähän naamakertoimella oli oltava väliä perijättärien silmissä.

Kesälomamoodistaan herännyt Epi ei antanut tilaa turhuuksille edes ajatuksen tasolla. Tamma nykäisi päätään, mikä sai ryhtini heti vähän suoremmaksi ja ohjastuntumaa kireämmäksi. Ilme vaihtui virneestä keskittyneeseen. Mikäli Merikannolla olisi parantava vaikutus meidän vähän sinnepäin menneeseen estemenestykseen, mä halusin ottaa siitä kaiken irti. Juuri sopivasti valmentajan saapuessa derbylle aloin vaatia Epiltä enemmän kokoamista.

Laukka pyöri rennosti pitkän sivun lämmittelytehtävälle. Epi oli hyvin avuilla ja tyyni, vaikka seura derbyllä oli kaikkea muuta. Vilkaisin Cavaa ja kulmat tiukassa kurtussa olevaa Isabellaa orin selässä. Cava oli kyllä melkoinen ruutitynnyri, mutta silti hämmensi nähdä Isabella jotenkin niin.. vaikeana? Se ei ollut tyypillistä vanhemmalle Sokalle. Ehkä pitäisi kysellä kuulumisia, kun valmennus olisi ohitse. Käänsin katseeni takaisin ensimmäiselle ristikolle ja keskittymiseni pikkuhyppyihin – hyvä alku takasi hyvän lopun, eikö niin?
”Hyvä, pidä tuo tuntuma”, Merikanto kommentoi, kun lämmittelysarja oli tultu puhtaasti läpi molempiin suuntiin. Oli itsevarma olo, kun Epi tuli voimakkaassa laukassa mutta täydessä hallinnassa suhteutetulle linjalle. Laukan säätely onnistui ilman, että tamma olisi pannut vastaan, ja kaksi pystyä ylittyivät nätisti.

Tuudittauduin siihen ihanaan onnistumisen tunteeseen ja taputtelin vuolaasti rennosti ravaavaa Epiä derbyn päädyssä. Juuri silloin olisi pitänyt pysyä valppaana. Rummuttava laukka-askel kuului yhtäkkiä kovin läheltä, kovin kovaa. Ehdin vilkaista Isabellan kauhistunutta ilmettä Cavan kauhoessa hallitsematonta laukkaa suoraan kohti, kun Epi hyppäsi valtavalla loikalla eteen ja siitä kiitoon. Horjahdin satulassa, menetin molemmat jalustimet ja tarrasin hevosen kaulaan.
”Anna hereillä!” kuului Merikannon korotettu mutta ihmeen rauhallinen ääni. Irvistin ja käänsin Epin kohti aitaa voimakkaalla käsiliikkeellä. Tamma siirtyi hitaaseen laukkaan, siitä raviin ja pysähtyi – muutenhan se olisi törmännyt derbyn puiseen aitaan. Sain jalat jalustimiin ja hallinnan takaisin. Hain heti katseellani toista ratsukkoa ja sain huokaista helpotuksesta. Isabella oli edelleen selässä.

Ei se hyvä loppu ollut, mutta ei pahakaan. Sekä Cava että Epi saivat lopettaa treenin onnistuneeseen suoritukseen miniradalla. Alun harmonia oli kuitenkin poissa, tyyneys oli episodin jälkeen pinnallista. Miten tällaista saattoi tapahtua valtavalla derbyllä? Epi olisi pysynyt hallinnassa ja Cavakin ehkä rauhoittunut aiemmin, jos olisin pitänyt silmät auki ja väistänyt ajoissa.. Huokaillen käänsin Epin maastoon loppukäynneille. Metsä jos joku saisi sydämen tykytyksen lakkaamaan.

#powerjump2019 #merikantovalmentaa
kirjoittaja Anna S.
lähetetty 20.07.19 13:37
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Epin päiväkirja
Vastaukset: 26
Luettu: 2091

Tallipäiväkirja 2017-19

Power-palaveri
torstaina 18.7.2019

”Sarah! Kiia! Toimistoon”, huikkasin, ja naiset näyttivät hetken aikaa perin kauhistuneilta. Kello tuli pian viisi ja molemmat iltatallin tekijät olivat ilahduttavan ajoissa. Osoitin neitokaisille tuoleja pöydän toiselta puolelta istuessani itse muhkeaan toimistotuoliin.

”No niin – ai, kiitos että pääsit tulemaan, Jonathan.”
Keskeytin hädin tuskin alkaneen selitykseni ja odotin, että tallimestari etsi itselleen istumapaikan – jota ei varsinaisesti ollut, joten mister Raynott hyppäsi rennosti massivipuisen pöydän reunalle sen sijaan, että olisi seisonut palaverin ajan.

”Siis. No niin. Sarah, Kiia, te olette Power Jumpien aikaan töissä. Jonny on lomalla, mutta läsnä, ja minä olen tietenkin myös paikalla. Pennakin on, kun ei malta pysyä poissakaan”, aloitin, ja naiset rentoutuivat silminnähden edessäni. Olivatko he kuvitelleet joutuneensa puhutteluun? Mistä ihmeen syystä – vaikka väliäkö sillä. Pieni ja täysin tahaton pelästys saattoi tehdä työmotivaatiolle ainoastaan hyvää.

”Okei. Meille tulee taas lomittajia Kallasta, pyysin samoja kuin aiemminkin, jotta perehdyttämistä olisi vähemmän. Power Jumpien aikaan kaikki täytyy tehdä tavallistakin huolellisemmin. Tarhat siivotaan joka päivä, vierailevien hevosten kohdalla tarhavuorojen välissä, jotta välttäisimme kaikenlaisten mahdollisten tartuntojen leviämisen. Mikäli oritarhoissa vuoron perään tarhaavat ovat saman omistajan, välisiivous ei ole pakollinen. Mutta siistiä täytyy olla – ja kyllä, kyllä, saatte pitää kottikärryjä jossakin lähettyvillä mutta piilossa kiitos.

Jonny – saat hoitaa tarvittaviin karsinoihin väliseinät jo tällä viikolla, vaikka heti huomenissa. Vanerit on tilattu karsinoiden mitoissa ja ne saapuivat toimituksena juuri. Kierrä myös tallia lävitse ja katso, tarvitseeko maalia paikata jostakin. Siivoojamme Metti kiillottaa kattokruunut ja huolehtii katsomoiden wc-tilojen huolellisesta suursiivouksesta leikkokukkineen.”

Pidin hetken tauon ja katsoin työntekijöitäni, Sarahia erityisesti, koska sen kamalan mutta onneksi salaisen Thomas-vahingon takia tuntui aivan erityisen tärkeältä kohdella nuorta naista ehdottoman tasapuolisesti. Tai siis, varmistua siitä että katsoin häntä rehellisesti silmiin siinä missä Kiiaa ja Jonathaniakin.

”Sarah ja Kiia: te olette Power Jump -viikonloppuna kartanon kasvot. Muistakaa näyttää siisteiltä, ja ottakaa työpäivä asiakaspalvelun kannalta. Kilpailijat ovat hyvin todennäköisesti stressaantuneita ja heillä saattaa olla suorastaan typeriä toiveita – yrittäkää silti toteuttaa niitä. Delegoikaa vaikeimmat Pennalle, viime kädessä minulle tai Amandalle, siskolla ainakin on naurettaviin toiveisiin ja ongelmiin kuolettava vaikutus. Saatte ’Auburn Estate STAFF’ -pikeepaidat sekä nimikyltit. Paidat tulevat Sokka Luxin kautta, brodeerausten pitäisi olla maanantaihin mennessä valmiit. Tilasin paitoja useampia ja monessa koossa, myös niille lomittajille. Heistä puheen ollen: te olette heidän lähiesimiehiään. Pitäkää lomittajat kiireisinä, laittakaa siivoamaan karsinoita ja niin edelleen.  Ja niin, yksityistenomistajia on varoitettu kilpailuista, mutta jos nyt joku pirullinen kouluratsastaja keksii treenata Power Jumpin aikaan, niin ajakaa sellaiset maastoon Isabella Sokan määräyksellä”, selostin, ja katselin taas yleisöäni.

”Kysyttävää?”
Naisilla ei ollut, joten päästin nämä töihinsä. Toivottavasti kaksikko osoittautuisi vastuun arvoisiksi, vaan eiköhän. Ainakin neitokaiset sopivat erinomaisesti edustustehtäviin ja osasivat käsitellä jos jonkinmoisia ratsuja (Torun ja Effin käsittelemisessä oli näyttöä kerrakseen), lomittajista kun ei voinut mennä vannomaan.

Sarahin ja Kiian poistuttua haimme loungesta kahvia ja uppouduimme vielä Jonathanin kanssa käymään läpi rehu- ja kuiviketilauksia sekä suunnittelemaan kilpailujärjestelyjä, kuten vierailevien hevosten majoittamisia sekä kilpailupysäköintialueita. Jossain siinä koristeellisten to do -listojen lomassa (minä kirjoitin, ei Raynott) tulimme myös sopineeksi yhteisestä vierailusta Rosengårdiin.

kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 18.07.19 16:28
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja 2017-19
Vastaukset: 60
Luettu: 4624

PJ19 After ride (K18)


Ilma oli yhä miellyttävän lämmin. Osittain pilvisen kilpailupäivän jälkeen aurinko paistoi illasta ihanasti lämmittäen. Isabella Sokka seurasi katseellaan, kuinka kilpailija toisensa perään haki huvimajan vaalein pellavaliinoin peitetyiltä tarjoilupöydiltä kuohuviinilasillisen itselleen. Ilmeiden kirjo vaihteli tyytyväisyydestä, onnesta, ilosta ja epäuskosta pettymykseen asti.

Perijätär varoi arvokkaita korkokenkiään ja sipsutteli huolellisesti päkiöillään siirtyessään huvimajalta ruusupuutarhan puolelle, jonne kilpaväki oli ohjeiden mukaisesti valunut. Isabella odotti hetken, ja kilisti sitten 1920-luvun tyylin mukaista samppanjalasia sormuksellaan. Puutarhaan laskeutui välittömästi hienostunut hiljaisuus, joka sai luonnollisen hymyn nousemaan naisen huulille.

"Kiitos!
Ensinnäkin, haluan kiittää kaikkia osallistujia Auburnin kartanon puolesta. Oli ilo olla järjestämässä esteratsastuksen arvokilpailua Suomessa. Onnittelut voittajille!"

Katse seurasi yleisöä, joka siellä täällä mutisi 'onnea' ennen kuin Isabella jatkoi:
"Nyt on kuitenkin aika jättää kilpailuasetelma taakse. Kartano tarjoaa teille nämä maljat, sekä pari muuta lasillista virallisilla Power Jumpin jatkoilla kylämme vaatimattomassa keskustassa. Kippistelkää rauhassa ja etsiytykää sitten minibusseihin, jotka kuljettavat teidät Kallan Kingiin. Otetaan tärkeät tukijoukot mukaan ja tutustutaan kaikki toisiimme. Pidetään klubilla hauskaa, mutta tehdään se turvallisesti! Kippis!"

Power Jump 2019 After ride - virallinen jatkokutsu ohjeineen
- Ihan kaikille! Kilpailijat sekä kunkin yksi groomi saa ilmaisen jatkolipun, mutta kuka tahansa voi ostaa sisäänpääsyn After rideille.
- Tämä ketju on yleinen roolipeli jatkoihin liittyen: voit osallistua yhdellä tai monella viestillä, pelata ensin täällä tarkempaa "peliseuraa etsien" jne. Kaikki draamailu on sallittua, myös uudet pelit ja omat spinnarit!
- Voit esitellä asusi (piirros) Photo Boothissa
- Aloita kirjoittamalla jatkofiiliksiäsi (kenen seurassa olit? kenen serurassa haluaisit olla? Kiinnittikö joku kanssakilpailija huomiosi?) ja jatka pelaamista, jos siltä tuntuu!
- Roolipeliaikaa ainakin 11.8. asti eli kaksi viikkoa Power Jumpien jälkeen, jotta kaikki halukkaat ehtivät tuotoksista huolimatta osallistua! Voisi olla myös mielenkiintoista tietää tulokset pelaillessaan. Tervetuloa!
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 18.07.19 14:35
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2019
Aihe: PJ19 After ride (K18)
Vastaukset: 63
Luettu: 1774

Sallin päiväkirja

16.07.2019



"Jos olisin tiennyt, että se Isabellan tuttu tulee myös valmentamaan, niin en olisi osallistunut tähän", mutisin Innalle, joka nojaili Sallin karsinan oveen ja seurasi katseellaan, kuinka valmistelin tammaa tulevaa Power Jump-valmennusta varten, joka pidettäisiin Auburnissa. Ja kukas muu kuin itse Lauri Merikanto toimi valmentajana.
En ollut hetkeen Innan kanssa jutellut saatika edes nähnyt häntä kuin vilaukselta, vaikka hänen ja Rasmuksen (äidin) hevonen Kaajapuroilla majailikin, mutta niin vain entinen kämppikseni oli ilmestynyt norkoilemaan Sallin karsinalle. Ei se minua haitannut ollenkaan. Mukavahan se oli entisen kämppäkaverin kanssa rupatella niitä näitä pitkästä aikaa.
"No mut, Ceellä taisi olla sileä valmenuksia. Lauri vissiin ihan hyppyyttää teitä", Inna pohdiskeli ääneen tutkaillen samalla kynsinauhojaan.
"Mhhm, totta", huokaisin syvään. Jos edes haaveilin pienestäkään mahdollisuudesta päästä finaaliin saakka Sallin kanssa, meidän tuli valmentautua. Ihan sama pitäisikö valmennuksen Lauri, Cecilia tai joku muu…
"Etkö sä sitten tykkää siitä Laurista?" Inna kysäisi muka-huolettomasti, mutta äänensävystä kuulsi kilometrien päähän silkka uteliaisuus.

Murahdin vain ja kyykistyin kiinnittämään kuljetussuojia Sallin jalkoihin.
En pitänyt en… Valmentajana mies oli kyllä pätevä, mutta pidin edelleen ehkä liikaakin kiinni minun ensivaikutelmasta kyseistä kenttärastaja/valmentajaa kohtaan. Eikä Lauri ollut vielä antanut mitään syytä kumota niitä vaikutelmia.
"Mikset?" Inna jatkoi uteluaan saaden vastaukseksi pelkkiä olkien kohauttamista. Kai me joskus olimme olleet Innan kanssa läheisiäkin kaveruksia, mutta ei enää ja sen takia en halunnut avautua naiselle kaikesta siitä, mikä liittyi Lauriin. Ottaen huomioon myös sen, ettei Inna tietojeni mukaan Matildasta pitänyt. Tai Heidistä.

Minulle oli toisaalta aivan sama, mitä Heidin ja Laurin välillä oli (tai oli olematta), mutta Merikannon motiivit niin Heidiä kuin Matildaakin kohtaan epäilytti edelleen.
Jos minä olin ollut sen verran kusipää, että olin käyttänyt Heidiä "hyväkseni" unohtaakseni niin entisen kihlattuni kuin Matildankin, niin mistäs minä tiesin oliko Laurillakin samat kuviot meneillään (poislukien Milan osuuden). Ottaen huomioon miten omituisen kiinnostunut mies oli ollut minun ja Matildan suhteen tilasta ihan vain valmentajana, joten ihan tahtomattani epäillyksen peikko heräsi sisälläni.
Heidikin oli joskus sanonut, kuinka saattaisi haluta Laurista enemmänkin kuin ystävän, mutta nykyään jos puheenaihe edes etäisesti Merikantoa liippasi, nainen vastasi jotain ympäripyöreää ja oli niin kuin koko miestä ei olisi edes mainittu. Eihän Heidi tietenkään minulle mistään tilivelvollinen niin kauan, kun asiat eivät meidän tulevaa lasta koskeneet, mutta kyllähän tuo hieman ihmetytti.

"Ehkä meidän pitäis joskus istahtaa alas ja jutella kaikki kuulmiset ihan kunnolla läpi", Inna rikkoi minun mietintäkuplani ja hymyilin naiselle leveästi.
"Niin pitäisi", totesin. Voi kun nainen edes tietäisi puoliakaan siitä, mitä minulle kuului… Mutta kai hän sen saisi lopulta tietoonsa. Viimeistään sitten, kun lapsi olisi syntynyt. Eikä siihen todellakaan ollut enää pitkä aika.
"Meidän pitää lähteä sinne Auburniin", ilmoitin ja talutin Sallin ulos karsinastaan sen jälkeen, kun Inna oli siirtynyt ovelta hieman kauemmas.

Toki olisimme voineet mennä ratsain Sallin kanssa kartanolle, mutta päätin kuitenkin tällä kertaa mennä sinne toisenlaisten hevosvoimien avulla. Meidän valmennuksen oli määrä päättyä puolil yhdeksältä, joten kotiin pääsy olisi venähtänyt huomattavasti, mikäli olisimme ratsain kulkeneet.

Auburniin päästyämme nakkasin Sallille ratsastusvarusteet niskaan. Alkukäynnit piti tehdä itsenäisesti sillä välin kun Isabella ja nainen, jonka nimen muistelin olevan Anna, olivat derbyllä lopettelemassa omaa valmennustuokiotaan Laurin valvovan silmän alla.
"Kyllä me siihen pystytään", mutisin Sallille, kun kävelimme Jeramyn ja Lollon (Hah, ja Aatami oli muka hölmö lempinimi Adamakselle) perässä nurmipohjaiselle derbylle. Oliko se sitten enemmän itseni vakuuttelemista vai yleistä pohdintaa, mene ja tiedä.
Tervehdin valmentajaamme lyhyellä nyökkäyksellä, joka vastasi siihen ihan yhtä asiallisesti ja selosti sitten nopeasti valmennuksen kulun.
Valmennusta seuraavalle Heidille sentään soin tervehdyksen huomattavasti iloisemmalla ilmeellä. Liekkö nainen tullut enemmän seuraamaan valmentajaa kuin hevosellaan ratsastavan Jeramyn suoritusta?

Minä en ollut kuitenkaan tänne tullut mulkoilemaan valmentajaa kulmieni alta tai miettimään hänen ja Heidin välejä, vaan ihan oikeasti ratsastamaan enkä ajatellut, että Laurikaan alkaisi kukkoilemaan omiaan. Hän oli kuitenkin ammattitaitoinen valmentaja, vaikka muuten en miehestä pitänytkään.

Siinä Sallin selässä istuessani mietin, oliko tämä kisoihin osallistuminen sittenkään kovin järkevää. Jos nyt unohti Heidin raskauden ja vääjäämättä lähestyvän lasketunajan, ei minun ja Sallin kisamenestyksellä kovin pitkälle pötkitty.
Olisikohan minun varmuuden vuoksi pitänyt karsinoissa ilmoittaa meidät 140 senttimerin luokkiin eikä sadan viidenkymmenen? Saviojilla kymmenen senttiä matalammat esteet olivat menneet leikittä, mutta puolitoista metriä oli mennyt ihan plörinäksi.
Salli kyllä hyppäsi leikittä 150 senttimetrin korkeuteen kyhättyjä esteitä ja itsekään sen parinkymmenen ratsastusvuoden jälkeen en ihan ummikko selässä ollut, mutta silti…
Mutta myöhäistä se enää oli mutkutella, olin meidät ilmoittanut kisoihin jo ja sillä selvä. En alkaisi sitä enää perumaankaan.

Salli oli omaan tapaansa reippaalla tuulella, muttei kuitenkaan niin mahdottomalla kuin joskus saattoi olla. Hyvä vain.. Ei aivan tyystin nolattaisi itseämme. Toivottavasti.
Laurin neuvoja kuunnellessani jouduin välillä muistuttamaan itseäni, ettei mies korjausehdotuksia esittänyt piikitelläkseen minua henkilökohtaisesti vaan ihan vain valmentajan roolissa. Muutamaan otteeseen kyllä saattoi karata mulkaisu Laurin suuntaan…

Huolimatta Laurista, omituisesti mulkoilevasta Jeramysta ja Heidistä, onnistuin keskittymään valmennuksen kulkuun omituisen maltillisen ratsuni kanssa.
Olin jo huokaisemassa helpotuksesta, kun lähdimme suorittamaan viimeistä tehtävää. Emme olleet tyrineet kovin pahasti missään vaiheessa ja olin oikein tyytyväinen.
Viimeistä innaria lähestyessä Salli kuitenkin hieman kompuroi, sai tasapainonsa nopeasti takaisin ja urhoollisesti lähti hyppyyn ennen kuin itse olin edes ehtinyt tajuamaan, mitä tapahtui. Saatoin vain toivoa, että selviäisimme innarista ehjin nahoin...

@Lauri M. kirjoitti:Jesse ja Salli olivat Laurille tuttu ratsukko, jota kuvasi parhaiten ilmaus tasaisen varma. Kisatilanteessa se tarkoitti yleensä sitä, että jos virhepisteitä tuli yhtään, aika ei riittänyt sijoituksiin. Tänään Lauri oli halunnut haastaa Jesseä ratsastamaan mukavuusalueen ulkopuolella ja tekemään nopeampia, aikaavoittavampia ratkaisuja, mutta siihen mennessä eteneminen oli edelleen ollut tasaista ja ennen kaikkea varmaa.

Innarilla Salli yllättäen kompuroi.
"Tasapaino", kädet puuskaan nostanut Lauri mutisi seuratessaan horjahtanutta miestä. "Ja eteen tai sen laukka hyytyy siihen."
Innarin jälkeen Salli eteni enemmän ylös kuin eteen: tamma keinahteli kuin keinuhevonen vailla suuntaa, koska tasaisen varma ratsastaja ei hetkeen ollut varma mitä tehdä.
"Kaasua", Lauri ohjeisti uudestaan. "Jos et saa laukkaa pyörimään, joudut tekemään voltin - tai pahimmassa tapauksessa ympyrän - ja ne eivät kuulu radalle."

Kun Jesse sai Sallin sielunelämän takaisin raiteelleen ja paineisti tammaa juuri sen verran, että sen laukkaan ilmaantui uutta pontevuutta, Laurin ei tarvinnut kuin muistuttaa etenemisestä ja seurata ratsukon etenemistä suhteutetulla linjalla.
"Puolipidäte, hellitä, myötää", Lauri kertasi ratsukon lähestyessä okseria. Ponnistuspaikka osui kohdalleen ja Sallin hyppy oli napakka, vaikka Jessen ylävartalo jäi liian pystyyn.
"Hyvä. Sitten opettelet pysymään mukana tuollaisissa hypyissä", Lauri totesi jättäen asian hautumaan.
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 15.07.19 17:26
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Sallin päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 1785

Cavan päiväkirja

Estevalmennus

Tiistaina 16.7.2019

Isabella kiinnitti ruskean nahkavyön, silitti Cavan omaa nimeä kantavasta oranssinpunaisesta huovasta hellästi heinänkorren pois ja ryhtyi sitten suitsimaan hoitopaikalle kiinnitettyä oria. Hetken emmittyään nainen päätti koettaa taas korvahuppua. Cava oli niin hemmetin reaktiivinen, mutta korvahuppunsa kanssa Kilpailukeskus Saviojan esteluokissa ori oli ollut ensi kertaa ihan oikeasti hyvä. Avuilla ja reipas, mikä oli tuonut kaksi ruusuketta kotiin.

Lauri Merikannon valmennuksen alkuverryttelyssä Cava ei ollut hyvä. Ori oli voimakas ja esteitä nähtyään se kävi selkeästi ylimääräisillä kierroksilla. Isabellaa alkoi ärsyttää: miksei hän ollut tarjonnut Cavaa Jonathanille ja ottanut itse Vilaa? Vila olisi ollut täydellinen, kivempi. Ihana, toimiva tamma, hänen itsensä ratsuttama. Hermostus lisääntyi Cavan punkiessa ulkoapuja vasten voltilla, eikä täysiveriverta kantava ja energinen Epi ollut kaikista rauhoittavinta seuraa.

Lauri ei vielä valmentanut, sillä Isabella oli tietoisesti tullut verryttelemään hyvissä ajoin. Mies kuitenkin lähestyi juuri derbyä, eikä perijätär halunnut komean Merikannon näkevän tätä hemmetin raskasta alkutaistelun vaihetta. Niinpä neiti Sokka päätti ottaa aikalisän. Uudet alkukäynnit, rauhallista hengittämistä, parempi asenne – jotakin sen suuntaista. Hän oli päättänyt kilpailla Cavalla Power Jumpissa, ja siinä päätöksessä oli nyt pysyttävä. Kai se sitten kuitenkin oli jonkinlaista kaipuuta tarttua haasteisiin, tai sitten hän oli tullut hevosten suhteen hulluksi. Toisaalta Cava ei ollut sellainen ratsu, että sen voisi noin vain viskoa muiden ratsastettavaksi. Rasmus oli tehnyt hyvää työtä orin kanssa, mutta nuori ja ammattimaisen tyyni esteratsastajamies ei ollut nyt täällä.

Kun Isabella tunsi itsensä valmiiksi valmennukseen, hän ryhtyi työstämään Cavaa käynnissä. Paljon pysähdyksiä, peruutuksia, väistöjä, huolellisia kulmia. Ravissa sama juttu, ja sitten hallittua laukkaa. Suurella laukkaympyrällä Cava yhtäkkiä kokosi takaosansa täydellisesti alle, ja Isabella tunsi kaiken loksahtavan paikoilleen. Cava oli avuilla ja vaikka se yhä tuntui hirvittävän vahvalta ja energiseltä, tuo kaikki voima oli ratsastajan hallittavissa.

”Oikein hyvä, Isabella”, Merikannon rauhallinen ääni totesi, ja nainen hätkähti. Hän oli unohtanut valmentajan läsnäolon täysin, mikä oli kai toisaalta hyvä asia. Kevyt puna kohosi neiti Sokan poskille kehua seuraten, sillä takaraivossaan hän tiedosti ja muisti, miten sisko oli juuri edellispäivän ratsastuksellaan treenannut Cavan kanssa koottua laukkaa.
”Pidä tuo laukka mielessäsi kun lähdette tulemaan innaria”, Lauri ohjeisti, ja paineen alla saman täydellisen tunteen säilyttäminen tuntui yhtäkkiä vaikeammalta.

Cava oli kuitenkin vertynyt ja ketterä. Innarilla askeleet tuntuivat soljahtavan helposti omille paikoilleen. Enää Cava ei vastustanut ulkoapuja, vaan taipui kivasti täsmälleen sen kokoiselle voltille, jollaisen Isabella halusi ratsastaa. Välikäyntien jälkeen hypättiin kahta pystyä suhteutetulla linjalla, ja jälleen Cava taipui mukisematta loivalle linjalle. Tehtävää kuitenkin vaikeutettiin seuraavaksi, sillä linjan perään piti kääntää jyrkästi kohti okseria.

Cava oli yhä avuilla ja suorastaan taianomaisen ketterä: se varmaankin mietiskeli Amanda Sokan vaatimaa alkeellista laukkapiruettiharjoitusta polkiessaan voimakkaasti takaosansa ympäri tiukkaan käännökseen, mutta Isabella iloitsi liian varhain. Valmennuksen kestäessä harjoitukset alkoivat käydä liian kiihdyttäviksi täysiveriorin mielelle. Okserin jälkeen laukka kiihtyi, ja Cava kiskaisi kaulansa niin jyrkälle kaarelle, että tuntuma suuhun katosi täysin.

Laukka tömisi yhtä voimakkaasti kuin Isabellan sydämen syke rautiaan rymistellessä korskuvaan tahtiin derbyä ympäri.
”Laske käsi matalalle, tuntuma takaisin! Istu voimakkaammin satulaan!” Lauri huusi kylmänrauhallisesti, ja sydän pamppaillen Isabella keskittyi tämän sanoihin. Matalalla kädellä hän toden totta tunsi ohjien päässä jotakin, mutta hänen oma säälittävä painonsa ei vaikuttanut orin vauhtiin millään lailla. Niinpä perijätär teki nopean ratkaisun ja pidätti ratsuaan kerralla voimakkaasti.
”Noin juuri – ei, myötää vasta kun se ihan oikeasti hidastaa! Ota kerralla käyntiin asti!”

Cava palasi avuille ruman ja voimakkaan pidätteen jälkeen, mutta Isabellan oma rentous oli tiessään. Kootun laukan siivittämä zen-fiilis kuoli kerrasta, eikä valmennuksen jatkaminen tai koko Power Jump -kilpailu tällä ratsastustaidon sekä itseluottamuksen perikatoon syöksevällä siitosorilla kuulostanut enää lainkaan houkuttelevalta tavoitteelta. Isabella piti kyllä kuumista estehevosista, Eela esimerkiksi oli ollut hänen parhaansa, mutta orien voimakkaassa energiassa oli jotakin perin vastenmielistä.

”Isabella – kerää itsesi ensin. Hengitä ihan rauhallisesti, kävele hetki pidemmin ohjin, mutta sen verran tuntumalla ettet anna sen juosta. Ratsasta se kaikessa rauhassa avuille ennen rataharjoitusta”, Merikanto määräsi, ja Isabella nyökkäsi tälle helpottuneena. Juuri niin hän oli tahtonutkin tehdä, mutta valmennuksissa omien ratkaisujen tekeminen tuntui aina jossain määrin petolliselta kulloistakin valmentajaa kohtaan. Nyt täytyisi vain saada koottua ajatukset, ja ehkä, ehkä he eivät ryssisi rataa aivan täysin. Sitä paitsi – mitä muka voisi sattua? Hän putoaisi, Cava villiintyisi, Epi villiintyisi, Anna putoisi selästä ja sitten Cava astuisi Epin ja he kaikki jäisivät hevosten alle ja kuolisivat –

Vaan herranjestas, ei kai sentään. Jos hän putoisi, hän putoaisi. Turvaliivi pitäisi todennäköisesti sisäelimet jokseenkin ehjinä ja jos Cava nyt sitten leiskauttaisi derbyn aitojen yli, niin siinähän sitten liihottaisi vapauteensa. Eipähän tarvitsisi kilpailla lainkaan, jos kilparatsu olisi karauttanut kohti auringonlaskua eikä enää koskaan palaisi.

Hengitä, rentoudu, ratsasta se ensin avuille. Niin. Isabellan ajatukset eivät olleet kovin toiveikkaat yhtään minkään suhteen, mutta Laurille hän ei villeinä laukkaavia mielikuviaan tietenkään kertonut, vaan olevinaan hengitti ulkokuorensa rennoksi. Laukka nousi sisäpohkeen hipaisusta ja tuntui hyvältä, voimakkaasti polkevalta. Isabella ratsasti ensin voltin, koetti koota laukkaa muutaman askeleen, ja Cava kokosi. Vaikka niinhän se helvetti aina verryttelyssä kokosi. Vasta radalla kontrolli katoaisi jos olisi kadotakseen, ja ristiriitaisin tuntein perijätär ohjasi pahaenteisesti häntäänsä pyörittävän täysiveriorinsa kohti miniradan aloittavaa okseria.

Oli vain kauhovien jalkojen pauhu, humiseva tunne vatsassa ja edessä hermostuttavan valppaina nököttävät, korvahuppuun verhotut liiallisesta innokkuudesta kielivät korvat. Taianomaista oikeastaan, miten viiden esteen ja kahden puomin rata riitti siihen, että muu maailma katosi.

Lauri Merikanto:

"Hyvä rytmi, anna sen edetä."
"Suorista kaarteen jälkeen."
"Ulkoavut läpi, hyvä, noin."
"Taputa sitä."

Lauri nyökkäsi hyväksyvästi viimeisen kommenttinsa jatkeeksi ja mietti, mitä täysveriorin ratsastajan päässä mahtoi siinä vaiheessa liikkua. Cava oli koko valmennuksen hypännyt ongelmitta, mutta Isabella oli vaikuttanut hermostuneelta. Sellaista piirrettä Lauri ei ollut naisessa aiemmin havainnut.
"Tuollainen flow teidän täytyy saada radalle", mies totesi kannustavasti ja seurasi päädyssä ravaavaa ratsukkoa askeleillaan sen verran, että pysyi kuuloetäisyydellä.
"Laukka on kaiken a ja o - kun saat sen haltuun, se venyy tai tulee takaisin sen verran kuin on tarpeen."

Lauri tarkoitti sanojaan, sillä Cavan tekniikka riitti kisaradoille niin kauan kuin sen laukka pysyisi kontrollissa. Lauri tiesi myös, että Isabella pystyisi hallitsemaan sen, ellei nainen alkaisi epäröidä omiaan. Merikannon silmät siristyivät aavistuksen, kun mies harkitsi sanojaan ennen ratsukon päästämistä loppuverryttelyihin:
"Mieti, miten pääset itse parhaiten oikeaan moodiin. Ratsu tulee perässä."


kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 15.07.19 13:42
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cavan päiväkirja
Vastaukset: 46
Luettu: 2722

Lefan päiväkirja

Power Jump -valmennus
Tekniikkatehtäviä, valmentajana Lauri M.
tiistai 16/07/2019

Lefa oli tavallisesta poiketen hyvin rauhallinen Ellien taluttaessa ruunaa derbylle. Vaaleaverikkö oli hevosen käytöksestä oikein mielissään, sillä aamuisen salitreenin jäljiltä energiataso oli naisella melko matalalla. Se, oliko valmennuksen kanssa samana päivänä raskaan salitreenin tekeminen silkkaa typeryyttä, oli toinen juttu. Ellie kuitenkin toivoi, että Lefan mielentila pysyisi suunnilleen samanlaisena läpi valmennuksen.

Ellie teki alkuverryttelyn aikana runsaasti taivutuksia. Olisi luultavasti hyödyllisempää ratsastaa tekniikkapainotteinen valmennus niin, että edes hevonen olisi ketterä ja vetreä, vaikka ratsastaja ei joustaisikaan hevosen liikkeiden mukana täydellisesti. Lefa vaikutti keskittyvän puuhaan yllättävän hyvin ja Ellie jo lähestulkoon unohti väsyneet reitensä keskittyessään ratsastamaan hevosen rennoksi ja aktiiviseksi. Se ei kiihtynyt edes uraa pitkin laukatessa, mikä oli saanut sen keräämään kierroksia edellisviikon treenissä. Ellie talutti ruunikkoa kaulalle ja siirsi sen käyntiin. Kohta päästäisiin ylittämään esteitä.

Itsevarmana vaaleaverikkö ohjasi Lefan kohti ensimmäistä harjoitusta. Matalan korkeuden innaritehtävä vaikutti simppeliltä, jonka he suorittaisivat helposti virheittä. Liika itsevarmuus oli kuitenkin ratsukon ensimmäinen kompastuskivi, sillä Lefa tuntui heräävän heti ensimmäisellä esteellä ja keräävän kierroksia ratsastajan tuudittautuessa mielikuvaan rauhallisesta ja rennosta hevosesta. Yrittäen päästä takasin tilanteen tasalle Ellie teki aavistuksen liian tiukan käännöksen voltille, josta tuli pikemminkin soikio kuin ympyrä. Valmentajalta ei herunut kehuja.

Vaikka Ellie olikin asennoitunut lämmittelytehtävän jälkeen reaktiivisempaan ja täydellistä keskittymistä vaativaan hevoseen, alkoi ratsastus tuntua väkisinkin jo valmiiksi väsyneessä kropassa. Voitontahto ja näyttämisen halu eivät kuitenkaan antaneet Ellien luovuttaa, vaan hammasta purren nainen aikoi suoriutua valmennuksesta hyvin, ei ainoastaan selviytyä.

Kahden pystyn suhteutettu linja sujui suhteellisen hyvin: ratsukko pääsi esteiden yli ilman puomeja, vaikka lähestyminen tuli ensimmäiselle esteelle hieman pohjaan ja siitä kimpaantuneena ruunikko pukitti keskellä linjaa. Ellie huomasi toivovansa mielessään, että valmennus olisi pian ohi ja hän pääsisi kuumaan suihkuun huoltamaan väsyneitä lihaksiaan. Luvassa oli kuitenkin vielä viimeiset harjoitukset, jotka eivät ainakaan tästä helpottuisi.

Seuraavalla kierroksella pystyjen jatkeeksi lisättiin tiukka kaarre ja okseri. Ellie keskittyi tekemään erityisen hyvän lähestymisen ensimmäiselle pystylle, sillä se tuntui määrittelevän sen, millaisella mielellä Lefa lähti tehtävään. Lähestyminen osuikin juuri sopivaan paikkaan ja ruunikko ponnisti esteen yli tyylikkäästi. Pystyjen välissä ruuna otti kuitenkin tavallista suurempia askeleita, eikä toisen pystyn yli liidelty läheskään yhtä kauniisti. Ellie oli myöhässä hypyssä, lennähti aavistuksen taaksepäin satulassa ja menetti molemmat jalustimet ohjtessaan Lefan holtittomasti tiukassa kaarteessa kohti okseria.

Selviäisivätköhän he lainkaan valmennuksen loppuun asti?

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 15.07.19 11:20
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3520

Lefan päiväkirja

Power Jump -valmennus
uusintaradan ratsastaminen, valmentaja Lauri M.
keskiviikko 10/07/2019

Lefalla ei ollut hyvä päivä. Ellie yritti hymyillä siitäkin huolimatta, että ruunikko tempoi taluttaessa sinne tänne, eikä olisi millään halunnut asettautua seisomaan nätisti derbylle selkäännousun ajaksi. Vaaleaverikkö ei kuitenkaan voinut olla hevoselle kovinkaan vihainen, sillä valtavan lisääntymisvimman kehittäneet hyttyset olivat vallanneet koko nurmialueen. Kevyt suihkautus ötökkämyrkkyä ei näemmä ollut riittävä karkoittamaan raivostuttavia verenimijöitä, jotka hyökkäsivät salamana niin hevosen kuin ratsastajankin kimppuun.

Hetken taisteltuaan saadakseen ruunan pysymään paikallaan Ellie pääsi kuitenkin satulaan ja antoi hevosen lähteä kävelemään saman tien. Käynti oli kiireistä ja musta häntä viuhtoi aggressiivisesti pitääkseen hyttyset kaukana. Mitäköhän tästäkin valmennuksesta oikein tulisi?

Ravissa meno tuntui kuitenkin helpottuvan, kun hyttyset eivät enää pysyneet ratsukon mukana. Ellie taivutteli Lefaa ja teki siitymisiä, kunnes ruuna tuntui olevan hyvin kuulolla. Derbyllä olevat esteet houkuttelivat jo hyppäämään ja Lefakin vilkuili rataa kiinnostuneena. Valmennuksssa oli tarkoitus harjoitella uusintaradan hyppäämistä. Merikanto painotti tarkkuuden ja huolellisuuden merkitystä, johon Ellien ja Lefankin olisi kiinnitettävä erityisesti huomiota - vauhtia kun heillä varmasti riittäisi enemmän kuin tarpeeksi.

Verryttelyesteiden ylittäminen sujui yllättävän hyvin. Lefa tuntui kuuntelevan hyvin apuja ja olevan enemmän kontrollissa, kuin esimerkiksi edellisessä valmennuksessa. Vauhtia löytyi, mutta juuri sopivasti että puomit pysyivät kannattimillaan ja ponnistuspaikat osuivat hyvin kohdilleen. Ellie säteili ylpeyttä ruunikon selässä. Heidän yhteistyönsä alkoi vihdoin ja viimein sujua siihen malliin, ettei tulevissa kilpailuissa olisi odotettavissa totaalista nöyryytystä.

Loppuvalmennuksesta kaikki saivat suorittaa radan kilpailukorkeudellaan. Ellielle ja Lefalle tämä tarkoitti 120cm esteitä. Ellie pyysi Lefalta laukkaa ja ohjasi hevosen itsevarmana ensimmäiselle esteelle. Lefa laukkasi reipasta laukkaa ja ylitti esteet yksi toisensa jälkeen. Vauhti tuntui kiihtyvän loppurataa kohden, mutta kuumuva ruuna pysyi vaaleaverikön käsissä. Kaarteet olisivat voineet olla hivenen huolellisemmat, sillä Lefan kaviot kolahtelivat pariin otteseen, kun lähestymiset olivat vinot, mutta puomit pysyivät kuitenkin ylhäällä.

Kierroksia viimeisellä radalla kerännyt Lefa ei olisi millään malttanut ravata rauhallisia loppuraveja, saati kävellä nätisti valmennuksen päätteeksi. Alkumetreillä vaivannet hyttyset olivat unohtuneet esteiden myötä, mutta ruunan askel oli edelleen aivan yhtä kiireinen ja känti muistutti lähes hölkkää. Ellie kuitenkin hymyili leveästi ratsunsa selässä.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 09.07.19 11:44
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3520

Power Jump -valmennukset 18.-19.7.

Power Jump -valmennukset 18.-19.7.

#powerjump2019

Valmentajasta
Cecilia, tutummin Cee Blankley on kolmekymppinen suomalais-englantilainen hevosalan ammattilainen. Naisella on takanaan pitkä kilpaura lajikokeiluineen, ja valmentaminen on kulkenut koko ajan pienessä roolissa mukana. Eniten naisen sydäntä lähellä ovat kasvattaminen ja nuoret hevoset, kilpailulajeista tällä hetkellä koulu- ja kenttäratsastus. Nuorempana Cee on kuitenkin kilpaillut myös esteratsastuksen huipulla, joten nainen tietää mistä puhuu. Nykyinen lempilaji vaikuttaa silti taustalla, ja Ceen estevalmentamiseen onkin lorahtanut kouluratsastuksen oppeja, minkä valmennettavat tulevat kyllä huomaamaan.

Valmentajatyyppinä Cee on kärsivällinen ja rauhallinen. Hän vaatii valmennettaviltaan erinomaista kehonhallintaa, pehmeää kättä ja hyvää tasapainoa. Jos jokin tehtävä ei onnistu, helpotetaan asioita tarvittavalla tavalla ilman että siitä tehdään mitään numeroa. Ceen valmennusfilosofia on samanlainen kuin Auburnin kartanon Isabella Sokalla, sillä naiset ovat käyneet samat koulutukset ja ovat hyviä ystäviä keskenään. Tärkeintä on aina päättää harjoitus siihen, että hevonen onnistuu. Ratsuilta ei saa vaatia liian vaikeita, eikä niiden itsetuntoa saa latistaa liikaa - mikä ei tietenkään tarkoita pelkästään ja aina helppoja tehtäviä. Tarpeettomia toistoja kuitenkin vältetään, ellei kyseessä ole opetustilanne juuri ratsastajaa ajatellen.

Estefilosofian osalta Ceen ja Isabellan tärkein oppi on estemaailmassa hyvinkin tunnettu viisaus, jonka mukaan jokaisella hevosella on vain tietty määrä hyppyjä elämänsä aikana. Käytetään ne siis viisaasti, hevosta säästellen, eikä hypätä vain hyppäämisen ilosta! Muiden Power Jump -valmennusten kannalta ja edeltävää ajatusta noudattaakseen tämä valmennus onkin esteratsukoille, mutta sileällä. Hyppytreenejä jokaiselle kertyy varmasti muutenkin.

Valmennuskuvaus (kaikki ryhmät)
Alkukäynnit omalla ajalla ennen valmennuksen alkua, tosin myös  Cee saattaa saapua aiemmin paikalle rupattelemaan valmennettavien kanssa. Paikkana derby, jotta ratsukot saavat taas yhden mahdollisuuden tutustua Power Jumpin olosuhteisiin ja pohjaan.

Valmennukset aloitetaan pitkällä käyntityöskentelyjaksolla, jota jatketaan niin kauan kunnes ratsut ovat avuilla ja ratsastajat rentoja. Käynnissä irrotellaan väistöin, taivutellaan volteilla, kokeillaan ulkoapujen toimivuutta ratsastamalla korostetusti kulmiin, tehdään pysähdyksiä ja peruutuksia - joiden jälkeen ratsun tulee jäädä odottamaan käskyä liikkua eteen, eikä syöksähtää eteenpäin - ja niin edelleen. Kukin tekee omalle ratsulleen tarpeellisia harjoituksia ja keskittyy itse hiljaiseen istuntaan ja pehmeään käteen.

Kun käynti on hallussa, testataan ravin toimivuus samalla ajatuksella. Siirtymisiä, voltteja, väistöjä. Vasta rennolla, reippaalla ja toimivalla hevosella laukataan. Laukassa ensimmäisenä ajatuksena eteen, ja kun se toimii, halutaan takaosa vahvasti mukaan kokoamisen kautta. Vain reippaasti liikkuvan hevosen voi koota kauniisti, joten apujen täytyy mennä lävitse. Kaahaamista tai ylienergisyyttä ei katsella myöskään: tällöin ratsukot tekevät useita nostoja ja laukkaavat vain hallitun pätkän. Nostojen jälkeen keskitytään jatkuvan laukan kokoamiseen suurella ympyrällä ja tarvittaessa haetaan uusi, rauhallisempi laukka käyntityöskentelyn kautta, jos hevosella tuntuu olevan liikaa energiaa. Istunta ei saa olla liian eteenpäin ajava. Laukassa apujen toimivuus testataan myös esteistunnassa, joka ei saa olla liioiteltu. Jalat eivät saa heilahtaa liian eteen tai taakse, vaan ratsastajan painopisteen tulee säilyä hevosen keskellä. Tukea ei saa hakea ohjasta.

Välikäyntien jälkeen ratsastetaan kahdeksan esteen rata niin, että tolppien välissä on pelkät maapuomit. Suurimmalle osalle esteratsuista jo tämä voi olla varsin kiihdyttävä harjoitus, ja tarkoituksena onkin pitää hevonen hallinnassa ja hakea hallittavissa olevan vauhdin rajoja. Käännökset ratsastetaan pohkeella ja istunnalla, ei vahvalla ohjalla (joskin ohjalla voi toki johdattaa). Ensimmäinen kierros pyritään tekemään täydellisen hallitusti, lähes kooten, ja sen jälkeen etsitään sitä pistettä, jossa hevonen laukkaa reippaasti eteen (aikaa ratsastaen), mutta on vielä avuilla ja hallinnassa.

On siis täysin mahdollista (ja harjoituksen kannalta tarkoituksenmukaista!) myös epäonnistua ja ajautua hieman liian vauhdikkaaseen laukkaan, sillä muuten hallittavissa olevan laukan "raja" ei tule selväksi. Seuraavalla kerralla haetaan kuitenkin hallitumpi vauhti ja aavistuksen kootumpi laukka. Tavoitteena on tietenkin maksimaalinen nopeus, mutta niin, että hevonen vielä ohjautuu ratsastajan haluamalla tavalla eikä ole esimerkiksi vaarassa kaatua käännöksissä. Hevosen tulee kuunnella ratsastajan päättämää vauhtia ja radan teitä. Tehtävää suoritetaan yksitellen useamman kerran - sen verran kierroksia kuin on tarpeen.

Loppuraveissa hevoset ratsastetaan eteen-alas tuntuma säilyttäen, ja loppukäynnit jäävät todennäköisesti valmennuksen ulkopuolelle. On ratsukkokohtaista, mihin valmennuksen osaan käytetään eniten aikaa tai tehdäänkö ylipäätään ihan kaikkea. Lähtökohtaisesti vauhtia ei kuitenkaan lisätä, jos edellinen harjoitus ei toimi. Tarvittaessa annetaan hevosille käyntitaukoja (etenkin jos tulee kuuma ilma), ja jos siltä näyttää, venyy valmennus yliajalle. Viimeiseksi jäävän harjoituksen tulee olla onnistunut: vaikka sitten kaunis pohkeenväistö käynnissä, jos esimerkiksi laukka-/ rataharjoitus tuntui liian kuumalta tai tahmealta. Tehtäviin ei jäädä tarpeettomasti jumittamaan, sillä turhautuminen tai huono fiilis ei ole hevosen eikä ratsastajan osalta tavoiteltavaa.

Poikkeus: ryhmä 4. Perjantain toisessa ryhmässä valmennus etenee muuten samoin, mutta pelkkien puomien sijaan ratsukot hyppäävät rataa omalla Power Jump -korkeudellaan. Muu osuus on tällöin hieman lyhyempi, mutta valmennuksen perusajatus säilyy samana. Tarkoituksena on treenata esteiden välien ratsastamista, sekä testata estekorkeuden vaikutusta huolellisiin teihin ja kontrolloitavissa olevaan vauhtiin. Muiden valmennusten tavoin ensin huolellinen kierros, toisena ratsastus aikaa vastaan maksimaalista nopeutta hakien, mutta tarkkuus säilyttäen.


Kuittaaminen
Tuotoksen (tarina, kuva jne.) voi lisätä tähän ketjuun sellaisenaan tai linkkinä hevosen omaan päiväkirjaan. Auburnin ja Purtsien omat kävijät kirjoittavat suoraan hevosen päiväkirjaan ja käyttävät tägejä #powerjump2019 sekä #ceevalmentaa. Tuotokselle ei ole ohjeellista sisältöä, mutta valmentaja kehottaa pohtimaan juuri sen oman hevosen hienosäätöjä ja tarpeellisimpia harjoituksia esteiden välien ratsastamista ajatellen!

Halutessaan tekstiinsä saa kommentteja valmentajalta puheenvuorojen muodossa. Ota tällöin yhteys minuun (keskustassa Cee, discordissa Isabella) ja jaa tekstisi esimerkiksi Google docs -muodossa tai postaa se tähän ketjuun ja merkitse valmentajaa kaipaavat kohdat esim. valmentaja täydentää tähän, jolloin voin käyttää moderaattorin oikeuksiani ja muokata sanani suoraan tekstiisi. Kokonaista kuittausta en kuitenkaan lupaudu kannattelemaan tai tekemään puolestasi, mutta osallistun ja kommentoin mielelläni!

Ryhmien aikataulut & osallistujat
1. Torstai 18.7.2019 klo 18-19 täynnä
Joonas Hopealinna - Mr Smarty Pants 5594 xx
Inka Lehtimäki - Whitesnake STC
Ellie von Brandt - Leafocean Zei


2. Torstai 18.7.2019 klo 19-20 täynnä
Jeramy Raeske - Look at Snilli
Jesse Aro - Cranleigh Cha-Cha
Matilda Tammilehto - Esperite v. Bloom


3. Perjantai 19.7.2019 klo 18-19
Alex Kristensen - Orange Wood's Lovemix Z
Verneri Kaajapuro - Calaggio
1 vapaa paikka


4. Perjantai 19.7.2019 klo 19-20, hyppyryhmä
3 vapaata paikkaa


Ilmoittaudu alle muodossa:

Ryhmä nro
Etunimi Sukunimi - [url*=http://osoite]Hevosen nimi[/*url]
Älä poista tähtiä
kirjoittaja Cecilia B.
lähetetty 04.07.19 17:32
 
Etsi: Valmennukset 2019
Aihe: Power Jump -valmennukset 18.-19.7.
Vastaukset: 5
Luettu: 464

Laurin Power Jump -estevalmennus 16.7.2019 (täynnä)

Laurin Power Jump -estevalmennus 16.7.2019

#powerjump2019

Auburnissa jo suhteellisen tutuksi tullut kenttäratsastaja ja -valmentaja Lauri Merikanto valmentaa kolmea kahden ratsukon tehoryhmää derbyllä tiistaina 16. heinäkuuta. Valmennukset painottuvat tekniikkaan, eikä estekorkeus tule nousemaan yli 120 senttimetriin - näin ollen kaikki Power Jumpiin osallistuvat voivat luonnollisesti ilmoittautua mukaan. Valmennus etenee näin:

1. Omatoiminen verryttely (alkukäynnit käveltynä ennen valmennuksen alkua) ravissa ja laukassa, mahdollisimman paljon keventäen
2. Lämmittelytehtävänä puomi-ristikko-puomi -innari pitkällä sivulla suoralla lähestymisellä ja voltin kera (jolloin hyppyjä tuplasti per suoritus) molempiin suuntiin laukassa
3. Kahden pystyn suhteutettu linja loivalle kiemurauralle sijoitettuna molempiin suuntiin
4. Edellisen tehtävän linja, jälkimmäiseltä pystyltä tiukka kaarros lävistäjän suuntaiselle okserille --> suoristettava nopeasti ja ajateltava eteen
5. Loppuun minirata: okseri , innari, suhteutettu linja ja okseri

Valmennus kuitataan kasaamalla tuotos draaman kaareksi, esimerkiksi alkusysäys - esittely - syventäminen - kiihdytys - ratkaisu* - häivytys*. Kaikkia osia ei ole pakko käyttää tai kaarta voi soveltaa omanlaisekseen. Voit joko rakentaa ehjän tarinan tai erotella vaikkapa alkysysäyksen, syventämisen, kiihdytyksen ja ratkaisun omiksi väliotsikoiksi.

* Huom! Jos postaat valmennuskuittauksen viimeistään valmennuspäivänä 16.7., voit jättää ratkaisun (esimerkiksi viimeisen tehtävän sujumisen tai dramaattisen hetken loppuratkaisun) kirjoittamatta ja jättää sen valmentajalle! Valmennuksen ajoissa kuitanneille siis luvassa kevyet loppukommentit kirjoittipa loppuratkaisun tai ei.

Kuittauksen voi postata joko hevosen päiväkirjaan tägillä #powerjump2019 (auburnilaiset/purtsit) tai tähän aiheeseen (ulkopuoliset).


Ryhmä 1, klo 18.00 - 18.45 (2/2)
Matilda Tammilehto - Esperite v. Bloom
Ellie von Brandt - Leafocean Zei
Loppuratkaisu:
Lauri huomasi valtoimenaan heiluvan jalustimen, joka oli livennyt pois Ellien jalasta. Nainen oli sinnitellyt kyydissä, vaikka oli ollut auttamattoman myöhässä hypyssä. Hetken Lauri harkitsi ratsukon ohjeistamista voltille, jonka aikana Ellie olisi ehtinyt saalistaa jalustimet jalkoihinsa, mutta naisen olemus sai Merikannon pysymään hiljaa voltista - ei Ellie olisi tehnyt niin kisaradallakaan.
"Anna sujua ja ota tukea harjasta", Lauri sen sijaan ohjeisti. Lefa viskoi päätään, kun Ellie yritti vaistomaisesti ottaa ruunaa kiinni kohti okseria.
"Hellitä!" Lauri käski ja seurasi, miten Ellien kädet nousivat kuin taikaiskusta kiinni harjamartoon. Sen jälkeen naisen ylävartalo nojautui ketterästi eteen, kun Lefa ponnisti terävään, tarkkaan hyppyyn.

"Hyvin pelastettu", Lauri kommentoi hyvillään ratsukon suoriuduttua turvallisesti esteen yli. Lefa nosti kierroksia ja Elliellä meinasi tulla kiire jalustimien kanssa.
"Käännä se hetkeksi ympyrälle ja ratsasta laukka kontrolliin. Rento käsi, pohje tukee vaikka se kuumuu", Lauri mutisi seuraten ruunikon nopeatempoista laukkaa.

"Muista arvioida tilanne nopeasti", Lauri totesi Ellien siirryttyä keventämään. "Turhia riskejä ei pidä ottaa, mutta täysi lamaantuminen on vielä vaarallisempaa - etenkin kun ratsu menee kyllä. Muista se."


Ryhmä 2, klo 19.00 - 19.45 (2/2)
Isabella Sokka - Balaclava xx
Loppuratkaisu:
"Hyvä rytmi, anna sen edetä."
"Suorista kaarteen jälkeen."
"Ulkoavut läpi, hyvä, noin."
"Taputa sitä."

Lauri nyökkäsi hyväksyvästi viimeisen kommenttinsa jatkeeksi ja mietti, mitä täysveriorin ratsastajan päässä mahtoi siinä vaiheessa liikkua. Cava oli koko valmennuksen hypännyt ongelmitta, mutta Isabella oli vaikuttanut hermostuneelta. Sellaista piirrettä Lauri ei ollut naisessa aiemmin havainnut.
"Tuollainen flow teidän täytyy saada radalle", mies totesi kannustavasti ja seurasi päädyssä ravaavaa ratsukkoa askeleillaan sen verran, että pysyi kuuloetäisyydellä.
"Laukka on kaiken a ja o - kun saat sen haltuun, se venyy tai tulee takaisin sen verran kuin on tarpeen."

Lauri tarkoitti sanojaan, sillä Cavan tekniikka riitti kisaradoille niin kauan kuin sen laukka pysyisi kontrollissa. Lauri tiesi myös, että Isabella pystyisi hallitsemaan sen, ellei nainen alkaisi epäröidä omiaan. Merikannon silmät siristyivät aavistuksen, kun mies harkitsi sanojaan ennen ratsukon päästämistä loppuverryttelyihin:
"Mieti, miten pääset itse parhaiten oikeaan moodiin. Ratsu tulee perässä."

Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB

Ryhmä 3, klo 19.45 - 20.30 (2/2)
Jeramy Raeske - Look at Snilli
Loppuratkaisu:
Lauri kurtisti kulmiaan tuskin huomattavasti, koska jokin Jeramyn ratsastuksessa oli muuttunut. Mies oli juuri huomauttamassa Heidin tamman satulassa istuvalle ratsastajalle kuinka tämän täytyisi keskittyä ja aktivoida laukkaa päästääkseen tehtävän kunnialla loppuun, kun tamma teki ratkaisunsa. Laurin raottuneesta suusta ei kuulunut mitään, kun tummanruskeiden silmien katse seurasi itsensä äärimmilleen venyttävää kimoa.

"Siinä oli tuuria", Lauri puuskahti ratsukon laskeuduttua hapuillen takaisin derbyn huolletulle pohjalle. "Tule okseri heti uudestaan ja keskity."
Laurin ääni oli vakava, koska mies ei halunnut nähdä sellaisia hyppyjä ratsukolta, joka tulisi kisaamaan maksimikorkeudella.
"Aktiivisempi laukka, äläkä anna sen liirata ulkolapa edellä", mies jatkoi tiukkaa ohjeistustaan seuraten ratsukon työskentelyä. Jeramyn ilme oli yhtä vakava kuin normaalistikin, kun mies käänsi Lollon uudestaan kohti okseria. Vaikka estekorkeus ei hiponut niin ratsun kuin ratsastajankaan päätä, Jeramy ratsasti lähestymisen edellistä huomattavasti huolellisemmin.

"Parempi", Lauri totesi ratsukon suoriuduttua okserista tyylipuhtaasti. "Sille riittää."


Jesse Aro - Cranleigh Cha-Cha
Loppuratkaisu:
Jesse ja Salli olivat Laurille tuttu ratsukko, jota kuvasi parhaiten ilmaus tasaisen varma. Kisatilanteessa se tarkoitti yleensä sitä, että jos virhepisteitä tuli yhtään, aika ei riittänyt sijoituksiin. Tänään Lauri oli halunnut haastaa Jesseä ratsastamaan mukavuusalueen ulkopuolella ja tekemään nopeampia, aikaavoittavampia ratkaisuja, mutta siihen mennessä eteneminen oli edelleen ollut tasaista ja ennen kaikkea varmaa.

Innarilla Salli yllättäen kompuroi.
"Tasapaino", kädet puuskaan nostanut Lauri mutisi seuratessaan horjahtanutta miestä. "Ja eteen tai sen laukka hyytyy siihen."
Innarin jälkeen Salli eteni enemmän ylös kuin eteen: tamma keinahteli kuin keinuhevonen vailla suuntaa, koska tasaisen varma ratsastaja ei hetkeen ollut varma mitä tehdä.
"Kaasua", Lauri ohjeisti uudestaan. "Jos et saa laukkaa pyörimään, joudut tekemään voltin - tai pahimmassa tapauksessa ympyrän - ja ne eivät kuulu radalle."

Kun Jesse sai Sallin sielunelämän takaisin raiteelleen ja paineisti tammaa juuri sen verran, että sen laukkaan ilmaantui uutta pontevuutta, Laurin ei tarvinnut kuin muistuttaa etenemisestä ja seurata ratsukon etenemistä suhteutetulla linjalla.
"Puolipidäte, hellitä, myötää", Lauri kertasi ratsukon lähestyessä okseria. Ponnistuspaikka osui kohdalleen ja Sallin hyppy oli napakka, vaikka Jessen ylävartalo jäi liian pystyyn.
"Hyvä. Sitten opettelet pysymään mukana tuollaisissa hypyissä", Lauri totesi jättäen asian hautumaan.


Ilmoittaudu muodossa:
Ryhmä nro
Ratsastajan nimi - [ url*= http://osoite ]Hevosen nimi[ /*url ]


Ilmoittautuminen tähän aiheeseen viimeistään 14.7.2019.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 03.07.19 16:51
 
Etsi: Valmennukset 2019
Aihe: Laurin Power Jump -estevalmennus 16.7.2019 (täynnä)
Vastaukset: 2
Luettu: 372

Lefan päiväkirja

Power Jump -valmennus
sarjan ratsastaminen, valmentaja Verneri K.
lauantai 06/07/2019

“Ota sitä enemmän kiinni esteiden välissä”, Vernerin ääni ohjeisti, kun Lefa hyppäsi sarjan jälkimmäisen esteen yli valtavalla loikalla, joka oli lähtenyt aivan liian aikaisin.

Ensimmäinen estevalmennus Lefan kanssa ei ollut lähtenyt käyntiin aivan niin loisteliaasti kuin Ellie olisi toivonut. Esteiden yli kyllä päästiin, mutta enemmän tai vähemmän kontrolloidulla tahdilla. Lefa heitti mielenosoituksellisesti päätään ja otti muutaman sivuaskeleen Ellien hidastaessa sen käyntiin.

Uusi lähestyminen sujui aavistuksen verran paremmin, kun Ellie oli riittävän hereillä jo ennen ensimmäistä hyppyä. Tehokas puolipidäte ja eteneminen seuraavalle esteelle, joka ylittyi sulavasti. Lefa oli vauhdikkuudessaan jossain määrin samankaltainen, kuin Riepu, mutta ruunikko oli toista vielä paljon herkempi.

Topics tagged under powerjump2019 on Foorumi | Auburn Estate ZSrmfH

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 03.07.19 10:38
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3520

Sipsin päiväkirja

6.7.2019
raapale Vernerin estevalmennuksesta
#powerjump2019

Mä jäädyin sekunnin sadasosaksi ja se kostautui heti: Sipsin etukavio kolahti yläpuomiin ja seuraavaksi tunsin tamman potkaisevan puomin alas takakaviollaan. Verneri ehti älähtää jotain, kun nojauduin vaistomaisesti taakse kestääkseni mukana pukissa, jolla Sipsi teki selväksi, ettei sietänyt mun virheitäni.

"Uudestaan."

Sipsi oli tulta ja tappuraa, kun mä käänsin tamman pääty-ympyrälle ja istuin laukan pakettiin. Vernerin sarja näytti järkälemäiseltä, mutta itsepähän mä olin ilmoittautunut a) valmennukseen b) Power Jumpiin.

"Pidäte, hengitä, hellitä."

Mä tein työtä käskettyä ja suoristin Sipsin huolella sarjalle. Tamman korvat nousivat pystyyn, mä puhalsin ilmat ulos keuhkoistani. Hyppy oli ponteva, enkä mä enää a-osan jälkeen muistanut, miksi jännitin.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 02.07.19 17:15
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sipsin päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 1480

Sipsin päiväkirja


Mulla oli viisi minuuttia aikaa päättää, lähtisinkö hakemaan Zelian laitumelta vai nappaisinko Sipsin tarhasta. Illan estevalmennuksen takia mun ajatukseni olivat kääntyneet taas Power Jumpiin. Zelia ei ollut valmis 120-luokkaan, mutta Sipsi oli - oltiinhan me kuukausi sitten voitettu sen kokoinen luokka Auburnissa.

Mun katse osui Amandaan, jonka taluttamaa ruunikonkimoa Penna syöksyi hakemaan. Seurasin toinen kulma koholla, kuinka Vaanija tarttui kankiohjiin sanoen vaalealle perijättärelle jotain, joka sai tämän muljauttamaan silmiään.
"Amanda?" mutisin kysyvästi, kun olin ennättänyt kuuloetäisyydelle. Nuorempi perijätär kääntyi hitaasti kannoillaan ja skannasi mut katseellaan päästä varpaisiin. Jostain syystä mä olin aika hyvilläni ratkaisustani vetää uusimmat ratsastushousut ja viime kesänä valmennuksia varten ostamani ratsastuspikeen päälleni.

"Ajattelin osallistua Sipsillä Power Jumpin metrikahdenkympin luokkaan."
Mun ääneni oli vakaa ja repliikin sisältö harkittu - sellaista asiaa oli turha kysyä, kun kyseessä oli Amanda Sokka. Jos se oli antanut sun startata hevosellaan jo kahdet osakilpailut, joista saldona oli kaksi ruusuketta, sä olit tarpeeksi hyödyllinen. Ja sait yrittää onneasi arvokilpailuissa.

Ilmekään ei värähtänyt Amandan kasvoilla, kun nainen nyökkäsi hyväksyvästi. Mä tein samoin ja ennen kuin tilanne olisi vaatinut jatkokeskustelua, käännyin ympäri lukiten valintani illan valmennusratsusta. Ruunien kanssa tarhailemaan kesäksi päässyt Sipsi yllätti mut positiivisesti kävellessään tarhan portille korvat kiinnostuneesti pyörien.

Toisen kerran punainen paholainen yllätti mut valmennuksen puolivälissä, kun mä en suoristanut ylävartaloa tarpeeksi nopeasti okserin jälkeen. Hetken ponnahtelun jälkeen Isabella huokaisi syvään ja mä ratsastin laukan uudestaan pakettiin.
"Siinä onkin sinulle tekemistä, että pysyt sen perässä", Isabella totesi ovelasti hymyillen. Siinä oli tosiaan tekemistä kerrakseen, koska nyt, ensimmäistä kertaa, mulla oli Sipsin kanssa yksi selkeä päämäärä: Power Jump.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 24.06.19 18:10
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sipsin päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 1480

Takaisin alkuun

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry: