Kellonaika on nyt 28.10.21 14:06

86 osumaa on löytynyt haulle 0

Grannin päiväkirja

Valmennuksen jälkeen
25. tammikuuta 2019 - #merikantovalmentaa

Valmennusviikonloppu oli korkattu, ja olisi ollut ilo sanoa, että mä odotin energiaa puhkuen seuraavien päivien antia. Se olisi kuitenkin ollut ihan liikaa luvattu, koska oikeastaan mä olin vain poikki. Kuinka naurettavaa: ratsastaa yhdellä hevosella yhdessä valmennuksessa ja tuntea olonsa jyrän alle jääneeksi. Jos me edes oltaisiin tehty jotakin maailmoja mullistavan vaikeaa; mutta ei, mä olin väsynyt siksi ettei mulla ollut enää treenirutiinia ja siksi, että Granni sattui vaatimaan ratsastajan fysiikalta aika paljon. Juuri nyt mulla oli vähän vajavaisesti sitä fysiikkaa.

Ja sitten oli tietysti tällaisten vierasvalmentajien edessä ratsastamisen henkinen kuluttavuus. Lauri Merikanto ei suinkaan ollut pahimmasta päästä, sillä mä huomasin sen olevan reilu ja asiallinen, jopa kannustava. Silti. Silti oli aina hermostuttavaa ratsastaa vieraiden silmien edessä – ja tuttujenkin.

Mua ei yllättänyt, että Penna istui katsomossa. Se halusi varmaan tietää kaikesta kaiken, joten totta kai se imi oppia kuin valas planktonia. Ilmeisesti se oli myös Märtan hyvä ystävä, sillä ensinnäkin ne nököttivät vierekkäin kuin kaksi kivenlohkaretta, ja toisekseen: Penna sopi Märtan ratsastuksista (mikä vahvisti mun vaikuttunutta uskoa siihen, että Minaa vuokraamaan päässyt Märta todella oli Taitava ja Tärkeä ratsastaja; olkoonkin että olinhan mäkin päätynyt ratsastamaan Rasmuksen Laraa vain koska meidän äidit olivat sopineet niin, ja mä olin kuitenkin vain mä.)

Kävi katsomossa muutakin väkeä, mä ehdin huomata, mutta ei ketään niin intensiivistä kuin ne kaksi. Ja mä ymmärsin sen: olihan luontevaa, että Märta halusi tietää Grannista mahdollisimman paljon. Ensi viikollahan se jo ratsastaisi sillä itsekin.

Koska mä olin niin huolestunut kuin olin, kehräsin tietenkin päässäni olemattomia ja ehdin valmennukseen keskittymiseltäni kuvittelemaan, että Rasmus joskus pälyili merkillisen näköisenä katsomoon. En olisi uskonut, että sitä hermostuttaisi yleisö niin, enkä oikeastaan sitäkään että se vähän yksioikoisena tyyppinä muistaisi sellaista sivuseikkaa kuin ympäristön olemassaolo ratsastaessaan. Siksi kaikki vilkuilut olivat tietenkin mun omaa kuvitelmaa, vaikka Märta oli sanonut, että ne tunsivat (menneisyydessä??) toisensa mutta eivät olleet ”niin hyviä kavereita” (mitä se tarkoitti ja oliko kaveri-sanalla jokin omituinen paino??).

Valmennuksen päätteeksi Rasmus ehdotti vikkelästi loppukäyntejä maastossa, ja me puettiin takit päälle, viskattiin viltit hevosille ja — niin no, nyt me oltiinkin jo metsässä.

“Mä ehkä kuolen viimeistään sunnuntaina”, ennustin meidän, no, puoliromanttisen loppukäyntimaaston sävytteeksi. Meidän ratsastamat puolisisarukset olivat aika erilaisia hevosia, mitä tuli väriin ja ratsastettavuuteen, mutta jotenkin ne tulivat silti toimeen paremmin kuin Granni ja keskimäärin kuka tahansa muu hevonen. Siltikään mulla ei käynyt mielessäkään yrittää kiilata Grannin kanssa Branin rinnalle kävelemään, vaikka se olisi lisännyt romantiikan astetta teoriassa aika paljon. Käytännössä siitä olisi kuitenkin seurannut vain äkäisesti luimivan Grannin vinkaisuja ja kiihtynyt Bran.

“Ole kiltti äläkä tee niin”, Rasmus sanoi latteasti.
“Oletko sä puoliksikaan yhtä puhki kuin mä olen?” kysyin siltä, ja ennen kuin se ehti vastata, posotin vielä jatkoa sanoilleni: “Sä et sitten tasan tule hevosenmittaa lähemmäs mua ennen kuin mä olen ehtinyt suihkuun. Mä en muista milloin mulla olisi viimeksi ollut näin iljettävä olo.”
Mun ja Grannin edessä kulkevan kirjavan orin selästä kantautui kuiva naurahdus.
“Tiiätkö”, Rasmus kääntyi kurkistamaan mua olkansa yli. “Olen mäkin ollut joskus freesimpi.”
Mä hymyilin sädehtivästi ihan vain koska näin vilauksen Rasmuksen kasvoista. (Jestas, että mä olin ärsyttävän ihastunut.)
“Mä en varmasti ollut näin huonossa kunnossa ennen kuin katkaisin käteni”, mä arvelin kepeästi.
“Sä treenasit ainakin hulluna”, Rasmus sanoi, enkä mä osannut tulkita, oliko siinä jokin sävy.
“Niin… niin kai. Ehkä liikaa.”
“Ehkä.”
“Mutta ei kai se tekisi ratsastukselle pahaa, jos olisi kuitenkin vähän enempi oheistreeniä.”
“Ei kai”, Rasmus myönsi, empi hetken ja varoitti sitten: “Kunhan ei liikaa. Ettet - pala loppuun tai mitään sellaista.”

Otin varoituksen vastaan vähän hämilläni mutta pohjimmiltaan vaan erittäin hempeänä. Oli kai aika poikaystävämäistä sillä tavalla vähän huolehtia toisen hyvinvoinnista. Hymyilin kiitollisena Rasmuksen takinselkämykselle, ja sitten unohduin rapsuttelemaan Grannia. Se oli ollut tänään hieno tamma, vaikka musta todella tuntui, että mun fysiikkani ei olisi kestänyt enää montaakaan hyppyä sen kanssa.

Trinan kanssa kaikki olisi kevyempää, mä ajattelin optimistisesti. Huomisesta selvittäisiin kyllä. Sitten olisikin edessä enää yksi sileäntunti Grannilla, ja sellaisethan tulivat tunnetusti kyseisen hevosen kanssa aina tarpeeseen. Kyllä tämä tästä, päätin, ja liikuttelin oikean käteni sormia ja rannetta pyöritellen ja venytellen.

”Märta ratsastaa Grannilla ensi viikolla”, mainitsin yhtäkkiä Rasmukselle.

Bran otti pari rivakampaa askelta, ja oikeastaan mä huomasin toivovani, että olisin säästänyt paljastukseni sellaiseen hetkeen, jona olisin pystynyt tarkastelemaan poikaystäväni kasvoja. Eiväthän ne olleet mikään avoin kirja, ei ainakaan suurin korulausein täytetty, mutta kyllä niistä jotakin saattoi päätellä. Esimerkiksi silloin kun Rasmuksen kulmat sukelsivat hurjistuneina millin tai jopa kaksi alaspäin ja sen silmät käväisivät viiruina ja suupielet kiristyivät, se varmaan kirosi raskaasti mielessään.

Ja silloin kun se vilkuili jotakuta sillä tavalla syrjäkarein kuin Aliisaa (tai Märtaa??) se saattoi pohdiskella, kuinka olla tämän kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä.

Oi kunpa se ei koskaan vilkuilisi mua niillä syrjäkareilla, vaan varaisi mulle vastaisuudessakin ihan omat, lämpimät ja pehmeät kareet.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 25.01.19 6:46
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 163
Luettu: 10253

Lefan päiväkirja

Sunnuntai 27.01.2019 - Lauri Merikannon valmennusviikonloppu
Klo 11-12 sileäntreeni kaikentasoisille este-/kenttäratsukoille

Mun kanssa samaan treeniin oli tulossa ainoastaan mulle ennestään tuntemattomia ratsukoita, joten luonnollisesti, mä jännitin valmennusta aivan hirmuisesti. Tuskailin Lefan varusteiden kanssa ja päädyin lopulta lähtemään valmennukseen kangilla ja  vaihdoin satulahuovan valkoiseksi oranssin sijaan. Varusteet kiiltelivät puhtauttaan, eikä Lefassakaan ollut valittamista. Toki mä mietin vielä maneesissakin, olisiko mun pitänyt sykeröidä ruunan harja vai kelpaisiko se ilmankin.

Yritin rentoutua Lefan selässä ajattelemalla, että kaikki muu voisi mennä pieleen, mutta mä sentään näytin hyvältä. Olin laittanut vaaleat hiukseni nutturalle ja nutturan olin kiinnittänyt mustalla rusetilla. Mun kasvoilla oli meikkiä täydellisen huolitellusti, ripset olin huollattanut eilen, eikä mun vaatteissa ollut yhtäkään pölytahraa tai irtokarvaa. Jopa mun kynnet oli erityisen edustavat, vaikka eiväthän ne mihinkään näkyneet valkoisten nahkahanskojen alta.

Merikanto oli komea tervehtiessään, opastaessaan ja jutellessaan ylipäätään. Mä harmittelin hirmuisesti mun aiempaa rahatilannetta, kyllähän tuollaisen miehen katsomiseen olisi voinut vaikka pienen lainan ottaa. Päätin ratsastaa tunnilla superhyvin ja tehdä mieheen vaikutuksen. Jos Lefa pelleilisi, mä voisin tipahtaa maahan ja pyörtyä Merikannon vahvoille käsivarsille.

Mä lopetin haaveilun pyörtymisestä ymmärtäessäni puomitehtävän olemassaolon. Pahimmillaan saisin kylkiluuni rikki tipahtaessani puomien päälle. Lefan kanssa ei mennyt hirmuisen hyvin. Ruuna oli tosi vahva, mä istuin milloin mytyssä, milloin könöttäen ja kokonaisuudessaan pakka ei todellakaan pysynyt kasassa. Ärsytti olla fyysisesti surkeassa kunnossa, naamani punehtui todennäköisesti jo ensimmäisen tehtävän aikana ja koko tunnin ajan tunsin kaikkien tuijottavan hikoiluani.

Topics tagged under merikantovalmentaa on Foorumi | Auburn Estate - Sivu 4 ICy62zAh


Kankiohjat pysyivät käsissä vanhasta muistista, mutta päädyin kuitenkin ratsastamaan pääosin kankiohja löysällä. En hallinnut Lefaa alkuunkaan niinkuin oisin halunnut, joten olisi ollut ruunaa kohtaan erittäin epäreilua rullata sitä väkisin vielä paketiksi. Lefa toimi hienosti omalla moottorillaan, mutta tunsin silti epäonnistuneeni surkeasti. Ruuna pelleili juuri niin paljon kuin halusi, eikä minulla ollut juurikaan sanavaltaa sen tekemisiin. Mä tarvisin ihan jumalattoman monta tuntia alle, jotta saisin tämän räpeltämisen näyttämään ratsastukselta alkuunkaan.

Tunnin huippukohta tuli vasta sen lopulla päästessäni väläyttelemään Lefan kanssa upeaa keskiravia, vaikka jännitin etukäteen sitäkin. Ruuna venytti itseään, eikä yrittänytkään härvätä mitään, keskittyi ja sai suuret kehut niin Merikannolta kuin minultakin.
"Siis mä en vaan ymmärrä sua. Sä oot niin tuulellakäyvä otus, ettei oo toista", mumisin ruunalle ja kiitin sitä tunnista. "Mutta mein gott sä oot hieno jos vaan haluat!"
Lefa viskoi päätään ja otti muutaman sivuaskeleen.
kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 24.01.19 19:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 4247

Sallin päiväkirja

26.01.2019



Alkuverryttelyjen aikana lausahdus "Täällähän on tuttuja kasvoja" Merikannon suusta sai minut hieman hämilleen, sillä en ollut varma tarkoittiko mies minua. Jos tarkoitti, huomasin toivovani, ettei Lauri sen enempää alkaisi avautumaan, mistä minut tunnisti. Isabellan, Vernerin ja Annan ei välttämättä tarvitsisi kuulla sitä.
Mies jätti asian kuitenkin sikseen ja ryhtyi seuraamaan ratsukoiden suorituksia jaellen neuvojaan.

Minun ja Sallin valmennuskerrat (lähes) tuntemattoman valmentajan silmän alla olivat ehkä kahden käden sormin laskettavissa. Olimme pääosin keskittyneet itsenäiseen treenaamiseen, koska emme kisojaakaan kierretty mitenkään aktiivisesti tai voittopokaalit silmissä kiiluen.
Mukavaa vaihteluahan tämä oli, ei sillä. Salli nyt ei ihan oma energinen itsensä ollut, mutta en tammaa voinut siitä syyttää, sillä itselläkin vähän ajatus harhaili yhteen tiettyyn naiseen, jonka ansiosta Lauri oli ylipäätänsä Auburniin tiensä löytänyt.

Lauri jopa lopussa kehaisi Sallia antaen kuitenkin samalla noottia ratanopeudesta ja minun passiivisuudesta. En minä siitä nokkiini ottanut, sillä mies varmasti tiesi mistä puhui, olihan tällä kokemusta niin valmentajan roolista kuin kilparatsastajankin.

Maneesista ulos tultaessa Matilda käveli Zelian kanssa vastaan ja hetken epäröinnin jälkeen pysäytin Sallin heidän kohdalleen.
"Menikö teillä hyvin?" Matilda kysyi.
"No joo", hymyilin ja vilkaisin nopeasti olkani yli. Tilanne oli jokseenkin kutkuttava, sillä Auburnin pihamaalla oli muitakin. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellistä ollut. Kaksi ihmistä juttelemassa.
"Kuulostaa kivalta", totesin Matildan kertoessa Isabellan illalliskutsusta. Matildan ilme kyllä kertoi, ettei se välttämättä mitään kivaa ollut. Olisin kyllä mieluummin itse viettänyt iltani Matildan seurassa. Mutta nyt sen kunnian saisi Isabella. Ja Lauri.
"Voithan sinä sen jälkeen minunkin luo tulla jos ei mene kovin myöhään ja haluat"-lause pyörähti pääkopassani, mutta enhän minä sitä voinut ääneen sanoa. Vaikka hetken jutustelu toisen hevosihmisen kanssa ei välttämättä niin hirveästi huomiota herättänyt, se lause varmasti olisi kiinnittänyt mahdollisen kuulijan huomion meihin.  
"Pitää mennä", totesin ja soin Matildalle vielä yhden pienen hymyn. Mieluummin olisin hymyillyt oikein leveästi ja antanut suukon naisen huulille, mutta...
"Niin", nainen mutisi ja lähti sitten Zelian kanssa jatkamaan matkaansa. Toiseen suuntaan kuin minä. Olin jo melkein huikkaamassa tämän perään jotain yhteyden pitämisestä, mutta sain kuitenkin pidettyä suuni kiinni. Ihan jo senkin takia, että Verneri kulki Loven kanssa ohitsemme sillä hetkellä.

Topics tagged under merikantovalmentaa on Foorumi | Auburn Estate - Sivu 4 Jessesallimaneesi

27.01.2019


Tälläkin kertaa valmennusryhmässä oli kaksi ratsukkoa Purtsilasta ja kaksi Auburnista. Kaajapuro tosin oli vaihtanut sukupuoltaan ja nuorentunut huomattavasti. Myös ratsu oli vaihtunut tammaksi.
Yritin lukea valmentajan kasvoilta vinkkejä siitä, oliko eilen mennyt myöhään, huonoin tuloksin. Matildaa en ainakaan ollut nähnyt sitten eilisen ja valehtelisin jos väittäisin, ettei illalla olisi mustat sukat pyörähtäneet jaloissa. Vihasin sitä tunnetta, mutta vaikka kuinka yritin järkeillä, ettei minulla ollut syytä eikä oikeutta tuntea mustasukkaisuutta, en voinut sille mitään. Turhauttavaa.

Alun puomiharjoittelut sujuivat suht hyvin Sallin kanssa. Lauri kyllä takertui meidän väistöön ravissa. Kuulema mummoravia, mutta sitähän se kyllä olikin. Onneksi asia korjaantui lopulta eikä enää mummoiltu.
Huomasin Matildan katsomosta ja vilautin tälle nopean hymyn keskittyen sitten Laurin tehtäviin. Ihan jo senkin takia, etten onnistuisi nolaamaan itseäni ihan täydellisesti Matildan edessä.
Vielä kun Sallikin muistaisi käyttäytyä...

Lopputulema valmennuksesta oli se, että ravityöskentelyä meidän pitäisi Sallin kanssa harjoitella oikein urakalla. Tuntui että kaikki ravitehtävät meni jotenkin penkin alle ja sanomista tuli.
Huomasin purevani hampaita yhteen, kun Lauri meni katsomossa istuvan Matildan luo. Yritin kuitenkin olla ihan normaalisti ja keskittyä Salliin, mutta silti huomasin vilkuilevani parivaljakon suuntaan.
Hymähdin hieman ajatellessani, että ainakin Lauri poistuisi Kallasta tänään, joten toivon mukaan Matildalta liikenisi sen jälkeen aikaa minullekin.
Näistä mustista sukista pitäisi ainakin hankkiutua eroon.


#merikantovalmentaa
kirjoittaja Jesse A.
lähetetty 24.01.19 17:41
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Sallin päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 2071

Vilan päiväkirja

25.01.2019
#merikantovalmentaa

Koska olin päättänyt kehittyä ratsastajana ja joskus ehkä kenties tulevaisuudessa olla kisatuloksissa muuallakin kuin siellä viimesenä, olin osallistunu sen Lauri Merikannon valmennukseen.
Viime viikolla olin ollut Amandan piiskattavana (siis kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti, vaikka nainen varmaan olis senkin kirjaimellisesti tehnyt jos sillä olis ollut juoksutuspiiska kädessä)  ja toivoin, että tää vieraileva valmentaja olisi vähän vähemmän, noh, kamala.
Esko oli nälväillyt jälleen kerran mun ratsastusharrastuksesta, kun olin ilmoittanut lähteväni töistä hieman aikaisemmin. Pitäisi kuulema etsiä jotain naispuolisia ihmisiä ratsastettavaksi eikä vaan hevosia. Hohhoijaa.

Silmäilin muita valmennettavia ratsukoita ja toivoin, etten antaisi ihan tumpeloa kuvaa itestäni valmennustuokion aikana.  Sasu ja Inna tietääkseni kisasivat pääosin koululuokissa. Innahan oli jopa voittanu viime vuoden koulumestaruuden Kalla cupissa... Eikä se Avakaan mikään amatööri tainnu olla, ottaen huomioon et Isabella sen antoi Ankalla ratsastaa, joten pakkohan sen oli jotain osata.
Ei se Merikantokaan meitä helpolla päästänyt, todellakaan, mutta oli se ehkä vähän hellempi kuin itse Amanda Sokka.
Kuuntelin tarkkaavaisesti Laurin ohjeita ja käskyjä, yrittäen suoriutua tehtävistä kunnialla läpi. Vaikka maneesissa olikin neljä ratsukkoa, ei kenenkään mahdolliset virheet jääneet huomiotta ja palautetta tuli välittömästi jos lusmuili tehtävissä.

Ratsastin alussa Laurin sanojen mukaan nylpytysravia. En edes sano, mitä tuli mieleen ensimmäiseksi sanasta nylpytys.... Hiton Esko ja sen seura. Mutta ei siitä sen enempää!
Huokaisin syvään ja Laurikin oli tyytyväinen, kun Vilakin rentoutui. Ja mä siellä satulassa. Vähän ainakin.
Ravihommien jälkeen oli vuorossa laukkaharjoitukset. Kai meillä alkuun ihan hyvin nekin meni, koska pahemmin ei tullut sanomista vierailevalta valmentajalta. Turhanpäivänen jännittäminenkin oli jäänyt sinne valmennuksen alkuun. Ehkä mä sittenkin osasin edes jotain?
Pääty-ympyröillä Vila meinas vähän puskea lapa edellä ja sain tehdä oikeasti töitä, että se suoriutui oikeaoppisesti ympyrätyöskentelystä.

Kun sitten laskeuduin Vilan selästä, olin ihan tyytyväinen. Olis se huonomminkin voinut mennä.
"Kaljalle?" huikkasin Sasulle, jolle olin edelleen kaljan velkaa. Olihan se minut päihittänyt koulukisoissa.
Mies pyöritteli päätään ja vetosi kiireisiin. Perhana. Noh, kai se pitäis lähteä yksin Murronmaan yöhön tänä iltana.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 24.01.19 15:20
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 121
Luettu: 6161

Zelian päiväkirja

26.1.2019
osa 3/3 (osa 1 / osa 2)

Zelia hankasi päätään käsivarteeni ja teki ohjien pujottamisesta martingaalin renkaisiin vaikeaa. Tamma tuntui omalta vireältä itseltään, vaikka Lauri oli ratsuttanut sen eilen. Mä toivoin, että sillä oli vaikutusta Zelian tämänpäiväiseen työskentelyyn, koska tänään miehen oli tarkoitus hypätä tammalla.

Olin ollut eilen enemmän kuin vakuuttunut siitä, että ratsutuksen pyytäminen juuri Laurilta oli ollut oikea ratkaisu. Hymy oli pyrkinyt suupieliin useammin kuin laki salli, kun olin seurannut Zelian työskentelyä Merikannon kanssa. Tamma oli a) keskittynyt ratsastajaan, b) liikkunut paremmin kuin olin osannut odottaakaan ja c) saanut hyvää palautetta. Laurin mielestä Zeliassa oli potentiaalia ja kapasiteettia, ja se oli ollut kommentti sileän ratsutuksen jälkeen. Toivoin todella, että arvio pysyisi samana sen jälkeen, kun Zelia näyttäisi kyntensä esteillä.

Zelia näytti ihan pätevältä estevarusteissaan, kun lähdin taluttamaan sitä kohti maneesia niin, että ehtisin kävelyttää tammaa maasta käsin ennen Laurin kapuamista satulaan. Meitä vastaan kävelevä kaksikko kirvoitti multa varovaisen hymyn, sillä pihalla oli useita silmäpareja, jotka vetäisivät omat johtopäätöksensä mahdollisuuksien mukaan.
"Menikö teillä hyvin?" kysyin Jesseltä, joka oli pysäyttänyt taluttamansa Sallin turvallisen etäisyyden päähän Zeliasta, jonka korvat olivat alkaneet pyöriä epäilevinä ympyrää.
"No joo", mies huoahti ja sen kasvoille levisi tuttu hymy, joka sai mun sydämen pamppailemaan vähän epätahdissa. Ei siksi, etten olisi nähnyt sitä hymyä jo lukemattomia kertoja, vaan siksi, että se oli osoitettu mulle niinkin julkisella paikalla.

Olin jo toteamassa, että mun täytyi lähteä kävelyttämään Zeliaa, kun Laurin ajatteleminen muistutti mua Isabellan illalliskutsusta.
"Ai niin", hymähdin niin teennäisen kevyesti, että se särähti omaankin korvaan. "Isabella kutsui Laurin ja mut illalliselle kartanolle."
Irvistin sanojeni perään, koska ainakin mä olin ajatellut, että ilta olisi voinut ilman illallista sisältää yhteistä aikaa Jessen kanssa. Nyt mä en kuitenkaan osannut arvioida yhtään kotiutumisaikaani, joten pidin ajatukset omana tietonani pahoittelevasti hymyillen.

Tänään Zelia ei käyttänyt sitä pientäkään hetkeä, jota tamma oli eilen Laurille tarjonnut, muuhun kuin itse asiaan. Tamma ei kyseenalaistanut ratsastajaansa, vaan kokosi ja venytti askeltaan laukassa sitä mukaan, kun Laurin pyyntö vaihtui. Mun roolikseni jäi vain nojata tolppaan ja seurata herkeämättä kaikkea, mitä Lauri Zelian satulassa teki.

Edellisen ryhmän esteet olivat pienillä fiksauksilla muotoutuneet nuorelle hevosille sopiviksi. Zelia empi hieman viuhkalla, jota oli tiivistetty ja madallettu, mutta meni siitä yli. Mun mielessä käväisi väkisinkin, olisiko ruunikko mennyt siitä yli ensiyrittämällä, jos olisin itse ollut satulassa. Se oli kuitenkin vähän turha ajatus, koska olihan Merikannon kokemus omaan kokemukseeni ja taitoihini verrattuna aivan omaa luokkaansa ja se oli syy, miksi maksoin niistäkin kolmesta vartista.

"Korota vaan vielä", Lauri huikkasi tultuaan suhteutetun linjan, jonka tasaokserista olin sentään poistanut pressun. Este nousi reiluun metriin ja mun huulet nipistyivät yhteen seuratessani Zelian olemusta tamman jatkaessa pystyltä kohti suurehkoa okseria. Laurin ilme ei värähtänytkään, kun mies murahti sekunnin epäröivälle tammalle jotain ja sai sen asettelemaan jalkansa niin, että ponnistuspaikka osui kohdalleen empimisestä huolimatta. Hyppy näytti vaivattomalta ja vaikka laskeutuminen ei ollut vielä niin sulava kuin kokeneemmalla esteratsulla, aloin vähitellen vakuuttua siitä, että Zeliassa tosiaan oli potentiaalia.

Ainakin silloin, kun se ei peruuttanut ojaan tai maneesin seinään ahdistuksen iskiessä.

"Huomenna jatketaan vielä, eikö?" Lauri varmisti jäähdyteltyään pärskivän Zelian. Tamma näytti väsähtäneen loppua kohti, mutta jos ruunikon kuntoa vertasi kesään, edes jossain olin onnistunut viemään sitä eteenpäin.
"Joo, mielellään", naurahdin väsyneesti tuntien pientä epätoivoa siitä, että kohta täytyisi ajaa kotiin vain sitä varten, että ehtisin käydä suihkuun ja vaihtaa jotain siistimpää ylle Isabellan illallista varten.

Kaikkeen minäkin lupauduin, koska eihän valmennusjärjestelyissä ollut vielä tarpeeksi paineita.

kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 23.01.19 18:30
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 75
Luettu: 4103

Fellun päiväkirja

26.1.2019
osa 2/3 (lue osa 1 täältä)

Oli kaikin tavoin surkuhupaisaa, että olin murehtinut koko aamun kahden ryhmän aikatauluista ja siitä, että Lauri ehtisi pitää lounastauon kaikessa rauhassa - ja olin itse myöhästyä omasta valmennuksestani. Fellua mun ripeät otteet varustustilanteessa eivät kuitenkaan huvittaneet, sillä ori yritti terottaa hampaitaan muhun ja teki joka solullaan selväksi, ettei arvovaltaista, herrasmiesikäistä (muttei luontoista) oria kohdeltu niin.

Noustessani mustan paholaisen satulaan mun mielessä häivähti hetkellinen katumus siitä, että olin saanut idean työntyä ryhmään kahden muun ratsukon seuraksi. Olin alunperin ollut niin sisällä ajatuksessa, että ainoa hyöty, jonka Laurista viikonloppuna saisin, oli Zelian ratsuttaminen. Kun lauantain esteryhmä oli jäänyt vajaammaksi, oli kuitenkin tuntunut järkevältä satsata jotain myös itseensä. Ja kun Amanda oli armollisesti - vaikka eiväthän ne kaksi A:lla alkavaa sanaa tuntuneet sopivan samaan ilmaukseen missään todellisuudessa - luvannut Fellun käyttööni, mulla ei ollut enää ollut syytä jättäytyä pois.

Vähäksi aikaa selätetty katumus palasi siinä vaiheessa, kun Rasmus saapui paikalle ratsuineen. Mä en käsittänyt mikä sitä eläintä vaivasi, mutta sen kiljunta sai mut miettimään, täytyisikö valmennusryhmiin ilmoittautumisen yhteyteen lisätä sittenkin jokin desibelirajoitus. Muistelin nähneeni orin sen höyrypää-naisen käsipuolessa enkä ihmetellyt lainkaan, miten kaksi kiljukaulaa olivat löytäneet toisensa. Se Ho- ru? Hu- Hu-ru vaikutti juuri sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa mä en nauttisi yhteisestä kahvihetkestä loungessa tai oikeastaan missään muuallakaan. Mistään hetkestä.

Fellu tuntui kuumalta - kuten aina - mutta enää ori ei onnistunut säikäyttämään mua kiehumisellaan. Se ei tosin tarkoittanut, että olisin saanut sen yhtään paremmin kuulolle siinä vaiheessa, kun Fellu tajusi pääsevänsä hyppäämään. Laurin tasainen ääni ohjautui mun tajuntaani, mutta kavioiden kiivas rummutus ja vauhti, jolla Fellu esteitä lähestyi, vaikeutti osaltaan neuvoihin reagoimista. Mun vatsalihakset huusivat hoosiannaa jo, kun sitä suhteutettua linjaa oli jankattu eri askelmäärillä, mutta Fellu ei tuntunut vielä edes saavuttaneen maksimaalista huippunopeuttaan.

Välikäyntien aikana yritin vetää syvään henkeä ja varmistaa, ettei Fellu katoaisi altani. Laurin selostama seuraava kääntämistehtävä kuulosti hurjalta, mutta pian mulle selvisi, että Fellu kääntyi vaikka kolikon päällä.
"Matilda, hyvä laukanvaihto. Suoristusta en tosin havainnut, se kiemurteli joka askeleen", Lauri kommentoi enkä mä voinut kuin irvistää henkisesti, koska en olisi itse osannut kehua edes Fellun salamannopeaa vaihtoa.

Parhaan tuntuman sain Felluun vasta valmennuksen loppupuolella. Paluu alkutunnin suhteutetulle linjalle mietitytti estekorkeuden noustua, mutta Laurin vinkkaama voltti toimi hyvin: Fellun oli pakko keskittyä muhun ja pystyssä pysymiseen sen sijaan, että olisi yrittänyt ryysätä kohti toista pystyä.
"Yks, kaks, kol", laskin hiljaa mutisten ja hellitin, kun Lauri käski. Fellu ponnisti esteelle terävästi ja mä ehdin hyvin mukaan napakkaan hyppyyn. Orin jalkojen palatessa maneesin hiekkaan mä kumarruin rapsuttamaan sen kaulaa ja sallin pienen spurtin, jonka musta paholainen oli ansainnutkin.

"Sitä ei ikä tosiaan paina", Lauri totesi mulle laskeuduttuani alas Fellun satulasta. Vilkaisin orin reaktiota siihen, että Merikanto lähestyi sitä, mutta ainakaan toistaiseksi ratsuni ei ollut upottamassa purukalustoaan kehenkään - ei, sen sijaan se näytti pelottavan tyytyväiseltä elämäänsä. Ehkä hyppääminen tosiaan oli sen mieleen.
"Juu ei", hymähdin sipaisten Fellun hiestä kiiltävää kaulaa. Mun täytyisi huoltaa se pois huolella, mutta onneksi mulla oli aikaa, koska Penna oli tulossa Laurin avuksi esteiden päivittämisessä kenttäratsukoille sopiviksi.
"Isabella muuten kutsui meidät illalliselle kartanolle. Seitsemältä", totesin seuraten Laurin reaktiota silmäkulmastani. Miehen kasvoilla häivähti yllättyneisyys, joka katosi kuitenkin nopeasti neutraalin nyökkäyksen tieltä.
"Selvä", Merikanto murahti ja siitä oli aika vaikea lukea, mitä mieltä mies asiasta oli.

"Kiitti", mumahdin Laurille pienesti hymyillen, ennen kuin nappasin ohjat Fellun kaulalta ja sain orin luimistamaan ensimmäistä kertaa sitten satulasta jalkautumiseni. Lauri nyökkäsi vastaten mun hymyyn ja survoi sitten kädet takkinsa taskuun kääntyen mietteliäänä katsomaan maneesissa jo olevia esteitä. Se oli mun merkkini poistua.

(lue osa 3 täältä)
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 23.01.19 18:28
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fellun päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 2561

Tallipäiväkirja 2017-19

26.1.2019
osa 1/3

Valmennusten koordinointi oli ihan helppoa ja mutkatonta siihen asti, kun ne tapahtuivat oikeasti. Eli kutakuinkin siihen asti, kun aikataulut olivat vielä vain sanoja puhelun aikana tai sekava lista tekstimuodossa.

Mutta kaikki se vaivattomuus katkesi siihen, kun sä seisoit keskellä tallikäytävää ja tajusit, että sun täytyisi mennä kommentoimaan ratsujaan varustavien ratsastajien hitautta ja sitä, että jos yhden valmennustunnin aikataulu kusi, se romutti kaiken mun tekemäni työn. Jos mä olisin voinut, olisin passittanut Pennan siihen hommaan. Epäilin kuitenkin vahvasti, että Vaanija olisi joko a) pitkittänyt prosessia ylimääräisellä, tarpeettomalla pätemisellään tai b) pätenyt vaihtoehtoisesti mulle siitä, kuinka valmennuksia aikataulutettiin.

Se oli ihan naurettavaa, koska kello ei ollut vielä edes kahdeksaa. Siinä mä kuitenkin hivuttauduin kohti Nitaa ja toivoin, että Sarah kuulisi samalla vaivalla.
"Teidän täytyy olla kohta maneesissa", totesin katse Nitan varustamassa orissa. Nuoren naisen kasvoilla oli vähän kauhistunut ilme, kun se kääntyi katsomaan mua. Johtuikohan se siitä, että mä olin avannut suuni vai siitä, että kello ei antanut armoa? Tässä ei ollut pelissä vain aamun ensimmäisen tehotunnin onnistuminen, vaan tässä oli kyseessä koko toisen päivän starttaaminen - meidän täytyisi ehtiä Pennan kanssa myös kasata Laurin ohjeistuksen mukaiset estetehtävät maneesiin napakassa vartissa, jonka olin operaatiolle aikaa varannut.

Nitan ja Sarahin kadottua tallista ratsuinensa ennen kello kahdeksaa, mä pystyin huokaisemaan ja suuntamaan loungeen. Kahvikupillisen äärellä oli huomattavasti helpompi painaa päivän aikataulua mieleen ja miettiä pari varasuunnitelmaa siltä varalta, että pätijä-Penna osoittautuisi maailman onnettomimmaksi puomimieheksi.

"Huomenta, Matilda", Isabellan pehmeän arvokas ääni tervehti. Nostin katseeni paperista perijättäreen, joka oli lipunut loungeen viimeisen päälle siisteissä ja väreiltään shiftaavissa ratsastusvaatteissaan. Mulla ei käynyt pienessä mielessäkään huomauttaa naiselle aikataulusta, koska eihän se ollut vielä myöhässä - ja eihän Isabella välttämättä varustanut ratsuaan itse.
"Huomenta", huokaisin vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Kohotin kulmaani millistä millin, kun Isabella ei suunnannutkaan kahvinkeittimelle, vaan veti vastapäisen tuolin kauemmas pöydästä ja istui siihen niin arvovaltaisesti kuin vanhemmalta perijättäreltä saattoi odottaa. Se oli sellaista vaivatonta arvokkuutta, jota ei mun käsitykseni mukaan voinut teeskennellä - se kumpusi vuosien mittaan omaksutuista tavoista.

"Onko Laurin illan aikataulu kuinka täysi?" Isabella kysyi antaen mulle luvan pudottaa katseeni paperiin, jonka kulmaa olin näprännyt sormillani niin, että se oli auttamattoman ryttääntynyt.
"Ratsutukset loppuvat puoli kuusi", vastasin ja mun ajatukset laukkasivat miettimään, mitä iltaohjelmaa Isabella oli Merikannolle järjestämässä.
"Ah, aivan", Isabella hymyili. "Voisin tarjota hänelle illallista kartanolla. Ja sinulle, tietenkin."

Mun katse palasi Isabellan silmiin sekunnin sadasosissa, kun yritin sisäistää naisen kutsua, joka oli muotoiltu niin, ettei siitä oikeastaan voinut kieltäytyä kohteliaasti.
"Tietenkin", toistin hitaasti nyökäten. "Voin kysyä Laurilta."
Se oli Isabellalle taikasana: nainen nousi ylös ja loi minuun vielä viimeisen, merkitsevän katseen:
"Hienoa, nähdään seitsemältä."

(lue osa 2 täältä)
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 23.01.19 18:27
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja 2017-19
Vastaukset: 60
Luettu: 5409

Loven päiväkirja

#merikantovalmentaa
Auburnin kartano, Kalla
25. tammikuuta 2019
Topics tagged under merikantovalmentaa on Foorumi | Auburn Estate - Sivu 4 Laurinvalkka
kirjoittaja Verneri K.
lähetetty 23.01.19 17:19
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Loven päiväkirja
Vastaukset: 9
Luettu: 1151

Zelian päiväkirja

11.1.2019

Laurin valmennuksiin ilmoittautuminen päättyi tänään. Me oltiin yhdessä miehen kanssa päätetty jättää aikaa viimeisen ilmoittautumispäivän ja valmennusviikonlopun väliin siltä varalta, että ryhmiä olisi täytynyt säätää uusiksi. Eli suomennettuna siltä varalta, etteivät ne olisi täyttyneet. Auburnin maine oli epäilemättä jossain määrin kiirinyt Suomeen palanneen Merikannon korviin, mutta kai mies oli silti skeptinen uusien valmennuspaikkojensa suhteen.

Nyt oli siis varmaa, että Lauri viipyisi Kallassa perjantaista sunnuntaihin. Mä olin luvannut järjestää majoituksen, jottei hotellilaskua tarvinnut lisätä valmennusten hintoihin matkakulujen lisäksi. Mitä mä juniorivuosiltani muistin, valmentajat olivat usein majoittuneet tallinomistajan vierastiloissa tai jonkun senioriratsastajan nurkissa. Treenipäivien jälkeen sennut olivat sitten keskenään supisseet kosteista illanvietoista, joihin valmentaja oli tietenkin kutsuttu mukaan.

Oli myös varmaa, etten halunnut majoittaa Lauria. Se johtui enimmäkseen siitä, etten mä kokenut olevani millään tasolla hyvä emännöimään valmentajaa onnettomassa luukussani. Toisekseen mun täytyi myöntää, etten kaivannut yhtään enempää draamaa miehistä: pikkujoulut olivat tuoreessa muistissa ja mun elämässäni oli yksi kaksilahkeinen, joka ei välttämättä olisi ilahtunut mun luona useamman yön punkkaavasta kenttäratsastaja-valmentajasta.

Zeliaa ei mun majoittamisongelmat kiinnostaneet. Tamma haahuili maneesissa suunnilleen sinne päin kun olin ajatellutkin. Jos ajatteli positiivisesti, Zelian liikkuminen tuntui hyvältä vaikka unohduin matkustelemaan. Toisaalta siinä ei ehkä ollut hirveästi hyvää, että mun nuori ratsuni liikkui hyvin silloin, kun en omasta mielestäni tehnyt mitään asian eteen.

Mun ajatukseni keskeytyivät kirjaimellisesti siihen hetkeen, kun Isabella Sokka ilmestyi maneesin valkean ratsunsa kanssa. Zelian yllättävä ponnahdus vasemmalle horjahdutti mun tasapainoani, mutta kiitos luonnonvoimien ja tähtimerkkien mä pysyin satulassa ja sain palautettua ruunikon ruotuun. Tempaus oli joka tapauksessa naulinnut Isabellan katseen muhun ja olisin tiennyt sen tarkastamattakin.

"Hei Matilda", Isabella tervehti vielä tavanomaista kohteliaammin. Mun katse oli jo naisessa, joten nyökkäsin sille tervehdyksen ja siirsin Zelian käyntiin voidakseni keskittyä paremmin keskusteluun, jonka näin olevan tulossa. Isabellan katse oli niin tiiviisti silmissäni metrien välimatkasta huolimatta, ettei sitä voinut olla tajuamatta.

"Kuinka valmennusjärjestelyt ovat sujuneet?" perijätär tiedusteli kääntyessään laskemaan ratsunsa jalustimia. Kimo puoliverinen katseli uteliaasti suuntaamme ja seurasin sivusilmällä Zelian reaktiota siihen, että olin kääntänyt tamman kävelemään lähempää Isabellan ratsua.
"Kaikki ryhmät toteutuvat", vastasin mahdollisimman rennosti. Mun oli edelleen vähän hankala olla rennosti Isabellan seurassa, koska nainen tiesi asioita henkilökohtaisesta elämästäni. Asian. Vaikkei Jonathan ollut enää elämässäni, ei tapahtunut muuttunut miksikään enkä edelleenkään pitänyt ajatuksesta, että Isabella Sokka tiesi valmentajan ja tallinomistajan roolissa jotain niin henkilökohtaista.

"Hienoa", valmennuksiin itsekin ilmoittautunut Isabella totesi. "Eli saamme Laurin useammaksi päiväksi."
Nyökkäsin palaten ajatuksissani takaisin Laurin majoittamiseen. Isabella oli jo nousemassa ratsunsa satulaan, kun idea iski tajuntaani.
"Lupasin järjestää Laurille majoituksen", kerroin tarkkaillen taas Zeliaa, jonka suhtautuminen muihin hevosiin oli niin kaksijakoista, etten luottanut tamman käytökseen täysin. "Mun luona voi olla vähän ahdasta."

Siirsin katseeni Zelian korvista Isabellaan, joka istui nyt liki samalla tasolla kanssani. Toivoin, että nainen ottaisi asiasta kopin itse sen sijaan, että mun täytyisi tuputtaa Merikannon majoittamista Isabellan vastuulle. Olisihan se nyt helpointa kaikille, eniten Laurille, jonka ei tarvitsisi käytännössä poistua kartanon mailta koko viikonloppuna.
"Hän voi majoittua kartanolla", Isabella vastasi lopulta. Naisen katse oli pysynyt mussa niin piinaavana, että hetken olin kuvitellut sen kysyvän jotain Murronmaan tapahtumista.
"Ai, hyvä", puuskahdin huojentuneisuuttani piiloitellen. "Ilmoitan Laurille."

Isabellan nyökkäys oli kuittaus siitä, että asia oli sillä selvä. Maneesiin pyrki jo toinen ratsukko, joten mä nostin laukan aikeenani hoitaa Zelian liikutus loppuun vielä ennen iltapäivän pahinta ruuhkaa. Sen jälkeen pääsisin jakamaan Laurille uutisen, joka helpottaisi sekä mun että miehen elämää, ainakin oman käsitykseni mukaan.

Ehkä Merikanto toimisi samalla täydellisenä ärsykkeenä, jolla voisin totuttautua takaisin Isabellan seuraan ilman jatkuvaa pohdintaa siitä, analysoiko nainen mua valmentajana vai yksityishenkilönä.

kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 11.01.19 15:57
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 75
Luettu: 4103

Zelian päiväkirja

9.1.2019

Lounge vaikutti hiljaiselta. Pujahdin huoneeseen ja huomasin hyvin nopeasti, että sille hiljaisuudelle oli syy. Pöytään nojaileva hahmo oli helppo ja hiljainen, jonka vuoksi mä kehtasin toteuttaa suunnitelmani ja juoda kupillisen kahvia sen kunniaksi, että olin selvinnyt tallille hyvissä ajoin ennen illan työvuoroa.

Nyökkäsin Rasmukselle tervehdyksen, ennen kuin kaivoin kaapista kahvikupin. Mun oli vilkaistava Rasmusta uudelleen, koska siinä se seisoi, katse tiiviisti pöydässä. Musta se oli vähän erikoinen tapa viettää aikaa tallilla tai oikeastaan yhtään missään.

Kaadoin kahviin maitoa ja istuin pöytään mahdollisimman kauas Rasmuksesta, etten vain häiritsisi sen tuijottelua. Vasta siinä vaiheessa tajusin miehen tuijottavan lappua, jonka mä olin itse tilaan jättänyt. En tosin juuri siihen, mutta ainakin lappunen oli noteerattu.

"Ilmoittauduitko jo?" kysyin hörpättyäni kahvia kieltäni varjellen. Rasmus vilkaisi mua vähän hämmentyneenä, joten mä kiirehdin täydentämään:
"En oo päivittänyt listoja, en muista kuka tulee ja millä."
Rasmus nyökkäsi ja mä tulin siihen tulokseen, ettei mun ehkä olisi koskaan pitänyt aloittaa sitä keskustelua.

"Tehoesteille Branilla. Ja Easyn tuon ratsutukseen. Cavallakin varmaan johonkin ryhmään", mies vastasi hörpäten sitten omaa kahviaan kirkkaanpunaisesta kupista. Se ja Rasmus eivät sopineet yhteen, mutta en takertunut siihen huomioon. Mua kiinnosti Bran, jonka olin nähnyt kunnolla vain nuorten valmennuksissa ja silloinkin niinä hetkinä, kun mun keskittyminen ei ollut kohdistunut ainoastaan Zeliaan ja sen tempauksiin.

"Mites Bran?" kysyin kuin me Rasmuksen kanssa keskusteltaisiin useinkin hevosistamme. Tai ei kai Bran Rasmuksen ollut - näin olin ymmärtänyt - mutta silti.
"Mites se", Rasmus vastasi nostaen katseensa hetkeksi muhun.
"Joo", mumahdin väkinäisesti nyökytellen. Mä kaduin sitä keskustelua vielä vähän enemmän.
"Joo", Rasmus toisti ja sitten me molemmat hörpättiin kahvia.

Noin kolme ja puoli minuuttia myöhemmin olin kulauttanut kahvin alas kurkustani ja poistunut loungesta vähin äänin. Zelia norkoili tarhan portilla ja antautui kiinni ensiyrittämällä, mikä oli ehdottoman mukavaa. Toinen mukava seikka oli se, ettei tamma nuilottanut hoitopaikalla, vaan asettui siihen kuin parempikin viisivuotiaaksi kääntynyt hevonen. Toivoin, että se käytös pysyisi, sillä olisi huomattavasti mukavampaa antaa Merikannon ratsutettavaksi ehta ratsuhevonen kuin keskenkasvuinen, mieltään osoittava nulikka.

Laurin tulo Auburniin mietitytti mua monellakin tapaa. Toisaalta mä odotin viikonloppua ja siihen mulla oli täysin omat motiivini: halusin nähdä Zelian miehen ratsastettavana ja kuulla sen kommentit tammastani. Lauri oli yhteydenpitomme aikana puhunut ottavansa talven mittaan mahdollisesti hevosia myös muutaman viikon ratsutusjaksoille ja vaikka mies oli todennut sen vain sivulauseessa, oli se tarttunut korvaani heti. Jos Laurin ja Zelian yhteistyö toimisi kuten saatoin odottaa, voisin pihistellä pari kuukautta vaikka omista syömisistäni sen eteen, että saisin Zeliaa tulevan kauden aikana eteenpäin.

Se oli kuitenkin aika kaukainen ajatus, koska ensin mun täytyisi selvitä valmennusviikonlopun muista osa-alueista. Sen lisäksi, että vastaanotin ilmoittautumiset, mun täytyisi myös perjantain jälkeen vahvistaa aikataulu. Pahimmassa tapauksessa se vaatisi säätämistä, ryhmien tiivistämistä tai jopa henkilökohtaista sumplimista ilmoittautujien kanssa. Mun mielessäni oli tottakai aiempi loungehetki Rasmuksen kanssa, eikä se ollut mitenkään kannustavin mielikuva.

Voisinhan mä säätääkin - Jessen kanssa. Mun Zeliaa harjaava käsi pysähtyi hetkeksi, kun tunsin tarpeelliseksi huokaista syvään tarkastettuani ensin, ettei kukaan nähnyt. En mä halunnut tulla yllätetyksi huokailemasta hoitopaikalla minkään miehen takia. Edes Jessen. Mies oli kuin olikin ilmoittanut tulevansa kahteen kenttäratsukoille suunnattuun ryhmään, mikä oli tietenkin saanut mun pään ylikierroksille ja toivomaan, että kaikki muuttujat ottaisivat paikkansa: Lauri, Jesse ja kaikki loput valmennettavat.

"Kiva", puuskahdin Zelian pään pyörähtäessä niin yllättäen puoleeni, että piirtopään onnistui tuupata harja kädestäni. Ehkä mun olisi järkevin lähteä tänään ensin maastoon tuulettumaan ja katsoa vasta sen jälkeen, olisiko musta tekemään mitään järkevää hevoseni kanssa. Tai kenenkään muunkaan.

kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 08.01.19 20:46
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 75
Luettu: 4103

Lauri Merikannon valmennusviikonloppu 1/2019

Lauri Merikannon valmennusviikonloppu 25.-27.1.2019


30-vuotias kenttäratsastaja Lauri Merikanto saapuu Auburniin valmentamaan ja mahdollisesti ratsuttamaan hevosia. Vuoteen 2017 saakka Lauri vietti usean vuoden Saksassa valmentautuen ja kilpaillen kansainvälisillä kisakentillä. Kiinnostus valmentamista kohtaan toi Laurin Suomeen ja vähitellen parin kuukauden visiitti venyi puoleen vuoteen. Lopulta Merikannosta tulikin paluumuuttaja ja mies osti itselleen fwb-ori Vargazin, josta haluaa rakentaa itselleen tulevaisuuden kilparatsun.

Kuka ihmeen Lauri Merikanto ja miten se tänne päätyi? Matilda kertoo:
Olin kuullut, että Laurin valmennuksilla oli kysyntää. Ilmeisesti mä olin siis pari vuotta sitten kuullut miehestä täydelliseen aikaan ja järjestänyt ensimmäisen valmennusringin jättäen nimeni amatööriratsastajanakin Merikannon takaraivoon. Mun mielestä Lauri oli täydellisen vaativa, mutta silti rehellinen valmentaja, jonka vuoksi mä halusin sen ratsuttamaan Zeliaa. Kun mies oli puhelimessa kysynyt multa, olisiko samalla suunnalla muitakin ratsutettavia tai valmennuksista kiinnostuneita, joita mä voisin suositella, en mä ollut epäröinyt hetkeäkään - ei valmennusringin järjestäminen ollut viimeksikään vaatinut multa paljoa vaivaa.

Silloin Lauri tosin ei ollut tarvinnut majoitusta. No, jos mä säästyisin maksamasta matkakulut yksin, voisin varmaan punkata sohvalla ja majoittaa Merikannon luokseni. Tai etsiä jonkun epätoivoisen sinkun, joka majoittaisi salskean, hyväpyllyiseksikin (kuulemma) tituleeratun ruskeaverikön.


Lauri valmentaa ja ratsuttaa (miehen 175-senttisen rangan huomioiden) hevosia 25.-27.1.2019. Maneesi on varattu alla lueteltuina ajankohtina valmennuksille, jotka toteutuvat. Laurin on valmentajana vakava ja vaalii ajatusmaailmaansa, jossa hevosen täytyy liikkua rehellisesti eteen ilman niputtamista ja nyhtämistä. Kehuu jos siihen on aihetta, vääntää ohjeensa vaikka ratakiskosta. Yleisesti mies on ihan hymyilevä ja rento, mutta ottaa valmentajan roolinsa tosissaan.

Perjantai 25.1.:
15-16 irrotteleva koulutunti kaikentasoisille kouluratsukoille
Sasu - Daim
Inna - Bansku
Anton - Vila
Ava - Ankka


Laurin ensimmäinen valmennus auburnlaisille: totinen mies vieraalla tallilla vieraiden ratsukoiden kanssa, ei mikään helppo paikka. Ei muuten ratsastajillekaan.
"Miten te irrottelette hevosianne?" Merikanto tiedusteli ratsastajilta, kun ohjat olivat vielä pitkät.

Lauri tarjosi oman näkemyksensä asiasta jo alkuraveissa. Jokaisen ratsun tuli reagoida pohkeeseen heti eikä kohta, siitä ei tingitty. Ratsastajat eivät toisaalta myöskään saaneet jäädä kaivamaan pohkeella, vaan pohkeen tuli hellittää oikealla hetkellä. Kun hommaan otettiin mukaan asetukset ja vasta-asetukset, voltit ja ravi-käynti-ravi siirtymiset, ratsut saivat töitä ja ratsastajat joutuivat entistä tiukempaan syyniin apujensa tarkkuuden suhteen.

"Inna tekee voltin uudestaan ja muistaa ulko-ohjan tuen. Nyt sun oikea käsi haahuilee toisella puolella tätä kylää. Se kyllä liikkuu hyvin, älä paineista liikaa."
"Anton saisi ratsastaa sitä hevosta, tuolla nylpytysravilla et pääse pitkälle. Jousta kädellä, sen ei tarvitse olla noin passiivinen. Katso nyt, se sun ratsukin rentoutuu heti, kun hellität."

Laukkaa otettiin otettiin ensin kevyessä istunnassa. Sen jälkeen mallailtiin loivaa laukkaväistöä, josta päästiin sujuvasti seuraavaan ravityöskentelyyn: pohkeenväistöihin. Siksak-väistöt pituushalkaisijalla ja päädyssä tarkkaileva Lauri loivat yhtälön, jossa ratsut suoristettiin väistöjen välissä ja jossa pääasia oli rentous, ei väistön pituus.

"Missä suoristus Ava? Mieluummin pari onnistunutta pätkää kuin monta roiskaisua. Sulla ei ole kiire mihinkään, ainakin epäilisin niin. Se väisti laukassa hyvin, nyt teet saman ravissa."
"Sen ei Sasu tarvitse väistää ihan noin jyrkästi. Älä hyökkää apujen kanssa, se tuntuu jännittyvän herkästi. Noin, askel kerrallaan, nyt se tekee oikein, kehu."

Laukkaa työstettiin lopuksi vielä kahdella pääty-ympyrällä. Lauri vaati ratsastajia huolehtimaan hevosen koko rungosta: sen täytyi taipua ympyrän kaarelle. Vila ei saanut puskea lapa edellä tai Bansku heittää takaosaansa vähän ulos. Daim ei saanut nyökätä turpaa ryntäitä kohti eikä Ankka seilata laakeana omin päin.

"Siirtäkää ne raviin sopivalla hetkellä. Tavoitteena on, että jokainen ratsu venyttelee rehellisesti eteen-alas", Lauri ohjeisti, kun ratsastajat olivat saaneet korjattua ongelmakohtia ja mies alkoi olla tyytyväinen näkemäänsä.

16-16:45 tehoeste 80-100cm
Rasmus - Bran
Jusu - Granni


Rasmus ja Jusu pääsivät heti työskentelyn makuun ja saivat tehtäväksi verrytellä ratsunsa ravissa ja laukassa kevyessä istunnassa.
"Siinä lämpeää itse kullakin lihakset", Lauri tokaisi asetellessaan viimeistä puomia kannattimille. Estekalusto oli odottanut hollilla ja Matilda pikarekrytoidun tiiminsä kanssa oli saanut pystytettyä esteet valmentajan antamien ohjeiden mukaan.

Siirtymisten, pysähdysten ja kaarevien urien kautta ratsut - ja ratsastajat - saatiin lämpimiksi ja estetyöskentely päästiin aloittamaan toisessa päädyssä. Ympyrälle oli sijoitettu neljä puomia, jotka ratsukot saivat tulla pari kertaa laukassa. Sitten Lauri nosti puomit kannattimille tai sokeripalojen päälle ja homma jatkui.

"Grannin täytyis ottaa takajalat alle - se on nyt Jusu ihan armottoman pitkä. Noin laakeilla hypyillä mahtuu näihin väleihin vielä näillä korkeuksilla, mutta ei niillä pitkälle pötkitä."
"Sun ympyrä ei pysy symmetrisenä Rasmus. Katse mukaan, ulkopohje läpi. Ratsasta se keskelle estettä ja johda tarvittaessa sisäkädellä, että se kääntyy heti eikä valu ulos."

Välikäyntien aikana Lauri muutti tehtävää niin, että toiselle pitkälle sivulle tuli pysty, jonka edessä ja perässä olivat puomit. Estekorkeus lähenteli kahdeksaakymmentä senttiä ja tärkeintä oli tuoda hevonen huolella etummaiselle puomille.
"Jos paikka osuu puomille, teidän tarvitsee vain hellittää pystylle. Ensimmäinen puomi, este, mikä vaan ratkaisee paljon - miettikää, jos rysäytätte radalla ensimmäiseen esteen nurin. Sen jälkeen se on ainakin hetken räpiköintiä ihan väkisinkin."

Tehtävä osoittautui kehittäväksi monella tapaa: Jusun Grannin seilauslaukka muutti muotoaan ratsuhevosen laukaksi ja Rasmus sai Branista irti hyviä, teräviä hyppyjä keskelle estettä. Pari onnistunutta suoritusta per suunta ja ratsukot saivat taas kävellä hetken.

Viimeiseksi tehtäväksi Lauri kyhäsi lyhyen radanpätkän: pysty pitkällä sivulla, puomi päädyssä, kavaletti voltilla, puomi, pysty lävistäjällä, suunnanvaihdos, okseri. Estekorkeus vaihteli esteillä etukäteen ilmoitetun kahdeksankympin ja metrin välillä.
"Älä anna sen venähtää pitkäksi", Lauri aloitti, kun Granni venytti salakavalasti askeltaan lävistäjällä. "Tai se ottaa puomin.. Niin kuin se juuri teki. Jatka okserille, tule sitten tuo kohta uudestaan."
"Katse, Rasmus", Lauri muistutti ennen volttia. "Muista huolehtia, että laukka vaihtuu pystyllä."

Kumpikin ratsukko sai tulla tehtävän vielä liki metrisenä. Bran pudotti lävistäjän pystyn, mutta se oli Laurin mukaan opettavainen tilanne: ratsu ei reagoinut ratsastajan pidätteeseen, vaan ryysäsi omin päin hyppyyn.
"Noin se oppii", mies kommentoi.

Granni oli alkanut esittää estelaukkaansa ja Jusu sai olla tarkkana, ettei ottanut tammaa liikaa kiinni esteitä kohti. Viimeinen rundi oli tyylipuhdas, vaikka Lauri kommentoi naisen sukeltamista okserille.
"Se taisi olla vähän hätäinen ratkaisu?" Merikanto hymähti ennen kuin antoi ratsukoille luvan loppuverryttelyihin.

17:30-18:15 (teho)teemaesteet: sarjat
Verneri - Love
Inna - Hani


Perjantain teemaesteille ei ollut tunkua, joten ryhmätunti vaihdettiin Innan ja Vernerin tehotunniksi. Laurille se sopi enemmän kuin hyvin, sillä mies ehti kahvitella ennen valmennuksen alkua ja säätää esteet uusiksi Matildan ja Pennan avustuksella.

Jusun ja Rasmuksen tavoin Inna ja Verneri saivat verrytellä ratsunsa kevyessä istunnassa. Lauri oli jättänyt toiseen päätyyn laukkapuomit, joita ratsukot saivat tulla verryttelyn ohessa.
"Uskaltakaa vaikuttaa niihin, vaikka perseet eivät koske penkkiin. Ei tuollaisella laukalla voi roiskia puomeille, Inna. Vaikka se on nuori, ei se tarkoita, ettet sä tee mitään."

Hypyt aloitettiin innarilla, joka muodostui kahdesta pystystä ja kavaletista niiden välissä.
"Kavaletti jarruttaa ja pakottaa teidät tuomaan ne rauhassa ensimmäiselle pystylle", Lauri selosti seuratessaan ratsukoiden työskentelyä. "Siinä oli Verneri hyvä. Katso, että se on kontrollissa myös viimeisen esteen jälkeen."

Lauri korotti pystyjä vähitellen ja nappasi sitten kavaletin pois välikäyntien aikana.
"Mikään ei muutu. Inna pitää ylävartalon pystyssä, älä hyökkää sen kanssa eteen. Noin juuri, kehu sitä, hyvä hyppy."
Sarjan b-osa kohosi liki metriin ja kun molemmat ratsukot olivat tulleet sarjan puhtaasti, oli välikäyntien aika. Sillä aikaa Lauri ehti fiksata toista maneesiin pystytettyä sarjaa (ristikko ja okseri), jonka mies halusi ratsukoiden tulevan kahdella laukalla.

"Rauhallisemmin sen kanssa Verneri. Istu sen laukka kasaan ja suorista se huolella ennen ristikkoa, tai se juoksee vähän kiemurrellen sun kättä vastaan."
"Hellitä Inna. Okserille saat nyt myödätä vähän reilummin, että se saa tilaa hypätä."

"Otetaan vika rundi, Inna tule ensin niin nostan sitten Vernerille."
Inna tuli sarjan ratsullaan 70-90 sentin esteillä ja se oli hyvä ratkaisu, koska nuori ratsu oli väsähtänyt.
"Hyvin pelastettu", Lauri kommentoi naiselle, kun tämä auttoi ratsuaan ponnistuspaikan löytämisessä b-osalle. "Voit jäädä keventämään sen kanssa."

Vernerille Lauri nosti okserin reilusti yli metriin. Musta ori kävi kuumana ja ryysäsi omin päin okserille laakeaan hyppyyn, joka pudotti etupuomin kovaäänisen kolauksen saattelemana.
"Uudestaan. Työstä laukka kuntoon päädyssä ja laske viimeiset askeleet a-osalle. Puolipidätteet ennen okseria, että se keskittyy."
Toisella yrittämällä puomit pysyivät kannattimillaan ja Vernerin ratsu kutakuinkin nahoissaan. Näin ollen Vernerikin pääsi jäähdyttelemään ratsuaan ja Lauri valmistautumaan seuraavaan koitokseensa.

18:30-19 ratsutus Zelia


Lauantai 26.1.:
8-8:45 tehokoulu vähintään heA-tasoisille ratsukoille
Nita - Leevi
Sarah - Riepu


Lauri oli ehdottomasti aamuihminen ja siksi aloitti valmentamisen enemmän kuin mielellään kahdeksalta.
"Jos ette ole vielä hereillä, kohta olette", mies tokaisi naiskaksikolle, jotka kävelyttivät ratsujaan maneesissa.

Treeni aloitettiin hakemalla molemmille hevosille aktiivinen käynti, jonka aikana sai asettaa, taivuttaa ja väistättää ratsua ilman, että tahti kärsi. Askeleiden tuli olla joustavia ja kiireettömiä, mutta silti eteneviä ja aktiivisia. Ohjan sai pitää pidempänä ja Lauri vaatikin ratsastajia keskittymään erityisesti omaan istuntaansa ja sen vaikutuksiin.

Käyntityöskentelystä siirryttiin suoraan laukkatyöskentelyyn. Lauri halusi ratsukoilta rentoa, verryttelevää laukkaa, jossa oli kuitenkin sama kiireettömyys kuin käynnissä.
"Älä anna sen Nita juosta karkuun sun alta. Istu takajaloille, ota pidäte keskivartalosta ja istu sille rytmi."
"Se on Sarah ok siinä, muista pitää takaosa aktiivisena."

Laukkatyöskentelyn jälkeen maneesissa ravasi kaksi selkeästi lämmennyttä hevosta.
"Hyödyntäkää tuo energia! Molemmilla on hyvä ravi siinä, pitäkää se kasassa ja työstäkää sitä."
Lauri käski ratsukot olemattomien kaviourien sisäpuolelle ja mallailemaan avotaivutusta. Kun maneesin seinä ei ollut tukena, ratsastajat joutuivat keskittymään niin sanottujen kolmen uran lisäksi suoran linjan säilyttämiseen. Avotaivutusta tehtiin pitkillä sivuilla ja päädyissä tarkoitus oli ajatella ratsuja napakka pätkä eteen ja pehmeästi takaisin harjoitusraviin. Tehtävää toistettiin myös laukassa.

"Ryhti, Sarah, nyt sä istut kärppäkyyryssä. Se oli ravissa hyvä, nyt toistat saman laukassa. Muista pohje, vaikka se kuumuukin - sun täytyy silti vaikuttaa siihen."
"Nita muistaa hellittää aina, kun se tekee oikein. Se näyttää tekevän mielellään, joten älä jää paineistamaan liikaa."

Lopuksi Lauri halusi nähdä molemmilta ratsukoilta pätkät sulkutaivutusta molempiin suuntiin pituushalkaisijalla. Tavoite oli tietenkin saada ratsu neljälle uralle, mutta tärkeintä oli vaikuttaa ratsuun ilman, että se jännittyi tai ravin tahti kärsi.
"Riittää molemmilta tälle kertaa. Saitte niistä irti hyviä pätkiä. Keventäkää ne rauhassa pois ja kävelyttäkää huolella, mieluiten maasta käsin."

9-9:45 tehoeste 100-120cm
Jusu - Trina
Isabella - Ankka


"Sinä taisit olla eilenkin hyppäämässä, eri ratsulla tosin?" Lauri totesi mietteliäänä tunnistaessaan ratsastajan voikon satulassa. Isabellankin mies tunnisti, vaikka tätä ei ollut näkynyt perjantain ryhmissä.
"Lämmitellään tänään puomeilla", Lauri jatkoi yksinpuheluaan ja viittoi puomien suuntaan. Niitä oli päädyssä puoliympyrän kaarelle muotoiltuna viiden puomin viuhkana sekä molempien pitkien sivujen keskellä kolmen puomin erissä.

Ravissa ratsukoiden tuli olla äärimmäisen tarkkoja puomien keskelle ratsastamisesta.
"Aktiivisempi ravi, Jusu, se jyrää puomit mukanaan", Lauri huomautti ja kävi nostamassa pitkien sivujen puomien toiset päät ylös sokeripaloilla. "Seuraavan kerran tulet suoristamaan ne itse."

Laukkaa varten Lauri pidensi kolmen puomin settien välit.
"Jos ratsastatte ne viuhkalla keskelle puomeja, niiden väliin ei pitäisi jäädä askeleita. Isabella ainakin saa ratsastaa sitä ensin vähän eteen, tuolla tätilaukalla ei kannata yrittää."
Koska viuhka oli Laurin kokemusten mukaan kääntämistä, katsetta, esteen keskelle ratsastamista ja ulkoapuja kehittävä tehtävä, mies nosti verryttelyn jälkeen viuhkan puomit kannattimille niin, että ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen puomi nousi pystyksi.
"Mikään ei muutu", mies murahti ja jäi odottamaan, suoriutuisivatko naisten ratsut viuhkasta ensiyrittämällä.

Isabellan ratsu oli suoriutui, koska nainen ratsasti laukkaa, mutta Jusun ratsu ei suoriutunut.
"Tule heti uudestaan. Sun täytyy saada ulkopohje läpi, koska nyt se yrittää valua ulos eikä se veny jos tie kärsii", Lauri ohjeisti. Toisella yrittämällä homma toimi, mutta varmuuden vuoksi molemmat saivat tulla ympyrän vielä pari kertaa pykälän isommilla esteillä.

Välikäyntien aikana Lauri rakensi pitkän sivun puomeista ruotsalaisen okserin ja tasaokserin. Tehtävänä oli tulla lyhyemmällä tiellä ruotsalaiselle okserille, jatkaa päätyyn ympyrälle, hypätä viuhka ja jatkaa toiselle pitkälle sivulle huomattavasti pidemmällä lähestymisellä tasaokserille.
"Tulkaa kerran tällä vajaalla metrillä, nostan sitten", Lauri totesi tasaokserin vieressä seisten.

"Se oli Isabella ok noin, mutta koeta toisella rundilla suoristaa se nopeammin okserille, että saat keskittyä lähestymiseen. Nyt se jäi vähän oman onnensa nojaan."
"Sehän alkaa Jusu herätä tähän päivään. Pidä tuo laukka ja hellitä sitä okseria kohti."

Toisella kierroksella molemmat okserit olivat reilusti yli metrisiä. Viuhkan esteet säilyivät 70-90 senttisinä ja Lauri otti puomit pois pystyjen väleistä. Mies seurasi Isabellan ratsastusta vakuuttuneena, kommentoiden kuitenkin naisen sukellusta tasaokserille.
"Voisit tulla tuon jälkimmäisen okserin vielä kertaalleen, nostan kohta", Lauri huikkasi naisen perään ja nyökkäsi Jusulle. Voikon hypyt olivat terävöityneet ja ratsastaja sen satulassa pysyi tyynenä.
"Jusu se oli sujuva. Aika hidashan se edelleen oli, mutta onneksi nyt ei ratsastettu aikaa vastaan. Sulle riittää."

Isabella ja Ankka tulivat esteen vielä vähän päälle 120 korkeudella.
"Se hyppää hyvin", Lauri myönsi ja hymyili itsekseen. Kimo edusti juuri sentyyppistä ratsua, jota mies arvosti: sillä oli liikettä, hyppykapasiteettia ja järkeä. Niine ajatuksineen Merikanto päästi ratsut jäähdyttelemään ja lähti kohti loungea kahvin toivossa.

12-13 teemaesteet: askelmäärät ja lähestymiset
Janna - Sessa
Rasmus - Cava
Matilda - Fellu


Lauri seurasi kolmen ratsukon alkuverryttelyä muistellen, mitä Matilda olikaan etukäteen varoitellut: se mun ratsu on jo kilpailueläkkeellä, mutta se on vähän, no, vauhdikas. Violettihiuksinen nainen ei kuitenkaan ollut muistanut mainita Merikannolle, että tämän mustan orin lisäksi ryhmässä oli kaksi täysveristä - joista toinen oli tamma ja joista toinen kiljahteli epämääräisiä hirnahduksia niin, että korvat raikuivat.
"Hei", Lauri ähkäisi kolmikolle, jonka ratsut olivat ilmeisen innostuneita maneesiin pystytetyistä esteistä. "Kukaan ei ylitä yhtäkään estettä, ennen kuin ne on kuulolla. Tehkää siirtymisiä ja pysähdyksiä kaikissa askellajeissa, jarrujen täytyy toimia siinä missä kaasunkin."

Hyppääminen aloitettiin suhteutetulla linjalla, joka oli pystytetty pitkälle sivulle kahdesta pikkupystystä.
"Kokeillaan ensin, millä askelmäärällä ne tulee, kun annatte vaan sujua", mies totesi ja nyökkäsi Jannalle luvan tulla ensimmäisenä.
"Tuo puolikas askel pois, tulepa heti uudestaan", Lauri totesi, kun punarautias ryysäsi esteiden välin omin päin, mutta empi kuitenkin ponnistuksessa.
"Matilda rentouttaa käden, sen laukka on ihan ok tuossa."
"Rasmukselle riittää myös, se oli hyvä."

Lauri korotti pystyjä pykälän ja mittaili ratsukoita katseellaan.
"Janna tuli neljällä ja puolella askeleella, Matilda viidellä ja Rasmus kuudella. Tulkaa kaikki ensin kuudella, laskekaa askeleet niin, että voitte sanoa mulle heti linjan jälkeen, montako ratsastitte."
Janna ei saanut Sessaa tarpeeksi kiinni, mutta myönsi tulleensa viidellä.
"Tule Matildan jälkeen uudestaan, työstä ensin hetki laukkaa", Lauri ohjeisti nuorta ratsastajaa, jolla oli kädet täynnä menevän ratsunsa kanssa. Matilda sai kuin saikin mustan ratsunsa askeleen lyhenemään, kuten myös Janna ja Rasmus.
"Hyvä, sitten viidellä. Sen jälkeen nostan ja tulette vielä neljällä, eli siinä vaiheessa saa ajatella jo eteen."

Kun Lauri oli saanut kaikilta ratsukoilta onnistuneet suoritukset kaikista askelmääristä, oli välikäyntien aika. Sillä aikaa mies selitti seuraavan tehtävän: äskeinen linja, mutta toisen pystyn jälkeen täyskaarrolla takaisin ensimmäiselle pystylle, hyppy ja täyskaarto toiselle pystylle. Tehtävän aikana molemmat pystyt hypättiin siis kahdesti suoralla ja kaarevalla, lyhyemmällä lähestymisellä.
"Muistakaa suoristaa ne ennen estettä, että pääsette kääntämään täyskaarron sujuvasti heti hypyn jälkeen. Katse mukaan. Huolehtikaa laukanvaihdosta, onnistuu myös ravin kautta."

"Janna, taivuta sitä sisäpohkeen ympärille ja tue ulko-ohjalla, ettei se täyskaarto leviä. Nyt sen laukka näyttää hyvältä, pidä paketti kasassa."
"Matilda, hyvä laukanvaihto. Suoristusta en tosin havainnut, se kiemurteli joka askeleen."
"Joo, se oli ihan okei Rasmus. Sä voisit kuitenkin itse ratsastaa tarkemmin, nyt se seilasi viimeisen lähestymisen yksin ja sä istuit passiivisena kyydissä."

Koska kaikkien ratsut olivat kuumahtaneet, Lauri päätti olla muuttamatta linjaa.
"Vaikka estekorkeus nousee, se ei tarkoita, että ne saa kaahata. Tulkaa ainakin ensimmäinen kerta niin, että teette voltin tuohon esteiden väliin. Se ei tarkota, että laukan aktiivisuus katoaa ja ne rämpii toiselle pystylle - teidän täytyy tuoda ne huolella ponnistuspaikkaan. Laskekaa viimeiset askeleet vaikka ääneen, jos se helpottaa."

Jannan ja Matildan ratsut kiehuivat ja hetken näytti, ettei Fellu käänny voltille imiessään kohti toista pystyä.
"Istu satulaan, ota napakka pidäte ja myötää heti. Tee toinen voltti ja ratsasta se sun alle sen sijaan, että se yrittäisi viedä sua kuin märkää rättiä. Hyvä, noin juuri, muista hellittää estettä kohti."
"Rasmus, se olisi voinut olla vähän sujuvampi voltin jälkeen, mutta näköjään se hyppää pienemmästäkin laukasta."
"Janna, tule toisen kerran tällä korkeudella, nyt ilman volttia", Lauri totesi ajatuksena nostaa pystyt reiluun metriin Matildalle ja Rasmukselle. Jannalta mies halusi nähdä vain samaa, päättäväisyyttä, jonka tyttö oli kaivanut esiin ilman painetta korkeudesta - kahdeksankymppiä näytti sujuvalta.
"Miltä se tuntuu? Tämä viimeinen linja oli paras, pysyit hyvin tilanteen tasalla vaikka se kuumui. Voit alkaa kevennellä sitä pois, Matilda ja Rasmus tulevat vielä kerran."

Matilda näytti orvommalta ratsunsa selässä kuin Rasmus, mutta sai Fellun laukan rullaamaan oikealla tavalla ja orin hypyt olivat tasapainoisemmat ja järkevämmät kuin aiemmin. Rasmus taas alkoi ratsastaa, joka näkyi Cavan tekemisessä ja hypyissä positiivisesti.
"Eiköhän näillä pärjätä", Lauri kommentoi ratsastajille. "Jäähdytelkää ne huolella."

13:30-14:30 erikoisesteet kenttäratsukoille
Jesse - Salli
Isabella - Vila
Verneri - Love
Anna - Epi


Lauri oli kuullut Auburnin kenttäratsukoista Matildan kautta ja halunnut tarjota jotain erityisesti kenttäratsukoille räätälöityä. Esteillä se oli käsittänyt erikoisesteet, koska kenttäratsun täytyi mennä yli mistä vain - paitsi vedestä. Sinne niiden täytyi suostua upottamaan koipensa.

"Täällähän on tuttuja kasvoja", Merikanto totesi sen jälkeen, kun oli ohjeistanut ratsastajat verryttelemään hevosiaan ravissa ja laukassa. Mies kehoitti Isabellaa, joka oli nyt eri ratsulla kuin aiemmin, rauhoittamaan ratsunsa kiireistä ravia puolipidätteillä ja kevennystä pienentämällä. Täysin tuttu ratsukko, Verneri ja Love, näyttivät tasapainoisilta, mutta Lauri kehoitti Verneriä suoristamaan ylävartaloaan. Uusi kasvo Anna sai myös ajatella ratsuaan puolet rauhallisemmaksi ravissa - laukassa ratsukon työskentely näytti huomattavasti paremmalta. Ja sitten oli tutun oloinen mies tummanruunikon satulassa.
"Se saisi reagoida pohkeeseen terävämmin", Lauri huomautti Jesselle ja tajusi, missä oli miehen nähnyt. Hevospiirien pikkujouluissa, Matildan seuralaisena.

Verryttelyhypyt otettiin lävistäjälle sijoitetulle kapealle pystylle.
"Teidän on pakko ratsastaa ne keskelle estettä", Lauri totesi, kun ensimmäisenä esteelle tulevan Annan ratsu meinasi kiemurrella. Ratsukko kuitenkin ylitti esteen, kuten kaikki muutkin tekivät.
"Isabellalle ja Vernerille riittää, Anna ja Jesse voisivat tulla vielä kerran ilman kiemurteluja. Rytmi säilyy ennen ja jälkeen esteen."

Varsinainen hyppääminen aloitettiin edellisen ryhmän suhteutettua linjaa hyödyntämällä. Ensimmäisen pystyn puomit olivat vaihtuneet aaltolankuiksi ja toisen pystyn Lauri oli päivittänyt tasaokseriksi, jonka päälle oli viritetty pressua niin, että este näytti liki umpinaiselta.
"Anna, toisella kierroksella tue paremmin pohkeella ja rohkaise tarvittaessa äänellä", Lauri kommentoi ensimmäisen ratsukon suorituksen jälkeen. Epi oli mennyt yli molemmista esteistä, mutta pressuokseri oli selvästi jännittänyt nuorta tammaa.
"Jessen täytyy päättää, monella laukalla aikoo tulla. Tuollainen epäröinti johtaa tuollaiseen roiskaisuun", Lauri totesi Sallin hypättyä pressuokserin laakealla, selättömällä hypyllä.
"Se oli Verneri ihan ok, mutta se voisi myös tulla nopeammin takaisin. Kun esteet kasvavat, se ei voi lähteä ryysimään omin päin."
"Isabella, se oli aika hyvä noin. Muista pitää käsi rentona lähestymisissä."

Välikäyntien jälkeen ratsukot pääsivät hyppäämään vuorotellen vielä kahta maneesiin pystytettyä estettä: valkopuomista viuhkaa ja porttipystyä.
"Hevosten on hankala hahmoittaa valkeaa estettä, joten tuokaa ne tarkasti viuhkalle", Lauri ohjeisti ennen kuin päästi Annan matkaan. Naisen ratsu kielsi esteelle ja horjutti ratsastajan tasapainoa, mutta toisella yrittämällä Epi meni yli huitaisten yhden puomin mukaansa. Jesse pääsi yli puhtaasti, samoin Vila. Yllätyksen järjesi Vernerin ratsu, joka meni vauhdilla ohi.
"Uudestaan", Lauri murahti. "Ulkopohje mukaan tai se tekee tuon uudestaan."

Portista jokainen ratsukko meni yli ensiyrittämällä, joten oli aika ratsastaa radanpätkä. Rata alkoi suhteutetulla linjalla, josta jatkettiin lävistäjän kapealle pystylle. Päädystä tuli lyhyehkö, tiukka käännös portille ja siitä pidempi taival pitkän sivun viuhkalle. Esteet olivat siihen asti pysyneet alle metrisinä, mutta nyt Lauri korotti niitä niin, että estekorkeus vaihteli arviolta 90 ja 110 sentin välillä. Mies kommentoi ratoja seuraavasti:

"Anna, se oli aika vauhdikas etenkin loppua kohden. Periaatteessa se ei haittaa, mutta nyt olisi ollut mahdollisuus ratsastaa huolelliset tiet. Onneksi se meni yli kaikesta ja pysyit hyvin tilanteen tasalla."
"Se on aika tasainen suorittaja, Jesse. Siinä on puolensa - se selvästi menee yli melkein mistä vain, mutta sen ratatempo on aika hidas. Voi olla, että se johtui sun passiivisuudesta. Sitä kannattaa miettiä kisaradalla."
"Verneri, se oli tänään parempi ohimenosta huolimatta. Nyt sait vaikutettua siihen eikä koko tunti mennyt siihen, että se olisi painanut kättä vasten. Se näytti kokonaisvaltaisesti kontrolloidummalta ja hyppäsi tarkasti.
"Kunto ilmeisesti kestää useamman ratsun päivässä? Ei vaan, Isabella, hyvää ratsastusta. Tämä oli hyvin erilainen ratsu kuin se aiempi, mutta ei yhtään hullumpi. Vähän se näytti jännittyvän erikoisemmista esteistä, mutta ei mitenkään liikaa."

"Hyvä. Jäähdytelkää ne, minä lähden hakemaan kupillisen kahvia ja kypärän."

15-15:45 ratsutus Zelia

16-16:45 ratsutus Malachai

"Rehellisesti, toivon, että sä pysyt siellä selässä. Katsotaan mitä se meinaa uudesta ratsastajasta, jos saat siihen hyvän tuntuman, niin voisit kokeilla miltä se tuntuu esteillä. Kunhan saisit sen kuulolle ja edes hiukan hidastamaan vauhtia esteiden välillä", Heidi sanoi Laurin yrittäessä päästä mahdollisimman nopeasti tuohtuneen orin selkään.

Malachain satulassa ei auttanut vajota liiaksi ajatuksiinsa tai jäädä matkustelemaan. Laurin ilme oli keskittynyt, kun mies verrytteli oria käynnissä ja ravissa keksien sille jatkuvasti tekemistä kaarevilla urilla ja asetuksenvaihdoilla. Merikanto oli uransa aikana ratsastanut erilaisia hevosia, mutta Malachain kaltaista ei ollut tullut vastaan turhan usein - onneksi. Lauri arvosti omaa moottoria, mutta oli uransa aikana jättänyt kilpailemisen yhdellä kuumakallella väliin realistisen tilannearvion jälkeen. Ei ollut mitään järkeä vaarantaa omaa terveyttään, jos ratsulla vain kiehui ja kuohui.

Malachai todellakin kuohui, mutta sieti ratsastajan satulassaan ja esitti voimakasta laukkaansa. Lauri olisi halunnut työstää sitä enemmän, mutta orin nostaessa kierroksia sitä mukaan, mitä enemmän siihen yritti vaikuttaa, Lauri vaihtoi tavoitteensa rentouden säilyttämiseen. Heidi oli pyytänyt miestä hyppäämään ja edellisen ryhmän jäljiltä jäänyt suhteutettu linja sopi siihen tarkoitukseen, kun pressuokseri oli muokattu takaisin tavalliseksi pystyksi.

Ensimmäisen hypyn jälkeen paketti oli levitä, mutta Lauri oli ennakoinut ja pitänyt ylävartalonsa pystymmässä saadakseen orin nopeasti kiinni esteen jälkeen. Mies käänsi hiiltyneen Malachain voltille ja lähestyi vasta sitten toista estettä, joka ylittyi liioitellun suurella hypyllä. Toisella yrittämällä mies tuli linjan ilman volttia ja vaikka Malachai kävi kierroksilla, Lauri sai väliin haluamansa askelmäärän ja totesi, että siihen oli hyvä lopettaa.

"On tämä aikamoinen", mies tokaisi kevennellessään lentävää oria pois. "Jos tämä olisi minun, ruunaisin varmaan ensimmäisenä."
Lauri ei tiennyt mitään Malachain suvusta, joten saattoi antaa rehellisen mielipiteensä.
"Mutta oikeanlaista liikuntaahan tämä vaatii, ettei homma käy liian vaaralliseksi", mies murahti ennen kuin jalkautui kävelemään itsensä hikeen kuohuttaneen ratsun satulasta.

16:45-17:30 ratsutus Easy

Easyksi esitelty ruunikko väisteli selkäännousupenkkiä minkä ehti, mutta Lauri sai itsensä satulaan ja havahtui vasta sitten kysymään Rasmukselta, oliko miehellä erityisiä toiveita ratsutuksen suhteen.
"Ei ihmeellisiä, kunhan vinkkejä jatkoon", Rasmus totesi olkiaan kohauttaen. Lauri nyökkäsi ja antoi Easylle luvan liikkua, jääden tunnustelemaan jännittyneen orin reipasta, hermostunutta käyntiä.

Easy oli ihan simppeli nuori ratsu, kun pääsi yli pahimmasta alkujännityksestä. Lauri pehmitteli oria ensin käynnissä hakien sitä tasaiselle tuntumalle asetustenvaihdosten kautta. Kun Easylle keksi tekemistä, ori ei keksinyt itselleen virikkeitä vaan keskittyi ratsastajaan.

Ravissa Easy lähti rullaamaan turpaansa kohti ryntäitä ja Lauri sai pyytää oria reilummin eteen ja kohottaa omaa kättään, jotta sai ruunikon turpaa lähemmäs luotilinjaa. Merikanto antoi nuoren ratsun liikkua pidemmässä muodossa ja keskittyi siihen, että sen askeleet olivat letkeät ja mahdollisimman tasapainoiset. Easyn nuoruus tuli ilmi etenkin horjahteluissa, joita liian syvälle kulmaan ratsastaminen tai asetuksen vaihto ulos hetkellisesti aiheutti.

Laukkaa Lauri työsti molempiin suuntiin ensin koko uralla kevyessä istunnassa ja vasta sitten ympyröillä hakien Easylle mukavaa, rentoa työskentelylaukkaa ilman, että ori sai kuitenkaan hoiperrella itsekseen.
"Tällä on ihan laadukkaat liikkeet", Lauri kommentoi Easyn satulasta kootessaan orin laukkaa kokeilevasti. "Mutta voimaahan tämä tarvitsee vielä paljon."
Laukassa Easy ei kuitenkaan ollut lähtenyt painautumaan etuosastaan liian alas, vaan orin laukka oli suuntautunut luontaisesti enemmän ylämäkeen.

Lopputulema oli se, että Easy oli mutkaton, nuori hevonen. Se liikkui hyvin eteen omalla moottorillaan ja keksi kyllä itselleen tekemistä, jos ratsastaja ei sitä tehnyt, mutta se ei ollut erikoista nuorelle ratsulle.
"Harvinaisen selväpäinen ori", Lauri naurahti taputtaessaan Easyn kaulaa kolmivarttisen päätteeksi. "Kun se saa voimaa takaosaan ja tasapaino kehittyy, sen kanssa pääsee varmasti etenemään hyvässä tahdissa. Hevosen ehdoilla tietenkin."


Sunnuntai 27.1.:
8:00-8:45 ratsutus Valerie

"Oliko tämä turhan aikainen hetki ratsutukselle?" Lauri tiedusteli vaaleaveriköltä, jonka kullanhohtoinen tamma värjötteli enkkuviltin alla tyhjässä maneesissa. Merikanto piilotti virneensä kääntyen mittaamaan jalustimia ennen selkään kapuamista. Julia mutisi lyhyen vastauksen ja kertoi sitten toiveistaan:  jotain esteisiin liittyvää, tekniikan hiomista, lähestymistä ja estevälien hienosäätöä.

Lauri verrytteli Valerien kaikessa rauhassa. Se liikkui eteen omalla moottorillaan ja hakeutui itsestään pidempään muotoon, jossa mies antoi tamman mielellään aluksi liikkua. Valerien yhteistyöhaluisuus antoi tammasta positiivisen kuvan, jota herkkyys korosti hyvin - tamma vaikutti juuri sellaiselta ratsulta, jonka Lauri toivoi jokaisen oppilaansa joskus kohtaavan. Valerie oli herkkä ja rehti ratsu, muttei selvästikään tehnyt mitään, mitä ratsastaja ei pyytänyt oikein.

Lauri hyödynsi eilisten ryhmien esteitä, jotka purettaisiin pois aamun ratsutusten jälkeen. Mies tuli verryttelynä suhteutettua linjaa, jolla Valerien suuri laukka meinasi tuottaa hankaluuksia.
"Tällä on yllättävän isot liikkeet", Lauri myönsi ennen kuin käänsi Valerien uudestaan linjalle. Tällä kertaa mies otti tammaa kiinni heti pystyn jälkeen, jotta sai askeleen sopimaan ja pääsi myötäämään kohti okseria. Hyvästä hypystä mies kehui tammaa nopealla taputuksella, ennen kuin käänsi sen päädystä lävistäjälle, vaihtoi laukan ja tuli linjan vielä toiseenkin suuntaan.

Valerie korskui innokkaana, kun Lauri hyppäsi edellispäivän erikoisesteitä. Mies teki pidempiä ja lyhyempiä lähestymiä testatakseen, kuinka hyvin menevä Valerie kuunteli ratsastajaansa. Tamma yritti aika-ajoin kiihdytellä omin päin ja Lauri käänsikin vauhdikkaan tamman pariin otteeseen voltille esteen jälkeen. Pari kertaa mies lähestyi lävistäjän kapeaa pystyä ravissa, jotta Valerie ei voinut tehdä omia ratkaisujaan. Vähitellen kilometrilaukka alkoi muuttua säädeltävämmäksi ja Lauri sai tammasta irti pari terävää, tarkkaa hyppyä etenkin eilen vaikeuksia tuottaneelle viuhkalle.

"Mielenkiintoinen tamma", Lauri totesi verryteltyään Valerien pidemmälle kaulalle. "Laukkaa kannattaa työstää ajatuksella. Tällä on luonnostaan hyvä ratatempo, mutta siitä tulee sujuvampi, kun sen saa nopeammin kiinni. Ei ole kiva survoutua ahtaille sarjoille isolaukkaisella hevosella, joka posottaa menemään omin päin."
Niiden sanojen jälkeen Merikanto kiitti ratsuaan ja jalkautui sen satulasta ojentaen ohjat Julialle.
"Mutta herkkä se on, pidä tuo. Toivottavasti nään teidät joskus valmennuksessa."

9:00-9:45 ratsutus Zelia

11-12 sileäntreeni kaikentasoisille este-/kenttäratsukoille
Jesse - Salli
Janna - Sessa
Adelina - Lefa
Anna - Epi


Lauri oli ilahtunut nähdessään, että aamupäivän ensimmäisessä ryhmässä kolme neljästä ratsukosta oli tuttuja edellisiltä päiviltä. Mies koki pystyvänsä antamaan paljon enemmän toisesta valmennuskerrasta lähtien, kun hän oli pystynyt muodostamaan jonkinnäköisen käsityksen a) ratsastajan ja b) ratsun taidoista. Parasta juuri tässä asetelmassa oli Laurin mielestä kuitenkin se, että kaikki nämä kolme ratsukkoa olivat aiemmin olleet hyppäämässä.
"Hyvä, että tulitte myös sileäntunnille", mies totesikin yhteisesti Jesselle, Jannalle ja Annalle. "Mutta tervetuloa sinullekin."
Viimeinen kommentti oli osoitettu tiheästi askeltavan ja korviaan höristelevän ruunikon ratsastajalle, jonka katse vastasi tiiviisti Laurin katseeseen.

"Tänään aloitetaan itse asiassa puomijumpalla, ettette järkyty liikaa", Merikanto veisteli viittoessaan pituushalkaisijalle asettelemiaan puomeja kohti. Muutoin maneesi oli tyhjennetty esteistä, jotta loppupäivän treenit sileällä onnistuisivat.
"Tulkaa ensin pari kertaa käynnissä. Nämä ovat raviväleillä, mutta niille tekee hyvää venytellä käynnissäkin. Suunta vaihtuu aina päädystä. Pitkällä sivulla väistätetään niiden takaosaa uran sisäpuolelle, aluksi riittää lyhyempikin pätkä."

Muutaman kierroksen jälkeen Lauri kehoitti jatkamaan tehtävää kevyessä ravissa.
"Rentouta käsi puomeilla, Janna. Ohja mieluummin löystyy vähän kuin nyppii sitä joka askeleella."
"Sen takaosa on kyllä uran sisäpuolella Jesse, mutta mitä mummoravia tuo on? Ravin tahti ei muutu, väistätitpä sitä tai et."
"Adelina, tee sen kanssa voltti ennen kuin väistätät takaosaa. Se taisi innostua puomeista? Pidä oma kevennys matalana ja tee paljon puolipidätteitä, ettei se juokse pois sun alta."
"Anna suoristaa ratsunsa ennen puomeja. Mutta hyvä, se oli ensimmäinen joka ei hipaissutkaan puomeja."

Lauri huomasi tutut, violetit kiharat maneesin katsomossa. Matilda oli ilmeisesti saanut Zelian purettua ja halunnut tulla seuraamaan valmennusta.
"Jatketaan", mies murahti annettuaan ratsukoiden kävellä hetken. "Nyt istutte kaikki ravipätkät perusistunnassa."
Mies myös muutti tehtävää niin, että puomien jälkeen nostettiin tulevan suunnan mukainen laukka. Pitkälle sivulle tehtiin loiva kiemura, joka pakotti ratsastajat hallitsemaan ratsunsa.

"Jesse näyttikin siinä naisille mallia, kuinka laukan voi nostaa ilman seinän tukea niin, että ratsu pysyy suorana."
"Adelina, mitä minä juuri sanoin? Se nosti väärän laukan, koska se ei ollut suorana rungostaan ja sun vasen kylki on ihan mytyssä."
"Anna, se paranee koko ajan. Myötäile sisäohjasta, että se pääsee rentouttamaan niskaansa. Juuri noin, nyt huolehdit vain, että sen turpa ei painu luotilinjan alle."
"Miltä se Sessa tuntuu? Nyt se ei kaahota, vaan pysyy kuulolla. Muista ratsastaa laukkaa kiemuralla, ettei se levähdä ja pudota raviin."

Kaikki muut saivat luvan siirtyä hetkeksi käyntiin, mutta Adelina sai tulla puomit ja laukkakiemuran vielä kertaalleen.
"Huokaise syvään, rentouta sun kädet ja nojaa vähän taaksepäin. Sitten istut syvälle satulaan, pidät ohjat kädessä ja ratsastat sitä. Hyvä, suoraan puomeille. Puolipidäte, pieni asetus oikealle, laukannosto - noin, nyt sillä on oikea laukka. Älä päästä sitä kaasuttamaan kulmasta, vaan käännä heti kiemuralle. Rytmi, rytmi, rytmi. Noin, kehu!"

Nopeiden välikäyntien jälkeen puomit jätettiin sikseen ja Lauri päätti koetella ratsastajien ja energisten ratsujen kantteja keskiravilla.
"Saa keventää jos siltä tuntuu", mies totesi etenkin Adelinan jännittyneen ilmeen nähdessään. "Älkää hyökätkö niiden kimppuun pohkeella, vaan lähdette pyytämään pikkuhiljaa tasaista ohjastuntumaa vasten."

Lefa yllätti ja väläytti niin hyvät keskiravit, että Adelina sai ensimmäisenä luvan loppuverryttelyyn. Jannan ratsu oli kuumahtaa, joten sille riitti pari hyvää pätkää. Jesseä Lauri sen sijaan ohjeisti vaatimaan ratsultaan enemmän, samoin kuin Annaakin. Kun molemmat saivat ratsuistaan irti edes jotain keskiravin tapaista, koko ryhmä keventeli ratsujaan pidemmälle kaulalle ja Lauri pääsi vaihtamaan pari sanaa katsomossa istuvan assistenttinsa kanssa.

12-12:45 sileäntreeni nuorille ratsuille
Jusu - Granni
Nita - Ramida


Päivän toiseen sileäntreeniin oli saapunut kaksi Laurille jo edeltäviltä päiviltä tuttua ratsastajaa. Nuoret naiset olivat ilmeisesti tulleet treenaamaan tosissaan, sillä kumpikin kertoi ehtineensä kävelyttää ratsujaan etukäteen ja olivat valmiita aloittamaan työnteon.
"Hyvä", Lauri tokaisi asetellessaan edelliseltä ryhmältä jääneitä puomeja uuteen uskoon. Nyt niitä ei ylitettäisi, vaan ne tukisivat tulevaa tehtävää.

"Jääkää keskiympyrälle. Lähtekää ensin asettelemaan niitä pidemmällä ohjalla niin, että joka toisen neljänneksen asetatte niitä sisään ja joka toisen ulos. Nämä puomit pituushalkaisijalla on tarkoitettu varmistamaan, että ympyrä säilyttää kokonsa - tulette siis niiden välistä. Muutoin käytte uralla asti."

Kun molemmat ratsut alkoivat pehmetä etuosastaan, Lauri kehoitti kokoamaan ohjat ja siirtymään kevyeen raviin. Ympyrälle lisättiin kaksi volttia ulospäin kohti maneesin päätyjä.
"Tässä kohtaa niistä puomeista on teille oikeasti apua. Ne varmistavat, että suoristatte hevoset ennen volttia ja sen jälkeen."
"Jusu, se saisi ravata aktiivisemmin. Herkuttele ohjastuntumalla, ettei se jäykisty niskasta yhtään enempää."
"Nitan ratsu taas saisi viipyillä. Kevennä lähempänä satulaa ja muista puolipidätteet. Se suoristuu hyvin."

Kun ympyrää ja voltteja oli työstetty hetki molempiin kierroksiin, Lauri ohjeisti nostamaan laukan ja jäämään keskiympyrälle oikeaan kierrokseen ilman voltteja.
"Keskittykää ensin omaan istuntaan: kannatteko kädet? Ovatko ne rennot? Jusu suoristaa ranteet, Nita kantaa ulkokäden. Istutteko keskellä satulaa? Jusu istuu, Nita voisi polkaista sisäjalustimelle ettet roiku liikaa vasemmalla. Hyvä, noin juuri. Sitten tunnustelkaa laukkaa: Nita ei päästä pakettia leviämään, Jusu aktivoi sen takajalkoja. Nyt se laahaa niitä mukana vähän sinne päin. Okei, se protestoi pohjetta, mutta ainakin sä sait ne takajalat mukaan."

Kun laukka oli molemmilla ratsukoilla kunnossa, voltit otettiin takaisin. Ne saivat olla laajoja ja pääasia oli, ettei laukka kuollut.
"Suoristuksen jälkeen voitte ajatella niitä ympyrällä parin askeleen ajan eteen. Ei ihan noin paljoa Nita, koska nyt se ei ole enää sun avuilla."
Suunnanvaihdon jälkeen Grannikin alkoi tosissaan herätä tähän päivään:
"Jaahas, Jusukin joutuu nyt ottamaan ratsuaan kuulolle sen sijaan, että pakertaisi jokaista askelta sen puolesta. Mutta hyvä, että se liikkuu, nyt vain asetat sille raamit."

Loppuravit Lauri halusi koko maneesia hyödyntäen.
"Nita ei päästä sitä juoksemaan, vaikka ohja pitenee. Se saa kyllä ravata, muttei juosta. Jusu, se näyttää hyvältä, tuntuuko se myös? Väittäisin, että se on nyt kepeimmillään mitä on mun silmien alla ollut. Tallenna tuo tunne takaraivoon ja nauti."

14-14:45 sileän yksityistunti
Isabella - Kami

Laurin työtunnit tälle viikonlopulle alkoivat olla lopuillaan, mutta edessä olivat vielä kaksi yksityistuntia, joista ensimmäisen oli varannut Isabella Sokka.
"Taas uusi ratsu?" Merikanto hymähti katse tummassa tammassa, joka oli jo ollut maneesissa miehen palatessa lounastauoltaan. "Onko sulla jotain erityisiä toiveita?"

Isabella kertoi Kamin olevan suhteellisen uusi tuttavuus. Naisen kertoman mukaan kyseessä oli kuitenkin järkevä nuori ratsunalku, jonka kanssa tähtäimessä olivat esteradat.
"Okei, eiköhän me jotain keksitä", Lauri totesi virne suupielessään. "Aloitetaan käyntijumpalla."

Lauri laittoi Isabellan ja Kamin verryttelemään pääty-ympyrällä niin, että ratsun takaosaa täytyi väistättää ensin ulos ympyrältä ja sitten ympyrän keskiosaa kohti. Väleissä Lauri halusi Isabellan keskittyvän Kamin suoristamiseen ja aktiiviseen sekä rullaavaan, mutta rentoon käyntiin. Tämä päti myös väistätykseen - mieluummin pari rentoa kuin monta jäykkää askelta.
"Pyydä rohkeasti ja johdonmukaisesti, mutta pehmeästi. Tämän tarkoituksena on aktivoida sen takaosaa. Hyvä, se oli sujuva pätkä. Ravaa hetki keventäen, että saadaan sitä verryteltyä vielä vähän lisää."

Hetken ravaamisen jälkeen ratsukko sai siirtyä uralle, mutta Lauri pyysi puolittamaan maneesin niin, että ratsukko pysyi ikään kuin neliöllä. Ideana oli ravata neliöllä ratsastaen Kami huolellisesti jokaiseen kulmaan. Sivujen keskelle ratsastettiin pysähdys, josta Lauri halusi ratsun takaisin raviin mahdollisimman terävästi.
"Pyydät sen pysähdyksestä eteen tasaista ohjastuntumaa vastaan. Hyvä, muista myödätä heti, kun se tekee oikein. Jos se meinaa puskea kulmassa sisäpohjetta vasten, kokoa ravia varovasti ja ajattele, että väistätät sen kohti kulmaa. Jos siltä tuntuu, voit ottaa pari kulmaa myös käynnissä ja liioitellun huolellisesti."

Laukkaa ratsukko työsti suoralla uralla nostojen kautta maneesin pitkillä sivuilla.
"Joka toinen nosto ravista ja käynnistä. Suorista se kaikessa rauhassa kulman jälkeen ja nosta laukka. Ennen seuraavaa kulmaa raviin ja viimeistään päädyssä käyntiin. Siinä oli hyvä nosto, mutta siirtyminen raviin töksähti. Istu syvälle satulaan, tee pidäte vatsalihaksilla ja istu se raviin."

Lopuksi ratsukko sai laukata molempiin suuntiin keskiympyrällä pelkkään laukan rytmiin keskittyen.
"Sillä on hyvät liikkeet, mutta kuten totesitkin, takaosa vaatii työstämistä. Puomijumppa, käyntityöskentely ja kiipeily ovat tehokkaimmat siihen, mutta sen varmaan tiesitkin. Hyvä siitä varmasti tulee."

15-15:45 sileän yksityistunti
Tilda - Coco

Sunnuntain ja samalla viikonlopun viimeiselle yksityistunnille saapui entuudestaan tuntematon ratsukko. Tildaksi esittäytynyt nainen kertoi nuoresta tammastaan Cocosta, jonka kanssa oli ottanut alkuvuoden kevyesti. Kevyemmät kaudet ja lomat kuuluivat Laurin mielestä nuoren hevosen elämään, sillä kukaan ei halunnut tappaa niiden motivaatiota vaatimalla liikaa ja liian usein. Tildan mukaan Cocolla riitti tällä hetkellä työmotivaatiota vähän liiaksikin, mutta nainen halusi silti kuulla Merikannon mielipiteen tammastaan, jonka kanssa aikoi taas jatkaa tavoitteellisempia treenejä.

Lauri ohjeisti Tildan verryttelemään ratsuaan käynti-ravi -siirtymisin ympyräkahdeksikolla. Cocon täytyi reagoida ratsastajansa apuihin täsmällisesti, eikä tamma saanut esimerkiksi pureutua turhautuneena kuolaimeen sen sijaan, että olisi siirtynyt käyntiin.
"Jos se vastustelee, pysäytä ja myötää. Jos se yrittää vielä siinäkin vaiheessa omin päin eteen, peruuta pari askelta ja siirry suoraan raviin. Muista myödätä aina, kun se reagoi oikein."

Verryttelytehtävästä Tilda sai jatkaa suoraan pohkeenväistöihin pitkillä sivuilla. Lauri halusi naisen väistättävän Cocoa pituushalkaisijaa kohti, suoristamaan ja väistämään takaisin uralle. Väistön ei tarvinnut olla jyrkkää, sillä sen tarkoituksena oli irrotella ratsua.
"Voit johtaa kevyesti kädellä. Pääasia, että se suuntaa tuon energiansa johonkin järkevään", Lauri totesi katse tammassa, josta irtosi kuin irtosikin useampi hyvä pätkä väistöä.

Laukkaa ratsukko sai palata työstämään ympyräkahdeksikolle. Laukka tuli vaihtaa pehmeästi ravin kautta, eikä Coco saanut lähteä ennakoimaan nostoissa.
"Voit välillä siirtää sen käyntiin saakka, ennen kuin nostat uuden laukan. Nostolla ei ole kiirettä, pääasia, että se tapahtuu silloin kun itse haluat."
Ensimmäiset laukkaympyrät olivat melko vauhdikkaita, mutta Lauri neuvoi Tildaa pitämään vastaan keskivartalolla ja tahdittamaan laukkaa puolipidättein.
"Myötää sisäohjasta aina, kun sekin myöntää. Katso, noin juuri - nyt se käyttää selkäänsä eikä kaahaa miten sattuu."

Lopuksi Tilda sai työstää Cocoa vielä harjoitusravissa lävistäjäkahdeksikolla.
"Ajattele, että askel pitenee lävistäjän loppua kohden. Et päästä sitä leviämään, vaan kasvatat askelta vähitellen tasaista tuntumaa vasten. Sun keskivartalo huolehtii, ettei pakka leviä."
Laukkatyöskentelystä kierroksia nostanut Coco malttoi keskittyä yllättävän hyvin ja Tilda sai siitä irti näyttävämpää liikettä, joka ei ollut itsestäänselvyys nuorelle ratsulle.
"Jes, voit keventää. Siihen on hyvä lopettaa. Tunsitko eron satulaan? Se liikkui toki eteen alusta alkaen, mutta vasta äsken sä määritit askeleet. Sillä on hienot liikkeet, nyt vain treenaat järkevästi ja hevosta kuunnellen."


Ryhmätunti 30v€/ratsastaja. Tehotunnin hinta on 45v€/ratsukko. Yksityistunti 60v€/ratsukko. Ratsutus 30min 20v€, 45min 35v€.

Valmennuksista tulossa rungot ja napakat kommentit ratsukoille. Yksityistunneista ja ratsutuksista kommentit. Kuittaukset vapaaehtoisia, tarjolla kuitenkin pisteitä vuoden 2019 Kalla CUP:iin! Muista ohjeistus valmennusten koostamisesta omaan kansioon. Merkitse kaikki kuittaukset ja muut viikonloppuun liittyvät tarinat hashtagilla #merikantovalmentaa


Kaikki pohjat tulleet 20.1.

Nippelitietoa Laurista tarinointia varten:
175cm pitkä, ruskeat hiukset ja silmät. Liikkuu viikonloppuna hyvin pitkälti tummissa ratsastushousuissaan ja tummansinisessä untuvatoppatakissa, koska ratsuttaa asiakkaiden hevosia joka päivä. Kohtelias, juttelee hevosista mielellään myös valmennuksien ulkopuolella. Hymyilevä, mutta todella hillitty.

Lauri majoittuu kartanolla, joten ei todennäköisesti poistu Auburnin mailta viikonlopun aikana. Valmennusten ja ratsutusten välissä mieheen voi törmätä esimerkiksi loungessa, jossa mies käy kahvilla ja lounaalla. Matilda häärää koko viikonlopun miehen assistenttina huolehtien aikataulujen pitämisestä, esteistä (Penna avuksi orjuutettuna, Vaanila rekrytoi tarvittaessa lisäkäsiä) ja siitä, että Merikannolle löytyy jotain syötävää lounastauoille. Voi siis jopa olettaa, että Laurille halutaan antaa mahdollisimman hyvä vaikutelma Auburnista treenaajineen ja tiluksineen tulevaisuutta ajatellen.

Ottakaa ihmeessä koppia tarinointiin, muistakaa tunniste #merikantovalmentaa kaikenlaisissa teksteissä!
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 02.01.19 13:27
 
Etsi: Valmennukset 2019
Aihe: Lauri Merikannon valmennusviikonloppu 1/2019
Vastaukset: 18
Luettu: 1016

Takaisin alkuun

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Siirry: